Kategoria-analyysi: esimerkit

Esimerkki personoitujen kategorioiden tutkimisesta

Outi Välimaa tarkastelee tutkimuksessaan Kategoriat ongelman selontekoina – pitkäaikaistyöttömyydestä neuvotteleminen ja sen rakentuminen haastattelupuheessa (2011) pitkäaikaistyöttömyyttä asianosaisten itsensä ja heidän kanssaan työskentelevien julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden selonteoissa. Hän keräsi tutkimusaineiston erään pitkäaikaistyöttömien aktivointiprojektin yhteydessä haastattelemalla työttömiä asiakkaita ja projektin verkostoissa toimineita työntekijöitä. Projekti oli lähtökohtaisesti koko ajan vaarassa epäonnistua tehtävässään, sillä pitkään työttömänä olleiden asiakkaiden työllistyminen oli jatkuvan rakennetyöttömyyden oloissa vaikeaa. Haastatteluissa on tästä huolimatta läsnä uhka leimatusta pitkäaikaistyöttömän kategoriasta: onko meissä/näissä asiakkaissa jotakin vikaa, kun me emme / he eivät aktivoinnista huolimatta onnistu työllistymään?

Työntekijät selittävät asiakkaiden pitkään jatkunutta työttömyyttä eri tavoin. Osa selonteoista perustuu asiakkaiden ja heidän ominaisuuksiensa määrittelyyn, heitä toisinaan syyllistäen, mutta vielä useammin puolustaen tai ymmärtäen, kuten seuraavassa (alkuperäinen aineisto-ote ja tulkinta: Välimaa 2011, 92–94):

Haastattelija: Miten sä kuvailisit tällaisen ihmisen suhdetta työhön? Tai näitä on varmaan useitakin, niin heidän suhdettaan työhön?

Työntekijä: Joo. Työ pelottaa ensinnäkin. Itsetunto on alhaalla siis ihminen kokee, että ei osaa enää mitään. Ja jos sitä halua olisikin, niin ihminen tiedostaa, että kukaan ei häntä enää huoli. Eli monet on sanonutkin: "Et ei minua kukaan enää huoli!" Ja jos tulisi joku työpaikka, niin epäilen että uskaltaisiko nämä ihmiset ottaa sitä, vois olla ettei uskaltaisi. Ei ole enää rohkeutta, siis rohkeus on kaikki mennyt, kadonnut vaan jonnekin.

Asiakkaiden puheessa itsestään on vahvasti läsnä itsen pois neuvotteleminen pitkäaikaistyöttömän kategoriasta. Tilalle he rakentavat toisenlaisia kategoriajäsenyyksiä, kuten kuulumisen sairaiden tai vanhojen ryhmään. Nämä kategoriajäsenyydet myös perustelevat sitä, miksi työllistyminen ei onnistu tai miksi se ei ole järkevä tavoite heidän kohdallaan. Eräs asiakas vastaa haastattelijan kysymykseen työn merkityksestä seuraavasti, asetellen itsensä työttömän sijasta sairaan kategoriaan (alkuperäinen aineisto-ote ja tulkinta: Välimaa 2011, 163–164):

Haastattelija: No, mikäs työn merkitys sulle tänä päivänä on?

Asiakas: Ei mun tartte kuvitellakaan töitä ny (naurahtaen), tässä vaiheessa.

Haastattelija: Ni.

Asiakas: On, on niin huonossa kunnossa että.

Tutkimus tuo hyvin esiin sen, miten toisten kategorisaatio ja itsekategorisaatio ovat molemmat tärkeitä tutkimuskohteita. Sama ihminen voi yhtäältä näyttäytyä itsensä ja toisten määrittelemänä varsin erilaisena. Toisaalta kulttuurisesti vahvat kategorisaatiot (kuten pitkäaikaistyöttömän kategoria) ja niihin liittyvä kulttuurinen tieto ovat kummassakin kategorisaatiossa läsnä. Niihin on otettava tavalla tai toisella molemmissa kantaa.

Juhila, Kirsi & Jokinen, Arja & Suoninen, Eero (2012) Kategoria-analyysin teesit. Teoksessa Jokinen, Arja & Kirsi Juhila & Eero Suoninen Kategoriat, kulttuuri & moraali: johdatus kategoria-analyysiin. Tampere: Vastapaino, 45–87. Esimerkki s. 56–58.

Esimerkki maantieteellisten kategorioiden tutkimisesta

Paul Drew analysoi tekstissään Accusations – The occasioned use of members' knowledge of 'religious geography' in describing events (1978) todistajana toimineen poliisin ristikuulustelua tuomioistuinkäsittelyssä. Käsittely liittyi Pohjois-Irlannin vuoden 1969 väkivaltaisuuksiin ja niissä erityiseen välikohtaukseen, jossa poliisi oli työnsä kautta ollut osallisena. Drew osoittaa, kuinka asianajaja viittaa kuulustelun aikana välikohtauksesta kirjoitettuun raporttiin ja samalla tekee raportin kuvauksista tietynlaisia päätelmiä. Näiden päätelmien pohjalta asianajajan voi kuulla syyttävän poliisia siitä, että hänen toimintansa oli ollut puutteellista eikä hän ollut osannut tulkita tilannetta oikein. Syytöksessään asianajaja käyttää hyväkseen kaupungissa asuvien ja sitä tuntevien ihmisen kulttuurista tietovarantoa uskontokunnittain jakautuneista asuinalueista, jota Drew kutsuu uskonnolliseksi maantiedoksi. Seuraavassa kuulustelukatkelmassa lainausmerkeissä oleva asianajajan puhe viittaa kohtiin, joissa hän lukee tekstiä yllä mainitusta raportista (aineisto-ote on suomennettu katkelma pidemmästä kuulustelulitteraatiosta: Drew 1978, 1–2):

Asianajaja: Sitten kello 01.34 "Joukko tulossa alaspäin Conway Streetiä Shankill Roadin suunnasta".

Todistaja: Kyllä.

Asianajaja: Sitten kello 01.36 "Joukko Donegall Roadilla Sandy Row'n suunnasta".

Todistaja: Kyllä.

Asianajaja: Ja välittömästi sen jälkeen että "Uhkaus polttaa kappeli Aradoynessa" ja ”myös mies loukkaantunut Butler Streetillä”.

Todistaja: Kyllä.

Asianajaja: Eli tässä on "Tappelu Percy Streetillä – joukko vailla kontrollia", "Joukko tulossa alaspäin Conway Streetiä Shankill Roadin suunnasta", "Joukko Donegall Roadilla Sandy Row’n suunnasta"

Todistaja: Kyllä.

Asianajaja: Kaikki viittaavat protestanttien hyökkäykseen katolisille alueille?

Kun kuulustelija nimeää paikkoja ja kadun nimiä, joiden suunnista välikohtaukseen osallistuneet ihmiset olivat tulossa, hän samalla tuottaa tietyn yhteisen uskonnollisen identiteetin (kategoriajäsenyyden) näille ihmisille. Kyse on protestanteista, sillä tieto heidän asuinalueistaan on kaikkien jakamaa. Protestanttien tunnistaminen herättää henkiin myös toisen uskonnollisen identiteetin eli katoliset. Kuvausten tekeminen on siten toiminto, jonka toteutuminen edellyttää sitä, että kanssatoimijoilla on käytössään jaetut, kulttuuriseen tietoon perustuvat käytännöllisen järkeilyn menetelmät. Kyse on kollektiivisesta kuvausten tekemisestä, ymmärtämisestä ja tunnistamisesta. Koska alueet tunnistetaan kulttuurisesti joko protestanttien tai katolisten reviireiksi, tuottaa paikkakuvauksen valinta lopulta tulkinnan, että protestantit tekivät invaasion katolisten alueelle, varsinkin kun tähän lisätään kulttuurinen tieto kahden ryhmän jännitteisistä suhteista. Näin syntyvät hyökkääjän ja uhrin identiteetit. Asianajajan syytös perustuu siihen, että myös todistajapoliisin olisi pitänyt tunnistaa nämä "kaikkien tiedossa" olevat seikat ja tehdä niiden pohjalta jo paikan päällä oikeat tulkinnat siitä, ketkä olivat hyökkääjiä ja ketkä uhreja.