"SUOMI JA MAAHANMUUTTAJAT"

Kristillisdemokraattien kannanotot ja tietopaketti maahanmuuttokysymyksistä

1. JOHDANTO

Maapallon "kutistuminen" tiedonkulun ja liikkumisen lisääntymisen myötä on tehnyt myös Suomesta maahanmuuton kohdemaan. Suomeen muuttamisen syitä ovat mm. avioliitto, opiskelu, työ, paluumuutto ja pakolaisuus. Suomesta tulee tänne muuttaneiden uusi kotimaa. He tuovat maahamme monipuolista inhimillistä, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa kielitaito mukaan lukien. Noita tietoja ja taitoja on hyödynnettävä määrätietoisesti yhteiseksi hyväksi.

Suomalaisen yhteiskunnan perustana ovat pitkälti kristilliset arvot. Niiden arvojen mukaan jokaisella ihmisellä on loukkaamaton ja tasavertainen ihmisarvo. Eettinen velvollisuutemme on myös auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä.

Suomeen alkoi 1990-luvulla tulla enemmän maahanmuuttajia kuin meillä oli maastamuuttajia. Tällaista tilannetta ei ole ollut usein Suomen historiassa. Oma syntyvyytemme on jo vuosikymmenten ajan ollut niin alhaalla, että maamme asukasluku alkaa muutaman vuosikymmenen kuluttua vähetä. Eläkkeelle siirtyvien määrä ylittää pian työikään tulevien määrän.

Työntekijäpulasta on puhuttu eräillä toimialoilla, vaikka kysymyksessä on ennemminkin sopivan ja riittävän koulutuksen puute. Rakenteellisen työttömyyden purkaminen, nykyisten työttömien työllistäminen ja maassa jo olevien maahanmuuttajien työmarkkina-aseman parantaminen on ensisijaista, ennen kuin alamme puhua merkittävämmästä työperusteisesta maahanmuutosta.

Maahanmuuttajien osuus Suomessa on edelleen pienimpiä koko Euroopassa, noin 2 prosenttia väestöstä, mutta se lähenee monien Euroopan maiden lukemia, 3 - 4 prosenttia. Vuoden 2005 lopussa Suomessa asui noin 140 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä, kun vastaava määrä oli vuonna 1990 noin 21 000. Suurimmat lähtömaat ovat Venäjä, Viro, Ruotsi ja Somalia.

Suurin ryhmä, noin 25 000 henkilöä, on kansallisuudeltaan suomalaista syntyperää olevia, enimmäkseen inkerinsuomalaisia paluumuuttajia. EU-maiden kansalaisia Suomessa asuu noin 20 000. Pakolaisia ja vastaavassa asemassa olevia Suomi on ottanut vastaan noin 25 000. Vuodesta 1990 alkaen noin 30 000 maahanmuuttajaa on saanut Suomen kansalaisuuden. Useampi kuin joka neljäs maahanmuuttajataustaisesta väestöstä asuu Helsingissä ja noin 5 - 10 prosenttia heistä asuu Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella.

Edistääkseen aktiivisesti maahanmuuttajien kotoutumista, heidän äänensä kuulumista omassa yhteisössään ja poliittisessa toiminnassa Kristillisdemokraatit ovat perustaneet maahanmuuttajaverkoston. Siinä mukana olevista henkilöistä on valittu maahanmuuttajatoimikunta, joka toimii loppuvuodesta 2005 alkaen yhtenä puolueen toimikunnista. Maahanmuuttajatoimikunta organisoi vuosittain avoimen kansalaistapahtuman Helsingissä.

Kristillisdemokraattien englanninkieliset jäsenet perustivat oman osaston Helsinkiin vuonna 2004. Venäjänkielisten oma osasto perustettiin Helsinkiin vuonna 2005, toiminta on alkamassa myös Turussa. Puolue on rekrytoinut aktiivisesti maahanmuuttajia ehdokkaiksi kaikissa vaaleissa. Viime kunnallisvaaleissa 2004 kristillisdemokraateilla oli puolueista määrällisesti toiseksi eniten maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä hyväksyi vuonna 1997 yhdessä kaikkien muiden eduskuntaryhmien kanssa yhteiset periaatteet rasismin ja muukalaisvihamielisyyden ehkäisemiseksi. Vuonna 1998 puolue hyväksyi EU:n demokraattisten puolueiden peruskirjan rasismittomasta yhteiskunnasta. Molemmat kannanotot ovat tämän ohjelman liitteinä.

2. KRISTILLISDEMOKRAATTIEN KANNANOTOT

2.1. Huomioon ottamista, ei syrjintää

Kristillisdemokraatit eivät hyväksy muukalaisvihamielisyyttä, syrjintää eikä rasismia missään muodossa. Suvaitsevaisen maahanmuuttajailmapiirin luominen on sekä poliittisten päättäjien, viranomaisten että tiedotusvälineiden vastuulla. Tietämättömyys elättää ennakkoluuloja. On tärkeää ymmärtää maahanmuuton syitä ja muuttajien alkuvaikeuksia, etteivät kielteiset ilmiöt saa kasvualustaa. Maahanmuuttajalle ensimmäinen askel kotiutumiseen on se, että hänet hyväksytään yhteiskuntaan.

Toimenpide-ehdotus: KD haastaa koko yhteiskunnan kasvamaan toinen toisensa hyväksymisessä luopumatta kuitenkaan omien perinteiden kunnioittamisesta. Maamme kulttuuri, arvot ja moraali perustuvat kristilliselle etiikalle ja niistä on pidettävä kiinni mm. päiväkotien ja koulujen kasvatustyössä. Omat juurensa tunteva ihminen voi antaa arvon toisellekin.

Kuntaan saapuneita uusia maahanmuuttajia on tärkeää käydä tervehtimässä toivottaen heidät tervetulleiksi yhteisöön. Vuoden mittaan Suomen kansalaisuuden saaneille voi järjestää esimerkiksi itsenäisyyspäivän aikaan kansalaisuusjuhlat.

2.2. Maahanmuuttajat mukaan kotouttamisohjelmien laatimiseen

Usein maahanmuuttajille tarkoitettuja ohjelmia ja projekteja suunnittelevat vain syntyperäiset suomalaiset. Jos toivottuihin tuloksiin ei päästä, pidetään maahanmuuttajia helposti passiivisina ja välinpitämättöminä.

Toimenpide-ehdotus: Kunnan tulisi laatia kotouttamisohjelma yhdessä maahanmuuttajien, kansalaisjärjestöjen, työelämän osapuolten ja muiden paikallisten tahojen kanssa. Tämä auttaisi työllistymisessäkin, sillä selvitysten mukaan sosiaaliset suhteet kantaväestöön omaavat maahanmuuttajat työllistyvät helpoimmin. Maahanmuuttajat tulee ottaa muutoinkin mukaan suunnittelemaan ratkaisuja haasteisiin, jotka he itse tuntevat parhaiten.

Talousyhteyksien luomisessa ja kehitysyhteistyössä on käytettävä enemmän ja laajemmin kohdemaista Suomeen muuttaneiden henkilöiden asiantuntemusta ja yhteyksiä hyväksi.

2.3. Kotoutuminen hoidettava hyvin

Valtion on huolehdittava kotouttamisen edellytyksistä: riittävistä taloudellisista resursseista, eri hallintoviranomaisten koulutuksesta sekä heidän välisestään työnjaosta. Kuntien tulee hoitaa kotouttaminen vastuullisesti ja järjestää riittävät palvelut maahanmuuttajille sekä seurata vuosittain kotouttamisohjelman toteutumista ja raportoida siitä päättäjille. Myös henkinen ja oikeudellinen tuki on todettu tärkeäksi. Eri syistä tehdään joskus virheellisiä päätöksiä esimerkiksi oleskelulupa-, työlupa- tai sosiaaliturva-asioissa. Ne tulisi ensisijaisesti korjata viranomaisten itseoikaisuina.

Toimenpide-ehdotus: Paikallisissa kotouttamisohjelmissa tulee kiinnittää erityistä huomiota nuorten maahanmuuttajien opiskelun ja työllistymisen tukemiseen sekä harrastustoiminnan mahdollisuuksiin mm. tiloja tarjoamalla. Kotouttaminen on hoidettava hyvin, jotta maahanmuuttajien joukkoon ei synny syrjäytyneiden ryhmiä. Kunnan maahanmuuttajatoiminnasta tulee tiedottaa myös suurelle yleisölle monikulttuurisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi maahanmuuttajien ja paikallisen väestön kesken. Kunnan tulee olla esimerkkinä monikulttuurisesta työyhteisöstä palkkaamalla aktiivisesti maahanmuuttajia.

2.4. Laatua kieli- ja ammatilliseen koulutukseen

Suomen kielen opiskelu ja kulttuuriin sekä työelämän perusteisiin perehtyminen ovat välttämättömiä edellytyksiä maahanmuuttajan kotoutumisessa. Maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksia on edelleen parannettava. Koulutuksen tavoitteena on tehokas työllistyminen.

Toimenpide-ehdotus: Suomen kielen kursseja on järjestettävä riittävästi ja kurssilaisten pitää voida edetä johdonmukaisesti tasolta toiselle. On järjestettävä myös ruotsin kielen opetusta virkaruotsin hallitsemiseksi niille, jotka tarvitsevat sitä virkojen hakemisessa.

Muissa maissa suoritettujen tutkintojen vastaavuuden hyväksymiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, mm. järjestämällä lisää täydentäviä korkeakouluopintoja erityisesti EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville. Puolisoina maahan muuttaville on myös tarjottava vastaava kieli- ja ammatillinen koulutus.

2.5. Tavoitteena työllistyminen

Maahanmuuttajat haluavat parantaa omaa ja perheensä elämänlaatua työtä tekemällä. Työmarkkinat myös tarvitsevat uutta työvoimaa. Kuitenkin työelämän asenteissa ulkomaalaisiin työnhakijoihin on edelleen paljon parannettavaa. Moni maahanmuuttaja ryhtyy yrittäjäksi, varsinkin palvelualoille. He pystyvät työllistämään sekä suomalaisia että maahanmuuttajatyöntekijöitä.

Työsyrjintä kansalaisuuden perusteella mainitaan erikseen kiellettynä syrjintäperusteena rikoslaissa. Ulkomaalaislakiin sisältyy säännös ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhdeasioiden neuvottelukunnasta, joka on sijoitettu sisäasiainministeriöön.

Toimenpide-ehdotus: Maahanmuuttajien työllistymistä on edistettävä työvoimakoulutuksen, työharjoittelun ja työosuuskuntien sekä kielitaitotestien avulla. Maahanmuuttajille suunnattuja harjoittelupaikkoja kunnissa, yksityisellä sektorilla ja järjestöissä on lisättävä. Työvoimaviranomaisten, työnantajien ja työntekijäjärjestöjen monipuolista yhteistyötä on edistettävä. Työvoimatoimistojen tulee järjestää enemmän yhteyksiä työnantajien ja maahanmuuttajien välillä. Ne voisivat olla myös sopimassa työhaastatteluja, jotta työhön hakeutuva henkilö voisi tuntea itsensä tasa-arvoisemmaksi työnantajan silmissä.

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistyminen koulutustaan vastaavaan työhön on erityisen tärkeää. Lahjakkaiden nuorten korkeakouluopintoja varten on harkittava väliaikaisen kiintiön käyttöönottamista niille, jotka ovat suorittaneet suomi toisena kielenä -oppimäärän.

Mikäli korkeakoulujen lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille otetaan käyttöön, tulee vähävaraisille kehitysmaista tuleville opiskelijoille luoda stipendijärjestelmä.

Maahanmuuttajille on tiedotettava heidän työelämään liittyvistä oikeuksista, samoin kuin velvollisuuksista.

Maahanmuuttajien ryhtymistä yrittäjäksi on edistettävä yksinkertaistamalla byrokratiaa ja helpottamalla alkupääoman saantimahdollisuuksia.

2.6. Sosiaaliset asiat kuntoon

Maahanmuuttajat ovat varsinkin alkuvuosina usein vaikeassa sosiaalisessa ja taloudellisessa tilanteessa, jolloin myös terveys on usein koetuksella. Erityisesti maahanmuuttajavanhusten tilanne on usein vaikea. Fyysisten ja henkisten voimien ehtyessä pitäisi olla tarjolla apua omalla äidinkielellä. Toisaalta maahanmuuttajan erityistuen vaatimus lähtömaasta saatavien eläkkeiden huomioonottamisesta aiheuttaa monille kohtuuttomia ongelmia. Ulkomaiset pankkiyhteydet eivät välttämättä toimi, eikä ole mahdollisuuksia matkustaa eläkettä noutamaan. Tällöin vaikeudet helposti kasaantuvat kohtuuttomasti.

Toimenpide-ehdotus: Maahanmuuttajavanhusten asemaan tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ja erityistuen vaatimusta lähtömaan eläkkeen huomioimisessa tulee kohtuullistaa.

2.7. Inkerinsuomalaisten paluumuuttoa edelleen tuettava

Inkerinsuomalaisten paluumuuttojonoon ei valtioneuvoston lokakuussa 2006 tekemän päätöksen mukaan enää oteta uusia hakijoita, mutta olemassa oleva noin 15 000 henkilön jono käsitellään. Viron EU-jäsenyyden jälkeen kiinnostus paluumuuttoon ymmärrettävästi vähentyi, Venäjällä vuosittainen ilmoittautuminen siihen on nyt vajaa 200 henkilöä. Kristillisdemokraattien mielestä oikeus paluumuuttoon olisi ollut säilytettävä, sillä eri syistä se olisi ollut joillekin henkilöille tarpeellinen ratkaisu. Ihmisten luonnollinen toive on päästä asumaan esi-isiensä synnyinmaahan ja sen kulttuurin, kielen, taloudellisten sekä yhteiskunnallisten saavutusten pariin. Suomen on luonnollista ottaa vastaan suomalaista syntyperää olevia muuttajia, koska suomen kieli ja kulttuuri ovat heille jo jossain määrin tuttuja.

Paluumuuttojonossa on vanhuksille annettava etusija, muutoin monen muutto estyy lopullisesti. On erityisesti otettava huomioon ne, joiden jälkipolvi on jo Suomessa. Tarpeen mukaan ikääntyneiden paluumuuttajien on asuminen järjestettävä esimerkiksi palvelutaloissa. Nuorempien hakijoiden jonotus ei kuitenkaan saa pidentyä, vaan asumisen järjestymiseen on valtion ja kuntien yhdessä kiinnitettävä huomiota.

Toimenpide-esitys: Niille inkerinsuomalaisille, jotka eivät muuta paluumuuttojonon kautta, vaan tulevat suoraan työhön, on myönnettävä työntekoa varten tavallinen oleskelulupa, johon ei liity työvoiman saatavuusharkintaa. Määräaikaisten oleskelulupien myöntäminen ei ole lähtökohtaisesti oikea menettelytapa varsinkin, kun muualta tulevien työperusteisten työntekijöiden perheiden olosuhteiden huomioimista pidetään tavoitteena. Saman periaatteen tulee koskea myös inkerinsuomalaisia. Ilman pysyvän oleskeluluvan mahdollisuutta ei voi ajatella perheen elämän järjestämistä.

2.8. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta ei pidä tinkiä

Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ei saa vaarantaa, vaan on pitäydyttävä Suomen hyväksymissä kansainvälisissä sopimuksissa. Kuitenkin käännytyspäätöksiä on tehty, vaikka maahanmuuttoviranomaiset tietävät hakijan joutuvan omassa maassaan puutteellisten ihmisoikeuksien takia viranomaisten käsiin. Esimerkiksi muslimimaahan palautettavan kristityksi kääntyneen henkilön tiedetään joutuvan vaikeuksiin.

Turvapaikanhakijoiden palauttamiselle olisi etsittävä vaihtoehtoja esim. sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden ammattitaidolla voisi lyhyehkön koulutuksen jälkeen olla Suomen työmarkkinoille käyttöä. Turvapaikanhakijoiden työllistäminen on erityisesti pk-yritysten kannalta ainoa varteenotettava vaihtoehto saada ulkomaalaista työvoimaa. Työperäisen maahanmuuton rakenteet ovat muutenkin suuryrityksiä suosivia, koska pientyönantajilla ei ole mahdollisuuksia etsiä työntekijöitä kaukaisemmista maista.

Toimenpide-ehdotus: Perheen käsite on useimmissa muissa kulttuureissa laajempi kuin ydinperhe. Siksi siltä osin on tarpeen väljentää lainsäädäntöä. Perheenjäsenen määrittelyssä on ulkomaalaislaissa eräänlainen kaksoistulkinta EU-maista tai sen ulkopuolelta tulevia ihmisiä varten, mikä vaatii korjausta. Työllistyneille turvapaikanhakijoille tulee antaa työntekijän oleskelulupa.

3. ERILAISET MAAHANMUUTTAJARYHMÄT

1. Suurin maahanmuuttajaryhmä ovat suomalaista syntyperää olevat paluumuuttajat kaikkialta entisen Neuvostoliiton alueilta, Virosta jne. Vuonna 1990 alkaneen paluumuuton kriteeriksi riitti alkuun se, että yksi isovanhemmista oli suomalainen, vuonna 1996 kriteeriksi muutettiin kaksi isovanhempaa tai toinen vanhempi. Vuonna 2003 tuli voimaan kielitaitovaatimus yhtenä paluumuuton kriteerinä.

Lähes 1/3 paluumuuttajista asuu Uudellamaalla. Seuraavaksi eniten heitä asuu Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Kaakkois-Suomessa.

Suomalaista syntyperää olevia paluumuuttajia on useampia ryhmiä: Ruotsin valtio edisti suomalaisen väestön muuttoa valtaansa saamalleen Inkerinmaalle vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen. Suomalaiset perustivat omia kyliä, joissa he elivät luterilaisissa seurakunnissaan käyden suomenkielistä koulua ja lukien suomenkielisiä lehtiä aina Stalinin vainoihin asti, jotka alkoivat suuressa mitassa 1930-luvun lopulla. Viimeisetkin kylät tyhjennettiin ja asukkaat hajotettiin ympäri Neuvostoliittoa sodan aikana 1940-luvun alkuvuosina. Eteläisen Inkerinmaan asukkaat, jotka olivat jääneet Saksan valtaamille alueille, siirrettiin sodan aikana Suomeen. Valtaosa heistä palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jossa heidät vietiin karkotuspaikoille.

Autonomian aikana 1809 - 1917 tuhannet suomalaiset siirtyivät töihin Pietariin, osa heistä jäi sinne rajan sulkeuduttua vallankumouksen jälkeen. Suomessa vuonna 1918 käydyn kansalaissodan jälkeen suomalaisia siirtyi Neuvostoliittoon, samoin 1930-luvun pulavuosien aikana. Osa suomalaisista tuli Amerikasta, josta heitä aktiivisesti värvättiin sosialismia rakentamaan.

Kaikki nämä ryhmät joutuivat kärsimään Stalinin vainoissa. Omaa kieltä ja kulttuuria oli vaikea ylläpitää. Tämän johdosta läheskään kaikki paluumuuttajat, etenkään nuoremmat henkilöt, eivät osaa kovin hyvin suomea. Vainoihin asti virkeästi toiminut Inkerin kirkko tuhottiin kovakouraisesti, mutta uskoa ja tietoisuutta suomalaisuudesta ei pystytty kokonaan kitkemään pois. Heidän isovanhempiensa työ kantaa nyt satoa. Moni paluumuuttaja joutuu kuitenkin aluksi käyttämään venäjän kieltä. Paluumuuttajat ovat sitoutuneet esi-isiensä kansallisuuteen, kieleen ja kulttuuriin ja he ansaitsevat tulla kutsutuiksi suomalaisiksi.

Paluumuuttajia ovat myös mm. Ruotsista palaavat Suomen kansalaiset tai entiset Suomen kansalaiset, jotka saavat kansalaisuuden ilmoituksella viranomaisille.

2. Kiintiöpakolaisia ottaa vastaan kymmenkunta valtiota Suomi mukaan luettuna. Kiintiöpakolaiset valitaan henkilöistä, joilla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun viraston, UNHCR:n myöntämä pakolaisen asema. Suomi on allekirjoittaessaan vuonna 1968 Geneven vuonna 1951 solmitun pakolaissopimuksen sitoutunut antamaan turvapaikan tällaisen vainon kohteeksi joutuneelle. Geneven pakolaissopimuksen säännökset sisältyvät myös Suomen ulkomaalaislakiin.

Pakolaiskiintiö vahvistetaan vuosittain valtion talousarvion yhteydessä. Kiintiö oli 1990-luvulla 500 henkilöä. Vuosina 1995 ja 1996 vahvistettiin lisäkiintiö 500 pakolaiselle entisen Jugoslavian alueelta. Maahanmuutto- ja pakolaispoliittisessa toimintaohjelmassaan pääministeri Lipposen ensimmäinen hallitus asetti tavoitteeksi kiintiön nostamisen asteittain tuhanteen henkilöön. 2000-luvulla kiintiö on kuitenkin ollut 750 henkilöä. Perheenyhdistämisoikeus kasvattaa käytännössä lukumäärää jonkin verran.

Maahanmuuttoasioista vastaavien keskeisten ministeriöiden ministerit päättävät vuosittain siitä, mistä maista ja kohteista kiintiössä otettavat pakolaiset valitaan. Ulkomaalaisvirasto ja työministeriö vastaavat lopullisista valinnoista, jotka perustuvat yleensä pakolaisleireillä tehtyihin haastatteluihin. Haastatteluissa selvitetään valittavien pakolaisten henkilötiedot, pakolaisuuden syyt ja sopeutumismahdollisuudet suomalaiseen yhteiskuntaan. Turvallisuusnäkökohdat selvittää suojelupoliisi.

Suurimmat kiintiöpakolaisryhmät 1990-luvun alkupuolelta asti ovat olleet iranilaisia, noin 2500 henkilöä ja irakilaisia, noin 3200 henkilöä, joista valtaosa on kurdeja. 2000-luvulla on uusina ryhminä otettu afganistanilaisia noin 1600 henkilöä ja sudanilaisia noin 800 henkilöä.

3. Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta sen vuoksi, että hän on joutunut vainotuksi kotimaassaan jonkin seuraavan syyn perusteella: rotu, uskonto, kansallisuus, poliittinen mielipide tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen.

Turvapaikan sijasta Suomessa oleskeleva ulkomaalainen voi saada oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella, kun häntä uhkaa epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu koti- tai asuinmaassaan Suojeluun perustuvan luvan saaminen on mahdollista myös siinä tapauksessa, että ulkomaalainen ei voi aseellisen selkkauksen tai ympäristökatastrofin vuoksi palata koti- tai asuinmaahansa.

Tilapäistä suojelua voidaan antaa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevalle ulkomaalaiselle, jonka turvallinen paluu kotimaahansa ei ole mahdollinen.

Turvapaikkaa voi hakea Suomesta joko heti Suomen rajalla tai pian maahan saapumisen jälkeen. Suomen ulkomailla olevien edustustojen kautta turvapaikan hakeminen ei ole mahdollista. Ulkomaalaisvirasto suorittaa turvapaikanhakijoiden tutkintaan liittyvän turvapaikkapuhuttelun.

Ilman huoltajaa tulleiden lasten puhuttelu on Ulkomaalaisviraston erityisen lapsiryhmän tehtävänä. Laissa säädetään ilman huoltajaa tai muuta laillista edustajaa olevan pakolaislapsen ja oleskelulupaa tai turvapaikkaa hakevan lapsen laillisen edustamisen järjestämisestä. Suomeen tulee vuosittain noin 100 turvapaikkaa hakevaa lasta ilman vanhempiaan tai muuta laillista edustajaa.

Verrattuna useisiin muihin länsimaihin ja Pohjoismaihin Suomeen tulee vuosittain turvapaikanhakijoita varsin vähän. Vuonna 2005 hakijoita oli vajaa 3600 henkilöä. Suurimmat ryhmät olivat Bulgariasta 570, Serbia-Montenegrosta 360 ja Somaliasta 320 henkilöä. Vuonna 2005 tehtiin noin 600 myönteistä oleskelulupapäätöstä, joista varsinaisia turvapaikkapäätöksiä vain 12, loput olivat joko suojelun tarpeen, yksilöllisen inhimillisen syyn, perheen yhdistämisen tai tilapäisen syyn takia tehtyjä päätöksiä. Vuonna 2005 ja heinäkuun loppuun 2006 mennessä myönteisen päätöksen saaneiden suurimmat ryhmät olivat Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Kielteisiä päätöksiä tehtiin vuonna 2005 lähes 2500, 31.7.2006 mennessä niitä on tehty lähes 1400. Vuoden 2006 heinäkuun loppuun mennessä turvapaikanhakijoita oli tullut 1300 henkilöä.

Turvapaikkahakemuksen käsittely voi kestää muutamasta viikosta jopa vuosiin. Odotusajan turvapaikanhakijat asuvat vastaanottokeskuksissa. Jokaisen turvapaikan hakijan tiedot on tarkistettu ennen päätöksentekoa. Dublin-menettelyn periaatteena on, että turvapaikanhakijan hakemus käsitellään ainoastaan siinä turvalliseksi katsotussa maassa, johon hän saapuu ensimmäiseksi Schengenin alueella. Viime aikoina on ongelmaksi osoittautunut se, että joissakin maissa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta henkilöä ei ole toimitettu lähtömaahansa, vaan Schengenin alueella on melkoinen joukko epätoivoisia henkilöitä yrittämässä löytää uuden elämän mahdollisuuksia.

Kesällä 2000 tuli voimaan nopeutettu menettely ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Lakia on käytetty lähinnä entisen Itä-Euroopan maista tulleiden romanihakijoiden kohdalla, mutta pakolaisten kanssa työtä tekevien henkilöiden kokemuksen mukaan on vaarana, että nopeutettua menettelyä käytetään myös sellaisissa tapauksissa, joissa turvapaikanhakija joutuu virheellisen päätöksen kohteeksi. Romaneista hyvin harvat täyttivät Geneven sopimuksen kriteerit, mutta heidän liikkeellelähtönsä kertoi kuitenkin vahvasti siitä syrjinnästä, jota he omissa maissaan kokevat. Nyt kun nämä maat ovat EU:n jäseniä, on EU:lla mahdollisuus monin tavoin edistää romanien aseman korjaamista.

Euroopan unioni päätti Tampereen huippukokouksessa lokakuussa 1999 luoda yhteisen eurooppalaisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan. Päätöksen liittyvät seuraavat kohdat: kumppanuussuhteen toteuttaminen maahanmuuttovirtojen lähtömaiden kanssa, yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, kolmansien maiden kansalaisten asianmukainen kohtelu, Euroopan oikeusalue, oikeuden päätösten vastavuoroinen tunnustaminen, siviilioikeuden yhtenäisempi toteuttaminen, rajat ylittävän rikollisuuden ehkäisy unionin tasolla, yhteistyön tiivistäminen rikollisuuden vastaisessa taistelussa, yhteinen toiminta rahanpesua vastaan. Viime vuosina on terrorismin torjuminen tuottanut lisää EU-maiden yhteistä toimintaa turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa.

Pakolais- ja maahanmuuttoasioiden käytännön hoito on annettu työministeriön alaisten TE-keskusten työvoimaosastojen tehtäväksi. Niille kuuluvat turvapaikanhakijoiden vastaanotto, pakolaisten sijoittaminen kotouttamisohjelman omaaviin kuntiin, kuntien ja työvoimatoimistojen kotouttamistyön ohjaus, pakolaisten ja inkerinsuomalaisten paluumuuttajien vastaanotosta aiheutuvien kustannusten korvaaminen kunnille sekä hyvien etnisten suhteiden kehittäminen.

4. MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMINEN

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta astui voimaan 1.5.1999. Kotouttamislailla pyritään tehostamaan maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Nopea ja joustava integroituminen eli kotoutuminen asetettiin maahanmuuttopolitiikan perustavoitteeksi jo lokakuussa 1997 annetussa hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittisessa ohjelmassa.

Laki tuo maahanmuuttajalle oikeuden yksilölliseen kotoutumissuunnitelmaan. Suunnitelmaan on oikeutettu maahanmuuttaja, joka on työtön työnhakija tai joka saa toimeentulotukea. Myös alle 18-vuotiaan on mahdollista hakiessaan saada kotoutumissuunnitelma, jos lapsen tai nuoren katsotaan hyötyvän sen piiriin kuuluvista palveluista tai toimenpiteistä. Oikeus suunnitelmaan kestää kolme vuotta, mutta sitä voidaan pidentää perustelluista syistä jopa viiteen vuoteen. Tänä aikana maahanmuuttajan toimeentulo turvataan kotoutumistuella. Kyseessä ei ollut uusi etuus, vaan kotoutumistuki muodostetaan työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta. Kotoutumistuen saaminen edellyttää henkilökohtaisessa suunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin osallistumista.

Toimenpiteet suunnitellaan yksilöllisten edellytysten ja tarpeiden mukaan. Maahanmuuttajalta odotetaan aktiivisuutta ja vastuuta omasta kotoutumisestaan. Ennen kotoutumissuunnitelman laatimista maahanmuuttajat voivat lukea suunnitelmasta käytännönläheisen tiedotteen suomeksi, ruotsiksi, albaniaksi, arabiaksi, englanniksi, kurdiksi, persiaksi, ranskaksi, serbokroatiaksi, somaliksi, venäjäksi tai vietnamiksi. Tietoa löytyy myös lukuisilla muilla kielillä, esimerkiksi hindiksi, kiinaksi ja turkiksi.

Yhteiskunta on puolestaan velvollinen huolehtimaan kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja voimavarojen järjestämisestä. Kunta, työvoimaviranomaiset ja muut viranomaiset laativat yhdessä paikallisen kotouttamisohjelman. Kunnan on oltava aloitteentekijänä. Kotouttamisessa tarvitaan avointa ja uusia muotoja hakevaa yhteistyötä kunnan, työhallinnon, poliisin, kansaneläkelaitoksen, maahanmuuttaja- ja kansalaisjärjestöjen kesken. Uskonnollisten yhteisöjen asiantuntemus sekä työmarkkina- ja elinkeinoelämän osapuolten mukaantulo on myös välttämätöntä. Yhteiskunnan vastuu sisältää myös kulttuurisesti moniarvoisen, etnisesti tasa-arvoisen, vastavuoroisen ja suvaitsevan yhteiskunnan kehittämisen.

Nykyisin voimassa olevan lain mukaan pyritään takaamaan maahanmuuttajalle kotouttamissuunnitelman laatiminen kahdessa kuukaudessa, ja toimenpiteisiin, esim. kielikurssille pääseminen, kuukaudessa oikeuden syntymisestä. Vuoden 2006 alusta työministeriön yhteyteen perustettiin kotouttamisen ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton neuvottelukunta, jonka tarkoitus on parantaa ministeriöiden välistä yhteistyötä ja kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia. Alueellisen yhteistoiminnan tehostamiseksi voidaan perustaa maahanmuuttoasiain toimikuntia Työvoima- ja elinkeinokeskuksien tueksi lääninhallitusten myötävaikutuksella.

Vuonna 2004 tehtiin noin 7000 kotoutumissuunnitelmaa. Yleisille työmarkkinoille suunnitelman tehneistä siirtyi 17 prosenttia, työvoimakoulutukseen tai muuhun koulutukseen siirtyi 32 prosenttia.

Eduskunta seuraa kotouttamislain toimeenpanoa. Hallitus antoi siitä selonteon kesäkuussa 2002. Siinä selvitettiin suoritetut toimenpiteet, saavutetut tulokset, tarpeelliset kehittämistoimenpiteet ja kotouttamisesta aiheutuneet kustannukset ja niiden jakautuminen valtion ja kuntien kesken. Kristillisdemokraatit linjasivat tuolloin, että poliitikkojen tulee olla suunnannäyttäjiä suhtautumisessaan maahanmuuttajiin ennakkoluuloja vastaan ja tehdä työtä, jotta kotouttamislain mukainen tavoite maahanmuuttajien taloudellisesta ja sosiaalisesta selviytymisestä toteutuisi. Samoin todettiin, että syntyperäiseen kansalaiseen verrattuna maahanmuuttajan kokemien ongelmien voi yleisesti ottaen todeta olevan kaksinkertaiset. Kotoutuminen eli integroituminen yhteiskuntaan on usein huomattavasti pitkäkestoisempi prosessi kuin vain kolmivuotinen suunnitelma. Kaikki maahanmuuttajat eivät eri syistä pääse kotouttamislain piiriin.

Merkittävä uudistus oli 1.10.2003 alkaen voimaan tullut eläkeikäisten ja työkyvyttömien maahanmuuttajien erityistuki. Tuki on minimikansaneläkkeen suuruinen ja sen saaminen edellyttää viiden vuoden asumista Suomessa sekä lähtömaasta saatavien eläkkeiden selvittämistä.

5. OLESKELULUVAT

Uusi ulkomaalaislaki tuli voimaan 1.5.2004. Ulkomaalainen tarvitsee oleskeluluvan voidakseen viipyä pidemmän aikaa Suomessa. Oleskelulupa voidaan myöntää esimerkiksi perhesiteen, suomalaisen syntyperän, paluumuuton sekä humanitaaristen syiden perusteella tai jos on kyseessä muu erityinen syy. Lisäksi oleskelulupa voidaan myöntää opiskelua tai työntekoa varten Suomessa.

Ensimmäistä oleskelulupaa haetaan yleensä hakijan kotimaassa olevasta Suomen edustustosta, josta hakija saa hakemuslomakkeita ja lisätietoja asiasta. Päätöksen oleskelulupahakemuksesta tekee ulkomaalaisvirasto. Joissakin tapauksissa ulkomailla olevan asiakkaan puolesta voi lupahakemuksen tehdä perhesiteen tai jonkun muun syyn perusteella Suomessa asuva lähiomainen. Hän voi jättää lupahakemuksen paikallispoliisille.

Ensimmäinen lupa on aina määräaikainen. Lupa myönnetään enintään vuodeksi tai siksi ajaksi, jonka työnteko tai opiskelu kestää. Määräaikainen oleskelulupa voidaan myöntää joko jatkuvaisluonteista tai tilapäisluonteista oleskelua varten.

Tilapäinen oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, jonka tarkoituksena ei ole jäädä Suomeen pysyvästi. Lupa on uusittava määräajan päätyttyä ja siihen voi saada jatkoa enintään vuoden kerrallaan. Tilapäisen oleskeluluvan saanut voi hakea lupaa jatkuvan oleskelun perusteella, jos oleskelun peruste on maassaolon aikana muuttunut esimerkiksi avioitumisen johdosta

Jatkuva oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, joka on tullut Suomeen pysyvässä maahanmuuttotarkoituksessa. Lupa on uusittava määräajan päätyttyä ja siihen voi saada jatkoa enintään kolme vuotta kerrallaan.

Pysyvä oleskelulupa myönnetään henkilölle, joka on oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti jatkuvalla oleskeluluvalla neljä vuotta. Oleskelun syy tai muut erityiset syyt voivat aiheuttaa poikkeuksia. Lupa myönnetään toistaiseksi eikä sitä tarvitse uusia.

Jokaisella maalla on oikeus itse määrätä, ketkä sen alueelle saavat tulla. Tästä oikeudestaan Suomi, kuten monet muutkin maat on osittain luopunut liittyessään kansainvälisiin sopimuksiin, jotka rajoittavat valtioiden itsemääräämisoikeutta maahantuloon ja maassaoloon liittyvissä kysymyksissä.

Pohjoismaiden (Ruotsin, Norjan, Tanskan tai Islannin) kansalaiset voivat vapaasti tulla Suomeen ja oleskella Suomessa ilman oleskelulupaa. He eivät tarvitse myöskään työntekijän oleskelulupaa mennäkseen ansiotyöhön. Myöskään EU/ETA-maan kansalaiselta ei vaadita oleskelulupaa. Hän voi ilman lupaa saapua maahan, oleskella, opiskella, etsiä työtä tai aloittaa ammatinharjoittamisen Suomessa. Oleskelu tulee kuitenkin rekisteröidä kolmen kuukauden kuluessa.

Muiden maiden kansalaisilta vaaditaan työntekijän oleskelulupa. Lupa on joko tilapäinen tai jatkuva. Lupa myönnetään ottamalla huomioon työmarkkinoiden tarve. Oleskelulupajärjestelmän tarkoituksena on tukea työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuutta työllistyä. Toisaalta tuetaan myös työvoiman saatavuutta. Työntekoa varten myönnettävä oleskelulupa edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Työvoimatoimisto arvioi sekä työvoimapoliittiset edellytykset että toimeentulon riittävyyden.

Lupaan sisältyy työvoimatoimiston osaratkaisu ja ulkomaalaisviraston tai kihlakunnan poliisilaitoksen oleskelulupapäätös, joista kumpaankin voi valittaa erikseen. Työntekijän oleskelulupaa koskevan hakemuksen voi tehdä joko työntekijä tai työnantaja. Hakemus voidaan jättää joko Suomen edustustoon, työvoimatoimistolle tai kihlakunnan poliisilaitokselle. Mikäli henkilöllä on muu kuin työntekijän oleskelulupa esim. perhesiteiden perusteella tai humanitaarisista syistä, siihen sisältyy usein rajoittamaton tai rajoitettu työnteko-oikeus. Ulkomaalaislaissa on määritelty tarkemmin ne tehtävät, alat ja asemat, joihin liittyy oikeus tehdä työtä ilman työntekijän oleskelulupaa, mm. enintään kolme kuukautta kestävässä marjojen, hedelmien, vihannesten ja erikoiskasvien poiminnassa ja korjuussa sekä turkistarhatyössä ei tarvita työlupaa.

Itsenäistä elinkeinoa tai ammattia Suomessa harjoittavan on puolestaan haettava elinkeinonharjoittajan oleskelulupa.

Opiskelua varten oleskelulupa voidaan myöntää loppututkintoon tai ammattiin johtaviin opintoihin peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa. Alle 18-vuotiaalle oleskelulupa myönnetään yleensä vain, jos hän tulee vaihto-oppilaaksi hyväksyttyjen järjestöjen kautta tai koulujen ja kuntien välisen virallisen vaihto-ohjelman perusteella. Suomeen tulo edellyttää myös huoltajien kirjallista suostumusta. Suomen valtio ei yleensä kustanna ulkomaalaisen opiskelijan oleskelua Suomessa. Sen vuoksi hakijan on osoitettava, että hänen toimeentulonsa on turvattu joko stipendillä, apurahalla tai muilla varoilla, joilla hän voi elättää itsensä lukuvuoden ajan. Hakijalla tulee olla käytössään vähintään 500 euroa kuukaudessa. Jos oppilaitos tarjoaa ilmaisen opetuksen lisäksi ilmaisen majoituksen ja ateriat, vaadittavaa rahamäärää voidaan pienentää. Opiskelija voi tehdä myös rajoitetusti työtä opiskelua varten myönnetyllä oleskeluluvalla. Jatkolupa edellyttää, että opiskelija on edelleen kirjoilla oppilaitoksessa, opiskelee päätoimisesti ja on suorittanut oppilaitoksen edellyttämät opintosuoritukset.

6. SUOMEN KANSALAISUUS

Uusi kansalaisuuslaki tuli voimaan 1.6.2003. Suomen kansalaisuuden voi saada automaattisesti syntymän perusteella, vanhempien avioliiton (legitimaation) perusteella, ottolapsisuhteen perusteella tai syntymäpaikan perusteella. Lisäksi Suomen kansalaisuuden voi saada hakemuksella tai ilmoituksella. Kansalaisuuden hakijan on suoritettava suomen tai ruotsin kielen hyväksyttävä tutkinto. Kaksoiskansalaisuus on mahdollista, mutta aiemman kansalaisuuden osalta on syytä selvittää, hyväksyykö ao. maa sellaisen, vai onko aiemmasta kansalaisuudesta luovuttava. Ulkomaalaisvirasto käsittelee ja ratkaisee kansalaisuushakemukset, jotka jätetään asuinpaikkakunnan poliisille. Hakemuksesta peritään käsittelymaksu.

Vuoden 2005 loppuun mennessä noin 34 000 muissa maissa syntynyttä henkilöä ja noin 8 000 Suomessa syntynyttä lasta oli saanut Suomen kansalaisuuden.

7. ETNISEN YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMINEN

Etnisen syrjinnän ehkäisyä, hyvien etnisten suhteiden edistämistä, etnisten vähemmistöjen sekä ulkomaalaisten aseman ja oikeuksien turvaamista samoin kuin etnisen syrjimättömyyden periaatteen valvontaa varten on työministeriön yhteydessä vähemmistövaltuutettu. Vähemmistövaltuutetulla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada tässä laissa ja ulkomaalaislaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi tarpeelliset tiedot muilta viranomaisilta maksutta. Vähemmistövaltuutetun apuna toimii vähemmistöasiain neuvottelukunta.

Syrjintälautakunta on valtioneuvoston nimittämä työministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen ja riippumaton oikeusturvaelin, jonka toiminta perustuu yhdenvertaisuuslakiin, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää syrjintää arkielämässä. Sen toimivaltaan kuuluu etnisen syrjinnän kiellon valvonta ja puuttuminen etniseen alkuperään perustuvaan syrjintään muissa kuin työelämän kysymyksissä. Lautakunta voi asettaa uhkasakon ja tuomita sakon maksettavaksi, jotta päätöksen noudattaminen varmistuisi, mutta se ei korvaa käytössä olevia muutoksenhakukeinoja ja -elimiä. Sen toimivaltaan ei kuulu oikeus muuttaa viranomaispäätöksiä.

Työministeriön yhteydessä toimii etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) laajapohjaisena neuvoa-antavana elimenä pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen sekä rasismiin ja etnisiin suhteisiin liittyvissä asioissa. Kristillisdemokraattien edustajana ETNOssa on fil.lis. Basil Eneh Vantaalta ja varaedustajana fil.tri Juri Kurhinen Helsingistä.

Talvella 2002 perustettiin rasismin vastainen verkosto RASMUS, johon kuuluvat jäseninä laajasti mm. työntekijäjärjestöt, erilaiset yhdistykset ja kansalaisjärjestöt. Rasmus on nimennyt yhteyshenkilöt pitämään yhteyksiä puolueisiin. Eduskuntaryhmän kansliassa on tiedon saantia varten yhteyshenkilö.

LIITTEET

1. Eduskuntaryhmien yhteiset periaatteet rasismin ja muukalaisvihamielisyyden ehkäisemiseksi, allekirjoitettu 30.10.1997

1) Ryhmät eivät hyväksy rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tekoja. Oikeusjärjestelmämme keinoja on tehokkaasti käytettävä tällaisten tekojen vastustamiseksi.

2) Ryhmät sitoutuvat siihen, ettei niiden ohjelmiin, periaatepäätöksiin, julkilausumiin tai muihin vastaaviin kannanottoihin sisällytetä rasismia tai muukalaisvihamielisyyttä tukevaa tai suosivaa sanomaa.

3) Ryhmät ryhtyvät toimiin sellaisia jäseniään kohtaan, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai muukalaisvihamielisiä mielipiteitä. Tällaisissa tapauksissa ryhmät sanoutuvat irti yksittäisten jäsentensä toimista.

4) Ryhmät kiinnittävät enemmän huomiota tapaan, jolla ulkomaalaisväestön ja eri vähemmistöjen asemaa käsitellään.

5) Ryhmät osoittavat julkisesti halukkuutensa toimia niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla erilaisuuden hyväksymiseksi ja suvaitsevaisuuden edistämiseksi.

2. Euroopan demokraattisten poliittisten puolueiden peruskirja rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta hyväksyttiin 28.2.1998 Hollannissa pidetyssä kokouksessa

Suomalaiset puolueet ovat hyväksyneet peruskirjan päättävissä elimissään, ja kaikkien puolueiden puheenjohtajat allekirjoittivat sen syksyllä 1998. Siinä puolueet sitoutuivat noudattamaan seuraavia hyvän käytännön periaatteita:

1) Puolustamme perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia ja demokratian periaatteita ja torjumme kaikkinaisen rotuun perustuvan väkivallan, rotuvihaan yllyttämisen, rotuun perustuvan ahdistelun sekä rotusyrjinnän esiintyipä se missä muodossa tahansa.

2) Kieltäydymme ilmaisemasta, julkaisemasta, antamasta julkaistavaksi, levittämästä tai millään tavoin hyväksymästä sellaisia mielipiteitä tai kannanottoja, jotka lietsovat tai aiheuttavat tai joiden voidaan kohtuudella olettaa lietsovan tai aiheuttavan ennakkoluuloja, vihamielisyyttä tai ihmisten erottelua rodun tai etnisen tai kansallisen alkuperän tai uskonnon perusteella, ja puutumme lujasti kaikkiin rasistisiin mielipiteisiin ja käyttäytymismuotoihin keskuudessamme.

3) Käsittelemme vastuuntuntoisesti ja tasapuolisesti arkoja aiheita, jotka liittyvät tällaisiin ryhmiin välttäen näiden leimaamista.

4) Pidättäydymme kaikista poliittisista liittoutumista tai yhteistyöstä kaikilla tasoilla jokaisen sellaisen poliittisen puolueen kanssa, joka lietsoo tai aiheuttaa rotuun tai etniseen alkuperään perustuvia ennakkoluuloja ja rotuvihaa tai jolla on tällaisia pyrkimyksiä.

5) Pyrimme yllä mainittujen ryhmien oikeudenmukaiseen edustukseen puolueiden kaikilla tasoilla, jolloin puoluejohdolla on erityinen vastuu kannustaa ja tukea jäsenten ja ehdokkaiden hankkimista poliittisiin tehtäviin näistä ryhmistä.

6) Sitoudumme edelleen toteuttamaan aiheelliset toimet sen varmistamiseksi, että kaikki ne, jotka työskentelevät tai ovat jollain tavalla mukana vaalikampanjoissamme tai muussa toiminnassamme, tuntevat edellä mainitut periaatteet ja toimivat aina niiden mukaisesti.

2. Käsitteitä ja määritelmiä

Henkilö voi olla...

Maahanmuuttaja

Maahanmuuttaja on yleiskäsite, jota käytetään kuvaamaan kaikkia maahan muuttaneita henkilöitä.

Ulkomaalainen

Suomen oikeuden kannalta ulkomaalainen on henkilö, joka ei ole Suomen kansalainen. Ulkomaalainen voi siis olla jonkin toisen maan kansalainen tai kansalaisuutta vailla oleva, esim. turisti, liikemies, tai pitkäaikaisessa tarkoituksessa maahan muuttanut esimerkiksi siirtolainen, pakolainen tai turvapaikanhakija.

Siirtolainen

Siirtolainen on henkilö, joka muuttaa pysyvässä tarkoituksessa toiseen maahan hankkiakseen sieltä toimeentulonsa. Siirtolaisia eivät ole esim. opiskelijat tai turistit.

Siirtotyöntekijä

Siirtotyöntekijä hakeutuu toiseen maahan hankkiakseen elantonsa, mutta ei asetu maahan pysyvästi.

Paluumuuttaja

Paluumuuttaja (joka ei ole pakolainen) on ulkosuomalainen, joka itse tai jonka suku on pitemmän tai lyhyemmän ajanjakson asunut Suomen rajojen ulkopuolella ja palaa takaisin Suomeen. (Esim. Ruotsin suomalaiset, Viron ja entisen Neuvostoliiton suomalaiset mm. inkeriläiset jne.).

Turvapaikan hakija

Turvapaikanhakija on henkilö, joka pyytää suojaa ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Turvapaikkahakemus on jätettävä maahan tullessa tai mahdollisimman pian maahan tulon jälkeen. Turvapaikanhakijan pakolaisuus todetaan vasta hakemukseen annetulla päätöksellä, joten tulisi välttää "pakolainen" sanaa ennen kuin päätös on annettu.

Pakolainen

YK:n pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaan "pakolainen on henkilö, joka on kotimaansa ulkopuolella ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen, tai poliittisen mielipiteen johdosta". Esimerkiksi sota, luonnonkatastrofi tai köyhyys eivät ole YK:n määritelmän mukaisia pakolaisasemaan oikeuttavia syitä. YK:n pakolaissopimuksen määritelmän uudistamistarve on tunnustettu. Pakolaisiksi kutsutaan Suomessa yleensä myös henkilöitä, jotka ovat saaneet jäädä maahan suojelun tarpeen vuoksi tai humanitaarisista syistä.

Kiintiöpakolainen

Kiintiöpakolainen on henkilö, jolla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun myöntämä pakolaisen asema ja jolle on myönnetty maahantulolupa vuosittain valtion tulo- ja menoarvion yhteydessä päätettävän pakolaiskiintiön puitteissa.

Pakolainen paluumuuttajana

UNHCR tukee pakolaisten paluumuuttoa, jos olosuhteet kotimaassa ovat muuttuneet siten, että sinne on mahdollisuus palata ja paon syyt poistuneet.

Muita käsitteitä...

Assimilaatio

Assimilaatiossa maahanmuuttajan edellytetään sulautuvan valtakulttuuriin.

Ennakkoluulo

Ennakkoluulo on perusteeton ja torjuva ennakkokäsitys.

Etninen syrjintä

Etninen syrjintä on jonkin henkilön tai ryhmän asettamista muita huonompaan asemaan hänen/heidän etnisen taustansa vuoksi.

Etnosentrisyys

Etnosentrisyydellä tarkoitetaan sitä, että oma ryhmä (kulttuuri, kansa, muu ryhmä) asettaa itsensä keskipisteeseen ja arvioi ja tuomitsee toisia tästä lähtökohdasta käsin. Oman kulttuurin piirteet määritellään normaaleiksi ja muiden epänormaaleiksi.

Integroituminen eli kotoutuminen

Integroituminen on prosessi, jossa maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään. He ylläpitävät ja kehittävät omaan kulttuuriinsa ja etnisyyteen liittyviä tärkeinä pitämiään asioita. Integroituminen edellyttää myös sopeutumista sekä vähemmistöltä että valtaväestöltä. Kotoutuminen on maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen toimikunnan vuonna 1996 käyttöön ottama käsite korvaamaan integraatiokäsitettä.

Ksenofobia

Pelkoon perustuvaa muukalaisvihaa kutsutaan omalla nimellä ksenofobiaksi (kreikasta: xenos, vieras ja phobos, kammo). Sillä tarkoitetaan kaiken vieraan ja tuntemattoman pelkoa, vieras koetaan uhkana tai mahdollisena vaarana.

Kulttuuristereotypia

Kulttuuristereotypia on kulttuurinen yleistys. Stereotypialla tarkoitetaan yksinkertaistettua kaavamaista mielikuvaa jostakin ihmisestä, rodusta, kansasta, kulttuurista, instituutiosta tai tapahtumasta. Vuorovaikutuksessa kulttuuristereotypiat voivat vaikuttaa kielteisen hallitsevasti, jolloin muu informaatio suodattuu niiden kautta.

Monikulttuurinen, monietninen

Kulttuuri on tiedon, uskomusten ja arvojen järjestelmä, jota kautta ihmiset rakentavat kokemuksiaan ja havaintojaan, toimivat ja suorittavat valintoja vaihtoehtojen välillä. Kulttuuri siirtyy tiedonvälityksen ja oppimisen kautta. Monikulttuurisuudella tarkoitetaan eri kulttuurien tasa-arvoista rinnakkaiseloa. Etnisyydessä on kyse yksilön ja ryhmän tavasta jäsentää itseään suhteessa toisiin. Etnisyys on sidoksissa tilanteisiin ja muuttuu ajan myötä. Monikulttuurisuuden rinnalla käytetään käsitteitä monietninen ja monikansallinen. Monietninen painottaa eri etnisten ryhmien, eri kulttuuriryhmien muodostamaa yhteiskuntaa. Monikansallinen painottaa yhteiskunnan koostumista eri kansallisuutta olevista henkilöistä, jotka voivat lainsäädännöllisestikin olla monikansallisia kaksoiskansalaisuuden myötä.

Muukalaispelko ja -viha

Muukalaispelko on voimakasta kielteistä ennakkoluuloa erilaisia, muualta tulevia ihmisiä kohtaan eikä heidän kulttuuriaan kunnioiteta ja arvosteta. Muukalaispelko muuttuu usein muukalaisvihaksi, joka tähtää vähemmistöryhmän karkottamiseen tai hävittämiseen.

Rasismi

Rasismi on ideologia, jossa kielteiseksi määritellyt ominaisuudet kohdistetaan tiettyyn 'rotuun' tai tiettyyn ryhmään ihmisiä. Rasismi koostuu sarjasta kuvitelmia, joiden mukaan jokin ihmisryhmä on toista ryhmää moraalisesti, älyllisesti ja kulttuurisesti ylivoimaisempi ja jonka ylivoimaiset ominaisuudet periytyvät sukupolvelta toiselle. Rasismi saa erilaisia muotoja eri maissa riippuen historiasta, taloudesta, taustasta, kulttuurista ja muista tekijöistä.

Suvaitsevuus, suvaitsevaisuus

Suvaitsevuus on ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta yhdistyneenä terveeseen itsetuntoon ja oman kulttuurin tuntemukseen sekä kykyä samanaikaisesti omaksua uutta ja vierasta sekä suhtautua siihen myös kriittisesti. Se on myös muiden mielipiteiden ja tapojen kunnioittamista.

Syrjäytyminen

Syrjäytyminen määritellään sosiaalipolitiikassa yleensä huono-osaisuuden kasautumiseksi. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa syrjäytymisen perusulottuvuuksia ovat erityisesti syrjäytyminen koulutuksesta, tuotannosta, kulutuksesta ja sosiaalisesta yhteisöstä. Maahanmuuttajan syrjäytyminen tarkoittaa integroitumisen vastakohtaa ja tarkoittaa toisaalta maahanmuuttajan vieraantumista omasta kulttuuristaan ja toisaalta jäämistä valtayhteisön elämän ulkopuolelle.

Vähemmistöpolitiikka

Vähemmistöpolitiikka on yhteiskunnan tapa säädellä ja järjestää enemmistön ja vähemmistön välisiä suhteita.

4. Lisätietoja

- Kristillisdemokraatit:www.kd.fi
- Työministeriö: www.mol.fi
- Ulkomaalaisvirasto: www.uvi.fi
- Poliisi:www.poliisi.fi
- Pakolaisneuvonta: www.pakolaisneuvonta.fi

Hyväksytty Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä 7.11.2006.