Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma

Perheen parhaaksi!

Sylihoitoa, välittämistä ja yhteisvastuuta

1. Kristillisdemokraattien perhepolitiikan keskeiset tavoitteet

Koko yhteiskunnan hyvinvoinnin lähtökohtana on, että perheissä voidaan hyvin. Kristillisdemokraatit haluavat vahvistaa perheen asemaa yhteiskunnassa asenteiden ja lainsäädännön muutoksilla sekä taloudellisilla ratkaisuilla. Kristillisdemokraatit korostavat ihmisarvon kunnioittamista, perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä, heikossa asemassa olevien puolustamista, ihmisten omaa yritteliäisyyttä sekä vastuunottoa paitsi itsestä myös lähimmäisistä.

Yksilön tarpeita korostava mielihyväkulttuuri on erityinen haaste perheille, vanhemmuudelle ja lähimmäisyydelle. Nykyajalle tyypillinen arvoympäristö korostaa yksilön itsenäisiä valintoja ja elämyksellisyyttä yhteisten eettisten arvojen ja yhteisöllisyyden sijaan. Yhteisöllisyys on kärsinyt viime vuosikymmeninä monista muistakin syistä: mm. perhekoko on pienentynyt, yhteydet naapuruston ja sukulaisten kanssa ovat vähentyneet. Sukusiteiden väljentymiseen on vaikuttanut osaltaan muuttoliike maakunnista kasvukeskuksiin. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tärkeää sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Valtaosa suomalaisista lapsiperheistä voi hyvin. Kuitenkin yhä enemmän esiintyy lasten ja nuorten pahoinvointia, perheiden rikkoutumista, päihdeongelmia ja elintapasairauksia. Lapsen hyvinvointia uhkaavat vanhempien työpaineet ja perheiden yhteisen ajan vähyys, työttömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä perhekriisit.

Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma tarkastelee perheen hyvinvoinnin edellytyksiä ja esittää keinoja, joilla voidaan ehkäistä tai lievittää kipupisteitä. Ohjelmassa painottuu tietoisesti lapsiperheiden näkökulma, heidän tarvitsemansa palvelut ja kasvatuksen haasteet. Tämä ei merkitse Kristillisdemokraattien poliittisessa toiminnassa lapsettomien pariskuntien ja yksin elävien tarpeiden unohtamista, vaan ohjelmatyön rajausta puolueen nimeämänä "Perheen vuonna 2006".

Kristillisdemokraatit toimivat sen puolesta, että

• kaikilla lapsilla on turvallinen ja tasapainoinen kasvuympäristö.
• perheiden asemaa vahvistetaan ja vanhemmuutta tuetaan kaikessa päätöksenteossa.
• edistetään avioliiton asemaa, kestäviä parisuhteita ja perheiden koossa pysymistä.
• parannetaan perheiden edellytyksiä saada toivomansa määrä lapsia.
• tarjotaan perheille todellisia valinnanmahdollisuuksia mm. lasten hoidon ja koulutuksen osalta.
• parannetaan vanhempien taloudellisia mahdollisuuksia hoitaa itse lapsiaan kotona ja viettää aikaa lastensa kanssa.
• korotetaan perhetukia ja parannetaan etenkin heikoimmassa asemassa olevien perheiden, kuten yksinhuoltaja- ja monilapsisten perheiden, taloudellista tilannetta.
• edistetään lasten terveitä elämätapoja.
• ehkäistään syrjäytymistä, väkivaltaa, mielenterveysongelmia ja päihteiden käyttöä perheissä.
• saadaan käännetyksi lastensuojelutoimenpiteiden, kuten huostaanottojen tarve laskuun.
• vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja kansalaisyhteiskunnan roolia hyvinvoinnin luomisessa.

2. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö

Suomessa oli vuoden 2004 lopussa 1421000 perhettä. Kaksi kolmasosaa perheistä oli avioparien perheitä. Avoparien perheitä oli 20 prosenttia perheistä ja yhden vanhemman perheitä 13 prosenttia. Lapsiperheitä oli 593 000. Avoparien ja yksinhuoltajaäitien lapsiperheitä on kumpiakin noin 17 prosenttia lapsiperheistä. Uusperheitä oli 51 000.

Perhe on yhteiskunnan tärkein sosiaalinen instituutio. Perheessä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla keskinäinen huolenpito ja yhteisvastuu. Hyvä perhe-elämä rakentuu keskinäisestä kunnioituksesta, luottamuksesta ja anteeksiantamisesta. Perhe on parhaimmillaan jäsentensä kasvun paikka, jossa jokainen voi kokea olevansa rakastettu, jossa perheenjäsenet oppivat toistensa huomioon ottamista, jakavat iloja ja suruja, yhteistä aikaa ja kotitöitä. Ihmiset pitävät terveyden ohella perhettä ja parisuhdetta elämänsä tärkeimpinä asioina. Perheen tärkeä arvo on tunnustettava myös yhteiskunnallisesti.

Perheen kautta jokainen yhteiskunnan uusi jäsen sisäistää elämänsä useimmat toimintamallit, perusarvot ja asenteet. Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Mikään viranomais- tai palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana ja hyvinvoinnin tuottajana. Jos perhe ei suoriudu sille kuuluvista tehtävistä, yhteiskunta ei pysty suurilla panostuksillakaan korjaamaan kaikkia syntyneitä vaurioita.

Juridisesti perhe voi tarkoittaa kahden vanhemman ja lasten muodostamaa perhettä, yksinhuoltaja- tai uusperhettä tai lapsetonta pariskuntaa. Yksin asuvan voidaan ajatella kuuluvan hänen lähiomaistensa muodostamaan perheyhteisöön. Yhä suurempi osa suomalaisista elää muutoin kuin perinteisen aviopuolisoista ja lapsista muodostuvan ydinperheen jäseninä.

2.1. Avioliitto ja kestävät parisuhteet arvoon

Kristillisdemokraatit pitävät naisen ja miehen tasavertaiselle kumppanuudelle perustuvaa avioliittoa parhaana parisuhteen muotona ja myös parhaana kasvuperustana lapsille, vaikka useimmat avioliitot alkavat nykyisin avosuhteen kautta ja lukuisa joukko pitkäaikaisia pareja ei koskaan mene naimisiin. Avoparilta puuttuu yhteiskunnallinen julkinen sitoutuminen toisiinsa ja pääosin myös perheoikeudellinen turva. Avioliiton arvostus on saatava nousemaan.

Parisuhde on yksi elämän merkittävimmistä ihmissuhteista. Jos parisuhde voi hyvin, lisääntyy henkinen hyvinvointi ja se heijastuu myös lähiympäristöön. Hyvä parisuhde rakentuu keskinäiselle rakkaudelle, kunnioitukselle ja vastuulle. Yhteiskunnan tulee suosia arvoja ja asenteita, jotka edistävät uskollisuutta ja sitoutumista parisuhteessa. Avioerojen määrä tulee saada laskemaan.

Vuonna 2004 Suomessa solmittiin 29 300 avioliittoa, mikä on 3 500 enemmän kuin edellisenä vuonna. Avioeroon päättyi 13 200 avioliittoa, 300 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Parisuhteita rekisteröitiin 186, eroja oli 15.

Avioliittoon sitoutumista on tuettava säilyttämällä avioliiton lainsäädännöllinen asema. Eräänä esteenä avioliittoon solmimiselle koetaan sosiaalinen paine paljon kustannuksia aiheuttavien hääjuhlien järjestämiseksi. Seurusteleville pareille on tärkeä viestittää siitä, että avioituminen on arvokas asia itsessään ilman suuria järjestelyjäkin. Eläkeläisten osalta kunnallisverotuksesta tehtävä eläketulovähennys suosii taloudellisesti avosuhteessa asuvia avioparien kustannuksella. Tämä epäkohta tulee poistaa.

Naiset ja miehet ovat erilaisia, mutta samanarvoisia. On arvokasta, että puolisot jakavat vastuuta niin kodinhoidossa kuin vanhemmuuteen liittyvissä tehtävissä.

Vanhempien välisen suhteen pysyvyys ja hyvinvointi ovat erittäin tärkeitä lapselle. Vanhempien suhteen hoitaminen koituu aina myös lasten parhaaksi. Lapsi voi kasvaa tasapainoisesti ja onnellisesti myös muunlaisessa perhemuodossa kuin naisen ja miehen solmimassa parisuhteessa. Kuitenkin keskimäärin lapset voivat parhaiten, kun heitä kasvattavat heidän biologiset naimisissa olevat vanhempansa.

Jokainen ihminen joutuu elämänsä eri vaiheissa käymään läpi kriisitilanteita, jotka edellyttävät erityistä ponnistelua ja tuen saamista. Kriisin voivat aiheuttaa mm. lapsen syntymä, vaikeudet parisuhteessa tai työssä, eläkkeelle siirtyminen, sairaudet tai menetykset. Kristillisdemokraatit haluavat korostaa jokaisen ihmisen vastuuta läheisistään ja pitävät tärkeänä kolmannen sektorin toimijoiden, kuten seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen roolia vaikeuksissa elävien tukemiseksi. Yhteiskunnan tulee tarvittaessa tarjota ammattiapua.

Lapsiperheen hajoaminen ei ole vain kahden aikuisen välinen asia, eikä vain heidän henkilökohtainen kriisinsä, vaan se koskettaa syvästi myös perheen lapsia. Avioeroa harkitseville ja sitä hakeneille tulee aktiivisesti tarjota sovittelua. On pyrittävä ensi sijassa tukemaan avioliiton ongelmien ratkaisua ja edellytysten säilymistä. Kuntien parisuhdeterapian resurssit ovat vähäiset ja sovitteluun on vaikea päästä palvelujen niukkuuden vuoksi. Myös kirkon perhetyön ja perheasiainkeskusten sekä muiden perhe- ja avioliittotyötä tekevien yhteisöjen toimintaedellytykset ovat tarpeeseen nähden liian niukat.

Tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua ja arvioiden mukaan noin puolet avioeroista olisi ehkäistävissä. Avioerojen vähentäminen tulee nähdä tavoitteena, joka on osaltaan ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten edun huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulee lisätä ja palauttaa sovittelu avioeron ehdoksi lapsiperheiden kohdalla.

Vuosittain noin 30 000 lasta joutuu kokemaan vanhempiensa eron. Peräti neljännes suomalaisista lapsista asuu erossa toisesta vanhemmastaan. Tämä on lapsen tasapainoiselle kasvulle riskitekijä etenkin silloin, kun vanhempien välit jäävät pysyvästi riitaisiksi ja toisen tai kummankin vanhemman sitoutuminen lapseen heikkenee.

[KAAVIO]

Lähde: Tilastokeskus 2005

Erotilanteissa on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta sen aiheuttamia haittoja lapsille voidaan lieventää. Vaikean parisuhteen päättyminen saattaa olla myös lapsen kannalta helpotus, mutta toisaalta se aina horjuttaa lapsen luottamusta läheisten ihmissuhteiden pysyvyyteen. On tärkeää, että lasten ja vanhempien mutta myös lasten ja isovanhempien väliset yhteydet säilyvät mahdollisimman hyvinä. Perheneuvonnan, lastensuojelun, päihdehuollon ja mielenterveyspalvelujen toimintaresursseja ja yhteistyötä tehostamalla voidaan vaikuttaa siihen, että mahdollinen avioero tulee aikuistasolla käsitellyksi niin, etteivät vaikutukset heijastu lapsen tapaamisiin. Tutkimusten mukaan lapset selviytyvät erosta parhaiten, kun he pystyvät ylläpitämään kiinteitä suhteita molempiin vanhempiinsa eron jälkeen.

2.2. Yksin- ja yhteishuoltajien sekä uusperheiden haasteet

Yksinhuoltajien, yhteishuoltajien ja uusperheiden määrä kasvaa. Nämä vanhemmat tarvitsevat yhteiskunnan täyden tuen lasten huoltajina ja kasvattajina. Hyvä tukiverkosto on erityisen tärkeä yksinhuoltajille. Silloin kun aikuinen on yksin vastuussa lapsesta, on erityisen tärkeää hänen jaksamisensa ja hyvinvointinsa kannalta, että hänellä on mahdollisuus myös omaan aikaan ja ystäviin.

Lasten kannalta keskeistä on turvallisten ja kestävien aikuissuhteiden syntyminen ja säilyminen. Yhteiskunnan tulee auttaa lapsia ja heitä kasvattavia aikuisia niin, että lapset kärsivät mahdollisimman vähän toisen tai kummankin vanhemman puutteesta tai heidän ongelmistaan. Jommankumman tai kummankin vanhemman puuttuessa on lapsen löydettävä kiintymissuhde johonkin muuhun läheiseen aikuiseen. Usein isovanhemmat ovat osa lapsen elämän merkittävää ihmissuhdeverkostoa.

Vanhempien ero, lapsesta erillään asuminen tai huollosta erottaminen eivät vapauta ketään vanhemman vastuusta. Ne eivät myöskään anna oikeutta yrittää erottaa toista vanhempaa yhteisestä lapsesta ja vanhemman tehtävistä. Siirtyminen ydinperheestä toimivaan yhteishuoltoon edellyttää lapsen edun asettamista ristiriitojen edelle.

Monesti eronneet löytävät uuden kumppanin ja perustavat uuden perheen. Uusperhe ei kuitenkaan voi lähtökohtansa vuoksi olla uusi ydinperhe. Uusperheen vanhemmilla ja lapsilla on läheisiä ihmissuhteita ja pitkäaikaisia sitoumuksia myös uuden perheen ulkopuolelle. Sukulaisia on tuplaten ydinperheeseen nähden. Tämän ymmärtäminen on välttämätön edellytys uuden perheen toimivien elämänmuotojen rakentumiselle.

Vanhemmuuden oppiminen äiti- tai isäpuolena ja parisuhteen rakentaminen vaatii erityisiä ponnisteluja ja lapsen mahdollisesti lähtökohtaisesti negatiivisten asenteiden voittamista. Parhaimmillaan uusi isä- tai äitipuoli voi olla sosiaalisena vanhempana suuri rikkaus lapsen elämään, joka mahdollisesti korvaa menetettyä biologista vanhempaa.

Sosiaalisella vanhemmalla ei ole mitään juridista asemaa. Nykyisen lainsäädännön mukaan ei isä- ja äitipuolta ei kuulla lasta koskevissa asioissa, esimerkiksi silloin jos lapsella tulee ongelmia esimerkiksi koulussa. Uusperheen vanhempien aseman vahvistamista tulee harkita lapsen edun näkökulmasta.

2.3. Isovanhempien ja lähiyhteisön rooli on tärkeä

Jokainen perhe tarvitsee ympärilleen tukiverkoston. Siihen voi kuulua niin sukulaisia ja ystäviä kuin naapureitakin. Aiempien vuosikymmenten tapaan useamman sukupolven muodostamia perheitä ei enää juuri ole. Monesti välimatkat vaikeuttavat yhdessäoloa. Kuitenkin isovanhemmat ovat voimavara paitsi huolenpidon tarjoajina myös oman elämänkokemuksensa, arvojen, tietojen ja taitojen siirtäjinä. Lapsenlapset liittyvät heidän kauttaan sukupolvien ketjuun ja saavat hyviksi koettuja aineksia oman arvopohjansa ja identiteettinsä rakentamiseen.

Mikäli isovanhempia ei enää ole, välimatka on kovin pitkä tai yhteys on jostain syystä katkennut, tulisi lapsille luoda mahdollisuuksia vara- tai kummi-isovanhempiin. Myös yhteisöllistä isovanhemmuutta on edistettävä. Sitä edustavat esimerkiksi koulujen tai päiväkotien kummivaarit ja -mummit.

Vastuullinen aikuisuus edellyttää yksilön tietoisuutta siitä, että tahtoen tai tahtomattaan hän toimii mallina ja esikuvana lapsille ja nuorille. Jokainen aikuinen kantaa osaltaan vastuuta lähiympäristönsä lapsista ja nuorista. "Koko kylä kasvattaa" -tyyppisiä hankkeita tulee edistää ja tukea. On hyvä, että lasten ja nuorten vanhemmat tuntevat mahdollisimman paljon toisiaan voidakseen olla luontevasti yhteydessä keskenään. Tarvitaan vanhempien keskinäisiä sopimuksia esimerkiksi kotiintuloajoista tai suhtautumisesta tupakkaan ja päihteisiin.

Kaikilla nuorilla perheillä ei ole lähellä sukulaisia tai sellaista ystäväpiiriä, jossa apua voidaan ja halutaan antaa vastavuoroisuusperiaatteella tarpeen mukaan. Kunnallinen kotipalvelu voi olla tarpeen vauvan syntyessä, vanhemman sairastuessa, avioerotilanteessa tai lapsen pitkäaikaistaudin tai vamman vuoksi. Tavallisen lapsiperheen väsymys- tai sairauspulmat hoituvat usein edullisesti, jos perhetyöntekijän muutama kotikäynti auttaa pahimman yli, ja äiti ja isä saavat tilaisuuden koota voimansa.

Kunnallisten kotipalvelujen määrä perheille on viime vuosikymmenenä merkittävästi vähentynyt. Niukentunut apu on riittänyt vain sitä kaikkein eniten tarvitseville, mutta uhkaavien kriisien ennaltaehkäisy on jäänyt hoitamatta. Se on rajoitettu lähes kokonaan lastensuojeluperheisiin. Kristillisdemokraatit vaativat, että lapsiperheille suunnattua kunnallista kotipalvelua tulee lisätä.

3. Lapsen oikeudet päätöksenteon lähtökohdaksi

Kristillisdemokraattien arvoista keskeisin on ihmisarvo. Kaikilla ihmisillä on täysi ihmisarvo, joka perustuu Jumalan luomistyöhön. Jokainen on ainutlaatuinen ja korvaamaton yksilö. Ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä. Lapsella tulee saada kokea hyväksymistä sellaisena kuin hän on - eikä sellaisena kuin hänen toivottaisiin olevan.

Lapsella on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseen lapsuuteen. Lapsen hyvinvointia ohjataan sekä kansallisella lainsäädännöllä ja perusoikeussäädöksillä että kansainvälisillä sopimuksilla. YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa todetaan, että "lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana."

Suomen perustuslaki ja sen perusoikeuksia koskeva luku nostavat esille tärkeät periaatteet kansalaisten yhdenvertaisuudesta ikään katsomatta. Erikseen lapsia koskee momentti, jossa todetaan, että "lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti". Perustuslain pykälä, joka koskee jokaisen oikeutta sosiaaliturvaan, toteaa mm. että "julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu".

Perhemuodosta, perheen sosiaalisesta ja taloudellista asemasta riippumatta jokainen lapsi tarvitsee paitsi hyvää perushoivaa niin myös turvallisen kotiympäristön, hyvää kasvua ja terveyttä vaalivia elämäntapoja (ravinto, uni, liikunta, sosiaalinen turvallisuus). Lapselle kokemus olemassaolonsa oikeudesta syntyy sylissä, joka ruokkii, lohduttaa ja antaa turvan. Perusluottamus ja terve itsetunto rakentuvat tälle kokemukselle.

Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhemmiltaan fyysisen turvan lisäksi arjen yhdessäoloa, vuorovaikutusta ja ohjausta. Psyykkinen syli merkitsee lapselle sellaista vanhemmuutta, jossa vanhemmalla on käytännössä mahdollisuus ja aikaa kuunnella, olla läsnä ja ottaa osaa lapsen elämään. Lapsi, joka on saanut runsaasti välittämisen kokemuksia kasvuympäristössään, kasvaa myös itse yhteisvastuuseen. Myös vanhemman tulee kasvaa ihmisenä lapsen kasvaessa ja aidosti yrittää ymmärtää lastaan.

Valtion ja kuntien tehtävänä on luoda lapsuudelle hyvät yhteiskunnalliset edellytykset. Valtio toteuttaa tätä tehtävää pääasiassa tukemalla lapsiperheiden taloudellisia edellytyksiä ja esimerkiksi työtä ja perhe-elämää koskevan lainsäädännön kautta. Kuntien tehtävä on huolehtia peruspalvelujen toteuttamisesta. Valtion on taattava kunnille riittävät resurssit näiden tehtävien hoitamiseen. Jokaisen kunnan tulee laatia lapsi- ja perhepoliittinen ohjelma päätöksenteon ohjaus- ja arviointivälineeksi.

Lapsen oikeuksien toteutumisesta tulee pitää tiukasti kiinni kaikessa päätöksenteossa. Lapsipolitiikan tulee olla koordinoitua ja sitä tulee arvioida säännöllisesti. Valtakunnallisen lapsiasiainvaltuutetun viran perustaminen vuonna 2005 oli hyvä päätös. Lapsiasiainvaltuutetun toimistolle on annettava riittävät resurssit tehtävien hoitamiseen asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

3.1. Jokaisella lapsella on oikeus äitiin ja isään

Kristillisdemokraatit haluavat vaalia kaikissa tilanteissa lapsen oikeutta sekä äitiin että isään. Lapsella tulee olla oikeus tietää oma geneettinen alkuperänsä. Tämän tulee olla johdonmukainen periaate perhelainsäädännössämme.

Vanhemmuus on sekä biologista, sosiaalista että juridista. Lapsi tarvitsee kehityksessään sosiaalista vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä, mutta identiteettinsä rakentumiseen myös omien biologisten juurtensa tietämistä. Oikeus isään on pyritty turvaamaan mahdollisuudella nostaa isyyskanne, mikäli isä ei ole tiedossa. Isyyskiistoissa voidaan ottaa dna-näyte myös lapsen isäksi epäillyn miehen sukulaisista, jos isä on kadonnut tai kuollut. Kristillisdemokraatit kannattavat isyyskanneoikeuden palauttamista koskemaan myös ennen isyyslain voimaantuloa syntyneitä lapsia.

Hedelmöityshoidoissa tulee mahdollistaa se, että lapsi saa kaikissa tapauksissa 15-vuotiaana oikeuden tietoon biologisesta vanhemmastaan. Keinohedelmöitys on eettisesti ongelmattominta avioparin omilla sukusoluilla.

Yhteiskunnassa on nähty oikeaksi se, että isyyttä vahvistetaan eri tavoin. Isän osallistumista lasten hoitoon on pyritty tukemaan muun muassa isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmällä. Isät ovat ottaneet entistä paremmin vastuuta lasten elämästä. Lapsi hyötyy siitä, että hän saa kasvaa äidin ja isän - naisen ja miehen - läheisyydessä.

Miehen ja naisen erilaisuuden kautta lapselle muodostuu kuva miehuudesta ja naiseudesta. Sekä äidillä että isällä on omat tärkeät tehtävänsä lapsen kasvun eri vaiheissa. Vanhempien sukupuoliero tuottaa eroja myös heidän psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessaan sekä vuorovaikutuksessa lapseen. Miehen mallin on katsottu olevan tarpeen päiväkodeissa ja kouluissa.

Lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaansa, äitiin ja isään, heidän parisuhteestaan tai perhetilanteestaan riippumatta. Lapsen kehitykselle ja minäkuvalle on erittäin tärkeää, että hän voi tuntea itsensä molempien vanhempiensa rakastamaksi. Yksi lapsen masennuksen ja käyttäytymisongelmien suurin syy on tunne siitä, että biologinen vanhempi, joka lähti, ei rakasta häntä.

Avioerossa sovitaan lapsen tapaamisoikeuksista ja huoltajuudesta. Yhteiskunnan apu tässä tilanteessa on lähinnä juridis-käytännöllistä neuvontaa huolto- ja tapaamissopimusten laadinnassa ja tarpeen tullen perheasioiden sovittelupalvelua. Lasten huoltopäätöksissä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että naisia ja miehiä, äitejä ja isiä, kohdellaan tasapuolisesti. Lapsen edun tulee aina olla tärkein peruste päätöksiä tehtäessä. Äiti ei ole itsestään selvästi paras lähivanhempi. Lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeää on paitsi yhteys kumpaankin vanhempaan, niin myös kodin ja elämänpiirin mahdollisimman suuri pysyvyys.

Jos lapsen ja etävanhemman tapaamiset kariutuvat käytännön esteisiin, kuten tapaamisista aiheutuvien kustannusten tai liian ahtaan asunnon vuoksi, viranomaisten tulee neuvotella niistä vanhempien kanssa ja pyrkiä poistamaan esteet esim. ehkäisevän toimeentulotuen tai asumistuen määrärahoilla tai sosiaalisen lomatoiminnan mahdollisuuksilla.

Tapaamiskiistoissa tulee pakotteiden olla molemmille osapuolille samat. Lain suomaa mahdollisuutta siihen, että käräjäoikeus voi nimetä lapselle oman edunvalvojan, tulee kehittää ja käyttää nykyistä enemmän vakavissa huolto- ja tapaamisriidoissa.

Lapsen turvallisuudesta on huolehdittava tinkimättä silloin, kun pyritään siihen, että lapsella olisi mahdollisuus tavata väkivaltaista vanhempaansa. Kuntien on järjestettävä valvotun tapaamisen paikkoja tarpeen mukaisesti. On perusteltua säätää, että lähestymiskieltoon määrätty henkilö saa tavata entisen puolisonsa kanssa asuvia lapsiaan ainoastaan valvotuissa olosuhteissa lasten turvallisuuden takaamiseksi. Käräjäoikeudella tulee olla mahdollisuus antaa lapsen asumista ja tapaamista koskevia väliaikaisia määräyksiä lähestymiskieltoa koskevan asian yhteydessä.

Tuomioistuin voi määrätä lapselle useampiakin huoltajia varsinaisten huoltajien lisäksi. Näillä oheishuoltajilla on huoltajien oikeudet, muttei juridisia velvollisuuksia, kuten elatusvelvollisuutta. Oheishuollon tarkoitus on tietyissä tilanteissa vahvistaa lapsen todellisten ja tärkeiden aikuisten asemaa huoltajina. Esimerkiksi yksinhuoltajan vanhemmat ovat saaneet oheishuoltajuuden, kun toinen yhteishuoltaja on laiminlyönyt lapsen huollon ja elatuksen. Joskus myös uusperheelliset haluavat lapsen sosiaalisen vanhemman huoltajuuden vahvistetuksi. Oheishuollolla ei kuitenkaan saa syrjäyttää todellista huoltajaa lapsen huollossa.

3.2. Myös syntymättömälle lapselle täysi ihmisarvo

Ihmisarvoa tulee kunnioittaa hedelmöityksestä alkaen luonnolliseen kuolemaan asti. Kristillisdemokraattien lähtökohtana on olla aina elämän puolella, olipa sitten kyse ihmisalkioiden käytöstä, abortista tai eutanasiasta. Elämän kunnioittamisen ja suojelemisen tulee olla periaatteena myös tieteellisen tutkimuksen rajoja määriteltäessä.

Kristillisdemokraatit eivät hyväksy ihmisalkioiden käyttöä tieteellisessä tutkimustoiminnassa. Perintötekijät on suojattava manipulaatiolta. Ihmisen kloonaus on torjuttava maailmanlaajuisesti.

Joka vuosi menetetään yli 10 000 lasta raskaudenkeskeytysten myötä. Raskaudenkeskeytysten määrä on saatava vähenemään. Hyvä ja tavoittava seksuaalikasvatus ja -valistus auttaa vähentämään ei-toivottujen raskauksien määrää. Terveydenhuolto- ja sosiaalialan henkilökunnan on kerrottava aborttia harkitseville niistä keinoista, joilla yhteiskunta voi heitä tukea vanhempina. Vaihtoehtona abortille on tuettava lapsen antamista adoptoitavaksi. Yksinäisten äitien ja monilapsisten perheiden tukea on parannettava niin, ettei taloudellisesti ahdistavaa, fyysisesti ja psyykkisesti raskas tilanne painosta heitä tekemään aborttia.

Sikiödiagnostiikkaa on käytettävä sikiön elämän ja terveyden kannalta tarpeellisiin toimenpiteisiin, ei syntyvän elämän valikointiin. Sikiön vammaisuuden perusteella tehtävien aborttien muita abortteja korkeampi ikäraja on ongelma näiden lasten perusoikeuksien kannalta. Kristillisdemokraattien mielestä vammaisten eliminointiin tähtäävästä seulontajärjestelmästä on luovuttava.

Äidin päihteidenkäyttö on merkittävin synnynnäisen kehitysvammaisuuden aiheuttaja. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä arvioidaan olevan vuosittain jo noin sata synnyttäjää, joilla on vakava päihderiippuvuus. Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten hoitoonohjausta on tehostettava ja hoitoresursseja on oltava tarjolla riittävästi. Vapaaehtoisuuteen pohjautuva päihdekuntoutus tulee olla ensisijalla, mutta tarvitaan myös mahdollisuus voida ottaa odottava äiti tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi.

4. Kestävää kasvatusta

Kristillisdemokraattisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on ominaisuuksiensa ja ulottuvuuksiensa kokonaisuus: ihmisyyteen kuuluu fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen ulottuvuus. Jokaisen tulee saada kasvaa tasapainoisesti näillä kaikilla elämän alueilla.

Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja -velvollisuus, jota yhteiskunnan tulee toimillaan tukea. Tätä vastuutaan vanhemmat eivät voi luovuttaa päivähoidolle tai koululle, vaikka niiden tuleekin osaltaan tukea vanhempia tämän tehtävän hoitamisessa. On tärkeää, että vanhemmat luottavat terveesti kykyihinsä lapsen kasvattajina ja haluavat heikkouksiensa tunnustamisen kautta kehittyä tässä tärkeässä tehtävässään.

Käytännön elämässä vanhempien sekä päivähoidon ja koulun henkilöstön ohella yhä merkittävämpiä oheiskasvattajia ovat lapselle kaverit, viihdekulttuuri ja media. Monesti niiden vaikutus on ristiriidassa vanhempien kasvatustyön ja heidän edustamiensa arvojen kanssa.

Kaiken kasvatuksen ja opetuksen on edistettävä ymmärtävää oppimista, elämänhallinta- ja vuorovaikutustaitoja, persoonallisuuden tasapainoista kehitystä sekä empatiakykyä. Lapset tarvitsevat hyviä ihanteita ja malleja, jotka edistävät kestävien elämänarvojen omaksumista. Lasten arkeen tulee kuulua myös pettymyksien ja tylsyyden sietämistä. Kasvattajilla on vastuu sekä rajojen asettamisesta että niiden valvomisesta. Rajat auttavat lasta erottamaan hyvän pahasta, oikean väärästä, sallitun kielletystä ja tavoittelemisen arvoisen turhasta. Mikään kasvatus tai opetus ei ole vapaata arvoista. Kristillinen etiikka ja kestävä arvoperusta tarjoavat parhaan perustan niin varhaiskasvatukselle kuin perusopetuksellekin.

Lapsuutta ja nuoruutta tulee varjella markkinavoimien tarjoamalta maailmankuvalta, joka korostaa aineellisen merkitystä onnellisuuden lähteenä. Ylikorostunut kulutusideologia, muodikkuuden ja yhdenmukaisuuden paine lisäävät vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten vaaraa syrjäytyä. Perheet tarvitsevat keinoja selviytyä kulutusyhteiskunnan ja kaupallisuuden paineista; vanhempien välinen yhteistyö ja sopimukset esim. tavaroiden kierrätyksestä voisivat olla tässä avuksi. Tarvitaan myös selkeämpiä pelisääntöjä ja ohjeita lapsille ja nuorille kohdistettuun mainontaan ja markkinointiin.

Hyvä yhteiskunta ja viisaat vanhemmat kunnioittavat lapsuutta. Liian aikaista itsenäistymistä, älyllisyyttä ja suorituksia yksipuolisesti korostava ympäristö köyhdyttää lapsen elämänlaatua. Lapsuutta ei saa alistaa kilpailutalouden vaatimille tehokkuustavoitteille.

4.1. Laadukasta hoitoa ja varhaiskasvatusta ja päivähoitoa

Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan alle kouluikäisten lasten kasvatusta. Siinä lapsen kasvun ja oppimisen tukeminen sekä hoiva yhdistyvät. Vanhemmat kantavat varhaiskasvatuksesta ensisijaisen vastuun, jota yhteiskunnan varhaiskasvatuspalvelut tukevat. Kristillisdemokraattien mielestä vanhempien edellytyksiä valita lastenhoitomuoto tulee lisätä. Kotihoito tulee nostaa todelliseksi vaihtoehdoksi kunnallisen päivähoidon rinnalle.

Julkisen varhaiskasvatuksen piiriin Suomessa kuuluu noin 200 000 alle kouluikäistä lasta lähinnä kunnallisen päivähoidon kautta. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus kunnan järjestämään päivähoitoon joko päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.

Lasten päivähoitojärjestelmää tulisi kehittää paremmin lapsen tarpeita vastaavaksi. Monet lapset joutuvat viettämään hoidossa jopa kymmenen tuntia päivässä. Lapsen viikoittain kodin ulkopuolisessa hoidossa viettämää aikaa tulee pyrkiä lyhentämään mm. kehittämällä päivähoitomaksujärjestelmää, osittaista hoitotukea, vuorotteluvapaamahdollisuuksia ja työaikalainsäädäntöä suosimaan lyhyempää hoitopäivää.

Päivähoidon henkilöstön riittävästä määrästä ja koulutuksesta tulee pitää huolta. Esiopetusryhmien koon ja henkilöstömitoituksen tulee vastata päivähoidon muuta mitoitusta. Esiopetuksen ja peruskoulun hyvä yhteistyö turvaa pedagogisen jatkuvuuden. Lapsen siirtyminen päivähoidosta esikouluun ja kouluun tulee saada mahdollisimman joustavaksi siten, että uuteen ryhmään ja opettajaan tutustutaan etukäteen ja oppilaan erityistarpeet kartoitetaan hyvissä ajoin.

4.2. Perusopetuksesta ei saa tinkiä

Koulun merkitys lapsen elämälle on hyvin merkittävä. Perusopetuksen riittävistä toimintaedellytyksistä on huolehdittava koko maassa. Oppilaslähtöinen opetus on mahdollista, jos oppilaiden erilaisuus tunnustetaan ja kouluille turvataan riittävät resurssit tuntikehyksiin toteuttaa eriyttävää opetusta. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen, tukiopetuksen ja erityisopetuksen resurssien sekä opetuksen tukipalvelujen lisääminen ovat välttämättömiä toimenpiteitä monilla paikkakunnilla.

Oppilaiden kannalta on tärkeää, että opettajakunnan pysyvyydestä, pätevyydestä ja jaksamisesta pidetään huolta. Erityinen ongelma on ollut kova pula pätevistä erityisopettajista. Kouluihin tulee taata pätevä opettajakunta ja terveydenhoitajan, opinto-ohjaajan, koulukuraattorin tai -psykologin riittävät palvelut sekä tuki-, jako- ja kerhotunteja.

Opetussuunnitelmien laadinnassa, arvioinnissa ja käytännön opetustyössä on lisättävä yhteistyötä opettajien, oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Hyvä henki kouluyhteisössä tukee oppimista ja viihtymistä koulussa. Syyllistävä ilmapiiri ei tuota myönteisiä tuloksia. Koulukiusaamiseen on puututtava päättäväisesti.

Peruskoulun tulee antaa laaja tiedollinen sivistyspohja sekä monipuolinen taito- ja taidekasvatus. Koulun tulee vaalia myös hyvää käytöstä ja huolellisuutta. Paitsi tietoja ja taitoja tarvitaan yhä enemmän sisäistettyä, vahvaa käsitystä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä sekä kykyä arvioida erilaisia ajattelutapoja. Siksi laadukkaan eettisen ja yhteiskunnallisen kasvatuksen sekä uskonnonopetuksen merkitys on tärkeä.

Ihmisiltä edellytetään entistä suurempaa oma-aloitteisuutta, itsenäistä tiedon hankintakykyä, kriittistä tiedonkäsittelyä ja kykyä tiedon soveltamiseen. Koulujen tulee omaksua oppilaiden osallisuutta, kansalaistaitoja ja yrittäjyyttä kasvattavia työskentelytapoja. Koulutuksen on tuettava oppilaiden kasvamista kansainvälisyyteen sekä ymmärtämään kestävän kehityksen merkitys ja ihmisen toiminnan vaikutus ympäristöön. Koko ikäluokan tulee saada riittävät valmiudet tietotekniikan hallintaan, arkielämän perustaidot kotitalouden osalta ja että terveitä elämäntapoja edistetään riittävällä terveyskasvatuksella.

Syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä alkaa jo varhain. Oppimisen ongelmat johtavat helposti myös käytöshäiriöihin. Varhaisella auttamisella ja riittävillä tukitoimenpiteillä ehkäistään oppilaiden syrjäytymistä. Korkeaan osaamiseen ja työllisyysasteeseen pyrittäessä nykyistä koulupudokkaiden 10-15 prosentin osuutta on saatava pienennettyä. Apuna tässä ovat mm. kymppiluokat ja ns. omaura -projektit, joissa peruskoulun yhdeksännen luokan opetusohjelmassa teoriatunnit ja työssäolo vaihtelevat. Myös lahjakkaat oppilaat tarvitsevat omien oppimisedellytystensä mukaista opetusta.

Eri kulttuuritaustoista tulleiden lasten erityistarpeet on otettava huomioon. Maahanmuuttajataustaisille lapsille on pyrittävä antamaan heidän äidinkielensä opetusta.

Hyvin toteutettuna koulujen erikoistuminen rikastuttaa koulujärjestelmää, kun se ei tapahdu perusopetuksen kustannuksella. Yksityiset kristilliset koulut ja päiväkodit täydentävät tärkeällä tavalla julkista esi- ja perusopetusta. Niitä tulee tukea tasapuolisesti muiden elämänkatsomukseen tai vaihtoehtoiseen pedagogiikkaan perustuvien koulujen ja päiväkotien kanssa.

4.3. Turvallinen vapaa-aika ja hyvät harrastukset ehkäisevät syrjäytymistä

Kouluikäiset joutuvat monissa perheissä viettämään paljon aikaa ilman aikuisen läsnäoloa. Hyvät harrastukset ehkäisevät turvattomuutta ja syrjäytymistä sekä kasvattavat aktiiviseen kansalaisuuteen. Vapaa-ajantoiminnassa mukana olevien aikuisten tulee omalla esimerkillään ohjata lapsia ja nuoria terveisiin arvoihin ja elämäntapoihin. Lapsilla ja nuorilla on oltava mahdollisuus kehittäviin harrastuksiin asuinpaikasta ja vanhempien sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Kuntien tulee yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa tarjota jokaiselle pienelle koululaiselle mahdollisuus turvalliseen ja virikkeelliseen vapaa-aikaan ennen koulua ja sen jälkeen aamu- ja iltapäivätoiminnan kautta. Kristillisdemokraatit pitävät tärkeänä koulun yhteydessä järjestettävän kerho- ja harrastustoiminnan lisäämistä. Kunnan nuoriso- ja harrastustoimintaa tulee suunnitella siten, että koululaisille toimintaa tarjotaan ennen kaikkea iltapäivisin, jolloin perheille jää enemmän yhteistä aikaa. Koulujen loma-aikoina on eri-ikäisille koululaisille tarjottava riittävästi ohjattua toimintaa mm. leiritoimintaa.

Nuorisokahvila- ja nuorisotilatoiminta on tärkeä osa nuorisotointa. Nuorisotiloja tarvitsevat erityisesti huonon kotitilanteen vuoksi syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Toiminnalle tarvitaan vakaa rahoitus, jolla turvataan sen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus. Kunnan tulee tukea lapsi- ja nuorisotyötä tekevien yhdistysten toimintaedellytyksiä mm. myöntämällä oikeuksia kunnan toimitilojen käyttöön maksuttomasti.

Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukeminen on tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen kasvamisen tukemiseksi. Nuorena opittu liikkuva elämäntapa jatkuu usein myös aikuisuudessa. Kilpailuhenkisyys ei saa olla määräävä tekijä lasten ja nuorten liikunnassa.

Yhteiskunnan tulee tukea tasapainoista henkistä kasvua edistävää taiteellista luovuutta. Taidekasvatus tarjoaa keinoja myös erilaisissa vaikeuksissa olevien ja kriiseistä toipuvien kuntoutumiseen ja elämänhallintaan. Lasten ja nuorten taiteen kokemista ja tekemistä on tuettava peruskoulussa ja vapaan kulttuurityön piirissä.

Lapsille ja nuorille on tarjottava mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa heidän elämäänsä koskettaviin asioihin koulussa ja harrastustoiminnassa. Osallisuutta on edistettävä mm. kuulemalla heidän näkemyksiään ja tarpeitaan päätösten valmistelussa.

4.4. Mielensuojaa mediatulvassa

Media on vahvasti läsnä nykyihmisen arjessa. Median välittämät arvot ja elämäntapamallit vaikuttavat niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Käytännön elämässä viestinnän rajat aikuisten ja alaikäisten välillä eivät ole helposti valvottavissa. Helposti aikuisten maailma avautuu liian varhain, eikä lapsilla ole edellytyksiä sitä ymmärtää. Lasta tulee suojella haitalliselta ja hänen kehitystasoonsa nähden ennenaikaiselta tiedolta. Julkisessa tiedonvälityksessä tulee laajentaa lapsille rauhoitettuja reviirejä mm. lapsille sopimattomien ohjelmien esitysaikoja myöhentämällä. Helposti lasten näköpiirissä olevien mainosten tai julkaisujen, kuten iltapäivälehtien lööppien, tulee olla sellaisia, etteivät ne tarpeettomasti aiheuta lapselle turvattomuuden tunnetta.

Tutkimuksen mukaan 10 -14-vuotiaat lapset katsovat televisiota keskimäärin 2 h 23 min vuorokaudessa. Keskimäärin koululaiset pelaavat 4 tuntia viikossa, peliriippuvaiset jopa 21 tuntia viikossa.

Vanhempien tehtävä on rajoittaa ja valvoa lasten television katselua samoin kuin pelienkin pelaamista. Vähitellen tietokone- ja muut elektroniset pelit ovat syrjäyttämässä televisiota. Monet pelit kehittävät mm. ongelmanratkaisukykyä, mutta joukossa on myös paljon sisällöltään kyseenalaisia tai selkeästi haitallisia pelejä. Vanhempien tulee olla tietoisia siitä, minkä sisältöisten ohjelmien, pelien ja musiikin kanssa oma lapsi viettää aikaansa.

Lapsille ja nuorille tulee turvata oikeus laadukkaisiin ja tasapainoista kasvua tukeviin mediasisältöihin. Markkinaperiaate ei saa olla ainut tai keskeisin ohjelmistotuotantoa ohjaava tekijä. Pinnallisten ihmissuhteiden, ylikorostuneen kilpailun sijaan viihteessä tulisi tarjota yhteisvastuun, välittämisen ja yhteisöllisyyden arvoja. Yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia ja nuoria kaupallisuuden ylivallalta sekä väkivaltaiselta, kauhua herättävältä ja epäsiveelliseltä ohjelmatarjonnalta. Väkivaltaviihde tarjoaa vääriä toimintamalleja etenkin jo ennestään heikot sosiaaliset taidot omaaville. Median seksualisoituminen ja julkisen tilan pornografisoitumisella vahingoitetaan lasten ja nuorten tervettä kehitystä.

Suomessa nähdyistä televisio-ohjelmista noin 40 prosentissa esiintyy väkivaltaa. Lapsille suunnatuista tietokonepeleistä kaksi kolmesta sisältää väkivaltaa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaan sananvapautta voidaan rajoittaa mm. rikollisuuden estämiseksi sekä terveyden ja moraalin suojelemiseksi. Useissa muissa Euroopan maissa kuvaohjelmien ennakkotarkastus on selvästi kattavampaa kuin Suomessa. Kristillisdemokraattien mielestä myös Suomessa tulee kuvaohjelmien ennakkotarkastusta laajentaa. Lakiin tulee sisällyttää tarkastusvelvollisuus lasten suojelun lisäksi myös muista syistä, kuten mielenterveyden, yleisen lainmukaisuuden ja moraalin perusteella. Näiden säädösten tulee kattaa myös televisiolähetykset.

Väkivaltaisten pelien pelaaminen on lapsen psyykelle vielä vahingollisempaa kuin väkivaltaisten televisio-ohjelmien katsominen. Pelissä sulautuminen pelin lumemaailmaan on televisiota voimakkaampi. Pelit vaativat intensiivisempää tarkkaavaisuutta ja lapsen oma toiminta vaikuttaa pelin etenemiseen. Väkivaltaisessa pelissä menestyminen edellyttää pelaajan väkivaltaisia käskyjä hahmolleen. Pelit tuottavat eri aistimia hyödyntävän tunnekokemuksen, joka ei ole mahdollinen muissa medioissa. Vaikutukset ovat sitä suuremmat, mitä pienempi lapsi on.

Myös vuorovaikutteiset kuvaohjelmat tulee sisällyttää tarkastuksen piiriin. Pelkästään omaan ilmoitukseen perustuva menettely lievin sakkorangaistusuhkin on hampaaton. Pelien ikärajat perustuvat pelien sisällönanalyysin perusteella hyvin pitkälle peliympäristön realistisuuteen. Pelin ikäraja asetetaan matalammaksi, vaikka väkivalta on hyvin raakaa, jos esittämisympäristö on epärealistinen. Tämä käytäntö ei ole hyvä. Peleihin tulisi sisällyttää tarkka kuvaus pelin sisältöominaisuuksista ja tarinasta, pelaajalta edellytettävästä toiminnasta, väkivallan hallitsevuudesta ja raakuudesta sekä pelin eroottisesta sisällöstä. Näin vanhemmat ja pelien ostajat pystyisivät paremmin arvioimaan pelin soveltuvuuden lapselle.

On tärkeää, että nuoret oppivat arvioimaan kriittisesti tarjolla olevaa tietoa ja käsittelemään dokumentaarisen ja fiktiivisen kuvauksen eroja ja merkityssisältöjä. Myös viestimien on omassa sisällöntuotannossaan edistettävä mediakriittisyyttä.

5. Hyvällä perhepolitiikalla lisätään syntyvyyttä

Vuonna 2005 noin 15 prosenttia suomalaisista on täyttänyt 65 vuotta, mutta jo vuonna 2020 eläkeikäisiä ennakoidaan olevan lähes 23 prosenttia. Samaan aikaan alle 20-vuotiaiden osuus laskee 24 prosentista 21 prosenttiin. Arvioidaan, että vuonna 2020 Suomen väestöllinen huoltosuhde on 77 huollettavaa henkilöä 100 työikäistä kohden, kun vastaava luku on nykyisin 65. Alueelliset erot väestön ikärakenteessa tulevat kärjistymään entisestään.

Kannustavalla ja perheiden omia valintoja mahdollistavalla perhepolitiikalla edistetään syntyvyyttä, myönteistä väestökehitystä ja toisaalta tuetaan vanhempia hoiva- ja kasvatusvastuussa.

Suomessa työikäinen väestö vähenee seuraavien 30 vuoden aikana puolella miljoonalla, mikäli nykyisen kaltainen väestönkehitys maassamme jatkuu. Maahanmuutto ei ole paras eikä riittävä keino työvoimatarpeen turvaamiseksi. Syntyvyys on kyettävä nostamaan tasolle, jossa väestö uusiutuu. Tämä merkitsisi 2,1 lasta naista kohti.

Lasten vähäisyys uhkaa koko Euroopan tulevaisuutta. Hyvinvointipalveluille ja taloudelliselle menestymiselle ei ole kunnon edellytyksiä väestöpohjaltaan rapautuvissa maissa. Panostus lapsiperheisiin turvaa yhteiskunnan kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin rahoituspohjan tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki onnistuneesta panostuksesta perhetukiin on Ruotsi, jossa merkittävillä lapsilisien korotuksilla saatiin jyrkästi laskenut syntyvyys reippaaseen nousuun.

Vuonna 2004 Suomessa syntyi 57 800 lasta. Suomalaiset haaveilevat suuremmasta lapsimäärästä kuin he todellisuudessa tulevat saamaan. Suomalaiset naiset haluavat keskimäärin 2,4 lasta, mutta saavat vain 1,8. Vähintään kolmelapsisia perheitä oli vuonna 2003 noin 32 000 eli reilut 5 prosenttia kaikista lapsiperheistä.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vähitellen. Nyt se on 28 vuotta. Yliopisto-opiskelijoilla eli noin kolmasosalla ikäluokasta se on siirtymässä reilusti yli 30 vuoden, mikä lisää lapsenhankintaan liittyviä terveydellisiä ongelmia ja lapsettomuutta. Hyvin koulutetut naiset ovat muita useammin lapsettomia. Lapsiin on aikaa ja varaa liian myöhään.

Vastuullinen väestöpolitiikka edellyttää tarttumista niihin syihin, jotka heikentävät mahdollisuuksia lasten saamiseen parhaassa hedelmällisyysiässä. Syntyvyyden lisääminen edellyttää nykyistä lapsimyönteisempää yhteiskuntaa, mikä merkitsee mm. perhetukien korotuksia sekä perheen ja opiskelun tai työn parempaa yhteensovittamista.

Kaikessa lainsäädännössä on huomioitava erikseen päätösten perhevaikutus aivan samalla tavalla kuin huomioidaan esim. ympäristövaikutus. Suomeen tulee perustaa perheministeriö, jonka toimialaan kuuluisivat nimenomaan lapsi- ja perheasiat ja hallitukseen nimetä perheministeri, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti perhepolitiikan kysymyksistä.

5.1. Perheiden taloutta tuettava

Lapsiperheen keskimäärin saamista perhepoliittisista tulonsiirroista yli puolet muodostuu lapsilisistä, noin viidennes vanhempainpäivärahoista, noin 14 prosenttia kotihoidontuesta, 10 prosenttia asumistuesta ja 3 prosenttia elatustuesta.

Lapsiperheiden saamat perhepoliittiset tulonsiirrot kotitaloutta kohden ovat reaalisesti laskeneet noin 10 prosenttia vuodesta 1990. Lapsilisään, vanhempainpäivärahan minimiin ja eräisiin muihin tukiin tehdyt pienet korotukset eivät ole olleet riittäviä paikkaamaan köyhien ja köyhtymisvaarassa olevien lapsiperheiden taloutta.

Köyhyysrajan alittaneiden lapsiperheiden määrä kasvoi vuodesta 1990 vuoteen 2003 yli kaksinkertaiseksi 28000 perheestä 63000 perheeseen. Näissä perheissä asuvien lasten määrä on liki kolminkertaistunut 131000 lapseen. Vuonna 2003 alimpaan tulokymmenykseen lukeutui reilut 9 prosenttia lapsiperheväestöstä.

Perheiden ja työmarkkinoiden samanaikainen epävakaistuminen on lisännyt hyvinvointivaltion antaman turvan ja toimeentulon merkitystä ja tarvetta.

Lapsiperheiden asema tulonjaossa on heikentynyt, mutta kehitys on ollut hyvin erilaista lapsiperheiden välillä. Heikointa tulokehitys on ollut yksinhuoltajilla sekä monilapsisissa perheissä ja perheissä, joissa on alle kolmivuotias lapsi.

Monilapsisten perheiden kohdalla taloudellisia paineita lisää lapsien hoitaminen kotona muita perheitä useammin sekä tarve keskimääräistä suurempiin asuntoihin ja autoihin. Asumismenojen jälkeen muuhun kulutukseen käytettävissä olevat tulot ovat yhtä henkeä kohden yhden lapsen perheissä lähes kuusinkertaiset verrattuna yli nelilapsisiin perheisiin.

Lapsilisä on porrastettu lasten mukaan niin, että perheen ensimmäisestä lapsesta se on pienin. Sitä maksetaan alle 17-vuotiaista lapsista. Lapsilisä on vuonna 2006 lasta kohti 100,00-172,00 euroa/kk, yksinhuoltajalle maksetaan lisäksi jokaisesta lapsesta lapsilisän korotusta 36,60 euroa/kk.

Joka viides vanhempainpäivärahan saajista saa vähimmäismääräistä vanhempainrahaa, joka on edelleen selvästi alle työttömän vähimmäisturvan tason. Kristillisdemokraatit vaativat, että minimiäitiys- ja vanhempainraha ovat vähintään työttömyysturvan peruspäivärahan suuruisia.

Lapsilisän tarkoituksena on kattaa osittain lapsesta aiheutuvat menot. Valtaosa toimeentulorajan alle jäävistä perheistä on yksinhuoltaja- ja monilapsisia perheitä. Lapsilisien ostovoima tulee turvata sitomalla ne elinkustannusindeksiin. Lisäksi lapsilisän yksinhuoltaja- ja sisaruskorotusta tulee nostaa. Myös 17-vuotiaiden tulisi olla lapsilisän piirissä. Lapsilisää ei pitäisi laskea tuloksi toimeentulotukea myönnettäessä.

Lapsilisät tasaavat lapsiperheiden ja lapsettomien välisiä tuloeroja. Niitä ei tule sitoa vanhempien tuloihin tai verottaa. Jos lapsilisät pantaisiin verolle, se merkitsisi yksipuolisesti lapsiperheiden verotuksen kiristämistä, mikä olisi ristiriidassa perheverotusta tai lapsivähennyksiä koskevien toiveiden kanssa. Lapsilisien tulosidonnaisuus merkitsisi lapsiperheiden verotuksen kiristymistä suhteessa lapsettomiin.

Lapsiperheiden verotus on jo nykyisellään ylikireää, koska lapsivähennykset on poistettu, eikä verotuksessa huomioida kotona tehtävää palkatonta hoivatyötä. Etenkin yhden tulonsaajan lapsiperheissä tuloverotus on kansainvälisesti verrattuna Suomessa poikkeuksellisen kireää. Kristillisdemokraattien mielestä verojärjestelmän tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon elatusvelvollisuus ja huolettavien määrä.

Lapsiperheiden tulonsaajille tarvittaisiin korotus ansiotulovähennykseen. Tämä helpottaisi etenkin pieni- ja keskituloisten asemaa. Puolisoista vain jompikumpi voisi saada vähennyksen verotuksessaan. Myös yksinhuoltaja saisi saman edun.

Huomiota tulee kiinnittää myös perheiden maksamien suorien ja välillisten verojen määrään. Lapsiperheen maksettavaksi tulevien verojen määrä nousee huomattavan korkeaksi siinä vaiheessa, kun kasvavan perheen on aika vaihtaa suurempaan asuntoon ja tilavampaan autoon. Esimerkiksi monilapsisille perheille tarvittaisiin erityinen vähennys autoveroon tila-autojen osalta.

Perheen kummankin tai ainoan huoltajan työttömyys on paitsi taloudellista niin myös sosiaalista syrjäytymistä aiheuttava tekijä, joka osaltaan luo huono-osaisuuden periytymistä. Kristillisdemokraatit edellyttävät tehostettuja työllistämistoimia, joilla huolehditaan siitä, ettei yhdessäkään perheessä olisi yhtä aikaa kahta tai useampaa työtöntä.

Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksaminen tai ei pysty maksamaan sitä. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää. Tukea maksetaan lisäksi silloin, kun elatusapu on määrätty pienemmäksi kuin elatustuki. Täysimääräinen elatustuki on 118,15 euroa kuukaudessa lasta kohti vuonna 2006. Sen maksaa kunta.

Nykyisin elatusapujen määrittelyssä on suuria kuntakohtaisia eroja, mikä on asettanut erolapset ja -vanhemmat taloudellisesti eriarvoiseen asemaan sekä lisännyt ristiriitoja elatusmaksujen sopimisessa. Tämän vuoksi lasten elatusapujen määrittelyä varten tarvitaan pikaisesti yhtenäisiä ohjeita ja käytäntöjä.

Puolison kuoleman kautta yksinhuoltajiksi tulleiden taloudellista tilannetta tulisi helpottaa perintö- ja lahjaverolain puoliso- ja alaikäisyysvähennystä korottamalla.

5.2. Kotivanhempien työlle enemmän arvostusta

Vanhemmat tarvitsevat aikaa ja mahdollisuuksia ottaa osaa lapsensa elämään. Pienten lasten hoidon turvaamiseksi ja vaihtoehtojen tarjoamiseksi vanhemmilla on mahdollisuus valita kunnallisen päivähoidon sijasta lasten kotihoidon tuki, osittainen kotihoidon tuki tai yksityisen hoidon tuki. Lapsiperheet ovat kuitenkin tyytymättömimpiä erilaisista perhepoliittisista etuuksista kotihoidontuen heikkoon tasoon ja sen päättymiseen lapsen täytettyä kolme vuotta.

Lasten kotihoidon tukea voivat käyttää alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmat, jotka jäävät itse hoitamaan lastaan. Kotihoidon tuki jakautuu hoitorahaan sekä perheen kokoon ja tuloihin sidottuun hoitolisään. Tämän lisäksi jotkut kunnat maksavat kotihoidon tukeen ns. kuntalisää. Hoitoraha on vuonna 2006 294,28 euroa/kk. Jos perheessä on muitakin alle 3-vuotiaita lapsia, maksetaan näistä lisäksi 84,09 euroa/kk ja alle kouluikäisistä sisaruksista 50,46 euroa/kk. Hoitolisää maksetaan vain yhdestä lapsesta ja se on tuloista riippuen korkeintaan 168,19 euroa/kk.

Kyselyjen mukaan merkittävä osa päiväkotilasten vanhemmista haluasi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee kaikkein eniten vanhemman syliä sekä huolenpidon perustarpeiden tyydyttämistä. Vasta yli 3-vuotiaana lapsella korostuu sosiaalisten kontaktien ja leikkikaverien tarve. Kotihoidon on todettu vähentävän pienten lasten infektioriskiä. Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta heikkotasoiseen päiväkotihoitoon.

Lapsen kotihoidon on oltava taloudellisesti mahdollinen vaihtoehto kaikille lapsiperheille. Kristillisdemokraatit haluavat, että kotihoidon tuen tasoa nostetaan ja mahdollisuutta sen saamiseen jatketaan esikouluikään asti. Riittävän tasokorotuksen myötä joidenkin kuntien maksamista erisuuruisista kuntalisistä voitaisiin luopua, jolloin tuen saajat tulisivat asuinkunnasta riippumatta yhdenvertaiseen asemaan. Tällöin tuki tulisi kokonaan kansaneläkelaitoksen vastuulle.

Kotihoidon tuen piiriin voitaisiin harkita otettavaksi myös lapsen isovanhemmat siten, että lapsenlastaan kotiin hoitamaan jäävä isovanhempi voisi olla oikeutettu kotihoidon tukeen samoin ehdoin kuin lapsen vanhempi.

5.3. Työn ja perheen yhteensovittaminen kilpailuvaltiksi

Tavallisen palkansaajan kannalta tärkeimpiä tavoitteita ei mitata euroissa, senteissä tai prosenteissa, vaan lasten ja perheen parissa vietetyssä ajassa ja terveydessä, turvallisuudessa, työn mielekkyydessä ja viihtyvyydessä. Perhepolitiikka tulisi nähdä keinoksi kilpailukykyisen Suomen rakentamisessa. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan esimerkiksi työaikojen ja vapaiden järjestelyn osalta. Hyvinvoiva perhe myös lisää työkykyä.

Työn ja perheen yhteensovittamisesta on paljon puhuttu, mutta parannuksia ei juuri ole tapahtunut. Työ tunkeutuu yhä enemmän vapaa-aikaan. Etenkin tietotekniikan kehittymisen vuoksi työasioita hoidetaan entistä enemmän vapaa-ajalla, ja kotoa käsin korvauksetta tehty ylityö on lisääntynyt. Työn ylikuormitus ja uupumus verottavat etenkin pienten lasten äitien voimavaroja vanhemmuuteen.

Työllisyysasteen nostamista ei saa toteuttaa lyhytjänteisesti väestöpolitiikan kustannuksella. Unelmoidut lapset jäävät syntymättä, jos pariskunnat tietävät jo edeltä käsin, että lapsen kasvattamiseen ei järjesty aikaa. Opiskelun, työn ja perheen helpompi yhdistäminen kannustaisi saamaan lapsia nuorempana. Perhekustannusten tasaus tulee toteuttaa pikaisesti.

Määräaikaisten työsuhteiden osuus on säilynyt korkeana erityisesti julkisella sektorilla ja naisvaltaisilla aloilla. Pätkätöiden aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta viivästyttää perheiden perustamista. Ns. epätyypillisten työsuhteiden määrää tulee saada vähentymään, jotta nuoret naiset voivat kokea elämäntilanteensa turvalliseksi lasten saamiselle.

On tärkeää, että työssä voidaan joustaa perheiden tarpeiden mukaan. Apuna on esimerkiksi työaikapankkijärjestelmä, jossa työntekijä voi säästää lomistaan sekä ylitöistä ja pitää kertyneet vapaat yhtenä jaksona työnantajan kanssa sovittuna aikana esimerkiksi koululaisten lomien aikaan.

Vanhempien mahdollisuuksia siirtyä tuettuun osa-aikatyöhön on parannettava. Näin voidaan myös helpottaa paluuta työelämään vanhempainloman tai hoitovapaajakson jälkeen. Myös lapsen murrosikä voi luoda tarpeen vanhemman lisääntyneelle läsnäololle kotona.

Etätyöskentelyä tulee edistää. Se on monissa työtehtävissä teknisesti mahdollista. Perhe-elämälle koituvien hyötyjen ohella siitä on etua usein myös työnantajalle esimerkiksi rekrytoinnin helpottuessa ja toimitilojen säästöissä sekä yhteiskunnalle vähenevän työmatkaliikenteen vuoksi.

Työntekijällä on oikeus enintään neljä päivää kestävään tilapäiseen hoitovapaaseen alle 10-vuotiaan lapsensa sairastuessa äkillisesti. Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta. Monilla aloilla on sovittu palkanmaksuvelvollisuudesta 1-4 päivän ajalta.

Lapsen äkillinen sairastuminen vaatii usein vanhemman poissaoloa työpaikalta. Lapsen sairastumisen aiheuttamaa ongelmaa on lainsäädännöllä pyritty helpottamaan, mutta tilanne on usealla tavalla epätasa-arvoinen ja toimimaton. Poissaolot työstä tilapäisen hoitovapaan vuoksi kohdistuvat monesti äitien työnantajiin, jotka kantavat näin suuremman kustannusvastuun ja joutuvat selviytymään poissaoloista aiheutuvista järjestelyistä. Alle 10-vuotiaan lapsen äiti puolestaan kohtaa työnantajien haluttomuuden valita työhön henkilö, joka saattaa käyttää oikeuttaan tilapäiseen hoitovapaaseen.

Kristillisdemokraattien mielestä tilapäisen hoitovapaan tulisi oikeuttaa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan. Työnantaja, joka maksaa työntekijälleen palkan tilapäisen hoitovapaan ajalta, voisi hakea päivärahaetuuden Kelalta. Sairausvakuutusjärjestelmään liitetty tuki tasaisi kustannuksia erilaisten työnantajien välillä. Yrittäjävanhemmilla ei ole tällä hetkellä mitään tukea sairaan lapsen hoidon ajalta. Päivärahaoikeuden tulisi koskea myös yrittäjävanhempia. Työnantajan kustantaman sairaan lapsen hoitoedun ja vanhemman kustantaman hoitajan palkkauksen tulisi verotuksellisesti johtaa samaan taloudelliseen lopputulokseen.

5.4. Perheellisten opiskelijoiden asema

Perheen ja opiskelun yhteensovittaminen on usein hankalaa. Vanhempainrahajärjestelmä ei suosi lasten saamista opiskeluaikana. Tämä on osaltaan merkinnyt, että lasten hankinta jää yhä myöhempään elämänvaiheeseen. Jos lastaan hoitava vanhempi opiskelee päätoimisesti äitiys- tai vanhempainrahakaudella, hänelle maksetaan opiskeluajalta minimipäivärahaa. Tämä käytäntö on ongelmallinen niiden kohdalla, joilla on päivärahaa korottavia työtuloja päivärahapäätöstä edeltävältä ajalta, koska opintoviikkojen suorittaminen pudottaa päivärahan suoraan alimmalle tasolleen opintoviikkojen lukumäärää vastaaviksi viikoiksi.

Opintotuen määrään ei vaikuta se, onko opiskelijalla huollettavia lapsia. Kuitenkin esimerkiksi työttömyyspäivärahassa otetaan huomioon elatusvelvollisuus, vaikka kyseessä ei ole perhepoliittinen tuki. Tästä periaatteesta tulisi väestöpoliittisista syistä joustaa myös opiskelijoiden kohdalla. Kristillisdemokraatit esittävät opintotukeen lapsikorotusta sekä korotusta elatusvelvollisten opiskelijoiden vapaan tulon rajaan.

Opiskeluaikojen piteneminen ja valmistumisen lykkääntyminen viivästyttää myös lasten saamista. Tämän vuoksi opiskelukäytäntöjen joustavoittaminen on ehdottomasti tarpeen. Äitiys- ja vanhempainlomalla olevan tulee antaa suorittaa opintoja ilman, että se pudottaa ansiosidonnaisen päivärahan vähimmäistasolleen. Lisäksi on kehitettävä järjestelyjä, joilla tarjotaan satunnaista päivähoitoa vanhemman luennolla käynnin ajaksi.

Perheellisten opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia on edistettävä myös lieventämällä puolison tuloharkintaa asumislisän osalta. Tämä kannustaisi myös työttömyyden uhkaamien perheellisten henkilöiden täydennyskoulutusta tai kokonaan uuden ammatin opiskelua.

5.5. Adoptiovanhempien asemaan korjausta

Adoptio on tärkeä mahdollisuus tarjota vanhempien syliä lapsille, jotka syystä tai toisesta ovat sitä ilman. Suomessa syntyneiden lasten adoptio on viimeisten vuosikymmenten aikana edelleen vähentynyt, mutta kansainvälinen adoptio on sen sijaan kasvanut vuosi vuodelta.

Vuonna 2005 Suomeen adoptoitiin 308 ulkomailla syntynyttä lasta. Kaiken kaikkiaan ulkomailta Suomeen on adoptoitu noin 3000 lasta.

Useimmat adoptiolapset ovat asuneet laitoksessa ja joillakin heistä on hyvin rankkoja kokemuksia taustallaan. Suomen perhevapaalainsäädäntö ei tältä osin vastaa lasten tarpeisiin, sillä adoptioperheiden mahdollisuudet hoitaa lasta kotona ovat vähäisemmät kuin muilla lapsiperheillä.

Turvallinen ja luotettava kiintymyssuhde vanhempaan on oleellinen pohja lapsen kokonaisvaltaiselle kasvulle ja kehitykselle. Adoptiolapsi on aina kokenut menetyksiä, ensin biologisesta äidistä tai perheestä ja mahdollisesti vielä lastenkodin hoitajista tai sijaisperheestä. Selvitysten mukaan adoptoiduilla lapsilla on lähtökohtansa vuoksi muita lapsia useammin kasvussaan vaikeuksia, minkä vuoksi etenkin adoption alkuvaiheessa on hyvin tärkeää, että luottamus uusiin vanhempiin kehittyy mahdollisimman hyvin.

Kristillisdemokraattien mielestä adoptiovanhemmat tulisi saattaa perhevapaiden osalta tasavertaiseen asemaan biologisten vanhempien kanssa. Nykyisin ottovanhempien vanhempainrahakausi jää 180 arkipäivän eli noin seitsemän kalenterikuukauden mittaiseksi, mikä on vanhempainrahakauden vähimmäismaksuaika. Adoptiovanhemmilla ei ole mahdollisuutta jatkaa perhevapaata vanhempainrahakauden päätyttyä, mikäli lapsi on täyttänyt kolme vuotta.

Lapsen elämänvaiheet huomioiden olisi tärkeää, että adoptiovanhemmilla olisi mahdollisuus hoitovapaaseen siihen asti, kun lapsi on ollut perheessä kolme vuotta tai kun tämä täyttää kymmenen vuotta. Näin lapsi saisi rauhassa kiintyä ottovanhempiinsa.

6. Hyvinvointipalvelut perheiden tukena

1990-luvulla tehtiin merkittäviä leikkauksia niin hyvinvointipalveluihin kuin lapsiperheiden tukiin. Vaikka taloudellinen kasvu on ollut hyvää, osa näistä leikkauksista on jäänyt pysyviksi. Laman leikkauksia edeltävälle tasolle ei lasten ja lapsiperheiden palveluissa ole päästy. Kuntasektorilla voimavarojen niukkuus on edelleen lisääntynyt ja monista peruspalveluista joudutaan tinkimään. Toimintaa haittaavat säästöt keskeisissä hyvinvointipalveluissa ovat koituneet ja koituvat kustannuksiksi mm. lastensuojelutyössä ja erikoissairaanhoidossa, mikä on lyhytjänteistä päätöksentekoa.

Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointipalvelut tulee turvata ja kehittää niitä niin sosiaali-, terveys- kuin opetustoimenkin osalta. Kehittämisen lähtökohtina tulee olla asiakas- ja tarvelähtöisyys, ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Palvelujen laadun turvaamiseksi niille tulee olla valtakunnalliset laatukriteerit ja valvontaviranomaisten yhtenäiset arviointikäytännöt. Palvelujen ostossa kilpailuttamisessa on annettava riittävä painoarvo palvelujen laadulle. Seudullista ja maakunnallista yhteistyötä palvelujen tuottamisessa on lisättävä.

Vahvat peruspalvelut ja riittävät erityispalvelut tulee taata asuinkunnasta riippumatta kaikkialla. Valtion tulee huolehtia, että kaikilla kunnilla ovat riittävät edellytykset palvelujen tarjoamiseen kuntalaisilleen. Niiden tuottamisessa on löydettävä ennakkoluulottomasti uusia toimintatapoja ja kumppanuutta kuntien, yhteisöjen ja yksityisen sektorin välillä. Esimerkkinä tällaisista toimintamuodoista on perhetupatoiminta, jota on järjestetty niin kuntien, seurakuntien kuin järjestöjenkin joko omana tai yhteisesti tuottamana perheiden tukipalveluna ja ehkäisevän perhetyön muotona.

6.1. Neuvolajärjestelmää on kehitettävä

Suomalaisten lasten terveydentila on kansainvälisissä vertailuissa todettu erittäin hyväksi. Neuvolajärjestelmä on pystynyt toteuttamaan hyvin sairauksien havaitsemisen ajoissa neuvolaikäisiltä lapsilta. Suomessa on maailman mitassa tehokas neuvolaverkosto. Kuitenkin lapsiperheet saavat valitettavan eritasoisia neuvolapalveluja. Tarjolla olevien palvelujen laatu ja määrä riippuvat perheiden asuinkunnasta.

Neuvolatyön edellytyksiä parantamalla voidaan vahvistaa vanhemmuuden psykososiaalista tukea. Vanhemmuutta ja sen ongelmia koskevista kysymyksistä tulisi tehdä luonnollinen osa neuvolakäyntejä kaikkien asiakkaiden kohdalla. Neuvolatoiminnan yhteydessä tulee järjestää kasvatus- ja parisuhdeneuvontaa sekä ryhmätoimintaa vanhemmille. Vanhemmuusvalmennuksen tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin synnytysvalmennuksen. Vanhemmille tulisi korostaa mm. varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille.

Perheneuvontatyössä on siirrettävä painotusta ennaltaehkäisevään työhön. Kun ongelmia ilmenee, on niihin puututtava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Resurssit ja työntekijöiden koulutus tulee saattaa asianmukaiseen kuntoon, jotta neuvolatoiminnalle asetetut uudet tavoitteet olisi käytännössä mahdollista saavuttaa. On tärkeää saada entistä useammin myös isät mukaan neuvolakäynteihin.

6.2. Lasten ja nuorten terveyden edistäminen

Monien lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia uhkaavat yleistyneiden elämäntapojen haittapuolet. Näitä ovat mm. väärät ruokailutottumukset, riittämätön unensaanti, internet-, peli- ja muu viihderiippuvuus sekä turvattomuuteen, päihteisiin ja yhteiskunnan yliseksualisoitumiseen liittyvät asiat. Oppimisvaikeudet, ylipainoisuus, syömishäiriöt ja psykosomaattiset oireet sekä päihteiden käyttö ovat lisääntyneet. Samalla kun materiaalinen hyvinvointi on lisääntynyt, henkinen pahoinvointi on kasvanut. Sulkeutuneisuus, masentuneisuus ja itsemurha-alttius koettelevat yhä enemmän nuoria ja jopa lapsia.

Kouluterveydenhuolto on yhdessä muun oppilashuoltohenkilöstön kanssa avainasemassa etsittäessä helpotusta kouluikäisten pahoinvointiin. Toimintatapoja tulee kehittää varhaisen auttamisen, perhekeskeisen ja moniammatillisen työotteen sekä hoidon jatkuvuuden kautta.

Päiväkodit ja koulut ovat avainasemassa koko elämän kestävien hyvien elämäntapojen opettelemisessa. Lasten ja nuorten arjessa tulee vahvasti kiinnittää huomiota terveelliseen ruokaan, riittävään liikuntaan sekä lepoon. Välitunteja tulisi käyttää nykyistä enemmän positiivisen arkiliikunnan tukemiseen. Oppilaitosten ja liikunta-alan organisaatioiden yhteistyötä liikuntakasvatuksen kehittämiseksi tulee lisätä.

Varhainen tupakointi altistaa muiden päihteiden käytölle, siksi tupakkavalistus on tärkeä osa päihdestrategiaa. Kuntien ja seurakuntien tulee omassa toiminnassaan edistää savuttomuutta etenkin nuorisotoimen kohdalla. Koulualueen savuttomuus ja sen valvonta ovat osa terveisiin elintapoihin kasvamista.

Vuonna 2001 kuolemantapauksia oli 65, seuraavana vuonna 84 ja vuonna 2003 99. Kuolemissa on mukana aina jokin huumausaine, noin puolet on kuollut myrkytykseen, toinen puoli on erilaisia onnettomuuksia ja itsemurhia.

Raittiudesta tulisi kehittyä aidosti tavoiteltava ja ihailtava arvo. Vanhempien kriittinen suhtautuminen alkoholiin yleisesti ja kielteinen kanta alaikäisten päihteiden kokeiluun ja käyttöön suojelevat lasta. Lapset ja nuoret tarvitsevat myös malleja siitä, miten alkoholista voi kieltäytyä. Mitä myöhemmäksi nuoren alkoholikokeilut saadaan lykättyä, sitä todennäköisemmin hän välttyy alkoholihaitoilta aikuisena. Tehokkain keino ehkäistä lasten ja nuorten päihteiden käyttöä on vanhempien valvonta ja oma pidättäytyminen päihteistä sekä ikärajavalvonnan tehostaminen. Nuorten huumekuolemat ovat kääntyneet voimakkaaseen kasvuun. Päihdeongelmaisten nuorten hoito edellyttää riittäviä säädöksiä ja resursseja.

Lastensuojelulakia on korjattava niin, että viranomaisten tulee ilmoittaa vanhemmille alaikäisen huumeiden käytöstä. Laki huumetesteistä kouluissa tulee saada voimaan. Testauksella voidaan todeta nopeasti lapsen ja nuoren huumeitten käyttö ja puuttua tilanteeseen ennen kuin ongelmat pahenevat.

Kaikille päihteistä eroon haluaville nuorille on mahdollistettava pääsy hoitoon ilman jonotusta. Lisäksi tarvitaan laki alaikäisten tahdosta riippumattomasta päihdehoidosta. Jo nyt lastensuojelulaki ja mielenterveyslaki mahdollistavat pakkohoidon, mutta niiden tulkinnanvaraisuus estää tahdosta riippumattoman hoidon laajemman käytön. Päihdehuoltolain perusteella ei pakkohoitoon ole Suomessa määrätty ketään yli kymmeneen vuoteen. Lastensuojelulakia sovellettaessa vastuu siirtyy sosiaalityöntekijöille. Yhtenäinen nuoria päihteidenkäyttäjiä koskeva erityislaki helpottaisi päihderiippuvaisten nuorten auttamista.

Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon erityistarve on edelleen voimakkaassa kasvussa. Nuorisopsykiatrian avopalvelut ovat riittämättömiä, samoin alueelliset erot ovat suuria. Tutkimuksen mukaan hoitotakuun toteutuminen avohoidossa edellyttäisi nuorisopsykiatrian resurssien kaksinkertaistamista. Lasten mielenterveyspalvelujen hoitotakuu on ollut voimassa vuodesta 2001, mutta silti resurssien puutteen vuoksi joudutaan sijoittamaan lapsia sijaiskoteihin jopa vuodeksi odottamaan tarvitsemaansa psykiatrista hoitoa. Lapsia sijoitetaan edelleen lainvastaisesti aikuisten psykiatrisille osastoille. Hoitoon pääsyä odoteltaessa sairaus monesti pahenee ja edellyttää huomattavasti vakavampia seurauksia kuin, jos hoito aloitettaisiin viivytyksettä. Henkisen ja fyysisen terveyden hoidon tulisi olla tasavertaisesti järjestettyjä. Kristillisdemokraatit edellyttävät riittäviä resursseja lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon.

Lasten ja nuorten tervettä seksuaalikehitystä on tuettava heidän ikäänsä sopivalla, vastuulliseen seksuaalisuuteen ohjaavalla valistuksella ja neuvonnalla. Opetuksessa tulee painottaa sitä, että seksistä pidättäytyminen on jokaisen perusoikeus ja että irralliset seksisuhteet haittaavat ihmisen kehitystä sekä lisäävät sukupuolitautien ja sitä kautta myös lapsettomuuden riskiä.

6.3. Perheväkivalta kuriin

Perheessä esiintyvä väkivalta voi olla henkistä tai fyysistä, kuten uhkailua, nöyryyttämistä, liikkumavapauden rajoittamista tai pahoinpitelyä. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa on seulottava äitiys- ja lastenneuvoloissa suositusten mukaisesti ja laadittava moniammatilliset toimintamallit väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon. Henkisestä tai fyysisestä väkivallasta kärsivien perheiden tilanne on pystyttävä tunnistamaan varhaisessa vaiheessa ja annettava perheen kaikille jäsenille heidän tarvitsemaansa apua.

Yhteiskunnalliset ongelmat, työttömyys ja heikko koulutustaso nostavat riskiä väkivaltakäyttäytymiseen. Sitä esiintyy rikkinäisissä perhesuhteissa ja avoliitossa selvästi avioliittoa enemmän.

Perheväkivallasta Suomessa kärsii arvioiden mukaan noin 200000 lasta. Heistä valtaosa on joutunut todistamaan äitiinsä kohdistunutta väkivaltaa. Joka viides nainen on joskus joutunut puolisonsa väkivallan uhriksi. Poliisi teki vuonna 2004 16 000 perheväkivallasta johtuvaa kotikäyntiä. Vuoden 2002 kesäkuun ja vuoden 2003 lopun välillä surmattiin Suomessa yksitoista alle 15-vuotiasta lasta. Näistä kymmenessä surmaajana oli oma isä tai äiti.

Perheväkivallan tutkimista vaikeuttaa sen salattu ja häpeälliseksi koettu luonne. Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on vähän tilastollista tietoa, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudun sairaaloissa hoidetaan vuosittain kymmeniä vauvaikäisiä lapsia pahoinpitelyn aiheuttamien vammojen takia.

Perheväkivaltakierre voidaan katkaista, kun väkivallan tekijä ottaa teoistaan ja tunteistaan vastuun, ja oppii toimivia ratkaisumalleja vihan tunteidensa purkamiselle. Väkivaltaisten miesten auttamiseksi on virinnyt toimintaa ympäri Suomen. Tällaisia ovat esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton organisoima Jussi-projekti sekä vapaaehtoistoimintaan perustuva Lyömätön Linja -toiminta. Turvakodit tarjoavat kriisiapua ja välittömän suojan sekä tukea perheväkivallan uhreille. Niiden palvelut ja alueellinen kattavuus on turvattava.

Alkoholinkäyttö on usein osasyynä perheväkivaltaan ja moniin muihinkin vaikeuksiin. Päihdeongelmiin tulee kyetä puuttumaan osana normaaleja terveyspalveluja. Päihdeongelmista kärsiville perheille on kyettävä tarjoamaan koko perhetilanteen huomioivia tukipalveluja.

Viranomaisten välisen yhteistyön lisääminen ja tiedonkulun parantaminen on välttämätöntä, jotta perheväkivaltaa ja lasten kaltoinkohtelua voidaan ehkäistä.

6.4. Lastensuojeluun lisää perhekeskeisyyttä

Vuonna 2005 lastensuojelun avohuollon piirissä oli 69 000 lasta. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on lähes 15 000.

Lastensuojeluasioiden määrä on kasvanut kunnissa rajusti ja lastensuojelulapset ovat yhä moniongelmaisempia. Lastensuojelun avopalvelujen asiakasmäärä on yli kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Sijoitettujen lasten määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa neljänneksen.

Lastensuojelun tarve nousee useimmiten tilanteista, joissa perheen ongelmien taustalla on kyse toisiinsa liittyvistä ja pitkäaikaisista sosiaalisista, mielenterveys- tai päihdeongelmista sekä yhteiskunnallisesta syrjäytymisestä. Niihin liittyy usein lapsen hoidon laiminlyöntiä sekä vakavia perheristiriitoja tai -väkivaltaa. Lasten pahoinvointi ilmenee mm. kouluvaikeuksina, rikollisena käyttäytymisenä ja päihteidenkäyttönä sekä psyykkisinä ongelmina.

Lastensuojelussa on korostettava perhekeskeistä ratkaisutapaa. Lasta tulee suojella ensisijassa tukemalla hänen vanhempiensa mahdollisuuksia huolehtia hänestä. Tuloksellinen lastensuojelu edellyttää riittävän huomion kiinnittämistä myös vanhempien tarpeisiin. Perhekeskeisyys ja vanhempien tarpeiden huomioon ottaminen ei saa merkitä lapsen huostaanoton välttämistä silloin, kun se on lapsen edun kannalta välttämätöntä. Perheyhteyden säilymistä tulee tukea myös silloin, kun lapsi on sijaishuollossa.

Suomessa kodin ulkopuolella asuvista lapsista ja nuorista vain reilu kolmasosa kasvaa sijaisperheessä. Vielä parikymmentä vuotta sitten määrä oli lähes kaksinkertainen. Perhehoidon määrä tosin vaihtelee voimakkaasti alueittain. Suomessa laitoshoito on lastensuojelussa yleisempää kuin monissa muissa Euroopan maissa. Pohjoismaista Norjassa yli 80 prosenttia ja Ruotsissakin yli 70 prosenttia sijoituksista toteutetaan perhehoidossa. Laitospainotteinen hoito on noin 4-5 kertaa kalliimpaa kuin perhehoito.

Kristillisdemokraattien mielestä huostaan otetuille lapsille tulee pyrkiä löytämään ensisijaisesti perhehoitopaikka sijoitusperheessä. Perhehoidon tavoitteena on tarjota mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hoidettavan perusturvallisuutta ja sosiaalista kehitystä. Perhehoitoa tulisi tarjota nykyistä useammin myös vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja vanhusten hoitovaihtoehtona.

Perhehoitoon sijoitetaan yleensä nuorimmat sijoitusta tarvitsevat ja monet lapset kasvavat sijaisperheissään vauvasta aikuisiksi asti. Sijaisperheistä on pulaa ja samaan aikaan yhä pienempien lasten tarve pitkäaikaiseen perheenomaiseen hoitoon on kasvanut. Sijaisperheiden määrän lisääminen edellyttää perhehoitotyötä tekevien sijaisvanhempien aseman parantamista, perhehoitajalain uudistamista ja laajempaa perhehoidosta tiedottamista. Perhehoidon järjestämiseksi alueellisesti yhdenvertaisella perhehoidon mallilla tarvitaan valtakunnallisesti yhtenäisiä toimintamalleja ja seudullista yhteistyötä.

Laitospainotteinen hoito maksaa keskimäärin 200 euroa ja perhehoito noin 45 euroa vuorokaudessa. Perhehoitajan minimipalkkio on 242 euroa kuukaudessa, keskiansio jää alle 400 euroa kuussa.

Nykyisin perhehoitajat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa saamansa palkkion ja kulukorvausten suhteen, sillä kunnat arvioivat vapaasti hoidon vaativuuden ja vähentävät palkkiota esimerkiksi hoitajan kodin ulkopuolella suoritettaman työn perusteella. Hoitopalkkiot tulee suhteuttaa nykyistä paremmin vastaamaan perhehoitoon sijoitetun hoidettavuutta ja perhehoitajien sosiaaliturvaa tulee kehittää. Jäädessään kotiin hoitamaan lasta sijaisvanhempi menettää palkan lisäksi usein työsuhteisiin liittyvät etuudet, kuten lomaoikeuden, työttömyysturvan ja eläkekertymän kyseiseltä ajalta.

Sijoitetut lapset tarvitsevat tavallista enemmän huomiota, suojelua, hoivaa ja turvallisia olosuhteita eikä etenkään pienimpien lasten kohdalla ole mahdollista toimia perhehoitajana vastuullisesti käyden samalla työssä kodin ulkopuolella. Sijaisvanhemmalla, jonka taloudessa lapsi vakituisesti asuu, on oikeus hoitovapaaseen samalla tavoin kuin biologisella tai adoptiovanhemmalla, ei kuitenkaan vanhempainrahaan ja kotihoidontukeen. Perhehoitajalle tulisi antaa oikeus niihin aivan kuten muillekin vanhemmille.

Silloin kun lapsi joudutaan ottamaan jo pienenä huostaan äidin erittäin vakavien ongelmien vuoksi, tulee viranomaisilla olla oikeus suositella vaihtoehdoksi adoptiota, jotta lapsella olisi parempi mahdollisuus pysyvään vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön.

6.5. Vammaisten ja sairaiden lasten tarpeet

Vammaisen ja pitkäaikaissairaan lapsen vanhemman asemassa kaiken kaikkiaan on paljon parantamista. Neuvonnan, tuen ja palveluiden saaminen edellyttää monesti jatkuvaa taistelua lapsen oikeuksien puolesta. Oman työn ja toimeentulon sekä sairaan tai vammaisen lapsen tarpeista huolehtimisen yhdistäminen on monessa perheessä vaikeaa. Vammaisten lasten kohdalla tulee vanhemmalle taata oikeus jäädä pois työstä hoitamaan myös yli 10-vuotiasta sairastunutta lasta.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus avustajaan toteutetaan pikaisesti. Tavoiteltavaa on, että sama henkilö toimisi kouluavustajana ja henkilökohtaisena avustajana vapaa-aikana. Myös vammaisten tukihenkilöiden palkkaamista olisi kehitettävä. Vaikeavammaiselle nuorelle on taattava mahdollisuus itsenäiseen elämään, joka monesti toteutuu täydemmin esimerkiksi kotoa poismuuton ja henkilökohtaisen avustajan kuin lapsuudenkotiin jäämisen ja omaishoidon turvin. Vammaiselle vanhemmalle on turvattava mahdollisuus hoitaa omaa lastaan tarpeellisista tukimuodoista huolehtimalla.

Omaishoitoa koskevaa lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että omaishoitoon saadaan suunnattua riittävät voimavarat vanhusten, vammaisten ja sairaiden hoitamiseen kotona. Tämä on myös taloudellisesta, sillä omaishoito on huomattavasti edullisempaa kuin laitoshoito.

6.6. Maahanmuuttajaperheiden kotouttaminen

Ulkomaiden kansalaisia oli Suomessa 2005 vuoden lopussa 108 300. Suurimmat ulkomaalaisten ryhmät muodostivat Venäjän (24600 henkeä), Viron (14 000 henkeä), Ruotsin (8 200 henkeä) ja Somalian (4 700 henkeä) kansalaiset. Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2004 aikana 6 900 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaan kansalaista.

Maahanmuuttajien ensimmäinen sukupolvi perheineen on usein vaikeammassa asemassa kuin syntyperäiset suomalaiset. Kotouttamisen yhteydessä maahanmuuttajaperheille tulee kertoa suomalaisen lainsäädännön periaatteista, yhteiskunnan rakenteista ja palvelujärjestelmän toimintamuodoista.

Jos vanhempien kotoutuminen ei toteudu hyvin, siitä kärsivät myös lapset. Monissa kulttuureissa isien velvollisuutena on elättää perheensä, äidit sen sijaan huolehtivat lapsista kotona. Siksi erityisesti isien työllistymiseen on kiinnitettävä huomiota. Toisaalta myöskään kotona olevia äitejä ei saa jättää kielikoulutuksen ulkopuolelle.

Vaikka lapset saattavat oppia suomea päiväkodissa tai koulussa nopeammin kuin vanhemmat, ei perheen asiointia viranomaisten tai terveydenhoitohenkilökunnan kanssa saa jättää lasten tulkkauksen varaan, vaan on käytettävä päteviä tulkkeja.

Neuvolat ovat tärkeä linkki uusien suomalaisten perheisiin, siksi henkilökunnalla tulisi olla valmiudet tunnistaa näiden perheiden erityisongelmat. Neuvolat ovat hyvä paikka opastaa mm. maamme lakien vastaisista käytännöistä, kuten tyttöjen ympärileikkauksesta. Vapaaehtoisten tukiverkostojen luominen perheille on tärkeää, koska monesti sukulaiset ja mm. isovanhemmat asuvat entisessä kotimaassa tai muissa maissa.

6.7. Laadukasta asumista ja puhdasta ympäristöä

Lapsiperheiden omistusasuminen on lisääntynyt 1990-luvun puolivälin jälkeen pienituloisimpia lapsiperheitä lukuun ottamatta. Lähes kolme neljästä lapsiperheestä asuu omistusasunnossa. Etenkin muuttovoittoalueilla kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyys ja omistusasuntojen hintojen nousu ovat vaikeuttaneet lapsiperheiden mahdollisuuksia tyydyttävään asumiseen. Yhä merkittävämpänä lapsiperheiden taloudellisena ongelmana ovat kasvaneet asumismenot, jotka näkyvät mm. suurina velkataakkoina ja sen kautta työntekoon liittyvinä paineina. Lapsiperheiden investoinnit asumiseen muodostavat kustannuskynnyksen, joka hidastaa perheen perustamista ja estää perheitä toteuttamasta yli kahden meneviä lapsitoivelukuja.

Asunnon ja elinympäristön viihtyisyydellä ja turvallisuudella on merkitystä yksilön terveyteen ja käyttäytymiseen. Yhteistyötä kunnan asuntotoimen ja eri viranomaisten, mm. ympäristövalvonnan ja terveysviranomaisten kanssa on kehitettävä. Kosteusvaurioiden ja muiden asumisterveyteen vaikuttavien rakennusvirheiden syntyminen estetään valvontaa tehostamalla sekä koulutusta ja tiedotusta lisäämällä. Rakentamisessa ja peruskorjauksessa on turvattava puhdas sisäilma.

Kaavoituksessa on huomioitava lasten turvalliset kulkuyhteydet kouluun, riittävät leikkipaikat, kerhotilat ja ulkoilualueet. On tärkeää jättää alueita myös luonnontilaan, jotta lapset ja aikuiset voivat nauttia luonnosta ja sen suomista mahdollisuuksista kotinsa läheisyydessä.

7. Lopuksi

Kristillisdemokraatit haluavat, että lapsi- ja perhepolitiikka nostetaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa keskeiseksi painopistealueeksi. Panostaminen lapsiperheiden hyvinvointiin on ikääntyvässä Suomessa keskeinen osa kaukokatseista tulevaisuuspolitiikkaa.

Kristillisdemokraattien mielestä tärkeimmät ja kiireellisimmät korjaustarpeet perhepolitiikan saralla ovat seuraavat:

• Syntyvyyden lisäämiseksi ja lapsiperheiden taloudellisen aseman parantamiseksi nostetaan minimiäitiys- ja vanhempainraha työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Sidotaan lapsilisät elinkustannusindeksiin, korotetaan lapsilisien yksinhuoltaja- ja sisaruskorotusta. Lisätään lapsikorotus opintotukeen. Korotetaan ja laajennetaan kotihoidon tukea.
• Perheen ja työelämän yhteensovittamisen parantamiseksi parannetaan osa-aikatyön ja etätyön tekemisen edellytyksiä sekä työajan joustojen mahdollisuuksia.
• Avioerojen ja niiden aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi lisätään perheasiain sovittelupalveluja ja palautetaan sovittelu avioeron ehdoksi silloin, kun avioparilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia. Lapsille, jotka asuvat erossa vanhemmastaan tulee turvata edellytykset mahdollisimman säännölliseen yhteydenpitoon.
• Lasten kokonaisvaltaista terveyttä edistetään parantamalla neuvolatyön ja kouluterveydenhuollon resursseja, lisäämällä ehkäisevää työtä sekä ns. varhaista puuttumista. Lisätään terveyskasvatusta ja liikuntaa kouluissa.
• Päihteistä aiheutuvien ongelmien ehkäisemiseksi tehostetaan päihdevalistusta sekä nuorten päihteiden käyttäjien ja päihdeäitien hoitoonohjausta ja mahdollistetaan heidän kohdallaan myös tahdosta riippumaton hoito.
• Lastensuojelussa korostetaan perhekeskeisyyttä. Sijoitusratkaisuissa pyritään lisäämään perhehoitoa mm. antamalla sijaisvanhemmille oikeus vanhempainrahaan ja kotihoidontukeen.
• Lasten ja nuorten suojelemiseksi väkivaltaisilta tai muutoin epäeettisiltä ohjelmilta ja peleiltä laajennetaan kuvaohjelmien ennakkotarkastusta.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on hyväksynyt ohjelman 10.5.2006.