Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/1007

Suomen Keskusta

Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille 2010 - 2012


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille 2010 - 2012
  • Vuosi: 2010
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille 2010 - 2012

Hyväksytty Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 2010

1. Tämä maa rakennetaan yhdessä

Keskustan politiikan painopisteet alkavalla puoluekokouskaudella ovat työ, turva ja vihreys.

Puoluekokouksen päättämä tavoiteohjelma on keskustalaisten yhteinen päätös siitä, mitä puolue aikoo tehdä kansalaisilta vaaleissa saamallaan luottamuksellaan. Se on Suomen tiekartta, joka toteutetaan Keskustan johdolla.

Keskusta hakee toimet, joilla Suomi menestyy talouskriisin jälkeisissä yhä kovenevissa globaalin kilpailun, ilmastonmuutoksen ja väestömme ikääntymisen haasteissa.

Keskusta tulee seuraavan kahden vuoden aikana osoittamaan, että suomalaiset voivat vaikuttaa yhteisen tulevaisuuden luomisessa. Me sanomme kyynikoille, että emme tyydy hallinnoimaan. Me sanomme suomalaisille, että valitsemme kasvun näivettymisen sijaan, avautumisen käpertymisen sijaan ja tekemisen taantumisen sijaan.

Keskustan tehtävä on johdattaa Suomi ulos talouden taantumasta mahdollisimman ehyenä ja pitää huoli siitä, että elintaso, palvelut ja työpaikat säilyvät koko maassa myös tulevaisuudessa. Talouden tasapainottamiseen tarvitaan tuottavuuden parantamista, työurien pidentämistä ja työelämän kehittämistä, maltillista verotuksen kiristämistä ja panostuksia osaamiseen. Keskusta pitää huolta kaikista suomalaisista kaikissa talouden tilanteissa.

Päätökset uusiutuvan energian lisäämisestä mahdollistavat ilmastonmuutoksen uhan kääntämisen työksi ja toimeentuloksi maakuntiin. Keskustan tavoite on tehdä Suomesta vihreän talouden edelläkävijä.

Keskustan tavoite on ykkössija vuoden 2010 seurakuntavaaleissa, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja vuoden 2012 presidentinvaaleissa ja 2012 kuntavaaleissa. Turvallisen uudistuspolitiikan jatkaminen ja onnistuminen ehdokasasettelussa luovat edellytykset tavoitteen toteutumiselle.

Keskustan vuonna 2008 aloittaman tulevaisuustyön tavoitteena on ollut luoda Keskustalle uusi tapa toimia. Erittäin perustavaa laatua olevat uudistukset politiikan valmistelussa ja ohjelmatyössä sekä puolueen toiminnassa on toteutettu puolue-elinten päätösten mukaisesti.

Keskustan tulevaisuuden menestys niin vaaleissa kuin vaalien välillä riippuu siitä, pystymmekö tarjoamaan ihmisille elämyksellisiä ja kokemuksellisia vaikuttamisen paikkoja. Samalla puolueen on lisättävä vuoropuheluaan ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Tehdyillä uudistuksilla mahdollistetaan puolueelle uusi tapa toimia. Alkavalla puoluekokouskaudella tärkein tehtävä on viedä uudistukset käytännön toimintaan paikallisyhdistyksiin, kunnallisjärjestöihin ja piireihin, jotta puolue menestyy tulevaisuudessa. Uudistuksilla lisätään ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Erityinen tavoite on suurentaa Keskustan digitaalista jalanjälkeä. Keskustan tavoite on olla Suomen johtava digipuolue.

2. Uudistuspolitiikalla vaalivoittoihin

Puolue-elimet päättävät yksiselitteisesti Keskustan kannan tärkeisiin uudistuksiin ja poliittisiin linjaratkaisuihin.

Keskustan tavoiteohjelma 2010-luvulle on perusta puolueen poliittiselle valmistelulle, ohjelmatyölle, viestinnälle ja kampanjoinnille tulevissa vaaleissa. Keskusta valmistelee kuhunkin vaaliin uudistusohjelman, jolle se hankkii kansalaisten tuen.

Tulevaisuustyöhömme sisältyvä Keskustan tutkimustoiminnan uudistuminen alkavalla puoluekokouskaudella vahvistaa puolueen poliittista valmistelua ja ohjelmatyötä. Tutkimustoiminnan voimavaroja ja henkilöresursseja lisätään merkittävästi heti puoluekokouskauden alussa.

Teemme politiikkaa sormi suomalaisten pulssilla.

Keskustan viestintä on tulevaisuustyömme tavoitteiden mukaisesti hyvin suunniteltua, uskottavaa ja oikea-aikaista. Sen tärkein tehtävä on tukea puolueen politiikkaa ja menestymistä vaaleissa.

Keskusta jatkaa voimakasta Keskusta.fi -sivuston, jäsenlehti Sentterin ja verkkolehti Verkkoapilan kehittämistä ja toiminnan vahvistamista jäsenistöä ja kannattajia palvelevaksi. Yhteistyötä Keskustan pää-äänenkannattajan kanssa tehostetaan ja tiivistetään.

Keskustan tavoitteena vuoden 2010 seurakuntavaaleissa, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sekä vuoden 2012 presidentinvaaleissa ja 2012 kuntavaaleissa on ykkössija.

Vaali- ja puoluerahoituksen uudistumisen jälkeen on selvää, että poliittiset puolueet kamppailevat tulevaisuudessa entistä enemmän politiikalla, arvoilla ja aatteella. Asiat nousevat taas arvoonsa.

Keskusta pitää tätä kehitystä terveenä. Jokaisen puolueen on tulevissa vaaleissa otettava kantaa siihen, miten Suomi viedään mahdollisimman ehyenä yli taantuman, miten taantumasta koituvat laskut maksetaan ja miten luodaan edellytykset sille, että koko maassa on otolliset olosuhteet asua, elää, tehdä työtä ja yrittää myös tulevaisuudessa.

Iloa, turvaa ja nuoruutta seurakuntavaaleihin

Keskustan tavoitteena on olla jokaisessa seurakunnassa mukana omalla ehdokaslistalla. Vahvalla järjestöllisellä yhteistyöllä jokaisessa seurakunnassa Keskusta asettaa täydet ehdokaslistat seurakuntavaaleihin. Keskustan tavoitteena on vahvistaa naisten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua vahvemmin seurakuntien toimintaan.

Laadimme yhteisen ohjelma kirkollisiin vaaleihin ja vahvistamme jäsentemme mahdollisuuksia toimia hengellisissä asioissa paikallistasolta valtakunnalliselle tasolle.

Keskusta huomioi ehdokashankinnassa ja ennakkoäänestyspisteistä päätettäessä erityisesti nuoret ikäryhmät, sillä 16-vuotiaat saavat äänestää ensimmäistä kertaa näissä vaaleissa.

Kolmannelle kaudelle pääministeripuolueena

Keskustan tavoite on saavuttaa eduskuntavaaleissa 2011 ykköspaikka kansanedustajamäärällä ja äänimäärällä mitaten.

Puoluekokouksen päättämä Keskustan tavoiteohjelma on perusta puolueen eduskuntavaaliohjelmalle. Puolue-elimet käsittelevät eduskuntavaaliohjelmaamme vuoden 2010 marraskuussa ja vuoden 2011 helmi-maaliskuussa.

Uskottavan uudistusohjelman lisäksi suurimman puolueen aseman voittaminen edellyttää onnistumista ehdokasasettelussamme. Keskustan ehdokashankinta ja -asettelu on piirijärjestöjen vastuulla. Tavoitteenamme ovat monipuoliset ja tasa-arvoiset ehdokaslistat kaikissa vaalipiireissä.

Keskustan eduskuntavaalikampanjasta laaditaan vaalisuunnitelma yhdessä piirijärjestöjen kanssa. Suunnitelman käytännön toteuttamisesta huolehtii Keskustan puoluetoimistoon perustettava vaali- ja tapahtumayksikkö, joka palvelee Keskustan järjestöjen, ehdokkaiden ja heidän tukiryhmiensä vaalitoimintaa.

Keskusta valmistautuu eduskuntavaaleihin kouluttamalla ja valmentamalla ehdokkaita, vaalipäälliköitä ja tukiryhmiä uudistuneen koulutus- ja valmennustoiminnan puitteissa. Valtakunnallisten valmennusten lisäksi järjestämme useita alueellisia koulutustapahtumia. Valmistamme ehdokkaiden, vaalipäälliköiden ja tukiryhmien käyttöön kattavan vaaliaineiston.

Keskustan eduskuntavaalikampanjan rahoittamiseksi toteutetaan varainhankintaa, jossa noudatetaan vaali- ja puoluerahoitussäädäntöä. Keskusta on noudattanut lain edellyttämiä rahoituksen ilmoitusvelvoitteita jo päättyneellä puoluekokouskaudella. Varainhankinnalla, kuten arpajaisilla, katetaan vaalitoiminnasta koituvia kustannuksia ja varmistetaan Keskustan äänen kuuluminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Suositamme, että Keskustan paikallisyhdistykset tukevat 50 eurolla ja kunnallisjärjestöt 200 eurolla oman piirijärjestönsä kampanjointia eduskuntavaaleissa. Suosittelemme, että ehdokkaiden itsensä maksama osuus olisi vähintään 1000 euroa ehdokasta kohti. Keskusta puolueena osoittaa vaalipiireittäin kansanedustajaehdokkaiden yhteisnäkyvyyteen 3 000 euroa ja piirijärjestö vähintään 1500 euroa ehdokasta kohden.

Oma presidenttiehdokas ja paalupaikalle kuntavaaleissa

Keskusta asettaa vuoden 2012 presidentinvaaleihin oman ehdokkaan. Presidentinvaalien Keskustan ehdokasasettelu päättyy 15.9.2011. Järjestämme jäsenvaalin presidenttiehdokkaastamme 22. - 23.10.2011. Keskustan presidenttiehdokas valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa 26.11.2011. Välittömästi ylimääräisen puoluekokoukseen jälkeen 26. - 27.11.2011 Keskusta järjestää presidenttiristeilyn Tallinnaan.

Keskustan tavoitteena on, että sen asettama ehdokas voittaa presidentinvaalit.

Keskustan tavoite on nousta uudestaan suurimmaksi kuntapuolueeksi vuoden 2012 kuntavaaleissa niin kannatusosuudella, äänimäärällä kuin valtuutettujen lukumäärällä mitattuna. Keskustan kuntavaaliohjelma perustuu puolueen tavoiteohjelman ja eduskuntavaaliohjelman linjauksille. Keskusta asettaa kuntavaaleissa monipuoliset, tasa-arvoiset ja täydet ehdokaslistat kaikissa kunnissa. Nuorten ehdokkaiden osuus on vähintään 20 prosenttia ja naisten osuus puolet.

Keskusta laatii ylimääräisen puoluekokouksen 26.11.2011 päätettäväksi kuntavaalit 2012 -ohjelman.

Keskustan tavoitteena on alentaa äänestysikäraja 16 vuoteen jo vuoden 2012 kuntavaaleissa.

3. Uusi tapa toimia

Keskustan vuonna 2008 aloittaman tulevaisuustyön tavoitteena on ollut luoda Keskustalle uusi tapa toimia. Suomi nousee taantumasta vain työnteolla ja yrittäjyydellä, Keskusta menestyy tulevaisuudessa samalla reseptillä. Keskusta tarjoaa alkavalla puoluekokouskaudella ihmisille elämyksellisiä ja kokemuksellisia vaikuttamisen paikkoja, jotka tehdyt uudistukset mahdollistavat.

Toteutetut uudistukset - kuten puoluetoiminnan rekisteri, puolueen sääntöjen uudistaminen, uusi jäsenkortti, jäsenedut ja jäsenlehti, koulutus- ja valmennustoiminnan kehittäminen, kaupunkitoiminnan organisointi, Keskustan yrittäjätoiminta, työelämäfoorumi- ja kunnallisfoorumitoiminta ja Keskusta Akatemia - luovat edellytykset Keskustan menestymiselle myös tulevaisuudessa. Alkavan puoluekokouskauden tärkein tehtävä on viedä uudistukset käytännön teoiksi paikallisyhdistysten, kunnallisjärjestöjen ja piirien toiminnassa.

Nyt, kun puolueen toiminnan perusta on tuotu tähän päivään, meidän tulee keskittyä ydintehtäväämme eli antaa ihmisille aidosti mahdollisuuksia vaikuttaa Keskustan politiikkaan ja yhteiskunnan kehitykseen. Aito vuoropuhelu äänestäjien ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa avaa ovia erilaisille ihmisille tulla mukaan Keskustan toimintaan.

Keskusta on alkavalla puoluekokouskaudella etulinjassa rakentamassa politiikka 2.0:aa eli tulevaisuuden yhdessä tekemiseen ja osallisuuteen perustuvaa poliittista toimintaa. Keskusta uudistuu tekemisellä ja talkoilla. Meidän pitää puhaltaa puolueeseen entistäkin voimakkaampana yhdessä tekemisen henki. Ovet ja ikkunat pitää avata uusille ihmisille ja ajatuksille. Tällä toimintatavalla menestymme poliittisena puolueena ja saamme kannatusta vaaleissa.

Keskustan järjestörakenne selvitetään alkavalla puoluekokouskaudella. Selvityksessä käydään läpi piirijärjestöjen nykyiset tehtävät ja taloudellinen tilanne sekä toimiva kunnallisjärjestö- ja paikallisyhdistysverkosto. Arvioimme yhdessä piirien kanssa nykyisen järjestörakenteen toimivuutta selvityksen perusteella. Selvityksen jälkeen arvioidaan piirijärjestöille osoitetun puoluetuen jakoperusteet.

Jäsenyyttä vahvistetaan

Järjestötoiminnan uudistusten keskeinen tavoite on parantaa jäsentemme ja kannattajiemme mahdollisuuksia aidosti vaikuttaa Keskustan politiikkaan. Me keskustalaiset olemme aina olleet toiminnan ihmisiä. Jos toimeen ei tartuta, mikään ei taatusti muutu paremmaksi.

Keskustan sääntöjen uudistaminen tähtää siihen, että jäsenten ääni kuuluisi entistä vahvemmin puolueen päätöksenteossa. Päättyneellä puoluekokouskaudella aloitettua sääntöjen uudistamista jatketaan asettamalla työryhmä alkavalla kaudella uudistamaan Keskustan perusjärjestöjen säännöt niin, että uudistus toteutetaan vuoteen 2014 mennessä.

Keskusta hyödyntää puoluetoiminnan rekisteriä alkavalla puoluekokouskaudella niin, että valtakirjallisten jäsentalouksien määrää voidaan lisätä ja jäsenten sitoutumista Keskustaan vahvistaa. Alkavan puoluekokouskauden aikana puoluetoiminnan rekisterin kehitystyötä jatketaan.

Keskustan jäsenkeräystä tehostetaan. Keskustayhteisöön palkataan 2 - 3 pysyvää jäsenkerääjää ja vahvistetaan piirien mahdollisuuksia palkata alueellisia jäsenkerääjiä. Uusia jäseniä hankittaessa hyödynnämme kehitettyjä jäsenhankinnan välineitä, kuten uutta jäsenkorttia uudenlaisine etuineen, jäsenlehti Sentteriä, koulutus- ja valmennustarjontaa sekä vuorovaikutukseen ja monipuolisiin asiointipalveluihin perustuvaa Keskusta.fi -sivustoa. Keskustan jäsenyysmallien kehittämistä jatketaan. Uudistuksissa hyödynnetään tämän päivän asiakkuus- ja jäsenyysajattelun parhaita käytäntöjä.

Johtavaksi sähköisen viestinnän puolueeksi

Keskustan puoluehallitus asetti puolueen viestinnän kehittämisen yhdeksi Keskustan tulevaisuustyön tärkeimmäksi tavoitteeksi. Keskusta on luonut puitteet viestinnän yhtenäisyydelle: Keskustan yleisilme on uudistettu, jäsenlehti Sentteri on alkanut ilmestyä ja uusi Keskusta.fi on avattu. Puolueen viestinnän henkilöresursseja on vahvistettu. Alkavalla puoluekokouskaudella tärkeintä on viedä käytäntöön poliittisen viestinnän yhtenäistämiseen tähtäävät toimet, joita Keskustan viestinnän kehittämistä pohtinut työryhmä esitti raportissaan puoluehallitukselle.

Internetistä on tullut sisältöjen merkittävin jakelutie. Sen kapasiteetti on rajaton ja se on yksilöllinen.

Uusmedia on vuorovaikutteista. Se on läsnä kaikkialla, riippumatta ajasta ja paikasta. Kertakäyttötuotteista on siirrytty jatkuvasti avoinna olevaan informaatiotavarataloon. Sosiaalisesta mediasta on kehittymässä merkittävä vastavoima perinteiselle journalistiselle medialle ja näiden rajat hämärtyvät.

Keskustan tavoitteena on alkavalla puoluekokouskaudella olla Suomen johtava sähköisen viestinnän puolue. Suurennamme puolueen ja sen toimijoiden digitaalista jalanjälkeä määrätietoisesti niin normaalissa toiminnassa kuin vaalikampanjoinnissa. Edellytykset tavoitteen toteutumiselle luo uudistunut Keskusta.fi -sivusto. Se on tulevaisuudessa puolueen keskeisin viestintäkanava ja tarjoaa 2010-luvun osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Politiikkaa tehdään yhä enemmän yhden asian liikkeiden, kansalaisjärjestöjen ja ennen kaikkea internetin välityksellä. Internet on jo pitkään ollut keskeinen kansalaisvaikuttamisen areena. Nettiadressit ja -boikotit, keskustelufoorumit ja sosiaaliset yhteisöt ovat 2010-luvun uudenlaisia tupailtoja. Uudistunut Keskusta.fi on käyttäjälähtöinen, esteetön, osallistava, verkkosuunnittelun viimeisimmät kehitystrendit huomioiva sekä sisällöltään ajankohtainen monipuolinen verkkopalvelu, joka on puolueelle strateginen painopiste alkavalla puoluekokouskaudella. Varmistetaan piirien ja paikallistason mahdollisuus päivittää verkkosivujaan Keskusta. fi:ssä.

Verkkoapilan kehitystyötä yhteiskunnallisiin asioihin ja keskusteluun keskittyvänä ja journalistisin periaattein toimitettuna tuotteena jatketaan ja vahvasti kehitetään. Verkkolehden sisällöntuotantoon pyritään saamaan lisäresursseja avustajaverkkoa laajentamalla. Verkkolehden teossa hyödynnetään liikkuvan kuvan tarjoamia mahdollisuuksia ja mainosmyyntiin panostetaan resursseja.

Johtavaksi työelämä- ja yrittäjyyskansanliikkeeksi

Keskustan neuvottelukuntien työskentelyssä ja roolissa on tavoitteena päästä tuottavampaan, tehokkaampaan ja aktiivisempaan toimintatapaan.

Osana Keskustan sääntöuudistusta neuvottelukunnat muutetaan foorumeiksi. Foorumeille laaditaan toimintasääntö, joka ohjaa niiden toimintaa. Jokaisen piirijärjestön alueelle muodostetaan alueelliset yrittäjä-, työelämä- ja kuntatoimikunnat, joiden toiminta käynnistetään kaikissa piireissä vuoden 2011 aikana. Ensimmäiset valtakunnalliset foorumipäivät, joilla valitaan johtoryhmät, järjestetään 2012 puoluekokouksen yhteydessä.

Keskusta on mukana aktiivisesti palkansaaja-, yrittäjä- ja kuntatoiminnassa, tukien keskustavaikuttajia ja pitäen heihin yhteyttä. Keskustan työelämätoiminnan toiminta- ja henkilöresursseja vahvistetaan ja Keskustan yrittäjät perustetaan. Keskustan kunta- ja maakuntapolitiikan toiminnan valmistelua ja koordinointia tehostetaan ja tehtäviin perustetaan vuoden 2010 syksyllä kunta- ja maakuntatoiminnan toiminnanjohtajan toimi.

Keskusta osallistuu palkansaajajärjestöjen liittovaaleihin aktiivisesti. Luodaan työelämätoiminnan verkosto, jonka aikaan saamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä piirien toimikuntien, eri liittojen Sitke-ryhmien, palkansaajajärjestöjen toimihenkilöiden ja puolueen eri toimijoiden kesken.

Keskustan menestys ratkaistaan kaupungeissa

Kaupunkitoiminnan organisointi kestävällä tavalla on ollut Keskustan tulevaisuustyön painopisteitä.

Keskusta tukee järjestöjensä ja jäsenistönsä työtä matalan kannatuksen kaupungeissa antamalla niille taloudellista, koulutuksellista ja muuta tukea. Myös henkilöstöresursseja lisätään kaupunkitoimintaan. Erityistä huomiota kiinnitämme toimintaan ja näkyvyyteen eri vaaleissa.

Keskusta organisoi kaupunkitoimintansa puoluehallituksen asettaman kaupunkitoiminnan ohjausryhmän ehdotusten pohjalta. Tavoitteenamme on vuoden 2010 syksystä alkaen turvata nykyistä paremmin kaupunkitoiminnan taloudelliset ja toiminnalliset resurssit.

Kaupunkitoiminnan ohjausryhmä tekee esityksen kaupunkitoiminnan talousarvioksi vuoden 2010 syksyn puoluevaltuuskunnan kokoukselle sillä edellytyksellä, että kunnallinen puoluetuki hyväksytään osana uudistuvaa puoluerahoitusta 1.7.2010 alkaen.

Kaupunkityöryhmän esityksen mukaisesti kaupunkitoiminnan resursseja lisätään.

Puoluevaltuuskunnan kokouksessa Kajaanissa vuoden 2010 syksyllä perustetaan ja valitaan Keskustan kaupunkitoiminnan valtakunnallinen ohjaustyöryhmä.

Koulutusta ja valmennusta

Keskusta järjestää yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa koulutus- ja valmennustoimintaa. Kokonaisuus pitää sisällään järjestö-, eduskuntavaali-, tiedotus- ja poliittisen toiminnan koulutusta.

Kide Keskustaideaa -järjestö- ja vaalivalmennuspaketti toteutetaan kiertuemaisesti koko maassa vuosina 2010 ja 2012. Sen tavoitteena on valmistaa keskustatoimijat tiedollisesti, taidollisesti ja viestinnällisesti järjestö- ja vaalityöhön.

Eduskuntavaalikoulutuksen tavoitteena on luoda ehdokkaille, heidän tukiryhmilleen ja järjestötoimijoille edellytykset onnistuneeseen kampanjatyöhön. Koulutusten ja Kide-valmennusten tuotoksena luodaan verkkoon tuotettava Järjestötyökalupakki sekä Poliittisen toiminnan työkalupakki.

Tämän lisäksi Keskusta ja Maaseudun Sivistysliitto tekevät koulutus- ja sivistysyhteistyötä EU-tiedotusseminaarien järjestämisessä, kehitysyhteistyökysymyksissä ja maahanmuuttajakoulutuksessa.

Keskusta Akatemia ja uusia tapahtumakonsepteja

Keskusta käynnistää vuoden 2010 lokakuussa pysyvän valtakunnallisen Keskusta Akatemia -koulutushankkeen maakuntien keskuksissa.

Keskusta Akatemiassa yhdistetään Keskustan poliittisen- ja tutkimustoiminnan tieto ajankohtaisen poliittisen vaikuttamisen kanssa. Alustajina toimivat yhteiskunnallisen toiminnan johtavat henkilöt.

Keskusta lanseeraa alkavalla puoluekokouskaudella tulevaisuustyönsä tavoitteiden mukaisesti uudenlaisia tapahtumakonsepteja, jotka tarjoavat elämyksiä, kokemuksia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Keskustan puoluekokousten ja muiden kokoontumisten kehittäminen jatkuu määrätietoisesti. Jo päättyneellä puoluekokouskaudella esimerkiksi puoluevaltuuskunnan kokouksia on uudistettu voimakkaasti.

Me Keskustassa aloitamme Keskustan Avoimet -tapahtumien järjestämisen. Keskustan Avoimien tavoite on muodostaa puoluekonsernille yhteinen konsepti sisäisen harrastustoiminnan kehittämiseen ja jäsenten aktivoimiseen urheilu- ja harrastuskilpailujen kautta. Keskustan Avoimille laaditaan ohjesääntö, joka määrittelee kilpailutoiminnan rajat.

Menestyksekkäiksi osoittautuneet Keskustan suurristeilyt jatkuvat 25. - 27.9.2010 risteilyllä Riikaan ja vuoden 2011 helmikuussa ja marraskuussa risteilyillä Tallinnaan.

Kansainväliseen toimintaan uudistuksia

Keskustan kansainvälinen toiminta uudistuu, kun puolueen Eurooppafoorumi aloittaa vuoden 2010 aikana työnsä toden teolla. Foorumi kokoaa säännöllisesti yhteen Keskustan EU- ja kansainvälisen politiikan toimijat linjaamaan ja koordinoimaan puolueen politiikan valmistelua.

Keskusta isännöi - osoituksena puolueen asemasta eurooppalaisessa puolueryhmittymässään - Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen ELDR:n kongressia Helsingissä 13. - 15.10.2010. Kongressi kokoaa Helsinkiin yli 500 eurooppalaista päättäjää.

Keskustan tavoitteena on saada edustajansa ELDR:n ja Liberaalin Internationaalin johtotehtäviin alkavan puoluekokouskauden aikana.

4. Vakaata ja tarkkaa taloudenpitoa

Keskustan taloutta pyritään kehittämään vahvistamalla tasetta ylijäämien kautta. Puolueen tavoitteena on kerryttää rahavarojaan niin, että ne mahdollistavat panostukset vuoden 2011 eduskuntavaaleihin sekä vuonna 2012 pidettäviin presidentin- ja kuntavaaleihin.

Keskustalle laaditaan vuoden 2010 syksyllä kattava yhteiskuntavastuun ohjelma, joka sisältää myös koko konsernin talousohjesäännön ja ns. lobbarirekisterin.

Keskustan kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että puolue käyttää velkarahaa varsinaiseen toimintaan ja toiminnan kehittämiseen. Puolueen budjetoitu ylijäämä kuluvalle vuodelle on 485 100 euroa. Jos tämä tavoite toteutuu, on puolueella riittävät taloudelliset resurssit eduskuntavaaleihin. Ylijäämäkehityksen jatkuessa pystytään turvamaan puolueen maksuvalmius, maksamaan lainat pois ja vähentämään sekkitilin käyttötarvetta. Tätä kautta tase vahvistuu ja omavaraisuusaste paranee.

Piirien taloudellisten toimintaedellytysten turvaamiseksi puolue jatkaa tukeaan kannatus- ja jäsenmaksukeräyksille. Keräystoimintaa suunnataan entistä voimakkaammin uusiin kohderyhmiin. Jäsenkeräyksen kehittämisessä hyödynnetään puolueen uutta jäsenrekisteriä muun muassa jäsenmaksutuottojen ja tiedottamisen osalta.

Avointa ja läpinäkyvää

Puolueen varainhankinnan tavoitteena on vahvistaa Keskustan toimintaedellytyksiä ja lisätä itsenäisyyttä eri toimintojen osalta. Tavoitteena on, että varainhankinnasta tulee kiinteä ja luonnollinen osa toimintaa.

Varainhankinnassa tärkeää on puolueen eri tapahtumien ja toimintojen tuotteistus, jollaiseksi voi lukea seminaarien ja gaalailtojen järjestäminen, puolueen jäsenristeilyt, arpajaiset, ilmoitusmyynti ja jäsenkeräykset. Uusi verkossa tapahtuva varainhankinnan muoto on Keskusta.fi -sivustolla olevat erilaiset lahjoituskeräykset. Osa varainhankinnan tuotoista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Keskustan eri tasot noudattavat uutta vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntöä. Varainhankinta on avointa ja läpinäkyvää.

Keskustan lainat lyhennetään nopeasti pois niin, että talousresurssit kuitenkin turvataan. Taloustilanteen paremmin salliessa poistetaan puolueen sekkitilin limiitti käytöstä kokonaan.

Apollon Verkkopalvelut Oy vastaa Verkkoapilan ja Keskusta.fi:n julkaisemisesta ja harjoittaa sitä tukevaa liiketoimintaa. Yhtiö vastaa lisäksi keskustajärjestöjen perustietotekniikan ja tietoliikennetekniikan palveluista. Tähän liittyy keskeisesti Keskustaverkon ylläpito ja sen kehittäminen sekä jäsenrekisterin kehitystyö.

Apollo Group Oy tarjoaa keskitettyjä puoluetoiminnan rekisterin ja taloushallinnon palveluita puoluetoimistolle, Keskustan piirijärjestöille, sisarjärjestöille ja Vesaisille. Yhtiö hoitaa myös puoluetoimiston aulapalvelut ja kokousjärjestelyt. Suomen Keskusta r.p. omistaa yhtiön kokonaisuudessaan.

Sähköistä taloushallinnon järjestelmän käyttöönottoa laajennetaan kattamaan piiritasolle kokonaisuudessaan. Järjestelmä on yhteensopiva puoluetoiminnan rekisterin kanssa.