Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/215

Suomen Keskusta

Suomen Keskustan ohjelma 1990-luvulle (luonnos)


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Suomen Keskustan ohjelma 1990-luvulle (luonnos)
  • Vuosi: 1989
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

"Kestävän kehityksen ja vapaan ihmisen vuosikymmen."

SUOMEN KESKUSTAN OHJELMA 1990-LUVULLE

Ohjelmatyöryhmän luonnos

SUOMEN TIE 1990-LUVUN MAAILMASSA - "KESTÄVÄN KEHITYKSEN JA VAPAAN IHMISEN VUOSIKYMMEN"
SUOMEN KESKUSTAN OHJELMA 1990-LUVULLA: "NÄIN RAKENNAMME YHTEISTÄ TULEVAISUUTTAMME"

MUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖN
1. TURVALLISUUTTA JA ILOA ELÄMÄNKAAREEN

1.1. PERUSTURVA KAIKILLE
1.2. OIKEUS LAPSUUTEEN JA VANHEMMUUTEEN
1.3. KOULUSTA LUOVUUDEN TYYSSIJA
1.4. OPPIA IKÄ KAIKKI
1.5. KEINOTTELU ASUNNOILLA LOPETETTAVA
1.6. SAMASTA JA SAMANARVOISESTA TYÖSTÄ SAMA PALKKA
1.7. TERVEYSKESKUKSET TOIMIVIKSI
1.8. OMAAN TAHTIIN ELÄKKEELLEI

2. TERVE YMPÄRISTÖ - ELÄMÄN EDELLYTYS
2.1. EKOKATASTROFI ESTETTÄVÄ
2.2. YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN
2.3. SUOMEN ON TOIMITTAVA ESIMERKKINÄ
2.4. EKOLOGINEN OHJAUS VÄLTTÄMÄTÖNTÄ
2.5. AIHEUTTAJA VASTAA
2.6. ENERGIAN SÄÄSTÖ SUOJELEE MYÖS YMPÄRISTÖÄ
2.7. EKOKULUTTAJA RATKAISIJAKSI
2.7. EKOLOGINEN ELÄMÄNTAPA OSAKSI KANSANSIVISTYSTÄ

3. MAAKUNTIEN SUOMEA RAKENTAMAAN
3.1. KOKO SUOMI ON PIDETTÄVÄ ASUTTUNA
3.2. MAAKUNTIEN OMAA VALTAA VAHVISTETTAVA
3.3. SUOMI TARVITSEE PAREMMAN PÄÄKAUPUNGIN
3.4. TODELLISEEN KUNNALLISEEN ITSEHALLINTOON
3.5. ITSENÄISET MAAKUNTATALOUDET KEHITYKSEN VETUREIKSI
3.6. MAASEUTUA JA MAATALOUTTA ELVYTETTÄVÄ

4. KANSANTALOUS TASAPAINOON
4.1. PERUSTANA SUOMEN TALOUDELLINEN ITSENÄISYYS
4.2. TALOUDEN TASAPAINOTUS OIKEUDENMUKAISESTI
4.3. JULKINEN TALOUS TÄYSREMONTTIIN
4.4. TODELLISEEN VEROUUDISTUKSEEN

5. SUOMESTA KANSALAISVALTIO
5.1. IHMISTEN KESKELLÄ
5.2. TASAVALLASTA TASAVALTA
5.3. AMMATTIYHDISTYSTOIMINTAA JÄSENTEN EHDOILLA

6. SIVISTYS VOIMAVARANA
6.1. KULTTUURISSA KANSALLISEN OLEMUKSEMME PERUSTA
6.2. KANSAINVÄLISEEN KANSSAKÄYMISEEN
6.3. TAIDE OSAKSI ARKEA
6.4. VIESTINTÄÄN MONIARVOISUUTTA - El MONOPOLEJA

7. AKTIIVINEN, ITSENÄINEN SUOMI
7.1. MUUTOKSET ULOTTUVAT MYÖS SUOMEEN
7.2. PERUSTANA PAASIKIVEN-KEKKOSEN LINJA
7.3. AKTIIVINEN EUROOPPALAINEN
7.4. YHTEISVASTUULLINEN MAAILMANYHTEISÖN JÄSEN

TILASTOJA TAVOITEOHJELMAN TAUSTAKSI

MUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖN

Keväällä 1987 tehty hallitusratkaisu pelkisti Suomen politiikan vaihtoehtoja. SDP:n ja Kokoomuksen punamusta vallankäyttö kärjistää ihmisten ja maan eri alueiden eriarvoisuutta. Se merkitsee hyvästejä eritoten elinvoimaisille maakunnille, ekologisesti kestävälle kehitykselle ja perusturvan kehittämiselle.

SDP:n ja Kokoomuksen suhtautuminen meneillään olevaan Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen on ideologista. Nämä puolueet haluavat kehittää Suomesta keskieurooppalaismallisen keskittyneen yhteiskunnan. Yhdentymisinnossa ne unohtuvat maamme ominaispiirteet ja Suomen tasapainoinen kehittäminen.

Keskusta esittää SDP:n ja Kokoomuksen punamustalle politiikalle vihreän vaihtoehtonsa ja haasteensa. Punamustan ja vihreän vaihtoehdon aatteellinen peruslinjaus pelkistyy käsitepariin hajautus - keskitys.

Keskittymistä edistäessään punamusta politiikka on törmäyskurssilla niin ekologisten, sosiaalisten kuin kansanvaltaistenkin arvojen kanssa. Suunnanmuutos on välttämätön, koska nyt ollaan ihmisen ja luonnon sietokyvyn rajamailla.

1990-luvun onkin oltava hajautuksen vuosikymmen. Vain tällä tavoin päästään kestävän kehityksen tielle ja lisätään ihmisten todellista hyvinvointia ja vaikutusmahdollisuuksia. Punamustasta holhousyhteiskunnasta on siirryttävä valinnanvaran yhteisöön.

Muutos ei synny yksin valtiollisen ja kunnallisen politiikan keinoin. Muutoksen ydinajatuksena on kansalaisten ja päättäjien tietoisuuden herättäminen. Muutos edellyttää keskustalaisten sekä muiden Suomen oikeudenmukaisesta ja tasapainoisesta kehityksestä huolta kantavien ryhmien ja kansalaisten yhteistyötä.

Ohjelman nimi "Kestävän kehityksen ja vapaan ihmisen vuosikymmen" kuvastaa niitä haasteita, jotka meillä ovat edessämme 1900-luvulla. Tuleva vuosikymmen on ihmisen- ja erityisesti ihmisen luovien voimavarojen vapauttamisen ja valinnanvaran sekä ekologisesti kestävän kehityksen vuosikymmen. Tämä ohjelma on keskustalainen suuntaviitta 1900-luvulle.

1. TURVALLISUUTTA JA ILOA ELÄMÄNKAAREEN

1.1. PERUSTURVA KAIKILLE

1. Kaikki ihmisen elämänvaiheet - lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus - ovat yhtä arvokkaita. Luotaessa tasa-arvoiset elämän edellytykset jokaiselle kansalaiselle tunnustetaan ihmisarvon keskeinen merkitys koko elämänkaaren aikana. Elämäntilanteet lomittuvat ihmisillä eri tavoin, mutta oikeutta vapaaseen harkintaan ja ihmisarvoiseen elämään tulee kunnioittaa kaikissa elämänvaiheissa.

2. Luomme kattavan perusturvajärjestelmän turvataksemme jokaiselle kansalaiselle elämän aineelliset edellytykset muuttuvissa elämäntilanteissa. Näin elämänvaiheesta toiseen siirtyminen käy nykyistä joustavammaksi ja todellinen valinnanvara ja tasaarvoiset elämänedellytykset paranevat.

3. Korotamme perusturvan tasoa asteittain 3.000 markkaan kuukaudessa. Tämä merkitsee kansaneläkeuudistuksen neljännen vaiheen toteuttamista, kansaneläkkeiden jälkeenjääneisyyden hyvittämistä ja eläkeindeksien yhtenäistämistä. Samalla on korotettava alimpia äitiys- ja sairauspäivärahoja, opintotukea, kotihoidontukea sekä työttömyysajan perusturvaa. Perusturvan maksatus on tukimuodosta riippumatta järjestettävä "yhdeltä luukulta".

4. Kattavan perusturvajärjestelmän luominen on askel kohti kansalaisten perustuloa. Perustulo on heikkotuloisten kansalaisten asemaa parantava oikeudenmukaisuustekijä, ja se helpottaa erityisesti yhteiskunnan väliinputoajien - työttömien, opiskelijoiden, nuorien perheiden ja kotona hoitotyötä tekevien asemaa. Perustuloon on oikeutettu jokainen kansalainen ja sen summa vähenee palkka- tai muiden tulojen noustessa.

1.2. OIKEUS LAPSUUTEEN JA VANHEMMUUTEEN

5. Lapsuuden aika edellyttää turvallisuutta. Elämänsä ja kasvunsa herkimmässä vaiheessa oleva pieni lapsi tarvitsee turvallista kotia ja kestävää ihmisuhdetta - ei alati vaihtuvien ihmiskasvojen karusellia. Alusta lähtien lapsi tarvitsee myös virikkeellistä kulttuuritoimintaa oman luovuutensa kehittämiseksi.

6. Kysymys ei ole pelkästään lapsen oikeudesta turvattuun lapsuuteen, vaan myös vanhempien oikeudesta ja mahdollisuudesta lastensa kasvattamiseen. Luomme vanhemmille mahdollisuuden parhaaksi kokemansa lastehoitovaihtoehdon valitsemiseksi. Jokainen alle kouluikäinen lapsi tarvitsee kunnallisen päivähoitopaikan tai vaihtoehtoisesti vanhemmille on maksettava riittävää kotihoidontukea. Kotona tapahtuvan hoitotyön, myös muiden kuin lapsen vanhempien tekemän hoitotyön on tulevaisuudessa kuuluttava työeläketurvan piiriin.

7. Lapsilisiä on tuntuvasti korotettava, jotta lapsella ja lapsen vanhemmilla olisi riittävä perusturva uudessa elämäntilanteessa. Lapsilisien korotukseen liittyen perheen perustajille on maksettava erityinen "starttiraha" lapsen syntyessä.

8. Kehitämme alle kouluikäisten ja koulunsa alkuvaiheessa olevien lasten perusturvaa tukemalla kotona tapahtuvaa lastenhoitoa, lisäämällä iltapäiväkotitoimintaa, joustavoittamalla vanhempien työaikajärjestelyjä, kehittämällä osa-aikatyötä, ja aikuiskoulutusta, jotta vanhempien mahdollisuudet olla sekä lastensa kanssa että työssä paranevat.

1.3. KOULUSTA LUOVUUDEN TYYSSIJA

9. Peruskoulu luo edellytykset ihmisen koko elämänkaaren kestävälle itsensä kehittämiselle ja kouluttamiselle. Rakennamme peruskoulun paikaksi, jossa lapsella on mahdollisuus itsetuntonsa ja ilmaisukykynsä kehittämiseen. Nykyistä tiiviimmällä vanhempien ja opettajien yhteistoiminnalla lapsen koulun aloittamiskynnys madaltuu. Joustavoittamalla koulun aloittamisikää 6-8 vuoteen ja kehittämllä esikoulua helpotetaan koulun aloittamista.

10. Tuemme peruskoulun sisäisiä kokeiluja ja vaihtoehtoiskouluja oppisisältöjen ja opetusmenetelmien kehittämiseksi. Kokeilusta saatuja myönteisiä tuloksia on sovellettava koko peruskoulun kehittämisessä.

11. Lapsella on oikeus saada pätevää opetusta niin pääkaupunkiseudun ruuhka-alueilla kuin maaseudun haja-asutusalueillakin. Peruskoulujen sisäinen työskentelyrauha ja opetuksen tehostaminen edellyttävät riittävän pieniä opetusryhmiä.

12. Estämme opettajakadon lisäämällä ja uudistamalla opettajakoulutusta, täydennyskoulutusta sekä sapattivapaata. Opettajakoulutusta on lyhennettävä ja annettava myöhemmin mahdollisuus erikoistumiseen. Koulujen raskaan syyslukukauden keventämiseksi oppilaat ja opettajat tarvitsevat lukukauden puolittavan syysloman.

13. Vapaa-ajan korostuminen merkitsee kasvavaa lasten ja nuorten kulttuuri- ja liikuntatilojen tarvetta. Peruskoulut voivat tulevaisuudessa tarjota sekä henkiset että fyysiset puitteet nuorison vapaa-ajan toiminnalle.

1.4. OPPIA IKÄ KAIKKI

14. Ihminen on rajaton voimavara. Koko koulutus- ja kasvatusjärjestelmämme perustaksi on otettava ihmisen elämän mittainen koulutus sekä tuki ihmisen elämäntilanteiden muutoksille. 1990-luku on koulutuksessa laadun ja vaihtoehtojen kehittämisen vuosikymmen.

15. Entistä laajempi yleisivistys ja erilaisten työtehtävien osaaminen ovat osa elämäämme. Rakennamme koulutustulevaisuutta, jossa ammatillinen koulutus ja lukio kehittyvät rinnakkain. Koulutuksessa painotamme valinnaisuuden lisäämistä, aikaisempien opintojen ja työkokemuksen huomioonottamista sekä luokattomiin vaihtoehtoihin siirtymistä.

16. Luomme lukioista ja ammattikouluista oppilaitoksia, joissa on tilaa yksilöllisyydelle, valinnanvaralle ja erikoistumiselle. Oppilaalle pitää antaa mahdollisuudet erikoistumiseen omassa oppilaitoksessaan. Se edellyttää ammattikoulujen ja lukioiden yhteistoiminnan lisäämistä. Ensisijaisesti se edellyttää lukioiden tuntikehyksen lisäämistä luokattomaan lukioon siirtymistä sekä ylioppilastutkinnon uudistamista.

17. Opiskelu ei enää ole vain yksi nuoruuden lyhytaikainen elämänvaihe, vaan kansalaiset palaavat yleisivistävien ja ammatillisten opintojen pariin myös myöhemmin aikuisiällä. Luomme opintoajalle riittävän perustoimeentuloturvan taataksemme edellytykset opintojen sujuvalle edistymiselle.

18. Uudistamme avointa korkeakouluopetusta ja kansalaisopistotoimintaa uuden tekniikan antamin mahdollisuuksin. Yleisradiota on käytettävä tehokkaasti tiedon ja opetuksen välineenä. Luomme tutkintojärjestelmän, johon voi joustavasti koota eri oppilaitoksissa suoritettuja osioita ja työkokemusta.

19. Opintolaina ei ole kulutusluotto, vaan kokopäivätoimisen työnteon - opiskelun mahdollistava laina. Opintotuen kehittäminen on osa perusturvauudistusta ja siirtymistä perustuloon. Opintotuki tulee nostaa 3 000 markkaan kuukaudessa ja opintorahan osuus 50 prosenttiin koko opintotuesta.

20. Luovuttaessa lainakorkojen perimisestä opiskeluajalta ja siirtämällä ne opintojen päätyttyä takaisin maksettavaan lainapääomaan helpotetaan perusopintojaan suorittavan opiskelijan asemaa. Korkorasituksen jakaa valtio opiskelijoiden kanssa. Lainan takaisinmaksu on suhteutettava valmistumisen jälkeiseen tulotasoon eikä pelkästään lainan määrään.

21. Opintotukijärjestelmän kehittämisessä pitää ottaa huomioon kansainvälistyvässä maailmassa lisääntyvä opiskelijavaihto ja ulkomailla tapahtuva jatko-opintojen suorittaminen.

22. Aikuiskoulutus on merkittävä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvotekijä. Aikuisopintojen kustannuksista joutuvat vastaamaan osittain valtio, työnantajat ja osittain aikuisopiskelijat itse. Luomme aikuisopintotukijärjestelmän, jossa aikuisopintorahaan riittää viiden vuoden työssäoloaika. Ansiomenetyskorvaus nousee 40 prosenttiin, opintorahaosuus nousee 50 prosenttiin tuen määrästä ja puolison tuloharkinta poistuu. Myöhemmin myös osa-aikaopiskelijat on saatava opiskelun turvaavan riittävän opintotuen piiriin.

23. Sapattivapaalla haluamme lisätä työssäolevien koulutus- ja virkistymismahdollisuuksiea. Sapattivapaa sidotaan työsuhteen kestoon ja sitä voi käyttää myös muuhun kuin suoranaisesti ammattiin liittyvään opiskeluun. Myös työelämästä syrjäytyneet tarvitsevat työhön palatakseen uudelleen- ja täydennyskoulutusta.

1.5. KEINOTTELU ASUNNOILLA LOPETETTAVA

24. Suomessa asuminen on kalliimpaa kuin useimmissa muissa maailman maissa. Näin ei tarvitse olla. Asuntokriisin laukaisemiseksi tarvitaan koko rakentamis-ketjuun kohdistuvia voimakkaita toimia. On purettava ne vahvat kytkennät, jotka ulottuvat maakeinottelusta kaavoituksen, rakennuttamisen, rakentamisen ja rahoituksen kautta poliittiseen päätöksentekoon.

25. Suomessa riittää kohtuuhintaista maata kaikkeen rakentamiseen. Maan hinnan nousun keskeinen syy on alueellinen keskittyminen. Suunnan kääntäminen hajautukseen lisää ratkaisevasti maan tarjontaa ja laskee sen hintaa.

26. Rakentamisen ja rakennusmateriaalituotannon keskittyminen nostaa asuntojen hintaa. Tällä alueella on kilpailua lisättävä ja purettava tosiasialliset kartellit.

27. Kaavoitusta suurissa keskuksissa on ratkaisevasti nopeutettava. On purettava kaavoitukseen liittyvän poliittisen päätöksenteon kytkennät maanomistukseen. Pankkien osallistuminen maa- ja rakennuskeinotteluun on estettävä lainsäädännöllä.

28. Suomeen luodaan vahva ja riippumaton rakennuttajaorganisaatio, joka ei ole taloudellisessa eikä poliittisessa suhteessa rakentajiin eikä rahoittajiin, vaan kilpailuttaa niitä keskenään.

29. Perusvapauksiin kuuluu asumismuodon valinta. Se on tehtävä mahdolliseksi omistusasuntoa haluaville ja vuokra-asuntojen riittävä tarjonta on turvattava. Tämä edellyttää määräaikaisen, vähintään kymmenen vuotta voimassaolevan vuokratulon verohuojennuslain säätämistä.

30. Omistusasumisen ja vuokra-asumisen rinnalle luodaan kolmas asumismuoto, asumisoikeus.

31. Valtion asuntopoliittisessa tuessa pääpaino asetetaan nuoriin ensiasunnon hankkijoihin ja lapsiperheisiin. Asumiseen kohdistuva verotus on kokonaisuudessaan poistettava.

1.6. SAMASTA JA SAMANARVOISESTA TYÖSTÄ SAMA PALKKA

32. Työn käsitettä on laajennettava. Palkaton ja kotona tapahtuva työ, esimerkiksi hoito- ja hoivatyö on saatava työkäsitteen sisälle. Tässä yhteydessä on kehitettävä eri työtehtävien arviointia, jotta työstä maksettaisiin myös työnarvoista palkkaa.

33. Naisten ja miesten eriarvoinen palkkaus on yhteiskunnallinen epäkohta, jonka muuttamiseksi ei pelkkä lainsäädäntö riitä. Naisille ja miehille on maksettava samanarvoisesta ja samasta työstä sama palkka. Palkankorotuksissa on tasa-arvon ja yhteisvastuun nimissä noudatettava markkalinjaa prosenttikorotusten sijasta. Se on välttämätöntä erityisesti pienipalkkaisten naisten toimeentulon parantamiseksi.

34. Lisäksi tarvitsemme asenteiden ja käytäntöjen sekä miesvetoisen ammattiyhdistysliikkeen ajattelutavan muutosta luodaksemme naisille tasavertaisen palkkauksen ja yhtäläiset työssäetemismahdollisuudet. Solidaarinen palkkapolitiikka on välttämätöntä erityisesti pienipalkkaisten naisten toimeentulon parantamiseksi.

35. Opintonsa päättäneellä, työelämään siirtyneellä, usein myös asuinpaikkaansa vaihtaneella ja perheen perustaneella nuorella ihmisellä on muuttuneesssa elämäntilanteessa runsaasti uusia kuluja maksettavanaan. Tavoitteenamme on elämänkaareen sidottu toimeentulo nuorten ihmisten elämän helpottamiseksi silloin, kun nuoren ihmisen tulot ovat pienimmillään ja menot suurimmillaan.

36. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon epäkohdat kärjistyvät myös perhettä perustettaessa. Pääsyitä tähän ovat asenteet sekä yhteiskunnan riittämätön tuki lapsen vanhemmille. Lasten hankkiminen ei saa merkitä vanhemmille joko tai - tilannetta, jossa on valittava joko kotona tapahtuva lasten kasvattaminen tai työelämä.

37. Luomme lapsille ja lasten vanhemmille riittävän taloudellisen turvan joustavien elämänjärjestelyjen ja täysipäiväisen tai osa-aikaisen lastenhoidon mahdollistamiseksi. Yhdessäolon lasten kanssa, opiskelun ja työssäolon tulee olla kummankin vanhemman oikeus.

1.7. TERVEYSKESKUKSET TOIMIVIKSI

38. Ennalta ehkäisevä terveyskasvatus ja terveyskeskusverkosto edistävät kansalaisten terveyttä. Keskittymiskehitys ja terveyshenkilökunnan siirtyminen yksityiselle sektorille ovat saattaneet kansalaiset eriarvoiseen asemaan terveyspalvelujen saamisessa.

39. Pidämme kunnallista ja valtion tukemaa perus- ja erikoissairaanhoitoa edelleen terveyspalveluiden runkona. Yksityiset terveyspalvelut vain täydentävät julkisia terveyspalveluita.

40. Terveyskeskusten palvelua on parannettava. Kansalaisten terveyspalveluja korjataan lisäämällä koulutettua henkilökuntaa, muuttamalla työaikoja ja parantamalla palkkausta.

41. Turvataksemme kansalaisille paremmat terveyspalvelut kannatamme lääkärikoulutuksen hajauttamista terveyskeskuksiin ja keskussairaaloihin ja koulutuksen sisällön muuttamista paremmin muun muassa avohoidon tavoitteita vastaavaksi. Terveydenhuollon työntekijöiden pitää työskennellä vähintään kolme vuotta julkisissa terveyspalveluissa ennen kuin he voivat ryhtyä työskentelemään yksityisinä ammatinharjoittajina.

42. Rakennamme omalääkärijärjestelmän potilasuhteen jatkuvuuden toteuttamiseksi sekä kansalaisten tyytyväisyyden ja lääkärin työn mielekkyyden lisäämiseksi.

1.8. OMAAN TAHTIIN ELÄKKEELLE

43. Eläkkeelle siirtymisen ajankohta on yksilöllinen riippuen ihmisen elämäntilanteesta ja terveydestä. Eläkkeelle siirtymisen tulee tapahtua ihmisen ehdoilla joustavasti ja hänen omaa tahtoaan kunnioittaen.

44. Virkeää, työtä tekevää eläkeläistä ei yhteiskunnan pidä rangaista, vaan kannustaa työntekemiseen. Työn tekemisen pitää olla hänelle mahdollista ilman, että se kaventaa eläketurvaa. Yksilöllisten eläkeratkaisujen rinnalla ihminen tarvitsee erilaisia koulutus-, terveys- ja kuntoutuspalveluja työkyvyn ja elämänvireen ylläpitämiseksi.

45. Luomme kattavan perusturvajärjestelmän taataksemme ikääntyvälle ihmiselle oikeuden taloudellisesti turvattuun vanhuuteen. Välittömästi pitää toteuttaa kansan-eläkeuudistuksen neljäs vaihe, kansaneläkkeiden tasokorostus ja niiden sitominen ansioeläkeindeksiin.

46. Ihmistä latistavan ja yhteiskunnalle kalliin jatkuvan laitoshoidon vaihtoehtona on iäkkäiden ihmisten kotonaselviytymisen tukeminen. Vanhuksille tarkoitetun asuntotuotannon laadun parantaminen, vanhusten neuvola- ja omalääkäritoiminnan aloittaminen, kotisairaanhoidon, päivä- ja yösairaalatoiminnan ja jaksottaisen laitoshoidon kehittäminen ovat elämänkaaripolitiikan ehdottomia tavoitteita. Vanhusten ateria- ja siivouspalveluita on tuotettava kaikille niitä tarvitseville.

2. TERVE YMPÄRISTÖ -ELÄMÄN EDELLYTYS

2.1. EKOKATASTROFI ESTETTÄVÄ

47. Ihminen on vakavasti horjuttanut maapallon luonnon tasa-painoa. Kasvihuoneilmiö, otsonikato, happamoituminen ja kemikalisoituminen merkitsevät maapallon elämälle kriisiä, joka nykyisellä kehitysvauhdilla ja -suunnalla kärjistyy nopeasti ympäristökatastrofiksi.

48. Ympäristöongelmien perimmäinen syy on teollisuusmaiden vääristynyt talouskasvu, joka perustuu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön ja kasvun ympäristöruhjeiden sivuuttamiseen. Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää teollisuusmailta nykyisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan suunnanmuutosta. Ympäristönäkemykselle on annettava ylitsekäymätön merkitys teollistuneiden yhteiskuntien, kuten Suomen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa.

49. Kolmannessa maailmassa ympäristö- ja kehitysongelmat ovat syvästi kietoutuneet toisiinsa. Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää välttämättä taloudellisten ongelmien ratkaisemista, kuten tehokkaita lääkkeitä kehitysmaiden velkakriisiin. Välttämätön ehto on myös maailman väestönkasvun pysäyttäminen. Ennusteiden mukaan maailman väestömäärä kaksinkertaistuu lähivuosikymmenten kuluessa, mikä määrä ylittää jo maapallon ekologisen kesto- ja ravinnontuotantokyvyn.

50. Uusiutuvien luonnonvarojen ehdoilla rakennettu Suomi on yhteiskunnallisen kehityksemme voimavara ja reunaehto. Tasapainoisesti asutettu Suomi on ehto uusiutuvien luonnonvarojemme - metsien, peltojen ja vesien - hyödyntämiselle. Rakennamme vahvoja maakuntia ja elinvoimaista maaseutua keskittymisen purkamiseksi.

2.2. KANSAINVÄLISEEN YMPÄRISTÖYHTEISTYÖHÖN

51. Ekokatastrofi uhkaa koko ihmiskuntaa. Elämän edellytysten turvaaminen vaatii valtiolliset rajat ylittävää kansainvälistä yhteistyötä. Ympäristöpolitiikka nousee yhä tärkeämmäksi kysymykseksi kansainvälisen kanssakäymisen esityslistalla. Suomen on toimittava sekä kahdenvälisessä että kansainvälisessä kanssakäymisessä aloitteellisesti sitovien ympäristösopimusten ja -normien aikaansaamiseksi sekä ekologisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.

52. Pidämme välttämättömänä, että Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous laatii teollisuusmaille suosituksen, jonka mukaan niiden tulisi suunnata kehitysyhteistyövarojen rinnalla 0,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan ympäristövaurioiden ehkäisemiseen sekä luonnontaloudellisesti kestävään talouskehitykseen.

53. Saastepäästöjen vähentämiseksi ja ympäristön tervehdyttämiseksi on perustettava ympäristönsuojelurahastoja, joilla voidaan rahoittaa ja lainoittaa erilaisia ympäristöhankkeita sekä kansainvälistä teknologia- ja tutkimusyhteistyötä. Itämeren pelastaminen vaatii ympärysvaltioiden tiivistä yhteistyötä. Kannatamme erityisen Itämeren suojelurahaston perustamista, johon valtiot tulevat mukaan tietyllä BKT:n sidotulla summalla. Tämä rahasto rahoittaa ja lainoittaa erilaisia ympäristönsuojeluinvestointeja ja ympäristötutkimuksia Itämeren lähialueilla.

54. Pohjois-Eurooppa ja Arktiksen alue ovat luonnontasapainoltaan herkkää ja altista reagoimaan kasvaviin saastepäästöihin. Pohjois-Euroopan luonnontaloudellisen tasapainon säilyttäminen edellyttää tiukkojen normien säätämistä rikki-, typpi- ja muille päästöille. Konkreettisena ja kansainvälisenä esimerkkinä rajat ylittävien ympäristötuhojen vähentämiseksi rakennamme Neuvostoliiton ja ja Suomen välistä ympäristöyhteistyötä. Yhteisvoimin on Kuolan niemimaalla sijaitseviin ongelmallisiin tuotantolaitoksiin rakennettava puhdistuslaitteita.

2.3. SUOMEN ON TOIMITTAVA ESIMERKKINÄ

55. Nykyinen materialistinen ja luontoa riistävä keskittämispolitiikka kärjistää ekologisia ongelmia, ei ratkaise niitä. Suomen ja muiden teollistuneiden maiden on oltava edelläkävijöitä kansainvälisessä ympäristöyhteistyössä, ja yhteisesti tehtyjen päätösten toteuttamisessa.

56. Suomen taloudellinen ja teknologinen tietämys mahdollistaa Suomen toimimisen kansainvälisenä esimerkkinä ympäristönsuojelun toteuttamisessa. Suomi ei voi odottaa kansainvälisten ympäristönormien aikaansaamista, vaan omaa tuotantoamme on sopeutettava nopeasti ympäristömme vaatimusten mukaiseksi. Edellytämme radikaaleja muutoksia monilla tuotanto- ja talouselämän lohkoilla - erityisesti energia- ja liikennepolitiikassa.

57. Suomessa vallitseva yksimielisyys ympäristön tilan parantamisesta on muutettava poliittisiksi päätöksiksi aikataulusta, keinoista ja tärkeysjärjestyksestä, jolla ympäristöä suojellaan.

2.4. EKOLOGINEN OHJAUS VÄLTTÄMÄTÖNTÄ

58. Ympäristönsuojelu on tähän asti perustunut enimmäkseen hallinnolliseen ohjaukseen. Hallinnollinen ohjaus ei kuitenkaan kannusta yrityksiä ja kuluttajia tekemään ympäristöä suojelevia ratkaisuja. Sen tueksi tarvitaan ympäristöveroja: haitta eli saaste- ja resurssiveroja, jotka vahvistavat ympäristönsuojelua taloudellisen ohjauksen keinoin.

59. Ympäristökustannusten sisällyttäminen tuotteiden hintoihin merkitsee ympäristölle haitallisten tuotteiden hintojen nousua. Tämä on ekologisesti ohjaavan ympäristöpolitiikan tarkoituskin. Saastuttavien prosessien ja tuotteiden hintaa nostetaan, jotta kysyntä ohjautuu ympäristöystävällisempään tuotantoon.

60. Talouden ekologinen ohjaus on monien keinojen yhdistelmä. Käytettävinä ovat kiellot, normit, subventiot, ympäristöpörssi ja ympäristöverotus. Kuhunkin tarkoitukseen on valittava tehokkain mahdollinen keino.

61. Kiellot ovat ekologisen ohjauksen järeimpiä keinoja. Niitä tulee käyttää rohkeasti niitä tuotteita ja prosesseja kohtaan, jotka ovat selvästi ihmiselle ja ympäristölle vaarallisia. Kaikelle ympäristöä välittömästi saastuttavalle toiminnalle on aina asetettva selviä, kriittisiin kuormitustasoihin perustuvia normeja. Samoin normeja valvovilla viranomaislla tulee olla tarpeellinen välineistö valvontaan ja riittävän suuret mahdollisuudet sanktioiden käyttöön.

2.5. AIHEUTTAJA VASTAA

62. Sen, joka aiheuttaa ympäristömme pilaantumisen ja tuhoutumisen on siitä myös vastattava. Edellytämme ympäristöverotuksen käyttöönottoa asteittain, jolloin vero on alkuvuosina pieni, signaalinluonteinen ja tavoitteena on ympäristöystävllisen suuntautumisen liikkeellesaaminen.

63. Haittaverot eivät saa lisätä kokonaisverorasitusta. Yritystoiminnalle ja maataloudelle haittaveroista aiheutuvat lisäkustannukset on kompensoitava.

64. Tehokkain ympäristövero on panosvero eli erotteluvero, jolla voidaan tehdä jokin niukka, arvokas tai suojeltava hyödyke kalliimmaksi tai hillitä jonkin halvan mutta haitallisen panoksen käyttöä tuotannossa.

65. Toisena ympäristöverotuksen muotona on otettava käyttöön haittavero. Haittaveroilla voidaan vähentää rikkioksidipäästöjä, typpioksidipäästöjä, orgaanisten klooriyhdisteiden päästöjä, raakaveden kulutusta sekä lannoitteiden fosforin ja typen käyttöä.

66. Rikinpäästövero kohdistuu metsiämme vaurioittavan happosateen pahimpaan aiheuttajaan, rikkidioksidiin, jota pääsee ilmaan muun muassa polttoöljyn ja kivihiilen polttamisesta. Typen oksidien haittavero kohdistuu erityisesti liikenteen ja energiantuotannon päästöihin. Klooriyhdisteiden päästövero vähentää selluloosateollisuuden päästöjä. Ravinnevero peritään maa- ja metsätalouden käyttämästä typestä ja fosforista, jotka aiheuttavat paikallisesti vakavaa vesistöjen hajakuormitusta.

67. Teollisuusvesiverolla kannustetaan runsaasti vettä käyttävän teollisuuslaitosten siirtymistä nykyistä suljetumpiin vedenkiertoihin. Näin vähennetään jätevesipäästöjä. Veroa peritään teollisuuden käyttämän raakaveden määrän perusteella.

2.6. ENERGIAN SÄÄSTÖ SUOJELEE MYÖS YMPÄRISTÖÄ

68. Energiapoliittisten ratkaisujen painoarvo kasvaa sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa. Paras energiapoliittinen ratkaisu on energian kulutuksen vähentäminen. Energian saatavuus- ja taloudellisuustavoitteiden rinnalle on noussut perusteltu huoli ympäristön tilasta. Useimmat ympäristöongelmat ja useat ihmisten terveysriskit ovat lähtöisin energian tuotannosta ja käytöstä. Metsien ja vesien happamoituminen, ydinonnettomuudet, kasvihuoneilmiö ja ilman saastumisen terveysriskit ovat tästä esimerkkejä.

69. Emme hyväksy uusien ydinvoimaloiden rakentamista. Nykyisistä ydinvoimaloista luovutaan niiden vanhetessa. Rakennamme 1990-luvun energiapolitiikan energian säästölle ja tehokkammalle käytölle. Ympäristö- ja terveyshaitat sekä energiamuodon kotimaisuusaste ovat taloudellisessa harkinnassa tärkeitä seikkoja. Energian tuotantoa ja käyttöä ohjaamme sekä normeilla että taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten verotuksella. Sallittavan öljyn rikkirajan on oltava sama koko maassa ja käytettävän öljyn on oltava mahdollisimman vähärikkistä.

70. Käännämme kotimaisten energialähteiden käytön uuteen nousuun. Suosimme uudistuvia kotimaisia energialähteitä, kuten puuta erityisesti metsänhoidollisin perustein ja vesivoimaa jo rakennetuissa vesistöissä.

71. Laajennamme myös turpeen hyväksikäyttöä ja samalla kehitämme ympäristöystävällistä turpeen käytön tekniikkaa. Erityisesti turpeen tuotantoon ja polttoon tarvitaan uusia ratkaisuja, jotka löytyvät tekniikkaa kehittämällä. Turpeen tuotantoon vaikutamme muun muassa vesiensuojelumääräyksin ja polttoon asettamalla turvelaitoksille samat päästörajat kuin muita polttoaineita käyttäville laitoksille.

72. Sähkön tuotannossa suositeltavaa on edelleen yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto sekä suurten lauhdutusvoimaloiden rakentamisen välttäminen. Sähkön ja lämmön tuotannossa paras polttoaine on Etelä-Suomessa maakaasu ja Pohjoissuomessa turve.

73. Myös liikenteessä käytämme entistä vähäenergisimpiä vaihtoehtoja. Rakennamme liikennepolitiikkamme työnjakoajattelun pohjalle, joka merkitsee raskaan kuljetusliikenteen ohjaamista rautateille ja vesiteille. Matkustamisen edullisuus ja palvelun parantaminen nostavat VR:n kilpailukykyiseksi henkilöliikennevaihtoehdoksi. Päijänne-Keitele -kanavaa on jatkettava ja muiden vesireittien mahdollisuuksia tavarakuljetukseen kartoitettava.

74. 1990-luku on laaja-alaisten ja voimaperäisten uusien energiaratkaisujen tutkimisen ja koetoiminnan aikaa. Erityisesti on tutkittava saasteettomien energialähteiden, kuten tuuli- ja aurinkoenergian käyttömahdollisuuksia ja uusia liikenne-energian lähteitä.

2.7. EKOKULUTTAJA RATKAISIJAKSI

75. Kansalaisella on oikeus hyvälaatuisiin ja kohtuuhintaisiin hyödykkeisiin, tavaroihin ja palveluihin. Näiden hyödykkeiden laatu koostuu turvallisuuden, käyttökelpoisuuden ja käyttöiän lisäksi muun muassa tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvista ympäristövaikutuksista.

76. Pidämme välttämättömänä kuluttajatutkimuksen ja -valistuksen tukemista kansalaisten tietoisuuden lisäämiseksi hyödykkeiden ominaisuuksista ja omasta asemastaan kuluttajana. Elintarvikkeissa ja hyödykkeissä on oltava selvitys tuotteesta, siihen käytetyistä materiaaleista ja sen ympäristö- ja terveysvaikutuksista.

77. Tulevaisuudessa kansalaisilla on mahdollisuus painostaa yrityksiä ja tuotantoelämää ympäristönsuojeluun, mikäli he ryhtyvät "ekokuluttajiksi" ja alkavat valita ostoksiaan ympäristöystävällisesti. 1990-luvun kuluttajapolitiikkamme keskeisin tarve on terveys- ja ympäristönäkökulman voimakas korostaminen.

2.8. EKOLOGINEN ELÄMÄNTAPA OSAKSI KANSANSIVISTYSTÄ

78. Jokaisen ihmisen on ymmärrettävä vastuunsa ja tiedettävä, miten säästää ja suojella rakennettua tai luonnonvaraista elinympäristöään. Ympäristönäkemys voi tulla yhteiskuntapolitiikan merkkipaaluksi vain jos sillä on riittävä tieto- ja kaikupohja kansalaisten keskuudessa.

79. Ekologinen elämäntapa saavutetaan vain vahvistamalla ympäristökasvatusta kaikilla koulutusasteilla ja lisäämällä ympäristötutkimuksen ja -koulutuksen voimavaroja tuntuvasti.

80. Suomessa nykyisin tehtävät ympäristöselvitykset ovat liian suppeita niin alueellisesti kuin vaikutuksellisestikin. Näin monet välilliset pitkäaikais-, yhteis-, terveys- ja kokonaisvaikutukset jäävät kokonaan selvittämättä. Ympäristövaikutusten arviointia ei voida tehdä ilman kattavaa ja monitieteellistä seurantajärjestelmää. Tällainen järjestelmä on luotava pikaisesti.

3. MAAKUNTIEN SUOMEA RAKENTAMAAN

3.1. KOKO SUOMI ON PIDETTÄVÄ ASUTTUNA

81. Turvataksemme mahdollisimman monen suomalaisen henkisesti ja aineellisesti rikkaan elämän päämääränämme on koko Suomen asuttuna pitäminen. Tämän tavoitteen saavutamme maakuntiemme voimavaroja hyödyntämällä. Taloudellisesti ja henkisesti voimakkaiden maakuntien luominen on paras keino myös Euroopan yhdentymisen tuomia keskittämispaineita ja uhkatekijöitä vastaan.

3.2. MAAKUNTIEN OMAA VALTAA VAHVISTETTAVA

82. Maakuntien on itse saatava päättää omista asioistaan. Maakuntataloudet ja maakuntien itsehallinto kehittyvät rinnakkain. Maakuntaitsehallinnon toteuttaminen vahvistaa maakuntien omaleimaisuutta ja omatoimisuutta. Maakuntien keskinäinen yhteistyö vahvistaa niitä epätervettä keskittymiskehitystä vastaan.

83. Luomme maakuntaitsehallinnon vahvistamaan kunnallista itsehallintoa ja edistämään pienten ja keskisuurten kuntien selviytymistä itsenäisinä tulevaisuudessakin. Hallintotoimintojen päällekkäisyydet ja tarpeettomat kustannukset karsiutuvat yhdistettäessä nykyisiä satoja kuntainliittoja maakuntaitsehallinnoksi.

84. Maakuntien ihmiset valitsevat korkeimman päättävän elimen maakuntavaltuuston, suorilla vaaleilla. Valtaosa nykyisten kuntainliittojen tehtävistä, sekä kaikki ne valtionhallinnon tehtävät, jotka koskevat maakuntien kehittämistä, siirtyvät maakuntaitsehallinnolle.

85. Maakuntaitsehallinnon toteuttamisessa on edettävä osauudistuksin ja asteittain. Sairaanhoito-, sosiaalihuollon ja opetushallinnon kuntainliitot on ensivaiheessa koottava maakunnalliseksi hallinnoksi.

86. Maakuntaitsehallinnon toteutuessa on maakuntien ihmisten otettava lisää vastuuta koko maakuntansa, myös ns. syvän maaseudun ongelmien ratkaisemisessa. Näiden seutujen täydellisen tyhjentymisen estäminen onnistuu vain maakunnan yhteishengen ja maakuntien itse kehittämien ratkaisujen pohjalta.

3.3. SUOMI TARVITSEE PAREMMAN PÄÄKAUPUNGIN

87. Helsinki on Suomen valtiollisen elämän keskus ja tärkein portti ulkomaille. Helsinki säilyy taloudellisessakin mielessä ykkösasemassa, vaikka itsenäistyvät maakuntataloudet ja niissä toimivat yritykset hoitavatkin kansallisia ja kansainvälisiä yhteyksiään omatoimisemmin.

88. Luomme tasapainoisen Suomen, jossa pääkaupunkiseudun ja muun maan suhteet ovat terveellä pohjalla. Yritys rakentaa pääkaupunkiseudusta ulkomaisten esikuvien mukainen miljoonakaupunki ei ole seudun asukkaiden eikä muiden suomalaisten etujen mukainen.

89. Pääkaupunkiseudulla asuvien ihmisten vaikutusmahdollisuuksia lisätään kehittämällä nykyisestä pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta kaksiportainen hallintomalli. Samalla on kehitettävä kaupunginosahallintoa ja annettava sille todellista päätäntävaltaa.

90. Suomi ja suomalaiset tarvitsevat pääkaupungin, mutta kaikkien ei tarvitse asua pääkaupungissa. Pääkaupunkiseudun asukkaiden elinolot kehittyvät suotuisimmin silloin, kun seudun kestämätön pöhöttyminen ja väestön kasvu pysäytetään. Näin pääkaupunkiseudun asukkaille luodaan mahdollisuudet turvalliseen elämään sekä palvelujen saatavuuteen ja asumisoloihin. Verotulot on ohjattava pääkaupungissa asuvien ihmisten elinolojen parantamiseen.

3.4. TODELLISEEN KUNNALLISEEN ITSEHALLINTOON

91. Kunnallishallinto on tiukasti valtion holhouksessa. Rakennamme uudenlaisen kunnallishallinnon, jossa valtaa on hajautettu keskushallinnosta kunnille ja lisätty kunnan ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Kuntien pakkoliitoksia emme hyväksy.

92. Kokemukset vapaakuntakokeilusta tarjoavat hyvän pohjan oleellisesti nykyistä merkittävämpien tehtävien antamiseksi kunnille. Vahvistamme pienten kuntien asemaa luomalla edellytyksiä kuntien vapaaehtoiselle yhteistoiminnalle, tasaamalla veroäyriä ja toteuttamalla maakuntaitsehallinnon. Kuntalaisille on taattava kautta koko Suomen samanhintaiset ja tasavertaiset palvelut.

3.5. ITSENÄISET MAAKUNTA-TALOUDET KEHITYKSEN VETUREIKSI

93. Maakuntatalouksien luominen on tietoinen pyrkimys turvata maamme tasapainoinen ja taloudellinen kehitys. Tavoitteemme on keskittymiskehityksen ruhjeiden korjaaminen ja maamme kaikkien voimavarojen käyttöönottaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Rohkaisemme maakuntien omaa yritystoimintaa sekä yritysten muuttoa ruuhka-alueilta maakuntiin esimerkiksi parantamalla rahoituksen saatavuutta, porrastamalla yritysten sosiaaliturvamaksut alueellisesti sekä vero- ja tariffipolitiikan keinoin.

94. Talouden infrastruktuuri on rakennettava koko maan kattavaksi. Koko maamme kehittämisen kannalta on vakava virhe keskittää infrastruktuuri-investoinnit Helsinki-Tampere-Turku -kolmiolle.

95. Liikenneratkaisuilla tuetaan hajautusta ja ekologista elämäntapaa. Maakuntien Suomea rakennettaessa luomme edellytykset tiedon, ihmisten ja tavaroiden siirtämiselle maakuntien sisällä ja niiden välillä, sekä suoraan maakuntien ja ulkomaiden välillä. Suomessa on puhelin-, tele- ja tietoliikenteessä toteutettava tasataksa. Lentoliikenteessä tarvitaan uusia kansainvälisiä kenttiä ulkomaiden suorien liikenneyhteyksien kehittämiseksi. Maanteidenrakentamisessa on huolehdittava koko tieverkostomme kunnossapidosta.

96. Ratkaiseva kilpailuetu maakuntayrityksille syntyy kyvystä luoda ja ylläpitää korkeatasoisia inhimillisiä resursseja. Jokaista maakuntataloutta varten luomme kunkin maakunnan omia, alati muuttuvia tarpeita vastaavan opetus- ja tutkimusverkoston. Se kehitetään olemassaolevien korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ja ammatillisten oppilaitosten yhteistoiminnan varaan.

3.6. MAASEUTUA JA MAATALOUTTA ELVYTETTÄVÄ

97. Maaseudun elinvoima on 1990-luvullakin ratkaisevimmin riippuvainen maatilataloutemme rakenteesta. Elävän maaseudun tavoite edellyttää maataloustuotantomme säilyttämistä perheviljelmäpohjaisena, jolloin maatalous antaa harjoittajalleen joko täyden toimeentulon tai osan siitä. Viljelijäväestön toimeentulon turvaamiseksi on maaseudulle kehitettävä muuta luontaista yritystoimintaa, kuten maataloustuotteiden jatkojalostus paikallisia ja alueellisia markkinoita varten.

98. Maataloutemme rakenteen säilyttäminen perheviljelmäpohjaisena on perusteltua myös elintarvikkeiden laadun ja ympäristön säilymisen kannalta. Perheviljelmät eivät sovella massatuotannon menetelmiä, mistä syystä perheviljelmien tuotteiden laatu säilyy luonnonmukaisempana ja maaperä ja vedet puhtaampina. Maatalous tarvitsee myös myös yhteiskunnan tukea toimintansa luonnonmukaisuuden varmistamiseksi.

99. Mielestämme Suomen oma maataloustuotanto tulee mitoittaa niin, että se riittää tyydyttämään kotimaisen kulutuksen. Tätä omavaraisuutta tulee kansallisen edun vuoksi puolustaa Euroopan taloudellisen yhdentymiskehityksen eri vaiheissa. Tavoitteen saavuttamiseksi on oltava valmiutta myös tukea taloudellisesti sellaista tuotantoa, joka perustuu tuottajaperheen omaan työpanokseen ja maaseudun asutuksen ylläpitämiseen. Valtion on tulevaisuudessakin osallistuttava tilapäisen ylijäämän viennistä aiheutuviin kustannuksiin.

100. Maataloushallinnon virkavaltaisuudesta on päästävä eroon. Siirtämällä tärkeimmät tehtävät maa- ja metsätalousministeriölle ja jakamalla valtaa maakunta- ja kuntatasolle voidaan maatilahallitus lakkauttaa.

101. Metsätalous liittyy kiinteästi perheviljelmäpohjaiseen maatalouteen. Myös metsätaloudessa puolustamme pienomistusta. Sitä tulee laajentaa niin, että valtion omistamia metsämaita luovutetaan yksityiseen omistukseen käytettäväksi lisämaina tilojen elinkelpoisuuden parantamiseksi, erillisinä metsätiloina sekä yhteismetsinä. Metsätaloudessa on suosittava metsien luontaista uudistamista sekä kevyitä hoito- ja korjuumenetelmiä.

102. Verotuksella tulee kannustaa omatoimiseen metsien hoitoon ja korjuuseen. Metsätalouden ylisukupolvinen kierto ja metsätalouden keskeisyys taloudelliselle hyvinvoinnillemme on otettava huomioon metsien verotusta kehitettäessä.

103. Ympäristösaasteet muodostavat pahan uhkatekijän koko uudistuviin luonnonvaroihin perustuvalle tuotannollemme. Saasteiden vaikutusten tutkimukseen on sijoitettava nykyistä enemmän voimavaroja. Tuotantomenetelmiä maa- ja metsätaloudessa on kehitettävä sellaisiksi, että niiden avulla suojellaan luonnon kestokykyä. Saastevaikutusten vähentämiseksi on lisättävä ponnistuksia niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla.

104. Luomme maaseudulle edellytykset uusimuotoiselle yritystoiminnalle. Uudet yritykset voivat olla perinteisiä kyläpajoja, elintarvikkeita ja luonnontuotteita kotimarkkinoille jalostavia tai tietoteknistä osaamista tarjoavia yrityksiä. Niiden syntyminen on ensisijassa kiinni maaseudun ihmisistä itsestään, heidän aloittellisuudestaan ja uskostaan omiin kykyihinsä. Tehostamme uusille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville annettavaa koulutusta. Yritystoiminnan vireyttämiseksi alle viiden työtekijän yrityksiltä on poistettava sosiaaliturvamaksut ja "itsensä työllistävä" yritystoiminta on vapautettava liikevaihtoverosta.

4. KANSANTALOUS TASAPAINOON

4.1. PERUSTANA TALOUDELLISESTI ITSENÄINEN SUOMI

105. Länsi-Euroopan yhdentyminen ei ole Suomelle vain ulko- ja kauppapoliittinen kysymys, vaan myös talouspoliittinen ja maamme sisäiseen kehitykseen olennaisesti vaikuttava ratkaisu.

106. Euroopan yhdentymiseen osallistuessaan Suomen tulee säilyttää sekä poliittinen että taloudellinen itsenäisyytensä ja kansallinen omaleimaisuutensa. Taloudellisella itsenäisyydellä on poliittinenkin ulottuvuus. Vain tosiasiassa itsenäinen maa voi olla puolueeton.

107. Suomen tulee osallistua integaraatioon vain osittain ja aina erikseen harkiten, mihin yhdentymisratkaisuihin ja millä tavalla me osallistumme. Teollisuustuotteiden kaupan tulee olla vapaata. Maatalouden, kalastuksen ja energiapolitiikan tulee säilyä kansallisessa määräysvallassamme.

108. Työvoiman liikkuvuutta yli rajojen on helpotettava, mutta varsinaista vierastyövoimaa Suomeen ei pidä tuottaa. Ulkomaalaisomistukselle asetetut rajoitukset on säilytettävä, jotta talouselämämme keskeiset osat olisivat suomalaisessa omistuksessa ja päätäntävallassa.

109. Suomessa on harjoitettava tervettä yritysmyönteistä talouspolitiikkaa, jotta suomalaisyrityksillä on käytettävissään riittävät voimavarat sekä oman talouselämämme kehittymiseen että kansainvälistymiseen. Kansantalous ei saa liiaksi velkaantua.

4.2. TALOUDEN TASAPAINOTUS OIKEUDENMUKAISESTI

110. Kansantalouden vakaa kehitys on oikeudenmukaisen tulonjaon ja sosiaaliturvan parantamisen perusta. Tasapainottomuudet on oikaistava aiheuttaja vastaa-periaatteella. Tarkasti on huolehdittava siitä, että sosiaalinen eriarvoisuus ei kasva, kun talouspolitiikan kurssia korjataan.

111. Liiallisen kulutuskysynnän leikkaaminen suoritetaan oikeudenmukaisesti niin, että taloudelliset lisärasitukset kohdistuvat muuhun kuin kansalaisten välttämättömään peruskulutukseen. Vaihtotaseen tasapainotus edellyttää myös viennin lisäämistä ja tuonnin korvaamista kotimaisella tuotannolla. Tarvitaan yritys- ja yrittäjäystävällistä talouspolitiikkaa.

112. Kansantaloutemme tasapainottamiseksi on säästäminen nostettava sille kuuluvaan arvoonsa. Kansalaisten luottamusta säästämiseen on pikaisesti lisättävä esimerkiksi palauttamalla säästämistä tukeva verotuskohtelu. Pankkikeinottelun kuriinsaattamiseksi on laadittava laki.

113. Erityisesti korkoaseen käyttö edellyttää sosiaalista ja tarveharkintaa. Rahamarkkinoiden vapautuminen ei saa johtaa epäsosiaaliseen korkopolitiikkaan. Matalakorkoista rahoitusta tarvitaan jatkossakin muun muassa asumisessa, peruselinkeinoissa, pienyritystoiminnassa ja kansantalouden perusrakenneinvestoinneissa. Valikoivalle korkopolitiikalle on luotava edellytykset tarvittaessa valtion toimenpitein.

4.3. JULKINEN TALOUS TÄYS-REMONTTIIN

114. Valtion ja kuntien tehtävät on voitava tehokkaasti hoitaa nykyistä alemmalla veroasteella. Tavoitteena on veroasteen laskeminen noin 33 prosenttiin 1990-luvun puoliväliin mennessä.

115. Verotuksen keventäminen edellyttää julkisen talouden tehostamista sekä keskittymistä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiin tehtäviin.

116. Kansalaisten sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaaminen, opetus ja tutkimus, perusterveydenhuolto ja sosiaaliturva, liikenteen ja tietoliikenteen perusedellytysten luominen, energiahuolto sekä elinkeinojen edistäminen ja kansalaisten työllisyyden turvaaminen kuuluvat julkisen vallan perustehtäviin.

117. Ihmisten erimuotoinen holhous on lopetettava. Keskusta pyrkii kansalaisvaltioon, jossa holhouksesta vapaat kansalaiset päättävät kansanvaltaisesti valtion ja kuntien asioista. Julkisten laitosten on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin. Tietotekniikan hyväksikäyttö lopettaa kansalaisten juoksuttamisen viranomaisten luukuilla.

118. Julkisen hallinnon henkilöstön kasvua on rajoitettava. Tarpeetonta byrokratiaa on purettava samalla, kun välttämättömiin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetuksen tehtäviin otetaan riittävä ja työhönsä motivoitunut henkilökunta.

4.4. TODELLISEEN VEROUUDISTUKSEEN

119. Kaikkien verojen yhteenlaskettu osuus on laskettava kolmannekseen kansantulosta 1990-luvun puoliväliin mennessä. Välitöntä verotusta on kevennettävä kaikissa tuloluokissa. Tämä on mahdollista, kun verotuksen painopistettä siirretään välilliseen verotukseen.

120. Verotus ohjaa aina yhteiskunnan kehitystä. Keskustalainen veropolitiikka kannustaa säästäväisyyteen, yritteliäisyyteen ja luonnonmukaisiin valintoihin tuotannossa ja kulutuksessa.

121. Valtion verotuksen progressio on säilytettävä, jotta kohtuuttomien palkkaerojen tasoittaminen olisi edelleen mahdollista. Valtion ja kuntien kustannusten jakoa ei saa muuttaa niin, että kunnallisverotus jatkuvasti kiristyy ja rasittaa kohtuuttomasti pienituloisia. Lapsiperheiden verotusta on tuntuvasti kevennettävä.

122. Välillisessä verotuksessa, erityisesti liikevaihtoverossa on nykyistä laajemmin siirryttävä porrastettuihin veroprosentteihin. Korkeimmat verot on säädettävä luontoa tuhoaville ja ihmisten terveydelle vaarallisille tuotteille. Sen sijaan ihmisten perustarpeilta, kuten elintarvikkeilta ja asumiselta verotus on poistettava.

123. Yritysten tärkein tehtävä on työpaikkojen luominen, ei verojen maksaminen. Yritysverotus ei saa tuhota yrittäjyyden perustaa. Omaisuustulojen verotus on mitoitettava suosimaan yritysten osakkeiden ja osuuksien hankkimista.

5. SUOMESTA KANSALAISVALTIO

5.1. IHMISTEN KESKELLÄ

124. Yhteiskunnallinen keskittyminen sekä suunnitteluorganisaatioihin ja byrokratiaan puuroutuneet uudistukset ovat vähentäneet kansalaisten uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa ja edustuksellisen demokratian toimivuuteen. Lisäämme kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia hajauttamalla valtaa maakuntiin ja kuntiin lähemmäksi ihmisiä. Lakkauttamalla keskusvirastot ja toteuttamalla maakuntaitsehallinnon puramme valtionjohtoisten holhousoteen.

125. Kansalaisten osallistumismahdollisuuksia lisäämme suurimmisssa kunnissa ja kaupungeissa toteutettavalla kaupunginosa- ja kunnanosahallinnolla. Kunnissa on otettava käyttöön myös neuvoa-antavat kansanäänestykset. Maaherrojen sekä kunnan- että kaupunginjohtajien virat on määräaikaistettava.

126. Kansalaisten luottamuksen puute omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa ilmenee äänestysosallistumisen laskuna. Edustuksellisen demokratian rinnalla on annettava tilaa myös suoralle kansalaisvaikuttamiselle, jotta kansalaismielipide tulee riittävän selkeästi esille.

127. Luomme Keskustasta kansalaisliikkeen ja puolueen, joka on kansalaisille samanaikaisesti sekä vaikutuskanava että vuorovaikutus- ja yhteistoimintaverkosto. Näin Keskustan toiminnassa toteutuu ajatus kansalaisten keskellä työskentelevästä kansansivistysliikkeestä ja poliittisesta puolueesta. Keskusta on erilaisten aatteellisesti samanhenkisten ajatusvirtojen liitto, jonka jäsenet voivat vaikuttaa suoran kansalaistoiminnan tai edustuksellisen demokratian keinoin.

5.2. TASAVALLASTA TASAVALTA

128. Korkein päätäntävalta Suomessa on kansalaisilla, joita edustavat eduskuntaan valitut kansanedustajat. Korporaatiot, hallitus, eri ministeriöt ja tiukka ryhmäkuri ovat vähitellen kaventaneet eduskunnan arvovaltaa ja ohjausmahdollisuuksia.

129. Vahvistamme eduskunnan asemaa siirtämällä pääministerin valinnan eduskunnan tehtäväksi. Tämä uudistus vahvistaisi parlamentarismia ja eduskunnan asemaa suhteessa presidenttiin.

130. Tasavallan presidentin valintaan liittyvinä uudistuksina kannatamme suoraan kaksivaiheiseen kansanvaaliin siirtymistä sekä presidentin toimikausien rajaamista kahteen. Presidentti johtaa edelleen maan ulkopolitiikkaa, vaikka eduskunnan valta ja parlamentarismi lisääntyy.

131. Tiukoista ryhmäkurivaatimuksista luopumalla korostamme yksittäisen kansanedustajan valtaa ja vastuuta kansalaisten ja Suomen asioiden hoidossa. Poliittisen päätöksenteon painopisteen siirtyessä selkeästi eduskuntaan tarvitsevat kansanedustajat lisää valmisteluresursseja työnsä ja kansalaisyhteyksiensä hoitamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Kansanedustajien vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä muun muassa julkistamalla budjetti heti hallituksen hyväksyttyä sen ja ministeriöiden budjettiesitykset ennen niiden käsittelyä hallituksessa. Samoin on parannettava kansanedustajien vaikutusmahdollisuuksia lainvalmistelun kaikissa vaiheissa.

5.3. AMMATTIYHDISTYSTOIMINTAA JÄSENTEN EHDOILLA

132. Palkansaajat edustavat nykyään monia erilaisia yhteiskuntanäkemyksiä. Heidän etujaan palvelemaan luotu ammattiyhdistysliike on valjastettu kuitenkin ajamaan vasemmiston valtapoliittisia tavoitteita. Näin jäsenten etu on jäänyt taka-alalle, eikä ammattiyhdistysliikkeen varoja ole ohjattu jäsenten etuja palvelemaan.

133. Haluamme vapaan ammattiyhdistysliikkeen, jossa erilaisiin poliittisiin ryhmiin kuuluvat kansalaiset voivat olla mukana tasavertaisina ja täysivaltaisina vaikuttajina. Ihmisillä on oltava päätösvalta itseään ja työyhteisöään koskevissa kysymyksissä.

134. Ammattiyhdistysliikkeen voimavaroja on käytettävä tasavertaisesti erilaisia poliittisia mielipiteitä kunnioittaen. Tähän ajattelutapaan ei sovi vain vasemmistolehdille lehtisetelien muodossa annettava taloudellinen tuki.

135. Ammattiliitoissa on toteutettava suhteellinen vaalitapa ja karsittava jäsenistön osallistumista vaikeuttava vaalikikkailu pois. Vaaleissa on otettava käyttöön postiäänestys.

6. SIVISTYS VOIMAVARANA

6.1. KULTTUURISSA KANSALLISEN OLEMUKSEMME PERUSTA

136. Suomalaisuus kasvaa historiallisilta juuriltaan läntisen ja itäisen kulttuurin kohtaamisesta. Se on merkinnyt eri suunnilta tulevien luovien ärsykkeiden monipuolista vaikutusta, joka on avartanut suomalaisuutta ja värittänyt kansallista kulttuuriamme. Suomalaisuuteen kuuluvat erottamattomasti kielelliset ja kulttuuriset vähemmistöt kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja romaanit.

137. Suomi on kulttuurisesti maakuntien Suomi. Maakuntiemme erilaiset kulttuuriperinteet ovat voimavara, jota ei ole riittävästi hyödynnetty ja kehitetty. Sivistyspolitiikalla luomme edellytykset omaleimaisten maakunnallisten, paikallisten ja osakulttuurien vahvistumiselle. Taide ja kulttuuri syventävät maakunnallista identiteettiä. Siksi maakunnalliselle ja paikalliselle kulttuuritoiminnalle on ohajattava nykyistä enemmän resursseja.

138. Kansainvälistyminen merkitsee kansalliselle identiteetillemme haastetta. Kulttuurisesti, sivistyksellisesti ja taloudellisesti kehittyäksemme tarvitsemme nykyistä avarampaa ja ennakkoluulottomampaa suhtautumista kansainväliseen kanssakäymiseen.

6.2. KANSAINVÄLISEEN KANSSAKÄYMISEEN

139. Suomessa on monipuolinen ja maakunnallisesti kattava yliopistoverkosto. Tätä verkostoa on kehitettävä toimivan työnjaon pohjalta korostaen korkeakoulujen itsenäistä ja sivistyksellistä olemusta.

140. Yliopistot ja korkeakoulut pystyvät säilyttämään korkean kansainvälisen tason vain luomalla niille mahdollisuudet nykyistä huomattavasti vireämpään kansainväliseen kanssakäymiseen. Valtion tutkimus- ja kehittämisvarojen osuutta bruttokansantuotteesta on kohotettava OECD-maiden kärkitasolle.

141. Opettaja- ja tutkijavaihdon lisäksi on opiskelijoiden kansainvälistä vaihtoa lisättävä. Eräillä aloilla ulkomainen työ- tai opiskelujakso on lähivuosina sisällytettävä osaksi tutkintoa. Korkeakouluille on osoitettava varoja ja myönnettävä nykyistä paljon enemmän stipendejä sekä tutkijoiden että opiskelijoiden kansainvälisen vaihdon rahoittamiseen.

142. Nopean muutoksen maailmassa jatkuvan koulutuksen merkitys kasvaa. Perustutkintojen tulee siksi olla sisällöltään monipuolisia. Niiden on avattava mahdollisuus joustavaan sijoittumiseen yhteiskuntaan sekä tarjottava vankka pohja uudistuvalle jatkuvalle koulutukselle.

143. Kannatamme välitutkintojen palauttamista harkitusti ja niiden kehittämistä ammattikorkeakoulujen kanssa. Välitutkinnosta pitää olla joustava mahdollisuus ylemmän tutkinnon suorittamiseen. Avointa korkeakouluopetusta on laajennettava.

144. Ammattikorkeakouluja on ensivaiheessa perustettava maakuntiin, joissa yliopistoja ei vielä ole, kuten Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Mikkelin lääniin. Näiden tulisi olla tiiviissä yhteistyössä yliopistojen ja alueen muiden oppilaitosten kanssa.

6.3. TAIDE OSAKSI ARKEA

145. Alueellisen taidetoiminnan tukea on tuntuvasti parannettava ja lisättävä eri taidealojen ohjausta. Pienen kansan henkisen pääoman lisäämiseksi taiteen asemaa on vahvistettava. Taidelaitosten, taidetapahtumien ja yksittäisten taiteilijoiden taloudellinen asema tulee taata. Nuorten taiteilijoiden alkuunpääsemistä ja mahdollisuuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen tulee tukea heille suunnitellulla stipendijärjestelmällä, joka tulisi organisoida alueellisesti, läänien taidetoimikuntien kautta.

146. Kaikenasteisessa koulutuksessa lastentarhasta kansalaisopistoon on oltava riittävästi yleissivistävää taidekasvatusta. Taiteen perusopetusmahdollisuudet on järjestettävä alle kouluikäisistä aikuisiin lasten ja nuorten taide- ja musiikkioppilaitoksissa sekä kansalais- ja työväenopistoissa. Päteviä taideopettajia saadaan lisää hajauttamalla taideopettajien koulutusta ja nostamalla koulutettavien määrää.

6.4. VIESTINTÄÄN MONIARVOISUUTTA - El MONOPOLEJA

147. Viestintävälineiden omistuksen, hallinnon ja joukkoviestinnän sisällön päätavoitteena on sananvapauden turvaaminen ja kansallisen kulttuurin puolustaminen.

148. Monipuolinen ja omistukseltaan hajautunut suomalainen lehdistö on toistaiseksi kyennyt hyvin vastaamaan tiedonvälitystehtävästään. Päälehtien ohella tarvitaan voimakas maakuntalehdistö, joka turvaa kansalaisten tiedonsaannin moni- ja tasapuolisuuden ja mahdollistaa eri mielipiteiden esittämisen. Monipuolisen maakunta- ja paikallislehdistön vahvistamiseksi valtion on taattava niille riittävät taloudelliset edellytykset.

149. Yleisradion keskeisenä tehtävänä on huolehtia kansalaisten viestintäpalveluiden yhdenvertaisuudesta. Joukkoviestinnän rakennemuutos 1980-luvulla on nopeutunut niin kansallisella kuin ylikansallisellakin tasolla. Kansainväliseen, avoimeen kilpailutilanteeseen joutuneelle televisiolle on turvattava riittävät toimintaedellytykset.

150. Edellämainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi on säädettävä erillinen yleisradiolaki. Yleisradiotoiminnan toimilupia myöntämään on perustettava parlamentaarinen viestintäneuvosto.

151. Kokemukset paikallisradiotoiminnasta ovat myönteisiä. Yleisradiolaki on tarpeellinen paikailisradiolupahakemusten oikeudenmukaisen käsittelyn säätelijänä. Tämä laki turvaisi hajautetun radiotoiminnan itsenäisyyden ja estää ketjuuntumisen ja keskittymisen.

152. Tekniikan kehitys luo myös sähköiseen joukkoviestintään yhä uusia mahdollisuuksia viestinnän monipuolistamiseksi. Uutta yleisradiolakia tarvitaan sillaksi, joka varmistaa myös uuden tekniikan käyttöönoton kansanvaltaisessa ohjauksessa. Viestintäkoulutusta ja -tutkimusta on lisättävä.

7. AKTIIVINEN, ITSENÄINEN SUOMI

7.1. MUUTOKSET ULOTTUVAT MYÖS SUOMEEN

153. Kansainvälistyminen koskettaa jokaista suomalaista. Ympäristö- ja kehitysongelmat samoin kuin pakolaiskysymys ovat esimerkkejä ongelmista, jotka ovat maailmanlaajuisia koskettaen samalla myös Suomea. Erityisesti Euroopan yhdentymiskehitys tulee 1990-luvulla heijastumaan monin tavoin myös suomalaisten arkielämään.

154. Kansainvälistymisessäkin Suomella on aktiivisella toiminnalla mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme tapahtuu ja miten kansainvälisiä ongelmia ratkaistaan.

7.2. PERUSTANA PAASIKIVEN-KEKKOSEN LINJA

155. Muuttuvissakin oloissa vankan perustan Suomen ulkopolitiikalle muodostaa Paasikiven-Kekkosen linjan mukainen aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka.

156. Ulkopolitiikkamme kulmakivenä on jatkossakin hyvien ja luottamuksellisten suhteiden vaaliminen Neuvostoliittoon vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen pohjalta. Neuvostoliitossa meneillään oleva uudistuminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia yhteistyön, ja erityisesti kaupallis-taloudellisen yhteistyön kehittämiseen. Neuvostoliiton kauppamme kehittäminen on tärkeää myös siksi, ettei Suomi joudu eurooppalaisessa yhdentymiskehityksessä liian riippuvaiseksi vain yhdestä markkina-alueesta.

157. Yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa on erityinen huomio kiinnitettävä Suomen lähialueiden Karjalan ja Muurmanskin kehittämiseen. Yhteistyöllä voidaan kehittää Karjalan ja Muurmanskin alueen peruselinkeinoja ja niiden tuotantoon perustuvaa jalostustoimintaa.

158. Pohjoismaiden välinen yhteistyö on monessa asiassa pidemmällemenevää kuin missään muualla Euroopassa. Euroopan yhdentyessä on Pohjolan yhteistyötä tiivistettävä, jotta pohjoismaat voisivat säilyä hyvinvointiyhteiskuntina myös yhdentymisen edetessä. Ponnisteluja Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen ja muiden alueen turvallisuutta lisäävien toimien toteuttamiseksi on lisättävä. Myös Pohjoismaiden Neuvostossa on voitava jossain määrin käsitellä turvallisuus- ja ulkopoliittisia kysymyksiä.

7.3. AKTIIVINEN EUROOPPALAINEN

159. Tulevaisuuden Eurooppa on erilaisista kulttuureista ja erilaisista poliittisista ja taloudellisista järjestelmistä rakentuva kokonaisuus, jota on myös kehitettävä kokonaisuutena. Ympäristö- ja talousyhteistyön laajentaminen viitoittavat tietä yhteisvastuun ja kestävän kehityksen Eurooppaan.

160. Länsieurooppalainen yhdentyminen samoin kuin sosialistisissa maissa käynnissä olevat uudistukset tulevat monin tavoin muuttamaan Suomenkin toimintaympäristöä. Suomen on ratkaistava suhteensa yhdentymiseen kansalliselta pohjalta. Puolueettoman Suomen jäsenyys EY:ssä ei tule missään tapauksessa kysymykseen. Etujensa valvomisessa Suomen on toimittava yhteistyössä muiden EFTA-maiden kanssa sitoutumatta kuitenkaan ratkaisuihin, jotka eivät vastaa Suomen etuja.

161. Suomessa yhdentymiskysymysten valmisteluun ja päätöksentekoon on otettava mukaan kaikki merkittävät poliittiset ja muut yhteiskunnalliset voimat. Yhdentyminen ei ole vain harvalukuisen hallitus- ja etujärjestöeliitin asia.

162. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessia on jatkettava Wienin seurantakokouksen päätösasiakirjan pohjalta. Wienissä käytävissä tavanomaisen aseistuksen supistamiseen tähtäävissä neuvotteluissa samoin kuin luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimia käsittelevissä neuvotteluissa on päästävä konkreettisiin tuloksiin. Suomen on jatkettava aktiivisesti toimintaansa ympäristönsuojelukysymysten nykyistä laajemman ja perusteellisemman käsittelyn puolesta ETYK:ssä. Pikaisesti on voitava päättää yhteisestä eurooppalaisesta toimintaohjelmasta ympäristömme pelastamiseksi.

7.4. YHTEISVASTUULLINEN MAAILMANYHTEISÖN JÄSEN

163. Ympäristöongelmat ovat kansainvälisessä politiikassa keskeisessä asemassa. Niiden ratkaisemiseksi on kansainvälistä yhteistyötä tiivistettävä. Pidämmme välttämättömänä, että Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous laatii teollisuusmaille suosituksen, jonka mukaan niiden tulisi suunnata kehitysyhteistyövarojen rinnalla 0,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan ympäristövaurioiden ehkäisemiseen sekä luonnontaloudellisesti kestävään talouskehitykseen.

164. Valtioiden väliset ympäristönsuojelusopimukset on ulotettava kaikki ympäristöämme tuhoavat päästöt kattaviksi. Samalla on jo solmittujen sopimusten määrittelemiä päästö- ja haittarajoja tiukennettava sekä sopimusten toteuttamisaikatauluja nopeutettava.

165. Kehitysyhteistyövarojemme taso on säilytettävä 0,7 prosentissa BKT:sta. 90-luvulla on päähuomio kuitenkin kiinnitettävä avun laatuun ja sen kohdentamiseen. Apu on ensisijassa kohdennettava maaseutukehityksen sekä köyhimmän tai muutoin heikossa asemassa olevan väestönosan, kuten naisten aseman parantamiseen. Suomeen on perustettava erillinen kehitysyhteistyöministeriö koordinoimaan ja kehittämään kehitysyhteistyötämme.

166. Suomen ulkomaalaispolitiikka on muutettava nykyistä avoimemmaksi. Maahamme vastaanotettavien pakolaisten määrää on vuosittain hallitusti lisättävä. Maamme pakolaispolitiikan painopisteen on jatkossakin kuitenkin oltava pakolaisten auttaminen paikan päällä lisäämällä tukea kansainvälisille pakolaisapuelimille. Kaikille maassamme asuville ulkomaalaisille on turvattava samat oikeudet kuin suomalaisillekin, niin pitkälle kuin se on mahdollista.

[LIITE]