Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/1038

Kansallinen Kokoomus

Lisää tekoja Suomen hyväksi


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Lisää tekoja Suomen hyväksi
  • Vuosi: 2018
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

LISÄÄ TEKOJA Suomen hyväksi

Mitä tämä pitää sisällään?

Esipuhe
Tekoja hallinnonaloittain:
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Valtiovarainministeriö
Työ- ja elinkeinoministeriö
Maa- ja metsätalousministeriö
Ympäristöministeriö
Oikeusministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sisäministeriö
Puolustusministeriö
Liikenne- ja viestintäministeriö
Ulkoasianministeriö

ALOITE

BONGAA TÄMÄ MERKKI JA TIEDÄT, ETTÄ KYSEESSÄ ON HYVÄKSYTYN PUOLUEKOKOUSALOITTEEN (2016) MUKAINEN TOIMI!

Esipuhe

NYKYISELLÄ hallituksella tulee tätä kirjoittaessani pian kolme vuotta täyteen. Urakka ei ole ollut helppo, eikä se ole vielä valmis. Välillä voidaan kuitenkin pysähtyä hetkeksi ja katsoa, mihin asti on päästy. Olet lukemassa koostetta hallituksen hyvistä teoista. Kooste ei ole tyhjentävä, mutta sisältöä on laaja-alaisesti.

Kokoomus on hallituksessa saadakseen asioita aikaan. Tekomme ja valintamme pohjautuvat siihen, että haluamme muuttaa ja kehittää yhteiskuntaa arvojemme suuntaisesti. Olemme arvopuolue. Se tarkoittaa, että politiikassa meidän on pystyttävä perustelemaan kaikki tekemisemme arvojemme kautta.

Nykyisen hallituksen ohjelmaa on luonnehdittu varsin kokoomuslaiseksi, etenkin talouspolitiikan peruslinjausten osalta. En erityisesti halua väittää vastaan. Viime aikojen hyvä työllisyys- ja talouskehitys osaltaan näyttää, että linja on ollut oikea. Toki merkittävä osa kasvusta tulee maailmanmarkkinoiden vahvistuneesta vedosta. Siihen kyytiin pääsemiseksi on kuitenkin pitänyt laaja joukko aivan tietoisia valintoja. Työpaikkoja luovat suomalaiset yritykset. Meidän tehtävämme on ollut helpottaa sitä, että mahdollisimman monella suomalaisella olisi töitä.

KOKOOMUS on demokratian puolue. Kenttä vetää suuret linjat, joita yhdessä edistämme. Tässä koosteessa on esimerkkeinä mainittu muutamia puoluekokousaloitteita, joiden mukaisia uudistuksia olemme hallituksessa olleet toteuttamassa. Viime puoluekokouksen noin 80 hyväksytystä aloitteesta valtaosa on johtanut konkreettisiin toimenpiteisiin. Niin myös monet monituiset aiempien puoluekokousten päätökset. Muutamme yhdessä tätä maata paremmaksi.

Kokoomuslainen arvomaailma näkyy laajasti nykyisenkin hallituksen aikaansaannoksissa. Ihmisille on annettu enemmän vapautta käyttää omaa harkintaansa arjen asioissa. Työntekoa toimeentulon lähteenä on johdonmukaisesti suosittu estämällä verotuksen kiristyminen. Paljon tarpeetonta, arkijärjen vastaista sääntelyä on purettu tai kevennetty.

Kokoomus uskoo ihmisen kykyyn ja haluun toimia fiksusti. Luotamme siihen, että suomalainen kuluttaja, yrittäjä ja tuottaja ovat järkeviä ja vastuullisia ihmisiä. Heille on avattava mahdollisuuksia toimia, keksiä uusia ideoita ja käyttää kykyjään parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihan niin kuin tällä kaudella on tehtykin. Suunta on oikea.

Mutta kuten todettu, urakka ei ole valmis. Suomea painaa raskas uudistusvelka, jota nykyinen hallitus ja monet tulevat hallitukset joutuvat kuromaan pienemmäksi. Meille ei kelpaa se, että jäädään odottelemaan vaaleja ja toivotaan, että vihdoin nousuun kääntynyt talouden suhdanne kantaa vaaleihin. Työhanskat pysyvät tiukasti kädessä, ja rimaa nostetaan.

ARVOVALINTA on sekin, että edessä oleviin suuriin haasteisiin tartutaan ja uskalletaan viedä tarpeellisia reformeja eteenpäin silloinkin, kun ne kohtaavat someraivoa ja vastustusta. Minä uskon, että suurin osa suomalaisista poliitikoista puolueista kyllä on vastuullisia. On melko hyvin ja yleisesti tiedossa, mitä esimerkiksi työmarkkinoiden, sosiaaliturvan ja verotuksen suhteen suunnilleen täytyy tehdä, jotta ahkerat ja työhaluiset suomalaiset saataisiin mahdollisimman jouhevasti työhön ja kakkua kasvattamaan.

Kun tilannekuva on yhteinen, kun näkemys ja tahto ovat kohdallaan, tarvitaan vain rohkeutta. Teoilla ja ratkaisuilla Suomi pelastetaan. Kokoomuksesta se ei jää kiinni.

PETTERI ORPO
Kokoomuksen puheenjohtaja,
valtiovarainministeri

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Tärpit

Ammatillisen koulutuksen reformi, joka on suurin koulutusuudistus kahteen vuosikymmeneen, tuli voimaan 1.1.2018. Koko ammatillinen koulutus, tutkinnot ja rahoitusjärjestelmä on uudistettu.

OPISKELIJOILLE rakennetaan yksilöllisemmät opintopolut, ja oppilaitoksissa ja työpaikoilla tapahtuvaa oppimista yhdistetään. Ammatillisen koulutuksen hallintoa ja byrokratiaa vähennetään tarjoamalla oppilaitoksille lisää vapautta järjestää koulutusta paikallisten tarpeiden mukaan. Reformin toimeenpanoa tuetaan 30 miljoonan lisärahoituksella vuosille 2018 ja 2019.

PERUSKOULUA uudistetaan uudella pedagogiikalla ja uusilla oppimisympäristöillä. Tavoitteena on tehdä oppimisesta innostavampaa, mahdollistavampaa ja paremmin yksilöllistä oppimista tukevaa. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön kouluissa syksyllä. Oppimista ja pedagogiikkaa uudistetaan kokeilujen avulla. Uudet oppimisympäristöt otetaan käyttöön kouluissa. Jokaiseen peruskouluun koulutetaan tutoropettaja, joka tukee muita opettajia uusien oppimisympäristöjen käyttöönotossa. Yhteensä peruskoulun uudistamiseen ohjataan 90 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen maksuja on alennettu merkittävästi. Maksuja alennettiin kahdesti, ja viimeisimmät maksualennukset tulivat voimaan 1.1.2018. Esimerkiksi keskituloisen kahden lapsen perheen varhaiskasvatusmaksut laskevat yli 1200 eurolla vuodessa. 6700 perhettä siirtyy maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Tämä parantaa erityisesti yksinhuoltajien kannustimia ottaa työtä vastaan, helpottavat lapsiperheiden taloudellista tilannetta ja yhä useampi lapsi pääsee varhaiskasvatuksen piiriin. Maksutulojen menetykset kompensoidaan kunnille.

Koulutus

  • LUKIO uudistetaan. Lukion rakenne uudistuu ja koostuu jatkossa opintopisteistä. Nykyinen oppiainejako säilyy, mutta uusi rakenne mahdollistaa entistä tiiviimmän ja joustavamman oppiainerajat ylittävän yhteistyön. Yhteistyö korkeakoulujen kanssa tiivistyy ja kansainvälisyyttä vahvistetaan.
  • LUKIOLAISET saavat jatkossa nykyistä henkilökohtaisempaa opinto-ohjausta sekä erityisopetus. Jatkossa kaikki lukiolaiset laativat lukion alussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Koulutuksen järjestäjän velvollisuutta puuttua kiusaamiseen vahvistetaan. Jälkiohjausvelvoitteella pidetään huolta myös lukion jo päättäneistä.
  • YLIOPPILASTUTKINNON uusimiskertarajoituksesta luovutaan. Mahdollistetaan ylioppilastutkinnon suorittaminen myös englanniksi.
  • KOULUTUSSOPIMUS on uusi joustavampi keino suorittaa ammatillinen tutkinto. Koulutussopimus sopii erityisesti nuorille ja tukee tutkinnon suorittamista loppuun ja työllistymistä. Tämän lisäksi oppisopimuksesta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa kevennetään.
  • MAAILMAN parhaita opettajia tuottavaa Suomen opettajankoulutusta kehitetään entistä paremmaksi. Yli 60 miljoonan euron lisäpanostuksien tavoitteena on tukea opettajiamme ammattitaidon vahvistamisessa, jotta koulutuksemme on jatkossakin maailman kärkiluokkaa. Jokaiselle opettajalle taataan mahdollisuus läpi työuran jatkuvaan osaamisen kehittämiseen.
  • KORKEAKOULUILLE mahdollistettiin koulutusvienti sallimalla lukuvuosimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville. Suomi on koulutuksen kärkimaa, ja osaamisemme herättää paljon kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Nyt esteet koulutustuotteiden luomiselta ja niiden viemiseltä ulkomaisille ostajille puretaan myös toisen asteen tilauskoulutusten ja ulkomailla tapahtuvan opetuksen osalta. Suomalaista koulutus- ja tutkimusjärjestelmää edustamaan maailmalle perustetaan Team Finland Knowledge -lähettiläiden verkosto.
  • MAAHANMUUTTAJIEN koulutuspolkujen nopeutetaan ja osaamistarpeisiin vastaamista uudistetaan. Järjestämällä koulutukset tehokkaammin vältetään päällekkäisiä tai hyödyttömiä koulutuksia ja saadaan niin aikuiset kuin lapsetkin oppimiseen ja työllistymiseen tähtäävälle polulle. Uusi koulutusmalli kansanopistoissa ja kansalaisopistoissa parantaa erityisesti kotona lapsia hoitavien vanhempien mahdollisuuksia luku- ja kirjoitustaidon ja suomen/ruotsin kielen opiskeluun.
  • AIKUISTEN peruskoulu on uudistettu. Aikuisten perusopetuksessa on henkilökohtaisiin osaamistarpeisiin perustuva malli, jossa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma. Tähän yhdistetään tarvittaessa luku- ja kirjoitustaidon opetus. Opintosuunnitelmaan voidaan sisällyttää myös esimerkiksi ammatillisia opintoja sekä työelämään tutustumista.
  • VARHAISKASVATUKSEN laatua parannetaan henkilöstön koulutustasoa nostamalla. Varhaiskasvatus on tavoitteellista, pedagogista toimintaa, jota tekevät korkeasti koulutetut ammattilaiset. Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä yliopistoissa on nostettu merkittävästi ja pysyvästi. Nykyisistä lastentarhanopettajista moni on jäämässä eläkkeelle, ja opettajista alkaa olla monin paikoin pulaa. Yliopistojen kanssa on sovittu koulutusmäärien nostosta kahteen otteeseen.
  • PÄIVÄKODIN ja kodin välisen digitaalisen tiedonsiirron esteet poistetaan: jatkossa lapsen vanhemmat voivat saada päiväkodista tietoa samanlaisilla järjestelmillä ja tietosuojalla kuin kouluissa käytetään. Lainmuutosta esitetään voimaan 1.8.2018.
  • KORKEAKOULUJEN valintakoemenettelyä uudistetaan ja yhtenäistetään. Korkeakoulut luopuvat v. 2018 mennessä pitkää valmentautumista edellyttävistä pääsykokeista. Soveltuvilla aloilla siirrytään valtakunnalliseen yhteishakuun ja yhteisvalintaan. Vuodesta 2020 alkaen pääosa valinnoista tehdään perustuen ylioppilas- ja ammatillisiin todistuksiin, mikä nopeuttaa ja helpottaa pääsyä korkeakouluun sekä vähentää kalliiden valmennuskurssien, ei-toivottujen välivuosien ja päällekkäisen testauksen tarvetta. Pääsykoeväylä säilyy vaihtoehtona.
  • KORKEAKOULUOPETUKSEN digitaalisia oppimisympäristöjä vahvistetaan, ympärivuotisen opiskelun mahdollisuuksia parannetaan. Kokonaisuuteen käytetään 105 miljoonaa euroa vuosina 2017-2018.
  • NUORTEN tutkijoiden tieteen tekemistä ja urapolkuja on edistetty 60 miljoonan rahoituksella, jonka on jakanut Suomen Akatemia.
  • YLIOPISTOILLE ja ammattikorkeakouluille on mahdollistettu yhteistyö opetuksen järjestämisessä lakia muuttamalla. Aiemmin jokaisen korkeakoulun oli järjestettävä kaikki tutkinto-opetuksensa itse; nyt esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimivat 10 korkeakoulua voivat hankkia opetusta toisiltaan tai järjestää yhteisiä opintojaksoja. Uudistus edistää korkeakoulujen yhteistyötä, mahdollistaa keskittymisen ydinosaamiseen, parantaa toiminnan laatua sekä säästää kustannuksia.
  • SUOMI on ottanut käyttöön innovaatio- ja palvelusetelin. Setelin avulla lähennetään elinkeinoelämää ja korkeakouluja kannustamalla pk-yrityksiä yhteistyöhön korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Setelillä voisi esimerkiksi ostaa uusien tuotteiden kehittämiseen liittyvää tutkimusta ammattikorkeakoululta. Näin lähennetään elinkeinoelämää ja korkeakouluja molempien eduksi.
  • KIELTENOPISKELUN voi aloittaa jo ensimmäisellä luokalla. Hallitus käynnisti varhaisemman kieltenopetuksen kokeilut, joissa vieraan kielen opiskelu voi alkaa jo ensimmäiseltä luokalta, ja kokeilut voivat yltää myös varhaiskasvatukseen. Noin neljännes Suomen kunnista osallistuu varhentamista koskeviin kokeiluihin. Kokeilujen kautta 25 000 oppilasta on päässyt varhaisemman kielenoppimisen piiriin.
  • RASISMIN ja vihapuheen ehkäisyyn panostetaan sekä yhteiskunnallista osallisuutta edistetään. Merkityksellinen Suomessa -toimenpideohjelma läpäisee koko koulutuksen, kulttuurin, nuorisotyön ja liikunnan kentät.
  • HALLITUS on käynnistänyt kokeilun 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen tarjoamiseksi. Kunnat, jotka hakevat mukaan kokeiluun, sitoutuvat olemaan perimättä maksuja 20 viikkotunnin osalta 5-vuotiaiden lasten vanhemmilta.
  • SUOMEN Akatemia rahoittaa uuden Tutkimuksen lippulaivat -ohjelman suomalaisen huippututkimuksen edistämiseksi. Lippulaivoissa korkeakoulut, tutkimuslaitokset, elinkeinoelämä ja julkinen hallinto toimivat yhdessä luoden tiedon ja tutkimuksen ekosysteemejä ja tähdäten kansainväliselle huipulle.
  • HALLITUS on kaksinkertaistanut koulujen tasa-arvorahoituksen vuodelle 2018 30 miljoonaan euroon. Lisäksi hallitus on kohdentanut 10 miljoonaa euroa alueellisen tasa-arvon vahvistamiseen.
  • PERUSVALMIUKSIEN saavuttamiseen panostetaan luonnontieteiden ja lukutaidon osalta. Luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen kehittämiseen on osoitettu 5 miljoonaa euroa. Opetusministeri on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin vastaamaan lukutaitohaasteeseen.

ALOITE

Tapiolan Kokoomus ry:
MATEMATIIKAN JA LUONNONTIETEIDEN OPETUSTA LUKIOISSA KEHITETTÄVÄ

Luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen kehittämiseen on osoitettu viiden miljoonan euron määräraha.

  • OPINTOTUKEEN on tehty 75 euron huoltajakorotus. Vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvan 18-19-vuotiaan toisen asteen opiskelijan opintotukeen on poistettu.
  • KORKEAKOULUILLE on kohdennettu kymmenen miljoonaa euroa uusien muuntokoulutusohjelmien käynnistämiseen. Toimella vastataan osaavan työvoiman tarpeeseen positiivisen rakennemuutoksen alueilla ja kasvavilla toimialoilla.
  • YLIOPISTOJA on pääomitettu 150 miljoonan euron vastinrahoituksella, joka on jaettu yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Kannustimen avulla yliopistot keräsivät n. 130 miljoonaa euroa yksityistä pääomaa.
  • PSYKOLOGI- ja kuraattoripalvelut on laajennettu koskemaan kaikkia ammatillista perustutkintoa suorittavia opiskelijoita sekä valmentavassa koulutuksessa olevia opiskelijoita. Muutoksen myötä palveluiden piiriin on päässyt noin 50 000 uutta opiskelijaa.

Kulttuuri ja liikunta

  • LIIKKUVA koulu -ohjelma on laajennettu valtakunnalliseksi. Kuntia tuetaan kolmen vuoden aikana yhteensä 21 miljoonalla. Ohjelma tuo tunnin liikuntaa päivässä peruskoululaisten päivään muun muassa liikunnallisin oppitunnein, koulumatkaliikunnalla tai järjestämällä liikuntaa koulujen iltapäiviin yhdessä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Kuntia tuetaan kolmen vuoden aikana yhteensä 21 miljoonalla.
  • KANSAINVÄLISIÄ elokuva- ja tv-tuotantoja houkutellaan Suomeen audiovisuaalisen alan tuotantokannustimella. 17 Euroopan maassa vastaava mekanismi jo on, ja sen puuttuminen Suomesta on karkottanut ulkomaisia tuotantoyhtiöitä ja ajanut kotimaisetkin ulkomaille.
  • KIRJAILIJOIDEN lainauskorvaukset yleisistä kirjastoista ja tiedekirjastoista on nostettu pohjoismaiselle tasolle. Näin maksetaan reilu korvaus teoksensa julkiseen käyttöön luovuttaville tekijöille.
  • TURVAPAIKANHAKIJANUORTEN vapaa-ajan toimintaa tuetaan. Hallitus on päättänyt yli miljoonan euron tuesta ja rahoituksen jatkumisesta myös tulevina vuosina.
  • PERUSKOULULAISTEN aamu- ja iltapäivien harrastusmahdollisuuksiin panostetaan. Lastenkulttuurin kärkihankkeen osana lapsilta ja nuorilta kysyttiin heidän kiinnostuksistaan taiteen, kulttuurin ja urheilun harrastamiseen. 120 000 peruskoululaista vastasi ministeriön kyselyyn, jonka perusteella jaetaan nyt kolmen vuoden aikana 7,7 miljoonaa euroa näiden toiveiden toteuttamiseen
  • LUOVAN talouden ja työn mahdollisuuksia edistetään osana hallituksen yrittäjäratkaisuja, Business Finland -kasvuohjelmia sekä Matkailu 4.0 -ohjelmaa.

Valtiovarainministeriön hallinnonala

Tärpit

Hallituksen politiikka on tuottanut kiistattomia tuloksia: talous kasvaa nopeasti, työllisyysaste on noussut yli 70 prosentin ja julkisen talouden velkaantumisvauhti hidastuu.

MAAILMAN talouden veto on auttanut, mutta osansa on ollut myös hallituksen toimilla. Kilpailukykysopimus on parantanut Suomen kustannuskilpailukykyä, mikä näkyy viennin voimakkaana nousuna ja yritysten tilauskirjojen täyttymisenä. Kannustavalla veropolitiikalla sekä purkamalla työn tekemistä ja teettämistä haittaavia normeja olemme varmistaneet, että Suomessa kannattaa yrittää, investoida ja tehdä työtä.

Verotus

Työn tekemisestä on tehty kannattavampaa kannustavan veropolitiikan avulla.

Hallitus on keventänyt työn verotusta lähes 1,3 miljardilla eurolla työllisyyden ja talouskasvun tukemiseksi. Kevennykset on tehty kaikille palkansaajille, mutta painotettu pieni- ja keskituloisille. Hallitus on sopinut, että kokonaisveroaste ei saa nousta eikä kenenkään työn verotus hallituskaudella kiristy. Molemmat tavoitteet toteutuvat. Lisäksi joka vuosi ansiotuloverotukseen on toteutettu inflaatiotarkistukset.

  • VUODEN 2016 alusta hallitus toteutti työtulovähennyksen korotuksen pieni- ja keskituloisille (450 milj.).
  • VUONNA 2017 palkkojen verotus keveni yhteensä 515 miljoonalla eurolla. Pienimmät palkat (alle 14 000€/vuosi) vapautettiin sairausvakuutusmaksun päivärahamaksusta, mikä kevensi veronmaksajan maksutaakkaa yhteensä noin 63 miljoonalla eurolla vuodessa. Verokevennysten tarkoituksena on tukea työmarkkinaosapuolten kanssa sovittua kilpailukykysopimusta.
  • VUODELLE 2018 palkkojen verotus kevenee nettomääräisesti 270 miljoonalla eurolla. Tämä kompensoi käytännössä lähes kokonaan kiky-sopimuksen aiheuttamat nousut TyEL- ja työttömyysvakuutusmaksujen korotukset.
  • KIKYN jälkeen eläkeläisten verotusta kevennettiin 135 miljoonalla eurolla eläketulovähennyksiä ja eläketulon lisäveroa (raippavero) muuttamalla, vaikka kikyn negatiiviset vaikutukset eivät kohdistuneetkaan eläkeläisiin.
  • YLEISRADIOVEROON on esitetty vuodelle 2018 muutosta, joka vapauttaa kaikkein pienituloisimmat yleisradioverosta.
  • RATAVERON poiston ja väylämaksujen puolituksen voimassaoloa jatketaan vuonna 2018
  • AUTOVEROTUSTA kevennetään noin 182 miljoonalla eurolla vuosina 2016-2019
  • AUTOVEROA on alennettu. Autoveroon tehdään vuosittaiset kevennykset, jotta uuden ympäristöystävällisemmän ja turvallisemman auton hankinta olisi nykyistä kannustavampaa. Vastapainoisesti auton käyttöä verotetaan kireämmin.
  • YKSITYISHENKILÖ voi saada tukea uuden vähäpäästöisemmän auton hankintaan romutuspalkkion tai hankintatuen kautta, tai vanhan auton muuntamiseen kaasu- tai etanolikäyttöiseksi vuonna 2018.
  • YKSITYISHENKILÖIDEN lahjoitukset korkeakouluille ovat jatkossa verovähennettäviä. Yksityishenkilöille mahdollistettiin 2016 alusta verovähennysoikeus korkeakouluille annetuille 850 - 500 000 euron lahjoituksille. Tämä edistää tieteen ja taiteen edistämiseksi tehtävien lahjoitusten houkuttelevuutta ja vahvistaa korkeakoulujen toimintaedellytyksiä.
  • LUOVUTUSTAPPION verovähennyskelpoisuus laajennettiin koskemaan muuta pääomatuloa. Vuoden 2016 alusta voimaan astuneen uudistuksen myötä luovutustappion voi vähentää luovutusvoittojen lisäksi myös muusta pääomatulosta, mikä keventää sijoittamisen riskiä ja laittaa pääomia aktiivisemmin liikkeelle. Luovutustappioita saattoi aikaisemmin vähentää ainoastaan luovutusvoitoista, kuluneen ja seuraavan 5 verovuoden ajan (20 miljoonaa euroa).

Yrittäjyys

Yrittäjyydestä on tehty kannattavampaa kannustavan veropolitiikan avulla.

Hallituksen hyväksymässä yrittäjyysveropaketissa erityisesti pienyrittäjien asemaa on parannettu yrittäjävähennyksellä ja maksuperusteisen arvolisänveron käyttöä laajentamalla. Tämän lisäksi hallitus on korottanut mm. kotitalousvähennystä. Lisäksi hallitus on helpottanut sukupolvenvaihdoksia yrityksissä ja metsätiloilla.

Hallituksen yrittäjyysveropaketti:

  • YRITTÄJÄVÄHENNYS (-123 me)
  • SUKUPOLVENVAIHDOSTEN edistäminen yrityksissä ja metsätiloilla (-58 me)
  • KOTITALOUSVÄHENNYKSEN korotus (-33 me)
  • MAKSUPERUSTEISEN arvonlisäveron käyttöönotto

Muita tekoja:

  • KUNTIEN tehtäviä ja velvoitteita vähennetään 400 miljoonalla eurolla.
  • UUSI joukkorahoituslaki. Lainsäädäntöä on selkiytetty ja yritysten rahoitusvaihtoehtoja monipuolistettu. Vuoden 2017 alusta voimaantulleella lailla on avattu rahoitusmarkkinoita avaamalla uudelle, perinteisiin rahoitusmuotoihin nähden täydentävälle ja osin vaihtoehtoiselle rahoituskanavalle toiminta- ja kasvuedellytykset sekä luomalla toimialalle selkeät laintasoiset puitteet ja pelisäännöt.
  • HARMAAN talouden ja verovälttelyn kitkemiseen on panostettu. Muutamia keskeisiä veronkiertoa estäviä toimia ovat Suomen osalta esimerkiksi erittäin kattava, yli 100 maailman maata kattava kansainvälinen verotietojenvaihto, jota kautta Suomi saa tietoa suomalaisten sijoituksista. Tietojenvaihto kattaa lähes kaikki ns. veroparatiisimaat. Tämän lisäksi hallitus on neuvottelemassa uudelleen verosopimukset esimerkiksi Portugalin ja Espanjan kanssa turvatakseen Suomeen maksettavaksi kuuluvien verotulojen saannin.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

Tärpit

Kauppojen aukioloajat vapautettiin. Päätösvalta kauppojen aukioloista annettiin kauppiaille.

HALLITUS päätti kunnianhimoisesta energia- ja ilmastostrategiasta. Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa linjataan toimia, joilla Suomi saavuttaa hallitusohjelmassa sekä EU:ssa sovitut tavoitteet vuoden 2030 osalta ja etenee johdonmukaisesti kohti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80-95 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Energia- ja ilmastostrategia

  • LUOVUTAAN kivihiilen energiakäytössä ja tuontiöljyn käyttö puolitetaan vuoteen 2030 mennessä
  • LIIKENTEEN biopolttoaineiden osuus nostetaan 30 prosenttiin, jonka lisäksi Suomessa otetaan käyttöön 10 prosentin bionesteen sekoitusvelvoite työkoneissa ja lämmityksessä käytettävään kevyeen polttoöljyyn.
  • UUSIUTUVAN energian osuus liikenteessä ylittää selvästi hallitusohjelman tavoitteen.
  • UUSIUTUVAN energian osuus loppukulutuksessa yltää n. 50 prosenttiin ja energian hankinnan omavaraisuus 55 prosenttiin.
  • TAVOITTEENA on vähintään 250 000 sähkökäyttöistä ja 50 000 kaasukäyttöistä autoa.

Muita tekoja:

  • HANKINTALAIN kokonaisuudistus. Byrokratia vähenee, pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet osallistua hankintoihin helpottuvat, kilpailun edellytykset vahvistuvat ja innovatiivisille hankinnoille on saatu ajanmukaiset säädöspuitteet.
  • 5 vuoden irtisanomissuoja kuntaliitosten yhteydessä poistettu. Tämä tarjoaa kunnille paremmat edellytykset kuntaorganisaation kehittämiseen kuntaliitosten yhteydessä.
  • HALLITUS panostaa biotalouteen ja puhtaisiin energiaratkaisuihin 300 miljoonalla eurolla. Nämä vauhdittavat uuden teknologian kehitystä.
  • TYÖLLISTÄMISEN esteitä purettu. Määräaikaisia työsopimuksia voidaan solmia joustavammin, koeaikaa pidennetty neljästä kuukaudesta kuuteen, ja työntekijän takaisinottovelvoitetta on kavennettu. Tämä madaltaa työllistämisen piilokynnyksiä ja siten helpottaa uusien työtilaisuuksien syntymistä.
  • TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden palveluita uudistetaan. Työttömän työnhakijan työllistymiseen kiinnitetään entistä enemmän huomioita suorittamalla mm. säännöllisiä haastatteluja.
  • SAIRAUSPOISSAOLOJA ja sairausriskin vaikutuksia työnantajalle vähennetään. Viiden viikon ja sitä pidempiin vuosilomiin sisällytetään kuuden päivän omavastuu vuosilomalla sairastumisesta.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

Tärpit

Hallitus parantaa maataloustuotannon toimintaedellytyksiä. Lisärahoitusta on myönnetty maatalouden investointien turvaamiseksi ja muihin ruuantuotannon kannattavuuden edistäviin toimiin.

TÄMÄN lisäksi hallitus on purkanut normeja maataloustuotannosta, sekä myöntänyt 50 miljoonan euron kriisipaketin. Hallitus on myös edistänyt luomumaidon käytön lisäämistä julkisissa hankinnoissa sekä liha- ja maitovalmisteiden alkuperämerkintöjen käytön lisäämistä. Elintarvikevienti on myös lähtenyt kasvuun. Hallitus on edesauttanut uusien vientimarkkinoiden avautumista suomalaiselle elintarviketuotannolle mm. Kiinaan.

RAVINTEITA kierrätetään ja vesiä suojellaan. Mm. ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma tuo yhteensä 12,4 miljoonaa euroa uusien ratkaisujen kehittämiseen. Hallituksella on määrätietoinen linja lohen suojelemisessa ja ylikalastukseen vähentämisessä. Vuonna 2011 kokoomuksessa aloitettu kestävän kalastuksen linja alkanut tuottamaan tulosta. Lohikiintiö on vahvistettu tutkijoiden suositusten mukaiseksi ja uhanalaisten kalakantojen suojelussa on edetty harppauksin.

Tekoja:

  • MAATALOUDEN kriisipaketti 50 miljoonaa vuodelle 2017.
  • VUONNA 2018 luonnonhaittakorvauksien leikkaukset puolitetaan siirtämällä tähän tarkoitukseen yhteensä 21 miljoonaa euroa. Vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä tuetaan 25 milj. euron panostuksella energiaveron palautusjärjestelmän kautta.
  • AKTIIVISET toimet kotimaassa ja EU-tasolla maatalouden tämän hetkisen äärimmäisen vaikean tilanteen helpottamiseen.
  • LISÄPANOSTUKSET maatalouden ympäristö-, energia- ja eläinten hyvinvointi-investointeihin. Investointituki nousi 35 prosentista 40 prosenttiin.
  • SUOMI sallii hyönteisten pääsyn elintarvikemarkkinoille.
  • MAATALOUSYRITTÄJIEN jaksamisen tukeminen huojentamalla lomituksen sijaisavun maksuja sekä Välitä viljelijästä -hankkeen avulla.
  • KALASTUSLAIN voimaantulo ja kalastusasetus.
  • LISÄPANOSTUKSET kärkihankkeiden kautta uhanalaisten kalakantojen tilan parantamiseen (kalatierahat ja esim. äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen elvyttäminen) ja lisäsatsaukset siniseen biotalouteen, kuten vesialan kansainvälistymiseen, vesistömatkailuun sekä vesistöjen ravinteiden ja energian uudenlaiseen hyödyntämiseen.
  • SAIMAANNORPAN suojelun parantaminen laajentamalla kalastuskieltoalueita.
  • ÄÄNEKOSKEN biotuotetehtaan edistäminen. Hanke toimii malliesimerkkinä suuren teollisuushankkeen lupaprosessin hoitamisesta nopeasti ja sujuvasti mm. ennakkoneuvottelumenettelyä hyödyntäen.
  • SÄHKÖISEN puukauppapaikan avaaminen osoitteessa Kuutio.fi. Metsänomistajille maksuton palvelu helpottaa merkittävästi puunhankintaa ja puukaupan tekemistä ja sen on ottanut käyttöön myös henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin tehneet toimenpiteitä metsäomaisuudelleen.
  • TUOTANTOELÄINTEN lannanpoltto sallitaan jatkossa ilman jätteenpolttolupaa EU-asetuksen muutoksen myötä. Suomi on ajanut aktiivisesti etenkin hevosenlannan polton helpotuksia EU-lainsäädäntöön.
  • HALLITUS oli myös aktiivinen LULUCF-neuvotteluissa, joista lopulta saatiin Suomelle oikeudenmukainen neuvottelutulos.
  • METSÄVARATIETOJEN avoimuuden lisääminen hallituksen esityksen myötä. Metsävaratiedot ovat entistä avoimempia, ajantasaisempia ja laadukkaampia. Tietovarantojen julkisen saatavuuden parantaminen on luonut edellytyksiä mm. uuden liiketoiminnan syntymiselle. Metsävaratietojen saatavuus on tehostunut ja sähköiset palvelut kehittyneet huomattavasti metsätieto ja sähköiset palvelut - hankkeen myötä. Toimet mahdollistavat koko metsäalan kilpailukyvyn paranemisen ja lisäävät Suomen houkuttelevuutta.

Ympäristöministeriön hallinnonala

Tärpit

Kiertotalouden vauhdittaminen.

HALLITUS on osoittanut 34 miljoonaa euroa kärkihankkeeseen lanta-kaasu-ketjun kehittämiseksi, jätteen kierrätysasteen asettamiseksi 50% ja jätealan yrittäjyyden edistämiseen rajaamalla kuntien monopolia. Hallitus hyväksyi kalastrategian. Hossan kansallispuiston perustaminen ja Porkkalan luonnonsuojelualueen virkistyskäytön rahoittaminen.

Tekoja

  • MAAKUNTAKAAVOJEN alistaminen ympäristöministeriön vahvistettavaksi lopetettu.
  • RAKENTAMISEN poikkeamispäätökset ovat siirtyneet kokonaan kunnilla.
  • YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 3. Vaihe on käynnistetty. Vaiheen tarkoituksena on sujuvoittaa ympäristölupamenettelyä.
  • MAANKÄYTTÖ- ja rakennuslakia uudistetaan. Esimerkiksi kaavoituksen ja rakentamisen lupaprosesseja sujuvoitetaan ja normeja puretaan. Kauppakeskusrakentamisen helpottaminen suuryksikköääntelyä keventämällä lisää työtä, investointeja ja kaupan kilpailua.

ALOITE

Vaasan Kokoomusnuoret ry:
PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN KESKITTYNEISYYTTÄ VAPAUTETTAVA TERVEEMMÄLLE KILPAILULLE

Vaasan Kokoomusnuorten aloitteessa toivottiin toimenpiteitä kaupan alan kilpailullisuuden vahvistamiseksi. Aukiolosääntelyn ja alkoholilainsäädännön vapauttamisen lisäksi merkittävä toimenpide on suuryksikkösääntelyn keventäminen, joka helpottaa merkittävästi kauppakeskusrakentamista ja siten helpottaa markkinoille tuloa.

  • HAJA-ASUTUKSEN jätevesikäsittelyn vaatimuksia kohtuullistettiin.
  • ITÄMEREN jätehuolto turvattiin. Jätehuoltomme nojaa merialueilla ja sisävesillä Pidä Saaristo Siistinä ry:n tekemään tärkeään työhön. Pidä Saaristo Siistinä ry:n käyttämä huoltoalus on tullut elinkaarensa päähän ja alushankinnan mahdollistamiseksi on osoitettu 0,5 miljoonan euron määräraha.
  • HALLITUS vauhdittaa kiertotaloutta monin tavoin. Kiertotaloutta edistetään lainsäädännön keinoin, ja hallinnon toimintatapoja on virtaviivaistettu. Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus perustetaan keväällä 2018.
  • ESTEELLISYYSVAATIMUKSIA kohtuullistettiin asuntorakentamisessa. Kohtuullistaminen tuo joustavuutta asuntorakentamiseen siellä missä nykyiset vaatimukset eivät ole tarkoituksenmukaisia.
  • LUONTOLAHJANI satavuotiaalle -kampanja. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi maanomistajia kutsuttiin perustamaan yksityisiä luonnonsuojelualueita. Valtio osallistuu kampanjaan suojelemalla yksityisten osallistujien suojelualueita vastaavan pinta-alan. Uusia suojelualueita perustettiin vuoden 2017 aikana yhteensä 170 kappaletta, jotka ovat yhteensä 3064 hehtaaria. Kampanja ylitti siis reilusti tavoitteensa, joka oli 1800 hehtaaria.

Oikeusministeriön hallinnonala

Tärpit

Tuomioistuinprosessien joustavoittaminen ja tehostaminen säästävät resursseja ja mahdollistavat tuomioistuimien keskittymisen ydintoimintaansa, monimutkaisten juridisten asioiden ratkaisemiseen.

YLIVELKAANTUNEIDEN asemaa pyritään parantamaan. Luottotietojen menettäminen vaikuttaa merkittävästi henkilön kykyyn toimia yhteiskunnan osana. Tämän vuoksi keinoja ylivelkaantuneiden määrän vähentämiseen selvitetään.

Tekoja

  • HALLITUS on käynnistänyt selvityksen rikosrangaistusten oikeasuhtaisuudesta. Rangaistussäännösten tulee pysyä yhteiskunnallisen kehityksen mukana.
  • AJOKIELTOSEURAAMUKSET on siirretty kaikilta osin poliisille. Tuomioistuimet pystyvät jatkossa paremmin keskittymään monimutkaisempiin tapauksiin
  • UUSI etu- ja sukunimilaki keventää menettelyä nimiasioissa ja mahdollistaa siirtymisen joustavaan sähköiseen menettelyyn.
  • ULOSOTTOKAARTA muutettiin ulosottoon liittyvien työllistymisen kannustinloukkujen purkamiseksi. Uudistuksella lisättiin ulosotossa olevien työttömien kannustimia ottaa työtä vastaan.
  • TALOUS- ja velkaneuvonta siirretään kunnilta ja aluehallintovirastoilta oikeusapu- ja edunvalvontapiireille. Muutoksella vahvistetaan palvelujen laatua

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

Tärpit

SUOMEEN perustetaan genomikeskus, kansallinen syöpäkeskus sekä kansallinen neurokeskus. Keskukset ovat investointeja suomalaiseen terveydenhoitoon ja tutkimukseen. Tutkimus- ja innovaatiotoimintaa kehittää myös uusi laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä.

ALKOHOLILAKI uusittiin. Monia vanhentuneita normeja karsittiin erityisesti ravintola-alalta. Ravintoloiden aukioloajat vapautettiin kokonaan, ja anniskelun jatkoajat muutettiin ilmoituksenvaraisiksi. Pienpanimoille ja muille juomavalmistajille sekä ravintoloille annettiin ulosmyyntioikeus samoilla ehdoilla kuin esimerkiksi päivittäistavarakaupalla on. Tilapäisten anniskelupisteiden perustamista esimerkiksi ulkoilmatapahtumissa helpotettiin. Happy hour -mainonta vapautettiin. Päivittäistavarakaupan prosenttirajaa nostettiin sekä purettiin valmistustapaa koskeva sääntely.

ALOITE

Helsingin edistyskokoomus ja Kokoomuksen Oulun kunnallisjärjestö esittivät useita muutoksia alkoholilainsäädäntöön (kaksi aloitetta): Esimerkiksi pienpanimoita ja ravintoloita koskevan sääntelyn keventäminen sekä päivittäistavarakaupassa myytäviä juomia koskevan sääntelyn keventäminen etenivät alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Valikoimien vapauttamisen ja ulosmyynnin salliminen vievät suomalaista alkoholipolitiikkaa hallitusti ja maltillisesti kohti yleiseurooppalaisempaa ja yksilön vastuuta korostavaa suuntaa.

Valinnanvapautta valmistellaan Kokoomuksen linjausten mukaisesti. Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa parantaa palvelujen laatua ja saatavuutta sekä ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa palveluihinsa.

PALVELUSETELIKOKEILU alkoi vuonna 2017 ja ensimmäisen väliarvioinnin mukaan asiakkaat arvostavat lääkäriaikojen saatavuutta. Palvelusetelikokeilu tuottaa tietoa asiakaslähtöisistä palveluista valinnanvapauden käyttöönottoa varten. Kokeilussa mukana ovat Hyvinkään kaupunki, Keski-Uusimaa, Hämeenlinna, Jyväskylä, Tampere, Ylä-Savo, Eksote, Kainuu, Pohjois-Karjala, Vaasan kaupunki ja Päijät-Häme. Valinnanvapauspilottihankkeet käynnistyvät kesällä 2018.

Terveys ja hyvinvointi

  • TURVAKOTIEN valtion rahoitus kasvaa, jotta turvakotipaikkoja saadaan lisää. Turvakotien ja perhepaikkojen määrä on kasvanut selvästi vuodesta 2015, jolloin turvakotien rahoitus siirtyi valtion vastuulle.

ALOITE

Kokoomuksen Naisten Liitto:
TURVAKOTIPAIKKOJA LISÄTTÄVÄ

KNaL esitti turvakotipaikkojen lisäämistä, jotta Istanbulin sopimuksen velvoitteet ja Euroopan Neuvoston suositukset täyttyisivät. Hallitus lisäsi turvakotien määrärahoja vuodelle 2017, ja turvakotien määrä kasvoi 23:een.

  • ISYYSLAIN muutos. Isyyden voi tunnustaa avoliitossa jo ennen lapsen syntymää.
  • HALLITUS uudisti tupakkalaki EU:n direktiivien mukaisesti. Uusi tupakkalaki pyrkii estämään erityisesti nuorten tupakointia kieltämällä tupakkatuotteissa tuoksut ja maut. Lisäksi autoissa tupakoiminen on jatkossa kielletty, kun kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.
  • HALLITUS julkaisi oman tasa-arvo-ohjelman vuosille 2015-2019 ja samapalkkaisuusohjelman. Tasa-arvo-ohjelma kokoaa yhteen hallituksen tavoitteet sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.
  • YK: vammaissopimus ratifioitiin muuttamalla kehitysvammaisten erityishuollosta annettua laki. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi suojaa paremmin syrjintää vastaan sekä antaa työkaluja oikeuksien toteuttamiseen. Vammaispalveluja koskeva lainsäädäntö uudistetaan vuoden 2018 aikana.
  • GENOMISTRATEGIAN toimeenpanoa vauhditettiin. Hallitus kohdensi budjettiriihessä 2016 5,8 miljoonaa genomikeskuksen rakentamiseksi.
  • SOSIAALI- ja terveydenhuollon järjestämislaki ja valinnanvapauslain puitteet ovat päätetty. Tämä historiallinen reformi niin palveluissa kuin maakuntahallinnossa toteutuu.

ALOITE

Tapiolan Kokoomus ry:
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIHIN MONITUOTTAJAMALLI TURVAAMAAN YRITTÄJIEN TOIMINTAEDELLYTYKSET.

Hallituksen linjauksen mukaisesti valinnanvapaus toteutetaan pääsääntönä perustasolla ja soveltuvin osin erikoistason sote-palveluissa. Tästä Kokoomus pitää kiinni valmistelun kuluessa. Kokoomuksen ministeriryhmä on neuvotteluissa jatkuvasti työskennellyt myös sen eteen, että niiden palveluiden, jotka eivät ole valinnanvapauden piirissä, kilpailutuksiin voivat ottaa osaa myös pienet yrittäjät.

Toimeentulo

  • HALLITUS päätti lakimuutoksesta, joka sallii ikääntyneen pitkäaikaistyöttömän siirtyä eläketuen piiriin ennen eläkkeelle siirtymistä.
  • TOIMEENTULOTUEN maksatus siirrettiin Kelalle vuoden 2017 alusta, jonka lisäksi toimeentulotuki suojattiin indeksien alentamiselta. Siirto Kelaan parantaa eri kunnissa asuvien ihmisten yhdenvertaisuutta ja vähentää kuntien tehtäviä.
  • HALLITUS uudisti omaishoitoa ja perhehoitoa koskevaa lainsäädäntöä. Uudistus parantaa omaishoitajien jaksamista, palveluja ja mahdollisuuksia vapaisiin sijaishoitajakäytäntöjä parantamalla. Muun muassa omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset lisättiin lakiin. Koti- ja omaishoitoon kehitetään myös uusia toimintamalleja, joita testataan alueellisissa kokeiluhankkeissa.
  • YRITTÄJÄN sairausvakuutuslain mukaista omavastuuaikaa lyhennettiin sairastumispäivään. Lisäksi molemmille vanhemmille voidaan jatkossa maksaa yhtä aikaa erityishoitorahaa kotona tapahtuvan lapsen saattohoidon ajalta.
  • HALLITUS on päättänyt nostaa kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten takuueläkettä hallituskauden aikana kahdesti.
  • ELÄKEUUDISTUS vietiin loppuun. Eläkeuudistus takaa eläkejärjestelmän kestävyyden ja sukupolvien välisen tasa-arvon.
  • YKSINHUOLTAJALLE maksettavaa lapsilisää korotetaan vuoden 2018 budjetissa.
  • TYÖTTÖMYYSETUUDEN määrään vaikuttaa työttömän aktiivisuus työttömyysturvan aktiivimallin myötä. Malli kannustaa lyhyiden töiden vastaanottamiseen ja ehkäisee pitkäaikaistyöttömyyttä. Jos työnhakija on riittävän aktiivinen, maksetaan etuutta normaalisti. Jos aktiivisuutta ei ole riittävästi, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia seuraavien 65 maksupäivän ajaksi. Työttömyyden alun omavastuupäivien määrä vähentyy muutoksen myötä 7 päivästä 5 päivään, joten malli ei ole vain ehtoja ja etuutta tiukentava.
  • OSALLISTAVAN sosiaaliturvan kokeilu lähtee käyntiin vuoden 2018 alussa. Osallistavan sosiaaliturvan tavoitteena on edistää työikäisten työelämän ja opiskelun ulkopuolella olevien ihmisten osallisuutta, hyvinvointia, työelämävalmiuksia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Myös selvitys nuorten osallistumistulosta on lähtenyt käyntiin. Työssä kartoitetaan osallistumistulon toteuttamismuotoja.
  • OSATYÖKYKYISTEN työllistymistä vauhditetaan kokeiluhankkeiden avulla. Kokeiluhankkeissa kehitetään osatyökykyisten työhön paluuta ja työllistymistä tukevaa toimintamallia.

Sisäministeriön hallinnonala

Tärpit

Hallitus panosti vuoden 2017 aikana useita merkittäviä lisämäärärahoja sisäisen turvallisuuden toimijoille.

VUODEN 2017 aikana tehdyt operatiivisen toiminnan määrärahalisäykset vuodelle 2018 olivat Poliisille 49,5 miljoonaa, Suojelupoliisille 9,2 miljoonaa ja Rajavartiolaitokselle 11,2 miljoonaa.

Poliisi-, Pelastus- ja Rajavartiolaitos

Hallitus nosti turvallisuuden yhdeksi toimintansa painopistealueeksi hallitusohjelman puolivälitarkastelussa.

HALLITUS hyväksyi sisäisen turvallisuuden strategian "Hyvä elämä - turvallinen arki". Sisäministeriö aloitti vuonna 2014 tehdyn Kansallisen terrorismintorjunnan strategian päivittämisen. Ministeriö päivitti vuonna 2011 laaditun Turvallinen elämä ikääntyneille -toimintaohjelman. Ohjelmassa päätettiin yli 12 toimenpiteestä ikääntyneiden asumisen turvallisuuden parantamiseksi, tapaturmien määrän vähentämiseksi sekä kaltoinkohtelun, väkivallan ja rikosten ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

JULKISTEN tilojen turvallisuuden arvioiminen on ajankohtaista ulkomailla ja Suomessa tapahtuneiden väkivallantekojen johdosta. Sisäministeri käynnisti hankkeen, jonka tehtävänä on kerätä yleisten alueiden ja julkisten tilojen turvallisuuteen liittyvää aineistoa yhteen ja kartoittaa turvallisuuskäytäntöjä ja turvallisuuden parantamiseksi tehtyjä suunnitelmia. Näiden perusteella tehdään toimenpidesuosituksia yleisten alueiden ja julkisten paikkojen turvallisuuden parantamiseksi sekä pohditaan, tarvitaanko lainsäädäntömuutoksia.

HALLITUS laati muutoksen poliisilakiin, jonka myötä poliisille mahdollistettiin oikeus kattavampiin turvallisuustarkastuksiin tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Muutoksen myötä tarkastuksissa on jatkossa tilanteen vaatiessa mahdollista käyttää myös huumekoiraa. Ampuma-aseiden lupaprosessia sujuvoitettiin ja nopeutettiin aseturvallisuudesta tinkimättä uudistamalla ampuma-aselakia.

SUOMEEN perustettiin Euroopan hybridiosaamiskeskus. Se edistää hybridiuhkien torjuntaa strategisella tasolla ja rakentaa kokonaisturvallisuuden asiantuntijoiden monikansallisia verkostoja. Keskuksen 12 osallistujamaata ovat Espanja, Iso-Britannia, Latvia, Liettua, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Viro ja Yhdysvallat. EU- ja Nato-mailla on mahdollisuus liittyä keskuksen osallistujamaaksi. Hallitus on valmistellut Pelastustoimen uudistumisen osana maakuntauudistusta. Pelastustoimen järjestämisestä vastaavat vuodesta 2020 alkaen 18 maakuntaa, joilla on oma pelastuslaitos. Toimella vahvistetaan varautumista suuronnettomuuksiin ja luonnonkatastrofeihin kaikkialla Suomessa.

RAHOITUS ruotsinkielisen hätäkeskuspäivystäjäkoulutuksen jatkamiselle Vaasassa turvattiin. EU:n Frontex-operaatioihin on osallistuttu aktiivisesti. Esimerkiksi ulkovartiolaiva Merikarhu on toiminut Välimerellä koko vuoden ajan.

Maahanmuutto

Hallitus laati Irak-paluusuunnitelman, jotta turvapaikanhakijoita paluu tehostuisi.

VAPAAEHTOISEN paluun avustusta korotettiin. Sitä voi saada muun muassa kansainvälistä suojelua hakenut kolmannen maan kansalainen, joka poistuu maasta vapaaehtoisesti ja pysyväisluonteisesti peruttuaan hakemuksensa tai oleskelulupahakemuksen tultua hylätyksi.

MAAHANMUUTTOVIRASTO on lisännyt sähköisen ulkomaalaisrekisterin hyödyntämistä maahanmuuttohallinnon lupaprosessissa. Tavoitteena on, että sähköisen tai mobiiliasioinnin piirissä olisi 90 % palveluista. Kehitystyötä tehdään Älykäs digitaalinen virasto -hankkeessa, joka on osa hallitusohjelman mukaista digitalisaatiokokonaisuutta. Hankkeella pyritään tehostamaan toimintaa ja parantamaan tuottavuutta maahanmuuton toimialalla. Hallitus laati maahanmuuttopoliittisen ohjelman työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi.

MATKAILULLE ja maataloudelle tärkeän kausityön tekemistä ja yrityksen sisällä EU-maasta toiseen siirtyvien työntekijöiden liikkuvuutta helpotettiin uudella lainsäädännöllä. Kausityöntekijöitä ovat tilapäisesti enintään yhdeksäksi kuukaudeksi kolmansista maista tulevat työntekijät, jotka palaavat kotimaahansa kauden päätyttyä. Hallitus antoi esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta niin, että kasvuyrittäjille eli niin sanotuille startup-yrittäjille luodaan oma oleskelulupa. Samalla jatkoluvan hakemisprosessia helpotettiin ja erityisasiantuntijoiden ensimmäisen oleskeluluvan voimassaoloaikaa pidennettiin.

HALLITUS on reagoinut Suomen muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja on päivittänyt viranomaisten toimintavalmiuksia. Hallituksen valmistelema siviilitiedustelulaki mahdollistaa Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavien uhkien torjunnan ja ennaltaehkäisyn nykyistä paremmin.

Puolustusministeriön hallinnonala

ALOITE

Pohjanmaan Kokoomusnuoret ry:
PUOLUSTUSMÄÄRÄRAHOJA NOSTETTAVA

Pohjanmaan Kokoomusnuorten aloitteessa esitettiin lisäpanostuksia puolustusmäärärahoihin siten, että määrärahatasossa päästäisiin puolustusvoimauudistusta edeltävälle tasolle. Suuntaa on pystytty korjaamaan ja määrärahoja lisäämään, vaikka aivan aloitteen mukaiselle tasolle ei ole vielä päästy. Kokoomus on johdonmukaisesti ajanut ja tukenut puolustuskyvyn kehittämistä ja voimavarojen lisäämistä tähän tarkoitukseen.

Tärpit

Asevelvollisuuslaki on uudistettu. Joustavan valmiuden kohottaminen on aiempaa helpompaa.

PUOLUSTUSMÄÄRÄRAHOJA on korotettu. Viime vaalikaudella työskennellyt parlamentaarinen niin sanottu Kanervan työryhmä esitti puolustusmäärärahojen korottamista, jonka johdosta hallitus päätti hallitusohjelmaneuvotteluissa korottaa määrärahoja esityksen mukaisesti.

ALOITE

Pohjanmaan Kokoomusnuoret ry:
PUOLUSTUSMÄÄRÄRAHOJA NOSTETTAVA

Pohjanmaan Kokoomusnuorten aloitteessa esitettiin lisäpanostuksia puolustusmäärärahoihin siten, että määrärahatasossa päästäisiin puolustusvoimauudistusta edeltävälle tasolle. Suuntaa on pystytty korjaamaan ja määrärahoja lisäämään, vaikka aivan aloitteen mukaiselle tasolle ei ole vielä päästy. Kokoomus on johdonmukaisesti ajanut ja tukenut puolustuskyvyn kehittämistä ja voimavarojen lisäämistä tähän tarkoitukseen.

ALUEVALVONTALAKIA on muutettu. Lakiin tehtiin muutokset, jotka ovat tarpeen tunnuksettomaan sotilaalliseen uhkaan vastaamiseksi alueloukkaustilanteessa. Keskeisin tavoite on kansallisen turvallisuuden parantaminen ulkoista sotilaallista uhkaa vastaan. Suomen tulee voida vastata myös sellaisen valtiollisen toimijan aiheuttamaan uhkaan, joka ei noudata kansainvälisen oikeuden periaatteita.

Puolustuspoliittinen selonteko on hyväksytty. Vuoden 2018 talousarvioesitys sisältää puolustuspoliittisessa selonteossa esillä olleen 50 miljoonan euron lisäyksen valmiuden ylläpitämiseen.

Puolustuskaluston uusiminen. Toimet uskottavan puolustuksen kannalta keskeisten meri- ja ilmavoimien hankintojen, kuten Laivue 2020 ja Hornetien korvaaminen on käynnistetty.

Puolustusyhteistyötä on tiivistetty kumppanimaiden kanssa. Yhteistyötä on tiivistetty mm. Ruotsin, Saksan, Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

Tärpit

Liikennekaari. Hallitus mahdollistaa digitaalisten matkaketjujen yhdistämisen ja uusien liikennepalvelujen syntymisen. Jatkossa esimerkiksi yhdellä lipulla voi käyttää useampaa kulkuvälinettä.

HALLITUS vapautti taksiliikenteen kilpailulle. Siirtymäajan jälkeen taksilupamenettely kevenee kilpailun lisäämiseksi. Liikenneyhteyksien ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Huonokuntoisia väyliä korjataan miljardin euron ylimääräisellä erillisrahoituksella. Määräraha on suunnattu muun muassa siltojen korjaukseen, päällysteiden uusimiseen ja huonokuntoisten teiden kunnostamiseen.

ALOITE

Porvoon Kokoomus:
Junaliikenteen osittainen avaaminen kilpailulle

Kokoomuksen nuorten liitto:
Kilpailun lisääminen julkisessa liikenteessä

Molempien aloitteiden mukaisia toimenpiteitä on tehty laajalla skaalalla. Junaliikenteen kilpailun avaaminen etenee, ja ensimmäisenä avataan Etelä-Suomen taajama- ja kaukojunaliikenne. Kesällä voimaan tuleva liikennekaari avaa taksiliikenteen kilpailulle.

Ulkoasiainministeriön hallinnonala

Tärpit

Valtioneuvoston ulkopoliittinen linja on pysynyt selkeänä vaikeasta ajasta huolimatta.

VALTIONEUVOSTON ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan Suomi vahvistaa läntisiä kumppanuuksiaan, korostaa kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten turvallisuusrakenteiden merkitystä ja pitää yllä vuoropuhelua Venäjän kanssa.

Suomi on noussut vapaakaupan puolustajien johtoon Euroopassa. Tämä on näkynyt mm. aktiivisuutena EU:n ja kolmansien maiden kauppasopimusten edistämisessä sekä uusien ratkaisujen etsimisenä kauppasopimuksiin.

UUSI kokoomuksen johdolla valmisteltu kehityspoliittinen ohjelma, jolla kehityspolitiikkaa uudistettu vastaamaan muuttuneeseen maailmantilanteeseen. Ohjelmassa huomioidaan entistä vahvemmin yksityisen sektorin rooli työpaikkojen ja kehityksen moottorina, kohdennetaan apua pakolaiskriisin lähtö- ja kauttakulkualueille, panostetaan erityisesti naisten ja tyttöjen asemaan sekä puhtaaseen veteen ja energiaan.

Kauppapolitiikka ja kehitysyhteistyö

Yritysten kansainvälistymistä ja vientiä edistävä Team Finland -työ on ollut hallituksen kärkihankkeita.

KOTIMAASSA on vahvistettu niin sanottua yhden luukun periaatetta, joka tarjoaa yrittäjille kansainvälistymiseen ja viennin edistämiseen liittyvät palvelut joustavasti samasta paikasta.

Vuonna 2018 aloittanut Business Finland kokoaa saman katon alle kaikki innovaatiorahoitukseen, vientiin, investointeihin ja matkailun edistämiseen liittyvät palvelut. Samalla vienninedistämisen resurssien painopiste saadaan siirrettyä Suomesta ulkomaanverkkoon.

Työ ulkomaankauppaa vahvistavien pk-yritysten määrän lisäämiseksi jatkuu. Rahoituksen pullonkauloihin haetaan ratkaisuja laajasti yritysten julkisia rahoituskanavia hyödyntäen.

Vienninedistämistä on vahvistettu mm. palkkaamalla maailman kasvukeskuksiin kokeneita vientiasiantuntijoita ja nimittämällä koulutusviennin suurlähettiläs.

Kaupan ja kehityksen yhteys on tiivistynyt. Yksityisen sektorin panostuksia hyödynnetään Suomen kehitysyhteistyössä entistä enemmän. Hallitus panostaa kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin 130 miljoonaa euroa vuodessa. Sijoituksia on tehty mm. Finnfundiin ja Maailmanpankin alaiseen ilmastorahastoon ja jatkossa myös muihin yksityisen sektorin sijoitusinstrumentteihin.

Suomalaisyritysten pääsy kansainvälisten järjestöjen hankintoihin on edennyt hyvin. Suomalaisyrityksille on avattu uusi rahoitusinstrumentti tukemaan kehitysmaiden julkisia kestävän kehityksen investointeja.

SUOMEN kehityspolitiikassa kiinnitetään erityishuomiota tuloksellisuuteen. Prioriteeteiksi on määritelty naisten ja tyttöjen asema, yrittäjyys ja työllisyys kehitysmaissa, demokratia ja toimivat yhteiskunnat sekä ruokaturva, vesi, energia ja ilmastonmuutoksen torjunta. Suomi kantaa globaalia vastuuta vakauttamalla hauraita valtioita ja parantamalla ihmisten elinoloja ja työntekomahdollisuuksia, jolloin ihmisillä on paremmin mahdollisuuksia rakentaa elämäänsä kotiseuduillaan.

Tekoja

  • HALLITUS on tuottanut ja viestinyt rehellistä tilannekuvaa Suomella ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristönsä voimakkaasta muutoksesta.
  • SUOMI on tehnyt linjauksillaan ja teoillaan aiempaa selvemmäksi, että se on tiivis ja erottamaton osa läntistä yhteisöä. Suomi ei voi, eikä halua eristäytyä silloin kun turvallisuus sen lähialueilla tai muualla Euroopassa on uhattuna. Samalla Suomi on esittänyt huolensa Yhdysvaltojen uuden hallinnon kannanotoista liittyen mm. ilmastonmuutoksen torjuntaan, maahantuloon ja naisten asemaan maailmassa.
  • SUOMEN edistämä EU:n ja Kanadan välinen kauppasopimus on eduskunnassa hyväksyttävänä. Lisäksi EU on saattanut loppuun Japania, Singaporea ja Vietnamia koskevat kauppasopimusneuvottelut. Suurten Etelä-Amerikan talouksien kanssa käytävät neuvottelut ovat loppuvaiheessa.
  • SUOMI on vahvistanut turvallisuuspoliittista suhdettaan pääkumppanimaihin. Tämä näkyy tiiviinä vierailuvaihtona ja esimeriksi puolustusyhteistyötä koskevina asiakirjoina Yhdysvaltojen, Britannian ja muiden kanssa.
  • LAKI kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta. Lailla mahdollistetaan EU:n yhteisvastuulausekkeen ja keskinäisen avunannon periaatteen mukaisesti se, että Suomi voi tarpeen tullessa antaa ja vastaanottaa apua.
  • ULKOMINISTERIÖÖN nimitettiin ministerin Mykkäsen aloitteesta syksyllä 2016 koulutusvientisuurlähettiläs, joka edistää suomalaisen osaamisen vientiä myös kehitysyhteistyössä. Espooseen perustettavan YK:n innovaatiolaboratorion yksi neljästä painopisteestä on koulutus. Tavoitteena on hyödyntää suomalaisia innovaatioita YK:n toiminnassa.

ALOITE

Kokoomuksen Naisten Liitto ry:
KOULUTUSVIENTI KEHITYSYHTEISTYÖN YTIMEEN

KNaL esitti aloitteessaan, että suomalaisen kehitysyhteistyön painopiste olisi kasvavassa määrin koulutuksessa ja suomalaisen koulutusosaamisen viennissä opetusalan ammattilaisten osaamista hyödyntäen. Kehitysyhteistyöministerin tehtävää hoitaneiden ministereiden Toivakan ja Mykkäsen kausilla on panostettu enemmän suomalaisen koulutus-osaamisen hyödyntämiseen. Uusia avauksia ovat muun muassa Vietnamissa, jonne perustetaan suomalaismalliin pohjaava peruskoulu osana maan laajaa peruskoulutuksen reformia. Suomi ja suomalaiset yritykset ovat vahvasti mukana myös Myanmarin ja Nepalin koulutusuudistuksissa. Suomi on tukenut Maailmanpankin vuosiraportin World Development Reportin laatimista. Raportin teema on koulutus ja se antaa Suomen koulutusosaamiselle erinomaista näkyvyyttä Maailmanpankin suuria hankkeita ajatellen. Ministeri Mykkänen on esitellyt suomalaista koulutusosaamista kaikissa keskeisissä tapaamisissaan, mm Unicefin pääjohtajan kanssa.