Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KP/1447

Kansalaispuolue

Aluepolitiikka alkaa kunnista - eläköön itsenäiset kunnat


  • Puolue: Kansalaispuolue
  • Otsikko: Aluepolitiikka alkaa kunnista - eläköön itsenäiset kunnat
  • Vuosi: 2021
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Kansalaispuolueen kuntavaaliteemat

Aluepolitiikka alkaa kunnista - eläköön itsenäiset kunnat

Perheiden ja kodin merkitys kasvoi vuonna 2020 alkaneen pandemiakriisin aikana. Ihmisten arkielämä ja ajankäyttö muuttuivat. Työntekomuodot uudistuivat, matkustaminen ja muut tapaamiset vähenivät. Työnteko kotoa käsin on lisääntynyt ja yhä useampi tekee työtä myös toiselta paikkakunnalta. Kunnallisten palveluiden pitää kyetä uudistumaan ihmisten elämäntilanteissa tapahtuneiden suurien muutosten myötä.

Kuntien palveluissa pitää huomioida eri ihmisten erilaiset elämäntilanteet esimerkiksi lasten hoidossa.

Kansalaispuolue pitää kuntien vahvaa itsehallintoa menestyvän kunnan perustana. Palveluja ei pidä keskittää vain maakuntakeskuksiin. Kunnat tarvitsevat vahvan veropohjan lisäksi myös oikeudenmukaista ja väestön erilaiset rakenteet huomioivaa valtionosuuspolitiikkaa. Lähtökohdat on oltava kaikille tasapuoliset - aluepolitiikka alkaa kunnista. Itsenäinen kunta on tärkeä osa suomalaisten identiteettiä. Maakuntahenki on ollut suomalainen erityispiirre. Kuntia ja keskuskaupunkeja ei pidä asettaa valtion toimesta vastakkain, vaan luoda toimivat palvelumallit, jossa kunnilla on tärkeä rooli tulevaisuudessakin.

Kansalaispuolue haluaa vahvistaa sivistyksen ja yhteisöllisyyden merkitystä, korostaen yksilön vastuuta ja vapautta, ihmisten tarpeiden ollessa keskiössä. Jokaisella Suomen kansalaisella on sosiaalisesta taustasta tai alueellisesta sijainnista riippumatta oltava tasa-arvoiset lähtökohdat kouluttautua, työllistyä ja elää tasapainoista elämää. Kansalaispuolue vaikuttaa, että ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä koskeviin päätöksiin.

Kansalaispuolue vastustaa keskittävää metropolipolitiikkaa, joka on vahingollista sekä pääkaupunkiseudulla että maakuntakaupunkien ja maaseudun ihmisille. Puolue kehittää tasapuolisesti koko Suomea.

Kansalaispuolue toimii luonnonvarojenhyödyntämisen, yksityisomaisuuden suojan, alueellisen tasapainoisen kehityksen ja hallitun sisäisen sekä ulkoisen muuttoliikkeen puolesta.

Kansalaispuolue haluaa kunnissa järjestettävän enemmän suoria kansanäänestyksiä.

Työ ja yrittäjyys luo toimeliaisuutta

Suomen työpaikoista 75 prosenttia on yksityisellä sektorilla ja 25 prosenttia julkisella sektorilla.

Valtion työpaikoista noin 60 000 on pääkaupunkiseudulla. Toisen asteen ja sen jälkeisiä koulutuspaikkoja on yli 100 000 Helsingin seudulla. Suomi on liian keskittynyt.

Kuntien menestyminen lähtee työpaikoista, joita on oltava tasapuolisesti läpi maan yksityisellä, julkisella ja kolmannella sektorilla.

Kuntien on suunnattava katse väkiluvun kasvuun. Se on etätyön kautta mahdollista myös pienemmissä kunnissa. Lapsiystävällinen perhepolitiikka kuntien ja luonnollisesti valtion tasolta on avain kasvuun.

Paikallisuuteen on kannustettava. Jokainen uusi työtätekevä kuntalainen luo verotuloja kuntaan 5000-10 000 euroa. Lapsiperhe jopa yli 20 000 euroa. Kulutusmenot ovat tähän nähden jopa kaksinkertaiset. Paikallisten tavaroiden ja palvelujen oston kautta jokainen kulutettu lisäeuro jokaista 10 000 asukasta kohden per päivä tuo kuntaan liikevaihtoa 3,65 miljoonaa euroa. Tämä työllistäisi jopa 100 ihmistä.

Peruspalvelut

Koulutus ja sosiaali- ja terveyspalvelut pitää olla jokaisen suomalaisen saatavissa ja kuntien järjestettävissä kohtuullisin kustannuksin. Lähipalvelut ovat ihmisille tärkeitä. Peruskoulu on suomalaisen sivistyksen kehto. Lapsiperheillä pitää olla mahdollista valita oma tapansa hoitaa lapset.

Koti hoidontuki ja sen kuntalisät ovat tärkeitä välineitä. Ikääntyvillä ihmisillä on oltava oikeus kunnialliseen vanhuuteen. Vanhusväestöä ei pidä repiä kotiseudultaan toiseen kuntaan laitoshoitoon vastoin omaa tahtoa. Osa inhimillisyyttä on, että omaa koti kuntaansa verovaroinkin ylläpitänyt ikäihminen saa loppuelämänsäkin palvelut mahdollisimman pitkälle omasta kunnasta.

Terveyspalveluissa läheisyys on tärkeä osa. Nykyiset terveysasemat ja vuodeosastot on säilytettävä. Raja-aita erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon osalta on purettava.

Toimenpiteet

  • Kuntien vetovoima ja houkuttelevuus lähtee arjen sujuvuudesta ja asumisen edullisuudesta sekä mukavuudesta.
  • Yrittämisen ja työntekemisen kannustimia kunnissa on lisättävä:
    • Toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet koko maahan
    • Tiet ja yhteydet kuntoon.
    • Nuorisotyöttömyys on purettava. Alle 25-vuotiaille on luotava työtä, vaikka tuettuna. Oppisopimuskoulutusta ja -kouluttajia tarvitaan lisää.
    • Panostetaan yksityisteiden ja alimpien tieverkkojen kunnossapitoon ja tiemäärärahoihin sekä -avustuksiin.
    • Rantarakentaminen ja erilaiset asumisen tarpeet on huomioitava kuntien kaavoituksessa ja mahdollistettava myös poikkeusratkaisuin.
  • Kansanäänestykset kuntiin.
  • Peruspalveluita eikä perusinfraa pidä yksityistää
  • Sähkö- ja energiayhtiöt on pidettävä kuntien omistuksessa
  • Turve on oltava jatkossakin käytettävissä kuntien energiaratkaisuissa
  • Tuulivoimalat pois ihmisten asuinpiiristä. Tuulivoimaloiden haitalliset vaikutukset ekologisesti ja luonnon ekosysteemeihin on vaadittava huomioitaviksi kuntien ympäristölupapäätöksiin.
  • Maa- ja elintarviketalous. kestävä metsätalous ja omavarainen energiantuotanto ovat Suomen huoltovarmuuden perusta. Maaseudun peruspalvelut luovat vakautta ja mahdollisuuksia yrittämiselle maaseudulla. Kunnat vastaavat omalta osaltaan huoltovarmuudesta.
  • Puurakentamista on edistettävä kaupungeissa myös kaavoituksella
  • Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on tehtävä entistä joustavammaksi.
  • Kannustetaan mahdollisuuksien mukaan kuntia käyttämään kotihoidontuen kuntalisiä.
  • Koulutuspaikkoja on oltava tarjolla maakunnissa ja tarvittaessa mahdollistettava esim. hybridiopetuksena myös pienemmillä paikkakunnilla
  • Erityisluokat takaisin - erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integraatio ei saa perustua koulutussäästöihin
    • Oppivelvollisuuden laajennus ei saa jäädä kuntien maksettavaksi
  • Terveysasemat ja vuodeosastot säilytettävä laajasti kunnissa.
  • Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aita on purettava, että potilas(/asiakas) saa tarvitsemansa hoidon mahdollisen nopeasti.
  • Sote-uudistuksessa alueille on korvamerkittävä täysimääräiset valtionosuudet palvelujen järjestämiseen.
  • Yksityisiä palveluita voidaan käyttää harkiten täydentämään julkista palvelua
  • Ympäristöterveydenhuolto on keskeinen osa perusterveydenhuoltoa ja kansanterveystyötä ja sen vastuulla on huolehtia alueillaan turvallisista ruuan tuotantoketjuista aina pelloilta pöytään saakka. Ympäristöterveydenhuollon palvelut kuuluvat kuntia isommille harteille. Palvelut on turvattava koko maassa.
  • Maatalousyrittäjien jaksamista tuettava lomituspalvelujen saatavuutta parantamalla.
  • Omaishoitajien vapaapäiviä lisätään sekä tarjotaan mahdollisuuden virkistymiseen. kuntoutukseen. kotipalveluun sekä terveystarkastuksiin Suomalainen sosiaaliturva vain suomalaisille.
  • Maakuntaliittojen ja kuntien yhteistyötä tiivistettävä. Hankerahoitus tai alueiden kehittämisestä ja kaavoituksesta päättäminen vaikuttavat myös kuntien elinvoimaan.
  • Suurissa tiehankkeissa maakuntien ja valtion tulee huomioida paremmin kuntien tarpeet esim. teiden nelikaistaisuuden ja tieliittymäratkaisujen osalta, jottei kunnille tutisi turhia kustannuksia liittymistä tai rinnakkaisväylistä.
  • Kunnat ovat kulttuurin ja oppimisen avaintoimijoita. Tärkein taide-, kulttuuri- ja sivistyskasvatusta tarjoava laitos on edelleen suomalainen peruskoulu. Tavoitteenamme on kaikkien Suomen kuntien sitouttaminen perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelmaan.
  • Tuetaan urheiluseurojen ja vapaamuotoisten harrastusryhmien toimintaa ja taloudellisia resursseja. esimerkiksi luomalla selkeitä tilojen varausjärjestelmiä ja lisäämällä käyttöastetta. Harrastamisen mahdollisuuksia on lisättävä koulupäivän yhteyteen.
  • EU:n elvytyspaketti syö kuntien liikkumatilan. Kansalaispuolue vastustaa elvytyspakettia.