Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LIIK/1419

Liike Nyt

Liike Nyt – Modernein puolue


  • Puolue: Liike Nyt
  • Otsikko: Liike Nyt – Modernein puolue
  • Vuosi: 2021
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Liike Nyt – Modernein puolue

Kuntavaaliohjelma 2021

Liike Nyt on Suomen modernein puolue. Liikkeen tavoitteena on uudistaa politiikkaa osallistamalla kansalaiset mukaan päätöksenteon eri vaiheisiin. Liike käyttää toiminnassaan apuna uusia ja avoimia teknologioita, joilla tuodaan politiikka lähelle sen päämäärää, ihmistä. Liike rakentaa uutta poliittista kulttuuria, jossa päätöksiä tehdään koko maan etu huomioiden asiat edellä ideologioiden sijaan. Liikkeen politiikka ei perustu vastakkainasettelulle, vaan rakentavalle keskustelulle ja yhteistyölle.

1. Kuntalaiset mukana päätöksenteossa

Liike tuo poliittiseen päätöksentekoon avoimuutta ja tapoja, joilla kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin myös vaalien välillä. Ottamalla kuntalaiset mukaan päätöksentekoon saadaan parempia palveluja ja toimivampaa demokratiaa. Liike tuo politiikan pois kabineteista ja ottaa kuntalaisten asiantuntemuksen ja kokemuksen käyttöön päätöksenteossa. Liikkeellä on Nettiparlamentti, jossa käydään keskusteluja ja järjestetään äänestyksiä ajankohtaisista aiheista. Keskustelut ja äänestykset ohjaavat Liikkeen valtuustoryhmien jäsenten ja muissa luottamustehtävissä olevien toimintaa.

2. Kyllä kuntayhteistyölle!

Kuntien palvelut ovat koko maan kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Monissa pienissä kunnissa ympäri Suomea syntyvyys on matala ja palvelujen tarve kasvaa väestön ikääntyessä. Liike ei näe kuntien pakkoliitoksia ratkaisuna ongelmaan. Liikkeen visio on kuntien välinen yhteistyö hallinnossa ja palveluissa.

Palvelujen ja hallintojen yhdistäminen parantaa palveluja, vähentää byrokratiaa ja tuo säästöjä. Ei ole yhtä kaavaa yhteistyön tekemiselle. Tarkoituksena on, että kuntarajojen sijaan otetaan palveluiden järjestämisessä huomioon kuntalaisten etu. Yhteistyö tuo uusia mahdollisuuksia palvelujen kehittämiselle ja vakauttaa kuntien talouksia.

3. Vahvuuksista elinvoimaa ja yrittäjyyttä

Kunnan on huolehdittava ensisijaisesti sen ydintehtävistä. Lähtökohtaisesti kunnan tehtävä ei ole harjoittaa yritystoimintaa. Elinvoimaisessa kunnassa on tilaa yritystoiminnalle ja reilulle kilpailulle. Luonnollisten monopolien kuten vesilaitosten ja sähkönsiirron tulee kuitenkin olla jatkossakin julkisessa omistuksessa.

Jokainen kunta tarvitsee yrittäjyysstrategian, jolla vahvistetaan paikallista elinvoimaisuutta. Kunnan tulee löytää ja kuvata omat vahvuutensa, joiden varaan

voidaan rakentaa tulevaa. Tässä yhteistyö julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä on avainasemassa. Esimerkiksi paikallisuuden painottaminen julkisissa hankinnoissa ja yhteistyössä tehty markkinointi hyödyttävät niin kuntaa kuin sen alueella toimivia yrityksiäkin.

4. Liikkumisen on oltava helppoa ja tehokasta

Liikkumista kuntien välillä ja kasvukeskusten ympärillä tulee helpottaa. Tämä tarkoittaa erityisesti investointeja raide- ja tieliikenteeseen. Liike ei tue autoilun kustannusten nousua. Kasvukeskukset, maaseutu ja kaupunkien keskustat pysyvät elinkelpoisina hyvien kulkuyhteyksien kautta. Sujuvat yhteydet vapauttavat ihmiset päättämään omasta asuinpaikastaan, kun työssäkäyntialueet laajenevat.

Yrityksille ja koko maan elinvoimaisuudelle on tärkeää, että kasvukeskuksista löytyy kohtuuhintaista asumista, jotta työvoima voi liikkua maan sisällä kysynnän mukaan. Liikkumista tukisi myös asuntojen myynnin vapauttaminen varainsiirtoverosta.

5. Digitalisaatio tehostaa ja vapauttaa

Liike Nyt on Suomen modernein puolue. Uskomme teknologisen kehityksen tuomiin uusiin mahdollisuuksiin järjestää yhteiskuntaa. Digitalisaation lisäämisessä on paljon potentiaalia. Julkisten palvelujen saatavuus, laatu ja tehokkuus on nykyään suoraan yhteydessä uusiin teknologioihin. Teknologiset ratkaisut luovat yksilölle vapauksia, kun esimerkiksi etätyöstä on tullut arkipäivää ja asioita voi hoitaa sähköisten palveluiden kautta.

Kunnat tarvitsevat rahoitusta, jotta ne voivat ottaa toimivat teknologiset työvälineet käyttöön. Järjestelmien ja toimintatapojen kehityksessä on syytä harkita keskitettyjä ratkaisuja. Tukea tarvitsevat myös kansalaiset, jotta kukaan ei jää jälkeen teknolgisessa kehityksessä ja joudu digiyhteiskunnan ulkopuolelle.

6. Lähimmäisestä välittäminen

Lopulta politiikassa on aina kyse ihmisestä. Liike haluaa kuntapolitiikkaa, josta välittyy lähimmäisenrakkaus. Hyvinvoivassa kunnassa pääsee vaivatta laadukkaisiin terveydenhuollon ja mielenterveyden palveluihin. Ilman hyvinvoivia kuntalaisia ei kuntakaan voi hyvin.

Koulutus on kunnan tärkeä tehtävä. Koulujen resurssien on oltava kunnossa, jotta niistä voidaan muodostaa kaikille turvallisia paikkoja. Suomessa epidemian lailla levittynyt koulukiusaaminen pitää saada loppumaan. Sitä varten tarvitaan toimintaohjeita ja uutta lainsäädäntöä sekä riittäviä resursseja. Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin on saatava lisää resursseja, jotta nuoret pääsevät heti hoitoon ja asioita voidaan hoitaa myös ennalta ehkäisevästi. Liike kannattaa terapiatakuuta. Me emme halua menettää yhtään nuorta.

Vanhus on arvokas. Vanhusten hyvinvoinnin tukeminen on velvollisuutemme ja tulevalla valtuustokaudella katse on kiinnitettävä tiukasti ikäihmisten palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Haluamme tehdä politiikkaa, joka lisää ihmisten hyvinvointia ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa välitämme toinen toisistamme ja otamme toisemme huomioon kaikilla elämän osa-alueilla.

7. Maahanmuuttajat työn kautta osaksi yhteiskuntaa

Nykyinen kotouttamisstrategia ei ole oikein maahanmuuttajia kohtaan eikä yhteiskunnan edun mukaista. Kotouttamisen pitäisi lähteä siitä, että maahanmuuttaja tulee heti alusta alkaen osaksi yhteiskuntaa. Tämä ei onnistu, mikäli maahanmuuttajat istuvat vuosia muiden maahanmuuttajien kanssa kielikurssilla.

Avaintekijä kotoutumisessa on työ. Kaikille täysi-ikäisille maahanmuuttajille on tehtävä yksilöllinen työllistymissuunnitelma, ja työn saamisen edistämiseksi on käytettävä esimerkiksi palkkatukea ja työn ohessa suoritettavia kieli- ja ammattiopintoja. Työ ja työyhteisö muodostavat maahanmuuttajille ensisijaisen tärkeät mahdollisuudet kotoutumiselle.

8. Ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen

Hiilineutraali Suomi on tavoite, joka tarjoaa kasvun ja viennin mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Elinkeinoelämä tarvitsee kehityksen tueksi ennustettavaa politiikkaa, osaamista, investointeja ja uusiutuvaa energiaa. Suomalaisilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja menestyä maailmalla, ja on tärkeää, että julkinen päätöksenteko tukee tätä tavoitetta. Suomi tarvitsee uusia menestyviä teollisuuden aloja ja niiden syntyä tukevia innovaatioita.

Lähiympäristöllä ja hyvin voivalla luonnolla on merkittävä vaikutus myös ihmisten hyvinvointiin. Puistojen ja virkistysalueiden ylläpito ja kaavoittaminen kaikkien yhteiseen käyttöön on tärkeää. Näiden merkitys on hyvin huomattu nyt koronapandemian aikaan, kun ihmiset ovat suunnistaneet joukolla lenkkipoluille ja hiihtoladuille. Myös luonnonpuistojen kaavoitus on tärkeää, jotta luonnon monimuotoisuutta voidaan suojella. Hyvinvoiva luonto on kaikkien etu.