Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1270

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Eurooppa-poliittinen kannanotto


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Eurooppa-poliittinen kannanotto
  • Vuosi: 1996
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

EU-vaalijulistus

Puoluehallitus 22.8.1996

Eurooppa-poliittinen kannanotto

Työllisyyttä, hyvinvointia, turvallisuutta - sosialidemokraattinen Eurooppa

Suomen kansainvälinen asema on vakaa. Suomalaiset osallistuvat EU:n jäsenenä täysivaltaisesti Euroopan tulevaisuuden rakentamiseen. Laajentunut unioni toteuttaa entistä paremmin tärkeintä tehtäväänsä rauhan vahvistamista Euroopassa. Sosialidemokraateille rauhan rakentaminen on aina ollut kansainvälisen yhteistyön tärkein tavoite. Se ei kuitenkaan riitä: Euroopan unionin on kyettävä vastaamaan myös muihin odotuksiin. EU:n on lisättävä kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

Euroopan parlamentilla on yhä tärkeämpi rooli Euroopan unionin kansainvaltaisessa kehittämisessä. SDP:n Europarlamenttiedustajat ovat suomalaisten suora kanava Euroopan unionin päätöksentekoon ja toimintaan. SDP haluaa vaaleissa vahvistaa eurooppalaista sosialidemokratiaa suomalaisella panoksella. Parlamentin suurimpana ryhmänä sosialidemokraateilla on todellista vaikutusvaltaa päätettäessä Euroopan tulevaisuudesta. Toimiminen hyvinvoinnin oikeudenmukaisen jakautumisen puolesta on haaste, johon sosialidemokraatit haluavat eurooppalaisella tasolla vastata.

Suomalaiset tarvitsevat rakentavaa yhteistyötä Euroopassa. SDP:n Eurooppa-politiikka on vastuuta työllisyyden ja hyvinvoinnin luomisesta sekä turvallisesta yhteiskunnasta. Haluamme sosiaalisen Euroopan, jossa taloudellinen tehokkuus ja hyvinvointipolitiikka yhdistyvät tavallisen ihmisen hyödyksi.

SDP:n Eurooppa-politiikka: On vastattava tulevaisuuden haasteisiin

  1. TYÖLLISYYDEN PARANTAMINEN edellyttää unionin jäsenmailta talouskasvua tukevaa yhteistyötä talous- ja rahapolitiikassa. Työpaikkojen luomista on edistettävä verotusta ja työmarkkinoita uudistamalla. Uusia voimavaroja on suunnattava koulutustason nostamiseen ja tutkimukseen. Rakennemuutoksen koetteleman Euroopan kilpailukykyä on parannettava koulutuksen ja korkean osaamisen avulla. Euroopan ei tule ryhtyä elintasoa laskevaan palkka- tai verokilpailuun muun maailman kanssa.
  2. YMPÄRISTÖÄ ON SUOJELTAVA Euroopan laajuisella yhteistyöllä sekä sopimalla ympäristöverotuksen ja suojelunormien vähimmäistasosta. Näistä asioista on päätettävä tulevaisuudessa enemmistöpäätöksillä. Euroopan unionin on toimittava tiennäyttäjänä etsittäessä yhteisiä ratkaisuja maailmanlaajuisten ympäristöongelmien hoitamiseen. Liikenteen ja maatalouden ympäristöhaittoja on rajoitettava entistä tiukemmilla päästörajoilla.
  3. AVOIN JA DEMOKRAATTINEN UNIONI edellyttää päätöksenteon avoimuuden ja kansalaisten tietojensaantioikeuden turvaamista sekä vaikutusmahdollisuuksien parantamista. Hallinnon julkisuusperiaate on toteuttava ja päätöksentekojärjestelmää on selkeytettävä. Kysymyksissä, joissa EU käyttää toimivaltaa, on lisättävä Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuuksia.
  4. EUROOPPALAINEN SIVISTYS on toimintaa syrjäytymistä ja syrjintää vastaan. On pyrittävä rakentamaan luottamuksen, solidaarisuuden ja keskinäisen kunnioituksen yhteiskuntaa. Sukupuoleen, ihonväriin tai etniseen alkuperään liittyvää syrjintää vastaan on työskenneltävä osallistumismahdollisuuksia lisäämällä sekä työnsaantia parantavilla ja syrjäytymistä ehkäisevillä ohjelmilla. Samalla on purettava syrjiviä käytäntöjä. Sosialidemokraatit tukevat yleisen syrjintäkiellon ottamista osaksi Euroopan unionin perussopimuksia.
  5. TYÖMARKKINAT ovat Euroopan unionissa yhteiset. Työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi ja epäoikeudenmukaisen kilpailun estämiseksi tarvitaan EU:n tasolla yhteistä työelämän perus- eli vähimmäisnormistoa. Sen luomisessa työmarkkinaosapuolten aktiivinen osallistuminen on välttämätöntä. Palkansaaja- ja työnantajajärjestöt voivat täydentää keskinäisillä sopimuksillaan lainsäädäntöä.
  6. EUROOPAN TALOUS JA RAHALIITON (EMU) toteuttaminen on jäsenvaltioille poliittisesti ja taloudellisesti merkittävä haaste. EMU voi tukea talouden vakautta ja kasvun voimistumista mutta se asettaa myös uusia haasteita työllisyydelle, tasapainoiselle aluekehitykselle ja suhdannepolitiikalle. SDP kannattaa EMU-suunnitelman kehittämistä työllisyyden paremmaksi huomioonottamiseksi ja talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien yhteiskunnallisten riskien vähentämiseksi. Euroopan unioni ei saa suuntautua yksipuolisesti vain rahanarvon vakauteen. Sen on saatava myös todelliset mahdollisuudet ja välineet harjoittaa samanaikaisesti kasvua ja työllisyyttä tukevaa talouspolitiikkaa.
  7. EU:N ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN johdonmukaisuutta ja yhteistä toimintaa on parannettava. EU:n on voitava toteuttaa Euroopan vakauden ja demokratian edistämiseksi sekä konfliktien ehkäisemiseksi ja kriisien hallitsemiseksi asetetut tavoitteensa myös käytännössä. Keskustelu ei saa painottua sotilaallisiin ratkaisukeinoihin. EU:n on edistettävä kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteiden toteutumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Se on ainoa keino turvallisuuden lisäämiseksi kestävällä tavalla. Kehitysyhteistyölle ja lähialueyhteistyölle asetetut tavoitteet köyhyyden vähentämiseksi ja poliittisen vakauden parantamiseksi on otettava paremmin huomioon unionin muussa politiikassa.
  8. SOTILAALLISESTI LIITTOUTUMATTOMALLA SUOMELLA tulee olla jatkossakin itsenäinen puolustus. Sen pohjalta Suomi edistää parhaiten Euroopan vakautta. Suomen on oltava mukana Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä siten, että mahdollisuudet eurooppalaisten rauhanrakenteiden vahvistamiseen, konfliktien ennaltaehkäisyyn ja rauhanturvaamiseen paranevat. NATOn puitteissa harjoitettava euro-atlanttinen yhteistyö on nykyisellään koko Euroopan vakautta ja turvallisuutta palveleva tekijä. Sitä ei tule pyrkiä korvaamaan EU:n puolustusulottuvuudella. Länsi-Euroopan unioni WEU:n kehittämisessä tulee keskittyä kriisinhallinnan ja rauhanturvaamisen tehtäviin.
  9. EUROOPAN UNIONIN LAAJENTUMINEN on parasta politiikkaa rauhan vahvistamiseksi. Se tukee pyrkimyksiä sosiaaliseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen ja rajojen madaltamiseen koko Euroopassa. Vakaan kehityksen kannalta on välttämätöntä kuroa umpeen Eurooppaa halkovaa elintasokuilua. SDP tukee Euroopan unionin laajentumista uusilla jäsenmailla. Baltian maiden on päästävä alusta lähtien mukaan Itä- ja Keski-Euroopan maiden EU-jäsenyyden toteuttamisesta käytäviin neuvotteluihin.

Taustat

EU ja työllisyys

EU-vaalijulistus:

"Työllisyyden parantaminen edellyttää unionin jäsenmailta talouskasvua tukevaa yhteistyötä talous- ja rahapolitiikassa. Työpaikkojen luomista on edistettävä verotusta ja työmarkkinoita uudistamalla. Uusia voimavaroja on suunnattava koulutustason nostamiseen ja tutkimukseen. Rakennemuutoksen koetteleman Euroopan kilpailukykyä on parannettava koulutuksen ja korkean osaamisen avulla. Euroopan ei tule ryhtyä elintasoa laskevaan palkka- tai verokilpailuun muun maailman kanssa."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Euroopan tulevaisuus riippuu siitä, miten työttömyyskysymys onnistutaan ratkaisemaan. Monet ovat jo menettäneet uskonsa mahdollisuuteen palauttaa täystyöllisyys ja tyytyvät ehdottamaan erilaisia keinoja köyhyyden keskinäiseksi jakamiseksi. Osa porvaristosta taas hyväksyy avoimesti luokkayhteiskunnan paluun ja korkean työttömyyden, ainakin niin kauan kuin työttömyys ei osu omalle kohdalle. Julkinen keskustelu toistaa 1920- ja 30-luvun väitteitä, joissa työttömyyden syyksi esitetään liian korkeat palkat, liian hyvä sosiaaliturva tai työttömien laiskuus ja työhaluttomuus.

Euroopan korkea työttömyys ei ole seurausta mistään maailmanlaajuisesta "rakennemuutoksesta", joka yhtäkkiä olisi muuttanut Euroopan kasvumahdollisuudet ja tuominnut meidät kaikki pysyvään joukkotyöttömyyteen. Korkea työttömyys on seurausta väärästä talouspolitiikasta, joka on pitänyt muita kysymyksiä tärkeämpinä. Kasvun edistämisen ja työllisyyden lisäämisen sijasta on painotettu inflaation hillintää, budjettialijäämien supistamista ja valtion roolin vähentämistä siinä määrin, että Euroopan eri maissa 10 - 15 prosenttia tuotantomahdollisuuksista jää käyttämättä.

Yksittäisen eurooppalaisen maan on vaikea murtautua irti hitaan kasvun, korkean työttömyyden ja deflaation noidankehästä, koska Euroopan maiden keskinäinen riippuvuus on suuri. Yhden maan pyrkimykset edistää kasvua kysyntää lisäämällä, johtavat helposti vain ulkomaankaupan alijäämän kasvuun ja pakottavat muuttamaan talouspolitiikan kurssia. Näin kävi esimerkiksi Ranskan sosialistihallitukselle 1980-luvun alkuvuosina. Pienempien maiden tilanne on vielä vaikeampi.

Euroopan unionin 15 jäsenmaan tilanne unionina on aivan toinen. Suurin osa unionin jäsenmaiden ulkomaankaupasta on unionin sisäistä kauppaa. Vain 10 prosenttia viennistä suuntautuu unionin ulkopuolelle. Yhdessä toimimalla ne voivat kysyntää ohjaamalla käynnistää kasvun ilman että hyöty valuu alueen ulkopuolelle ja maksutaserajoitus estää kasvun jatkumisen. Yhdessä Eurooppa on maailman suurin ja merkittävin talousalue - sillä ei ole ulkoisia rajoitteita.

Yhteisestä kasvu- ja työllisyyspolitiikasta on laadittu myös Euroopan unionin komission toimesta useita ehdotuksia. Ne ovat jääneet vain paperille, koska poliittinen tahto on puuttunut Euroopan sosialidemokraattien ponnisteluista huolimatta. Tätä tahtoa suuntautua kasvuun ja työllisyyden parantamiseen tarvitaan sekä unionin tasolla että jäsenmaissa. Kasvua tukeva rahapolitiikka voi toteutua sekin vain yhteisin eurooppalaisin toimin ja luomalla tähän tarvittava yhteinen eurooppalainen tahto.

Niin sanotut uusliberaalit tuntuvat kuvittelevan, ettei kysynnällä ole mitään merkitystä ja että vain tarjonnan tiellä olevat kuvitellut esteet rajoittavat kasvua. Tämä ei tietenkään ole totta. Yritykset lisäävät tuotantoa ja palkkaavat uusia työntekijöitä vain siinä määrin kuin tuotteille on menekkiä. Kasvavilla markkinoilla mielenkiinto suuntautuu investointeihin ja tuotannon kehittämiseen, supistuvilla markkinoilla kaikki huomio keskittyy kustannusten karsimiseen ja työvoiman vähentämiseen.

Kysynnän lisäyskään ei välttämättä riitä käynnistämään pitkäaikaista, jatkuvaa kasvua, jos yrityksiltä ja kotitalouksilta puuttuu usko siihen, että unioni ja sen jäsenmaiden hallitukset todella pyrkivät pitkäaikaiseen kasvuun ja täystyöllisyyteen. Tätä uskoa ei voida palauttaa pieninä annoksina annettavilla rohdoilla, vaan vain määrätietoisin toimin jotka osoittavat, että on olemassa poliittinen tahto ratkaista Euroopan kohtalonkysymys, poliittinen tahto, joka ei heti ensimmäisten vastoinkäymisten ilmetessä ryhdy tarkistamaan kurssia.

Tarjontatekijöiden merkitys ilmenee silloin, kun kasvu jo on käynnissä. Tällöin koulutuksen merkitys korostuu, jottei syntyisi inflatorisia tai kasvua rajoittavia pullonkauloja. Koulutuspanostuksen merkitys on sitäkin suurempi, kun pitkään jatkunut joukkotyöttömyys on rapauttanut osaamista ja työtaitoja eli panostuksen on kohdistuttava myös täydennys- ja uudelleenkoulutukseen. Työvoiman laadun ylläpitämiseen ja parantamiseen sekä työvoimatarjonnan pullonkaulojen poistamiseen pyrkivä aktiivinen työvoimapolitiikka on tänään yhtä ajankohtainen kuin työvoimapulan aikoina. Työttömyysongelmaa ei kuitenkaan voida ratkaista tarjontaa kehittämällä eikä tarjonta itsessään luo kysyntää; sitä luo vain taloudellinen kasvu.

Teollisuuden merkitys Euroopan taloudellisessa kehityksessä on edelleen suuri. Sen reaalisesta kilpailukyvystä riippuu teollisuuden tuleva kehitys. Siksi tutkimukseen ja osaamiseen on panostettava. Euroopan pulmat ovat olleet kuitenkin enemmän tutkimuksen soveltamisessa käytäntöön kuin tutkimuksen puutteessa sinänsä. Teollisuus ei suinkaan ole mikään auringonlaskun ala, jota ei tarvitsisi kehittää ja joka ei enää työllistäisi ihmisiä. Teollisuuden kehitys riippuu taloudellisesta kasvusta, ja ennen muuta sen jatkuvuudesta ja uskosta tulevaisuuteen..

Eurooppa on ollut edelläkävijä työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden kehittämisessä. Tällä tiellä sen on edelleen jatkettava. Sosiaaliturvan purkaminen kustannusten alentamiseksi ei työllisyyttä paranna. Euroopan kehitys riippuu sen omasta tahdosta. Kysyntä riippuu ostovoimasta ja siitä, paljonko säästetään ja paljonko kulutetaan. Sosiaalipolitiikan ja työmarkkinajärjestöjen keinoin tapahtunut tulojen tasoittuminen on historiallisesti katsoen edistänyt kasvua lisätessään kysyntää. Epätasainen tulonjako ei edistä kasvua ja työllisyyttä - tästä meillä on yllin kyllin esimerkkejä maailman eri puolilta.

Työllisyys on Euroopan kohtalonkysymys. Porvareille voi riittää nykyinen tilanne, jossa 10-15 prosenttia työvoimaresursseista on käyttämättä, turvattomuus lisääntyy ja usko tulevaisuuteen katoaa. Sosialidemokraateille sellainen Eurooppa ei kelpaa. Ja pitkän päälle sellainen Eurooppa hajoaa sosiaalisiin ja poliittisiin ristiriitoihin tyytymättömyyden kasvaessa. Mutta yhteinen eurooppalainen kasvupolitiikka on suuri mahdollisuus, joka on käden ulottuvilla. Yksin Suomella ei ole mahdollisuutta harjoittaa toisenlaista politiikkaa. Yhdessä Euroopan unioni ja sen jäsenmaat voivat sen tehdä ja paluu täystyöllisyyteen voi alkaa.

Nopeasti ei työttömyysongelma ratkea, vaan onnistunutkin kasvupolitiikka vaatii pitkän ajan ennen kuin tilanne korjaantuu tyydyttäväksi. Siksi emme voi odottaa, vaan yhteisen tahdon on muodostuttava nyt, kun meillä on siihen mahdollisuus.

Ympäristöä on suojeltava

EU-vaalijulistus:

"Euroopan laajuisella yhteistyöllä sekä sopimalla ympäristöverotuksen ja suojelunormien vähimmäistasosta. Näistä asioista on päätettävä tulevaisuudessa enemmistöpäätöksillä. Euroopan unionin on toimittava tiennäyttäjänä etsittäessä yhteisiä ratkaisuja maailmanlaajuisten ympäristöongelmien hoitamiseen. Liikenteen ja maatalouden ympäristöhaittoja on rajoitettava entistä tiukemmilla päästörajoilla."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

EU:n merkitys ympäristöasioissa kasvaa

Euroopan unioni on aktivoitunut ympäristöasioissa myöhään verrattuna esimerkiksi maatalous- tai sisämarkkina-asioihin. Siksi unionin valmiudet tehokkaaseen toimintaan ympäristön parantamiseksi eivät ole vielä vahvoja.

Unionissa on kuitenkin voitu sopia entistä tiiviimmästä yhteistyöstä ja uudesta ympäristölainsäädännöstä. Tämä on tapahtunut ennen kaikkea yhteisön ympäristönsuojeluohjelmien avulla.

Suomen kannalta koko unionin kattava ympäristöpolitiikka on tärkeää kahdesta syystä: Ensinnäkin Euroopasta tulevat saasteet, kuten otsoni tai raskasmetallit, heikentävät ympäristön tilaa meillä. Ja toiseksi: teollisuus ja julkinen sektori ovat investoineet viime vuosikymmeninä runsaasti ympäristönsuojeluun Suomessa. Yhteisillä sisämarkkinoilla tulee vaatia, että kilpailijamme muissa maissa sitoutuvat vähintään samantasoisiin hankkeisiin.

Jokapäiväinen vetemme ja leipämme

EU:ssa ympäristöasioihin luetaan kuuluvaksi muun muassa juomaveden laatu, jota koskevaa yhteisön 1970-luvulta peräisin olevaa direktiiviä ollaan parhaillaan uusimassa. Suomalaisten kannalta on tärkeää, että direktiiviin otetaan riittävänä korkeatasoiset laatuvaatimukset. EU:ssa yritetään saada aikaan lainsäädäntöä, joka koskisi uuden teknologian käyttöä, muun muassa geenitekniikkaa. Yhteisen säädöksen aikaansaaminen on välttämätöntä siksi, ettei Eurooppaan muodostuisi alueita, joiden heikompaa ympäristölainsäädäntöä käytettäisiin hyväksi ympäristölle tai ihmisten terveydelle haitallisten tuotteiden saamiseksi markkinoille.

EU:n tuettava Suomen ympäristöä

Suomessa on eurooppalaisittain ainutlaatuinen ja puhdas luonto. Meidän on osattava suojella omaa luontoamme esimerkillisesti. Koko Euroopan asiana on auttaa tässä työssä. EU:n rahoitusta on saatava hankkeisiin, joilla korvataan suojeluohjelmien toteuttamiseksi menetettäviä työpaikkoja Pohjois-Suomessa.

Maataloudelle myönnettävä ympäristötuki on suunnattava entistä enemmän selviin ympäristönsuojeluhankkeisiin.

Avoin ja demokraattinen unioni

EU-vaalijulistus:

"Avoin ja demokraattinen unioni edellyttää päätöksenteon avoimuuden ja kansalaisten tietojensaantioikeuden turvaamista sekä vaikutusmahdollisuuksien parantamista. Hallinnon julkisuusperiaate on toteuttava ja päätöksentekojärjestelmää on selkeytettävä. Kysymyksissä, joissa EU käyttää toimivaltaa, on lisättävä Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuuksia."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

EU koetaan usein etäiseksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Tämä johtuu sen rakenteiden ja päätöksentekojärjestelmien monimutkaisuudesta. Unionin toiminnassa on myös liikaa virkavaltaisuutta ja salailua. EU:ssa ei kuitenkaan ole kysymys perinteisestä diplomatiasta vaan yhteistyöstä konkreettisten yhteiskunnallisten ja taloudellisten kysymysten ratkaisemiseksi. Sen takia myös EU:lta on edellytettävä päätöksenteon avoimuutta ja kansanvaltaisuutta.

Avoimuuden lisääminen on keskeistä, jotta kansalaiset kokisivat EU:n nykyistä läheisemmäksi ja ymmärtäisivät EU:n toiminnan yhteyden oman elämänpiirinsä ongelmien ratkaisemiseen. EU:ssakin on lähtökohdaksi otettava se, että kansanvallassa kansalaisilla on oikeus saada tietoa siitä, mitä on päätetty, millä perusteilla ja ketkä ovat vastuussa päätöksistä.

Keskeinen keino lisätä EU:n toiminnan avoimuutta on hallinnon julkisuusperiaatteen toteuttaminen. Suomessa ja muissa pohjoismaissa kansalaisilla on oikeus perehtyä viranomaisten asiakirjoihin, jollei niiden julkisuuden rajoittaminen perustu laissa säädettyyn tärkeiden yhteisten tai yksityisten etujen suojaamiseen. Euroopan sosialidemokraatit samoin kuin Suomi ja muut pohjoismaat toimivat EU:n hallitusten välisessä konferenssissa tällaisen julkisuusperiaatteen omaksumiseksi myös EU:ssa. Nykyisinhän EU:ssa asiakirjat eivät ole julkisia, ellei niin nimenomaisesti päätetä.

Muita keinoja EU:n avoimuuden lisäämiseksi ovat sen päätöksentekojärjestelmän ja lainsäädännön selkeyttäminen. Monimutkaisia ja vaikeasti avautuvia päätöksentekomenettelyjä on yksinkertaistettava, jotta kansalaiset ja heidän järjestönsä voivat paremmin saada tietoa päätöksenteon etenemisestä ja vaikuttaa siihen. Myös päätöksentekijöiden kansanvaltaisen vastuun toteuttaminen edellyttää sitä, että tieto päätöksentekijöistä ja tehtyjen päätösten perusteluista julkistetaan.

EU:n lainsäädäntö ja perussopimukset ovat vaikeaselkoisia. Sääntelyn määrä on myös monella alalla päässyt kasvamaan kohtuuttoman suureksi. Yksi osa EU:n avoimuuden lisäämistä on sen lainsäädännön laadun parantaminen ja määrän rajoittaminen. Lainsäädännön laadun parantamiseksi on säädösten kieltä lähennettävä tavalliseen yleiskieleen. Useita kertoja muutetuista direktiiveistä, asetuksista ja sopimuksista on julkaistava ajan tasalle saatettu teksti. Lainsäädännön määrän liikakasvun ehkäisemiseksi on toissijaisuusperiaatetta sovellettava johdonmukaisesti. EU:n lainsäädännöllä ei saa puuttua sellaisiin ongelmiin, jotka voidaan paremmin ratkaista kansalaisia lähempänä kansallisella tai alueellisella tasolla.

EU:n päätöksenteon kansanvaltaisuutta turvaavat yhtäältä jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit ja toisaalta suorilla vaaleilla valittu monikansallinen Euroopan parlamentti. Kansalliset parlamentit vaikuttavat unionin neuvoston toimintaan valvomalla omien hallitustensa toimintaa EU:ssa. Päätösvalta EU:n perusasioista eli perussopimuksista ja rahoituksesta kuuluvat viime kädessä jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteilla, joiden jokaisen on hyväksyttävä näitä asioita koskevat ratkaisut.. Suomessa on eduskunnalle pyritty turvaamaan niin hyvät vaikutusmahdollisuudet kuin kansallisella parlamentilla voi olla EU:n päätöksenteossa. Eduskunnan EU-valiokuntana toimiva suuri valiokunta sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta saavat jatkuvasti tietoa Suomen hallituksen toiminnasta EU:ssa. Ne myös osallistuvat perustuslaissa säädetyllä tavalla EU:ta koskevaan kansalliseen päätöksentekoon.

Suorilla vaaleilla valitun Euroopan parlamentin tehtävänä on antaa kansalaisille välitön vaikutuskanava unionin päätöksentekoon. Euroopan parlamentin kautta pääsevät ideologiset ja aatteelliset mielipide-erot ja tavoitteet tasapainottamaan kansallisten eturistiriitojen ja teknokraattisen virkamiesohjailun vaikutusta unionin päätöksenteossa. Euroopan parlamentti tuo EU:n päätöksentekoon myös sellaisen kansalaisnäkökulman, jossa esimerkiksi sosiaaliset, ihmisoikeus- ja ympäristöarvot saavat ansaitsemansa painoarvon.

Sosialidemokraatit katsovat, että Euroopan parlamentilla on tärkeä rooli kansallisia parlamentteja täydentävänä EU:n päätöksenteon kansanvaltaisuuden lisääjänä. Tämän takia Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä niissä asioissa, joissa jäsenvaltiot ovat antaneet toimivaltaa EU:lle.

Eurooppalainen sivistys on toimintaa syrjäytymistä ja syrjintää vastaan

EU-vaalijulistus:

"On pyrittävä rakentamaan luottamuksen, solidaarisuuden ja keskinäisen kunnioituksen yhteiskuntaa. Sukupuoleen, ihonväriin tai etniseen alkuperään liittyvää syrjintää vastaan on työskenneltävä osallistumismahdollisuuksia lisäämällä sekä työnsaantia parantavilla ja syrjäytymistä ehkäisevillä ohjelmilla. Samalla on purettava syrjiviä käytäntöjä. Sosialidemokraatit tukevat yleisen syrjintäkiellon ottamista osaksi Euroopan unionin perussopimuksia."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka

Sosialidemokratiaan on aina kuulunut heikoimpien auttaminen ja tasa-arvon edistäminen kaikkien ihmisten välillä. Tämän mukaista on myönteinen pakolaispolitiikka ja tasa-arvoisten elinmahdollisuuksien antaminen maahan muuttaneille. Tänne muuttaneille ulkomaalaisille kysymys on jokapäiväisessä arjessa eteen tulevista kysymyksistä ja suomalaisten asenteista.

Suomen ulkomaalaisväestö

Suomessa asuvia ulkomaalaisia on edelleenkin vain noin 70 000 henkeä. Suomessa on suhteessa muuhun väestöön huomattavan vähän ulkomaalaisia verrattuna muihin eurooppalaisiin valtioihin. Pakolaisina Suomeen saapui 1970-luvun alussa parisataa chileläistä. Yhteensä pakolaisia on Suomeen tullut vuoden 1973 jälkeen runsaat 13 000.

Viime vuosina tapahtunut ulkomaalaisten määrän vähäinen, mutta tasainen lisääntyminen ei ole juurikaan muuttanut kuvaa tyypillisestä täällä oleskelevasta ulkomaan kansalaisesta, joka on nuorehko eurooppalainen, Suomeen työskentelemään saapunut mieshenkilö. Tilastojen mukaan Suomessa on eniten Venäjän kansalaisia (9 600). Sitten tulevat virolaiset (8 400), ruotsalaiset (7 000) ja muut entisen Neuvostoliiton kansalaiset (6 200). Nämä "ulkomaalaiset" ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi suomalaista syntyperää - inkerinsuomalaisia ja ruotsinsuomalaisia paluumuuttajia. Somaleja Suomessa on 4 000, entisen Jugoslavian kansalaisia 2 400 ja vietnamilaisia 2 000.

Turvapaikanhakijoiden määrä laskenut

Suomi vastaanottaa ns. kiintiöpakolaisia vuosittain päätettävän määrän YK:n ylläpitämiltä pakolaisleireiltä. Vuoden 1995 kiintiö mahdollisti 1 000 pakolaisen vastaanoton. Vuoden 1997 budjettiesityksessä luku on 500. Suurin osa Suomeen saapuvista pakolaisista on kuitenkin turvapaikanhakijoita. Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä oli hyvin alhainen aina 1990-luvun alkuun saakka, nousi sitten jyrkästi, mutta on kääntynyt jälleen laskuun.

EU-jäsenyyden vaikutukset

Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuoden 1995 alusta on vienyt Suomen mukaan yhteiseen päätöksentekoon sisä- ja oikeusasioissa. Euroopan unioni pyrkii jäsenvaltioiden yhteistyön tiivistämiseen niin turvapaikkapolitiikassa kuin EU:n ulkopuolisista maista tulevien maahanmuuton säätelyssä.

Viisumipolitiikkaa ja rajavalvontaa on pyritty koordinoimaan niin, että EU-maille syntyisi yhtenäinen käytäntö.

SDP:n tavoitteita

Suomessa on tarpeen käydä perusteellinen keskustelu ulkomaalais- ja pakolaispolitiikasta ja tämän vuoksi valtioneuvosto on asettanut työryhmän pohtimaan Suomelle selkeät maahanmuuttajapoliittiset päämäärät ja suuntaviivat. Tällaista poliittista linjanvetoa maahanmuuttajien suhteen Suomella ei ole aiemmin ollut. SDP pitää erittäin tärkeänä asetetun toimikunnan työtä ja sen pohjalta hallituksen tekemää poliittista linjanvetoa maahanmuuttajakysymyksissä.

Toimikunnan työn perusteella on jo säädetty viime elokuussa voimaanastunut laki, jolla inkerinsuomalaisten maahanmuuttoa säädellään. Tavoitteena on, että Suomeen voisi vuosittain muuttaa 1 500-2 000 inkerinsuomalaista, jotka pystytään hyvin sopeuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Toimikunta on tähänastisessa työssään korostanut tarvetta kaikkien maahanmuuttajien - paluumuuttajien, siirtolaisten ja pakolaisten - nopeaan integroitumiseen. Se edellyttää maahanmuuttajilta itseltään aktiivista vastuunottoa ja suomalaiselta yhteiskunnalta puolestaan valmiutta kohdata tulijat tasavertaisina ihmisinä, joiden kielitaidon ja suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen omaksumista ollaan valmiita edesauttamaan.

  • Suomessa tulee luoda hyvät etniset suhteet ja kattavat, monipuoliset palvelut myös maahanmuuttajille. Suomen tulee kyetä ottamaan paremmin huomioon ja hyödyntämään maahanmuuttajien tieto-taitoa, kielitaitoa ja meille etäisempien kulttuurien tuntemusta. Mitä tehokkaammin Suomi kykenee tähän, sitä helpompi on edistää myös suvaitsevia asenteita suomalaisessa yhteiskunnassa. Etnistä tasa-arvoa rakennetaan parhaiten takaamalla maahanmuuttajille samat valmiudet kuin kantaväestölle.
  • Maahanmuuttajien integroimisessa suomalaiseen yhteiskuntaan tulee lähtökohtina olla tasa-arvo, valinnanvapaus ja yhteistyö maahanmuuttajien kulttuuritausta huomioon ottaen. Tämä edellyttää huomion kiinnittämistä maahanmuuttajien työllistymisedellytyksiin, kielitaidon kehittämismahdollisuuksiin sekä asumisoloihin. Suomen kielen taito on ehdoton edellytys maahanmuuttajien koulutukseen pääsylle ja työmarkkinoilla menestymiselle. Maahanmuuttajista jopa 60 prosenttia on tällä hetkellä ilman työtä. Tilanteen korjaamiseksi on ryhdyttävä pikaisiin toimiin. Maahanmuuttajanuorten integroimista työmarkkinoille on erityisesti tuettava. Muutenkin vaikeassa työttömyystilanteessa emme voi antaa etnisen kuilun työmarkkinoilla kasvaa.
  • Suomessa ei suurimmissa kaupungeissakaan ole merkittäviä maahanmuuttajien keskittymiä. Myös tulevaisuudessa on pyrittävä tasaiseen yhdyskuntarakenteen kehitykseen, kuitenkin niin, ettei yksilön oikeutta valita asuinpaikkaansa loukata. Samalla on tarjottava mahdollisuus myös luontevan kokoisten etnisten yhteisöjen syntymiselle.
  • Euroopan unionin jäsenenä toimiessaan Suomi tarvitsee selkeät kansalliset tavoitteet myös pakolaispolitiikan osalta. Tällainen tavoite on siirtolaisuutta ja pakolaisuutta ehkäisevän toiminnan tukeminen esim. kehitysmaiden köyhimpiä väestön osia tukevan kehitysyhteistyön avulla. Suomen on myös pidettävä tavoitteena edistää kehitysmaiden ihmisoikeus- ja demokratisoitumiskehitystä. Nämä keinot eivät sinällään ole riittäviä - maailman pakolaisongelman ei voi odottaa ratkeavan yhtäkkiä. Tämän vuoksi Suomen tulee Euroopan unionin jäsenenä kantaa oma vastuunsa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottajana. Suomen onkin tuettava aikaisempaa päämäärätietoisempaa ja tiiviimpää yhteistyötä pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa EU:n jäsenmaiden kesken.
  • Etnisten suhteiden ja suvaitsevan asenneilmapiirin kehittämisessä koko yhteiskuntaan tarvitaan kansalaisjärjestöjen, viranomaisten sekä poliittisten puolueiden panostusta. Maahanmuuttajien omalle järjestäytymiselle on luotava suotuisat olosuhteet. SDP:n panos suvaitsevan ja rasismin vastaisen ilmapiirin edistämisessä on merkittävä. Tämä on tuotava selkeästi esiin myös julkisuudessa.

Ihmisten Eurooppa

EU-vaalijulistus

"Työmarkkinat ovat Euroopan unionissa yhteiset. Työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi ja epäoikeudenmukaisen kilpailun estämiseksi tarvitaan EU:n tasolla yhteistä työelämän perus- eli vähimmäisnormistoa. Sen luomisessa työmarkkinaosapuolten aktiivinen osallistuminen on välttämätöntä. Palkansaaja- ja työnantajajärjestöt voivat täydentää keskinäisillä sopimuksillaan lainsäädäntöä."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Eurooppalainen ohjelma työllisyyden parantamiseksi

Työllisyydestä on huolehdittava myös yhteisin eurooppalaisin ponnistuksin. Eurooppalaisen työllisyysohjelman tulee rakentua seuraaville keskeisille periaatteille:

  • huolehditaan ihmisten osaamisesta korkealla peruskoulutuksella ja toteuttamalla jatkuvan koulutuksen periaate
  • kehitetään työelämää yhdistämällä työntekijöiden turvallisuus ja yritysten joustavuustarpeet
  • kehitetään tuottavuutta ja osaamista eurooppalaisessa mittakaavassa edistämällä työntekijöiden ja työnantajien järjestöjen keskinäistä yhteistyötä.

Eurooppalainen työllisyysmalli ei voi perustua halpatyövoimaan ja työntekijöiden ihmisoikeuksien polkemiseen tai sosiaaliseen dumppaukseen. Tarvitaan panostusta osaamiseen; tarvitaan yhteistyötä ja sosialidemokratian tasa-arvoajattelun toteuttamista käytännössä.

Työntekijöille turvaa sopimuksin

Ensimmäiset Eurooppa-tason työmarkkinasopimukset on jo tehty. Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet pääsivät viime vuonna yhteisymmärrykseen vanhempainlomaa koskevista yhteisistä eurooppalaisista miniminormeista. Työmarkkinasopimuksesta syntyy EU:n uutta lainsäädäntöä, joka parantaa työntekijöiden oikeuksia monissa EU-maissa.

SDP kannattaa kehittyvää työmarkkinoiden sopimustoimintaa myös EU:n tasolla. Se mahdollistaa eurooppa-tason työmarkkinasopimukset osapuolten niin halutessa. Kolmikantayhteistyön vahvistaminen edelleen on eurooppalainen malli hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Yleissitovuus säilyy EMU:ssa

Euroopan talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen toteutumiseen vuoden 1999 alusta on varauduttava jo nyt. Yhteiseen valuuttaan siirtyminen edellyttää uudenlaista kansallista talouspolitiikkaa ja kehittyvää työmarkkinoiden sopimuspolitiikkaa.

Valuuttapolitiikan poistuessa kansallisen talouspolitiikan työkaluista tarvitaan uusia keinoja suomalaisen kilpailukyvyn turvaamiseksi talouden häiriötilanteissa. Näihin keinoihin kuuluvat taseeltaan vahvat yritykset, joilla on aikaisempaa parempi huonojen vuosien kestokyky.

Talouteen tarvitaan myös joustopuskureita, joilla voitaisiin tasata suhdanteita. On selvitettävä mahdollisuudet esim. työttömyysturvamaksujen ja eläkemaksujen keräämisestä suhdanteiden mukaisesti: matalasuhdanteessa pienemmät maksut ja noususuhdanteessa voidaan vastaavasti periä suurempia maksuja.

Työmarkkinaosapuolten tulee kehittää myös palkkausjärjestelmiä niin, että niissä yhdistyy työntekijöiden turvallisuustarpeet ja yritysten joustavuustarpeet. Turvallisuutta SDP:n ajattelussa edustavat työ- ja virkaehtosopimusten määrittelemät peruspalkat ja joustavuutta peruspalkkojen päälle tulevat erilaiset tulospalkat (tuotanto-, vuosi- ja muut palkkiot).

Myös EMU-Suomessa työehtosopimusten tulee olla yleissitovia. Sopimukset määrittelevät ne minimiehdot, joita kaikkien yritysten tulee noudattaa. Yleissitovuuden periaate on tärkeä työntekijöiden turvallisuudelle, mutta yhtä tärkeä se on myös yritysten tasavertaisille kilpailumahdollisuuksille.

Ihmisoikeudet kauppasopimuksiin

Laajeneva vapaakauppa hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia ja tuo lisää hyvinvointia. Vapaakauppasopimuksiin on jatkossa sisällytettävä selkeät määräykset perustavaa laatua olevien ihmisoikeuksien kunnioittamisesta työelämässä, jotta sosiaalisella dumppauksella ja työvoiman riistolla ei haeta kilpailuetuja.

Tänään vapaakaupan piirissä on maita, jotka sallivat lapsityövoiman ja vankityövoiman käytön ja kieltävät perustavaa laatua olevat ay-oikeudet. Karkea työvoiman riisto johtaa väliaikaisesti halpaan tuotantoon, vääristyvään kilpailuun ja työpaikkojenmenetyksiin maissa, joissa työelämän ihmisoikeuksista huolehditaan.

Suomen ja koko EU:n tuleekin ajaa vapaakauppasopimuksiin ns. sosiaaliklausuulia, joka turvaa työntekijöiden oikeudet (mm. oikeus järjestäytymiseen ja oikeus ay-toimintaan) vapaakauppaa harjoittavissa maissa.

Euroopan talous ja rahaliitto I

EU-vaalijulistus:

"Euroopan talous ja rahaliiton (EMU) toteuttaminen on jäsenvaltioille poliittisesti ja taloudellisesti merkittävä haaste. EMU voi tukea talouden vakautta ja kasvun voimistumista mutta se asettaa myös uusia haasteita työllisyydelle, tasapainoiselle aluekehitykselle ja suhdannepolitiikalle. SDP kannattaa EMU-suunnitelman kehittämistä työllisyyden paremmaksi huomioonottamiseksi ja talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien yhteiskunnallisten riskien vähentämiseksi. Euroopan unioni ei saa suuntautua yksipuolisesti vain rahanarvon vakauteen. Sen on saatava myös todelliset mahdollisuudet ja välineet harjoittaa samanaikaisesti kasvua ja työllisyyttä tukevaa talouspolitiikkaa."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Miksi talous- ja rahaliittoa tarvitaan?

Euroopan integraatio on edennyt asteittain tavarakauppaa koskevasta tulliliitosta todellisiin sisämarkkinoihin, joilla pitkälti vallitsee tavaroiden, palvelujen, pääomien ja ihmisten vapaa liikkuvuus. Talous- ja rahaliiton toteuttaminen on seuraava askel tiellä kohti syvempää poliittista ja taloudellista integraatiota. Sen tarkoituksena on antaa Euroopan unionille sen todellisia taloudellisia ja henkisiä voimavaroja vastaava painoarvo maailmantaloudessa.

Euroopan talouskehitystä on häirinnyt 60-luvun lopulta asti sen keskinäisten valuuttojen liikkeet. Valuutanvaihto ja kurssimuutoksilta suojautuminen on tietysti kustannus yrityksille, mutta vielä tärkeämpää on ollut, että yhteiset markkinat eivät toimi kunnolla silloin, kun valuuttakurssimuutokset ovat usein toistuvia. Tästä esimerkkinä on yhteinen maatalouspolitiikka, jossa on jouduttu turvautumaan keinotekoisiin järjestelyihin, ns. vihreisiin kursseihin markkinoiden vakauden ylläpitämiseksi. Yhteisen raha- ja talouspolitiikan puute on johtanut tilanteeseen, jossa ulkoiset vaihtotaserajoitukset, valuuttakurssiodotukset ja taktikointimahdollisuudet ovat hidastaneet Euroopan talouskasvua ja vaikuttaneet siten kielteisesti työllisyyteen.

1970-luvulla luotiin vakauden ylläpitämiseksi ERM, valuuttakurssimekanismi korvaamaan kiinteiden kurssien puutetta. Kun todellista raha- ja talousliittoa ei kuitenkaan ole luotu, on se käytännössä ollut vain vanhan Bretton Woods -järjestelmän kiinteiden kurssien korvike muuttuneessa maailmassa. Yhteisen valuutan puute on johtanut myös siihen, että suurimman ja taloudellisesti vahvimman jäsenmaan Saksan rahapolitiikka on tullut määrääväksi. Ja Saksan keskuspankki, Bundesbank, taas katsoo päätöksissään vain Saksan, ei Euroopan etuja kuten tapahtui esimerkiksi Saksan jälleen yhdistymisen yhteydessä. Tällä taas on ollut kielteisiä vaikutuksia koko Euroopan talouskehitykseen.

Mitä raha- ja talousliitosta seuraa?

Rahaliitto merkitsee yhteistä valuuttaa ja yhteistä Euroopan keskuspankkia, joka päättää rahapolitiikasta. Se on instituutio, jonka harjoittamasta politiikasta riippuu, ovatko seuraukset kasvun ja työllisyyden kannalta myönteisiä tai kielteisiä.

Yhteisestä valuutasta tulee nopeasti dollariin rinnastettava valuutta ja ennen pitkää maailman merkittävin valuutta. Valuuttakurssispekulaatiot menettävät merkityksensä eikä Yhdysvallat voi enää pitää dollarin arvoa keinotekoisen alhaisella tasolla. Euron kurssivaihteluilla ei taas yksityisten eurooppalaisten kannalta ole sen enempää merkitystä kuin dollarin arvon muutoksilla, koska toiminta ja ulkomaankauppakin EU:n ulkopuolisten maiden kanssa tulee tapahtumaan euroissa. Tämä antaa Euroopan rahapolitiikalle liikkumatilaa ja mahdollisuuden suuntautua kasvua ja työllisyyttä tukevaan raha- ja korkopolitiikkaan, kun keinotekoisista sisäisistä rajoituksista vapaudutaan. Yksittäisten jäsenmaiden kannalta myös vaihtotaserajoitukset poistuvat eivätkä enää ole kasvun esteenä; kokonaisuutenahan Euroopalla ei tällaista rajoitusta ole vaihtotaseen ulkopuolisiin maihin ollessa jatkuvasti ylijäämäinen.

Lyhyesti raha- ja talousliitto antaa mahdollisuuden vapautua nykyisestä deflaatiokierteestä. Yksittäiset jäsenmaat eivät voi samanlaista vapautta saavuttaa ilman rahaliittoa.

Rahaliitto on kuitenkin vain mahdollisuus. Liian itsenäinen Euroopan keskuspankki saattaa tietysti jatkaa nykyistä olemattoman inflaation vastaista politiikkaa ja johtaa nykyisen deflaatiokierteen jatkumiseen ja syvenemiseen. Millaista politiikkaa harjoitetaan, riippuu viime kädessä poliittisesta voimasta ja halusta korjata Maastrichtissa luotuja instituutioita, mutta rahaliitto tarjoaa kasvu- ja työllisyyspolitiikkaan mahdollisuuden, jota nyt ei ole.

Ongelmaksi rahaliiton toteuttamisessa ovat muodostuneet Maastrichtin sopimuksessa sovitut ns. lähenemiskriteerit. Kun talouspoliittinen valta ei siirry EU:lle, niin toimiva rahaliitto edellyttää, että jäsenmaiden talouspolitiikka on riittävän yhdensuuntaista. Maastrichtin sopimusta neuvoteltaessa nuo kriteerit, inflaatiovauhti, korkotaso, budjettialijäämän suuruus suhteessa kansantuotteeseen ja julkisen velan suhde kansantuotteeseen sekä valuutan vakavuus eivät näyttäneet kohtuuttomilta, vaikka itse kriteerien numeroarvoille ei mitään talousteorian mukaista perustelua ollutkaan olemassa.

Nyt laman myötä Maastrichtin kriteereistä on muodostunut kohtuuton taakka, joka pakottaa Euroopan lähestymään rahaliittoa kiristävän deflaatiopolitiikan kautta. Viime kädessä joudutaan kuitenkin suorittamaan poliittinen harkintaa. Rahaliiton lykkäytyminen olisi vahingollista, koska se loisi epävarmuutta ja jännitteitä, mutta ei kuitenkaan vapauttaisi Eurooppaa nykyisestä deflaatiokierteestä, vaan päinvastoin saattaisi vahvistaa sitä.

Liioin ei rahaliiton ulkopuolelle jääminen ole mikään todellinen vaihtoehto, sillä ei voida ajatella, että ulkopuolelle jäävien EU-maiden mahdollisuus harjoittaa itsenäistä raha- ja valuuttakurssipolitiikkaa mitenkään lisääntyisi nykyisestä.. Liioin se seikka, että Eurooppa ei ole ihanteellinen valuuttakurssialue ei ole perustelu ulkopuolelle jäämiselle: Yhdysvallat ei myöskään ole ihanteellinen valuutta-alue. Suomen devalvaatiot eivät historiassa ole myöskään olleet mitään sopeuttamisreaktioita ulkopuolisiin tarjontashokkeihin, vaan korjaustoimia itse aiheutettuun kustannuskehitykseen, joka jatkossa voidaan korjata etu- eikä jälkikäteen.

Rahaliitto antaa mahdollisuuden irtautua nykyisestä laman, hitaan kasvun ja työttömyyden kierteestä. Mutta vain mahdollisuuden. Toteutuuko tuo mahdollisuus riippuu eurooppalaisen sosialidemokratian poliittisesta voimasta.

Euroopan talous ja rahaliitto II

EU-vaalijulistus:

"Euroopan talous ja rahaliiton (EMU) toteuttaminen on jäsenvaltioille poliittisesti ja taloudellisesti merkittävä haaste. EMU voi tukea talouden vakautta ja kasvun voimistumista mutta se asettaa myös uusia haasteita työllisyydelle, tasapainoiselle aluekehitykselle ja suhdannepolitiikalle. SDP kannattaa EMU-suunnitelman kehittämistä työllisyyden paremmaksi huomioonottamiseksi ja talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien yhteiskunnallisten riskien vähentämiseksi. Euroopan unioni ei saa suuntautua yksipuolisesti vain rahanarvon vakauteen. Sen on saatava myös todelliset mahdollisuudet ja välineet harjoittaa samanaikaisesti kasvua ja työllisyyttä tukevaa talouspolitiikkaa."

1. Kehitys kohti talous- ja rahaliittoa

Pääomaliikkeiden vapauttaminen.

Euroopan talousyhteisö EEC luotiin lama- ja sotavuosien aikana säädeltyjen markkinoiden oloissa. Säätelyn ja kaupan esteiden purku toi EEC:n ja muiden vapaakauppajärjestelmien piirissä olevia maille mittavia hyötyjä. Eteneminen kohti tavarakaupan yhteismarkkinoita johti väistämättä tilanteeseen, jossa myös kansainvälisten pääomaliikkeiden vapauttaminen oli välttämätöntä. Eri maissa pääomaliikkeiden vapauttaminen eteni erilaista vauhtia: Saksassa ja Iso-Britanniassa säätely purettiin jo 1970-luvulla, suuressa osassa EY- ja EFTA-aluetta vasta 1980- ja 90-luvulla.

Pääomaliikkeiden vapauttaminen on merkinnyt, että valtiot, yritykset ja kotitaloudetkin ovat saaneet rahoitusta entistä edullisimmilla ehdoilla. Mutta vapaat ja tehokkaasti toimivat rahamarkkinat ovat tuoneet mukanaan myös haittoja. Velkaantuneiden valtioiden ja kansantalouksien ja vapaiden pääomamarkkinoiden yhdistelmä on riskialtis. Kun luottamus jonkin maan talouteen heikkenee, kansainväliset rahamarkkinat reagoivat nopeasti ja voimakkaasti. Vuosien 1992 ja 1993 valuuttakriisit osoittivat, etteivät edes Italian tai Iso-Britannian kokoiset maat pysty omilla toimillaan torjumaan valuuttaspekulaatioita ja pitämään valuutan arvoa sovitun vaihteluvälin sisällä.

Pääomaliikkeiden vapauttaminen on ajanut valtiot tilanteeseen, jossa niiden valittavana on joko luopuminen valuuttakurssipolitiikasta päästämällä kurssit vapaasti kellumaan tai luopuminen kokonaan rahapoliittisesta itsenäisyydestä muodostamalla eurooppalainen rahaliitto. Kummassakin vaihtoehdossa valuuttakurssi lakkaa olemasta talouspolitiikan väline.

Yhteiset markkinat, yhteinen raha.

Rahaliiton ja yhteisen rahan edut vapaasti kelluviin kursseihin nähden ovat kotitalouksien ja yritysten liikkuessa tai käydessä kauppaa Euroopan rajojen yli: valuutanvaihdon kustannukset poistuvat, ulkomaisten luottojen kurssiriskit poistuvat ja hintavertailu helpottuu. Näitä syitä merkittävämpi peruste yhteisvaluutalle on yleinen rahataloudellinen vakaus: vaikka markkinat ennen pitkää löytävät oikeat ja tasapainoiset valuuttakurssit, kurssien alituiset heilahtelut lisäävät epävarmuutta.

Viime kädessä kauppapoliittiset realiteetit sitovat yhteismarkkinat ja rahaliiton toisiinsa. Huolimatta yhteistyöpyrkimyksistään EU:n jäsenmaat ovat herkästi syyttämässä toisiaan epäreilusta kilpailusta ja pystyttämässä uusia kaupan esteitä. Mikäli jokin sisämarkkinoilla toimiva maa saa viennilleen kilpailuetua valuuttansa heikentymisestä, se voi laukaista suojelu- ja tukitoimien kierteen, joka vaarantaa yhteismarkkinoiden toiminnan ja koko Euroopan unionin taloudellisen perustan.

2. Talouspolitiikka, työllisyys ja EMU

Päätös ERM:stä.

Euroopan talous- ja rahaliiton perustamissopimuksen mukaan EMUun haluavien maiden valuuttakurssien on oltava vakaita riittävän pitkän ajan ennen jäsenyyden alkamista. Valuuttakurssin on kahden vuoden ajan ennen rahaliiton jäsenyyttä noudatettava Euroopan valuuttakurssimekanismin, ERM, vaihteluväliä. Vallitsevan tulkinnan mukaan valuutan tosiasiallinen vakaus - mikä vahvalla Suomen markalla on jo pitkään ollut - ei riitä, vaan kurssi on muodollisesti sidottava ERM:iin.

Varmistaakseen mahdollisuutensa päästä EMU:un on Suomen siksi päätettävä piakkoin markan kytkemisestä ERM:iin. Pahimmassa tapauksessa kytkentään liittyy riski vuosien 1991-1992 tapahtumien uusiutumisesta: markan vakauden puolustamiseksi keskuspankkikorkoja jouduttaisiin nostamaan ja tekemään haittaa talouskasvulle ja työllisyydelle. Samanlainen markan kriisi on kuitenkin epätodennäköinen: Suomella ei ole rasitteenaan vaihtotaseongelmaa ja markan arvo on nyt realistisella tasolla. On myös syytä panna merkille, että ERM-päätös tulee myös niiden maiden eteen, jotka eivät liity rahaliittoon. EU:n ECOFIN-neuvoston Veronan-kokous päätyi edellyttämään myös ulkopuolelle jäävien maiden valuuttakurssien jonkinlaista sitomista yhteiseen järjestelmään.

Korot ja inflaatio.

Rahaliiton kannattajat uskovat sen tuovan mukanaan vakaan hintatason ja alhaiset korot. Vapaiden pääomamarkkinoiden oloissa inflaatio ei elvytä, korkeasta ja vaikeasti ennustettavasta inflaatioprosentista on vain pelkkää haittaa. Säästäjät ja luotonantajat ottavat inflaatio-odotukset huomioon korkoja määritellessään, odotus inflaation kiihtymisestä johtaa siihen, että korkoihin liitetään epävarmuus- eli riskilisää. Vastaavasti vakaa hintataso merkitsee vakaita korkoja ja alhaista reaalikorkoa.

Eurovaluutta on uusi ilmiö ja siksi sen vakautta ei voida perustaa hyvälle ja luottamusta herättävälle inflaatiohistorialle. Eurovaluutan vakaus edellyttää, että kaikilla EMUun liittyvillä mailla on jo ennen lopullista rahaliittopäätöstä näyttöä vakaasta hinta- ja korkotasosta: yhdenkään EMU-jäsenen inflaatio ei saa olla yli 1,5 prosenttia eikä korkotaso yli 2 prosenttia korkeampi kuin alhaisimman inflaation maissa. Suomelle näiden EMU-kriteerien ylläpitäminen ei tuota vaikeuksia: meidän alhainen inflaatiomme ja alentuneet korkomme ovat itseasiassa vertailukohtana muille EMUun pyrkiville.

Vajeet ja velka.

Alhaisten korkojen ja vakaan hintatason saavuttaminen edellyttää julkisen talouden tasapainoa. Velkaantuneet valtiot pyrkivät ratkaisemaan velkaongelmansa inflatorisella politiikalla. Jotta vakaiden ja alhaisten korkojen politiikka olisi uskottavaa, on velkaantumiselle asetettu rajat. EMU-sopimuksen mukaan julkisen sektorin velka ei saa ylittää 60 prosenttia ja vuotuinen budjettialijäämä ei saa ylittää 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Velkasuhteen ja vajeen kriteerit ovat lähes kaikille maille vaikeat täyttää. Niistä voidaan kuitenkin joustaa jonkin verran: Yli 60 prosentin velkasuhde hyväksytään, jos velkaantumiskehitys on saatu kuriin.

EMU-hanketta kritisoidaan takertumisesta edellä esitettyihin tunnuslukuihin, jotka ovat syntyneet poliittisena kompromissina. Tiukka ja normeihin sidottu finanssipolitiikka ei sovi kaikkiin suhdannetilanteisiin. Toisaalta jonkinlainen ohjelma velkaantumiskierteen katkaisuun olisi ilman EMU:akin laadittava - jatkuvasti kasvava velka tuo mukanaan epävarmuutta ja hidastaa talouden elpymistä.

3. Päätökset rahaliitosta

EMU:n aikataulu on tiivis

EMU:n lähentymiskriteerien saavuttaminen arvioidaan vuoden 1997 lukujen pohjalta. Päätös tehdään EU:n huippukokouksessa alkuvuonna 1998 - jota ennen kansallisten parlamenttien on annettava päättäjille valtuutuksensa. Rahaliiton ratkaiseva vaihe, valuuttojen peruuttamaton sitominen tapahtuisi vuonna 1999 ja eurot olisivat ainoa maksuväline vuonna 2002.

Kuluva syksy on tehnyt EMU-hankkeen toteutumisen entistä todennäköisemmäksi. Saksan talouden elpyminen ja korkojen lasku, EU-maiden päättäväisyys budjettialijäämien supistamisessa ja poliittinen sitoutuminen EMUun viittaavat siihen, että hanke voisi toteutua ennalta sovitussa aikataulussa.

Suomen omassa päätösvallassamme on, liitymmekö rahaliittoon. Suomen kansantalouden ja valtiontalouden tila mahdollistaa sen, että päätösvalta on omissa käsissämme.

EMU:n jäsenyysehdoiksi määriteltyjä talouden tasapainon tunnuslukuja ei tule nähdä tavoitteena, vaan välineinä. EMU:n myötä tulevia ongelmia on lievitettävä antamalla unionille ja sen jäsenmaille mahdollisuudet harjoittaa työllisyyttä tukevaa ja alueellisia kehityseroja tasapainottavaa politiikkaa.

EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

EU-vaalijulistus:

"EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuutta ja yhteistä toimintaa on parannettava. EU:n on voitava toteuttaa Euroopan vakauden ja demokratian edistämiseksi sekä konfliktien ehkäisemiseksi ja kriisien hallitsemiseksi asetetut tavoitteensa myös käytännössä. Keskustelu ei saa painottua sotilaallisiin ratkaisukeinoihin. EU:n on edistettävä kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteiden toteutumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Se on ainoa keino turvallisuuden lisäämiseksi kestävällä tavalla. Kehitysyhteistyölle ja lähialueyhteistyölle asetetut tavoitteet köyhyyden vähentämiseksi ja poliittisen vakauden parantamiseksi on otettava paremmin huomioon unionin muussa politiikassa."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Euroopan unionin hallitusten välinen konferenssi (HVK) aloitti työnsä keväällä 1996. Eräs sen käsiteltävänä oleva asiaryhmä on unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen: EU:lle on esitetty uutta arvovaltaista ulkopoliittista puhemiestä ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuranta- ja tutkimusresurssien parantamista; WEU:n ja EU:n suhdetta on kehitettävä ja - ennen kaikkea - unionin päätöksenteko ulko- ja turvallisuusasioissa on saatava joustavammaksi. - Sitä vastoin mikään taho ei esitä yhteistä puolustusta EU:n toimialaksi, eikä euroarmeijasta ole puhettakaan.

HVK:ssa Suomi tukee EU:n kehittämistä tehokkaammin toimivaksi yhteisöksi ja tässä tarkoituksessa Suomi kannattaa myös yhteisen turvallisuuspolitiikan uudistamista. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei kuitenkaan saa merkitä Suomen perusratkaisujen, kuten sotilaallisen liittoutumattomuuden kaventumista.

Suomen hallitus suhtautuu myönteisesti EU:n ulko- ja turvallisuusasiain päätöksenteon kehittämiseen ja hyväksyy sen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanoa koskevissa päätöksissä ei aina vaadittaisi yksimielisyyttä. Vähemmistöön jääneet jäsenmaat voisivat kuitenkin pidättäytyä omien kansallisten etujensa vastaisten päätösten toimeenpanosta. Liittoutumattomuudestaan kiinni pitävä Suomi ei kannata WEU:n ja EU:n sulauttamista.

Suomen ja Ruotsin ulkoministerien yhteisessä aloitteessa on sitä vastoin esitetty WEU:n muokkaamista unionin päättämien humanitaaristen ja kriisinhallintaoperaatioiden toteuttajaksi, jolloin myös liittoutumattomat EU-maat voisivat osallistua WEU:n toteuttamiin operaatioihin.

Suomi suhtautuu myönteisesti turvallisuuspoliittisten tutkimus- ja suunnitteluvoimavarojen lisäämiseen, mutta kannattaa niiden sijoittamista hallituksia edustavan ministerineuvoston sihteeristöön. - Suomi ei myöskään pidä hyvänä järjestelyä, jossa ulkopoliittinen puhemies syrjäyttäisi unionin kulloisenkin (kiertävän) puheenjohtajamaan aseman.

Sotilaallisesti liittoutumaton Suomi

EU-vaalijulistus:

"Sotilaallisesti liittoutumattomalla Suomella tulee olla jatkossakin itsenäinen puolustus. Sen pohjalta Suomi edistää parhaiten Euroopan vakautta. Suomen on oltava mukana Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä siten, että mahdollisuudet eurooppalaisten rauhanrakenteiden vahvistamiseen, konfliktien ennaltaehkäisyyn ja rauhanturvaamiseen paranevat. NATOn puitteissa harjoitettava euro-atlanttinen yhteistyö on nykyisellään koko Euroopan vakautta ja turvallisuutta palveleva tekijä. Sitä ei tule pyrkiä korvaamaan EU:n puolustusulottuvuudella. Länsi-Euroopan unioni WEU:n kehittämisessä tulee keskittyä kriisinhallinnan ja rauhanturvaamisen tehtäviin."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Sotien jälkeisen Suomen tavoitteena oli saavuttaa kansainvälisen yhteisön tunnustus puolueettomuudelle. Tässä tavoitteessaan Suomi onnistui: Suomen ja Neuvostoliiton välille solmitun YYA-sopimuksen sisältö poikkesi itäisen Euroopan valtioiden vastaavista sopimuksista. Suomea ei missään vaiheessa luettu Neuvostoliiton johtamaan sotilaalliseen liittoutumaan kuuluvaksi maaksi. Toinen tavoitteemme oli samaistua selkeästi läntisten demokratioiden ja markkinatalousmaiden ryhmään. Onnistuneeseen pyrkimykseen kuului liittyminen vapaakauppasopimus GATT:iin ja valuuttarahasto IMF:iin ja Pohjoismaiden neuvostoon. Suomi integroitui asteittain määrätietoisesti läntisiin taloudellisiin yhteistyöjärjestöihin liittymällä OECD:hen ja tekemällä vapaakauppasopimukset EFTA:n ja EEC:n kanssa.

Suomen ulkopolitiikan menestyksen takana oli hiljalleen kehittynyt kansallinen yksimielisyys perustavoitteista ja valmius vastata kansainvälisistä velvoitteista. Viime mainittu tarkoitti mm. taloudellisten olojemme kehittämistä vastaamaan läntisiä yhteistyökumppaneitamme ja aktiivisuutta aserajoitus- ja luottamus lisäävissä neuvotteluissa. Suomi oli myös valmis osallistumaan kansainväliseen yhteistyöhön konkreettisin panoksin, asettamalla YK:n käyttöön rauhanturvajoukkoja ja harjoittamalla kehitysyhteistyötä.

Kuluvan vuosikymmenen alussa Suomen poliittisen johdon täytyi reagoida ulko- ja turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. - Länsi-Euroopan tiivistäessä yhteistyötään ja Itä-Euroopan rakenteiden hajotessa ei Suomi enää voinut jatkaa entisen kaltaista puolueettomuuspolitiikkaansa. - Vuonna 1990 Suomi liittyi Euroopan neuvostoon ja irtautui samana vuonna YYA-sopimuksen sotilaallisista artikloista. Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATOn järjestäessä suhteitaan Neuvostoliiton seuraaja- ja entisiin liittolaismaihin Suomi päätti osallistua yhteistyöneuvosto NACC:n toimintaan ja solmia rauhankumppanuussopimuksen. EU:n jäsenyyshakemus selkeytti Suomen aseman Euroopassa ja lisäsi Suomen turvallisuutta.

Euroopan vanhan kahtiajaon ja vastakkainasettelun jäätyä historiaan on perinteinen puolueettomuuskäsite vanhentunut. Siitä huolimatta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusratkaisuun kuuluu sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomi on yhteistyösuhteessa NATOon, mikä ilmenee mm. osallistumisena NATOn toimeenpanemaan Bosnian rauhanturvaoperaatio IFOR:iin.

Suomi ei ole kuitenkaan hakeutumassa NATOn jäseneksi. Suomi ei omalta osaltaan näe mitään sellaista uhkakuvaa, jonka torjuminen edellyttäisi kuulumista sotilasliittoon. Päinvastoin: Suomen näkemysten mukaan jäsenyytemme NATOssa saattaisi pahimmassa tapauksessa horjuttaa Pohjois-Euroopan tasapainoa ja heikentää alueen turvallisuutta. Samasta syystä Suomi ei ole hakenut Länsi-Euroopan unionin WEU:n jäsenyyttä - myös EU-maiden enemmistön muodostama WEU on sotilasliitto, jonka jäsenillä on velvollisuus toistensa puolustamiseen.

* * *

Sosiaalidemokraatit ovat osallistuneet Suomen sodanjälkeisen ulkopolitiikan muodostamiseen ja pyrkineet edistämään kansallista yksimielisyyttä. Ollessaan oppositiossa 1990-luvun alussa SDP antoi tukensa presidentin ja hallituksen ulkopoliittisille linjanvedoille ja nykyisen hallituksen linja on jatkoa tälle politiikalle. Sosiaalidemokraattien mielestä Suomen ratkaisut ovat olleet perusteltuja ja oikeita eikä ole syitä asettaa kyseenalaiseksi nykyistä linjaa. Meillä ei ole anteeksipyydettävää mistään ilmansuunnasta.

Euroopan unionin laajentuminen

EU-vaalijulistus:

"Euroopan unionin laajentuminen on parasta politiikkaa rauhan vahvistamiseksi. Se tukee pyrkimyksiä sosiaaliseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen ja rajojen madaltamiseen koko Euroopassa. Vakaan kehityksen kannalta on välttämätöntä kuroa umpeen Eurooppaa halkovaa elintasokuilua. SDP tukee Euroopan unionin laajentumista uusilla jäsenmailla. Baltian maiden on päästävä alusta lähtien mukaan Itä- ja Keski-Euroopan maiden EU-jäsenyyden toteuttamisesta käytäviin neuvotteluihin."

SDP:n puoluehallitus 22.8.1996

Euroopan unionin perusajatus on pysyvän rauhan turvaaminen taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen yhdentymisen avulla. Luomalla jäsenvaltioiden välille konkreettinen etujen yhteys ja lukemattomien keskinäisten riippuvaisuuksien verkko on niiden välinen sota tehty paitsi ajatuksena mielettömäksi myös käytännössä mahdottomaksi. Tällä tavalla on EU:n kehittämisellä pystytty ratkaisemaan Länsi-Euroopan rauhantilaa järkyttänyt Ranskan ja Saksan välinen perinteinen vastakohtaisuus. Kansallisuuskiistat ja vähemmistöongelmat eivät liioin enää vaaranna unionin jäsenvaltioiden välisiä suhteita.

Kylmän sodan aikakaudella idän ja lännen vastakohtaisuus muodosti jatkuvan Euroopan turvallisuutta ja rauhantilaa uhanneen vaaratekijän. Kommunistisen järjestelmän sortuminen Itä- ja Keski-Euroopassa sekä entisen Neuvostoliiton kansojen vapautuminen ovat poistaneet tämän uhkakuvan. Samalla ovat kuitenkin jo kadonneiksi luullut kansallisuuksien väliset ristiriidat sekä maanosaamme halkova jyrkkä elintasokuilu muodostuneet uusiksi rauhaa ja vakautta uhkaaviksi tekijöiksi.

Keski- ja Itä-Euroopan entiset kommunistiset valtiot ovat nähneet Euroopan unionin edustaman kehitysmallin avaimeksi omaa vakauttaan ja kehitystään vaarantavien uhkien ratkaisemiseen. Sen takia ne ovat hakeutuneet läheiseen yhteistyöhön EU:n kanssa solmimalla sen kanssa laaja-alaisia yhteistyösopimuksia. Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekin tasavalta, Slovakia, Unkari, Romania, Bulgaria ja Slovenia ovat myös hakeneet unionin jäsenyyttä.

Sosialidemokraattien mielestä EU:n on oltava avoin uusille jäsenille. Muussa tapauksessa kylmän sodan aikainen eri leirien välinen raja-aita jää pysyväksi, nyt vain uudessa muodossa. Samalla olisi syytä pelätä, että Euroopan halkova elintasokuilu aiheuttaisi epävakautta myös EU:ssa muun muassa laittoman maahanmuuton ja kansainvälisen rikollisuuden kasvun sekä Keski-ja Itä-Euroopasta heijastuvien kansallisuusriitojen takia.

Jäsenyyttä hakeneet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot on otettava unionin jäseniksi, kun ne ovat siihen taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kypsiä. Tämä edellyttää niiltä oikeusvaltioperiaatteen ja lainalaisuuden vakiinnuttamista, demokratian ja ihmisoikeuksien turvaamista, kansallisten vähemmistöjen oikeudenmukaista kohtelua sekä markkinatalouden toteuttamista. Sosiaalidemokraattien mielestä olennainen osa jäsenyyden edellyttämää kypsyyttä on myös ammatillisen järjestäytymisoikeuden ja sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen työntekijöille. EU:n on annettava Keski- ja Itä-Euroopan mailla riittävästi hallinnollista, teknistä ja taloudellista apua jäsenyyteen valmistautumisen helpottamiseksi.

Toisaalta on ymmärrettävä, että EU:n jäsenvaltioiden lukumäärän merkittävä kasvu aiheuttaa paineita myös unionin kehittämisen suuntaan. EU:n toimielinten toimintaa ja päätöksentekojärjestelmää on tehostettava, jotta uusien jäsenvaltioiden liittyminen ei lamaannuttaisi EU:n toimintakykyä. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sekä sen alue- ja rakennepolitiikan toimintamuotoja on arvioitava uudellen, jotta uusien jäsenmaiden liittyminen helpottuu.

Vaikka onkin syytä olettaa, että ainakaan kaikkia hakijamaita koskeva EU:n laajeneminen ei voi tapahtua kovin nopeasti, on samalla selvästi sitouduttava siihen poliittiseen päämäärään, että EU on valmis ottamaan jäsenikseen jäsenyyttä hakeneet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot, kun ne täyttävät jäsenyyden edellytykset. Jos tämä jäsenyys suljetaan pois näiltä mailta, voi niiden yhteiskunnallinen ja poliittinen kehitys kääntyä toisenlaiseen, koko Euroopan kannalta vaaralliseen suuntaan.

EU:n laajenemisprosessin on perustuttava hakijavaltioiden tasa-arvoiseen kohteluun. Kaikkia hakijavaltioita on sekä neuvotteluja aloitettaessa, että niitä käytäessä arvioitava samojen perusteiden mukaan. Tämän periaatteen tähdentäminen on erityisen tärkeää Baltian maiden kannalta. Niitä ja niiden kehitystä on arvioitava samoilla perusteilla kuin muitakin hakijavaltioita. Tämä on tärkeää myös siitä syystä, että Baltian maat, varsinkin Viro, ovat sekä talouden uudistamisen että demokratian vakiinnuttamisen osalta osoittaneet kuuluvansa Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden kärkiryhmään. Suomen turvallisuuspoliittisten etujen kannalta on myös tärkeää huolehtia siitä, että Baltian maiden ei anneta ajautua EU:n laajenemisprosessissa epämääräisen harmaan vyöhykkeen asemaan.