Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/440

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Maaseutupoliittiset ohjelmat


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Maaseutupoliittiset ohjelmat
  • Vuosi: 1987
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SDP

MAASEUTUPOLIITTISET OHJELMAT

Hyväksytty SDP:n 34. puoluekokouksessa Helsingissä 4. - 7. 6. 1987

SISÄLLYSLUETTELO

MAATALOUS
METSÄTALOUS
KALASTUUS JA METSÄSTYS
MAASEUDUN MUUT ELINKEINOT

TASAPAINOISEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISEEN

1. Ihmisarvo toiminnan perustana

Sosialidemokraattisen maaseutupolitiikan tehtävänä on turvata kaikille kansalaisille perusturvallisuus asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Tavoitteena on luoda edellytyksiä taajamien ja haja-asutusalueen jatkuvalle kehitykselle, jolloin väestöllä on varmat työpaikat, viihtyisä ympäristö ja kohtuulliset palvelut.

MAATALOUS

2.1. Maatalouspolitiikka kaipaa suunnanmuutosta

Valtiovallan ja tuotantoelämän on kannettava vastuunsa taloudellisesta kehityksestä, työllisyydestä, solidaarisesta tulonjaosta ja sosiaaliturvasta. Tämä SDP:n tavoite on sovellettavissa myös maatalouteen, kuten muihinkin tuotantoelämän aloihin.

Historiallisen kehityksen seurauksena maamme maatalouspolitiikka on ajautunut moniin vaikeuksiin. Tästä ovat selvinä esimerkkeinä kohtuuttoman korkeat elintarvikkeiden hinnat, useiden maataloustuotteiden ylituotanto sekä liian suuren työvoiman sitominen maatalouteen.

Kotimaisten tuotteiden hinnat ovat nousseet nopeasti, mutta maailmanmarkkinahinnat ovat polkeneet paikallaan. Kansallinen elintarvikehuolto koetaan kaikissa maissa keskeiseksi tavoitteeksi, jolloin vientimahdollisuudet jatkuvasti kaventuvat. Elintarvikkeiden vienti kehitysmaihinkaan ei ole katastrofiapua lukuun ottamatta järkevää kehitysyhteistyötä. Näiden maiden ongelmia ei voida ratkaista kestävästi elintarvikeavulla, vaan niiden omaa tuotantoa edistämällä. Teollisuusmaat voivat auttaa kehitysmaita poistamalla niiden viennille asettamiaan esteitä.

Ellei harjoitettavaan maatalouspolitiikkaan saada suunnanmuutosta, tilanne ajautuu kestämättömiin vaikeuksiin niin kuluttajien, viljelijöiden kuin veronmaksajienkin kannalta.

2.2. Maatalouspolitiikan tavoitteet selviksi

Terveellisten, korkealaatuisten ja kohtuuhintaisten peruselintarvikkeiden tuottaminen sekä niiden saannin varmuus ovat maatalouden luonnollisia tehtäviä.

Viljelijöiden, kuten muidenkin yrittäjien tulojen perusteena tulee olla ammattitaito ja yrittäminen eikä pelkkä maan omistus. Tulokehitys on taattava oikeansuuntaisen maatalouspolitiikan avulla. Kun viljelmien tuotantoedellytyksissä on etenkin tilakoon ja sijainnin vuoksi suuria eroja, on näitä valtiovallan toimin tasoitettava.

Myös viljelijöiden työ- ja sosiaaliturvasta on huolehdittava. Tämä koskee erityisesti työhön sidonnaisia, kotieläintaloutta harjoittavia viljeliperheitä.

Maataloudesta valtiontaloudelle ja veronmaksajille koituvaa rasitusta on vähennettävä. Vientituki on asteittain lopetettava. Osa vientituesta säästyvistä varoista ohjataan maaseudun elinolojen kehittämiseen. Tavoitteena on pidettävä tuotantomääriin sidotun hintatuen vähentämistä. Valtion tuesta maataloudelle on ratkaiseva osuus käytettävä hintatuen sijasta suoraan viljelmätukena ja rationalisointitukena tavoitteena luoda elinkelpoisia yrityksiä.

2.3. SDP:n periaatteet maatalouspolitiikassa

1.Johdonmukainen maatalouspolitiikka edellyttää suunnitelmallisuutta. Maatalouden tasapainoiseksi kehittämiseksi tarvitaan pitkäjänteistä valtakunnallista, alueellista ja tilakohtaista suunnittelua.

2.Peruselintarvikkeiden tuotanto on mitoitettava kotimaisen kulutuksen mukaan. Omavaraisuuden ylittävän tuotannon aiheuttamat vientikustannukset on maatalouden itsensä maksettava. Tuottajahintojen perustana on oltava järkiperäisen perheviljelmän tuotantokustannukset. Tuotteiden hinnoittelun on edistettävä tervellisten ja korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottamista. Myös maailmanmarkkinahintojen kehitys on otettava huomioon päätettäessä maataloustuotannosta ja -hinnoista.

3.Viljelmätuen avulla on tasoitettava eri viljelmien tuotantoedellytysten eroavuutta. Tuen on kohdistuttava ensisijaisesti pienviljelmien toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen. Tällöin tukea ei kuitenkaan tule maksaa niille viljelijöille, joiden tuloasema on hyvä maatalouden ulkopuolelta saatavien tulojen ansiosta. Maatalouden järkeistämistä on edistettävä ja tilakoon kasvu on sallittava.

4.Maataloustuotannon tasapainottaminen ja maatalouselinkeinon kehittäminen merkitsevät peltoalan ja viljelmäluvun vähenemistä. Uuden pellon raivaus tulee sallia vain poikkeustapauksissa. Liika pelto on saatettava metsän kasvuun.

5.Maatalouden investoinnit on toteutettava harkitusti kannattavuusnäkökohtien mukaisesti. Valtion tukea on voitava tällöin supistaa. Pellon vuokrausta on edistettävä ostamisen vaihtoehtona. Maatalouskoneiden yhteiskäytöllä voidaan alentaa tuotantokustannuksia.

6.Sukupolvenvaihdokset rasittavat sekä maataloutta että valtiontaloutta. Siksi kohtuuttomasti verovaroja vaativat ja maan hintaa nostavat sukupolvenvaihdosjärjestelmät nykymuodossaan on lakkautettava. Myös muille kuin perinnön kautta maata omistaville ammattitaitoisille maatalousyrittäjille on tarjottava yrittämisen vapaus. Viljelmien vuokrauksen, yhtymätyyppisten viljelmien ja vaiheittaisen sukupolvenvaihdoksen avulla voidaan saada asiaan oleellista parannusta.

7.Maatalousverotuksen epäkohtiin on saatava korjaus. Nykyinen maatalousverotus on johtanut mm. viljelmien liialliseen koneellistamiseen, johon on käytetty myös runsaasti metsätalouden tuloja. Maatalouden tulolähteen tappion vähennysoikeus muista tuloista on poistettava.

8.Varastoinnilla on turvattava elintarvikehuollon varmuutta.

Useiden elintarvikehuollon kannalta vähempimerkityksellisten tuotteiden, kuten esim. sokerin, öljykasvien, tärkkelyksen, vihannesten ja hedelmien tuottaminen tulee oloissamme suhteettoman kalliiksi. Siksi niiden tuotannossa ei pidä pyrkiä täyteen omavaraisuuteen. Esimerkiksi sokerin ja hedelmien tuonti on kytkettävä nykyistä läheisemmin maamme harjoittamaan kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Poronhoito, turkistarhaus ja kalastus ovat hyvin Suomen oloihin soveltuvia tuotantomuotoja.

9.Maatalouden kehittämisessä jatkuva tutkimus, neuvonta ja koulutus ovat välttämättömiä. Tässä toiminnassa tarvitaan yhteiskunnan tukea. Neuvonnassa on palveltava tasapuolisesti kaikkia maatalouden yrittäjiä sekä korostettava yleiset maatalouspoliittiset tavoitteet huomioivaa taloudellista neuvontaa.

10.Elintarviketalouden on seurattava alan kansainvälistä kehitystä. Jalostusportaan on kyettävä toimimaan kansainvälisesti kilpailukykyisesti. Liiallisen keskittymisen estämiseksi jalostuksessa ja maataloustarvikekaupassa on huolehdittava kilpailun edistämisestä tarvittaessa ulkomaankaupan avulla

11.Tarpeetonta kemiallisten aineiden käyttöä maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa on vältettävä. Luonnon- ja ympäristönsuojelu onnistuu riittävästi vain jos eri tahot suhtautuvat siihen myönteisesti. Maataloudella on tässä oma tärkeä sijansa niin maisemanhoidon kuin vesienkin suojelun kannalta. Luonnon- ja ympäristönsuojelua on vahvistettava sekä yleisen informaation avulla että tarvittaessa lainsäädäntötoimin.

METSÄTALOUS

3.1. Metsämme on kansallisomaisuutta

Jokaisen suomalaisen hyvinvointi on riippuvainen metsästä, sen antamista raaka-aineista, työstä, suojasta, virkistyksestä ja elämänpiiristä.

Käsitys metsistämme kansallisomaisuutena on hämärtynyt siitä huolimatta, että metsäteollisuuden vienti vastaa edelleen noin puolta koko viennin nettoarvosta. Raakapuun tuotannon, kasvatuksen, korjuun ja jalostuksen eri vaiheissa metsäperusteisiin vientituotteisiin sisältyy monia kansantalouden kannalta merkittäviä panoksia - ammattitaitoisen metsurin työstä monien välivaiheiden kautta vientiponnisteluihin asti.

Metsien käyttö ja hallinto sekä niitä säätelevä lainsäädäntö ovat kuitenkin muokkautuneet melko pienen vähemmistön tahdon mukaisiksi. Julkisella rahoituksella ja verohelpotuksilla annetaan metsänomistajille ja metsää omistavalle teollisuudelle kyseenalaisiakin etuja metsien kokonaistaloudellinen käyttö ja metsätalouden järkevä ohjaus unohtaen.

Kantohintataso Suomessa on metsäteollisuusmaiden korkeinpia. Metsäteollisuus on omalta osaltaan vastuussa näin syntyneestä raakapuun tarjonnan ja puuntuotantoponnistelujen välisestä ristiriidasta. Puun korjuun hankintalisät ja hankintatyön verovapaus vähentävät metsureiden pysyviä metsätyömahdollisuuksia metsänomistajien tekemien tai teettämien hankintahakkuiden lisääntyessä.

Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta ei ole perusteltua, että monien metsien hoidon edistämisestä syntyvien kustannusten lisäksi maatalousyrittäjälle maksetaan julkisin varoin uuden puusukupolven perustamiskustannukset. Metsänparannustöihin ja yristysmetsätalouden edistämiseen osoitettu valtion tuki onkin ollut samaa suuruusluokkaa kuin yksityismetsistä saatava metsäverokertymä.

Metsänomistajista yhä useampi on kaupunkilainen ja palkansaaja. Näiden omistajaryhmien toiveet ja tahto on jätetty liian vähälle huomiolle metsien käsittelyä säätelevissä normeissa ja metsänhoitoyhdistysten toiminnassa. Kuitenkin kaikki yksityismetsänomistajat ovat samalla tavoin velvollisia maksamaan lakisääteisen metsänhoitomaksun.

Metsien käsittelyn ja ympäristösaasteiden vaikutusta metsien terveyteen ja tuottokykyyn ei oteta riittävästi huomioon. Metsäluonnon monipuolisesta ekologisesta rakenteesta piittaamattomat metsien käsittelytavat saavat osakseen aiheellisesti lisääntyvää vastusta. Metsien moninaiskäytön periaatteiden kunnioittamista on vaadittu voimakkaasti sekä puuntuotannon ja metsäluonnon terveyden että virkistyskäytön, luonnontuotteiden keräilyn ja luonnonsuojelun kannalta.

3.2. SDP:n periaatteet metsätalouspolitiikassa

SDP:n periaatteet ovat seuraavat:

1.Metsien moninaiskäytön periaate on otettava perustaksi normaalina toimintana kaikessa metsän käsittelyssä.

2.Metsiä on hoidettava siten, että kestävä puuntuotto turvataan ja että metsäluonnon terveys ja toimintakyky säilyy.

3.Metsien käsittelyssä on otettava huomioon kaikkien metsänkäyttäjien tarpeet.

4.Metsien käyttöön liittyvässä päätöksenteossa toiminnan on perustuttava demokraattiseen menettelyyn, eikä toimintaa saa järjestää vain joidenkin eturyhmien ehdoilla tapahtuvaksi.

5.Metsätalouden on annettava edelleenkin tasaisesti työtä haja-asutusalueiden työntekijöille.

6.Tasaisella raaka-ainehuollolla on turvattava teollisuuden puunsaanti ja metsäalan tasainen työllisyys.

3.3. SDP:n tavoitteet metsätalouspolitiikassa

Perustavoitteiden saavuttamiseksi on ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

1.Metsien hoidon periaatteita on uudistettava siten, että ne mahdollistavat metsien käsittelyn nykyistä vapaammin ekologisten olosuhteiden ja metsänomistajan toivomusten mukaisesti, kunhan metsän jatkuva tuottokyky ja puuston kasvu turvataan.

2.Avohakkuualojen kokoa on pienennettävä ja niiden sijoittelussa otettava huomioon ympäristötekijät ja metsäluonnon tarpeet. Uudistusalojen taimettumisesta on huolehdittava käyttämällä ensisijaisesti siemenpuustoa, reunametsän siemennystä, kylvöä ja keveitä muokkausmenetelmiä. Metsänviljelyä varten on tuotettava mahdollisimman hyviä taimia, joiden laatua valvotaan.

3.Metsien moninaiskäytön periaate on sisällytettävä sekä valtion että yksityismetsien metsätaloussuunnitelmiin ja suuralueiden suunnittelujärjestelmiin. Suunnitelmat antavat mahdollisuuden eri käyttömuotojen yhteensovittamiseen, hyötyjen ja kustannusten vertailuun alueittain ja ottaa huomioon metsiköiden maastolliset ominaispiirteet. Erityisesti taajamien lähimetsien virkistyskäyttöä on tehostettava.

4.Metsänhoitoyhdistysten on rakennuttava myös rahoituksen osalta vapaaehtoisuuden pohjalle sekä toimittava erillään etujärjestöistä ja teollisuuden puunhankinnasta. Yksityismetsälain noudattamisen valvonta, metsänparannusvarojen käytön ohjaus ja valvonta kokonaisuudessaan sekä taimituotannon suunnittelu ja valvonta on siirrettävä valtion viranomaisorganisaatiolle.

Kansalaisilla on oltava tasavertaiset oikeudet hankkia metsämaata, joten maanhankintalaki on kumottava. Metsätalousmaalla keinottelu on estettävä ulottamalla kestävyysperiaate lakisääteisesti koskemaan koko yksityismetsätaloutta.

5.Metsätyöstä on kehitettävä luotettava ja turvallinen ammatti. Metsätöiden koneellistamisessa on edettävä varovasti ja vain siinä määrin kuin se on työtä keventävää, työvoimapoliittisesti perusteltua eikä vaaranna metsien terveydentilaa.

Valtion metsänparannus- ja työllisyysvaroin toteutettavan toiminnan rahoittamisen ehtona on oltava pääasiallisesti metsätöistä toimeentulonsa saavien työllisyyden parantaminen ja raakapuun tasainen tarjonta teollisuudelle.

6.Valtion metsien toiminnan on perustuttava edelleen tasaiseen, vakaan työllisyyden ja kantohintatilanteesta riippumattoman raaka-ainehuollon periaatteelle. Sen keskeisenä tavoitteena on oltava yleisen edun noudattaminen. Metsähallituksen metsätalousmaan määrää on lisättävä.

Metsähallituksen yleismetsätalouden tehtävät ja lainvalvonta on turvattava, ja metsähallituksen liiketoimintaa harjoitettava siten, että valtion metsä-, maa- ja vesiomaisuuden käytöstä syntyy paras kokonaistaloudellinen hyöty. Valtion maiden on palveltava ensisijaisesti paikallisen väestön metsästys- ja kalastustarpeita. Myös maata omistamattoman taajamaväestön tarpeet on huomioitava.

7.Metsäveroluokitus on saatettava ajantasalle. Metsäverotuksen on perustuttava metsän todelliseen tuottoon ja sen on edistettävä puunmyyntiä. Hankintatyö on saatettava samanarvoiseksi metsäpalkkatyön verotuksen ja kustannusrasitusten kanssa.

Maa- ja metsätalouden verotus on eriytettävä siten, että maatalouden laskennallisia tappioita ei ole mahdollista vähentää metsätuloista.

KALASTUS JA METSÄSTYS

4.1. Kalastuselinkeinoa kehitettävä suunnitelmallisesti

Vesistöjemme kalasto on arvokas uudistuva luonnonvara. Tämän luonnonvaran kestävää käyttöä on mahdollista laajentaa. Ravitsemuksellisesti on suotavaa, että kalan ruokakäyttöä lisätään. Kalatalouden kehittäminen edellyttää suunnitelmallisuutta. Kalastusoikeuksien uudelleen järjestäminen, alan tutkimuksen ja koulutuksen kehittäminen, kalojen kuljetuksen, jalostuksen ja kaupan nykyistä parempi organisointi, ammatti- ja virkistyskalastuksen etujen hoitaminen ja kalanviljelyn hallittu tehostaminen muodostavat perustan kalatalouden suunnitelmalliselle kehittämiselle.

4.2. Tuotekehittelyn palveltava kuluttajaa

Kalan ruokakäytön lisääntyminen edesauttaa entistä terveellisemmän ruokavalion muodostumista. Kuluttajan eduista lähtevä tuotekehittely, monipuolinen jalostus, laaja tuotevalikoima ja kalatuotteiden monimuotoinen jakelu ovat laajentuvan kulutuksen lähtökohtia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kalajalosteiden terveellisyyteen ja korkeaan laatuun.

4.3. Kalastusoikeus riippumattomaksi veden- ja maanomistuksesta

Tällä hetkellä oikeus kalastuksen harjoittamiseen ja ohjailuun kuuluu lähes kokonaan vesialueiden omistajille. SDP vaatii, että kalastusoikeus on tehtävä veden- ja maanomistuksesta riippumattomaksi.

Kalastusmahdollisuuksien tarkoituksenmukainen käyttö ja tuottavuuden lisääminen edellyttävät nykyistä suurempia, yhtenäisiä vesistöaluekokonaisuuksia. Myös valtion omistamien kalavesien hallinnollinen hajanaisuus hankaloittaa näiden vesien suunnitelmallista käyttöä. Ammatti- ja virkistyskalastajien etujen parantamiseksi on omistusrajojen pirstomat vesialueet saatettava yhtenäisen hallinnon piiriin.

4.4. Ammattikalastajien oikeudet turvattava

Ammattikalastus ei ole tarjonnut harjoittajilleen riittävää taloudellista turvallisuutta. Ammattimaisen kalastuksen kehittämiseksi on luotava järjestelmä, joka antaa ammattikalastajille niin meri- kuin sisävesialueillakin muihin elinkeinoihin verrattavan toimeentulon. Ammattikalastajien kalastusmahdollisuuksista ja elinkeinon edellyttämästä rahoitushuollosta on huolehdittava.

4.5. Virkistyskalastuksen edellytyksiä parannettava

Virkistyskalastus merkitsee harjoittajalleen terveellistä ja rentouttavaa harrastusta. Samalla virkistyskalastaja hyödyntää kalaston muodostamaa uusiutuvaa luonnonvaraa. Myös harrastuskalastajien saalis tuo terveellisen lisän kansalaisten ruokavalioon. SDP vaatii, että virkistyskalastusmahdollisuuksia on edelleen parannettava. Kansalaiset ovat virkistyskalastuksessa tasa-arvoisia vasta, kun kaikkinainen vapakalastus tehdään jokamiehenoikeudeksi. Kalastusneuvonnan on ulotuttava myös harrastajiin.

4.6. Kalanviljelyä on edistettävä

Kalanviljelyn merkitys kalataloudessa on jatkuvasti kasvanut. Kalasaaliin rakennetta on mahdollista ohjata poikasistutuksin. Kalanviljely tuottaa enenevässä määrin ruokakalaa ihmisravinnoksi. Ruokakalan kasvatus on sopeutettava kalastuselinkeinon kehitykseen. Tämä edellyttää kalanviljelyn pitämistä myös ammattikalastuksen tukielinkeinona. Kalankasvatuksen ympäristöhaitat on torjuttava laitosten kokoa ja sijaintia sekä jätevesiratkaisuja ohjailemalla.

4. 7. Kalataloudella on tulevaisuus

Kalastus heijastusvaikutuksineen tulee olemaan merkittävä ala myös tulevaisuuden Suomessa. Kalatalous tarjoaa huomattavan määrän työpaikkoja. Kalastus vapaa- ajan virkistyksenä lisääntyy ja kalan käyttö terveellisenä ravintola ansaitsee edistämistä. Kalatalouden edelleen kehittämiseksi SDP korostaa kalatalouteen liittyvän koulutuksen edistämistä. Kalatalouden turvaaminen tulevaisuudessa edellyttää ennen kaikkea vesistöjemme tilan säilyttämistä ja parantamista.

4.8. Metsästys kaikkien ulottuville

Metsästys on osa luonnon moninaiskäyttöä. Metsästyksestä kiinnostuneet kansalaiset eivät kuitenkaan ole keskenään tasa-arvoisia. Mahdollisuudet metsästyksen harrastamiseen ovat liikaa sidoksissa maa- ja vesialueiden omistukseen. Metsästyksestä ei voida tehdä sen luonteesta johtuen jokamiehenoikeutta. Metsästysoikeuksia on kuitenkin mahdollista tasa-arvoistaa jakamalla maa- ja vesialueet omistussuhteista riippumattomiksi yhtenäisiksi metsästysalueiksi.

Metsästystä on harjoitettava luonnon ehdoilla. Sen laajuus on mitoitettava kestävien riistakantojen mukaan. Riistanhoidon on kuuluttava olennaisena osana metsästysharrastukseen. Metsästyksenharrastajilta edellytetään taitoa ja vastuuntuntoa. Tämän takia metsästykseen liittyvää koulutusta ja valvontaa on tehostettava.

MAASEUDUN MUUT ELINKEINOT

5.1. Monipuoliseen elinkeinopolitiikkaan

Elinvoimaiset maaseututaajamat ovat niitä ympäröivän haja-asutusalueen elinehto. Ilman kehittyviä taajamia ei voida luoda hyvinvointia varsinaisille maaseutualueillekaan.

Maaseudun järkiperäinen kehittäminen edellyttää rajallisten voimavarojen oikeaa kohdentamista. Tuen liiallinen pirstominen ei johda myönteiseen lopputulokseen.

Maaseudun elvyttämisessä on erityistä huomiota kiinnitettävä myös sellaisiin taantuviin paikkakuntiin, jotka ovat usein yhden yrityksen varassa. Näiden paikkakuntien yritystoimintaa on voimakkaasti monipuolistettava. Aluepoliittisen tuen valikoivuutta on tehostettava. Tällä hetkellä aluepoliittisista eduista nauttivat useat elinvoimaiset ja kehittyvät paikkakunnat, kun taas monet taantuvat perinteiset teollisuustaajamat saavat kamppailla ilman yhteiskunnan välttämätöntä tukea.

Haja-asutusalueilla tarvitaan elinkeinojen monipuolistamista alkutuotannosta vapautuvan väen työllistäjänä. Myös maa- ja metsätalouden sivu- ja liitännäiselinkeinoja on edistettävä. Elinkeinotuen on kuitenkin palveltava suunnitelmallisen yhteiskunta- ja yhdyskuntapolitiikan tavoitteita. Maatalouden sivu- ja liitännäiselinkeinojen on nojauduttava vallitseviin paikallisiin edellytyksiin, eikä niiden tuella tule vaikeuttaa jo olemassa olevien luontaisesti syntyneiden yritysten toimintamahdollisuuksia.

5.2. Tavoitteena työllisyyden turvaaminen

Maaseudulla on varsin laajasti valittu toimintalinjaksi aktiivinen elinkeinopolitiikka. Keskeisenä tavoitteena on kunnan työpaikkaomavaraisuuden säilyttäminen ja parantaminen.

Jo olemassa olevat työpaikat muodostavat kunnan työpaikkarungon. Työpaikkojen vähenemisen tapahtuessa maaseudulla lähinnä maa- ja metsätaloudessa, on maaseutukunnissa paneuduttava erityisesti tasapainoisen elinkeinorakenteen kehittämiseen. Kunnan ja valtion tehtävänä on tällöin yleisen kiinnostuksen herättäminen sekä koulutus- ja neuvontatoiminnan kehittäminen.

Maaseudulla on mahdollisuuksia lisätä työpaikkoja erityisesti palveluelinkeinojen piirissä. Yhteisellä julkisella sektorilla tarvitaan erityisesti kunnallisissa avopalveluissa ja maatalouden lomituksessa lisää työvoimaa.

Maaseudun elinkeinopoliittisessa suunnittelussa ja toiminnassa on korostettava alueen luontaisia kehittymismahdollisuuksia. Kylille, joissa on peruspalvelut, on laadittava kehityssuunnitelmat yhteistyössä kyläläisten kanssa.

Yhteiskunnan tuen on kohdistuttava vain yrityksen aloittamisvaiheeseen. Kunta ja valtio eivät saa ottaa kantaakseen yritysten riskiä eikä huolehtia yritysten suoranaisista tuotantokustannuksista eikä pääoman muodostuksesta. Tuella on oltava työllistävä vaikutus sekä sen tulee olla suunnitelmallista, taloudellista, kontrolloitavaa ja kohdistua vain kannattavaan yritystoimintaan.

Kunnan tehtävä elinkeinopolitiikassa on välillinen eli luoda yleisiä toimintaedellytyksiä elinkeinotoiminnalle. Tavoitteena on oltava, että yritystoiminnan aloittaminen ja jatkaminen on mahdollista kunnassa. Tällöin edellytetään aktiivisuutta maa- ja kaavoituspolitiikassa, kunnallistekniikan rakentamisessa, asuntopolitiikassa ja kunnallisten peruspalvelujen tuottamisessa. Välillisiä keinoja voivat olla myös toimitilojen rakentaminen ja luovuttaminen yrityksille hyväksyttävin ehdoin ja yrittäjien koulutustoiminnan avustaminen.

Maaseutukunnissa palvelujen saatavuuden ja työmatkaliikenteen suurimpana esteenä ovat suuret etäisyydet. Palvelut on tuotava mahdollisimman lähelle ihmistä. Tämä koskee niin kauppa-, posti- kuin kunnallisiakin palveluja. Avohoitopalveluja on kehitettävä vastaamaan lähinnä lapsiperheiden ja vanhusten tarpeita.

Joukkoliikennesuunnittelu on toteutettava kaikissa kunnissa. Työmatkat ja palvelujen saaminen on voitava mahdollisimman laajasti suorittaa yleisillä kulkuneuvoilla.

Kylät tarvitsevat henkisen tukipisteensä. Varsinkin koulurakennuksia on voitava käyttää kyläläisten monitoimitiloina, joissa voi päivittäisen opetustoiminnan lisäksi harrastaa liikuntaa ja yleensä kulttuuritoimintaa sekä saada alueelliset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Yhtä tärkeätä kuin säilyttää maaseudun elinkeinoelämän elinvoimaisuus, on turvata maaseudun henkinen elinvoima!