SDP:N PERHEPOLIITTINEN OHJELMA

hyväksytty puolueneuvoston kokouksessa 14.11. 1974

1 MIKSI PERHEPOLITIIKKAA ON KEHITETTÄVÄ

Perheen asema ja tehtävät ovat muuttuneet yhteiskunnan rakennemuutoksen mukana. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa perhe oli tuotantoyksikkö ja tavallisesti usean sukupolven muodostama suurperhe.

Teollistuminen on siirtänyt tuotannon pääasiassa perheen ulkopuolella tapahtuvaksi. Perheen talouden perustana ovat yleensä kodin ulkopuolella ansaitut tulot. Molempien vanhempien käyminen ansiotyössä on yleistynyt. Pääsyynä siihen on ollut perheiden toimeentulo ja tuotantoelämän työvoiman tarve. Kehityksen taustana ja tuloksena on myös sukupuolten tasa-arvon lisääntyminen koulutuksessa ja työmarkkinoilla.

Rakenteeltaan perhe on vallitsevasti vanhempien ja lasten muodostama ydinperhe. Perheiden koko on pienentynyt. Lasten kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä tehtäviä on siirtynyt perheeltä yhteiskunnalle. Myös vapaa-ajan vietto tapahtuu entistä enemmän kodin ulkopuolella.

Perheyhteisön muuttuminen on vähentänyt lasten mahdollisuutta kokea perhe turvalliseksi ja virikkeitä antavaksi kasvuympäristöksi. Suurperheiden häviäminen on jättänyt vanhukset yksinäiseen ja eristettyyn asemaan.

Kapitalistisen yhteiskunnan kärjistyvät epäkohdat lisäävät perheiden vaikeuksia. Nuoriso-ongelmat, perheiden sisäinen väkivalta ja perheiden hajoaminen ovat merkkejä epäsuotuisasta kehityksestä. Ihmisen häikäilemätön hyväksikäyttö sekä työntekijänä että kuluttajana markkinataloudessa aiheuttaa eriarvoisuutta ja vaikeuttaa ihmissuhteita. Yhteiskunnan toimenpiteet kielteisen kehityksen hillitsemiseksi ovat olleet myöhässä ja riittämättömiä.

1.1. Väestöpolitiikka

Kansainvälisesti katsoen on väestöpolitiikan keskeinen ongelma väestön liikakasvu. Suomessa syntyvyys on sitä vastoin alentunut. Syntyvyyden lisäämistä on virheellisesti vaadittu yhteiskunnan itsetarkoitukselliseksi tavoitteeksi.

• Väestöpolitiikan tavoitteeksi on otettava tasapainoisen väestönkehityksen turvaaminen.
• Yhteiskunnan on luotava ihmisille taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet toivomiensa lasten hankkimiseen ja huoltamiseen.
• Yhteiskuntapolitiikan keinoin on jokaiselle lapselle luotava turvalliset ja kehitystä tukevat elinolosuhteet.

1.2. Perheen merkitys säilytettävä

Perhepolitiikan perustana on perheen keskeinen merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle.

Perheen jäsenilleen antamaa turvallisuutta ja läheisiä ihmissuhteita tarvitsevat niin lapset kuin aikuisetkin. Sairauden tai vammautumisen sattuessa antaa perheyhteisö ensisijaisesti hoitoa ja tukea.

Perheellä on myös kulttuurimerkitys. Se luo perustan kasvatukselle ja siirtää perinteitä, tapoja ja taitoja sukupolvelta toiselle.

Perhe on sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen tietoisuuden lähtökohta. Perheen sisällä tehtävällä työllä on suuri taloudellinen ja yhteiskunnallinen arvo.

• Yhteiskunnan on suojattava ja edistettävä jäsentensä oikeutta perhe- elämään. Siihen oikeuttaa puuttumaan vain rikollinen tai toisia perheenjäseniä muuten vaarantava toiminta.
• Yhteiskunta ei saa omalla toiminnallaan loukata oikeutta perhe- elämään, kuten vielä tapahtuu mm. asuntopulan, siirtotyömaille joutumisen ja perhettä tukevien palvelujen rilukkuuden vuoksi.
• Oikeutta lasten saamiseen ja kasvattamiseen saa rajoittaa vain sairaan tai alaikäisen yksilön suojelemiseksi.

1.3. Perhemuodot tasavertaiseen asemaan

Avioliittoon perustuva perhe on yleinen ja tunnustettu. Perhe on myös yhteistalous, ns. avoliitto, jonka aikuiset henkilöt ovat muodostaneet sopimuksenomaisesti. Perheellä voi myös olla vain yksi aikuinen huoltaja. Sukulaiset tai muut aikuiset voivat myös muodostaa perheyhteisön.

Perheen tehtävää lasten kannalta ajatellen ei ole eroa siinä, onko perheenjäsenten välillä biologisia siteitä, ottolapsisuhde vai muu yhteys.

• Perheen suorittamaa huolto- ja kasvatustehtävää on yhteiskunnan tuettava yhtäläisesti perhemuodosta riippumatta.

1.4. Lasten oikeudet

Perheen pysyvyys ja sen antama elinympäristö ovat lapsen kehitykselle ensiarvoisen tärkeitä. Puute ja sairaudet vaikeuttavat edullisten kasvuolosuhteiden luomista. Lapsi ei itse pysty vaatimaan ja valvomaan oikeuksiaan. Yhteiskunnan tehtävä, on taata lapselle turvalliset ja kehitystä edistävät elinolot.

• Lapsella on oikeus syntyä toivottuna.
• Lapsella on oikeus hyvään hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin. Tämän tulee toteutua myös silloin, kun lapsi kasvaa sijaiskodissa tai laitoksessa.
• Vanhemmille on annettava taloudellista, tiedollista ja asenteellista tukea lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Lasten oikeuksien turvaaminen edellyttää koko perheen auttamista vaikeuksissaan. -Lapsella on oikeus turvalliseen, terveelliseen ja kehittävään ympäristöön.
• Lapsella on oikeus kehitystä edistäviin virikkeisiin ja hyvään koulutukseen. Tätä oikeutta ei saa kaventaa sairauden, vammaisuuden tai kehitysvaikeuksien vuoksi. Opetus on järjestettävä ja sen erityismenetelmiä kehitettävä siten, että jokainen lapsi saa parhaan mahdollisen koulutuksen.
• lasten kulttuuria on kehitettävä ja monipuolistettava. Kaupallisen rihkamakulttuurin sijaan on lapsille ja heidän kasvattajilleen tarjottava mielikuvitusta ja tietoisuutta kehittäviä virikkeitä.
• lapsella on oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa. Kehittämällä yleisiä kasvatusasenteita ja järjestämällä vanhemmille neuvontapalveluja voidaan lisätä lapsen tarpeiden ymmärtämistä ja hyväksymistä perheissä. Päivähoidossa ja koulussa lapsia tulee kasvattaa demokaraattiseen, toisten oikeudet tunnustavaan ja vastuuntuntoinen yhteiselämään. Tämä edellyttää lasten osallistumismahdollisuuksien ja päätäntävallan lisäämistä yhteisöissä iän mukana.
• Lapsella on oikeus suojaan ruumiillista ja henkistä väkivaltaa vastaan. Lapseen kohdistuvaa väkivaltaa voidaan ennalta ehkäistä lievittämällä kasvattajien taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia sekä edistämällä lapsen kehitysvaiheet ja tarpeet huomioonottavia kasvatusasenteita. Lasten keskinäistä väkivaltaa on ehkäistävä järjestämällä myönteisiä yhteistoimintamahdollisuuksia, vähentämällä väkivaltayllykkeitä lapsille suuntautuvasta viihteestä ja vaikuttamalla lasten asenteisiin.
• Lapsen oikeuksien tulee toteutua riippumatta perheen varallisuudesta ja asuinpaikasta.

2 PERHEPOLITIIKKA ON OSA YHTEISKUNTAPOLITIIKKAA

Perhepolitiikan tavoitteiden toteuttaminen edellyttää puuttumista alue-, toimeentulo- ja työvoimapolitiikkaan, asuntopolitiikkaan ja yhdyskuntasuunnitteluun, oikeus- ja koulutuspolitiikkaan, terveyden- ja sosiaalihuoltoon sekä sosiaalipalveluihin. Sosialidemokraattisen puolueen ohjelmien toteuttaminen näillä yhteiskuntaelämän alueilla koituu myös perheiden hyväksi.

2.1. Alue- ja työvoimapolitiikka

Yhteiskunnan rakennemuutos on johtanut alueellisesti epätasaiseen työpaikkojen tarjontaan. Pääoman etujen säätelemä muuttoliike on vääristänyt väestön ikä- ja sukupuolirakenteita, mikä vaikeuttaa perheenmuodostusta. Muuttotappioalueille jääneiden toimeentulo on entisestäänkin heikentynyt. Muuttovoittoalueilla asuntopula, elinkustannusten kalleus ja muut ruuhkautuvan alueen ongelmat haittaavat perheen perustamista ja lasten hankkimista. Toiseen maahan muuttaneilla on sosiaalisia vaikeuksia vieraan kielen ja tapakulttuurin juurettomana vähemmistönä.

• Perheiden ja lasten sosiaalisen turvallisuuden kehittäminen edellyttää suunnitelmallista aluepolitiikkaa, jonka lähtökohtana on ihmisten hyvinvointi. On huolehdittava tasaisesta työllisyydestä, joka turvaa ansiomahdollisuudet omassa maassa.
• Työllisyyspolitiikassa on luovuttava perheiden hajoamiseen johtavista ratkaisuista, kuten siirtotyömaat ja vastaanottoasuntolat, joihin perheitä ei voi tuoda asumaan.
• Suomalaisten siirtolaisten asemaa on pyrittävä parantamaan vaikuttamalla asianomaisen maan viranomaisiin, niin että perheitä tarpeen mukaan tuettaisiin ja lasten kielellinen kehitys turvattaisiin.
• Suomeen palaavien siiirtolaisperheiden asemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Paluun taloudelliset ja sosiaaliset edellytykset on turvattava ja järjestettävä erityispalveluja sopeutumisen helpottamiseksi.

2.2. Asuminen ja ympäristö

Perheen perustamisen ja hyvinvoinnin kannalta asunto ympäristöineen on ratkaiseva tekijä. Asumisessa ja asumiskustannuksissa vallitseva eriarvoisuus on vaikea yhteiskunnallinen epäkohta. Raskaimmin asuntopulasta ja asumiskustannusten kalleudesta kärsivät lapsiperheet, vanhukset ja vammaiset.

Yhdyskuntia on rakennettu yksipuolisesta asumista varten, jolloin pitkät työmatkat ja monien tärkeiden palvelujen etäisyys vievät kohtuuttoman osan ihmisten vapaa-ajasta. Koulumatkoja ja lasten muuta liikkumista ei ole riittävästi otettu huomioon liikenneväylien ja joukkoliikenteen suunnittelussa.

• Asumispolitiikalla on luotava edellytykset ruokakuntien tarpeiden mukaiseen, taloudellisesta asemasta riippumattomaan, asuntopoliittiset vaatimukset täyttävään asumiseen.
• Lasten mittasuhteet, vasta kehittyvä kyky jäsentää ympäristöään ja välttää vaaroja on otettava huomioon liikennejärjestelyissä, rakennuksissa, leikki- ja urheilupaikoilla ja muussa suunnittelussa.
• Asunnon tulee olla riittävän tilava, turvallinen viihtyisä ja kunnollisesti äänieristetty. Asuntojen varustetasossa on otettava huomioon lasten hoidon asettamat vaatimukset sekä liikuntaesteisten ja muiden vammaisten tarpeet.
• Asumispolitiikassa on otettava huomioon perheen koon muuttumisesta aiheutuva joustotarve. Asunto tulisi, suunnitella tiloiltaan muunneltavaksi. Asunnon vaihtomahdollisuutta tulisi tukea, kun entinen asunto käy perheelle liian pieneksi tai suureksi, tai kun se sijainniltaan ei vastaa perheen tarpeita.

2.3. Perhe ja työelämä

Ihmisen asema tuotannossa ja työelämän rasitukset vaikuttavat myös hänen perheensä hyvinvointiin. Työstä saatu palkka ja työn arvostus määräävät perheen aineellisen elintason ja yhteiskunnallisen aseman.

Kapitalistinen tuotanto pyrkii lisäämään ihmisen työn hyötysuhdetta kiristämällä työtahtia, lisäämällä vuorotyötä jne. M itä enemmän työ kuluttaa ihmisen ruumiillisia ja henkisiä voimia, sitä vähemmän hän jaksaa ympäristössään ja perheensä parissa luoda ja ylläpitää turvallisia ja tasapainoisia ihmissuhteita. tyisesti kolmivuorotyö haittaa perheen toimintoja ja yhteiselämää.

• Sukupuolten tasa-arvo työmarkkinoilla on toteutettava.
• Työsuhdepolitiikassa on otettava huomioon pienten lasten hoitaminen. Järjestelyjen tulee koskea molempia vanhempia, jotta isät voisivat kiinteämmin osallistua lastensa hoitamiseen. Yksipuolisesti äidille kasaantuvilla hoitotehtävillä ei saa lisätä naisten syrjintää työmarkkinoilla
• Työssä käyville vanhemmille, joilla on pieniä Iaps,ia, on pyrittävä järjestämään säännöllinen päivätyö. Sellaista vuorotyötä, joka ei ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä, on vähennettävä. Mahdollisuuksien mukaan tulisi siirtyä liukuvaan työaikaan, mikä osaltaan helpottaa lasten hoitoa.
• Äitiyspäivärahaa tulee jatkaa vanhempainrahana varsinaisenäitiysloman päätyttyä niin että äiti tai isä voi hoitaa lastaan kotona ensimmäisen ikävuoden aja.n. Tämän jälkeenkin lasta hoitavan vanhemman tulee halutessaan saada palkatonta lomaa työsuhteen
• lasten- ja kodinhoidosta ansiotyöhön palaavien naisten yleis hisivistävää ja ammatillista koulutusta on lisättävä ja kehitettävä

3 PERHEEN TOIMEENTULO

3.1. Perhekustannusten tasaus

Lapset lisäävät perheen kulutusmenoja ja vaativat huolenpitoa, mikä kaventaa ansiomahdollisuuksia. Lapsista aiheutuvat kustannukset ovat suhteellisesti, suurimmat nuorilla perheillä.

Lapsikustannuksia voidaan tasata siten, että lisätään lapsiperheiden käytettävissä olevia tuloja ja toisaalta vähennetään menoja tarjoamalla yhteiskunnan kokonaan tai osittain kustantamia palveluja.

• Lapsiperheet on pyrittävä saattamaan samaan taloudelliseen asemaan kuin huoltovelvollisuutta vailla olevat henkilöt. Eri tuloryhmiin kuuluvien lapsiperheiden elintasoeroja on kavennettava.
• lapsiperheiden käytettävissä olevia tuloja voidaan oikeudenmukaisimmin lisätä suorilla tulonsiirroilla. Lapsilisäjärjestelmää on kehitettävä. Verotuksen lapsivähennykset voidaan poistaa, kun lapsilisää korotetaan ja se saatetaan veronalaiseksi tuloksi.
• Opintotuen kehittäminen on parempi vaihtoehto kuin lapsi, lisän ikärajan nostaminen.
• Lapsiperheiden asumistuen määrää ja myöntämisperusteita on kehitettävä siten, että se tehokkaimmin tukee suurimmassa tarpeessa olevia. Asumiskustannusten alentaminen tulee ulottaa myös omistusasuntoiihiin sekä asunnon välttämättömiin korjauksiin ja perusparannuksiin pienituloisten perheiden kohdalle.
• On kehitettävä lapsiperheille tarkoitettuja yhteiskunnan kokonaan tai osittain kustantamia palveluja. Näistä keskeisiin on lasten päivähoito.
• Perheverotus on uudistettava siten, että avioliitto ei vaikuta verotusperusteisiin
• Perheen perustamista on tuettava ja kodin perushankintoja helpotettava ottamalla uudelleen käyttöön kodinperustamislaina.

Lapsen kotihoidon korvaukseksi esitetty hoitotuki eli ns. äidinpaikka merkitsisi taloudellista tukea niille perheille, joissa lapset voidaan hoitaa työn ohella tai joissa toinen huoltaja muutenkin on kotona.

• Pienen lapsen hoito kotona on järjestettävä pidentämällä äityisrahaa vastaavan vanhempainrahan maksamisaikaa vuodeksi. Vanhempainrahan tulee turvata perheen toimeentulo sen alentumatta.
• Toimeentuloturvalaki on saatava aikaan ja tehtävä sen yhteydessä mahdolliseksi lasten kotihoidon tarveharkintainen tukeminen.

3.2. Sosiaaliturva riskitilanteissa

Perheen jäseniä kohdanneet sairaudet sekä taloudelliset ja sosiaaliset vaikeudet tuntuvat koko perheen elämässä. Yleinen sosiaaliturva on kehittynyt voimakkaasti, mutta vieläkään se ei kaikissa tilanteissa ota huomioon lapsia huoltavien erityistä tuen tarvetta.

Riskitilanteissa suoritettaviin sosiaalisiin etuuksiin on liitettävä riittävä, markkamääräinen lapsikorotus, joka maksetaan kumman tahansa huoltajan estyessä osallistumasta lapsen huoltoon. Tuen tulee olla suurempi silloin kun lapsella on vain yksi huoltaja.

• Leskille, niin miehille -kuin naisille, pääasiallinen perhetuki tulee antaa lapsen eläkkeen muodossa. Jos lapsen huoltajaksi, jäänyt on sairas, työtön tai- työkyvytön, hänen tulee saada tukea sen perusteella. Leskeneläkkeen tulee olla määräaikainen. Lesken, joka on lapsen huoltamisen vuoksi ollut pitkään poissa työmarkkinoilta, työelämään sijoittumista on tuettava uudelleenkoulutuksen ja työhönsijoituksen avulla.
• Vammaisen ja vaikeasti sairaan lapsen huoltajalle on suoritettava lapsikohtaista riittävää hoitotukea. Sairaan lapsen sairaanhoitokustannukset on siirrettävä yhteiskunnan kannettavaksi.
• Lapsen elatusavun saanti on turvattava yhteiskunnan varoin. Elatusvelvolliselta maksuja perittäessä on siirryttävä verokirjaperintään.
• Eri tukimuotojen käsittelyä ja päätöksen tekoa on nopeutettava ja tuen hakeminen tehtävä asiakkaalle mahdollisimman vaivattomaksi.

4 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

4.1. Päivähoito

Vanhempien työolot, Ilasten turvallisuus ja kehitystarpeet tekevät päivähoidon ja siihen liittyvän Varhaiskasvatuksen välttämättömiksi. Sosialidemokraatit pitävät näiden toteuttamista lähiajan perhepolitiikan keskeisenä tehtävänä.

• Päivähoitopalvelujen määrää on lisättävä tarvetta vastaavaksi. Valtion tulee suunnitelmillaan edistää päivähoitopalvelun määrän lisäämistä ja toimintatason nostamista.
• Koulujen ensimmäisten luokkien oppilaille on järjestettävä riittävästi osapäiväisiä koululaisten päiväkoteja.
• Päivähoidon sisältöä on tutkittava ja kehitettävä. Päivähoidon on tarjottava lapselle turvaa sekä virikkeitä fyysiseen ja henkiseen kehitykseen. Sen tehtävänä on pyrkiä korjaamaan kehitysviivästymiä ja näin tasoittamaan eroja lasten oppimis- ym. mahdolliksuuksissa.
• Päivähoitojärjestelmän runkona on pidettävä päiväkoteja, joissa kasvatus- ja viriketoiminta voidaan toteuttaa parhaiten. Ammattihenkilökunnan riittävyys on turvattava koulutusta ja työehtoja kehittämällä. - Perhepäivähoitoa on kehitettävä täydentävänä hoitomuotona. Perhepäivähoitajille on järjestettävä turvattu työsuhde kuntaan, koulutusta ja kiinteää ohjausta.
• Päivähoitoa ja sen tarjoamia virikepalvelluja on pyrittävä järjestämään myös haja-asutusalueille sinne soveltuvassa muodossa.
• Vuorotyöntekijöiden lasten päivähoito on järjestettävä porrastamalla päiväkotien aukioloaikoja ja käyttämällä perhepäivähoidon mahdollisuuksia. Samoin on otettava huomioon viikonloppuina työskentelevien tai muuten poikkeuksellista työaikaa noudattavien vanhempien lapset.
• Sairastunut lapsi on ensisijaisesti voitava hoitaa kotonaan. Tavoitteena on se, että lapsen huoltaja voi, jäädä kotiin lapsen sairastuessa ja saada täyden palkan. Kunnalla tulee olla riittävästi kodinhoitaja- tai muuta henkilökuntaa, joka tarvittaessa voi tulla kotiin huolehtimaan lapsesta.
• Kroonisesti sairaan tai vammaisen lapsen päivähoito on mikäli mahdollista järjestettävä normaalin päivähoidon yhteydessä. Lapsen tulee kuitenkin saada tarvitsemaansa kuntoutusta ja valmennusta. Päivähoitojärjestelmään voitaisiin liittää erityishenkilöstöä, jotka ohjaavat päivähoitajia ja vanhempia kuntoutusta tarvitsevien lasten hoidossa ja itse antavat lapsille valmennusta. Kuntoutustoiminta on ulotuttava myös niihin lapsiin, jotka eivät ole päivähoidossa.
• Ns. äidinpalkka ei ratkaise palkkatyöllä elävien perheiden päivähoito- ongelmia eikä vähennä päivähoidon kokonaistarvetta.

4.2. Neuvonta- ja tukipalvelut

Neuvonnalla ja erilaisin tukitoimin voidaan perheitä auttaa vai, keuksissa, ehkäistä riskitilanteita ennakolta ja edistää perhekokonaisuuksien säilymistä.

• On laadittava yhtenäinen kehittämissuunnitelma sellaisista palveluista kuin kodinhoitoapu, äitiys- ja lastenneuvonta,, kasvatusneuvonta, koulun oppilashuolto, tukiopetus, lasten ja huoltajien lomatoiminta sekä virkistys- ja kulttuuripalvelut.
• Äitiys- ja lastenneuvonnan palveluja tulee laajentaa kasvatus-, mielenterveys- ja ravitsemusneuvonnan suuntaan. Leikki-ikäisten hoitoa ja seurantaa on tehostettava. Neuvoloiden työssä on korostettava isän osuutta lasten hoidossa ja kasvatuksessa ja saatava isät mukaan toimintaan.
• Kasvatusneuvolatoimintaa on laajennettava. Niiden toiminnassa on kehitettävä perhekohtaista työtä ja perheasiainneuvontaa.
• Kodin ja koulun yhteistyötä on tehostettava. Sen on perustuttava luottamukseen ja jatkuvuuteen. Vanhemmissa on herätettävä myönteinen kiinnostus lasten koulunkäyntiin.
• Lasten asuttamisesta oppilasasuntoloissa erossa perheistään on mahdollisimman pitkälle luovuttava. Myös tuki- ja erityisopetus on pyrittävä järjestämään mahdollisimman lähelle kotia ja normaalin koulun yhteydessä.
• Perheen väliset yhteydet on pyrittävä säilyttämään kiinteinä lapsen ollessa sairaalassa, lapa niin että toinen vanhemmista voisi olla mukana lasta hoitamassa. Mikäli lapsen tila sallii hänen tulee päästä kotiin lomalle hoidon kestäessä.
• Kunnallista kotipalvelutoimintaa on lisättävä ja samalla toiminnan sisältöä kehitettävä. Pyrkimyksenä on helpottaa kotisairaanhoitoa ja antaa tarvittavaa apua ongelmatilanteissa. Kotipalveluista perittävät korvaukset on mitoitettava siten, ettei korvuksen suuruus estä palvelusten käyttämistä.
• Nuorisolle suunnattuja ennaltaehkäiseviä ja avohuoltopalveluja on tehostettava.
• Perhekokonaisuuden säilymistä tukevina toimintoina tulee kehittää myös perheille tarkoitettuja loma- ja kuntoutuspalveluita.

4.3. Perhekasvatus ja -suunnittelu

Perhekasvatus on perinteisesti ollut pääasiassa kotien vastuulla. Siihen sisällytettävät asiat ovat yhteiskunnankin kannalta niin tärkeitä, että yhä enemmän nähdään tarpeelliseksi perhekasvatuksen liittäminen muuhun koulutukseen.

• Perhekasvatus, Vastuullisiin ihmissuhteisiin ja vanhemmuuteen kasvattaminen tulee sisällyttää koulutuksen kaikkiin vai, heisiin eri ikäkausille sovellettuna. Sen tulee rakenteeltaan ja sisällöltään edistää sukupuolten tasa-arvoa perheessä, työmarkkinoilla ja koko yhteiskunnassa. Perhekasvatuksen tulee koskea yhtäläisesti ja yhteisopetuksena sekä tyttöjä että poikia.
• Onnistunut perhesuunnittelu takaa sen, että lapset voivat syntyä toivottuina ja naiset vapautuvat vastentahtoisen raskauden pelosta. Vaikka sukupuolivalistus ja ehkäisyneuvonta ovat yleistyneet, on ei- toivottujen raskauksien määrä vielä suuri. Laittomat abortit ovat käytännöllisesti katsoen loppuneet, mutta laillistakaan aborttia ei voida pitää hyväksyttävänä ehkäisykeinona.
• Raskauden keskeytysten määrä on pyrittävä alentamaan tehostamalla ehkäisy- ja sosiaalineuvontaa ja helpottamalla ehkäisyvälineiden hankintaa. Toisaalta on lasten synnyttäminen tehtävä taloudellisesti mahdolliseksi lapsiperheiden toimeentuloa ja elinolosuhteita parantamalla.
• Ehkäisyneuvonnan tulee teknisen ohjauksen lisäksi pyrkiä asennekasvatukseen, jossa korostetaan yksilön vastuuta sukupuolisessa kanssakäymisessä. Ehkäisyneuvonta tulee liittää kaikkeen terveys- ja perhekasvatukseen. Ehkäisyvälineet ja niiden valinnassa tarvittavat lääkärin tutkimukset tulee tehdä asiakkaille maksuttomiksi sairaaloissa ja kunnallisissa terveyskeskuksissa.

5 PERHELAINSÄÄDÄNTÖ

Perhelainsäädäntömme on vanhentunut. Se asettaa lapset eri asemaan perhemuodon :mukaan ja pitää avioliittoon perustuvaa perhettä ainoana hyväksyttävänä.

• Perhelainsäädännön kokonaisuudistus on toteutettava pikaisesti.
• Lasten oikeudellista asemaa koskeva lainsäädäntö on koko naan uudistettava ja lapsen edun on oltava ensisijaisena lähtökohtana.
• Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen on saatava samat oikeudet kuin aviolapsen. Isyys voidaan vahvistaa joko isän vapaaehtoisella tunnustamisella tai tuomioistuimen päätöksellä.
• Ottolapsen oikeudellinen asema ottovanhempiinsa ja näiden sukulaisiin nähden on oltava sama kuin biologisen lapsen. Ottolapsisuhde on tehtävä pysyväksi oikeussuhteeksi, jota ei voida ottovanhempien aloitteesta purkaa. Ottovanhemmille on annettava tukea ja ohjausta sekä samat oikeudet vanhempainlomasta alkaen kuin biologisille vanhemmille.
• Adoptioneuvontaa ja ottolasten sijoittamista on kehitettävä lapsen edut ja oikeudet on turvattava adoption yhteydessä.
• Jokaisella lapsella tulee olla yhtäläinen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan riippumatta syntyperästään tai perheensä oikeudellisesta muodosta.

5.1. Lasten asema avioeromenettelyssä

Perheen hajoaminen ja vanhempien oikeudellisen suhteen purkaminen vaikuttaa usein voimakkaimmin perheen alaikäisiin lapsiin. Eräissä tapauksissa vanhempien avioliiton purkautuminen saattaa lasten kannalta olla parempi vaihtoehto kuin ristiriitainen perhe-elämä.

• Avioeromenettelyssä puolisot on saatettava harkitsemaan eropäätöstä erityisen perusteellisesti, jos perheessä on alaikäisiä lapsia. Avioliiton purkamista tulee voida tarvittaessa siirtää, ettei se tapahdu lasten kannalta äkillisenä ja yllättävänä muutoksena. Avioeron myöntämistä ei kuitenkaan saa kohtuullisen harkinta-ajan jälkeen pitkittää.
• Avioeromenettellyssä tulee luopua toisen puolison leimaamisesta syylliseksi yleisen moraalin ja hyvien tapojen rikkomiseen ja siten lastenkin silmissä syypääksi perheen hajoamiseen. Tutkittaessa avioeroedellytyksiä tuomioistuimessa on luovuttava tarpeettomastahenkilösuhteiden yksityiskohtien paljastamisesta ja asia tulee voida käsitellä suljetuin ovin.
• Puolisoiden välisten ristiriitojen kärjistymiinen avioliittoa purettaessa on pyrittävä estämään. Avioeroperheille annettavaa perheneuvontaa on tehostettava. jotta molemmat vanhemmat ottaisivat huomioon lasten edun.
• Lapsen huollosta erotetulle vanhemmalle on turvattava oikeus lapsen tapaamiseen. Samalla on kehitettävä tapaamisoikeutta koskevat säännökset sellaisiksi, että niiden nojalla lapsen asemaa loukkaamatta voidaan tapaamisoikeus toteuttaa.

5.2. Holhouslainsäädäntö

• Holhouslainsäädäntöä uudistettaessa on pyrittävä lapsen itsenäistymistä ja aloitteellisuutta tukevaan järjestelmään.
• Täysivaltaisuusikäraja tulisi alentaa 20 vuodesta 18 vuoteen: Samalla on tarkistettava muita ikärajoja jotka ovat esteenä nuorten aloitteelliselle toiminnalle yhteiskunnassa.
• Lapsen mielipidettä on aina kuultava, kun vanhemmat, muu holhooja tai viranomaiset tekevät lasta koskevia päätöksiä.
• Alaikäisen lapsen oikeutta päättää henkilöään koskevista asioista sekä määrätä omaisuudestaan on laajennettava.
• Lapsen oikeusturvaa on tehostettava sekä perheen sisällä että yhteiskunnassa yleensä. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota lapsen oikeusturvaan kouluissa ja huoltolaitoksissa.