SDP:N SOSIAALIPOLIITTISET LÄHITAVOITTEET

Puoluetoimikunnan esitys

Yleistä

Oikeiston eduskuntavaaleissa v. 1962 saavuttama vaalivoitto on vaikuttanut hidastavasti sosiaalipoliittiseen kehitykseemme. Sosialidemokraattinen, ihmisten tasa-arvoisuutta tähdentävä ajattelutapa on kuitenkin vuosikymmenien aikana siinä määrin juurtunut yleiseen mielipiteeseen, ettei edes oikeisto enää rohkene sitä julkisesti asettua vastustamaan. Mutta käytännössä, niin eduskuntatyössä kuin kunnalliselämässäkin, näiden vanhoillisten piirien harrastamat toimenpiteet merkitsevät useimmiten sosiaalisten uudistusten jarruttamista, mikä usein naamioidaan "varovaisen etenemisen" propagandaverhoon.

Tietoisuus siitä, että puolueen sosiaalipoliittinen ohjelma on oikea, koko kansan etujen mukainen ja myös taloudellisen kasvun vaatimuksiin sopeutuva, velvoittaa ponnistelemaan erityisesti niiden lähitavoitteiden puolesta, jotka seuraavassa on määritelty.

Työpolitiikka

A. Irtisanomissuoja ja sairausajan palkka

Se perinteellinen käsitys, että työnantajilla pitää olla oikeus kenenkään rajoittamatta ottaa ja irtisanoa työläisensä, ei enää vastaa yleistä oikeustajua. Työntekijäin irtisanomissuojaa on jossain määrin saatu parannetuksi mm. työehtosopimuksilla esim. pitkäaikaisen työsuhteen perusteella. Laki tuotantokomiteoista taas kieltää tuotantokomitean jäsenen tai varamiehen irtisanomisen ilman erityisen pätevää syytä, joka vaadittaessa on saatettava tuotantokomitean tietoon.

Erityisesti aiheuttaa turvattomuudentunnetta ns. joukkoirtisanomisten uhka, joka johtuu tuotantolaitoksen toiminnan supistamisesta, lopettamisesta, taikka muusta sen kaltaisesta syystä.

Työsopimuslain 20 § turvaa sairausajan palkan niille työntekijöille, joiden suhteen noudatetaan irtisanomisaikaa. Turvattomia ovat tässä suhteessa ne, joiden kohdalta on sovittu, ettei irtisanomisaikaa noudateta.

Työsuojelun edistämiseksi on välttämätöntä:

1. että työnantajien yksipuolista irtisanomisoikeutta edelleen rajoitetaan erityisesti niiden työntekijäin osalta, jotka pitkän ajan ovat olleet saman työnantajan palveluksessa,
2. että työnantajat velvoitetaan hyvissä ajoin ja vähintään kolmea kuukautta ennen joukkoirtisanomista ilmoittamaan asiasta työvoimaviranomaisille,
3. että kaikille työntekijöille turvataan yhtäläinen oikeus sairausajan palkkaan määrätyltä ajalta,
4. että työntekijää ei saa irtisanoa avioliiton solmimisen tai raskaudentilan takia,
5. että entistä enemmän kiinnitetään huomiota rationalisoinnin ja automaation kielteisiin vaikutuksiin työntekijöihin.

B. Työaikasuojelu

On kulunut yli neljä vuosikymmentä 8-tuntisen työpäivän lakimääräisestä vahvistamisesta. Tuotanto- ja työmenetelmien kehittymistä on seurannut työn tuottavuuden merkittävä lisääntyminen, joten työajan lyhentäminen on käynyt taloudellisesti mahdolliseksi.

On vielä paljon työntekijöitä, jotka edelleenkin ovat miltei tyystin lakisääteisen työaikasuojelun ulkopuolella. Näin on asia mm. metsä- ja uittotöissä sekä maataloudessa työskentelevien kohdalta.

Kun ns. henkisen työn aloilla työaika yleensä on vähemmän kuin 40 tuntia viikossa, on työntekijäin yhdenvertaisuutta tässäkin suhteessa lisättävä. Työajan lyhentämiseksi on ensisijaisesti ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

1. On säädettävä laki 40-tuntisesta työviikosta, johon siirtymisen tulee tapahtua viikkoansioita vähentämättä.
2. Myös työaikalain ulkopuolella olevat työntekijäryhmät on saatettava uudistetun työaikalain piiriin.

C. Vuosilomat

Vuosilomien kohdalla on työväenliikkeemme yltänyt merkittäviin saavutuksiin. Kuulumme tässä suhteessa maailman eturivin maihin. Mutta eräät epäkohdat kaipaavat osakseen pikaista huomiota:

1. Vähintään 26 työpäivän vuosiloma on saatava kaikkia työntekijöitä koskevaksi.
2. Terveyttä vaarantavissa töissä tulee vuosiloman olla normaalia pidempi.
3. Myös niille työntekijöille, jotka joutuvat pitämään lomansa varsinaisen lomakauden ulkopuolella, on annettava tästä johtuva hyvitys pidemmän loman muodossa.
4. Nuorten työntekijäin tulee saada vuosilomansa normaalia pidempänä.

D. Nuorten työntekijäin suojelu

Nuorten työntekijäin suojelu on monessa suhteessa puutteellista. Sen lisäksi, että he palkkapolitiikassa joutuvat jatkuvasti huonoimmalle osalle, heidän yleiseen työturvallisuuteensa ei ole kiinnitetty riittävää huomiota.

1. On välttämätöntä, että nuorten työntekijäin suojelua koskeva lainsäädäntö perusteellisesti uudistetaan.
2. Erityisesti on huolehdittava siitä, etteivät työ- ja työolosuhteet muodostu vahingoksi nuorison ruumiilliselle ja henkiselle terveydelle.

E. Työturvallisuus

Nopea teknillinen kehityksemme, jatkuva koneellistuminen, kokonaan uusien työmuotojen kehittyminen ja puutteellinen työturvallisuuslainsäädäntö ovat syynä siihen, että työtapaturmien ja ammattitautitapausten määrät vuosi vuodelta lisääntyvät. Niinpä kymmenvuotiskautena 1951-1961 kohosi korvattujen työtapaturmien ja ammattitautitapausten määrä suunnilleen kaksinkertaiseksi eli 86.857:sta 170 648:een. Näin ollen työturvallisuuslainsäädäntö, joka pääosiltaan on yli 30 vuoden takainen, tulee kiireellisesti saada ajan vaatimusten tasolle.

1. Työturvallisuutta on kehitettävä siten, että kiristyneen työvauhdin vaikutus, koneiden käytön lisääntyminen sekä uusien tuotantomenetelmien muodostuminen otetaan riittävästi huomioon.
2. Tuotantokomiteain ja työturvallisuuselinten toimintaa on tehostettava.
3. Ammattientarkastusjärjestelmä on kokonaisuudessaan uudistettava ja otettava valtion tehtäväksi.
4. Erityisesti on tehostettava ammattientarkastusta lastaus- ja purkaustyössä, metsä- ja uittotöissä, tavarankuljetuksessa ja merimiesammatissa.

Palkkapolitiikka

Palkkapolitiikan hoitaminen kuuluu ensisijaisesti ammattiyhdistysliikkeelle, mutta taloudellisen tasa-arvoisuuden edistäminen kuuluu myös kansanvaltaista poliittista työväenliikettä edustavan Sosialidemokraattisen Puolueen perustehtäviin.

1. Ennen muuta on huolehdittava siitä, että lakisääteisesti turvataan metsätyöntekijöille sellainen toimeentulo, joka vastaa tämän työn kansantaloudellista merkitystä, on oikeassa suhteessa vastaavilla aloilla työskentelevien työntekijäin toimeentuloon ja ottaa riittävästi huomioon sen, että työ on erityisen raskasta.
2. Valtion ja kuntien viran- ja toimenhaltijain sekä työsopimussuhteessa olevien palkkataso on pidettävä vähintään samalla tasolla vastaavien palkkojen kanssa yksityisillä työaloilla.
3. Vuosikymmeniä vireillä ollut naisten ja miesten samapalkkaisuus on vihdoin käytännössä toteutettava. Samapalkkaisuuden toteuttamiseen liittyy kiinteästi työpaikoilla ja ammatinharjoittamisen yhteydessä tapahtuvan syrjinnän estäminen. Myös tätä koskeva Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymä sopimus on ratifioitava ja huolehdittava sen noudattamisesta.
4. Vapun päivä, työväestön kansainvälinen juhlapäivä, on säädettävä palkalliseksi vapaapäiväksi, niin kuin itsenäisyyspäivä jo on.

Työvoimapolitiikka

Keskeisimpiä lähivuosien tehtävistä tulee olemaan työvoimatilanteen tasapainoittaminen. Työvoimatilanteellemme on ominaista, että samanaikaisesti vallitsee työvoiman liikatarjontaa ja työvoimapulaa: ammattitaidottomia on liikaa, ammattitaitoisia liian vähän. Työvoimatilanteen tasapainon järkkymistä on lähitulevaisuudessa lisäämässä mm. seuraavat tekijät: työvoiman vuosittainen lisäys on lähivuosina n. 30.000 henkilöä, joka on melkein kaksinkertainen 1950-luvun vuosittaiseen lisäykseen verrattuna. Eniten lisääntyvät työvoiman nuorimmat ja vanhimmat ikäluokat. Nuorten ammattikoulutusmahdollisuuksien lisääntymisestä huolimatta tulee huomattava osa 15-19 vuotiaiden ikäluokista jäämään ammatti- ja oppikoulujen ulkopuolelle. Tämä merkitsee työttömyydelle alttiin ammattitaidottoman työvoiman huomattavaa lisääntymistä. Suuret ikäluokat työntävät työmarkkinoille sijoittuessaan tieltään keski-ikäistä ja vanhempaa työvoimaa. Koneellistuminen, rationalisointi ja automaatio aiheuttavat tietyillä ammattialoilla työttömyyttä tai ainakin työvoimatarpeen heikkenemistä. Maa- ja metsätaloudesta siirtyy vuosittain 10.000-15.000 henkilöä muihin elinkeinoihin. Pysyvien työtilaisuuksien järjestäminen heille on vaikeata, jopa mahdotonta, ellei heidän ammattitaidon hankkimismahdollisuuksiaan ratkaisevalla tavalla paranneta.

Työllisyyslakia hiljattain uudistettaessa torjuttiin hallituspuolueitten taholta ylimielisesti ja jyrkästi kaikki lakiin tehdyt parannusehdotukset. Näin ollen omaa syyttään kotipaikkakuntansa ulkopuolelle siirrettyjen perheellisten työntekijäin perheen taloudellinen asema on jäänyt edelleen turvaamatta. Myös työllisyystöiden palkkauksen järjestely jää uuden lain voimaan tullessa korjaamatta.. Taistelua työllisyyslain parantamiseksi on näistä syistä tarmokkaasti jatkettava.

Täystyöllisyyteen pyrittäessä ja työmarkkinatilanteen tasapainoittamiseksi edellytetään mm. seuraavia toimenpiteitä:

1. Maahamme on luotava aikuisten ammattikoulutus- ja uudelleen-koulutusjärjestelmä siten, että koulutuksesta pääsevät osallisiksi jo työttömiksi joutuneet tai todennäköisesti, esimerkiksi elinkeinorakenteen muutoksen vuoksi työttömiksi joutuvat sekä kodinhoitotyöstä takaisin työmarkkinoille saapuvat perheenäidit. Koulutuksen kestäessä on koulutettavan ja hänen perheensä toimeentulo turvattava.
2. Valtiovallan on luotava tähänastista paremmat mahdollisuudet työmarkkinatutkimusten aikaansaamiseksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä työvoimaennusteiden laatimiseen, alueellisiin työmarkkinaselvityksiin ja nuorten työmarkkinatilannetta koskevien tutkimusten suorittamiseen.
3. Niille työntekijöille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat siirtymään vajaatyöllisyysalueilta korkeatyöllisyysalueille, on julkisista varoista suoritettava muuttokustannusten avustuksia ja varattava suunnitelmallisesti työpaikkoja sekä samalla huolehdittava siitä, että he saavat kunnollisia asuntoja uudella kotipaikkakunnalla.
4. Työnvälityksen tehostamiseksi on valtiovallan luotava sellaiset edellytykset, että erityisesti vajaatyökykyisten ja työalaa vaihtavien neuvonta saadaan elinkeinoelämämme tarpeen mukaiseksi ja liitetään tehokkaasti uudelleenkoulutukseen.
5. Ammatinvalinnanohjaukseen tulee kiinnittää huomiota tehostamalla erityisesti toimistojen tiedotustoimintaa.
6. Työttömiksi joutuneille on maksettava työttömyysavustuksia. Työttömyyskassojen mahdollisuuksia maksaa jäsenilleen riittäviä avustuksia on valtiovallan toimenpitein julkisin varoin edistettävä.
7. Työllisyyslain parantamista koskevia eduskuntaryhmän pyrkimyksiä on edelleen jatkettava ja tehostettava.
8. Oppisopimusjärjestelmä on viivyttelemättä uudistettava nykyajan olosuhteita vastaavaksi.

Sosiaaliturvapolitiikka

A. Perhekustannusten tasaus

Sosiaalisesti turvattu lapsuus on paremman yhteiskunnan rakentamisen perusedellytyksiä. Tämän vuoksi yhteiskunnan kaikkien jäsenten yhteinen velvollisuus on osallistua lasten kasvatuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Huolimatta siitä, että yhteiskunnan taholta jo nykyisin helpotetaan monilapsisten perheitten asemaa, on puute suurinta edelleenkin vähätuloisten lapsiperheiden keskuudessa. Tätä epäkohtaa on entistä tehokkaammin lievennettävä.

1. Lapsilisän määrää on korotettava vähintään samassa suhteessa kuin kansantulo kasvaa.
2. Lapsilisien porrastusta on edelleen kehitettävä jopa ikärajaakin eräin edellytyksin nostaen niin, että tuki on suurempi sinä aikana, jolloin perheessä on useita lapsia huollettavana ja koulutettavana.
3. Leskiperheiden aseman turvaamiseksi on toteutettava, kauan vireillä ollut suunnitelma kansaneläkelain muuttamiseksi siten, että taloudellisen tuen tarpeessa olevat lesket, joilla on lapsia huollettavanaan, saavat kansaneläkettä. Muille yhden huoltajan varassa oleville lapsille on maksettava riittävän suuri erityislapsilisä tai elatusapuennakkoa.
4. Lapsiperheiden asumistukea on lisättävä siihen oikeutettujen piiriä laajentamalla ja perhelisiä on korotettava.
5. Äitiysavustusten määrää on korotettava ja odottavien äitien terveydentilan tarkkailua edelleen kehitettävä.
6. Vähävaraisille nuorille aviopareille on myönnettävä halpakorkoisia kodinperustamislainoja.

B. Lastensuojelu

Lastensuojelun pulmakysymyksistä asettuu etualalle ympäristöönsä ja yhteiskuntaan sopeutumattomien lasten ja nuorten ongelma. Sopeutumattomuuden syyt ovat vain osittain tutkittuja, mutta yksimielisiä ollaan siitä, että ne pääasiassa juontuvat lapsuuteen, usein aivan ensimmäisiin ikävuosiin. , Varsin monissa tapauksissa lasten persoonallisuuden häiriöt ovat peräisin vanhempien keskinäisestä sopeutumattomuudesta. Yleensäkin on aiheellista tähdentää, että lastensuojelun piirissä esiintyy puutteellisuuksia, jotka edellyttävät yhteiskunnan taholta myötämielisyyttä ja aktiivista toimintaa. Erityisesti on mainittava, että nuorten laitoskasvatus (koulukodit) ei ole vastannut sille asetettuja odotuksia. Tämän vuoksi on tärkeätä huolehtia mm. seuraavista toimenpiteistä:

1. Myönnetään riittävästi varoja lastensuojeluun liittyvän tutkimustyön lisäämiseksi.
2. Lasten ja nuorten laitoshuollossa on ensiarvoisen tärkeätä kiinnittää riittävää huomiota yksilöllisen kasvatuksen edistämiseen ja kasvatusmenetelmien kehittämiseen.
3. Erityisesti pitää pyrkiä avohuollon työmuotojen kehittämiseen ja mikäli mahdollista yhteiskunnan huostaan joutuneiden lasten sijoittamiseen ennakolta sopiviksi tutkittuihin yksityiskoteihin.
4. Syvästi vajaamielisten ainoa oikea hoitopaikka on laitos, joten näitä laitoksia on oltava niin paljon kuin laskettu todellinen tarve edellyttää.

C. Vammaishuolto

Maassamme on lukuisasti sellaisia vammaisia (invalideja), jotka odottavat yhteiskunnan auttavan heitä uuden elämän alkuun. Tämän lisäksi on aiheellista todeta, että vammaisten huolto muussakin suhteessa kaipaa tehokasta edelleen kehittämistä. Ensisijaisesti on toimittava niin, että

1. lainsäädäntöä kehittämällä kaikki vammaiset saatetaan lääkinnällisen ja sosiaalisen kuntouttamisen alaiseksi;
2. vammaisten koulutus- ja työhuoltotoimintaa pitää entisestään lisätä niin, että mahdollisimman monelle vammaiselle kustannetaan juuri hänelle sopiva ammattitaito;
3. tehokkaalla työhönsijoitustoiminnalla sekä järjestämällä riittävästi kilpailulta suojattuja työpaikkoja ja kotityöjärjestelmää edistämällä pitää myös normaaleilla työmarkkinoilla kilpailukyvyttömät vammaiset saattaa yhteiskunnan täysiveroisiksi jäseniksi ja
4. täysin työkyvyttömiksi vammautuneiden ja heidän perheittensä sosiaalinen turvallisuus on taattava.

D. Vanhusten huolto ja eläketurva

Elintason kohoamisen ja terveydenhoidollisten olojemme parantumisen myötä maamme asukkaiden keski-ikä pitenee. Tästä on seurauksena, että vanhusten lukumäärä jatkuvasti kasvaa. Samassa suhteessa lisääntyy myös vanhusten huollon tarve. Tässä yhteydessä on todettava, että yhteiskunnan toimenpiteet vanhusten huoltamiseksi eivät suinkaan ole olleet riittävät eivätkä aina edes oikeaan osuneita. Vanhusten omiin odotuksiin pitää kiinnittää enemmän huomiota ja huoltotyön muotoja kehittää sen mukaisesti. Tehtäviä, joita ei saa laiminlyödä, ovat m.m.:

1. Suoritetaan kiireellisesti tutkimus vanhusten omista odotuksista heihin kohdistetun huoltotyön suhteen.
2. Omaa kotia vailla oleville vanhuksille on sellaisen aikaansaamisesta huolehdittava sekä toteutetaan kiireellisesti vanhusten lakisääteinen asumistukijärjestelmä.
3. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota vanhusten avohuollon kehittämiseen ja tehostettava kotiapu-, kodinhoito- ja kotisairaanhoitotoimintaa.
4. Pitkäaikaisesti sairaiden vanhusten hoito järjestetään tarvetta ja tarkoitusta vastaavaksi sekä toteutetaan säännöllinen ja maksuton terveydenhoito ja turvataan kuntouttamismahdollisuudet.
5. Tärkeätä on myös kehittää vanhusten henkisen virkistäytymisen muotoja ja kiinnittää askartelutoiminnan ohjaukseen nykyistä enemmän huomiota.
6. Terveiden ja itsenäisesti toimeentulevien vanhusten työkykyistä ikää voidaan lisätä edistämällä heidän työskentelymahdollisuuksiaan.
7. Erityisen tähdellistä on pyrkiä hajanaisen eläkejärjestelmämme yhtenäistämiseen ja saamaan eläkkeet eläkeiän todellisia tarpeita vastaaviksi.
8. Välttämätöntä on korottaa kansaneläkkeitä ja hyvittää elinkustannusten kohoaminen nykyistä nopeammin.
9. Työntekijäin eläkelakeja muutetaan niin, että 30 vuoden palveluksen jälkeen turvataan täysimääräinen eläke.
10. Kansaneläkelaitoksen varoja käytetään vanhusten ja työkyvyttömien asuntorakennustoimintaan halpakorkoisina ja pitkäaikaisina lainoina.

E. Terveyden- ja sairaanhoito

Yleisen sairausvakuutuksen toteuttamisen jälkeen on terveydenhoito-olojemme pahimpana epäkohtana pidettävä sitä, että maaseudulla ja erittäinkin syrjäseutujen laajoissa pitäjissä on sairaalapaikkoja ja lääkintähenkilökuntaa riittämättömästi sekä laboratoriotutkimusten mahdollisuudet aivan puutteelliset. Tämän vuoksi on ensisijaisesti huolehdittava siitä,

1. että kunnanlääkärijärjestelmää parannetaan ja laboratoriotutkimukset tehdään mahdollisiksi myös syrjäseuduilla,
2. suurempia alueita varten on järjestettävä erikoislääkäreiden yhteisvastaanottoasemia ja heille tarpeelliset tutkimusvälineet,
3. keskussairaalaverkon edelleen kehittämisen ohella on rakennettava myös riittävästi paikallissairaaloita ja yhtenäisen suunnitelman mukaan aluesairaaloita.
4. Lääkäri- ja muun terveydenhoitohenkilökunnan lisäämiseksi on ryhdyttävä kiireellisesti toimenpiteisiin, jotta koulutetun työvoiman tarve saadaan nopeasti tyydytetyksi.
5. Sellaisia pitkäaikaisia potilaita varten, jotka ovat hoidon ja huolenpidon tarpeessa, on varattava riittävästi hoitopaikkoja.
6. Terveydenhuoltotarkastukset on ulotettava kaikkia työikäisiä kansalaisia koskeviksi.
7. Pienten lasten terveydenhuoltoa, äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa sekä kouluterveydenhoitoa on tehostettava ja laajennettava.
8. Aktiiviseen toipilas- ja kuntouttamishoitoon on kiinnitettävä enemmän huomiota ja perustettava kuntouttamislaitoksia tarvetta vastaavasti.
9. Ammattitauteja koskevia tutkimuksia on teollisuuden laajentuessa ja kehittyessä edelleen tehokkaasti jatkettava. Työterveyslaitoksen toiminnan ulottumista esim. keskussairaaloihin tätä tarkoitusta palveleviin osastoihin on tutkittava.
10. Sairaalasuunnitteluun ja sitä palvelevaan tutkimustoimintaan on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota.
11. Terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvien kysymysten käsittelyä varten on perustettava terveydenhuoltoministeriö.

Kustannusten jako valtion ja kuntien kesken

Terveydenhuolto- ja sosiaalipoliittisten kustannusten epätasaisuus on aiheuttanut voittamattomia vaikeuksia monien kuntien taloudelle. Joissakin tapauksissa on asukkaita siirtynyt kunnallista verorasitusta pakoon "halvemmille" paikkakunnille. Oikeudenmukaisen kustannusten jaon aikaansaaminen valtion ja kuntien kesken onkin eduskunnan keskeisimpiä yhteiskuntapoliittisia tehtäviä. Ensisijaisesti on pyrittävä siihen,

1. että valtion osuutta terveydenhuolto- ja sosiaalipolitiikan kustannuksista tuntuvasti lisätään, ja
2. että terveydenhuolto- ja sosiaaliedut ovat samat asuinseudusta ja kotipaikkakunnasta riippumatta ja että vähävaraisia kuntia tässä riittävästi tuetaan.

Asuntopolitiikka

Asuntokysymys on maamme vaikeimpia sosiaalisia ongelmia. Viime väestölaskennan mukaan oli asumistiheys koko maassa 1,3 henkeä huonetta kohti, kun keittiö laskettiin huoneeksi. MuissaPohjoismaissa se jo kauan sitten on alittanut yhden.

Edellä esitetyt luvut osoittavat peittelemättä sen, että asuntotilanteemme on vaikea. Ilman yhteiskunnan nykyistä tehokkaampia toimenpiteitä se tulee edelleenkin vaikeutumaan erityisesti kaupungeissa, kauppaloissa ja maaseudun asumataajamissa. Teollistumisen myötä muuttoliike varsinaiselta maaseudulta asumataajamiin jatkuu ja uusien asuntojen tarve kasvaa, sillä yli 90 % väestömme lisäkasvusta tulee taajamien osalle.

Varsinaisen maaseudun asuntojen keskeisin puute on niiden huono kunto ja varustetason kehnous. Nimenomaan perheenäitien muutenkin raskaan työn helpottaminen edellyttäisi tehokasta tukea.

Vaikean asuntotilanteemme syyt ovat moninaiset. Pohjoisesta maantieteellisestä asemastamme johtuen asuntojen rakennuskustannukset ovat korkeat, joten vähävaraisten kansalaisten tulot eivät ilman yhteiskunnan riittävää tukea useinkaan yllä edes tyydyttävään asumiseen. Ennen kaikkea yhteiskunnan apu on ollut vähäistä verrattuna esim. muihin pohjoismaihin.

Maakeinottelu on useilla paikkakunnilla nostanut tonttien hinnat kohtuuttoman korkeiksi. Asuntovajauksesta johtuen monissa tapauksissa myös rakennuskustannukset edustavat hillittömän kiskonnan linjaa ja keinottelu ns. vapailla markkinoilla on nostanut vuokratason vähävaraisen kansanosan mahdollisuuksien yläpuolelle.

1. Yksityisiltä pääomamarkkinoilta saatavien asuntolainojen korkokantaa on alennettava ja kuoletusaikaa pidennettävä. Asuntosäästämistoimintaa on edistettävä terveellä pohjalla.
2. Valtion lainoituksen osuutta on erityisesti vähävaraisten osalta lisättävä.
3. On edelleen kehitettävä ja erityistoimenpitein nykyistä tehokkaammin tuettava kustannuksia alentavia rakennusmenetelmiä.
4. Yleishyödyllistä ja terveellä pohjalla tapahtuvaa yksityistä asuntorakennustoimintaa on syytä edistää tervein vero- ja kunnallispoliittisin keinoin. Asunto- ja tonttikeinottelulle on asetettava ehdoton sulku.
5. Koska yhteiskunnan tuen turvin rakennettavien vuokra-asuntojen tarve on tällä hetkellä omistaja-asuntojen tarvetta suurempi, on vuokra-asuntojen rakentamiselle edelleen annettava etusija ja edelleen pyrittävä siihen, että vuokra-asunnot tulevat sellaisten vähävaraisimpien asunnontarvitsijain hallintaan, jotka eivät pysty hankkimaan omaa asuntoa.
6. Pientä oman pääoman määrää edellyttävä asunto asunto-osuuskunnassa tarjoaa ratkaisun sellaisille, jotka eivät pysty hankkimaan omaa asuntoa aravalainoitetustakaan talosta. Sen vuoksi on asunto-osuuskuntien perustamista edistettävä.
7. Erityisesti on ponnisteltava vähävaraisten lapsiperheiden asuntotilanteen parantamiseksi. Varsinkin perheasuntojen tuotantoa ja niihin kohdistuvaa kysyntää on voimakkaasti edistettävä. Tässä mielessä on asumistukijärjestelmää edelleen kehitettävä ulottamalla se myös lapsiperheiden omaan asuntoon. Niiden hankintamahdollisuuksia on myös edistettävä.
8. Erityisesti on ponnisteltava nuorten avioparien asunnontarpeen tyydyttämiseksi ottaen varsinkin huomioon suurten ikäluokkien tulon avioliittoikään.
9. Vanhusten, siirtoväen, invalidien, aikaisemmin asuntoa vaille jääneiden rintamamiesten ja opiskelijoitten asunnontarpeeseen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.
10. Kuntien on edelleen tehokkaasti estettävä keinottelu arava-asunnoilla käyttämällä etuosto-oikeuttaan. Kuntien on kiinnitettävä erityistä huomiota alueellaan tapahtuvaan rakennustoimintaan ja pyrittävä laatimaan suunnitelmia tulevan asuntotarpeen ennakoimiseksi ja sen tyydyttämiseksi. Määrätyillä talousalueilla on kuntien yhteistoimintaakin tässä suhteessa kehitettävä.
11. Kohtuuttomat vuokrat on yhteiskunnan toimenpitein estettävä ja vuokralaisen asema turvattava.