Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/IKL/291

Isänmaallinen kansanliike

Isänmaallisen Kansanliikkeen yleiset ohjelmaperusteet


  • Puolue: Isänmaallinen kansanliike
  • Otsikko: Isänmaallisen Kansanliikkeen yleiset ohjelmaperusteet
  • Vuosi: 1932
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

ISÄNMAALLISEN KANSANLIIKKEEN YLEISET OHJELMAPERUSTEET

(Perusohjelma hyväksytty perustavassa kokouksessa Hämeenlinnassa 5.6.1932)

PERUSOHJELMA

Isänmaallinen kansanliike, joka lähtee samalta pohjalta kuin 1930 valtava kansannousu, asettaa lopulliseksi päämääräkseen kansallisesti sisään ja ulospäin voimakkaan Suomen luomisen. Sen toteuttamiseksi kansanliikkeen lähimpänä tarkoituksena on:

1) lujan valkoisen rintaman luominen vapaussodan saavutusten turvaamiseksi, maan itsenäisyyden ja vapauden varjelemiseksi;

2) leppymätön taistelu ei ainoastaan kommunismia vaan myöskin maalle yhtä vaarallista, luokkavihaa lietsovaa, isänmaallista ajatustapaa vieroksuvaa, uskonnollista ja kansallista henkeä halveksivaa kansainvälistä sosialismia vastaan;

3) maan puolustuslaitoksen, sekä armeijan että suojeluskuntien, tinkimätön tukeminen ja kehittäminen;

4) kansalaisten työrauhan turvaaminen ja siinä tarkoituksessa erittäinkin valkoisen työmiehen työvapauden ja hänen työnsaantimahdollisuuksiensa edistäminen;

5) isänmaan etuja vaarantavan ja yhteiskuntaa heikentevän puoluemielen ja puoluejuonittelun hävittäminen sekä hallituksen vallan lisääminen ja paremman vallanjaon aikaansaaminen hallituksen ja eduskunnan välillä;

6) nykyisen vaikean tilanteen johdosta kärsimään joutuneiden kansalaispiirien, erittäinkin maataviljelevän väestön toimeentulomahdollisuuksien parantaminen.

TOIMINTAPERUSTEET

Järjestö rakentuu sille periaatteelle, että yksilön oikeudet riippuvat velvollisuuksien täyttämisestä ja että yksilön velvollisuudet ovat suuremmat kuin hänen oikeutensa, jotka ehdottomasti ovat alistettavat kokonaisuuden etua ja tarpeita palveleviksi: Isänmaan yhteinen etu ryhmäetujen ja yksityisetujen yläpuolelle.

1. Kaikki Suomen heimot on liitettävä yhdeksi suureksi Suomeksi kansojen itsemääräämisoikeuden perusteella.

2. Suomen kansalainen on vain se kansakunnan jäsen, joka tunnustaa kuuluvansa kansaamme yhteisen veri-, kohtalo- ja kulttuurisitein.

3. Vain Suomen kansalaisella on oikeus päättää valtakunnan ja yhteiskunnan asioista ja laeista. Virkoja ja toimia täytettäessä ja julkisia tehtäviä annettaessa eivät saa määrätä puoluenäkökohdat vaan ratkaisevana henkilövalinnassa täytyy olla kyky, pätevyys ja koeteltu kansalaiskunto. Sen tähden on vapauduttava puolueryhmien itsevaltiudesta.

4. Järjestö taistelee kansainvälistä sosialidemokratiaa vastaan asettaen päämääräkseen, että sosialidemokraattinen puolue perustuslakiemme hengen vastaisena ja isiltä perityn yhteiskuntajärjestyksen perustuksia jäytävänä on julistettava laittomaksi ja järjestönä tuhottava.

5.Valtiovalta huolehtikoon Suomen kansalaisten työvapauden turvaamisesta. Isänmaallisten työläisten vainoamista marxilaisten taholta ei ole sallittava.

6. Jokaisen Suomen kansalaisen on voimiensa mukaan tehtävä henkistä tai ruumiillista työtä. Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikilla on työnsaantimahdollisuus

7. Kansalaisissa on kasvatettava vastuuntuntoa. Edesvastuuttomuus julkisten asiain hoidossa tuhoaa kansakunnan. Erikoisesti on ehkäistävä edesvastuuttomien aineksien määräämisvalta valtion ja kuntien talouden hoidossa.

8. Koska maataloudella on kansantaloudessamme ensiarvoinen asema, on yhteiskunnan sitä järjestelmällisesti tuettava kokonaisuuden edun pohjalta, toteuttamaila järkiperäisiä maareformeja sekä luomalla elinkykyisiä uudisasutuksia.

9. Valtion, kuntien ja yksityisten taloudessa on kehitettävä säästäväisyyspyrkimys voimakkaaksi. On aina muistettava, että maamme on köyhä ja vain säästämällä voidaan kansallemme turvata tulevaisuus.

10. Kulttuurimme on rakennettava kansalliselle pohjalle.

11. Koulutoimen järjestelyssä on otettava huomioon käytännöllisen elämän vaatimukset.

12. Tulevaisuus rakentuu nykyisyyteen. Siksi on kiinnitettävä erikoista huomiota siihen, että lapset ja nuoriso saavat uskonnollis-isänmaallisen kasvatuksen. Tämän ohella on myös pidettävä huolta ruurniillisen kuntoisuuden kehittämisestä.

13. Julkiselta sanalta on vaadittava, että se ehdottomasti pysyy totuuden pohjalla ja jättää vastustajan perättömän panettelun ja herjaamisen.

14. Jokainen Suomen kansalainen muistakoon, että valtakunnan olemassaolo riippuu kansakunnan puolustustahdosta ja puolustuskunnosta, ja että aseeton kansa on olemassaolon taistelussa toisten armoilla.

15. Järjestö taistelee materialismia, Itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä ja velttoutta vastaan ja asettaa siveelliseksi päämääräkseen kansamme kaikinpuolisen tervehtymisen sisäistä tietä, toteuttamalla itse kussakin tunnuslauseemme: »Isänmaan yhteinen etu ryhmäetujen ja yksityisetujen yläpuolelle*, ja vaatii sen tähden, että kirkollinen työ on saatettava väärentämättömänä herättämään kansalaisissa elämän tarkoituksen selvä tajunta ja luomaan herkkä kansallinen omatunto.

TALOUDELISEN OHJELMAN SUUNTAVIIVAT

1. Maan luottojärjestelmää on kehitettävä siihen suuntaan, että pitkäaikaista luottoa ei myönnetä henkilötakauksia, vaan reaalivakuuksia vastaan hypoteekkiluottona. Samalla on korko saatava alennetuksi tuotantotoiminnan kantokykyä vastaavaksi. Erikoisen tärkeätä on saada vaikeuksiin joutuneiden maatalouksien luotot nopeasti vakaannutetuiksi alhaiskorkoisiksi, niin että kunnolliset maanviljelijät voidaan pelastaa taloudellisesta perikadosta.

2. Työttömyyskysymys, jossa on ilmennyt valitettava suunnitelmallisuuden puute, on johdettava kokonaan pois tähänastisilta raiteiltaan taloudellisesti kannattamattomien töiden teettämisestä. Työttömyyden poistamiseksi tarvittavat varat on käytettävä lähinnä tuotannon edistämiseen, kuten tehokkaaseen asutustoimintaan, maanraivauksiin ja -kuivatuksiin sekä muihin sellaisiin tarkoituksiin, jotka pysyväisesti lisäävät työtilaisuuksia ja toimeentulomahdollisuuksia ja lopulta kokonaan hävittävät työttömyyden.

3. Asutustoiminta on täydellisesti vapautettava nykyisistä jäykistä kaavoistaan ja vietävä kokonaan uusille urille siten, että suuripiirteinen asutustyö todella saadaan käyntiin. Sen päämääränä täytyy olla, ei vain viljelysmaan lisääminen, vaan tilattornan väestön kiinnittäminen maahan niin suuressa määrin kuin on mahdollista. Uudet asutustilat on vanhaan suomalaiseen tapaan aluksi perustettava vain välttämättömimmät vaatimukset täyttäviksi, tilan myöhemmän kehityksen jäädessä riippuvaksi asutustilallisen omasta kyvystä ja työtarmosta. Tilalla tulee kuitenkin olla viljelyskelpoista maata riittävästi, keskimäärin n. 10 ha. Uudisasukkaan maksettaviksi lankeavat korko- ja kuoletusmaksut, joista hänet ensimmäisinä vuosina on jatkuvaa raivausvelvollisuutta vastaan kokonaan vapautettava, eivät saa olla niin raskaat, että kunnollinen perhe ei voi jatkuvasti tilallaan pysyä.

Lahjoitusmaa-alueista muodostetuille tiloille, mikäli ne edelleen ovat entisten lampuotien tai heidän laillisten perillistensä omistuksessa, on talojen välttämättömän laidun- ja metsätarpeen tyydyttämiseksi luovutettava tarpeellisia alueita valtion kruununpuistoiksi muodostetuista lahjoitusmaa-alueista.

4. Työväestö muodostaa muiden ryhmien kanssa tasavertaisen osan kansasta. Siksi sen asema yhteiskunnassa on turvattava kansakuntaa rakentavassa hengessä eikä repivän ja hajoittavan luokkataistelun pohjalla. Sille on turvattava kohtuullisia elämänvaatimuksia vastaava toimeentulo. Sen jälkeen, kun työttömyys on saatu hävitetyksi, voi suomalainen työmies turvallisin mielin tehdä työtä perheensä ja isänmaansa hyväksi sekä elinehtojensa parantamiseksi. Niitä erikoisesti maan suurimpaan työväenryhmään, maataloustyöväkeen tulee, on sen ja isäntäväen suhteet saatava uudelleen läheisiksi ja luottamuksellisiksi, mikä on välttämätön pohja menestykselliselle yhteistoiminnalle. Työväenkysymyksen onnellinen ratkaisu edellyttää, että marxilainen luokkavihan kiihoitus on sekä työväestöä itseään et t ä koko yhteiskuntaa vahingoittavana lopetettava.

5. Kansamme tarvitsee isänmaallisesti ajattelevan ja kansallisesti toimivan virka- ja palveluskunnan. Tunnollisena, ahkerana ja uskollisena tehtävälleen palvelee se parhaiten kansakuntaa, jonka eroittamaton ja välttämätön osa se on. Sen alkulähteet ovat kansassa, sen sivistys on kansamme vuosisataisten ponnistusten tulos. Se virkamiesviha, joka on kansaamme osittain juurtunut, on kansalliselle tulevaisuudellemme vieras ja vaarallinen. Siksi onkin luonnollista, että virkamies samoin kuin jokainen muukin kansakunnan hyödyksi voimansa ja kykynsä antava kansalainen saa työstään toimeentulonsa, joka riittää hänen kohtuullisten elämäntarpeittensa tyydyttämiseen.

6. Maan talouspolitiikan tulee palvella kansallisen talouspolitiikan tarkoitusperiä. Oman maan tuotantoa on suojeltava siinä määrässä kuin se on maan talouselämän ja valtakunnan puolustuksen kannalta tarpeellista.

Samalla kuin eri elinkeinoryhmät palvelevat toisiaan, on niiden mukauduttava kansakunnan kokonaisedun vaatimuksiin.

VALTIOLLISEN OHJELMAN SUUNTAVIIVOJA

Valtakuntamme valtiollisen elämän yhtenä vakavimpana epäkohtana on tunnustetusti ollut hallitusvallan suuri heikkous. Tämä on lähinnä aiheutunut siitä, että eduskunnassa olevien ryhmien lukuisuuden ja niiden välisten usein sovittamattomien ristiriitaisuuksien vuoksi ei ole ollut mahdollista muodostaa lujaa hallitusvaltaa. Hallitukset, jotka ovat kokonaan jääneet eduskunnan enemmän tai vähemmän tilapäisten ryhmitysten varaan, eivät ole voineet omaksua valtion poliittisten tai taloudellisten asioiden hoidossa mitään suoraa suuntaa, kun ne eivät koskaan ole saattaneet olla etukäteen varmoja esitystensä kohtalosta eduskunnassa. Sitäpaitsi monet kansakunnan tärkeät elinkysymykset on useasti syrjäytetty, kun hallitusten tarvitsemansa kannatuksen saamiseksi on ollut pakko tyydyttää puolueiden itsekkäitä etupyyteitä.

Osaksi ovat eduskunnan pätevyyden puute ja rikkinäisyys lisänneet valtiovallan heikkoutta. Puolueiden välinen poliittinen kaupittelu on tullut koko eduskuntatyöhön vaikuttavaksi tekijäksi. Kaikki tämä on johtanut siihen, että valtakuntaa todellisuudessa on hallittu puolueiden eduskuntaryhmistä ja puoluekanslioista useinkaan välittämättä kansakunnan todellisesta tahdosta ja kokonaiseduista.

Hallitusvallan heikkouteen on siten ollut olennaisimpana syynä itsekkään puoluevallan tunkeutuminen kansan ja valtiovallan korkeimpien elinten väliin. Valtakuntaa ei ole hallittu kansanvaltaisesti vaan puoluevaltaisesti.

Isänmaallisen kansanliikkeen johto pitää senvuoksi välttämättömänä kansallisesti sisään- ja ulospäin voimakkaan ja taloudellisesti vauraan Suomen luomiseksi, että valtiosääntömme uudistetaan edellämainittujen kansakunnan menestystä haittaavien epäkohtien poistamiseksi. Tällöin on toteutettava luja ja pätevä hallitusvalta todellisen kansanvallan eikä puoluevallan pohjalla. Tämän päämäärän saavuttamiseksi:

1. tasavallan presidentti on kansan valittava suoraan välittömillä vaaleilla;

2. eduskunta, jonka jäsenmäärä on alennettava, on säädettävä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden pohjalla kokoonpantavaksi sillä tavoin, että sille turvataan pätevään lainsäädäntötyöhön tarvittava asiantuntemus yhteiskunta- ja talouselämän eri aloilta;

3. kansanäänestys on tehtävä yleisellä säännöksellä mahdolliseksi kansakunnan tärkeitten elinkysymysten tai eduskunnan ja hallitusvallan välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi.

ISÄNMAALLISEN KANSANLIIKKEEN HYVÄKSYMÄT SUUNTAVIIVAT TYÖVÄENKYSYMYKSEN RATKAISEMISEKSI

I. Yleisperiaatteet

1) Samat yleiset periaatteet, joihin Isänmaallisen kansanliikkeen koko toiminta perustuu, määräävät myöskin sen suhtautumisen maamme työväenkysymykseen. Työväki on elimellinen osa Suomen kansasta, eikä sitä saa jättää huomioonottamatta, kun kansakunnan asioita ryhdytään järjestämään kansan kokonaisuuden edun mukaisesti.

Suomen työväen nykyisessä asemassa on paljon sellaisia epäkohtia, jotka aiheuttavat sairautta yhteiskuntaruumiissa. Isänmaallisen kansanliikkeen johtavana periaatteena työväenasiassakin on, että kokonaisuuden edun tulee kaikessa olla määräävänä, mikä käytännössä merkitsee sitä, että vain kokonaisuutta lujittamalla voidaan sen osien asemaa pysyvästi parantaa. Työväenkysymys ei saa olla vain erikoiskysymys eikä tarkoitus sinänsä, vaan se on koko kansakunnan yhteinen asia.

2) Jo alun perin on Isänmaallisen kansanliikkeen taholla kiinnitetty vakavaa huomiota niihin suuriin epäkohtiin, joita työväen asemassa edelleenkin on ja varsinkin siihen suoranaiseen kurjuuteen, mihin kauan kestänyt taloudellinen pula on suuren osan työväestöämme saattanut. Kansakunnan edun kannalta on välttämätöntä, että pysyviä parannuksia saadaan aikaan. Sentähden onkin Isänmaallinen kansanliike ryhtynyt ajamaan myöskin Suomen työväestön taloudellisen, sivistyksellisen ja siveellisen tason kaikenpuolista kohottamista. Sitävarten se tukee kaikkea tervettä sosiaalista uudistustyötä ja koettaa samalla löytää keinoja tuotannon ja työsuhteiden järjestämiseksi tarkoituksenmukaisuutta ja kokonaisuuden parasta silmälläpitäen, niin että eri tuotannontekijäin välinen ristiriita voitaisiin kokonaisuutta tyydyttävällä tavalla poistaa. Siten se tahtoo luoda kaikelle tuotannolliselle toiminnalle välttämätöntä sisäistä rauhaa eri yhteiskuntaryhmien välille.

Isänmaallinen kansanliike tahtoo kuitenkin ehdottomasti, että Suomen työväestön tulee toimia kansallisella ja valtakunnallisella pohjalla, käsi kädessä muiden kansalaisryhmien kanssa koko kansakunnan aseman lujittamiseksi. Työväenolojen järjestäminen on kunkin kansakunnan sisäinen asia, johon millään kansainvälisellä puoluejärjestöllä ei ole oikeutta missään muodossa sekaantua.

3) Isänmaallinen kansanliike ei hyväksy sitä materialistista maailmankatsomusta, joka on marxilaisen työväenliikkeen pohjana, vaan pitää elämän, myöskin yhteiskunnallisen elämän, perustana kristillistä maailmankäsitystä. Sillä historia osoittaa selvästi, että elävä kristillinen henki parhaiten edistää kansojen siveellistä ryhtiä ja tervettä kansalaiskuntoa, jotka ovat ehyen yhteiskuntaelämän välttämättömiä edellytyksiä ja kansakunnan menestymisen ehtoja. Myöskin Isänmaalliseen kansanliikkeeseen liittyvä työväki asettuu tinkimättömästi kristilliselle pohjalle, vaatien kansakunnalta ja sen jokaiselta jäseneltä kristillisten hyveiden ja arvojen sekä kristillisen elämäntavan kunnioittamista ja yhteiskunnan asioiden hoitoa samassa hengessä.

4) Kansalaisvelvollisuudet ovat: jokaisen työhön kykenevän kansalaisen on tehtävä jotakin hyödyllistä työtä, ruumiillista tai henkistä. Jokaisen kansalaisen on tunnollisesti täytettävä yhteiskunnan hänelle asettamat velvollisuudet ja tehtävät.

Ainoastaan kansalaisvelvollisuutensa täyttävillä kansalaisilla on kansalaisoikeudet, jotka ovat kaikilla täysi-ikäisilläja täysivaltaisilla kansalaisilla yhtäläiset, ja on perustuslain turva niihin nähden säilytettävä. Ehdoksi ei liioin saa asettaa mitään erikoisveroa.

5) Jatkuvasta työnsaannista huolehtiminen viime kädessä on oleva valtion velvollisuus. Yhteiskunnalla täytyy kuitenkin, silloin kuin se joutuu väIlttömasti olemaan työn hankkijana, olla oikeus määrätä työn laatu ja suoritustapa sen käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan.

Suunnitelmattomuudesta johtuu, että väestön lisääntyessä muodostuu nykyisen järjestelmän vallitessa yhä suuremmaksi paisuva työtön tai aivan satunnaisen toimeentulon varassa elävä kansanryhmä. Työmarkkinoilla on voitu työvoiman suuren tarjonnan takia, varsinkin eräillä teollisuuden aloilla, painaa työväestön palkkataso niin alas, ettei palkka riitä antamaan työntekijälle ja hänen perheelleen välttämätöntä toimeentuloa. Yhteiskunnan on lainsäädännön ja huoltoelinten avulla valvottava, että palkkataso vastaa kohtuullisia toimeentulon vaatimuksia. Ellei niin ole laita, on valtiolle varattava oikeus puuttua asiaan. Työstä on maksettava palkka työn laadun ja määrän mukaan.

6) Yksityisomistusoikeus on lähtemättömästi juurtunut inhimilliseen oikeustajuntaan, ja on yhteiskunta ehdottomasti aina seisova tällä perustalla. Samoin yksityinen yritteliäisyys on talouselämän oikea perustaja varmin kehittäjä. Isänmaallinen kansanliike tunnustaa kummankin välttämättömyyden. Mutta kokemus osoittaa, että yrittäjätoiminta, saadessaan toimia täysin vapaasti, eräissä tapauksissa voi omaksua muotoja, jotka käyvät kokonaisuudelle vaarallisiksi. Toiminnassaan yritykset saattavat siinä määrin katsoa vain omaa etuaan, että siitä helposti aiheutuu haitallisia häiriöitä talouselämässä ja sen kantta yleistä epävarmuutta, ja vaikeutuu tämän takia nimenomaan myös työväen asema. Vaikka nykyinen yrittäjämuoto (yksityinen yrittäjä, osuuskunta ja yhtiö) muodostaakin talouselämän perustan, vaatii huolenpito kansan kokonaisuudesta ja myöskin siis työväestöä, että talouselämä alistetaan tarpeellisessa määrin valtion tarkkailun ja tarvittaessa sen ohjauksen alaiseksi. Tällä tavoin saadaan talouselämään välttämätön kokonaisuutta palveleva suunnitelmallisuus, jota siinä nyt ei ole.

7) Turvatakseen kansalaisten työnsaannin, täytyy valtion suojata kotimaista työtä. Tämä suojaaminen on ulotettava sekä terveellä pohjalla toimivaan teollisuuteen että maa- ja metsätalouteen, joiden palveluksessa on suurin osa maan työväestöä (noin 330,000, teollisuuden palveluksessa noin 207,000). Suojelutoimenpiteiden rajana on pidettävä kokonaisuuden edun vaatimukset, joita harkittaessa on myöskin maanpuolustusnäkökohdat otettava huomioon. Ellei näin menetellä, voi maan ja samalla siis sen työväen hyvinvointi joutua vaaraan, ja vieraat valtiot voivat sen alistaa taloudelliseen riippuvaisuussuhteeseen, joka voi sisältää valtiollisenkin itsenäisyyden tuhon siemenen.

8) Talouselämämme kehittymistä hidastuttaa pääoman niukkuus ja korkea korkokanta. Maan olisi pyrittävä mahdollisimman suuressa määrin siihen, että pääoman tarve voitaisiin tyydyttää omilta rahamarkkinoilta. Tätä pyrkimystä edistää mitä voimakkaimmin yleinen säästäväisyys, jota on kaikin tavoin kehitettävä. Julkisissa talouksissa on tarkasti kartettava hyödyttömiä menoja. Normaalisina ja erittäinkin hyvintä talousvuosina on kerättävä erityisia pulantorjuntarahastoja, koska työttömyyden torjuminen lamakausina käy muuten yhteiskunnalle ylivoimaiseksi tehtäväksi. Säästäväisyyttä on edistettävä myös kaikissa yksityistalouksissa. Ylellisyys on kansan varojen tuhlausta ja sellaisena rikos kansakuntaa kohtaan.

II. Työsuhteet ja työaika

A. Työsuhteiden järjestäminen

9) Työntekijänjatyönantajan välisten työsuhteitten järjestäminen kansankokonaisedun vaatimalla ja oikeudenmukaisella tavalla on välttämätön ja mahdollinen. Se edellyttää työväenjärjestöjä, jotka ovat täysin vapaat ja riippumattomat kansainvälisistä ja poliittisluontoisista suhteista. Vasta sitten, kun yhteiskunta on rakennettu eri ammattialojen edustukselle ja niitten vaatimuksia vastaavalle oikeudenmukaisuuspohjalle ja luotu uudet kansallisella pohjalla toimivat ja kokonaisuuden etua silmällä pitävät työntekijä- ja työnantajajärjestöt, voidaan työehdot järjestää työväelle turvallisemmiksi kuin nykyisillä, poliittisena taistelukeinona käytetyillä työehtosopimuksilla.

Puoluevaltaisuudesta vapautuneessa valtiossa työsuhteet järjestetään työntekijäin ja työnantajain kansallisten järjestöjen keskeisillä sopimuksilla. Sopimuspuolina ovat eri ammattien työntekijäin ja työnantajien muodostamat ammattikunnat. Ellei yksimielisyyttä saavuteta, huolimatta siitä, että niissä oloissa kumpikin sopimuspuoli pitää silmämääränään kokonaisuuden, s.o. isänmaan etua, on valtion asianomaisella elimenä oleva lopullinen ratkaisuvalta, ohjenuoranaan sama kokonaisuuden etu. Valtion elimille myönnetystä lopullisesta ratkaisuvallasta johtuu, että työlakot ja työsulut näinollen häviävät.

B. Työajan järjestely

a) Teollisuustyössä

10) Tuotannon koneellistuminen teollisuudessa on vähitellen johtanut kehityksen yhä lyhyempää työpäivää kohti. Aikaisempi perin pitkä työpäivä muodosti työväestölle suorastaan terveydellisen vaaran. Kysymys terveydellisen vaaran torjumisesta ei nykyään enää ole yhtä tärkeä, vaikkakin eräissä teollisuustyön lajeissa siihenkin on suuri huomio kiinnitettävä, samoinkuin konetyön monesti mukanaan tuomaan työn liiallisen yksinkertaistuttamisen tuottamaan yksitoikkoisuuteen. Mutta enimmän vaikuttaa työpäivän pituuskysymykseen edellämainittu tuotannon yhä edistyvä koneellistuminen.

Samalla kuin teollisuustuotannon määrä yhä nopeammin kasvaa, lisääntyy työväen kysyntä hitaasti, jos lainkaan. Ja tällä tavoin työn koneellistuminen aiheuttaa kohdaltaan jatkuvasti työttömyyttä, kun teollisuus ei pysty laajenemisestaan huolimatta sijoittamaan maan väestön vuotuista kasvua ansiotyöhön.

Kun teollisuustuotannon rationalisoiminen ei kuitenkaan näistä varjopuolistaan huolimatta, ole sinänsä vahingollinen kehitys, vaan päinvastoin kulutustarpeiden hankinnan helpottajana tie yleiseen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja elintason nousuun vähävaraisissakin piireissä, olisi väärin asettua sitä vastustamaan. Se on vain saatettava palvelemaan kokonaisuuden etua.

Näin ollen on laskelmissa otettava huomioon, että työväen tarve teollisuudessa ei lisäänny samassa määrin kuin väestön lukumäärä kasvaa. Vuotuinen väestölisäys on noin 25,000 henkeä. Sen tuottavaan työhön sijoittamisessa on tällä hetkellä lähinnä vain kaksi mahdollisuutta: työpäivän lyhentäminen tai työttömäksi jäävän vaestönosan kiinnittäminen maahan. Näiden kahden mahdollisuuden välillä on siis valittava, sillä ellei kumpaakaan tehdä, tulee työttömyys, joka jo näyttää muodostuvan pysyväiseksi ilmiöksi, jo lähivuosina paisumaan niin suureksi että kansamme ei kykene sitä enää hoitamaan, vaan tulee käymään taloudellista ja yhteiskunnallista heikontumista kohti.

Harkittaessa, kumpaan näistä mahdollisuuksista on ryhdyttävä, on ensinnäkin otettava huomioon, että työpäivän lyhentäminen teollisuudessa esim. 6-tuntiseksi kyllä tulisi hankkimaan ansiotyötä kaikille työttömillemme, mutta jos se tehtäisiin alentamalla päiväansiota, olisi työväen toimeentulo entistäänkin huonompi päiväansion pienuuden vuoksi. Ja taasen lyhentäminen pysyttämällä päiväansio entisellään voi saattaa teollisuuden kilpailukyvyn maailmanmarkkinoilla vaaranalaiseksi. Teollisuuden kannattavaisuuden heikkeneminen tai suoranainen loppuminen merkitsisi jälleen työttömyyden lisääntymistä ja yltyvää hätää. Lisäksi lyhyt työpäivä teollisuudessa olisi omiaan houkuttelemaan yhä enemmän maaseutuväkeä teollisuuden palvelukseen ja siten aiheuttamaan epätervettä väestön siirtymistä pois maataloustyöstä, jossa näin lyhyt työpäivä ei voi tulla kysymykseen.

Eräissä maissa on kuitenkin näistä vaikeuksista huolimatta lyhennetty teollisuustyöpäivää, mutta niissä ei ole ollut olemassa edellämainittua toista mahdollisuutta, väestön sijoittamista maatalouteen.

On laskettu, että Suomen maanviljelys, jos maan kaikki viljelyskelpoiset maat asutetaan, voi elättää moninkertaisesti maamme nykyistä asukaslukua suuremman väestön. Asutustoiminta tarjoaa maassamme siis miltei rajattomat mahdollisuudet ja työttömyyskysymyksen ratkaisu onkin meillä senvuoksi haettava asutustoiminnasta. Tässä kohdin viitattakoon vain kohtaan 12), jossa osoitetaan menettelyn yleiset suuntaviivat puheenaolevassa suhteessa.

Sunnuntai- ja ylityötä on pyrittävä vähentämään, määräämällä siitä riittävän suuri ylimaksu, niin että sitä vain todellisen tarpeen vaatiessa käytetään.

b) Maatalous- ja siihen verrattavassa työssä

Koneellistuminen ei maataloudessa ole läheskään niin kehittynyt kuin teollisuudessa, ja työn laadusta riippuu, ettei se koskaan voi niin pitkälle kehittyäkään.

Ja kun työajan täsmällinen rajoittaminen maataloudessa on, maataloustöiden vaihtelevaisuuden vuoksi eri vuodenaikoina, mahdottomuus, ja koska maatalouden kantokyky on siksi heikko, ettei voida ajatellakaan sen kannettavaksi sälyttää uusia menoja, ei työajan lyhentämiseen maataloudessa lainsäädäntöteitse voida ryhtyä. Sitäpaitsi terveydelliset vaarat eivät ole yhtä merkitykselliset maatalouskuin teollisuustyössä.

Kuitenkin on pyrittävä siinä suhteessa muutokseen maataloustyöpäivään nähden, että lauantai-iltana töiden pitäisi, elleivät olosuhteet siitä joskus ehdottomasti vaadi poikkeamaan, päättyä aikaisemmin.

C. Vapaa-ajan käyttö

11) Vapaa-ajasta on todellista hyötyä silloin, kun sen käyttö järjestetään tarkoituksenmukaiseksi. Väärin käytetty vapaa-aika aiheuttaa helposti turmeluksen lisääntymistä. Vastapainoksi työn yksipuolisuuden haitoille on suunniteltava ja yhteiskunnon taholta järjestettävä sopivaa toimintaa, kuten joukkourheilua ja osallistumista vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen työhön. Liikuntakasvatuksen ohella on kiinnitettävä huomiota yksilöiden henkiseen ja hengelliseen kehittämiseen sekä yhteiskunnalliseen valistustyöhön. Ja lisäksi vapaa-aikana on annettava ammatillista lisäopetusta. Nämä eri alat soveltuvat eri vuodenaikojen mukaan sekä rinnan että vuoroin harrastettaviksi. Vapaa-aikana on myös entistä enemmän kiinnitettävä huomiota omakotitoimintaan, joka tuo vaihtelevaa askartelua ja siten korvaa ansiotyön yksitoikkoisuuden.

III. Työttömyystorjunta

A. Asutustoiminta

12) Työttömyyden torjumiseksi on tärkeää estää liikaväestön siirtyminen maaseudulta kaupunkiin ja teollisuuskeskuksiin, joissa se liiallisella työvoiman tarjonnalla polkee työväen palkkatasoa. Varsinkin taloudellisina nousukausina on väestösiirtyminen runsasta, mistä laskukauden tullessa on seurauksena vaikea työttömyys, jonka torjuminen tuottaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Tämä suuri siirtymishalu johtuu pääasiassa maaseudun nopeasti kasvavan väestön nykyisestä toimeen tulomahdollisuuksien puutteesta. Korjaus asiaan on saatavissa siten, että valtio tehokkaasti edistää maaseudun asutustoimintaa pienviljelyksen muodossa ja hankkii siten sen liikaväestölle, etenkin lukuisille pienviljelijöiden ja talollisten lapsille, pysyvän toimeentulomahdollisuuden. Silloin he voivat jatkaa sitä ammattia, mihin jo nuoruudessaan ovat perehtyneet.

Asutustoiminnan täytyy tapahtua edeltäkäsin valmistetun, yksityiskohtaisen suunnitelman mukaan. Sitä on elvytettävä kaikkialla maassa, mutta tehokkaimmin kuitenkin siellä, missä ilmasto, maaperä ja liikennesuhteet ovat maataloudelle edullisimmat, ottaen tällöin huomioon myöskin maatalouteen läheisesti liittyvien kuten kalastuksen, puutarha- ja kasvitarhahoidon, ynnä monien muitten kehittämismahdollisuudet eritoten pienviljelyksen rinnalla.

a) Asutustilat

Varsinaisten asutustilojen viljelysalan tulee olla niin suuri, että se voi tarjota keskikokoiselle perheelle pääasiallisen toimeentulon. Viljelysalan tulee olla keskimäärin 10-12 ha ynnä laidunmaa sekä metsää ainakin riittävää kotitarvekäyttöä varten, mutta aina kun mahdollisuuksia on, ja erikoisesti Pohjois-Suomessa, runsaamminkin. Seuduille, joilla on paljon viljelyskelpoista maata käytettävänä, ja mahdollisuuksien mukaan muuallekin on perustettava pääasiassa tällaisia pienviljelystiloja.

b) Asuntotilat

Sensijaan maamme metsäseuduilla, missä viljelyskelpoisia maita on vähän, mutta metsätöihin tarvitaan runsaasti työväkeä, on edellisten lisäksi Perustettava asuntotiloja, joiden kokonaispinta-ala on noin 3 ha, osaksi viljeltyä tai viljeltäväksi kelpaavaa maata ja osaksi laitumeksi sopivaa maata. Nämä tilat ovat varsinaisesti työväkeä varten, joka niillä elättää lehmän ja pienkarjaa, niin että saadaan tarpeellinen lisä ruokatalouteen. Jos useampia tiloja on lähekkäin, eikä laitumeksi sopivaa maata voida suorastaan tilaan liittää, on erotettava yhteislaitumia, jotka pidetään tuottokunnossa vuosittain kannettavalla kohtuullisella vuokralla. Varsinaisia metsämaita eivät tällaiset tilat tarvitse. Näillä asuntotiloilla on sekin etu, että työväestöä ei heti rasita tilapäistyöttömyyden haitat, kun kotonakin on toimimahdollisuuksia. Ja tärkeää on, että kaikki perheen jäsenet, alaikäiset lapsetkin, voivat tehdä hyödyllistä työtä eivätkä joudu alttiiksi joutilaisuuden vaaroille. Tällainen asuntotila voi tuottaa huomattavan osan perheen tarvitsemista ravintoaineista ja siten helpottaa perheen toimeentuloa.

Asuntotiloja on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan luomaan muuallakin kuin metsäseuduilla soveltamalla kunkin seudun erikoistarpeita ja mahdollisuuksia.

c) Asutusalojen hankkiminen

Nykyään on tehokkaan asutustoiminnan aikaansaamisen suurimpana esteenä hitaus ja virastollinen monimutkaisuus. Tätä on koetettu poistaa n.s. pika-asutuksen kautta, mutta on sitä pidettävä laadultaan väliaikaisena. Asutustoiminta on kuitenkin saatava nopeaksi, täsmälliseksi ja nykyistä yksinkertaisemmaksi. Koko asutustoimintaa koskeva lainsäädäntö, joka nykyään käsittää yli 100 eri lakia ja asetusta, on perinpohjin uudistettava ja yhtenäistytettävä. Samoin on asutustoiminnan johto yhdistettävä yhden määrätietoisesti, asiantuntevasti ja tarmokkaasti toimivan elimen käsiin. Asutustoiminnan tarkoituksena on luoda yhtenäisiä asutuskeskuksia tieverkostoineen ja muine yhteyksineen. Tähän on maassamme hyvä tilaisuus esim. suurilla ja yhtenäisillä suo- ja korpialueilla, jotka nykyään eivät tuota mitään. Niillä on valtion toimesta suoritettava perusraivaukset ja palstoitukset. Näin voidaan asutustila heti luovuttaa viljelijälle. Viljelijöiksi valitaan kunnollisia ja maanviljelystä taitavia henkilöitä. Uusilla viljelystiloilla keinotteleminen on estettävä. Tilan hinnan tulee olla maataloustuotantokustannuksia vastaava ja suoritetaan se pitkäaikaisena ja halpakorkoisena kuoletuslainana.

Missä mahdollisuuksia on, on liian pienille tiloille hankittava lisämaata. Samalla on tässä, samoinkuin maatilojen jakamista koskevassa lainsäädännössä yleensäkin, pidettävä huolta siitä, että maatilojen liiallinen pirstoutuminen estetään. Viljelystilan on kyettävä elättämään viljelijä perheineen.

B. Nykyisen työttömyyden poistaminen

13) Työttömyys, jonka kaiken järjen nimessä pitäisi olla enintään tilapäistä ja sesonkityöttömyyttä sellaisessa maanviljelysvaltaisessa, miltei rajattomien raivausmahdollisuuksien maassa kuin Suomi, on viime vuosina muodostunut pysyväiseksi ilmiöksi, joka pahoin rasittaa yhteiskuntaamme, korottaa verokuormaa ja painaa erittäinkin työväestöä raskaasti. On jo aika ryhtyä enempään kuin työttömyyden lieventämiseen, töyttömyys on kokonaan poistettava hävittämällä sen syyt.

Nykyisen lainsäädännön mukaan on työttömien huolto ja niin myös varatöiden y.m.s. järjestäminen periaatteessa kuntien asia. Mutta siitä on muodostunut niille rasitus, jota useimmat kunnat eivät taloudellisesti voi kestää, vaan on tästä seurannut köyhäinhoitomenojen suhteeton kasvu, jopa saajalleen moraalisesti niin alaarvoinen hätäkeinokin kuin ilmainen ruoanjakelu, jolla yhteiskunta jo on joutunut osoittamaan kyvyttömyytensä asioiden terveeseen hoitamiseen. Ja mikäli kunnat ovat pystyneet töitä järjestämään, ovat ne enimmäkseen olleet tuottamattomia tai sellaisia, jotka olisi ollut jätettävä seuraavien sukupolvien suoritettaviksi. Edelleen on työttömyysasiain jääminen yksinomaan kuntien asiaksi pannut työttömäin työnsaannin riippuvaiseksi köyhäinhoidollisesta kotipaikkaoikeudesta, mikä on kunnon työläiselle alentavaa ja aiheuttaa loppumattomia riitoja eri kuntien kesken.

Valtiovallan on kertakaikkiaan tunnustettava, että se on viime kädessä vastuussa siitä, että jokaisella työtä haluavalla työkykyisellä kansalaisella on työtä. Alun tähän tunnustukseen sisältävät valtion varatyöt ja perusteilla olevat työsiirtolat, mutta on astuttava täysi askel ja otettava koko työttömyystorjunta valtion asiaksi. Mutta tähän on ehdottomasti liitettävä kansalaisten työvelvollisuus ja työttömien velvollisuus alistua valtion määräämisvaltaan työn laatuun ja suorituspaikkaan nähden. Mitään n.s. ammattityöttömyyttä ei yhteiskunnassa saa suvaita. Silloin voidaan työttömät sijoittaa tuottaviin töihin, ennenkaikkea edellä sanotun mukaisesti asutus-, metsänparannus- ja ojitustöihin, ja siten hävittää työttömyyden perimmäiset syyt, työttömyyteen joutuvan liikaväestön muodostuminen maaseudulla ja sen kaupunkeihin siirtyminen. Ja joka tapauksessa valtio, joka vapaasti voisi työpaikat valita, olisi aivan toisessa asemassa kuin kunnat, jotka ovat omiin alueihinsa sidotut.

Tämän vaatimuksen toteuttaminen kysyy huomattavasti valtion varoja. Mutta kunnat, joiden menot tämän järjestelyn kautta pienenevät, on velvoitettava osallistumaan valtiolle täten koituviin menoihin.

IV. Sosiaalinen huolto

A. Työväen asunto-olot

14) Kansan yleisen terveydentilan edistämiseksi on valvottava, että asunto-olot saadaan terveydenhoidon välttämättömiä vaatimuksia vastaaviksi. Pienasuntoja luotaessa on pidettävä silmällä, paitsi käytännöllisyyttä myöskin viihtyisyyttä. Kaupungeissa on huolehdittava työväen asumien kaupunginosien ulkonäöstä ja siisteydestä, samoin puistoista ja urheilupaikoista sekä siitä, että työväelle rakennetut talot ovat tarkoitustaan vastaavia.

Yleisenä päämääränä maaseutukeskuksissa ja pienemmissä kaupungeissakin on pidettävä sitä, että jokaisella perheellä on oma asunto. Vasta tietoisuus, että omistaa oman kodin, voi tuoda todellisen tyydytyksen tunteen. Yhteiskunnan ja teollisuustyönantajain on sentähden tehokkaasti tuettava omakotitoimintaa. Sitävarten olisi pyrittävä siihen, että ne tehtaat, joille ei koidu siitä haittaa, sijoitettaisiin maaseudulle, missä tällaiset asunto-olot voidaan helpommin järjestää. Ennen kuin jollekin teollisuuslaitokselle myönnetään rakennuslupa, on läheisyydessä varattava sopiva alue työväestön omakotitoimintaa varten, mistä he saavat huokealla hinnalla asuntopaIstoja. Omakotialueita varten on etukäteen tehtävä täydelliset rakennussuunnitelmat, joissa on otettu huomioon tarpeellisten kenttien, puistojen ja julkisten rakennusten paikat.

Aivan erikoista huomiota on kiinnitettävä maaseudun asunto-oloihin. On päästävä siihen, että työväen ja palvelijoiden asunnot ovat kunnolliset ja siistit, samoin että maatilojen muonamiehillä on siistit asunnot ja viljelyspalstansa.

B. Sosialivakuutus

15) Valtion ja kuntien on edelleen kehitettävä sosialista huoltoa sen eri muodoissa. Toiselta puolen on kuitenkin valvottava, ettei tätä huoltoa voida väärinkäyttää, mikä vaikuttaa turmiollisesta heikkoihin luonteisiin. Työväen tapaturmavakuutus on edelleen ulotettava kaikkiin pitempiaikaisesti toisen töissä oleviin, työnantajan perheeseen kuulumattomiin työläisiin. Samalla on kuitenkin korjattava nykyisessä tapaturmalainsäädännössä olevat epäkohdat. Vakavissa ja pitkäaikaisissa sairaustapauksissa on yhteiskunnan huolehdittava siitä, että varaton potilas saa asianmukaisen sairashoidon. Vanhuuden turva on järjestettävä kaikille, jotka nuhteettomasti ovat täyttäneet kansalaisvelvollisuutensa. Erikoisesti on huolehdittava äitien asemasta.

C. Ammattikasvatus

16) Maan nuorisoa tulee jo alkeisopetuksesta lähtien nykyistä enemmän ohjata välittömästi käytännöllisten elinkeinojen alalle. Sentähden on Valtion ja kuntien yhdessä työnantajain kanssa huolehdittava entistä tehokkaammin ammattikasvatuksesta, niin että kaikilla on tilaisuus perusteellisesti oppia jokin ammatti. Kansakouluista pääsevälle nuorisolle on järjestettävä välittömästi toimintaa, niin ettei se nuoruusvuosinaan joudu vetelehtimään, mikä on omiaan hävittämään nuorilta terveen elämänrohkeuden ja johtaa heidät helposti kaikenlaisen paheellisuuden ja työtä karttavan keinottelun tielle, mistä aikamme antaa runsaasti esimerkkejä kasvatuksellisesti suotavaa on, että nuoriso jo tällöin ainakin osaksi vuotta voidaan sijoittaa tuottavaan työhön. Mikäli vapailla työmarkkinoilla ei ole siihen tilaisuutta, on varattava erikoisia nuorisosiirtoloita. Nuorison työ ei saa olla terveydelle vaarallista, ja tarpeellisesta ruumiinharjoituksesta on huolehdittava varaamalla siihen riittävästi aikaa.

D. Perhe-elämän edellytykset on turvattava

17) Yhteiskunta rakentuu perheistä. Niin kauan kuin perhe-elämä on terve, on yhteiskunnan perusta luja ja kestävä, ulkonaisista järkytyksistä huolimatta. Rappeutumiset siinä johtavat aina myöskin yhteiskunnalliseen rappeutumiseen. Säilyäkseen terveenä ja elinvoimaisena on Yhteiskunnan suojeltava perheitä ja luotava edellytykset onnelliseen perhe-elämään.

Erikoisesti työväen keskuudessa on taloudellisista syistä perheen ylläpito käynyt vaikeaksi. Molemmat vanhemmat ovat usein pakotettuja olemaan koko päivän ansiotyössä, jolloin huolenpito perheestä, varsinkin lasten kasvatus, jää pakostakin puutteelliseksi. Kodit ovat suuressa määrin menettäneet sen viihtyisyyden, mikä oikealle kodille on ominaista, ja siksi suuri osa elämää vietetään sen ulkopuolella Isänmaallinen kansanliike on ottanut päämääräkseen hyväksymänsä periaatteen: Jumalan, kodin ja isänmaan puolesta, mukaisesti myöskin terveen kotielämän elvyttäminen, ja meidänkin oloihimme tunkeutuneen vieraan hengen poistamisen. Senkin vuoksi työväen palkkataso on saatava sille tasolle, että mies voi ansioillaan elättää perheensä. Äitien kodinhoitotaitoa on kehitettävä. Perheellisyyden ja lapsirikkauden suuri merkitys on otettava huomioon myös verotusoloja järjestettäessä.

V. Loppusanat

Nämä ohjelmalliset suuntaviivat selostavat ne periaatteet ja suurin piirtein ne menettelytavat, joiden avulla Isänmaallinen kansanliike käy kohottamaan Suomen työväestön asemaa. Sen pyrkimysten suurena päämääränä on hankkia Suomen työväestölle riittävä ja jatkuva toimeentulovarmuus ja saattaa se, ei vain muodollisesti kuten nykyään, vaan tosiasiallisestikin tasavertaiseksi muiden yhteiskuntaryhmien kanssa. Uusi valtio on työn valtio, missä kunniallisen työn, olkoon se mitä tahansa, ja työntekijän tulee päästä niille kuuluvaan arvoon ja kunniaan.

Edelläoleva osoittaa vain selvät päälinjat; yksityiskohtien luonnostaminen kuuluu aikaan, jolloin on luotu mahdollisuus käydä joka kohdassa toteuttamaan Kansanliikkeen ohjelmaa. Suuntaviivat ovat kuitenkin riittävän selvät osoittaakseen sen uuden hengen, mikä elähdyttää Isänmaallista kansanliikettä, joka on omaksunut uuden maailmankatsomuksen tunnuslauseenaan: Kaikki kokonaisuuden hyväksi. Puolueitten ohjelmat ovat kansallemme jo osoittaneet, miten, vähän puolitemielessä tehdyt lupaukset käytännössä merkitsevät.

Näitä suuntaviivoja tulevat vastustamaan kaikki luokkapuolueet, vaikka ne täytäntöönpantuina tietävät suurta parannusta ja varmuutta työväen asemassa ja koko talouselämässämme. - Isänmaallinen kansanliike toteuttaa sen, mitä tässä on luonnehdittu, ja voiman tähän se saa kansalliseen velvollisuudentuntoon heränneistä kansalaisista, olivatpa nämä maanviljelijöitä, työmiehiä, virkamiehiä tai liikemiehiä. Se saa sen kaikista niistä, joille kristilliset periaatteet yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ovat tulleet elämän totuudeksi. Se saa sen koko Suomen nuorisosta, jonka tervettä ajattelua eivät sido yhteiskunnalliset asemat ja luokkanäkökohtien sanelemat ohjelmat, vaan joka etsii vain totuutta, oikeutta ja ihmisyyttä yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä. Kaikkea tässä esitettyä ei voida toteuttaa vaaratta valtiossa, missä itsekäs häikkäilemättömyys saa vallita. Heikoille puoluehallituksille näiden suuntaviivojen toteuttaminen on mahdotonta, vaikka niillä olisi siihen haluakin, sillä niiden toteuttaminen väärässä hengessä saataa olla yhtä vaarallista kuin tulella leikkiminen.

Tämän ohjelman toteuttaminen on mahdollinen vain voimakkaalle, kansan suuren enemmistön kannatusta ja tukea nauttivalle hallitukselle, jonka ainoana vilpittömänä päämääränä on kansakokonaisuuden todellinen etu.