Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KD/644
Kristillisdemokraatit
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän huumestrategia
- Puolue: Kristillisdemokraatit
- Otsikko: Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän huumestrategia
- Vuosi: None
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän huumestrategia
[kuva poistettu, kts. alkuperäinen dokumentti]
Paras trippi löytyy edelleenkin kaupan mehuhyllyltä!
Suomen huumetilanne, sen kehittyminen ja kustannukset
Suomessa huumerikollisuus on kasvanut jyrkästi. Vuoden aikana kirjattiin 10700 huumerikosta; määrä on noussut 16 prosentilla vuodesta 1999 vuoteen 2000. Huumeisiin kuolleiden määrä on kaksinkertaistunut. Varsinkin heroiinikuolemat ovat lisääntyneet.
Ekstaasin käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ekstaasitabletteja takavarikoitiin viisinkertainen määrä (1999-2000). Ekstaasin käytön yleistymiseen vaikuttaa nuorisokulttuurin raju muutos teknomusiikkeineen ja rave-bileineen. Tämän design -huumeen vaara piilee siinä, että nuoriso ei miellä sitä huumeeksi.
Poliisijohdolta saatujen tietojen mukaan Suomessa toimii nykyisin 29 järjestäytynyttä rikollisryhmää, joiden on arvioitu hoitavan noin 80 prosenttia huumeiden maahantuonnista ja edelleen levittämisestä.
Huumeiden virta alkoi Suomeen Neuvostoliiton kaaduttua vuoden 1991 jälkeen. Viron viisumivapaus helpotti entisestään huumeiden saapumista Suomeen. Suomen huumemarkkinoita johdetaan etupäässä ulkomailta. Schengen sopimuksen mukana tullut rajojen avautuminen on haaste ja tuo entistä suuremmat paineet torjuntatyössä.
Tutkimusten mukaan jopa kymmenen prosenttia huumeita kokeilleista jää ongelmakäyttäjäksi. Suomessa arvioidaan olevan suonensisäisesti säännöllisesti huumeita käyttäviä noin 30 000. Suomessa yleistynyt sekakäyttö on ongelmallista, jolloin hoito on erityisen vaikeaa.
Huumeidenkäytön kansantaloudellinen merkitys on suuri: välilliset ja välittömät haittavaikutukset ovat jopa yli 10 miljardia markkaa. Lisäksi huumeet aiheuttavat suunnattomasti inhimillinen kärsimystä niin käyttäjälle itselleen kuin hänen vanhemmilleen, muille omaisille ja ystäville sekä lisäävät yhteiskunnan yleistä turvattomuutta ja pelkoa. Etenkin vaikutus näkyy kouluissa, joissa väkivalta ja häiriökäyttäytyminen sekä turvattomuus lisääntyvät. Nuorten elämä tuhoutuu päihteisiin. Vankiloissa on 25-35 -vuotiaita miehiä, jotka eivät koskaan ole tehneet oikeaa työtä.
Egoistisen elämän asenteen myötä on kasvanut yleinen välinpitämättömyys. Tähän liittyvät kotien höllentyneet otteet lastenkasvatuksessa. Lasten liian pitkät iltapäivät asettavat kohtuuttoman vaatimuksen varhaisesta itsekseen selviytymisestä.
Ennusteen mukaan huumausainerikollisuus kasvaisi vuositasolla 15 prosentin luokkaa. Huumeisiin sortuvat entistä nuoremmat ikäluokat. Tilanne riistäytyy hallitsemattomaksi, ellei ryhdytä pikaisiin toimenpiteisiin koko maassa ongelman leviämisen kitkemiseksi.
Tavoitteena huumeeton yhteiskunta
Suomen linjana tulee olla nollatoleranssi huumeiden käytön osalta. Aikuisten tulee tarjota lapsille ja nuorille esikuvaa päihteettömyydestä. Päihteetön elämäntapa tulee saattaa näin ihanteeksi ja normaaliksi elämänmalliksi. Tehokas huumeiden käytön ehkäisy edellyttää kriittistä suhtautumista päihteiden liittämisestä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin kuten urheiluun. Huumeiden vastaisen kansalaismielipiteen aktivoiminen vähentää huumeiden tarjontaa ja huumeille myönteisen ilmapiirin syntymistä. Usein tupakointi alkoholinkäytön yhteydessä on portti huumekokeiluille. Tämän vuoksi tupakoinnin vastustaminen on samalla huumeiden käytön ehkäisyä.
Huumausaineitten mainonnan kieltävää lainsäädäntöä on vahvistettava. Median tulee tuntea vastuunsa ja pidättäytyä huumemyönteisistä artikkeleista. Huumemyönteiset lehtikirjoittelut tai ohjelmat TV:ssa toimivat mainoksen tavoin ja hämärtävät tavoitetta huumeettomasta yhteiskunnasta.
Huumeiden käytön hyväksyminen, liberalisointi edistää kansainvälistä huumerikollisuutta. Liberaali huumepolitiikka markkinoi itseään usein "haittoja rajoittavan huumepolitiikan" nimellä. Liberaalin huumepolitiikan kokeilut ovat kuitenkin poikkeuksetta tuottaneet tuhoisia seurauksia. Eräiden maiden huumepuistot ja laillistetut huumekahvilat ovat ruokkineet rikollisuuden, terveyshaittojen ja kovien huumeiden noidankehää.
Käytännön toimenpiteet huumeiden käyttäjien auttamiseksi
Valtakunnallinen huumausainepoliittinen toimenpideohjelma on saatava pikaisesti ajanmukaiseksi. Myös kuntatasolle tulee luoda paikalliset huumestrategiat ja tiivistä seudullista yhteistyötä.
1. Vieroitushoidon ja huumetutkimuksen resursseja lisättävä
Huumausaineista riippuvaisten vieroitushoidon resurssit tulee saattaa tarvetta vastaavalle tasolle. Huumeista irti haluavalle narkomaanille tulee voida osoittaa hoitopaikka mahdollisimman nopeasti, ettei hänen tarvitse jonottaa kohtuuttoman kauan hoitoon pääsyä. Huume- ja huumehoitotutkimukseen on suunnattava lisärahoitusta.
2. Hoitoonohjausta parannettava
Hoitoonohjaus on Suomessa puutteellista tai sitä ei ole hoidettu lainkaan. Riittävät hoitopolut puuttuvat, eikä hoitopaikkoja ole riittävästi. Huumeriippuvuus tulee ymmärtää pitkäaikaiseksi krooniseksi sairaudeksi, joka edellyttää pitkäaikaisen hoitosuunnitelman laatimista ja selkeitä hoitoketjuja sekä yhteistyötä huumehoitoa toteuttavien toimipisteiden välillä.
Huumeriippuvaisen hoidossa tulee pyrkiä huumeettomuuteen. Lääkkeitä voidaan käyttää ensisijaisesti vieroitushoidon tukena. Korvaushoitoa ei tule antaa koskaan alle 20 -vuotiaille. Toisella huumeella ei voi hoitaa huumeiden käyttöä pois. Lääkkeetön vieroitushoito on paras vaihtoehto. Jälkihoitoon ja seurantaan tulee panostaa muun muassa tukihenkilötoimintaa vahvistamalla.
Aikuisten tulee kantaa vastuunsa huumeriippuvaisen lapsen ja nuoren hoitoon pääsystä. Huumeiden käyttäjiksi ajautuneet nuoret eivät useinkaan osaa tai riippuvuutensa vuoksi kykene itse hakeutumaan hoitoon. Monet vapaaehtoisesti hoitoon hakeutuneista luopuvat hoidosta silloin, kun vieroitusoireet ovat pahimmillaan.
3. Tahdosta riippumaton hoito alaikäisille
Kasvava joukko huumeita käyttäviä nuoria jää vaille tarvitsemaansa hoitoa ja kuntoutusta sekä puutteellisten resurssien että lainsäädännön vuoksi. Näiden nuorten vanhemmat, poliisi ja terveydenhuoltohenkilökunta kokevat itsensä usein voimattomiksi auttamaan nuoria vapaaksi huumeista.
Hallituksen taholta on useaan kertaan korostettu nykylain mahdollistavan alaikäisten ns. pakkohoidon. Alaikäisten pakkohoitolaki ei ole kuitenkaan sama asia kuin tahdosta riippumattoman hoidon järjestäminen alaikäisille narkomaaneille. Siksi asia on järjestettävä erillisellä lainsäädännöllä.
Lainsäädännöstämme puuttuvat myös selkeät linjaukset, joiden nojalla voitaisiin päästä riittävän pitkiin hoitomääräyksiin. Huumeriippuvuuden yksi keskeisin oire on välinpitämättömyys itseään ja muita kohtaan. Eri viranomaisten ja vanhempien yhteistyötä vaikeuttavat myös tiukat salassapitomääräykset. Siksi lastensuojelulakia on korjattava niin, että terveys-, opetus- ja sosiaaliviranomaiset voivat ilmoittaa vanhemmille alaikäisen huumeiden käytöstä.
Ruotsissa on vuodesta 1990 toteutettu nuorten erityishoitoa koskevaa lakia, jonka mukaan nuori voidaan määrätä huumekierteen katkaisemiseksi hoitoon tahdosta riippumatta kuudeksi kuukaudeksi. Kuuden kuukauden jälkeen hoitoa voidaan jatkaa, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Vastaavia hoitojärjestelmiä on kehitetty myös Norjassa ja Tanskassa. Nuorten pitkäaikaishoidon tulokset ovat olleet hyviä. Muiden pohjoismaiden hoitojärjestelmistä tulee ottaa mallia myös Suomeen.
4. Tahdosta riippumaton hoito odottaville päihderiippuvaisille äideille
Huumeäitien hoitoonohjaus on järjestettävä nykyistä tehokkaammin. Vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee olla ensisijalla, ja päihdeäideille tulisikin järjestää kattavasti laadukkaita vieroituspalveluja. Äärimmäisissä tapauksissa tulisi olla kuitenkin myös mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi lapsipoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä vuonna 1996, että "on ryhdyttävä toimenpiteisiin päihdehuoltolain muuttamiseksi sikiönsuojelun paremmin huomioon ottavaksi". Päihdehuoltolakiin tuleekin lisätä mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon, mikäli odottava äiti vaarantaa vakavasti päihteiden käytöllään kohdussaan elävän sikiön hengen tai terveyden. Tahdosta riippumattomaan hoitoon voidaan määrätä kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Syntymätön sikiö kuuluu myös lastensuojelulain piiriin. Tulevan lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi olisi mahdollisuuksien mukaan harkittava adoptioperhettä. On harhaa, että lapsen synnyttävä äiti pääsisi irti huumeista lapsen avulla. Lapsen esineellistäminen ei voi olla huumeäidin viimeinen keino selvitä huumeista.
5. Huumeriippuvaisten sopimushoito
Ruotsin mallia voisi kokeilla myös Suomessa. Ensiksi käydään rikosoikeudenkäynti loppuun saakka niin, että myös vankeusrangaistuksen pituus määrätään. Jos syytetty on hoidon tarpeessa oleva huumeriippuvainen, hänelle tarjotaan tilaisuutta valita vankeuden sijasta hoito. Hoidon valitseminen merkitsee sitoutumista hoitoon ja sen ehtoihin. Huumehoidon onnistumisen kannalta ajan tulee olla riittävän pitkä eli noin 2-3 vuotta ja sen päälle tarvitaan kuntoutusjakso. Ruotsissa tuomioistuin valvoo konkreettisesti hoidon onnistumista. Jos hoitoon "tuomittu" keskeyttää hoidon tai rikkoo vakavasti hoidon ehtoja, hänet passitetaan vankilaan. Kaikesta huolimatta vankilassa olevien vankeusrangaistusta suorittavien huumeettomuuteen tulisi pyrkiä tehokkaasti. Huumeongelmaisia kuntoutujia on tuettava monipuolisesti ja heidän paluutaan yhteiskuntaan on helpotettava avustamalla asunnon, koulutuksen ja työn hankkimisessa.
6. Lainsäädäntö huumetesteistä kouluille ja työpaikoille
Laki huumetesteistä tulee saada nopeasti voimaan. Testauksella voidaan todeta ajoissa lapsen ja nuoren huumeitten käyttö ja mahdollisesti pelastaa tuhansia lapsia huumeitten käytöltä. Narkomaanin vieroittamiseksi huumeista on tehtävä kaikki voitava.
Huumausainetestausten suorittaminen vaatii selkeän lainsäädännöllisen perustan. Käytännössä laki voisi huomattavalta osalta toimia myös ennalta ehkäisevänä, koska kaikilla asianosaisilla olisi tieto siitä, että tämänkaltaisiin menettelyihin voitaisiin tarvittaessa viranomaisten ja koulun tai työpaikan yhteisen harkinnan mukaan turvautua. Huumetestejä voisivat tehdä terveydenhuoltoalan ammattilaiset noudattaen tarkoin säädeltyjä periaatteita testitietojen luovuttamisesta. Huumetestien tarpeellisuus tulee kulloinkin kartoittaa yhteistyössä poliisin, sosiaali-, terveys- sekä opetustoimen viranhaltijoiden sekä työnantajien yhteistyöllä.
7. Tullin ja poliisin voimavaroja lisättävä
Euroopan Unionin tuoreessa huumeraportissa todettiin Suomen läpi virtaavan amfetamiinia sekä muita kemiallisia huumeita etenkin Virosta Euroopan Unionin muihin maihin. Huumeiden tarjonnan kasvaessa ja hintojen alentuessa huumeiden kysyntään vaikuttaminen nousee huumeiden vastaisen strategian keskeiseksi tavoitteeksi.
Tullin mahdollisuuksia valvoa jatkuvasti kasvavaa rajaliikennettä tulee tehostaa sekä henkilöstöä että välineistöä, läpivalaisulaitteita ja huumekoiria lisäämällä. Poliisille ja tullille on turvattava voimavaroja ja toimintaedellytyksiä riittävästi. Valvonta on ennaltaehkäisevää. Saatavuuden estäminen siten, että myyjä ja käyttäjä eivät kohtaa. Tehokkaan katuvalvonnan avulla estetään avoin huumekauppa ja huumeidenkäyttö, sekä tunnettujen kauppapaikkojen muodostuminen.
Poliisi-, sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteistyötä lisätään ja tarjotaan mahdollisuutta hoitoon poliisin toimenpiteiden kohteiksi joutuneille huumeiden ongelmakäyttäjille. Yhteistyötä vankeinhoitolaitoksen kanssa lisätään. Tuetaan päihdeongelmaisille vangeille tarkoitettuja hankkeita, joiden tarkoituksena on tukea vankeja irtaantumaan päihderiippuvuudesta.
Riittävän tiedon puute vaivaa päättäjiä. Monesti ongelmaksi koetaan käytännönläheisten toimintasuunnitelmien puuttuminen. Päättäjien tulisi tutustua ruohonjuuritasoon tiedostaakseen todellisen tilanteen. Espoossa ja Vantaalla on kokeiltu sitä, että päättäjät voivat seurata poliisin työtä öisessä kaupungissa.
Käytännön toimenpiteet huumeidenkäytön ehkäisemiseksi
1. Koulutus
Kuntien peruspalvelujen piirissä toimivaa henkilöstöä tulee kouluttaa laajasti tunnistamaan huumeiden käyttö ja valmentaa heitä varhaiseen puuttumiseen ongelmien ilmaantuessa sekä kohtaamaan päihdeongelmaisia ja heidän perheitään. Koulutuksen tulee sisältää tietoa myös paikallisesta palvelujen saatavuudesta ja hoitoon ohjaamisesta. Koulutettavat on vietävä tutustumaan päihde- sekä huumehoitolaitoksiin myös kristillisiin hoitolaitoksiin ja hoitoketjuihin. Akuutin huumeongelman edessä perheet ovat usein pulassa ja heille ei ole riittävästi asiantuntevaa apua ja neuvoja. Päihteitten väärinkäytöstä toipuville tarvitaan lisää tukihenkilöitä sekä tukihenkilökoulutusta.
2. Laaja yhteistyö ennaltaehkäisyn toteuttamisessa
Huumeiden vastaisessa työssä tärkeää on poikkihallinnollisen yhteistyön kehittäminen kuntatasolla mm. koulutoimen, oppilashuoltoryhmien, sosiaalitoimen, poliisin, kolmannen sektorin mukaan ottaminen sekä seurakuntien kanssa. Kristillisen päihdetyön tuloksista kertoo se, että tervehtymiseen liittyvä usko Jumalaan on tuonut pysyvimmät raitistumiset.
3. Varhainen puuttuminen
Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan mm massaan kohdistuvaa valistusta. Materiaalin sisältöä on tarkoin harkittava ja mietittävä miten valistus toteutetaan. Vaihtoehtoinen kertominen eri huumausaineista, itsetuntokysymyksiä pohtien tai arvokasvatusta antaen kohderyhminä koululuokat, rippikoululaiset ja nuorten vanhemmat. Valmennetaan kohtaamaan tilanteita, jossa nuori itsenäisesti joutuu tekemään valintoja huumeettoman käyttäytymisen puolesta vaikka koko muu toveripiiri käyttäisi niitä ja painostaisi samanlaiseen käyttäytymiseen. Varhaisessa puuttumisessa avainasemassa ovat oppilashuoltotyöryhmät. Heidän apunsa voi olla ratkaisevan tärkeää monen kohdalla ja sen tähden niissä tulee olla riittävästi henkilöstöä.
Tehtävänä on kartoittaa huumeisiin sortumisen riskiryhmät ja tunnistetaan kulttuuriperimästä tulevat ongelmat: elämänmallien periytyminen, muuttoliikkeen aiheuttamat sopeutumisvaikeudet, levottomat asuinalueet. Riskien minimoimiseen panostetaan syitä kartoittamalla ja niihin puuttumalla.
Kannustetaan aikuisia "Koko kylä kasvattaa" -tyyppisiin yhteisöllisiin projekteihin huolehtimaan ja välittämään lasten ja nuorten hyvinvoinnista konkreettisin keinoin (esim. puuttuminen koulukiusaamiseen, näpistelyihin jne.).
4. Vanhempien vastuu
Tutkimusten mukaan paras huumausaineiden käytöltä suojaava tekijä on vanhempien huolenpito ja vastuunkanto lapsesta. Huumekokeilujen ja käytön ehkäisyssä tärkeintä on kasvatus ja erityisesti arvokasvatus.
Kouluterveystutkimuksessa on käynyt ilmi, että huumekokeiluja tehokkaasti ehkäisee se, että vanhemmat valvovat lastensa menoja ja tuntevat heidän kaverinsa. Huumeitten käyttö leviää kavereiden kautta eli kuusikymmentä prosenttia alkajista tekee sen kavereiden ehdotuksesta.
Äskettäin julkistetun tutkimuksen mukaan tyttöjen alkoholin käytön on todettu olevan suorassa suhteessa vanhempien, erityisesti äidin asenteisiin. Rajoittavien ja alkoholin käytön kieltävien, raittiiden äitien tyttäret käyttävät selvästi vähemmän alkoholia kuin sallivien tai välinpitämättömien äitien. Kuitenkaan ei unohtaa isän merkitystä ja roolia esimerkkinä.
5. Koulujen, neuvoloiden ja päiväkotien vastuu
Ennaltaehkäisevässä työssä kouluissa ja oppilaitoksissa pitää saada asiasta vakuuttuneiksi saada rehtorit ja opettajat. Huumeiden käytön karmeus on tuotava realistisesti esille. Opettajat ovat avainasemassa huumeiden torjuntatyössä, että huumeiden leviäminen on tätä päivää eikä siltä pidä ummistaa silmiänsä. Tärkeää on vanhempien informoiminen ja valistustyö. Huumevalistuksen ja terveyskasvatuksen sisältöjä ja menetelmiä on kehitettävä.
Tietoa tarvitaan kirjallisessa muodossa neuvoloihin, päiväkoteihin ja peruskoulun eri luokka-asteille. Tarvitaan vanhempien kanssa yhteistyötä siten, että heti lapsen ensimmäiseltä luokalta lähtien motivoidaan opetusta ja keskustelua huumeiden vaarallisuudesta ja miten sanotaan ei huumeille. Vanhemmille tarvitaan oma projekti ja lapsille oma, kummiluokka toimintaa koulujen kanssa. Raittiustyötä tekevät vapaaehtoisjärjestöt tarvitaan vauhdittajiksi. Kouluterveydenhuollon resursseja vahvistetaan. Jokaisessa suunnitelmallisessa koululääkärin tai terveydenhoitajan ja oppilaan tapaamisessa otetaan peruskoulun ala-asteelta alkaen puheeksi tupakointi ja muiden päihteiden käyttö.
Maahanmuuttajanuorten päihdetyöhön kehitetään toimivat verkostot, jotka toimivat heidän omalla kielellään.
6. Yleinen perhepolitiikka
On korostettava kodin merkitystä ja sen vahvaa tukemista myös modernin yhteiskunnan perusyksikkönä lasten kasvatuksessa. Koti on pohja elämälle, josta ponnistaa. Turvallinen koti ehkäisee nuoren vääränlaisen jengiytymisen. Työelämän uudelleen arvioimisella tulee luoda vanhemmille mahdollisuuksia antaa enemmän aikaa lapsilleen, "laatu aika" silloin tällöin ei riitä. Isän ja äidin tuki lapselle ja nuorelle on tärkeää. Myös isoäidit ja -isät ovat avain asemassa.
Alkoholismiin ja huumeisiin sortumisen taustalla on usein vanhemman alkoholismi. Lapsi ja nuori voi alkaa uskomaan, että alkoholisoitunut ja huumeiden tuoma vääristynyt perhe-elämän malli on normaalia.
Aikuinen päihteitten väärinkäyttäjä tuo usein kavereitaan, mistä seuraa koko perheelle ongelmia, turvattomuutta, väkivaltaista käyttäytymistä, naapureiden häirintää. Useimmiten äiti ja lapset joutuvat pakenemaan turvakoteihin. Tämä ei ole oikein, siksi tulee pyrkiä siihen, että häiriön aiheuttajan pääsy kotiin estettäisiin. Vaikeiden perheiden elämän tukemiseen tulisikin kehittää asuntohotelli- asumismuotoa, joissa vahtimestarit valvovat ympärivuorokauden, etteivät päihtyneenä ollessaan alkoholistit ja huumeiden käyttäjät kavereineen pääse koteihin sisään.
7. Seuranta
Euroopan unioni on painottanut tehokkaan koordinoinnin ja seurannan merkitystä. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla toimivan koordinaatioryhmän toimintaa tulee tehostaa. Huumeiden torjuntatyöhön osoitettavat rahat tulee tarkkaan kohdentaa ja niiden kautta tulleet toimenpiteet on arvioitava. Vain käyttökelpoisia ja tehokkaita toimintatapoja tulee tukea. Vastuuta lasten ja nuorten päihteettömyyteen kasvattajana ei pidä siirtää ensisijassa yhteiskunnan hartioille, vaan korostaa vanhempien ja lähiyhteisöjen merkitystä.