Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KD/650
Kristillisdemokraatit
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kriminaalipoliittinen toimenpideohjelma
- Puolue: Kristillisdemokraatit
- Otsikko: Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kriminaalipoliittinen toimenpideohjelma
- Vuosi: 2003
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kriminaalipoliittinen toimenpideohjelma
Yleinen turvallisuus on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla. Rajavalvonta on tehokasta ja kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla on voitu pääosin torjua pahimpien rikollisverkostojen toiminta Suomessa. Kuitenkin tilastot osoittavat rikollisuuden, etenkin väkivalta- ja huumerikollisuuden, moninkertaistuneen viimeisten 30 vuoden aikana, vaikkakin vuoden 2002 osalta voitiin huomata poliisin tietoon tulleiden rikosten määrän vähentymistä edellisvuoteen verrattuna.
Esimerkiksi ryöstöjen määrä on yli kolminkertaistunut vuodesta 1970, vaikka ryöstön määritelmää on lievennetty. Huumausainerikokset kaksinkertaistuivat vuosina 1996 - 2001. Vuonna 2002 kehityksen suunta näytti kääntyvän. Todella hälyttävää on nuorten henkilöiden tekemien, yleensä sattumanvaraisten henkirikosten määrän kasvu. Alle 20-vuotiaiden tekemät tai tekemiksi epäillyt henkirikokset kolminkertaistuivat vuosina 1998 - 2001.
Vuodesta 2000 lähtien vankien määrä Suomessa on ollut kasvussa. Vuonna 2002 keskivankiluku oli 3433 eli lähes 700 vankia enemmän kuin vuonna 1999 ja lähes 300 vankia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden 2002 lopussa suljetuissa vankiloissa oli yli 400 vankia yli vahvistetun paikkamäärän. Vuonna 2004 on ennustettu vankeja olevan noin 3900, minkä vuoksi vankeinhoitolaitokselle tarvitaan kipeästi lisäresursseja.
Vankien määrän kasvuun on vaikuttanut mm. huumerikollisten ja ulkomaalaisvankien määrän lisääntyminen sekä oikeuskäytännön ankaroituminen ja yhdyskuntapalveluun tuomittujen määrän väheneminen. Ehdottomien tuomioiden osuus on lisääntynyt. Vuonna 2001 ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomittiin kaikkiaan 11 740. Suomen suhteellinen vankiluku on kuitenkin edelleen Euroopan pienimpiä. Muissa pohjoismaissa on suhteellinen vankiluku likimain sama kuin Suomessa.
Lisääntyneen vankimäärän vuoksi vankilat ovat liian täysiä, eikä henkilökuntaa ole riittävästi. Tavoitteeksi asetettu henkilöstön ja vankien välinen suhdeluku 1:1 tai 1:0,9 on kaukainen, sillä vain muutamissa laitoksissa on edes 0,75 työntekijää yhtä vankia kohden. Muissa pohjoismaissa henkilökuntaa on vankilukuihin suhteutettuna 20 - 25 % enemmän kuin Suomessa. Nämä työntekijät työskentelevät lähinnä tehtävissä, jotka edesauttavat vankien rikoskierteen katkaisemista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Henkilöstön puute Suomen vankiloissa lisää vankien turvattomuutta, vaikeuttaa päihdekuntoutusta ja pitää yllä poikkeuksellisen korkeaa rikosten uusimisriskiä.
1990-luvulla vankeusrangaistuksen uusijoiden suhteellinen määrä pysyi melko vakaasti vajaassa 60 %:ssa. Vuoden 2002 tilastojen mukaan noin 90 % vapautuneista nuorisovangeista päätyy uudestaan vankilaan. Puolet uusijoista aloittaa uuden vankeusrangaistuksensa jo yhden vuoden sisällä. Lähes kaikki vankeusrangaistuksen uusineet (97 %) uusivat viiden vuoden sisällä. Vankeusrangaistuksen uusiminen on Suomessa hieman yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa vankeusrangaistuksen uusii noin 45 % vapautuneista, Norjassa ja Islannissa noin 50 %, Tanskassa vain noin 30 %. Suomessa vapautuville vangeille tarvittavista koordinoiduista tukitoimista on valtava pula.
Vangit ovat tulleet entistä moniongelmaisemmiksi ja yksilöllisen hoidon ja ohjauksen tarve on korostunut. Suurella osalla vangeista on muiden sosiaalisten ongelmien lisäksi vaikea päihdeongelma. Nykyisellään vankeinhoidon rahoituksesta entistä suurempi osa menee peruskoulutusta suorittavien vankien koulutusmenoihin ja entistä sairaampien potilaiden terveydenhuoltomenoihin. Tämä on pois vankeinhoidon perustoiminnasta. Samalla vankien tuottava työtoiminta on vähentynyt.
Vain erittäin harvalla vangilla on vapautuessaan työpaikka, useilta puuttuu myös vakituinen asunto. Arkielämän perusasioiden kuntoon saattaminen on edellytys negatiivisen kierteen loppumiselle. Askel takaisin rikolliseen elämäntapaan on erittäin todennäköinen, mikäli vankilajakson jälkeiseen elämään ei löydy riittävää tukea perusasioiden järjestämisessä.
Kristillisdemokraattien kannanotot:
- Nuorten rikolliseen käyttäytymiseen tulee reagoida tehokkaalla ja varhaisella puuttumisella sekä vastuullisella perhe-, lapsi- ja nuorisopolitiikalla sekä väkivaltaviihteen tarjontaa rajoittamalla. Vanhempien hoiva- ja kasvatusvastuuta tulee korostaa ja tukea. Paitsi tietoja ja taitoja, kotien ja koulun kasvatustehtävissä tulee antaa eväitä hyvän ja pahan, oikean ja väärän tunnistamiseen. Kouluväkivaltaan, -häiriköintiin ja -kiusaamiseen tulee puuttua määrätietoisesti ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevästi.
- Vankeus ei ole useinkaan onnistunut rangaistusmuoto rikoksentekijän elämäntapojen muuttumisen kannalta. Rikosoikeudellisen lainsäädännön seuraamusjärjestelmää tulee edelleen kehittää. Korvaavien rangaistusmuotojen toteuttamisessa on edellytettävä riittävää valvontaa ja tiukkoja sääntöjä, joiden noudattamatta jättäminen merkitsee ehdottoman vankeustuomion täytäntöönpanoa. Valvonnan toteuttamiseen on oltava riittävä henkilökunta ja määrärahat. Vangitsemiselle vaihtoehtoisen matkustuskiellon käyttöä tulisi mahdollisuuksien mukaan lisätä nykyisestä.
- Nuorten rikoksentekijöiden kohdalla tulee ottaa käyttöön uusia rangaistusmuotoja, jotka tekijä kokee rajoittavana, mutta joihin ei kuitenkaan liity ehdottoman vapausrangaistuksen kielteisiä piirteitä. Nuorille osoitettujen rangaistusmuotojen tulisi asettaa heidät vastakkain teon seurausten kanssa, jotta nuori tuntisi selkeämmin tehneensä väärin. Seitsemän käräjäoikeuden alueella vuodesta 1997 toteutettu nuorisorangaistuskokeilu on saatettava pysyväksi ja laajennettava koskemaan koko maata. Myös sovittelun käytön laajentaminen on tarpeen, sillä nyt sen saatavuudessa on huomattavia alueellisia eroja, mikä vaarantaa kansalaisten yhdenvertaisuuden. Sovittelussa saatetaan saavuttaa etenkin pienehköissä rikoksissa useita etuja, jotka jäävät vähemmälle huomiolle istuntokäsittelyssä, kuten tekijän ja uhrin välitön kohtaaminen. Nuorten rikoskierteen katkaisemisessa käsittelynopeudella on suuri merkitys, siksi nuorten tekemien rikosten nopeutettu käsittely tulee saattaa jokapäiväiseksi työtavaksi koko maahan.
- Ehdollisilla vapausrangaistuksilla ei etenkään nuorten rikoksentekijöiden kohdalla ole ollut riittävää tehoa, jolla pysäyttää alkanut rikoskierre. Uusi kokeiltava rangaistusmuoto ehdollisen tai tietyissä tapauksissa myös ehdottoman rangaistuksen sijaan olisi elektronisesti valvottu arestirangaistus. Nopeasti tuomittava ja täytäntöön pantava, esimerkiksi viikonlopun ajan kestävä arestirangaistus, olisi oikein käytettynä järkevä rangaistusvaihtoehto. Samalla aresti olisi nuorelle konkreettinen muistutus siitä, että seuraamusjärjestelmä toimii. Sähköisesti valvotulla arestilla saavutettavat taloudelliset säästöt ovat huomattavat. Alkoholin ja huumaavien aineiden käyttö olisi arestin aikana kokonaan kielletty ja kiellon noudattamista valvottaisiin säännöllisesti elektronisten hengitysilmamittareiden avulla sekä veri- ja virtsanäyttein.
- Yhdyskuntapalvelu on valvonnan alaisena tehtävää palkatonta työtä. Enintään 8 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta voidaan tuomita rangaistukseksi yhdyskuntapalvelua vähintään 20 ja enintään 200 tuntia. Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen muuntosuhdetta tulee tarkistaa kireämmäksi ja harkita sitä, ettei väkivaltarikoksesta tuomitulla olisi mahdollisuutta yhdyskuntapalveluun. Mahdollisuutta yhdyskuntapalveluun tulisi rajoittaa, jos tuomitulla on takanaan useita tuomioita.
- Sopimushoidoksi kutsuttava rangaistus päihdeongelmaisille rikoksentekijöille on tarpeen ottaa käyttöön pikaisesti. Sopimushoitoon tuomittaisiin yhdyskuntapalvelun tapaan enintään kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta. Se olisi käytettävissä rikoksentekijöille, joita ei päihdeongelman vuoksi voida tuomita yhdyskuntapalveluun. Edellytyksenä olisi, että päihteiden ongelmakäyttö on huomattavasti vaikuttanut rikoksen tekemiseen ja rikoksentekijä on halukas sopimushoitoon. Nuorten kohdalla tulisi harkita mahdollisuutta tahdonvastaiseen päihdehoitoon. Myös muuntorangaistukseen tuomittujen päihdeongelmaisten vankien tulisi suorittaa pääosa rangaistuksestaan päihdehuollon yksikössä. Tänä aikana valmisteltaisiin sijoitussopimus päihdehuollon yksikköön. Päihdehuollon hoitopaikkoja tulee lisätä.
- Vahingonkorvausvelvollisuuden toteuttamista tulee kehittää. Nykyisin rikoksen johdosta tuomitut vahingonkorvaukset jäävät hyvin usein perimättä korvausvelvollisen maksukyvyttömyyden takia. Rikoksen tekijä tietää usein myös itse sen, ettei häneltä pystytä perimään vahingonkorvauksia. Tämä puolestaan vaikuttaa osaltaan hänen välinpitämättömyyteensä tekoaan ja sen seurauksia kohtaan. Tällaisissa tapauksissa tulisikin olla mahdollisuus rahakorvauksen sijasta velvoittaa rikoksentekijä korvaamaan aiheuttamansa vahinko sovittelun kautta esim. työsuorituksena uhrille tai yleishyödyllisenä työnä edellyttäen, että vahinkoa kärsinyt siihen suostuu.
- Vankeinhoidossa tulee korostua hoidollinen näkökulma. Kuitenkin olennaista on, ettei kuntoutus pääty vankilajakson päättyessä, vaan jatkuu avohuollon toimenpitein. Tehokasta rikosten ennaltaehkäisyä on panostaa siirtymävaiheeseen luomalla vapautuvalle riittävät arjen tukirakenteet. Vankilasta vapautuville tulee lisätä merkittävästi avopalvelukuntoutusta. Vankeinhoidon, kriminaalihuollon, työvoimahallinnon ja kunnan yhteistyötä vapautuvien vankien tukemiseksi tulee lisätä unohtamatta järjestöjen roolia viranomaisten yhteistyökumppaneina. Vankien vapausrangaistuksen jälkeisessä sosiaalityössä tärkeää on verkostoituminen, moniammatilliset työryhmät sekä yksilöllinen palveluohjaus erityisesti asumisen ja työssä käynnin toteuttamiseksi sekä vankilassa aloitetun kuntoutuksen jatkamiseksi. Vapaaehtoisjärjestöjen rahoitus on usein epävarmaa, eivätkä kaikki kunnat anna riittävästi maksusitoumuksia. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja tulee lisätä ja kolmannen sektorin toimijoiden panokselle tulee antaa riittävä yhteiskunnan tuki. Alalla toimivien kansalaisjärjestöjen toimintaa tulisi koordinoida niin, että ne muodostaisivat nykyistä yhtenäisemmän ja kattavamman turvaverkon vapautuvalle vangille.
- Suomessa rangaistustaso on edelleen varsin lievä johtuen siitä, että tuomioistuimet määräävät pääsääntöisesti rangaistusasteikon alarajoille sijoittuvia tuomioita. Tuomioistuinten tulisi käyttää nykyistä laajemmin harkintavaltaansa tuomioiden pituutta määriteltäessä. Ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen ei tulisi tuomion aikana olla niin automaattista kuin nykyisin on käytäntönä. Mahdollisuutta ehdolliseen vapauteen tuomion kuluessa tulee käyttää kannustimena moitteettomaan käyttäytymiseen vankilassa ja aktiiviseen osallistumiseen kuntoutusohjelmiin tai koulutukseen.
- Lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että se mahdollistaa väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneiden riskitapausten psykiatrisia velvoitehoitoja, joista useissa muissa maissa on saatu hyviä tuloksia. Väkivaltauhkaisten psykiatristen potilaiden valvottu avohoito vähentäisi henkilöiden riskiä uusia tekonsa. Myös vähentyneesti syyntakeisten vankien vankeusaikaan tulisi nykyistä enemmän yhdistää hoitoa, joka vähentäisi heidän riskiään syyllistyä uusiin rikoksiin vapautumisen jälkeen.
- Suomi on ratifioinut vankeinhoitoa koskevat kansainväliset sopimukset ja eduskunta on määritellyt tason, jolla vankeinhoidon tulee olla. Nykyisillä resursseilla vankeinhoito ei näitä kriteerejä kuitenkaan kaikilta osin täytä ja siksi vankeinhoidon resursseja on lisättävä erityisesti tilojen ja henkilökunnan lisäämiseksi. Resursseja määriteltäessä tulee ottaa huomioon vankeinhoidon lisääntynyt vastuu vankien koulutus- ja terveydenhuoltopalveluista.
- Apua vankiloiden tilanahtauteen saadaan, jos ulkomaalaiset vangit mahdollisimman nopeasti saadaan siirrettyä kärsimään tuomioita kotimaihinsa. Kuitenkin on otettava huomioon ihmisoikeussopimusten edellyttämä kohtelu ja olosuhteet vangin kotimaassa.
- Rikoksen uhrin oikeusasemaa ei ole otettu riittävästi huomioon. Uhrien ja todistajien suojelua on parannettava. Uhrin tiedonsaantia oikeuksistaan on parannettava. Oikeusprosesseja on nopeutettava tehostamalla lainsäädännön muutoksin asianosaisten paikalle saamista. Hätävarjelutilanteessa tulee ensisijaisesti varjella rikoksen kohteeksi joutuneen henkilön oikeuksia. Rikoksen uhreille on tarjottava yhdenmukaiset palvelut ja kohtelu asuinpaikastaan riippumatta. Rikoksen uhrin mahdollisuutta saada oikeusavustaja valtion varoin tulee laajentaa kaikkiin törkeisiin väkivaltarikoksiin. Lisäksi tuomioistuimen tulee voida määrätä tukihenkilö myös sellaiselle asianomistajalle, jolle määrätään oikeudenkäyntiavustaja. Rikoksesta johtuvat terveydenhoitokulut tulisi voida maksaa vahinkoa kärsineelle jo ennen korvausasian ratkaisua tuomioistuimessa. Esimerkiksi pahoinpitelyn seurauksena syntyneet hoitokustannukset ylittävät usein uhrin maksukyvyn, eikä korvausratkaisun odottaminen ole uhrin kannalta kohtuullista.
- Poliisin resurssit ovat heikentyneet ja alueelliset erot ovat merkittäviä. Maaseudulla pitkät etäisyydet ja vähäinen poliisien määrä ovat turvallisuusriski. Poliisin toimintaedellytyksiä on vahvistettava ja rikosten selvitysastetta nostettava, sillä mm. talousrikosten tutkinnan resurssit ovat merkittävästi heikentyneet. Avoinna olevien poliisin virkojen täyttämisestä on laadittava suunnitelma toteuttamisaikatauluineen tavoitteena saada nykyiset puuttuvat tuhat poliisinvirkaa täytettyä kuluvan vaalikauden aikana. Yhteistyötä paikallisessa rikostentorjunnassa poliisin ja muiden viranomaisten välillä tulee tiivistää. Poliisilla olevien päihtyneiden valvontatehtävien siirtämistä tarkoituksenmukaisella tavalla muille viranomaisille tai vartiointiliikkeille on selvitettävä.
- Kansainvälistä poliisiyhteistyötä ja rajavalvontaa EU:ssa sekä Venäjän viranomaisten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa tulee tiivistää etenkin järjestäytyneen huume- ja talousrikollisuuden sekä ihmiskaupan ja lapsipornon ehkäisemisessä. Tullin mahdollisuuksia valvoa jatkuvasti kasvavaa rajaliikennettä tulee vahvistaa henkilöstöä ja välineistöä, kuten läpivalaisulaitteita ja huumekoiria lisäämällä.
Hyväksytty 11.9.2003