Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/187

Suomen Keskusta

Keskustan Oikeudenmukaiseen hyvinvointiin


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Keskustan Oikeudenmukaiseen hyvinvointiin
  • Vuosi: 1994
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KESKUSTA

OIKEUDENMUKAISEEN HYVINVOINTIIN

Suomen Keskustan 65. puoluekokous Jyväskylä 17.-19.6.1994

Oikeudenmukaiseen hyvinvointiin

SISÄLLYSLUETTELO

1. Taustalla maailmantalouden rakennemuutos
2. Keskustan lähtökohdat
3. Suomalaisen yhteiskunnan pulmakysymyksiä
3.1. Talouden reunaehdot vastassa
3.2. Jatkuvaan kasvuun ei voi turvata
3.3. Työelämä murroksessa
3.4. Hyvinvointivaltion järjestelmät kriisissä
3.5. Omatoimisuutta tukahdutettu
3.6. Epätasainen elämänkaari
4. Oikeudenmukaiseen hyvinvointiin
4.1. Eettinen perusta kuntoon
4.2. Tarvitaan pitkän tähtäyksen näköalaa
4.3. Talous- ja sosiaalipolitiikka yhteistyöhön
4.4. Tukijärjestelmät remonttiin
4.5. Perustulo-työhön kannustava perusturva
4.6. Rahoitusmalli uuteen harkintaa
4.7. Palvelurakenteita uusittava
4.8. Tilaa inhimilliselle kasvulle
5. Keskusta - tulevaisuuden suunnannäyttäja
6. Lähdeluettelo

1. TAUSTALLA MAAILMANTALOUDEN RAKENNEMUUTOS

Suomi on osa yhdentyvää maailmantaloutta, joka käy läpi perusteellista rakennemuutosta. Sen vaikutukset Suomeen ovat syvemmät kuin tähän asti on tiedostettu.

Myös Suomen kansantalouden rakenteellinen kriisi on osin seurausta maailmantalouden hiljaisesta vallankumouksesta 1980- ja 1990-luvulla. Sen keskeisiä ilmiöitä ovat nopea teknologinen kehitys, pääomien vapaa liikkuvuus, ulkomaisten investointien moninkertaistuminen ja suuryritysten maailmanlaajuiset strategiat.

Työllisyyden kannalta maailmantalouden rakennemuutos sisältää kaksi samansuuntaista kehityskulkua. Ensinnäkin tuottavuuden kasvu on vähentänyt teollisuuden ja lisännyt palvelualojen osuutta työllisyydestä. Toiseksi työvaltainen teollisuus on siirtynyt läntisistä teollisuusmaista itäisen Keski-Euroopan ja Kaakkois-Aasian nouseviin teollisuusmaihin, joissa työvoimakustannukset ovat ratkaisevasti alhaisemmat. Tämän seurauksena lähes koko läntistä Eurooppaa kuten Suomea vaivaa krooninen suurtyöttömyys.

Työllisyyden parantamiselle nämä kehityskulut asettavat merkittäviä rajoituksia myös Suomessa. Vaikka vientiteollisuus menestyykin, se ei juurikaan luo uusia työpaikkoja. Rajojen avauduttua myös suomalaiselle teollisuudelle on avautunut mahdollisuus etsiä uusia sijaintipaikkoja varsin läheltäkin. Siirtolaisuuden ja julkisen sektorin työvoiman lisäyksen tarjoamaa puskurivaikutusta ei ole enää käytettävissä kuten aiempina vuosikymmeninä. Yksityisen palvelusektorin mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja eivät ole osoittautuneet odotusten mukaisiksi.

Pääomien vapaa liikkuvuus ja työllisyyden uusjako ovat muuttaneet kansakuntien taloudellisen menestyksen ehtoja. Ne ovat vieneet perustan siltä säännöstely- ja neuvottelutaloudelta, johon Suomen aikaisempien vuosikymmenten menestystarina osittain perustui. Myös jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuva hyvinvointivaltio on tyhjän päällä, ellei sen toimintaa ratkaisevasti uudisteta.

Uusi aika vaatii uudet konstit. Ongelmat vain kärjistyvät, jos muuttuneita olosuhteita ei oteta huomioon. Muutos on välttämätön, jotta suomalaisen hyvinvointivaltion perusta voidaan turvata.

2. KESKUSTAN LÄHTÖKOHDAT

Keskustan aatteelliset lähtökohdat ovat edelleen kestäviä:

  • kansojen eheyden vaaliminen
  • köyhän asian hoitaminen
  • tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta huolehtiminen
  • ihmisyyden ja sen kehitystarpeiden asettaminen kaiken uudistustyön pohjaksi, mihin sisältyvät myös itsekunnioitus ja omatoimisuuden kannustaminen
  • kestävän kehityksen turvaaminen

Näitä periaatteita ei ole syytä kyseenalaistaa. Mutta viime vuosikymmeninä tapahtuneet yhteiskuntarakenteen ja olosuhteiden muutokset sekä käynnissä oleva murros pakottavat arvioimaan niiden sisältöä ja toteutumista kriittisesti.

Esimerkiksi perinteinen kuva köyhyydestä ei pidä enää paikkaansa sellaisenaan. Köyhyys on muuttanut muotoaan. Oikeudenmukaisuuden vaatimus saa aivan uuden ulottuvuuden, kun totutusta etuuksien lisäyksen politiikasta on jouduttu sopeutumaan supistuvan talouden vaatimuksiin. Sivistystason nousu ei ole vähentänyt ihmisyyden loukkauksia; päinvastoin niiden muodot näyttävät monipuolistuvan ja raaistuvan. Kestävän kehityksen periaate on ajattelutapana hyväksytty, mutta käytännössä usein sivuutetaan.

Tarve uusien näkökulmien avaamiseen on ilmeinen. Keskusta ottaa haasteen vastaan.

3. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN PULMAKYSYMYKSIÄ

3.1. Talouden reunaehdot vastassa

Viime vuosikymmenen lopulla Suomen talous kasvoi voimakkaasti. Sekä yksityinen että julkinen sektori perusti päätöksensä jatkuvan kasvun odotuksille. Velka oli veli otettaessa. Velanmaksu unohtui. Talouden rakenne vääristyi tuotannollisen pohjan kaventuessa. Kustannustaso nousi ja kilpailukyky heikkeni.

Vuonna 1990 bruttokansantuotteen kasvu pysähtyi. Seuraavana vuonna se laski peräti 7,1 % ja vuonna 1992 edelleen lähes 4 %. Vuonna 1993 lasku oli vielä 2,5 prosenttia. Vasta kuluvalle vuodelle 1994 tutkimuslaitokset ovat ennakoineet keskimäärin 1 - 2 prosentin kasvua.

Suomi on ollut supistuvan talouden kierteessä. Bruttokansantuotteen lasku, yritysten konkurssit ja pankkikriisi, työttömyyden raju kasvu ja verotulojen pienentyminen ovat kiihdyttäneet valtion velkaantumista säästötoimista huolimatta. Vuoden 1990 lopussa valtion velka oli 54 miljardia markkaa (10,5 % BKT:sta), kaksi vuotta myöhemmin noin 165 mrd mk (34,8%) ja valtion talousarvion mukaan vuoden 1994 lopussa 316 mrd mk (63,5%).

Koko kansantalouden velkaantumiskehityksessä on tapahtunut käänne, mutta julkistalouden velka syvenee edelleen rajusti. Kolmasosa valtion budjetista rahoitetaan velkaantumalla. Vuoden 1993 lopussa valtiolla oli 50 000 markkaa velkaa jokaista suomalaista kohti. Säästöpäätöksistä huolimatta asukaskohtainen velka nousee 13 000 markalla vuonna 1994. Valtion korkokulut kasvavat 5 - 6 miljardia markkaa vuodessa. Tämä lisämeno on puristettava pois varsinaisia toimintamenoja leikkaamalla. Siksi velkakierteen katkaisemisella on kiire.

3.2. Jatkuvan kasvuun ei voi turvata

Viime vuosiin saakka on joka vuosi ollut enemmän jaettavaa. Uusia etuja on voitu lisätä. Sekä etuus- että palvelujärjestelmät onkin rakennettu keskimäärin 2 - 3 prosenttiyksikön vuosittaisen kasvuoletuksen varaan.

Bruttokansantuotteen lasku ja työttömyyden kasvu ovat muuttaneet kuvan nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten arvioitiin ns. elatussuhteen (työelämän ulkopuolella olevien määrän suhde työelämässä olevien määrään) väestön ikääntyessä nousevan niin, että huippu saavutetaan vuosien 2030 - 2040 tienoilla. Ajateltiin, että mm. tuolloinen eläkkeiden maksu turvataan sitä ennen kartutettujen rahastojen avulla.

Yht'äkkiä olemme tilanteessa, jossa työttömyyden raju kasvu on nostanut elatussuhteen jo nyt selvästi yli noiden vuosien tason. 40 vuoden ajanjaksolle ennakoitu kehitys on tiivistynyt muutamaan vuoteen. Siksi monet järjestelmät natisevat liitoksissaan. Luvattujen etujen politiikalta on pettänyt perusta.

Kuvio 1. sivulla 6 havainnollistaa muutoksen rajuuden (Sosiaalimenotoimikunnan mietintö, STM 1994:9 )

3.3. Työelämä murroksessa

Alussa viitattiin globaalin muutoksen aiheuttamiin paineisiin työllisyyttä kohtaan. Rakenteellisten syiden ja niitä korostavan laman vuoksi työsuhteet muuttuvat jatkuvista ja säännöllisistä epävarmoihin ja lyhytkestoisiin. Vuonna 1993 jo miljoona suomalaista koki tilanteen muutoksen, ja mahdollisesti vielä useampi joutuu siihen varautumaan. Tämä tilanteen muuttuminen on tapahtunut nopeasti.

Jo pitkään on ollut käynnissä toinen, hyvin merkittävä muutos: aktiivisen työajan suhde muuhun aikaan. Työmarkkinoille tuloikä on jatkuvasti kohonnut. Toisaalta eläkeikä on alentunut varsinkin varhais- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisten vuoksi. Keskimääräinen elinikä on noussut. Eläkkeelläoloaika on 20-25 vuotta.

(Kuvio 1. Elatussuhde vuosina 1960-2030, prosenttia työllisistä)

Apulaisprofessori Asko Suikkanen on kuvannut tilannetta seuraavasti:

"Ihmisen ns. aktiiviaika, jolloin saadaan pääosa palkkatuloista sekä suoritetaan suurin osa veroista ja maksuista, ... ,on 32 vuotta. Ko. aikana yksilöiden tulisi hankkia noin 45 - 50 vuoden aikana saatavat tulonsiirrot ja palvelut, jolloin he eivät kuulu työvoimaan. Tätä yhtälöä kokonaisuudessaan voidaan pitää mahdottomana ratkaista nykyisillä rahoitus- ja maksuperiaatteilla ja nykyisestä lamasta huolimattakaan." Hän päättelee, että "koko valtiollisen tulonsiirtomallin ja eläkemallin pohja on murenemassa työuran jatkuvasti lyhentyessä ja palkkatyön epävakaistuessa". Rajuista muutoksista huolimatta meillä on suurelta osin voimassa vanha ajattelutapa. Uusia sopimuksia ja sitoumuksia pyritään tekemään ikään kuin tätä muutosvaihetta ei olisi ollutkaan.

Problematiikkaa lisäävät työn sisällön muutokset. Työpaikkoja on menetetty nimenomaan teollisuudessa ja yleensä ns. suorittavan työn piirissä. Teknologian kehittyminen on korvannut ihmistyövoimaa. Työmarkkinoilla tapahtuu jakautumista koulutustasovaatimusten kasvaessa. Osa väestöstä on työttömänä, osa taas ylityöllistettyjä.

Työn ja työelämän murrosta on käsitelty perusteellisemmin Keskustan työllisyystyöryhmän erillisessä raportissa, jossa on myös esitetty ratkaisuja ongelmiin.

3.4. Hyvinvointivaltion järjestelmät kriisissä

Sosiaaliturvajärjestelmämme kehitys on alkanut myöhään, mutta se on ollut viime vuosikymmeninä erittäin nopeaa. Voimavarojen kasvaessa sekä etuus- että palvelujärjestelmiä on lisätty. SDP on puolueena ja ay-liikkeen kautta ajanut holhoavia, tiukasti säänneltyjä ja palkkatasoon sidottuja järjestelmiä. Työnantajat ovat mukautuneet vaatimuksiin säilyttääkseen sovun työmarkkinoilla. Myös Keskusta on taipunut moniin kompromisseihin turvatakseen omien näkemystensä huomioon ottamisen.

Tavoitteita sovitettaessa uusien järjestelmien luominen on ollut helpoin tapa edetä. Samalla järjestelmät, etuudet ja päätöksenteko on sementoitu tiiviiksi rakennelmaksi. Rakennelma on niin jäykkä, että se näyttää mieluummin murtuvan kuin joustavan.

Sosiaaliturvajärjestelmästä on muodostunut tilkkutäkki. Sen palaset peittävät toisensa osin monikerroksisesti. Toisaalta niiden väliin jää ihmisen mentäviä aukkoja. Kun erilaisten järjestelmien välillä nyt tehdään entistä tarkempia rajauksia, väliinputoamisia tapahtuu yhä useammin. Eräänä esimerkkinä on valmistuvien opiskelijoiden riski pudota sekä opintotuen, työttömyysturvan että toimeentulotuen ulkopuolelle. Työttömäksi jääneen palkansaajan kynnys ryhtyä yrittäjäksi on korkea, koska epäonnistuessaan hän menettää paitsi työpaikkansa, myös työttömyysturvan.

Nykyisten järjestelmien ennustettavuus on huono sekä ihmisten että yhteiskunnan kannalta. Yksilöiden ja perheiden kohdalla havainnollisin esimerkki on ns. köyhyysloukku: melko suuretkaan nimellistulot eivät tietyissä tilanteissa takaa riittävää toimeentuloa ja sen kohottamiseksi tehtävän lisätyön tulot valuvat yhteiskunnan taskuun.

Aivan toisenlaisiin olosuhteisiin rakennettu työttömyysturvajärjestelmä puolestaan yllätti työttömyyskassat ja yhteiskunnan.

Työelämään ja työmarkkinoihin liittyvien järjestelmien muutospaineita on käsitelty laajemmin Keskustan työllisyysraportissa.

Tutkija Pentti Rönkköä mukaillen voidaan esittää seuraava malli tulojen uudelleenjaon toimintamekanismeista kotitalouden kannalta. Kuvio 2.

(Kuvio 2. Tulojen uudelleenjaon toimintamekanismit kotitalouden kannalta tarkasteltuna)

Järjestelmät eivät ole nyt vain rahoituskriisissä. Ne ovat joutuneet myös toiminnalliseen kriisiin. Hyvinvointijärjestelmiä lähtökohtia on pakko arvioida uudelleen, ihmisten toimeentulon ja selviytymisen kannalta. Rakenteiden ja painopisteiden muutokset ovat väistämättömiä.

3.5. Omatoimisuutta tukahdutettu

Pohjoismaisen perinteeseen kuuluu yhteisvastuu. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallissa virhe on tapahtunut siinä, että yhteisvastuu on käsitetty liian suuressa määrin yhteiskunnan vastuuksi. Julkisen vallan tehtäviä on jatkuvasti laajennettu. Ajattelutapa on ollut erityisen tyypillistä sosiaalidemokraateille, joiden johdolla on rakennettu keskusjohtoista, holhoavaa valtiollista järjestelmää.

Julkinen sektori on vähitellen laajentunut liikaa. Julkiset menot ovat nyt jo yli 60 % bruttokansantuotteesta. Vähitellen ihmiset ovat sopeutuneet odotuksiin ulkopuolisesta avusta mitä erilaisimmissa tilanteissa. Ajattelutavan huippua edustaa se, että kovimmatkaan kapitalistit eivät enää ala millekään ilman yhteiskunnan tukiaisia! Yritystukien viidakko on yhtä kirjava kuin sosiaaliturvankin.

Ajattelutavan muutos on vähentänyt oma-aloitteisuutta. Mutta myös yhteiskunnan tuki- ja palvelujärjestelmät aiheuttavat passivoitumista. Muutama esimerkki kuvaa tilannetta.

  • Eläke-edut ja työttömyyskorvaukset saattavat olla lähellä ko. työstä nyt saatavaa palkkaa: työnteon houkuttelevuus alenee.
  • Opintotuki on pienempi kuin työttömyyskorvaus: opiskelemisen motivaatio heikkenee.
  • Verotus voi kiristyä ja saatujen tulonsiirtojen määrä vähentyä yhteisvaikutukseltaan jopa 100 prosenttia nimellispalkan korotuksen määrästä: ponnistelu lisäpalkan eteen ei kannata.
  • Yhteiskunta lupaa tukea kaikkiin mahdollisiin hankkeisiin: omatoiminen ponnistelu ja talkootyö tyrehtyvät.
  • Ammattihenkilö lupaa avun jokaiseen ongelmaan ja vaivaan: miksi kantaa itse niistä huolta?

Holhousyhteiskunnan toinen ongelma on se, että tavalliselle kansalaiselle monien asioiden hoito on ilman asiantuntija-apua hankalaa säännösten runsauden ja monimutkaisuuden vuoksi.

Huolestuttavaa on myös "uusavuttomuudeksi" kutsuttu ilmiö. Se tarkoittaa arkielämän taitojen ja oman elämän hallinnan puutetta. Viranomaiset ja työpaikkojen esimiehet kohtaavat tällaisia tilanteita enenevästi. Kasvatusta ja koulutuksen sisältöjä on myös arvioitava uudelleen.

3.6. Epätasainen elämänkaari

Aiemmin kuvattiin elinkaaren vaiheita. Lapsuus- ja nuoruusaika ennen työelämää on pidentynyt lähinnä opiskelun vuoksi. Itsenäisen elämän aloittaminen lykkääntyy pitkälle yli 20, jopa 25 ikävuoden. Suuri nuorisotyöttömyys lisää riippuvuutta vanhemmista.

Opinnot, perheen perustaminen ja asunnon hankkiminen merkitsevät huomattavia kustannuksia nuoruusiässä. Työn saaminen on epävarmempaa ja palkkataso selvästi pienempi kuin vanhemmilla ikäluokilla. Alkutaipaleen merkittävimmät investoinnit ovat mahdollisia vain velan turvin. Viime vuosina korkeat reaalikorot ovat lisänneet menoja.

Keski-iässä ja sen jälkeen tulot ovat suuremmat urakehityksen ja ikälisien ansiosta. Ikälisät ovat tiettyyn määrään perusteltuja kokemuksen tuoman paremman ammattitaidon vuoksi. Mutta ne eivät ole joustaneet päinvastaisessa tapauksessa, kun ikääntyminen on jo johtanut työkyvyn laskuun. Eläkejärjestelmämme, joka painottaa viimeisten työvuosien ansiotasoa eläkkeen määräytymisessä, on yksi joustamattomuuden syistä.

Tarveperusteisesti ajateltuna tulonjako toimii epätarkoituksenmukaisesti: Tulot ovat pienimmillään, kun välttämättömät menot ovat suurimmillaan. Kun pakolliset menot vähenevät, tulotaso on korkeimmillaan.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tuotu esiin, että nykyiset tilastointimenetelmät eivät tunnista tulonjaon kannalta keskeisiä ongelmia, erityisesti asuntomarkkinoiden murroksen ja työttömyyden vaikutuksia.

Oheinen kuvio kuvaa nettovarallisuuden(varat - velat) jakautumista eri ikäryhmien välillä vuonna 1988 (Kohti hyvää Suomea, STM:n julkaisuja 1991:l). Pankkiyhdistyksen huhtikuussa 1994 julkistamien tietojen mukaan erot ovat edelleen kasvaneet. Kuvio 3.

(Kuvio 3. Kotitalouksien velat ja varallisuus ikäryhmittäin 1988)

Eri sukupolvien välisen tulonjaon kritiikkiä on torjuttu sillä, että vanhempien varallisuus ja kansallisvarallisuus siirtyvät uudelle sukupolvelle. Näin käykin. Käytännössä tämä siirto tapahtuu eläkeikäisiltä keski-ikäisille eikä poista eroa - pikemminkin sitä vain korostaa.

Katsottaessa tulevaisuuteen nuorten ja lasten silmin on edessä huolestuttavia näköaloja:

  • Ainakin lähivuosina työttömyys on korkealla tasolla ja heikentää sekä ansioita että niihin sidottuja etuuksia.
  • Väestö vanhenee, mikä merkitsee ensi vuosituhannella työelämässä oleville kasvavaa huoltorasitetta.
  • Eläkerahastointi on ollut puutteellista eikä taantuman vuoksi kartu suunnitelmien mukaisesti: kattamattomat eläke-vastuut ovat jo nyt huomattavan suuret.
  • Julkistalouden velka kasvaa jatkuvasti.

Sukupolvien välinen tulonjako on nyt epätasapainossa. Uhkakuvana on, että epätasapaino vielä kärjistyy. Elämisen tarpeet elämänkaaren eri vaiheissa on huomioitava oikeudenmukaisemmin

Ilman perussuunnan muuttamista vaatimukset merkittävistä veronalennuksista ovat katteettomia heittoja. Nykymenolla edessä on kasvava verorasitus: eri tavoin nyt kertyvä velka on lykättyä verotusta.

4. OIKEUDENMUKAISEEN HYVINVOINTIIN

4.1. Eettinen perusta kuntoon

Resurssien niukkuuden vallitessa keskeisin eettinen vaatimus on kysymys oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ohella esiintyy tehokkuuden vaatimus. Käytännössä vaatimusten yhteensovittaminen on hankalaa ja johtaa vaikeisiin valintatilanteisiin

Filosofi Juhani Pietarisen mukaan jokaisen yksilön velvollisuus on edistää oikeudenmukaisuutta, olipa yhteiskunta oikeudenmukainen tai ei. Siten jokaisen kansalaisen tulisi suostua järjestelyihin, jotka takaavat suhteellisen oikeudenmukaisen resurssien jaon. Jos tämä edellyttää niukkuuden lisääntyessä omista saavutetuista eduista luopumista kaikkien ja erityisesti huonoimmassa asemassa olevien tilanteen parantamiseksi, siihen suostuminen on moraalinen velvollisuus. Edellytyksenä on, että uhraus edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. ( J. Pietarinen: Resurssien niukkuus ja etiikka, muistio 1993 ).

Terho Pursiainen on arvioinut, että nousukauteen sovelletulta yhteiskuntapolitiikalta on pettänyt perusta. Hän kuvaa tilannetta siten, että yhteiskunnan pakkovastuut kasvavat samalla, kun poliittinen valinnanvapaus koko ajan kaventuu. Jos trendejä ei muuteta, ajaudutaan näiden leikkauspisteeseen, vaihtoehdottomuusmottiin. Seuraa romahdus, jolloin moraali ja etiikka joutuvat viralta. Ihmiset haluavat kuitenkin välttää romahduksen ja tuhon. Vaikka ihmiset ovat itsekkäitä, he ovat hänen mukaansa myös järkeviä. Ihmiset tajuavat kriisin syvetessä olevansa kumppaneita, eivät toistensa vihollisia. Ainut keino on päätyä lopulta sopimusyhteiskuntaan.

Keskustan perinteiset lähtökohdat on kytkettävä nykyiseen murrostilanteeseen ja tulevaisuuden haasteisiin. Periaatteet kes-tävät. Mutta muuttuneissa olosuhteissa monia käytännön sovellutuksia joudutaan radikaalistikin tarkistamaan.

Ihmisten perusturvasta ja perusturvallisuudesta on huolehdittava.

Perusturva tarkoittaa riittävän aineellisen toimeentulon ja peruspalveluiden takaamista kaikille, olosuhteista ja ihmisen omista edellytyksistä riippumatta.

Perusturvallisuuteen kuuluu taloudellisen turvan ohella paljon muuta: rauha, vakaat olot, toimivat ihmissuhteet, henkisten ja hengellisten tarpeiden tyydytys. Monet näistä ovat asioita, joihin yhteiskunta voi vaikuttaa vain välillisesti, edellytyksiä luomalla.

Keskustan mielestä eettisesti kestävän ja oikeudenmukaisen politiikan lähtökohtana on yhteisvastuu itsekkyyden sijasta. Aito yhteisvastuu merkitsee henkilökohtaista vastuun ottamista omien mahdollisuuksien mukaan paitsi itsestä, myös toisista. Siirrettäessä vastuuta yhteiskunnalle - valtiolle, kunnille ja muille instituutioille - on tunnustettava se tosiasia, että ne toimivat vain meidän yhteisen panoksemme varassa.

4.2. Tarvitaan pitkän tähtäyksen näköalaa

Suomi kuuluu taloudellisista ongelmista huolimatta kansantuotteella mitattuna maailman valtioiden kärkijoukkoon.

Vahvuutemme perustuvat uusiutuviin luonnonvaroihin ja hyvään koulutustasoon. Erittäin merkittäviä vahvuuksia ovat väestön homogeenisuus, sosiaalinen kierto ja kansainvälisesti verrattuna hyvin toimiva demokratia. Kansakunnan sisäiset, eri väestöryhmien väliset jännitteet ovat pienempiä kuin kenties missään muualla.

Maapallon yhteisten voimavarojen asettamat reunaehdot sekä taloudelliselle kehitykselle että ekologialle on tunnustettava. Keskusta on paneutunut näihin haasteisiin talous- ja teollisuuspoliittisessa linjauksessaan "Vihreys on teollistettava" - raportissa. Kestävän kehityksen politiikkaan kuuluu elämänkaariajattelu ja ihmisten oikeuksien puolustaminen.

Keskustalaisessa pitkän tähtäyksen politiikassa:

  • Tasa-arvosta pidetään kiinni
  • Yhteiskunta huolehtii niistä, jotka eivät siihen itse kykene
  • Demokratian uhat torjutaan oikeudenmukaisella politiikalla
  • Talous- ja teollisuuspolitiikka rakennetaan kestävän kehityksen periaatteelle
  • Yhteiskunnallisten resurssien ja etuuksien jaossa turvataan tulevien sukupolvien mahdollisuus yhtä hyvään elämisen tasoon
  • Yhteiskunnan panosta kevennetään tehtävissä, jotka eivät ole välttämättömiä
  • Vero- ja maksupoliittisia keinoja käytetään ohjaamaan tuotannon ja palvelusten tarkoituksenmukaista käyttöä
  • Holhoamisen sijasta annetaan tilaa ihmisten omatoimisuudelle ja aktiivisuudelle
  • Viranomaisvastuuseen nojautumisen vaihtoehtona elvytetään aitoa yhteisvastuuta

4.3. Talous- ja sosiaalipolitiikka yhteistyöhön

Sosiaalipolitiikka on laajentunut taloudellisten mahdollisuuksien lisääntymisen myötä. Toisaalta sosiaalipolitiikan avulla on voitu vahvistaa taloutta. Vähävaraisten ostovoiman kasvu on lisännyt kulutus mahdollisuuksia. Kysynnän lisääntyminen on mahdollistanut tuotannon kasvun. Monet palvelut, mm. päivähoito, ovat lisänneet varsinkin naisten mahdollisuuksia osallistua työelämään.

Kansantaloutta piristävät kysyntävaikutukset eivät ole enää yhtä merkittäviä kuin 60-luvulla, jolloin kotitalouksien tulotaso oli merkittävästi matalampi. Näitä vaikutuksia ei kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi: kulutusmahdollisuuksien tasaaminen on edelleen ajankohtaista - sekä kotitalouksien että kotimarkkinoiden kannalta.

Sosiaaliturvan kokonaiskustannukset muiden kustannusten ohella - on kuitenkin sovitettava kansantalouden kantokyvyn mukaisiksi ja siten, että ne mukautuvat joustavammin kansantaloudessa tapahtuviin muutoksiin.

Työ luo hyvinvoinnin pohjan. Hyvinvoinnin jakopolitiikkaa ei voi olla ilman hyvinvoinnin tekemisen politiikkaa. Ilmaisia palveluitakaan ei ole olemassa, sillä kaikesta hyvästä on maksettava - ellei suoraan, niin välillisinä kustannuksina. Vaatimus välillisten kustannusten alentamisesta puuttumatta etuustasoihin taas on itsensä ja toisten pettämistä: etuisuuksien ja kustannusten välillä on kohtalonyhteys. Näiden tosiasioiden hämärtämiseen vasemmisto koko ajan syyllistyy.

Keskustan politiikka lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Valmiin odottamisesta on luovuttava. On siirryttävä omatoimisuutta kannustavaan yrittäjyyden ja yhteisvastuun yhteiskuntaan.

4.4. Tukijärjestelmät remonttiin

Tuki- ja etuusjärjestelmistä on kehittynyt ryteikkö, jonka radikaalille raivaamiselle on useita perusteluja.

Ensimmäinen perustelu koskee järjestelmien lähtökohtaa. Osittain järjestelmät elävät omaa elämäänsä; avun tarpeen ensisijaisuus on jäänyt taka-alalle. Järjestelmien lähtökohdista tehdyt rajaukset johtavat ihmisten uloslyönteihin tai pudottavat heidät köyhyysloukkuihin.

Toinen perustelu on käytännöllinen, mutta liittyy myös oikeudenmukaisuuden vaatimukseen. Järjestelmän vaikeaselkoisuus on hankalaa ihmisten kannalta: omien oikeuksien puolustaminen tai edes tietäminen on vain harvoille mahdollista ilman asiantuntija-apua. Oman elämän suunnittelu on työlästä, koska elämäntilanteen muutosten vaikutus ei ole arvioitavissa. Yhtä vaikeaa on yhteiskunnallisten päättäjien tietää, mitä tapahtuu muualla, kun järjestelmän johonkin osaan tehdään - vaikkakin sinänsä hyvin perusteltu - muutos. Juuri siksi perhetukiuudistuksen kaltaiset rakenteita yksinkertaistavat muutokset ovat välttämättömiä.

Kolmas perustelu on hallinnollinen. Nykyiset järjestelmät ovat raskaita ja epätaloudellisia. Yhteensovittamisessa tehdään runsaasti tarpeetonta työtä. Ihmisten neuvonta ja toisaalta väärinkäytösten valvonta kuormittavat koneistoa. Yhden luukun periaatteen toteuttamiseksi jo tehdyt muutokset ovat edellytyksenä myös järjestelmien sisällölliselle yhtenäistämiselle. Keskustan ansiota on, että tällä hallituskaudella on saatu alkuun käänne oikeaan suuntaan. Valtionhallinnon ns. sateenvarjoprojekti osoitti, että työmaata riittää sosiaaliturvan lisäksi monella muullakin alalla.

Neljäs perustelu on poliittinen. On tärkeää, että muutokset ovat ymmärrettäviä. Niiden tarpeellisuus ja tasapuolisuus on voitava osoittaa. Jos yritetään pitää kiinni jokaisen erinimisen järjestelmän jokaisesta yksittäisestä kohdasta erikseen, hävitään myös poliittisesti aina, kun jokin väistämätön muutos on pakko tehdä.

Keskustalaisessa politiikassa järjestelmät eivät ole itsetarkoitus, vaan väline. Keskusta kehittää sosiaalisia tukijärjestelmiä seuraavien periaatteiden mukaisesti:

  • lähtökohtana on avun tarpeessa olevien auttaminen ja tukeminen
  • köyhyysloukut puretaan ja järjestelmien väliin putoaminen estetään
  • ihmisten oikeusturvaa parannetaan raivaamalla sitä vaarantavien vaikeaselkoisten säädösten viidakkoa
  • jatketaan työtä hallinnollisten järjestelmien yhteensovittamiseksi ja yhden luukun periaatteen toteuttamiseksi
  • etuusjärjestelmiä yhtenäistetään
  • hallinto-, laskenta- ja valvontatehtävistä vapautuvat voimavarat ohjataan konkreettiseen ihmisten auttamiseen
  • muutokset tehdään oikeudenmukaisesti ja puretaan vääristymät, jotka ovat päässeet pesiytymään nykyisiin sosialidemokraattien ja korporaatioiden johdolla pystytettyihin rakenteisiin

4.5. Perustulo - työhön kannustava perusturva

Suomen perustuslaki ja ajattelutapamme lähtevät siitä, että kaikkien ihmisten perustoimeentulo turvataan. Nyt tämä rakentuu eri tavoin eri elämäntilanteissa. Perusturvan järjestämistapoja ovat mm. työttömyysturva, opintotuki ja kansaneläke sekä viimesijaisena kunnallinen toimeentulotuki.

Näitä täydentävänä on esimerkiksi asumistuki - sekin erilaisena eläkeläisiä, opiskelijoita ja muita väestöryhmiä varten. Lapsiperheiden kuluja kompensoidaan lapsilisillä. Valtion talousarviossa näihin menoihin on osoitettu yli 50 miljardia markkaa vuosittain.

On välttämätöntä käyttää nämä resurssit järkevämmin. On välttämätöntä muuttaa perusturvaa yksinkertaisemmaksi ja yhtenäisemmäksi. Perusturvan päälle tulevista etuuksista on niistä hyötyvien kustannettava suurempi osuus kuin nykyisin.

Keskusta kehittää sosiaaliturvaa seuraavien periaatteiden mukaisesti

  • Suomeen luodaan yhtenäinen perusturva, joka kattaa välttämättömimmän perustoimeentulon kaikissa elämäntilanteissa
  • Yhtenäisen perusturvan rahoittamiseen ohjataan ne yhteiskunnan voimavarat, jotka jo on sidottu perusturvaa vastaaviin eri etuuksiin (kansaneläke, opintotuki, valtion osuus työttömyysturvan rahoituksessa ml. osuus ansiosidonnaisesta turvasta)
  • Yhtenäistettävää perusturvaa laajennetaan perustulon suuntaan kokoamalla yhteen niitä voimavaroja, joita nyt eri muodoissa käytetään kompensoimaan pienituloisuutta (verovähennystuet, asumistuki, toimeentulotuki jne.)

Aivan olennainen osa perustulojärjestelmää on sen ja verotuksen yhteensovittaminen sekä (brutto)tuloihin sidottujen palvelumaksujen käytännön uudelleen arviointi. Tavoitteena on nykyistä selkeämpi järjestelmä, joka estää köyhyysloukkujen muodostumisen ja kannustaa omatoimiseen työllistymiseen. Omatoimista työllistymistä ja lisätulojen hankkimista on palkittava niin, että siitä tuleva hyöty on nykyistä suurempi.

Perustulojärjestelmän kehittämiseen liittyvää laaja-alaista talous-, vero-, työllisyys- ja sosiaalipoliittista tutkimusta on nopeasti tehostettava. Eri tahojen tutkimusta on integroitava, koska muutokset ovat laaja-alaisia.

Valmisteluja työhön kannustavan perusturvan - perustulon - toteuttamiseksi on tehtävä nopeasti siten, että päätöksiä voidaan tehdä jo vuoden 1995 talousarviota laadittaessa.

Kaikissa tilanteissa yhtenäinen perusturva tai perustulo ei ole riittävä. Näitä tilanteita varten on oltava erillisiä järjestelmiä, mutta niidenkin kokoaminen ja yhtenäistäminen on tarpeen.

Keskusta lähtee siitä, että lapsista johtuvien lisäkustannusten kompensoimiseen tarkoitettujen lapsilisien - lasten perustulon - riittävästä tasosta huolehditaan. Erityistilanteissa, mm. vammaisuudesta tai sairaudesta johtuvien lisäkustannusten kompensoimiseen käytetään erillistä, yksilöllistä korvausmenettelyä. Erityisesti on huolehdittava, että pakolliset, suuret kustannukset korvataan oikeudenmukaisesti

4.6. Rahoitusmalli uuteen harkintaan

Julkisen vallan vastuun tulisi rajoittua vain perusturvaetuuksien tasoon.

Perusturvan tason ylittävien, kulutustason turvaamiseen tarkoitettujen, etuuksien osalta rahoitustapaa on muutettava. Niistä aiheutuvat kustannukset tulisi jakaa työnantajien ja työntekijöiden kesken niiden välisissä neuvotteluissa sovittavalla tavalla.

Mikäli joku haluaa vielä tätä, kohtuullista ansiosidonnaista tasoa parempaa toimeentuloturvaa, se olisi mahdollista hankkia omatoimisesti esimerkiksi yksityisin vakuutuksin.

Tätä kolmiportaista mallia voitaisiin soveltaa sekä eläke-, sairaus- että työttömyysvakuutuksissa. Tämä malli tukisi henkilökohtaisen vastuun ottamista ja tervehdyttäisi sosiaaliturvan rahoitusta.

4.7. Palvelurakenteita uudistettava

Julkishallinnon kustannusten kasvu pakottaa kysymään, tuotetaanko palveluja kustannustehokkaalla tavalla. Epätarkoituksenmukainen ja resursseja tuhlaava tuottamistapa on epäeettinen - voitaisiinhan toisin toimimalla auttaa useampia tai tuottaa parempia palveluja. Sama vaatimus koskee myös yksityistä toimintaa.

Kustannustehokkuuden rinnalla on arvioitava toiminnan hyötyjä ja tuloksellisuutta. Tehokkaasta toiminnasta on vain haittaa, jos sen vaikutukset ovat negatiivisia. Taloudellisuus on vain yksi arvo monien muiden joukossa.

Monet tutkimukset osoittavat, että rakenteita on mahdollista muuttaa taloudellisemmiksi palvelujen laatua heikentämättä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksessa havaittiin mm., että kuntien väliset erot olivat sekä sosiaali- että terveydenhuollon asukaskohtaisten menojen osalta suurimmillaan lähes kolminkertaiset. Eroihin löytyi eräitä luonnolliselta tuntuvia selittäviä tekijöitä.

Yli 75-vuotiaan väestön suuri osuus kasvatti menoja. Työttömyys lisäsi sekä sosiaali- että terveydenhuollon menoja. Palvelujen tuottaminen oli kalleinta pinta-alaltaan suurissa ja harvaanasutuissa kunnissa. Toimeentuloturvan menojen osalta tilanne oli päinvastainen. Sairastavuus lisäsi sekä sosiaali- että terveydenhuollon, varsinkin kansanterveystyön menoja. Mutta sairastavuus ei ollut juurikaan yhteydessä erikoissairaanhoidon menojen tasoon!

Oletusten mukaisesti asukaskohtaiset menot olivat suurimmat pienissä kunnissa. Mutta näin oli myös kaikkein suurimmissa kunnissa. Taloudellisuustarkastelussa optimikoko näytti olevan 9000 14000 asukkaan kunta. Kuntakoko ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, vaan se, miten asiat oli järjestetty.

Terveydenhuollon menojen vaihtelusta sairaaloiden käyttöä ja hoidon porrastusta kuvaavat tekijät selittivät 55 prosenttia. Erityisesti kustannuksia lisäsi keskussairaaloissa ja yliopistollisissa keskussairaaloissa toteutetun hoidon korkea osuus.

Sosiaalihuollon menotasoa nosti korkea pitkäaikaishoidon laitospaikkojen määrä. Terveyskeskussairaaloiden pitkien hoitojaksojen osuuden kasvaessa sosiaalihuollon asukaskohtaiset menot pienenivät. Mutta mikä selittää, että kaikkiaan sairaaloita paljon käyttävillä kunnilla myös sosiaalihuollon menot olivat keskimääräistä suuremmat?

STM:n palvelurakennetyöryhmän tekemät koko maata koskevat selvitykset ovat antaneet samansuuntaisia tuloksia: järkevään säästämiseen voidaan päästä rakenteita uudistamalla. Julkista palvelujärjestelmää koskevat tutkimukset heittävät vakavan haasteen. Julkisten palvelujen varaan rakentuva järjestelmä voi menestyä vain, jos se hoitaa tehtävänsä tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakaslähtöisesti.

Keskustan lähtökohtana on, että julkisen järjestelmän tulee olla ensisijaisessa vastuussa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä. Yhteiskunnan on säilytettävä ote näiden markkinoiden ohjauksessa, sillä niihin eivät päde normaalit markkinatalouden lait.

Esimerkiksi USA:n vakuutuksiin perustuva, yksityinen järjestelmä on osoittautunut erittäin kalliiksi ja epätasa-arvoiseksi. Suomessakin yksityiset, mutta yhteiskunnan maksusitoumuksiin pääosin nojautuvat, kuntoutuslaitokset suunnittelevat jatkuvasti uusia investointeja, vaikka nykyistenkin laitosten käyttöaste on vain 65 %. Tällaiseen kapasiteetin kasvattamiseen ei ole tarveperusteita eikä kansantaloudellisia mahdollisuuksia.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Keskustan lähtökohtia ovat:

  • Valtaosa ihmisistä on terveitä ja toimintakykyisiä. Heitä kannustaa terveyden vaalimiseen, mitä tuetaan kehittämällä ennaltaehkäisevän toiminnan muotoja.
  • Julkiset palvelut ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen perustana tasa-arvosyistä ja myös vaativien palvelujen saannin turvaamiseksi
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteita uudistetaan laitospainotteisuudesta avohoidon suuntaan
  • Hoidon porrastusta ja työtapoja kehittämällä alennetaan kokonaiskustannuksia
  • Asiakasmaksuja voidaan käyttää ohjaamaan palvelujen käytön tarkoituksenmukaisuutta ja kustannustietoisuuden lisäämiseksi
  • Asiakasmaksut eivät saa olla este tarpeellisen hoidon saamiselle; asiakasmaksujen tason on oltava yhteydessä perustulon tasoon ja tietyt palvelut ovat edelleen maksuttomia
  • Sosiaalinen tulontasaus hoidetaan ensisijaisesti verotuksen ja tulonsiirtojärjestelmän avulla, ei palvelumaksujen porrastuksella
  • - Ihmisten valinnanvapaus mahdollistetaan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä; yksityisten palvelujen tarjonta on turvattava julkisia palveluja täydentävänä
  • Yrittäjyyttä, valinnanvapautta ja omatoimisuutta kannustetaan; kuntien järjestämisvastuulla olevien palvelujen tuottamisessa tutkitaan ja kokeillaan ennakkoluulottomasti myös uusia tapoja, kuten henkilöstöyrityksiä tai palvelurahan (voucher- järjestelmä) käyttöä

Julkisten palvelujen ja yksityisten kaupallisten palvelujen rinnalla on tarvetta lisätä vapaaehtoistyötä, ihmisten yhteisvastuuseen perustuvaa toimintaa. Tämä, samoin kuin omatoimisuuden lisääntyminen, edellyttävät ihmisten asenteiden merkittävää muuttumista.

4.8. Tilaa inhimilliselle kasvulle

Tulevaisuuden tutkijoiden arvion mukaan lähivuosikymmenet tulevat olemaan täynnä murrosta, muuntumista, kiihtyviä muutosprosesseja, yllätyksellisyyttä, tulevaisuusshokkeja, kaaosta ja todennäköisesti myös monenlaisia katastrofeja ja uusia uhkatekijöitä.

Viimeaikaisen murroksen tapahtumat ovat osoittaneet, että edellä kuvatut tulevaisuuden piirteet ovat monelta osin todellisuutta jo nyt.

Äkilliseen muutokseen sopeutumisen prosessi on kivulias sekä yksilöille, yhteisöille että yhteiskunnan totutuille rakenteille. Vaarana on, että osa ihmisistä ei pysy mukana muutosten virrassa. Seurauksena voi olla alistuminen ja apaattisuus tai epätoivoiset teot. Toisiin ihmisiin kohdistuvat karkeat ihmisyyden loukkaukset esimerkiksi henkinen ja seksuaalinen riisto - ovat myös kiertämätön tosiasia.

Tällaisesta myllerryksestä ei voida selviytyä menneisyyteen takertumalla. On oltava valmiutta uudistua ja uudistaa. Yksilöiden, ryhmien, etujärjestöjen, puolueiden - koko kansakunnan - sopeutumis- ja muuntumiskyky joutuvat koetukselle.

Muutoksissa selviytyminen ja niiden ohjaaminen edellyttävät yksilöiden ja kansakunnan vakaata arvopohjaa ja vahvaa tahtoa, halua tosiasioiden tunnustamiseen ja päättäväisyyttä oikeudenmukaisten ratkaisujen toteuttamiseen. Kotona ja kouluissa tapahtuvan kasvatuksen sekä päättäjien tehtävänä on luoda perusta sille, että ihmisten ja yhteiskunnan arvot ovat kohdallaan.

5. KESKUSTA - TULEVAISUUDEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ

Keskustalla on johtavana puolueena ja kansanliikkeenä suuri vastuu kehityksen suunnasta. Sillä on huolehdittavana arvokas perintö suomalaisen kulttuurin ja arvopohjan ylläpitäjänä. Keskusta on perinteisesti ollut suomalaisessa yhteiskunnassa vakauttava tekijä edistämällä eri väestöryhmien välistä sopua ja oikeudenmukaisuutta sekä poistamalla vastakohtaisuuksia. Sen keskeisenä haasteena on edelleen vaalia kestäviä, ihmisten turvallisuutta edistäviä perusarvoja.

Samalla Keskustan on toimittava uudistusliikkenä, joka etsii aateperintöönsä soveltuvat ratkaisut eteen tulevissa uusissa tilanteissa. Uudistusliikkeen olemukseen kuuluu kyky arvioida aiemmin tehtyjä ratkaisuja ja tarvittaessa tarkistaa niitä muuttuneiden vaatimusten mukaisesti.

Sosialistiset ja kommunistiset järjestelmät ovat luhistuneet. Kapitalistiset järjestelmät ovat vakavassa kriisissä. Kolmannelle tielle on olemassa yhteiskunnallinen tilaus. Keskusta on tämän tien suunnannäyttäjä.

Keskustan johdolla rakennetaan parempaa tulevaisuutta: oikeudenmukaisen, kestävän hyvinvoinnin ja sivistyksen Suomea.

Sen lähtökohtina voivat olla ihanteet, joita filosofian professori Ilkka Niiniluoto on kuvannut Opetusministeriön järjestämässä sivistyseminaarissa 14.9.1993 seuraavasti:

"Sivistys-Suomen uudella vuosituhannella on oltava vapaiden ja aktiivisten kansalaisten muodostama demokraattinen oikeusvaltio, kansallisia perinteitä kunnioittava ja erilaisuutta suvaitseva kulttuurivaltio, luonnon kesto- ja uusiutumiskykyä säästävä ekovaltio, korkeatasoiseen tutkimukseen ja koulutukseen perustuva hyvinvointiyhteiskunta. Sille ominaisia arvopäämääriä ovat ympäristön kauneus ja terveys, kestävä kehitys, elämän laatu, perusturvallisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, elinikäinen koulutus, luovan lahjakkuuden kehittäminen tieteessä ja taiteessa, omaaloitteisuus arkielämässä, ahkeruus työnteossa, yhteisvastuu, avoimuus, kansainvälinen yhteistyö ja monikulttuurisuus."

Lähdeluettelo:

Iivari Annakaisa- Jämsen Raimo: Sosiaali- ja terveydenhuollon kunnittainen kustannusvaihtelu vuonna 1989 (STM:n julkaisuja 1992:1 )

Kasvusta vastuuseen - sosiaalipolitiikan tulevaisuus (Kunnallisalan kehittämissäätiö, Polemia-sarja, nro 4, 1993 )

Kohti hyvää Suomea 2030 - sosiaalipolitiikka valintojen edessä (STM:n julkaisuja 1991:l)

Niiniluoto Ilkka: esitelmä opetusministeriön sivistysseminaarissa 14.9.1993

Pietarinen Juhani: Resurssien niukkuus ja etiikka ( muistio 1993)

Pursiainen Terho: esitelmä Keskustan eduskuntaryhmän seminaarissa 17.8.93

Soininvaara Osmo: Hahmotelma perustulomallista (STM:n julkaisuja 1994:2)

Sosiaalimenotoimikunnan mietintö (STM:n komiteamietintö 1994:9)

Suikkanen Asko: esitelmä sosiaaliturvan päivillä 1993

Rönkkö Pentti: Työttömän toimeentulo eri asumistilanteissa (Asuntohallituksen asunto-tutkimuksia 16:1993 )

Tavoitteena laatupalvelut kohtuukustannuksin (STM:n palvelurakenneselvityksen muistio 1993:7)

Valtion talousarvio vuodelle 1994

KESKUSTA EDUSKUNTAVAALEISSA 1995

OIKEUDENMUKAISEEN HYVINVOINTIIN

Kansalaisten hyvinvointi turvataan huolehtimalla sen tekemisestä ja sen oikeudenmukaisesta jaosta. Muuttuneissa olosuhteissa järjestelmien on joustettava, jotta ne eivät murru.

Omatoimisuus ja ihmisten vapauttaminen toimimaan itse vaatii uutta hyvinvointimallia. Työhön ja toimintaan kannustava perustulo on Keskustan ratkaisu.

Perustulo yhtenäistää ja kokoaa sosiaaliturvan. Perustulon yhdistäminen verotukseen poistaa keskeiset sosiaaliturvan ongelmat: väliinputoajien loukut ja päällekkäisten järjestelmien väärinkäytön.