Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/246
Suomen Keskusta
Kestävän työllisyyden ja yrittäjyyden yhteiskunta
- Puolue: Suomen Keskusta
- Otsikko: Kestävän työllisyyden ja yrittäjyyden yhteiskunta
- Vuosi: 1994
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
Suomen Keskustan 65. puoluekokous
Jyväskylä 17.-19.6.1994
Kestävän työllisyyden ja yrittäjyyden yhteiskunta
Sisällysluettelo
1. Työttömyyden tausta ja luonne
1.1. Nousun ja tuhon vuosikymmen
1.2. Työ on muuttunut
1.3. Työn teettämisestä siirrytty itsepalveluyhteiskuntaan
1.4. Työttömyyden rakenne
1.5. Työttömyysturva
2. Uhat ja mahdollisuudet
2.1. Tuotannon tekniikka muuttuu edelleen
2.2. Halpatyövoima rajamme takana
2.3. Integraatio
2.4. Oma taloutemme
3. Käytössä olevat työllistämis/koulutustoimet
4. Verolliset ja verottomat tulot
5. Ratkaisun hahmottelu
5.1. Talouspolitiikka luo perustan
5.2. Tarvitaan vihreää teollistamista
5.3. Tarvitaan 100 000 uutta yrittäjää
5.4. Työtä on jaettava uudelleen
5.5. Työllistäminen on tehtävä helpommaksi
5.6. Kotitaloudet työllistämään
5.7. Koulutus tukemaan työllistymistä
5.8. Perustulo - työhön kannustava perusturva
Lähdeluettelo
1. TYÖTTÖMYYDEN LUONNE JA TAUSTA
1.1. Nousun ja tuhon vuosikymmen
Die Zeit -lehti julkaisi pari vuotta sitten maailman elintasopyramidin vuodelta 1990, jossa ylimpänä kapeana kärkenä esitettiin maailman neljä superrikasta; Suomi yhtenä mukana. Se kuvasi aikaa, jolloin otettu velkakin laskettiin osaksi elintasoa.
Suomen taloushistorian murheellinen vuosikymmen merkitsi mukana eläneille hetkellistä vaurautta ja nopeaa kehitystä. Samalla luotiin kuitenkin pohja ennen näkemättömälle romahdukselle. Suomi ajautui raiteilta vähitellen.
Suistuminen alkoi viennin ja teollisuuden osuuden supistumisella ja julkisen talouden liian nopealla kasvulla. Se kiihtyi rahan vapauttamisen ja löysän luototuksen yhteisvaikutuksella. Sitä pahensi idänkaupan romahdus ja kiinnipitäminen ylivahvasta markasta.
Talouden murheellisten päätösten vuosikymmenen päätti syksyn 1991 viimeinen virhe, jossa talouden vakautussopimuksen kaatajat valitsivat sisäisten toimien sijasta rajun pakkodevalvaation ja ajautumisen tarpeettoman syvään kotimarkkinoiden lamautumiseen.
Kuvaavaa menneen vuosikymmenen ja tämän päivän suhteelle on se, että silloin rakennettiin velaksi ja liian kalliilla sellaista, joka nyt seisoo tyhjänä, jonka olemassaolo toimii tulppana uuden rakentamiselle ja jonka laskun, rakentamisen hinnan, me maksamme pankkituen ja työttömyyden muodossa.
Noususuhdanteessa unohdettiin suhdannepolitiikka. Elvytysvara syötiin etukäteen - eikä edes se riittänyt.
1.2. Työ on muuttunut
Kuluneella vuosisadalla on koettu monta työelämää järisyttänyttä rakennemuutosta, joiden kokemuksista ei löydä neuvoa tälle päivälle. Vuosisadan alussa maaseudun liikaväestöstä suuri osa muutti rapakon taakse. Maatalous toimi kaksi kertaa; ensin torppareiden vapautuksen yhteydessä ja toisen kerran jälleenrakennuskaudella, merkittävänä työvoiman vastaanottajana.
Sodan jälkeen maatalouden teknistyminen johti kuitenkin työvoiman vääjäämättömään siirtymiseen tiloilta teollisuuteen ja rakentamiseen. Nämä alat kykenivätkin vastaanottamaan satoja tuhansia ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin tapahtuneen muuton yhteydessä. Siitä huolimatta pääasiassa 60-luvulle ajoittunut siirtolaisuus vei lisäksi noin 300 000 suomalaista ulkomaille työn perään.
Kun tekninen kumous kohtasi teollisuutta kykenivät kuitenkin yksityiset ja julkiset palvelut ja hallinto ottamaan uutta työväkeä vastaan. Samalla myös naisten työssäkäynnin yleistyminen nosti työllistettyjen osuuden koko työikäisestä väestöstä maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen korkealle tasolle.
Kun teknisen kehityksen seuraava vaihe on merkinnyt automatisoinnin tuloa hallintoon ja palveluihin ei enää olekaan työelämän kehityksen seuraavaa luonnollista vaihetta, joka voisi ottaa satoja tuhansia työnsä menettäviä vastaan. Myöskään siirtolaisuus ei nyt pura tilannetta vuosisadan alun tai 60-luvun tapaan.
Pelkkä tekninen kehitys ei selitä tämän hetken työttömyyttä. Yleisessä talouspolitiikassa tapahtuneet virheet ja myös työn teettämisen kallistuminen ovat olleet osana ennätystyöttömyyteen johtanutta uraa.
Teollisuuden välilliset työvoimakustannukset % tehdyn työajan palkoista, koko henkilöstö
[TAULUKKO]
1.3. Työn teettämisestä siirrytty itsepalveluyhteiskuntaan
Kilpailukykymme menetykseen 1980-lu-vulla vaikutti luonnollisesti se, että kustannustasomme nousi erittäin nopeasti. Teollisuuden kaikki työvoimakustannukset tuntia kohden laskettuina nousivat meillä vuodesta 1985 vuoteen 1992 indeksin luvusta 100 lukuun 170.
Meitä ei auta se, että vaikeuksissa myös olevassa Ruotsissa kehitys oli yhtä nopeaa. Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Japanissa ja Sveitsissä indeksi nousi samaan aikaan lukuihin 132-138. Hollanti ja USA kirjasivat vuonna 1992 luvun 125 ja Saksa luvun 143. Ruotsin rinnalla vain Iso-Britannia oli tasoissa kanssamme (lähde: Nordisk Arbetsmarknadsstatistik 1993).
Markan kehutuksen jälkeen teollisuuden kokonaistyövoimakustannukset ovat nyt meillä muihin länsimaihin nähden kilpailukykyiset mutta kilpailukyvyn menetyksestä vuosikausien ajan langennut lasku rasittaa nyt talouttamme monella tapaa. Erityisen haitallista oli se, että teollisuuden osuus bruttoansantuotteesta painui kohtuuttoman alas. Teollisuuden kilpailukyky on tällä hetkellä hyvä kansantalouden kilpailukykyyn verrattuna.
Sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden maksama hinta on kerätty sekä kasvaneen veroasteen että myös välillisten työvoimakustannusten kautta. Työllistäminen on kallistunut jatkuvasti ja sillä on suosittu "itsepalveluyhteiskuntaan" siirtymistä.
Suomessa on tehty paljon työtunteja, mutta työn tuottavuus on ollut heikko. Joukossa valittuja OECD-maita Suomi on kyllä hyvällä kolmannella sijalla tehtyjen työtuntien määrässä vuonna 1987, mutta saavutettu bruttokansantuotesija-luku oli kymmenes ja bkt-tuotos tehtyä työtuntia kohden laskettaessa oli kaikkein heikoin sijalla 11.
Suomessa työn ja pääoman tuottavuus on ollut alhainen. Vaikeuksien tultua matalan tuottavuuden työpaikkoja onkin saneerattu nyt etenkin yksityisellä sektorilla pois. Tutkijoiden mukaan työmarkkinat sopeutuvat Suomessa määrien muutosten kautta eikä palkkojen kautta. Palkat eivät jousta alaspäin, sopeutus työpaikoilla on tapahtunut työttömyyden kasvuna.
Työn tuottavuus
[TAULUKKO]
Heikkoa tuottavuutta on korjattu leikkaamalla matalatuottoisia rönsyjä pois.
1.4. Työttömyyden rakenne
Vuosina 1984-1990 yksityisen sektorin työllisyys kasvoi vain 6000:lla, kun samaan aikaan julkinen sektori kasvoi 49 000 työntekijällä.
Työttömyys eräissä ryhmissä 1990 1-1993 II
[TAULUKKO]
Julkinen sektori otti lähes koko työllisyyden nettokasvun ja julkisen sektorin suunnitelmat 1990-luvulle olisivat toteutuessaan merkinneet työpaikkojen siirtämistä yksityiseltä puolelta julkisiin tehtäviin.Tilanteen muututtua yksityinen sektori on joutunut saneeraamaan rajusti.
Sijoittuminen koulutusasteen mukaan 1985- 1990
[TAULUKKO]
Julkisen sektorin hyvä kysyntä ohjasi myös koulutuksen rakennetta. Suuri osa koulutuksesta tähtäsi tietojen ja taitojen osalta sijoittumiseen julkiselle sektorille. Tätä rakennetta ei kyetä nopeasti muuttamaan. Monet nuoret kouluttavat tämän vanhan rakenteen mukaisesti parhaillaankin itseään työttömäksi. Tilanne kärjistyy entisestään, kun osa julkisen sektorin henkilöstösäästöistä toteutetaan luonnollisen poistuman avulla ottamatta pois-lähteneiden sijalle ketään.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on viime vuosina ollut suhteellisesti laskettuna räjähdysmäisen nopeaa, koska vielä kolme vuotta sitten pitkäaikaistyöttömien (yli vuoden työttömänä olleiden) määrä oli vain 3700. Kun koko työttömyys on yli nelinkertaistunut kolmessa vuodessa, on pitkäaikaistyöttömyyden rinnalla korkeakoulun käyneiden työttömyys suhteessa eniten nousussa. Kun julkisen sektorin työhönottoluukku on sulkeutunut, nousee korkeakoulun käyneiden työttömyys nyt muita aloja nopeammin.
Työttömät työnhakijat ammattiryhmittäin
[TAULUKKO]
Työvoiman jakautuminen
[TAULUKKO]
Kolmen viimeisen vuoden aikana työpaikkoja on menetetty 400 000. Teollisuus, kauppa ja rakentaminen ovat menettäneet lukumääräisesti eniten. Suhteellisesti lama on iskenyt rajuimmin rakennustoimintaan, jossa rakentamisen huippuvuosien 200 000 työpaikasta on menetetty lähes puolet. Palvelualoilla menetykset ovat olleet vähäisempiä.
1.5. Työttömyysturva
Työttömyysturvan kustannusten arvioitiin vuonna 1993 olevan 24,1 mrd mk. Tästä summasta varsinaisia työttömyys-päivärahamenoja on n. 18,8 mrd mk. Siitä Kelan maksamaa tarveharkintaista peruspäivärahaa (116 mk/pv) on 5,6 mrd mk ja ansiosidonnaista päivärahaa loput. Kassan jäsenten saama päiväraha on ollut keskimäärin 223 mk/pv.
Ansiosidonnaisesta osasta valtio maksaa 47,5 % (6,3 mrd mk), työnantajat 47 % (6,23 mrd mk) ja kassojen jäsenet 5,5 % (0,73 mrd mk). Työnantajien maksuosuus kerätään yleisellä työttömyysvakuutusmaksulla ja työntekijöiden rahoitus kassakohtaisella vakuutusmaksulla. Vuonna 1993 työntekijät maksavat lisäksi yleistä 0,2 % työttömyysvakuutusmaksua palkkasummastaan, jonka tuotolla alennetaan valtion maksamaa osuutta.
Koko työttömyysturvasta valtio rahoittaa n. 60 %, työnantajat kolmanneksen ja kassojen jäsenet alle 5 %.
Vuonna 1994 maksuosuudet muuttuvat. Työnantajien osuus kassojen maksamista päivärahoista putoaa 32 %:iin ja vakuutettujen yleinen työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,2 %:sta 1,87 %:iin. Valtion maksuosuus säilyy ennallaan. Pien-työnantajien kohdalla toteutetaan alennettu työttömyysvakuutusmaksu, joka on 3 % ensimmäisestä palkkamiljoonasta, muutoin 6,3 %.
Työlliset yksityisessä ja julkisessa sektorissa keskimäärin vuosina -84, -90 ja -93, tuhansia henkilöitä
[TAULUKO]
Työttömyysturvajärjestelmää on ehdotettu muutettavaksi vuonna 1994 siten, että peruspäivärahan saanti edellyttää 6 kuukauden työssäoloa ja sen enimmäiskesto on 500 päivää ja että ensi kertaa työmarkkinoille tulevat ja toisaalta 500 päivän ansiosidonnaisesta päivärahasta putoavat joutuvat 116 markan työmarkkinatuen piiriin enintään 300 päiväksi ja sen jälkeen kunnallisen toimeentulotuen varaan. Tuen saamiselle asetetaan ehtoja ja kotona asuville nuorille tuki on peruspäivärahaa pienempi.
Työmarkkinatuen säätämisen myönteisenä lähtökohtana on edistää nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä aktiivisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden, mm. työharjoittelun ja koulutuksen, avulla. Työttömyyskierre pyritään katkaisemaan. Tällä padotaan myös painetta kunnallisen toimeentulotuen menojen kasvuun, mitä tulisi lisäksi estää sopimalla valtion ja kuntien välisestä kustannusvastuusta.
Työmarkkinatukeen tehtävillä rajauksilla huolehditaan siitä, että sitä eivät voi perusteettomasti saada sellaiset Suomen kansalaisuutta vailla olevat henkilöt, joilla ei ole työlupaa Suomessa.
Yrittäjien työttömyysturvajärjestelmää valmistellaan parhaillaan.
Työttömyysturvamenot 1990-1994
[TAULUKKO]
2. UHAT JA MAHDOLLISUUDET
2.1. Tuotannon tekniikka muuttuu edelleen
Olisi kohtuullista, että jo tapahtunut tuotantoteknologioiden muutos riittäisi vähäksi aikaa suomalaisen työmiehen ja -naisen osalle. Pelättävissä kuitenkin on, että muutos tulee jatkumaan voimakkaana ja sen kaikkia ilmenemismuotoja ei edes kyetä riittävästi ennakoimaan. Työtoiminnan tehostumisen vauhtia kuvaa hyvin se, että teollisuus kykenee nyt samaan tuotantoon kuin vuonna 1989, mutta ainakin 100 000 työntekijää pienemmällä määrällä.
Teknologia on aiheuttanut ja aiheuttaa jatkossakin työllisyydessä rakennemuutosta. Yksinkertaisemmista suorittavista tehtävistä siirrytään enemmän koulutusta vaativiin työtehtäviin. Muutoksen aiheuttamaa rakenteellista työttömyyttä voidaan vähentää uudelleenkoulutusta lisäämällä. Tekninen kehitys lisää tuottavuutta ja tuloja, joita voidaan käyttää sekä kulutukseen että investointeihin. Ketjun toisessa päässä voisikin syntyä uusia kulutusta palvelevia työtilaisuuksia.
Jälkiteollisen yhteiskunnan ominaisuuksiin kuuluu yhä spesifimmän tiedon tulo yhä tärkeämmäksi taloudelliseksi voimavaraksi. Ruumiillisen työn osuus vähenee ja kyky teoreettiseen ajatteluun korostuu. Tuotekehityksen ja innovaatioiden tasolla kilpailemme yhä enemmän maailmanlaajuisessa kilpailussa. Informaatiotekniikan käytännön sovellutukset johtavat helposti yhä kiivaampaan siirtymiseen palveluyhteiskunnasta itsepalvelun periaatteeseen. Piisirut tekevät työn halvemmalla kuin palveleva ihminen.
2.2. Halpatyövoima rajamme takana
Ennen pelättiin sitä, että portugalilaiset ompelijat vievät paitatehtailta työn. Ja niin veivätkin. Seuraava uhka kohtasi kaukoidästä mitä moninaisemmilla aloilla. Nyt sama uhka ehkä entistä suurempana on vain vajaan päivän kuljetusmatkan päässä idässä ja etelässä. Itä-Euroopassa odottaa 200 miljoonaa ihmistä vuoroaan. Lännen markkinataloudessa moni yrittäjä on mielestään paalupaikalla ja harkitsee milloin siirtää koneensa itään ennenkuin kilpailijat keksivät saman.
Tulee olemaan mahdotonta estää työtilaisuuksien lipumista Venäjälle ja Viroon. Ennen suuret rakennusprojektit työllistivät suomalaisia rakennusmiehiä. Nytkin urakoita saadaan, mutta työvoima tulee muualta.
Halpatyövoima-alueiden merkitys taloudellemme on kuitenkin paljon moniulotteisempi kuin suora työllisyysvaikutus. Moni suomalainen yritys tulee saamaan venäläisen työvoiman avulla kansainvälisiä markkinoita tuotteilleen. Samalla se kykenee vahvistamaan tuotekehityksen puolella suomalaista osaamista ja pääsee myös sisälle lähialueiden kasvaviin kotimarkkinoihin. Ansiotaso nousee sielläkin ja samalla sinne syntyvät myös markkinat.
Venäjän ja Viron läheisyys korostaa työelämämme kehityksessä samaa suuntaa kuin teknologian kehitys: voimme säilyttää oman asemamme painottamalla tietoa. Olisi itsepetosta ajatella, että rajalinjamme oman kustannustasomme ja halpatyö-voima-alueen välillä voisi säilyä karttaan piirretyn rajan kohdalla. Halpatyövoiman paine ulottuu tännekin halvempien tuotteiden muodossa. Taloudellinen kilpailu on yhteiskuntia heiluttava voima. Venäjän ja Viron halpa työ tulee heittämään rajun haasteen myös rajojemme sisälle.
2.3. Integraatio
Eurooppalainen integraatio, varsinkin jos sitä täydentää maailmanlaajuinen kaupan esteiden vähentäminen, muuttaa menestymisemme puitteita. Kehityksessä korostuu kansainvälinen työnjako: sen saa kaupaksi minkä osaa muita paremmin ja saa aikaan kohtuullisilla kustannuksilla.
Tässä kehityksessä suojattujen alojen määrä vähenee ja kilpailu ulottuu yhä useammalle työpaikalle. Tässäkin korostuu sama trendi kuin kahdessa edellisessä uhassa: selviytymisstrategiamme vaatii painotusta osaamiseen ja tietoon muun kilpailukyvyn rinnalla - on löydettävä Suomen menestysalat.
2.4. Oma taloutemme
On totuttu ajattelemaan, että laskua seuraa nousu. Näin nytkin tapahtuu, jos valitun uuden talouspolitiikan annetaan vaikuttaa koko voimallaan. Talouspolitiikassa on kuitenkin monta osapuolta, jotka kaikki eivät ole tukeneet valittua linjaa johdonmukaisesti. Orastava nousu on helppo tuhota.
3. KÄYTÖSSÄ OLEVAT TYÖLLISTÄMIS-/KOULUTUSTOIMET
Työllistämistukijärjestelmässä valtio, kunnat ja yritykset työllistivät vuonna 1993 yhteensä 56 800 henkilöä. Valtiolla oli 11 400, kunnilla 21 500 ja yrityksissä 23 900 henkilöä. Työllistämistuella työllistetään pääsääntöisesti puolen vuoden ajaksi. Yritys voi saada tukea työttömän työllistämisestä 42 000 markkaa vuodessa. Summa ei juuri ylitä työttömästä valtiolle aiheutuvia työttömyysturva- ym. menoja. Lisäksi säästyy työttömästä työttömyyskassajäsenestä muutoin työnantajalle vakuutusmaksuna aiheutuva noin 25 000 markan meno vuositasolla. Suorat työllistämistuet saattavat vääristää kilpailua, siksi tukia ei voida laajentaa massiivisesti. Tärkeintä olisi saada ohjattua tukea yritysten kehittämishankkeisiin.
Yrittäjäksi ryhtyvien työttömien starttirahalla aloitti vuonna 1992 noin 4200 työtöntä oman yrityksen ja vuonna 1993 noin 12 400 yrittäjää. Vuonna 1994 arvioidaan n. 8 000 aloittavan yritystoiminnan starttirahan turvin.
Työtön voi saada työharjoittelutukea, jonka valtio maksaa työttömän harjoitellessa yrityksessä ilman työsuhdetta. Järjestelmä vastaa vaatimusta tehdä työtä työttömyyskorvauksella.
Työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa oli 31.3.1993 kaikkiaan 36 700 työtöntä. Koulutuksen aloittaneiden sijoittuminen työhön on kuitenkin ollut heikko. Vuonna 1992 koulutuksen päättäneistä pääsi työhön kaksi kuukautta koulutuksen jälkeen 48 %, mutta työttömänä koulutuksen aloittaneista työllistyi vain 26 %. Koulutusmuoto maksaa valtiolle koulutus- ja opintososiaalisina menoina n. 350 markkaa päivässä.
Työministeriön hallinnonalalla on määrä-rahoja työllisyysperusteisiin investointien valtionapuihin vuodelle 1994 yht. 293 miljoonaa markkaa ja sijoitusmenoihin työllisyyden turvaamiseksi 316 miljoonaa markkaa.
Lisäksi valtion käytettävissä olevaan välineistöön vaikuttaa työpaikkojen syntymiseen tai säilymiseen kuuluvat mm. kauppa- ja teollisuusministeriön erilaiset elinkeinotuet, ympäristöministeriön talousarviossa olevat asuntolainat, korkotuet ja peruskorjaustuet sekä myös maa- ja metsätalousministeriön talousarvion sisältämät elinkeinotuet. Mm. ympäristöministeriön asuntojen korjaustoimintaan myönnettävillä avustuksilla pyritään toteuttamaan vuositasolla n. 170 000 asunnon korjaaminen. Valtioneuvoston asettama työryhmä pohtii parhaillaan tukien selkeyttämistä.
Valtion vuoden 1994 ensimmäisessä lisäbudjetissa korostetaan uusteollistamishankkeita lisäämällä niiden edistämiseksi Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoja 60 miljoonalla markalla. Tämä edistää tutkimushenkilöstön työllisyystilannetta. Vastavalmistuneiden korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllistämiseksi korkeakoulujen toimintamenoja lisätään 34 miljoonalla markalla.
Lisäbudjetilla hallitus järjestää ns. kansliapäällikkötyöryhmän esitysten mukaisesti yhteensä 44 000 koulutus- ja työpaikkaa nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi.
4. VEROLLISET JA VEROTTOMAT TULOT
Kun työttömiä on 500 000 ja monen kohdalla kyse on jo pitkäaikaistyöttömyydestä, tekee moni näistä käsipareista työtä tai kauppaa epävirallisesti. Puolta miljoonaa suomalaista ei voida pitää toimettomana.
Sosiaaliturvajärjestelmämme on perustunut ns. joko tai -ajattelulle. Työtön ei saa tehdä työtä kuin äärimmäisen rajatusti ja työtön ei voi myöskään olla samanaikaisesti opiskelija.
Todellisuus ja säännöt käyvät kuitenkin päivä päivältä huonommin yhteen. Harmaa talous laajenee. Työtön saa virallisesti poimia marjoja ja myydä ne verottomana eteenpäin. Moni tekee kuitenkin muutakin ja samalla vie työtilaisuuksia luvallisilta työntekijöiltä, joiden veroilla ja palkkojen sivukuluilla sosiaaliturvaamme ylläpidetään. Tärkeätä on määritellä nykyistä tarkemmin verolliset ja verottomat tulot.
Työttömyys ei ole pelkästään taloudellinen ongelma, vaan se on luterilaisen työmoraalin omaksuneille suomalaisille usein henkisen painajaisen paikka. Verottomasta, samoin kuin vapaaehtoistyöstä osa työttömistä voi löytää henkisen ovenraon selvitä pahimmista paineista.
Tärkeintä olisi määritellä nykyistä tarkemmin verolliset ja verottomat tulot. Niin sanottu harmaa talous on ollut laajenemassa Suomessakin. Yhteiskunnan intressissä on laatia sellaiset vero- ja työ-lainsäädökset, jotka vahvistavat ja vakiinnuttavat talouden ja työn osalta kestävää yhteiskuntakehitystä.
5. RATKAISUN HAHMOTTELU
5.1. Talouspolitiikka luo perustan
Talouskasvu ei entiseen tapaan tule palauttamaan täystyöllisyyttä. Päinvastoin tarvitaan melkoinen kasvu työttömyyden säilyttämiseksi edes 400-500 000 työttömän tasolla.
Talouden kasvu perustuu toisaalta luonnonvarojen käyttöön sekä toisaalta osaamiseen ja korkeaan koulutustasoon sekä yrittämisen ja yrittäjyyden kannustamiseen sen kaikissa muodoissa. Erityisesti tulisi korostaa yrityspolitiikkaa, jolla voidaan huomattavasti lisätä uusien yritysten perustamista. Pienyritysten lukumäärän suhteen Suomi on paljon jäljessä eurooppalaisesta tasosta.
Talouden perusratkaisut on Ahon hallituksen aikana tehty ja valitulla tiellä on jatkettava johdonmukaisesti. Viennin voimakkaan kasvun ansiosta maan velkaantuminen ulkomaille on saatu pysähtymään ja velka kääntymään laskuun. Kun myös valtion velkaantumisen hidastuminen on näköpiirissä, pohja kansantalouden uudelle, kestävälle nousulle on luotu. Korkotason nopea aleneminen, yritysten ja pankkien kannattavuuden paraneminen ja riskirahoituksen saatavuuden koheneminen ovat luoneet edellytykset yksityisen yritystoiminnan investointien elpymiselle.
Jotta kotimaisen kysynnän aleneminen saadaan pikaisesti pysähtymään, investointeja on nopeutettava ja aikaistettava. On jatkettava ja tehostettava verohelpotuksilla ja valtion pienillä avustuksilla aikaansaatavaa investointien käynnistämistä, mikä aloitettiin jo keväällä 1993 ja jatkuu vuoden 1994 budjetissa. Samalla on rohkaistava kotitalouksien kotimaista kulutusta.
Investointien painopisteen on oltava yksityisten yritysten investoinneissa. Niiden käynnistymiseksi tarvitaan kolme perusedellytystä, jotka kaikki ovat tulossa kuntoon: yritysten on tehtävä tulosta, kilpailukyvyn on oltava kunnossa ja korkotason on oltava alhaalla.
Aloittain kehitysnäkymät ovat karkeasti arvioiden seuraavat:
- Julkisen sektorin työhönottoluukku on lähivuodet kiinni. Vaikka talous elpyisikin, joutuu julkinen sektori velkataakkansa alla tinkimään kustannuksistaan pitkälle tulevaisuuteen.
- Perustuotannossa maatalouden työllistämismahdollisuudet ovat heikenneet ja heikkenevät vuosi vuodelta. Metsätalouden työpaikoille on käynyt samoin ja mm. puun tuonti nykytasolla pitää 5000 työmiestä kortistossa. Käyttämättä jäävän metsien kasvun hyödyntäminen voisi tarjota huomattavan määrän uusia työtilaisuuksia. Laajemmin maaseutuelinkeinojen kehittämiseen on mahdollisuuksia mm. energian tuotannossa, ympäristönsuojelussa ja matkailussa.
- Teollisuuden volyymi ja bkt-osuus kasvat, mutta tehottomina lopetetut työpaikat eivät palaa. Rakennusaineteollisuudessa osa töistä palaa rakentamisen normalisoituessa. Uusien työpaikkojen kasvu voi tapahtua lähinnä pien-yrityspuolella. Erityisesti vientiä harjoittavien pienyritysten lukumäärää ja kasvua on lisättävä. Arvonlisävero parantaa tuotannollisen toiminnan verokohtelua.
- Talonrakennustoiminnassa työllisyys voi olojen normalisoituessa parantua, edellyttäen että työvaltainen korjausrakentaminen saa aiempaa suuremman osuuden rakennustoiminnassa.
- Kaupan ja liikenteen työtilaisuuksien määrä voi kasvaa kotimaisen kysynnän vilkastuessa, viennin kasvaessa ja kauttakulkuliikenteen kehittyessä.
- Rahoitus- ja vakuutustoiminta joutuvat vähentämään väkeä nykyisestäänkin.
- Yksityisten palvelujen mahdollisuus työllistämiseen olisi paras. Siirtyminen arvonlisäveroon uhkaa kuitenkin väliaikaisesti vähentää työpaikkoja, mutta pidemmän päälle suunnan kääntäminen itsepalveluyhteiskunnasta toinen toisemme työllistämiseen voi avata merkittävän määrän työtilaisuuksia. Tähän pääseminen edellyttäisi kuitenkin palkkahaitarin jonkinasteista venymistä ja mahdollisuutta saada matalapalkkatyön tueksi täydennystä perustulon muodossa.
5.2. Tarvitaan vihreää teollistamista
Koko kansantalouden puitteissa on kyettävä tekemään painopistevalintoja. Vientialoilla on satsattava vahvuuksiin ja mahdollisiin tulevaisuuden valtauksiin, on nojattava vahvasti kotimaisiin kasvaviin luonnonvaroihin ja niiden jalostukseen.
On luotava strategia, jolla vastaamme halpatyövoimakysymykseen ja on valittava koulutuspolitiikassa teknologian ja työelämän kehityksen kannalta riittävän kunnianhimoiset tavoitteet. Koulutuksen tulee taata se, että nopeissakin muutoksissa suomalaiset säilyttävät otteensa tekniseen kehitykseen, kansainvälistymisen tuomiin haasteisiin ja eritystiedon hallintaan.
Naapurimaista tulevaan halpatyövoiman uhkaan on osin vastattava työn tuottavuuden lisäämisellä, tuotekehityksellä, työn laadulla, koulutuksella ja yritysten kansainvälistymisellä.
Vientiponnisteluja on lisättävä. Markkinointia ulkomaille on lisättävä ja tuettava erityisesti pienyritysten vientitoimintaa vientirenkain ja vientiasiamiesten työtä kehittämällä.
Erityisesti olisi myös löydettävä toimintamalleja, joilla systemaattisesti etsittäisiin keinot korvata tuontia kotimaisella tuotannolla.
Tähän asti alamäkeen tuomitun perustuotannonkin rooli on ennakkoluulottomasti arvioitava työllistävänä, tuontia korvaavana ja luonnontalouden kannalta hyväksyttävänä elinkeinoalana uudelleen. Erityisesti kotimaisen energian tuotannon mahdollisuuksiin on satsattava.
Alueellista kehitystä koskevan lainsäädännön uudistaminen tukee työllisyyden parantamista maakunnissa. Aluekehitysvastuu ja päätäntävallan lisääminen varojen käytössä antavat maakunnille uusia välineitä elinkeinoelämän vahvistamiseen. Näitä välineitä on käytettävä tehokkaasti työllisyyden parantamiseen. On myös huolehdittava siitä, että talouden kääntyminen nousuun ei uudelleen kärjistä alueellisia työllisyyseroja.
5.3. Tarvitaan 100 000 uutta yrittäjää
Suomen työelämän rakenne poikkeaa muusta Länsi-Euroopasta siinä, että yritysten lukumäärä suhteessa työvoiman määrään on meillä huomattavan alhainen. Etenkin pienten yritysten määrä on liian alhainen. Tämän vuosikymmenen tavoitteena on oltava nettomääräisesti 100 000 uuden yrityksen, pääasiassa 1 -3 henkilön yritysten, synnyttäminen. Koulutusta on suunnattava yrittäjyyttä korostavaksi ja yleistä henkistä ilmapiiriä on kehitettävä yrittäjyyteen kasvattavaksi.
Erityisesti yksinyrittäjien rohkaisemiseksi on yrittäjien työttömyysturva järjestettävä ja paluu kahden vuoden sisällä yritystoiminnan aloittamisesta ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin mahdollistettava. Samoin yksinyrittäjien verotusasemaa on selkeytettävä: yrittäjän tulee itse määritellä se, onko hän verotuksellisesti yrittäjä vai palkansaaja.
Alueellisten osaamiskeskusten toiminnassa on kiinnitettävä huomiota markkinointiin ja osaamiseen myös työn-johtamisen alueeella. Tällöin työn vastuullisuus, työntekijöiden hyvinvointi ja tuottavuus saadaan toimimaan samaan suuntaan yritystoimintaa tukevasti.piiriin mahdollistettava.
Palvelun myyminen yrittäjänä yhdellekin toimeksiantajalle on tehtävä mahdolliseksi. Työllistämisvarojen jaossa yrittäjyyteen tukemisen on oltava etusijalla. Uusia yrittäjiä tuettaessa ei saa unohtaa, että tärkeintä on turvata olemassaolevien yrittäjien tulevaisuus.
Mm. veropolitiikalla on pitkäjänteisesti kannustettava yritykset oman pääoman kartuttamiseen mm. siten, että voitot eivät olisi verotettavaa tuloa sinä aikana, kun niitä ei oteta yrityksestä ulos. Jos yritysten pääomarakenne olisi ollut terve, ei sukellus laman aikana olisi vienyt niin syvälle, kuin nyt kävi. Yrityksillä ei ole ollut riittävästi sellaista pääomaa, jota vaikeuksien hetkellä voisi hyödyntää. Palveluyritysten syntyä yhteiskunta voi tukea palvelusetelijärjestelmällä.
5.4. Työtä ja toimeentuloa on jaettava uudelleen
Olemassaolevaakin työtä on jaettava uudelleen, vaikkei se synnyttäisikään uutta kansantuloa. Pääasiassa aiempaa monipuolisempien työaikajärjestelyjen olisi tähdättävä kuitenkin myös tuotannon kasvattamiseen esim. siten, että olemassaolevia tiloja ja koneita käytetään yhden kahdeksan tunnin päivän sijasta kaksi kuuden tunnin jaksoa vuorokaudessa. Työn uudelleen jako tarkoittaa käytettävissä olevan palkkasumman uudelleen jakoa.
Työn uudelleenjakokeskustelussa on muistettava kuitenkin se, että kilpailusyiden takia tehtyä työaikaa sinällään pitäisi lisätä ja myös sosiaaliturvamme edessä oleva rahoituskriisi saattaa edellyttää mm. elinikäisen työajan pidentämistä.
Työn ja tulojen jakautuminen tapahtuu parhaiten markinoilla. Verotuksen ja perustulon keinoin voidaan palveluyritysten syntymistä helpottaa. Avoimien markkinoiden syntyminen alentaa hintatasoa ja luo uutta kysyntää, joka takaa yritysten menestymisedellytykset.
Osa-aikatyön osuus työllisistä sukupolven mukaan prosentteina
[TAULUKKO]
Osa-aikatyön suhteen Suomi eroaa melko paljon muista OECD-maista. Huomattavaa kuitenkin on, että osa-aikatyö on kaikissa näissä maissa korostetun voimakkaasti naisten tekemää. Miesten kohdalla osa-aikatyö on useissa maissa Suomen tasolla.
Sellaisten työaikajärjestelyjen toteuttaminen, jotka vääjäämättä aiheuttavat asianomaisella tulotason laskun, pitää kytkeä perustulojärjestelmään, jolla henkilö voisi alhaista palkkatuloaan liukuvasti täydentää perustulolla.
Työttömyyden haittojen lievittämiseksi myös työkierron tekeminen mahdolliseksi voisi olla yksi keino. Sapattivapaalle haluava voisi vaihtaa paikkaa työttömän kanssa. Näin erityisesti nuoria vastavalmistuneita saataisiin työelämän piiriin. Samoin osa-aikaeläkkeelle siirtymistä voisi lisätä, mikäli vapautuva työpaikka testamentattaisiin nuorelle, joka tulisi oppisopimusjärjestelmällä osa-aikaeläkkeelle siirtyneen rinnalle oppimaan työn.
Myös nuorten kansainvälistämiseen on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Varsinainen ulkomailla tapahtuva harjoittelu on vähäistä ja perustuu pääsääntöisesti vastavuoroisuuteen.
ETA-sopimus sallii sen sijaan sen, että nuori työtön voi lähteä kolmeksi kuukaudeksi ETA-alueelle kotimaansa työttömyyskorvausta menettämättä. Tätä mahdollisuutta tulisi käyttää aktiivisesti hyväksi. Sen sijaan työmarkkinatuki ei samanlaista mahdollisuutta sisällä. Tätä on pidettävä selvänä puutteena, koska nuorten kansainvälistymistä ja kielitaidon kehittämistä kannattaisi tukea.
Osa-aikatyötä on edistetty nuorten ja pitkäaikaistyöttömien osalta osa-aikalisällä siten, että valtio maksaa osa-aikatyön (40-60% työssä ja 50% osa-aikalisällä) siirtyvälle vuoden ajalta hyvityksen. Paikalle otettu työtön saa puolet osa-aikatyöhön siirtyneen palkasta ja soviteltua työttömyysturvaa. Järjestelmä tuli voimaan 1.3.1994.
5.5. Työllistäminen on tehtävä helpommaksi
Työllistämisen määrään vaikuttaa ihmistyön ja konetyön tai palvelutyön ja itsepalvelun välinen hintasuhde. Nyt palkan sivukustannukset ovat nousseet työllistämistä estäväksi tekijäksi. Näitä voidaan alentaa periaatteessa kolmella tavalla: 1) varat kerätään muulla verotuksella, 2) varoja kerätään nykyistä enemmän vakuutetuilta itseltään tai 3) sivukuluilla rahoitettujen etuisuuksien tasoa alennetaan. Ilmeisesti kaikkia kolmea keinoa on käytettävä saadaksemme työllistämisen nykyistä houkuttelevammaksi.
Välittömänä keinona välillisiä työvoimakustannuksia voitaisiin alentaa väliaikaisesti yritysten lisätyövoiman osalta 10 prosenttiyksiköllä tai vaihtoehtoisesti alennuksen voisi tätäkin suurempana keskittää nuorten työttömyyden katkaisemiseksi. Alennus koskisi vain tietyllä tavalla määriteltyjä lisätyöpaikkoja.
Ajatuksen toteuttaminen ei vaatisi merkittäviä valtion varoja, koska vastaavasti työttömyysmenoja säästyisi. Tilanteessa, jossa talous on kääntymässä nousuun, keino saattaisi olla tehokas. Tämä voidaan rahoittaa mm. keskeyttämällä väliaikaisesti puheena olevaksi ajaksi nyt työssä olevan eläkekertymä.
On tutkittava, miten työllistämistä säätelevää lainsäädäntöä voitaisiin keventää. Työn teettäminen on hallinnollisesti tehtävä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Etenkin pientyönantajille kuten kotitalouksille palkka- ja sivukulujen maksamisen byrokratia on tehtävä yksinkertaiseksi yhden luukun ja yhden lomakkeen periaatteella.
Pienyritysten tarpeisiin onkin luotava malli "PK-sopimukseksi" - keino yksinkertaiseksi tavaksi sopia työehdoista ja käytännön yksinkertainen keino huolehtia lakisääteisistä työnantajan velvoitteista.
Työsuhdeturva koetaan monissa yrityksissä hieman samankaltaisena työllistämisen esteenä kuin vuokrasääntely oli ennen potentiaalisten vuokranantajien keskuudessa. Työnantajavelvoitteisiin sitoutuminen on kynnyksenä korkea siirryttäessä yksinyrittämisestä toisten työllistämiseen. Samalla yrittäjä joutuu kymmenien säännösten piiriin.
Eräs tapa madaltaa tätä työhönottokynnystä voisi olla määräaikaisen työsuhteen käytön vapauttaminen. Jos tässä haluttaisiin edetä olisi sekä työttömyys-turvasäännöksiä muutettava että asetettava väärinkäytön estävät rajoitukset niin, ettei samaa työntekijää pidettäisi vuosikaudet työssä määräaikaisena.
Laajemminkin on jatkettava keskustelua siitä, miten suomalaisen työelämän säännöksiä jatkossa kehitetään: miten työpaikkakohtaista sopimusmenettelyä voitaisiin edistää, miten palkkausjärjestelmiä kehitettäisiin tulokseen sidotuiksi kaikilla aloilla, miten automatisoidut alat maksaisivat osuutensa välillisistä työvoimakustannuksista ja miten ylipäätään työnantajan ja työntekijän välistä eroa lievennettäisiin.
Työyhteisöt on saatava eri osapuolten välisiksi tasavertaisiksi toimiviksi yhteisöiksi. Johtamisjärjestelmiä on kehitettävä, toiminta-ajatus on saatava kaikkien hyväksymäksi, yhteistoimintavalmiuksien parantamiseksi työyhteisöjen keskustelukulttuuriin on kiinnitettävä huomiota ja avoimuutta tiedotuksessa on lisättävä.
Pienten, työvoimavaltaisten yritysten kustannusrasitusta voitaisiin helpottaa alentamalla kaikilta yrityksiltä ensimmäisen palkkamiljoonan osalta työnantajan kansaneläkevakuutusmaksun ja sairausvakuutusmaksun määrää 3,85 prosentilla. Tämä merkitsisi pienten yritysten kohdalla näistä maksuista luopumista.
Alennuksen rahoitukseen voitaisiin käyttää arvonlisäverotuksen tuomaa verotulojan kasvua varsinkin, kun se syntyy osaltaan erityisesti työvoimavaltaisten palveluyritysten verorasituksen kiristymisen johdosta. Järjestelmä voidaan toteuttaa samalla rahoitusmallilla, jota käytettiin työttömyysvakuutusmaksun osalta.
Työllistämisen esteitä on karsittava niin, että lyhyetkin työsuhteet on mielekästä ja kannattavaa ottaa vastan. Välittömästi on korjattava epäkohta, joka syntyi vuoden 1994 alusta voimaan astuneen työttömyysturvalain muutoksen yhteydessä. Yhteensovitusmenettelyssä lyhytaikaisesta työstä saatava palkka voi nyt viivästyttää työttömyyskorvauksen saantia useilla viikoilla ja johtaa toimeentulotuen tarpeesen.
Soveltamista on joustavoitettava. Lakia tulisi tarkistaa myös siten, että käteen jäävä tulo olisi päivärahan ja ansiotulojen yhteensovituksessa nykyistä suurempi. Tilapäisestä työstä perittävän veron ennakonpidätys on saatava vastaamaan mahdollisimman hyvin lopullista verotusta. Tämä edellyttää verohallinnolta joustavaa menettelyä ennakonpidätyksen määrittelyssä.
Pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi - ja samalla heidän kytkemisekseen yhteiskuntaan ja heidän työttömyysturvansa jatkuvuuden varmistamiseksi - on kyettävä yksilötason ratkaisuihin, joilla varmistetaan, että jokaisen pitkäaikaistyöttömän työttömyysjakso katkeaa.
5.6. Kotitaloudet työllistämään
Elinikäiset työsuhteet ovat menneisyyttä. Työelämä muuttuu suuntaan, jossa yrittäjyys, osa-aikatyö ja yhä useamman työn pirstoutuminen "urakoiksi" johtavat kasvavaan liikkuvuuteen työmarkkinoilla. Myös työttömyys tai ainakin väliaikainen työttömyys kohtaa yhä useampaa pitkään tulevaisuuteen. Yhä useamman onkin oltava valmis myymään työvoimansa hyvinkin lyhytaikaisina työsuhteina - tai itsellisenä yrittäjänä ja ammatinharjoittajana.
Tämä kehitys edellyttää myös työnantaja-ajattelussa muutosta. Perinteisten työnantajien rinnalle on saatava myös kotitaloudet. Tämän edellytyksenä on se, että työllistämisen byrokratia tehdään ehdottoman yksinkertaiseksi.
5.7. Koulutus tukemaan työllistymistä
Koulutuksen rakennetta on pikaisesti uudistettava joustavammaksi niin, että uudelleenkouluttautuminen on mahdollista koko aikuisiän. Ammatillisten oppilaitosten itsenäisyydestä ja ahtaista oppilaitosmuotorajoista luovutaan. Ammatillinen koulutus organisoidaan maakunnittain monipuolista ja korkeatasoista koulutusta tarjoaviksi oppimiskeskuksiksi. Myös lukiokoulutus nivelletään näihin oppimiskeskuksiin. Oppimiskeskukset huolehtivat myös koulutuksen alueellisesta saatavuudesta. Kaikille peruskoulun suorittaneille taataan ammatillinen koulutusmahdollisuus.
Maakunnallisten oppimiskeskusten verkostoa täydentää pääasiassa monialaisten ammattikorkeakoulujen verkosto. Ammattikorkeakoulujen tehtäviin tulee liittää myös soveltavaa tutkimusta, tiiviissä yhteistyössä tiedekorkeakoulujen kanssa.
Tutkintojen suorittaminen on tehtävä joustavaksi ja yksilölliseksi päällekkäiskoulutusta välttäen.
Kaikilla koulutustasoilla peruskoulutuksesta lähtien parannetaan valmiuksia yrittäjyyteen. Julkishallinnon työpaikkojen vähentyessä on erityisesti korkeakouluissa opiskelijoita valmennettava yrittäjyyteen ja omatoimiseen työllistymiseen.
Oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet myös aikuisiän uudelleenkoulutuksessa on käytettävä täysimääräisesti hyväksi.
Työelämän muuttuessa yhä useammat joutuvat elämänsä aikana hankkimaan useamman kuin yhden ammatin. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa (mm. Asko Suikkanen) on laskettu, että työssä-olevista 40% pitäisi hankkia joka kymmenes vuosi vuoden pituinen uudelleen- tai jatkokoulutus. Tämän toteuttaminen merkitsisi vuosittain n. 200 000 ihmisen jatkokouluttamista, kun nyt työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuu alle 40 000 ihmistä kerrallaan.
5.8. Perustulo - työhön kannustava perusturva
Yhä suurempi osa kansantulostamme syntyy suhteessa yhä vähemmän työllistävien alojen toimesta. Demokratian tehtävänä on jakaa koneiden ja huippuosaamisen luoma kansantulo tasapuolisesti kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken.
Massatyöttömyyden ja laman aikana on kansantalouden kannalta kohtuutonta, että työttömyyden edelleen kasvaessa vuosittain käytetään 25 miljardia markkaa työkykyisten, tahtomattaan työttömiksi joutuneiden ihmisten toimettomuuden tukemiseen. Passiivisesta tuesta on siirryttävä aktiiviseen tukeen. Työttömyyskorvausten saajien työpanosta on saatava käyttöön.
Nykyiset työllistämistukijärjestelmät antavat mahdollisuuksia sekä julkisyhteisöille että yksityisille yrityksille vastaanottaa tukea työllistäessään työttömän. Järjestelmiä ei voida kuitenkaan merkittävästi laajentaa ilman että samalla yritysten välinen terve kilpailuasema uhkaa vääristyä. Tällaiset tuet on jatkossakin pyrittävä kohdistamaan mm. yritysten kehittämistoimintaan ja viennin edistämiseen.
Työttömyyskorvausten ja muun toimeentulotuen käyttö olisi kyettävä järjestämään siten, että sen määrä voisi liukuvasti muuttua mahdollisten työtulojen mukaan ja että järjestelmä kannustaisi pientenkin lisätulojen hankkimiseen.
Suomen perustuslaki ja ajattelutapamme lähtevät siitä, että kaikkien ihmisten perustoimeentulo on turvattava. Tästä huolehtimista varten on kehittynyt hyvin monimutkainen järjestelmä erilaisia elämäntilanteita varten. Perusturvan järjestämistapoja ovat mm. työttömyysturva, opintotuki ja kansaneläke sekä viimesijaisena kunnallinen toimeentulotuki. Näitä täydentävänä on esimerkiksi asumistuki -sekin erilaisena eläkeläisiä, opiskelijoita ja muita väestöryhmiä varten. Lapsiperheiden kuluja kompensoidaan lapsilisillä. Valtion talousarvioissa näihin menoihin on osoitettu yli 50 miljardia markkaa vuosittain.
Monimutkaisen järjestelmän ongelmia ovat kalleus, kaavamaisuus ja passi-voivuus. Kun pienetkin lisätulot syövät nopeasti etuutta, halu omatoimiseen lisätulojen hankintaan tyrehtyy. Rinnakkaisten etuusjärjestelmien, verotuksen ja tulosidonnaisten palvelumaksujen yhteisvaikutuksena syntyy köyhyysloukkuja, joista on erittäin vaikea päästä nousemaan. Osalla aktiviteetti suuntautuukin erilaisten etuusjärjestelmien täysimääräiseen hyödyntämiseen.
Mainitut ongelmat ovat niin mittavia yksittäisten ihmisten ja yhteiskunnan kannalta, että ne pakottavat järjestelmien perusteelliseen uudelleenarviointiin. On välttämätöntä muuttaa perusturvaa yksinkertaisemmaksi ja yhtenäisemmäksi.
Tavoitteeksi on asetettava yhtenäinen perusturva, joka kattaa välttämättömimmän perustoimeentulon kaikissa elämäntilanteissa. Tämän rahoittamiseksi ovat käytettävissä suoraan ne yhteiskunnan voimavarat, jotka jo nyt on sidottu perusturvaa vastaaviin eri etuusjärjestelmiin (kansaneläke, valtion osuus työttömyysturvan rahoituksessa, opintotuki).
Perusturvamallia voidaan laajentaa perustulon suuntaan kokoamalla yhteen niitä voimavaroja, joita nyt eri muodoissa käytetään kompensoimaan pienituloisuutta (asumistuki, verovähennystuet, kunnallinen toimeentulotuki jne.).
Perhepoliittiset etuudet on tarkoitettu kompensoimaan lapsista johtuvia lisäkustannuksia. Tämä on pääosin tehty lapsi-lisäjärjestelmän kautta.
Perustilanteesta poikkeaviin eritystilanteisiin, mm. vammaisuudesta tai sairaudesta johtuvien lisäkustannusten kompensoimiseen, tarvitaan erillistä korvausmenettelyä.
Aivan olennainen osa perustulojärjestelmää kehitettäessä on sen ja verotuksen yhteensovittaminen sekä (brutto)tuloihin sidottujen palvelumaksujen käytännön uudelleen arviointi. Tavoitteena on oltava nykyistä selkeämpi järjestelmä, joka estää köyhyysloukkujen muodostumisen ja on omatoimiseen työllistymiseen kannustava. Aktiivisuutta on palkittava niin, että siitä tuleva hyöty on nykyistä suurempi.
Keskusta vaatii vauhtia yhtenäisen perusturvan kehittämiseen sekä kannustavan perustulojärjestelmän nopeaan selvittämiseen.
Perustulo takaisi perustoimeentulon, mutta se sallisi myös osallistumisen kansalaisyhteiskuntaan sekä vapaaehtoistyön, harrastusten, opintojen että joustavasti myös satunnaisen palkkatyön tai osa-aikatyön kautta.
Maksutekniikkana negatiivisen tuloveron tapainen järjestelmä saattaisi helpoimmin luoda järjestelmän, joka kannustaisi omatoimisuuteen ja perustulon rinnalla muidenkin tulojen hankkimiseen. Osittaisen perustulon malli on toinen tekninen keino lähteä kehittämään perustulojärjestelmää.
Perustulon rinnalla on harkittava, voitaisiinko erilaista vapaaehtoistyötä, yleensä ei rahatalouteen perustuvaa työpanosten vaihtoa ja antoa, kannustaa ja täydentää sillä palkkatyöhön perustuvaa yhteiskunnan palvelutarjontaa. Suomalaiset ovat aina tukeneet toinen toisiaan. Naapurustot tai aatteelliset liikkeet ja muut järjestöt ovat tuntejaan laskematta tehneet työtä yhteiseksi hyväksi. Tähän toimintaan sijoitetut markat ovat tuoneet hyvän tuloksen.