Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/230

Keskustapuolue

Kansantalouden tervehdyttämisen suuntaviivat - Keskustan lähiajan talouspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Kansantalouden tervehdyttämisen suuntaviivat - Keskustan lähiajan talouspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1974
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSANTALOUDEN TERVEHDYTTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

KESKUSTAPUOLUEEN LÄHIAJAN TALOUSPOLIITTINEN OHJELMA

ESIPUHE

Keskustapuolueen talouspoliittiselle toimikunnalle annettiin vuoden 1974 alussa tehtäväksi valmistella ehdotus kansantalouden tervehdyttämisen suuntaviivoista ja tervehdyttämiseen liittyvistä talouspoliittisista toimista. Toimikunnan laatima ohjelma julkistettiin 29.05.1974 järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Koska tätä ohjelmaa kohtaan on esiintynyt laajaa mielenkiintoa, koska useimmat siinä esitetyt tervehdyttämistoimenpiteet ovat saaneet yleismpääkin hyväksymistä ja koska monet ohjelmassa esitetyt toimenpiteet ovat jo tulleet toteutetuksi, Keskustapuolue on katsonut tarkoituksenmukaiseksi painattaa hyväksymäänsä kansantalouden tervehdyttämisohjelmaa.

Ohjelman yhteyteen on liitetty puheenjohtaja Johannes Virolaisen em. lehdistötilaisuudessa pitämä esittelypuheenvuoro.

Keskustapuolue rp.

Puheenjohtaja Johannes Virolainen:

"Kansantalouden tervehdyttämisen suuntaviivat"-esittely

Meille keskustapuolueessa on vakiintunut sellainen käsitys, että kansantaloutemme kehityksessä on tarpeen saada aikaan varsin huomattavia muutoksia, mikäli haluamme saattaa taloutemme tasapainoiselle pohjalle ja lisätä niin aineellista kuin henkistäkin hyvinvointia. Kansainvälinen raaka-ainehintojen kohoaminen on kärjistänyt viime vuosien nopean taloudellisen kasvun tavoitteluun ja hallitsemattomaan rakennemuutokseen liittyneitä seurausilmiöitä kuten inflaatiota, vaihtotaseen vajausta ja ulkomaista velkaantumista. Maamme taloudellinen tilanne ja kehityssuunta on edelleen erittäin huolestuttava, huolimatta viimeaikaisista myönteisiäkin seikkoja korostaneista suhdanne-ennusteista.

Ilmeisesti ensi syksystä lähtien tarvitaan talouspolitiikassa nykyiseen tilanteeseen ja lähestyvään matalasuhdanteeseen liittyviä pikatehoisia toimia, joista on jonkin verran eri yhteyksissä julkisuudessakin keskusteltu. Seurausilmiöitä lieventävien toimien ohella on välttämätöntä alkaa tavoitteellisesti muuttaa kansantaloutemme rakennetta nykyistä tasapainoisemmaksi ja vähemmän haavoittuvaksi. Inflaation hillitseminen muodostaa luonnollisesti keskeisen edellytyksen pitkäjänteiselle rakennepolitiikalle, mutta jollemme ala samanaikaisesti puuttua epäkohtien syihin, ne siirtyvät tulevien vuosien rasitukseksi ja saattavat vielä nykyisestäänkin kärjistyä.

Näiden seikkojen vuoksi keskustapuolueessa annettiin talouspoliittiselle toimikunnalle muutama kuukausi sitten tehtäväksi valmistella ehdotus kansantalouden tervehdyttämisen suuntaviivoista ja tervehdyttämiseen liittyvistä keinoista. Nyt valmistunut työ ei tietenkään kata edes kaikkea tarpeellista, mutta siinä on kuitenkin varsin pitkälle hahmoteltu kansantalouden saneerausohjelmaa. Toimikunta on työssään voinut nojautua vanhoihin kestäviksi osoittautuneisiin keskustalaisiin periaatteisiin, kuten omavaraisuuden korostamiseen, uusiutuvien luonnonvarojen elintärkeän merkityksen oivaltamiseen, valtakunnan eri alueiden tasapuolista kehitystä edistävään desentralistiseen tuotantopolitiikkaan, julkisen sektorin kasvun hillitsemiseen ja laadullisen taloudellisen edistyksen korostamiseen yleisen aineellisen kasvupyrkimyksen vastapainona. Seuraavassa puutun lyhyesti muutamiin näistä periaatteellisista näkökohdista.

Avainkysymyksenä usean vuoden tähtäyksellä on saada tuotanto kohdennetuksi vastaamaan nykyistä paremmin suomalaisen yhteiskunnan voimavaroja ja ihmisten tarpeita. Tuotantorakenteemme on kehittynyt liian suuressa määrin riippuvaiseksi ulkomaisista raaka-aineista, energiasta, teknologiasta ja kulutustavaratuonnista. Siten taloudellinen kasvu on ollut huomattavassa määrin omiin luontaisiin edellytyksiimme perustumatonta. Kuitenkin miellä on muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen hyvät kehitysedellytykset ennen kaikkea luonnonvarojen ja kohtalaisesti vielä kotimaisen työvoimankin osalta, joihin turvautuen tuotantoa voidaan ja on syytä enenevässä määrin rakentaa.

Tämän vuoksi talouspolitiikassa on painopistealueiksi otettava pyrkimykset kotimaisten raaka-aineiden mahdollisimman korkeaan jalostukseen ja ensi sijassa ihmisten perustarpeet tyydyttävään tuotantotoiminnan edistämiseen. Tavaratuotannon määrällisen lisäyksen sijasta on talouspolitiikassa ensimmäisenä kiinnitettävä huomiota siihen, mitä tuotetaan, kenelle tuotetaan, millaisista raaka-aineista, kuinka kestäviä tuotteita, miten ympäristöystävällisiä tuotteita sekä onko tuote ylipäänsä tarpeellinen ja yhteiskunnan tärkeysjärjestystä vastaava. Näitä tavoitteita koskevia keinoehdotuksia on tärkeätä saada mahdollisimman pian kiteytetyksi.

Alueellisesti tasapainottavalla rakennepolitiikalla voidaan onnistuneesti toteutettuna perustavalla tavalla parantaa maan eri osissa asuvan väestön elinolosuhteita myös sellaisten tekijöiden osalta, joissa vakiintunut tulopolitiikka jää laajastikin käsiteltynä liian suppeaksi tai keinoiltaan riittämättömäksi. Paitsi ulkomaankaupan tasapainoon, ulkomaisen velkaantumisen jatkumiseen ja inflaatioon, tietoisella vähittäisellä rakennemuutoksella vaikutetaan myös alueelliseen tulonmuodostukseen, työllisyyteen, palvelujen saatavuuteen ja ihmisten elinympäristön viihtyisyyteen. Näin ulkomaankauppamme huolestusta herättäneistä näköaloista tuulta saanut keskustelu taloudellisen kehityksemme näkymistä on syytä painavin talouspoliittisin perustein laajentaa sellaisia asia-alueita koskevaksi, joiden merkitys muun yhteiskuntapolitiikan tarpeen ja itse talouspolitiikan kannalta on tulevaisuudessa vielä aikaisempaa keskeisempi.

KANSANTALOUDEN TERVEHDYTTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

1. Johdanto

2. Harjoitettu talouspolitiikka
21. Talouspolitiikan "yksisilmäinen" tavoite
22. Harjoitetun talouspolitiikan menetykset
23. Hallitsemattoman talouspolitiikan kokonaistaloudelliset seuraukset

3. Harjoitettavan talouspolitiikan päälinjat
31. Yleiset suuntaviivat
32. Tuotantopolitiikka
321. Maatalouspolitiikka
322. Metsätalouspolitiikka
323. Teollisuuspolitiikka
33. Hintapolitiikka
34. Rahapolitiikka
35. Veropolitiikka
36. Yhdyskunta- ja asuntopolitiikka
37. Ulkomaankauppapolitiikka

1. JOHDANTO

Keskustapuolueen eri ohjelmissaan ja pyrkimyksissään esittämät periaatteet mm. omavaraisuuden korostamisesta niin raaka-aineiden kuin energiankin osalta ovat osoittautuneet maamme talouselämälle myös nykyisessä huolestuttavassa tilanteessa oikeaksi ja käyttökelpoiseksi ratkaisuksi. Talouselämässämme on lähivuosina suoritettava perustavaa laatua olevia muutoksia. Tämä on välttämätöntä voidaksemme sopeuttaa tuotantorakenteemme sellaiseksi, että sen jatkumiselle ja luontaiselle kehitykselle on olemassa edellytykset.

Talouskehityksen suunnan oleellista muuttamista ei kuitenkaan ole mahdollista eikä tavoiteltavaakaan toteuttaa kovin nopeasti vaan sen tulee tapahtua vähitellen. On hyvin tärkeätä, että mahdollisimman pian aloitetaan tehokas ja kansanvaltainen rakennepoliittinen suunnittelu, jonka avulla selvitetään, mitä meidän on tulevaisuudessa tuotettava, mitkä ovat keskeisimmät investointiperusteet, miten tuotantotoiminta alueellisesti sijoitetaan, minkälaatuisiin yhdyskuntiin me pyrimme eli on selvitettävä se suunta, mihin me haluamme mennä.

Välittömästi on laadittava tervehdyttämisohjelma, jonka avulla kansantalous saatetaan sellaiseen tasapainoon, että se voidaan ohjata kestävälle pohjalle. Samalla on pyrittävä siihen, että jo tervehdyttämiseen valittavat keinot edistävät nykyistä kestävämmälle pohjalle rakennettavan taloudenpidon periaatteiden toteutumista.

2. HARJOITETTU TALOUSPOLITIIKKA

21. Talouspolitiikan "yksisilmäinen" tavoite

Ajautuminen nykyiseen talouspoliittiseen tilanteeseen on seurausta lähinnä 1960-luvulla harjoitetusta talouspolitiikasta, jossa keskeisimmäksi tavoitteeksi asetettiin mahdollisimman nopea taloudellinen kasvu. Tätä tavoitellen Suomessa toteutettiin 1960-luvun lopulla eräs koko maailman nopeimpia rakennemuutoksia, jossa maamme perinteiset elinkeinot, maa- ja metsätalous saivat toimia työvoimaa luovuttavana osapuolena. Taloudellista kasvua ja rakennemuutosta markkinoitiin itsestään selvinä käsitteinä vaivautumatta tarkemmin ajattelemaan tai selvittämään, mihin todella pyritään, miten voimavarojen uudelleenjako suoritetaan ja mitä kustannuksia muutos aiheuttaa. Liian kapeasta ja kokonaisuutena ottaen virheellisestä yhteiskuntapoliittisesta ongelma-asettelusta oli seurauksena tavoitellun rakennemuutoksen hallitsemattomuus. Taloudellinen kasvu oli muutamana vuonna kohtalaisen nopeata, mutta sen tulokset olivat etenkin keskipitkällä ja pitkällä tähtäyksellä huomattavaksi osaksi näennäisiä.

22. Harjoitetun talouspolitiikan menetykset

Suurelta osalta maamme luontaisiin edellytyksiin perustumattoman taloudellisen kasvun ja sitä palvelleen nopean rakennemuutoksen haittavaikutukset alkavat vähitellen tulla esille. Näitä ovat ennen kaikkea harjoitettu voimavarojen tuhlaus sekä monien sosiaalisten ongelmien syntyminen ja paisuminen. Seuraavassa esitetään muutamia näkökohtia:

Rakennemuutoksen edellyttämä muuttoliike aiheutti asuntojen autioitumista lähtöalueilla ja uusien asuntojen voimakasta rakentamistarvetta vastaanottoalueilla. Nykyään asuntorakentamiseen käytetäänkin reaalisesti noin 2 mrd markkaa enemmän rahaa vuodessa kuin 1960-luvun alkuvuosina. Tästä suuri osa voidaan laskea hallitsemattoman rakennemuutoksen tiliin.

Ruuhkautuminen on aiheuttanut varsin huomattavia liitännäis- eli infrastruktuuri-investointeja, jotka talouselämää toisin kehittäen olisi voitu välttää. Ruuhka-alueilla hajallaan sijaitseville rakennusalueille on jouduttu rakentamaan niitä yhdistävien alueiden kautta vesi- ja viemärijohtoverkosto. Tästä on tullut tarpeettoman kallis sekä rakennuskustannusten että hoitokustannusten osalta. Myös hajallaan sijaitsevien asumalähiöiden välttämättömät liikenneyhteydet ovat muodostuneet pitkiksi ja kalliiksi sekä rakentaa että asukkaiden käyttää.

Epäterveitten yhdyskuntien rakentaminen ja muodostuminen ruuhkautumisen myötä on aiheuttanut suurta sosiaalisten kustannusten nousua. Keskittymisestä johtuvat väestörakenteen vinoutumat eri yhdyskuntien välillä aiheuttavat kussakin yhdyskunnassa ja siten maassa kokonaisuutena ottaen runsaasti sellaisia yhdyskunta- ja sosiaalikustannuseriä, jotka maan tasapuolisella kehittämisellä olisi voitu välttää.

Kun lähtöpainetta 1960-luvun lopulla maaseudulla lisättiin eikä kotimaassa syntynyt riittävästi työpaikkoja, yli 100 000 suomalaista muutti 1970-luvun taitteeseen tultaessa kolmen vuoden aikana Ruotsiin. Lyhytnäköinen taloudellisen kasvun tavoittelu on johtanut myös kotimaisen siirtotyövoiman syntyyn.

Kasvupolitiikan tavoitteet on asetettu siten, että maapallon rajalliset raaka-ainevarat ja luonnon mukautumiskyvyn rajat on jätetty huomiotta. Kulutuksen kiihdyttäminen on tapahtunut verottamalla uusiutumattomia luonnonvaroja, erityisesti energiavaroja ja siirtämällä toisaalta syntyneet jätteet ja muut hallitsemattoman kasvun ekologiset kustannukset seuraavien sukupolvien maksettavaksi. Vasta viime aikoina on alettu laskea ruuhkautumisen aiheuttamien ympäristöhaittojen taloudellisia menetyksiä.

Bruttokansantuotteen kasvu ei ole merkinnyt ihmisten hyvinvoinnin todellista kasvua. Huomattava osa kulutuksesta on mennyt tuotannollista elämää palveleviin liitännäisinvestointeihin ja kasvun haittavaikutusten eliminoimiseen. Epäkohtien ilmaantuessa on yleensä korostettu niiden lievittämisen, suunnittelun ja kyseistä alaa koskevan hallinnon kasvattamisen tarvetta, muttei ole ymmärretty suunnanmuutoksen tarvetta. On yritetty parantaa seurauksia, mutta varsinaisia syitä ei ole rohjettu yleisesti tunnustaa eikä niihin puuttua.

Vaikein seuraus harjoitetusta talouspolitiikasta lienee kuitenkin ollut se, että tuotantorakenteemme on saatettu entistä riippuvaisemmaksi ulkomaisista raaka-aineista, energiasta ja teknologiasta. Samassa yhteydessä laiminlyötiin maallemme perinteisesti sopivien tuotantoalojen kehittäminen. Näin ollen kansainvälinen kilpailukykymme perustettiin suurelta osalta sen varaan, että palkkakustannukset maassamme ovat olleet kilpailijamaihimme verrattuna alhaiset. Nyt kuitenkin tämäkin suhteellinen etu on poistumassa ja kansainvälinen kilpailukykymme monilla aloilla vastaavasti heikkenemässä.

23. Hallitsemattoman talouspolitiikan kokonaistaloudelliset seuraukset

Keinotekoinen, suureksi osaksi muihin kuin oman maamme voimavaroihin perustunut taloudellinen kasvu ja hallitsematon rakennemuutos ovat nyt selvästi nähtävissä kansantaloudessamme ilmenevistä monista tasapainottomuusilmiöistä. Näistä voidaan mainita keskeisimpinä:

Ulkomaankaupan tasapainottomuus. Ulkomaankauppamme on ollut miltei jatkuvasti alijäämäinen. Esim. v. 1973 vaihtotaseen alijäämä oli noin 1,5 mrd markkaa. Tänä vuonna se tulee muuttuneesta energiatilanteesta johtuen kohoamaan enemmän kuin kaksi kertaa niin suureksi. Ulkomaankaupan vajaus on seurausta siitä, että tuomme ulkomailta jatkuvasti enemmän ja jopa pidemmälle kehitettyjä ja siten kalliimpia tuotteita kuin mitä itse tuotamme vientiin. Emme ole kyenneet suorittamaan kokonaistalouden kannalta kyllin tuottavia investointeja sellaisille tuotannon aloille, joilla oma tiedon taso ja suoritustaito ovat korkeinta kansainvälistä luokkaa.

Inflaatio. Viime vuosina maamme on saanut kokea ennätyksellisen voimakkaan inflaation. V. 1973 aikana kuluttajan hintaindeksi nousi runsaat 15 % ja tänä vuonna nousun on ennustettu olevan suunnilleen samaa luokkaa. Tämänlaatuisen inflaatiokehityksen ei voida sallia pitkään jatkuvan, koska siitä on monia varsin voimakkaita seurausilmiöitä, joista mainittakoon.

Ensinnäkin voimakas inflaatio muodostaa kansainväliselle kilpailukyvyllemme vaaran joka vaikeuttaa ulkomaankauppamme tasapainottamista ja selviytymistä ulkomaisista veloistamme.

Toiseksi inflaatio muodostaa todellisen vaaran demokraattiselle järjestelmällemme. koska se on ilmiö, jonka seuraukset ovat demokraattisen päätöksentekojärjestelmämme ulkopuolella. Esimerkiksi eduskunnassa olisi tuskin hyväksytty mm. sitä suuruusluokkaa olevan säästöjen reaaliarvon alenemista, minkä inflaatio on aiheuttanut. Eduskunta olisi tuskin hyväksynyt sitä suuruusluokkaa olevaa verotuksen kiristymistä, joka on automaattisesti ollut inflaatiosta seurauksena.

Inflaatio aiheuttaa lisäksi monia epäoikeudenmukaisuuksia, joista vähävaraiset joutuvat kärsimään eniten. Nopea inflaatio on omiaan suosimaan ja lisäämään keinotteluluonteista toimintaa.

Alueelliset erot. Voimakkaasta rakennemuutoksesta on ollut seurauksena myös se, että alueelliset erot maan eri osien ja eri osissa asuvien ihmisten välillä ovat kasvaneet. Selvänä osoituksena alueellisista eroista on vuodesta toiseen jatkuva kehitysalueiden voimakas työttömyys. Esim. v. 1973 työllisyystilanne kokonaisuutena ottaen oli maassamme hyvä ja Etelä-Suomessa työvoimasta pulaakin. Työttömyysaste koko maassa oli silti 2,3 % ja kehitysalueiden työttömyysluvut olivat huomattavasti korkeammat.

3. HARJOITETTAVAN TALOUSPOLITIIKAN PÄÄLINJAT

31. Yleiset suuntaviivat

Keskustapuolueen käsityksen mukaan nykyisin vallitseva rajoittamattoman ja hallitsemattoman taloudellisen kasvun jatkaminen saattaa yhteiskunnan kärjistyviin taloudellisiin, inhimillisiin ja ekologisiin vaikeuksiin ja riistää tulevilta sukupolvilta mahdollisuudet edes nykyiseen elämisen tasoon. Tästä syystä keskustapuolue katsoo, että harjoitettavan talouspolitiikan tavoitteet on arvioitava uudelleen. On korkea aika palauttaa mieliin talousjärjestelmän ja kansan talouden peruskysymykset. Uusi inhimillisten perustarpeitten ensisijaisuudesta lähtevä tavoitteenasettelu edellyttää tuotannolliseen toimintaan tähtäävien investointien nykyistä huomattavasti harkitumpaa tärkeysjärjestystä ja yleensä uusia talouspolitiikan keinojen painopistealueita.

Keskeisenä kysymyksenä on saada tuotanto nykyistä paremmin kohdennetuksi vastaamaan suomalaisen yhteiskunnan voimavaroja sekä ihmisten tarpeita.1 Itseisarvoisen taloudellisen kasvun kiihdyttämisen sijasta keskustapuolue lähtee tuotannon valikoivasta kehittämisestä päämääränä kansantalouden tasapainon parantaminen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sekä tuotantotoiminnan että taloudellisen kehityksen tulosten laadullisiin tekijöihin. Rakennepolitiikalla tulee pyrkiä ensi sijassa ihmisten perustarpeet huomioon ottavaan ja lähinnä kotimaiselta raaka-ainepohjalta lähtevään tuotantoon. Tavaratuotannon yksinomaisen määrällisen lisäyksen sijasta on talouspolitiikassa ensimmäiseksi kiinnitettävä huomiota siihen, mitä tuotetaan, kenelle tuotetaan, millaisista raaka-aineista, kuinka kestäviä tuotteita, miten ympäristöystävällisiä tuotteita ja onko tuote ylipäätään tarpeellinen ja yhteiskunnan tärkeysjärjestystä vastaava. Myös ulkomaankaupassamme on otettava entistä tarkemmin huomioon yhteiskunnan tärkeysjärjestys sekä ulkomaankaupan luonne tavaroiden ja palvelusten vaihdantana.

Määrällisen kasvun vähentyessä nousevat entistä voimakkaammin esille tulonjakokysymykset, koska taloudellisen kasvun kautta saatavilla tuloilla ei voida kohtuullisesti tyydyttää heikompiosaisten tarpeita Jatkuvaan taloudelliseen kasvuun nojaavasta tulonjakopolitiikasta on ollut tähänkin saakka tuloerojen tasoitusta ajatellen heikohkot kokemukset. Tästä syystä sosiaalipoliittiset tulonjakokysymykset ja resurssien uusjakoon liittyvät tulopoliittiset kysymykset noussevat keskeisiksi talouspoliittisiksi kysymyksiksi sekä eri yksilöiden että alueiden välille ja ennen kaikkea yksilöiden ja organisaatioiden välillä. Julkisen sektorin hallintokoneiston ja muiden suurorganisaatioiden kasvu on pysäytettävä yksinkertaistamalla hallintoa ja siirtämällä mahdollisimman paljon päätäntävaltaa alaspäin erityisesti paikalliselle tasolle.

Yksilöiden välisen: sekä toisaalta ihmisten, tuotanto- ja hallintokoneiston sekä tuotantoa palvelevien liitännäisinvestointien välinen tulonjako tulee asettaa kriittisen tutkimuksen ja uudelleen arvioinnin kohteeksi. Talouspolitiikan uusi tavoitteenasettelu edellyttää perusteellista tuotannon, jakelun ja kulutuksen analyysiä ja entistä laajempaa läpimurtoa kaavoista vapautuvalle tietoisuudelle, jossa ymmärretään tuotannon, jakelun, kulutuksen ja eri yhteiskuntapolitiikan lohkojen väliset yhteydet, nykyisin laitostettu taloudellinen ja ekologinen tuhlaus ja jossa luonnon ylivalta tunnustetaan talouselämää ja muuta yhteiskunnallista rakentamista koskevaksi lähtökohdaksi.

32. Tuotantopolitiikka

321. Maatalouspolitiikka

Kansainvälisistä tekijöistä johtuen maatalouden arvostus on viime aikoina kohonnut. Raaka-aineiden hintojen voimakas nousu on herättänyt huomaamaan elintarvikehuollon turvaamisen ja siten maatalouden ensisijaisen merkityksen. Tästä ja maataloustuotannon sisäisistä niukkuustekijöistä johtuen maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet ja sen lisäksi kehitysmaissa vallitsee jatkuva elintarvikepula, mikä jää näkymättä elintarvikkeiden kysynnässä ostovoiman puutteen vuoksi Perheviljelmiin perustuva maataloutemme on kyennyt täyttämään hyvin tehtävänsä Suomen elintarvikehuollon turvaajana tuottaen samalla laadultaan korkeatasoisia elintarvikkeita ja niiden raaka-aineita, mikä on merkinnyt keskeisten kuluttajaetujen toteuttamista.

Maatalouden tärkeimmäksi tehtäväksi on edelleen nähtävä elintarvikehuollon ja sen jatkuvuuden turvaaminen kuluttajaetuja mahdollisimman hyvin vastaavalla tavalla. Parhaan mahdollisuuden tähän tarjoaa perheviljelmiin perustuva maatilatalous. Elintarvikehuollon kansainvälistä riippuvuutta on vähennettävä lisäämällä omavaraisuutta sekä maataloustuotteiden että tuotannossa käytettävien panostekijöiden osalta.

Raaka-aineiden hintojen kohotessa metsien tuoton lisääminen ja niiden jatkuva hoito on osoittautunut yhä merkittävämmäksi tehtäväksi koko kansantalouden kannalta. Uusiutuvien luonnonvarojen keskellä asuva maatilatalousväestö voi tulevaisuudessakin turvata edullisimmin niiden hoidon, mikä kansainvälisen hintatason vaihteluista riippumatta on pitkällä tähtäyksellä elinehtomme. Maa- ja metsätalous sivuelinkeinoineen on maassamme ainoa elinkeino, joka ei ainoastaan kuluta vaan myös tuottaa uusia luonnonvaroja. Samalla perheviljelmiin perustuva maatilatalous turvaa viihtyisän ja miellyttävän elinympäristön ja hoidetun maiseman säilymisen, jonka merkitys myös virkistäytymisen ja ympäristönsuojelun kannalta on nopeasti lisääntymässä. Näin suomalainen maatilatalous muodostaa elinkeinon, jonka taloudelliset toiminnot ja monet muut keskeiset tehtävät on välittömästi saatettu palvelemaan yhteiskunnallisia päämääriä.

Elinvoimaisen maatilatalouden jatkuvuuden turvaaminen on kaikkien edellä esitettyjen erityistehtävien täyttämiseksi maatalouspolitiikan vakavin ongelma lähivuosina Tehostuvia ja uusia toimia tarvitaan etenkin maatilataloustyövoiman ja väestön sekä elinkelpoisten tilakokonaisuuksien säilyttämiseksi ja muodostamiseksi. Maatilatalousväestölle on aikaansaatava tulo- ja rakennepoliittisin sekä erilaisin yhteiskuntapoliittisin toimenpitein tyydyttävä toimeentuloturva. Elinkelpoisten maatilojen kannalta välttämättömän maa- ja metsätalousmaan siirtyminen maatilatalouden ulkopuoliseen käyttöön on estettävä.

Mainittujen tehtävien ja tavoitteiden toteuttamiseksi keskustapuolue esittää maatalouden osalta seuraavia toimia:

1) Elintarvikkeiden tuontia on syytä voimakkaasti supistaa. Tuontielintarvikkeiden puutteellisen ja lähes olemattoman valvonnan vuoksi Suomesta on muodostumassa tuontielintarvikkeiden kaatopaikka. Suuri osa tuotavista valmiista elintarvikkeista on sellaisia, joita itsekin voisimme kannattavasti tuottaa. Siksi tuontielintarvikkeisiin on alettava soveltaa vuoden 1941 voimassa olevaa elintarvikelakia, jossa on päästävä siihen, että tuontielintarvikkeisiin sovelletaan vähintään yhtä tiukkaa valvontaa kuin kotimaisiin elintarvikkeisiin.

2) Maailmanmarkkinahintojen kehityksen huomioon ottaen omavaraisuusastetta on näillä näkymillä perusteltua lisätä mm. vihannesten, rehuviljan, sokerijuurikkaan ja perunan osalta.

3) Mahdollisimman edullisen tuloksen saavuttamiseksi jalostettujen maataloustuotteiden vientiä on nykyistä enemmän suosittava raaka-aineiden viennin sijasta, minkä vuoksi elintarviketeollisuutta on kehitettävä pitäen samalla huolta sen alueellisesti nykyistä tasapuolisemmasta sijoittumisesta.

4) Maataloustuotteiden ylijäämien sijoittamisessa on käytettävä hyväksi myös kehitysyhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia.

5) Tulopoliittisin ja maatalouden sisäisin kehittämistoimin on maatilataloustyövoimalla turvattava muita ammattiryhmiä vastaava ja lakisääteisesti vähintään minimipalkkaa vastaava toimeentulo.

6) Tarkoituksenmukaisten tilakokonaisuuksien säilyttämiseksi ja aikaansaamiseksi on kiireellisesti saatettava voimaan maan siirtymistä maatilatalouden ulkopuolelle rajoitettava lainsäädäntö sekä jo vuosikausia vireillä ollut maatilalaki

7) Maatilatalouden harjoittajien lainansaantimahdollisuuksia on parannettava sekä lisäämällä tätä varten kiireellisesti maatalouden kehittämisrahaston varoja että muin rahoitusjärjestelyin. Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja on käytettävä mm. maatilatalouden sivuelinkeinojen kehittämiseen kehitysalueilla.

8) Maatalouselinkeinon koulutusta on tehostettava ja koulutuksessa on voimakasta huomiota kiinnitettävä valmiuksiin hoitaa myös muita kuin maatilatalouden perustuotannon tehtäviä.

322. Metsätalouspolitiikka

Metsätalous on eräs maamme tärkeimpiä elinkeinoja, jonka varaan maamme taloudellinen kehitys on voinut hyvin suuressa määrin perustua ja joka myös tulevaisuudessa on avainasemassa maamme taloudellisen kehityksen turvaamisessa. Vuonna 1970 metsätalous, puun jatkojalostaminen ja niiden ylläpitämät palveluammatit työllistivät noin 390 000 henkeä, mikä vastasi 19 % maamme työvoimasta. Viennistä metsä- ja puutalouden osuus on noin 50 %.

Metsätalouden sektorin kehittämiseen ja sen suomiin mahdollisuuksiin ei ole kiinnitetty riittävää huomiota. Maamme metsätalouden tavoitteita ei ole koskaan kokonaisvaltaisesti määritelty. Tärkeimpiä tehtäviä metsätaloutemme osalta ovat puun saannin turvaaminen ja puuhun perustuvan tuotannon jalostusasteen nostaminen jotta voimme hyödyntää puuraaka-aineemme mahdollisimman hyvin, on tärkeätä aloittaa puunjalostusteollisuuden tietoinen rakennemuutos, joka tähtää korkeamman hinnan saamiseen puuraaka-aineesta jalostusastetta valikoivasti nostamalla ja puuraaka-aineen tarkemmalla hyväksikäytöllä.

Puun saannin turvaamistoimet eli metsänhoito- ja metsänparannustyöt ovat eräs tuottavimpia investointeja, mitä maassamme voidaan tehdä. Tästä huolimatta MERA III on kuitenkin jäänyt aikataulustaan huomattavasti jälkeen. Jälkeenjääneisyyden syyt tulisi mahdollisimman pikaisesti selvittää ja asiantila korjata. Metsänhoidon ja metsänparannustöiden merkitystä osoittaa mm. se, että jos nämä investoinnit nostettaisiin vuositasolla 180 milj. markalla, niin hakkuusuunnitteita voitaisiin lisätä 49 milj. m³:sta 54 milj. m³:iin. Tämä merkitsisi 25 000 uutta työpaikkaa ja noin 800 milj. markan suuruisten vuositulojen lisäystä.

Siksi keskustapuolue esittää metsätalouden kehittämisen osalta seuraava:

1) Suomen tärkeimmän uusiutuvan luonnonvaran, puun, osalta on pikaisesti laadittava metsätalouden pitkän aikavälin kehittämis- ja rahoitusohjelma.

2) Metsänhoitoon ja metsänparannukseen käytettäviä varoja ja muita resursseja tulisi nopeassa tahdissa lisätä, koska ne mahdollistavat hakkuusuunnitteiden välittömän nostamisen nykypuuston osalta, lisäävät työllisyyttä ja puuraaka-aineeseen perustuvia vientimahdollisuuksia.

3) Luonnonsuojelualueiden perustamisessa tulisi pyrkiä sellaiseen tulokseen, jossa otetaan huomioon toisaalta taloudelliset ja toisaalta ympäristönsuojelulliset näkökohdat

4) Metsätalouden yhteiskunnallisen ja kansantaloudellisen merkityksen huomioonottaen päätöksenteko metsätalouden uusista investointikohteista on saatava kansanvaltaiselle perustalle. Puunjalostusteollisuuden ohjaaminen pelkästään Suomen Pankin ja Metsäteollisuudet Keskusliiton välisin sopimuksin ei ole riittävä.

5) Päähuomio on puunjalostuksessa erityisesti viennin osalta kiinnitettävä jalostusasteen nostamiseen ja mekaaniseen puunjalostukseen perustuvaan jatkoteollisuuteen. Tämä tuotannonala vaatii vähän energiaa ja tuontipanosta sekä on työvaltainen.

6) Kuitu- ja tukkipuun hintasuhde on määriteltävä siten, että se edistää puuraaka-aineen järkiperäistä käyttöä. Tästä syystä kuitupuun hintaa on huomattavasti korotettava.

7) Puuraaka-aineen nykyistä huomattavasti tarkempaa käyttöä (hakkuujäte, kuori, lignini) edistävät investoinnit on asetettava erityisasemaan.

8) Puun tuotannon ja käytön lisäämistä sekä monipuolistamista koskevaa tutkimustoimintaa tulisi tehostaa.

323. Teollisuuspolitiikka

Suomessa suoritettujen investointien ns. taloudellinen tehokkuus on ollut erittäin heikko kansainvälisten vertailujen valossa so. tuotannon lisäys sijoitettua pääomayksikköä kohden on ollut alhainen. Osittain tämä on johtunut liitännäis- eli infrastruktuuri-investointien suhteellisesti suuresta osuudesta kokonaisinvestointeihin verrattuna. Osittain tämä on johtunut harjoitetusta teollisuuspolitiikasta, jonka toteuttamisessa johtavana periaatteena on ollut tuontia korvaavan ja vientiä edistävän teollisuuden luominen. Näille aloille on liiankin usein ollut tyypillistä tuontipanoksen suuri osuus sekä investoinneissa että myöskin varsinaisessa tuotannossa.

Teollisuuspolitiikka on nähtävä osana rakennepolitiikkaa. Siltä ovat yleensäkin tähän saakka puuttuneet jäsennellyt tavoitteet. Myöskään rakennepolitiikan keinovalikoimasta ei ole muodostettu selkeää kuvaa. Tulevaa rakennepolitiikkaa hahmoteltaessa on toistaiseksi jätettävä lepäämään sellaiset investointikohteet, joiden kansantaloudellinen tehokkuus lyhyellä aikavälillä on alhainen olkoonkin, että näiden suorittaminen 1950- ja 1960-luvuilla on ollut perusteltua ja tarpeellista. Tällaisen rakennepolitiikan toteuttaminen merkitsee selväpiirteistä pyrkimystä nostaa tuotannon määrän ja investointien välistä suhdetta. Mainitun suhteen nostaminen nykyisestään on tärkeää jo siitäkin syystä, että kasvupyrkimyksemme 1960-luvulla on perustunut lisääntyvään ulkomaiseen velkaantumiseen. Velanhoitokustannusten voimakas kasvu on jo nyt kaventanut talouspoliittista ja erityisesti valuuttakurssipoliittista liikkumavaraamme. Tässä suhteessa talouspolitiikkamme on pakosta muututtava ja se on mahdollista ainoastaan selväpiirteisen rakennepolitiikan avulla. Rakennepolitiikan toteuttaminen merkitsee mm. elinkeinoverolainsäädännön tarkistamista sekä valtion yhtiöiden investointiperusteiden muuttamista, joissa nykyisen liiketaloudellisen kannattavuuden rinnalle hyväksytään taloudellisen välttämättömyyden periaate. Tämä merkitsisi mm. sitä, että valtion yhtiöiden tuotantovalikoimaan sisällytettäisiin sellaisia tuontia korvaavia tuotteita, joiden tuottaminen yksityisessä sektorissa olisi alkuvaiheen huonon liiketaloudellisen kannattavuuden vuoksi tai muusta syystä heikosti aikaansaatavissa. Valtionyhtiöiden toiminnassa tulisi entistä enemmän ottaa huomioon kansantaloudelliset ja aluepoliittiset näkökohdat. Esitetyn politiikkavaihtoehdon mukaan olisi myös ei-tuotannollisissa liitännäisinvestoinneissa noudatettava pidättyvyyttä.

Keskustapuolue katsoo, että näissä olosuhteissa tuotannollista toimintaa on välttämätöntä tietoisesti ja valikoivasti lisätä. Lisäämisen tulee tapahtua pääasiassa kotimaisen pääoman varassa, mikä edellyttää säästämisen ja investointien välisen kuilun kaventamista. Siksi myös uudella tavalla painotettavan teollisuuspolitiikan edellytyksenä on syytä kiinnittää erityistä huomiota niihin keinoihin, joilla yksityisen säästämisen osuutta voidaan lisätä.

Teollisuuspolitiikassa tulee edellä esitetyn nojalla noudattaa seuraavia periaatteita:

1) Toteutettavissa investoinneissa jalostusasteen kohottamispyrkimyksillä tulee olla etusija. Uusinvestointien osalta tulee suosia sellaisia kohteita, joissa pääoman tuotto lyhyellä aikavälillä muodostuu korkeaksi. Näin yhteiskunnan käytössä olevien pääomien kiertonopeutta voidaan lisätä, mikä kuroo umpeen nykyisin vallitsevaa säästämisen ja investointien välistä kuilua.

2) Investointipolitiikassa tulee suosia sellaisen tuotannon lisäystä, joka perustuu kotimaisiin investointitavaroihin ja raaka-aineisiin, myös välipanoksien osalta. Tuontia korvaavan ja vientiä edistävän teollisuuden lisäämisen perusperiaate tulee säilyttää ja sen toteuttamista nykyisestään tehostaa kiinnittämällä huomiota sen kaikkiin vaihtotasevaikutuksiin.

3) Energian käytön tulee olla tehokasta ja sen tarve on pidettävä uusinvestointien yhtenä mittapuuna.

4) On toteutettava desentralistista talouspolitiikkaa. Sen vastaisista liitännäis- eli infrastruktuuri-investoinneista on syytä toistaiseksi pidättyä, etenkin jos ne on suunniteltu rakennettaviksi ulkomaisella pääomalla.

5) Valtion yhtiöiden ja liikelaitosten osalta tulee puhtaan liiketaloudellisen periaatteen rinnalle ottaa taloudellisen välttämättömyyden periaatteen toteuttaminen. Tämä merkitsee sitä, että valtion yhtiöiden tuotevalikoimaan sisällytetään sellaisia erityisesti tuontia korvaavia tuotteita, puolivalmisteita ja investointitavaroita, joiden tuottaminen yksityisessä sektorissa on heikon liiketaloudellisen kannattavuuden vuoksi kyseenalaista, mutta joiden tuonti nykyisellään rasittaa maksutasetta.

6) On harkittava keinoja, joilla investointitavaroiden länsituontia voitaisiin korvata tuonnilla niistä maista, joiden kanssa käymme bilateraalista kauppaa.

7) Rakennusalaan liittyvää vientitoimintaa on tehostettava.

8) Julkisen sektorin ja valtionyhtiöiden käyttämien investointitavaroiden hankintaa kotimaasta on nykyisestään lisättävä. Valtion ja kuntien sekä kuntayhtymien kotimaiset investointitavarat saavat olla hinnaltaan ainakin 30 % ulkomaisia kalliimpia ja silti investoinnit on kansantaloudellisesti ottaen kannattavaa suorittaa kotimaasta maksutase-, työllisyys-, verotus- ynnä muut vaikutukset huomioon ottaen.

9) On ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden ns. arkojen alojen kehittämiseksi, jotka määriteltiin EEC-sopimuksemme solmimisen yhteydessä ja joiden kehittämistä varten kyseiset alat saivat sopimusta solmittaessa erityiskohtelun.

10) Rakennepolitiikkaan tukeutuvan työvoimapolitiikan tavoitteeksi tulee asettaa työn järjestäminen kotiseudulta. Liikkuvuuden lisäämiseen keskittynyt työvoimapolitiikka on tukenut turhien tai liian kalliiden liitännäis- eli infrastruktuuri-investointien tarvetta ja suorittamista, lisännyt ihmisten vieraantumista elinympäristöstään ja kasvattanut alttiutta maastamuuttoon, tapahtuipa muutto sitten suoraan kehitysalueilta tai Etelä-Suomen kautta.

11) Rakennepolitiikan aloittamiseen tähtäävä tavoitteellinen tutkimus- ja selvitystyö tulee aloittaa välittömästi

33. Hintapolitiikka

Rahan arvon nopea heikkeneminen muodostaa vakavan vaaran vähävaraisten väestöryhmien toimeentulolle, kansainväliselle kilpailukyvyllemme, kansantalouden tasapainoiselle kehittämiselle ja koko parlamentaarisen järjestelmämme toimivuudelle. Sen seuraukset ulottuvat useammalle vuodelle tulevaisuuteen mm. lakisidonnaisten sosiaalipoliittisten mekanismien ja jälkikäteen välttämättömäksi tulevien uusien sosiaalipoliittisten menoerien välityksellä.

Voimakkaan inflaation syinä voidaan nähdä monia samaan suuntaan vaikuttavia tekijöitä. Raaka-ainehintojen kohoamisesta johtuva hyödykkeiden suhteellisten hintojen muutos aiheuttanee viime vuosien tavoin lähivuosinakin jatkuvaa kansainvälistä inflaatiota. Kotimaassa tulopoliittiset ratkaisut ovat rakentuneet inflaatio-odotuksille. Niissä inflaatiopainetta ovat olleet omiaan aiheuttamaan mm. verorasituksen lisäämisen turvin aikaan saatu julkisen sektorin voimakas kasvu sekä eri alojen väliset tuottavuuserot. Inflaatiota on lisännyt myös keskittymiseen johtanut hallitsematon rakennemuutos, joka on aiheuttanut jatkuvaa alueellista tasapainottomuutta työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa. Ruuhka-alueilla on esiintynyt huomattavia palkkaliukumia. Hallitsemattomasta rakennemuutoksesta johtuvat muut tuotantokapeikot, ennen kaikkea asuinrakennustuotannossa ovat olleet omiaan lisäämään yleistä hintatason nousua. Hintapolitiikan osalta keskustapuolue esittää seuraavia toimia:

1) Tehostettua hintavalvontaa tulee jatkaa ja ulottaa koskemaan entistä useampia investointitavaroita sekä välituotteita.

2) Hintavalvontamekanismia ja sitä koskevaa lainsäädäntöä tulee kehittää.

3) Hintasäännöstelyä on laajennettava antamalla valtuudet myös erikseen sovittavien tavaroiden tuontihintojen jäädyttämiseen. Samanaikaisin toimin sekä kulutustavaroiden että investointitavaroiden kysyntää on pyrittävä ohjaamaan kotimaisiin tuotteisiin.

4) Inflaation aiheuttaman eriarvoisuuden vähentämiseksi on harkittava elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden hintojen subventoinnin käyttöön ottamista.

5) Alueellisesti tasapainottava rakennepolitiikka luo edellytyksiä hintakehityksen hillitsemiselle, joten rakennepolitiikkaan on syytä kiinnittää myös tällä perusteella entistä suurempaa huomiota.

34. Rahapolitiikka

Aktiivisen rakennepolitiikan aloittaminen ja rakennepolitiikan uudella tavalla painotetut investointiperusteet edellyttävät niiden mukaista tehokasta ja tarkoin valikoivaa rahapolitiikkaa.

Keskustapuolue esittää rahapolitiikan osalta seuraavaa:

1) On ryhdyttävä ennakkoluulottomiin toimiin yksityisen säästämisen ylläpitämiseksi ja voimistamiseksi

2) Suomen Pankin tulee kiinnittää huomiota investointien kansantaloudelliseen välttämättömyyteen ja välittömiin sekä välillisiin vaihtotasevaikutuksiin.

3) Suomen Pankin tulee antaa pankeille lainanannon tärkeysjärjestyksestä sellainen suositus, jossa on otettu huomioon uudella tavalla painotetut investointiperusteet kansallisen taloudellisen välttämättömyyden periaatteesta ja eri vaihtotasevaikutuksista lähtien.

4) Kansainvälisen pääoman tuontiin sijoittamalla Suomeen kansainvälisiä yhtiöitä on suhtauduttava valikoivasti Kansainvälisten Suomessa olevien yhtiöiden ja niiden Suomessa olevien tytäryhtiöiden keskinäiseen hinnoittelupolitiikkaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

35. Veropolitiikka

Julkisen talouden laajentuessa verorasitus on voimakkaasti kasvanut. Kokonaisverorasituksen oltua vuonna 1965 30 % bruttokansantuotteesta oli se vuonna 1973 36 % bkt:sta. Nopeana jatkunut inflaatio sekä muuttumattonana pysytetyt valtion tuloveroasteikot ovat lisänneet erityisesti kotitalouksien maksettavaksi tulevia veroja.

Verorasituksen noustua kolmanneksen bruttokansantuotteesta verotuksen käyttäminen yhteiskunnalta saatavien lisäpalvelujen rahoittamiseen aiheuttaa haittavaikutuksia, jotka ylittävät saatavat lisäetuudet. Samalla kun yksityisen kansalaisen valintavapautta vähennetään ansaitsemansa tulon käyttämisen suhteen joutuu hän yhteiskunnan pakkosuojelun kohteeksi, joka vähentää omaehtoista toimintahalua. Ankara verorasitus vähentää yrittämisen halua ja sen edellyttämien riskien ottamista. Verorasituksen kasvaminen jatkuvan inflaation myötä on ollut omiaan vähentämään myöskin säästämistoimintaa.

Vuonna 1969 voimaan astunut elinkeinotulon verolaki, joka tavoitteena taloudellisen kasvun lisääminen säädettiin edistämään rakennemuutosta, suosii voimakkaasti kasvavia yrityksiä. Monet elinkeinotulon verolakiin sisältyvät epäkohdat ovat mahdollistaneet kasvavien ja voittoa tuottavien yrityksien vapautua verotuksesta, mikä osaltaan on ollut lisäämässä verorasituksen siirtymistä entistä enemmän kotitalouksien ja pienyritysten kannettavaksi. Vähemmän pääomia käyttäville työvoimavaltaisille yrityksille verolaki ei ole antanut mahdollisuuksia varauksia tekemällä tasoittaa tulostaan, joka on johtanut näiden yritysten ankarampaan verotukseen.

Lainsäädännön antaessa kunnille lisää tehtäviä on myöskin kuntien rahoitustarve kasvanut. Kunnallisäyrin vuotuinen korotus on ollut normaali ilmiö ja erityisesti syrjäisissä ja pienissä kunnissa on äyrin hinnan nousu ollut voimakasta verotettavien tulojen kasvun pysähdyttyä tai jäädessä inflaatiosta johtuneeksi nimelliskasvuksi. Palvelujen laatua ei näissä kunnissa kuitenkaan ole voitu nostaa samalle tasolle kuin varakkaissa kunnissa.

Maatilatalouden verolaki ei ota riittävästi huomioon kehittyvän maatalouden tarpeita ja maatalouspoliittisia pyrkimyksiä. Metsätalouden verotusjärjestelmää ei ole kehitetty vastaamaan viimeisten kymmenen vuoden aikana merkittävästi muuttuneen metsätalouden rakennetta. Esim. hoito- ja hallintokuluissa tapahtuneita muutoksia, kuten lisääntyneestä lannoituksesta johtuneita kustannusten lisäyksiä ei ole otettu riittävästi huomioon.

Liikevaihtoverotuksen uudistamisen jäätyä suorittamatta vientiteollisuutemme tuotteita rasittaa edelleen investointien osalta liikevaihtovero saattaen viejämme kilpailijoitaan epäedullisempaan asemaan sekä kotimarkkinateollisuuden vastaavasti tuojiin nähden.

Keskustapuolue esittää verotuksen osalta seuraavaa:

1) Julkisen talouden kasvu on pysäytettävä ja verorasituksen kasvu estettävä.

2) Verorasituksen siirtyminen lisääntyvässä määrin kotitalouksien kannettavaksi on pysäytettävä. Samalla on tarkistettava pääomatulon ja työtulon välisen verotuksen suhdetta nykyistä oikeudenmukaisemmaksi.

3) Verotuksesta tehtävät päätökset on säilytettävä parlamentaarisella pohjalla.

4) Elinkeinoverotusta on tarkistettava ja sen veronkiertämisen mahdollistavat epäkohdat poistettava. Elinkeinoverolain vaikutukset yritystoiminnan rakenteeseen ja verorasituksen muutoksiin on perusteellisesti selvitettävä. Työvoimavaltaisille yrityksille on annettava mahdollisuus työllisyysvarauksien tekemiseen.

5) Työnantajan sosiaaliturvamaksua on alennettava työvoimavaltaisilta yrityksiltä alueellisesti porrastaen.

6) Maatilatalouden tuloverolain muutostarpeet on selvitettävä. Tilakauppojen yhteydessä kannettava leimavero on poistettava tapauksissa, joissa ostajana on maa- ja metsätalouden harjoittaja. Maatalouden tuotanto-omaisuus on vapautettava omaisuusverosta ja maatalousmaan hankinta voitava poistaa omaisuusverosta

7) Metsätalouden verotusta on pinta-alajärjestelmän puitteissa kehitettävä metsätalouden rakennetta vastaavaksi.

8) Perintöverotusta on muutettava siten, että yrityksen ja maatilan siirtymistä uudelle omistajalle avustetaan pitkäaikaisilla maksujärjestelyillä.

9) Kuntien kesken on valtion avustuksella suoritettava tulontasausta sekä saatettava valtakunnallisten ja ylikansallisten yritysten kunnallisverot tasausrahaston kautta kuntien jaettavaksi Kuntien antamat palvelut on saatettava samantasoisiksi vastaamaan yhtälaista verorasitusta.

10) Perheverotuksen uudistamista on jatkettava. Uudistamiselle tulee asettaa perhepoliittiset tavoitteet ja määritellä sen suhde muuhun yhteiskuntapolitiikkaan ja samalla ottaa huomioon työvoimapoliittiset tavoitteet. Erillisverotuksen mahdollisuudet aviopuolisoiden verotuksessa on pikaisesti selvitettävä.

11) Valtion tulo- ja omaisuusveroasteikot on vuosittain vahvistettava. Inflaation vaikutus on verotuksessa otettava huomioon ja tarkistettava vuosittain myös verotuksessa käytettävät markkamääräiset vähennykset. Asuntotulon verotuksessa käytetty markkamääräinen raja on samoin vuosittain tarkistettava

12) Verotuksessa on kansalaisten oikeusturvaa lisättävä ja verotoimistoihin on määrättävä verovelvollisten asiamiehet valvomaan kansalaisten etuja ja oikeutta verotuksessa

13) Liikevaihtoverotus on uudistettava siirtymällä lisäarvonverojärjestelmään. Siirtyminen uuteen järjestelmään on toteutettava asteittain 5 vuoden kuluessa Uudistuksesta mahdollisesti aiheutuvat hintojen nousut on kompensoitava tulottomille ja pienituloisille kevennyksillä valtion tuloverossa sekä sosiaalipoliittisin toimenpitein. Elintarvikkeiden hintojen ja asumiskustannusten nousu on muutoksen yhteydessä estettävä.

14) Verotuksellisin toimenpitein tulee edistää säästämistoimintaa ja suosia erityisesti piensäästäjiä.

36. Yhdyskunta- ja asuntopolitiikka

Hallitsematon rakennemuutos ja siihen liittynyt työvoiman liikkuvuusvaatimus ovat aiheuttaneet jo suoritettujen yhdyskuntainvestointien vajaakäyttöisyyttä tai käytöstä poistumista vähenevän väestön alueilla ja voimakasta uusien yhdyskuntainvestointien taivetta erikoisesti ruuhka-alueilla Näin on tapahtunut mm. liikenteen osalta, jossa toisaalla joukkokuljetusvuorot ovat vähentyneet tai lakanneet, toisaalta investoidaan kansantaloudellisesti merkittäviä pääomia maanpäälliseen ja maanalaiseen liikenteeseen. Samoin asuntorakennustuotannossa lähes 40 % tuotetuista asunnoista on mennyt vanhojen asuntojen poistuman korvaamiseen, mikä on kansainvälisesti ottaen poikkeuksellista Väestörakenteeltaan yksipuolistuvat kunnat joutuvat suorittamaan hyppäyksenomaisia investointeja sosiaalitoimeen, koulutoimeen jne, mikä myös aiheuttaa kansantaloudellisesti merkittävää niukkojen resurssien tuhlausta.

Selvityksissä on todettu, että esim. liikennekustannukset asukasta kohti ovat pienissä ja keskisuurissa yhdyskunnissa useita kymmeniä prosentteja halvemmat kuin ruuhka-alueilla. Sama voidaan todeta yleensä muiden yhdyskuntakustannusten, mm. asuntorakentamiseen tarvittavien yhdyskuntakustannusten osalta. Siten työpaikkakehitystä ohjaavalla, alueellisesti tasapainottavalla rakennepolitiikalla on keskeinen kokonaistaloudellista tuhlausta vähentävä merkitys millä tahansa aikavälillä yhdyskuntakustannusten mekanismin välityksellä. Kun myös viihtyvyydellä työympäristössä ja asuinympäristössä sekä muilla motivaatiotekijöillä on huomattavaa kansantaloudellista merkitystä, perinteistä talouspoliittista analyysiä on syytä laajentaa näihin tekijöihin, jotka seuraavat taloudellisen kehityssuunnan liitännäisinä ja joiden toteutuminen olennaisesti mitoittaa muuta tarvittavaa yhteiskuntapolitiikkaa. Harjoitetun talouspolitiikan, yhdyskuntien ohjauksen ja asuntopolitiikan vaikutukset palautuvat talouspolitiikkaan. Siten näistä on tarpeen tehdä samanaikaista uudelleen arviointia ja mm. pyrkiä välttämään tehtyjen virheiden toistammen.

Keskustapuolue esittää toteutettavaksi seuraavia yhdyskunta- ja asuntopolitiikkaa koskevia toimia:

1) Uusia investointeja tulee suunnata erikoisesti pieniin ja keskisuuriin yhdyskuntiin pitäen samalla tavoitteena tasapuolisen väestörakenteen saavuttamista ja ylläpitämistä. Yleisenä tavoitteena tulee pyrkiä alueellisten väestö- ja työpaikkatavoitteiden toteutumiseen. Samanaikaisesti näihin tavoitteisiin on pyrittävä aktiivisessa asuntopolitiikassa sekä asuntojen uustuotannolla että suosimalla nykyistä huomattavasti enemmän vanhojen asuntojen peruskorjausta.

2) "Vuokratorpparien" vapauttamiseksi on valtion lainoittamissa vuokrataloissa toteutettava kiireisesti mahdollisuus lunastaa asunto vuokranmaksun yhteydessä omaksi. Se olisi omiaan lisäämään yksityistä säästämistä, antamaan vuokralaisille inflaatiosuojan, kanavoimaan kysyntää tuonnista kotimaiseen välttämättömyyskohteeseen ja edistämään yleensä aravavuokralaisten ja heidän lastensa turvatumpaa asemaa.

3) Rakennuskustannusten nousun syitä, kohdentumista ja hillitsemiskeinoja tutkiva rakennuskomitea on pikaisesti asetettava.

4) Kohtuuhintaisen maan saanti asuntorakennustarkoituksiin on turvattava ja laadittava laki kuntien rakennusmaan käytöstä. Kaavoituksen tuottama rakennusmaan ansioton arvonnousu on lainsäädännöllä estettävä.

37. Ulkomaankauppapolitiikka

Keskeisimpänä taloudellisen kehityksemme ongelmana voidaan pitää sitä, ettei ulkomaankauppa ole tasapainossa. Ulkomaankauppamme alijäämäisyys samoin kuin voimakas inflaatiokehitys ja kansantaloutemme suhdanneherkkyys ovat seurauksia siitä, että kokonaiskysyntä ylittää tarjonnan. Ulkomaankaupan tasapainottomuus on pikaisesti saavuttamassa mittasuhteet, jotka ylittävät kansantaloutemme kantokyvyn. Ulkomaista velkaantumistamme on useassa yhteydessä perusteltu mm. sillä, että kun maatamme on riittävästi teollistettu ulkomaisen pääoman varassa ja se on tässä suhteessa saavuttanut tietyn teollisuusvaltiolle tyypillisen tason, niin ulkomaisen velkaantumisemme kehitys automaattisesti pysähtyy. Näin ei ainakaan vielä ole tapahtunut, vaan kehitys on mennyt aivan päinvastaiseen suuntaan.

Ulkomaankaupan tasapainottaminen

1. Rakennepolitiikka.

Ulkomaankaupan alijäämäisyyden eräänä keskeisimpänä syynä on pidettävä sitä, että maamme tuotantorakenne on liian suurelta osin perustettu ulkomaisen energian ja ulkomaisten raaka-aineiden varaan. Tätä on voitu perustella ehkä niin kauan, kun meillä on ollut suhteellisena etuna kilpailijamaihimme nähden keskimääräisesti alhaisempi palkkataso. Tämä etu on maaltamme poistumassa, joten huomio uudistustyössä tulee kiinnittää muualle.

Ilmeisenä kehityslinjana uudessa tilanteessa on se, että kukin maa pyrkii pitkällä aikavälillä jalostamaan omat raaka-aineensa mahdollisimman pitkälle. Tästä seuraa luonnollisesti se, että raaka-aineiden määrä maailmanmarkkinoilla ei tule enää ainakaan suuremmassa määrin kasvamaan ja saattaa jopa supistua. Mikäli näin tapahtuisi, se johtaisi raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousuun entisestään. Ilmeistä tällöin on, että ne tuotannonalat, joiden tuotanto perustuu ulkomaisiin raaka-aineisiin, tulevat kohtaamaan entistä voimakkaamman kilpailun, ellei sitten kysymyksessä ole ala, jolla meillä on teknologian suhteen suhteellinen etu puolellamme.

Edellä esitetystä voidaan tehdä kaksi johtopäätöstä. 1) Voidaksemme saavuttaa ulkomaankaupan tasapainon, meidän tulee perustaa tuotantomme entistä suuremmassa määrin kotimaisiin raaka-aineisiin ja energiaan. 2) Niillä aloilla, joilla käytetään ulkomaisia raaka-aineita, teknologian tason tulee olla korkeaa kansainvälistä luokkaa.

Tuotantorakenteen muuttaminen kestävälle pohjalle on kuitenkin aikaa vaativa tehtävä. Lisäksi tuotantorakenteen muuttaminen edellyttää taustakseen varsin laajaa ja tehokasta rakennepoliittista tutkimus- ja suunnittelutyötä, jonka suorittaminen on maassamme varsin pitkälle laiminlyöty ja jota voidaan pitää eräänä nykyisen tilanteen syynä.

Tasapainoinen rakennepolitiikka edellyttää kuten jo edellä todettiin tehokasta, laaja-alaista tutkimus- ja suunnittelutyötä. Tällä hetkellä laaja-alaisempaa suunnittelutyötä harjoitetaan ainoastaan taloudellisessa suunnittelukeskuksessa. Sen yhteydet talouspoliittiseen päätöksentekoon ovat jääneet peräti vähäiseksi Tämä johtuu siitä, ettei sillä ole ollut merkittävää annettavaa käytännön päätöksenteon avuksi. Lisäksi valtiovarainministeriön suunnittelutyö on keskittynyt pääasiassa kokonaistalouden kehityksessä ilmenevien lyhyen aikavälin tasapainottumuusilmiöiden korjaamiseen.

Näin ollen näyttäisi välttämättömältä, että tehostettaisiin pidemmälle aikavälille ulottuvaa kansanvaltaista rakennepoliittista suunnittelua, jossa erityistä huomiota kiinnitettäisiin juuri avoimeen sektoriin. Tämän tehtävän tehokas suorittaminen edellyttänee erillisen kansanvaltaisen rakennepoliittisen suunnitteluyksikön perustamista.

2. Kauppapolitiikka

Viime aikoina esiintulleet ongelmat, ennen kaikkea vaikea energiatilanne ovat osoittaneet, että talouselämämme olisi joutunut varsin kestämättömälle pohjalle, elleivät kauppasuhteemme Neuvostoliiton kanssa olisi järjestetty nykyisellä tavalla. Energian saannin turvaaminen mahdollistaa nimittäin tuotantotoimintamme ylläpitämisen myös tulevaisuudessa, joka on välttämätön edellytys, jotta voimme pitkällä aikavälillä selviytyä kansainvälisistä velvoitteistamme. Bilateraalikauppasopimus turvaa sen, että me voimme maksaa pääosan öljyn maailmanmarkkinahintojen noususta aiheutuvasta lisälaskusta tavaraviennin muodossa. Lisäksi saamamme lisäaika öljylaskun maksamiseen on maallemme välttämätön ja se omalta osaltaan turvaa sen, että edessämme oleva laskukausi ei muodostu niin syväksi kuin se olisi muodostunut, jos maamme olisi ollut vain lännestä tapahtuvan öljyntuonnin varassa. Lisäksi meille edullinen maksujärjestely Neuvostoliittoon ei ole kaventanut rahapoliittista liikkumatilaamme tai rasittanut valuuttavarantoamme.

Edellä esitetyt viime aikoina saamamme kokemukset osoittavat, että kauppasuhteittemme kehittäminen Neuvostoliiton kanssa on välttämätöntä. Samoin on pyrittävä lisäämään kahdenkeskistä kauppaa muiden sosialististen maiden kanssa.

Vaihtotaseen huolestuttavan kehityksen perusteella on vakavasti harkittava tuonnin määrällistä rajoittamista. Maamme kansainväliset sopimukset antavat mahdollisuuden tuonnin määrälliseen rajoittamiseen, mikäli maa on maksutasevaikeuksissa. Nykyisessä maksutasetilanteessamme ei mahdollisia tuonnin rajoittamistoimia voitane pitää muiden maidenkaan taholta liioiteltuina.

3. Tuonnin korvaaminen

Tuontia korvaavan tuotantotoiminnan aikaansaaminen on tehokas tapa tuonnin supistamiseksi. Tehokas se on siinä mielessä, että tuotanto voidaan suunnata juuri niille aloille, joilla tuontia esiintyy. Viennin edistämiseen liittyy tähän verrattuna monia epävarmuustekijöitä.

Tuontia korvaavan tuotantotoiminnan tehostamiseen maassamme ei ole kiinnitetty riittävää huomiota. Sen aikaansaamista on monessa yhteydessä vastustettu sillä, ettei siitä maamme suhteellisen vähäiset markkinat huomioonottaen muodostuisi liiketaloudellisesti kannattavaa tuotantotoimintaa. Näin sen ei aina tarvitsekaan olla. Nyt näyttäisi varsin edulliselta ja jopa välttämättömältä ruveta kiinnittämään erityistä huomiota tuontia korvaavaan tuotantotoiminnan toteuttamiseen. Tuontia korvaavaa tuotantoa kehitettäessä on erityistä huomiota kiinnitettävä alueellisiin näkökohtiin.

Koska ulkomailta tuotavia raaka-aineita ja investointitavaroita ei voida korvata oman maan tuotantotoiminnan avulla, tulisi huomio kiinnittää ennen kaikkea kulutustavaroihin, joiden osuus tuonnistamme edustaa tällä hetkellä noin neljännestä. Lisäksi kulutustavarateollisuudelle lienee olemassa tällä hetkellä markkinoita myös Suomen ulkopuolella, sillä onhan mm. Neuvostoliitto lupautunut ostamaan öljyn lisälaskun vastineeksi kulutustavaroita aina siinä määrin, mitä me kykenemme viemään.

Näin ollen näyttäisi välttämättömältä, että kulutustavaratuotantoa maassamme oleellisesti lisättäisiin. Tämä voisi tapahtua erityisesti kehitysalueille sijoitettavien yritysten puitteissa, koska sieltä on saatavissa työvoimaa ja koska kulutustavarateollisuus on useimmiten työvaltaista. Näin ollen tulisi mahdollisimman pikaisesti selvittää, mitkä ovat sellaiset kulutustavaratuotteet, joiden valmistaminen voitaisiin aloittaa Suomessa, esim. ulkomaisen lisenssin turvin siten, että markkina-alue käsittäisi myös Neuvostoliiton.

4. Viennin edistäminen

Ulkomaankaupan tasapainoittamiseksi tulee myös ryhtyä vientiä edistäviin toimenpiteisiin. Pitkällä aikavälillä tämä voi tapahtua tehostetun rakennepolitiikan kautta avoimen sektorin tuotantorakenteen kehittämisen avulla, eli valitsemalla tarkoin ne alat, joilla me kykenemme kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla. Tällöin tulee luonnollisesti kiinnittää erityistä huomiota puujalosteiden viennin edistämiseen sekä tämän alan jatkojalostukseen. Niin ikään tulisi tehostaa niitä tuotannonaloja, joilla meillä on teknologian suhteen etumatka puolellamme. Näyttäisi siltä, että kun tähän saakka on puhuttu tuotantorakenteen monipuolistamisesta, niin pitäisikin siirtyä puhumaan pikemminkin selektiivisen tuotantotoiminnan toteutumisesta avoimessa sektorissa.

Edellä olevan perusteella keskustapuolue esittää toteutettavaksi seuraavia toimenpiteitä:

1) Ulkomaankaupassa on pyrittävä mahdollisimman pitkälle suosimaan vastavuoroisuusperiaatetta kaikkien maiden kanssa.

2) Bilateraalikaupan kehittämiseen Neuvostoliiton ja muiden sosialistimaiden kanssa on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi tulisi pyrkiä investointitavaroiden tuonnin lisäämiseen Neuvostoliitosta.

3) Tuontia korvaavan kulutustavaroiden tuotantotoiminnan aloittamiseen on ohjattava valtion varoja.

4) Yksityisen yritystoiminnan laajentamiseksi on Kehitysaluerahaston toimintamahdollisuuksia laajennettava.

5) Viennin tehostamisessa lyhyellä tähtäyksellä on vakavaa huomiota kiinnitettävä vienti-henkilöstön kouluttamiseen kaikilla tasoilla. Pelkkä kielitaito ei enää riitä, vaan pääpaino on asetettava myynti- ja markkinointitaidoille, jotta kaikista tuotteista voidaan saada korkein mahdollinen hinta. Samalla on huolehdittava siitä, että koulutetaan tarvetta vastaavasti kansainvälisten kauppasopimusten juridiikan yksityiskohtaisesti tuntevia henkilöitä, joita myös yksityiset yritykset voivat käyttää.

6) Viennin tehostamiseksi bilateraalimaihin on valtionyhtiöiden yhdessä suurteollisuuden kanssa perustettava näihin omia myyntikonttoreita. Näin kaupalliset sihteerit ja avustajat voivat paremmin keskittyä keskisuuren ja pienen teollisuuden toimeksiantoihin, jolloin kauppavaihto saadaan monipuolisemmaksi ja laajemmalle pohjalle.

7) Pienen ja keskisuuren teollisuuden viennin sekä erityisesti tuontia korvaavan teollisuuden edellytysten parantamiseksi on valtiontakauksen ehtoja muutettava niin, että niille annetaan samanlainen tuki kuin suuryrityksille.

8) Kotimaisten tuotteiden hankinnat on pyrittävä saattamaan luototuksen kannalta kilpailukykyiseen asemaan tuontitavaroiden kanssa.

9) Suomen ulkomaankaupan joutuminen liiallisessa määrin ulkomaisten yritysten hoidettavaksi on tehokkaasti estettävä edistämällä ulkomaankauppaa harjoittavien kotimaisten kauppayhtiöiden syntymistä ja toimintaa.

10) Suomen aseman vahvistamiseksi idän ja lännen välisen kaupan keskuksena on kolmansien maiden välistä trading-kauppaa harjoittavien kauppayhtiöiden sijoittumista Suomeen rohkaistava erityisin toimenpitein.