Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/235

Keskustapuolue

Keskustapuolueen tavoiteohjelma 1980-luvun loppupuoliskolle


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen tavoiteohjelma 1980-luvun loppupuoliskolle
  • Vuosi: 1986
  • Ohjelmatyyppi: tavoiteohjelma

SUOMALAINEN SUUNTA

Keskustapuolueen tavoiteohjelma 1980-luvun loppupuoliskolle

Hyväksytty Lappeenrannan puoluekokouksessa 13.-15.6.1986

Sisältö

Arvio lähivuosien näkymistä

Suomi 1990-luvulle

Uudistuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan

Kaikille perustoimeentulo
Lisää tukea lapsiperheille
Terveyspalvelut ihmiskeskeisiksi
Jokaiselle mahdollisuus kunnolliseen asuntoon

Ihmiskeskeiseen työelämään

Lyhyempiin ja joustavampiin työaikoihin
Suomalainen ratkaisu taloudelliseen osallistumiseen
Työelämässä todelliseen oikeudenmukaisuuteen
Tekniikka ihmisen palvelijaksi
Työelämä ja ammattiyhdistysliike

Kansanvallan puolesta

Eduskunnan asemaa vahvistettava
Vaikuttamisen uudet muodot
Keskustalainen kansanliike

Maakuntien Suomi

Aluepolitiikan jatkuvuus turvattava
Uutta elinvoimaa taantuville teollisuusalueille
Kehittyvä tekniikka palvelemaan alueellista tasapainoa
Korkeakoulut ja oppilaitokset henkisinä keskuksina
Kunnallistalouden eroja tasoitettava
Päätöksenteko ihmisten ulottuville
Suomalainen kaupunkimainen elämänmuoto

Tasapainoiseen talouteen

Taloudelle selkeät puitteet
Kaikille mielekästä työtä
Pienten ja keskisuurten yritysten puolesta
Hajautettuun energiantuotantoon
Julkinen talous ja talouspolitiikka
Suomen taloudellinen itsenäisyys turvattava

Suomi viherlinjalle

Ympäristöhaitat kuriin
Kaupungista viihtyisä elinympäristö
Maaseudun elinvoima turvattava
Metsätalous maaseudun tueksi

Suomalaisuus ja sivistys voimavaroina

Tukea suomalaiselle kulttuurille ja viestinnälle
Koulun kautta sivistykseen
Korkeakouluista "Suomen yliopisto"
Aikuiskoulutusta lisättävä
Liikunta on osa suomalaista kulttuuria
Kirkko yhteiskunnassa

Kekkosen linjalla

Tuki liennytyksen politiikalle
Kansainvälisen oikeudenmukaisuuden puolesta
Ulkomaankaupan edellytykset turvattava

Keskustaliikkeen suomalainen suunta

Arvio lähivuosien näkymistä

Kansainvälisen vuorovaikutuksen jatkuva voimistuminen on vuosituhannen lopun leimallisimpia kehityspiirteitä. Maailma koetaan yhtenä, yhtenäisenä ja rajallisena. Kansat ovat aiempaa enemmän sidoksissa toisiinsa ja riippuvaisia toisistaan. Kansojen ja ihmisten tulevaisuus on yhteinen.

Inhimillisen kulttuurin tuhoutumisen uhkasta on tullut aikamme kohtalonkysymys ydinaseiden ja jatkuvan kilpavarustelun myötä. "Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka saattaa olla viimeinen", on akateemikko Georg Henrik von Wright todennut. Kilpavarustelu tuhlaa valtavasti ihmiskunnan aineellisia ja henkisiä voimavaroja, joita tarvittaisiin kipeästi kehitysyhteistyöhön, luonnonvarojen säästöön, ympäristönsuojeluun ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen.

Ihmiskunta on jakautunut rikkaaseen ja aineellisesti hyvinvoivaan Pohjoiseen sekä köyhään ja alikehittyneeseen Etelään. Kehitysmaiden siirtomaavallan ajalta periytyvä tuotantorakenne sekä jatkuvat vaikeudet maaseudun kehittämisessä ja elintarvikehuollossa kärjistävät edelleen maailmanlaajuista eriarvoisuutta. Kansainvälisen talouden epäoikeudenmukaiset piirteet pakottavat kehitysmaat myymään luonnonvarojaan yhä halvemmalla teollisuusmaille. Kehitysmailla on vaikeuksia siirtyä omaehtoisen kehityksen tielle, joka loisi edellytykset väestön perustarpeiden tyydyttämiselle ja omavaraisen elintarviketuotannon luomiselle.

Myös uudistumattomien luonnonvarojen niukkuus yhdistyneenä nopeaan ja hallitsemattomaan väestönkasvuun rajoittaa mahdollisuuksia kehitysongelmien ratkaisuun. Samanaikaisesti teollisuusmaiden nykyinen elintaso perustuu rajallisiin uudistumattomiin luonnonvaroihin. Niitä kuluttaa suhteettomasti teollisuusmaiden ihmisten elämäntapa ja -tyyli, jolle on leimallista alati kasvava kulutus, usein kerskakulutus.

Luonnonvarojen ehtyminen, saastuminen ja muut ympäristötuhot ovat maailmanlaajuisia ongelmia, joita ei voida ratkaista pelkästään paikallisin tai kansallisin voimin. Ympäristöä uhkaa tuho, kun ihmisen talous ylittää luonnon keston. Maailmanlaajuisten ympäristökatastrofien ehkäiseminen edellyttää kansainvälisen yhteistyön voimakasta tiivistämistä.

Useimpiin teollisuusmaihin verrattuna Suomen ekologinen tasapaino on toistaiseksi säilynyt varsin hyvänä. Meillä on rikkaat uudistuvat luonnonvarat ja luontomme on yhä suhteellisen puhdas. Maailmanlaajuiset ja kotimaiset ympäristöongelmat vaikuttavat kuitenkin myös Suomen ekologiseen tilaan. Monin paikoin pahenevat ympäristö- ja saastumisongelmat uhkaavat jo nyt vakavasti luontomme herkkää tasapainoa, ihmisten terveyttä ja myös taloudellisen hyvinvointimme perustaa.

Tänään suomalaisessa hyvinvointivaltiossa elävän ihmisen ongelmat ovat erilaisia kuin aineellisesti niukempina aikoina. Vuosikymmenien saatossa luodun hyvinvointivaltion perusta on hyvä. Se on merkittävästi lisännyt suomalaisten aineellista hyvinvointia ja parantanut yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Kehitys on kuitenkin joillakin aloilla johtanut ihmisten holhoukseen ja oma aloitteisuuden kahlitsemiseen. Yhteiskuntaa on rakennettu liiaksi suurten yksiköiden ehdoilla, mistä on aiheutunut byrokratiaa ja vieraantumista ihmisten todellisista tarpeista.

Hyvinvointivaltion varjossa jatkuva joukkotyöttömyys ja uhka kiristyvän kilpailun syrjääntyöntämistä ihmisistä enteilevät uusia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Vaarana on yhteiskuntamme jakautuminen eriarvoisiin ryhmiin myös koulutuksen ja ammattitaidon perusteella. Tehokkaasti koulutetut omaavat valmiudet ja voimavarat tietoa, lahjakkuutta ja menestystä korostavan koulutusyhteiskunnan työtehtäviin ja harrastuksiin. Vähemmän koulutettujen keskuudessa vastaavasti työttömyys ja sen mukanaan tuomat ongelmat ovat huomattavasti yleisempiä kuin edellisessä ryhmässä.

Yhteiskunnallisiin ristiriitoihin liittyy uudelleennouseva itsekkyys: yksilö ja ryhmäkohtaisten etujen kovaotteinen ajaminen ihmisarvosta ja yhteisvastuusta piittaamatta. Tällainen kehitys koettelee vakavasti yhteiskuntamme sisäistä oikeudenmukaisuutta.

Viimeaikaisesta taloudellisesta menestyksestä huolimatta suomalaisilla on suuri määrä henkisiä ja sosiaalisia ongelmia, joita ei voida ratkaista pelkästään taloudellisen menestymisen avulla eli rahalla. 1970-luvulla käytiin vakavaa keskustelua vihreiden arvojen varaan nojaavasta, ihmisyyden edellytykset ja luonnontalouden tosiasiat huomioonottavasta yhteiskuntakehityksen vaihtoehdosta. 1980-luvulla puhtaasti taloudelliset arvot ovat taas vahvistaneet asemaansa yhteiskuntakehityksessä.

Materialismi, aineellisuuden hallitsema elämänkatsomus, on ollut ja on tällaisen yhteiskuntapolitiikan arvopohja. Silti pyrkimys ihmisyyteen ja ekologiaan nojaavaan kehitysvaihtoehtoon elää Suomessakin jatkuvasti. Tarvitaan asenteiden ja yhteiskuntapolitiikan muutosta, jotta ihmisyyden aineelliset, sosiaaliset ja henkiset edellytykset voidaan turvata kaikille suomalaisille.

Olemme eläneet Suomessakin jo jonkin aikaa kehitysvaihetta, jolle on tyypillistä uuden tekniikan läpimurto, kansainvälistyminen ja yhdentyminen. Uusi tekniikka avaa sekä mahdollisuuksia että uhkia. Uhkanäkymiä se luo tasapainoisen alueellisen kehityksen kannalta. Se muuttaa myös työelämän luonnetta ja asettaa koko koulutusjärjestelmämme uuteen tilanteeseen. Ihmisen mielessä uusi tekniikka piirtyy silmien eteen sekä kiehtovana haasteena että synkkänä uhkakuvana. Olennainen kysymys tulevan yhteiskuntakehityksen ja uuden tekniikan suhteesta on, saatetaanko tekniikka arvojen ohjaksiin, työhön yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen päämäärien puolesta.

Jatkuvan kansainvälistymisen paineessa suomalaisuus joutuu puristuksiin sekä talouselämän että kulttuurin alueella. Yhdentyminen, omistuksen kansainvälistyminen ja pääomien ylikansallisen virtauksen lisääntyminen koettelevat Suomen taloudellista itsenäisyyttä. Ylikansallinen viihdeteollisuus taas asettaa haasteen suomalaisen sivistyksen ja identiteetin säilymiselle ja vahvistumiselle.

On aika arvioida uudelleen yhteiskuntakehityksen suunta. On kysyttävä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme ohjataan poliittisilla päätöksillä ja onko sitä enää politiikalla ohjattavissa haluttuun suuntaan. Suomen liikkuma-ala omaehtoisiin kansallisiin ratkaisuihin on kansainvälistymisen seurauksena jatkuvasti pienentynyt. Tämä asettaa aivan uusia vaatimuksia kansallisen politiikkamme määrätietoisuudelle ja johdonmukaisuudelle. Samalla meidän on kyettävä kantamaan oma vastuumme maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisesta.

Keskustapuolue etsii vastauksia seuraaviin lähitulevaisuuden haasteisiin oman aateperintönsä - ihmisyyden, luonnon ja rauhan - pohjalta:

  1. Miten uudistamme hyvinvointiyhteiskuntaa vahvistamalla oikeudenmukaisuutta ja lisäämällä ihmisten valinnanvaraa?
  2. Miten vahvistamme alueellista tasapainoa, rakennamme ihmisille suotuisia asuinyhteisöjä ja pidämme huolta luonnonvaroista ja elinympäristön puhtaudesta?
  3. Miten vaalimme suomalaisuutta sekä henkistä ja taloudellista itsenäisyyttämme kansainvälistymisen paineissa?
  4. Miten vahvistamme maailmanrauhaa ja autamme osaltamme kehitysmaiden ihmisiä?

Suomi 1990-luvulle

Uudistuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan

Hyvinvointi on sitä, että ihmisillä on puitteet rakentaa turvallisesti omaa ja lähimmäistensä elämää. Tämä on ollut suomalaisen yhteiskunnallisen uudistustyön kantava ajatus. Hyvinvointia luotaessa Keskustapuolueen erityisenä vastuuna on ollut huolehtia kaikkien kansalaisten perusturvasta, oikeudenmukaisuuden toteutumisesta sekä eri alueella asuvien ihmisten välisestä tasa-arvosta.

Vaikka aineellinen hyvinvointi on viime vuosina lisääntynyt, meille on myös paljastunut yhä selvemmin hyvinvointivaltion nurja puoli. Monet ovat jääneet väliinputoajiksi. joillakin aloilla ihmisten holhous on lisääntynyt ja oma-aloitteisuus vähentynyt. Yhteiskuntaa on rakennettu liiaksi suurten yksiköiden ehdoilla.

Nyt on remontin aika. Hyvinvointiyhteiskunnan vikojen korjaaminen ei saa kuitenkaan johtaa viidakonlakiin: kukin pitäköön huolta vain itsestään. Uudistustyön on nojauduttava tinkimättömästi tasa-arvoon, lähimmäisvastuuseen ja valinnanvaraan sekä ihmisten henkiseen kasvuun. Ihmisten elinoloja on parannettava lisäämällä joustavuutta ja omatoimisuutta. Vastaavasti holhousta ja byrokratiaa on karsittava sekä suuria yksiköitä hajautettava.

Päävastuu ihmisten tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta kuuluu yhteiskunnalle. Niiden rinnalla voidaan kehittää myös yksityisiä palveluita, joiden tehtävänä on täydentää valtion ja kuntien järjestämiä peruspalveluja. Erityinen tuki on annettava vapaaehtoisjärjestöjen sosiaaliselle työlle.

Kaikille perustoimeentulo

Sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalle on luotu kohtuullisen kattava toimeentuloturva. Vastuunkantaminen vähäosaisista edellyttää, että jatkossa keskitytään yhtenäisen ja aukottoman perusturvan luomiseen. Kansaneläkejärjestelmän edellyttämä taso sopii lähtökohdaksi.

Kotona työtä tekevät ovat sosiaaliturvan väliinputoajia, joiden aseman korjaaminen on käynnistettävä välittömästi. Ensivaiheessa on luotava kotona hoitotyötä tekevälle nykyistä parempi eläketurva ja sairaudenajan toimeentuloturva. Nykyistä ansioturvaa on kehitettävä joustavammaksi niin, että se ottaa aremmin huomioon erilaiset elämäntilanteet. Ansioon perustuvien sosiaalietuuksien kohentuessa syntyy epäsuhta kotona lasta, vanhusta, vammaista tai pitkäaikaissairasta hoitavan ja kodin ulkopuolella ansiotyötä tekevän välille. Ylisuuret sosiaaliedut, lähinnä eläkejärjestelmässä, on leikattava, koska ne ovat ristiriidassa tasa-arvoperiaatteen kanssa.

Rintamaveteraanien ja sodan takia raskasta työtä kotirintamalla tehneiden asumis- ja kuntoutuspalveluja on parannettava. Samalla on pientä eläkettä saavien ja pitkään rintamalla palvelleiden veteraanien eläketurvaa edelleen parannettava. jokaiselle veteraanille on taattava oikeus säännölliseen kuntoutukseen.

Vammaisten mahdollisuuksia työhön, asuntoon ja osallistumiseen on parannettava. Vammaisten ja vajaatyökykyisten pääsyä työelämään on helpotettava. Yhdyskuntasuunnittelun, asuntojen ja julkisten tilojen rakentamisen sekä kuljetusjärjestelmien kehittämisen on palveltava nykyistä paremmin vammaisten tarpeita. Vaikeavammaisille on turvattava henkilökohtaiset avustajat.

0piskelijoiden asunto- ja velkaantumisongelmiin sekä opintojen jälkeisiin taloudellisiin vaikeuksiin on löydettävä ratkaisu. Jokaiselle opiskelijalle on taattava opiskelupaikkakunnalta kohtuuhintainen vuokra-asunto valtion ja kuntien tuella. Opintotukea on kehitettävä selvästi opintorahapainotteiseksi siten, että opintorahan osuus opintotuesta on 50 prosenttia vuoteen 1990 mennessä. Opintotuki on mitoitettava niin, että se mahdollistaa täysipainoisen opiskelun koko lukuvuoden aikana.

Viljelijä- ja yrittäjäväestön sosiaaliturvaa on parannettava. Tämä koskee erityisesti eläkkeitä, sairauden turvaa, vanhempain- ja äitiyslomaa sekä loma- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.

Lisää tukea lapsiperheille

Lapsiperheiden asema ei ole kohentunut riittävästi, vaikka perhepolitiikka on ollut painopisteenä jo vuosia.

Perhepolitiikassa tarvitaan koko elämänkaaren kattavaa ajattelua. Lapsiperheille tarkoitettuja verohelpotuksia on edelleen tuntuvasti lisättävä, samoin on korotettava niille osoitettuja suoria tulosiirtoja. Perhepolitiikkaa toteutettaessa on otettava nykyistä paremmin huomioon myös lasten lukumäärä sekä perheen taloudellinen asema.

Koko maassa on taattava viimeistään vuoteen 1990 mennessä kaikille perheille, joissa on alle 3-vuotiaita lapsia, kunnallinen päivähoitopaikka tai kotihoidontuki. Kotihoidontuen markkamääräistä tasoa on vuosittain nostettava. Samoin on perusteltua nopeuttaa tuen laajentamisen aikataulua.

Asuntolainoitusjärjestelmää kehitettäessä on lapsiperheiden asemaa parannettava. Riittävä vuokra-asuntojen tarjonta on taattava erityisesti nuorille ja lapsiperheille.

Terveyspalvelut ihmiskeskeisiksi

Terveyspolitiikan painopisteen on edelleen oltava sairauksien ennaltaehkäisyssä. Se merkitsee ennen muuta raittiiden ja terveellisten elämäntapojen edistämistä ja terveyttämme uhkaavien vaarojen poistamista elinympäristöstä.

Terveyspalvelujen kehittämisen perustana on julkinen terveydenhuolto. Se edellyttää muun muassa, että koko maassa on aina käytettävissä riittävästi terveydenhuoltohenkilöstöä. Tämä edellyttää mm. terveydenhuollon erikoistumiskoulutuksen lisäämistä. Ihmisille on tarjottava myös valinnanvaihtoehtoja. Yksityisiä hoitopalveluja on kehitettävä siten, että ne täydentävät kunnallisia peruspalveluja eivätkä vaaranna niitä. Samalla rahoitusperusteita on muutettava siten, että kuntien välistä eriarvoisuutta ei synny.

Terveyspalveluja on kehitettävä potilas- ja asiakaskeskeisiksi. Omalääkärijärjestelmä on toteutettava koko maassa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Hoitosuhteen jatkuvuuteen on muutoinkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Lähimmäisvastuu on tärkeä osa sosiaalista turvallisuutta. Ammatillinen apu ei yksinään voi tarjota kiinteitä ja kestäviä ihmissuhteita. Sen avulla voidaan kuitenkin vahvistaa lähimmäissuhteiden voimistumista. Omaisten ja lähiyhteisön osallistumista hoito- ja huolenpitotehtäviin on tuettava. Tässä työssä myös vapaaehtoisilla kansalaisjärjestöillä on huomattava merkitys.

Sosiaali- ja terveyspalvelut on vietävä nykyistä lähemmäksi palvelujen käyttäjiä ja lisättävä palvelujen moninaiskäyttöä. Avohuollossa on lisättävä kotihoidon joustavuutta ja sitä tukevia palveluja. Myös mielenterveystyötä on ennaltaehkäisyn ohella painotettava korkealaatuiseen avohoitoon unohtamatta laitoshoitoakaan.

Jokaiselle mahdollisuus kunnolliseen asuntoon

Jokaiselle on turvattava mahdollisuus hankkia asumistasoltaan ja väljyydeltään kunnollinen asunto. Asuntolainoitusjärjestelmän lainaehtoja on parannettava ja laina-aikoja pidennettävä myös valtion lainojen osalta. Tavoitteeksi on asetettava asuntolainojen takaisinmaksuaikojen pidentäminen 30 vuoteen.

Asuntopoliittista tukijärjestelmää on yksinkertaistettava. Valtion suora tuki, kuten asumistuki, on kohdistettava sitä eniten tarvitseville. Asuntosäästöpalkkiojärjestelmää on kehitettävä edelleen mm. laskemalla omarahoitusosuutta viiteen prosenttiin. Samaan aikaan aravajärjestelmän ulkopuolella olevien mahdollisuutta hankkia asunto vapailta markkinoilta tulee tukea.

Kysyntää vastaavan vuokra-asuntokannan turvaamiseksi tarvitaan edelleen sekä kannattavaa vapaarahoitteista että aravalainoitettua tuotantoa. Vuokra-asuntojen omaksilunastamisjärjestelmää on kehitettävä. Erillisten vuokrataloalueiden muodostuminen on estettävä.

Pientalotuotannon ja yleensä pienimuotoisen rakentamisen osuutta on lisättävä. Asuntojen ja asuinalueiden suunnittelussa ja rakentamisessa on toteutettava luonnon- ja energiataloudellisesti kestäviä ratkaisuja. Kaavoitusta on kehitettävä siten, että se mahdollistaa pientalorakentamisen ja valinnan erikokoisten tonttien välillä. Omatoimisen rakentamisen edellytyksiä on parannettava. Nuorille on annettava valtion lainaa vanhojen peruskorjauskelpoisten omakotitalojen ja huoneistojen hankkimiseen.

Terveellisyys, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys on otettava asuinyhdyskuntien kehittämisen pohjaksi. Tämä tarkoittaa nykyistä huomattavasti väljempää rakentamista, jolle on kaavoituksella luotava edellytykset. Asuinyhteisö- ja rakennuskohtaisten yhteistoimintatilojen rakentamista on edistettävä.

Vanhusten ja vammaisten asuminen mahdollisimman pitkään omassa kodissaan tai omaisten läheisyydessä on heidän itsensä ja yhteiskunnan kannalta paras vaihtoehto. Tämä on asunto- ja sosiaalipoliittisin toimin tehtävä mahdolliseksi. Vanhuksille, jotka eivät enää voi asua kotona, on rakennettava lisää palveluasuntoja. Asunnottomille on pyrittävä tarjoamaan pääsy ensisijaisesti tavallisiin valtion lainoittamiin vuokra-asuntoihin. Osa kuntien hallussa olevista asunnoista on annettava sosiaaliviranomaisten jaettaviksi.

Ihmiskeskeiseen työelämään

Työelämän avulla ihminen rakentaa aineellista, sosiaalista ja henkistä hyvinvointiaan. Työttömyyteen ei saa alistua. On välttämätöntä, että automaation aiheuttaman työttömyyden vasapainoksi luodaan uusia työpaikkoja yritystoiminnan ohella luonnonhoidon, sosiaalipalvelujen ja henkisen toiminnan alueelle.

Ihmisen on voitava yhdistää työssään ajattelu, taito ja tekeminen niin, että hän voi kehittää luomisen kykyjään. Näitä periaatteita on käytettävä mittapuina myös uuden tekniikan soveltamisessa.

Lyhyempiin ja joustavampiin työaikoihin

Keskustapuolueen mielestä työaikaa on lyhennettävä. Työaikaa lyhennettäessä on otettava huomioon työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, työllisyyden hoito, uuden tekniikan vaikutukset, työn raskaus ja kuluttavuus, pitkäaikaissairaus ja vammaisuus sekä tarve jatkuvaan koulutukseen ammattitaidon ylläpitämiseksi. Työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen sekä työn uudelleenjako työssä olevien ja työttömien välillä ei ole mahdollista ilman nykyistä joustavampia työaikoja. Vastaisuudessa ihmiselle on annettava enemmän mahdollisuuksia päättää itse työajastaan.

Elinikäinen työaika on tehtävä nykyistä joustavammaksi tarjoamalla erilaisia mahdollisuuksia koulutuksesta työelämään siirtymiseen, työelämästä poissaoloon ja eläkkeelle siirtymiseen. Uusien työaikajärjestelyjen yhteydessä on taattava työntekijöiden työsuhde- ja sosiaaliturva.

Työaika ratkaisujen on turvattava sekä naisille että miehille mahdollisuus säädellä työaikaansa perheen tarpeiden mukaan. Ensivaiheessa on pienten lasten hoidon ja opiskelun vuoksi annettava vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työpäivään. Lyhennettyä työpäivää tekeville on turvattava lakiin perustuva oikeus siirtyä takaisin kokoaikatyöhön niin halutessaan.

Suomalainen ratkaisu taloudelliseen osallistumiseen

Ihmistyön tulee saada arvoaan vastaava, tunnustettu asema työelämässä. Työntekijöiden on saatava vaikuttaa suoraan lähimpään työympäristöönsä. Heille on turvattava mahdollisuus osallistua työtään koskeviin päätöksiin. Ihmiset haluavat saada työstään muutakin kuin palkan. Tarve osallistua oman työyhteisö ja yrityksen kehittämiseen kasvaa koulutustason noustessa jatkuvasti. Kiireellisin uudistus on lakisääteinen hallintoedustus eli työntekijöiden oikeus valita edustajansa työyhteisönsä korkeimpiin päättäviin elimiin.

Myös taloudelliselle osallistumiselle on luotava lainsäädännölliset perusteet. Kokeilumallien kautta on kehitettävä laajassa yhteistyössä suomalaisiin oloihin soveltuva yhteistoimintarahastomalli, joka toteutetaan 1990-luvulla. Suomalaisen ratkaisun lähtökohdaksi on otettava rahastojen yrityskohtaisuus, vapaaehtoisuus ja kannustavuus sekä työntekijöille että työnantajille.

Työelämässä todelliseen oikeudenmukaisuuteen

Oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi työelämässä on parannettava huonompiosaisten asemaa. Raskasta ja kuluttavaa työtä tekevien, pienipalkkaisten, ikääntyvien ja vammaisten työntekijöiden työoloja kehitettävä ja ansiomahdollisuuksia parannettava. Vammaisten suojatyöjärjestelmää on kehitettävä.

Työelämään ja työaikaan kohdistuvat ratkaisut on tehtävä sukupuolten tasa-arvon pohjalta. Kansalaisten oikeus työhön ja toimeentuloturvaan työttömyyden varalta on toteutettava perhesuhteesta ja taloudellisista suhdanteista riippumatta. Koulutuksen ja ammatinvalinnanohjauksen avulla on vähennettävä perinteistä jakoa naisten ja miesten ammatteihin. Työhönotossa ja työssä etenemisessä on estettävä sukupuoleen perustuva syrjintä.

Samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka yrityksestä, työnantajasta, sukupuolesta tai sopimusalasta riippumatta. Pienituloisten palkansaajien, jälkeenjääneiden alojen ja väliinputoajaryhmien ansiotasoa on nostettava muita enemmän. Sopimusten liitto-, ammattiala- ja työpaikkakohtaiselle soveltamiselle on luotava puitteet runkosopimuksin ja lainsäädännöllä. Työ-, virka- ja toimiehtosopimusjärjestelmiä tulee yhtenäistää ja kehittää kohti yhtä työehtosopimusjärjestelmää.

Tekniikka ihmisen palvelijaksi

Nopeasti kehittyvä tekniikka muuttaa rajusti työelämää. Ammatit ja työtehtävät vaihtuvat nopeasti. Tämä muutos on toteutettava myös työelämässä ihmisten ehdoilla. Raskaita ja vaarallisia työtehtäviä tulee siirtää koneiden suoritettavaksi. Työtehtävistä on muodostettava mielekkäitä ja itsenäisiä kokonaisuuksia.

Työpaikkojen ja työtehtävien muutosta on helpotettava erityisesti koulutuksella. Lisää varoja on osoitettava varsinkin uudelleen- ja täydennyskoulutukseen sekä tietotekniikan ja muiden uuden tekniikan alojen koulutukseen. Kun uutta tekniikkaa otetaan käyttöön, työntekijän ja työnantajan kesken on sovittava työsuojelusta ja koulutuksesta. Koulutuksen on pääsääntöisesti tapahduttava työaikana täysin työsuhteen eduin. Työsuojelun ja työyhteisön kehittämiseen tarkoitettua koulutusta on lisättävä. Opintovapaa-aikaa on jatkettava ja sen aikaista opiskelua on tuettava taloudellisesti opintotukijärjestelmää laajentamalla.

Työsuojelun tulee koskea kaikkia työelämässä toimivia. Työsuojelussa on perinteisten terveysriskien ohella kiinnitettävä huomio erityisesti työn henkiseen rasittavuuteen ja työympäristön kemiallisiin vaaroihin. Henkisen työsuojelun kehittäminen on vuosikymmenen lopun vaativimpia haasteita.

Työelämä ja ammattiyhdistysliike

Ammattiyhdistysliikkeellä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä palkansaajien edun valvomisessa. Siksi lainsäädännöllä on varmistettava kaikille tasa-arvoiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet omassa järjestössään. Vain aidon kansanvaltaisin menettelytavoin voidaan toteuttaa jäsendemokratia ja pysyttää ammattiyhdistysliikkeellä sen ansaitsema ja tarvitsema arvovalta ja etujärjestöluonne. Ammattiyhdistysliike säilyttää toimintavapautensa ja uskottavuutensa vain, jos se ei sido käsiään minkään poliittisen ryhmän päätöksiin.

Kansanvallan puolesta

Tasavaltainen hallitusmuotomme muodostaa Suomeen parhaiten soveltuvan yhteiskunnallisen järjestelmän perustan. Eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen rinnalle on noussut kuitenkin valtakeskuksia, jotka ajoittain pyrkivät jopa perustuslakiemme hengen vastaisesti sanelemaan hallituksen ja eduskunnan päätöksiä erityisesti taloudellisissa ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä.

Kansanvallan kannalta myös puolueiden toiminnassa on huolestuttavia piiteitä. Johtavien hallituspuolueiden on väitetty esimerkiksi samaistuneen valtiokoneistoon niin, että ne kanavoivat enemmän valtion vaatimuksia kansalaisille kuin kansalaisten vaatimuksia poliittiselle päätöksenteolle.

Vapaa ja monipuolinen tiedonvälitys on edellytys kansanvallan toteuttamiselle. Kansalaiset luovat nykyisin käsityksensä yhteiskunnasta ja politiikasta entistä enemmän tiedotusvälineiden kuin omakohtaisen poliittisen osallistumisen kautta. Eräät joukkotiedotuksen uudet piirteet, kuten uutisoinnin pinnallistuminen ja sensaatiohakuisuus, antavat joukkotiedotusvälineille aiheen jatkuvasti pohtia omaa rooliaan. Toisaalta nykyaikainen joukkotiedotus nopeuttaa tiedonkulkua kansalaisten ja päättäjien välillä ja antaa näin mahdollisuuksia kehittää kansanvaltaa entistä avoimemmaksi ja keskustelevammaksi.

Keskeinen osa suomalaista kansanvaltaa ovat poliittiset puolueet. Niiden on toimittava selkeiden aatteellisten vaihtoehtojen perustalta, jotta kansalaisten tahto voi toteutua puolueiden kautta. Aatteiden merkitys puolueita kokoavana voimana korostuu edessämme olevan yhteiskunnallisen murroskauden aikana.

Jokaisen suomalaisen on voitava kokea elävänsä kansakuntansa elämää osallistumalla täysipainoisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kansanvaltaisten periaatteiden mukaisesti.

Eduskunnan asemaa vahvistettava

Kansanvaltaa on puolustettava parantamalla sen toimintaedellytyksiä. Poliittisen järjestelmämme parlamentaarisia piirteitä on vahvistettava.

Eduskunnan on voimistettava sille kuuluvaa asemaa keskeisenä valtioelimenä. Hallituksen ja eduskunnan vuoropuhelua on edistettävä. Nykyisiä määräenemmistösäännöksiä Keskustapuolue pitää edelleen keskeisiltä osiltaan perusteltuina, koska ne tuovat vakautta ja pitkäjänteisyyttä valtiolliseen elämään.

Työmarkkinajärjestöjen tulee pitäytyä niille kuuluviin kysymyksiin, työsuhteiden ja -ehtojen säätelyyn. Vastaavasti poliittinen valta ei saa puuttua työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden piiriin kuuluviin kysymyksiin muutoin kuin niiltä osin, mitä julkisen vallan rooli merkittävänä työnantajana edellyttää. Työnjaon selkiyttäminen on kaikkien osapuolten etu.

Keskustapuolue pyrkii edelleen mahdollisimman laajapohjaisten enemmistöhallitusten muodostamiseen. Tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta on hyödyllistä, jos harjoitettavan talous- ja yhteiskuntapolitiikan perussuunnasta vallitsee laaja kansallinen yksimielisyys. Keskustapuolue tavoittelee jatkossakin sellaista hallitusyhteistyötä, jossa se pystyy mahdollisimman hyvin toteuttamaan omia periaatteitaan ja tavoitteitaan.

Suhteellisuuden toteutumista vaalijärjestelmässämme on parannettava esimerkiksi vaalirengasjärjestelmän avulla. Vaalijärjestelmän on taattava kansalaiselle selkeä vaikutusmahdollisuus sekä puolueen että ehdokkaiden suhteen. Tasaveroisten taloudellisen lähtökohtien luomiseksi ehdokkaiden henkilökohtaiselle vaalimainonnalle on asetettava yläraja.

Vaikuttamisen uudet muodot

Keskustapuolue korostaa, että edustuksellinen demokratia on paras tapa järjestää yhteiskunnallinen päätöksenteko myös tulevaisuudessa. Edustuksellisen kansanvallan voimistamisen ohella on kehitettävä myös kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Valtiollisen vallankäytön järjestelmään on liitettävä neuvoa-antava kansanäänestys ja selvitettävä mahdollisuudet sitovan kansanäänestyksen ja kansalaisaloitemenettelyn käyttöönottoon. On toteutettava mahdollisuus neuvoa-antavaan kunnalliseen kansanäänestykseen.

Omaehtoisen kansalaistoiminnan kautta kanavoituvat mielipiteet on otettava nykyistä paremmin huomioon päätöksenteossa. Kunnallishallinnon yhteyksiä kylätoimikuntiin, asukasyhdistyksiin ja kotiseutuyhdistyksiin sekä erilaisiin harrastusjärjestöihin on parannettava. Näiden mielipiteet on otettava huomioon erilaisissa paikallisissa kysymyksissä. Paikallista ja kunnallista mielipidettä on kunnioitettava myös laajempien poliittisten ratkaisujen yhteydessä.

Keskustalainen kansanliike

Keskustapuolue katsoo, että puolueiden on keskityttävä tavoitteidensa ajamiseen ensisijaisesti valtiollista ja kunnallista valtaa käyttämällä ja lopetettava poliittisen toiminnan ulottaminen sellaisille alueille, jonne se ei kuulu.

Keskustapuolueen on edelleen parannettava omaa sisäistä kansanvaltaisuuttaan ja yksittäisen jäsenen vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä edelleen puoluetyön avoimuutta, toteuttamalla tarvittaessa jäsenäänestyksiä ja järjestökyselyitä erityisen merkittävistä poliittisista kysymyksistä sekä vahvistamalla kansanvaltaisesti valittujen puolue-elinten vaikutusvaltaa päätöksenteossa.

Aatteellisen sivistysliikkeen luonteen mukaisesti keskustalaiset ihmiset toimivat valtiollisen ja kunnallisen toiminnan rinnalla aktiivisesti erilaisissa kansalaisjärjestöissä, -yhdistyksissä ja -liikkeissä edistääkseen omien ihanteidensa toteutumista. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä on vahvistettava. Keskustapuolue toimii myös itse suoraan kansalaisjärjestönä edistääkseen keskustalaisia päämääriä erilaisin kansanvaltaisin menetelmin.

Maakuntien Suomi

Suomen alueellinen kehitys tasapainottui 1970-luvun puolivälissä ennätysnopean rakennemuutoksen jälkeen. Entistä harvemman on tämän jälkeen ollut pakko lähteä kotiseudultaan. En puolille maata on luotu uusia teollisia työpaikkoja ja kehitetty julkisia palveluja. Kehitysalueiden elinvoima alkoi kohentua ja kasvaneissa keskuksissa ryhdyttiin parantamaan asukkaiden elinoloja ja elinympäristöä.

Myönteinen kehitys on kuitenkin uhkaavasti taittunut. Nopeasti lisääntyneet uuteen tekniikkaan perustuvat työpaikat kasautuvat erityisesti pääkaupunkiseudulle. Muuttoliike on uudelleen kiihtynyt, ja nyt se koskee kehitysalueiden lisäksi myös Etelä-Suomea. Työttömyyserot eri alueiden välillä ovat kärjistyneet.

Jos tämä kehitys jatkuu, siitä kärsivät maan kaikissa osissa asuvat. Väkeään menettävien alueiden elinvoima hupenee. Kasvavissa keskuksissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla, asunto-, palvelu- ja ympäristöongelmien ratkaiseminen käy yhä vaikeammaksi.

Kehityksen suuntaa on muutettava. Maakuntien elinvoimaa ja omaleimaisuutta on vahvistettava. Päätäntävaltaa on hajautettava niin, että asukkaat itse voivat pitkälle päättää kotiseutunsa tulevaisuudesta.

Pääkaupunkiseudun erityisongelmat on pyrittävä ratkaisemaan hallituksen vuonna 1985 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti.

Aluepolitiikan jatkuvuus turvattava

Nykyistä aluepolitiikkaa on jatkettava ja kehitettävä niin, että uusia työpaikkoja voidaan luoda kautta Suomen. Samalla kun aluepolitiikan nykyisten keinojen käyttöä jatketaan, on ennakkoluulottomasti etsittävä uusia välineitä aluepolitiikan tehostamiseksi.

Kehitysaluerahaston rooli maan tasapainoisessa kehittämisessä on jatkossakin keskeinen. Keralle on turvattava riittävä rahoitus ja vähintään yhtäläiset toimintamahdollisuudet kuin muilla erityisluottolaitoksilla.

Työllistäminen on tehtävä nykyistä edullisemmaksi ja työvoimakustannusten alueellinen porrastus on toteutettava. Pienyritteliäisyyttä on kannustettava kehittämällä maaseudun työpaikkatukea ja muuta vastaavaa rahoitusta, kuten lääninrahajärjestelmää.

Rahamarkkinat ovat viime vuosina kehittyneet nopeasti samalla kun maamme talous on sopeutumassa alhaiseen inflaatioon. Rahapolitiikassa on pyrittävä taloudellista toimintaa tukevaan, kohtuulliseen reaalikorkoon, joka parhaiten takaa myös pienyritysten ja maatalouden toimintaedellytykset.

Uutta elinvoimaa taantuville teollisuusalueille

Monet Etelä-Suomen vanhat teollisuusseudut ovat joutuneet samankaltaiseen asemaan perinteisten kehitysalueiden kanssa. Työ ja leipä ovat loppumassa, kun perinteiset teollisuustyöpaikat vähenevät ja uudet yritykset sijoittuvat muualle, etupäässä pääkaupunkiseudulle.

Taantuvat teollisuusalueet on elvytettävä. Tässä työssä tarvitaan kuntien tehokasta elinkeinopolitiikkaa ja valtiovallan tukea. Taantuvien teollisuusalueiden uudelleentyöllistäminen on perustuttava pieneen ja keskisuureen yritystoimintaan.

Kehittyvä tekniikka palvelemaan alueellista tasapainoa

Nopeasti kehittyvä tekniikka vaikuttaa voimakkaasti taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten elinoloihin. Uuden tekniikan mahdollisuudet on saatava palvelemaan koko maata. Tekniikan hyväksikäytössä on tehtävä tietoinen valinta hajautuksen hyväksi.

Tekniikan tutkimus- ja koulutusyksiköt vetävät puoleensa yrityksiä. Siksi teknillistä korkeakoulutusta ja keskiasteen koulutusta on kehitettävä tasapuolisesti koko maassa. Samoin on tutkimus- ja kehitystoimintaa harjoitettava jokaisessa maakunnassa. Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen toimintaa on hajautettava ja sen alueyksiköt itsenäistettävä. Teknologian kehittämiskeskuksen alueellista toimintaa tulee voimakkaasti kehittää.

Telepalveluja on kehitettävä ja monipuolistettava niin, että etenkin pienelle ja keskisuurelle yritystoiminnalle on tarjolla samantasoiset telepalvelut koko maassa. Tämän vuoksi televerkon rakentamista suurten keskusten ulkopuolelle on voimakkaasti nopeutettava. Teleliikenteen kustannuseroja on tasattava tavoitteena postimerkkiperiaatteen mukainen tasatariffi. Tasatariffin on edettävä asteittain niin, että läänien välistä kaukopuhelutaksaa alennetaan vuoden 1987 alusta 20 prosenttia ja sen jälkeen 10 prosenttia vuosittain, kunnes päästään läänintaksan tasolle.

Korkeakoulut ja oppilaitokset henkisinä keskuksina

Uuden tiedon luominen ja soveltaminen on yhä tärkeämpää eri alueiden tulevaisuudelle. Siksi on kehitettävä koko maan kattavaa tietokeskusten verkkoa korkeakoulujen ja oppilaitosten varaan.

Korkeakouluja on kehitettävä maakuntien henkisinä ja sivistyksellisinä keskuksina. Samalla ne voivat muodostua alueensa taloudellisen kehityksen vetureiksi. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten toimintaan on panostettava niin paljon, että niillä on riittävät tutkimukselliset ja opetukselliset voimavarat.

Keskiasteen oppilaitoksista tulee luoda alueensa kehitys- ja palveluyksiköitä. Myös ammatillisia kurssikeskuksia tulee kehittää tähän suuntaan.

Kunnallistalouden eroja tasoitettava

Räikeät erot kunnallisessa verorasituksessa johtuvat kuntien erilaisesta verotuspohjasta. Alueellinen keskittyminen on ohjannut taloudellista toimeliaisuutta ja hyvätuloisia veronmaksajia tietyille alueille, joilla sijaitsevat kunnat ovat hyötyneet tästä. Kasvualueiden ulkopuolella sijaitsevat kunnat eivät ole voineet hyvälläkään elinkeinopolitiikalla täysin korvata huonoja lähtökohtiaan. Siksi kuntien taloudellisten erojen tasaaminen on oikeudenmukaista.

Pitkällä tähtäyksellä eroja voidaan kaventaa kehittämällä yritystoimintaa ja julkisia toimintoja tasapainoisesti kaikilla alueilla. Lähivuosina kuitenkin tarvitaan aluepolitiikan ohella muita toimenpiteitä kunnallisveroäyrin hintaerojen tasoittamiseksi kohtuullisiksi. Kuntien hoitamista lakisääteisistä tehtävistä aiheutuvat menot on tasoitettava kaikilla tehtäväaloilla. Valtionosuusasteikkoja ja niiden perustana olevaa kantokykyluokitusta on kehitettävä niin, että se riittävästi tasaa kuntien välisiä eroja.

Päätöksenteko ihmisten ulottuville

Vahva este maakuntien ja kuntien omaehtoiselle kehittämiselle on hallinnon keskittyneisyys. Lukuisat pienetkin asiat ratkaistaan keskusvirastoissa ja muualla valtion keskushallinnossa. Ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa heitä itseään koskeviin asioihin ovat aivan liian heikot.

Keskittynyttä hallintokoneistoa on ryhdyttävä purkamaan. Päätösvaltaa on siirrettävä keskushallinnosta lähemmäs ihmisiä, kuntiin ja maakuntiin. Hajautuksen on oltava niin mittavaa, että hallinnollisista keskusvirastoista voidaan luopua.

Aluehallinto on uudistettava. On luotava maakuntaitsehallinto laaja-alaisten kuntainliittojen pohjalta. Alueen kehittämisen kannalta keskeiset tehtävät on siirrettävä kansanvaltaiselle maakuntahallinnolle sekä keskushallinnosta että valtion aluehallinnosta. Jäljelle jäävää valtion aluehallintoa on kehitettävä talousmaakuntarajojen pohjalta.

Pääkaupunkiseudun ongelmien ratkaisu edellyttää uutta hallintomallia tälle alueelle. Nykyisestä pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta on kehitettävä laaja-alainen ja kansanvaltaisesti valittu seutuhallinto. Toisaalta on muodostettava riittävän pieniin yksiköihin perustuva kaupunginosahallinto, jolla on itsenäistä päätäntävaltaa.

Kunnallista itsehallintoa on lujitettava. Keskushallinnon ohjausta on vähennettävä ja kunnallisen päätöksenteon liikkuma-alaa lisättävä. Kuntien pakkoliitoksia ei tule toteuttaa.

Suomalainen kaupunkimainen elämänmuoto

Suomalainen kaupunkikulttuuri ja kaupunkimainen elämänmuoto ovat löytämässä oman identiteettinsä, kun rakennemuutoksen tasaannuttua uudet kaupunkilaiset ovat juurtumassa uusille kotiseuduilleen. Suomalaista kaupunkikulttuuria ja omapohjaista elämänmuotoa on vahvistettava.

Kaupungin ja maaseudun keskinäisen vuorovaikutuksen on perustuttava tasapainoiseen ja sopusointuiseen rinnakkaiseloon. Elävät kaupungit ja elinvoimainen maaseutu tarvitsevat toisiaan. Kaupungit ovat kaupan, koulutuksen ja kulttuurin keskuspaikkoja. Ne toimivat myös maakuntien hallinnollisina keskuksina. Maaseudun luonnonvarat ja elinkeinot puolestaan muodostavat elintarvikehuoltomme ja metsätaloutemme perustan. Maaseutu tarjoaa uusia työpaikkoja ja -mahdollisuuksia myös muiden ammattien harjoittajille. Maaseudun puhdas luonto antaa sekä kaupunkilaisille että maaseudun asukkaille mahdollisuuksia virkistykseen ja monipuolisiin harrastuksiin.

Kaupungin ja maaseudun yhtäläinen arvo elämänmuodollemme on tunnustettava ja kehitettävä molempia tasapuolisesti. Ihmisten elinmahdollisuudet, kotoisa asuinpaikka, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö, sopusointu luonnon kanssa sekä monipuoliset kulttuuri- harrastusmahdollisuudet on turvattava sekä kaupunkilaisille että maaseudun asukkaille.

Tulevaisuuden kaupungit on rakennettava ekologisesti kestäviksi. On käynnistettävä ekokaupunkikokeiluja, jotta pyrkimyksistä kohti ihmis- ja ympäristöystävällisiä kaupunkeja saadaan riittävästi kokemuspohjaista tietoa.

Yhdyskuntasuunnittelulla on tähdättävä siihen, että jokaisen suomalaisen asuin- ja työpaikka sijaitsevat mahdollisimman lähellä toisiaan. Suurten ja epäviihtyisien lähiöiden sijasta on uusrakentamisessa painopiste siirrettävä pientaloalueiden ja väljien asuinyhteisöjen rakentamiseen. Kaupunkisuunnittelun keinoin on pyrittävä siihen, että jokaisessa kaupunginosassa asuu erilaisia ikä- ja sosiaaliryhmiä. Tämä luo edellytyksiä eri väestöryhmien keskinäiselle yhteisymmärrykselle.

Kaupunkien vanhat miljööt on säilytettävä elävinä, jotta niistä muodostuu peruskorjattuina eläviä aluekokonaisuuksia eikä konttoriviidakoita. Kansallisesti erityinen merkitys on Helsingin kaupunkikeskustalla, jonka kulttuurimiljöötä on huolella vaalittava myös uutta rakennettaessa.

Kaupungeissa asuville on varattava mahdollisuudet luonnonläheiseen virkistäytymiseen. Suurimpien väestökeskusten viheralueiden säilyminen on varmistettava erityisillä ohjelmilla. Kerrostaloalueiden elinympäristöä on parannettava puistoja ja istutuksia lisäämällä.

Kaikille kaupunkilaisille on pyrittävä takaamaan riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lasten päivähoidon ja terveyspalvelujen kehittämiseen sekä asunto-ongelmien ratkaisemiseen. Julkisten palvelujen ohella on sosiaali- ja terveyspalveluissa luotava valinnanvaraa myös niitä täydentävin yksityisin palveluin.

Vaikutusmahdollisuuksia kaupungeissa on parannettava tuomalla päätöksenteko mahdollisimman lähelle ihmisiä. Suurten kaupunkien elinympäristön viihtyvyyden ja toimivuuden vuoksi on aikaansaatava toimiva ja päätösvaltainen kaupunginosahallinto. Omaehtoisen kansalaistoiminnan kautta kanavoituvat mielipiteet on otettava nykyistä paremmin huomioon kunnallisessa päätöksenteossa. Kaupunkien luottamus- ja virkamiesjohdon on nykyistä paremmin kuunneltava asukasyhdistysten, kaupunginosaseurojen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen mielipidettä.

Tasapainoiseen talouteen

Viime vuosien talouspolitiikka on ollut määrätietoista ja johdonmukaista. Sen ansiosta suomalaisten työllisyys ja ansiokehitys ovat olleet selvästi parempia kuin muissa teollisuusmaissa keskimäärin. Talouspolitiikassa on noudatettu suomalaisiin oloihin hyvin sopivaa linjaa. Sen tärkeimpiä päämääriä ovat yritysten joustava uudistuminen, pienyritysten kannustaminen, hyvä yhteistyö etupiirien kesken sekä tehokas aluepolitiikka ja peruselinkeinojen arvostaminen.

Taloudellisen menestymisen seurauksena suomalaisten valtaenemmistön aineelliset perustarpeet on varsin hyvin tyydytetty. Siksi talouspolitiikan perustavoitetta voidaan vähitellen laajentaa puhtaasta määrällisen kasvun politiikasta. Taloudelliset tavoitteet on mahdollista sovittaa yhteen ihmisten muiden tarpeiden kanssa. Aineellisen hyvinvoinnin rinnalle nousevat ihmisten henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi sekä luonnon tasapainon vaaliminen. Ihmisen ja luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen on pitemmän päälle myös kaikkein taloudellisinta ajattelua.

Taloudellisen kehityksen painopisteen muutos on mahdollinen myös siksi, että tekniikan kehitys luo edellytykset yritystoiminnan hajauttamiselle sekä luonnonvarojen säästämiselle. Tulevassa talouskehityksessä onkin pyrittävä laadulliseen, uudistavaan kasvuun.

Taloudellisen ajattelun muutos ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Se vaatii ihmisten asenteiden kypsymistä uusien valintojen tekemiseen. Myös valtiollisella päätöksenteon tasolla hajautettu ja luonnonmukainen taloudenpito on poliittinen linjavalinta.

Taloudelle selkeät puitteet

Suhteessa elinkeinoelämään ja sen vapauteen Keskustapuolueen lähtökohtana on puitetalousajattelu. Talouden toimintaa on ohjattava lainsäädännöllä. Joillakin alueilla talouden ohjausta on tarpeen voimistaakin. Taloudellisessa toiminnassa on kautta linjan pantava suurempi paino elinympäristön säilymiselle ja viihtyisyydelle sekä luonnonvarojen säästämiselle. Yritystoiminnan alueellista sijoittumista on ohjattava soveltuvin valtiovallan toimin nykyistä tehokkaammin. Edelleen on huolehdittava lainsäädäntötoimin siitä, että elinkeinoelämä ei holhoa ihmisiä, vaan kunnioittaa ihmisten sosiaalisia tarpeita ja henkisen kasvun vaatimuksia.

Suomalainen yritystoiminta koostuu oloihimme sopivissa suhteissa yksityisestä, osuustoiminnallisesta ja valtion yritystoiminnasta. Niillä kullakin on omat erityispiirteensä ja tehtävänsä kansantalouden kokonaisuudessa. Valtionyhtiöiden toimintaperiaatteita on selkeytettävä, niiden rönsyily toimialansa ulkopuolelle on estettävä ja niiden hallintoa on kehitettävä muun muassa korostamalla yhtiöiden hallintoneuvostojen asemaa. Osuustoiminnan periaatteita noudattavalla yritystoiminnalla on vastaisuudessakin mahdollisuus säilyttää vahva sija talouselämässä. Erityisesti peruselinkeinojen piirissä osuustoiminnalla on ratkaisevan tärkeä tehtävä.

Kaikille mielekästä työtä

Työpaikan tarjoaminen kaikille sitä haluaville kansalaisille on oltava tinkimätön periaatteellinen lähtökohta. Talouspolitiikan onnistumista mitataan yhä enemmän sillä, kuinka hyvin työllisyyden hoidossa onnistutaan. Yleistä talouspolitiikkaa on harjoitettava niin, että eri elinkeinoissa on mahdollista luoda uusia työpaikkoja. Kannattava yritystoiminta on työllisyyden hoidon vahvin perusta. Erityisesti pienyritysten toimintaedellytyksiä on parannettava, koska pienyritykset ovat parhaita ja joustavimpia työllistäjiä.

Työllisyyden hoidossa on otettava huomioon erilaisten työaikajärjestelyjen työllisyyttä parantavat vaikutukset. Työn uudelleenjako työssäkäyvien ja työttömien kesken ei ole mahdollista ilman työaikakysymyksen ratkaisua sekä lyhyempiä ja joustavampia työaikoja.

Nuorisotyöttömyys on räikeimpiä yhteiskunnallisia ongelmiamme. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden ja niiden aiheuttamien seurausvaikutusten poistamiseksi tarvitaan erikoiskeinoja, joiden toimeenpano on valtion vastuulla. Keskeinen keino työllisyyden turvaamiseksi on sosiaaliturvan rahoitusjärjestelmän korjaaminen siten, että työvoiman verotusta kevennetään, jolloin työvoiman käyttö tulee nykyistä edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Alueellisten työttömyyserojen keventämiseksi on toteutettava sosiaaliturvamaksujen alueellinen porrastus. Työttömyysongelman lieventäminen edellyttää myös uusien työllisyyspolitiikan välineiden ennakkoluulotonta kokeilua ja kehittämistä, joskin yleinen talouspolitiikka on tärkein työllisyyteen vaikuttava tekijä.

Pienten ja keskisuurten yritysten puolesta

Yritystoiminnan keskittyminen on jatkunut huolimatta valtiovallan toimista, joilla on tuettu ja kannustettu pienyrityksiä. Keskustapuolue vastustaa pääomien kaikenlaista kasaantumista. Yrityskoon liiallinen kasvu edistää mm. yritystoiminnan alueellista keskittymistä.

Vahingollista talouselämän keskittymistä on myös yritysten joutuminen pankkien ja vakuutuslaitosten yhä tiukempaan holhoukseen. Lainsäädännöllä onkin rajoitettava pankkien ja vakuutuslaitosten oikeutta omistaa yritysten osakkeita joko suoraan tai välikäsien kautta.

Keskittymistä edistävät tekijät on poistettava lainsäädännöstä, verotuksesta ja yritysten julkisesta tuesta. Samoin on pienyritysten toimintaedellytyksiä edelleen vahvistettava. Pienyritysten verotusta on kevennettävä erityisesti omistajayrittäjien ja ammatinharjoittajien osalta. Mahdollisuus joutua harkintaverotuksen kohteeksi on pienyrityksiltä kokonaan poistettava. Pienyritysten rahoitusmahdollisuuksia, liikkeenjohtoa, tuotekehittelyä ja markkinointia on eri tavoin tuettava ja kehitettävä. Yrittäjäkoulutusta on laajennettava.

Keskittymisen ja sen haittojen estämiseksi on hajautettava yritysten omistusta. Tällöin on tarpeellista edistää kansalaisten mahdollisuuksia omistaa yritysten osakkeita, mikä edellyttää mm. verotuksellisia ratkaisuja.

Hajautettuun energiantuotantoon

Virallisissa energiaohjelmissa viitoitettu energiapolitiikan peruslinja on säilytettävä. Kotimaisen energian lisääminen ja energian säästäminen on nostettava myös käytännön energiaratkaisuja ohjaaviksi periaatteiksi. Ne on otettava lähtökohdaksi mm. energian hinnoittelussa ja verotuksessa.

Keskustapuolue ei hyväksy uusien ydinvoimaloiden rakentamista. Suomen sähköhuolto on turvattava ilman ydinvoiman lisärakentamista. Nykyisistä ydinvoimaloista luovutaan niiden vanhetessa.

Nykyisten ydinvoimaloiden turvallisuudesta on huolehdittava tähänastista tarkemmin. Tätä edellyttää erityisesti laitosten vanhenemisesta aiheutuva turvallisuusriskien kasvu. On huolehdittava siitä, että ydinvoimaloiden vakuutukset ovat ajan tasalla. Atomivastuulaki on uudistettava.

Sähkön riittävyyden turvaamiseksi on kiirehdittävä hajautetun sähköntuotannon rakentamista. Sen perustana ovat kotimaiset polttoaineet erityisesti Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa, maakaasu Etelä-Suomessa sekä rannikolla myös kivihiili, jonka käytön lisäämisen ehdoton edellytys on savukaasujen riittävä puhdistus.

Sähkön tukku tariffia ja kantaverkon käyttöehtoja on muutettava niin, että voimme turvata edullista talvisähköä tuottavien kaukolämpövoimaloiden rakentaminen suuriin ja keskisuuriin kaupunkeihin. Kuntataajamiin soveltuvaa pienvoimalatekniikkaa on ripeästi kehitettävä ja kokeiltava.

Perusvoiman riittävyys tulee varmistaa rakentamalla useita turvelauhdevoimaloita turvevaroiltaan runsaimmille alueille. Valtiovallan ei tule asettaa esteitä Kollajan ja Vuotoksen altaiden rakentamiselle ja muiden vesivoimalainvestointien toteuttamiselle osana pääosin jo rakennettujen jokien vesivoiman käytön tehostamista, jos voimayhtiöt ja paikallinen väestö pääsevät niistä yksimielisyyteen. Sen sijaan valjastamattomat joet on säilytettävä luonnontilaisina.

Energiatuotannossa on kautta linjan käytettävä mahdollisimman ympäristöystävällistä tekniikkaa. Kaikki uudet voimalat, samoin kuin jo käytössä olevat, on varustettava tehokkailla puhdistuslaitteilla.

Pitkällä tähtäyksellä on pyrittävä niin voimakkaaseen energian säästöön ja vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämiseen, että riippuvuutta kaikenlaisista suurvoimaloista voidaan merkittävästi vähentää.

Julkinen talous ja talouspolitiikka

Julkisia varoja on käytettävä tehokkaasti. Se edellyttää, että jatkossakin noudatetaan tiukkaa ja säästäväistä budjettipolitiikkaa. Keskustapuolueen tavoitteena on, että valtiontalouden ja kunnallistalouden yhteinen osuus ei enää kasva. Valtion ja kuntien on tuotettava nykyisen veroasteen puitteissa kansalaisten tarpeita vastaavat korkeatasoiset palvelut.

Keskustapuolueen mielestä kansalaisten välisiä toimeentuloeroja on edelleen tasoitettava, mikä edellyttää progressiivisen verotuksen sosiaalisten tulonsiirtojen säilyttämistä. Parempi tie olisi kuitenkin kaventaa palkkaeroja, jolloin tarve valtion toteuttamaan tulontasaukseen pienenisi. Keskustapuolue kannattaa valtionverotuksen keventämistä siten, että verokevennykset koskevat kaikkia veronmaksajia.

Suomen taloudellinen itsenäisyys turvattava

Vahva ja hyvin hoidettu kansantalous luo perustan maan taloudelliselle itsenäisyydelle. Korkealaatuinen taloudellinen ja teknologinen perusrakenne mahdollistaa osallistumisen kansainväliseen taloudelliseen yhteistyöhön.

Ulkomaankaupan merkitys Suomen kansantaloudelle ja työllisyydelle on erittäin tärkeä. Suomalaisten tuotteiden vientimahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla on siksi turvattava. Suomen on varjeltava omaa kansallista etuaan kansainvälisessä talous- ja teknologiayhteistyössä ja jatkuvassa taloudellisessa yhdentymisessä. Suomen on toisaalta toimittava aktiivisesti idän ja lännen taloudellisen ja teknologisen yhteistyön lisäämiseksi.

Sellaisessa yhdentymisessä, joka merkitsee kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventumista, Suomen ei pidä olla mukana. Keskustapuolue vastustaa pääomamarkkinoidemme täydellistä avaamista ylikansalliselle sijoituspääomalle.

Suomi viherlinjalle

Puhdas luonto ja hyvin hoidettu elinympäristö ovat tärkeimpiä edellytyksiä ihmisten terveydelle, viihtyvyydelle ja henkiselle hyvinvoinnille. Uudistuvissa luonnonvaroissa on myös Suomen aineellisen rikkauden perusta. Taloudellinen toimeentulomme riippuu ratkaisevasti siitä, osaammeko huolehtia luonnonvarojen käytöstä ja uudistumisesta.

Hyvinvoinnin jatkuvuudesta huolehtiminen edellyttää uudistuviin luonnonvaroihin -peltoihin, metsiin ja vesiin - perustuvan tuotannon mitoitusta niin, että luonnon jatkuva tuottokyky säilyy. Koska uudistuvat luonnonvaramme karttuvat maan kaikissa osissa, on niitä hyödyntävän tuotannon toimittava hajautetusti maan eri puolilla. Tuotantomenetelmät eivät saa horjuttaa luonnon herkkää tasapainoa ja siten aiheuttaa uhkaa tulevaisuudelle.

Ympäristöhaitat kuriin

Lähivuosien vakavin ympäristöongelma on happamista sateista aiheutuva metsien, peltojen ja vesien saastuminen. Happosateiden aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi on laadittava toimintaohjelma, jolla kotimaisia paastoja vähennetään 50 prosentilla vuoteen 1993 mennessä verrattuna vuoden 1980 päästöihin. Ongelman kansainvälisen luonteen vuoksi Suomen on toimittava aloitteellisesti toimivien sopimusten aikaansaamiseksi ylikansallisten ympäristövaurioiden torjumiseksi. On mm. tutkittava edellytykset kansainvälisen ilmansuojelurahaston perustamiseen.

Liikennesuunnittelun keinoin ja lyijyttömän polttoaineen ripeällä käyttöönotolla on ryhdyttävä vähentämään liikenteen aiheuttamaa saastumista taajamissa. Lyijytöntä polttoainetta käyttäviä autoja on ryhdyttävä suosimaan alentamalla niiden autoveroa ja suosimalla öljytuotteiden hinnoittelussa ympäristöystävällisempiä polttoaineita. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä on lainsäädännöllisin toimin päästävä siihen, että kaikki Suomessa uusina myytävät autot käyttävät lyijytöntä polttoainetta.

Keskustapuolueen tavoitteena on pienissä yksiköissä ja hajautetusti tapahtuva energiatuotanto, joka mahdollisimman pitkälle perustuu kotimaisiin polttoaineisiin.

Kivihiilen, öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien saasteiden vähentämiseksi on näitä polttoaineita käyttävät laitokset varustettava välittömästi tehokkailla puhdistuslaitteilla. Energiaa säästävän ja ympäristöä suojelevan tekniikan kehittämistä ja käyttöönottoa on edistettävä.

Ydinenergian tuotanto sisältää merkittäviä ympäristöriskejä. Keskeisimpinä ongelmina on kymmeniä tuhansia vuosia radioaktiivisina säilyvien ydinjätteiden sijoittaminen. Keskustapuolue ei hyväksy ydinjätteiden sijoittamista kuntaan, jonka asukkaat ja päättävät elimet ovat ratkaisua vastaan. Myös suunniteltujen loppusijoituskuntien naapurikuntien mielipiteelle on pantava painoa.

Tuotantotoiminnassa ja kotitalouksissa syntyy jätteitä, joiden jatkokäsittelyn puuttuminen aiheuttaa miljardien markkojen tappioita kansantaloudessa sekä vaikeita ympäristöongelmia varsinkin asutuskeskuksissa. Jätteiden talteenottoa ja hyötykäyttöä on sen vuoksi tehostettava tutkimuksella ja riittävällä yhteiskunnan tuella. Ohjauskeinoina on käytettävä verotus- ja hintapolitiikkaa. Ongelmajätteiden keräily ja hävittäminen on saatava pikaisesti kuntoon julkisen vallan toimenpitein. Uusiopaperia tulee valmistaa jätepaperista ainakin julkisen hallinnon käytettäväksi.

Myrkyttyminen ja kemikalisoituminen uhkaavat ihmisten terveyttä. Näiden riskien torjumiseksi tarvitaan jatkuvaa tutkimusta ja siihen perustuvaa ohjausta ja valvontaa.

Vakavimmat kotoperäiset ympäristöongelmat aiheutuvat tällä hetkellä teollisuuden ja asutuskeskusten toiminnasta. Maatalouden aiheuttamien ympäristöongelmien poistamiseksi on luotava erityinen maatalouden ympäristöohjelma. Sen puitteissa tulee koulutuksen avulla sekä lainoin ja avustuksin kannustaa viljelijöitä ympäristön tilaa parantaviin tuotantomenetelmiin ja ympäristönsuojeluinvestointeihin.

Kaupungista viihtyisä elinympäristö

Luonnon ja ihmisen elinympäristön säilyminen puhtaana ja viihtyisänä edellyttää hajautettua asutus- ja yhdyskuntarakennetta.

Asumista ja maankäyttöä koskeva päätösvalta tulee hajauttaa mahdollisimman pitkälle kuntiin. Maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta on toteutettava ensisijassa alueilla, jotka ilman niitä kasvavat hallitsemattomasti ja ruuhkautuvat. Yleisiin tarpeisiin lunastettavista yksityismaista on suoritettava täysi korvaus.

Kerrostaloalueiden elinympäristöä on parannettava puistoja ja istutuksia lisäämällä. Samoin on taajamissa asuville ihmisille varattava mahdollisuudet virkistäytymiseen luonnossa. Tämän vuoksi on erityisesti suurimpien väestökeskusten alueella vielä sijaitsevat viheralueet suojattava erityisillä ohjelmilla, joihin voidaan puuttua vain ympäristöministeriön luvalla. Lähiöiden palveluja ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on nopeasti parannettava ja monipuolistettava. Siirtolapuutarhoja ja viljelyspalstoja on lisättävä. Vapaa-ajan asuntojen hankkimista on suosittava.

Pientaloasutus on asukkaiden kanssakäymisen ja yhteisöhengen kannalta suotuisa asumistapa. Sosiaalisen ympäristön kannalta epäonnistuneilla asuinalueilla on pyrittävä luomaan yhteistyöhenkeä parantamalla, ihmisten keskinäisiä harrastusmahdollisuuksia sekä kannustamalla omatoimisuuteen asuinympäristön parantamisessa.

Maaseudun elinvoima turvattava

Maaseudun elinvoiman turvaaminen edellyttää vähintään nykyisen väestömäärän elämisen mahdollistamista maaseutu- ja haja-asutusalueilla. Maaseudun elinvoiman säilyttämiseksi on sen asukkaille turvattava riittävät työ- ja toimeentulomahdollisuudet sekä kauppa-, liikenne- ja muut palvelut. Erityisesti on turvattava uhanalaisten posti-, joukkoliikenne- ja myymäläautopalveluiden jatkuminen harvaanasutuilla syrjäseuduilla.

Maallemuuttoa on helpotettava. Maaseutu tarvitsee tulevaisuudessa uusia viljelijäammatin harjoittajia myös muista väestöryhmistä. Myös muiden ammattien harjoittajille tulee luoda mahdollisuudet asua ja elää maaseudulla.

Maa- ja metsätalous on edelleen maaseudun asukkaiden toimeentulon perusta. Joskin muiden pää- ja sivuelinkeinojen merkitys kasvaa koko ajan. Maatalouspolitiikan rinnalla on ryhdyttävä toteuttamaan laaja-alaista maaseudun kehittämispolitiikkaa.

Talonpoikaisilla pien- ja perheviljelmillä tapahtuva maataloustuotanto on tapa hoitaa ja hyödyntää uudistuvia luonnonvaroja. Nykyisen laajuisen tuotannon, erityisesti työvaltaisen kotieläintuotannon harjoittamismahdollisuudet on turvattava oikeudenmukaisesti mahdollisimman monelle tilalle. Keskustapuolueen tavoitteena on noin 150 000 tuotannossa olevaa maatilaa tulevaisuudessa.

Tilakoon yleisestä kasvattamistavoitteesta on luovuttava, koska se on ristiriidassa maaseudun elinvoiman turvaamisen kanssa. Ensivaiheessa tämä tarkoittaa rajoituksia suurimmille tiloille. Pientilojen elinkelpoisuutta on parannettava ohjaamalla valtiovallan toimenpitein myyntiin tuleva maatalous- ja metsämaa sekä vapautuvat tuotantomahdollisuudet eniten niiden tarpeessa oleville viljelijöille.

Kotimaisen kulutuksen ylittävä elintarviketuotanto on vietävä ulkomaille mahdollisimman pitkälle jalostetussa muodossa. Tällöin sen kilpailuasema ulkomaisilla markkinoilla vahvistuu ja sen kansantaloudelle aiheuttama rasitus mm. lisääntyvien työtilaisuuksien kautta pienenee. Elintarvikkeista kuluttajille koituvien kustannusten vähentämiseksi on elintarvikeketjun ns. väliportaiden hinnanmuodostukseen kohdistettava jatkuvaa huomiota.

Maatalouden tuotannonohjaus on muodostunut byrokraattiseksi ja yksityiskohtaiseksi holhoukseksi. Perinteistä talonpoikaista vapautta on ryhdyttävä palauttamaan ottamalla käyttöön mm. sellaisia tuotteiden ja tuotantopanosten hintaporrastuksia, jotka viljelijöiden omaan harkintaan nojaten estävät suomalaisiin oloihin ylisuurten tuotantoyksiköiden syntymisen. Olemassaolevien ylisuurten kotieläinyksiköiden tuotantoa on vähennettävä korvausta vastaan. Tuotantorajoitusten alueelliset vaikutukset on selvitettävä ja epäkohdat korjattava.

Viljelijäperheelle täyden toimeentulon tarjoavan tuotannon rinnalla tarvitaan myös osa-aikaviljelyä. Esimerkiksi monille maaseudun pienyrittäjille maanviljelys on välttämätöntä kohtuullisen toimeentulon saavuttamiseksi ja nämä viljelijät on otettava maatalouspoliittisten toimenpiteiden piiriin. Näin myös pienet tilat voivat säilyä ja turvata maaseudun elinvoimaa ja maalaiskylien palvelusvarustusta. Sellainen osa-aikaviljely, joka perustuu asumiseen tilan ulkopuolella ja jota ei voida pitää tarpeellisena harjoittajansa toimeentulolle, ei rajoitetussa tuotantotilanteessa ole suotavaa eikä yhteiskunnan pidä sitä tukea.

Maatalouden tuotantomenetelmiä on kehitettävä sopusointuisiksi luonnon kiertokulkuun. Tilakohtaista omavaraisuutta tuotantopanosten osalta on palautettava. Maatalousverotusta on uudistettava työvaltaista tuotantoa kannustavaan ja investointeja säästävään suuntaan. Ehdotukset ns. luonnonmukaisen viljelyn ja tuotekaupan järjestämiseksi on viipymättä toteutettava.

Maatalousmaan hintaa on vakautettava niin, että maata toimeentulonsa varmistamiseksi ostava saa sen kohtuuhintaan. Valtion ei pidä tukea ylihintaisia maakauppoja.

Valtiovallan on nopeasti helpotettava tuotantoaan aloittavien nuorten viljelijöiden kärjistyviä taloudellisia vaikeuksia. Tuotannon käynnistämisavustusten ja valtionvaroista myönnettävien maatilalainojen ehdoissa on otettava huomioon maatalouden alhainen tuottavuus. Verolainsäädännössä on toteutettava toimiva varausjärjestelmä sukupolvenvaihdokseen ja muihin huomattaviin investointeihin varautumiseksi ja näin oman pääoman kartuttamiseksi.

Biotekniikalla on lähivuosina tärkeä merkitys maaseudun elinvoiman kannalta, sillä merkittävä osa bioteknisten tuotteiden raaka-aineista saadaan maataloudesta. Biotekniikka tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia tuotannollisiin sovellutuksiin. Kansainvälisen etulyöntiaseman saavuttamiseksi biotekniikan ja mikrobiologian alalla niihin on määrätietoisesti lisättävä voimavaroja opetuksessa, korkeakouluissa ja yrityksissä. Biotekniikan sovellutuksia, kuten geenitekniikkaa, on käytettävä ainoastaan eettisesti ehdottoman kestävällä tavalla.

Maatalouden liitännäiselinkeinojen ja maaseudun muun pienimuotoisen yritystoiminnan edistämiseksi on aikaansaatava nykyistä maaseudun työpaikkatukea kehittämällä koko maan kattava lakisääteinen rahoitusjärjestelmä maataloushallinnon yhteyteen. Maatalouslomittajien kasvavan ammattikunnan toimeentuloa ja sosiaaliturvaa on nopeasti kehitettävä.

Osuustoiminnan tulee osaltaan kantaa vastuuta maaseudun elinvoiman ja toimivuuden säilyttämisestä. Pellervolaisten keskusliikkeiden ja osuuskuntien on löydettävä maaseudun elinvoimaisuuden kannalta järkevä ja jäseniä hyödyttävä yhteistyö. Yhteistyön tulee suuntautua kotimaisia tuotteita, koneita, laitteita, energiaa ja raaka-aineita suosivaan suuntaan.

Metsätalous maaseudun tueksi

Metsätaloutta on harjoitettava pääsääntöisesti maatalouden yhteydessä. Metsäomaisuuden keskittyminen teollisuudelle, muille yksityisille suuromistajille ja valtiolle on pysäytettävä. Valtion, kuntien ja teollisuuden metsämaita on palautettava sitä toimeentulonsa varmistamiseen tarvitsevalle pienviljelijäväestölle. Täyden toimeentulon perheelle tarjoavien, metsätilojen perustaminen on tehtävä mahdolliseksi siellä, missä muutoin on uhkana kylien autioituminen. Tarvittavat muutokset lainsäädäntöön on tehtävä pikaisesti.

Metsien hoidossa ja puun korjuussa on lisättävä metsänomistajien omaa osuutta. Hankintakauppojen tuoton tulee olla vähintään sama kuin pystykaupoissa. Avohakkuisiin perustuvan metsänuudistuksen vaihtoehtona on otettava lisääntyvästi käyttöön valikoivia korjuutapoja ja luontoa säästäviä menetelmiä. Kemiallisesta vesakontorjunnasta, erityisesti lentoruiskutuksista ja metsien syväaurauksesta on metsätaloudessa luovuttava.

Poronhoidon ja muiden luontaiselinkeinojen edut on turvattava metsätalouteen liittyvien etujen rinnalla. Porotalouden edistämiseksi on ponnistuksia poronlihan viennin ja kotimaisen kulutuksen edistämiseksi lisättävä.

Metsien järkiperäinen hoito ja hyväksikäyttö edellyttää harvennusmetsistä karttuvan pienpuun nykyistä tehokkaampaa talteenottoa ja hyväksikäyttöä. Pienpuun korjuuta ja käyttöä energialähteenä on edistettävä työllisyys-, energia- ja tariffipoliittisin toimenpitein.

Keskustapuolue kannattaa pienomistusta myös metsien hallinnossa. Metsänomistajien oikeus pitää hallussaan pieniäkin metsäaloja on säilytettävä. Myös taajamissa asuville metsänomistajille on luotava nykyistä paremmat edellytykset hoitaa ja korjata metsiään.

Suomalaisuus ja sivistys voimavaroina

Pienen kansan voima ja tulevaisuuden perusta on sivistyksessä ja kulttuurissa. Suomalainen sivistys ja kulttuuri sekä niiden kautta kansallinen identiteettimme joutuvat ahtaalle ylikansallisen viihdeteollisuuden paineissa. Kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääntyessä suomalaisten henkinen itsenäisyys säilyy vain vaalimalla ja kehittämällä kansallista kulttuuria. Kulttuurielämässä maakuntien Suomen rakentaminen edellyttää maakuntien omaleimaisen kulttuuriperinnön ja suomalaisen sivistysaatteen vaalimista J.V. Snellmanin hengessä. Kansallista kulttuuriamme rikastuttavien vähemmistöjen, suomenruotsalaisten ja saamelaisten, asema on turvattava.

Samalla kun kansallista kulttuuria vahvistetaan. on huolehdittava aitojen ja monipuolisten kansainvälisten kulttuurivaikutteiden vastaanottamisesta. Eristäytyminen kansainvälisistä vaikutteista ei ole mahdollista eikä toivottavaa. Omaehtoiseen henkiseen kehitykseen nojautuen voimme avoimesti kohdata lisääntyvän kanssakäymisen maailman.

Tukea suomalaiselle kulttuurille ja viestinnälle

Kansallinen joukkotiedotus joutuu kovien haasteiden eteen satelliitti- ja kaapelitelevisiolähetysten sekä videoiden nopean lisääntymisen takia. Kotimaiseen ohjelmatuotantoon onkin 1980-luvun loppupuolella panostettava niin, että kansallinen ohjelmatoiminta pystyy laadulla Kilpailemaan runsaan ulkomaisen ohjelmatarjonnan kanssa.

Yleisradion tehtävää kansallisena tiedonvälittäjänä on korostettava. Valtakunnan eri alueet on saatava tasapuolisemmin näkyviin uutis- ja ajankohtaistuotannossa. Yleisradion alueelliseen radio- ja TV-toimintaan on suunnattava lisää voimavaroja. Tällöin on otettava huomioon myös ruotsinkielisen ja saamelaisen väestön erityistarpeet.

Alue-, paikallis- ja kansalaisradioille on luotava toimintaedellytykset. Sananvapauden periaatteen mukaisesti eri kansalaisryhmille ja -järjestöille on oltava tasapuolinen mahdollisuus tuoda esille näkemyksensä ja mielipiteensä.

Maakunta- ja paikallislehdistöllä on suuri merkitys alueellisen ja paikallisen tiedonvälityksen sekä maakuntien henkisen omavaraisuuden kannalta. Monipuolisen lehdistön kehittymiselle on turvattava hyvät edellytykset.

Viestintäolojen muutoksessa kirjallisuuden asema on tukala. Sekä kotimaista että käännöskirjallisuutta on ryhdyttävä tukemaan uudella hintapolitiikalla. Laatukirjallisuudelta on poistettava liikevaihtovero. Kirjastopalvelujen taso on turvattava koko maassa.

Vapaan kansalaistoiminnan merkitys kulttuurin vaalijana ja kehittäjänä kasvaa jatkuvasti. Julkisia kulttuurimäärärahoja on suunnattava nykyistä enemmän vapaalle kansalaistoiminnalle. On tuettava erilaista omaehtoista kulttuuritoimintaa. Määrärahoja on varattava nykyistä enemmän myös vapaa-ajantilojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen.

Koulun kautta sivistykseen

Koulun ja kasvatuksen tehtävä on luoda edellytykset ihmisen kasvulle sivistykseen. Niiden on irtauduttava ihmisen lastaamisesta pirstaleisella kertakäyttötiedolla.

Perus- ja jatkokoulutusjärjestelmän tulee turvata kansalaisille yhtäläiset opiskelumahdollisuudet varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Tämä edellyttää mm. opintotukijärjestelmän edelleen kehittämistä. Korvaavien ja vaihtoehtoisten opetusmenetelmien käyttö nykyisen koulujärjestelmän sisällä ja sen ulkopuolella on tehtävä tähänastista paremmin mahdolliseksi. Peruskoulussa on saamenkielisille voitava antaa saamenkielistä opetusta.

Jotta koulu pystyy tarjoamaan laaja-alaisen sivistyksen edellytykset, humanistisen, yhteiskunnallisen ja luonnontieteellisen opetuksen on oltava keskenään tasapainossa. Taidekasvatukselle ja kädentaitojen kehittämiselle kouluissa on taattava nykyistä paremmat edellytykset. Koulun kasvatusmenetelmiä on kehitettävä kilpailusta yhteistyötä korostaviksi ja on parannettava oppilaiden osallistumismahdollisuuksia. Kansainvälisyys- ja rauhankasvatuksen toteutuminen edellyttää opettajien valmiuksien kehittämistä sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Koulujärjestelmän keskusjohtoisuutta on edelleen vähennettävä. Itsenäistä päätösvaltaa on annettava nykyistä enemmän opettajille, oppilaille, vanhemmille ja paikallistason kouluviranomaisille. Uusien koululakien mukaisille koulujen johtokunnille on annettava riittävästi päätösvaltaa.

Keskiasteen koulutuksen uudistus vaatii onnistuakseen opetuksen voimakasta laadullista kehittämistä. Lukion ja ammatillisen koulutuksen vastakkainasettelusta on pystyttävä irtautumaan. Pitkän tähtäyksen tavoitteeksi on asetettava, että jokainen suomalainen saa ammatillisen koulutuksen joko keskiasteella tai korkeakoulussa. Lukiota on kehitettävä yleissivistävänä oppilaitoksena niin, että se antaa perusvalmiudet jatko-opintoihin sekä korkeakouluissa että ammatillisella keskiasteella. Ammatillinen keskiaste on asetettava voimavarojen jaossa lähivuosien painopistealueeksi, jotta keskiasteen uudistus voidaan toteuttaa tarkoitetulla tavalla.

Korkeakouluista "Suomen yliopisto"

Suomessa on alueellisesti verraten kattava korkeakouluverkosto. Jotkut maakunnat ovat tosin edelleen ilman omaa korkeakoulua.

Eri korkeakoulut täydentävät ja tukevat toisiaan. Niitä on kehitettävä tutkimuksellisesti ja opetuksellisesti toimintakykyisiksi yksiköiksi ja palvelemaan oman sijaintialueensa kaikinpuolista henkistä ja aineellista kehitystä.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa harjoitettavaan perustutkimukseen on suunnattava riittävästi varoja. Myös poikkitieteelliseen tutkimukseen on kiinnitettävä huomiota. Tutkimusmäärärahojen kasvu on suunnattava ensisijassa yliopistoille, korkeakouluille ja itsenäisille tutkimuslaitoksille. Määrärahojen jaossa on eri tieteenaloja kohdeltava keskenään tasapuolisesti.

Aika on kypsynyt korkeakoulujen tutkintorakenteen tarkistamiselle. Kapea-alaisista tutkinnoista on siirryttävä väljempiin koulutusohjelmiin, joissa on tuntuvasti lisätty valinnanmahdollisuuksia ja joustavuutta. Tutkintojen oppisisällöt ja tavoitteet on mitoitettava uudelleen ottamalla huomioon tulevaisuudessa voimakkaasti laajeneva jatko- ja täydennyskoulutus. On tutkittava mahdollisuudet toteuttaa avoin yliopisto avaamalla halukkaille vapaa pääsy joihinkin tiedekuntiin.

Aikuiskoulutusta lisättävä

Aikuisten ammatillista ja yleissivistävää koulutusta on lisättävä. Sekä työelämässä että sen ulkopuolella oleville on tarjottava mahdollisuudet jatko-, uudelleen- ja täydennyskoulutukseen. Aikuisopiskelijoille suunnattava taloudellinen tuki on kohdistettava sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Avoimen korkeakoulun mahdollisuuksia toimia paikallisella tasolla tulee lisätä.

Liikunta on osa suomalaista kulttuuria

Liikuntakasvatuksen on suuren kansanterveydellisen ja kasvatuksellisen merkityksensä vuoksi sisällyttävä kaikkien koulujen opetusohjelmaan päivähoidosta yliopistoon. Liikuntapaikkojen rakentamisessa ja suunnittelussa on otettava huomioon kuntoliikunnan lisääntyminen. Jokaiselle paikkakunnalle on pyrittävä saamaan ainakin yksi kaikille väestöryhmille soveltuva sisäliikuntapaikka. Yhteiskunnan on parannettava urheiluseurojen toimintaedellytyksiä myöntämällä tukea seuraohjaajien palkkaukseen. Erityisryhmien, kuten vammaisten, liikuntamahdollisuudet on taattava.

Terveen kilpaurheilun kansanterveydellinen kasvattava arvo suomalaisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisääjänä on kiistaton. Urheilijoiden terveyden ja urheilun uskottavuuden kannalta on ensiarvoista, että huippu-urheilun kielteisistä lieveilmiöistä päästään eroon. Suomen kansainvälisessä liikuntatoiminnassa on tuettava urheilujärjestöjen ja urheiluväen itsenäistä päätösvaltaa ja tavoitteenasettelua. Kansainvälisen olympialiikkeen arvot ja ihanteet on saatettava niille kuuluvaan arvoonsa.

Kirkko yhteiskunnassa

Kristillinen usko on tärkeä osa suomalaista hengenelämää. Se tarjoaa suuntaviivoja ihmisten hengelliselle etsinnälle sekä opettaa yhteisvastuuseen. Kristillisillä kirkoilla kansalliset rajat ylittävinä yhteisöinä on kasvava merkitys kansojen välisen ymmärtämyksen ja vuorovaikutuksen lisäämisessä.

Uskonnonvapaus ja ihmisten tasavertaisuus uskonnosta riippumatta ovat nykyaikaisen valtion tunnusmerkkejä. Valtion on hyväksyttävä kansalaisten uskonnollisen vakaumuksen oikeutus ja arvostettava sitä.

Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen toimintavapaus ja -edellytykset on turvattava. Kirkon on voitava toimia itsenäisesti, valtion holhouksesta vapaana ja oman tunnustuksensa mukaisesti. Tämä periaate on ensisijaisen tärkeä valtion ja kirkon välisissä suhteissa. Vain itsenäinen kirkko voi toteuttaa aidosti oman tehtävänsä ja palvella yhteiskunnan kaikkia väestöpiirejä.

Koulun uskonnonopetus on säilytettävä tunnustuksellisena. Kotien kasvatustyötä tukevan uskonnonopetuksen tehtävänä on kasvattaa omasta uskontoperinteestään tietoisia, suvaitsevaisia, yhteiskunnallisen ja kansainvälisen vastuunsa tuntevia kansalaisia. Uskonnonvapauden periaatteen mukainen vähemmistöjen oikeus omaan uskonnonopetukseen on turvattava.

Kirkon ja yhteiskunnan välisiä suhteita tulee kehittää niin, että piispojen nimitysoikeus ja tuomiokapitulien ylläpito siirtyvät kirkolle.

Kuntien ja seurakuntien yhteistyötä on kehitettävä nuoriso-, sosiaali- ja kulttuurityössä.

Kekkosen linjalla

Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden vaaliminen ja turvallisuuspoliittisten etujen kaikinpuolinen edistäminen on Keskustapuolueen keskeinen tehtävä. Hyvin hoidettu ulkopolitiikka on turvallisuuspolitiikkamme onnistumisen ehdoton edellytys. Ulkopolitiikan tukena Suomi tarvitsee puolustusvoimat, jotka riittävän suorituskykyisinä pystyvät ehkäisemään maamme alueeseen kohdistuvat loukkaukset ja vastaamaan kansainvälisistä sitoumuksistamme.

Ulkopolitiikkamme linjanvetäjät, presidentit J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, ovat elämäntyöllään luoneet edellytykset maamme vakaan kansainvälisen aseman säilyttämiselle myös tulevaisuudessa. Paasikiven-Kekkosen linjan kulmakivenä on Neuvostoliiton kanssa vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus, ja siihen perustuvien hyvien ja luottamuksellisten naapuruussuhteiden ylläpitäminen Neuvostoliiton kanssa. Tämän peruslinjan jatkaminen ja sen pohjalta tapahtuva vuorovaikutuksen kaikinpuolinen kehittäminen eri elämänalueilla on Keskustapuolueen tärkein ulkopoliittinen tehtävä tulevaisuudessakin.

Suomi on osa Pohjolaa. Keskustapuolue pitää tärkeänä, että naapuruuteen ja samankaltaisiin yhteiskunnallisiin ja sivistyksellisiin perinteisiin perustuvia läheisiä suhteita Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä kehitetään jatkossakin. Pohjoismaiden Neuvoston ja Pohjoismaiden Ministerineuvoston työntehostaminen on yksi väline tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tulevaisuuden kehitysvaihtoehtojen kartoittamiseksi Keskustapuolue tukee Vaihtoehtoinen Pohjola-tutkimushanketta.

Suomen turvallisuuspoliittisten etujen mukaista on Pohjolan alueen nykyisen vakaan tilanteen säilyminen. Tätä pyrkimystä voidaan tehostaa ennen kaikkea Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen muodostamisella, joka sulkisi Pohjoismaat erilaisten ydinasespekulaatioiden ulkopuolelle. Keskustapuolue tukee kaikkia realistisia toimia, jotka voivat edistää hallitusten tasolla saavutettavaa yksimielisyyttä vyöhykkeen perustamiseksi, ja pitää tärkeänä Pohjoismaiden kansalaismielipiteen vahvistamista myönteiseksi vyöhykkeen toteuttamiselle.

Tuki liennytyksen politiikalle

Suomen noudattama aktiivinen ja rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka on kansainvälisen jännityksen aikoinakin turvannut maallemme ja kansallemme mahdollisuuden edistää niin kansallisia kuin kansainvälisen yhteisönkin etuja näkemystensä mukaisesti. Suomen on jatkossakin puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti pyrittävä pysyttäytymään suurvaltaristiriitojen ulkopuolella ja ylläpitämään ystävällisiä suhteita kaikkiin maailman valtioihin. Puolueettomuuspolitiikkaa noudattaen Suomen on tulevaisuudessakin pyrittävä edistämään kansainvälistä rauhaa, liennytystä ja kansojen välistä rauhanomaista yhteistyötä.

Osoituksena Suomen harjoittaman ulkopolitiikan menestyksestä on ollut se tapa, jolla Suomi on voinut edistää Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessia. Suomen edun mukaista on toimia luottamuksen lisäämiseksi ja yhteistyön laajentamiseksi kaikilla Helsingin päätösasiakirjan osa-alueilla. Toisaalta Suomen on pyrittävä laajentamaan Euroopan maiden välistä yhteistyötä uusille alueille. Erittäin tärkeää on saada aikaan pysyvä eurooppalainen yhteistyörakenne ympäristöongelmien ratkaisemista varten. Suomen on myös toimittava aktiivisesti laajapohjaisen yleiseurooppalaisen teknologisen yhteistyön puolesta, jonka onnistumisella olisi myönteinen vaikutus koko Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön kannalta.

Suomen on omalta osaltaan pyrittävä myötävaikuttamaan asevarustelukierteen katkaisemiseksi ja aseriisunnan, erityisesti ydinaseriisunnan aloittamiseksi maailmassa. Suomen on tuettava aktiivisesti kaikkia sellaisia toteuttamiskelpoisia aseidenriisunta-aloitteita, jotka voivat johtaa aseistuksen vähentämiseen kaikkien osapuolien yhteisen turvallisuuden pohjalta. Erityisen tärkeää on estää uusien asejärjestelmien kehittäminen ja aseistuksen leviäminen uusille alueille, kuten avaruuteen.

Tärkeän foorumin Suomen ulkopolitiikalle tarjoaa Yhdistyneet Kansakunnat. YK suo Suomen kaltaiselle pienelle puolueettomalle maalle mahdollisuuksia toimia kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseksi sekä tuoda esiin maan oman ulkopoliittisen linjan perusteita. Suomen etujen mukaista on jatkossa toimia YK:n ja sen erityisjärjestöjen toimintakyvyn vahvistamiseksi. Tärkeä osa YK-politiikkamme on osallistuminen YK:n rauhanturvajoukkojen toimintaan silloin, kun se on tarpeen ja mahdollista.

Kansainvälisen oikeudenmukaisuuden puolesta

Suomen ulkopolitiikalle on viime vuosina ollut leimallista yhteyksien laajeneminen Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Tätä kehityssuuntaa on jatkettava myös tulevaisuudessa. Sekä toiminnalla Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa että kahdenvälisten suhteiden luomisella Suomen on pyrittävä edistämään ristiriitojen rauhanomaista ratkaisemista sekä sosiaalisten epäoikeudenmukaisuuksien poistamista.

Kansainvälistä oikeudenmukaisuutta edistääkseen Suomen on omalta osaltaan toimittava maailmantalouden rakenteiden uudistamiseksi ja kehitysmaiden ongelmien voittamiseksi uuden kansainvälisen talousjärjestyksen (UKTJ) periaatteiden mukaisesti. Suomen kehitysyhteistyön suuntaamista ja laatua on kehitettävä siten, että suurin osa avusta annetaan vähiten kehittyneille maille ja kohdennetaan vastaanottajamaiden köyhimpien väestönosien perustarpeiden tyydyttämiseen. Tämä edellyttää kehitysyhteistyön painopisteen suuntaamista maaseutukehitykseen, opetukseen, terveyden ja naisten aseman parantamiseen. Kehitysyhteistyön ekologisten ja kulttuuristen vaikutusten entistä tarkemman huomioonottamisen on oltava kehitysyhteistyömme keskeisenä periaatteena.

Valtioneuvoston vuonna 1985 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti Suomen on vuonna 1989 saavutettava kehitysyhteistyömäärärahoissaan YK:n asettama tavoite 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Välivuosina on edettävä periaatepäätöksessä määriteltyjen tavoitteiden tahdissa, jotta 0,7 prosentin osuus BKT:sta saavutetaan aikataulussa.

Suomen on lisättävä elintarvikkeina annettavaa katastrofiapua.

Humanitaarisissa kysymyksissä Suomen on toimittava johdonmukaisesti kansainvälisten sopimusten ja Etykin päätösasiakirjan velvoitteiden ja suositusten mukaisesti. Vakavin ihmisarvoa polkevan politiikan muoto on Etelä-Afrikan tasavallan valkoisen hallituksen harjoittama apartheid-politiikka. Keskustapuolue vastustaa Etelä-Afrikan rotusortopolitiikkaa ja edellyttää Suomen hallitukselta toimia taloudellisten ja sivistyksellisten suhteiden katkaisemiseksi Etelä-Afrikkaan.

Keskustapuolue tukee Pohjoismaiden ja eteläisen Afrikan ns. SADCC-maiden (SADCC = Eteläisen Afrikan valtioiden kehitysjärjestö) välillä käynnistettyä laajennettua taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä pienoismuotoisen UKTJ:n suuntaviivojen mukaisesti.

Kansainvälisen pakolaisongelman jatkuvasti vaikeutuessa on Suomen kehitettävä omaa pakolaispolitiikkaansa. Ennen muuta on edelleen voimakkaasti tuettava YK:n pakolaisavun järjestöjen toimintaa ja pyrittävä pakolaisongelmien syiden poistamiseen. Samalla Suomen on kehitettävä omia valmiuksiaan ottaa hallitusti vastaan lisää pakolaisia.

Kansainvälisessä yhteistyössä erilaisten kansalaisjärjestöjen merkitys on jatkuvasti kasvanut. Keskustapuolue toimii aktiivisesti kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien vahvistamiseksi rauhan- ja solidaarisuustyössä. Erityisesti kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötoimintaan, joka usein saavuttaa ns. ruohonjuuritason valtion toimintaa paremmin, on lisättävä yhteiskunnan tukea. Tämä koskee esimerkiksi kehitysjoukkotoimintaa, joka on järjestettävä kansalaisjärjestöpohjalta. Myös kansalaisten kehitysmaakauppatoimintaa on tuettava sen edellytyksiä parantamalla.

Ulkomaankaupan edellytykset turvattava

Ulkomaankaupalla on tärkeä merkitys Suomen kansantaloudelle ja työllisyydelle. Suomalaisten tuotteiden vientimahdollisuudet on sen vuoksi turvattava kansainvälisillä markkinoilla. Puolueettomuuspolitiikan linjan mukaisilla kauppapoliittisilla järjestelyillä Suomi on luonut hyvät edellytykset ulkomaankaupan kehittämiselle. Nykyinen suotuisa asema on kyettävä säilyttämään.

Ulkomaankaupan erityinen haaste lähitulevaisuudessa on kaupallis-taloudellisen yhteistyömme jatkuvan kehityksen varmistaminen Neuvostoliiton kanssa. Suomen on myös pyrittävä vahvistamaan taloudellisia yhteyksiään kehitysmaihin. Suomen on kyettävä varmistamaan osallistumismahdollisuutensa kansainväliseen teknologiayhteistyöhön ja toimittava aktiivisesti idän ja lännen teknologisen ja taloudellisen yhteistyön lisäämisen puolesta.

Keskustaliikkeen suomalainen suunta

Keskustaliike syntyi kansallisen heräämisen yhtenä seurauksena tukemaan Suomen omaehtoista kehitystä. Talonpoikaisista juurista nousevasta ja maaseutuhenkistä elämänmuotoa vaalivasta liikkeestä on kehittynyt vihreä liike, joka rakentaa yhteiskuntaa luonnontaloudellisesti terveiden periaatteiden mukaisesti. Syntyjuuriensa ja aatteellisen olemuksensa mukaisesti Maalaisliitto-Keskustapuolueen tärkeimmät tavoitteet ovat olleet omakielinen kansallinen sivistys, kansanvaltaisesti toimiva tasavalta, maan talouden kestävä hoito, riittävä kansallinen eheys ja Suomen itsenäisyys.

Suomessa - pienessä ja pohjoisessa kahden kulttuuripiirin rajamaassa tarvitaan pysyvästi omaehtoisista suomalaisista lähtökohdista ponnistava, uudistustahoinen ja elinvoimainen keskustaliike, jonka päämääränä on huolenpito Suomesta.

Omakielisen kansallisen kulttuurin rakentaminen suhteellisesti lyhyessä ajassa on ollut suuri saavutus. Keskustapuolue pitää sen kehittämistä ja vaalimista yhtenä kansakunnan tärkeimmistä tehtävistä. Myös kaksikielisyys rikastuttaa kulttuuriamme. Kulttuuri-, tiede- ja viestintäpolitiikkaa on tarkasteltava korostetusti suomalaisesta näkökulmasta niin, että tietoisuuden ja maailmankuvan kehittyminen pysyy omissa käsissämme voimakkaasti kasvavassa ylikansallisessa paineessa.

Keskustaliike nousi merkittäväksi kansalliseksi voimaksi tasavaltataistelunsa tuloksena. Hallitusmuotomme on turvannut suomalaisuuteen aidosti kuuluvan perinteen, jonka mukaan jokaisella kansalaisella on yhtäläinen oikeus vaikuttaa maansa kehitykseen. Aidon kansanvallan toteutuminen nostaa jatkuvasti uusia haasteita puolueille ja koko yhteiskunnalle. Keskustapuolue korostaa johdonmukaisesti parlamentaarisuutta, maakunnallisuutta ja vallan järkevää hajautusta.

Pienen maan elinehto on hyvin toimiva ja kansainvälisestikin menestyvä talouselämä. Keskustapuolue korostaa itsenäisesti hoidetun ja terveellä pohjalla toimivan kansantalouden merkitystä. Puolue pitää yksityisyritteliäisyyteen, osuustoimintaan ja rajoitettuun valtionyrittämiseen perustuvaa kansantaloutta Suomeen parhaiten sopivana talousjärjestelmänä. Keskustapuolue korostaa erityisesti pienyritteliäisyyden ja hajautetun yksityisen omistuksen merkitystä.

Valtion tulee säätää talouden puitteet, joiden sisällä markkinavoimat toimivat. Sosiaalisten, inhimillisten ja alueellisten näkökohtien ohella on lähivuosina erityisesti korostettava Suomen talouselämän luonnontaloudellisia puitteita, kun tavoitteena on ylisukupolvisesti kestävä taloudenpito.

Suomessa tarvitaan riittävä kansallinen yhteisymmärrys kansakunnan perustavista asioista; se ei saa kuitenkaan estää elävään kansanvaltaan kuuluvaa eri näkökohtien välistä vapaata keskustelua. Kestävä yhteisymmärrys voi kehittyä vain silloin, jos jokainen suomalainen kokee tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Siksi Keskustapuolue ajaa myös tulevaisuudessa lujasti sosiaalista ja alueellista tasa-arvoisuutta. Yhteisymmärryksen vahvistamiseksi se hakeutuu ennakkoluulottomasti yhteistyöhön kaikkien laillisten poliittisten ryhmien kanssa.

Keskustapuolueen tärkein tavoite on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa oloissa. Siksi puolue jatkaa ja syventää johdonmukaisesti Paasikiven-Kekkosen linjan mukaista rauhantantoista puolueettomuuspolitiikkaa. Puolue korostaa luottamuksellisia suhteita erityisesti naapurimaihimme Neuvostoliittoon ja Pohjolan maihin. Keskustapuolue vaatii, että kehittyneet teollisuusmaat osallistuvat täysipainoisesti maailman kehitysongelmien ratkaisemiseen. jokaisen kansan suotuisa tulevaisuus edellyttää rauhan, yhteistyön ja turvallisuuden maapalloa.