Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/236

Keskustapuolue

Keskustapuolueen teollisuuspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen teollisuuspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1978
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

TEOLLISUUSPOLIITTINEN OHJELMA

KESKUSTAPUOLUE

KESKUSTAPUOLUEEN TEOLLISUUSPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Iisalmessa 26.11.1978

SISÄLLYSLUETTELO

I Teollisuuspoliittisten päätöstemme perusta
1. Mahdollisuutemme sopeutua
2. Työyhteisön kehittäminen

II Teollisuustoiminnan edistäminen
1. Yrittäjyys
2. Rahoitus
3. Verotus
4. Viennin edistäminen
5. Tutkimustoiminta
6. Julkinen yritystoiminta
7. Teollisuushallinto

I TEOLLISUUSPOLIITTISTEN PÄÄTÖSTEMME PERUSTA

1. Mahdollisuutemme sopeutua

Suomi teollistui nopeasti 1960-luvulla ja 70-luvun alkupuolella. Tämä kehitysvaihe liittyi teollisuusmaiden talouden nopeaan kasvuun, joka perustui runsaaseen halvan energian ja raaka-aineiden käyttöön. Maassamme kehitystä vauhditti lisäksi voimakkaasti paisunut kansainvälisten pääomien käyttö. Kansantuotteemme kasvuvauhti oli poikkeuksellisen korkea ja teollisuutemme laajensi voimakkaasti toimintaansa. Uusi tuotantotoiminta ei kuitenkaan sijoittunut työvoimavaltaisille toimialoille. Teollistumisen kanssa samanaikaisesti toteutunut peruselinkeinojen nopea muuttuminen vapautti noin 500 000 työpaikkaa. Maan sisäinen muuttoliike keskitti väestöä ruuhkakeskuksiin ja siirtolaisuuden myötä menetimme noin 300 000 suomalaista Ruotsiin.

Teollisuuden rakenteelliset muutokset johtivat suuriin tuotantoyksiköihin ja monilla aloilla toimivien laajojen yhtymien syntyyn. Pienten yritysten toimintamahdollisuudet kavenivat ja niiden osuus työvoimasta on ollut jatkuvasti laskussa. Yritysten väliset yhteistyömuodot ovat kehittyneet heikosti eikä yritysten erikoistuminenkaan ole edennyt toivottavalla tavalla. Investointitoiminnalle oli tyypillistä pääomavaltaistuminen. Etenkin suuryritykset investoivat koneisiin ja laitteisiin pyrkimyksenään ihmistyöpanoksen supistaminen ja kannattavuuden kohottaminen. Kehitystä on voimistanut epätarkoituksenmukainen panosverotus ja tuottavuuden kasvun ylittänyt palkkatason kehitys eräillä teollisuuden aloilla.

Vuoden 1973 kansainvälisen talouden murroksen seurauksena kansainvälinen kauppa ja työnjako ovat etsiytymässä uusiin uomiin. Uudet kansakunnat kehittävät omaa teollisuuttaan käyttäen kilpailukeinoinaan halpaa työvoimaa ja runsaita, helposti saavutettavia luonnonvaroja sekä usein myös tehokasta, uudenaikaista tuotantotekniikkaa. Kansallista kehitystä voimakkaampaa on kuitenkin ollut monikansallisten yhtiöiden otteen vahvistuminen maailmanmarkkinoista. Laajalle ulottuvilla organisaatioillaan ne muodostavat valtarakenteita, jotka vaarantavat kansallisen päätöksenteon. Pyrkiessään toiminnassaan ensisijaisesti oman taloudellisen tuloksensa kasvattamiseen ne eivät ota päätöksenteossaan huomioon kansallisesti tärkeitä periaatteita ja tavoitteita vaarantaen näin kansallisten valtioiden omat kehitysmahdollisuudet. Suomessa olevien monikansallisten yhtiöiden osuus on jäänyt suhteellisen alhaiseksi verrattuna moneen muuhun teollisuusmaahan. Valtaosa maahamme perustetuista ulkolaisista yrityksistä on myyntiyhtiöitä, jotka toiminnassaan keskittyvät oman yrityksensä tuotteiden markkinoimiseen Suomessa aiheuttaen näin kauppataseemme yksipuolisesti tuontia kasvattavan tekijän.

Kansainvälisen talouden murroksen jälkeen on teollisuusmaissa voimistunut pyrkimys kansallisten etujen puolustamiseen. Päätöksissä on turvattu kansallisen teollisuuden toimintamahdollisuudet omilla markkinoilla, mikä on ollut romuttamassa pyrkimyksiä vapaan maailmankaupan laajentamiseen. Lisääntynyt protektionismi on vaikeuttanut ensisijaisesti kehitysmaiden asemaa maailmankaupassa mutta se vaikuttaa haitallisesti myös Suomen kaltaisten pienten teollisuusmaiden toimintamahdollisuuksiin.

Yhdistyneissä Kansakunnissa hyväksyttiin 1974 julistus uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä, jonka tavoitteena on kehittää valtioiden välistä talousyhteistyötä siten, että myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kehitysmaat saisivat mahdollisuuden elinolosuhteidensa parantamiseen suvereenisuuden, omaehtoisuuden ja itseluottamuksen pohjalta. Tapahtunut kehitys on kuitenkin perustunut vanhaan maailmankaupan mekanismiin, jossa hallitsevina ovat olleet voimakkaat läntiset teollisuusmaat ja monikansalliset yhtiöt.

Suomen talous on joutunut syvään ja pitkäaikaiseen taantumaan. Teollisuuden toiminta-aste on alentunut ja investointitoiminta laantunut. Maassamme on vaikea, pitkäaikainen työttömyys ja teollisuustoiminnan kannattavuus on heikko. Ongelmat ovat kärjistyneet eräillä toimialoilla vaikeiksi rakenteellisiksi kriiseiksi. Vain osa vaikeuksistamme on suhdanneluontoisia tai verrattain lyhyen ajan kuluessa kansainvälistä kilpailukykyä parantavilla toimenpiteillä korjattavissa. Ilman määrätietoisia toimenpiteitä ei teollisuudellamme ole mahdollisuuksia työllistää väestöä edes nykyisessä laajuudessaan.

Mahdollisuutemme sopeutua

Maallamme on hyvät mahdollisuudet sopeutua kansainväliseen kehitykseen. Suomi on pystynyt luomaan hyvät poliittiset ja kaupalliset suhteet sekä markkinatalous- että sosialistisiin maihin. Lisäksi maallamme on hyvät edellytykset laajentaa kehitysmaiden kanssa tehtävää yhteistyötä, sillä pitkän aikavälin tavoitteemme ovat muotoutumassa olevan kansainvälisen talousjärjestyksen osalta yhdensuuntaisia.

Maassamme on runsaasti uudistuvia luonnonvaroja, joista tärkein on puu. Lisäksi on käytettävissämme myös uudistumattomien luonnonvarojen reservi. Kotimaiset, uudistuvat energiavaramme, joiden käyttöönottoa on syrjitty, antavat mahdollisuuden kohottaa energiaomavaraisuuttamme ja vähentää näin riippuvuutta öljystä.

Teollisuutemme perinteisillä aloilla teknologiamme taso on kansainvälisesti korkeaa ja myös lukuisat uudet toimialat osoittavat menestyksellään suomalaisen osaamisen taidon kilpailukykyiseksi. Maamme korkea opetuksen taso, tutkimustoimintamme sekä ammattitaitoinen työvoimamme tarjoavat vankan perustan teollisuutemme teknologisen tason jatkuvaan kohottamiseen ja laajentamiseen.

Päätöstemme perusta

Sopeutuminen uuteen kansainväliseen talousjärjestykseen ja taittuneen kasvun talouteen edellyttää maassamme harjoitetun teollisuuspolitiikan kriittistä arviointia ja ennakkoluulotonta suhtautumista edessä oleviin ratkaisuihin. Taloutemme on palautettava kestävälle pohjalle. Uudelleenarviointiin on paneuduttava viipymättä; vain siten voimme saavuttaa edullisen aseman muihin uudelleenarvioinnin edessä oleviin maihin nähden.

Kansainvälistä asemaa vahvistettava

Tuotteidemme päämarkkina-alueilla Länsi-Euroopassa, SEV-maissa ja muissa pitkälle teollistuneissa maissa on markkinointimahdollisuuksiamme edelleen parannettava vahvistamalla ja laajentamalla kanssakäymistämme näiden maiden ja maaryhmittymien kanssa. Yrityksissä ja teollisuushallinnossa on asennoiduttava markkinointihenkisesti siten, että suuntaudumme aktiivisesti olemassaolevien markkina-alueiden vahvistamiseen ja uusien etsintään. Markkinoinnin painottamisessa on edistettävä tiedon välittämistä toisaalta markkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista kotimaisille valmistajille ja toisaalta omien tuotantomahdollisuuksien tunnetuksitekemiseksi ulkomailla. Teollisuudessa on kannustettava niitä yrityksiä, joiden tuotteilla kilpailukyky perustuu laatuun ja runsaaseen tieto- ja taitopanokseen. Kotimaan markkinoilla on rohkaistava etenkin korkeaan teknologiseen tasoon perustuvan tuonnin korvaamiseen pyrkivää omaa tuotantotoimintaamme.

Yritysten sopeutumista UKTJ:een tuettava

Maamme on käytännön toiminnassakin tunnustettava entistä selvemmin kehitysmaiden ripeän kehittämisen inhimillinen välttämättömyys. Suomen tulee aktiivisesti osallistua uuden kansainvälisen talousjärjestyksen, UKTJ:n aikaansaamiseen kansainvälisten järjestöjen kautta ja maamme on pyrittävä edelläkävijäksi näiden periaatteiden toteuttamisessa myös omassa päätöksenteossamme. Maassamme on selvitettävä mahdollisuudet erityisen sopeuttamistukijärjestelmän luomiseen, jolla helpotettaisiin yritysten tuotantosuunnan muutosprosessia, työvoiman uudelleenkoulutusta ja muita ongelmia silloin, kun ne aiheuttavat osaltaan mukautumista uuden talousjärjestyksen periaatteiden mukaiseen työnjakoon. Osallistumalla aktiivisesti uuden talousjärjestyksen toteuttamiseen voimme samalla luoda vankan pohjan omien tieto- ja taitovarantojemme jatkuvalle hyödyntämiselle viennissä.

Kannattavuutta parannettava

Teollisuuden investoinneissa on pyrittävä kannattavuuden kohottamiseen. Kansainvälistä kilpailukykyämme on parannettava lisäämällä tuottavuutta ja teknologista tasoa. Erityisesti vientikelpoisen teknologian kehittämistä on edesautettava. Sovellettaessa automaatiota omassa teollisuudessamme olisi pääpainon oltava raskaissa, vaarallisissa ja yksitoikkoisissa työvaiheissa.

Työllisyys turvattava

Työvoiman käyttöä teollisuudessa on pyrittävä lisäämään. Tämän toteuttamiseksi on kannustettava runsaasti tieto- ja taitovarantoja käyttävää teollisuutta ja muutettava työn ja sitä korvaavan pääoman hintasuhdetta työvoiman käyttöä suosivaksi. Työvoimasta yrityksille aiheutuvia välillisiä kustannuksia on alennettava. Automaatiokehitystä on arvioitava sen työllisyys- ja laajemmin ihmisten elinolosuhteisiin heijastuvien vaikutusten selvittämiseksi. Automatisoinnin haittavaikutusten poistamiseksi on aikaansaadun tuottavuuden lisäyksen avulla luotava uusia, kestävällä pohjalla olevia työtilaisuuksia.

Alueellisesti tasapainoiseen kehitykseen

Aktiivisella aluepolitiikalla on luotava tasavertaiset mahdollisuudet kannattavaan teolliseen toimintaan koko maassa. Tavoitteena on pidettävä sitä, että turvataan maan kaikissa osissa asuville yhtäläiset mahdollisuudet työhön ja toimeentuloon. Tämä edellyttää yritystoiminnan yleisten taloudellisten edellytysten turvaamisen ohella etenkin kehitysaluepoliittisten erityistoimenpiteiden mitoittamista ottaen huomioon työttömyysasteessa olevat huomattavat alueelliset erot.

Vaikeaan työllisyystilanteeseen ajautuneissa kunnissa maan eri osissa ovat tarpeen erityistoimenpiteet niiden elinkeinotoiminnan sopeuttamiseksi muuttuneisiin olosuhteisiin. Tuotteet on pyrittävä jalostamaan mahdollisimman pitkälle raaka-aineiden ja energian tuotantoalueilla.

Kotimaisiin raaka-aineisiin

Teollisuudessa on määrätietoisesti lisättävä kotimaisten raaka-aineiden käyttöä. Tämä vahvistaa taloutemme kestävyyttä kansainvälisiä häiriötekijöitä vastaan. Keskeistä on uudistuvia luonnonvarojamme jalostavan teollisuuden kehittäminen. Näistä tärkein on metsäteollisuutemme, mutta myös elintarviketeollisuutemme kehittämisestä on huolehdittava.

Uudistumattomien luonnonvarojemme, kuten malmien ja muiden kaivannaisteollisuuden tuotteiden käyttömahdollisuudet ovat pitkällä tähtäimellä rajalliset, joten niiden hyödyntäminen on suunniteltava erityistä varovaisuutta noudattaen. Samalla on nostettava raaka-aineita jalostavan teollisuuden jalostusastetta mahdollisimman hyvän panos-tuotos-suhteen saavuttamiseksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuotannon jätteiden ja kulutuksesta palaavien tuotteiden käyttöön valmistuksen raaka-aineina.

Kotimaista energiaa

Teollisuudessa on edistettävä kotimaisten energiamuotojen hyväksikäyttöä. Tuotantomenetelmiä kehittämällä on lisättävä niiden energiataloudellisuutta. Puun, turpeen ja muun biomassan käyttö sekä energian säästäväinen kulutus mahdollistavat energiaomavaraisuutemme palauttamisen 40 prosenttiin vuoteen 1985 ja 50 prosenttiin vuoteen 1990 mennessä. Tämä tarjoaa samalla uusia työpaikkoja erityisesti työttömyydestä pahiten kärsivillä alueilla sekä lisää energianhuollon varmuutta.

Monipuolinen tuotantorakenne

Teollisuutemme joustavuuden säilyttämiseksi ja kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi on tuotantokapasiteettimme yksikkökoko säilytettävä monipuolisena. Tuotantotoiminnassa tarvitaan suuria, keskisuuria ja pieniä yrityksiä, jotka täydentävät ja vahvistavat toisiaan. Erityisesti pieniin yrityksiin perustuva teollisuus omaa lisäksi korkean innovointi- ja organisatorisen uudistumiskyvyn. Teollisuudelle onkin luotava yrityskoosta riippumattomat, tasavertaiset toimintaedellytykset. Pienten yritysten osuuden lasku teollisuutemme toimipaikoista on pysäytettävä.

Yritysten välinen yhteistyö

Yritysten välistä yhteistoimintaa estävät tekijät on pyrittävä poistamaan. Alihankintasuhteita on aktivoitava ja kehitettävä pysyviksi yhteistyömuodoiksi. Samalla on kannustettava erikoistumiskehitystä. Yhteistyön lisäämisellä esim. markkinoinnissa on etsittävä keinoja yhdistää suuruuden ja pienuuden tuomat edut tuotantotoiminnassamme.

Ympäristöystävällisyys

Teollisuutemme on sopeutettava luontoon siten, että se hyödyntää sen resursseja sitä vahingoittamatta. Tuotannon raaka-aineet, sivutuotteet, jätteet ja lopputuotteet on pyrittävä kierrättämään mahdollisimman pitkään tuotannon ja kulutuksen muodostamassa ketjussa. Samalla on lisättävä tuotteiden kestävyyttä. Päätöksenteossa on suosittava ympäristöystävällistä tekniikkaa, jota on pyrittävä kehittämään kaikilla teollisuutemme toimialoilla.

Monikansalliset yritykset

Maamme on aktiivisesti osallistuttava kansainvälisissä järjestöissä tapahtuvaan monikansallisten yritysten haittailmiöiden selvittämiseen ja torjumiseen. Kansallisesti meidän on voitava jatkuvasti valvoa tänne pyrkiviä monikansallisia yrityksiä. Näiden toiminnan laajentamista Suomeen voidaan pitää suotavana vain, jos ne toiminnallaan edistävät myös pitkällä tähtäimellä työllisyyttä, tuovat maahamme ulkolaista pääomaa ja korkeata teknologiaa eivätkä aiheuta ulkomaankaupassamme yksipuolista tuonnin lisääntymistä.

Ulkolaisia yrityksiä on kohdeltava pääsääntöisesti tasavertaisesti suomalaisten yritysten kanssa. Kotimaisten luonnonvarojen ja tärkeiden talouspoliittisten tavoitteiden etujen turvaamiseksi on ulkolaisten yritysten pääsyä eräille toimialoille kuitenkin voitava valvoa. Samoin on voitava valvoa maastamme ulkolaisen yritystoiminnan puitteissa tapahtuvaa pääomaliikennettä.

Kotimaiset yritykset ulkomailla

Kotimaisen teollisuuden laajentaminen ulkomaille on nähtävä mm. keinona laajentaa nykyisiä sekä vallata täysin uusia markkina-alueita, jolloin vahvistetaan joko suoraan taikka välillisesti maamme oman teollisuuden markkinointimahdollisuuksia. Ulkomaille tapahtuvia sijoituksia on voitava valvoa, eikä niitä voida pitää suotavina, mikäli ne asettuvat kilpailutilanteeseen kotimaisen teollisuuskapasiteetin kanssa joko raaka-aine- tai lopputuotemarkkinoilla rajoittaen täten oman teollisuutemme kehittämistä. Laajennushankkeiden rahoitus on pyrittävä järjestämään ulkomaisilta rahoitusmarkkinoilta eikä hankkeilla tulisi hidastaa kotimaisen tuotantokapasiteetin uudistamista ja toimintojen kehittämistä.

2. Työyhteisöjen kehittäminen

Tuotannon automaatio ja yksipuolinen tehokkuuden korostaminen ovat kaventaneet ihmisen omaehtoisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ihminen on joutunut sopeutujan, vähempiarvoisen tuotantotekijän asemaan. Työn mielekkyys on vähentynyt ja fyysisten rasitusten rinnalla ovat työstä aiheutuvat henkiset rasitukset muodostuneet yhä keskeisemmiksi ongelmiksi. Työnteon ainoaksi motiiviksi on yhä enemmän jäänyt pelkkä mahdollisuus lisätä aineellista hyvinvointia, mitä mahdollisuutta on toisaalta kaventanut kasvanut verorasitus.

Keskitetty työmarkkinaorganisaatio ja voimakkaasti keskusjohtoinen neuvottelujärjestelmä ovat etäännyttäneet työelämää koskevat päätökset sekä yrityksen työntekijän ongelmista että taloudellisista tosiasioista.

Työn arvostusta lisättävä

Työ on ihmiselle tapa toteuttaa itseään. Ihmisen taitojen, luovuuden ja yrittäjyyden olisi päästävä toteutumaan hänen jokapäiväisessä työnteossaan. Työnteko on kaiken aineellisen hyvinvointimme perusta. Siksi työn mielekkyyttä on lisättävä ja työnteon arvostusta parannettava.

Työyhteisö

Työyhteisön tulee rakentua eri henkilöiden ja ryhmien väliseen tasa-arvoon ja toistensa kunnioittamiseen. Työpaikoilla vallitsevaa ilmapiiriä on pyrittävä parantamaan. Tavoitteena on oltava avoin, neuvotteleva yhteisö, missä eri osapuolet saavat riittävästi taustatietoja kehityksestä, ovat valmiita neuvottelemaan ja osallistumaan vastuuntuntoisesti päätöksentekoon. Henkilökunnan oman mielipiteen on voitava vaikuttaa sitä enemmän, mitä läheisemmin päätökset koskettavat omia työtehtäviä tai omaa asemaa.

Yritysdemokratia ja taloudellinen kansanvalta

Kaikkiin yli 50 työntekijää työllistäviin yrityksiin on perustettava lakisääteiset yritysdemokratiaelimet. Näille on annettava päätäntävaltaa henkilöstökysymyksissä ja henkilöstön asemaan yrityksessä vaikuttavaan päätöksentekoon. Yritysdemokratiaelimet on valittava kansanvaltaisesti suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Samat hallintoperiaatteet on toteutettava myös henkilökunnan omissa järjestöissä.

Parlamentaarisen yritysdemokratianeuvoston on ryhdyttävä kehittämään todellisen yritysdemokratian aikaansaamiseksi tarvittavaa lainsäädäntö- yms. työtä.

Yritysdemokratian kehittäminen on nähtävä askeleena kohti laajempaa kansainvallan toteutumista. Työntekijöille on annettava mahdollisuus vaikuttaa koko yrityksen vastuulliseen kehittämiseen. Taloudellista kansanvaltaa on edelleen laajennettava edistämällä pienomistusta ja yritysten omistuspohjan laajenemista. Etenkin yritysten omille työntekijöille on annettava mahdollisuus säästää omaan yritykseensä ja päästä sitä kautta osallisiksi yrityksensä omistamisesta ja päätöksenteosta.

Työtehtävien uudelleenorganisointi

Työnteon mielekkyttä on lisättävä työtehtävien sisältöä kehittämällä. Tuotantotoiminta on pyrittävä järjestämään pienissä tuotantoyksiköissä mm. edistämällä suurten yksiköiden uudelleenorganisoitumista. Työtehtävistä on muodostettava mielekkäitä kokonaisuuksia. Työntekijälle on annettava mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä ja työympäristönsä järjestelyihin. Itseohjautuvan ryhmätyön osuutta on pyrittävä lisäämään ja pakkotahtisissa sekä raskaissa ruumiillisissa töissä on rasitusta pyrittävä vähentämään töiden vuorottelulla ja työaikaa lyhentämällä. Työtehtävien arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota lisääntyvän koneellistumisen ja automaation mukanaan tuomien haittatekijöiden poistamiseen. Jo työympäristöä ja -tehtäviä suunniteltaessa on huomioitava työturvallisuuden asettamat vaatimukset. Mahdolliset vaaratekijät on poistettava työssä käytettävien laitteiden, menetelmien ja aineiden suunnitteluvaiheessa ja vasta toissijaisesti erilaisilla suoja- ja turvavälineillä.

II TEOLLISUUSTOIMINNAN EDISTÄMINEN

1. Yrittäjyys

Teollisuus on olennainen osa elinkeinotoimintaamme. Sen perustana on ihmisen uutta luova yrittäjyys, joka on elinvoimaisen ja uusiutumiskykyisen taloudellisen toimintamme käyttövoima. Siksi yrittäjyyttä ja sen toimintamahdollisuuksia on jatkuvasti rohkaistava ja edistettävä. Vain yrittämällä ja työtä tekemällä voimme kansakuntana vaurastua. Erityistä huomiota on kiinnitettävä uuden yritystoiminnan käynnistysvaiheessa esiintyvien vaikeuksien voittamiseen.

Yrittäjäkoulutus ja neuvonta

Aloittavan yrittäjän liikkeenjohdolliset valmiudet ovat usein puutteellisia. Maamme yrittäjäkoulutusjärjestelmän onkin mahdollistettava yrittäjän ja yrityksen henkilökunnan valmennus etenkin toiminnan alkuvaiheessa. Koulutusta järjestettäessä on otettava huomioon pienyrittäjän vähäiset mahdollisuudet irrottautua omasta yrityksestään.

Yrittämiseen liittyvää opetusta on lisättävä koululaitoksessamme. Korkeamman asteen oppilaitoksiin on perustettava erityisesti pienteollisuuden ongelmiin keskittyviä koulutusyksiköitä ja koulutusohjelmia. Yrittämistä käsittelevää aineistoa on lisättävä myös yleiseen liikkeenjohdolliseen koulutukseen.

Yrittäjäkoulutusta on täydennettävä tehokkaalla, kohtuuhintaisella ja asiantuntevalla neuvontaorganisaatiolla. Yrittäjällä tulee olla mahdollisuus saada neuvonta-apua toiminnan aloitusvaiheessa sekä myöhemmissä kehitysvaiheissa. Yrittäjyyttä rohkaistaessa on kiinnitettävä huomiota alueellisesti vahvojen puolien kuten esim. henkilöstöresurssien, luonnonvarojen ja muiden resurssien hyödyntämiseen uuden yritystoiminnan puitteissa. Laajemminkin yrittäjien koulutus- ja neuvontatoiminta on pyrittävä organisoimaan alueellisten kokonaisuuksien puitteissa, jolloin voidaan parhaiten ottaa huomioon kunkin alueen erityisongelmat ja vahvat puolet.

Yrittäjien välinen yhteistyö

Pienen toimintavolyyminsa vuoksi pienyrittäjä menettää useita suuryritykseen liittyviä etuuksia. Näitä on pyrittävä korvaamaan lisäämällä yritysten välistä pysyvää yhteistyötä siihen soveltuvilla aloilla. Tämän organisoimiseksi on mm. selvitettävä mahdollisuudet uusien, pienyrittäjille sopivien yhteistyöyksiköiden perustamiseen. Teollisuuden alihankintatoimintaa on edistettävä ja samalla kehitettävä yritysten erikoistumismahdollisuuksia ja keskinäistä työnjakoa. Osuustoimintaa on edistettävä yritysten välisen yhteistyön eräänä pysyvänä toteutusmuotona. Valtiovallan on omilla organisaatioillaan tehostettava yhteistyömahdollisuuksien etsimistä ja tietojen välittämistä tästä toiminnasta kiinnostuneille yrittäjille.

2. Rahoitus

Teollisuutemme on nopeasti velkaantunut. Velkaantuneisuusaste tosin vaihtelee yritysten toimialan, koon ja iän mukaan, mutta kansainvälisesti verrattaessa se on korkea. Oman pääoman osuuden lasku on lisännyt riippuvuutta luotonantajasta ja rajoittanut yritysten itsenäistä päätäntävaltaa. Yleisten rahoitusmarkkinoiden kiristyessä on etenkin pienten yritysten toiminnan jatkuvuus vaarantunut jo tilapäistenkin rahoitusvaikeuksien kohdatessa. Rahoituksessa on 1970-luvulla käyttöpääoman hankinta muodostunut yhä keskeisemmäksi ongelmaksi.

Rahoitusmahdollisuudet vaikuttavat olennaisesti teollisuuden toimintaedellytyksiin. Rahoitusta voidaan säädellä mm. Suomen Pankin, valtion suoran rahoituksen ja välillisesti verotuksen kautta. Tätä koskevassa päätöksenteossa on tuettava teollisuutemme rakenteellista kehitystä.

Riittävä tulorahoitus

Yritysten toiminnan ja niiden luomien työpaikkojen pysyvyyden turvaamiseksi on velkaantuneisuusastetta alennettava. Tämän toteuttamisessa on keskeistä riittävä tulorahoitus, jonka muodostumismahdollisuuksia on pyrittävä lisäämään. Yritysten mahdollisuuksia hankkia myös muuta riskipääomaa on parannettava. Osakesäästämiseen ja näin saatavaan rahoitukseen liittyviä ehtoja on muutettava nykyistä kannattavammiksi. Erityisesti on kannustettava pienomistuksen lisäämistä kansalaisten säästämisastetta kohottamalla.

Yritysten omien työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua oman yrityksensä toiminnan rahoittamiseen on edistettävä. Samalla on selvitettävä mahdollisuudet alueellisella pohjalla toimivan rahoitusjärjestelmän luomiseen, jolla rahoitettaisiin ensisijaisesti oman alueen yrittäjyyttä.

Julkinen rahoitus

Julkisen vallan rahoituksessa on otettava huomioon kokonaistaloudelliset näkökohdat. Rahoituksella on kannustettava uutta yritystoimintaa, vientiponnistuksia, aluepoliittisten tavoitteiden saavuttamista sekä kotimaisen energian ja raaka-aineiden käytön lisäämistä. Eri rahoitusyksiköiden välistä tehtävien päällekkäisyyttä on vähennettävä ja niiden välistä yhteistyötä parannettava. Kunkin yksikön tavoitteiden saavuttamiseksi on niillä kuitenkin säilytettävä itsenäinen päätäntävalta. Julkisen hallinnon rahoitukseen liittyvää päätäntävaltaa on hajautettava. Väliportaan hallinnonuudistuksen yhteydessä on perustettaville läänintason hallintoelimille annettava päätäntävaltaa alueelleen tulevien rahoitusresurssien jaossa.

Yritysten lainoitettavuutta on parannettava kehittämällä vakuusmenettelyä. Julkisen vallan takauksilla on erityisesti parannettava pienteollisuuden rahoitusasemaa ja KERA:lle on myönnettävä oikeus takaustoimintaan omalla alueellaan. Julkisen vallan rahoitus on ensisijaisesti kohdennettava yritystoiminnan kriittisiin vaiheisiin, kuten aloitus- ja merkittävään laajennusvaiheeseen, viennin aloittamiseen sekä toimialan vaihdokseen liittyviin järjestelyihin. Avustukset on suunnattava nykyistä voimakkaammin uuden toiminnan käynnistämiseen. Avustuksilla on turvattava myös työvoimapoliittisesti tärkeiden kohteiden toteutuminen.

3. Verotus

Teollisuutemme maksamien tuloverojen osuus kaikista veroista on jatkuvasti 1970-luvulla laskenut pääosan sen veroluonteisista maksuista muodostuessa välillisistä työvoimakustannuksista. Kansainvälisesti yritysten kokonaisveroaste on keskitasoa korkeampi.

Pienyrityksiin kohdistuva verorasitus on teollisuuden keskitasoa huomattavasti korkeampi, sillä niiden mahdollisuudet tuloksentasaukseen ovat keskimääräistä rajoitetummat. Työvoimavaltaisia aloja on rasittanut välillisten työvoimakustannusten voimakas kasvu, joiden osuus välittömistä palkkakustannuksista nousi vuoden 1970 30 prosentista vuonna 1976 yli 50 prosenttiin. Lisäksi jo tehtyjen ratkaisujen perusteella näiden osuus tulee pysymään huomattavana ilman korjaavia toimenpiteitä.

Verotuksen asema

Yritysverotuksella on edistettävä teollisuutemme kehittymiselle asetettuja yleisiä tavoitteita. Erityistä huomiota on kohdistettava uuden yritystoiminnan käynnistämiseen ja työvoimavaltaisten alojen suosimiseen. Verotuksella on parannettava pienteollisuuden asemaa ja alueellista tasapuolisen kehityksen toteutumista. Tuotannon verotulojen jakaminen raaka-aineen tuottaja- ja jalostajapaikkakuntien välillä on toteutettava nykyistä oikeudenmukaisemmin.

Elinkeinoverotus

Elinkeinoverotuksessa on yrityksille turvattava mahdollisuus toiminnan jatkuvuuteen ja edelleen kehittämiseen. Pienteollisuuden ja työvoimavaltaisten alojen edellytyksiä tuloksentasaukseen on parannettava mahdollistamalla ajallisesti pitempiaikainen tuloksentasaus sekä maksettujen palkkojen suuruuteen perustuva työllisyysvaraus. Yritysten tilinpäätösinformaatiossa on edettävä nykyistä avoimempaan käytäntöön siten, että julkaistusta informaatiosta voidaan selvittää aina myös yrityksen todellinen kannattavuus.

Pienyritysten jatkuvuus on turvattava myös yrittäjän sukupolvenvaihdon yhteydessä. Yrittäjän vaihtuminen ei saa vaarantaa yrityksen toimintamahdollisuuksia.

Varallisuusverotuksen vaikutusta on lievennettävä siten, että yrittäjälle voi aiheutua tuotannollisesta omaisuudesta enintään 80 prosentin kokonaisverorasitus. Pienten perheyritysten välittömässä tuotannollisessa toiminnassa oleva omaisuus on vapautettava kokonaan varallisuusverosta. Harkintaverotus tulee poistaa kokonaisuudessaan ja sen tilalle kehittää oikeudenmukaisempi järjestelmä kuntien verotulojen turvaamiseksi.

Liikevaihtovero

Liikevaihtoverotusta on uudistettava siten, että se tukee nykyistä paremmin teollisuuden kehittämiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Tuotannolliset, kotimaisen energian käyttöön ja energiansäästöön kohdistuvat investoinnit on vapautettava liikevaihtoverosta.

Välilliset työvoimakustannukset

Välillisten työvoimakustannusten jatkuvasta noususta yrityksille aiheutuva kasvava rasitus on pysäytettävä ja maksujen kohdentumisessa on siirryttävä nykyistä paljolti työvoiman käyttöön perustuvista maksuperusteista paremmin yritysten kantokykyä kuvaaviin maksuperusteisiin. Toteututettavista uudistuksista yrityksille aiheutuva rasitus on mitoitettava niiden reaalisen kantokyvyn mukaan myös pitemmällä tähtäimellä. Sosiaaliturvamaksuissa, jotka muodostavat välillisten työvoimakustannusten huomattavimman yksittäisen erän, on siirryttävä asteittain esim. liikevaihtoon ja jalostusarvoon perustuvaan järjestelmään. Samalla on toteutettava sosiaaliturvamaksujen alueellinen porrastus.

4. Viennin edistäminen

Tehdasteollisuutemme kokonaistuotannosta menee vientiin noin viidennes. Kotimaisten markkinoiden hiljentyessä on vienti muodostunut monella alalla yhä tärkeämmäksi tuotteiden markkinointitavaksi. Kilpailu on kiristynyt vientimarkkinoilla ja useat teollisuusmaat ovat lisänneet vientinsä edistämiseen käyttämiään ponnistuksia. Suomen valtio käytti esim. vuonna 1977 viennin edistämiseen noin 750 milj. markkaa.

Maamme vakiintunut kansainvälinen asema ja hyvät ulkopoliittiset suhteet luovat perustan myös vientimme edistämistoimenpiteille. Mahdollisuuksiemme parantamiseksi on kansainvälistä asemaamme jatkuvasti vahvistettava. Viennissä on ennakkoluulottomasti etsittävä myös uusia toteutustapoja ja organisointimuotoja. Tuotannollista yhteistyötä etenkin muiden pohjoismaiden kanssa on rohkaistava ja samalla on kehitettävä ja laajennettava yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa mm. rajakaupan ja teollisen yhteistoiminnan puitteissa. NL:n kanssa tapahtuvaa yhteistyötä voimme jatkuvasti syventää ja laajentaa pitkäjännitteisesti maittemme välillä solmittujen sopimusten luomalta perustalta.

Viennin rahoitus

Yritysten mahdollisuuksia rahoittaa vientitoimintaansa vientiluotoilla ja takuujärjestelyillä tulee kehittää kilpailijamaittemme järjestelyjä vastaaviksi. Pitkäaikaisissa toimituksissa on kilpailukyky turvattava poistamalla kotimaisten kustannusten yllättävästä noususta ja valuuttakurssien epäedullisesta muuttumisesta aiheutuvat riskit kustannusriskijärjestelmällä ja valuuttakurssitakuulla. Takuujärjestelmää on kehitettävä pitkällä aikavälillä itsensä kannattavaksi järjestelmäksi.

Rahoitus- ja takuujärjestelyillä on pyrittävä edistämään kannattavien toimialojen viennin kehittymistä, eikä niistä saa muodostaa muuten kannattamattomien toimialojen tukimuotoja. Vientiteollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi on pyrittävä noudattamaan joustavaa valuuttakurssipolitiikkaa.

Ns. projektiviennin tukemiseksi on tarjoustoimintaan liittyvän riskin rahoitusmahdollisuuksia edelleen kehitettävä. Samalla on selvitettävä mahdollisuudet lisätä vientiin tarkoitettujen, korkean teknologisen tason omaavien tuotteiden ja toimitusten suunnitteluun ja kehittelyyn tarkoitettua rahoitusta, jolla edistettäisiin erityisesti yritysten rakenteellista sopeutumista.

Vientihenkilöstö

Suomalaisten yritysten ulkomailla toimivaa vientihenkilöstön määrää on lisättävä. Uusien, ammattitaitoisten vientihenkilöiden kouluttamiseksi on kehitettävä yrityskohtaisten vientisihteerien järjestelmää, jonka puitteissa yritykset saisivat uusia vientihenkilöitä. Näistä aiheutuviin kustannuksiin tulee valtion osaltaan osallistua toiminnan alkuvaiheessa, jolloin yksittäisen vientisihteerin toiminta on lähinnä koulutusta tulevaa tehtävää varten. Järjestelmää kehittämällä on pyrittävä työllistämään lähinnä teknisen ja kaupallisen alan akateemisen koulutuksen saanutta, uutta työvoimaa.

Valtion ulkomailla olevaa kaupallisten sihteerien verkoston käyttöä on tehostettava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä verkoston kautta saatavan tiedon välittämiseen käyttökelpoisessa muodossa sitä tarvitseville yrittäjille. Suomen teollisuussihteerien verkostoa on laajennettava ja vahvistettava.

Yhteistyö kehitysmaiden kanssa

Lisäämällä osallistumistamme mm. kansainvälisiin ja kahdenkeskisiin kehitysprojekteihin, joiden puitteissa kehitysmaiden olosuhteisiin etsitään ratkaisuja niiden omista lähtökohdista, edistämme myös maamme tieto- ja taitovarantojen vientiä näihin maihin. Kehitysmaihin suuntautuvaa vientiä on kannustettava edistämällä mm. yhteistyöyritysten syntymistä Suomen ja kohdemaan yritysten välillä. Tässä toiminnassa on valtiovallalla keskeinen merkitys.

5. Tutkimustoiminta

Tutkimustoiminnan tavoitteet

Riittävä tutkimustoiminta on välttämätöntä kansainvälisen kilpailukykymme säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Samalla voimme työllistää järkevästi työttömänä olevaa insinöörityövoimaamme. Tutkimustoiminnalla voimme myös helpottaa teollisuutemme sopeutumista uuteen kansainväliseen taloudelliseen kehitykseen. Näistä syistä on sekä teollisuuden että valtiovallan lisättävä tutkimus- ja tuotekehittelytoimintaan käyttämiään resursseja.

Tutkimustoiminnassa on paneuduttava kotimaisten raaka-aineiden hyväksikäytön tehostamiseen ja niitä jalostavan teollisuuden jalostusasteen kohottamiseen. Raaka-aineiden ja käytettyjen tuotteiden uudelleenkäyttöä jalostuksessa on lisättävä ja tuotteita on kehitettävä käyttöiältään kestävämmiksi. Samalla on kehitettävä korjaustoimintaa ja -menetelmiä pitemmän käyttöiän saavuttamiseksi. Energiatutkimusta on lisättävä ja sen painopiste on siirrettävä kotimaisten energialähteiden käyttöä edistävään tutkimukseen ja energiataloudellisesti edullisten tuotantomenetelmien kehittämiseen niin, että voidaan luoda edellytykset energiaomavaraisuusasteen oleelliselle nostamiselle. Kaikessa teknisessä tutkimustoiminnassa on huomioitava ympäristöystävällisyys siten, että teollisesta toiminnasta luonnolle aiheutuva rasite pienenee. Käyttöön otettavien tuotteiden vaarattomuus ihmiselle ja luonnolle on varmistettava myös pitkällä tähtäimellä.

Tutkimustoiminnan resurssit

Korkeakouluissa, muissa oppilaitoksissa ja tutkimuskeskuksissa olevat tutkimusresurssit tulee saattaa nykyistä tehokkaammin käyttöön. Samalla on pyrittävä lisäämään yritysten keskinäistä yhteistyötä tutkimus-, tuote- ja järjestelmäkehittelytoiminnassa. Yrityksille tarjolla olevien palvelujen, yhteistyötarjousten ja muiden tutkimus- ja tuotekehittelyä edistävien tietojen välittämistä on tehostettava olemassa olevien valtion organisaatioiden puitteissa. Tässä on kehitettävä mm. KTM:n piiriorganisaation, kunnallisten elinkeinoasiamiesten ja muiden alueellisten organisaatioiden yhteistyötä tutkimusresurssien tehokkaan käytön saavuttamiseksi.

Valtion Teknisen tutkimuskeskuksen asemaa ja resursseja on edelleen kehitettävä ja samalla ne on hajautettava ensisijaisesti maamme korkeakoulupaikkakunnille, jolloin vahvistetaan näiden alueiden tutkimusresursseja monipuolisemmiksi.

6. Julkinen yritystoiminta

Valtionyhtiöiden osuus teollisuutemme kokonaisinvestoinneista on noin kolmannes, työvoimasta 12 prosenttia ja ulkomaan kaupasta vajaa viidennes. Valtio on tukenut omia yrityksiään rahoituksellisesti mm. osakepääoman korotuksilla ja huomattava osa valtion myöntämistä lainoista ja takauksista on käytetty valtionyhtiöiden toimintaan. Kokonaisuudessaan valtionyhtiöiden osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut.

Valtion yritystoiminnan asema

Valtion yritystoiminnalla on merkittävä tehtävä teollisuuden rakenteen täydentäjänä ja vahvistajana. Valtion yrityksiä koskevassa päätöksenteossa on huomioitava liiketaloudellisten näkökohtien rinnalla myös kansantaloudellinen kannattavuus, maamme omien raaka-aineiden ja energian hyödyntäminen ja alueellisen tasa-arvon vaatimus, sillä yhteiskunta kantaa viimekädessä näiden yritysten taloudellisen vastuun. Niiden on pyrittävä huomioimaan kotimainen tuotanto ja niiden alihankintoja on suunnattava etenkin yksityiselle pienteollisuudelle sen aseman vahvistamiseksi.

Valtion yritystoiminnan luontaisimmat alat ovat maata kattavien palvelujen hoitaminen, energiahuolto sekä raskas perusteollisuus. Vaikeuksiin joutuvien yksityisten yritysten toiminnan jatkuvuus on ensisijaisesti pyrittävä turvaamaan valtion tukemalla yritys- ja toimialarationalisoinnilla. Yksityisten yritysten valtiollistamista tuen ehtona on vältettävä.

Yhtiöiden sisäinen hallinto

Valtionyhtiöiden päätöksenteossa on lisättävä parlamentaarista panosta siten, että parannetaan hallintoneuvostojen ja niiden työvaliokuntien vaikutusmahdollisuuksia. Näiden vaikutusmahdollisuudet on ulotettava koskemaan myös lukuisia valtionyhtiöiden tytäryhtiöitä. Toiminnassaan valtionyhtiöiden on noudatettava avointa henkilöstöpolitiikkaa.

Kunnallinen yritystoiminta

Kunnilla on tärkeä asema yrittäjyyden suotuisien perusedellytysten luomisessa huolehtiessaan esim. kunnallistekniikasta, tiestöstä, energiahuollosta ja muista palveluista. Kunnat voivat alueen kokonaisedun sitä puoltaessa tukea myös välittömästi yritysten perustamiseen liittyviä investointeja. Tällöin on rohkaistava erityisesti alueen pienteollisuuden toimintaa. Kuntien oma yritystoiminta on kuitenkin ensisijaisesti rajoitettava yleishyödyllisiä aloja koskevaksi. Kuntien elinkeinoasiamiesten tehtäväkuvaa on painotettava alueen yritystoiminnan käytännön ongelmiin liittyvien ratkaisujen etsimiseen ja yrittäjien neuvontaan.

7. Teollisuushallinto

Valtion on uudistettava teollisuushallintoaan, jotta se kykenee auttamaan teollisuutta edessä olevassa rakenteellisessa sopeutumisvaiheessa. Harjoitettavan teollisuuspolitiikan on oltava pitkäjännitteistä ja johdonmukaista vakaan kehityspohjan luomiseksi teollisuutta koskevalle päätöksenteolle. Tästä syystä myös teollisuuden hallinnonalan ja valtion muiden hallinnonalojen yhteistoimintaa on kehitettävä ja päätösten vaikutus yhdenmukaistettava. Merkittävien teollisuuspoliittisten päätösten valmistelun keskeiseksi elimeksi on perustettava parlamentaarinen teollisuusneuvosto.

Valtion yhtiöiden keskushallinto

Valtion yhtiöitä ei tule asettaa teollisuushallinnossa erityisasemaan, vaan niitä on kehitettävä yhdenvertaisina muun teollisuuden kanssa. KTM:n teollisuusosastolla on perustettava oma valtionyhtiöiden linja. Sen tulee voida käsitellä mm. valtionyhtiöiden investointisuunnitelmia, mahdollisia osakepääoman korotuksia, uusien toimialojen perustamissuunnitelmia sekä liiketaloudellisten että kansantaloudellisten hyötynäkökohtien yhteensovittamista.

PK-teollisuuden linja

Pienen ja keskisuuren teollisuuden erityiskysymysten hoitamiseksi on perustettava oma PK-teollisuuden linja, jonka tehtävänä tulee olla mm. valtion keskushallinnon pientä ja keskisuurta teollisuutta koskevien päätösten valmistelu ja alueellisen koulutus- ja neuvontatyön organisointi ja kehittäminen.

Teollisuutta tukevan tutkimustoiminnan hallintoa toteuttavien eri organisaatioiden välistä yhteistyötä on tiivistettävä ja eduskunnalle on taattava vaikutusmahdollisuus harjoitettavaan tutkimustoiminnan suuntaan ja valvontaan. Hallinnossa on pyrittävä yhteistyöhön yksityisen sektorin kanssa päällekkäisyyksien välttämiseksi kehittämällä valtakunnallista tutkimuspolitiikkaa.

Byrokratia pois

Yrittäjä on vapautettava tarpeettomasta hallinnon aiheuttamasta rasitteesta. Erilaisten lupa- ja hakemusmenettelyjen käsittelyä on voimakkaasti yksinkertaistettava yrittäjän oikeusturvan parantamiseksi. Samalla on parannettava hallinto-organisaatioiden tehokkuutta ja joustavuutta. Erityisesti on vähennettävä yritysverotuksesta ja rahoituksesta aiheutuvaa hallinnollista työtä.

Hallinnon yrittäjälle aiheuttamat velvoitteet on suhteutettava yrityksen kokoon ja taloudelliseen merkitykseen. Pienyritykseen ja yksityiseen perheyritykseen on voitava soveltaa yksinkertaisempia hallinnollisia menettelytapoja kuin merkittäviin suuryrityksiin.

Hajautus

Teollisuushallintoa on hajautettava väliportaan hallinnonuudistuksen yhteydessä. Alueellinen teollisuushallinto on liitettävä osaksi demokraattista lääninhallintoa. Hajauttamisella on turvattava alueellisten erityiskysymysten huomioon ottaminen ja uusille hallintoelimille tulee antaa todellista päätäntävaltaa mm. rahoitusresurssien jaossa.