Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/117
Kansallinen Kokoomus
Mistä vastustajat syyttävät - mitä itse vastaamme heille?
- Puolue: Kansallinen Kokoomus
- Otsikko: Mistä vastustajat syyttävät - mitä itse vastaamme heille?
- Vuosi: 1948
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
Mistä vastustajat syyttävät - mitä itse vastaamme heille?
Sisällys:
I. MAALAISLIITTO KOKOOMUSPUOLUEEN KIMPUSSA.
1) Yksipuolista historiankirjoitusta:
a) Kuningastakin jälleen muistellaan.
b) Maalaisliitto ja Lapuan Liike.
c) Maalaisliiton muodonvaihdos vv. 1936-37.
d) Hallitukset ennen talvisotaa ja sen aikana.
e) Kuka määräsi politiikasta vv. 1940-44?
2) Kokoomuspuolueko maaseudun pyrkimyksiä vastassa?
a) Maatalousohjelma ja kokoomuspuolueen maaseututoiminta.
b) Maatalouskysymykset eduskunnassa.
c) Mitä maalaisliitto yksin saisi aikaan?
3) Onko maalaisliitto itse hoitanut asiansa parhaalla tavalla?
a) Maalaisliitto kolmisopimusosakkaana.
b) Onko kokoomuspulue väärin arvostellut?
c) Kokoomuspuolue ja maalaisliiton hallitushalu.
d) Kolmisopimuksen viime vaiheet.
e) Kolmisopimuksen tilinpäätös.
f) Maalaisliiton epäluotettavuus.
II. VASEMMISTOPUOLUEIDEN SYYTÖKSIÄ.
1) "Suurporvarien ja kapitalistien taantumuksellinen puolue",
a) Kokoomuspuolueen jäsenistö.
b) Kokoomuspuolueen ohjelma.
c) Kenen pää on ollut pensaassa?
d) Pekkalan hallitus ja sos.dem:it.
e) Sos.dem:ien "ryhti" oikeassa valossaan.
2) Äärimmäisen vasemmiston syytökset salahankkeista.
a) "Salainen hallitus" jo v. 1945.
b) Ministeri ei pysty vastaamaan sanoistaan.
c) Äärimmäinen vasemmisto ja kansalliset muistot.
(Ainoastaan kokoomuspuolueen toimitsijain käyttöön)
I. Maalaisliitto kokoomuspuolueen kimpussa.
Puolueiden välisen vaalitaistelun tavallisimpia keinoja ovat - eduskunnassa ja jopa hallituksessakin tapahtuvan poliittisen spekulaation ohella - toisaalta omien ansioiden ylenpalttinen kehuminen, toisaalta vastapuolen parjaaminen, sen toiminnan aliarvioiminen ja siihen kohdistuvien syytösten esittäminen. Ensiksi mainitusta menettelytavasta, poliittisesta itsekehusta, ei tietysti vastustajan kannalta ole muuta sanottavaa, kun että "kukas sen kissan hännän nostaa jne." eli toisin sanoen: jokaisella on lupa omaansa kehua. Sille asettaa ilman muuta omat tietyt rajansa vaara joutua naurunalaiseksi ja paljastetuksi poliittisen humbugin harjoittajana. Meillähän ei valitsijoilta itseltäänkään puutu arvostelukykyä. Mutta toiseksi muuttuu asia, kun vaalitaistelussa ryhdytään käyttämään jälkimmäisiä keinoja. Niillä voidaan valitsijoita johtaa harhaan käytettäessä väärien todistusten ohella lisäksi uhkauksia ja painostusta. Silloin on vastustajankin syytä ryhtyä tilanteen tarkasteluun ja väärien väitteiden torjumiseen.
Parhaillaan käynnissä olevan vaalitaistelun aikana on Kansallista kokoomuspuoluetta ja sen toimintaa vastaan singottu koko joukko virheellisiä syytöksiä sekä maalaisliiton taholta että vasemmalta siiveltä. Tarkastelemme niitä seuraavassa siinä mielessä, että syytöksiin voitaisiin kentällä, milloin ja missä niitä esitettäneenkin, vastata osuvasti ja reippaasti. Välttääksemme aineiston paisumista käsittelemme vain eräitä kaikkein karkeimpia väitteitä.
1) Yksipuolista historiankirjoitusta.
Kuningastakin jälleen muistellaan.
Maalaisliitonkin taholla - eikä vain skdl:n - on kaivettu yhä uudelleen esiin kolmen vuosikymmenen nurmen alta eräitä silloisia tapahtumia. Vasemmistohan, eritoten äärimmäinen vasemmisto, on ruvennut niiden muistoissa jälleen rypemään. Maalaisliitto ei sentään ole, kuten viimeksi mainitulla taholla on tehty, kääntänyt totuutta siinä määrin ylösalaisin, että porvarit olisi pantu syyllisiksi vasemmistoainesten silloiseen kapinaan laillista valtiovaltaa vastaan. Sensijaan maalaisliitto yhdessä kommunistien kanssa on taas kerran ottanut puheeksi sanotun ajan kuningaskiistan ja syytellyt kokoomuspuoluetta monarkistisista pyrkimyksistä. Itse asiassa koko kysymys monarkiasta oli jo jäämässä taakse silloin, kun kokoomuspuolue perustettiin joulukuussa 1918 eikä Saksan kukistuttua ainakaan sinne päin kohdistuneilla sympatioilla enää ollut osuutta kannanotossa. Eihän maalaisliittokaan toisaalta ole vapaa poliittisista harhaotteista, mutta ei se siitä huolimatta ole menettänyt kelpoisuuttaan valtiollisena tekijänä. Maalaisliitolla on vain niin ilmiömäinen taito kääntää purjeensa tuulten mukaan, että se vähitellen on itsekin alkanut uskoa poliittiseen erehtymättömyyteensä eikä edes huomaa omia muodonvaihdoksiaan. Mitä tulee nimenomaan tämän "kuningasseikkailun" uudelleen lämmittämiseen, niin se on itsessään kuvaava todistus siitä, että maalaisliitolta puuttuu todellisia aseita kokoomuspuoluetta vastaan. Ja hyvällä syyllä voisi sanoa: Mitäs pahaa siinä kuninkaassa sitten olisi ollut - kuningaskuntana Ruotsi on paljon onnellisemmin purjehtinut kahden maailmansodan karikoiden läpi!
Mutta älkäämme edes leikkipuheilla antako aihetta uusiin väitteisiin ja syytöksiin monarkistisesta mielenlaadusta, koska olemme vilpittömästi ja vakaumuksellisesti tasavallan kannattajia pitäytyen uskollisesti siihen suomalaiseen kansanvaltaan, joka meillä v. 1919 hallitusmuodon perusteella on voimassa. Sen sijaan viivähtäkäämme vielä hiukan mekin historiassa, vuosikymmenen verran tuoreemmassa. 1930-luvun alkutaitteen kansannousun kommunismia vastaan, siihen liittyneet omavaltaisuudet ja ns. Lapuan Liikkeen synnyn maalaisliitto on nyt tahtonut vyöryttää niinikään kokoomuspuolueen synniksi. Emme tahdokaan kieltää, että kokoomuspuolue on aina periaatteessa ollut vasemmistolaisuutta vastaan, ja jos maalaisliitto haluaa nyt pestä kätensä tuosta 1930-luvun vaihteen spontaanisesta kansannoususta, niin se on sen oma häpeä. Totuus vain on, että liikkeen johdossa oli tunnetuilla maalaisliittolaisilla keskeinen asema ja että maalaisliitto siihen aikaan piti Lapuan Liikettä täysin omanaan. Muistettakoon vain, mitä esim. maalaisliiton eräs arvossapidetyimpiä edustajia, maanviljelijä ja maallikkosaarnaaja Kalle Aukusti Lohi sanoi eduskunnassa v. 1930:
Maalaisliitto ja Lapuan Liike.
"Minä tahdon vakavasti huomauttaa, että kun tilanne on sellainen, että isänmaallisten kansalaisten oikeat ja pyhät tunteet ovat pohjavaikuttimena, niin ei minkään isänmaallisen hallituksen ole mahdollista pakottaa valtakunnan voimakeinoja käytettäväksi noita isänmaallisia kansalaisia vastaan. Liike on saanut niin suuren laajuuden kuin se tällä hetkellä on saanut siksi, että sen takana on, minä rohkenen väittää, enemmistö Suomen kansasta, ja sen takana on ennen kaikkea Suomen kansan vakavin aines, Suomen talonpoikaisaines, yhtenä miehenä."
Epäilemättä näin oli laita.
Mutta jos maalaisliitto nyt haluaa kieltää menneisyytensä vasemmiston suosion tavoittelemiseksi, niin mitäpä sitä vastaan olisi. Se osoittaa vain, kuinka epäluotettava ja horjuva tämä puolue on kannanotoissaan. Lisättäköön, että esim. puolueen päälehti Ilkka, oli tuossa 1930-luvun taitteessa kovin terhakkana kommunismia vastaan - sen päätoimittaja Leinonen oli silloin syntyneen Suomen Lukko-järjestön puheenjohtaja - ja lehti kirjoitti sen synnystä mm.:
"Suomen Lukko syntyi sinä hetkenä, jolloin ensimmäinen punapaita halkesi Lapuan asemalla viime marraskuun 23. pnä (1929). Marraskuun tapahtuma ei ollut väkivaltaa. Se oli vain täksi tempaisuksi pukeutunut kansan tahto. Me hyväksymme sen kaikki ehdottomasti."
Mutta nyt, tänä keväänä 1948, sama Ilkka-lehti ivailee kokoomuspuoluetta ja sen lehtiä vastaavanlaisen asenteen johdosta. Niin muuttuu maailma ja maalaisliitto sen mukana!
Kaikkein uusinta historiankirjoitusta maalaisliitto on ryhtynyt harjoittamaan viimeksi käytyjen sotien johdosta ja, sikäli kuin kerrotaan, pirttipuheissa alkanut syyttää kokoomuspuoluetta niiden aiheuttamisesta! Tällainen syytös on niin karkeaa läheisen ajan tapahtumien väärinselittämistä, ettei sitä hevin uskoisi todeksi. Sikäli kuin kuitenkin sitä esiintyy, niin on hyvä palauttaa mieliin tälläkin kohden eräitä tosiasioita.
Vuoden 1936 vaaleissa maalaisliitto kiivaili mitä ankarimmin vasemmistoa vastaan. Se esiintyi yhtä kiihkein tunnuksin kuin Lapuan Liikkeen perinnönvaalijaksi muodostautunut ikl. Silloisessa "Vaaliaapisessaan" maalaisliitto laati lyhennysotteen sosialistien tileistä ja luonnehti näitä mm. seuraavasti:
"He (sosialistit) järjestivät keväällä 1917 Valion voivarastojen ryöstön ja suuren maatalouslakon kylvötöiden aikana, vaikka kansa silloin oli nälkäkuoleman partaalla. He panivat pois viralta järjestysvallan ja tilalle oman miliisinsä. He järjestivät ryssäläisten sotilaiden kanssa suuria toverikokouksia ja painostivat niiden avulla eduskuntaa, jossa heillä itsellään oli enemmistö. He järjestivät, harjoittivat ja aseistivat punakaarteja, toimeenpanivat rankaisu-retkikuntia ja murhasivat porvareita, ja lopuksi vuoden 1918 alussa yhtenä kauniina aamuna antoivat julistuksen, että he ovat panneet koko eduskunnan ja parlamentaarisen hallituksen pois viralta, miehittäneet valtioneuvoston, Suomen Pankin ja kaikki korkeimmat virat ja että on alettu kansalaissota. Se kauhea terrori, ja ne pöyristyttävät murhatyöt, joita he yhdessä ryssien kanssa sen jälkeen heti ryhtyivät suorittamaan ja joista hautakilvet puhuvat kaikilla kirkkomailla, eivät lähde lähisukupolvien aikana kansan muistoista."
Tähän tapaan maalaisliitto siis kiivaili tuona vuonna 1936 ennen vaaleja vasemmistoa vastaan vuoden 1918 tapahtumien tiimalta, jolta ajankohdalta tällä kertaa, vuonna 1948, ei enää löydy muiden puolueiden kuin kokoomuspuolueen rikkeitä!
Mainitussa v. 1936 maalaisliiton vaaliaapisessa lausuttiin edelleen:
Maalaisliiton muodonvaihdos vv. 1936-1937.
"Kun sosialistien koko taloudellinen ohjelma tarkoittaa yksityisen omistusoikeuden poistamista, yksityisyritteliäisyyden hävittämistä ja kaiken yhteiskunnallistuttamista, ja kun sosialistien kansainvälisyyteen perustuva ohjelma lisäksi tarkoittaa mm. sitä, että maataloudesta elävä väestö tässä karussa maassa jätetään ilman kaikkea suojaa kaikkien maiden vapaata kilpailua vastaan, jopa sitäkin, että ei ryhdytä edes puolustautumaan ulkoapäin mahdollisesti hyökkäävää vihollisvaltaa vastaan, ei voi olla mahdollistakaan ryhtyä suorittamaan mitään positiivista, rakentavaa työtä tässä ikivanhassa talonpoikaismaassa, vielä vähemmän toimia tämän maan pienviljelijäväestön hyväksi, jota kaikkea he kuitenkin vaaleissa uskottelevat."
Tästä saanee muun ohella päätellä, että maalaisliitto oli tuolloin muun ohella kannattamassa puolustautumista ulkoapäin mahdollisesti hyökkäävää vihollisvaltaa vastaan, koska se moitti sosialisteja päinvastaisesta asenteesta.
Mutta lainatkaamme vielä palanen sanotusta maalaisliiton asiakirjasta vuodelta 1936:
"Kansainvälisen sosialistisen ohjelman omaksuneilla sosialisteillamme ei siis ole meidän eduskunnassamme oikeastaan mitään suoritettavanaan, sillä uusi vallankumous vuoden 1918 malliin ei täällä voi tulla kysymykseen, ja tätä maata ei saa asettaa koekentäksi heidän yhteiskunnallistuttamisohjelmalleen. - - -
Suomen valveutuneen talonpoikaisväestön on nyt huolehdittava siitä, ettei maanpetoksellisten kommunistien soluttama sosialidemokraattinen puolue saa jatkuvasti hallita tätä maata ruotsalaisten ja edistysmielisten avulla. Jos tästä menosta ei tehdä loppua, johtaa se isänmaamme uusiin raskaisiin koettelemuksiin."
Hallitukset ennen talvisotaa ja sen aikana.
Olemme näin paljon lainanneet maalaisliiton vaalitekstiä vuodelta 1936 osoittaaksemme puolueen silloisen kannan vasemmistoon päin. Tästäkin näkyy, onko maalaisliitolla nyt perusteltua aihetta kieltää osuuttaan Lapuan Liikkeen ja sen jälkeläisen, isänmaallisen kansanliikkeen mukaisten mielialojen ylläpitämiseen maassa. Mutta tarkoituksemme oli tämän yhteydessä lähinnä kosketella sotiemme sisäpoliittista esihistoriaa ja kokoomuspuolueen osuutta siinä. Jos edellä olevia lainauksia pitäisi lähtökohtana, niin todella voisi luulla, että maalaisliitto vaalien jälkeen mitä kiireimmin liitoutui oikeiston kanssa ja että kokoomuspuolueella siis tästä lähtien oli aivan olennainen osuus sotien edellisajan politiikkaan. Mutta kuinka kävikään? Maalaisliiton ennen vaaleja esittämistä kiro-puheista ja vasemmistolle osoitetusta nyrkinheristyksestä huolimatta nämä molemmat, vaalien jälkeen v. 1937 alussa, liittoutuivat yhteen ja muodostivat - edistyspuolue ja ruotsalaiset lisänään - uuden hallituksen. Siinä oli aluksi kokoomuspuolueellakin yksi paikka, mutta vuoden 1938 tammikuusta lähtien ei sitäkään. Tämä Cajanderin ns. punamultahallitus hallitsi siis maata maalaisliiton ja "kommunistien soluttaman sosialidemokraattisen puolueen "yhteistyön avulla sotien edellisvuoden ja määräsi senaikaisen politiikan. Kokoomuspuolueella ei siinä ollut osaa eikä arpaa. Ja kun marraskuun viimeisenä päivänä 1939 pommit putosivat Helsingin kaduille, muodosti edistysmielinen Risto Ryti yhteishallituksen, jossa kokoomuspuolueen osuus rajoittui vaatimattomaan salkuttoman ministerin paikkaan, siis yhteen ministerituoliin. Maalaisliitolla oli tässä hallituksessa kolme paikkaa, sosialidemokraateilla neljä - nykyinen pääministeri Mauno Pekkala oli rahaministerinä - ja ruotsalaisilla kaksi, minkä lisäksi oli kaksi puolueetonta ministeriä. Sopii kysyä, tämäkö yksi kokoomuspuolueen edustaja - joka muuten oli tasavallan nykyinen presidentti - ohjasi koko hallitusta sotapolitiikan väkeviä virtoja pitkin?
Palautettakoon mieliin vielä noilta kohtalokkailta ajoilta, että kun sitten talvisota saatiin päättymään maaliskuussa 1940, niin hallituksen jäsenistä kaksi maalaisliittolaista ministeriä vastusti rauhan tekemistä kaikkia muita vastaan. He olisivat halunneet jatkaa sotaa!!
Kun sanotun maaliskuun rauhan jälkeen hallitus uudistettiin - Ryti edelleen pääministerinä - niin siinä taas oli yksi ainoa paikka kokoomuspuolueen edustajalla. Rytin tultua valituksi valtionpäämieheksi edistysmielinen Rangell muodosti uuden hallituksen y. 1941 alussa. Siinä sai kokoomuspuolue kaksi paikkaa. Mutta vaikka sen osuus oli näin "sataprosenttisesti" - yhdestä ministerituolista kahteen - kasvanut, niin on yhä edelleen kysyttävä, nämä kaksi miestäkö pystyivät määräämään koko hallituksen politiikan suunnan ja ohjaamaan maamme uuteen sotaan?
Kuka määräsi politiikasta vv. 1940-44?
Rangeilla seurasi Linkomies pääministerinä. Hänen ohellaan oli hallituksessa yksi kokoomuspuolueen edustaja, siis edelleen kaksi miestä oikeistosta. Havaitsemme näin ollen, ettei kokoomuspuolueella ollut ei ennen sotia eikä niiden aikana lähestulkoonkaan ratkaisevaa asemaa hallituksessa ja sen politiikassa. Siitä määräsivät ylivoimaisella enemmistöllään - ja näin myös eduskunnassa - keskusta ja vasemmisto yhdessä. Maalaisliiton syytökset kokoomuspuolueen erityisestä sotaansyyllisyydestä kumoutuvat siis omaan mahdottomuuteensa. Kokoomuspuolue ei tietenkään väistä osavastuutaan, mutta on kovin outoa - ettemme sanoisi moraalitonta - jos maalaisliitto yhtyy nyt kommunistien kuoroon oikeiston yksinomaisesta vastuusta sotiin. Vastuu on siltä osalta kuin se Suomen kansalle lankeaa, kannettava pystypäisesti yhdessä, eikä siinä toivoisi poliittisten vastustajiensakaan vajoavan puolue-etuja tavoitellen minkäänlaisen metsäkaartilais-mentaliteetin valtaan.
2) Kokoomuspuolueko maaseudun pyrkimyksiä vastaan?
Maatalousohjelma ja kok.puolueen maseututoiminta.
Kaikkein tavallisin väite, jonka maalaisliitto esittää kokoomuspuoluetta vastaan, on se, että viimeksi mainittu muka hyljeksii maaseudun asioita ja huolehtii vain asutuskeskusten ja niiden väestön eduista. Väite on erinomaisen nurja, ja sen kumoamiseksi voidaan viitata ensinnäkin kokoomuspuolueen maatalousohjelman monipuoliseen, maatalous- ja maaseudun olojen kehittämistä yksityiskohtaisesti esittelevään sisällykseen sekä puolueen maatalous-organisaatioon. Edelleen kokoomuspuolueen kenttätyössä maaseutuväestö muodostaa varsin huomattavan, jopa monin paikoin kaikkein aktiivisimmin toimivan osan. Puolueen äänestäjistä niinikään suurin osa on juuri maaseutuväestön, keskuudesta, esim. v. 1945 vaaleissa oli äänestäjiä kaupungeista 86 734, mutta maaseudulta 132 332, eli lähes kaksikolmannesta, tarkemmin sanoen 60,4 % lukuunottamatta oteääniä. Kertaamatta kokoomuspuolueen maatalousohjelmaa tässä yhteydessä yksityiskohdiltaan viitattakoon vain jo puolueen yleisissä periaatteissa koko sen olemassaoloajan olleeseen toteamukseen: "Työskentelyssä karun maamme raivaamiseksi hedelmää kantavaksi ja sen kansan saattamiseksi osalliseksi korkeamman hengenviljelyksen antimista on maassamme kehittynyt elinvoimainen talonpoikaisviljelys, joka on kansallisten edistyspyrkimysten luotettava pohja. Ahkeruudella ja vaatimattomalla elämäntavalla maan väestö on köyhissä oloissamme tehnyt mahdolliseksi pääomain saannin yleisiä tarpeita varten." Eikö näissä sanoissa esiinny mitä kunnioittavin asenne talonpoikais- ja yleensä maaseutuväestöä kohtaan? Kun kokoomuspuolue pitää ensisijaisen tärkeänä elinvoimaisen talonpoikaisviljelyksen säilymistä ja maatalousohjelmansa yksityiskohdissa perusteellisesti selvittelee maaseudun nykyhetken tarpeita kauttaaltaan myönteisessä hengessä, niin ei voida - ellei harjoiteta vääristelyä - väittää kokoomuspuolueen syrjivän maaseutuväestöä.
Vastustajat tietysti sanovat: kyllähän kauniita sanoja riittää, mutta entä toiminta käytännössä?
Maatalouskysymykset eduskunnassa.
Kokoomuspuolueen riveihin kuuluvien maatalousmiesten ja muidenkin asioita seuranneiden on varsin helppo osoittaa, että myös käytännössä kokoomuspuolue on noudattanut ohjelmansa periaatteita. Se on eduskuntatyössä aina pitänyt silmällä maatalouden todellisia etuja, olipa kysymyksessä sitä koskeva lainsäädäntö tai valtion tuen myöntäminen. Viittamme tässä suhteessa aikaisemmin lähetettyihin selvityksiin eräistä maatalouden erikoiskysymysten käsittelystä eduskunnassa, kuten maanviljelijäin perheenjäsenten verottamista, veronpidatysmäärien alentamista, ylimääräistä varallisuusveroa, maatalouden veroperusteita ja luovutusvelvollisuuden laiminlyöntien rankaisemista koskevista asioista. Lisättäköön niihin, että maataloutta erityisen voimakkaasti koskevissa tai sivuavissa kysymyksissä, kuten työaikalain ja puunsäännöstelyn kohdalla, kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä on ollut mukana vastustamassa maataloudelle epäedullisia ratkaisuja. Niinpä maatalouden työaikalain kohdalla saatiin kokoomuspuolueen edustajain valiokuntakäsittelyssä suorittaman työn perusteella hallituksen esitykseen niin suuria parannuksia, että hallitus tyytymättömänä niihin peruutti koko esityksensä. Tätä asiaintilaa ei suinkaan ole syytä murehtia, koska maatalouden työolot voidaan toistaiseksi hyvin järjestellä työmarkkinajärjestöjen sopimuksellakin, kuten on tehty. Puun pakkohakkuulain kohtalo oli myös samanlainen, ja epäilemättä siihenkin oli vaikuttamassa ennakkotieto siitä, että kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä oli säännöstelyä vastaan.
Edelleen kokoomuspuolue on ollut mukana hyväksymässä maataloudelle ja nimenomaan viljantuotannolle tärkeätä lakia leipäviljan tuotannon tukemisesta satovuosina 1947-48 ja 1948-49, jota vasemmisto kynsin hampain vastusti. On huomattava, että ilman kokoomuspuolueen apua ei tätä lakia olisi saatu hyväksytyksi siinä muodossa, jonka se nyt sai. Nimikään budjettien yhteydessä kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä on ollut tukemassa korkeampia määrärahoja maatalouden hyväksi, milloin sellaista on esitetty, ja ryhmän maatalousedustajat ovat myös omakohtaisesti tehneet niistä aloitteita samoinkuin muistakin maatalouden edistämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Kuitenkaan ei kokoomuspuolue ole ryhtynyt tässä suhteessa poliittiseen huijaukseen, milloin sellaisesta on selvästi ollut kysymys, kuten esim. apulantamiljaardin kohdalla. Kokoomuspuolueen edustajat ovat myös yhtyneet siihen arvosteluun, minkä hallituksen monet säännöstelytoimenpiteet maatalouden alalla ovat saaneet osakseen, vaikka he eivät jokaisen valtioneuvoston päätöksen kohdalla olekaan nousseet eduskunnan puhujalavalle esittämään puhtaasti agitatoorisia lausuntoja, kuten maalaisliittolaiset, jotka sitten ovat tapansa mukaisesti antaneet kuitenkin siunauksensa noille moittimilleen päätöksille - usein vieläpä maalaisliiton omien ministerien antamille tai allekirjoittamille.
Mitä maalaislitto yksin saisi aikaan?
Kun maalaisliiton taholta esitetään syytöksiä kokoomuspuoluetta vastaan siitä, ettei maaseudun asioita ajeta, niin on syytä tarkastella, mitä maalaisliitto yksinään saisi eduskunnassa aikaan. Eräät maalaisliittolaiset kynänkäyttäjäthän ovat suositelleet sellaista "työnjakoa", että kokoomuspuolue ottaisi huoltaakseen kaupunkilaisväestön ja muiden asutuskeskusten valitsijat, kun taas maalaisliitto pitäisi huolta maaseudun asukkaiden eduista. Entäpä jos näin todella tapahtuisi? Maalaisliitolla on ollut eduskunnassa puolueen ollessa parhaissa voimissaan 60 edustajaa. Tällä haavaa sillä on 48 edustajaa. Kun eduskunnan jäsenluku on 200 ja kun tavallisissakin lainsäädäntöasioissa ja muissa ratkaisuissa tarvitaan tietysti enemmistö myönteisen päätöksen aikaansaamiseksi, niin havaitaan jo tästä, että maalaislitto ei yksinään saisi eduskunnassa mitään aikaan. Elleivät muut ryhmät olisi sen apuna, niin maaseudun edut jäisivät maalaislittolakin valvomatta. Näin ollen on aivan turhaa, jopa lapsellista, esitellä sellaisia työnjakoehdotuksia kuin edellä viitattiin. Maalaisliiton olisi päinvastoin terveellistä muistaa, että joka-ainoa maaseudun ja maatalouden hyväksi tehty päätös eduskunnassa on saatu aikaan jonkin tai joidenkin toisten ryhmien avulla, mutta ei milloinkaan yksinään maalaisliiton toimesta,
3) Onko maalaisliitto itse hoitanut asiansa parhaalla tavalla?
Kun maalaisliitto on niin kärkäs esittämään syytöksiä kokoomuspuoluetta vastaan, niin saanemme mekin heittää esiin yhden kysymyksen: onko maalaisliitto puolestaan itse hoitanut maaseudun asioita parhaalla mahdollisella tavalla?
Maalaisliitto kolmisopimusosakkaana.
Maalaisliiton meno kolmisopimukseen, yhteistyöhön tietyn ohjelman toteuttamisen urakakseen ottaneen vasemmistoyhtymän kanssa keväällä 1945, herätti sen omissakin kannattajissa varsin sekavia tunteita. Puolueen keskuudessa on tätä yhteistyötä ja sen tuloksena ollutta hallituspolitiikkaa arvosteltu pitkin matkaa hyvin ankarasti. Uutena poliittisena muodonvaihdoksena se todisti jälleen maalaisliiton joustavaa mukautumiskykyä ja alttiutta vasemmistosuuntauksen edistämiseen, suuntauksen, joka ei ole ainakaan maatalousväestön etuja pitänyt silmällä. Sanotussa kolmisopimuksessa maalaisliitto lisäksi itse asiassa kielsi eräitä omia periaatteitaan. Maalaisliitto on kuitenkin pitänyt toimenpidettään välttämättömänä ja katsonut toimineensa eräänlaisessa pakkotilassa sekä pelastaneensa sen, mitä pelastettavissa on ollut. Se on toisin sanoen väittänyt: asiat voisivat olla huonomminkin, ellemme olisi olleet hallituksessa.
Maalaisliitto voi tietysti olla vilpitön uskossaan. Eihän kukaan voi varmasti sanoa, miten asiat olisivat sujuneet, jos ... Ei politiikassa voi kukaan olla siitä varma. Mutta juuri tämän vuoksi on aivan yhtä hyvä oikeus sanoa, että ne olisivat voineet olla paljon paremminkin, jos ... Näin ollen tämä jossittelu on aivan turhaa puhetta niin puolin kuin toisin, eikä sitä kokoomuspuolueen taholla ole harrastettukaan. Mutta vastaukseksi maalaisliittolaisten väitteisiin on edellä oleva todettu.
Kun siis maalaisliiton mukana olo yhteistyössä vasemmiston kanssa ja sen mukaisessa hallituspolitiikassa on tosiasia, niin lähdettäköön siltä pohjalta. Sanottu kolmiliitto lupasi sangen paljon lähtiessään huhtikuussa 1945 toteuttamaan ohjelmaansa. Mitä on aikaansaatu toukokuuhun 1948 mennessä? Siihen kysymykseen vastaamiseen ei tässä tarvitse tuhlata paperia, sillä jokainen on selvillä esim. inflaatiokehityksestä näinä kolmena vuotena, mikä kehitys on ollut moninkertainen verrattuna sotavuosien suuria vaatimuksia valtion finansseille ja taloudenpidolle asettaneeseen aikaan.
Onko kokoomuspuolue väärin arvostellut?
Kun näin on laita, niin voidaan maalaisliitolle heittää myös kysymys: Eikö kokoomuspuolueen harjoittama kritiikki ole sittenkin alunperin ollut oikeata ja oikeutettua? Heti keväästä 1945 lähtien, silloin kun hallitus suoritti ensimmäiset talouspoliittiset ratkaisunsa ja ohjasi palkkapolitiikan inflaatiota edistäville urille, esitettiin kokoomuspuolueen taholta varoituksen sanoja. Ne kaikuivat kuuroille korville, mutta haluaako joku maalaisliittolainen nyt väittää, etteivät ne olisi olleet aiheellisia? Ellei tämä kritiikki olisi ollut jarruttamassa vielä rajumpaa inflaatiokierrettä, niin missä oltaisiinkaan tällä hetkellä.
Ken tehtävän ottaa hoitaakseen, se myös vastaa siitä.
Voidaan sanoa: arvostelijan osa on helppo, vaikeampi on sen sijaan toimia epäkiitollisissa taloudellisissa ja poliittisissa olosuhteissa. Tässä on perää. Mutta minkä vuoksi maalaisliitto yrittää kaunistella tekojaan ja tekemättä jättämisiään turvautumalla syyttelemään muita? Eikö olisi reilumpaa maalaisliiton tunnustaa, että vaikeata on tosin ollut, mutta olemme mekin osaltamme tulleet möhlänneeksi - antakoon isänmaa-parka meille syntimme anteeksi. Tällainen nöyryys ja katumusta osoittava mieli pukisi paremmin kuin väärä toisten syyttely.
Kokoomus ja maalaisliiton hallitushalu.
Maalaisliiton taholla on myös erittäin halukkaasti pyöritetty levyä: kokoomuspuolue ei päästä maalaisliittoa pois hallituksesta, vaan pyytämällä pyytää sitä istumaan ministerituoleilla. Mutta kun kysytään, milloin ja missä kokoomuspuolue on tällaisia pyyntöjä esittänyt, niin vastaus jää saamatta. Tosiasia näet on, ettei kokoomuspuolueen johtavissa elimissä - puoluevaltuuskunnassa, sen työvaliokunnassa, eduskuntaryhmässä tai sen valtuusknnassa - ole kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana päätetty moista pyyntöä esittää eikä sitä myöskään ole esitetty. Kokoomuspuolueen sanomalehdet ovat kevään 1947 hallituspulan aikana, jolloin maalaisliiton ministerit komein elein lähtivät hallituksesta, tähdentäneet sitä parlamentarismin vanhaa sääntöä, että hallituspulasta vastuu kuuluu ensi sijassa niille, jotka sen ovat aiheuttaneet. Tässä vaiheessa on myös huomautettu, että kyllähän hallituspuolueet nyt kernaasti jättäisivät toisten selvitettäväksi itse aikaansaamansa sopan, mutta että se ei ole reilua peliä. Maalaisliitossa itsessään sen sijaan ovat tosiasiallisesti arpaa heittäneet toisaalta oppositioaseman edut, toisaalta hallitsemisen riemut. Kun edellinen ei ole päässyt voitolle, niin aiheetonta on tässäkään vetäytyä kokoomuspulueen olemattomien "pyyntöjen" suojaan. Kauniimpaa ja rehellisempää olisi ollut sanoa: tunnemme olevamme vastuussa siitä, mihin ja miten olemme maan asiat hoitaneet ja sen vuoksi tahdomme vastuun kantaa loppuun asti, kunnes kansa sanoo vaaleissa sanansa, mihin suuntaan on jatkettava.
Kolmisopimuksen viime vaiheet.
Omalaatuiseen valaistukseen on maalaisliiton kunniallisuus tullut kolmisopimuksen tuoreimmassa vaiheessa, sen lopullisessa purkautumisessa, jota nyt on pidettävä tosiasiana. Sitten kun sosiaalidemokraatit puun pakkohakkuulain peruuttamisen jälkeen olivat irtisanoutuneet juhlallisin elein kolmisopimuksesta, ryhtyi maalaisliitto julistamaan oppia, että se puolestaan oli katsonut kolmisopimuksen rauenneeksi jo keväällä 1946, jolloin Pekkala muodosti nykyisen hallituksen, ja lopullisesti lakanneeksi olemasta voimassa keväällä 1947. Mutta vielä pitemmälle on mennyt puolueen päälehti Ilkka, joka suorastaan kieltää, että puolueen eduskuntaryhmä tai keskushallitus olisi koskaan hyväksynyt sopimusta! Tämän johdosta on lyhyesti todettava, että vasta nyt vaalien lähetessä maalaisliitto on havainnut kolmisopimuksen muka rauenneen jo ajat sitten. Tosiasia on myös, että maalaisliiton puoluekokous kesäkuussa 1945 hyväksyi kolmisopimuksen, kuten mm. Ilkka itse silloin kertoi. Kaiken aikaa maalaisliitto on esiintynyt yhtenä sopimuspuolena, osallistunut Pekkalan hallitukseen ja hyväksynyt sen ohjelman vastaansanomatta, ohjelman, joka on vain lyhennetty uusintapainos kolmen eduskuntaryhmän kirjallisesta sopimuksesta. ' Kun puolue nyt kiemurtelee itseään irti taannehtivasti siitä, niin täytyy sanoa, että vaikka politiikassa on vallalla väljemmät käsitykset moraalista ja kunniallisuudesta, niin maalaisliiton menettely on laadultaan nuo väljät mitatkin ylittävää.
Kolmisopimuksen tilinpäätös.
Tässä ei ole tarkoitus ryhtyä laatimaan kolmisopimuksen perusteella harjoitetun politiikan tilipäätöstä yksityiskohdittain, ei edes summittaisin loppunumeroinkaan. Vain muutama tosiasia tuotakoon esiin vastaukseksi niihin syytöksiin, joita kokoomuspuoluetta vastaan on singottu sen muka harjoittamasta "hedelmättömästä oppositiosta". Kuluneiden kolmen vuoden aikana - ja epäilemättä ainakin osittain kolmisopimuksen ansiosta - poliittinen elämä on arveluttavasti madaltunut. Silminnähtävä luokkapyyteisyys suurten puolueiden ainoana toiminnan kannustimena on vallannut alaa. Kansalaisten väliset erimielisyydet ovat voimistuneet ja käsitykset siitä, mikä on oikein, mikä väärin politiikassa ovat suuresti heikentyneet. Nyt voidaan eräillä tahoilla aivan yksinkertaisesti yrittää vastustajan nujertamista väkivalloin puhumattakaan yksityisiin kansalaisiin kohdistuvista herjauksista. Valtiollisen keskustelun taso on muuttunut niin matalaksi, ettei sellaista muisteta ainakaan itsenäisyysvuosina aikaisemmin olleen. Hallituspolitiikka on viety karkean lehmäkauppasysteemin ja miljaardihuutokaupan tielle. Tarjoukset ja vastatarjoukset määräävät tärkeissä ratkaisuissa, ja niiden takana häämöttää asianomaisten puolueryhmitysten luokkavoima uhkauksineen, jotka kohdistuvat suoraan valtiovaltaa vastaan. Huudot ja jälkilaskut maksetaan veronmaksajain varoilla.
Nyt tunnustetaan jo hallituksen omassakin keskuudessa, että jälkilaskuja seuraa, suuria ja raskaita jälkilaskuja, jotka kansa saa kantaakseen. Niinpä ministeri Heljas - maalaisliiton miehiä - lausui äsken, että "kun vaalien jälkeen on muodostettava uusi hallitus, jää sen epämieluisaksi tehtäväksi - oli sen väri mikä tahansa - korottaa eräitten tuotteitten hintoja, vuokria ja muitakin maksuja". Täten kolmisopimukseen nojautuneen hallituksen talouspoliittiset virheet kasautuvat rykelmäksi, jonka selvittäminen jätetään - seuraajalle. Mutta vastuusta ei maalaisliittokaan pääse irti sillä, että se työntää nyt nuo virheet vasemmiston niskoille. Suurin syy on tosin siellä, mutta vastuu on yhteinen. Ei maalaisliittokaan ole halunnut lyödä jarruja päälle silloin, kun siihen olisi ollut vielä tilaisuus, kuten esim. v. 1945 kesäkuussa, jolloin hallitus esitti palkkapolitiikkansa eduskunnan hyväksyttäväksi. Suurin osa maalaisliittoa nieli sen sellaisenaan - ja seurauksena oli inflaation varsinainen liikkeellelähtö. Ja keväällä 1947 maalaisliiton vastalause hallituksen talouspolitiikasta: sen miesten lähtö hallituksesta, muuttui samojen miesten paluuksi takaisin samaan hallitukseen.
Maalaisliiton epäluotettavuus.
Edellisestä käy ilmi, missä määrin luotettavana poliittisena tekijänä maalaisliittoa voidaan pitää. Jo näistä harvoista esimerkeistä nähdään, että se on itsenäisyysvuosien aikana luonut nahkansa useaan kertaan. Se on milloin kiivaillut mitä kiihkeimin vasemmistoa vastaan, milloin taas avosylin ottanut kumppanuuteensa samat vastustajat, joilta se vähän aikaisemmin oli kieltänyt olemassaolon oikeuden. Ja vasemmiston kanssa yhteistyössä ollessaankin - mikä yhteistyö tietysti on sinänsä parlamentaaristen pelisääntöjen mukaista ja kansanvaltaiseen menoon sopeutuvaa - se on yrittänyt istua kahdella tuolilla: näyttää oikeistolaisille aineksilleen porvarillisinta ilmettään, mutta muille taas vetää vasemman suupielensä mielistelevään hymyyn. Tämä kaksijakoisuus, poliittinen epävakaisuus ja helppo kääntyväisyys valtiollisten tuulien mukana on maalaisliitolle muodostunut eräänlaiseksi perusominaisuudeksi, jota se turhaan yrittää peitellä hyökäyksillä kokoomuspuoluetta ja sen harjoittamaa arvostelua vastaan.
On kuvaavaa, miten vähän sanottavaa maalaisliitolla itse asiassa on kokoomuspuoluetta vastaan. Kun näet eräs maalaisliiton lehtikirjureista noteeraa seikkoja, jotka puhuvat kokoomuspuolueen puolesta ja sitä vastaan, niin hän viimeksi mainituista löytää vain - kuningaskysymyksen ja Lapuan-liikkeen, jotka edellä on käsitelty. Ja näissäkin maalaisliitto harjoittaa, kuten sanottu, kovin yksipuolista historiankirjoitusta.
II. Vasemmistopuolueiden syytöksiä.
Ne syytökset, joita vasemmiston taholta singotaan kokoomuspuoluetta vastaan, jakaantuvat pääasiallisesti kahteen ryhmään. Ensinnäkin esitetään puolueen ohjelmaan ja sen jäsenistön kokoonpanoon kohdistuvia väitteitä. Toiseksi moititaan puolueen käytännöllistä toimintaa, sen menettelytapoja ja esiintymistä poliittisessa elämässä. Nämä syytökset, tapahtuivatpa ne kummassa ryhmässä tahansa, ovat siinä määrin heikolla perustalla, ettei niiden torjumiseksi tarvita kovin yksityiskohtaista todistelua.
1) "Suurporvarien ja kapitalistien taantumuksellinen puolue."
Tavallisin väite, mikä vasemmalta siiveltä suunnataan kokoomuspuoluetta vastaan, kuuluu kaikessa väkevyydessään: Kysymyksessä on suurporvarien ja kapitalistien taantumuksellinen puolue, joka yksipuolisesti ajaa vain rikkaiden ja "omistavien luokkien" etuja.
Kokoomuspuolueen jäsenistö.
Väitteen agitatooriset mausteet ovat todella voimakkaat. Niistä huokuu tyypillisen selvänä koko se aaterakenne, jonka varassa vasemmistolaiset puolueryhmittymät lepäävät luokka-, köyhälistö- ja vallankumousoppeineen. Niiden poliittinen toiminta ja menestyshän perustuu juuri kansakunnan jaoittamiseen eri luokkiin ja näiden väliseen taisteluun sekä riistoon vähäväkisiltä varakkaille. Mutta väite on helposti kumottavissa. Kokoomuspuolueen äänestäjämäärä oli v. 1945 vaaleissa, kuten edellä jo todettiin, kaikkiaan 255 394, siitä kaupungeissa 86 734 ja maaseudulla 132 332 sekä muista vaalipiireistä 36 328. Näinkö paljon todellakin maassa on "suurporvareita ja kapitalisteja"? Jos näin on laita, niin turhaan olemme laulaneet maamme köyhyydestä edes nykyisenä sotakorvausten aikana! Mutta kokoomuspuolueen järjestöihin kuuluvan jäsenistön ammatin ja yhteiskunnallisen aseman tarkkailu osoittaakin, että siitä valtaosa on maanviljelijöitä, pienyrittäjiä ja palkannauttijoita, viimeksi mainitut etupäässä henkisen työn tekijöitä. Ei näillä ryhmillä, ei ainakaan kahdella jälkimmäisellä, ole erityistä ylpeilemisen aihetta omaisuudellaan eikä liioin hyvillä ansioillaan. Kun esim. ruumiillisen työn tekijäin palkat nykyisin ovat pyöreästi sanoen kymmenkertaiset verrattuna v. 1939 palkkatasoon, niin henkisen työntekijäin vastaava kertoin on 6-7. Tämä kansanosa itse asiassa on siten heikommassa taloudellisessa asemassa kuin palkkatyöväestö, jopa heikommassa asemassa kuin mitkään muut ryhmät.
Kun lukuisat palkannauttijat - jotka siis kaikkein vähiten ovat "kapitalisteja" - tästä huolimatta katsovat kokoomuspuolueen aatteet omikseen, niin se johtuu siitä, että kokoomuspuolue ei todellisuudessa olekaan vasemmiston väitteiden mukainen "omistavien luokkien" puolue, vaan kansalaisyhtymä, joka ei ole vihkiytynyt minkään tietyn ja rajoitetun ihmisryhmän etujen ajamiseen, vaan jolla on luja ja ylevä aatteellinen sisällys. Sen kansallinen ohjelma herättääkin vastakaikua jokaisessa suomalaisessa, joka kansanluonteemme mukaisesti pyrkii ajattelemaan ja esiintymään yksilöllisesti. Suomalainenhan on luonnostaan vapautta - myös hengen vapautta - rakastava ja sitä arvossapitävä. Hän on mieluimmin individualisti kuin kollektivisti. Kun kokoomuspuolue pitää toiminnassaan korostetusti silmällä paitsi kansallisten arvojen säilymistä myös yksilöllisyyden ja omatoimisuuden kunnioittamista, niin juuri tämä tosiasia sitoo siihen kansalaisia niin erilaisista yhteiskuntapiireistä.
Kokoomuspuolueen ohjelma.
Suosimatta ketään, mutta myöskään unohtamatta ketään kokoomuspuolue onkin ohjelmallisiksi tavoitteikseen asettanut luokka-näkökohdista täysin vapaat pyrkimykset. Jälleen eräs tavanmukaisimpia väitteitä on, että kokoomuspuolue vastustaa kaikkia uudistuksia sokeasti, että se on "taantumuksellinen". Ken ottaa vaivakseen tutustua kokoomuspuolueen ohjelmaan, ei voi omatunto puhtaana esittää moista väitettä. Niinhyvin puolueen sosiaalipoliittinen kuin kulttuuriohjelmakin sisältää laajan, yhteiskunnallisiin uudistuksiin mitä myönteisimmin asennoituvan suunnitelman lähivuosien toimenpiteiksi. Ja että tällaista sosiaalista ja sivistyksellistä uudistusmieltä on myös käytännössä, siitä ovat todistuksena puolueen eduskuntaryhmän monet eduskunta-aloitteet ja kannanotot päivänkysymyksissä. Puolue ei ole väistynyt tuumaakaan sosiaalisesta ohjelmastaan. Se seikka, että puolueen kansanedustajat eivät ole voineet olla mukana huutokauppamaisessa kilpailussa vasemmistopuolueiden kanssa, ei suinkaan todista heitä vastaan. Se päinvastoin osoittaa vastuuntuntoa ja harkintaa, joka on tarpeen kaikkien reformien säätämisessä ja toteuttamisessa. Mutta kuvaavaa on, että juuri vasemmiston taholla on eduskunnassa asetuttu vastarintaan silloin, kun jokin uudistus on ollut kokoomuspuolueen aloitteesta harkittavana. Näin oli laita esim. perhelisälain laajentamisen kohdalla, jossa vasemmisto yhteisvoimin ensin hylkäsi kokoomuspuolueen erään edustajan aloitteen, ja vasta myöhemmin asian tultua uudelleen esille vihdoin sekin tuli mukaan aloitetta hyväksymään. Erityisesti kokoomuspuolueen edustajat ovat pitäneet silmällä sotainvaliidien ja -leskien sekä -orpojen asemaa ja sen kohentamista, kuten heidän monet aloitteensa ja puheenvuoronsa osoittavat.
Kenen pää on ollut pensaassa?
Sosiaalidemokraattien taholta - ja maalaisliittokin kuuluu nyt samaa virttä virittelevän - on heitetty sellainenkin syytös, että kokoomuspuolue on muka syksystä 1944 lähtien pistänyt päänsä pensaaseen eikä ole uskaltanut esiintyä. Kuinka lapsellinen moinen väite on, se käy jo selville siitä, mitä edellä sanottiin kokoomuspuolueen harjoittamasta kritiikistä hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. Kertaamatta edellistä tai puuttumatta muutenkaan pitkästi enää tähän asiaan huomautettakoon vain, että esim. kesäkuun 1945 palkkaratkaisua eduskunnassa käsiteltäessä kokoomuspuolueen taholta esitettiin sen lähettämistä valiokunnan perusteellisesti valmisteltavaksi, mutta hallituspuolueet itse painoivat päätä pensaaseen: eivät suostuneet asian tutkimiseen, vaan antoivat hallitukselle avoimen valtakirjan. Kokoomuspuolueen taholta kiinnitettiin eduskunnassa ensimmäiseksi huomiota niinikään sellaiseenkin seikkaan kuin yleisradion politisoitumiseen ja muuttumiseen äärimmäisen vasemmiston yhteiseksi kovaääniseksi. Niinikään sisäasiainministerin ja hänen alaistensa otteisiin puututtiin kokoomuspuolueen edustajain lausunnoissa, ennen kuin esim. maalaisliitosta oli kuulunut pihahdustakaan. Paitsi eduskunnan puhujalavalta on kokoomus-puolueen edustajain toimesta aikaansaaduin eduskuntakysymyksin kajottu jatkuvasti näihin asioihin. Syksyllä 1946 käsiteltiin eduskunnassa kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän aloitteesta aikaansaatua välikysymystä, jolloin kyllä hallituspuolueidenkin taholla esiintyi arvostelua, mutta kun sitten oli äänestettävä perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen puolesta, niin nämä samat arvostelijat painoivat jälleen päätä pensaaseen ja äänestivät hallitukselle luottamuslauseen. Milloin taas vasemmisto itse on ahdistellut hallitusta välikysymyksissä - esim. sosiaalidemokraatit sosialisoimisesta - niin ei epäluottamuslausetta ole edes esitetty. Missä lienee pää silloin ollut - pensaassa vai pensaan takana?
Pekkalan hallitus ja sosdem:it.
Vasemmalla siivellä ei näin ollen olisi syytä erityiseen rehvasteluun omilla ansioilla eikä kokoomuspuolueen syyttelyyn rohkeuden puutteesta. Esim. sos.dem. puolue on kerta kerran perästä taipunut niihin poliittisiin ratkaisuihin, joita äärimmäinen vasemmisto on sanellut. Varsin nöyryyttävä oli sos.dem. puolueen korkeimpien johtoelinten kohtelu, kun Pekkala muodosti nykyisen hallituksensa keväällä 1946. Hän valikoi siihen sos.dem. ministerit ilman että puolueen ylimmällä johdolla oli tilaisuutta sanoa sanaansa asiasta. Myöhemmin esitettiin kyllä vastalauseita, mutta tapahtunut tosiasia nieltiin kuin karvaat lääkkeet vain hiukan irvistäen. Ja samoin kun kevään 1947 hallituspulaa yritettiin selvitellä, sos.dem:it saivat - kuten maalaisliittokin - peruuttaa mahtavan lähtönsä hallituksesta ja alistua noloina jälleen äärimmäisen vasemmiston valtikan alaisuuteen. Vasta nyt, kun toimenpiteellä ei enää ole käytännöllistä merkitystä, sos.dem:it ovat suurieleisesti irtisanoneet yhteistyösopimuksensa, tuon edellä kosketellun kevään 1945 kolmiliiton.
Sos.dem:ien "ryhti" oikeassa valossaan.
Edellä jo viitattiin sosiaalidemokraattien "ryhdikkääseen" esiintymiseen eduskunnassa, kun valtiollista poliisia koskevaa välikysymystä käsiteltiin. Vastaavanlaisia esimerkkejä voisi poimia muitakin. Sosiaalidemokraatit - tai oikeammin eräät heistä - ovat kyllä suuriäänisesti esiintyneet puhujalavalta, mutta kun sitten on ollut suoritettava itse ratkaisu, niin he ovat kerta kerran perästä taipuneet hallituksen tahtoon joka ainoassa suuressa asiassa, joita näinä vuosina on eduskunnassa käsitelty. Niin on käynyt sotasyyllislain yhteydessä, niin myös tasavallan suojelulakia uudistettaessa jne. Ja kun eduskunnssa syksyllä 1947 suoritettiin äänestys kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan ehdottamasta ohjeesta hallitukselle, joka ohje koski toimenpiteitä työrauhan ja yleisen järjestyksen säilyttämiseksi maassa, niin sosiaalidemokraatit yhdessä skdl:n kanssa äänestivät sitä vastaan! Heidän vastarintansa ei tosin riittänyt ehdotuksen kumoamiseen, mutta tapaus on kuvaava esimerkki siitä, miltä puolen rintamaa nämä kerskujat ovat tiukan paikan tullen. Samoin, kun päätettiin kommunistien sosialisoimislakialoitteen lähettämisestä valiokuntaan, niin sosiaalidemokraatit olivat jälleen oikein ryhmäpäätöksellä samassa rintamassa skdl:n kanssa puoltamassa aloitteen valmistavaa käsittelyä lakivaliokunnassa eikä perustuslakivaliokunnassa, vaikka kysymyksessä oli perustuslain luontoinen asia. Niinikään muistetaan, että sosialidemokraatit olivat SAK:ssa mukana yleislakkoa aikaansaamassa syksyllä 1947 sekä että he yleensä palkkapolitiikassa ovat asettuneet samoille linjoille skdl:n kanssa.
Se näennäinen ryhdikkyys, jota eräät sosiaalidemokraattiset edustajat eduskunnassa ja eräät kynämiehet sos.dem. lehdistössä ovat yrittäneet osoitella, onkin pelkkää pullistelua ja elehtimistä, jolla ei ole todellista voimaa, vielä vähemmän vakaumusta takanaan.
2) Äärimmäisen vasemmiston syytökset salahankkeista.
Omaa luokkaansa ovat äärimmäisen vasemmiston viime aikoina yhä kiihdyttämät syytökset oikeistoa ja nimenomaan kokoomuspuoluetta vastaan salahankkeista ja kaapausyrityksistä. Niitähän on mainitulla taholla viljelty koko kolmivuotiskauden, mutta aivan erityiseen vimmaan on siellä noustu nyt vaalien lähestyessä ja sen jälkeen kun kommunistien mahdollisista aikeista väkivaltaisen kumouksen suorittamiseksi on alkanut esiintyä tietoja.
Syytökset kokoomuspuoluetta vastaan ovat tietysti naurettavia. Niitä ei ole syytä käsitellä siinä mielessä, että tuollaisia väitteitä tarvitsisi lainkaan torjua. Kun seuraavassa kosketellaan asiaa, niin se tapahtuu vain, jotta osoitettaisiin äärimmäisen vasemmiston käyttämien menettelytapojen karkeus.
"Salainen hallitus" jo v. 1945!
Jo vuonna 1945 äärimmäisen vasemmiston esittämän, sotaan syyllisyyttä koskevan välikysymyskeskustelun yhteydessä rouva Hertta Kuusinen-Leino sinkosi eduskunnan puhujalavalta väitteen jonkinlaisen "salaisen hallituksen" olemassaolosta ja toiminnasta. Mutta vielä tähän päivään mennessä ei mainittua "hallitusta" ole paljastettu. Mitä on tämän perusteella sanottava? Valtiollinen poliisi on aivan ilmeisesti - jos rouva Kuusinen-Leinon puheissa on perää - tehtäväänsä kykenemätön, sillä ei kai siltä harrastusta asiaan puuttune, kun oikeisto on kysymyksessä. Tai mikä todennäköisempää, rouva Kuusinen-Leino puhui eduskunnassa ns. palturia. Samanlainen tautihan on vaivannut myös hänen puolisoaan, sisäasiainministeriä samasta kesästä lähtien. Siinä istunnossa, jossa rouva lasketteli ilmeistä palturia "salaisesta hallituksesta", teki itse ministeri ensimmäisen paljastuksen ns. asekätkennöistä. Samaan asiaan hän sitten palasi usein, ja joka kerta juttua paisuteltiin yli äyräittensä aivan tavattomasti. Kun nyt tuomioita asiassa on annettu, on se oikeuden päätöksellä palautettu mittasuhteisiin, jotka ovat vallan toiset kuin äärimmäisen vasemmiston kuvitelmat ja niihin liittyvät, kokoomuspuolueeseen kohdistetut syytökset aseellisen kapinan hankkeista. Mutta vielä selvemmin osoittein on itse sisäasiainministeri alaisineen syytellyt oikeistoa. Muistetaan valtiollisen poliisin uurastus Kokoomuksen Nuorten Liiton mustaamiseksi ja ministeri Leinon viimesyksyinen lausunto eduskunnassa, jossa heitettiin sanottua liittoa vastaan syytös syytöksen perästä yrittämättäkään niitä todistaa.
Ministeri ei pysty sanoistaan vastaamaan.
Kun sitten ministerille vuorostaan tehtiin vastakysymyksiä ja pyydettiin häntä vetämään todistukset esille, niin hän vaikeni ja on vaiennut tähän asti. Tämä vaatimattomuus ei kuitenkaan estänyt ministeri Leinoa uudistamasta entistä karkeammin syytöksiänsä oikeistoa kohtaan huhtikuun loppupuolella pitämässään radiopuheessa. Sen johdosta on eduskunnassa tehty kysely, mutta vielä ei ole näkynyt merkkiäkään siitä, että ministeri suvaitsisi nytkään vastata. Ellei vastausta ja nimenomaan sellaista vastausta, jossa syytökset osoitetaan aiheellisiksi, tule kohtuullisessa ajassa, niin on täysi oikeus sanoa, että ministeri ei osaa pitää totuutta kunniassa. Ja näinhän onkin laita - se tiedetään jo nyt.
Tällaisia äärimmäisen vasemmiston taistelutavat ja syytökset ovat. Ne ovat mielettömiä - sen jokainen järkevä ihminen tajuaa ilman muuta. Kyllä esim. kokoomuspuolueella on puhtaat paperit, kuten varmasti itse sisäasiainministeri tietää. Mutta kuinka lienee laita hänen oman puolueensa? Se on meidän maassamme tietääksemme ainoa poliittinen ryhmittymä, jonka periaatteisiin kuuluu vallan ottaminen haltuun väkivaltaisin keinoin, kumouksen tietä. Näistä periaatteista on niin paljon mustaa valkoisella kommunistien omissa julkaisuissa, ettei asiasta tarvitse olla kenenkään epätietoinen. Ja viime aikojen julkisessa keskustelussakin kommunistit ja heidän hengenheimolaisensa ovat antaneet selvästi ymmärtää, että "suuntaa" ei muuteta, vaikka vaaleissa kärsittäisiinkin - kuten varmasti tapahtuu - miten suuri tappio tahansa. Miten tuota suuntaa sitten ylläpidettäisiin muuten kuin väkivaltaisin keinoin? Uskomme kuitenkin, että jos sitä yritettäisiin, niin pettymys olisi suuri ja surkea.
Äärimmäinen vasemmisto ja kansalliset muistot.
Äärimmäinen vasemmisto, joka mieliharrastuksenaan on aikaisemmin pitänyt mm. kokoomuspuolueen syyttelyä yltiöisänmaallisuudesta ja kansalliskiihkoilusta, on nyt ryhtynyt itse korostamaan kansallista "suurta linjaansa". Se on tehnyt J. V. Snellmanista itselleen suojeluspyhimyksen, se on vienyt Aleksis Kiven omin riveihinsä, se on omaksunut Eino Leinon hovirunoilijakseen jne. Ja nyt viimeksi se on Maamme-laulun 100-vuotisjuhla-päivänä - viettäen sitäkin vallankumousmuistojen merkeissä - syytänyt uuden syytösten ryöpyn porvarillisia vastaan. Nämä muka ovat myyneet maansa astinlaudaksi milloin millekin imperialismille, kun taas vain äärimmäinen vasemmisto on pysynyt todelliselle isänmaallisuudelle uskollisena edustaen oikeata kansalaismieltä, horjumatonta lojaalisuutta ja järkkymätöntä uskollisuutta sen valtio- ja oikeusjärjestystä kohtaan!
Perusteellisemmin ei totuus voisi olla päälaellaan, kuin se tässä on äärimmäisen vasemmiston toimesta saatettu. Onneksi Suomen kansa tietää, miten asiat todellisuudessa ovat ja mikä arvo on isänmaallisuuden arvoasteikossa annettava sille metsäkaartilaishengelle, sille alttiudelle vieraiden jumalien kumartamiseen sekä sille omien lakiemme ja oikeusjärjestyksemme halveksimiselle, jota äärimmäinen vasemmisto on aina osoittanut ja josta se ei vieläkään tähän uuteen "kansallisen herätyksen" tultuaan ole luopunut.
TOIMI TARMOKKAASTI KOKOOMUSPUOLUEEN HYVÄKSI!
PIDÄ HUOLI, ETTÄ OMAISESI JA YSTÄVÄSI KÄYVÄT ÄÄNESTÄMÄSSÄ!