KOKOOMUKSEN KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMA

Sisällys

I PERUSTEET

1. Kehitysavun käsite ja muodot
2. Tavoitteet

II TOTEUTTAMISPERIAATTEET

1. Multilateraalinen apu
2. Bilateraalinen apu
2.1. Bilateraaliset tavara- ja kehitysluotot
3. Raaka-ainesopimukset ja tullipolitiikka

III KOULUTUSTOIMINTA

IV MUU APU

1. Matkailu
2. Yhteistyö OECD:n kanssa

V ORGANISAATIO

VI RAHOITUS

VII EHDOTUKSET

KOKOOMUKSEN KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMA

Kokoomuksen hallituspoliittinen valiokunta hyväksyi 3.12.1969 puolueelle kehitysyhteistyöohjelman.

I PERUSTEET

Kansainvälinen kehitysyhteistyö on nykyajan haaste ja vetoomus teollistuneelle maailmalle. Sen odotetaan antavan auttavan panoksensa elinolosuhteiden parantamiseksi kehitysmaissa. Elintasojen välinen kuilu teollisuusvaltioiden ja kehitysmaiden välillä näyttää jatkuvasti kasvavan. Tämä on omiaan vaarantamaan kansainvälistä yhteistyötä ja rauhan säilymistä maailmassa. Teollisuusvaltioilla on tämän vuoksi katsottava olevan jo moraalinen velvollisuus auttaa kehitysmaita. Olemmehan me osaltamme vastuussa kehityksestä tuleville sukupolville, ja nyt mahdollisesti tehdyt laiminlyönnit saattavat tulevaisuudessa kostautua moninkertaisina. Tämä vastuu sekä inhimilliset näkökohdat vaativat näin ollen antamaan kehitysmaille apua. Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan saa olla mitään "armeliaisuustoimintaa", vaan sen tulee perustua järkeviin suunnitelmiin, jolloin otetaan huomioon avun jatkuvuus sekä siihen avun antaja- ja vastaanottajapuolen taholta vaikuttavat tekijät.

Maailman kansat ovat Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä tunnustaneen edellä mainittujen epäkohtien olemassaolon. Yhdistyneet Kansakunnat on myös ottanut peruskirjansa 56. artiklaan suosituksen, jonka mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat "toimimaan yhteisesti ja kukin erikseen" elintason kohottamiseksi, täystyöllisyyden, taloudellisen ja sosiaalisen edistymisen ja kehittymisen aikaansaamiseksi sekä kansainvälisten taloudellisten, sosiaalisten, terveydenhuollollisten yms. kysymysten ratkaisemiseksi ja kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi sivistyksen ja kasvatuksen alalla.

Yhdistyneet Kansakunnat on asettanut teollisuusvaltioille tavoitteena pidettäväksi kehitysyhteistyöhön käytettävien varojen määräksi 1 % niiden bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi vain muutamat valtiot ovat tähän yltäneet. Valtaosa kehitysavusta tulee OECD-maista, joiden osuus koko maailman kehitysavusta on n. 97 %.

1. Kehitysavun käsite ja muodot

Kansainvälisesti hyväksytyn määritelmän mukaan kehitysyhteistyö käsittää pääomien, tietojen ja taitojen välittämisen kehitysmaihin sekä tulli- ja kauppapoliittisten etujen myöntämisen niille.

Laatunsa perusteella kehitysyhteistyö jaetaan pääoma-apuun ja tekniseen apuun. Pääoma-apua annetaan vastikkeettomana rahoitusapuna, pääomasijoituksina, lainoina, tavaraluottoina ja ilmaisina tavaratoimituksina. Tärkeä muoto ilmaistoimituksia on elintarvikeapu. Suuri osa pääoma-avusta annetaan lainoina, joiden korko on alempi kuin yleinen lainauskorko, laina-aika normaalia pidempi, ja lainojen takaisinmaksu voidaan suorittaa lainansaaneen maan valuutassa, tuotteissa tai niissä molemmissa. Tekniseen apuun kuuluvat tietojen ja taitojen vienti kehitysmaihin, kehitysmaiden kansalaisten kouluttaminen teollisuusvaltioissa ja asianomaisissa kehitysmaissa sekä opetus-, havainto- tms. välineistön toimittaminen kehitysmaihin.

Muotonsa perusteella kehitysyhteistyö jaetaan multilateraaliseen (monenkeskiseen) ja bilateraaliseen (kahdenkeskiseen) apuun. Multilateraalinen apu annetaan kansainvälisten järjestöjen ja rahalaitosten kautta. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että apua antava valtio luovuttaa tarkoitukseen varatut rahavarat, tavarat ja asiantuntijapalvelukset kehitysaputehtävistä huolehtivien kansainvälisten järjestöjen (pääasiallisesti Yhdistyneet Kansakunnat ja sen erityisjärjestöt) käyttöön, jotka kanavoivat avun eri kohteisiin kehitysmaissa.

Bilateraalinen apu perustuu tavallisesti kahden valtion, teollisuusvaltion ja kehitysmaan, väliseen yhteistyöhön.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että ratkaistaessa avun jakaantumista multilateraaliseen ja bilateraaliseen apuun, huomioon on otettava tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuusnäkökohdat.

2. Tavoitteet

Suomen kokonaisapu kehitysmaille tulee vuonna 1970 olemaan n. 0,1 % bruttokansantuotteestamme, mikäli tulo- ja menoarvioesityksessä ehdotettu 39 miljoonan markan määräraha hyväksytään.

Kansallinen Kokoomus esittää, että Suomen tulee 1970-luvun loppuun mennessä saavuttaa YK:n asettama tavoite, jonka mukaan maamme antaa 1 % bruttokansantuotteestaan erityyppisinä kehitysyhteistyömuotoina kehitysmaille.

II TOTEUTTAMISPERIAATTEET

Kehitysyhteistyön tarkoituksena on kehitysmaiden taloudellinen ja sosiaalinen kehittäminen ja niiden elintasojen jatkuvan nousun turvaaminen. Avunannossa tulee tämän vuoksi ensisijaisesti kiinnittää huomiota annetun avun tehokkuuteen ja siihen, että se luo pohjan kehitysmaiden pysyvälle omatoimiselle kehittymiselle.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että kansainvälinen kehitysyhteistyö ei saa olla poliittisten etupyrkimysten sanelemaa ja että sitä ei saa käyttää välikappaleena autettavien maiden sisäisiin asioihin puuttumiseksi tai tiettyjen poliittisten ideologioiden tukemiseksi kehitysmaissa.

1. Multilateraalinen apu

Mikäli Suomen kokonaisavun määrä vuonna 1970 nousee tulo- ja menoarvioesityksessä ehdotettuun 39 miljoonaan markkaan, maamme multilateraalisen kokonaisavun osuus on noin 67 % (26,2 milj. mk) kokonaisavustamme. Multilateraalilista apua annetaan Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen erityisjärjestöjen kautta (esim. YK:n teollistamisjärjestö, UNIDO, ja YK:n lastenrahasto, UNICEF) sekä YK:n erityisohjelmille (esim. YK:n kehitysohjelma, UNDP, ja Maailman elintarvikeohjelma, WFP).

Kansallinen Kokoomus ehdottaa, että multilateraalisella kehitysyhteistyöpohjalla toteutetaan jo voimassa olevat sitoumukset ja lisäys suoritetaan ensisijaisesti vanhojen sitoumusten edellyttämässä määrin. Tämä koskee myös OECD-jäsenyydestämme mahdollisesti koituvia uusia velvoitteita.

2. Bilateraalinen apu

Tulo- ja menoarvioesityksen mukaan Suomen bilateraaliseen kehitysyhteistyöhön käytettävissä olevat varat vuonna 1970 ovat 13,1 miljoonaa markkaa, mikä on noin 33 % mainitun vuoden kokonaisavustamme kehitysmaille.

Suomen julkisin varoin rahoitettua bilateraalista kehitysapua annetaan pääasiallisesti yhteispohjoismaisen kehitysaputoiminnan puitteissa Tansanialle ja Kenialle. Tämän avun piiriin kuuluu myös tekninen ja taloudellinen yhteistyösopimus Tunisian kanssa. Vuoden 1970 tulo- ja menoarvioesityksessä yhteispohjoismaiseen kehitysaputoimintaan on ehdotettu varattavaksi 2,2 miljoonaa markkaa, mikä on noin 17 % mainitun vuoden bilateraalisista kehitysapumäärärahoistamme. Edellä mainittujen toimintamuotojen lisäksi Suomi on jo aikaisempina vuosina osallistunut bilateraaliseen kehitysyhteistyöhön auttamalla muun muassa Intian nälkäänäkeviä.

Yksityistä bilateraalista kehitysapua annetaan lahjoituksina, pitkäaikaisina lainoina, pääomasijoituksina sekä tavaraluottoina ja -toimituksina. Merkittävää kehitysyhteistyötä harjoittavat myös yksityiset ja julkiset järjestöt, kuten kirkko (yksinomaan kehitysapua vuosina 1958-1969 n. 5,7 milj. mk) ja Suomen Punainen Risti.

Yksityisen sektorin harjoittama kehitysyhteistyö on omiaan edistämään taloudellisia suhteita ja lähentämään eri valtioita toisiinsa. Pääomien lisäksi kehitysmaat saavat sen puitteissa antajamaalta myös huomattavan määrän teknistä ja kaupallista tietoutta. Se, että apua-antava yritys saattaa toimia kaupallisesti, ei vähennä tämän avun kehitysapuarvoa (esim. Valmetin huomattava traktoritehdas Brasiliassa). Yhteispohjoismaisen kehitysyhteistyön uusin tavoite onkin yksityisten pääomasijoitusten toimittaminen kehitysmaihin. Toisaalta, hyväksyessään yksityisiä kehitysapuprojekteja kehitysmaiden viranomaiset suojaavat nykyisin omat etunsa, minkä vuoksi tällaisen avun tarkoituksenmukaisuus kehitysyhteistyönä korostuu.

Suomen kannalta lienee tarkoituksenmukaisinta keskittyä bilateraalisessa kehitysyhteistyössä jo määrätyn taloudellisen ja sosiaalisen tason omaavien kehitysmaiden auttamiseen. Bilateraalista apua olisi annettava myös kulttuuri- ja humanitäärisellä sekä terveydenhoidollisella alalla. Tärkeän tekijän kehitysmaiden elintason kohottamisessa muodostaa perhesuunnittelua koskeva valistustoiminta.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että bilateraaliseen kehitysyhteistyöhön käytettävien varojen kokonaismäärää tulee maassamme lisätä nykyisestä tasostaan.

2.1. Bilateraaliset tavara- ja kehitysluotot

Maassamme on edelleen kartoitettava niitä aloja, joilla teollisuutemme kykenee toimittamaan kehitysmaihin raaka-aineita, valmiita koneita ja tehdaslaitoksia näille edullisin ehdoin. Tällaisen toiminnan harjoittaminen edellyttää kuitenkin kehitysmaiden olosuhteiden ja taloudellisten tarpeiden hyvää tuntemusta.

Bilateraalisia tavaraluottoja kehitysmaille tarjottaessa huomio on erityisesti kiinnitettävä Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maihin. Esimerkiksi maamme puunjalostusteollisuudella on mahdollisuuksia kehittää ja auttaa useita kehitysmaita alkaen jo metsänistutuksesta. Puunjalostusteollisuuden ohella maallemme sopivia tehtäväaloja kehitysmaissa voisivat olla vesivoimalaitosten ja kastelulaitteiden rakentaminen, tienrakennustoiminta ja esimerkiksi erilaisten kuljetusvälineiden, kuten kuorma-autojen ja traktoreiden, toimittaminen kehitysmaille.

Nämä toimitukset tapahtuisivat pääasiallisesti pitkäaikaisten halpakorkoisten kehitysmaaluottojen puitteissa. Tulo- ja menoarvioesityksessä vuodelle 1970 ehdotetaan kehitysmaaluottoihin käytettäväksi 7 miljoonaa markkaa.

Suomen ja kehitysmaiden välisen kaupan osuus on noin 2 % kokonaiskaupastamme. Vuosina 1963-1968 on maamme normaaleista kaupallisista vientiluotoista suuntautunut kehitysmaihin 9,4 %. Vientiluotoille ei ole asetettu ylärajaa, ja vuoteen 1975 mennessä arvioidaan maassamme viejien käytössä olevien luottojen määrä n. 900 miljoonaksi markaksi. Toisaalta vientitakuulain muutos elokuussa 1968 teki mahdolliseksi myös tavaraluottojen takaamisen kehitysmaihin tapahtuvalle viennille, vaikka riski olisi normaalia suurempi. Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen Kansallinen Kokoomus ehdottaa, että vientitakuuvaltuuksien kokonaismäärää lisätään sitä mukaa kuin vientiluottojärjestelmä (lainojen määrä) kasvaa.

Kehitysmaaluotot tulee edelleen hoitaa erillään normaaleista vientiluotoista, kuten hallituksen antamassa lakiesityksessä edellytetään. Huomioon tulee ottaa myös Bernin sopimuksen loukkaamattomuus. Molemmat luotonantojärjestelmät edellyttävät kuitenkin koko valtakuntaa koskevien pitkän tähtäyksen taloudellisten kokonaissuunnitelmien laatimista.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että kehitysmaaluottotoiminnan alullepaneminen ja sen edelleen laajentaminen on maassamme tarpeellista ja ehdottaa, että valtion budjetista myönnetään vuosittain varoja tarvittavan asiantuntemuksen omaavalle laitokselle yhteensä 20 miljoonaa markkaa käytettäväksi bilateraalisiin sidottuihin kehitysmaaluottoihin.

3. Raaka-ainesopimukset ja tullipolitiikka

Kehitysmaiden taloutta on pyritty tukemaan myös kansainvälisten raaka-ainesopimusten ja tullipolitiikan avulla. Näitä kysymyksiä on käsitelty YK:n kauppa- ja kehityskonferenssissa, UNCTAD:ssa, vuosina 1964 ja 1968. Kehitysmaat ovat tällöin toivoneet, että teollisuusvaltiot osallistuisivat pyrkimyksiin aikaansaada raaka-ainemarkkinoiden vakauttamista koskevat sopimukset ja että teollisuusvaltiot poistaisivat raaka-aineiden tuontia rajoittavat tullit ja tuontirajoitukset. UNCTAD:n toisessa konferenssissa vuonna 1968 asetettiin tavoitteeksi 19 eri raaka-ainetta koskevien kansainvälisten sopimusten aikaansaaminen edellä mainitussa tarkoituksessa.

Kansallinen Kokoomus pitää suotavana, että Suomi omalta osaltaan tukee näitä pyrkimyksiä.

Valmiit teollisuustuotteet käsittävät vain 15-20 % kehitysmaiden viennistä. Tämäkin vienti on kohdannut eri teollisuusvaltioissa vaikeuksia niiden pyrkiessä suojaamaan teollisuuttaan kilpailulta. Tilannetta on lisäksi heikentänyt eri kauppa-alueiden sisäisten tullien poistaminen.

Kehitysmaiden teollisuustuotteista peritään nykyisin eri maissa 15-25 % suuruisia tulleja. Tämän vuoksi kehitysmaat ovat esittäneet UNCTAD:lle tullipreferenssien myöntämistä niiden teollisuustuotteille siitä huolimatta, että teollisuusvaltiot perisivät toisiltaan tulleja samoista tuotteista. Esitys, joka hyväksyttiin periaatteessa vuoden 1968 UNCTAD-konferenssissa, on parhaillaan erään UNCTAD:n erityiskomitean valmisteltavana. OECD-mailta on äskettäin jätetty UNCTAD:lle ehdotus kehitysmaatulleista.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että Suomen tulee suhtautua myönteisesti em. tullietuoikeusjärjestelmän luomiseen.

III KOULUTUSTOIMINTA

Merkittävän osan kehitysyhteistyöstä muodostaa koulutustoiminta. Henkisen pääoman vienti kehitysmaihin on tärkeätä, sillä se luo edellytykset kehitysmaiden omatoimiselle kehittymiselle, ja sen puitteissa voidaan myös luoda arvokkaita yhteyksiä, jotka ovat omiaan lähentämään eri kansakuntia toisiinsa. Henkisen pääoman viennistä ja koulutustoiminnasta aiheutuvat kustannukset ovat kehitysyhteistyön muihin muotoihin verrattuna suhteellisen alhaiset avunannon suuren merkityksen huomioonottaen. Toimintamuotona koulutusapu soveltuu erityisen hyvin pienille teollisuusvaltioille.

Kehitysmaiden kansalaisten koulutus- ja opetustoiminta Suomessa on vailla koordinointielintä. Harjoittelijainvaihto-, stipendiaatti- ja asiantuntijapalvelusten toteuttaminen tapahtuu eri virastojen ja elinten, kuten ulkoasiainministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, luterilaisen maailmankirkon jne. välityksellä.

Kansallinen Kokoomus ehdottaa, että maahamme perustetaan erityinen koulutus- ja harjoittelijainvaihtokeskus, joka huolehtii Suomesta ulkomaille lähtevien ja maahamme saapuvien kehitysmaiden stipendiaattien, opiskelijoiden, harjoittelijoiden tms. kouluttamisesta eri tehtäväaloilla. Koulutuskeskuksen piiriin tulisi kuulua myös kieli-instituutti, jossa saapuville harjoittelijoille ja opiskelijoille annettaisiin tarpeelliset perustiedot suomenkielessä. Elin niin ikään koordinoisi kaiken Suomen ja kehitysmaiden välisen koulutus- ja opetustoiminnan alaan kuuluvan toiminnan. Se toimisi Opetusministeriön alaisena ja delegoisi tehtäviä sellaisille eri toimialojen viranomaisille, joiden tehtäväpiiriin muutoinkin kuuluu vastaavanlaisista tehtävistä huolehtiminen. Koulutus tapahtuisi osaksi kurssimuotoisena, osaksi käytännön harjoitteluna.

Kansallinen Kokoomus ehdottaa, että kehitysmaiden kansalaisille annettavaan koulutukseen sisällytettäisiin uutena koulutusalana kunnallishallinnon opetus siten, että maamme kunnat yhdessä perustettavan koulutuskeskuksen kanssa antaisivat asianomaista opetusta.

Kehitysmaista Suomeen saapuvia stipendiaatteja ja eri alojen harjoittelijoita maahamme sijoitettaessa huomioon tulee myös ottaa maamme teollisuus ja yksityinen elinkeinoelämä. Tällaisesta kehitysmaiden kansalaisten ammattitaidon ja -tiedon sekä ammattikokemuksen lisäämiseksi annettavasta opetuksesta aiheutuneista kustannuksista vastaisivat sekä Suomen valtio että maamme kunnat ja toimintaan osallistuva asianomainen teollisuus ja yksityinen elinkeinoelämä.

Kehitysmaiden kansalaisten kouluttamiseksi ja ammattitaidon lisäämiseksi annetussa opetuksessa tulee huomio kiinnittää myös pienyrittäjäkoulutukseen sekä liikkeenjohdolliseen opetukseen. Käytännössä tämä voidaan toteuttaa siten, että maastamme lähetetään suomalaisia liikkeenjohdon asiantuntijoita kehitysmaihin ja vastaavasti kehitysmaiden kansalaisia koulutetaan tälle alalle maassamme. Koulutusaloja valittaessa huomioon on otettava myös valtionhallinnon opetus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon alat.

Kansallinen Kokoomus korostaa, että kehitysmaihin lähetettävien suomalaisten asiantuntijoiden ja apulaisasiantuntijoiden ("Junior professionals' t. hallintoharjoittelijat", joiden palkan maksaa Suomen valtio) sekä kehitysjoukkojen määrää tulee lisätä kehitysapumäärärahojemme lisäystä vastaavasti. Samalla on huolehdittava asiantuntijoiden sairaus- ja eläketurvasta sekä heidän lastensa koulutuskysymysten järjestämisestä. Ulkomailla suoritettu kehitysmaapalvelus olisi luettava hyväksi asianomaisten henkilöiden virkavuosiin ja eläkkeisiin. On myös tutkittava, mitä mahdollisuuksia maassamme on taata asiantuntijoille tilaisuus palata kotimaassa entiseen tai entistä vastaavaan virkaan tai toimeen. Asiantuntijoiden kehitysmaissa saamaa tietoa ja kokemusta tulee myös käyttää hyväksi kotimaassa.

Erilaiset uskonnolliset yhdyskunnat esimerkiksi ovat jo vuosikymmenien ajan harjoittaneet omaa kehitysyhteistyötänsä, minkä vuoksi ne jo omaavat tarpeellisen asiantuntemuksen tällä alalla. Tämän vuoksi myös uskonnollisten yhdyskuntien saamaa asiantuntemusta olisi maassamme käytettävä hyväksi kehitysyhteistyötämme suunniteltaessa ja toteutettaessa.

IV MUU APU

Kansallinen Kokoomus korostaa yhtenä merkittävänä kehitysavun muotona erilaisten kansallisten ja kansainvälisten yksityisten järjestöjen kehitysmaille antaman avun merkitystä ja sen jatkuvaa hyväksi käyttämistä.

Kansallinen Kokoomus pitää tärkeänä, että valtiollisia kehitysapumäärärahoja kanavoidaan myös näiden yksityisten järjestöjen kautta. Samalla Kansallinen Kokoomus korostaa, että yksityistä kehitysaputoimintaa tuettaessa huomio on kiinnitettävä avun pitkäjännitteisyyteen ja sen koordinoimiseen valtiollisen kehitysavun kanssa.

1. Matkailu

Maahan suuntautuvasta turismista saadut tulot edustavat monissa maissa jo nyt taloudellisesti merkittävää tekijää. Kun kehitysmaat tarjoavat erinomaisia kohteita matkailulle, Kansallinen Kokoomus ehdottaa, että tutkitaan myös mahdollisuuksia kehitysmaiden auttamiseksi edistämällä niihin suuntautuvaa matkailua.

2. Yhteistyö OECD:n kanssa

Kansallinen Kokoomus korostaa jatkuvan yhteistyön merkitystä Euroopan taloudellisen kehitys- ja yhteistyöjärjestön, OECD:n kanssa sekä ehdottaa, että maamme liittyy jäseneksi OECD:n alaiseen Kehitysapukomiteaan, DAC:iin. DAC, jonka jäsenvaltioita ovat muun muassa toiset pohjoismaat, on OECD:n tärkeimpien kehitysapua antavien jäsenmaiden kohtaamispaikka ja yhteistyöelin, jossa asianomaiset valtiot vaihtavat kehitysyhteistyöstä saamiaan kokemuksia, keskustelevat niihin liittyvistä ongelmista ja kartoittavat jäsenmaiden kehitysapu-toimintaa. DAC on myös yhteistyössä Maailmanpankin (IBRD) kanssa kehitysmaita koskevissa luotto- ja investointipoliittisissa kysymyksissä.

V ORGANISAATIO

Suomen nykyisen kehitysapuorganisaation rakenteen mukaan kehitysapumäärärahamme myönnetään Ulkoasiainministeriön tilille Kansainvälisen kehitysavun toimiston hoitaessa asiantuntijarekrytoinnin ja muut valtiolliseen kehitysaputoimintaan liittyvät toimenpiteet. Jo nyt on osoittautunut, että tämä luonteeltaan suuressa määrin väliaikainen organisaatio ei mm. asiantuntevan henkilökunnan riittämättömyyden vuoksi ole kyennyt hoitamaan kehitysyhteistyötoimintaa edes tähän tarkoitukseen nykyisin myönnettyjen määrärahojen edellyttämässä laajuudessa. Maamme kehitysaputoiminnan jatkuvasti laajentuessa ja tarkoitukseen varattujen määrärahojen vuoksi vuosi vuodelta lisääntyessä kehitysyhteistyömme on yksinomaan jo budjettipoliittisesti niin laaja ja monitahoinen kysymys, että sen tehokas hoitaminen edellyttää myös asianomaisen organisaation kehittämistä.

Mainituista syistä on tärkeää, että myös eri eduskuntaryhmät vedetään nykyistä suuremmassa määrin mukaan kehitysaputoimintaan. Myös koulutustoiminnan yhteydessä todettu kehitysapuorganisaation hajanaisuus edellyttää nykyistä suurempaa keskittämistä. Uuden organisaation rakentamiseksi Kansallinen Kokoomus ehdottaa seuraavaa:

Ulkoasiainministeriö
- Kansainvälisen kehitysavun osasto

Erityinen neuvottelukunta
- Eri eturyhmät ja kehitysaputehtäviin osallistuvat julkiset elimet (sekä eduskunnan kehitysapuvaltuuskunnan edustajat)

Eduskuntaryhmät
- Kehitysapuvaltuuskunta

Kehitysavun korkeimpana vastaavana elimenä toimisi Ulkoasiainministeriöön perustettava erityinen Kansainvälisen kehitysavun osasto, joka hoitaisi kehitysapu-asioiden koordinoimisen ja käytännön toimenpiteet. Ulkoasiainministeriön alaisena toimisi myös erityinen neuvottelukunta, jonka työskentelyyn osallistuisivat Opetusministeriön sekä julkisten ja yksityisten eturyhmien edustajat. Yhteys-elimenä kehitysaputoiminnan ja eduskunnan välillä toimisi eri eduskuntaryhmistä kokoonpantu valtuuskunta, joka vuosittain antaisi eduskunnalle kertomuksen maamme kehitysapumäärärahojen käytöstä ja kehitysaputehtävien hoidosta.

Uutta organisaatiota kaavailtaessa olisi kiinnitettävä nykyistä suurempaa huomiota paitsi varojen käytön parlamentaarisen valvonnan tehostamiseen kotimaassa, myös niiden käyttötarkoitusten ja käytön valvonnan tehostamiseen asianomaisen kaksipuolisen kehitysyhteistyön piiriin kuuluvissa maissa. Nämä tekijät asettavat aivan erityisiä vaatimuksia kehitysyhteistyötä käytännössä hoitavalle elimelle. Sen henkilökunnan olisi oltava paitsi riittävän runsaslukuinen, myös riittävästi asiantuntemusta omaavaa.

VI RAHOITUS

Kehitysaputoiminnassa Suomen tulee 1970-luvun loppuun mennessä saavuttaa 1 %:n osuus bruttokansantuotteesta. Kokonaisapumme sisältäisi tällöin kaikki erimuotoiset kehitysaputoimenpiteet, koska julkisen vallan osuus kanavoidaan vuosibudjetin kautta. Kansallinen Kokoomus korostaa, että kehitysmaarahoitusta suunniteltaessa tulee ottaa huomioon avun pitkäjännitteisyys ja tätä silmällä pitäen laatia pitkäaikaiset rahoitus- ja toimintasuunnitelmat tulevien vuosien varalle.

VII EHDOTUKSET

1. Suomen kehitysapumäärärahoja on lisättävä. 1970-luvun loppuun mennessä Suomen tulee saavuttaa tavoite, jonka mukaan maamme antaa 1 % bruttokansantuotteestaan käytettäväksi erityyppiseen kehitysyhteistyöhön.

2. Avunannossa tulee ensisijaisesti kiinnittää huomio annetun avun tehokkuuteen ja siihen, että se luo pohjan kehitysmaiden pysyvälle omatoimiselle kehittymiselle.

3. Kansainvälinen kehitysyhteistyö ei saa olla poliittisten etupyrkimysten sanelemaa eikä sitä saa käyttää välikappaleena autettavien maiden sisäisiin asioihin puuttumiseksi tai tiettyjen poliittisten ideologioiden tukemiseksi kehitysmaissa.

4. Ratkaistaessa kehitysyhteistyön jakaantumista multilateraaliseen ja bilateraaliseen apuun huomioon on otettava sekä tarkoituksenmukaisuus- että tehokkuusnäkökohdat.

5. Multilateraalisen kehitysyhteistyön pohjalla Suomen tulee toteuttaa jo voimassa olevat sitoumukset, ja lisäys tulee suorittaa ensisijaisesti vanhojen sitoumusten edellyttämässä määrin.

6. Bilateraalista kehitysyhteistyötä tulee harjoittaa myös kulttuuri-, humanitäärisellä ja terveydenhuollollisella alalla. Tärkeä tekijä kehitysmaiden elintasojen kohottamisessa on erityisesti perhesuunnittelua koskeva valistustoiminta.

7. Bilateraalisessa kehitysyhteistyössä Suomen tulee keskittyä tietyn taloudellisen ja sosiaalisen tason omaavien kehitysmaiden auttamiseen. Bilateraaliseen kehitysyhteistyöhön käytettävien varojen kokonaismäärää maassamme tulee lisätä.

8. Suomessa tulee edelleen kartoittaa niitä aloja, joilla maamme kykenee toimittamaan kehitysmaihin raaka-aineita, koneita ja tehdaslaitoksia kehitysmaille edullisin ehdoin.

9. Suomessa tulee alullesaattaa kehitysluottotoiminta. Valtion budjetista tulee vuosittain myöntää Suomen Vientiluotto Oy:lle ja Vientitakuulaitokselle varoja yhteensä 20 miljoonaa markkaa käytettäväksi kehitysmaaluottoihin.

10. Suomeen tulee perustaa erityinen koulutus- ja harjoittelijainvaihtokeskus, joka huolehtii Suomesta ulkomaille lähtevien ja maahamme saapuvien kehitysmaiden stipendiaattien ja harjoittelijoiden yms. kouluttamisesta eri tehtäväaloille.

11. Koulutuskeskuksen piiriin tulisi kuulua myös kieli-instituutti, jossa kehitysmaista saapuville harjoittelijoille ja opiskelijoille annettaisiin tarpeelliset perustiedot suomenkielessä.

12. Kehitysmaiden kansalaisille annettavaan koulutukseen tulee sisällyttää myös esim. kunnallishallinnon opetus siten, että maamme kunnat yhdessä perustettavan koulutuskeskuksen kanssa antaisivat asianomaista opetusta.

13. Eri alojen harjoittelijoita maahamme sijoitettaessa huomioon tulee ottaa myös maamme teollisuus ja yksityinen elinkeinoelämä.

14. Kehitysmaihin lähetettävien suomalaisten asiantuntijoiden ja apulaisasiantuntijoiden sekä kehitysjoukkojen määrää tulee lisätä kehitysapumäärärahojemme lisäystä vastaavasti.

15. On huolehdittava kysymyksistä, jotka koskevat asiantuntijoiden sairaus- ja eläketurvaa sekä heidän lastensa kouluttamista. Ulkomailla suoritettu kehitysmaapalvelus olisi luettava hyväksi asianomaisten henkilöiden virkavuosiin ja eläkkeisiin. Samalla olisi tutkittava, mitä mahdollisuuksia maassamme on taata asiantuntijoille tilaisuus palata kotimaassa entiseen tai entistä vastaavaan virkaan tai toimeen. Asiantuntijoiden kehitysmaissa hankkimaa tietoa ja kokemusta tulee osata käyttää hyväksi.

16. Korostetaan erilaisten kansallisten ja kansainvälisten yksityisten järjestöjen sekä uskonnollisten yhdyskuntien kehitysmaille antaman avun merkitystä ja sen jatkuvaa hyväksi käyttämistä. Kehitysapumäärärahojamme tulee kanavoida myös näiden yksityisten järjestöjen kautta.

17. Yksityistä kehitysaputoimintaa tuettaessa huomio on kiinnitettävä avun pitkäjännitteisyyteen ja sen koordinoimiseen valtiollisen avun kanssa.

18. Korostetaan jatkuvan yhteistyön merkitystä Euroopan taloudellisen kehitys- ja yhteistyöjärjestön, OECD:n kanssa ja sitä, että maassamme tulee edelleen tutkia mahdollisuuksiamme liittyä OECD:n alaisen Kehitysapukomitean, DAC:n jäseneksi.

19. Suomen tulee osaltaan tukea pyrkimyksiä aikaansaada kansainväliset raaka-ainesopimukset kehitysmaiden raaka-aineiden tuontia rajoittavien tullien ja tuontirajoitusten poistamiseksi.

20. Suomen tulee hyväksyä kehitysmaiden teollisuustuotteita koskeva tullietu-oikeusjärjestelmä, mikäli UNCTAD:n taholta esitetään hyväksyttäväksi tätä koskeva suositus.

21. Suomeen tulee perustaa kehitysyhteistyötoimintaamme koordinoiva organisaatio, joka delegoi tehtäviä toisille ko. asioista huolehtiville viranomaisille ja laitoksille. Eri eduskuntaryhmät on vedettävä nykyistä suuremmassa määrin mukaan kehitysyhteistyöhön.

22. Korostetaan matkailun merkitystä ja ehdotetaan, että maassamme tutkitaan mahdollisuuksia kehitysmaiden auttamiseksi edistämällä niihin suuntautuvaa matkailutoimintaa.

23. Kehitysmaarahoitusta suunniteltaessa Suomessa tulee kiinnittää erityinen huomio avun pitkäjännitteisyyteen ja tätä silmällä pitäen laatia pitkäaikaiset rahoitus- ja toimintasuunnitelmat tulevien vuosien toimintaa varten.