Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/2

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen aluepoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen aluepoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1988
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

ALUEPOLIITTINEN OHJELMA 1988-

KANSALLINEN KOKOOMUS

LUKIJALLE:

Aluepoliittinen ohjelma sisältää sekä heti toteutettavissa olevia toimenpiteitä että näkemyksen uuden aluepoliittisen lainsäädännön perusteista ja siihen siirtymisestä.

Ohjelma koostuu kolmesta osasta - periaatteista, kehittämistoimenpiteistä (3-5 vuoden aikatähtäimellä) ja heti toteutettavista lähiajan toimenpiteistä.

Tätä ohjelmaa täydentävät kokoomuksen piirijärjestöjen hyväksymät maakunnalliset ja valtakunnan osia koskevat ohjelmat.

SISÄLLÖSTÄ:

1. ALUEPOLITIIKAN LÄHTÖKOHDAT
1.1 Kokoomuslaisen aluepolitiikan periaatteet
1.2 Alueelliset kehitysnäkymät - kasvava vuorovaikutuksen tarve
1.3 Joustavuuden ja omaehtoisen toiminnan korostuminen
1.4 Alueiden kehitysvaiheen ja edellytysten huomioon ottaminen

2. ALUEPOLITIIKAN PAINOPISTEET
2.1 Vuorovaikutusalueiden kehittymistä edistävät toimenpiteet
2.2 Rakennemuutoksesta aiheutuvien siirtymävaiheongelmien hoito
2.3 Voimavarojen yksipuolisuudesta ja niukkuudesta aiheutuvien ongelmien
lievittäminen

3. ALUEPOLITIIKAN TOTEUTTAMINEN
3.1 Aluepolitiikan onnistumista tukevat yleiset toimenpiteet
3.2 Elinkeinopolitiikka
3.3 Koulutus- ja tutkimustoiminta
3.4 Kulttuuri ja vapaa-aika
3.5 Alueellinen suuntaaminen

4. ALUEPOLITIIKAN UUDISTAMISEN LÄHIAJAN TOIMENPITEET

1. ALUEPOLITIIKAN LÄHTÖKOHDAT

1.1 Kokoomuslaisen aluepolitiikan periaatteet

Kokoomuksen politiikan lähtökohtana on ihminen yksilönä. Tavoitteena on hänen vaikutus- ja valinnanmahdollisuuksiensa laajentaminen sekä hänen turvallisuutensa takaaminen.

Kokoomuksen talousnäkemys pohjautuu markkinatalouteen, jota poliittisin keinoin kehitetään laajentamaan yksilön valinnanmahdollisuuksia. Tätä kutsutaan sosiaaliseksi valintataloudeksi. Sen tavoitteena on yksilön henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin turvaaminen. Siksi tuotanto, tuotteiden, palvelujen, työtilaisuuksien ja virkistysmahdollisuuksien tarjonta on järjestettävä siten, että alueellisetkaan tekijät eivät tätä estä.

Aluepolitiikka tukee alueen luontaisten voimavarojen hyödyntämistä ja etäisyyksistä aiheutuvien haittojen vähentämistä. Sitä tarvitaan myös tukemaan elinoloja ja elämisen laatua niissä yhteyksissä, joissa kansantalouden rakennemuutokset vaikuttavat kielteisesti yksilön asemaan. Nämä muutokset näkyvät etenkin maassamuuttona (maaseudun autioituminen ja kasvukeskuksien ongelmat) ja paikallisen työttömyyden nopeana kasvuna (vanhojen teollisuuspaikkakuntien taantuminen). Rakennemuutoksen hallitseminen edellyttää, että aluepolitiikan käyttämät keinot sopivat kuhunkin muutosvaiheeseen ja niitä sovelletaan jo ennen kriisien puhkeamista.

1.2 Alueelliset kehitysnäkymät - kasvava vuorovaikutuksen tarve

1.2.1 Vallitseva tilanne

1970- ja 1980-luvun yleinen alueellinen kehittämispolitiikka on synnyttänyt koko maan kattavan perusinfrastruktuurin, joka takaa tyydyttävät lähtökohdat eri alueiden omaehtoiselle kehittämiselle.

Vastaavana ajankohtana harjoitettu aluepolitiikka, joka on perustunut pääasiassa pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tukemiseen ja uusperustantaan kehitysaluevyöhykkeillä, on vauhdittanut näiden alueiden siirtymistä teolliseen kehitysvaiheeseen.

Julkisten perusinvestointien ja kehitysalueiden teollisen rakenteen aukkojen täydentämisen aika aluepolitiikassa ja yleisessä alueellisessa kehittämispolitiikassa alkaa pääosin olla ohi.

Tuotantoteknologialtaan maamme eri osien teollisuus on suurin piirtein tasaveroista. Sen sijaan panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan, markkinointiin ja yleensä aineettomiin investointeihin poikkeavat huomattavasti alueellisesti.

Peruspalvelujen tarjonta on myös asukkaiden kannalta tärkeimpien ns. kuntatason palvelujen osalta tasoittunut huomattavasti. Sen sijaan nimenomaan tietoyhteiskuntaan olennaisesti kuuluvien tutkimus-, koulutus- ja konsulttipalvelujen kehitys on voimakkaasti keskittymässä.

Väestön elinkeino- ja ikärakenteessa eräillä alueilla pitkään jatkunut vinoutunut kehitys on heikentämässä näiden alueiden kehittymisedellytyksiä. Samoin työvoiman kysynnän ja tarjonnan välinen pitkäaikainen epätasapaino on aiheuttamassa pysyviä ongelmia.

1.2.2 Tulevaisuuden haasteet

Elinkeinojen kehittyminen on myös tulevaisuudessa alueellisen hyvinvoinnin perusta. Siirryttäessä pääosin yhteiskunnan uuteen kehitysvaiheeseen korostuvat tuotantotoiminnan uusiutumiskyky, tietoyhteiskunnan edellyttämä perusrakenne ja alueiden oma innovaatiokyky.

Tietotekniikan laaja soveltaminen johtaa työn laadulliseen muuttumiseen, joka antaa mahdollisuuksia työtehtävien järjestelemiseen joustavasti ja yksilöllisesti. Tämä saattaa ilmetä mm. työn hajautumisena työpaikkakeskittymistä lähemmäs kotiympäristöä.

Kaikki tämä edellyttää kasvavaa vuorovaikutusta yli perinteisten rajojen. Eri tuotannonalat, palvelutoiminta, hallinto, tutkimus ja koulutus eivät voi toimia irrallisesti, mikäli pyritään korkeampaan innovaatiotoimintaan. Sisäisen vuorovaikutuksen ohella tarvitaan myös alueiden välistä ja kasvavaa kansainvälistä kanssakäymistä.

Tietopääoman merkitys suhteessa reaalipääomaan kasvaa. Sen jalostaminen vaatii koontia, muokkausta ja siirtoa, mutta olennaisinta on edelleenkin tietojen yhdistäminen niin, että syntyy uusi "yhdiste", tuoteidea - aineellinen tai aineeton.

Tietopääoman tehokas jalostaminen edellyttää, että vuorovaikutusalueella on toimiva tietojärjestelmä ja sitä palveleva tietoliikenneverkko. Vuorovaikutusalue ei ole kuitenkaan pelkkä tietotekniikan verkko, vaan se on aluerakenteen kokonaisuus, jossa yhdistyvät fyysinen ja toiminnallinen rakenne: tuotanto, asutus, palvelut ja niitä yhdistävä liikenne- ja teknisen huollon verkosto. Vuorovaikutusta tarvitaan eri tuotannonalojen ja eri näkökulmien välillä (kaupunki - maaseutu, alkutuotanto - jalostus, teollisuus - palvelut, tuotanto - kulutus, tuotanto - koulutus - tutkimus). Ne alueet, joiden kokonaisrakenne on edullisin kasvavalle vuorovaikutukselle, tulevat kehittymään muita nopeammin.

Vuorovaikutusalueiden aikaansaaminen ja toimivuuden parantaminen ovat pääosin yleistä alueellista kehittämistyötä. Sille antavat pohjan valtion ja kunnallishallinnon kehittämistoimet ja ennen kaikkea alueiden omaehtoinen kehittämistyö. Aluepolitiikkaa tarvitaan puolestaan silloin, kun tietyn alueen kehitys on olennaisesti hidastumassa jonkin vuorovaikutusta rajoittavan tekijän vuoksi.

Keinovalikoimaan kuuluvat olemassa olevien yritysten kehittäminen ja myös uusperustantaan tähtäävät toimenpiteet. Mutta yhä selvemmin aluepolitiikan on vahvistettava luontaisia vuorovaikutusalueita. Tietoyhteiskunnan perusrakenteen vaatimukset ja elinkeinotoiminnan aineettomat investoinnit ovat tällöin etusijalla.

1.3 Joustavuuden ja omaehtoisen toiminnan korostuminen

Uudelta aluepolitiikalta vaaditaan monipuolisuutta, valikoivuutta ja joustavuutta. Sen keinojen ja niiden kohdentamisen on otettava huomioon kunkin alueen erityispiirteet ja ongelmat. Aluepoliittisia toimenpiteitä on sovellettava joustavasti siellä missä kehitys on pysähtymässä.

Alueiden erilaisuus on nähtävä voimavarana ja mahdollisuutena kehittää kutakin aluetta sen erityispiirteiden ja luontaisten edellytysten pohjalta. Aluepoliittiset toimenpiteet on valittava siten, että ne tukevat alueen omien voimavarojen käyttöä. Mitään aluetta ei pidä jättää vain raaka-ainevarojen tuottajarooliin.

Kaikkien alueiden on itse etsittävä ja selkeytettävä omaa rooliaan ja ylivoimatekijöitään.

Omaehtoisuus ja aluepolitiikan joustava soveltaminen edellyttävät päätösvallan siirtämistä valtion keskushallinnolta alaspäin ja hajauttamista maakunnallisille ja kunnallisille päätöksentekijöille sekä alueellisille rahoitus- ja kehittämisorganisaatioille.

1.4 Alueiden kehitysvaiheen ja edellytysten huomioon ottaminen

Vuorovaikutusalueet ja niiden osat eroavat toisistaan paitsi luontaisten edellytystensä myös kehitysvaiheen osalta. Osa alueista on vasta siirtymässä teolliseen kehitysvaiheeseen, osa elää pääosin vahvaa teollisen kehityksen vaihetta, osa kärsii seuraavaan kehitysvaiheeseen siirtymisestä ja osa on jo etenemässä voimakkaasti tietoyhteiskuntaan. Lisäksi vaiheiden peräkkäisyys ja kesto eivät ole kaikilla alueilla samanlaisia.

Aluepolitiikan perustavoite on pyrkimys tasapainoiseen alueelliseen kehitykseen valtakunnan eri osissa. Se on eri asia kuin alueellisten kehitysvaihe-erojen poistaminen. Kaikkia vuorovaikutusalueita ei saada yhtäaikaisesti samaan kehitysvaiheeseen. Olennaista asukkaiden hyvinvoinnin kannalta on alueen elinvoimainen ja ripeä mutta korkeasta työttömyydestä ja muuttoliikkeestä ja muista häiriöistä vapaa kehitys.

Toimenpiteiden alueellinen kohdentaminen ja oikean toimenpiteen valinta edellyttävät tietoa alueiden kehitysvaiheesta, työllisyydestä ja muuttoliikkeestä, kehityksen voimakkuudesta ja mahdollisista esteistä sekä edellytyksistä. Erityisesti on lisättävä alueiden kehityksessä ilmenevistä muutoksista kertovaa tietoa.

Tasapainoinen kehitys on mahdollista saavuttaa ennakoivalla ja valikoivalla kunkin alueen keskeisimpiin ongelmiin osuvalla aluepolitiikalla.

2. ALUEPOLITIIKAN PAINOPISTEET

Aluepolitiikan tehtävä on täydentää yleistä elinkeino-, tutkimus- ja koulutuspolitiikkaa, liikenne- ja asuntopolitiikkaa sekä elämisen laatua edistävää yleistä yhteiskunnan kehittämistoimintaa siellä missä alueen kehitys ei etene häiriöttömästi. Sen tulee nimenomaan täydentää ja luoda edellytykset yleiselle alueelliselle kehittämistoiminnalle eikä korvata sitä.

Täydentävän tehtävän ja toimenpiteiden tehokkuuden takaamiseksi on aluepolitiikalle asetettava selkeät painopisteet. Tulevaisuuden kehitysnäkymät ja aluepolitiikalle asetettavat vaatimukset määräävät aluepolitiikalle seuraavat painopisteet:

  • vuorovaikutusalueiden kehittymistä edeltävät toimenpiteet
  • rakennemuutoksista aiheutuvien siirtymävaiheen ongelmien hoito
  • voimavarojen yksipuolisuudesta ja niukkuudesta aiheutuvien ongelmien lievittäminen
  • alueellisten kehityserojen kaventaminen.

2.1 Vuorovaikutusalueiden kehittymistä edistävät toimenpiteet

Tavoiteltavana vuorovaikutusalueena voidaan pitää sellaista, joka sisältää maakuntatason palvelukeskuksen, jonka vaikutusalue käsittää useita toisiaan täydentäviä kuntatasoisia asiointi- ja työssäkäyntialueita. Alue tukeutuu tiiviisti korkeakoulutasoiseen selvitystyöhön, tutkimukseen ja opetukseen, vaikka alueella ei olisikaan omaa laitosta. Sen sijaan toimivalla vuorovaikutusalueella on useita keskiasteen oppilaitoksia, monipuolinen tuotannollinen rakenne, hyvät pääliikenneyhteydet ja tiiviin yhdyskuntarakenteen yksiköitä.

Vuorovaikutusalueen eri elementit voivat sijaita alueella hajallaan. Kehittyvä teknologia ja infrastruktuuri antavat tähän mahdollisuuden. Vuorovaikutus ei vaadi hierarkkista aluerakennetta edistääkseen alueen elinolosuhteita. Alueen asutusrakennetta yhdistävä kulttuuriperinne ja viihtyisät ympäristötekijät lisäävät vuorovaikutusalueen elinvoimaisuutta.

Kaupunkikeskus ja ympäröivä maaseutu tarvitsevat molemmat toisiaan menestyäkseen.

Haja-asutusalueiden elinvoimaisuuden säilyttäminen edellyttää pienimuotoisten elinkeinojen edistämistä, jotta alueen yksipuolisesta alkutuotantorakenteesta johtuvat esteet kehittämiselle poistuvat, ja tämä merkitsee, että elintarvikkeiden ja raaka-aineiden tuotantoalueiden sekä kulutus- ja jalostusalueiden välinen yhteystarve voimistuu tietoyhteiskunnassa.

Edellä kuvattujen vuorovaikutusalueiden aikaansaaminen ja toimivuuden parantaminen ovat pääosin yleistä alueellista kehittämistyötä. Sille antavat pohjan valtion eri hallinnonalojen kehittämistoimet ja ennen kaikkea alueiden omaehtoinen kehittämistyö.

Vuorovaikutuksen kannalta edullisillakin alueilla esiintyy kuitenkin kehityshäiriöitä ja viivettä, jotka johtuvat muista kuin rakenteellisista puutteista. Tällaisia toiminnallisia esteitä ovat mm:

  • elinkeinotoimintaa tukevan julkisen palvelutoiminnan, mm. koulutuksen ja neuvonnan puute tai väärä suuntaus
  • yritykset harjoittavat liian vähän tutkimusta ja kehitystoimintaa eikä siihen saa rahoitusta
  • markkinointi ja kansainvälinen kanssakäynti on puutteellista
  • verotus estää uusien alueellisten voimavarojen hyväksikäytön tuotantotoiminnassa.

Tämänkaltaisten esteiden poistamiseen tarvitaan aluepoliittisia toimenpiteitä silloin, kun rakenteellisesti ja voimavaroiltaan edullinen vuorovaikutusalue ei kehity riittävän nopeasti.

2.2 Rakennemuutoksesta aiheutuvien siirtymävaiheongelmien hoito

Alueen fyysisen ja toiminnallisen sekä tuotantotoiminnan rakenteen kehittäminen kuuluu yleisen alueellisen kehittämispolitiikan tehtäviin. Sitä toteutetaan työllisyys-, liikenne-, asunto-, teollisuus-, maatalouspolitiikan jne. keinoin.

Silloin kun alue on siirtymässä uuteen kehitysvaiheeseen, joka edellyttää rakenteellisia muutoksia, syntyy aina ongelmia. Näin käy olipa kysymys perustuotantopainotteisen alueen muuttumisesta teollisuuspainotteiseen elinkeinorakenteeseen ja edelleen palveluyhteiskuntaan tai yksipuolisesta tuotantorakenteesta monipuolisempaan, pienistä toimintayksiköistä suurempiin tai päinvastoin.

Ongelmien laatu ja voimakkuus vaihtelevat alueittain. Niiden syvyys riippuu paljolti siitä, miten suuri osa rakenteesta on samanaikaisesti muutoksen kohteena. Tällaisia ongelmia ovat mm:

  • tuotantotoiminnan rakennemuutokset aiheuttavat voimakkaita muutoksia työvoiman tarpeessa, tuotantotoiminnan rahoituksessa ja sijoittumisedellytyksissä
  • hitaasti muuttuva fyysinen rakenne ei palvele toiminnan uusia vaatimuksia (liikenneverkko, energiahuolto jne.)
  • rakenteen monipuolistamista edistäviä tutkimus-, koulutus- ja kehitysyksiköitä ei löydy riittävästi.

Näiden voimakkaasta rakennemuutoksesta aiheutuvien alueellisten ongelmien hoitamiseen tarvitaan aluepoliittisia toimenpiteitä. Ongelmat ovat tyypillisiä yksipuolisen rakenteen alueilla olipa kysymys tiiviin vuorovaikutuksen alueesta tai sen ulkopuolelle jäävästä alueesta.

2.3 Voimavarojen yksipuolisuudesta ja niukkuudesta aiheutuvien ongelmien lievittäminen

Alueet eroavat toisistaan luontaisten edellytysten perusteella. Sijaintitekijät ja luonnonolosuhteet sekä alueen muut voimavarat antavat erilaiset lähtökohdat kehittämiselle.

Hyväksikäyttämällä alueen erityispiirteet ja voimavarat voi jokainen alue löytää oman roolinsa ja kehittämisstrategiansa - menestystekijänsä. Kuitenkin ne alueet, joiden voimavarat ovat yksipuoliset tai kokonaisuutena vähäiset, omaavat heikommat lähtökohdat hyvinvoinnin aikaansaamiseksi. Tällaisia alueita ovat mm.

  • saavutettavuudeltaan ongelmalliset alueet kuten syrjäiset, harvaan asutut maaseutualueet ja saaristoalueet
  • luonnonolosuhteiltaan kuten ilmasto-, kasvu- ja maaperäsuhteiltaan elinkeinotoiminnan kannalta ongelmalliset alueet.

Näiden alueiden kohdalla ei voida puhua pelkästään tasapainoisen kehityksen aikaansaamisesta vaan samalla siellä toimivien asukkaiden elinolosuhteista. Siihenkin tarvitaan aluepoliittisia toimenpiteitä.

3. ALUEPOLITIIKAN TOTEUTTAMINEN

Aluepolitiikan onnistuminen edellyttää, että alueelliseen kehitykseen vaikuttavat yleiset tekijät ovat koko maassa suotuisat elinkeinotoiminnan kehittymiselle. Tällaisia tekijöitä ovat erityisesti verotus ja välilliset työvoimakustannukset sekä erilaiset julkisen vallan säätelemät maksut ja luvat.

Aluepolitiikan keinot ja niiden kohdentaminen määräytyvät edellä todettujen painopistealueiden mukaan. Tärkeimmät välineet ovat elinkeino- sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikka. Niiden ohella tarvitaan alueiden ja asukkaiden identiteettiä vahvistavia toimenpiteitä. Samalla on turvattava asukkaiden mahdollisuudet itsensä kehittämiseen virikkeellisessä ja turvallisessa ympäristössä. Siinä ovat kulttuuri- ja vapaa-ajan alat avainasemassa. Voimavaroiltaan yksipuolisten ja niukkojen alueiden mahdollisuudet turvata asukkaidensa elinolosuhteet varmistetaan kantokykyluokitus- ja valtionosuusjärjestelmän kaltaisilla tasaustoimenpiteillä.

3.1 Aluepolitiikan onnistumista tukevat yleiset toimenpiteet

Aluepoliittisten toimenpiteiden pysyvien vaikutusten aikaansaaminen edellyttää, että elinkeinotoiminnan toimintaedellytykset ovat riittävät.

3.1.1 Yritysverotus

Yritysten verottamista on kehitettävä mm. siten, että verotus tukee alueellisia voimavaroja hyödyntävää tuotantotoimintaa.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että

  • yrityksen palkkasidonnaisia veroluonteisia maksuja pienennetään ja katetaan suurempi osa yleisestä sosiaaliturvasta välillisen verotuksen kautta
  • annetaan heikoimmin kehittyneillä alueilla ajallisesti rajoitettuja mahdollisuuksia yrityksen tuloksen järjestelemiseen
  • varausmahdollisuuksia muuttamalla saatetaan pieni ja keskisuuri yritystoiminta tasaveroiseksi suuryritysten kanssa
  • siirrytään arvonlisäverojärjestelmään.

3.1.2 Maksut

Yritystoimintaan kohdistuvat erilaiset maksut (tietoliikenne-, yhdyskuntateknisen huollon jne. maksut) on saatettava sellaiselle tasolle, että ne edistävät alueellisia voimavaroja hyödyntävän tuotantotoiminnan kehittymistä eivätkä muodostu uudeksi verotusjärjestelmäksi.

Alueen ulkoinen ja sisäinen vuorovaikutus on ratkaisevasti riippuvainen tietoliikenneyhteyksistä. Tietoliikenneverkon kehittäminen on osa yleistä alueellista kehittämistoimintaa, mutta se on samalla eräs aluepolitiikan keino. Verkoston käytöstä perittävät maksut vaikuttavat puolestaan aluepolitiikan onnistumiseen. Vastaavanlaisia vaikutuksia on erilaisilla yhdyskuntatekniikan käyttöön kuuluvilla maksuilla (vesihuolto-, jätehuolto-, katu- yms. maksut).

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että

  • valtion teleliikennemaksuja alennetaan saattamalla ne vastaamaan todellisia teleliikenteeseen kohdistettavia panoksia,
  • yhdyskuntateknisen huollon maksut saatetaan asteittain vastaamaan todellisia kustannuksia ja kohdentamisessa otetaan huomioon yrityskohtaiset eroavuudet
  • vaikeasti arvioitavista ja epäoikeudenmukaisesti kohdentuvista maksuista kuten katumaksusta luovutaan.

3.1.3 Lupajärjestelmä

Yritystoiminnan tarvitsemia erilaisia lupajärjestelmiä yksinkertaistetaan ja lupien saantia nopeutetaan.

3.2 Elinkeinopolitiikka

3.2.1 Vuorovaikutusalueiden kehittymistä edistävät toimenpiteet

Vuorovaikutuksen kannalta edullisilla alueilla elinkeinotoiminnassa ilmenevät kehityshäiriöt on ensin tunnistettava. Häiriöiden poistamiseksi on olennaista, että

  • alueen olosuhteet tunteva neuvonta- ja koulutustoiminta järjestetään kiinteästi yritysten toimintojen yhteyteen. Tämä toteutetaan yrittäjien keskinäisen yhteistoiminnan sekä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten avulla
  • tuotantomenetelmien ja tuotevalikoiman jatkuva kehitystyö varmistetaan valtakunnallisin ja alueellisin tutkimus-, koulutus-, neuvonta- yms. palveluin sekä kehitysyhtiöiden avulla
  • markkinointiedellytykset ovat alueellisesti turvatut kehittämällä mm. alan yrityksiä, vientipalveluja ja -koulutusta
  • elinkeinotoiminnan rahoitusmahdollisuudet vastaavat alueen tarpeita ja nykyisiä rahoitusmahdollisuuksia parannetaan mm. kehittämällä sijoitusyhtiöitä. Painopiste siirretään tuotantotoiminnalle myönnettävässä aluepoliittisessa rahoituksessa tutkimus- ja kehitystoimintaan
  • alueelliset tietojärjestelmät ja niitä palveleva tietoliikenneverkko on toimiva ja soveltuu suoraan tuotantotoiminnan tarpeisiin.

3.2.2 Rakennemuutoksista johtuvien ongelmien hoito

Alueelle, joka käy läpi voimakasta rakennemuutosta, on tärkeätä, että

  • tuotantoedellytysten parantamisessa otetaan lähtökohdaksi tuotantoalojen soveltuvuus eri alueille ja tuotantorakennetta kehitetään sen pohjalta
  • teollisuuden ja tuotantotoimintaan liittyvien palvelujen käynnistämiseksi ja olemassa olevan laajentamiseksi on käytettävissä tehokkaita tukitoimia. Yleisten tuotantoedellytysten vakiintuessa on tuen painopistettä siirrettävä lainoitukseen ja takauksiin
  • erityisesti uutta teollisuutta luotaessa on edistettävä markkina-aukkoja täyttävää ja vientiin tähtäävää tuotantoa
  • liikenneverkoston ja tietoliikenteen kehittämistä tuetaan ottamalla entistä keskeisemmin huomioon uuden elinkeinotoiminnan sijoittumis- ja toimintatarpeet
  • laaditaan alueelliset elinkeinotoimintaa koskevat omatoimisuutta kannustavat ja edistävät suunnitelmat ja käynnistetään kehittämishankkeita, painotetaan alueellinen koulutus niiden mukaisesti ja perustetaan tarvittaessa alueellisia kehittämisyksiköitä
  • yhdyskuntarakenteessa esiintyviä elinkeinotoimintaa rajoittavia ulkoisia tekijöitä kuten kunnallistekniikan, tonttipolitiikan jne. esteitä poistetaan valtion ja kuntien toimenpitein
  • pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edellytyksiä parannetaan alentamalla kokonaisveroastetta ja muutetaan verotuksen rakennetta työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen
  • yritystoiminnan edistämiseksi perustetaan alue- ja elinkeinopolitiikasta vastaavien viranomaisten, rahoitusyksiköiden ja muiden elinkeinotoimintaa edistävien tahojen muodostamia yrityspalvelukeskuksia.
  • alueella asuville ja sinne muuttaville on tarjolla sellaisia kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluja, jotka edistävät sosiaalistumista ja vahvistavat kansalaisten aktiivisuutta omaehtoisiin ja virikkeisiin harrastuksiin.

3.2.3 Voimavarojen yksipuolisuutta ja niukkuutta kompensoivat toimenpiteet

Elinkeinotoiminnan lähtökohtia olennaisesti vaikeuttavia tekijöitä voidaan osittain helpottaa siten, että

  • alueelliset erityispiirteet ja voimavarat kartoitetaan ja otetaan elinkeinotoiminnan edellytykset alueellisten kehittämissuunnitelmien lähtökohdiksi
  • panostetaan elinkeino- ja yritysneuvontaan
  • tuotantotoiminnassa pyritään tuotannon edellytysten mukaiseen alueelliseen työnjakoon. Edellytysten luomisen tulee tapahtua rakenne- ja tuotantopolitiikan kautta niin, että kunkin tuotannon alan edullisimmat alueet tulevat hyödynnetyiksi. Työnjaosta johtuvia alueellisia toimeentuloeroja on tasoitettava maaseudun pieniä työ- yritysaloja, maaseutuelinkeinoja kehittämällä.
  • elintarviketuotannon ja raaka-ainevarojen saannin turvaamiseksi riittävän asutuksen säilyttäminen vaatii hinta- ja tulopoliittisia tukitoimia elinkeinotoiminnassa.

3.3 Koulutus- ja tutkimustoiminta

3.3.1 Vuorovaikutusalueiden kehittymistä edistävät toimenpiteet

Tutkimuksen ja kehitystoiminnan resurssien puute ja koulutetun työvoiman riittämättömyys muodostavat tulevaisuudessa esteen uuden teknologian hyväksikäytölle. Tämä johtaa kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemiseen ja alueellisten kehitysvaihe-erojen kasvuun.

Kohdassa 3.2 Elinkeinopolitiikka on todettu välittömästi elinkeinotoimintaa palvelevat tutkimus-, neuvonta- ja koulutuspalveluja koskevat toimenpiteet. Alueen koulutus- ja tutkimustoiminta on mitoitettava ja ennakoitava kehitystarpeiden mukaan.

Vuorovaikutuksen kannalta edullisillakin alueilla esiintyy ajoittain koulutus- ja tutkimustoiminnan puutteista johtuvia kehityshäiriöitä. Niiden poistamiseksi on olennaista, että

  • alueelliset erityistarpeet ja kansainvälistymisen vaatimukset otetaan huomioon entistä paremmin laadittaessa opetusohjelmia ja valittaessa opintolinjoja
  • korkeakoulujen ja keskiasteen oppilaitosten normaalien opetusohjelmien ohella opetuksessa varataan lisääntyvät mahdollisuudet uudelleenkoulutukseen ja käytännön harjoittelulle yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.
  • korkeakoulujen opetus- ja tutkimustoiminnan resursseista osa varataan alueellista kehittämistä edistäviin projekteihin, tuotekehitystyöhön ja uusien tuotannonalojen etsimiseen.

Näin varmistetaan koulutuksen ja tutkimuksen mahdollisuudet reagoida riittävän nopeasti alueen muuttuviin tarpeisiin.

3.3.2 Rakennemuutoksista johtuvien ongelmien hoito

Kun alueella on käynnissä laaja rakennemuutos, joka ilmenee elinkeinojen ja tuotantoalojen vaihtumisena, tuotantoyksiköiden koon muutoksina jne., tarvitaan edellä esitettyjen lisäksi erityistoimenpiteitä. Tällaisia ovat mm:

  • yrittäjäkoulutuksen käynnistäminen uusien tuotannonalojen monipuolistamiseksi
  • mahdollistettava avainhenkilöryhmien koulutus ja kansainvälinen tiedonsaanti
  • alueellisissa koulutusjärjestelmissä ja opetustoiminnassa esiintyvät puutteet poistetaan kiireellisesti opinto-ohjelmia ja linjajakoa kehittämällä, kurssitoimintana tai tarvittaessa oppilaitosverkostoa täydentäen
  • korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten resursseista osa kohdistetaan myös alueellisesti elinkeinoelämää palvelevaan perus- ja soveltavaan tutkimukseen

3.3.3 Voimavarojen yksipuolisuutta ja niukkuutta kompensoivat toimenpiteet

Yleisen koulutuspolitiikan avulla on alueellisesta sijainnista riippumatta luotava kohtuulliset edellytykset eri asteisten koulutuspalvelujen saatavuudelle.

Yksipuolisten ja niukkojen resurssien alueilla on tarvittaessa voitava poiketa valtakunnallisista ja alueellisistakin opetusohjelmista ja -tavoitteista.

Näiden alueiden edullisimpien tuotantoalojen ja -tapojen löytämiseksi ja kehittämiseksi on voitava käynnistää aluepoliittisen rahoituksen turvin määräaikaista kokeilutoimintaa.

3.4 Kulttuuri ja vapaa-aika

Työn käsitteen uudelleen arvioiminen, vapaa-ajan lisääntyminen ja elämän laadullisten tekijöiden painottuminen yhteiskunnassamme ovat johtaneet siihen, että kulttuurin merkitys on korostunut myös alueelliseen kehittyneisyyteen ja ihmisten viihtyvyyteen vaikuttavana tekijänä.

Suomalainen kansallinen kulttuuri on osa eurooppalaista kulttuuria, joka on muotoutunut omaleimaiseksi eläväksi alue- ja paikalliskulttuuriksi. Kunkin alueen monipuolisen kulttuuritarjonnan ja taiteiden harjoittamisen edistäminen on rikkaan kansallisen ja edustavan kansainvälisen kulttuurin perusta.

Tiivis alueellinen kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnan vuorovaikutus ovat omiaan vahvistamaan alueellista identiteettiä - yhteenkuuluvuutta. Se puolestaan antaa kestävän ja omaleimaisen pohjan alueelliselle kehittämistyölle, ja se helpottaa oman alueellisen roolin löytämistä.

Tämän kaltaisen kanssakäymisen aikaansaaminen on tärkeää niin tiiviin vuorovaikutuksen, rakennemuutoksesta kärsivien alueiden kuin syrjäisten ja resursseiltaan niukkojen alueiden kannalta. Erityisesti sen merkitys kuitenkin korostuu viimeksi mainituilla alueilla. Sen vuoksi näillä alueilla tarvitaan erityistoimenpiteitä siten, että

  • alueellista sivistystyötä, kulttuuria ja perinnetutkimusta edistetään tukemalla alueellisia teattereita, orkestereita, musiikkiopistoja, kansalaisopistoja, maakuntakirjastoja ja maakuntomuseoita ja niiden kiertävää näyttely- yms. toimintaa
  • vaikeammin saavutettavien kulttuuri-, taide- ja vapaa-ajan palvelujen saantia helpotetaan tukemalla kuljetuksia ja liikkuvia palvelumuotoja, lisäämällä kulttuuritoimen valtionosuuksia sekä kehittämällä viestintää.

3.5 Alueellinen suuntaaminen

Aluepoliittiset toimenpiteet on edellä ryhmitelty lähtien kolmesta painopistealueesta:

  • vuorovaikutusalueiden kehittymistä edistävät toimenpiteet
  • rakennemuutoksista aiheutuvien ongelmien hoito
  • voimavarojen yksipuolisuudesta tai niukkuudesta aiheutuvien ongelmien lievittäminen

Kohdennettaessa toimenpidevalikoimaa alueellisesti on ensin tunnistettava alueen kehitysvaihe, kehityksen voimakkuus ja vallitsevat muutospaineet sekä keskeisimmät kehitystä rajoittavat ja edistävät tekijät. Pelkästään väestö- ja työpaikkakehitystä kuvaavat mittarit eivät riitä arviointiin. Tämän jälkeen voidaan todeta mitkä alueet ovat aluepoliittisten toimenpiteiden tarpeessa ja mitkä ovat aluepolitiikan painopisteet: vuorovaikutuksen edistäminen, rakennemuutosten hoito vai voimavarojen puutteiden kompensointi.

Useimmilla kehityshäiriöistä kärsivillä alueilla ilmenee tarvetta kaikkiin kolmeenkin painopisteeseen. Toimenpiteiden tehokkuuden parantamiseksi on kuitenkin alueiden itsensä kyettävä osoittamaan mitkä painopisteet toimenpiteineen tuottavat eniten tulosta.

Aluepoliittisten kehittämistoimenpiteiden suuntaamisessa on otettava lähtökohdaksi kunkin alueen luontaiset kehittämisedellytykset. Suunnattavien toimenpiteiden vaikutusten tulee olla kokonaisuutena positiiviset ja pysyvät. Nykymuotoinen vyöhykejakojärjestelmä yksinomaan ei luo riittäviä edellytyksiä edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kun keinovalikoiman tulee pääosin poistaa omaehtoiselle yrittämiselle ilmeneviä alueellisia esteitä, edellyttää se alueen ja toimenpiteen kohteen riittävän tarkkaa tuntemusta. Näin ollen aluepoliittisen päätöksenteon tulee tapahtua aluehallinnon organisaatioiden kautta, keskushallinnon osuuden jäädessä lainsäädännöllisten ja taloudellisten puitteiden määrittelyyn.

3.5.1 Aluepoliittisten painopisteiden mukainen aluejako

Painopistealueiden valinta edellyttää karkeata valtakunnallista kehikkoa, jonka pohjalta alueen sisällä määritellään tarkemmin osa-aluekohtaiset tarpeet. Valtakunnallinen kehikko antaa samalla puitteet aluepoliittiselle lainsäädännölle, kokonaisrahoituksen määrittelylle ja valtakunnan eri osien painotukselle aluepolitiikan panoksissa.

Aluepolitiikan painopisteiden mukaisen aluejaon perustan muodostaa aluerakenteen kokonaisuus. Fyysisen ja toiminnallisen rakenteen kannalta edulliset tiiviin vuorovaikutuksen alueet muodostavat oman kehittämisryhmänsä (kartta). Aluepoliittisia toimenpiteitä tarvitaan vain osalla näistä alueista, ja nekin ovat luonteeltaan kehitysvaihehäiriöitä ja rakennemuutosongelmia koskevia ajallisesti hyvin rajattuja ja tarkoin kohdennettuja toimenpiteitä.

Tiiviin vuorovaikutuksen alueisiin liittyvät kasvavan vuorovaikutuksen alueet, joilla useimmilla on meneillään rakenteellinen kehitys kohti tiiviin vuorovaikutuksen vaihetta (kartta). Pääosa näistä alueista tarvitsee aluepoliittisia toimenpiteitä erityisesti rakennemuutoksesta aiheutuvien ongelmien hoitoon, mutta keinovalikoiman tarve näillä alueilla on monipuolisin. Sen tulee kattaa kohdassa 2 esitetyt toimenpiteet vuorovaikutusta rajoittavien toiminnallisten esteiden poistamisesta uuden tuotanto- ja palvelurakenteen synnyttämiseen.

Vuorovaikutuksen kannalta ongelmallisia alueita (kartta) ovat toisaalta ns. katvealueet, jotka sijainnistaan huolimatta jäävät syystä tai toisesta tiiviin kanssakäymisen ulkopuolelle, ja toisaalta etäiset alueet, joiden vuorovaikutusmahdollisuuksia rajoittavat pitkät sisäiset ja ulkoiset välimatkat. Näillä alueilla on usein kysymys voimavarojen yksipuolisuudesta ja/tai niukkuudesta. Tasapainoisen kehityksen aikaansaamisen ohella on huolehdittava myös elinolosuhteiden ylläpitämisestä.

Etäisillä alueilla aluepoliittisten toimenpiteiden kohdentamisessa on keskeistä aluekohtaisten voimavarojen entistä parempi hyväksikäyttö ja osittain toimeentuloerojen tasoittaminen tukitoimenpitein. Sen sijaan vuorovaikutuksen katvealueilla kehitystä rajoittaa usein se että alue suuntautuu useampiin vuorovaikutusalueisiin. Alueen roolin etsimisen ohella on aluepoliittisin toimenpitein tuettava sellaisia hankkeita, joilla hyödynnetään sen asemasta saatavia etuja.

3.5.2 Aluepoliittisen rahoituksen ja tuen ohjaaminen

Aluepolitiikan tehtävänä on edistää alueiden voimavarojen hyväksikäyttöä luomalla - jatkuvan tukitoiminnan sijasta - edellytyksiä kannattavalle elinkeinotoiminnalle.

Aluepolitiikan panokset on suhteutettava saavutettavissa oleviin tuloksiin. Aluepoliittisten rahoitusmuotojen moninaisuus ja tuen myöntäjien monilukuisuus on ongelma tuen tarvitsijoille. Neuvontaa, anomusten käsittelyä ja rahoituspäätöksiä on pyrittävä yhdistämään alueilla samaan toimipaikkaan.

Yritystoiminnan käynnistämiseksi ja olemassa olevan laajentamiseksi on käytettävissä avustuksia. Yleisten tuotantoedellytysten vakiintuessa on tuen painopistettä siirrettävä lainoitukseen ja takauksiin. Ja edelleen tutkimus- ja kehitystoiminnan osuutta rahoituksesta on lisättävä.

Painopisteajattelu ja aluejako on otettava rahoitusjärjestelmän perustaksi. Valtakunnallisesti on määriteltävä painopistealueiden kokonaisrahoitustarve ja painopistealueiden väliset osuudet.

Kun aluepoliittisia toimenpiteitä saatetaan tarvita eri puolilla valtakuntaa, on asiantunteva rahoitusorganisaatio järjestettävä siten, että se kykenee muuttuneissa tilanteissa ulottamaan tehokkaasti toimintansa mihin osaan maata tahansa.

Painopistealueiden rahoitustoimenpiteet voidaan ryhmitellä erikseen, jolloin toimenpiteet kohdistuvat oikeammin.

Vuorovaikutusta edistetään

Vuorovaikutusta edistävien toimenpiteiden rahoitus- ja tukimuodot

  • investointiavustus uuteen teknologiaan perustuvaan tuotantotoimintaan ja uusilla aloilla toimiviin palvelualan yrityksiin
  • riskirahoitus uuteen teknologiaan, joka parantaa yritysten keskinäistä yhteistoimintaa ja liittyy alueelliseen tutkimus- jo koulutustoimintaan
  • osa/alihankintavaraus yritykselle sen tehdessä hankintasopimuksen rakennemuutosalueella tai voimavaroiltaan niukoilla tai yksipuolisilla alueilla sijaitsevien yritysten kanssa
  • erillismääräraha korkeakoulujen alueelliseen yrityspalvelutoimintaan ja alueellisiin tutkimusprojekteihin
  • kehittämisavustus yrityksen tieto-taitotason kohottamiseen erityisesti kansainvälisen tietämyksen ja markkinoinnin tehostamiseksi
  • avustus työsuhde- ja palkkausesteiden poistamiseksi määräaikaisten, koulutustarkoituksessa suoritettujen henkilövaihtojen tekemiseksi koulutus- ja tutkimuslaitosten sekä yritysten välillä
  • tuotteiden kuljetustuki jalostusaste- ja etäisyyskriteerein.

Rakennemuutosongelmia korjataan

Rakennemuutosongelmien korjaamiseksi käytettävät rahoitus- ja tukimuodot

  • investointiavustus rakennemuutosta edistäviin ja tuotantorakennetta monipuolistaviin hankkeisiin
  • riskirahoitus erityisesti uuden tuotantosuunnan, tuotevalikoiman tai tuotantomenetelmän käyttöönottamiseksi
  • osa/alihankintavaraus yritykselle sen tehdessä hankintasopimuksen rakennemuutosalueella tai voimavaroiltaan niukoilla tai yksipuolisilla alueilla toimivien yritysten kanssa
  • erityismääräraha keskiasteen oppilaitosten käyttöön yrittäjätutkinnon toteuttamiseksi jatkokoulutuksena sekä suoran yrityspalvelun aikaansaamiseksi
  • kehittämisavustus yrityksen tieto-taitotason kohottamiseen ja erityisesti rakennemuutosta edistäviin parannuksiin
  • erityisaluemäärärahan osoittaminen laajoin paikallisin valtuuksin rakennemuutoksen edistämiseksi
  • lääninkehittämisraha rakennemuutosta ja uuden elinkeinotoiminnan syntymistä edistäviin projekteihin
  • tuotteiden kuljetusväki jalostusaste- ja etäisyyskriteerein
  • yrityspalvelukeskusten käynnistysavustus.

Voimavarojen niukkuutta ja yksipuolisuutta kompensoidaan

Voimavarojen niukkuutta ja yksipuolisuutta lievittävien toimenpiteiden rahoitusmuodot

  • käynnistys- ja pitkäaikainen toiminta-avustus alueen voimavarojen entistä suurempaan hyväksikäyttöön ja markkina-aukkoja täyttävään yritystoimintaan
  • investointi- ja kehittämisavustus
  • korotettu avustus alueen kehittämisrooliin erityisen hyvin sopivalle hankkeelle
  • pienimuotoisen elinkeinotoiminnan tuki aloittaville ammatinharjoittajille ja yrittäjille
  • osa/alihankintavaraus yritykselle sen tehdessä hankintasopimuksen rakennemuutosalueilla tai voimavaroiltaan niukalla tai yksipuolisella alueella toimivan yrityksen kanssa
  • läänin kehittämisraha voimavaroja kartoittaviin ja niiden hyväksikäyttöä edistäviin projekteihin
  • kunnan kehittämisraha koulutus- ja neuvontatoiminnan järjestämiseksi
  • ylimääräinen poisto- ja vähennysoikeus valtionverotuksessa
  • ammatillisen koulutuksen tuki (kurssi-, kuljetus-, toiminta- ja palkkausavustukset)
  • korkea riskirahoitusosuus ja erityinen palvelutoiminnan riskiraha korjaus-, huolto- ja asennuspalvelujen ylläpitämiseksi
  • maaseudun palveluyritysten kehittämistuki monipuolisen palvelukeskuksen aikaansaamiseksi (kauppa, posti, liikenteenhoito, lääkehuolto ja muut kotitalouksia palvelevat muodot)
  • tuotteiden kuljetustuki etäisyyskriteerein.

3.5.3 Aluepoliittinen päätöksenteko

Alueellisesti oikeiden keinojen ja niiden kohdentamisen onnistuminen edellyttää, että eri tasoiset ratkaisut päätetään siellä, missä tarpeet parhaiten tunnetaan. Alueellinen hallinto on järjestettävä joustavaksi ja organisaatioltaan yksinkertaiseksi. Kuntien omaehtoiselle kehittämistyölle on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet.

Toimenpiteen tarvitsija tuntee itse toimintansa olennaisimmat esteet, joten ao. viranomaisten tulee kehittämiskohteen valinnassa panna huomattava paino hakijan perusteluille. Lisäksi hakemusmenettelyä on yksinkertaistettava.

Alueen luontaiset kehittymisedellytykset ja niiden esteet tunnetaan parhaiten itse alueella, joten yleisen kehittämissuunnittelun ja -toiminnan tulee tapahtua alueellisen hallinnon kautta ja siihen pohjautuvan aluepolitiikan toimeenpanon alueorganisaatioiden ja kuntien kautta.

Aluepolitiikan osuudesta koko maan yleisessä elinkeino- ja yhteiskuntapolitiikassa, valtakunnan osien painotuksesta aluepolitiikan panoksissa ja lainsäädännöllisistä puitteista päättäminen kuuluvat keskushallintotasolle.

3.5.4 Aluepoliittinen suunnittelu

Aluepoliittinen suunnittelu on se osa yleistä alueellista kehittämissuunnittelua, jonka toteuttamisessa aluepoliittisen lainsäädännön keinot muodostavat keskeisen osan.

Aluepoliittisten toimenpiteiden suuntaaminen kokonaisuuden kannalta edullisimmin edellyttää, että

  • suunnittelun lähtökohtana on aluerakenteen muodostama toiminnallinen kokonaisuus, ja että aluejako pohjautuu vuorovaikutusjärjestelmän kehittämiselle
  • kehittyneisyyttä ja kehitysvaihe-eroja mitattaessa tarkastellaan samalla alueellisia edellytyksiä ja erityisesti voimavarojen hyväksikäytön esteitä
  • valtakunnalliset aluepoliittiset tavoitteet pohjautuvat alueellisiin kehittämissuunnitelmiin.

3.5.5 Valtionosuus ja kantokykyluokitusjärjestelmä

Valtiovallan on omalta osaltaan taattava kunnille taloudelliset edellytykset turvata palvelukehitys ja hallinnollisista tehtävistä huolehtiminen pakottamatta kuntia nostamaan veroastettaan. Valtionosuusjärjestelmää tarkistettaessa on huolehdittava siitä, että kuntien maksuosuus pysyy kohtuullisena.

  • Valtionosuus- ja valtionavustusjärjestelmää on yksinkertaistettava. Ratkaisuvalta valtionosuuksien yksityiskohtaisessa käyttämisessä on siirrettävä kunnille ja kuntainliitoille. Tavoitteena on pidettävä järjestelmää, jossa kunnat saavat asukasluvun, veroäyrien määrän ja yhdyskuntarakenteensa mukaan suhteutetun kokonaisvaltionosuuden.
  • Valtion rahoitusavustuksin on turvattava jokaiselle kunnalle tulojen vähimmäistaso. Siten turvataan myös heikossa taloudellisessa asemassa olevien kuntien asukkaille riittävä palvelutaso veroäyrin hintaa kohtuuttomasti kohottamatta.
  • Lainsäädäntöä kehittämällä on päästävä tarpeettomasta, yksityiskohtiin saakka ulottuvasta valtion viranomaisten valvonnasta niiden hankkeiden osalta, joissa valtio suorittaa osan kustannuksista.
  • Valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon periaatteet on käsiteltävä valtionosuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä.

3.5.6 Maatalouden tuotantotoiminnan hinta- ja tulopoliittinen tuki

Maatalouden rakennepolitiikan tavoitteena on tukea maatalouden tuotantopoliittisia tavoitteita ja kehittää maatiloja ja maaseutua siten, että tuotannon supistumisesta aiheutuvat vaikutukset voidaan korvata muilla toimeentulomahdollisuuksilla.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että

  • alueellisesta työnjaosta johtuvia toimeentuloeroja tasataan hintapoliittisin keinoin. Suora tuki, kuten pinta-alalisät ja tuotantoavustukset suunnataan erityisesti päätoimisille viljelijöille.
  • voimakkaasti metsävaltaisia tiloja kannustetaan keskittymään puuntuotantoon
  • verovarausjärjestelmää kehitetään pääomarakennetta parantavaksi ja investointeja järkeistäväksi
  • liitännäiselinkeinoilla ja maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan edistämisellä, erityisesti alan tutkimusta ja neuvontaa lisäämällä laajennetaan maatalouden harjoittajien mahdollisuuksia toimeentuloon ja turvataan maaseudun elinvoimaisuutta.

4. ALUEPOLITIIKAN UUDISTAMISEN LÄHIAJAN TOIMENPITEET

Aluepoliittisen ohjelman sisältämät periaatteet on saatava käyttöön mahdollisimman nopeasti. Tämä edellyttää, että jo nykyisen puitelain voimassa ollessa

  • selvitetään aluetason viranomaisten, maakuntaliittojen, seutukaavaliittojen, kuntien ja elinkeinoelämän yhteistyönä vuorovaikutusta rajoittavat alueelliset esteet ja niiden poistamiseksi tarvittavat toimenpiteet
  • aluetason yhteistyönä kartoitetaan voimavaroiltaan yksipuoliset ja niukat alueet, täsmennetään niiden roolia ja kehittymisedellytyksiä ja laaditaan nykyisestä keinovalikoimasta toisiaan tukevien toimenpiteiden kokonaisuus
  • lisätään opetusministeriön mahdollisuuksia rahoittaa ammatillisen aikuiskoulutuksen kokeilu- ja kehityshankkeita, jotka tähtäävät yritystoiminnan saattamiseen kansainvälisesti kilpailukykyiseksi ja sitä kautta työpaikkojen pysyvään lisäämiseen ja jotka toteutetaan korkeakoulujen, keskiasteen oppilaitosten ja yritysten yhteistyönä useilla erityyppisillä alueilla maamme eri osissa
  • lisätään erityisluottolaitosten ja KTM:n piirien mahdollisuuksia rahoittaa pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tutkimus-, kehitys- ja markkinointitoimintaa painottaen tuen riskirahoitusosuutta
  • uudistetaan erityisaluemenettelyä monipuolistamalla ja tehostamalla toimenpiteitä ja jakamalla elinkeinotoiminnalle kohdistettavaa erityisaluemäärärahaa, jonka käytössä paikallisella tasolla olisi laaja toimivalta erikseen laadittujen kehtittämissopimusten perusteella
  • ryhdytään valmistelemaan osa/alihankintavarausjärjestelmää yritysten alueellisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi
  • turvataan lääninkehittämisrahan käyttö paikallisiin elinkeinotoimintaa edistäviin projekteihin
  • kokeillaan kunnankehittämisrahaa maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan edistämiseksi nykyistä starttirahajärjestelmää kehittäen
  • käynnistetään kokeilu yrittäjätutkinnon suorittamisesta muutamissa keskiasteen oppilaitoksissa varsinaisen ammattitutkinnon jatkokoulutuksena
  • valmistellaan pikaisesti vyöhykejaon tarkistus ja uusitaan erityisalueet ohjelman tavoitteiden mukaiseksi
  • ryhdytään välittömästi aluepoliittisen lainsäädännön kokonaisuudistukseen ohjelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.