Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/28

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1972
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KOKOOMUKSEN KUNNALLISPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty Kansallinen Kokoomus r.p:n puoluehallituksen kokouksessa 15.3.1972

Sisällysluettelo

I Kunnallinen demokratia
II Valtio ja kunta
III Kunnallislain uudistaminen
IV Kuntauudistus
V Maakuntaitsehallinto
VI Kuntainliitot
VII Suunnittelu
VIII Kunnallistalous
IX Kuntien elinkeinopolitiikka
X Maapolitiikka
XI Asuntopolitiikka
XII Ympäristönsuojelu
XIII Nuorisopolitiikka
XIV Vanhusten huolto
XV Lasten päivähoito
XVI Terveyden- ja sairaanhoito
XVII Kulttuuripolitiikka
XVIII Koulunuudistus
XIX Kunnat ja työvoimapolitiikka

KOKOOMUKSEN KUNNALLISPOLIITTINEN OHJELMA

I KUNNALLINEN DEMOKRATIA

Kunta on olemassa kuntalaisten yhteisten asioiden hoitamista varten. Kunnallishallinnon on pohjauduttava demokratiaan, joka tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden valita edustajansa ohjaamaan ja kehittämään yhteiskuntaa. Yksityisen ihmisen keinoja valvoa kunnan toimintoja ja käyttää hyväkseen eri vaikutusmahdollisuuksia on helpotettava.

Yhteiskunnan osana kunnat ovat lähinnä ihmistä. Tämän vuoksi on tärkeätä, että kunnat mahdollisimman laajalti saavat hoitaa niitä yhteiskunnallisia tehtäviä, joilla on läheistä merkitystä ihmisten elinehdoille ja viihtyvyydelle.

Kansanvallan perimmäisenä tavoitteena on yksilön vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen. Yksilön vaikuttamisoikeuteen kuuluu erottamattomasti myös hänen vastuunsa.

Kunnallisen demokratian laajentamiseksi:

1. Kunnan tiedotustoimintaa asukkaille ja asioiden valmistelun julkisuutta on lisättävä. Luottamusmiesten koulutusta on tehostettava.

2. Kunnallisten luottamustehtävien kasaantuminen samoille henkilöille on lopettava.

3. Kunnallislakiin on otettava säännökset kunnallispiireistä, jotka kunnat voivat vapaaehtoisesti ottaa käytäntöön ja siirtää niille harkintansa mukaan päätösvaltaa lain määräämissä puitteissa.

4. Määrävähemmistömenettely on turvattava keskeisissä asioissa.

5. Kunnalliset kansanäänestykset on tehtävä mahdolliseksi.

II VALTIO JA KUNTA

Vaikka kunnat ovatkin osa julkista hallintoa ja julkista taloutta, ei tämä saa johtaa valtion holhouksen lisääntymiseen. Sen vuoksi on valtion ja kuntien kesken luotava pysyvä neuvottelukunta selvittämään yhteiskunnan muuttumisen vaatimia toimenpiteitä valtion ja kuntien välisissä suhteissa. Jo nyt on kaikista julkisen hallinnon menoista n. 60 % kuntien menoja. 1970-luvulla on tämä osuus edelleen kasvamassa.

1. Entistä selvempi tavoitteellinen yhteistyö valtion ja kuntien kesken on voitava toteuttaa jo 1970-luvun aikana. Perinteistä pohjoismaiseen demokratiaan kuuluvaa kunnallista itsehallintoa ei kuitenkaan saa horjuttaa.

2. Valtion holhousta kuntiin on vähennettävä poistamalla tarpeettomat kuntien päätösten alistamiset.

3. Vanhojen kaupunkien erityisrasitukset on poistettava.

4. Valtion kunnille asettamista velvoitteista johtuvien valtionapujen tulee vastata kunnille aiheutuneita lisäkustannuksia.

5. Valtionapujärjestelmää on yksinkertaistettava ja valtion osuuksien maksamisaikataulua on nopeutettava.

6. Valtion on pikaisesti selvitettävä miten voidaan turvata taloudellisesti heikkojen kuntien mahdollisuudet tarjota asukkailleen kunnallisia palveluksia kohtuuttomasti veroäyrin hintaa korottamatta.

III KUNNALLISLAIN UUDISTAMINEN

Kunnallislaki on kokonaisuudessaan uudistettava siten, että se antaa mahdollisuuden kehittää kunnallishallintoa kuntalaisten kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kunnallislain eri kuntamuotoja koskevista säännöksistä on siirryttävä yhtenäiseen kuntajärjestelmään kuitenkin siten, että kaupunki-nimitys on säilytettävä.

Uudistuksessa on otettava huomioon mm. seuraavat näkökohdat:

1. Kunnallisen itsehallinnon perustuslaillinen asema on selvennettävä kunnallislain kokonaistarkistuksen yhteydessä.

2. Kunnan yleinen toimiala tulee määritellä yleislausekkeen pohjalta, jotta se sallii kunnan tehtävien muuttumisen joustavasti yhteiskunnallisen kehityksen mukaan. Tehtäväpiiriä ei saa laajentaa nykyisestään valtakunnallisen yleishallinnon sekä liike- ja elinkeinotoiminnan alueella.

3. Valtuutettujen lukumäärää on lisättävä siten, että se on kiinteä ja se määritellään kunnan asukasluvun perusteella.

4. Määräenemmistösäännös on sisällytettävä uuteen lakiin.

5. Vaalikelpoisuutta kunnallisiin luottamustoimiin koskevia säännöksiä on selvennettävä. Tilivelvollisuuskäsitteestä on luovuttava. Ehdokkaiksi ei tule asettaa kunnan virkamiehiä, joiden jäsenyyttä valtuustossa ei voida heidän virka-asemansa huomioon ottaen pitää asianmukaisena. Lautakuntiin ei tule valita luottamushenkilöiksi lautakunnan alaisia virkamiehiä ja toimihenkilöitä.

IV KUNTAUUDISTUS

Kuntauudistuksen on pyrittävä luomaan kunnille edellytykset tarjota asukkailleen nykyaikaisia palveluksia. Oikein toteutettu kuntauudistus ei loukkaa kunnallista itsehallintoa. Kuntauudistuksella on kunnat pyrittävä saamaan kehittyvän yhteiskunnan tehollisiksi osiksi.

Kuntauudistuksen käytännöllisenä ohjeena tulee olla heikossa taloudellisessa asemassa olevien kuntien aseman vahvistaminen. Tarkoituksena ei ole muodostaa suurkuntia, vaan jokaisen itsenäiseen toimintaan pystyvän, riittävän palvelutason kunnan on halutessaan saatava säilyttää itsenäisyytensä. Kuntauudistuksessa onkin menty liian pitkälle, kun on esitetty noin 200 kunnan lakkauttamista.

1. Kuntauudistuksen suunnittelussa on selvitettävä, mitkä kunnat eivät pienuutensa tai muun talouteensa vaikuttavan syyn vuoksi pysty tarjoamaan asukkailleen kohtuudella riittäviä kunnallisia palveluksia ja aktiiviselle toiminnalle elinehtoja.

2. Ratkaistaessa kunnallisten palvelusten kehittämisedellytysten parantamiseen liittyviä vaihtoehtoja (liitos tai yhteistoiminta-alue), on kussakin tapauksessa erikseen otettava huomioon paitsi alueelliset olosuhteet, niin myös erityisesti eri laitosten ja virastojen edellyttämä tarkoituksenmukainen väestömäärä.

3. Mikäli kunnallisen jaoituksen epätarkoituksenmukaisuus koskee vain jotain kunnan osaa, on ensisijaisesti harkittava korjausta rajojen muutoksena kuntien olemassaoloa järkyttämättä.

4. Yhdistetyissä kunnissa on lisättävä luottamushenkilöiden lukumäärää, jotta paikallistuntemusta voitaisiin käyttää riittävän tehokkaasti ja että edustus olisi tasapuolinen uuden kunnan eri osia ajatellen.

5. Mikäli kuntaliitoksia tapahtuu on valtion viranomaisten huolehdittava, että valtion palvelutaso ei heikkene muodostuneessa uudessa kunnassa.

6. Kuntauudistuksen edistämiseksi vapaaehtoista tietä on myönnettävä yhdistymiskorvausta, milloin kuntamuodon muuttuessa uusi kunta menettäisi siihen liitettävälle kunnalle aikaisemmin tullutta valtionavustusta.

V MAAKUNTAITSEHALLINTO

Väliasteen hallinnon epäselvyydestä on päästävä nopeasti. Maakunnan asukkaiden päätäntävaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä. Maakuntaitsehallinnon tehtäväpiiri on lakisääteisesti rajattava koskemaan yhdistettyä sairaalahallintoa ja maakunnan suunnittelua. Välivaiheena, ennenkuin maakuntaitsehallinto on toteutettu, on käytettävä nykyistä tehokkaammin hyväksi jo olemassa olevaa maakunnalliseen demokratiaan nojautuvaa seutukaavaorganisaatiota.

1. Maakunnallisen itsehallinnon alueellisia rajoja määriteltäessä on otettava huomioon talousmaakuntien vaikutusalueet samalla kun on pyrittävä siihen, että maakunnallinen jaoitus sopeutuu lääninjakoon.

2. Maakunnan päätösvaltaa käyttävä valtuusto on valittava välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla, jotka järjestetään samanaikaisesti kunnallisvaalien yhteydessä.

3. Maakunnan sisäinen hallinto on järjestettävä samojen periaatteiden mukaisesti kuin kuntienkin hallinto.

4. Tulot maakunnan menojen kattamiseksi siltä osin kuin muut tulot eivät riitä, on koottava välittömällä verotuksella, jonka perusteena tulee olla verovelvollisille kunnallisverotuksessa määrättyjen veroäyrimäärien luku.

VI KUNTAINLIITOT

Kuntatasoon pohjautuvista mutta kuntaa laajemmalla alueella toimivista elimistä ovat tärkeimpiä laitoksia ylläpitävät kuntainliitot ja seutukaavaliitot.

Vaikka kuntainliitot ovatkin käyttökelpoisia yhteistoimintamuotoja, on niiden voimakas laajentuminen tuonut mukanaan epäkohtia, jotka ovat suoranaisena vaarana kuntien itsehallinnolle. Kuntainliitoista ovat suurimpia sairaalakuntainliitot, joiden osuus on lähes 80 % kuntainliittojen kokonaismenoista ja ammattikoulukuntainliitot, joiden osuus on n. 10 %. Näin ollen sairaalakuntainliittojen toiminnan tehostaminen koskee keskeiseltä osalta koko maamme kuntainliitto-järjestelmää.

1. Sairaalahallinnon hajanaisuuden poistamiseksi ja sairaaloiden käytön ja kokonaissuunnittelun tehostamiseksi on toteutettava sairaanhoitopiirihallinto.

2. Nykyiset keskussairaala-, mielisairaanhuolto- ja tuberkuloosipiiri- sekä aluesairaalakuntainliitot on lakkautettava ja niiden hallinto siirrettävä maakuntaitsehallintoelinten hoidettavaksi.

3. Kuntakohtainen sairaansijajako on poistettava riittävän pitkän siirtymäajan jälkeen.

4. Muiden kuntainliittojen hallinto on pyrittävä sopeuttamaan perustettavien maakuntaitsehallintoalueiden rajojen puitteisiin.

5. Kuntainliittojen on laadittava kuntasuunnitelmaa vastaava pitkäntähtäimen suunnitelma, josta on pyydettävä jäsenkuntien lausunto.

6. Kuntainliittojen ja peruskuntien välistä heikkoa informaation tasoa on parannettava.

VII SUUNNITTELU

Kuntien palvelutasoon kohdistuu pitkälle meneviä vaatimuksia ja toivomuksia. Yhteistä kaikille kunnille on yhteiskunnallisten palvelujen lisääntyvä kysyntä. Kehitettäessä yhteiskuntaa ihmisystävälliseksi, viihtyisäksi, turvalliseksi sekä moniarvoiseksi tarvitaan tarkoituksenmukaista yhteiskuntasuunnittelua, joka sisältää toiminnallisen, taloudellisen ja maankäytön suunnittelun. Kaikilla kuntalaisilla tulee olla oikeus samanlaisiin kunnallisiin peruspalveluksiin. Kunnallisten tehtävien laajentuessa on järkevän talouden harjoittamisen vuoksi kiinnitettävä nykyistä laajempaa huomiota suunnitteluun.

Kokoomuksen tavoitteet suunnittelussa ovat:

1. Suunnittelussa on kansalaisten osallistumismahdollisuudet varmennettava ja niitä edelleen laajennettava.

2. Suunnittelun on perustuttava luotettaviin tutkimuksiin ja todellisiin toteuttamismahdollisuuksiin.

3. Jokaisessa kunnassa on laadittava kokonaisvaltainen toimintaa, taloutta ja maankäyttöä koskeva kuntasuunnitelma, joka asettaa päätöksentekijälle poliittisen ja taloudellisen vastuun.

4. Kunnallispolitiikassa on otettava huomioon kehitysaluepoliittiset näkökohdat.

5. Alueellisen kehittämispolitiikan tavoitteena on luoda tasapuoliset taloudelliset ja sivistykselliset olosuhteet kaikille maamme kansalaisille.

6. Koko aluepolitiikan suunnittelua ja toteuttamista varten on toimeenpantava valtakunnallisen suunnittelun uudelleen organisointi, joka vaatii valtiovallalta nopeita toimenpiteitä.

VIII KUNNALLISTALOUS

Kunnat muodostavat varsin merkittävän sektorin kansantaloudessa. Kunnallistalouden piirissä suoritetaan suurempi osuus julkisista palveluksista kuin valtiontaloudessa. Kehitys on johtanut veroäyrin hintojen yleisvaltakunnalliseen, huolestuttavaan nousuun.

Kuntasuunnitelmaan sisältyvä taloussuunnittelu, jossa on osoitettava keinoja kunnan toimintojen tehostamiseksi, on parhainta kunnallista talouspolitiikkaa. Kuntien ja valtion kustannusten jaossa on estettävä rasitusten siirtämistä yhä enemmän kunnille. Yhtä tärkeää kuin veroäyrin hinta on se, mitä palveluja sillä saadaan. Kuntien toiminnoiltakin on vaadittava mahdollisimman suurta tehokkuutta.

1. Kuntien meno- ja tulokehityksen välisen epätasapainon ratkaisemiseksi on kuntien ja valtion kustannus- ja tulojaon perusteet uudistettava, esimerkiksi auto- ja polttoaineveroina saatavat tulot on jaettava valtion ja kuntien kesken vastaavien menojen suhteessa.

2. Kunnallisten palvelujen hinnoittelun on seurattava tuotantokustannusten muutoksia. Kuntien on maksu- ja taksapolitiikkaa harjoittaessaan tarjottava käypää hintaa halvempia palveluksia vain sellaisilla aloilla, jotka edistävät terveys-, sosiaali- ja kulttuuripoliittisia päämääriä.

3. Kuntien tulee nykyaikaisin liikkeenjohtomenetelmin ja rationalisointitoimenpitein kohottaa kunnallisen toiminnan tehokkuutta ja työn tuottavuutta.

4. Kuntien päättäessä uusien tehtävien ottamisesta hoidettavakseen on sitä ennen selvitettävä toiminnan aiheuttamien kustannusten rahoitus.

IX KUNTIEN ELINKEINOPOLITIIKKA

Peruselinkeinoissa tapahtuva rakennemuutos edellyttää elinkeinoelämän tasapainottamiseksi kuntien toimenpiteitä. Tiedotusyhteyksiin kuntien ja yrittäjien kesken on kiinnitettävä erityistä huomiota ja tässä tarkoituksessa perustettava tarpeen vaatiessa elinkeinolautakuntia.

1. Kuntien tulee huolehtia siitä, että elinkeinotoiminnan käytettävissä on tämän toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista kaavoitettua ja kunnallistekniikalla varustettua maata.

2. Eri elinkeinomuodot on sijoitettava alueelle siten, että ne pystyvät palvelemaan markkinoita tarkoituksenmukaisesti ja että niillä on toimintaedellytykset riittävän pitkäksi ajaksi.

3. Kuntien elinkeinopolitiikalla on luotava kasvu- ja alkamisedellytykset työllisyyden kannalta tärkeille palvelu- ja jalostuselinkeinoille.

4. Kuntien maksu- ja taksapolitiikka ei saa olla elinkeinotoiminnan verottamista vaan todellisten kustannusten perimistä.

5. Kuntien tulee keskittyä yrittäjätoiminnan kannalta suotuisten olosuhteiden luomiseen sekä tulevaisuudessa kiinnittää erityistä huomiota työvoimatarpeen ennakointiin ja koordinointiin kunnan alueella tapahtuvan asuntotuotannon kanssa.

X MAAPOLITIIKKA

Maapolitiikan keskeisimpiä ongelmia aiheuttavat arvonmenetykset ja nousut kaavoituksessa sekä yhteiskunnalle aiheutuvat lunastusvelvollisuudet. Näiden estämiseksi on luotava järjestelmä, jonka avulla kunkin kaavoitusalueen maanomistajat saadaan keskenään oikeudenmukaiseen asemaan. Rakennusmaaksi tarvittavilla alueilla on suoritettava tilusjärjestely ja maan arvontasaus keskimääräisen hinnan mukaan. Yleiseen käyttöön tulevat alueet on ensin voitava kaikkia maanomistajia yhtäläisesti rasittaen erottaa kunnan käyttöön. Jokaisen maanomistajan on saatava kaavoitetusta alueesta rakennusoikeudesta se arvo, joka vastaa hänen maallaan ennen kaavoitusta ollutta arvo-osuutta.

Kokoomuksen maapolitiikan keskeisinä tavoitteina on:

1. Turvata riittävästi rakennusmaata ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin.

2. Pitää raakamaasta ja kunnallisteknisistä kustannuksista muodostuva rakennusmaan hinta kohtuullisena.

3. Oikeudenmukaisuus ja yksityisen omistusoikeuden säilyminen. Kunnallisen maankäytön on turvattava yhdyskunnan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukainen ja oikein ajoitettu maankäyttö. Tämän vuoksi on kaavoitusmenettelyä nopeutettava ja oikeudenmukaistettava. jotta kaavoitetun rakennusoikeuden määrä saataisiin riittäväksi.

XI ASUNTOPOLITIIKKA

Kutakin kuntaa varten on laadittava kuntakohtainen asuntotuotanto-ohjelma, joka perustuu luotettaviin tutkimuksiin kunnan väestökehityksestä ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat asumistarpeen kehitykseen ja muuttumiseen. Asuntotuotanto-ohjelman tulee niveltyä kunnan kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja valtakunnallisiin asuntotuotannon tavoitteisiin. Erityistä painoa on pantava sosiaaliseen asuntotuotantoon ja asuntopoliittiseen tutkimustyöhön. Tavoitteena tulee olla asumiskustannusten alentaminen ja ympäristönsuojelua koskevien näkökohtien huomioon ottaminen asuntotuotannossa. Kuntien ensisijainen tehtävä asuntotuotannossa on edellytysten luominen asuntorakennustoimintaa varten.

1. Kunnissa tulee olla kaavoitettua ja kunnallistekniikalla varustettavissa olevaa rakennusmaata 5 - 10 vuoden tarpeita vastaava määrä, koska maan runsas tarjonta parhaiten alentaa raakamaan hintoja.

2. Rakennusmaan kaavoitusta on oleellisesti nopeutettava ja toimivaltaa kaavoituskysymyksissä siirrettävä joustavasti valtionhallinnolta kunnallisille viranomaisille ottaen huomioon kaavoitusasiantuntemuksen ja oikeusturvan säilymisen.

3. Kaavoituksella on varmistettava, että pientaloasumiseen halukkailla on siihen mahdollisuus.

4. Rakennuslaki on laajennettava koskemaan nykyistä selvemmin myös rakennettujen yhdyskuntien ylläpitoa ja tarkoituksenmukaista uudistamista, jolloin vapaudutaan liiallisesta uustuotannon suosimisesta ja estetään vielä korjauskelpoisten asuntojen tarpeeton purkaminen.

5. Kunnallistekniikalla varustetulla kaava-alueella on tontit tarvittaessa saatava riittävän nopeasti kaavanmukaiseen käyttöön. Kunnalle on tämän vuoksi annettava mahdollisuus verottaa tontin omistajaa, ellei tonttia seitsemän vuoden kuluessa kehotuksesta huolimatta ole rakennettu pääasiallisesti kaavan mukaisesti.

6. Kuntien itsensä on osallistuttava asuntotuotannon rahoitukseen milloin erityiset sosiaaliset syyt niin vaativat tai milloin rakennustuotanto muutoin ei ole riittävä.

XII YMPÄRISTÖNSUOJELU

Kunnallisen ympäristönsuojelun tavoitteena tulee olla viihtyisän ja saasteettoman elinympäristön luominen. Kuntien on osaltaan huolehdittava maaperän, ilman ja vesistöjen sekä niiden kasviston ja eläimistön tehokkaasta suojelusta sekä siitä, että kuntalaisten taloudelliset, esteettiset, terveydelliset ja sosiaaliset tarpeet sopeutuvat fyysiseen elinympäristöön. Ympäristönsuojelun eri osa-alueiden lainsäädännön puutteet ja epäkohdat on korjattava. Lähtökohtana tulee olla, että vahinkojen aiheuttajan on maksettava ympäristönsuojelun kustannukset. Tutkimusten mukaan vesiensuojelun perustamiskustannukset ovat niin suuret, etteivät likaajat kaikissa tapauksissa pysty niitä riittävän nopeasti yksin kantamaan. Tämän vuoksi on kehitettävä järjestelmiä, joiden avulla voidaan valtion tai kuntien talousarvioiden kautta ohjata varoja puhdistuskustannuksiin lainoina tai avustuksina.

1. Kutakin kuntaa varten on laadittava ympäristönsuojeluohjelma, joka tulee niveltää maakunnalliseen ja valtakunnalliseen ympäristönsuojelutoimintaan.

2. Ympäristönsuojelulautakuntien perustamistarve ja tehtäväkenttä on tutkittava.

3. Luonnonvaroja on kunnan alueella pyrittävä käyttämään siten, ettei niiden säilyminen ja jatkuva tuotto joudu uhanalaiseksi.

4. Kuntien on organisoitava tarkoituksenmukainen jätehuolto alueellaan.

5. Ympäristönsuojelun opetusta on lisättävä koululaitoksessa. Jatkokoulutukseen ja aikuiskasvatukseen on sisällytettävä tehokasta ympäristönsuojelun ohjausta.

6. Kunnan asukkaita on tehokkaasti informoitava ympäristönsuojeluasioissa. Periaatteelliset ja laajakantoiset ympäristönsuojeluongelmat on saatettava yleisen mielenkiinnon ja julkisen keskustelun kohteeksi.

XIII NUORISOPOLITIIKKA

Nuorisoa ei tule käsitellä politiikassa erityisryhmänä. Nuorison poliittinen vaikutusvalta on vähäinen, ja tämän vuoksi muutamat erityisesti heitä koskevat yleiset ongelmat ovat jääneet tarkempaa pohtimista vaille. Tärkeimmät näistä liittyvät nuorten opiskeluun, toimeentuloon, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.

Kokoomuksen mielestä kuntien on

1. Turvattava kaikille nuorille taloudelliset mahdollisuudet kykyjään vastaavan koulutuksen saamiseen.

2. Tehostettava ammatinvalinnan ohjausta ja kunnallisten työvoimaennusteiden laadintaa.

3. Taattava riittävä asuntotuotanto, joka vastaa myös vähävaraisten nuorten parien tarpeita.

4. Varattava jo kaavoituksessa nuorisotoiminnalle riittävät tilat ja huolehdittava niiden kaavan mukaisesta rakentamisesta unohtamatta niitä nuoria, jotka eivät kuulu järjestöihin.

XIV VANHUSTEN HUOLTO

Kunnallinen sosiaalihuolto on muutettava passiivisesta kaavamaisesta avustamisesta aktiiviseksi henkilökohtaiseksi huolloksi. Tämä edellyttää ihmisten käsittelemistä yksilöllisinä tapauksina.

1970-luvulla on ohjelmoitava niiden ongelmien hoitaminen, jotka aiheutuvat erityisesti vanhusten määrän lisääntymisestä Tämä on otettava huomioon sekä asuntotuotannossa ja avohuollon kehittämisessä että vapaa-ajan viettoa koskevien kysymysten ratkaisussa. Kehityksen ei pidä johtaa laitosmaisen vanhainkoti-linjan voimistumiseen, vaan päinvastoin sellaisten olosuhteiden luomiseen, että vanhuksilla on vapaus valita elinympäristönsä. Kuntien on tuettava vanhusten keskuudessa tapahtuvaa toimintaa.

1. Kaikissa kunnissa on suoritettava tutkimus vanhusten asemasta, erityisesti heidän asunto-oloistaan sekä muista vanhusten terveyteen ja viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.

2. Vanhusten asuntotuotantoa on lisättävä sekä noudatettava siinä valinnanvapauden periaatteita eri asumismuotojen kesken. Pääpaino on kohdistettava asunto- ja palvelutalojen sekä muiden huoltolaitoksia viihtyisämpien ja samalla halvempien asumismuotojen kehittämiseen.

3. Edellytyksiä vanhusten kotona asumiseen on parannettava tehostamalla kunnallista kotisairaanhoitoa ja kotiavustajatoimintaa.

4. Vanhusten viihtyvyyteen on kiinnitettävä huomiota muun muassa asuntojen sijoittelussa sekä vanhuksille sopivia työskentelymuotoja ja harrastelu-toimintaa kehittämällä.

XV LASTEN PÄIVÄHOITO

Lasten päivähoidon järjestämisessä on noudatettava valinnanvapauden periaatetta eri hoitomuotojen kesken. Toimenpiteet on kohdistettava lähinnä niiden hoitomuotojen tehostamiseen, joissa tarve on suurin. Kokoomus pitää tärkeänä mm. seuraavia kunnallisen sosiaalipolitiikan toimenpiteitä:

1. Päivähoidon järjestämisessä on valintamahdollisuuksia lisättävä edistämällä lasten kotihoidon taloudellista tukemista.

2. Laitoshoitoa kehitettäessä on pyrittävä siirtymään nykyisistä suurhoitoloista pienten laitosten, päivähoitokeskusten perustamiseen, joissa hoitoryhmät tulevat nykyistä pienemmiksi.

3. Laitoshoidon ohella on kehitettävä eriasteista perhepäivähoitoa sekä saatettava perhepäivähoito julkisen ohjauksen ja valvonnan piiriin.

4. Päivähoidon järjestelyssä on otettava huomioon myös sairaiden lasten, sairaiden vanhempien lasten, vuorotyössä käyvien vanhempien sekä koulua käyvien lasten päivähoito. On laajennettava kunnallista kodinhoitoapua.

5. Asuntorakennustoiminnassa on jo kaavoituksesta ja suunnittelusta alkaen otettava huomioon alueella tarvittavat lasten päivähoitopaikat ja riittävän suuret ja viihtyisät leikki- ja ulkoilualueet sekä sijoitettava ne keskeisiin, liikenneväyliltä suojassa oleviin kohtiin.

XVI TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO

Kuntien terveydenhoitotyötä tulee erittäin keskeiseltä osaltaan ohjaamaan kansanterveyslaki. Tarkoituksena on luoda sekä hallinnolliset että taloudelliset edellytykset perushoitojärjestelmämme kehittämiselle ja siirtää terveydenhuoltopolitiikkamme painopistettä avohoitoa ja ehkäisevää terveydenhoitoa suosivaksi. Painopisteen muutos tapahtuu lisäämällä valtion tukea kansanterveystyöhön. Terveys on käsitettävä ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Tämän vuoksi on myös mielenterveydelliset kysymykset otettava huomioon ennakkoehkäisevässä terveydenhoidossa. Terveydenhuoltomme virheet johtuvat pääosaltaan hajanaisesta organisaatiosta. Samalla kun maan eri osissa asuva väestö pyritään saamaan samanarvoiseen asemaan terveydenhuollon palvelujen suhteen, maassamme on toteutettava sairaanhoitopiirien hallinto.

1. Kokoomus tukee sellaista terveydenhuoltopolitiikkaa, joka vaikuttaa sairauksia ehkäisevästi ja edistää sairauksien varhaista hoitoon saattamista.

2. Terveydenhuollon palvelusten tehostamiseksi on saatava lisää koulutettua henkilökuntaa erityisesti lääkäreitä.

3. Terveyskeskuksen tulee merkitä hallinnollista kansanterveystyöyksikköä eikä yhteen rakennukseen sijoitettuja terveyspalveluja.

4. Avohoitopalveluja suunniteltaessa on saatava entistä läheisempi yhteistyö sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä.

5. Sosiaalipalvelut on saatava saman kantokykyluokituksen piiriin kuin terveydenhuoltopalvelut, silloin kun ne koskevat kansanterveystyötä.

XVII KULTTUURIPOLITIIKKA

Kulttuuripalvelusten tarjoaminen kuntalaisille on nähtävä myös kunnallisena tehtävänä. Keskeisenä tavoitteena on yksityisten kansalaisten omatoimisen kulttuuritoiminnan edistäminen. Kuntien tulee paikalliskulttuuria kehittämällä tarjota omalle väestölleen jatkuvan kehityksen ja toiminnan mahdollisuudet ja luoda kuntalaisille tämänkaltaiset edellytykset virkistävän vapaa ajan viettoon. Kunnassa asuvien taiteilijoiden osuudesta paikkakunnan aktiiviseen taide-elämään tulee huolehtia.

1. Kunnissa on laadittava omat kulttuuriohjelmat paikallisia erikoispiirteitä noudattaen.

2. Eri lautakuntien ja vapaiden kansalaisjärjestöjen väliseen yhteistyöhön on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota päällekkäisyyden ja aukkokohtien välttämiseksi.

3. Lähikuntien välistä yhteistyötä kulttuuriharrastuksissa on lisättävä. Kuntien ja läänin kulttuurityön koordinointi on suoritettava.

4. Kulttuurielämän kannalta tärkeiden monitoimikeskusten suunnitteluun ja luomiseen on kunnissa ryhdyttävä. Näissä tulee yhdistyä mahdollisuudet kehittävään vapaa-ajan viettoon ja sosiaalisiin kontakteihin. Pienehköissä kunnissa toiminnan alkuna voivat olla esimerkiksi ajanmukaiset kirjastot, joihin on mahdollista koota kulttuuriharrastusta.

5. Museoiden kehittämisestä eläviksi ja toimiviksi laitoksiksi on huolehdittava. Niiden omaa erikoisluonnetta ja niveltymistä muuhun kulttuurityöhön on tutkittava.

6. Kunnallisia ja laajempiakin kulttuuritapahtumia on kehitettävä alueellisten ominaispiirteiden mukaan.

7. Kunnan tulee tukea ja avustaa alueellaan tapahtuvaa taide- ja taidekasvatustoimintaa.

8. Kuntiin on perustettava kulttuurilautakunnat, joille on pyrittävä antamaan riittävät toimintaedellytykset.

XVIII KOULUNUUDISTUS

Yhtenäiskoulujärjestelmän runkona tulee olla kunnan ylläpitämä koululaitos, jossa on oppivelvollisille tarkoitettu peruskoulu ja johon voi lisäksi kuulua lastentarha, lukio ja peruskoulun oppimäärälle rakentuvia ammatillisia oppilaitoksia. Vuonna 1970 laadittua ns. lukiokomitean mietintöä ei voida asettaa pohjaksi lukion asemaa järjestettäessä, koska sen toteuttaminen heikentäisi haja-asutusalueiden koulupalveluksia ja aiheuttaisi joukkotyöttömyyden useille lukion opettajaryhmille. Nuorten kuntalaisten jatko-opintomahdollisuudet on turvattava peruskoulun jälkeen lukiossa, ammatillisissa kouluissa ja opistoissa.

1. Koulu-uudistusta toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota uudistusta koskevan puolueettoman tiedon tehokkaaseen jakamiseen kaikille kuntalaisille, erityisesti lapsille ja heidän vanhemmilleen. Samalla on tiedotettava niistä mahdollisuuksista, joita laki suo yksityisoppikouluille toimia korvaavina kouluina.

2. Kaikki sellaiset yritykset ja toimenpiteet, joilla pyritään heikentämään yksityisten oppikoulujen taloudellisia toimintaedellytyksiä ja opetustoimintaa, on estettävä. On tehtävä esityksiä toimenpiteiksi, joilla kehitetään näiden koulujen taloudellista ja opetuksellista asemaa. Lain suoman vaihtoehdon, korvaavan koulun, toimintaedellytykset on turvattava.

3. Koulu-uudistuksen kunnille aiheuttamien menojen kasvua on tehokkaasti hillittävä. Uudistuksen toteuttamisen tulee alkaa paitsi maan syrjäisistä osista myös kokeilukunnista.

4. Siirtymävaiheessa on valtion ja yksityisten oppikoulujen oppilaille myönnettävä sosiaalisia etuja valtion tuen turvin (koulumatkojen korvaus, ilmainen ruoka, oppikirjat ja lukukausimaksujen alennus).

5. Koulu-uudistus ei saa huonontaa nykyisten opettajien eikä muun henkilökunnan asemaa eikä työskentelymahdollisuuksia. Opettajien jatko- ja uudelleenkoulutuksesta on huolehdittava välittömästi.

XIX KUNNAT JA TYÖVOIMAPOLITIIKKA

Työvoimapolitiikka on nähtävä muun yhteiskuntapolitiikan osana. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden tavoitteena tulee olla työmarkkinamekanismin toiminnan tehostaminen ts. työvoiman kysynnän ja tarjonnan molemminpuolinen edistäminen taloudellista kasvua tukevalla tavalla. Viime vuosien kokemukset osoittavat, että suhdannevaihteluista aiheutuvat työllisyysongelmat ovat olleet vaikeammin hoidettavissa kuin kausivaihteluista aiheutuvat. Tämän vuoksi on kuntien ja kuntainliittojen omalta osaltaan varauduttava riittävässä laajuudessa lisäämään taantumakauden aikana investointiluonteisia töitä.

1. Kuntien ja kuntainliittojen on ennakolta seuraavaa vuotta varten laadittava suunnitelmat työmäärärahoin toimeenpantavien töiden ja työllisyyttä edistävien koulutustilaisuuksien järjestämisestä.

2. Talvityöttömyyden torjumiseksi on julkisia töitä mahdollisuuksien mukaan pyrittävä ajoittamaan talvikaudeksi. Tällöin kunnat eivät myöskään kilpailisi kesäkausina työvoimasta yksityisen sektorin kanssa.

3. Työnvälitysviranomaisten osoittaessa työvoimaa kuntien töihin on etusija annettava sellaisille henkilöille, joiden työnsaannin tarve on suurin.

4. Työttömyyttä torjuttaessa on nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota ammattikoulutuksen järjestämiseen.

5. Työttömäksi joutuneen henkilön toimeentulo on turvattava.

6. Kuntien tulee pyrkiä ottamaan huomioon myös vammautuneiden tai muuten vajaatyökuntoisten työntekijöiden työllistäminen esim. suojatyöpaikkoja perustamalla.