Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/29

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1975
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN

Kunnallispoliittinen ohjelma

Sisällysluettelo

Johdanto
I Kunnallinen demokratia II Valtio ja kunta
III Kunnallislain uudistaminen
IV Kuntauudistus
V Väliportaan hallinto
VI Kuntainliitot
VII Suunnittelu
VIII Kunnallistalous
IX Elinkeinopolitiikka
X Maapolitiikka
XI Asuntopolitiikka
XII Ympäristönsuojelu
XIII Nuorisopilitiikka
XIV Vanhusten huolto
XV Lasten päivähoito
XVI Terveydenhuolto
XVII Kulttuuritoiminta
XVIII Koulu-uudistus
XIX Työvoimapolitiikka
XX Henkilöstöpolitiikka

Kansallisen Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma

Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 23.4.1975

Johdanto

Kansallisen Kokoomuksen puolueohjelmistossa on kunnallispoliittisella ohjelmalla erityisasema. Periaateohjelman ja lähiajan tavoiteohjelman rinnalla se edustaa läpileikkausta lähes kaikista poliittisen kentän ongelmista.

Kunta on julkisen vallan hallintoyksiköistä lähinnä yksityistä ihmistä. Sen vuoksi kunnallispoliittisessa ohjelmassa korostuvat toisaalta kuntalaisten ja kunnallisten hallintoelinten väliset suhteet ja toisaalta kunnan suhde ylemmänasteisiin hallintoyksiköihin. Yksityisen ihmisen turvallisuuden, kunnallisen demokratian ja kunnallisen itsehallinnon ongelmat ovat siten keskeisellä sijalla kokoomuksen kunnallispoliittisessa ohjelmassa.

Tässä kunnallispoliittisessa ohjelmassa ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi toistaa eräitä yhteiskuntapolitiikan erityiskysymyksiä, joista puolueella on omat erillisohjelmansa. Erityisesti on syytä korostaa maa- ja metsätalouspoliittisen ohjelman merkitystä sen vuoksi, ettei kunnallispoliittisen ohjelman elinkeinopolitiikkaa koskevassa luvussa ole erikseen käsitelty maa- ja metsätalouskysymyksiä. Sekä kuntalaisten että kunnan hyvinvoinnin kannalta on näillä kysymyksillä keskeinen asema.

Valtakunnallisen politiikan kannalta merkittävässä asemassa on myös kokoomuksen aluepoliittinen ohjelma. Siinä esitettyihin tavoitteisiin, jotka käytännössä koskettavat läheisesti kuntalaisten ja kuntien asemaa, viitataan vain osittain tässä ohjelmassa.

Muista kokoomuksen erillisohjelmista, joilla on yhtymäkohtia kunnallispolitiikkaan, mainittakoon erityisesti liikennepoliittinen ohjelma, liikuntapoliittinen ohjelma, oikeusturvapoliittinen ohjelma ja kuluttajapoliittinen ohjelma.

I Kunnallinen demokratia

Porvarillinen demokratiakäsitys pohjautuu vallanhajautukseen, jonka tärkeä ilmentymä on kunnallinen itsehallinto.

Kunnallisen itsehallinnon on tarjottava kuntalaisille mahdollisuus valita edustajansa ohjaamaan ja kehittämään yhteiskuntaa. Yksityisen ihmisen keinoja valvoa kunnan toimintoja ja käyttää hyväkseen eri vaikutusmahdollisuuksia on helpotettava.

Kunnallinen päätöksenteko on lähinnä ihmistä. Tämän vuoksi on tärkeää, että kunnat saavat mahdollisimman laajalti hoitaa niitä yhteiskunnallisia tehtäviä, joilla on läheistä merkitystä ihmisten elinehdoille ja viihtyvyydelle.

Kunnallisen demokratian kehittäminen edellyttää kunnallisen itsehallinnon turvaamista ja vallankäytön yhä laajempaa poliittista valvontaa.

Kunnallisen demokratian laajentamiseksi:

  1. Luottamushenkilöiden on voitava osallistua tehokkaasti kunnan toiminnan, alueidenkäytön ja talouden suunnitteluun. Valtion keskushallinnon määräysvaltaa on vastaavasti vähennettävä.
  2. Kunnan jäsenten oikeudesta tehdä kunnalle esityksiä on säädettävä laissa.
  3. Kunnan tiedotustoimintaa asukkaille on lisättävä.
  4. Luottamusmiesten koulutusta on tehostettava.
  5. Kunnallisten luottamustehtävien kasaantumista samoille henkilöille on vältettävä.
  6. Kunnallislakiin on otettava säännökset kunnanosahallinnosta, jolle kunnat voivat siirtää päätösvaltaa lain säätämissä rajoissa.
  7. Määrävähemmistömenettely on turvattava keskeisissä asioissa.
  8. Kunnallisista neuvoa-antavista kansanäänestyksistä on annettava yksityiskohtaiset määräykset.
  9. Kunnallishallinnon yleistä tuntemusta on lisättävä kaikessa yhteiskunnan järjestämässä peruskoulutuksessa.

II Valtio ja kunta

Kunnallista itsehallintoa on vahvistettava rajoittamalla valtion kuntiin kohdistuvaa valvontaa. Entistä selvempi tavoitteellinen yhteistyö valtion ja kuntien kesken on voitava toteuttaa. Valtiohallinnon elinten valtaa on hajautettava maakunnalliselle ja kunnalliselle tasolle. Kunnallista itsehallintoa ei tule horjuttaa.

  1. Merkitykseltään vähäisten kunnallisten päätösten alistamisesta valtion viranomaisten vahvistettavaksi on luovuttava.
  2. Vanhojen kaupunkien erioikeudet ja erityisrasitukset on poistettava.
  3. Valtionosuudet tulee laajalti porrastaa kuntien kantokyvyn mukaan.
  4. Sosiaalitoimen menot on otettava nykyistä laajemmin valtionosuusjärjestelmään.
  5. Valtionosuusjärjestelmää on yksinkertaistettava.
  6. Valtionosuusjärjestelmää on edelleen kehitettävä sellaiseksi, että se tukee kunnan järkevää taloudenhoitoa.
  7. Valtionosuuksien ja -avustusten maksaminen on aikataulultaan saatettava vastaamaan itse toimintojen suoritusta.
  8. Valtion veroennakkojen etumaksut on saatettava todellisia äyrimääriä vastaaviksi.
  9. Mikäli valtio antaa uusia tehtäviä kuntien hoidettaviksi, niin sen tulee samalla osoittaa kunnille tuotettavien palvelusten rahoituskeinot.
  10. Valtion rahoitusavustuksin on turvattava jokaiselle kunnalle lakisääteinen äyrimäärien keskimääräinen vähimmäistaso, jotta myös heikossa taloudellisessa asemassa olevien kuntien asukkaille voidaan turvata peruspalvelutaso kohtuuttomasti veroäyrin hintaa kohottamatta.

III Kunnallislain uudistaminen

Valtiosääntöä uudistettaessa tulee nykyistä paremmin turvata kunnallisen itsehallinnon perustuslaillinen suoja. Tämän vuoksi tulee perustuslakeihin sisällyttää ainakin seuraavat kunnallista itsehallintoa vahvistavat peruslausumat: 1. päätösvalta kunnissa kuuluu välittömillä vaaleilla valituille valtuustoille, 2. kunnilla on verotusoikeus ja 3. kunnille ei saa antaa lisää tehtäviä tai ottaa nykyisiä pois muutoin kuin säätämällä tästä lailla. Lisäksi on hallitusmuodossa edelleen säilytettävä säännös, jonka perusteella voidaan tarpeen vaatiessa toteuttaa ylemmänasteinen itsehallinto.

Kunnallislaki on kokonaisuudessaan uudistettava siten, että se antaa mahdollisuuden kehittää kunnallishallintoa kuntalaisten kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kunnallislain eri kuntamuotoja koskevista säännöksistä on siirryttävä yhtenäiseen kuntajärjestelmään.

Kunnallislain uudistuksessa on erityisesti otettava huomioon seuraavat näkökohdat:

  1. Kunnallisen itsehallinnon perustuslaillinen asema on selvennettävä kunnallislain kokonaistarkistuksen yhteydessä.
  2. Kunnan yleinen toimiala tulee määritellä yleislausekkeen pohjalta, jotta se sallii kunnan tehtävien muuttumisen joustavasti yhteiskunnallisen kehityksen mukaan.
    Tehtäväpiiriä ei saa laajentaa nykyisestään valtakunnallisen yleishallinnon eikä liike- ja elinkeinotoiminnan alueella.
  3. Valtuutettujen lukumäärää on lisättävä. Lukumäärän on määräydyttävä yksiselitteisesti kunnan asukasluvun mukaan.
  4. Määrävähemmistösäännös on sisällytettävä uuteen lakiin.
  5. Kunnallisten luottamustointen vaalikelpoisuussäännöksiä on selvennettävä. Tilivelvollisuuskäsitteestä on luovuttava. Ehdokkaaksi ei tule asettaa kunnan johtavia viranhaltijoita, joiden jäsenyyttä valtuustossa ei voida heidän virka-asemansa huomioon ottaen pitää asianmukaisena. Lautakuntiin ei tule valita luottamushenkilöiksi lautakunnan alaisia viranhaltijoita eikä työntekijöitä.
  6. Yleiset virkanimitysperusteet on määriteltävä kunnallislaissa.
  7. Kaupunki-nimitys tulee säilyttää, vaikka kuntajärjestelmä muutoin yhtenäistetään.
  8. Kunnallislakiin tulee saada määritelmä virkamiesten esittelijävastuusta.
  9. Äänioikeus kunnallishallituksessa on luottamusmiesten lisäksi annettava vain kunnallisjohtajalle ja tämän ollessa estynyt hänen sijaisenaan toimivalle.

IV Kuntauudistus

Kuntauudistuksella on pyrittävä luomaan kunnille edellytykset tarjota asukkailleen nykyaikaisia palveluksia. Kuntauudistuksella on kunnat pyrittävä saamaan keskenään tasavertaisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi yksiköiksi.

Kuntauudistuksen käytännöllisenä ohjeena tulee olla heikossa taloudellisessa asemassa olevien kuntien aseman vahvistaminen. Tarkoituksena ei ole muodostaa suurkuntia, vaan jokaisen itsenäiseen toimintaan pystyvän, riittävän palvelutason kunnan on halutessaan saatava säilyttää itsenäisyytensä.

  1. Kuntauudistus on toteutettava kuntien omaehtoisen kuntasuunnittelun pohjalta ilman keskushallinnon velvoittavia määräyksiä.
  2. Kuntauudistuksen jatkosuunnittelussa on selvitettävä, mitkä kunnat eivät pienuutensa tai muun talouteensa vaikuttavan syyn vuoksi pysty aluepoliittisten toimenpiteiden avullakaan tarjoamaan asukkailleen kohtuudella riittäviä kunnallisia palveluksia eikä aktiiviselle toiminnalle elinehtoja.
  3. Ratkaistaessa kunnallisten palvelusten kehittämisedellytysten parantamiseen liittyviä vaihtoehtoja (liitos tai yhteistoiminta-alue), on kussakin tapauksessa erikseen otettava huomioon paitsi alueelliset olosuhteet, niin myös erityisesti eri laitosten ja virastojen tarkoituksenmukainen väestöpohja.
  4. Kunnallisen jaoituksen epäkohtien korjaaminen on suoritettava ensisijaisesti kuntien rajoja tarkistamalla järkyttämättä kuitenkaan kuntien olemassaoloa.
  5. Yhdistetyissä kunnissa on lisättävä luottamushenkilöiden lukumäärää, jotta paikallistuntemusta voitaisiin käyttää riittävän tehokkaasti ja jotta edustus olisi tasapuolinen uuden kunnan eri osia ajatellen.
  6. Kuntauudistuksen edistämiseksi vapaaehtoista tietä on lisäämällä ja kehittämällä yhdistymiskorvauksia ja -avustuksia poistettava kunnille yhdistymisestä mahdollisesti aiheutuvia haittoja.
  7. Kuntaliitostapauksissa on valtion huolehdittava siitä, ettei valtion palvelutaso kyseisillä alueilla heikkene.

V Väliportaan hallinto

Väliportaan hallinnon sekavuus on poistettava. Tavoitteeksi on otettava luottamusmiesten vallan lisääminen nykyisestään. Lääninhallinnon tehtäviä on siirrettävä maakunnallisille itsehallintoelimille. Valtion valtaa on hajautettava maakuntatasolle myös keskushallituksista, -virastoista ja ministeriöistä.

  1. Väliportaan hallinnon uudistamista ei tule suorittaa väliportaanhallintokomitean enemmistön omaksuman ns. lääninhallintomallin pohjalta. Tämä malli merkitsisi väliportaan hallintoon puhdasta valtion hallintoa, jossa maakunnan asukkailla sen paremmin kuin kunnillakaan ei ole itsenäistä päätäntävaltaa.
  2. Väliportaan hallinnon uudistus on toteutettava vähitellen tehtävien osittaisuudistusten ja niistä saatavien kokemusten perusteella. Vain tällä tavalla voidaan välttyä kansalaisten kokonaisverorasituksen turhalta kasvattamiselta ja kalliilta byrokratialta sekä saada aikaan maan väliportaan hallintoon kansanvaltaa todella lisäävä organisaatio.
  3. Keskussairaalat, mielisairaalat ja tuberkuloosisairaalat lisättynä mahdollisesti joillakin sosiaalihuollon tehtävillä tulee aluksi koota yhteen laaja-alueisiksi kuntainliitoiksi nykyisen keskussairaalapiirijaon pohjalta. Nykyinen keskussairaalapiirijako on muodostunut käytännön toimenpiteiden pohjalta, minkä vuoksi se vastaa toiminnallista aluejakoa tämänhetkistä lääninjakoa paremmin.
  4. Nykyiset seutukaavaliitot tulee säilyttää ja niiden muodostamaa kuntainliittohallintoa kehittää siten, että lakisääteisesti turvataan laaja-alueisten kuntainliittojen alueellinen ja poliittinen edustavuus. Samoin tulee lakisääteisesti määritellä seutukaavaliittojen, lääninhallitusten sekä valtion piirihallinnon yhteistyötavat.
  5. Kuntalaisten ja kuntien vaikutusmahdollisuuksia kuntainliittojen päätöksenteossa tulee parantaa nykyisestään esimerkiksi muuttamalla kuntainliittojen päättävien elinten valintamenettelyä nykyistä lähemmäksi kuntalaisia ja toisaalta esimerkiksi siten, että erityisesti kuntainliittojen jäseninä olevien pienempien kuntien päätöksentekomahdollisuutta lisätään.
  6. Yllämainittujen toimien lisäksi tulee perustaa lääninvaltuustot, joiden tehtävänä on päättää lähinnä nykyisten lääninhallitusten hoidettavina olevista tehtävistä lisättynä eräillä valtion keskushallinnolta ja piirihallintoviranomaisilta siirrettävillä tehtävillä. Lääninvaltuustoista ja laaja-alueisista kuntainliitoista saatavien kokemusten perusteella voidaan sitten myöhemmin luoda maahamme maakuntaitsehallintoon perustuva väliportaanhallintojärjestelmä, jonka johdossa on maakunnan asukkaiden välittömillä vaaleilla valitsema valtuusto.
  7. Maakunnallisen itsehallinnon alueellisia rajoja määriteltäessä on otettava huomioon talousmaakuntien vaikutusalueet samalla kun on pyrittävä siihen, että lääninjako sopeutuu maakunnalliseen jaoitukseen. Erityisesti on painotettava, että alueiden asukkaiden mielipiteet otetaan huomioon.
  8. Väliportaan hallintoa on sijoitettava myös maakuntaitsehallintokeskusten ulkopuolelle.
  9. Maakunnan sisäinen hallinto on järjestettävä samojen periaatteiden mukaan kuin kuntienkin hallinto.
  10. Luotaessa uutta väliportaanhallintojärjestelmää on pyrittävä siihen, että kansalaisten kokonaisverorasitus ei nouse.

VI Kuntainliitot

Kuntainliitot ovat väliportaan hallinnon puuttuessa muodostuneet käyttökelpoiseksi yhteistoimintamuodoksi, joka on voimakkaasti laajentunut. Kuitenkin kuntainliittojen laajentuminen on tuonut mukanaan epäkohtia, jotka saattavat olla suoranaisena vaarana kuntien itsehallinnolle. Sairaalakuntainliittojen, joiden osuus on lähes 80 prosenttia kuntainliittojen kokonaismenoista, toiminnan tehostaminen koskee keskeiseltä osalta koko maamme kuntainliittojärjestelmää.

  1. Kuntainliittohallinnon demokratisoimiseksi on pyrittävä siihen, että liittovaltuustojen kokoonpanot vastaavat ko. alueiden poliittisia voimasuhteita nykyistä paremmin. Lisäksi liittohallitukset on valittava suhteellisuusperiaatteen mukaan.
  2. Kuntainliittojen on laadittava kuntasuunnitelmaa vastaava, jäsenkuntien kuntasuunnitelmiin sopeutuva, pitkäntähtäimen suunnitelma, josta on pyydettävä jäsenkuntien lausunnot.
  3. Kuntainliittojen ja peruskuntien välistä informaation tasoa on parannettava.
  4. Sairaalahallinnon hajanaisuuden poistamiseksi ja sairaaloiden käytön ja kokonaissuunnittelun tehostamiseksi on säädettävä nykyiseen keskussairaalapiirijakoon pohjautuva sairaanhoitolaki.
  5. Kuntakohtainen sairaansijajako on poistettava riittävän pitkää siirtymäkautta käyttäen ja siten, että kunnat saavat korvauksen omaisuudestaan.
  6. Kuntainliittojen taloudessa on siirryttävä ns. puitebudjetointiin, jolloin kuntakohtaiset rahoitusosuudet määrätään veroäyriä kohti yhtä suurina ja liittovaltuustot päättävät talousarvion päälinjoista liittohallitusten päättäessä sen yksityiskohdista.
  7. Kuntatasoon pohjautuva seutusuunnittelu on edelleen pysytettävä kuntainliittohallinnon pohjalla.

VII Suunnittelu

Yhteistä kaikille kunnille on yhteiskunnallisten palvelujen lisääntyvä kysyntä. Kehitettäessä yhteiskuntaa ihmisystävälliseksi, viihtyisäksi, turvalliseksi sekä moniarvoiseksi tarvitaan yhteiskuntasuunnittelua ja toimintojen aktiivista ohjaamista hallinnollisella, taloudellisella ja maankäytön alalla. Kaikille kuntalaisille tulee taata mahdollisuudet yhdenvertaisiin kunnallisiin peruspalveluksiin. Kunnallisten tehtävien laajentuessa on järkevän talouden harjoittamisen vuoksi kiinnitettävä nykyistä laajempaa huomiota suunnitteluun.

Valtion on tuettava kuntasuunnittelua, jotta kuntien mahdollisuudet toteuttaa omia ja ylemmän tason päätöksiä olisivat nykyistä paremmat.

Kunnallisen suunnittelun poliittisuus on tosiasia ja siksi suunnittelutavoitteet tulee vahvistaa poliittisissa luottamuselimissä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

  1. Suunnittelun eri vaiheissa on tiedottamista ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksia laajennettava erityisesti maankäyttö- ja kaavoitusasioissa.
  2. Suunnittelun on perustuttava luotettaviin tutkimuksiin ja todellisiin toteuttamismahdollisuuksiin.
  3. Jokaisessa kunnassa on laadittava kokonaisvaltaisen toiminnan perustaksi taloutta ja maankäyttöä koskeva kuntasuunnitelma, josta päätetään kunnallisvaltuustossa.
  4. Alueellisen kehittämispolitiikan tavoitteena on luoda tasapuoliset taloudelliset ja sivistykselliset olosuhteet kaikille maamme kansalaisille. Kunnallispolitiikassa on otettava huomioon myös aluepoliittiset näkökohdat.
  5. Koko aluepolitiikan suunnittelua ja toteuttamista varten on toimeenpantava lakisääteinen valtakunnallisen suunnittelun organisointi. Tätä valvomaan on asetettava parlamentaarisiin voimasuhteisiin pohjautuva suunnitteluneuvosto, jonka tehtävänä on myös koordinoida alemmantasoisissa organisaatioissa suoritettavaa selvitys- ja suunnittelutyötä kunnallista itsehallintoa kuitenkaan kaventamatta.

VIII Kunnallistalous

Kunnat muodostavat varsin merkittävän sektorin kansantaloudessa. Kunnallistalouden piirissä suoritetaan suurempi osuus julkisista palveluksista kuin valtiontaloudessa. Palvelutarjonnan lisäys on johtanut veroäyrin hinnan yleiseen, huomattavaan nousuun.

Kuntasuunnitelmaan sisältyvä taloussuunnittelu, jossa on osoitettava keinoja kunnan toimintojen tehostamiseksi, on parasta kunnallista talouspolitiikkaa. Kuntien ja valtion kustannusten jaossa on estettävä rasitusten siirtäminen yhä enemmän kunnille.

Yhtä tärkeää kuin veroäyrin hinta on se, mitä palveluja sillä saadaan. Tässä suhteessa kuntien toiminnoilta on vaadittava mahdollisimman suurta tehokkuutta.

  1. Kuntien tulokehityksen parantamiseksi on kuntien ja valtion kustannus- ja tulojaon perusteet uudistettava. Esimerkiksi auto- ja polttoaineveroina saatavat tulot voitaisiin jakaa valtion ja kuntien kesken vastaavien menojen suhteessa.
  2. Kunnallisten peruspalvelujen turvaamiseksi kohtuulliseen veroäyrin hintaan myös taloudellisesti heikossa asemassa olevien kuntien asukkaille on valtion varoista suoritettava ko. palvelutason turvaava ylimääräinen valtionosuus.
  3. Kunnallisten palvelujen hinnoittelussa on otettava huomioon tuotantokustannusten muutokset.
  4. Kuntien on maksu- ja taksapolitiikkaa harjoittaessaan tarjottava käypää hintaa halvempia palveluksia sellaisilla aloilla, jotka edistävät terveys-, sosiaali- ja kulttuuripoliittisia päämääriä.
  5. Kuntien tulee nykyaikaisin liikkeenjohtomenetelmin ja rationalisointitoimenpitein parantaa kunnallishallinnon toimivuutta ja työn tuottavuutta.
  6. Ennen kuin kunnat päättävät ottaa hoidettavakseen uusia tehtäviä on selvitettävä toiminnan aiheuttamien kustannusten rahoitus.

IX Elinkeinopolitiikka

Elinkeinorakenteessa tapahtuvat muutokset edellyttävät kuntien toimenpiteitä alueensa elinkeinorakenteen tasapainottamiseksi.

Kunnan tehtävänä on luoda tavoitteidensa ja kuntalaisten etujen mukaiset edellytykset ja puitteet kunnan alueella toimivalle ja sinne sijoittuvalle elinkeinotoiminnalle. Erityisesti maankäytön suunnittelussa on sovitettava elinkeinoelämän tarjoamat työpaikat, asuminen, virkistys, erilaiset palvelut ja liikenne toimivaksi kokonaisuudeksi.

Tiedotusyhteyksiin kunnan suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden ja elinkeinoelämän välillä on kiinnitettävä erityistä huomiota ja perustettava tarpeen vaatiessa tätä tarkoitusta varten yhteistyöelimiä.

  1. Kuntien tulee huolehtia siitä, että elinkeinoelämän käytettävissä on sen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista kaavoitettua ja kunnallistekniikalla varustettua maata.
  2. Eri elinkeinomuodot on sijoitettava alueelle siten, että ne pystyvät palvelemaan markkinoita tarkoituksenmukaisesti ja että niillä on toimintaedellytykset riittävän pitkäksi ajaksi.
  3. Kuntien elinkeinopolitiikalla on luotava alkamis- ja kasvuedellytykset työllisyyden kannalta tärkeille palvelu- ja jalostuselinkeinoille.
  4. Kunnan tehtävänä on myötävaikuttaa kuntalaisten kannalta tärkeiden kaupallisten palvelujen riittävän tarjonnan aikaansaamiseksi.
  5. Kuntien maksu- ja taksapolitiikka ei saa olla elinkeinotoiminnan verottamista vaan palvelujen tuottamisesta kunnille aiheutuvien kustannusten perimistä.
  6. Kuntien tulee luoda yrittäjätoiminnan kannalta suotuisat olosuhteet sekä kiinnittää erityistä huomiota työvoimatarpeen ennakointiin ja koordinointiin kunnan alueella tapahtuvan asuntotuotannon kanssa.
  7. Kuntien on tarpeen vaatiessa perustettava elinkeinoasiamiehen virkoja. Elinkeinoasiamiehen erityisenä tehtävänä on olla yhteysmiehenä kunnan ja elinkeinoelämän välillä sekä osallistua kuntasuunnitteluun. Elinkeinosuunnittelu on sisällytettävä kuntasuunnitteluun.

X Maapolitiikka

Kunnallisen maapolitiikan on turvatta asuntorakentamiseen, virkistykseen, elinkeinotoiminnan työpaikkoihin ja palveluihin tarvittavat maa-alueet. Tavoitteena on pidettävä, ettei maan hinta kohtuuttomasti nosta asumiskustannuksia eikä estä alueiden hankkimista esimerkiksi virkistyskäyttöön.

Kunnan suunnitelmien toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukainen maankäyttö edellyttää kaavoituksen nopeuttamista. Asemakaavojen laadinnan on kytkeydyttävä kunnan koko suunnitteluun noudattamalla yleiskaavojen ohjeellisuutta. Näin vältetään eri toimintojen irrallinen ja eriytynyt kehittyminen.

  1. On taattava kaavoituksessa oikeudenmukaisuus maanomistajien kesken sekä turvattava yksityisen omistusoikeuden säilyminen.
  2. Kunnan on hankittava riittävästi rakennusmaata ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin. Kunnan tulee luovuttaa rakennusmaata paikallisista olosuhteista riippuen joko myymällä tai vuokraamalla.
  3. Maan arvonnousujen ja -menetysten välttämiseksi on luotava järjestelmä, jonka puitteissa kunkin kaavoitusalueen maanomistajat saatetaan keskenään tasavertaiseen asemaan. Rakennusmaaksi tarvittavalla alueella on suoritettava tilusjärjestely ja maan arvontasaus. Tällöin maanomistajalle tulee kaavoitetun alueen rakennusoikeudesta se arvo, joka vastaa hänen maallaan ennen kaavoitusta ollutta arvo-osuutta.
  4. Yleiseen käyttöön tulevat alueet on ensin voitava kaikkia maanomistajia tasapuolisesti kohtelemalla erottaa kunnan käyttöön.
  5. Ansioton hyötyminen maa- ja tonttipolitiikalla on estettävä.
  6. Kaavoituksen on oltava niin suunnitelmallista, ettei viittä vuotta pitempiä rakennuskieltoja tarvita.
  7. Lainsäädännöllä on parannettava kuntien mahdollisuuksia turvata ympäristönsuojelun ja virkistyksen kannalta merkittävät kohteet kunten ranta-alueet, harjut ja maisemalliset kokonaisuudet.

XI Asuntopolitiikka

Kutakin kuntaa varten on laadittava kuntakohtainen asunto-ohjelma, joka perustuu tutkimuksiin kunnan väestökehityksestä ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat asumistapojen kehitykseen ja muuttumiseen. Asunto-ohjelman, joka sisältää asuntojen uustuotannon ja vielä käytettävissä olevan rakennuskannan hyväksikäytön, tulee niveltyä kuntasuunnitteluun ja valtakunnallisiin asuntotuotannon tavoitteisiin. Erityistä painoa on pantava sosiaaliseen asuntotuotantoon ja asuntopoliittiseen tutkimustyöhön.

Tavoitteena tulee olla asumiskustannusten alentaminen ja ympäristönsuojelua koskevien näkökohtien huomioon ottaminen. Kuntien ensisijainen tehtävä asuntotuotannossa on edellytysten luominen asuntorakennustoimintaa varten. Kuntien on kaavoitus- yms. toimenpiteillä tuettava erityisesti pientalotuotantoa.

  1. Kunnissa tulee olla kaavoitettua ja kunnallistekniikalla varustettavissa olevaa rakennusmaata 5-10 vuoden rakentamista vastaava määrä, koska runsas tarjonta parhaiten alentaa hintoja.
  2. Rakennusmaan kaavoitusta on oleellisesti nopeutettava ja toimivaltaa kaavoituskysymyksissä siirrettävä joustavasti valtionhallinnolta kunnallisille viranomaisille ottaen huomioon kaavoitusasiantuntemuksen ja oikeusturvan säilymisen.
  3. Kaavoituksella on varmistettava, että pientaloasumiseen halukkailla on siihen mahdollisuus.
  4. Rakennuslaki on laajennettava koskemaan nykyistä selvemmin myös rakennettujen yhdyskuntien ylläpitoa ja tarkoituksenmukaista uudistamista. Tällöin vapaudutaan liiallisesta uustuotannon suosimisesta ja estetään vielä korjauskelpoisten asuntojen tarpeeton purkaminen.
  5. Kuntien on osallistuttava asuntotuotannon rahoitukseen milloin erityiset sosiaaliset syyt niin vaativat tai milloin rakennustuotanto muutoin ei ole riittävää.
  6. Kunnallisissa vuokra-asunnoissa asuvien on voitava niin halutessaan lunastaa asunto kunnalta omistusasunnokseen.
  7. Kuntakohtaiset asuntotuotanto-ohjelmat on ohjelmoitava yhdessä kunnan työpaikkarakentamissuunnitelmien kanssa.
  8. Varsinaisen asuntorakentamistoiminnan ohella on ihmisten asumisviihtyvyyden lisäämiseksi voitava parantaa asumisympäristön laatua. Asuinympäristön viihtyvyydestä on otettava määräykset rakennuslakiin.
  9. Kunnallistekniikalla varustetulla kaava-alueella on rakentamattomat tontit tarvittaessa saatava riittävän nopeasti kaavanmukaiseen käyttöön. Kunnalle on tämän vuoksi annettava mahdollisuus verottaa omistajaa, ellei kaavanmukaista rakentamista ole seitsemän vuoden kuluessa kehotuksesta huolimatta käynnistetty ja mikäli rakentamiseen on hyvin perusteltu tarve.

XII Ympäristönsuojelu

Kunnallisen ympäristönsuojelun tavoitteena tulee olla viihtyisän ja saasteettoman elinympäristön luominen. Näin osaltaan parannetaan jokaisen kansalaisen elämisentasoa. Kuntien on huolehdittava maaperän, ilman ja vesistöjen sekä niiden kasviston ja eläimistön tehokkaasta suojelusta. Ympäristönsuojelun eri osa-alueiden lainsäädännön puutteet ja epäkohdat on korjattava. Lähtökohtana tulee olla, että ympäristöhaittojen aiheuttajan on maksettava ympäristönsuojelun kustannukset. Vesiensuojelun perustamiskustannukset ovat niin suuret, etteivät likaajat kaikissa tapauksissa pysty niitä riittävän nopeasti yksin kantamaan. Tämän vuoksi on kehitettävä järjestelmiä, joiden avulla voidaan julkisin varoin osallistua puhdistuskustannuksiin lainoina tai avustuksina.

  1. Kutakin kuntaa varten on laadittava ympäristönsuojeluohjelma, joka tulee niveltää maakunnalliseen ja valtakunnalliseen ympäristönsuojelutoimintaan sekä kuntasuunnitteluun.
  2. Ympäristönsuojelulautakuntien perustamistarve ja tehtäväkenttä on tutkittava.
  3. Luonnonvaroja on kunnan alueella käytettävä siten, ettei niiden säilyminen ja jatkuva tuotto joudu uhanalaiseksi.
  4. Kuntien on joko yksin tai laajemman alueen yhteydessä vastattava tarkoituksenmukaisen jätehuollon organisoinnista.
  5. Ympäristönsuojelun opetusta on lisättävä koululaitoksessa. Jatkokoulutukseen ja aikuiskasvatukseen on sisällytettävä tehokasta ympäristönsuojelun ohjausta.
  6. Kunnan asukkaita on informoitava tehokkaasti ympäristönsuojeluasioissa. Periaatteelliset ja laajakantoiset ympäristönsuojeluongelmat on saatettava yleisen mielenkiinnon ja julkisen keskustelun kohteeksi.
  7. Erityisesti vanhoja, omaleimaisia rakennusalueita kuten puutalo-kaupunginosia on suojeltava. Lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että suojelua voidaan taloudellisesti toteuttaa ja vaatia.
  8. Ilmansuojelua on edistettävä jo kaavoitusvaiheessa laitosten sijoittelulla sekä valvomalla päästöjä, ohjaamalla liikennettä ja keskittämällä lämmöntuotantoa ja jätepolttoa.
  9. Vesistöjen likaantumisen estämiseksi on nopeutettava puhdistamojen rakentamisohjelmia ja nostettava puhdistusastetta sekä tuotantolaitoksissa että jäteveden käsittelyssä. Valtion on osallistuttava avustuksin puhdistamojen sekä laajempaa merkitystä omaavien pääviemärilinjojen investointeihin.
  10. Kuntien on omalta osaltaan edesautettava sopivien jätteiden saattamista uudelleen käytettäviksi.

XIII Nuorisopolitiikka

Nuorisoa ei tule käsitellä politiikassa erityisryhmänä eikä heidän ongelmiaan erityisinä nuorisopoliittisina kysymyksinä, kuten usein virheellisesti on tehty. Eräät erityiskysymykset ovat nuorison toistaikseksi vähäisen poliittisen vaikutusvallan johdosta jääneet tarkempaa pohtimista vaille. Tärkeimmät näistä liittyvät nuorten opiskeluun, toimeentuloon, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.

  1. Jokaisen kunnan kuntasuunnitteluun on liitettävä kunnallinen nuorisosuunnitelma.
  2. Kunnallisen nuorisotyön ei tule kilpailla vapaan järjestötyön kanssa, vaan sen on toimittava niillä alueilla, jota vapaa järjestötyö ei kata, sekä tuettava vapaata nuorisotyötä.
  3. On tehostettava ammatinvalinnan ohjausta ja kunnallisten työvoimaennusteiden laadintaa.
  4. On taattava riittävä asuntotuotanto, joka vastaa myös vähävaraisten nuorten parien tarpeita.
  5. Kunnallinen nuorisotoiminta ei saa rajoittua oleskelutilojen tarjoamiseen, vaan nuorisotiloista on kehitettävä monitoiminnallisia kulttuurikeskuksia.
  6. Nuorisotyön ei tule rajoittua pelkkään vapaa-ajanviettomahdollisuuksien parantamiseen. Nuorisolautakuntien tulee ajaa nuorison erityisongelmien, kuten koulutuksen, asumisen, työnsaannin jne. ratkaisemista.
  7. Kunnallisten palvelujen saanti ei saa heiketä siitä syystä, että ihminen esimerkiksi opiskelun vuoksi asuu tilapäisesti vieraan kunnan alueella.

XIV Vanhusten huolto

Kunnallinen sosiaalihuolto on muutettava passiivisesta kaavamaisesta avustamisesta aktiiviseksi henkilökohtaiseksi huolloksi. Tämä edellyttää vanhusten ongelmien yksilöllistä käsittelemistä.

Vanhusten määrän ja suhteellisen osuuden jatkuvasta kasvusta aiheutuvat erityiskysymykset on selvitettävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä asuntotuotannon ja avohuollon kehittämiseen sekä vapaa-ajanviettoa koskevien ongelmien ratkaisemiseen. Kehityksen ei pidä johtaa laitosmaisen vanhainkotilinjan voimistumiseen, vaan päinvastoin sellaisten olosuhteiden luomiseen, että vanhuksilla on vapaus valita elinympäristönsä. Kuntien on tuettava vanhusten keskuudessa tapahtuvaa toimintaa.

  1. Vanhuksia ei tule eristää yhteiskunnan eri toiminnoista.
  2. Jokaiseen kuntaan tulee perustaa erityinen eläkeläisten asioita hoitava lautakunta, jonka menoihin valtio osallistuu myönnettävin valtionavuin.
  3. Kaikissa kunnissa on suoritettava tutkimus vanhusten asemasta, erityisesti heidän asunto-oloistaan sekä muista vanhusten terveyteen ja viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.
  4. Vanhuksille tarkoitettua asuntotuotantoa on lisättävä sekä noudatettava siinä valinnanvapauden periaatteita eri asumismuotojen kesken. Pääpaino on kohdistettava asunto- ja palvelutalojen sekä muiden, huoltolaitoksia viihtyisämpien ja samalla halvempien asumismuotojen kehittämiseen.
  5. Edellytyksiä vanhusten kotona asumiseen on parannettava tehostamalla avohoidon eri muotoja ja lisäämällä sosiaalipalvelun riittävyyttä.
  6. Kotiavustajatoiminta tulee saattaa samalla tavalla lakisääteisesti valtionapuun oikeuttavaksi toiminnaksi kuin kodinhoitajatoimintakin.
  7. Vanhusten viihtyvyyteen on kiinnitettävä huomiota mm. asuntojen sijoittelussa sekä vanhuksille sopivien työskentelymuotojen ja harrastustoiminnan kehittämisessä.

XV Lasten päivähoito

Lasten päivähoidon järjestämisessä on noudatettava valinnanvapauden periaatetta eri hoitomuotojen kesken. Päivähoito on toteutettava siten, että eri päivähoitomuotoja on kunnassa tarjolla kysyntää vastaavasti. Tarkoituksena on luoda lasten päivähoidosta osa yleistä sosiaalipalvelujärjestelmää.

  1. Vanhemmille on turvattava valinnan vapaus eri hoitomuotojen kesken mm. luomalla ns. äidinpalkkajärjestelmä ja saattamalla se valtionavun piiriin.
  2. Päivähoitoa kehitettäessä on lisättävä sekä yhteiskunnan että yksityisten ylläpitämiä tai tukemia päivähoitopaikkoja.
  3. Vuorotyössä käyvien ja poikkeuksellisia työaikoja noudattavien vanhempien lapsille on järjestettävä hoito.
  4. Ansiotyössä käyvien vanhempien sairastuneiden lasten päivähoito on pyrittävä järjestämään ensisijaisesti kotisairaanhoitona.
  5. Kaikille lapsille ennen kouluun menoa tulee varata mahdollisuus päästä osalliseksi virikkeellisestä päiväkotitoiminnasta. Päivähoitoa kehitettäessä on pyrittävä pienten päiväkotien perustamiseen, jolloin lastenhoito on yksilöllistä.
  6. Laki kunnallisesta kodinhoitoavusta on pikaisesti uudistettava kotipalvelulaiksi siten, että kunnat voivat perustaa valtionapuun oikeuttavia alan virkojan todellisen tarpeen mukaan.
  7. Asuntorakennustoiminnassa on jo kaavoituksesta ja suunnittelusta lähtien otettava huomioon alueella tarvittavat lasten päivähoitopaikat ja riittävän suuret ja viihtyisät leikki- ja ulkoilualueet sekä sijoitettava ne keskeisiin, lähellä lapsen kotia sijaitseviin ja liikenneväyliltä suojassa oleviin kohtiin. Päivähoitotilojen suunnittelussa on pyrittävä mahdollistamaan niiden moninaiskäyttö.
  8. Vanhempien työssäolosta aiheutuvat lastenhoitokustannukset on voitava vähentää verotuksessa tulon hankkimisesta aiheutuvina kustannuksina.

XVI Terveydenhuolto

Kuntien terveydenhuoltotyötä ohjaa keskeiseltä osaltaan kansanterveyslaki, jonka käytäntöön soveltaminen ei saa merkitä terveyspalvelujen saannin vaikeutumista eikä laadun huononemista eikä myöskään niiden väärää hyväksikäyttöä. Terveys on käsitettävä rumiillisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Tämän vuoksi on myös mielenterveydelliset kysymykset otettava huomioon ennakkoehkäisevässä terveydenhoidossa. Terveydenhuoltomme virheet johtuvat pääosaltaan hajanaisesta organisaatiosta. Samalla kun maan eri osissa asuva väestö pyritään saamaan samanarvoiseen asemaan terveydenhuollon palvelujen suhteen, on maassamme toteutettava nykyiseen keskussairaalapiirijakoon pohjautuva sairaanhoitolaki.

  1. Kokoomus tukee sellaista terveydenhuoltopolitiikkaa, joka vaikuttaa sairauksia ehkäisevästi ja edistää sairauden varhaista hoitoon saattamista.
  2. Terveydenhuollon palvelusten tehostamiseksi on saatava lisää koulutettua henkilökuntaa.
  3. Terveyskeskuksen tulee merkitä hallinnollista kansanterveystyöyksikköä eikä yhteen rakennukseen sijoitettuja terveyspalveluja.
  4. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä on saatava aikaan entistä läheisempi yhteistyö.
  5. Kansanterveystyötä koskevat sosiaalipalvelut on saatava saman kantokykyluokituksen piiriin kuin terveydenhuoltopalvelut.
  6. Kansanterveystyön kuntainliittojen liittohallitusten ja terveyslautakuntien tehtäväkentät on tarkistettava.
  7. Työpaikkaterveydenhuoltoon tulee kiinnittää erityistä huomiota.
  8. Huumausaineiden leviäminen maassamme on pysäytettävä. Asiallista informaatiota huumausaineista ja alkoholista tulee levittää raittiuslautakuntien kanssa. Hoitopaikkoja on lisättävä ja kehitettävä avohoidon eri muotoja. Erityisesti on tutkittava huume- ym. ongelmiin johtavia syitä.
  9. Kansalaisten terveysturva ei saa vaarantua vieraan kunnan alueella tapahtuvan tilapäisen asumisen johdosta.

XVII Kulttuuritoiminta

Kuntien kulttuuritoimen hoito edellyttää, että kuntalaisille tarjotaan monipuolisia kulttuuripalveluja, luodaan edellytykset omaehtoiselle luovalle toiminnalle ja kulttuuriharrastuksille sekä tuetaan kulttuurin eri muotoja ja kulttuuritoimintaa harjoittavia yhteistöjä.

Kunnassa asuvien taiteilijoiden osuudesta paikkakunnan aktiiviseen taide-elämään tulee huolehtia.

  1. Kuntiin on perustettava lakisääteiset kulttuurilautakunnat tukemaan ja kehittämään kunnan kulttuuritointa. Kuntiin on palkattava kulttuuritoiminnan ohjaukseen ja hallintotehtäviin toimihenkilöitä.
  2. Kunnassa asuvia taiteen harjoittajia ja harrastajia sekä siellä olevia kulttuuritoimintaa harjoittavia järjestöjä on tuettava. On suunniteltava toimenpiteitä paikallisen kulttuuritoiminnan kehittämiseksi laatimalla mm. kuntakohtaisia kulttuuriohjelmia.
  3. Kunnan toiminnassa ja kuntasuunnittelussa on otettava huomioon kulttuuripalveluja ja kulttuuriarvoja koskevat näkökohdat.
  4. Monipuolisen kulttuuritoiminnan mahdollistamiseksi on kuntiin saatava tarkoituksenmukaiset tilat. Monitoimikeskusten luomisen ohella on kiinnitettävä huomiota pienempimuotoisiin toimitiloihin, joissa kuntalaisilla on mahdollisuus omakohtaiseen luovaan toimintaan.
  5. Lähikuntien välistä yhteistyötä kulttuuritoiminnoissa on edistettävä. On suoritettava läänin alueella tapahtuvan kulttuurityön koordinointi.

XVIII Koulu-uudistus

Koulutuksen, opetuksen ja koko koulujärjestelmämme kehittäminen on yhteiskuntamme tärkeimpiä tehtäviä.

Yhtenäiskoulujärjestelmän runkona tulee olla kunnan ylläpitämä koululaitos, jossa on oppivelvollisille tarkoitettu peruskoulu ja johon voi lisäksi kuulua lukio ja peruskoulun oppimäärälle rakentuvia ammatillisia oppilaitoksia.

  1. Koulu-uudistusta toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota uudistusta koskevan tiedon tehokkaaseen jakamiseen kaikille kuntalaisille, erityisesti lapsille ja heidän vanhemmilleen. Samalla on tiedotettava niistä mahdollisuuksista, joita laki suo yksityisoppikouluille toimia korvaavina kouluina. Niiden on saatava itsenäisesti päättää, missä muodossa ne jatkavat toimintaansa kunnan siirryttyä peruskoulujärjestelmään.
  2. Opetuksen sisällön tulee olla moniarvoista ja oppilaille virikkeitä antavaa sekä kasvatuksen kansalaisvastuuseen tähtäävää.
  3. Valtion on lisättävä taloudellista tukea kunnille koululaitoksen terveydellisten ja sosiaalisten palvelujen parantamiseksi.
  4. Koulu-uudistuksen yhteydessä tulee opettajien ja muun kouluhenkilökunnan asema ja työskentelymahdollisuudet turvata.

XIX Työvoimapolitiikka

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden tavoitteena tulee olla työvoiman kysynnän ja tarjonnan molemminpuolinen edistäminen. Kunnallisen työvoimapolitiikan tehtävänä on tasata suhdanne- ja kausivaihteluista aiheutuvia työllisyysongelmia ja edistää kuntalaisten työnsaantia muillakin tavoin. Kuntien ja valtiovallan on tehostettava yhteistoimintaa työvoimapolitiikan hoitamisessa.

  1. Kuntien ja kuntainliittojen on laadittava suunnitelmia investointiluontoisista töistä toteutettaviksi laskusuhdanteiden aikana.
  2. Kansalaisten omaehtoisille koulutusvalinnoille ohjeita antamaan on laadittava jatkuvasti pitemmän tähtäimen arvioita eri ammateissa toimivan työvoiman määrällisestä ja laadullisesta kehityksestä.
  3. Kuntien ja kuntainliittojen on ennakolta seuraavaa vuotta varten laadittava suunnitelmat työmäärärahoin toimeenpantavien töiden ja työllisyyttä edistävien koulutustilaisuuksien järjestämisestä.
  4. Työttömäksi joutuneen henkilön toimeentulo on turvattava.
  5. Talvityöttömyyden torjumiseksi on julkisia töitä mahdollisuuksien mukaan pyrittävä ajoittamaan talvikaudeksi.
  6. Työttömyyttä torjuttaessa on nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota ammattikoulutuksen järjestämiseen.
  7. Kuntien tulee osaltaan pyrkiä työllistämään myös vammautuneita tai muuten vajaatyökuntoisia työntekijöitä esim. suojatyöpaikkoja perustamalla.

XX Henkilöstöpolitiikka

Kuntalaisten saamat kunnalliset palvelut ja niiden taso riippuvat kunnan palveluksessa olevasta henkilöstöstä. Sen vuoksi myös kuntatyönantajan on kiinnitettävä enemmän huomiota henkilöstöasioiden hoitamiseen. Kunnissa olisi päästävä suppea-alaisesta palkka-asioiden hoidosta kaikki henkilöstöpolitiikan osa-alueet kattavaan henkilöstöasioiden hoitamiseen. Suurissa kunnissa tulisi palkkalautakunnat muuttaa henkilöstölautakunniksi.

  1. On edellytettävä, että kuntasuunnitelmaan liittyy henkilöstö- ja toimintasuunitelma.
  2. On kehitettävä kunnallista palkkapolitiikkaa siten, että kuntien palvelukseen saadaan tarvittava pätevä henkilökunta. Palkkauksessa tulee ottaa huomioon tehtävien laatu, vastuu ja vaadittava koulutus.
  3. On laadittava kunnan kaikki toiminnot kattava koulutussuunnitelma. Lisäksi on toteutettava erityisesti uuden henkilökunnan ja ja uusien luottamushenkilöiden tehokas perehdyttäminen kunnan eri toimintoihin.
  4. On luotava tehokas kunnan sisäinen tiedotusjärjestelmä.
  5. On kiinnitettävä nykyistä suuremmassa määrin huomiota johtamiseen työyhteisössä.
  6. On toteutettava työpaikkademokratiajärjestelmä, jossa henkilöstö pääsee vaikuttamaan itseään ja työtapahtumia koskeviin kysymyksiin.
  7. Työsuojelu ja muutkin henkilöstöpalveluun liittyvät asiat on nähtävä elimellisesti työyhteisöön liittyvinä toimintoina.
  8. Eläkejärjestelmien päämääränä on huolehtia eläkeikään tai ennenaikaisesti työkyvyttömäksi tulleen henkilön toimeentulosta palvelussuhteen päättymisen jälkeen, turvata perheen toimeentulo kuolemantapauksen sattuessa ja auttaa osittain työkykynsä menettäneen henkilön uudelleen kouluttamisessa hänen sijoittamisekseen terveydentilaansa vastaaviin tehtäviin.