Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/38
Kansallinen Kokoomus
Kansainvälipoliittinen kannanotto
- Puolue: Kansallinen Kokoomus
- Otsikko: Kansainvälipoliittinen kannanotto
- Vuosi: 1989
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
KANSAINVÄLISPOLIITTINEN KANNANOTTO
KANSALLINEN KOKOOMUS rp.
Sisältö
Kansainvälisen toimintaympäristön muutokset
Suomen ulkopolitiikan haasteet
Turvallisuuspoliittinen ympäristö
Puolustuspolitiikka turvallisuuspolitiikan osana
Länsi-Euroopan talousyhteistyö
Kansalaisten Eurooppa
Suomen ja Neuvostoliiton taloussuhteet
Kansainvälinen ympäristöyhteistyö
Kehitysyhteistyöpolitiikka
Ulkomaalais- ja pakolaispolitiikka
Kokoomuksen kansainväliset suhteet
Hyväksytty Kansallinen Kokoomus rp:n puoluekokouksessa Porissa 9.-11.6.1989.
KANSAINVÄLISEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET
Suomen kansainvälisessä toimintaympäristössä on viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Keskeisimpinä muutostekijöinä Euroopassa voidaan pitää parantuneita suurvaltasuhteita, Länsi-Euroopan yhdentymiskehitystä ja Neuvostoliiton uudistuspolitiikkaa.
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton suhteet ovat heijastuneet myönteisesti myös Euroopan turvallisuuteen ja yhteistyöhön. Suurvaltajohtajien huipputapaamisissa parin viime vuoden aikana on luotu poliittiset edellytykset konkreettisille aseidenriisuntatoimille ja -neuvotteluille. ETYKin puitteissa on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet idän ja lännen välisen talous- ja ympäristöyhteistyön kehittämiseksi sekä ihmisoikeuksien ja inhimillisen vuorovaikutuksen edistämiseksi.
Euroopan yhteisöjen tavoite ns. sisämarkkinaohjelman toteuttamiseksi vuoden 1992 loppuun mennessä luo dynamiikkaa Länsi-Euroopan taloudelliseen yhteistyöhön. EY:n yhdentymispyrkimyksiin sisältyy olennaisena osana myös poliittinen ulottuvuus. EFTA-maiden mielenkiinto on taloudellisen yhteistyön tiivistämisessä EY:n kanssa suhteellisen kilpailuaseman säilyttämiseksi yhdentyvillä EY-markkinoilla. EY:n ja SEV-maiden talousyhteistyön puitteet on luotu viime vuonna allekirjoitetussa periaatejulistuksessa.
Neuvostoliiton sisäinen uudistuspolitiikka ulottuu myös Neuvostoliiton kansainvälisiin suhteisiin. Neuvostoliitto on lisännyt aloitteellisuuttaan aseidenriisunnassa ja -valvonnassa. Ulkomaankauppapolitiikka on muuttunut selkeästi vientiä suosivaksi. Neuvostoliiton uudistuspolitiikka on laaja yhteiskunnallinen prosessi, johon oleellisena osana liittyvät demokratisoimispyrkimykset ovat luoneet uusia edellytyksiä idän ja lännen välisten suhteiden lientymiselle.
SUOMEN ULKOPOLITIIKAN HAASTEET
Paasikiven - Kekkosen linjan mukainen puolueettomuuspolitiikka on Suomen ulkopolitiikan kestävä perusta jatkuvasti muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Keskeisimmät kansallisten etujen mukaiset tavoitteet ovat edelleen pidättäytyminen suurvaltaristiriitojen ulkopuolella, luottamuksellisten suhteiden kehittäminen Neuvostoliiton kanssa, pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen, yhteistyövaraisemman turvallisuuden edistäminen Euroopassa sekä rauhan ja kehityksen tukeminen yhteistyössä kaikkien maailman kansojen kanssa.
Kansainvälisen ilmapiirin lientyminen on luonut todellisia mahdollisuuksia myös pienten puolueettomien maiden aloitteellisuudelle omassa lähiympäristössä kuin myös maailmanlaajuisesti. Kansainvälisen toimintaympäristön muutokset edellyttävät uusia luovia ratkaisuja kansallisten etujen turvaamiseksi. Suurvaltasuhteiden paraneminen on luonut mahdollisuuksia Suomen muiden puolueettomien ja sitoutumattomien maiden kanssa aktiivisesti edistäää eurooppalaista yhteistyötä ETYKin puitteissa. Jäsenyytemme YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 1989 - 1990 tarjoaa uusia mahdollisuuksia Suomen aloitteellisuudelle perinteisen YK-toimintamme rinnalla.
Maailmankaupan vapauttamispyrkimykset GATT-neuvotteluissa edellyttävät Suomen aktiivisuutta. Avoimen talousstrategian mukaisesti maamme yleisenä tavoitteena on tuen antaminen kaupan vapauttamiseen. EY-jäsenyys ja Suomen puolueettomuuspolitiikka eivät ole nykyisin edellytyksin sovitettavissa yhteen. Kauppapoliittisten intressien turvaamiseksi parhaimpana järjestelynä on pidetty EY:n ja EFTAn yhteistyötä. Tämä edellyttää EFTAn järjestöllistä vahvistamista.
Pohjoismaisessa yhteistyössä on monilla aloilla päästy pidemmälle kuin EY:ssä tai EY:n ja EFTA-maiden välillä. Pohjoismaista kotimarkkina-aluetta on kehitettävä jäljellä olevien esteiden poistamiseksi tavaroiden, palvelujen, pääomien ja ihmisten vapaalta liikkuvuudelta. Turvallisuuspoliittisesti tilanne Pohjolassa on vakaa. Pohjoismaisena virkamiestyönä selvitetään parhaillaan hanketta Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä.
Neuvostoliitossa käynnissä oleva uudistuspolitiikka on entisestään vahvistanut maittemme välistä luottamusta, joka perustuu YYA-sopimukseen. Neuvostoyhteiskunnan taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset merkitsevät uusia haasteita ja mahdollisuuksia maittemme taloussuhteiden ja ihmisten välisten yhteyksien kehittämiselle. Neuvostoliiton ulkomaankaupan uudistukset ja maittemme välisen kaupan rakenteelliset ongelmat vaativat ennakkoluulottomia ratkaisuja kaupan kehittämiseksi.
Suomen Eurooppa-politiikan toteuttamisen uusi kanava on Euroopan Neuvosto. Suomen on aktiivisesti osallistuttava järjestön jäsenmaita koskevien sosiaalisten ja taloudellisten sekä kulttuuri- ja ympäristökysymysten käsittelyyn. Suomen on muutettava omaa lainsäädäntöään vastaamaan Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksia. Euroopan Neuvosto tarjoaa mahdollisuuksia laajalle poliittiselle keskustelulle ja vuorovaikutukselle - myös Euroopan sosialististen maiden kanssa.
Maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin voidaan saada ratkaisuja vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Ympäristökysymyksissä Suomi on aktiivisesti myötävaikuttanut maailmanlaajuisiin ja alueellisiin sopimuksiin. Myönteisiä tuloksia on jo saatu aikaan mm. CFC-yhdisteiden käytön vähentämis- ja halonien rajoittamissopimuksella. Nyt tarvitaan tehokkaita kansainvälisiä ympäristönsuojelujärjestelmiä sekä riittävää ympäristöinvestointien rahoitusta.
Kehitysmaiden ongelmat ovat edelleen ihmiskunnan polttava pulma. Kehitysmaista ongelmallisimmassa asemassa ovat lähes kaikki Afrikan maat sekä ylivelkaantuneet Etelä-Amerikan maat. Aasian alueen ja osin Lähi-idän öljymaiden taloudellinen kehitys on ollut rohkaisevaa. Taloudellinen vaurastuminen ei kuitenkaan ole seurannut yhteiskunnallista demokratisoitumista. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat saavuttamassa YK:n suosituksen mukaisen tason, 0,7 % bruttokansantuotteesta. Nyt huomio on ensisijaisesti kiinnitettävä kehitysyhteistyön laatuun ja oikeaan kohdentumiseen.
TURVALLISUUSPOLIITTINEN YMPÄRISTÖ
Kansainvälisen turvallisuuden kehitys on viime vuosina ollut suotuisa. Suurvaltasuhteiden paraneminen on näkynyt tuloksina aseidenriisunnassa ja tätä koskevissa neuvotteluissa, edistymisessä alueellisten kriisien ratkaisemisessa sekä eri osapuolten osoittamana maltillisuutena. Wienissä pidetyn ETYKin seurantakokouksen loppuasiakirja osoittaa tietä turvallisuuden käsitteen monipuolistumiselle kansojen välisen vuorovaikutuksen lisääntymisen kautta. Turvallisuus ei enää liity ainoastaan valtioiden vaan myös kansojen ja yksityisten ihmisten välisiin suhteisiin ja niiden kehittämiseen.
Varsovan liiton ja Pohjois-Atlantin puolustusliiton 23 maan neuvottelut tavanomaisten asevoimien supistamisesta alkoivat kuluvan vuoden maaliskuussa Wienissä osana ETYK-prosessia. On toivottavaa, että puolueettomat ja sitoutumattomat ETYK-valtiot pidetään näiden neuvottelujen kulusta jatkuvasti ajan tasalla ja että ne voivat vaikuttaa omilla näkökohdillaan myös neuvottelujen asialistan muotoutumiseen. Luottamusta ja turvallisuutta lisääviä sotilaallisia toimia koskevissa ETYK-neuvotteluissa Suomella on välitön mahdollisuus vaikuttaa maanosamme turvallisuuden parantamiseen.
Sotilaallisen vastakkainolon vähentäminen Keski-Euroopassa ei saa merkitä korvaavia uusia varustelutoimia oman turvallisuutemme kannalta keskeisillä pohjoisemmilla alueilla. Tämän vuoksi sotilaallisen lieventymisen on tapahduttava Euroopassa ja sen lähialueilla tasapainoisesti kenenkään turvallisuuden siitä kärsimättä. Tähän tähtää myös Suomen aloitteellisuus merellisen varustelun rajoittamisesta ja luottamusta lisäävistä toimista.
Suomi on yhä enemmän saanut vastuuta maailman turvallisuudesta YK:n rauhanturvaoperaatioiden kautta sekä vaihtuvan jäsenen asemassa YK:n turvallisuusneuvostossa. Suomen on edelleen tuettava YK:n roolin vahvistamista kansainvälisen turvallisuuden kysymyksissä. Suomalaisen tutkimustoiminnan rooli toivottavasti pian aikaansaatavan kemialliset aseet kokonaisuudessaan kieltävän sopimuksen valvonnan toteuttamiseksi on merkittävä.
Suomen aloite Pohjolan ydinaseettomuuden vahvistamiseksi on edelleen ajankohtainen. PYV-hankkeen toteuttamiselle ei kuitenkaan ole oikotietä. Harkitseva ja pitkäjänteinen valmistelu yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa on oikea tapa edistää asiaa. Viiden pohjoismaan yhteiselle Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä tutkivalle hallitusten väliselle työlle tulee antaa tarvittava tuki ja luottamus.
Suomi on antanut vahvan panoksen ydinsulkujärjestelmän kehittämiselle sen eri vaiheissa. Ei ole nähtävissä mitään tehokkaampaa ydinaseiden leviämistä estävää järjestelmää kuin ydinsulkusopimus. Vuonna 1990 järjestettävä ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssi on keskeinen ydinsulkujärjestelmän jatkamiselle ja kehittämiselle. Kaikkien kansainvälisen vastuunsa tuntevien valtioiden tulisi antaa panoksensa ydinsulkujärjestelmän lujittamiselle ja ydinaseiden leviämisen estämiselle.
PUOLUSTUSPOLITIIKKA TURVALLISUUSPOLITIIKAN OSANA
Suomen harjoittaman turvallisuuspolitiikan tavoitteena on itsenäisyyden säilyttäminen ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaaminen. Turvallisuutensa varmistamiseen Suomi pyrkii ensisijassa ulkopolitiikan keinoin. Puolustuspolitiikka tukee ulkopolitiikkaamme niin rauhan kuin mahdollisten kriisienkin aikana. Puolustuspolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea toiminnallaan ja valmiudellaan ehkäistä ennakolta maamme joutuminen sotilaallisten tai näihin verrattavien toimintojen kohteeksi.
Suomen puolustusmenot ovat kansainvälisen mittapuun mukaan alhaiset. Sotilaallisen maanpuolustuksen menot ovat pitkällä aikavälillä vakiintuneet noin 1,5 % tasolle bruttokansantuotteesta ja ovat noin 5 % valtion menoista. Samalla kun edelleen varmistetaan puolustusjärjestelyjemme riittävä kehittäminen, on tarkasti seurattava Suomen turvallisuusympäristössä tapahtuvia muutoksia. Puolueettomien maiden osallistuminen aseidenriisuntaan on mahdollista myöhemmin sellaisessa vakaassa kansainvälisessä tilanteessa, jossa sotilasliittojen väliset epäsuhdat on poistettu ja niiden aseistus saatettu selvästi nykyistä alhaisemmalle tasolle.
LÄNSI-EUROOPAN TALOUSYHTEISTYÖ
Taloudellinen yhdentyminen ja kaupan jäljellä olevien esteiden purkaminen Länsi-Euroopassa on 1980-luvun jälkipuoliskolla edennyt ripeästi. Tämä koskee sekä kehitystä Euroopan yhteisöjen EY:n sisällä että EY:n ja Euroopan vapaakauppaliiton EFTAn jäsenmaiden välistä yhteistyötä.
Taloudellinen yhdentyminen on Euroopan maiden edun mukainen kehityslinja. Raja-aitojen purkaminen vapauttaa maanosan aineelliset ja henkiset voimavarat taloudellista vaurautta ja elämisen laatua edistävään yhteistoimintaan.
Oslossa maaliskuussa pidetyssä EFTAn pääministerikokouksessa EFTA-maat ilmaisivat valmiutensa laajentaa yhteistyötään EY:n kanssa tavarakaupan ohella palvelujen, pääomien ja työvoiman liikkumista koskeviin kysymyksiin. Lisäksi EFTA-maat nostivat esiin ajatuksen yhteisten päätöksenteko- ja hallintoelinten luomisesta järjestöjen väliseen yhteistyöhön.
Oslon huippukokouksen ehdotuksia on pidettävä myönteisinä. Ne tähtäävät EFTAn ja EY:n välisen yhteistyön saattamiseen nykyistä vakaammalle ja institutionalisoidummalle pohjalle. Ne merkitsevät myös EFTAn järjestöllistä vahvistamista, mihin Suomi on määrätietoisesti pyrkinyt. EFTA:n vahvistuminen lisää sen sisäistä yhteenkuuluvuutta ja lujittaa järjestön neuvotteluasemaa suhteessa EY:n komissioon.
Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle Länsi-Euroopan yhdentymiskehitys merkitsee jo 1970-luvun lopulla alkaneen ja tällä vuosikymmenellä nopealla tahdilla edenneen kansainvälistymisen jatkumista. Yhdentymisen myötä kansainvälistyminen on nyt muuttumassa kaksisuuntaiseksi.
Yhdentymiseen kuuluu väistämättä vastavuoroisuus, jonka toteuttamiseen liittyvät myös Suomen yhdentymispolitiikan ongelmat. Kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta ei kuitenkaan enää voida tulkita ankarimmalla mahdollisella tavalla, vaan kansallisten etujen turvaaminen edellyttää joissakin tilanteissa vastavuoroista sopeutumista muualla säädettyihin normeihin.
Perinteisen tavarakaupan alueella Suomen suhde yhdentymiskehitykseen on verraten ongelmaton. Merkittävinä kaupan esteinä EY:n kanssa käytävässä kaupassa ovat edelleen valtion laajat tukitoimet teollisuudelle ja julkisten hankintojen sääntely EY-maissa. EFTA-maiden on määrätietoisesti pyrittävä sopimaan EY:n kanssa yhteisistä valtiontukia ja julkisia hankintoja koskevista normeista. Myös polkumyyntisäädöksistä olisi päästävä EY-EFTA-vapaakaupassa kokonaan eroon ja korvattava ne kilpailusäännöksillä.
Palvelusektorilla kansainvälisen kilpailun lisääminen on nähtävä periaatteessa myönteisenä ja taloudellista tehokkuutta edistävänä asiana. Kuljetuspalvelujen kohdalla sekä vastavuoroisuus- että kansalliset tehokkuusnäkökohdat puoltavat nykyisten säätelyjärjestelmien asteittaista purkamista. Rahoitusmarkkinoiden vapautuessa on perusteltua, että pankkien ja vakuutuslaitosten säätely perustuu yhtenäisiin lainsäädäntöperiaatteisiin.
Pääomanliikkeiden vapauttaminen on keskeinen osa vapautuvaa kauppaa, eikä Suomellekaan ole mahdollista ylläpitää merkittäviä rajoituksia kun ne muutoin ympäristöstä poistuvat.
Ulkomaalaisille asetetut suomalaisyritysten omistusta koskevat rajoitukset joudutaan yhdentymiskehityksessä ottamaan uuteen tarkasteluun. Vaikka omistusrajoitukset saattavat joissakin tilanteissa olla perusteltuja, on niiden vastavuoroista lieventämistä syytä jatkaa. Jatkossa on tärkeä turvata suomalaisten yritysten häiriötön kansainvälistyminen ja se, että Suomi säilyy investointien perusteltuna kohteena.
Työvoiman liikkuvuuden tärkeimmät esteet on purettu esimerkiksi pohjoismaiden väliltä. Suomen tulee lähivuosina vastavuoroisuusperiaatteen takia lieventää työvoiman liikkuvuutta säätelevää normistoa länsierurooppalaiselle tasolle. Suomalaisten edellytyksiä työskentelyyn muissa Euroopan maissa on helpotettava mm. ammatti- ja korkeakoulututkintojen sekä ammatinharjoitusta varten edellytettävien toimilupien vastavuoroisen hyväksymisen avulla. Näihin järjestelyihin on pyrittävä EY:n ja EFTA-maiden välisin yhteistyöjärjestelyin.
EY-EFTA-yhteistyössä pysyviä hallintorakenteita on mielekästä soveltaa vain määrätyillä yhteistyöalueilla. Yhteisiä päätöksenteko- ja hallintoelimiä on tarkoituksenmukaista luoda esimerkiksi ympäristönsuojelun alalla.
KANSALAISTEN EUROOPPA
Länsi-Euroopan yhdentymispyrkimyksiin kuuluu talousintegraation ohella monia kansalaisten liikkuvuutta ja heidän sosiaalista turvallisuutta edistäviä tavoitteita. Ne avaavat uusia mahdollisuuksia ihmisten opiskelulle, työskentelylle ja elämiselle toisessa Länsi-Euroopan maassa.
EY:n ja EFTA-maiden välisiä uusia yhteistyöaloja kartoitettaessa on huomio erityisesti kiinnitettävä yhteisiin tutkimus- ja koulutusohjelmiin sekä eri maissa suoritettujen tutkintojen vastaavuuteen. Yleensäkin ns. sosiaalisen ulottuvuuden kysymykset on perusteltua ottaa laajemmin järjestöjen välisiin neuvotteluihin.
Suomen jäsenyys Euroopan Neuvostossa tarjoaa mahdollisuuden osallistua suositusluonteisten päätösten tekemiseen jäsenmaiden sosiaali-, koulutus-, kulttuuri- ja ympäristölainsäädännön kehittämiseksi. Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen roolia kansalaisoikeuksien perustana on syytä vahvistaa.
Euroopan sosialistissa maissa toteutettava uudistuspolitiikka - erityisesti Neuvostoliitossa, Unkarissa ja Puolassa tapahtunut kehitys - korostaa yhteisten eurooppalaisten ongelmien ratkaisua yhteistyössä Länsi-Euroopan maiden, yritysten ja kansalaisten kanssa. Tämä kehitys on luonut edellytyksiä eurooppalaisten instituutioiden väliselle yhteistyölle ja ihmisten väliselle kanssakäymiselle. ETYKin Wienin seurantakokouksessa saavutettu yhteisymmärrys ns. inhimillisen ulottuvuuden tavoitteista on erityisen rohkaiseva ja velvoittava saavutus.
SUOMEN JA NEUVOSTOLIITON TALOUSSUHTEET
Suomen ja Neuvostoliiton taloudellisen yhteistyön perusta on kahdenvälinen kauppajärjestelmä, joka luo kestävän perustan keskinäisen kaupan korkealle tasolle. Idänkaupan merkitys Suomen talouskehityksen tulevaisuudelle on edelleen suuri.
Energian maailmanmarkkinahintojen vaihtelu on tuonut maiden keskinäiseen kauppaan viime vuosina tasapaino-ongelmia ja vähentänyt kaupan määrää. Syksyllä 1988 solmitun maksujärjestelmäsopimuksen mukaisesti Suomen ja Neuvostoliiton välisessä kaupassa ryhdytään noudattamaan aiempaa joustavampaa ja monipuolisempaa maksujärjestelmää, jonka selkärankana säilyy kahdenvälinen clearing-kauppa. Se takaa mahdollisuudet myös luototukselle ja vapaiden valuuttojen käytölle kaupan tasapainottamiseksi.
Tulevien vuosien kaupan kannalta on tärkeää huolehtia sellaisen maksujärjestelmän edelleen kehittämisestä, jossa voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon kaupankäynnin uudet muodot. Tällaisia ovat kompensaatiokaupat, tuotannollinen yhteistyö, yhteisyritykset ja yritysten välinen suora kaupankäynti. Yhteistyöprojekteja on kehitettävä myös palvelujen ja taitotiedon kehittämisen aloilla. Maksujärjestelmän kehittämisessä tulee erityisesti panostaa kaikkien Neuvostoliiton ulkomaankauppaa käyvien osapuolten jatkuvaan kiinnostukseen Suomen markkinoita kohtaan.
Kaupan häiriöttömän kehityksen kannalta on tärkeää, että tuonti Neuvostoliitosta Suomeen laajenee ja sen tavaravalikoima monipuolistuu. Maakaasun tuonnin osuuden voimakas lisääminen on lähivuosina tärkeää kauppa-, energia- että ympäristöpoliittisista syistä. Tämä edellyttää maakaasuverkoston laajentamista Lounais-Suomeen. Uusien tuotteiden löytämisessä on puolestaan käytettävä hyödyksi Neuvostoliiton ulkomaankauppauudistuksen myötä laajentuneiden ulkomaankauppaoikeuksien tarjoamat mahdollisuudet. Samalla on pyrittävä säilyttämään perinteisen tuontimme laajuus ja määrä.
KANSAINVÄLINEN YMPÄRISTÖYHTEISTYÖ
Ympäristön tilan jatkuva heikentyminen Euroopassa pakottaa kansainvälisiin ratkaisuihin, joilla ympäristön kuormittaminen saadaan vähentymään. Tärkeimpänä tavoitteena on saada kuriin ilmansaasteet, jotka kulkeutuessaan maasta toiseen aiheuttavat maaperän ja vesistöjen happamoitumista, metsävaurioita ja kalakantojen tuhoutumista laajoilla alueilla. Päästöt on saatava koko Euroopassa vähennettyä sille tasolle, joka vastaa luonnon omien happamoitumista korjaavien prosessien sietokykyä. Tällä hetkellä kriittiset kuormat on monin paikoin selvästi ylitetty ja luonnon tuhoutuminen jatkuu.
Rikin ja typen oksidien päästöjen vähentämisestä on viime vuosina saatu aikaan kansainvälisiä sopimuksia. Ongelmiksi ovat nousseet eri maiden erilaiset normit ja mahdollisuudet toteuttaa päästöjen vähentämisohjelmia sopimusten edellyttämällä tavalla. Vaarana on, että jonkun valtion ponnistelut mitätöityvät rajojen yli kulkeutuvan jatkuvan ympäristökuormituksen takia. Tämä vaara koskee paitsi ilmansaasteita myös jokia ja merialueita.
EY-EFTA-yhteistyössä olisi harkittava pysyvän päätöksenteko- ja hallintoelimen perustamista ympäristönsuojelun sääntelyä varten. Tällaisella organisaatiolla varmistettaisiin, ettei mikään valtio saa ansiotonta kilpailuetua muihin nähden laiminlyömällä omia ympäristönsuojeluvelvoitteitaan. Ympäristönsuojelun taloudellista ohjausta sääntelemällä varmistetaan, ettei mikään valtio perusteettomasti subventoi omaa teollisuuttaan ympäristönsuojelun varjolla.
Ympäristöyhteistyön laajentaminen yleiseurooppalaiselle tasolle on välttämätöntä, koska vakavat ympäristöuhat koskevat koko Eurooppaa, eivät ainoastaan sen läntistä osaa. Ympäristökuormituksen vähentämiseksi Itä-Euroopan maissa on esteet uuden korkeatasoisen tuotanto- ja tuotannonohjaustekniikan siirron tieltä poistettava. Uuden tekniikan käyttöönoton rinnalla EY-EFTA-yhteistyöllä on tuettava ympäristönsuojelutoimenpiteiden käynnistämistä Itä-Euroopan maissa.
Vaikeassa taloudellisessa ja ympäristöllisessä tilanteessa olevien maiden ympäristönsuojeluinvestointien rahoitusongelmat on ratkaistava. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että EY-EFTA-maiden ja Itä-Euroopan maiden kesken sovitaan erityisen yhteistyöelimen perustamisesta, jonka puitteissa tarpeelliset kansainväliset rahoitusjärjestelyt voidaan toteuttaa.
KEHITYSYHTEISTYÖPOLITIIKKA
Kehitysmaissa on viime vuosina tapahtunut eriytymistä siten, että lähinnä Aasian kehitysmaiden taloudellinen kehitys on ollut nopeaa. Kaikkein köyhimpien, lähinnä Afrikan maiden ongelmat ovat vain pahentuneet. Kehitysmaiden velkakriisiin ei toistaiseksi ole löydetty ratkaisua. Tämä varjostaa maailmantalouden kehitysnäkymiä. Taloudellisten ongelmien ohella kehitysmaita vaivaavat sosiaalisen ja poliittisen kehityksen hitaus sekä ympäristön saastuminen ja osin jopa järjestelmällinen tuhoaminen.
Suomi on vuodesta 1972 noudattanut yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa YK:n kauppa- ja kehitysmaakonferenssin (UNCTAD) suosittelemaa yleistä tullietuusjärjestelmää (GSP), jonka tarkoituksena on kehitysmaatuonnin helpottaminen. Suomen tullietuuskäytäntö on kuitenkin pohjoismaiden tiukin. Järjestelmää on laajennettava kattamaan kaikki hyödykkeet vähiten kehittyneistä maista (LLDC). GSP-etuuksien lisääminen ja eritoten LLDC-maiden kohtelun helpottaminen on suoritettava syksyllä 1990 Pariisissa pidettävään YK:n toiseen LLDC-maiden taloudellista tilaa käsittelevään konferenssiin mennessä.
Suomen kehitysmaapolitiikassa kehitysmaakaupan ohella keskeistä on kehitysyhteistyö. Suomen kehitysyhteistyön maksatuksissa on vihdoin saavutettava YK:n asettama 0,7 % bruttokansantuoteosuus. Monenkeskisen avun osuus tulee nostaa 40 prosenttiin. Kehitysyhteistyön infrastruktuurin, maa- ja metsätalouden ja sosiaalialan sektoreista on nykyisin perusteltua painottaa sosiaalista kehitystä. Suomen kehitysyhteistyössä tulee kunkin edellä mainitun sektorin osuus olla kolmannes.
Suomella on Namibian itsenäistyttyä 16 kehitysyhteistyön nimettyä kohdemaata. Kahdenvälinen apu tulee keskittää valittuihin kohdemaihin. Maittain jakamattomien ja alueelliseen yhteistyöhön varatut määrärahat turvaavat kehitysyhteistyöpolitiikassa tarvittavan joustavuuden, mutta tämä ei saa tapahtua poliittisen päätöksentekovallan kustannuksella.
Kansalaisjärjestöt ovat muodostuneet kehitysyhteistyön tärkeiksi ja useimmiten myös tehokkaiksi toteuttajiksi. Kansalaisjärjestöjen kautta kanavoitavan avun määrää on vastaisuudessa syytä edelleen lisätä. Kehitysjoukkotoimintaa on mahdollisuuksien mukaan laajennettava.
Kaikkein vähiten kehittyneille maille suunnattavan avun on oltava lahjamuotoista. Keskituloisille kehitysmaille on mahdollista suunnata nk. sekarahoitusta, joka voi koostua joko kehitysluotoista tai korkotuesta. Sekarahoituksessa on tärkeää, että sen avulla toteutettavat hankkeet täyttävät Suomen kehitysyhteistyössä yleisesti hyväksytyt laatuvaatimukset.
Kehitysyhteistyön määrän lisääntyessä on aiheellisesti kiinnitetty huomiota kehitysyhteistyömme hallinnon kykyyn selvitä kahdenvälisen avun tavoitteiden mukaisesta ja tehokkaasta perillemenosta. Myös monenkeskisen avun arviointiin on varattava riittävät voimavarat.
ULKOMAALAIS- JA PAKOLAISPOLITIIKKA
Suomi on sitoutunut YK:n kansalaisoikeuksien ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti takaamaan ihmisoikeudet kaikkien sopimusvaltioiden tuomiopiirissä oleville henkilöille. Näiden sopimusten mukaisen syrjintäkiellon samoin kuin taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisten oikeuksien toteuttaminen edellyttää ulkomaalaisten poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien sekä heidän oikeusturvansa vahvistamista Suomessa. Kaikille pysyvästi Suomessa asuville ulkomaalaisille on annettava oikeus osallistua myös poliittiseen toimintaan ja liittyä puolueisiin. Heille on tietyn oleskeluajan jälkeen myönnettävä äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa.
Suomen pakolaispolitiikassa on kolme tasoa. Osana ulkopolitiikkaansa ja erityisesti YK:n toiminnassa Suomi pyrkii vaikuttamaan kansainväliseen järjestelmään ja muihin maihin siten, että pakolaisuutta synnyttäviä olosuhteita ei lainkaan muodostuisi. Toiseksi Suomi avustaa kehitysyhteistyövaroillaan kohteita, joilla vähennetään pakolaisuutta ja lievennetään sen seurauksia. Tällöin tuetaan erityisesti YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun kautta pakolaisleireillä asuvia pakolaisia. Kolmantena tasona Suomen pakolaispolitiikkaa on pakolaisten vastaanottaminen Suomeen.
Vastaanotettavien pakolaisten määrää on suunnitelmallisesti lisättävä siten, että heidän määränsä kasvaa tuhanteen pakolaiseen vuodessa 1990-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen 1990-luvulla vuosittainen pakolaiskiintiö tulisi vakiintua tälle tasolle vuoteen 2000 saakka.
KOKOOMUKSEN KANSAINVÄLISET SUHTEET
Kokoomus toteuttaa omaksumaansa ulko- ja kansainvälispoliittista linjaa myös omien kansainvälisten suhteidensa avulla. Kansallisesti vastuunalaiselle puolueelle on luontevaa, että omissa kansainvälisissä yhteyksissään kokoomus tukee Suomen ulkopoliittista linjaa sekä siinä ajankohtaisina heijastuvia pyrkimyksiä ja aloitteita. Tämän kansallisen lähtökohdan lisäksi puolueen toimintaa säätelee valittu aatteellinen perusratkaisu, joka humaanilla tavalla korostaa rauhan ja aseidenriisunnan välttämättömyyttä, ihmisarvoisen elämän turvaamista ihmiskunnan jokaiselle jäsenelle sekä ristiriitojen yhteistyöllä tapahtuvaa ratkaisua.
Perinteisimmät yhteydet kokoomuksella on pohjoismaisiin veljespuolueisiin. Pohjoismaiden yhteistyön perustana ovat samankaltaiset arvot ja yhteiskuntanäkemys, monin kohdin yhteinen historia sekä hedelmällinen ja useat elämänalueet kattava yhteistyö. Kokoomus toimii osaltaan siten, että Länsi-Euroopan yhdentymiskehityksessä täysimääräisesti kyetään hyödyntämään pohjoismaisen yhteistyön kokemus ja maiden kesken vallitsevat yhteiset edut osana EFTA-kokonaisuutta.
Puolueen läntinen yhteistyö tapahtuu pääosin Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU)ja Kansainvälisen Demokraattisen Unionin (IDU) puitteissa. Kokoomuksen jäsenyys näissä konservatiivisten, kristillisdemokraattisten ja keskustaoikeistolaisten puolueiden yhteistyöjärjestöissä tukee pyrkimystä edistää puolueen omia ja Suomen ulkopoliittisia tavoitteita. Kokoomus kiinnittää erityistä huomiota myös Euroopan Neuvoston ja Euroopan Parlamentin konservatiivisiin ja kristillisdemokraattisiin puolueryhmittymiin pyrkimyksenään Euroopan yhdentymiskehityksen entistä tiiviimpi seuraaminen.
Kokoomuksen yhteydet sosialistisiin maihin ovat voimallisesti lisääntyneet viimeksi kuluneina vuosina. Merkittävästi syventyneet suhteet Neuvostoliittoon ovat erityisen tärkeitä tilanteessa, jossa maan uudistuspolitiikka vaikuttaa niin suomalais-neuvostoliittolaiseen yhteistyöhön kuin laajemmin koko kansainväliseen politiikkaan. Puolue kehittää edelleen yhteyksiään Unkariin, Puolaan, Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan ja Tsekkoslovakiaan. Puolue kehittää yhteyksiä myös muihin sosialistisiin maihin omien kansainvälispoliittisten tavoitteiden pohjalta.
Suhteet kehitysmaihin ja eritoten niissä toimiviin vapautusliikkeisiin ovat viime vuosina saaneet vakiintuneen sijansa kokoomuksen kansainvälisessä toiminnassa. Oman solidaarisuus- ja kehitysyhteistyönsä lisäksi puolue toimii yhteistyössä maamme muiden kansalaisjärjestöjen kanssa inhimillisten perusoikeuksien toteuttamiseksi myös kehitysmaiden kansoille.