Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/39
Kansallinen Kokoomus
Kokoomuksen liikennepoliittinen ohjelma
- Puolue: Kansallinen Kokoomus
- Otsikko: Kokoomuksen liikennepoliittinen ohjelma
- Vuosi: 1973
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
KANSALLISEN KOKOOMUKSEN LIIKENNEPOLIITTINEN OHJELMA
SISÄLLYSLUETTELO
I JOHDANTO
II LIIKENTEEN HALLINTO JA TUTKIMUS
III LIIKENNETURVALLISUUS
IV ALUEELLISET ONGELMAT LIIKENTEESSÄ
V HENKILÖLIIKENNE
A. Joukkoliikenne
a. Linja-autoliikenne
b. Taksiliikenne
c. Raideliikenne
B. Yksilöllinen liikenne
a. Kevyt liikenne
b. Henkilöautot ja pysäköinti
VI TAVARALIIKENNE
VII VESILIIKENNE
A. Kauppamerenkulku
B. Pienveneliikenne
VIII LENTOLIIKENNE
KANSALLISEN KOKOOMUKSEN LIIKENNEPOLIITTINEN OHJELMA
Hyväksytty kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa 15.11.1973
I JOHDANTO
Porvarillisen politiikan tavoitteena on yksityisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksien ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen. Päämäärään on pyrittävä sekä laadullisin että määrällisin keinoin. Sosiaalinen valintatalous tarjoaa valinnanmahdollisuuksien lisäämiselle määrälliset edellytykset. Toisaalta se luo myös edellytykset taloudelliselle toiminnalle, jossa painotetaan jokaisen ratkaisun merkitystä yksityisen ihmisen kannalta. Tällöin on tuotanto ja kulutus sekä tavaroiden, palvelusten ja työtilaisuuksien tarjonta järjestettävä siten, että edellytykset yksilölliselle valinnalle muodostuvat mahdollisimman laajoiksi.
Liikennepolitiikalla on pyrittävä parantamaan edellä esitettyjen perustavoitteiden mukaisesti ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Toisaalta on jo suunnitteluvaiheessa sijoitettava jokapäiväiset toiminnot siten, että ne ovat ihmisten tavoitettavissa ja käytettävissä mahdollisimman vähän liikennettä aiheuttaen. Liikennepolitiikassa on taattava kansalaisten mahdollisuus vapaasti valita sopivin liikkumismuoto ja eri liikennemuotojen tasavertainen kilpailu. Kun se eräissä tapauksissa ei ole mahdollista, vaaditaan avointa kustannusten selvittelyä sekä julkisen vallan menojen ja tulojen kannalta kustannusvastaavuutta. Kun joissakin tapauksissa, kuten aluepoliittisista syistä, subventointi on välttämätöntä, on päätöksentekijöille selvitettävä tuen määrä ja perusteet. Liikennepolitiikan tavoitteiksi on näin ollen asetettava, että
- eri alueilla asuvilla kansalaisilla ja eri talousalueille sijoittuneilla yrityksillä on tarjolla kysyntää vastaava määrä laadultaan sopivia liikennepalvelulta kohtuulliseen hintaan,
- liikennepalvelut voidaan tarjota kansantaloudelle mahdollisimman alhaisin kustannuksin,
- liikennepalvelut pitkällä tähtäyksellä perustuvat kustannusvastaavuuteen.
Tietoliikenteen osalta yksittäiset kannanotot on esitetty puolueen viestintäpoliittisessa ohjelmassa.
II LIIKENTEEN HALLINTO JA TUTKIMUS
Liikennepoliittisessa päätöksenteossa on noudatettava samoja kansanvaltaisia periaatteita kuin kaikessa muussakin poliittisessa päätöksenteossa. Tältä pohjalta on lisättävä kansanvaltaisesti valittujen luottamusmieselinten asemaa päätöksenteossa. Parlamentaarisen liikennekomitean työtä jatkamaan on perustettava pysyvä, eduskunnan voimasuhteiden mukaisesti valittu liikenneneuvosto.
Liikenteen hallinto ja liikennepolitiikan johtaminen ministeriötasolla on keskitetty pääasiassa liikenneministeriölle, joskin meriliikenteen johtaminen kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriön toimintapiiriin. Edellisten ministeriöiden lisäksi maa- ja metsätalousministeriön sekä sisäasiainministeriön toimialaan kuuluu tehtäviä, joiden voidaan laajasti ottaen katsoa kuuluvan liikenteen hallintoon. Valtiovarainministeriö ja osittain myös sosiaali- ja terveysministeriö sekä työvoimaministeriö vaikuttavat kannanotoillaan ja päätöksillään vero- ja tariffikysymyksistä sekä investointi- ja käyttömenoista merkittävästi liikennepolitiikkaan.
Vallan hajautuksen periaatteen mukaisesti on lääni-, alue- ja kuntatason liikennepoliittisten elinten vaikutusmahdollisuuksia laajennettava. Tämän vuoksi on myös läänintasolle luotava luottamusmiehistä koostuva päätöksentekoelin. Siihen saakka kunnes uusi elin on saatu aikaan, on luottamusmiesten päätösvaltaa alueellisessa liikennesuunnittelussa lisättävä seutukaavaliittojen toimintaa tehostamalla.
Liikenteen tutkimus on nykyisin laajalti hajautettu sekä julkisille että yksityisille elimille. On vastustettava pyrkimyksiä tutkimuksen keskittämiseksi, koska tutkimus virastoissa on ollut pakko kohdistaa ensisijaisesti rutiini- ja sovellutustutkimuksiin, tavoite- ja perustutkimus on jäänyt liian vähäiseksi. Liikennealan tutkimuksen saatua ohjaamatta ja järjestämättä kehittyä eri suunnilla vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa ovat mm. kuljetus- ja liikennetaloudelliset tutkimukset maassamme lähes kokonaan jääneet huomiota vaille. Edellä esitettyjen ja monien muiden puutteiden ja heikkouksien poistamiseksi on liikennealan tutkimustoimintaan myönnettävä enemmän varoja. Tutkimusten tulokset on julkistettava tehokkaasti.
III LIIKENNETURVALLISUUS
Liikenneympäristöä on rakennettava nykyistä turvallisemmaksi suunnittelemalla liikennejärjestelyt selväpiirteisiksi ja helposti tajuttaviksi. Liikenteelliset risteyskohdat on merkittävä selvästi. Eri kulkumuodot on erotettava toisistaan.
Keskeinen liikenneturvallisuuteen vaikuttava tekijä on ihmisten asennoituminen. Liikenneopetuksessa ja -valistuksessa on pyrittävä saamaan ihmiset ymmärtämään, että itse kukin on omalta osaltaan vastuussa liikenteen turvallisuudesta. Lainsäädännön kehittämisen ja soveltamisen avulla on häikäilemättömyys liikenteessä, tahallinen ja törkeän tuottamuksellinen vaaran aiheuttaminen saatettava ankarasti rangaistuksi. Asennekasvatus edellyttää peruskoulun liikenneopetuksen lisäämistä ja erilaisten turvallisuuskampanjoiden käymistä. On pyrittävä siihen, että autojen ja moottoripyörien mainonnassa korostetaan turvallisuustekijöitä.
Vakavimpien liikenneonnettomuuksien syiden selvittämistä varten on ylläpidettävä virallisia, pysyviä tutkijalautakuntia. Onnettomuuksia tutkittaessa on pyrittävä selvittämään erityisesti liikenneympäristön vaikutus.
Turvallisuuden lisäämiseksi on kiinnitettävä huomiota ajoneuvon kuljettajan terveydentilaan. Tarvittaessa on toistuvasti onnettomuuksia aiheuttavilta kuljettajilta peruutettava ajolupa pysyvästi tai määräajaksi.
Nopeusrajoituksia on käytettävä harkitusti, joustavasti ja johdonmukaisesti. Niiden tulee vastata tien standardia, liikenteen määrää ja mahdollista onnettomuusriskiä.
Ajoneuvojen turvallisuutta on lisättävä. Autoverotusta on muutettava siten, että se suosii rakenteeltaan ja varustukseltaan turvallisia ajoneuvoja. Turvavyön käyttö yksityisten henkilöautojen etuistuimilla on säädettävä pakolliseksi.
Moottoripyöräonnettomuudet ovat olleet voimakkaasti nousussa viime aikoina. Yhtenä syynä tähän on suurempien, vaikeammin hallittavien pyörien yleistyminen. Moottoripyörien sallitulle koolle on asetettava yläraja. Auton ajokortin haltijalta on vaadittava erillinen tutkinto haluttaessa pätevyyttä myös moottoripyörän kuljettamiseen. Moottoripyörän kuljettajalle ja matkustajalle on säädettävä kypärän käyttö pakolliseksi.
Asetettujen määräysten noudattamista ja yleistä ajotapaa on valvottava tehokkaasti. Liikennevalvonnan tehostaminen edellyttää nykyistä suurempia määrärahoja liikennepoliisille sekä kalusto- että palkkamenoihin.
Ajoneuvokatsastusta on kehitettävä. Katsastusta varten on saatava asianmukaiset tilat ja laitteet. Katsastushenkilökunnan määrää on lisättävä.
Tasoristeysonnettomuuksien vähentämiseksi on risteyskohdat rakennettava eritasoliittymiksi tai varustettava sähköisin turvaleittein. Liikenneturvallisuuden kannalta tarpeellisissa kohdin rautatiet on aidattava.
Vesiliikenteessä toimenpiteet on kohdistettava hukkumisonnettomuuksien ja pienveneillä tapahtuvien onnettomuuksien vähentämiseen ja entistä turvallisempien laivaväylien sekä merenkulun turvalaitteiden rakentamiseen.
IV ALUEELLISET ONGELMAT LIIKENTEESSÄ
Harvaan asutuilla seuduilla julkisen henkilöliikenteen palvelutaso on monin paikoin alentunut. Linja-autoliikenteen vuoroja on vähennetty ja reittejä on lopetettu. VR on myös vähentänyt liiketaloudellisesti kannattamatonta paikallisliikennettä. Tulotasoltaan siihen kykenevät ovat usein hankkineet oman auton, joka on mahdollistanut heille palvelutason paranemisen.
Liikennepalvelujen käyttäjien kannalta tilanne on jatkuvasti huononemassa. Tähän vaikuttaa maan sisäinen muuttoliike, joukkoliikenteen kustannustason huomattava nousu ja osittain myös henkilöautokannan kasvu. Liikennepalvelujen supistuminen on vähentänyt harvaanasuttujen seutujen asukkailta valinnanvaihtoehtoja ja osaltaan voimistanut muuttoliikettä ja keskittymistä.
Harvaanasuttujen seutujen liikennepalvelujen vähimmäistaso on taattava. Tämä edellyttää joukkoliikenteen riittävän tiheää reitistöä sekä vuoromäärän ylläpitämistä. Yksityisten ja postin linja-autoliikenteen, taksiliikenteen ja koululaiskuljetusten sekä VR:n paikallisliikenteen välistä yhteistyötä on edistettävä. Palvelutason parantamiseksi ja kokonaiskustannusten vähentämiseksi voidaan nykyistä linja-autoliikennettä siirtää osittain yksityisten hoitoon.
Kun VR:n paikallisliikennettä joudutaan vähentämään, niin muun joukkoliikenteen avulla on turvattava kysynnän vähimmäistaso. Harvaan asutuilla seuduilla pitää antaa yhteiskunnan erityistukea liikenteelle.
Teiden hoitoon käytettävien varojen vähäisyys on aiheuttanut erityisesti sora- ja öljysorapintaisten teiden kunnon huononemista. Teiden perusparannuksiin ja kunnossapitoon on osoitettava riittävästi lisää varoja. Tieverkosto on paikoitellen myös liian harva.
Suurten yhdyskuntien liikenneongelmat johtuvat pääasiassa niiden asukasmäärän lisääntymisestä ja autokannan voimakkaasta kasvusta. Uuden asutuksen sijoittaminen yhdyskuntien reuna-alueille ja työpaikkojen sekä palvelujen keskittyminen vanhoihin keskustoihin on virheellinen suunnittelutapa, joka tarpeettomasti lisää liikennettä. Katuverkostoa ei ole rakennettu liikenteen rajattoman kasvun varalta. Uusia kaupunginosia rakennettaessa ja vanhoja saneerattaessa on pyrittävä maankäytön ja liikenneverkon samanaikaiseen suunnitteluun.
Ihmiset kokevat liikenneongelmat ajankäyttöä rajoittavina, paikoitusongelmina, taloudellisten kustannusten lisääntymisenä ja liikenneturvattomuutena sekä meluna ja ilman saastumisena. Kunnallistalouden ongelmia ovat erityisesti yhdyskuntasuunnittelun vaikeutuminen ja väyläinvestointien kasvu.
Liikenneongelmien ratkaisemiseksi on yhdyskuntien suunnittelussa otettava liikennetarpeen vähentäminen erääksi tavoitteeksi. Työpaikkoja ja palveluja on hajautettava toimiviin aluekeskuksiin. Joukkoliikenteen palvelutasoa on parannettava mm. siten, että joukkoliikenteen sujuvuutta parannetaan varaamalla sille omia kaistoja ja katuja sekä parantamalla kaluston tasoa. Erityisesti yhdyskuntien vanhoissa keskustoissa on pyrittävä säilyttämään ehjä miljöö mm. luopumalla uusien liikenneväylien rakentamisesta. Liikennesäännöstöä uudistamalla on parannettava joukkoliikenteen sujuvuutta.
V HENKILÖLIIKENNE
A. Joukkoliikenne
Uusia asuntoalueita suunniteltaessa tulee joukkoliikenne ottaa huomioon jo kaavoitusvaiheessa. Alueille on varattava joukkoliikennettä suosivat väylät ja palvelut on sijoitettava niiden varrelle kävelyetäisyyksien päähän. Väyliä tulee voida alueen laajetessa jatkaa siten, että niiden teho säilyy korkeana myös laajennetulla alueella. Terminaalit on sijoitettava siten, että mahdolliset siirtoyhteydet muihin joukkoliikennevälineisiin ovat vaivattomat.
a. Linja-autoliikenne
Linja-autoliikenne on kehittynyt maassamme mm. rautatieverkostoon verrattuna suhteellisen laajaksi ja palvelukykyiseksi. Maassamme on eräs Euroopan kattavimpia linja-autoliikenteen verkkoja.
Linja-autoliikenteen verotuksen avulla voidaan keskeisesti vaikuttaa tariffeihin. Joukkoliikenteen tukemista on edistettävä muuttamalla verotusta esim. polttoaineen ja kaluston osalta.
Liikennepolitiikkaa linja-autojen osalta tulee kehittää siten, että toisaalta liikenteen turha päällekkäisyys ja toisaalta liikennepalveluiden puuttuminen voidaan poistaa jo nykyisellä kapasiteetilla. Joukkoliikenteen linjoista ja vuorotiheydestä on laadittava seudulliset suunnitelmat, joiden mukaan liikennelupia voidaan myöntää. Liikennelupien myöntämistä ei näinollen tule myöskään siirtää yksinomaan paikallisille hallintoelimille, koska tällöin saattavat läpikulkevan liikenteen toimintaedellytykset tarkoituksetta vaarantua.
Liikenteen kehittämisen tulee perustua jo olemassaolevaan valtaosin yksityisen sektorin hoitamaan liikennejärjestelmään.
b. Taksiliikenne
Taksiliikenne on joukkoliikenteen muodoista palvelutasoltaan korkein. Vanhuksille ja vammaisille se on käyttökelpoisin joukkoliikennemuoto. Julkisista varoista on korvattava sosiaalisten kuljetuspalveluiden tarvitsijoille heidän kulunsa.
Taksimaksujen säilyttämiseksi kohtuullisena on välilliset kustannukset, kuten taksiasemat, autotilausjärjestelmät ja muut puitteet rakennettava kunnan toimesta. Taksiliikenteessä käytettävän kaluston hankintoihin sisällytetty autoverotus on poistettava ja sovellettava siihen nähden samaa menettelyä kuin mitä toteutetaan muiden työkoneiden ja -välineiden kohdalla.
Taksien tariffeja määrättäessä on otettava huomioon taksien työajat kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina ja huolehdittava, että taksimiehet saavat oikeudenmukaisen korvauksen sunnuntai- ja ylityöstä.
Taksiliikenteen säilyttäminen joustavana edellyttää sen perustamista tulevaisuudessakin yrittäjyyteen ja kannattavuuteen. Uusia liikennelupia myönnettäessä on etusijalle asetettava taksiliikenteessä toimineet kuljettajat.
Valtion ja kuntien ajoja on mahdollisimman paljon siirrettävä taksien suoritettavaksi. Yksityisille liikelaitoksille on myös suositeltava taksien käyttöä. Harvaanasutuilla alueilla taksit voivat hoitaa kuljetustehtäviä linja-autoja taloudellisemmin. Tähän on kuntien luotava edellytykset.
Taksiliikenteen sujuvuutta on lisättävä. Takseille on varattava pysähtymispaikkoja erityisesti kaupunkien keskustoissa. Taksiliikenteelle on suotava samat oikeudet kuin muulle joukkoliikenteelle, esim. linja-autokaistojen käyttöoikeus. Taksitoimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä on oltava yhteistyössä alan järjestöjen kanssa.
c. Raideliikenne
Teknisiltä ja taloudellisilta ominaisuuksiltaan rautatiet soveltuvat lähinnä suurien ihmismäärien palvelemiseen. Rautateiden käyttöä näihin tehtäviin tukevat myös ympäristön suojeluun ja liikenneturvallisuuteen liittyvät syyt. Rautateiden sähköistystä on jatkettava ja saatettava kaikki eniten liikennöidyt radat sähköistyksen piiriin.
Henkilöliikenteessä suuria matkustajamääriä syntyy sekä Väestökeskusten välisessä kaukoliikenteessä että suurempien kaupunkien paikallisliikenteessä. Rautateiden kaukoyhteysverkko muodostaa maan eri osat ja väestökeskukset kattavan kaukoliikenteen perusverkon. On rakennettava maan eteläiset asutus- ja teollisuuskeskukset yhdistävä rata.
Rautateiden henkilöliikenne tarvitsee hyvin järjestetyn syöttöliikenteen ja jatkoyhteysmahdollisuudet. Tätä pyrkimystä tukee yhdistettyjen rautatie- ja linja-autoasemien eli ns. keskusasemien rakentaminen. Rautateiden kaukoyhteysverkkoon niveltyvä jatkoyhteys on perusteltu, koska näin kytketään myös muualla kuin väestökeskuksissa asuvat tähän perusverkkoon. Lisäksi on huomattava, että jatkoyhteyksien tehostaminen palvelee samalla haja-asutusalueiden väestöä keskuksiin suuntautuvilla matkoilla.
Raideliikennettä voidaan käyttää tehokkaasti lyhyen matkan liikenteessä hyväksi erityisesti tiheimmin asutuilla seuduilla. Rautateiden sähköistyksen myötä on syytä edistää rautateiden paikallisliikenteen edellytyksiä suurimpien kaupunkien ympäristöissä.
B. Yksilöllinen liikenne
a. Kevyt liikenne
Kevyt liikenne on paikallisliikenteessä lyhyillä matkoilla sekä yksityis- että julkistaloudellisesti edullinen liikennemuoto. Sen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat vähäisemmät kuin niinkään muun liikennemuodon. Liikennesuunnittelussa on otettava huomioon jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vaatimukset. Tällöin on kiinnitettävä huomiota liikenneturvallisuuteen, toimivuuteen ja viihtyvyyteen, jotka edellyttävät kevyen liikenteen ja moottoriajoneuvoliikenteen erottelua siinä laajuudessa ja muodossa kuin mitä se olosuhteista riippuen on mahdollista. Vilkkaimpien maanteiden viereen on tehtävä erilliset jalankulku- ja pyörätiet, jotka lisäävät myös ajoneuvoliikenteen turvallisuutta. Myös maaseudun taajama-alueilla ja asutuskeskusten reunamilla on saatava jalkakäytävät ja ajoradan reunaan erilliset pyöräilykaistat. Yhdyskuntien sisäinen liikenne on suunniteltava joustavaksi myös jalankulku- ja pyörätiestöjen osalta. On huolehdittava jalkakäytävien riittävästä leveydestä, samoin siitä, että suojateitä on riittävästi ja että ne on merkitty kyllin näkyvästi. Teiden valaistukseen on kiinnitettävä nykyistä suurempaa huomiota. Heijastimien käyttöä on lisättävä.
Suurimmissa kaupungeissa on luotava keskustaan jalankulkualueista ja -kaduista sekä korttelien sisäisistä käytävistä muodostettava turvallinen jalankulkuverkosto. Asuntoalueita suunniteltaessa on pyrittävä ratkaisuihin, joissa eri palvelupisteisiin ja liikenneverkkoon voidaan johtaa erilliset kevyen liikenteen reitit. Liikenne on jäsenneltävä siten, että läpikulkuliikenteen katujen rajaamien kortteliryhmien sisälle saadaan rauhoitettuja katuosuuksia. Rauhoitetun kortteliryhmän laidoille on varattava riittävät paikoitustilat. Koulujen, lastentarhojen, sairaaloiden ja vanhainkotien sijoittelussa ja niiden ympäristön liikenneratkaisuissa on painotettava näitä laitoksia käyttävien riskialttiiden ryhmien asemaa. Liikennesuunnittelussa yleensäkin on otettava huomioon lasten, vanhusten ja liikuntavammaisten henkilökohtaiset tarpeet. On kehitettävä kansanvaltaisia elimiä siten, että paikallisten asukkaiden kokemukset ja toivomukset käytetään hyväksi suunnittelussa.
b. Henkilöautot ja pysäköinti
Nopea autoistuminen on pääasiassa seurausta tulotason noususta ja henkilöauton käyttäjälleen tarjoamasta, useissa olosuhteissa hyvästä palvelutasosta. Erityisesti osalle harvaanasuttujen seutujen ihmisistä henkilöautosta on tullut ratkaisu liikenneongelmiin. Myös vapaa-ajan liikenteessä henkilöauto on käyttökelpoinen liikenneväline.
Liikenteessä on turvattava mahdollisimman laaja kulkutavan vapaus. Tämä edellyttää kapasiteetiltaan kohtuullista liikenneverkkoa sekä erityisesti pien-tiestön nykyistä parempaa kunnossapitoa.
Pienissä ja keskisuurissa yhdyskunnissa ei ole yleensä syytä rajoittaa henkilöauton käyttöä lukuunottamatta liikenteellisesti vaikeita keskusta-alueita. Suurissakin yhdyskunnissa voidaan henkilöautoliikenne säilyttää rajoittamattomana keskustan ulkopuolella ja keskustan läpikulkuliikenteen väylillä. Asuntoalueilla on moottoriajoneuvoliikenne pyrittävä keskittämään tietyille väylille. Näin luodaan edellytyksiä liikenneturvallisuuden sekä meluntorjunnan tehostamiselle.
Muutamissa suurimmissa kaupungeissamme on pääosin rajoittamaton henkilöautoliikenne aiheuttanut lisääntyessään huomattavia ympäristöhaittoja, kaupunkimiljöön asteittaista huonontumista, suuria väylien investointi- ja hoitokustannuksia sekä joukkoliikenteen hidastumista. Näissä olosuhteissa joudutaan erityisesti keskustaan suuntautuvaa työmatkaliikennettä henkilöautojen osalta rajoittamaan. Keinoina on käytettävä joukkoliikenteen palvelutason nostamista ja tilanteeseen sopivaa pysäköintipolitiikkaa.
Yhdyskuntien liike- ja työpaikkakeskustoissa noudatettava pysäköintipolitiikka on väline, jolla vaikutetaan paitsi pysäköintiin myös koko liikenteeseen. Kunnan omilla, kansanvaltaisilla elimillä on oltava mahdollisimman suuri päätäntävalta noudattaa kussakin yhdyskunnassa tavoiteasettelua vastaavaa pysäköintipolitiikkaa.
Pysäköinnissä on pidettävä tavoitteena asukkaiden autojen säilytyksen järjestämistä asunnon välittömässä läheisyydessä. Uusilla ja saneerattavilla asuntoalueilla on pysäköinti järjestettävä keskitetysti siten, että rakennusten piha-alueet jäävät lasten ja vapaa-aikakäyttöön.
Erityisesti vanhoilla asuntoalueilla pysäköinti aiheuttaa ongelmia sekä auton omistajille että muille asukkaille. Tällöin kadunvarsipysäköinnin salliminen on usein ainoa ratkaisu, jolla vältetään pihamaiden muuttaminen paikoitustiloiksi.
Useimmissa yhdyskunnissa voidaan pitää tavoitteena kysyntää vastaavaa pysäköintipaikkatarjontaa riittävän lähellä työpaikkoja ja asiointipisteitä. Pysäköintilaitosten määrää ja sijoittumista on ohjailtava kunnan toimesta. Itse laitosten rakentaminen ja ylläpito voi tapahtua joko yksityisten toimesta tai yhdessä näiden ja kunnan kanssa. Pysäköintipaikkojen tarjonta ja noudatettava hinnoittelu on nähtävä suurissa asutuskeskuksissa keinoina vaikuttaa kulkumuotojakaumaan ja liikenteen sujuvuuteen.
VI TAVARALIIKENNE
Maamme tiestön käyttöastetta on pyrittävä kohottamaan entisestään erityisesti tavarakuljetusten osalta. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota tiestön ajokantavuuden suurentamiseen. Tavaraliikenteessä on korostettava sitä, että maantie- ja rautatieverkostot täydentävät toisiaan.
Tavaraliikenteessä tavaralähetysten määrä riippuu paitsi lähettäjien ja vastaanottajien alueellisesta jakaumasta myös tavaralähetysten yhdistämismahdollisuuksista. Tällaisen yhdistämisen mahdollistamiseksi on tehostettava rautateiden ja kuorma-autoliikenteen yhteistyötä. On pyrittävä aikaansaamaan yhdistettyjä kuljetusketjuja ja tehostamaan terminaalitoimintaa. Kaupunkien keskustoissa on vähittäismyymälöitä varten varattava pysäköintiruutuja tavarakuljetuksia varten.
Ammattimainen kuorma-autoliikenne on maassamme pienyrittäjävaltaista. Huolimatta yrityskoon pienuudesta on tätä liikennemuotoa kyetty kehittämään melko pitkälle. Keskitetyn kuljetusjärjestelmämme ansiosta meillä on mahdollista laadullisesti ja määrällisesti hoitaa vaaditut kuljetukset suhteellisen pienellä kuljetuskalustolla.
Kansainvälinen kuorma-autoliikenne muodostaa merkittävän tekijän uusviennissä ja tuonnissa. Tämän liikennemuodon toimintaedellytykset tulee turvata pyrkimällä ajoneuvojen akseli- ja telipainoissa sekä ajoneuvojen pituuksissa kansinväliselle tasolle.
Autokuljetusalan sosiaalisen lainsäädännön kehittelyssä tulee ottaa huomioon maamme pitkät etäisyydet ja kuljetustyön erityispiirteet. Tällöin on pyrittävä kuljettajien ja kuljetusalan työntekijöiden työaikojen ja työolosuhteiden parantamiseen. Näitä päämääriä edistetään myös tehostamalla valvontaa.
Kehitysalueiden yritystoiminta tulee saattaa samoihin kilpailullisiin lähtöasemiin niitä paremmassa asemassa olevien alueiden yritysten kanssa. Kehitysalueiden kuljetustuen avulla vähennetään yritysten kuljetuskustannuksia. Tuki tulee myöntää samassa suhteessa kaikilla kuljetusmuodoilla tapahtuviin kuljetuksiin. Eräinä kainoina kehitysalueiden kuljetusten kehittämisessä ovat polttoaineiden hinnan porrastaminen sekä verohelpotukset.
Ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kuljetusmaksujen hintasäännöstely tulee lakkauttaa.
Valtion laitosten ja virastojen tulee mahdollisimman suuressa määrin siirtyä ammattimaisen kuorma-autoliikenteen palvelusten käyttämiseen. Valtion ja kuntien harjoittaman kuorma-autoliikenteen tarifioinnin tulee tapahtua kustannusvastaavuusperiaatteen mukaan.
VII VESILIIKENNE
A. Kauppamerenkulku
Kauppalaivastomme tasepoliittinen tehtävä vaihtotasetta tukevana tulon tuojana on varsin merkittävä. Kauppalaivastomme osuus ulkomaankauppamme kuljetussuoritteesta on kuitenkin vain runsas kolmannes. Tavoitteeksi tulee asettaa ulkomaankauppamme kuljetustehtävän suorittaminen mahdollisimman suuressa määrin kotimaisilla aluksilla. Kauppalaivastomme suorituskyky ja taloudellisuus ovat olennaisia edellytyksiä vientiteollisuudellemme, joka tarvitsee jatkuvia säännöllisiä merikuljetuksia. Erityisesti maallamme tulee olla talvimerenkulkuun soveltuva kauppalaivasto. Myös kolmansien maiden välistä rahtiliikennettä on kehitettävä.
Alusten rakenteelle asettaa talvimerenkulku erikoisvaatimuksia. Nuo vaatimukset pystyy suomalaisten telakoiden ammattitaito tyydyttämään, ja siitä syystä kotimaisten varustamojen alustilaukset on suunnattava suomalaisille telakoille. Arktisten merialueiden kehittyvästä liikenteestä on syntynyt uusi markkina-alue niin suomalaisille jäävahvistetuille aluksille kuin tällaisten alusten rakentamiseen erikoistuneille telakoillemme.
Alushankintojen helpottamiseksi on varustamoille myönnettävä pitkäaikaisia halpakorkoisia uudisrakennuslainoja ja alushankintojen rahoittamiseen tarvittaville luotoille valtiontakauksia. Veropolitiikalla on turvattava kauppalaivaston jatkuva kehitys. Telakoille on myönnettävä pitkäaikaisia halpakorkoisia investointiluottoja sekä valtiontakauksia toimitusluotoille. Kotimaiset alustoimitukset on otettava vientiluottoa vastaavan järjestelmän piiriin.
Sisävesiliikenteen matkustajaliikennettä on pyrittävä tukemaan.
Kannattavuusselvityksiin perustuen on laadittava yleissuunnitelma kanavien rakentamiseksi helpottamaan sisävesiliikennettä. Samalla on tutkittava mahdollisuuksia nippu-uittotoiminnan lisäämiseksi.
B. Pienveneliikenne
Vapaa-ajan ja elintason lisääntyminen on mahdollistanut yhä useammalle ihmiselle pienveneilyn. Pienveneily on lisääntynyt sekä sisävesiliikenteessä että merenrannikkoliikenteessä.
Pienveneliikenteen edelleenkehittämiseksi on suunniteltava halvempia ja turvallisempia moottori- ja purjeveneitä. Moottoriveneissä on kiinnitettävä huomiota moottorien aiheuttaman melun ja saasteiden vähentämiseen. On saatava lisää pienvenesatamia ja leirintäalueita rannikoille ja sisävesistöön. Veneilyreiteille on luotava jätteidenkuljetusjärjestelmä. Asutuskeskuksissa on lisättävä laituripaikkojen lukumäärää kysyntää vastaavaksi. Pienveneiden saattamiseksi pois liikennöidyimmiltä väyliltä on kehitettävä pienveneväylästöä ja merkittävä väylät erikseen merikortteihin.
VIII LENTOLIIKENNE
Lentoliikenteellä on erityisesti ulkomaan henkilöliikenteessä nykyään jo ratkaiseva merkitys. Ulkomaan liikenteen tehokkaat toimintaedellytykset on turvattava siten, että lentokenttäverkostomme pystyy joustavasti palvelemaan niin teknisesti kuin määrällisesti nopeasti kehittyvän liikenteen tarpeita.
Ulkomaan liikenteessä on lähivuosien tavoitteeksi asetettava täyden kustannusvastaavuuden saavuttaminen lentokenttäverkostomme palvelujen osalta, kuitenkin pitäen silmällä suomalaisten lentoyhtiöiden toimintaedellytysten säilyttämistä mahdollisimman turvattuina.
Ulkomaan lentoliikenteen osalta on suomalaisten lentoyhtiöiden etuja ajettava kansainvälisellä tasolla kaksipuolisten lentoliikenneneuvottelujen, kansainvälisten järjestöjen ja järjestelyjenkin osalta. Tilauslentotoiminnan osalta on suomalaisten lentoyhtiöiden toimilupa- ym. perusedellytyksiä tuettava niin, että suomalainen matkustaja voi mahdollisimman paljon käyttää suomalaisia lentoyhtiöitä. Ulkomaan lentoliikenteen kova kansainvälinen kilpailu takaa toisaalta mahdollisimman halvat hinnat ja samalla laadun sekä tehokkuuden.
Kotimaan lentoliikenteen tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia henkilöliikenteestä yli 200-250 km:n etäisyyksien päässä olevien asutuskeskusten välillä. Lentoliikenne tarjoaa noissa tapauksissa nopeat ja kansantaloudellisesti edulliset yhteydet.
Kotimaan lentoliikennettä koskevassa tariffipolitiikassa ja toisaalta lentokenttäverkoston käytöstä valtiolle perittävien maksujen määräämisessä on toimenpiteet koordinoitava erityisesti rautateiden kaukohenkilöliikenteen kanssa. Lentoliikenne on asetettava yhtäläiseen asemaan kustannusvastaavuuskysymyksiä harkittaessa.
Alan liikennepalvelujen monipuolistaminen edellyttää pienlentokenttien rakentamista.