KOKOOMUKSEN NÄKÖKOHTIA MAATALOUSPOLITIIKASTA JA METSÄPOLITIIKASTA 1970

Sisällys

I KOKOOMUKSEN NÄKÖKOHTIA MAATALOUSPOLITIIKASTA
1. Maatalous kansantalouden osa
2. Maatalouspolitiikan yleistavoitteet
3. Tuotannon ohjaaminen
4. Tuotannon sopeuttaminen
5. Ammattikoulutus

II KOKOOMUKSEN NÄKÖKOHTIA METSÄPOLITIIKASTA
1. Metsän omistus
2. Metsäverotus
3. Metsätalouden organisaatio
4. Puun tuotannon tehostaminen
5. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittäminen
6. Metsäntutkimus
7. Metsäopetus
8. Metsätyövoiman tarve ja rakenne
9. Metsien moninaiskäyttö

KOKOOMUKSEN NÄKÖKOHTIA MAATALOUSPOLITIIKASTA JA METSÄPOLITIIKASTA 1970

Kansallisen Kokoomuksen hallituspoliittinen valiokunta on 4.2.1970 pitämässään kokouksessa hyväksynyt julkaistavaksi asettamiensa työryhmien laatimat muistiot maatalous- ja metsäpolitiikasta. Muistiot ovat kahden erillisen työryhmän laatimat, mutta asiayhteytensä takia on katsottu tarkoituksenmukaiseksi julkaista ne yhdessä.

I KANSALLISEN KOKOOMUKSEN NÄKÖKOHTIA MAATALOUSPOLITIIKASTA 1970

1. Maatalous kansantalouden osa

Maataloutta käsitellään usein vain työvoiman ja maan luovuttajana toisiin käyttötarkoituksiin. Maatalous on kuitenkin muuhun yhteiskuntaan ja talouselämään kiinteästi liittyvä elimellinen osa, jonka merkitys yhteiskuntamme elintarvikehuollon turvaajana on keskeinen.

Talouselämän ja ennen kaikkea työmarkkinain rakennemuutokset ovat aiheuttaneet sen, ettei maatilataloutta voida enää harjoittaa samoin edellytyksin kuin muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin. Tästä on aiheutunut tarve muuttaa maatalousyritysten rakennetta. Muutokset voivat kuitenkin tapahtua vain hitaasti. Sen seurauksena on ylimenokautena jouduttu maatalousväestön toimeentuloa hoitamaan monin sosiaalipoliittisin toimenpitein, jotka on kytketty maatalouspolitiikkaan. Rakennemuutosta on yhteiskunnan toimenpitein pyrittävä edistämään.

Uusien työpaikkojen luominen teollisuuden ja palveluelinkeinojen piiriin tukee tehokkaasti maatalouden kehittämistavoitteita.

2. Maatalouspolitiikan yleistavoitteet

Maataloustuotanto on maassamme pyrittävä pitämään niin suurena, että säännöllisissä oloissa saavutetaan keskimääräinen omavaraisuus ja poikkeuksellisissa oloissa voidaan omalla elintarviketuotannolla ja varmuusvarastoilla turvata välttämätön vähimmäistarve.

Vientituotantoa on syytä harjoittaa vain niitten tuotteiden osalta, joita voidaan myydä ulkomaille ilman mainittavaa vientitukea. Muitten maataloustuotteiden osalta tuotanto on pyrittävä pitämään niin pienenä, että vientitarvetta ei normaalioloissa esiinny.

Kansainvälisten taloudellisten yhdentymispyrkimysten sekä Euroopassa esiintyvän ylituotannon vuoksi kilpailu tulee maataloudenkin alalla kiristymään, jonka vuoksi oman maataloutemme kilpailu- ja sopeutumiskyvystä on pidettävä jatkuvasti huolta.

Maataloustuotteiden jalostusastetta on pyrittävä edelleen nostamaan voidaksemme runsaan työvoiman turvin lisätä mahdollisuuksiamme yhdentyvillä kansainvälisillä markkina-alueilla.

Vientitarpeen rajoittamiseksi on oman maan elintarvikemarkkinoitten varaamista kotimaiselle tuotannolle edelleen tehostettava.

Maatalous on luontaisesti yksityiseen yrittämiseen soveltuva tuotannonala. Luonnon tarjoamien edellytysten erilaisuus ja ihmisestä riippumattomien tekijöiden runsas vaihtelu voidaan parhaiten käyttää hyväksi perheyrityksien puitteissa.

Tavoitteena on pidettävä maatalousyrityksen yksityistaloudellisen kannattavuuden säilyttämistä ja kehittämistä niin, että maataloustyö antaa tasavertaisen ansiotason muihin aloihin verrattuna. Maataloudessa työskentelevien ihmisten määrä ja maatalousyritysten määrä on pyrittävä saamaan sellaiseksi, että riittävälle ansiotasolle luodaan edellytykset.

Vaikka maatalous jo nyt pystyy tuottamaan enemmän kuin kotimainen tarve edellyttää, olisi sen kehittämisen laiminlyöminen pitkällä tähtäyksellä virhe.

3. Tuotannon ohjaaminen

Tuotantosuunnan ohjausta on suoritettava pääasiassa hintapolitiikan avulla.

Tavoitteena tulee olla maatalouspolitiikan ja sosiaalipolitiikan erottaminen toisistaan ja maatalouden kehittäminen sellaiseksi, että sitä voidaan säädellä pääasiassa talouspolitiikan keinoilla.

Maataloustuotannon kokonaistavoitteiden puitteissa on maataloutta kehitettävä niin, että sen teknillinen ja taloudellinen kilpailukyky saadaan niin korkeaksi kuin se meidän olosuhteissamme on mahdollista.

Maatalouspoliittisella ohjauksella on tuotantoa suunnattava myyntimahdollisuuksiin sopeutuvaksi ja erilaiset alueelliset edellytykset mahdollisimman tehokkaasti hyväksi käyttäväksi.

Alueellisessa tuotannon ohjauksessa on luontaisten edellytysten ohella kiinnitettävä entistä enemmän huomiota kotimaisten markkina-alueitten sijaintiin ja kulutuskysyntään nimenomaan sellaisten tuoretuotteiden kuin kulutusmaidon ja vihannesten tuotannon sijoittumisessa.

Maatalouden tilakohtaisen kehittämisen avainkysymyksenä on erikoistuminen. Se puolestaan edellyttää riittävää pääomien saantia. Kun maatalouspääomien puute suurelta osalta on seurausta sisarosuuksien lunastamisesta, voitaisiin sitä helpottaa sallimalla sisarosuuksien lyhennyseristä osittainen vähennysoikeus tulosverotuksessa.

Sopimusviljelytoimintaa on elintarviketeollisuuden raaka-ainehankinnassa ja siementuotannossa edelleen kehitettävä ja alueellisesti keskitettävä. Näin voidaan lisätä varmuutta sekä jalostavalle teollisuudelle että raaka-aineen tuottajille. Sopimusviljelyllä voidaan myös varmimmin turvata kotimaista tarvetta vastaava siementuotanto. Sopimusviljelyä olisi laajennettava myös kaupassa liikkuvan rehuviljan tuotantoon sekä varastoitavaan tai valtion toimesta ulkomaille vietäväksi tarkoitettuun tuotantoon milloin tuotantoa ja kulutusta ei muilla keinoin ole onnistuttu tasapainottamaan. Sopimuksiin perustuvaa tuotantoa on sekä laadullisesti että alueellisesti keskitettävä tuotantoedellytyksiin ja kuljetuksiin nähden soveliaimmilla alueilla.

Maatilojen koon tarkoituksenmukaisen kehittämisen ohjaus olisi saatava nopeasti käyntiin. Kunnittain olisi laadittava esim. 10-vuotiskautta varten kehittämissuunnitelma, joka jo olemassaolollaan johdattaisi vapaaehtoista toimintaa haluttuun suuntaan. Kyseiset suunnitelmat olisi sopeutettava talousalueittani ja valtakunnallisesti keskenään.

Nämä maatalouden kehittämisohjelmat on rakennettava vapaaehtoisuuden pohjalle, koska maatalous rakentuu yksityisen omistamisen ja yrittämisen perustalle.

4. Tuotannon sopeuttaminen

Maataloutemme tuotannon kasvu ylittää nykyään kotimaisen kulutuksen kasvun noin kolminkertaisesti. Tästä on seurannut jo ylituotannon muodostuminen. Ylituotannon kasvun mahdollisuus on edelleen olemassa. Kun myyntimahdollisuudet ulkomaisille markkinoille ovat samanaikaisesti entisestään voimakkaasti supistuneet ja käyneet taloudellisesti epäedullisemmiksi, on jouduttu tilanteeseen, jossa kokonaistuotantoa on säädeltävä ja sen kasvua edistäviä tekijöitä rajoitettava.

Ylituotannon torjuntakeinot ovat päinvastaisia kuin omavaraisuuden saavuttamiseen pyrkivät menetelmät ja paljon vaikeammin käytäntöön sovellettavia. Sen vuoksi ne on tarkkaan harkittava ja valmisteltava.

Maatalouselinkeinon kehittämisen välttämättömyys edellyttää, ettei tuotannon rajoittamiseksi supisteta pitkäaikaista työtä vaativaa tuotannon perustekijöitten kehittämistoimintaa ja maatalouden rationalisoimista. Viljelyskasvien ja kotieläinten jalostusta, salaojitusta, ammattikoulutusta, tutkimustyötä, tilakoon suurentamista ja tilojen rakenteen parantamista on edelleen täysitehoisena jatkettava.

Tärkeimpiä keinoja kokonaistuotannon supistamiseksi on käytössä olevan peltoalan vähentäminen. Maataloustuotannosta on ensisijaisesti pyrittävä irroittamaan sellaista peltoa, joka ei ole välttämätön omistajansa toimeentulolle. Näitä ovat ennenkaikkea yhteisöjen käytössä olevat viljelmät.

Maataloudesta luopuminen tapahtuu pääasiassa sukupolven vaihdoksen yhteydessä. Tätä voidaan jouduttaa ottamalla käyttöön luopumiskorvaus, jolla ennenaikaisesti tuotannon harjoittamisesta luopuville taataan riittävä toimeentulo. Näin vapautuvia maita voidaan osittain käyttää tuotantotarpeen mukaan myös lisämaiksi, milloin niillä voidaan maatilojen rakennetta parantaa.

Metsän kasvuun on muutettava sellaisia viljelmiä ja peltolohkoja, jotka eivät sovellu tavoitteena olevan maatilarakenteen osiksi.

Pääoman sijoittaminen metsitykseen ei kiinnosta vallankaan iäkkäitä viljelijöitä, joilla ei ole seuraajaa omasta perhepiiristä. Yksityismetsien osalta sitä on edistettävä yhteiskunnan toimenpitein.

Puutavara-alalla toimivien yritysten raaka-aineen tuotanto-ohjelmiin metsittämisen vuosikymmenien jälkeen saatava tuotto sopeutuu paremmin kuin yksityistalouden suunnitelmiin. Käytännössä puutavarayhtiöitten maanostoon onkin suhtauduttu myönteisesti. Tätä toimintaa voidaan ohjata niin, ettei se vaikuta haitallisesti maatalouden rakennekehitykseen, mutta sensijaan lisää maataloudesta pois jäävien tilusten ostokysyntää.

Kesannon käyttöä lisäämällä ja lannoitustehoa vähentämällä voidaan osa välittömästi vaikuttavasta tuotantotehosta ohjata perusparannusten tekoon ja maatalouden kehittämiseen. Tämäntapaisiin yrittäjän vapautta rajoittaviin toimenpiteisiin ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä ennen kuin kaikki maatalouspolitikaan yleiskeinot ovat osoittautuneet riittämättömiksi.

Jos maidon tuotantoa ryhdytään vähentämään lehmien lukumäärää pienentävillä keinoilla, olisi teuraslehmistä saadun tulon verovapaus käytäntöön helpommin soveltuva ja tehokkaampi kuin teurastuspalkkion maksaminen.

Maan käyttö uusiin tarkoituksiin, kuten virkistysalueina, on järjestettävä siten, ettei se tapahdu yksityisen maanomistajan kustannuksella. Ellei siihen voida varata riittävästi yhteiskunnan omistukseen hankittua maata, on aiheutuvat haitat korvattava.

5. Ammattikoulutus

Maatalousväestön koulutuksessa olisi tavoitteeksi pantava, että tulevaisuudessa uusina yrittäjinä maatilataloutta harjoittamaan ryhtyvät olisivat kaikki ammattikoulutuksen saaneita.

Maatalousneuvonnan on ammatillisen jatkokoulutuksen ohella kiinnitettävä entistä enemmän huomiota tilakoon kehittämiseen, tilojen ja alueiden keskeisen työnjaon toteuttamiseen sekä tuotannon ohjaamiseen muuttuvien markkinointi- ja tuotantoedellytysten mukaisesti.

II KOKOOMUKSEN METSÄPOLIITTINEN OHJELMA

Maamme vientituloista saadaan n. 58-60 % metsäteollisuuden tuotteilla. Vientitulojen ohella metsäteollisuudella on suuri merkitys muun teollisuuden kehittymiselle. Ennusteiden mukaan nousee puujalosteiden kysyntä 1970-lu-vulla voimakkaasti. Metsäteollisuudella on siten edelleen tärkeä osuus tulevan vuosikymmenen taloudellisen kasvun kohottajana, jos sen toimintaedellytykset ja tuotteiden kansainvälinen kilpailukyky pystytään turvaamaan. Siksi on välttämätöntä, että valtiovalta määrittää puun tuotannon määrälliset tavoitteet sekä metsänparannustoiminnan rahoituksessa noudatettavat periaatteet yhteistoiminnassa metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa huomioon ottaen taloudellisen kasvun asettamat vaatimukset ja toisaalta metsäntutkimuksen tarjoamat perusteet.

Metsätalouden tärkein tehtävä on puun tehokas tuotanto. Yksityismetsien osuus maamme metsäpinta-alasta on noin kaksi kolmannesta, mutta hakkuu-määrästä noin neljä viidennestä. Puun tuotanto perustuu entistä ratkaisevammin yksityismetsiin. Niiden hakkuumahdollisuudet ovat runsaasta raakapuun käytöstä huolimatta parin viime vuosikymmenen kuluessa selvästi nousseet. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittämisellä on pyrittävä turvaamaan sekä puun tuottamisen kannattavuus että metsäteollisuuden kilpailukyky. Puun tuotantoa ja jalostusteollisuutta on kehitettävä tasapainoisesti. .

1. Metsän omistus

Maamme metsistä on yksityismetsiä noin 60 %, valtion metsiä noin 30 % sekä teollisuuden omistamia noin 7 %. Lopun metsäalasta omistavat kunnat, seurakunnat, säätiöt yms. Puun tuottamisen pitkäjännitteisyydestä johtuu, että maanomistusolojen tulee olla vakaat. Yksityisten henkilöiden ensi sijaisesti maatalouteen, mutta myös muihin ammatteihin liittyvää tai yksinomaan puun tuottamiseen keskittyvää metsänomistusta on pidettävä tarkoituksenmykaisimpana. Yksityisten ja yhtiöiden metsien lähes yksinomainen tarkoitus on tuottaa puuta elinkeinoelämän käytettäväksi, valtion ja kuntien metsätalouden harjoittamiseen sen sijaan liittyvät puun tuotannon ohella entistä tärkeämpinä työllisyyden hoidon ja metsien moninaiskäytön asettamat vaatimukset.

Tilakoon suurentamista on edistettävä. Pääpaino on pantava elinkelpoisten maatilatalouksien muodostamisen ohella siihen, että metsälöt ovat metsätalouden kannalta riittävän kookkaita ja tarkoituksenmukaisia. Verolainsäädäntöä on tarkistettava niin, ettei verotus muodostu tilakoon suurentamisen esteeksi. Sama koskee leimaverolainsäädäntöä sekä tilakokoa suurentavien kauppojen että tilussuhteita parantavien vaihtojen (kauppojen) yhteydessä. Asutuslainsäädäntöä on muutettava siten, että tilojen yhdistämistä ja tilakoon suurentamista sekä maataloudesta vapautuvien peltojen metsitystä voidaan tehokkaasti toteuttaa. Tilakoon suurentamiseen tarvittavaa rahoitusta on pyrittävä järjestämään halpakorkoisina lainoina tai korkosubventioina.

Tilakoon suurentamisen ohella on pyrittävä perustamaan elinkelpoisia metsätiloja, lisäämään tilojen välistä teknillistä ja kaupallista yhteistoimintaa sekä edistettävä vapaaehtoisten yhteismetsien ja metsäosakeyhtiöiden muodostamista. Virkistys- ja ulkoilukäyttöön sekä luonnonsuojelualueiksi olisi em. periaatteesta poiketen voitava hankkia niihin parhaiten soveltuvia alueita. Ellei sellaisia löydy tarpeeksi valtion ja kuntien jo omistamista maista, olisi ne hankittava vapaaehtoisin kaupoin. Yksityisomistuksessa olevia metsämaita ei pidä pakkolunastaa toisen omistajaryhmän käyttöön. Tiloihin kuuluvien vesialueiden omistus on säilytettävä ennallaan.

Metsätalouden yleisten etujen turvaamista varten olisi tehostettava aluesuunnittelua. Siinä on otettava huomioon lisääntyvän puun tuotannon vaatimukset, metsäteollisuuden kapasiteetin kehittyminen, raakapuun kuljetukset niin maitse kuin uittamalla sekä työllisyyden, luonnonsuojelun, matkailun ja ulkoilun tarpeet. Kaavoitustyön yhteydessä on turvattava myös metsätalouden edut.

2. Metsäverotus

Metsätalous on vapautettava omaisuusverosta. Tämä helpottaisi puun tuotannon kilpailukykyä jouduttamalla tilakoon suurentamista. Tuloverotus on toistaiseksi pidettävä pinta-alaverotuksena, sillä muut järjestelmät johtavat kuntien veroäyrimäärissä suuriin vaihteluihin samalla kun pääomahakkuun ja tuottohakkuun erottaminen toisistaan aiheuttaa kohtuuttomia valvontavaikeuksia. Lisäksi se olisi epäoikeudenmukainen niille metsänomistajille, jotka nykyisen verotusjärjestelmän vallitessa ovat omin varoin kunnostaneet vajaatuottoiset metsät. Tuloverotusta uudistettaessa on pyrittävä lisäämään metsänomistajien sijoitusalttiutta metsätalouteen hyväksymällä puun tuotannon kohottamiseen käytetyt menot metsälökohtaisina vähennyksinä sekä tarkistamalla metsänparannustoimintaan liittyvää verovapausmenettelyä.

3. Metsätalouden organisaatio

Metsälautakuntien ja metsähallituksen hallinnollisia uudistuksia on lähivuosina vältettävä, jotta ne voivat rauhassa keskittyä kiireellisten ja laajamittaisten metsänhoito-ohjelmien toteuttamiseen. Uutta metsätalouden kokonaisorganisaatiota on kuitenkin ryhdyttävä suunnittelemaan, jotta se voitaisiin toteuttaa myöhemmin kokonaisratkaisuna. Maatalousministeriön nimi olisi muutettava maatalous- ja metsäministeriöksi. Ministeriö olisi jaettava maatalous- ja metsäosastoksi, joista jälkimmäinen johtaisi maan metsätaloutta sekä siihen läheisesti liittyviä toimintoja.

Metsähallitus on muutettava valtion metsäomaisuutta hoitavaksi liiketaloudellisten periaatteiden mukaan toimivaksi organisaatioksi, joka puun tuotannon ohessa ottaa korostetusti huomioon myös työllisyyden hoidon, matkailun, ulkoilun ja virkistyskäytön tarpeet. Metsähallituksen yksityismetsäin osastosta on siirrettävä ne tehtävät, jotka vaativat valtion viranomaisten ratkaisua, ministeriöön ja muut tehtävät keskusmetsälautakuntaan.

On tutkittava mahdollisuutta yhdistää nykyiset keskusmetsälautakunnat yhdeksi keskusmetsälautakunnaksi. Sen tehtäväksi tulisi ministeriön alaisena johtaa yksityismetsä-, metsänparannus-, puutavaranmittaus- ym. lakien edellyttämää valvonta- ja edistämistoimintaa. Keskusmetsälautakunta säilyttäisi nykyisen itsehallintoperiaatteensa. Keskusmetsälautakunnan ratkaisuvaltaa metsänparannuslain mukaisessa toiminnassa laajenettaisiin.

On tutkittava mahdollisuutta yhdistää piirimetsälautakunnat ja metsänparannuspiirit keskusmetsälautakunnan ohjauksessa ja valvonnassa metsälautakuntalain mukaisella itsehallintoperiaatteella toimiviksi piirimetsälautakunniksi, joissa olisivat nykyisen käytännön mukaan edustettuina metsänomistajat, metsätyöntekijät ja metsäteollisuus. Nykyisten toimintojen lisäksi sen tehtäviin kuuluisivat muiden kuin valtion metsien osalta luonnonhoito ja metsien moninaiskäyttö. Tämä uudelleenjärjestely olisi toteutettava siinä vaiheessa, jolloin yksityismetsiemme uudisojitus on pääosaltaan loppuunsaatettu. Keskus- ja piirimetsälautakuntien rahoituksesta tulee valtion vastata hallinto-, lainvalvonta-, koulutus- ym. julkisten tehtävien osalta täysimääräisesti.

Metsänhoitoyhdistysten toimintaa on kehitettävä nykyiseltä metsänomistajien rahoittamalta ja hallitsemalta pohjalta. Niiden toiminnassa, jota piirimetsälautakunnat ohjaavat ja valvovat, on otettava nykyistä enemmän huomioon metsänomistajien yhteistoiminta niin puun tuotantoon kuin korjuuseenkin liittyvissä tehtävissä. Metsänhoito- tai sitä vastaava tilakohtainen maksu on pyrittävä käyttämään maksajan metsälön hyväksi

Metsätalouden hallintoa kehitettäessä on toimihenkilöiden palkkausperusteet järjestettävä sellaisiksi, että niin valtion kuin yksityismetsätalouden eri tehtäviin saadaan mahdollisimman pätevää ja käytännön kokemusta omaavaa työvoimaa.

4. Puun tuotannon tehostaminen

Puun tuotantoa on pyrittävä kohottamaan kaikkien omistajaryhmien metsissä. Varsinaisten yksityismetsien määrästä ja sijainnista johtuen on niissä kohottamistoimenpiteiden painopiste. Kehityskelpoisen puuston kasvua voidaan tehostaa oikeilla hakkuilla ja lannoituksella. Vajaatuottoiset metsämaat on pyrittävä perusparannustoimenpiteillä, etupäässä perusmetsityksillä ja ojituksilla saattamaan tuotantokykyään vastaavaan kuntoon. Metsäpinta-alaa voidaan lisätä pyrkimällä välittömästi metsittämään maataloudesta vapautuvat pellot sekä ojittamalla ja metsittämällä metsätalouden käyttöön soveltuvat suot.

Puun tuottaminen on yritystoimintaa. Metsänomistajan etujen mukaista on pitää puun tuotanto mahdollisimman suurena. Metsänomistajien omatoimista työtä sekä osallistumista puun tuottamista koskevien päätösten tekoon, niiden toteuttamiseen ja tulosten turvaamiseen on ylläpidettävä ja kehitettävä itsehallintoperiaatteen mukaisesti. Metsätalouden kansantaloudellisen merkityksen huomioon ottaen on kuitenkin välttämätöntä, että valtiovalta - määritettyään yhteistyössä metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa puun tuotannon tavoitteet - ohjaa niiden saavuttamiseksi metsätaloutta erilaisin talouspoliittisin toimenpitein sekä valvoo ettei metsiä hävitetä. Voimassa olevaa yksityismetsälakia on eräiltä yksityiskohdiltaan tarkistettuna pidettävä nykyolosuhteissa tarkoituksen mukaisena. Puun tuotannon voimaperäistämisen mahdollisesti vaatimat tarkistukset on vastaisuudessakin tehtävä vapaan yritystoiminnan pohjalta.

Normaaliin metsänhoitoon kuuluvien toimenpiteiden rahoituksesta vastaavat metsänomistajat yksinään. Koska perusparannustoimenpiteiden kansantaloudellinen merkitys on pitkällä tähtäimellä yksityistaloudellista merkitystä huomattavasti suurempi - kerrannaisvaikutukset ovat kantorahatuloon verrattuna moninkertaiset - valtiovallan tulee osallistua niiden kustannuksiin.

Nykyisen metsänparannuslain pääperiaatteet on säilytettävä ja työnjako vesihallituksen, metsähallituksen ja keskusmetsälautakuntien välillä niin järjestettävä, että metsänparannustöiden nykyisen suunnittelu- ja suoritusorganisaation asema ei pääse heikkenemään. Metsänparannuslain säännöksiä on sen sijaan yksinkertaistettava ja rahoitusperusteita sekä -kohteita on tarkistettava erityisesti Pohjois-Suomen osalta. Säännösten tarkistusten ohella on huolehdittava, että suoritusorganisaatiolle turvataan sekä rahoituksen että henkilöstön osalta tavoitteisiin nähden riittävät toimintaedellytykset. Siksi on välttämätöntä, että valtiovalta vahvistaa sekä valtion että yksityismailla 1970-luvul-la suoritettavaa metsänparannustoimintaa varten MERA III-ohjelmaa vastaavan rahoitussuunnitelman. Valtion omilla mailla on puun tuotannon kohottamispyrkimykset turvattava pitämällä metsänhoito- ja perusparannustöiden sekä niitä koskevan koetoiminnan rahoitus riittävänä ja vahvistamalla niissä toimivaa henkilöstöä.

Metsänparannustoimenpiteet - hakkuukypsyyttä lähentelevän puuston lihotuslannoitusta lukuunottamatta - tuottavat hakkuukypsää puustoa vasta vuosikymmenien kuluttua. Välillisesti ne kuitenkin lisäävät hakkuumahdollisuuksia puun tuotannossa olevissa metsissä. Metsäteollisuuden raaka-ainemäärää on edelleen pyrittävä lisäämään raakapuun tarkemmalla talteenotolla ja tarkoituksenmukaisemmalla käytöllä sekä lisäämällä metsäteollisuuden osuutta raakapuun kokonaistuotannosta. Virheinvestointien välttämiseksi on erityisesti metsävaroihin ja puun käyttöön sekä metsätaseeseen samoin kuin metsänparannustöiden edullisuusjärjestykseen ja metsänviljelyyn liittyvää tutkimustyötä kehitettävä ja nopeutettava sekä uutta metsäteollisuutta rakennettava vain puun tuotannon sallimissa puitteissa. Metsäteollisuuden investoinnit olisikin lähivuosina suunnattava lähinnä jalostusasteen kohottamiseen.

5. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittäminen

Järkevän raakapuukaupan peruslähtökohtana on pidettävä eri puutavaralajit käsittäviä hintasuosituksia. Silloin on mahdollista päästä tasaiseen ympärivuotiseen kauppatoimintaan, sekä suhteellisen vakaaseen hintatasoon. Sen lisäksi on raakapuukauppaa kehitettävä ja korjuuolosuhteita parannettava, jotta luodaan mahdollisuudet kustannusten alentamiselle. Tavoitteena on ensi sijaisesti puun tuotannon kannattavuuden parantaminen mutta myös metsäteollisuuden kilpailukyvyn lisääminen.

Tehokas puun markkinointi ja korjuu vaatii hyvin suunniteltua keskitettyä toimintaa. Tähän on pyrittävä mm. tilakoon suurentamisella sekä erilaisella tilojen välisellä yhteistoiminnalla. Yhteistoimintaa varten on vahvistettava ostajan ja myyjän yhteisesti hyväksymät toimintaohjeet, ja metsänomistajien yhteistoimintaa on kehitettävä metsänhoitoyhdistystoiminnan osana. Yhteistoiminnan nopeuttamiseksi olisi metsänomistajien saatava harrastusta ylläpitävä osuus saavutetusta rationalisointihyödystä. Metsänomistajalle on varattava mahdollisuus suorittaa puun korjuu tilan omia koneita ja työvoimaa käyttäen.

Metsätöiden tehokas suorittaminen edellyttää koneellistamista. Töiden keskittämisen lisäksi on puutavaralajien määrää pyrittävä supistamaan. Tavoitteeksi on asetettava puun laadun huomioon ottava kokorunkokauppa, jolloin raakapuu pystytään myös ottamaan talteen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Korjuuolosuhteiden parantamiseksi on raakapuun mittausmenetelmiä edelleen kehitettävä pyrkien siihen, että yksi mittaus selvittää puumäärät sekä ostajaa, myyjää että työntekijää tyydyttäen ja että mittaus voidaan suorittaa puun tehokasta korjuuta haittaamatta.

Puun tehdashintaa on pyrittävä alentamaan kuljetusten järkeistämisellä. Tarpeettomia ristiinkuljetuksia on vältettävä ja on selvitettävä eri kaukokuljetustapojen edullisuus maan eri osissa. Metsätalouden edut on otettava huomioon liikennepolitiikassa.

Puun tuotannon lisäämisen perusedellytys on sen kannattavuuden turvaava hintataso, joka riippuu ratkaisevasti metsäteollisuuden kansainvälisestä kilpailukyvystä. Puunjalostustuotteista saatavan vientihinnan jakaantumisesta eri vaiheille olisi päästävä periaatesopimukseen, joka tasaisi kantohintavaihteluita.

6. Metsäntutkimus

Metsätalouden pitkäjännitteisyys aiheuttaa tutkimustoiminnalle erityisiä vaikeuksia. Lisäksi olosuhteiden vaihtelu maan eri osissa laajentaa tutkimustarvetta huomattavasti. Laajeneva metsänviljely tarvitsee uutta tietoa erityisesti Pohjois-Suomessa. Myös puun korjuun koneellistaminen ja siihen liittyvä korjuumenetelmien kehittäminen edellyttää tutkimustoiminnan laajentamista.

Metsäntutkimuslaitoksen toimintaedellytyksiä on parannettava antamalla sille riittävästi varoja tarpeellisen tutkijavoiman palkkaamisen lisäksi kenttäverkoston täydentämiseen. Erityisesti on lisättävä välittömästi käytäntöä palvelevaa tutkimustoimintaa, jonka ohjelmoinnissa on käytettävä hyväksi myös kaikki käytännön toiminnasta jo saatavissa oleva tieto. Tutkimustoimintaa on pyrittävä laajentamaan tehostamalla myös metsäntutkimuslaitoksen ulkopuolella suoritettavaa tutkimustyötä että eri laitosten välistä yhteistoimintaa. Saadut tutkimustulokset olisi tiedotettava paitsi mahdollisimman nopeasti myös laajalti metsätalouden harjoittajien keskuuteen. Käytännön metsätaloutta palvelevia tutkimuksia olisi voitava suorittaa metsäntutkimuslaitoksessa tilaustyönä.

Metsätöiden koneellistaminen on luonut uuden yrittäjäkunnan, metsäkoneurakoitsijat. Järkevän koneellistamisen tehostamiseksi on lisättävä valtiovallan johdossa tapahtuvaa tutkimus- ja koulutustoimintaa, jottei urakoitsijoiden tarvitse, kuten pääasiassa tähän asti, vastata sekä kalliista koneiden ja laitteiden kehittelystä että omasta koulutuksestaan.

7. Metsäopetus

Koska koulutus tähtää pitkälle tulevaisuuteen, edellyttää sen oikea mitoitus ja tarkoituksenmukaisten opetusohjelmien laadinta luotettavien kehitysennusteiden tekemistä. Metsätaloudessa parhaillaan menossa oleva kehitysvaihe asettaa erityiset vaatimukset niiden laatimiselle.

Metsänhoitajien koulutuksessa on varsinaisen ammattitietouden ohella annettava johtamistaitoa, toiminnan suunnittelua ja taloudellisuutta sekä nykyaikaista tietojen käsittelyä koskevaa opetusta. Eri aineyhdistelmien puitteissa tai jatko-opinnoin on voitava erikoistua metsätalouden eri sektoreille. Myös riittävän tutkijavoiman koulutuksesta on huolehdittava.

Muu kuin yliopistossa tapahtuva koulutus on saatava mahdollisimman nousujohteiseksi sekä ammattiin johtavaksi. Metsäteknikoiksi opiskelevat suorittavat ennakkoharjoittelun jälkeen metsäopistoissa 2-vuotisen oppijakson, jossa pääpaino on työnjohtoon, suunnitteluun ja toiminnan taloudellisuuteen liittyvissä tehtävissä. Jatko-opintoihin on järjestettävä mahdollisuus, jotta voidaan kouluttaa pätevää erikoishenkilöstöä metsätalouden yhä monipuolistuviin eri tehtäviin.

Nykyisissä metsäkouluissa annetaan tarkoituksenmukaisen työnjaon puitteissa opetusta metsänomistajille, metsätyöntekijöille, metsäkoneiden kuljettajille ja metsäkoneurakoitsijoille. Metsänomistajien koulutus olisi järjestettävä uudelleen niin, että se nykyistä paremmin tavoittaisi metsänomistajat.

Metsänomistajien koulutuksessa on pyrittävä antamaan metsänomistajalle riittävät perustiedot nykyaikaisen metsätalouden harjoittamisessa painottaen erityisesti puun tuotantoon, yrityksen hoitoon ja erilaisiin yhteistoimintoihin liittyviä asioita. Vakinaisten metsätyöntekijäin koulutuksessa pyritään antamaan mahdollisimman monipuolinen ja riittävä metsätyöammattitaito. Metsäkoneurakoitsijoille on pyrittävä antamaan työtaidon lisäksi töiden suunnittelua, yrityksen johtoa ja toiminnan taloudellisuutta koskevaa opetusta.

Työnantajien järjestämää ammatti- ja jatkokoulutusta sekä tilapäisten metsätyöntekijäin opetusta palvelevaa kurssitoimintaa on edistettävä. Opetuksen koordinoimisen ja suunnittelun ohella on huolehdittava opettajakunnan riittävästä jatkokoulutuksesta ja palkkauksesta.

8. Metsätyövoiman tarve ja rakenne

Metsätöiden koneellistuessa on työvoiman määrä pienentynyt voimakkaasti. Kehitys tulee jatkumaan samansuuntaisena joskin hidastuneena. Sen tuloksena syntyy vähitellen vakituinen koulutettu metsätyövoima, joka työskentelee ympäri vuoden erilaisissa metsänhoito- tai puunkorjuutehtävissä. Jatkuvan työn tarjoaminen ja toisaalta riittävän työvoiman ylläpitäminen sekä työhuippujen tasaaminen edellyttävät yhteistoimintaa sekä alueittain että työnantajittain. Vakituisen työvoiman käyttöön siirtyminen pienentää maaseudun väestön lisäansiomahdollisuuksia. Häiriöttömän kehityksen ja maaseudun työllisyyden turvaamiseksi on siirtyminen vakituisen metsätyövoiman käyttöön suoritettava sitä mukaa kuin toiset elinkeinot kykenevät luomaan maataloudesta vapautuvalle väestölle uusia työpaikkoja. Jokaiselle metsänomistajalle on varattava tilaisuus suorittaa omalla tilallaan työt. Jos metsänhoito- ja metsänparannustöitä tehdään työllisyyden edistämiseksi, eivät niiden kustannukset metsänomistajan osalta saa nousta kalliimmiksi kuin työtä edullisimmin suoritettaessa.

Metsätöiden koneellistaminen lisää koulutetun erikoistyövoiman ja koneurakoitsijoiden tarvetta. Kalliiden erikoiskoneiden tehokas hyväksikäyttö edellyttää huolella suunniteltuja työmaita ja ammattitaitoisia työntekijöitä sekä urakanantajien riittävää yhteistyötä. Koneurakoitsijoiden toiminnan vakiinnuttamiseksi on selvitettävä urakoitsijoiden tarve, jotta vältytään tarpeettomilta investoinneilta, sekä oikeudenmukaiset hinnoitteluperusteet.

Metsätyöntekijöiden palkkausperusteet on sovittava työnantaja- ja työntekijäpuolen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa, joissa on pyrittävä ottamaan muuttuvien työolosuhteiden vaikutukset mahdollisimman tarkoin huomioon. Koneurakoitsijoiden osalta on pyrittävä vastaavan menettelyn nykyistä laajempaan käyttöön.

9. Metsien moninaiskäyttö

Metsien moninaiskäytöllä tarkoitetaan puun kasvatuksen ja korjuun ulkopuolelle jäävää sosiaalista tai taloudellista toimintaa. Se on pidettävä osana metsätaloutta ja siksi sen hoitaminen on kytkettävä metsätalouden hallintoon. Metsien moninaiskäytön merkitys lisääntyy elintason noustessa ja vapaa-ajan lisääntyessä. Se on pyrittävä järjestämään siten, että varsinainen metsätalous mahdollisimman vähän häiriintyy.

Yksityismetsien luonnonhoitoa ja moninaiskäyttöä koskevia tehtäviä olisi annettava keskus- ja piirimetsälautakunnille. Luonnonsuojelu-, matkailu-, retkeily- sekä muut virkistyskäyttöön tarkoitetut alueet olisi varattava ensi sijaisesti valtion ja kuntien mailta. Ellei sellaisia niiltä löydy tarpeeksi, on kuntien pyrittävä hankkimaan ne vapaaehtoisilla kaupoilla. Jos yksityisomistuksessa oleva alue rauhoitetaan luonnonsuojelualueeksi tai sitä käytetään muuhun yhteiseen tarkoitukseen, on omistajan saatava hänelle koituvista menetyksistä täydellinen korvaus. Kaikkien omistajaryhmien metsiä voidaan käyttää luonnollisesti ulkoiluun sekä retkeilyyn sekä marjojen ja sienten poimintaan edellyttäen, ettei vahinkoa aiheuteta.

Maisemanhoidossa on metsillä tärkeä merkitys. Siksi tulisi maiseman hoidon kannalta tärkeissä kohteissa kuten järvien rannoilla ja näköalapaikoilla ottaa sen vaatimukset huomioon hakkuita ja muita metsänhoitotoimenpiteitä suunniteltaessa.