Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/46
Kansallinen Kokoomus
Kokoomuksen maatalouspoliittinen ja metsäpoliittinen ohjelma
- Puolue: Kansallinen Kokoomus
- Otsikko: Kokoomuksen maatalouspoliittinen ja metsäpoliittinen ohjelma
- Vuosi: 1979
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
KANSALLISEN KOKOOMUKSEN MAATALOUSPOLIITTINEN JA METSÄPOLIITTINEN OHJELMA
Hyväksytty puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 29-30.9.1979
SISÄLLYSLUETTELO
MAATALOUSPOLITIIKKA
I JOHDANTO
1. Maatalouden merkitys
2. Maatalouden kehittäminen
3. Maatalouspolitiikan tavoitteet
II MAATALOUSYRITTÄJÄN ASEMA
1. Yleistä
2. Sairauden ja vanhuuden turva
3. Työaika ja vuosiloma
4. Maataloustulo
5. Pinta-alalisäjärjestelmä
6. Ammatillinen järjestäytyminen
7. Alueittaiset tukitoimenpiteet
III MAATALOUDEN KEHITTÄMISPOLITIIKKA
1. Yhteiskuntasuunnittelu
2. Tutkimus- ja koetoiminta
3. Neuvonta
4. Koulutus
IV TUOTANTOPOLITIIKKA
1. Maatalouden omavaraisuustavoitteet
2. Sokeriomavaraisuus
3. Valkuaisomavaraisuuden kehittäminen
4. Tuotannon jatkuvuuden varmistaminen
V RAKENNEPOLITIIKKA
1. Tilakoon suurentaminen
2. Peltojen metsitys
3. Tilojen välinen yhteistoiminta
4. Tuotannon alueittainen erikoistuminen
5. Valtion lainoitus
6. Maatalouden verotus
VI ERILLISIÄ MAATALOUTEEN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ
1. Metsätalous
2. Maaseutuasuminen
3. Erikoistuva maatalous
4. Kalastus
5. Puutarhatalous
6. Luonnonmarjojen ja sienien käyttö
7. Porotalous
8. Lammastalous
9. Turkistalous
10. Mehiläistalous
11. Osa-aikaviljely
12. Pakkolunastus- ja tiekorvaukset
13. Ympäristönsuojelu
14. Energiahuolto maatiloilla
METSÄPOLITIIKKA
1. Johdanto
2. Metsän omistus
3. Metsäverotus
4. Metsätalouden hallinto
5. Puun tuotannon tehostaminen
6. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittäminen
7. Metsän tutkimus
8. Metsäopetus
9. Metsätyövoima
10. Metsien moninaiskäyttö
MAATALOUSPOLITIIKKA
I JOHDANTO
1. Maatalouden merkitys
Maatalous on perustuotantoa, jonka merkitys yhteiskunnassa on ensiarvoisen tärkeä erityisesti raaka-aineiden tuottajana elintarviketeollisuudelle sekä metsäteollisuudelle. Vaikka maataloudesta välittömästi toimeentulonsa saavien määrä onkin jatkuvasti pienentynyt, on se edelleen merkittävä työllistäjä maamme haja-asutusalueilla. Välillisesti maatalous työllistää kymmeniä tuhansia perheitä elintarviketeollisuuden ja kaupan piirissä. Maaseudun runkoasutus on ratkaisevasti maatalouden kehityksestä riippuvainen. Maatalousväestö on merkittävä maaseudun perinteiden säilyttäjä ja luonnonvaraistuotteiden talteenottaja. Maataloutta voidaan myös maaseudun kulttuurimaiseman säilymisen kannalta pitää välttämättömänä.
Yhä pienempi osa väestöstämme pystyy tuottamaan elintarviketeollisuutemme tarvitsemat maataloustuotteet. Kun maatalousväestön osuus koko väestöstämme vuonna 1960 oli 31,7 % oli se vuonna 1970 enää 17,6 %. Maa- ja metsätalousväestön osuus työllisestä työvoimasta oli vuonna 1978 vajaat 13 %.
Maatilojemme nykyinen keskimääräinen noin 11 hehtaarin peltoala on vähitellen suurentumassa. Voidaan arvioida, että maatilojemme keskimääräinen peltopinta-ala nousee vajaaseen 15 hehtaariin siinä vaiheessa, kun maatalousväestön osuus on noin 10 % koko väestöstä.
Maanviljelijöittemme ansiotaso on huomattavasti alhaisempi kuin väestön keskimääräinen ansiotaso. Niinpä vuonna 1978 oli maatalouden harjoittajien tulojen osuus 3,7 % ja yksityisten metsänomistajien 2,0 % kansantulosta. Yksityisten metsänomistajien lukumäärään sisältyy myös viljelijäväestöön kuulumaton metsänomistajakunta, joka on jatkuvasti lisääntymässä.
2. Maatalouden kehittäminen
Maatalouden kehittämisen päätavoite on elintarvikehuollon turvaaminen kaikissa kansainvälisen kaupan tilanteissa.
Maataloutemme kehittämisen kannalta tärkeimpiä tehtäviä tuotannollisen ja rakenteellisen kehittämisen ohella tulee olemaan maataloudesta toimeentulonsa saavan väestönosan muita väestöpiirejä vastaavan ansiotason ja sosiaalisten etujen turvaaminen sekä maatalouden arvostuksen kohottaminen.
Maatilojen sukupolven vaihdos on saatava sellaiseksi, että maataloustuotannon jatkuminen ei ole kohtuuttoman vaikeaa. Samalla on varmistettava maataloudesta luopuvan väestönosan toimeentulo.
Maatalous on tärkeä osa kansantaloudesta ja sitä on sellaisena ohjattava ja kehitettävä. Elintarvikkeiden perustuotannosta on yhteiskunnan luomin edellytyksin kehitettävä oloihimme soveltuva voimakas, uudenaikainen ja kilpailukykyinen elinkeino, joka kiinnostaa myös nuoria ja takaa kansakunnalle riittävän elintarvikehuollon poikkeuksellistenkin olosuhteiden varalta.
Nykyistä maatalouspolitiikkaa on kehitettävä järkevien sosiaalisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden pohjalta.
3. Maatalouspolitiikan tavoitteet
Maatalouspolitiikan yksityistaloudellisina tavoitteina on
- turvata maatalousväestölle muita väestöpiirejä vastaava elintaso, tulojen kehitys ja sosiaaliset edut,
- luoda edellytykset perheviljelmiin pohjautuvan maataloustuotannon kehittymiselle,
- myötävaikuttaa elinkelpoisten tuotantoyksikköjen muodostumiseen,
- luoda mahdollisuus kokopäivätoimisen tai osa-aikaisen työpaikan saantiin sille osalle maatalousväestöä, joka liian pienen tilakoon takia ei voi saada elatustaan maataloudesta.
Maatalouspolitiikkamme kansantaloudellisena tavoitteena on luoda lainsäädäntöä ja muita ohjailevia, vapaaehtoisuuteen perustuvia toimenpiteitä käyttäen sellaiset olosuhteet, että maataloutemme myös kriisiaikana voi turvata koko väestölle mahdollisimman monipuoliset peruselintarvikkeet.
II MAATALOUSYRITTÄJÄN ASEMA
1. Yleistä
Maatalousväestön nopea vähentyminen aiheuttaa huomattavia yhteiskunnallisia ongelmia. Maataloutta ammattina harjoittavat kokevat tämän lähinnä palvelutason ja viihtyvyyden heikkenemisenä sekä sivuansiomahdollisuuksien vähenemisenä.
1960-luvulla maassamme noudatettu maatalouden heikkoa rakennetta säilyttävä tukemispolitiikka ja toisaalta kiivas poliittinen hyökkäily maataloutta vastaan aiheuttivat maatalouden arvostuksen laskemisen alemmaksi kuin koskaan ennen maamme historiassa. 1970-luvulla alkoi maatalouden arvostus kohota. Kansalaiset huomasivat halpojen tuontitarvikkeiden laadussa ja saannissa tapahtuvan ikäviä yllätyksiä.
Teollistumisen ja kaupungistumisen aiheuttamat haitat, maksutasevaikeudet ja kansainvälinen "vihreä aalto" muuttivat asenteita ystävällisemmäksi alkutuotantoa kohtaan. Tämä mielialoissa tapahtunut muutos ei kuitenkaan ole helpottanut maatalousväestön taloudellista asemaa, vaan lyhytjännitteinen, tempoileva maatalouspolitiikka on jatkunut.
Päinvastoin lisääntyvä kiinnostus maanomistusta kohtaan on vaikeuttanut tilakoon suurentamishankkeita viljelysmaan siirtyessä entistä enemmän maataloutta sivuelinkeinona harjoittavien käsiin tai pirstoutuessa perinnönjakojen kautta.
Maatilatalouden arvostusta ammattina ja elinkeinona on lisättävä. Oikeaa tietoa maatalouden merkityksestä ja ongelmista on levitettävä kuluttajaväestölle julkisissa tiedotusvälineissä ja koulukirjoissa.
2. Sairauden ja vanhuuden turva
Sosiaaliturvan järjestämisessä maatalous on huomattavasti jäljessä muita väestöpiirejä. Sosiaalisia etuja on myös maatalousväestön osalta kehitettävä muita väestöpiirejä vastaavalle tasolle.
Maanviljelijäperheiden sairauspäivärahan laskemisperusteet on muutettava oikeudenmukaisiksi ja muita ryhmiä vastaaviksi.
Maatalousyrittäjäeläkkeen saantiedellytyksiä on muutettava siten, että eläkkeelle siirtymisen odottaminen ei estä ja viivästä maatilan isännyyden luovuttamista nuoremmalle sukupolvelle. Maatalouden eläketurva tulee nostaa muita eläkkeitä vastaavalle tasolle.
Maatalouden työturvallisuuteen ja viihtyisämpien työolosuhteiden luomiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Työturvallisuutta kehitettäessä ei maataloudessa tarvittaviin koneisiin ja rakenteisiin tule kuitenkaan vaatia sellaisia muutoksia, jotka aiheuttavat hyötyynsä nähden kohtuuttomia kustannuksia.
Maatalouden sijaisapujärjestelmää on kehitettävä siten, että ammattitaitoisia sijaisia on todella saatavissa sairauden kohdatessa maatalousyrittäjää.
3. Työaika ja vuosiloma
Maatalouden lomittajajärjestelmää on kehitettävä - esimerkiksi edistämällä viljelijöiden omatoimisten lomarenkaiden syntymistä - siten, että kotieläintaloutta harjoittavien tilojen haltijat saavat tilaisuuden kuusipäiväiseen ja jatkossa viisipäiväiseen työviikkoon. Periaatteena tulee olla, että myös kotieläintaloutta harjoittava maanviljelijäperhe pääsee osalliseksi niistä eduista, mitä muilla väestöpiireillä on kotiavustajien ja kodinhoitajien käytön muodossa. Kodinhoitajien työaika tulee voida soveltaa maatalouden työaikaan.
Lasten päivähoitoapua olisi järjestettävä myös maaseutuväestölle esimerkiksi virikkeitä antavan kiertävän ohjaajan muodossa.
4. Maataloustulo
Maanviljelijöiden tulotason kehitys on järjestettävä valtiovallan toimesta siten, että maatalousväestölle turvataan muita väestöpiirejä vastaava tulotason kehitys ja sosiaaliset edut.
Lain edellyttämää hintapäätöstä tehtäessä on maanviljelijöiden erikoistuminen huomioitava tasapuolisilla ja pitkäjänteisillä ratkaisuilla.
Valtiovallan tulisi myötävaikuttaa maatilojemme tuottavuuden lisäykseen vähentämällä kustannuspainetta maataloudessa ja luomalla edellytykset tilakoon kasvulle.
5. Pinta-alalisäjärjestelmä
Ikärakennemuutoksesta johtuvan ylimenokauden aikana on pinta-alalisäjärjestelmä välttämätön helpottamaan pienempien tilojen taloudellista asemaa. Kehityksen edetessä on järjestelmää pyrittävä muuttamaan kuitenkin siten, että pinta-alalisää saavien tilojen taloudellinen asema ei heikkene.
Pinta-alalisät ja muut sen kaltaiset tukitoimet, jotka eivät suoranaisesti kuulu valtion budjetissa maatalouspääluokkaan, on siirrettävä niille kuuluviin pääluokkiin. Pinta-alalisäjärjestelmä on muutettava sellaiseksi, että se ei hidasta tilakoon kasvua eikä vähennä yritteliäisyyttä.
6. Ammatillinen järjestäytyminen
Viljelijäväestön lukumäärän laskiessa on maanviljelijöiden ammatillinen järjestäytyminen ensisijainen keino heidän asemansa turvaamiseksi. Tämän vuoksi kokoomus pitää välttämättömänä viljelijäväestön ammatillista järjestäytymistä ja taloudellisen yhteistoiminnan kehittämistä.
Viljelijöiden ammatillisten ja taloudellisten järjestöjen toiminnassa ja hallinnassa tulee alueellinen, ammatillisten ja tuotantosuuntien mukainen sekä myös poliittinen edustus saattaa mahdollisimman tasapuoliseksi ja vallitsevia olosuhteita vastaavaksi.
Viljelijäväestöä poliittisesti tukevien puolueiden yhteistyötä on voitava lisätä pitkäjännitteisemmän maatalouspolitiikan toteuttamiseksi.
7. Alueittaiset tukitoimenpiteet
Koska maatalouden harjoittamisen edellytykset eri osissa Suomea ovat varsin erilaiset, on nykyisin käytössä olevaa alueittaista hintapoliittista tukea Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä saaristokuntia varten pidettävä tarkoituksenmukaisena maatalouden sisäisiä tuloeroja tasoittavana tekijänä.
Alueittaisen hintapoliittisen tuen tulee osaltaan edistää maatalouden rationalisointia ja järkiperäistä kehitystä.
Aluepoliittisin toimenpitein on turvattava peruspalvelujen saanti maaseudulle ja haja-asutusalueille, samoin kuin metsätalouden harjoittamiselle tarvittava työvoima kehitysalueilla.
III MAATALOUDEN KEHITTÄMISPOLITIIKKA
1. Yhteiskuntasuunnittelu
Nykyisin laajalti tehtävässä kaavoitustyössä on huomioitava maa- ja metsätalouden tarpeet ja annettava edellytykset maatalouden jatkuvalle häiriöttömälle toiminnalle. Maanomistajien on itsensä päästävä vaikuttamaan seutu- ym. suunnitelmien tekoon.
Yhteiskunnan tarpeita varten tehtävät yleisten alueiden varaukset virkistys-, lomailu-, luonnonsuojelu- ym. alueita varten on ensi sijassa tehtävä valtion, kuntien ja seurakuntien mailta.
Kaupunkien ja kuntien on hankittava ostamalla tai vuokraamalla tarvitsemansa alueet.
Alueille määrätyistä rajoituksista aiheutuva ansion- ja arvonmenetys on korvattava aina täysimääräisenä maanomistajalle.
2. Tutkimus- ja koetoiminta
Huomattavalta osalta maataloutemme korkeatasoisen tutkimus- ja koetoiminnan ansiosta maamme maataloustuotteiden hintataso on suhteellisen alhainen verrattuna muihin Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan. Maatalouden tuottavuuden lisäämisen kannalta ja elintarvikkeiden hintojen kohtuullisena pysymisen kannalta on tutkimus- ja koetoimintaa harjoitettava silti entistä tehokkaammin. Samalla tämä toiminta on suunnattava yhä tehokkaammin palvelemaan viljelijöiden tiedontarvetta.
Tutkimus- ja koetoiminnan tulosten saattamista mahdollisimman yksinkertaiseen ja helppotajuiseen muotoon ja tiedottamisen nopeuttamista on tehostettava. Maatalouden tutkimus- ja koetoiminnan neuvottelukunta on perustettava ohjaamaan ja koordinoimaan alan kehitystä.
Kansainvälistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta on lisättävä. Tässä yhteistyössä on pyrittävä käyttämään hyväksi kansainvälistä työnjakoa ja näin tehostamaan voimavarojen käyttöä.
3. Neuvonta
Uusien tuotantokustannuksia vähentävien ja tuotantoa lisäävien menetelmien ja oivallusten tunnetuksi tekemiseksi on nykyinen neuvontaorganisaatio ja sen kehittäminen välttämätöntä.
Erityistä painoa neuvonnassa on asetettava tilakohtaiselle ja taloudelliselle neuvonnalle. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota ruokinta- ja lannoitussuunnitelmien saattamiseen tilakohtaisiksi ja mahdollisimman yksityiskohtaisiksi.
Maatilatalouden yhteyteen sopivien sivuansiomahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen on annettava myös nykyisen neuvontaorganisaation tehtäväksi. Esimerkkeinä tällaisesta voidaan mainita maatilalomailu siihen liittyvine toimintoineen, kalankasvatus, luonnonmarjojen ja sienien keräily ja niiden viljely.
4. Koulutus
Keskiasteen koulunuudistuksen yhteydessä maatalouden koulutuksessa on huomioitava toisaalta se koulutustarve, jonka maatalouden varsinaiseksi elämäntehtäväkseen ottanut viljelijäväestö, niin emännät kuin isännät, tarvitsevat, sekä toisaalta pyrittävä toteuttamaan keskiasteen koulunuudistuksen tavoitetta luoda asteittainen kouluporrastus, joka johtaa aina korkeakoulutasoiseen opiskeluun.
Maataloudellisen koulutuksen laajuus, sisältö ja taso sekä eriytyminen on mukautettava vastaamaan yhä vaativammaksi muodostuvan maatalouden harjoittamisen asettamia tarpeita.
Maatalousväestölle ja maatalousopettajille tarkoitettuja erikois- ja jatkokoulutuskursseja on järjestettävä entistä suuremmassa määrin ja siten luotava edellytykset nopeasti kehittyvän ja muuttuvan maatalouden seuraamiselle.
Maatalouteen annettavien valtion lainojen saannissa tulee asettaa edelleen etusijalle maataloudellisen ammattikoulutuksen saaneet tai perustellusti vähintään yhtä suuren ammattitaidon omaavat viljelijät.
IV TUOTANTOPOLITIIKKA
1. Maatalouden omavaraisuustavoitteet
Maataloustuotemarkkinoilla vaihtelevat kansainväliset suhdanteet nopeasti. Suuri osa maapallon asukkaista elää vajaaravittuna. Silti maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat yleensä alhaisia eivätkä riitä kattamaan tuotantokustannuksia kuin poikkeuksellisina aikoina.
Kansainvälisen kehitysavun puitteissa voidaan elintarvikkeiden vientiä kehitysmaihin lisätä, mutta yleensä meidän maallamme ei ole taloudellisia edellytyksiä tuottaa maataloustuotteita kannattavaa vientiä varten.
Yli kotimaisen tarpeen tuotettujen maataloustuotteiden markkinointi rasittaa kansantalouttamme ja alentaa viljelijäväestön omaa tulotasoa sekä saattaa maatalouselinkeinon liiaksi valtiovallan tukitoimenpiteistä riippuvaksi.
Luonnonolosuhteista johtuvista satovaihteluista ei tulevaisuudessakaan voida välttyä. Siksi on tärkeimmissä maataloustuotteissa pyrittävä yli 100-prosenttiseen omavaraisuuteen. Vaihteluita on myös entistä tehokkaammin lievennettävä tasausvarastoinnilla ja tehokkaammalla markkinointiolosuhteiden hyväksikäytöllä.
Satotasomme on edelleen lievästi kohoava, mikäli energian hinnannousu ei lannoitteiden hintojen kohoamisen kautta pysäytä kehitystä. Tarpeettoman ylituotannon eliminoimiseksi ja tuotannon tasapainottamiseksi on huonosti viljelykseen sopivaa peltoa vapaaehtoisin toimenpitein poistettava viljelyksestä. Näitä peltoja voitaisiin valtiovallan tuella metsittää nykyistä huomattavasti tehokkaammin.
Valtiovallan taholta tapahtuvaa, vapaaehtoisuuteen perustuvaa tuotannonohjaustoimintaa tulee tehostaa tuotantokapasiteetin ohjaamiseksi kansantaloudellisesti kannattavampiin tuotteisiin.
Luopumiskorvausjärjestelmää on siten kehitettävä, että omistaja voi päästä luopumiseläkkeelle ilman, että hänen on myytävä maansa.
Kesannoimisjärjestelmän avulla voidaan tuotannon määrää tasapainottaa ja kesannolla olevat maat tarvittaessa ottaa viljelyyn edellyttäen, että kesannointi suoritetaan pellon viljelyskelpoisuutta parantaen.
2. Sokeriomavaraisuus
Sokerituotantomme on perustunut lyhytaikaisiin sokerilakeihin, joiden puitteissa on tuotannon harjoittaminen ollut sekä viljelijöiden että sokeriteollisuuden kannalta epävarmaa.
Sokeriomavaraisuutemme tulee määritellä pysyväisluontoisella sokerilailla n. 50-60 -prosenttiseksi. Lain tulee turvata sokerijuurikkaan viljelymahdollisuudet tasapuolisesti kaikille niille alueille, joilla se maassamme on taloudellisesti mielekästä.
3. Valkuaisomavaraisuuden kehittäminen
Kotieläintaloutemme tarvitsee jatkuvasti mahdollisimman edullista valkuaisrehua. Maitovalkuaisen käyttäminen suuressa määrin eläinten rehuna on epätaloudellista ja nostaa kotieläintuotteittemme hinnan kohtuuttoman korkealle. Siksi on huolehdittava edullisemman tuontivalkuaisen saannista pitkäjänteisen kauppapolitiikan avulla.
Kotimaisen kohtuuhintaisen valkuaisrehutuotannon lisääminen on koko valtakunnan kannalta tärkeä tehtävä.
Lypsykarjan valkuaisrehutarpeen tyydyttämiseksi on voimaperäisesti viljeltyjen ja varhaisessa vaiheessa säilörehuksi korjattujen nurmien määrää lisättävä sekä urearuokintaa kehitettävä käytännössä.
Rehuviljan valkuaispitoisuutta on lisättävä kasvinjalostuksella, sopivalla typpilannoituksella ja ottamalla hinnoittelussa huomioon viljan valkuaispitoisuus.
Uusien valkuaispitoisten palko- ja öljykasvien viljelyä on lisättävä.
Valtiovallan tulee vaikuttaa suomalaisten tiedemiesten kehittämään sulfiittiselluloosan jäteliemessä kasvatettavan valkuaisrehun mahdollisimman taloudelliseen valmistukseen ottaen huomioon tuontivalkuaisen ja valmistuksessa käytettävän tuontienergian hintasuhde.
4. Tuotannon jatkuvuuden varmistaminen
Maataloustuotantomme harjoittaminen ei enää nykyään ole mahdollista ilman koneita. Jos polttoaine loppuu, pysähtyvät koneet ja maatalous lakkaa tuottamasta elintarvikkeita.
Polttoöljyn varastointi maatiloille mahdollisia kansainvälisiä öljykaupan häiriöitä silmällä pitäen on elintarvikehuoltomme kannalta välttämätöntä.
Varastoinnin järjestämiseksi maatiloille tulee valtion verotuksellisesti tukea polttoainesäiliöiden hankintaa sillä edellytyksellä, että säiliötilaa on vähintään vuoden kulutusta vastaava määrä.
On myös ryhdyttävä toimenpiteisiin riittävien valtakunnallisten polttoöljyn, elintarvikkeiden, rehuviljan, lannoitteiden, valkuaisrehun ja kasvinsuojeluaineiden varmuusvarastojen aikaansaamiseksi. Myös ulkomaisten maatalouskoneiden tärkeimpien varaosien varmuusvarastojen aikaansaamista on tutkittava yhdessä maatalouskonekaupan kanssa.
Tutkimustoimintaa kotimaisten polttoaineiden kehittämiseksi on laajennettava huomattavasti, ja yleensä tuettava siirtymistä tilakohtaisesti kotimaisen energian käyttöön.
V RAKENNEPOLITIIKKA
1. Tila- ja tuotantoyksikkökoon suurentaminen
Jotta myös maanviljelijä voi saada kohtuullisen toimeentulon ja päästä osalliseksi elintason noususta, tulee maatilojemme taloudellista tuottoa saada suuremmaksi.
Peltojen vuokraustoimintaa on edistettävä, sillä peltojen vuokraus on yleensä nopein tapa viljelmän peltoalan ja liikevaihdon suurentamiseksi sekä tulotason nostamiseksi.
Maatilojemme yrityskohtaisen koon pysyväiseksi suurentamiseksi tulee varsinaisilla maa- ja metsätalousalueilla tapahtuvissa tilakaupoissa antaa lyhytaikainen etuosto-oikeus ammattitaitoiselle naapuritilan omistavalle maanviljelijälle. Etuosto-oikeus ei kuitenkaan saa mennä sukulaisten keskeisten tai sen kaltaisiksi katsottavien kauppojen edelle.
Koska maatalous on siihen sijoitettuun pääomaan verrattuna heikkotuottoista, ei lisämaan osto nykyisen korkean korkokannan ja lainojen nopeitten takaisinmaksuohjelmien takia ole yleensä mahdollista velaksi. Siksi on välttämätöntä, että lisämaan ostoon on saatavissa valtion halpakorkoisia ja pitkäaikaisia lainoja siten, että lakimääräisesti ei aseteta mitään peltohehtaari- tai metsätuottorajoituksia.
Lisämaan ostoissa ja tilojen välisissä järkevään tilusmuotoon tähtäävissä tilusjärjestelyissä pitäisi leimavero- ja toimitusmaksut jättää perimättä.
Tarkoituksenmukaisten tilusvaihtojen toteutumista tulee muutoinkin huomattavasti helpottaa. Maatilojemme säilymistä kokonaisina on helpotettava sukupolven vaihdon yhteydessä perintöveroa keventämällä ja pitkäaikaisilla edullisilla lainoilla. Yleensäkin valtion lainoitusta tulee lisätä ja nopeuttaa.
Perusluottoa tulee antaa tarkoituksenmukaisten tuotantoyksiköiden rakentamiseen ja tilojen suurentamiseen.
2. Peltojen metsitys
Tehokkaaseen maatalouteen huonosti soveltuvat, kuten esimerkiksi pienet, kiviset, epäsäännölliset ja epätarkoituksenmukaiset sekä maalajiltaan huonot peltolohkot, tulee metsittää. Tätä voidaan edistää istutusalojen verovapaudella ja korottamalla metsittämispalkkioita.
Koska metsätalouden tulevaisuuden näkymät pitkällä tähtäimellä ovat hyvät, tulisi tuotannosta pois jäävät pellot metsittää heti eikä jättää niitä vajaatuottoisiksi.
Lyhytkiertoista, energiametsätyyppistä metsänviljelyä on myös tutkittava ja kehitettävä.
3. Tilojen välinen yhteistoiminta
Tilojen välisellä yhteistoiminnalla voidaan monia toimintoja hoitaa työtä keventävästi ja taloudellisesti. Erityisesti kalliitten koneitten hankinnassa ja käytössä sekä raskaiden töiden suorittamisessa päästään esimerkiksi tuotantorenkaiden, lomarenkaiden, työrenkaiden, konepankkien, urakoitsijoiden ja kone- ja työryhmien avulla keveämpiin ja taloudellisempiin suorituksiin.
Myös salaojituksessa, yhteismyynneissä ja -ostoissa sekä lomapalveluissa voidaan tilojen keskeisellä yhteistoiminnalla saavuttaa merkittäviä etuja. Tällaisia yhteistoimintamuotoja tulee valtiovallan toimesta helpottaa halpakorkoisia lainoja myöntämällä sekä suosimalla niitä verotuksessa.
4. Tuotannon alueittainen erikoistuminen
Maatilatalouden eri tuotantosuunnat on pyrittävä pääosin ohjaamaan alueille, joille ne tuotanto- ja kulutusolosuhteiden puolesta parhaiten sopivat.
Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen. Näillä toimenpiteillä ei saa vaikeuttaa Etelä-Suomen asutuskeskusten kulutusmaitohuoltoa.
5. Valtion lainoitus
Valtion halpakorkoisten ja pitkäaikaisten lainojen antaminen lisääntyvässä määrin maanostoon, sisarosuuksien lunastamiseen, rakentamiseen, salaojitukseen, maatalousirtaimiston hankkimiseen ja muihin vastaaviin tarkoituksiin on maatalouden kehittämisen kannalta välttämätöntä.
Koska tilojen säilyminen jakamattomana on nykyoloissa ensiarvoisen tärkeää, tulee näille lainoille asetettuja tilakoon mukaisia rajoja poistaa.
6. Maatalouden verotus
Maatalouden verotus on pidettävä pääperiaatteiltaan nykyisellä todellisiin tuloihin perustuvalla pohjalla. Koska progressiivinen varallisuusvero hidastaa maatilojen järkevää suurentumista, tulee varallisuusvero asteittain poistaa tuotanto-omaisuuden osalta.
Maatilojen pirstoutumisen välttämiseksi on nykyiseen perintöverojärjestelmään saatava muutos, joka omalta osaltaan auttaisi maatiloja säilymään mahdollisimman kokonaisina.
Erillisverotuksen toteuttaminen maatalouden osalta on saatava koskemaan kaikkia maatilan tuloja.
Johtuen maatilojen ja maaseudun asuinrakennusten iästä aiheutuvista suurista korjauskustannuksista ja vaikeudesta jakaa sähkö- ym. menoja maatalouden ja yksityistalouden kesken on asuntoedun verovapaussäännöksiä selvitettävä ja pyrittävä yleensäkin asuntoedun verottamisen poistamiseen.
Vanhojen asuinrakennusten osalta tulee osa korjaus- tai ylläpitokustannuksista säätää vähennyskelpoiseksi erityisesti energiansäästöinvestointien osalta.
Maatalouden kehittämistä kansantaloudellisesti ja yksityistaloudellisesti kannattavaan suuntaan on veropoliittisilla ratkaisuilla edistettävä.
VI ERILLISIÄ MAATALOUTEEN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ
1. Metsätalous
Metsätalous liittyy oleellisena ja useimmiten välttämättömänä osana suomalaiseen maatalouteen. Samanaikaisesti tämän maatalousohjelman kanssa on valmistunut kokoomuksen metsäpoliittinen ohjelma. Siksi tässä ohjelmassa ei ole kosketeltu lähemmin metsätaloutta, vaan metsäasioissa viitataan kokoomuksen metsäpoliittiseen ohjelmaan.
2. Maaseutuasuminen
Ihmisen oikeus asua maaseudulla tulee olla yhteiskunnan suosimaa jo yksistään riittävän asukaspohjan säilyttämiseksi koko valtakunnan alueella.
Valtion rakennuslainojen saannin ja muitten yhteiskunnallisten etujen suhteen tulisi maaseudulla asuvien olla samassa asemassa muitten kansalaisten kanssa.
Harvaan asutulla seudulla tulee ylläpitää riittävän tiheä julkinen liikenne ja koululaiskuljetusliikenne tarvittaessa yhteiskunnan tuella. Samoin on tuettava myymäläautojen käyttöä. Vaihtoehtona on harvaanasuttujen seutujen viljelijöiden oman auton käytön tukeminen autoverotuksen tilakohtaisen keventämisen kautta.
Perinteinen maaseutumaisema on osa kulttuuriperintöämme. Sen säilyttämiseksi on kiinnitettävä erityistä huomiota vanhojen rakennusten, kyläkeskusten ja koko miljöön vaalimiseen. Tämä tapahtuu parhaiten turvaamalla maatalouselinkeinon taloudelliset toimintaedellytykset ja riittävä palvelutaso maaseudulla.
3. Erikoistuva maatalous
Erikoistuvaa maataloutta varten tulee jatkuvasti etsiä uusia erikoistuotantomuotoja. Erityisesti tulee kehittää nurmikasvien siementuotantoa, elintarviketeollisuudellemme ja rehuteollisuudellemme raaka-aineeksi hyvin sopivien öljykasvien viljelyä, vihannesten peltoviljelyä ja marjojen sekä juurikasvien viljelyä.
Näiden tuotteiden markkinointia ja varastointia tulee kehittää sekä järjestää tarvittava rahoitus.
Ruokaperunatuotantomme kehittämiseksi on säädettävä erityinen laki, joka turvaisi perunan markkinoinnin ja järjestäisi sen varastoinnin ja kaupan nykyistä vakaammalle kannalle.
Tärkkelyksen raaka-ainekysymyksen osalta on myös suoritettava rajankäynti ja säädettävä asiasta laki järkevän ratkaisun löytymisen jälkeen.
Itseuudistuvan lihakarjan soveltuvuutta meidän oloihimme olisi edelleen tutkittava.
Urheiluhevosten tuotantoa olisi kehitettävä kotimaassa. Ulkoa tuotavien urheiluhevosten laatuvaatimuksia on entisestään kiristettävä ja tuotava vain korkealaatuisia kilpailu- ja siitoseläimiä.
Nykyinen maatalousneuvonta ja tutkimus ei varojen puutteessa pysty antamaan kylliksi tietoa maatalouden erikoisaloilta. Nämä alat voisivat kuitenkin kehittyä voimakkaimmin korvaten tuontia ja aiheuttamatta markkinointivaikeuksia. Siksi on neuvontaa ja tutkimusta lisättävä ja otettava ulkomaiset tutkimustulokset mahdollisimman nopeasti meille sovellettuna käyttöön.
4. Kalastus
Kalavesien tarkoituksenmukaisella hyväksikäytöllä ja hoidolla on luotava entistä paremmat mahdollisuudet ammatti-, kotitarve- ja virkistyskalastukselle.
Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tulee harjoittaa entistä selväpiirteisempää vesiensuojelua. Näin voidaan jatkuvasti turvata mahdollisimman puhtaitten vesien ja hyvien kalastusmahdollisuuksien säilyminen.
Myöntämällä lainoja varastojen ja jalostuslaitosten tekoon ja muilla valtion aktiivisilla toimenpiteillä on turvattava ammattikalastajille tulotason kehitys. Taloudellisesti tärkeimmille kalalajeille on saatava minimihinta.
Kalanviljelyä varten on järjestettävä valtiovallan taholta tutkimustoimintaa ja tautitarkkailua.
Rapujen viljelyä erityisesti pienissä järvissä tulee voimakkaasti edistää.
5. Puutarhatalous
Puutarhaelinkeinolle on turvattava riittävät toimintaedellytykset. Ulkomainen tuonti on sopeutettava kotimaisen tuotannon markkinointiin.
Tunnettujen puutarhamaitten tapaan valtion tulee tukea puutarhaviljelyä antamalla halpakorkoisia ja pitkäaikaisia lainoja kasvihuoneitten ja riittävien varastojen rakentamiseen. Lainansaannin edellytyksenä tulee olla viljelijän ammattitaito ja varmuus tuotteiden markkinoinnista.
Puutarhaviljelijöiden yhteistoimintaa tuotteiden markkinoinnissa ja yhteisten markkinointielinten perustamisessa olisi tuettava.
Mahdollisuuksia puutarhatuotteiden rajakaupan aloittamiseksi Neuvostoliiton kanssa on tutkittava.
Johtuen lämmityskustannusten erittäin suuresta osuudesta kasvihuoneviljelyssä tulee kasvihuoneitten lämmityksessä tukea siirtymistä kotimaisen energian käyttöön.
Neuvontaa ja tutkimusta erikoistuneille puutarhaviljelijöille on lisättävä. Kansanterveyden kannalta tärkeiden vihannes- ja puutarhatuotteiden käyttöä tulee edistää.
Pääpaino kuluttajavalistuksessa tulisi panna kotimaisten tuotteiden terveydellisyyteen, vitamiinipitoisuuteen ja saasteettomuuteen.
6. Luonnonmarjojen ja sienien käyttö
Opetusta luonnonmarjojen ja erityisesti sienien keräilyssä ja markkinoinnissa on tehostettava. On asetettava asiantuntijakomitea tutkimaan marjojen ja sienien markkinointimahdollisuuksien lisäämistä ulkomaille. On myös ryhdyttävä kiireellisesti tutkimaan arvokkaimpien marjojemme ja sieniemme, erityisesti korvasienien viljelysmahdollisuuksia.
7. Porotalous
Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä tulee olla riittävä hallinto porotaloutta varten.
Suoritettaessa porotalousalueilla metsänhakkuu- ja uudistustöitä sekä tehtäessä päätöksiä luonnon käytöstä on huomioitava porotalouden oikeudenmukaiset edut.
Tutkimusta porojen keinotekoisen ruokinnan mahdollisuuksista on kehitettävä elinkelpoisen ympärivuotisen porotalouden turvaamiseksi.
Petoeläinten aiheuttamista vahingoista on suoritettava täysi korvaus.
Poronhoidossa käytettävän moottorikelkan tulli- ja tuontimaksut sekä siinä käytettävän polttoaineen vero on poistettava.
8. Lammastalous
Valtiontalouden kannalta edullista lammastaloutta on voimakkaasti edistettävä. Villa- ja turkistuotannon sekä suomalaisten siitoslampaitten viennin lisäämismahdollisuuksia on tutkittava ja edistettävä.
9. Turkistalous
Valuuttatilanteemme kannalta tärkeän ja kehitysmahdollisuuksia omaavan turkistuotantomme kansainvälistä kilpailukykyä on kaikin tavoin parannettava.
Muun alkutuotannon tavoin vientiturkiseläinten rehuista ja tarvikkeista olisi poistettava liikevaihtovero.
Neuvonta-, tutkimus- ja koetoimintaa on lisättävä.
Turkiseläintuottajille on annettava investointeihin pitkäaikaisia ja halpakorkoisia valtion luottoja.
10. Mehiläistalous
Maassamme on hyvät mahdollisuudet lisätä runsaasti hunajatuotantoa. Mehiläistalouden edistämiseksi on kehitettävä tutkimustoimintaa, lisättävä neuvontaa ja järjestettävä valvottu tautitarkkailu. Muun alkutuotannon tavoin hunaja on vapautettava liikevaihtoverosta.
11. Osa-aikaviljely
Maatalous pystyy antamaan elatuksen yhä pienemmälle joukolle maanviljelijöitä ja yhä useampi maaseudulla sijaitseva koti jää ilman asukkaita. Tätä kehitystä jouduttaa vielä viljelijäväestön epäedullinen ikärakenne ja sukupuolijakautuma.
Tällaisen kehityksen hidastamiseksi on maaseudulle saatava maatiloilla asuvien ihmisten työkapasiteettia hyödyntävää taloudellista toimintaa. Tällöin voisivat maatalouden harjoittajat kotoaan käsin käydä ansiotyössä vielä suuremmassa määrin kuin nyt.
12. Pakkolunastus- ja muut korvaukset
On saatava aikaan järjestelmä, jonka mukaan korvaukset yleisiin tarkoituksiin luovutetuista alueista ja näihin liittyneistä menetyksistä maksetaan mahdollisimman nopeasti luovutuksen tapahduttua.
Vanhoista korvauksista maksettavan useitten vuosien ajalta kertyvän koron verottaminen on kohtuuttomana lopetettava. Tie- ja muissa sen kaltaisissa toimituksissa asuntonsa menettäneille on turvattava välittömästi mahdollisuudet hankkia uusi vastaavanlainen asunto. Viranomaisten tulee aina jo suunnitteluvaiheessa ottaa yhteys suunnittelun kohteena olevan alueen maanomistajiin.
13. Ympäristönsuojelu
Maatalouden harjoittamisessa on mahdollisimman suuressa määrin otettava huomioon ympäristönsuojelu, jotta myös tulevaisuudessa on mahdollista nauttia hoidetun kulttuurimaiseman muodostamasta viihtyisästä ja luonnonmukaisesta maaseudun elinympäristöstä.
Peltoja metsitettäessä on otettava huomioon myös maisemalliset ja luonnonsuojelulliset näkökohdat.
On pyrittävä kehittämään uusia ympäristöystävällisempiä lannankäsittelytapoja. Asumisjätteiden hyväksikäyttöä maatalouden piirissä tulee tukea ja kehittää.
Maa- ja metsätalouden tarpeisiin on saatava torjunta-aineita, joiden haittavaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset.
Ympäristönsuojelun vaatimat maankäytön rajoitukset on korvattava maanomistajalle.
14. Energiahuolto maatiloilla
Maa- ja metsätaloudessa, kuten koko kansantaloudessakin, energiapolitiikan tärkein periaate on kotimaisuusasteen lisääminen.
Maa- ja metsätalouselinkeinon luonteesta, sen harjoittajien ikärakenteesta ja lukumäärän vähenemisestä johtuen öljy tulee säilymään työkoneiden ja pitkään myös kaivureiden miltei ainoana polttoaineena. Tästä johtuen on saatava aikaan tilakohtaisten varmuusvarastojen taloudelliset edellytykset veropolitiikan turvin sekä poistamalla liikevaihtovero tilatankeilta.
Toisaalta on tehostetusti jatkettava myös diesel-moottorien puukaasuttimien kehittelyä. Jäteöljyn keräilyä ja jatkojalostusta on tehostettava.
Sähköistämistä on pidettävä mahdollisimman paljon öljyn vaihtoehtona, koska sitä voidaan tuottaa huomattavassa määrin monilla kotimaisilla raaka-aineilla, vesivoimalla ja ydinenergialla.
Kotimaisten polttoaineiden - puun, turpeen, oljen sekä erilaisten jätteiden - hyödyntämistä on lisättävä myöntämällä niitä käyttäville lämmityslaitteille liikevaihtoverovapaus sekä täysi poisto-oikeus maatiloilla niiden käyttölaajuudesta riippumatta. Maatiloilla tapahtuvaa kotimaisen energian käyttöön siirtymistä on tuettava lainoin.
Maa- ja metsätalouden mahdollisuuksia energiatuotannon kotimaisuusasteen lisääjänä on tehostettava
- perustamalla hakkeen välivarastoja esimerkiksi VAPO:n toimesta eri puolille maata. Niihin voitaisiin ostaa tiloilta metsänomistajien tai metsänhoitoyhdistysten toimesta kerättyä ja myytyä haketta käytettäväksi keskitetysti esimerkiksi valtion laitoksilla
- kaavoittamalla uudet taajama-alueet niin, että esimerkiksi aluelämmitys on mahdollista kaikkia kotimaisia polttoaineita, lähinnä haketta, olkea ja turvetta käyttäen
- pyrkimällä myös kuntien ja suurimpien tuotantolaitosten energiatuotannossa ja lämmityksessä määrätietoisesti kotimaisuusasteen lisäämiseen
- tehostamalla hakkuujätteen ja yleensä jätepuun hyväksikäyttöä erityisesti kehittämällä korjuu- ja valmistusmenetelmiä sekä lämmityskattiloita ja vanhojen kattiloiden lisälaitteita, jotka mahdollistavat myös hakkeen, oljen ja turpeen käytön
- vauhdittamalla energiametsätutkimusta.
METSÄPOLITIIKKA
1. Johdanto
Metsä on tärkeimpiä tuotannollisia voimavarojamme. Se antaa työtilaisuuksia ja lisäansioita neljännekselle maamme väestöstä, muodostaa oleellisen osan maatilataloutta etenkin kehitysalueilla ja siten osaltaan estää maaseudun autioitumista.
Metsä tuottaa raaka-aineen metsäteollisuudelle, joka maamme tärkeimpänä vientiteollisuutena kantaa vastuun pääosasta vuotuisia valuuttatuloja.
Samalla metsä on keskeinen osa suomalaista maisemaa ja sen vaikutus ulkoilu- ja virkistysympäristönä sekä ilman puhdistajana tulee yhä tärkeämmäksi.
Marjojen ja sienien keräämisellä metsistä samoin kuin metsästyksellä on niinikään huomattava taloudellinen merkitys. Metsien käyttö on näin laajentunut perinteisestä puuntuotannosta metsien moninaiskäytöksi.
Metsätalouden laaja tehtäväkenttä on otettava kokonaisuudessaan huomioon yhteiskunta- ja aluesuunnittelussa.
Metsätalouden tärkein tehtävä on puun tuotanto, joka tarjoaa työtilaisuuksia ja ansiomahdollisuuksia maaseutuväestölle. Siksi on tarpeen, että valtiovalta yhteistoiminnassa metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa määrittelee puun tuotannon määrälliset tavoitteet sekä niiden saavuttamiseksi tarpeellisessa toiminnassa noudatettavat periaatteet.
Tavoitteita määritettäessä on otettava huomioon hyvinvoinnin lisäämispyrkimysten asettamat vaatimukset sekä metsäntutkimuksen tarjoamat mahdollisuudet. Oikein suunniteltuna ja toteutettuna nykyistä huomattavasti korkeampikin puun tuotanto on mahdollista metsien muuta käyttöä haittaamatta.
Yksityismetsien osuus maamme metsäpinta-alasta on vajaat kaksi kolmannesta mutta hakkuumäärästä neljä viidettä osaa. Puun tuotanto perustuu siten entistä ratkaisevammin yksityismetsiin, joiden puumäärät ovat parin viime vuosikymmenen aikana selvästi nousseet.
Koska puun tuottaminen on pitkäjänteistä toimintaa, se edellyttää vakaita maanomistusoloja.
Puun markkinoinnin ja korjuun kehittämisellä on pyrittävä turvaamaan metsänomistajille puun tuottamisen kannattavuus, metsätyöntekijöille entistä parempi toimeentulo, koneurakoitsijoille ja puutavaran kuljetuksissa toimiville lisääntyvä ansiomahdollisuus sekä metsäteollisuudelle jatkuva kilpailukyky. Puun tuotantoa ja sen jalostusteollisuutta on kehitettävä tasapainoisesti.
Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.
2. Metsän omistus
Maamme metsistä on yksityismetsiä lähes kaksi kolmasosaa, valtion metsiä vajaa neljännes ja loput pääasiassa teollisuuden metsää. Metsänomistusolojen kehittämisen tulee tapahtua siten, että metsien yksityisomistuksen osuus säilyy.
On pyrittävä siihen, että maatiloilla on jatkuvasti niiden tuekseen tarvitsema määrä metsää.
Valtion ja kuntien maanhankinta on rajoitettava muiden käyttömuotojen kannalta välttämättömään. Muutoinkin on vältettävä toimenpiteitä, jotka aiheuttavat epävarmuutta metsänomistuksen jatkuvuudesta ja siten vähentävät edellytyksiä pitkäjänteisen metsätalouden harjoittamiseen.
Näissä puitteissa on edistettävä metsälökoon suurentamista. Pääpaino on pantava elinkelpoisten maatilatalouksien muodostumisen ohella tarkoituksenmukaisten metsälöiden perustamiseen.
Verolainsäädäntöä on tarkistettava niin, ettei verotus muodostu tilakoon suurentumisen esteeksi kauppojen eikä tilusvaihtojen yhteydessä.
Asutuslainsäädäntöä on muutettava siten, että tilojen yhdistämistä ja tilakoon suurentamista sekä maataloudesta vapautuvien peltojen metsitystä voidaan tehokkaasti toteuttaa.
Tilakoon suurentamiseen tarvittavaa rahoitusta on järjestettävä halpakorkoisina sisarosuus- yms. lainoina ja korkosubventioina.
Elinkelpoisten maatilatalouksien ohella on pyrittävä perustamaan omistajalleen työpaikan ja toimeentulon antavia metsätiloja.
Tilojen välistä yhteistoimintaa on esimerkiksi metsätalousalueiden tai metsäyhteistyöalueiden puitteissa lisättävä ja vapaaehtoisten yhteismetsien ja metsäosakeyhtiöiden muodostamista edistettävä.
Aluesuunnittelussa ja kaavoituksessa on turvattava metsätalouden toimintaedellytykset. Siinä on otettava huomioon puun tuotannon vaatimukset, raakapuun kuljetukset uittamalla ja maitse sekä työllisyyden ja metsien moninaiskäytön tarpeet.
Kaupunkien ja asutustaajamien on itse hankittava tarvitsemansa ulkoilu-, retkeily-, virkistys- yms. alueet ostamalla tai vuokraamalla.
Kaikkia kansalaisia palvelevat retkeily-, lomailu- ja luonnonsuojelualueet on varattava ensisijaisesti valtion, kuntien ja seurakuntien mailta. Ellei niiltä löydy riittävästi sopivia alueita, on ne hankittava vapaaehtoisin kaupoin.
Yksityisomistuksessa olevia metsämaita ei pidä tarpeettomasti pakkolunastaa toisen omistajaryhmän käyttöön.
Tiloihin kuuluvien vesialueiden omistus on säilytettävä ennallaan.
3. Metsäverotus
Metsäverotusta on kehitettävä pinta-alaverotuksena. Puun tuotantoa tulee tehostaa muuttamalla metsäverotusta siten, että metsänkasvatukseen ja hoitoon uhratut kustannukset saadaan vähentää suoraan tilakohtaisesti tilan verotettavasta tulosta.
Rationalisoinnin edistämiseksi ja metsätöitten pirstoutumisen estämiseksi on luotava edellytykset "metsäntuottajaosakeyhtiöitten" perustamiselle siten, että ne verotuksellisesti rinnastettaisiin yhteismetsiin.
Metsätalous tulee saattaa varallisuusveron suhteen muihin yritysmuotoihin nähden tasavertaiseen asemaan. Tämä parantaisi tilakoon suurentamismahdollisuuksia sekä puun tuotannon kilpailukykyä.
4. Metsätalouden hallinto
Metsätalouden hallinnossa on saatava sellainen kokonaisorganisaatio, joka tekee mahdolliseksi maan metsätaloudelle asetettujen puuntuotannollisten ja ympäristönsuojelullisten tehtävien joustavan ja tehokkaan hoidon ja samalla turvaa mahdollisimman pitkälle metsänomistajien päätäntävallan omissa asioissaan. Tämän lisäksi myös ympäristönsuojelullisten tehtävien hoito on huomioitava.
Valtakunnan metsätalouden yleistä hallintoa ei voida enää rakentaa valtion omien metsien hallinnon ympärille. Maa- ja metsätalousministeriössä olevaa metsäosastoa on vahvistettava.
Nykyisestä metsähallituksesta on muodostettava yleismetsähallitus.
Valtion omien metsien hoitoa ja käyttöä varten perustetaan yleismetsähallituksen valvonnassa toimiva ympäristöhoidolliset ja työllisyyspoliittiset näkökohdat huomioon ottava liikelaitos.
Yksityismetsätalouden hallinto säilytetään jo perinteisellä ja hyviä tuloksia tuottaneella itsehallintopohjalla, jolloin sekä keskus- että piirimetsälautakunnissa ovat edustettuina metsänomistajat, metsätyöntekijät ja metsäteollisuus.
Hallintoa on kuitenkin kehitettävä siten, että nykyisen kahden keskusmetsälautakunnan sijasta on vain yksi keskusmetsälautakunta, ja että metsänparannuspiirien ja piirimetsälautakuntien toimintojen lähentämistä tutkitaan.
Metsänhoitoyhdistysten asemaa on kehitettävä siten, että ne muodostuvat nykyistä selvemmin metsänomistajien omiksi paikallisiksi palvelu- ja yhteistyöelimiksi. Niiden tehtäväkentässä on entistä enemmän painotettava puun tuottamiseen, korjaamiseen ja myyntiin liittyvän yhteistoiminnan suunnittelua ja toteutusta.
Metsätalouden hallintoa kehitettäessä on virkamiesten ja toimihenkilöiden palkkaperusteet järjestettävä sellaisiksi, että tehtäviin saadaan mahdollisimman pätevää työvoimaa.
5. Puun tuotannon tehostaminen
Puun tuotantoa on kohotettava kaikkien omistajaryhmien metsissä. Kohottamistoimenpiteiden painopiste on varsinaisissa yksityismetsissä niiden määrän ja maan eteläpuoliskoon keskittyvän sijainnin vuoksi.
Valtion metsissä, jotka sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa ja siten huonommissa kasvuolosuhteissa, ovat puun tuotannon tehostamismahdollisuudet yksityismetsiin verrattuna pienet.
Kehityskelpoisen puuston kasvua voidaan tehostaa oikein valituilla metsänhoitotoimenpiteillä, hakkuilla, ojituksilla ja lannoituksella.
Vajaatuottoiset metsämaat voidaan saattaa perusparannustoimenpiteillä tuotantokykyään vastaavaan kuntoon.
Metsäpinta-alaa on mahdollista lisätä metsittämällä maataloudesta vapautuvat pellot sekä ojittamalla ja metsittämällä kokonaissuunnittelun jälkeen metsätalouden käyttöön jäävät aukeat suot.
Puun tuottaminen on yritystoimintaa, jonka suotuisan kehityksen takaa metsänomistajien omatoiminen työ. Normaaliin metsänhoitoon kuuluvien toimenpiteiden rahoituksesta vastaavat metsänomistajat. Metsänomistajan tulee sen vuoksi saada edelleen tehdä puun tuottamista koskevat päätökset ja hoitaa niiden toteuttaminen ja tulosten turvaaminen itsehallintoperiaatteen mukaisesti.
Koska metsätalous vaikuttaa ratkaisevasti maamme taloudelliseen kehitykseen, on kuitenkin tarpeellista, että valtiovalta - määritettyään yhteistyössä metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa puun tuotannon tavoitteet - ohjaa niiden saavuttamiseksi metsätaloutta erilaisin talouspoliittisin toimenpitein sekä valvoo, ettei metsiä hävitetä.
Voimassa oleva yksityismetsälaki on pääperiaatteiltaan tarkoituksenmukainen. Puun tuotannon voimaperäistämisen mahdollisesti vaatimat lain tarkistukset on tehtävä vapaan yritystoiminnan pohjalta siten, että ne kannustavat hyvään metsien hoitoon.
Metsissä tehtävistä perusparannustoimenpiteistä koituu maamme talouselämälle huomattavasti suurempi hyöty kuin metsänomistajille. (Kantorahan osuus valmiin vientituotteen hinnasta on keskimäärin vain kymmenesosa ja metsänparannusinvestoinnin palautumisaika on pitkä.) Valtiovallan tulee osallistua näiden töiden kustannuksiin. Metsänparannuslain pääperiaatteet on siksi säilytettävä.
Sen sijaan on yksinkertaistettava metsänparannuslain säännöksiä sekä tarkistettava rahoitusperusteita ja kohteita. Säännöksiä uusittaessa on huolehdittava, että suunnittelu- ja suoritusorganisaatiolla turvataan sekä rahoituksen että henkilöstön osalta tavoitteisiin nähden riittävät toimintaedellytykset. Siksi on välttämätöntä, että valtiovalta vahvistaa sekä valtion että yksityismetsämailla suoritettavaa metsänparannustoimintaa varten puun tuotannon lisäämiseen tähtäävän rahoitusohjelman.
Valtion omilla mailla on puun tuotannon kohottamispyrkimykset turvattava pitämällä metsänhoito- ja perusparannustöiden sekä niitä koskevan koetoiminnan rahoitus riittävänä.
Metsänparannustoimenpiteet - päätehakkuuta lähentelevän puuston lannoitusta lukuunottamatta - tuottavat hakkuukypsää puustoa vasta vuosikymmenien kuluttua. Välillisesti ne kuitenkin lisäävät hakkuita muissa metsissä varsin pian.
Virheinvestointien välttämiseksi on uutta metsäteollisuutta rakennettava vain puun tuotannon sallimissa puitteissa. Metsäteollisuuden investoinnit on lähivuosina suunnattava ensisijaisesti jalostusasteen kohottamiseen.
6. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittäminen
Ulkomailta tuotava puutavara ei saa vaikeuttaa kotimaisen puun markkinointia.
Raakapuukaupan tulee perustua eri puutavaralajit käsittäviin hintasuosituksiin, joissa otetaan huomioon sekä alueelliset että leimikkokohtaiset erot. Siten on mahdollista päästä suhteellisen vakaaseen hintatasoon sekä tasaiseen, ympärivuotiseen kauppatoimintaan.
Töitä koneellistamalla ja keskittämällä, korjuuolosuhteita parantamalla sekä puutavaralajien määrää supistamalla on pyrittävä alentamaan kustannuksia niin, että kantohinnan ja työpalkkojen osuutta voidaan nostaa.
Tehokas puun markkinointi ja korjuu vaatii hyvin suunniteltua keskitettyä toimintaa. Tähän on pyrittävä mm. tilojen välisellä yhteistoiminnalla, jota on kehitettävä metsänhoitoyhdistystoiminnan osana. Yhteistoimintaa varten on vahvistettava myyjän ja ostajan yhteisesti hyväksymät toimintaohjeet.
Korjuuolosuhteiden parantamiseksi olisi metsänparannuslain säännöksiä muutettava siten, että myös kevytrakenteisten metsäautoteitten rakentaminen olisi mahdollista.
Pystymittaus ja puun laadun huomioon ottava kokorunkokauppa muodostaa käyttökelpoisen perustan puukaupalle. Mittausmenetelmät on saatava mahdollisimman oikeudenmukaisiksi ja yksinkertaisiksi ja ne on saatettava riittävän hyvin metsänomistajien sekä metsätyöntekijöiden tietoon. Mittaustapoja on edelleen tutkittava ja kehitettävä.
Metsänomistajien edun mukaista on käyttää kaupanteossa, mittauksessa ja muissakin puun korjuutehtävissä metsänhoitoyhdistyksen ammattiapua.
Puun korjuussa on huolehdittava, ettei kasvavalle puustolle tai ojitukselle aiheuteta vahinkoa ja ettei kuorellista puutavaraa yli kesäkauden hyönteisvaaran takia varastoida metsään.
Oman työvoiman ja koneiden työllistämiseksi on metsänomistajilla keskittämisestä huolimatta oltava tasavertainen mahdollisuus hankintakaupan tekoon tai korjuutyön suorittamiseen.
Puutavaran kuljetusmuotoja kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota energian säästämiseen esimerkiksi lisäämällä uittomahdollisuuksia.
7. Metsäntutkimus
Metsätalouden jatkuva kehittäminen ja siihen tähtäävien tarkoituksenmukaisten metsäpoliittisten toimenpiteiden valinta edellyttävät entistä runsaampaa ja täsmällisempää tietoa metsätalouden toiminnoista ja niiden seurauksista. Tätä tietoa hankitaan järjestelmällisen tutkimus- ja kehittämistyön avulla.
Tähänastinen tutkimustoiminta on ollut uusiin tarpeisiin nähden riittämätöntä. Lähivuosina on uutta tietoa hankittava mm. metsien rakennekehityksestä, metsänomistajien asennoitumisesta, erilaisten puunkorjuumenetelmien teknillisistä ja taloudellisista edellytyksistä sekä metsänuudistamiseen liittyvistä lukuisista ongelmista metsäpuiden jalostus ja metsätuhot mukaanluettuna.
Tarvittavalle tutkimus- ja kehittämistyölle on luotava edellytykset. Periaatteena on oltava, että yhteiskunta vastaa kaikesta ns. perustutkimuksesta ja pääosasta soveltavaa tutkimusta.
Kehittämistyöstä ensisijainen vastuu on sen sijaan säilytettävä yksityisillä yrityksillä. Valtiovallan tulee kuitenkin tukea taloudellisesti myös sellaista kehittämistyötä, jonka tuloksilla selvästi on laajempaa valtakunnallista merkitystä.
Erityisesti on huolehdittava pienten yrittäjien, metsänomistajien ja metsäkoneurakoitsijoiden työmenetelmien ja kaluston kehittelystä.
Metsäntutkimuslaitoksen toimintaedellytyksiä on parannettava lisäämällä laitoksen tutkijavoimaa ja käyttövaroja. Laitoksen sijoituskysymys on ratkaistava siten, että laitoksessa tehtävän tutkimustyön taso ja jatkuvuus ei vaarannu.
Tutkimustoimintaa on tehostettava myös Helsingin Yliopistossa ja muissa alan tutkimusta suorittavissa laitoksissa. Samalla on lisättävä eri laitosten keskinäistä yhteistoimintaa.
Tutkijakapasiteetin lisäämisen ohella on tehostettava tutkijakoulutusta ja luotava edellytykset tutkijakapasiteetin joustavalle keskittämiselle kulloinkin ajankohtaisimpiin laajempiin ongelmiin. Yhteistyötutkimuksia on suosittava.
Tutkimustyön hallinnossa ja suunnittelussa on pyrittävä löytämään tasapaino toisaalta koordinoinnin ja toisaalta yksilöllisen, oma-aloitteisen ja toistavan tutkimusotteen välillä. Yhteiskunnan tukea ei saa rajoittaa yksinomaan keskitetysti johdettuun tutkimukseen.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä tutkimustulosten nopeaan ja virheettömään välittämiseen tutkijoilta näitä tietoja käyttäville kenttämiehille ja metsänomistajille.
8. Metsäopetus
Kehitysennusteisiin perustuen on metsätalouden koulutustoiminta pyrittävä mitoittamaan tarvetta vastaavaksi ja laadittava tarkoituksenmukaiset opetusohjelmat ja luotava opetustoiminnalle riittävät taloudelliset edellytykset.
Metsänhoitajien koulutuksessa on entistä enemmän painotettava johtamistaitoa, toiminnan suunnittelua ja taloudellisuutta, ympäristönsuojelua sekä tietojen käsittelyä koskevaa opetusta. Samalla on huolehdittava riittävän tutkijavoiman koulutuksesta. Eri aineyhdistelmien puitteissa tai jatko-opinnoin on voitava erikoistua metsätalouden eri sektoreille. Erityinen huomio on kiinnitettävä tehokkaan täydennyskoulutusjärjestelmän luomiseen.
Metsäopistojen kolmivuotisella oppijaksolla on pääpaino pantava työnjohtoon, töiden suunnitteluun ja järjestelyyn sekä toiminnan taloudellisuuteen. Opetuksessa sekä erilaisissa harjoitustehtävissä on otettava huomioon yksityismetsien osuus sekä tilakoon asettamat vaatimukset niissä tehtävien töiden suunnittelulle ja toteutukselle. Opistotason koulutuksen saaneille on annettava mahdollisuus jatkaa opintoja korkeakoulussa.
Metsätyönjohtajakoulussa on pääpaino pantava töiden johtamiseen. Jatko-opintoihin on järjestettävä mahdollisuus, jotta voidaan kouluttaa erikoishenkilöstöä metsätalouden yhä monipuolistuviin tehtäviin.
Metsäkouluissa annetaan opetusta metsänomistajille, metsätyöntekijöille, metsäkoneiden kuljettajille ja metsäkoneurakoitsijoille. Koulutus on saatava nykyistä paremmin tavoittamaan metsänomistajat. Siksi pääosa metsäopetuksesta on annettava maatilatalouden peruskoulutuksen yhteydessä ja sen ohella on pyrittävä lyhyisiin erikoiskursseihin, joille he tilanhoidosta ennättävät irtautua. Koulutuksen tavoitteena on antaa metsänomistajille perustiedot nykyaikaisen metsätalouden harjoittamisessa painottaen erityisesti puun tuotantoon ja korjuuseen ja yrityksen hoitoon sekä erilaisiin yhteistoimintoihin liittyviä asioita.
Vakinaisten metsätyöntekijöiden koulutuksessa on pyrittävä antamaan työturvallisuutta painottaen monipuolinen ja riittävä ammattitaito.
Metsäkoneurakoitsijoille on työtaidon lisäksi annettava töiden suunnittelua, yrityksen johtoa ja toiminnan taloudellisuutta koskevaa opetusta.
Työnantajien järjestämää ammatti- ja jatkokoulutusta sekä ammatissa jo pitkään olleiden työntekijöiden täydennysopetusta palvelevaa kurssitoimintaa on edistettävä. Opetuksen koordinoimisen ja suunnittelun ohella on huolehdittava opettajakunnan riittävästä täydennys- ja jatkokoulutuksesta ja palkkauksesta.
9. Metsätyövoima
Maaseudun työllisyyden kehityksen turvaamiseksi erityisesti kehitysalueilla on siirtyminen vakituisen metsätyövoiman käyttöön tehtävä sitä mukaa kuin toiset elinkeinot kykenevät luomaan maataloudesta vapautuvalle väestölle uusia työpaikkoja.
Metsätöiden koneellistuessa ja maaseudun väestörakenteen muuttuessa on metsätyövoiman määrä pienentynyt voimakkaasti ja kehitys jatkunee saman suuntaisena. Jo nyt on odotettavissa paikoittain pulaa metsätyövoimasta. Valtiovallan, työnantajien ja työntekijöiden yhteistoimin olisi laadittava koko työvoimapolitiikkaan kytkeytyvä metsätyövoimapoliittinen ohjelma. Pääpaino on pantava vakituisen, koulutetun ja ympäri vuoden metsätöitä tekevän työvoiman luomiseen. Työhuippujen tasaaminen sekä jatkuvan työn tarjoaminen ja toisaalta riittävän työvoiman ylläpitäminen edellyttävät sekä alueittaista että työnantajien välistä yhteistoimintaa.
Jokaiselle siihen halukkaalle metsänomistajalle on varattava tilaisuus suorittaa oman tilansa työt.
Metsätöiden koneellistuminen lisää koulutetun erikoistyövoiman ja koneurakoitsijoiden tarvetta. Toiminnan vakiinnuttamiseksi on selvitettävä urakoitsijoiden tarve sekä töiden oikeudenmukaiset hinnoitteluperusteet. Kalliiden erikoiskoneiden tehokas hyväksikäyttö edellyttää huolella suunniteltuja työmaita, ammattitaitoisia työntekijöitä sekä metsänomistajien, urakoitsijoiden ja urakanantajien yhteistyötä.
Metsätyöntekijöiden palkkausperusteet on sovittava työnantaja- ja työntekijäpuolen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa, joissa on pyrittävä ottamaan muuttuvien työolosuhteiden vaikutukset mahdollisimman tarkoin huomioon. Koneurakoitsijoiden osalta on noudatettava vastaavaa menettelyä. Yhteistoiminnan kannalta on toivottavaa, että sekä työnantajat että työntekijät järjestäytyvät nykyistä paremmin.
10. Metsien moninaiskäyttö
Metsällä on monenlaista käyttöä ihmisten tarpeitten tyydyttäjänä. Sen on tuotettava mahdollisimman paljon puuta, mutta sen lisäksi metsän toivotaan olevan maisemallisesti kaunis ja vaihteleva, eläimistöltään rikas ja kasvistoltaan monipuolinen. Sieltä on tavattava riistaa, löydettävä marjoja ja sieniä ja sieltä on saatava ruumiillista kuntoa, henkistä tyydytystä ja virkistystä. Elintason noustessa, vapaa-ajan lisääntyessä ja yhteiskuntarakenteen muuttuessa metsien moninaiskäytön merkitys korostuu.
Käyttötarkoituksensa puolesta metsät voidaan jakaa luonnonsuojelualueisiin, maisema- ja puistometsiin, retkeily- ja ulkoilumetsiin sekä varsinaisiin talousmetsiin. Luonnonsuojelualueet ovat yleensä varsinaisen puuntuotannon ulkopuolella olevia alueita. Maisema- ja puistometsiä hoidetaan ensisijaisesti maisemallisten näkökohtien mukaan ja ne sijaitsevat useimmiten asutuksen tuntumassa tai kulkuväylien varsilla. Retkeily- ja ulkoilumetsät ovat yleensä kuntien tai valtion ulkoilutarkoituksia varten hankkimia tai varaamia metsiä. Varsinaisissa talousmetsissä on puun tuotanto etusijalla, mutta ne soveltuvat hyvin tavallisten ulkoilumuotojen ja metsästyksen harjoittamiseen.
Metsien moninaiskäytön järjestely liittyy osana maankäyttöpolitiikkaan. Sen suunnitteluun on kiinnitettävä riittävää huomiota seutukaavoituksessa. Samalla on saatava tehokkaasti käyntiin metsätalouden aluesuunnittelu. Tätä tehtäväkenttää hoitavaa metsätalouden hallinto-organisaatiota on siksi vahvennettava ja turvattava sille toimintaedellytykset.
Kaikkia kansalaisia palvelevat retkeily-, lomailu- ja luonnonsuojelualueet on varattava ensisijaisesti valtion, kuntien ja seurakuntien mailta. Ellei niiltä löydy riittävästi sopivia alueita, on ne hankittava vapaaehtoisin kaupoin.
Jos yksityisomistuksessa oleva alue rauhoitetaan luonnonsuojelualueeksi tai sitä käytetään muuhun yhteiseen tarkoitukseen, on omistajan saatava hänelle koituvista menetyksistä täysi korvaus.
Maisemanhoidon kannalta tärkeitten kohteitten kuten järvien rantojen ja näköalapaikkojen erityisvaatimukset tulee ottaa huomioon metsänhoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Erityisesti paljaaksihakkuitten yhteydessä on otettava huomioon luonnonsuojelulliset näkökohdat ja metsien moninaiskäytön vaatimukset.
Lainsäädännössä on nykyistä täsmällisemmin määriteltävä maan omistajien ja toisaalta alueen käyttäjien oikeudet ja velvollisuudet silmälläpitäen metsien moninaiskäyttöä.