MAASEUTUOHJELMA

Kansallinen Kokoomus rp.

Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 11.1.2003 ja esitelty Kokoomuksen maaseututapaamisessa Somerolla 14.1.2003

Kokoomuksen mielestä kotimaisen maa- ja metsätalouden toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää niin kansantaloudelle kuin koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansalaisille on taattava kaikenlaisissa olosuhteissa kotimaiseen raaka-aineeseen pohjautuvien elintarvikkeiden saatavuus. Maa- ja metsätaloudella on myös keskeinen rooli maaseudun perusasutuksen sekä ympäristön monimuotoisuuden säilyttämisessä.

I Maataloutemme haasteisiin vastattava määrätietoisesti

Maataloutemme tulevaisuuden nähdään liian usein riippuvan erilaisista tukiaisista ja kabinettipäätöksistä. Todellisuudessa tulevaisuuden määräävät kuitenkin kuluttajien päivittäiset valinnat ja maaseutuyrittäjien heille tarjoamat tuotteet ja palvelut. Vain määrätietoisella panostuksella yhä laadukkaampien ja turvallisempien elintarvikkeiden tuotantoon voidaan kuluttajien luottamus kotimaiseen elintarvikeketjuun säilyttää.

Samanaikaisesti on huolehdittava siitä, että maatalouden ja maaseudun kansalliset ja kansainväliset tuki- ja korvausjärjestelmät turvaavat maatalouden harjoittamisedellytykset koko EU:n alueella. Järjestelmät eivät saa asettaa tuottajia ja siten myös kuluttajia keskenään alueellisesti tai taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Samoin on huolehdittava siitä, että maakunta- ja yleiskaavoituksessa turvataan maatalouden toimintaedellytykset.

Maatilojen kilpailukykyä tulee parantaa panostamalla viljelijöiden osaamiseen, uuden teknologian tehokkaaseen hyödyntämiseen sekä toiminnan tehostamiseen tuotantoa laajentamalla ja uusia tuotantomenetelmiä soveltaen.

Laajenevan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutospaineet

Suomen maatalouden toimintaedellytyksiin vaikuttaa merkittävällä tavalla Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan kehitys sekä kansallisten tukijärjestelmiemme jatkuvuus. Suomen on toimittava Euroopan unionissa aktiivisesti, jotta ilmastolliset ja tuotannolliset erityispiirteemme tulevat jatkossa nykyistä paremmin huomioiduiksi.

Euroopan komissio esitti kesällä 2002 uusia linjauksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Näillä esityksillä pyrittiin maataloutta suuntaamaan kestävämmälle pohjalle lisäämällä maaseudun kehittämistoimenpiteiden rahoitusta ja painottamalla määrän sijasta laatua. Tämä vastaa Suomen tavoitteita ja on ollut osa Suomen kansallista tavoitteistoa. Kokoomuksen mielestä maaseudun kehittämistoimenpiteiden, kuten epäedullisten alueiden tuen ja ympäristötuen, roolin vahvistaminen on tärkeää juuri Suomelle.

EU:n maatalouspolitiikka on menneisyytensä vanki. Euroopan hedelmällisimmille tuotantoalueille maksetaan yhä kaikkein korkeimpia tukia. Yhteistä maatalouspolitiikkaa on Kokoomuksen mielestä kehitettävä tasapuolisemmaksi. Politiikkaa uudistettaessa on tuen painopistettä siirrettävä Euroopan heikompien maatalousalueiden suuntaan. Näitä alueita varten on kehitettävä omia tukitoimenpiteitä, jotka turvaavat yrittäjyyteen pohjautuvan maataloustuotannon jatkuvuuden. Markkinoiden ja tukijärjestelmän on kannustettava laadukkaaseen tuotantoon ja palkittava onnistumisesta.

Brysselin huippukokouksessa lokakuussa 2002 päätettiin maataloustukien rahoituksesta vuoteen 2013. Tiukka rahoitusraami mahdollistaa nykyisten tukien jatkamisen, mutta mahdollisesti tarvittaviin uudistuksiin on löydettävä rahat kohdentamalla uudelleen nykyisiä tukia. Huippukokouksen linjausten mukaisesti tulee mahdolliset leikkaukset kohdistaa EU:n tehotuotantoalueille, joilla tuottavuuden kehitys korvaa menetykset.

EU laajenee vappuna 2004 kymmenellä uudella jäsenmaalla. Vaikka näistä uusista jäsenmaista suurimmalla osalla kansantuotteen taso sekä maatalouden infrastruktuuri on vielä perin vaatimattomalla tasolla, on niillä maatalouteen liittyen selkeät ilmasto- ja kasvukausietunsa Suomeen nähden. Laatu- ja valvontakriteereitä ei tule keventää edes siirtymäkausien ajaksi, jotta kuluttajille ympäri Eurooppaa voidaan taata varmuus käyttämiensä tuotteiden turvallisuudesta. Suomen on osaltaan oltava huolehtimassa siitä, että EU:ssa vaaditaan ja toteutetaan yhtäläistä laatutasoa sekä tuotannon valvontaa.

EU-politiikan ohella Suomen on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota myös muiden kansainvälisten sopimusjärjestelmien, kuten Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelukierrosten mahdollisiin vaikutuksiin Suomen maataloudelle ja elintarvikeklusterille. Suomen on oltava näissä kysymyksissä aktiivinen. Neuvotteluissa on turvattava kaikkien valtioiden oikeus omaan peruselintarvikkeiden tuotantoon.

Kansallisten tukijärjestelmien tulevaisuus

Kokoomuksen mielestä suomalaisen maatalouden tulee jatkossakin perustua perheviljelmiin tai niiden muodostamiin suurempiin yksiköihin. Tuotannon tulee vastata markkinoiden tarpeisiin ja olla taloudellisesti kannattavaa. Kannattavuuden edellytyksiä on parannettava aktiivisella rakennepolitiikalla sekä myös kansallisin tukitoimenpitein.

Suomella on edelleen tarve täydentää EU:n järjestelmiä kansallisilla tuilla. Pohjois- ja Keski-Suomen pitkäaikaisen pohjoisen tuen lisäksi myös Etelä-Suomi tarvitsee oman pitkäaikaisen tukijärjestelmänsä. Suomi neuvottelee parhaillaan kolmatta kertaa komission kanssa oikeudesta maksaa kansallisia tukia Etelä-Suomen A ja B-tukialueilla. Kokoomuksen tavoitteena on luoda Etelä-Suomeen pitkäaikainen ja vakaa, nykyistä tasoa korkeampi tukijärjestelmä, joka luo viljelijöille mahdollisuudet kehittää ja monipuolistaa toimintaansa. Tukijärjestelmiä tulisi kehittää myös siten, että niiden avulla maaseutuyrittäjät voisivat paremmin verkottua ja etsiä kanavia tuotteiden jalostukseen ja markkinointiin.

Elintarvikealan kilpailukyky kuntoon

ain lisäarvoa tuottava ja taloudellisesti kannattava elinkeinotoiminta voi menestyä ja kehittyä. Koko elintarvikesektorin tulevaisuuden kannalta on tärkeää löytää ja hyödyntää ne kilpailukykyä vahvistavat tekijät, joilla alan tukiriippuvuutta voidaan vähentää. Suomalaiseen elintarvikkeeseen liitetyt mielikuvat puhtaudesta, turvallisuudesta, eläinten hyvästä hoidosta ja ympäristöystävällisyydestä tulee saada juhlapuheista käytännön tekojen tasolle koko elintarvikeketjun kattavalla yhteistyöllä. Erityistä painoarvoa tulee antaa myös luonnonmukaisen viljelyn ja siihen liittyvän jatkojalostuksen edistämiseen kaikkialla maassa.

Kilpailulainsäädännöllä ja sen tulkinnoilla ei saa asettaa keinotekoisia esteitä elintarvikesektorilla harjoitettavalle yhteistyölle. Alan tutkimukseen, tuotekehitykseen ja kansainväliseen markkinointiin on panostettava rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.

Maatalousyrittäjien sosiaaliturvakysymykset

Maatalousyrittäjien sosiaaliturvan parantaminen ja työvoimakustannusten pienentäminen edesauttaa yritystoimintaa, luo uskoa onnistuneisiin omistajan- tai sukupolvenvaihdoksiin ja synnyttää uutta yrittäjyyttä myös kasvualueiden ulkopuolella.

Maatalousyrittäjienkin sosiaaliturva perustuu työtuloon, joka on saatava vastaamaan ammatissa tehtyä työpanosta. Vain siten maaseutuväestön eläkkeet, sairasvakuusetuudet ja tapaturmakorvaukset voidaan saattaa muualla yhteiskunnassa vallitsevalle tasolle. Kunnollinen sosiaaliturva lisää osaltaan maaseutuammattien kilpailukykyä ja houkuttavuutta.

Perinteisen maanviljelyn kokonaistyönkuva on muuttunut yhä pirstaleisemmaksi ja erilaisista osista koostuvaksi. Siksi kaikki sivu- ja liitännäistoimet on saatava eläke- ja tapaturmavakuutusturvan piiriin kuten palkansaajillakin.

Maatilojen suurentuessa ja yritystoiminnan monipuolistuessa on toimiva lomitusjärjestelmä ensiarvoinen yrittäjän, perheen ja yrityksen haavoittuvuuden estämiseksi. Lomittajilta on edellytettävä hyvää ammattitaitoa ja maksettava sen mukainen palkka.

Oikein kohdennetulla työterveyshuollolla voidaan ehkäistä työperäisiä sairauksia, tapaturmia ja mielenterveysongelmia. Työssä jaksamiseen on suurenevien maatilojen myötä kiinnitettävä erityistä huomiota. Pienempien terveyskeskusten työterveyspalvelut on syytä koota seudullisiksi palvelupisteiksi, jolloin viljelijöiden palvelut ovat laadukkaita, monipuolisia ja viimeisiin tutkimustuloksiin perustuvia. Työterveyspalvelujen ostaminen pitää tehdä lakimuutoksella myös maatalousyrittäjille mahdolliseksi korvaussäännösten sitä estämättä. Myös työkykyä ylläpitävän TYKY-toiminnan on tavoitettava osaavin voimin koko viljelijäväestö.

Maatalouden byrokratiaa ja verotusta selkeytettävä

Kokoomus vastustaa painokkaasti kiinteistöveron ulottamista maa- ja metsätalousmaahan. Monikertainen verotus paitsi heikentäisi maa- ja metsätilojen kehittymistä lisäisi myös entisestään verobyrokratiaa. Verosta saatava lisätuotto kumuloituisi jopa negatiivisesti, kun viljelijöiden investointivaroja hupenisi uuteen veroon. Uusi vero lisäisi myös ennestäänkin liian suurta viljelemiseen kohdistuvaa byrokratiaa.

Verotuksellisia esteitä tilojen ja maatalousyritysten kasvulle, yritystoiminnan aloittamiselle, yrityksen toiminnan jatkumiselle ja monipuolistumiselle on purettava. Kokoomuksen mielestä nykytilanteessa maatilojen, kuten minkä tahansa muunkin yrityksen sukupolvenvaihdoksesta aiheutuu jatkajalle niin suuret perintö- tai lahjaveroseuraamukset, että ne uhkaavat tilan tai yrityksen toimintaedellytyksiä.

Seuraavien 10 vuoden aikana 70-80 000 yritystä ja maatilaa tulee yrittäjän ikääntymisen vuoksi omistajan- tai sukupolvenvaihdostilanteeseen. Sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi perintö- ja lahjaverotusta koskevia säädöksiä on parannettava pikaisesti, ja myös luopumistukijärjestelmää on kehitettävä edelleen.

Maatalousyrittämiseen liittyvää byrokratiaa on muutoinkin kevennettävä. Keskeiset maatalousalan työnantajamaksut on koottava yhdeksi, kerran kuussa maksettavaksi maksueräksi - yhdessä verottajalle maksettavien maksujen kanssa. Yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät asiakirjat ja lupapaperit on myös yhdistettävä yhdeksi ja yhteen paikkaan tehtäväksi ilmoitukseksi. Kaikki maatalousbyrokratiaan liittyvät lomakkeet on pikaisesti saatettava sähköisesti täytettävään ja toimitettavaan muotoon.

Järkevää ja ennakoivaa elinkeino- ja aluepolitiikkaa

Aluekehityspolitiikan tehtävänä on palvelujen turvaaminen sekä kilpailukyvyn lisääminen kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen näkökulmasta yrittäjyyden edellytyksiä vahvistava talous- ja veropolitiikka sekä osaamis- ja t&k-panostukset ovat kestävintä aluepolitiikkaa.

Kaikki valtiot ja enenevissä määrin myös alueet ja kunnat pyrkivät vaikuttamaan yritysten sijaintipäätöksiin. Yritykset puolestaan kilpailuttavat yhteiskuntia tavalla, joka lisää painetta veronalennuksiin, sekä toisaalta erilaisten massiivisten tukijärjestelmien säilyttämiseen ja vahvistamiseen. Myös julkisen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus on mitä suurimmissa määrin yritystoiminnan tukemista.

Aluekehitystoimien tulee jatkossa olla entistä räätälöidympiä ja paremmin alueen tarpeiden mukaan eriytyviä. Harvaan asuttujen alueiden elinkeinorakenteen vahvistaminen vaatii eri lääkkeitä kuin kasvualueiden tarvitsemien palveluiden turvaaminen.

Yksi käytettävissä olevan julkisen rahan määrään vaikuttaja tekijä on meneillään olevan rakennerahastokauden päättyminen ja EU:n laajentuminen. Jo rakennerahastokauden päättymisestä näyttää seuraavan, että vuodesta 2007 alkaen EU:n osarahoitus suomalaisessa aluekehitystyössä vähenee. Se puolestaan vähentää kokonaispanostuksia, ellei syntyvää vajetta korvata kansallisella rahoituksella.

Kaikki julkisten varojen käyttäminen on myös aluepoliittista toimintaa. Täten lisäpanostus yliopistoille ja ammattikorkeakouluille on aluepoliittinen toimi, samoin pääkaupunkiseudun infrastruktuurin julkinen rahoittaminen kuten myös maaseudun infrastruktuurin rahoittaminen. Myös asuntotuotannon ja asumisen tukeminen, verotuksen välityksellä tapahtuvat tulonsiirrot sekä kuntien valtionosuusjärjestelmä ovat aluepolitiikkaa.

Yrittäjyyteen kannustaminen on erityisen haasteellista niillä alueilla, joilta väestö muuttaa kasvukeskuksiin. Lukuisa määrä yrityksiä toimii alueilla, joiden väestö- ja siten yritysten asiakaspohja ohenee. Ensimmäisenä vaikutukset näkyvät vähittäiskaupassa ja erilaisissa kuluttajapalveluissa. Syrjäytyvillä alueilla on monin verroin vaikeampaa löytää yritykselle jatkajaa. Ongelmien kasvaessa ne vaikuttavat lopulta yksittäisten kuntien, seutujen ja alueen elinkeinorakenteeseen ja kilpailukykyyn.

Koska yrittäjäaktiivisuuteen vaikuttavat sekä asenteelliset että taloudelliset seikat, yrittäjyyden olennainen lisääminen edellyttää puuttumista molempiin. Asenteisiin voidaan vaikuttaa esimerkiksi oppilaitoksissa annettavalla yrittäjyyskasvatuksella. Yrittäjyyskasvatus tulisikin ottaa osaksi opetusta kaikissa oppilaitoksissa.

Valtionhallinnon eri toimipisteiden sijoituspäätöksiä tehtäessä pitää yhtenä tekijänä ottaa entistä selkeämmin huomioon myös sijoitettavan viraston tai laitoksen sijoittamisen vaikutukset alueen elinkeinoelämälle. Virastoja ja laitoksia pitää, niiden toiminnallisuutta vaarantamatta, sijoittaa siten, että päätösten avulla voidaan edistää alueiden tasapainoista kehittämistä. Maakuntakeskukset kykenevät tarjoamaan kilpailukykyiset palvelut sekä osaavan ja työpaikkauskollisen henkilökunnan. Hajasijoittamiskysymys vaatii nopeita ratkaisuja, sillä vuoteen 2016 mennessä valtionhallinnon nykyisestä 120 000 työntekijästä 66 prosenttia jää eläkkeelle.

II Suomi elää edelleen metsästä

Suomessa metsätalous on kannattava elinkeino, jollaisena se on syytä myös säilyttää. Erityisesti maaseudullemme metsien taloudellinen ja sosiaalinen merkitys on keskeinen. Metsätalouden kannattavuus on mahdollistanut metsiemme monimuotoisen käytön, myös ekologisessa mielessä. Metsämme ovat myös monimuotoisten tulojen lähde.

Metsätaloutta vahvistettava elinkeinona

Suomen kansallinen etu on, että EU:n piirissä etsitään metsätaloutta elinkeinona vahvistavat menettelytavat. EU:n laajentumisen myötä yhteisön metsäpinta-ala kasvaa kolmanneksella. Tällöin uusien jäsenmaiden vaikeat maaseutu- ja maatalouspoliittiset kysymykset nostavat yhteisön yhteisen metsäpolitiikan uudelleen arvioitavaksi. Metsäkysymykset ovat EU:ssa kansalliseen päätöksentekoon kuuluvia asioita. Suomen tulee toimia siten, että metsäpolitiikasta päätetään myös jatkossa Suomessa.

EU:n piirissä on pyrkimys korostaa yhteisön metsien merkitystä vain osana kansalaisten ympäristöä - metsät nähdään vain suojelun kohteena. Metsien kestävälle käytölle perustuu kuitenkin yhteisön alueella laaja teollinen klusteri, jonka tuotannon bruttoarvo on yli 450 miljardia euroa. Metsätalouden työllisyysvaikutus etenkin maaseudulla on huomattava.

Suomessa metsäpolitiikan tulee jatkossakin perustua monitavoitteiselle metsänkäytölle. Sen tavoitteena on kestävän metsänkäytön edistäminen niin, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat tulevat tasapainoisesti huomioon otetuiksi. Maa- ja metsätalous muodostaa yhteenkuuluvan ja kiinteän osan maaseudun kehittämisessä ja niiden hallinnointia tulee kehittää Maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Yhteiskunnan tulee edelleen huolehtia metsätalouden harjoittamisen pitkäjänteisyydestä osarahoittamalla metsänhoitotöitä.

Kokoomuksen mielestä koko metsätalouden tulevaisuuden kannalta on keskeistä, ettei kiinteistöveroa tulla missään oloissa ulottamaan metsään. Verorasituksen lisääminen merkitsee lisäkustannuksia, joita maaseutu ja sen toimijat eivät kestä. Tilanteesta kärsisivät metsänomistajien ja metsäteollisuuden lisäksi itse talousmetsät, kun niiden laadukkaaseen hoitamiseen jäisi jäljelle entistä pienemmät resurssit. Samalla pienenisivät myös metsänomistajien mahdollisuudet ylläpitää kattavaa metsäautotie- ja yksityistieverkostoa.

Puumarkkinoiden kilpailutilanne säilytettävä

Metsäteollisuuden piirissä tapahtuneet yritysjärjestelyt ovat merkinneet vahvaa kysyntää myös kotimaiselle puulle. Tästä huolimatta Suomen tulee osaltaan pitää huolta terveen kilpailuasetelman säilymisestä puumarkkinoilla. Puumarkkinoillamme vallitsee nykyään tilanne, jossa ostajia on harvoja ja myyjiä useita. Tällaisessa tilanteessa vapaan kilpailun säilyminen on uhattuna. Jos puukaupan osapuolten välillä ei enää sopimustoiminnalla huolehdita markkinoiden tasapainosta, on kilpailuasetelman valvonnan siirryttävä yhteiskunnan tehtäväksi.

Metsätalouden hyötysuhdetta ja jalostusastetta nostettava

Metsävarojen jalostuksen kehittäminen turvaa osaltaan maaseudun elinvoimaisuutta. Metsien taloudellinen merkitys perustuu metsäteollisuuden kansainväliseen kilpailukykyyn. Kilpailukykyä ylläpitävät ja kehittävät toimenpiteet varmistavat metsien taloudellisen arvon. Puutuoteteollisuuden ja sen jatkojalostuksen merkitys korostuu maaseudun työllistäjänä. Metsävarat tarjoavat myös uusiutuvan energialähteen, jonka hyödyntämismahdollisuuksia on kehittämistoimilla jatkuvasti parannettava. Puuenergian laajenevan hyödyntämisen nimissä ei kuitenkaan pidä vaarantaa talousmetsien monimuotoisuutta eikä niiden ravinnetaloutta.

Puu on uusiutuva raaka-aine. Puuperäiset tuotteet ovat kierrätettäviä ja hiiltä pitkäaikaisesti sitovia. Puunjalostuksen tuotantoprosessit ovat ympäristöystävällisiä. Näistä syistä puuta on syytä suosia kilpaileviin materiaaleihin verrattuna. Metsävarojen kasvusta huolehtiminen varmistaa, että niiden käyttöön nojaava elinkeino on kestävällä ja kehittyvällä pohjalla. Yrittäjyyttä suosivat toimintamallit edistävät myös metsävarojen hoidossa ja käytössä maaseudun elinvoimaisuutta.

Metsien suojelussa maltti on valttia

Metsät ovat suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin olennainen osa. Tavanomaisessa talouskäytössä olevat metsät miellyttävät suurta osaa kansalaisista, koska niissä liikkuminen on miellyttävämpää kuin täysin luonnontilaisessa metsässä. Jokamiehen oikeudella turvataan myös tulevaisuudessa, että metsämme ovat avoinna kaikille virkistykseen, marjastukseen ja sienestykseen.

Suomi on hoitanut metsiensuojeluvelvoitteensa kansainvälisesti erinomaisen hyvin. Nykyinen suojelualueverkosto on kattava. Avainasemassa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ovat tavanomaisessa talouskäytössä olevat metsät. Nykyisiä suojeluohjelmia toteutetaan nykyään vuonna 1996 tehdyn periaatepäätöksen mukaisesti. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen on jatkossa perustuttava Metso-toimikunnan toimenpideohjelmaan.

Metsien kestävän hoidon ja käytön suuntaviivat ja toimet on määritetty ja linjattu Kansallisessa metsäohjelmassa 2010. Ohjelman jatkuminen on varmistettava. On myös tärkeää, että merkittäviä luonnonmaisemiamme hoidetaan maisema-arvoja säilyttävällä tavalla. Maisemakohteet ovat osa kansallisomaisuuttamme, jonka haluamme säilyttää jälkipolville.

III Elävä maaseutu monimuotoisen maaseutuyrittäjyyden runkona

Suomi on EU:n maaseutumaisin maa vielä unionin tulevan laajentumisenkin jälkeen. Historiallisista syistä Suomi on myös laajasti asuttu pienten yhdyskuntien maa. Maaseudullamme on paljon rakennettuja yhteyksiä ja palveluja, joiden kunnossapitäminen ja kehittäminen on lähivuosien keskeinen kansallinen projekti.

Maaseudun kehitystyö on monialaista toimintaa, jossa tähtäimenä on ihmisten hyvinvointi ja myönteinen väestökehitys. Haaste on suuri, mutta ei mahdoton. Samaan aikaan, kun muutamat syrjäiset alueet menettävät väestöä, hyvinvoivien maaseutualueiden määrä kasvaa laajalla säteellä keskusten ympärillä sekä niissä kauempana sijaitsevissa kylissä, jotka ovat ryhtyneet aktiiviseen kehitystyöhön. Maaseutu ei ole yhtenäinen vaan hyvin erilaisten olosuhteiden kokonaisuus.

Maaseudun voimien kokoaminen - ideoita ja innovointia

Maaseudulla kaivataan yhä enemmän voimien kokoamista eli toimijoiden ja osaamisen organisoitumista nykyhetkeen sopivalla tavalla. Tärkeässä roolissa ovat tällöin kyläyhdistykset ja -seurat, kuntien seutuyhteistyö sekä paikalliset toimintaryhmät. Suomessa on edetty horisontaalisen maaseutupolitiikan työtapojen ja tekijöiden rakentamisessa, mutta työtä on paljon jäljellä.

Suomalaiset ovat kansainvälisesti ainutlaatuisessa asemassa, koska he voivat valita elämisympäristökseen sekä kaupungin että maaseudun. Tätä rikkautta vaalitaan muun muassa siten, että maaseudulle rakentamiselle ei aseteta keinotekoisia esteitä. Ympäristön ja vesien kunnosta on pidettävä huolta, mutta näitä normeja ei tarvitse sitoa ihmisten asumusten käyttötarkoitukseen tai asumisaikaan. Hyvät rakentamisen paikat ovat sallittuja myös 2000-luvulla. Maaseutu tarvitsee toiminnallista voimien kokoamista, ei fyysistä eheyttämistä.

Elinvoimainen maaseutu nojaa edelleen maa- ja metsätalouteen, mutta tarvitsee välttämättä uusia elinkeinoja ja ihmisiä. Osa elinkeinoista voidaan rakentaa maaseudun vahvuuksien: puun, veden, peltojen ja maatilojen varaan. Maaseudulla mahdollisten ja siellä laajenevien elinkeinoalojen luettelo on merkittävä. Hyvin monet etätyöksi soveltuvat tietotyötehtävät, bioenergian tuottaminen, puutuoteala kokonaisuudessaan, erityyppistä palvelua tarjoavien matkailuyritysten verkko voi edelleen tihentyä, elintarvikealan pk-yritysten määrä voi nousta nykyisestä vajaasta 3 000:sta. Monet nykyisistä yrityksistä voivat vahvistaa toimintaansa. Lisäksi palvelut ja kulttuuri tarjoavat uudentyyppisiä, haastavia tehtäviä maaseudulle. Kasvualaksi on osoittautunut myös keskuksissa työssäkäynti, koska yhteydet ovat toimivat varsinkin pienten ja keskikokoisten keskusten lähialueilta.

Maaseudun voimien yhteenkokoamisella on erityistä tarvetta syrjäisillä, muuttotappiosta kärsivillä seuduilla. Asutuksen harventuessa, naapuriavun huvetessa, poliklinikkapäivystysten etääntyessä ja poliisipartioinnin satunnaisuuden vuoksi nousee elämisen turvallisuus näillä alueilla yhä tärkeämmäksi kysymykseksi.

Myrskytuulien yleistyminen ja voimistuminen, sekä vesihuollon ongelmat ovat uhanneet niin eläinsuojelua kuin tilojen taloutta. Varsinkin kotieläintaloudessa tapahtunut yksikkökokojen suurentuminen edellyttää huoltovarmuuden lisäämistä myös julkisin toimin ja varoin.

Kunnallinen, seudullinen ja alueellinen yhteistyö

Kokoomuksen mielestä tietoisen kaupungistamisen ja keskittämisen tilalle tarvitaan aitoa kaupunkien ongelmia ratkaisevaa kaupunkipolitiikkaa sekä erityyppiset maaseutualueet huomioon ottavaa maaseutupolitiikkaa. Nämä eivät ole vastakkaisia, vaan painottuvat eri asioihin. Erilaiset alueet on saatettava keskinäiseen vuorovaikutukseen, jolloin niissä kaikissa pystytään vahvistamaan niin yksityisellä kuin julkisella puolella keskeisiä toimintoja. Vuorovaikutuspolitiikan vahvistamiseksi tarvitaan tasa-arvoisia osapuolia sekä molemminpuoleisia hyötyjä. Alue- ja osaamiskeskusohjelmat sekä toimintaryhmätyö ovat kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen laboratorioita. Itsestään vuorovaikutusta ei synny, jolloin myös sen edut todennäköisesti jäävät saamatta.

Maakuntatasolla parhaat menestymisen eväät ovat käsillä, jos tarpeet, toiveet ja tavoitteet nousevat aidosti alueen kunnista ja niiden yrityksistä. Yritysten vastuulla on yrittäminen riskeineen ja onnistumisineen. Kunnat, seudut ja maakunnat vastaavat alueiden elinkeinostrategioiden luomisesta ja toteuttamisesta yhdessä yritysten ja asukkaiden kanssa. Valtio puolestaan luo yritystoiminnalle ja alueelliselle yhteistyölle mahdollisimman hyvät yleiset edellytykset. Maaseudun kehitystyö on hyötynyt ja tulee myös jatkossa hyötymään EU:n ohjelma- ja hankemahdollisuuksista.

Palvelujen uudet toteuttamistavat - hoivaa ja hoitoa

Väestön ikääntyminen tulee lähitulevaisuudessa olemaan maaseudun merkittävin sosiaalinen ongelma. Jo vuonna 2015 maaseudulla on teini-ikäisiä vähemmän kuin yli 65-vuotiaita ikäihmisiä. Väestörakenteen muutos edellyttää ennakoivia ja vastuullisia ratkaisuja. Tarvitaan lisää omaishoitajia, vapaaehtoistyötä ja vaihtoehtoispalveluita. Hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi koko Suomessa on tehtävä rohkeitakin ratkaisuja siitä, miten palvelut järjestetään ja tuotetaan.

Etäisen maaseudun palvelutuotantoa voidaan varmistaa ja monipuolistaa, kun julkisia palveluja täydennetään ostopalveluilla. Kunnat eivät itse välttämättä tuota kaikkia hyvinvointipalveluita, vaan ostavat tarkoituksenmukaisimmalla tavalla muualta. Kansalaisille tämän palvelutuotannon muutos on näkyvissä korkeintaan säilyvinä tai parantuvina hyvinvointipalveluina. Kunnat vastaavat jatkossakin hyvinvointipalvelujen tuottamisesta ja rahoituksesta, mutta palvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuu eriytetään selkeästi toisistaan. Järjestämis- ja tuottamisvastuu on nyt jo eriytetty, mahdollisuutta ei vain juuri missään kunnassa hyödynnetä.

Avohoito, vanhusten auttaminen kotona ja lasten hoitaminen perheissä tuovat valinnanvapautta myös maaseudulle. Haja-asutusalueiden palvelujen takaamiseksi on kehitettävissä ns. kyläavustaja-ammatti. Kyläavustajia varten räätälöidään sopiva koulutuskokonaisuus lähihoitajakoulutuksen pohjalta. Kyläavustajan työ on myös yksi maaseudun työllistämisen mahdollisuus ja voi toimia luontevasti yrittäjäpohjalta. Vanhuksia ja vammaisia kotona hoitavia omaisia on sekä tuettava että palkittava. Kotihoidosta yhteiskunnalle tulevat säästöt on osittain korvattava omaishoitajille.

Kuntien tulee jatkossa seurata osana talousarviokäsittelyä itse tuottamiensa ja muualta ostamiensa palvelujen määrän kehittymistä. Samalla kuntia tulisi rohkaista luomaan järjestelmiä, joiden avulla voidaan puolueettomasti vertailla kuntien itse tuottamien ja muualta ostamiensa palvelujen laatua toisiinsa. Tavoitteena tässä kehitystyössä on, että kuntalaisille tarjotaan laadukkaimmat mahdolliset hyvinvointipalvelut tehokkaimmalla mahdollisella tavalla tuotettuina. Palvelujen rakennemuutokseen kuuluu merkittävänä osana myös palvelujärjestelmien poliittisen ohjauksen tehostaminen.

Maaseudun infrastruktuuri turvattava

Maaseudun asutuksen säilyminen edellyttää, ettei julkisin varoin luotua infrastruktuuria päästetä rapistumaan. Kokoomuksen mielestä myös alempiasteisen tiestön liikennöitävyys on turvattava. Yksityisteiden saamia tukia on lisättävä. Uusia seutukunnallisesti merkittäviä väyliä on toteutettava, mikäli alueen positiivinen kehittyminen on selkeästi kiinni uuden yhteyden toteutumisesta. Hankkeet on pyrittävä toteuttamaan kertapäätöksellä, ei pätkittäin. Elinvoimainen maaseutu rakenteineen on turva myös taajamissa asuvien metsänomistajien metsäomaisuudelle, sen käyttömahdollisuuksille ja arvon säilymiselle.

Joukkoliikenteen on palveltava myös harvaan asuttuja seutuja. Säännöllisen reittiliikenteen ollessa tappiollista on julkiset tuet suunnattava erityyppisten palvelulinjojen toteuttamiseen. Yksityisauto on kuitenkin valtaosin maaseudulla asuvien ainoa mahdollinen liikkumisväline. Autoilun kustannuksilla ja siihen kohdistuvalla auto- ja polttoaineverotuksella on maaseudun elinvoiman kannalta suuri merkitys. Autoiluun kohdistuvaa verotusta on kevennettävä ja työmatkakustannukset on voitava vähentää verotuksessa täysimääräisesti.

Tietoliikenneyhteydet ovat muodostumassa yhtä tärkeiksi kuin tieyhteydet. Operaattoreiden kilpailuttamisella on saatu aikaan kohtuullinen hintataso ja yhteyksien suhteellisen tasapuolinen saatavuus kautta maan. Jatkossa on keskityttävä huolehtimaan kehityksen ulkopuolelle jääneiden alueiden yhteysverkosta. Tietotyön maailmassa kunnilla voi olla samantapainen rooli tilojen ja yhteyksien järjestäjänä kuin teollistumiskehityksen aikaan. "Tietohallien" rakentaminen ja kunnostaminen on keino saada etätyöntekijöitä paikkakunnalle.

Etätyön lisääntyminen vähentää työmatkaliikennettä, lisää työn tuottavuutta, inhimillistää työoloja ja mahdollistaa asumisen halutussa paikassa. Etätyön on aina perustuttava vapaaehtoisuuteen, ja pääosin se on työskentelyä joko kotona tai varta vasten perustetussa etätyöpisteessä eli tietohallissa. Etätyön tekemisen ja teettämisen puitepelisääntöjen laatiminen on erittäin tärkeää.

Kaikki lähtee koulutuksesta

Osaamistason vahvistaminen sekä koulutuksen tasa-arvo ovat keskeisiä maaseudun tulevaisuuden kysymyksiä. Kokoomuksen mielestä jokaisella kansalaisella tulee olla mahdollisuus kehittää itseään varallisuudesta, taustasta tai asuinpaikasta riippumatta. Ammatillisen koulutuksen ja työelämän suhteen kehittäminen on jatkuva tehtävä, koska työt muuttuvat nopeasti ja uhka nuorten jakaantumisesta kahteen tulevaisuuden edellytyksiltään erilaiseen ryhmään lisääntyy jatkuvasti.

Maaseudun laajenevissa ja vaihtuvissa ammattivaatimuksissa on aikuisopiskelulla huomattava merkitys. Neuvontajärjestöt, kansalaisopistot ja opintokeskukset tarjoavat mahdollisuuksia tiedon tasa-arvoon. Aikuiskasvatuksen laadulliset ja taloudelliset resurssit turvaamalla taataan maaseudun väestön tasa-arvo ja selviytyminen tulevaisuuden haasteista.

Työtä ja toimeentuloa maaseutukulttuurista

Suomessa on muun muassa kirjallisuudessa ja elokuvissa konkretisoituva vahva maaseutukulttuurin perinne. Suomi on myös lukuisten kulttuuriin perustuvien kesätapahtumien maa. Kulttuuri on myös yhä enemmän työn ja toimeentulon lähde. Pysyvien asukkaiden ja yhä pitempään paikkakunnalla viipyvien kakkosasujien ja vapaa-ajan asujien yhteistyöllä moni hiljainen paikkakunta voi saada eloa elämään. Monipuolinen maaseutu- ja talonpoikaiskulttuuri on olennainen osa kansallista kulttuuriamme, sekä yhä elävä osa maaseudun harrastustoimintaa. Omatoimisuus ja yrittäjyys kehittää koko maaseudun osaamista.

Kulttuurin mahdollisuudet maaseutumatkailussa on jo oivallettu. Ruoka- ja majoituspalvelut, luonto- ja elämysmatkailu, matkamuistojen valmistus edellyttävät markkinoinnin, suunnittelun ja verkottumisen osaamista. Vahva kulttuuriperintö on jatkossakin suomalaisten henkisen jaksamisen tae ja identiteetin turva.