Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/57
Kansallinen Kokoomus
OIKEUSTURVAMME - Kokoomuksen oikeusturvapoliittinen ohjelma
- Puolue: Kansallinen Kokoomus
- Otsikko: OIKEUSTURVAMME - Kokoomuksen oikeusturvapoliittinen ohjelma
- Vuosi: 1971
- Ohjelmatyyppi: erityisohjelma
OIKEUSTURVAMME
Kokoomuksen oikeusturvapoliittinen ohjelma. Hyväksytty kokoomuksen hallituspoliittisessa valiokunnassa 24.3.1971.
OIKEUSTURVA
Kun yhteiselämä on monimuotoista ja ihmisten intressit vastakkaisia, tapahtuu oikeudenloukkauksia: joku katsoo kärsineensä vääryyttä. Yhteiskunnassa, joka rakentuu yksityisen ihmisen kunnioittamiselle ja arvostamiselle, pyritään ehkäisemään oikeudenloukkauksia. Tarvitaan sekä hyvät säännöt, joiden mukaan toimia, että hyvä koneisto ratkaisemassa oikeusturvan loukkauksia.
Oikeusturvan kehittämisessä on lähtökohtana yksityinen ihminen. Oikeusturva koskee ensisijassa yksilöä ja hänen toimintaansa. Tarkoituksena on suojata yksityisten vapauksia ja oikeuksia oikeudenloukkauksilta. Oikeuksien ja vapauksien turvaamisessa on pyrittävä tasapainoisuuteen, ettei toisten oikeusturvan kehittäminen yksipuolisesti rajoittaisi toisten oikeusturvaa.
Oikeusturvaa tarvitaan lähes kaikissa elämän tilanteissa: se toteutuu tai tulee loukatuksi useimmiten juuri jokapäiväisessä elämässä. Pääpaino on ennaltaehkäisevässä toiminnassa: yhteiskunta on rakennettava ihmisille turvallisemmaksi kuin se tänään on. Jo hallitusmuodon edellyttämä kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä vaatii selvitettäväksi kohdistuuko joihinkin ammatillisiin tai muihin ryhmiin suurempia tai useammin oikeudenloukkauksia kuin muihin ryhmiin. Oikeusturvan parantaminen on aloitettava sieltä, missä epäkohdat ovat selvimmät.
Yhteiskunnan muuttuminen on niin nopeaa, että sääntöjä, ts. lainsäädäntöä on jatkuvasti tarkistettava. Säännöistä ilmenee, mitä oikeuksia ihmiset haluavat pitää kunniassa ja suojata. Osa keskeistä lainsäädäntöämme on vanhaa ja heijastelee osittain vieläkin vanhempia arvojärjestelmiä. Vaikka lain tulkinnalla voidaankin vanhentunutta lainsäädäntöä osittain sopeuttaa muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin, eivät lain käyttäjän - perustuslakivaliokunnan tai tuomioistuinten - mahdollisuudet ole rajattomat. Olemassa olevat säännöt asettavat rajansa. Sen vuoksi on sääntöjä jatkuvasti tarkistettava.
Kansalaisten täytyy tietää, mitä he voivat oikeusturvakseen vaatia. Yhteiskunnan pelisääntöjä ja koneistoa koskeva valistus- ja tiedotustoiminta on aloitettava jo kouluissa. Sen tavoitteena on antaa kansalaisille perustiedot ja edellytykset hankkia itse lisää tietoja oikeusturvastaan.
Jokaisella kansalaisella taloudellisista tai muista mahdollisuuksista riippumatta täytyy olla yhtäläinen mahdollisuus saada oikeusturvaa. Taloudelliset seikat eivät saa olla oikeusturvan saamisen esteenä. Yhteiskunta, joka pitää yksityisen kansalaisen turvallisuutta tärkeänä, joutuu maksamaan aina oikeusturvan tasapuolisesta toteuttamisesta. Ennalta ehkäisevä työ näkyy sosiaali-, liikenne- yms. menoina. Myös oikeusturvakoneisto on pidettävä kunnossa. Varoja on sijoitettava entistä enemmän tuomioistuinlaitokseen, hallintolainkäyttöön, luetteloiden kontrolliin, yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen jne.
Sosialististen aatesuuntien edustajien mielestä lähtökohtana on kokonaisuuden etu, johon verrattuna yksilön etu on väistyvä. Kokoomuksen mielestä taas lähtökohta on juuri yksilö ja hänen turvallisuutensa. Oikeusturva voidaan jokaiselle yksilölle taata parhaiten sellaisessa yhteiskunnassa, joka on järjestetty yksilön asemaa lähtökohtana pitäen.
IHMINEN KONEISTOSSA
Oikeusturva hallinnossa
Kaikessa hallintotoiminnassa on kysymys yksityisen ihmisen oikeuksista. Hallinnon tulee luoda takeet, että jokaista kohdellaan oikeudenmukaisesti yksittäisissä tapauksissa. Hallinnon on myös oltava nopeaa ja tehokasta. Eräissä tapauksissa oikeusturva vaatii niin hallinnossa kuin muussakin lainkäytössä nopeutta. Joissakin tapauksissa taas nopeus ja oikeusturva voivat olla keskenään ristiriidassa. Nopeuden ja tehokkuuden varjolla ei saa loukata yksityisen kansalaisen henkilökohtaisia oikeuksia. On selvästi määriteltävä, milloin oikeusturva vaatii nopeaa ja tehokasta toimintaa, milloin taas muut oikeusturvan takeet ovat etusijalla.
Oikeusturva hallinnossa taataan sekä etukäteen että ratkaisun jälkeen tapahtuvin toimin. Ennakkotoimia ovat mm. hallinnon sidonnaisuus määrämuotoihin, asianosaisten kuuleminen, huolehtiminen viranomaisten puolueettomuudesta kussakin kysymyksessä, vaatimus päätösten perustelemisesta, hallintotoiminnan julkisuus. Ratkaisun jälkeen käytettävistä keinoista tärkein on mahdollisuus hakea muutosta. Ennakkotoimenpiteet ovat tässäkin tärkeimmät.
Pääpainon päätösten perusteluissa tulee olla siinä, mitä kussakin tapauksessa todella katsotaan selvitetyksi ja minkä näytön perusteella tähän lopputulokseen on päädytty. Päätösten perusteleminen on erityisen tärkeää, jos ratkaisu - niinkuin hallintotoiminnassa usein tapahtuu -perustuu tarkoituksenmukaisuusnäkökohdille.
Julkisuusperiaatetta hallinnossa on liiaksi rajoitettu säätämällä, että viranomaisessa vasta valmisteltavana olevat asiat ovat salaisia. Myöskään viranomaisessa syntyneet ehdotukset, luonnokset, mietinnöt, lausunnot, muistiot ym. selvitykset eivät ole julkisia. Käytännössä kansalaisilla on mahdollisuus saada tietoja asioista vasta jälkikäteen. Ihmisillä ja yhteisöillä ei ole useinkaan mahdollisuutta tutustua - saati vaikuttaa - itseään koskeviin asioihin ennen niiden ratkaisemista, vaikka ennen muodollista päätöstä muotoutuvat ne perusteet, joiden mukaan ratkaisut tehdään. Hallinnon julkisuutta on lisättävä ottaen huomioon esitetyt näkökohdat.
Muutoksenhakumahdollisuus estää viranomaisten harkintavaltaa muuttumasta mielivallaksi. Muutoksenhakukieltoja ja rajoituksia saa käyttää vain poikkeustapauksissa. Valtiontaloudelliset näkökohdat eivät saa rajoittaa muutoksenhaun mahdollisuuksia.
Muutoksenhakumahdollisuuden vaikutus on suurelta osin riippuvainen muutoksenhakuasteen asemasta. Lääninoikeuksien toiminta oikeusturvan karmalta on jäänyt puolitiehen. Lääninoikeuksilla tulisi olla itsenäinen ja riippumaton tuomioistuimen asema. Lääninoikeudet on erotettava valtionhallinnosta ja niiden jäsenet olisi vapautettava hallinnollisista tehtävistä.
Hallintolainkäytön käsittelyjärjestystä on kehitettävä. Siirtämällä hallintotehtäviä alemmille valtion ja kunnan viranomaisille on hallinto voitu tuoda lähemmäksi hallintoalamaisia, mutta samalla on jouduttu tinkimään asiantuntemuksesta. Esimerkiksi sosiaali-, terveydenhoito- tai rakennuslautakunnassa ei nykyisten säännösten mukaan tarvitse olla yhtään henkilöä, joka olisi perillä laillisen oikeudenkäyntijärjestyksen periaatteista. Kunnallisessa vesilautakunnassakaan, jonka tehtävät vesien suojelussa olisivat merkittävät, ei tarvitse olla yhtään alaan perehtynyttä henkilöä.
Hallinto- ja hallinto-oikeudellista lainkäyttöä koskevat keskeiset periaatteet on koottava yhdeksi säännöstöksi, joka on maallikonkin helposti ymmärrettävissä.
Erityisen räikeä esimerkki oikeusturvan riittämättömyydestä on hallinto-oikeudellinen vapaudenriistojärjestelmä pakkotyömääräyksineen. Säännöstö on kiireellisesti uudistettava.
Huomattavia epäkohtia on myös verotusmenettelyssä, joka on liian monimutkainen ja jättää verottajalle liikaa harkintavaltaa ottamatta - niinkuin ennakkoverotuksen yhteydessä on käynyt ilmi - huomioon veronmaksajan asemaa. Samalla kun valvontaa on tehostettava niin, että todelliset tulot tulevat verotettaviksi ja veronkiertämismahdollisuudet estetään, on verotettavaa suojattava epäoikeudenmukaisilta ratkaisuilta. Todistustaakan jakoon on kiinnitettävä huomiota. Myös verottajan on todistettava oikeaksi esittämänsä väitteet. Harkintaverotus on kokonaan poistettava.
Informaation kehittäminen hallinnossa on tärkeää. Ylempiin tuomioistuimiin, ministeriöihin ja keskusvirastoihin on palkattava tiedottajia. Huomiota on kiinnitettävä tiedottamiseen hallintokoneistossa, erityisesti viranomaisten sisällä. Toisinaan tiedotus teoriassa on järjestetty, mutta se ei toimi käytännössä. Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjan, jonka nojalla viranomaiset tekevät ratkaisujaan, toimitustapa on uusittava. Vuosikirjaan sisältyvät ratkaisut on saatettava nykyistä paljon nopeammin sekä kansalaisten että viranomaisten tietoon.
Oikeudenhoito
Poliisi
Poliisi joutuu työssään jatkuvasti tekemisiin yksityisten kansalaisten kanssa. On epäkohta, että poliisin ja kansalaisten välinen oikeussuhde on poliisilain säätämisestä huolimatta osaksi lainsäädännöllä järjestämättä. Toinen epäkohta on, että varsinkin maaseudulla poliisi on eräänlainen valtion yleisviranomainen, jonka tehtäviin kuuluu lukuisia muitakin asioita kuin oikeusturvan kannalta välttämätön lakien noudattamisesta, järjestyksestä ja turvallisuudesta huolehtiminen.
Ensi tilassa on säädettävä laki, jossa määritetään yksilöön kohdistuvien pakkokeinojen, erityisesti vapaudenriiston käyttäminen. Lakia säädettäessä on noudatettava YK:n ihmisoikeuksien julistusta, jonka mukaan vain tuomioistuin voi riistää kansalaisilta vapauden lyhyttä kuulustelutilaisuutta pitemmäksi ajaksi.
Nykyajan rikollisuuden valvonnan tehostamiseksi on poliisin toiminnalle luotava ajanmukaiset puitteet ja poliisin teknistä ja muuta asiantuntemusta on kohotettava. Nykyisen koulutuksen pohjalta poliisi ei pysty tutkimaan esimerkiksi monimutkaista taloudellista rikollisuutta tai kriminalisoitua ympäristön saastuttamista.
Osittain moninaisten tehtäviensä osittain miespulan johdosta poliisi työskentelee ylipaineen alaisena. Tämä vaikuttaa poliisin työtehoon. Poliisivoimia olisikin lisättävä niin, että poliisi voisi paneutua huolellisesti jokaiseen tutkittavanaan olevaan tapaukseen. Tätä jokaisella kansalaisella on oikeus vaatia. Poliisin toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestelyn takaamiseksi olisi perustettava poliisihallitus. On tutkittava, onko poliisi siirrettävä oikeusministeriön alaisuuteen.
Poliisin toimintaedellytysten parantaminen vaikuttaisi myös poliisin ja kansalaisten väliseen suhteeseen. Tämän suhteen paraneminen loisi poliisille edellytykset hoitaa yhteiskunnan kannalta ensiarvoisen tärkeitä tehtäviään yleisön myötätunto puolellaan. Yhtenä keinona poliisin ja kansalaisten yhteistyön kohentamisessa on poliisin toiminnan demokratisoiminen. Poliisin on kaikin tavoin tultava lähemmäksi kansalaisia.
Tuomioistuimet
Tuomioistuinten tarkoituksena on palvella kansalaisia ja yhteisöjä oikeusturvan toteuttamisessa. Tämän johtoajatuksen tulee näkyä kaikissa järjestelyissä, joihin tuomioistuinlaitoksen ajanmukaistamiseksi ryhdytään. Kansalaisten oikeusturvan kannalta ensiarvoinen yhdenvertaisuuden toteutuminen lain edessä on - paitsi tuomioistuimissa - otettava huomioon jo lakeja säädettäessä.
Yksinkertaisissa jutuissa on pyrittävä menettelyyn, joka on nopea ja tehokas ja jossa asianosainen saattaa tulla toimeen ilman lainopillista asiantuntija-apua. Erityisesti liikennejutut on käsiteltävä yksinkertaisemmassa menettelyssä. Oikeuskäsittelyä on muutenkin nopeutettava. Hidas käsittely on todellinen oikeusturvan vaara.
Tuomioistuimissa käytetty kieli pitää saada helposti luettavaksi, helposti ymmärrettäväksi ja nykyaikaiseksi. Päätökset tulee laatia siten, että asianosaiset ymmärtävät niiden sisällön ja merkityksen. Päätösten perusteluista on käytävä selville, miten mikäkin seikka on katsottu toteennäytetyksi.
Tuomioistuinten tiedotustoimintaan on kiinnitettävä huomiota. Kansalaisilla on oikeus saada tietää, mitä oikeuslaitoksessa tapahtuu.
Asianosaisten mahdollisuus saada maksuton oikeudenkäynti on ulotettava koskemaan kaikenlaisia juttuja, myös hallintoasioita. Maksutonta oikeudenkäyntiä voidaan kehittää maksuvelvollisuutta porrastamalla. Asianosainen, joka ei saisi kokonaan maksutonta oikeudenkäyntiä, voisi tällöin saada osittaisen helpotuksen. Siviilijutuissakin pitäisi poistaa asianosaisten velvollisuus koko pöytäkirjan lunastamiseen.
Syytetyn julkista puolustusta on kehitettävä. Perusteellisesti on selvitettävä, missä muodossa ja kuinka laajasti on tarkoituksenmukaista harjoittaa kunnallista oikeusaputoimintaa.
Todistajille maksettavan palkkion tulee sisältää korvaus menetetystä työajasta ja aiheutuneista kuluista nykyajan vaatimusten mukaan. Myös esitutkintaan käytetty aika on saatettava korvauksen piiriin.
Tuomioistuinten arkistopalvelua on parannettava ja tuomioistuimissa on otettava käytäntöön nykyaikainen konttoritekniikka. Erityisesti on tutkittava tietokonekäsittelyn soveltuvuutta tuomioistuinten arkisto-työhön. Tuomioistuinten työskentelyoloihin on muutenkin kiinnitettävä huomiota.
Alioikeuksien jakaminen kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksiin ei vastaa nykyajan oloja. Yhtenäinen alioikeusjärjestelmä on pikaisesti toteutettava. Alioikeuksista on tehtävä valtion ylläpitämiä virastoja. Jokaisessa alioikeudessa tulisi olla useampia oikeudellisen koulutuksen saaneita tuomareita. Myös maallikkojäsenten osuuden lisäämistä on tutkittava. On myös tutkittava voisiko sama tuomioistuin erilaisia asioita käsitellessään istua erilaisessa, jutun vaatimaa asiantuntemusta vastaavassa kokoonpanossa.
Ylempien oikeusistuimien työkykyä on lisättävä sekä parantamalla niiden työmenetelmiä että lisäämällä niiden määrää. Korkeimpien oikeuksien mahdollisuuksia käyttää käsittelyssä asiantuntijoita on lisättävä. Tärkeimmät asiat on käsiteltävä jaostojen puheenjohtajien kokouksissa. Suullisen menettelyn käyttöä hovioikeuksissa on lisättävä. Uusien hovioikeuksien perustaminen on välttämätöntä.
Tuomioistuinten riippumattomuutta on toteutettava entistä paremmin, koska se takaa niiden puolueettomuuden ja luotettavuuden. On tutkittava vaikuttaako kansalaisten sosiaalinen asema heidän saamiensa rangaistusten määrään tai heidän joutumiseensa vastuuseen. Jos tutkimukset osoittavat, että näin tapahtuu, on välittömästi ryhdyttävä pikaisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Jos väite ei pidä paikkaansa, on selvitettävä, mistä tuomioistuimia kohtaan tunnettu epäluottamus todella johtuu ja korjattava epäkohdat.
Vapaudenriisto
Suomessa käytetään vapaudenriistoa rangaistuksena enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Rikollisuus meillä ei kuitenkaan ole vähäisempää. Vaikka vapaudenriisto eräänä rikollisuuden vastustamiskeinona on yhä paikallaan, on sen käyttöä ilmeisesti syytä vähentää.
Vankeinhoidolla on vangeille annettava edellytykset tulla toimeen yhteiskunnassa normaalikansalaisina. Eristyslaitos täyttää huonosti tämän tehtävän, koska olot niissä poikkeavat täysin muun yhteiskunnan oloista. Onkin tutkittava muita ratkaisumahdollisuuksia, esimerkiksi viikonloppu- tai yövankiloita. Erot laitoshoidon ja normaalin yhteiskuntaelämän välillä on muutenkin supistettava vähiin. Rajoitukset, jotka eivät ole yleisen tai yksityisen turvallisuuden kannalta tarpeen, on poistettava.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen työhön, jota vangit laitoksissa tekevät. Työnteon tulee palvella sopeutumista yhteiskuntaan ja siitä on maksettava käypä palkka.
Tutkintavankeutta ei saa käyttää painostuskeinona.
Ratkaiseva vaihe yhteiskuntaan sopeutumisessa on jälkihoito mukaanluettuna työpaikkojen ja asuntojen järjestäminen. Valtion on otettava tämä työ vastuulleen. Jälkihuollon kokonaisjärjestelyt on tutkittava pikaisesti.
Oikeusturva puolustuslaitoksessa
Rauhan aikana puolustuslaitoksessa palvelemisen tarkoituksena on suurelta osin myös yleisen kansalaiskunnon ja -tietouden kohentaminen. Tämän johdosta kantahenkilökunnan ja puolustuslaitoksessa asevelvollisena palvelevien aseman pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon kansalaisten asemaa siviilioloissa. Pyrkimyksenä on, että siviilimaailman säännöt pätevät ainakin rauhanoloissa sellaisinaan myös puolustusvoimien piirissä. On kuitenkin otettava huomioon, että asevelvollisuuden tarkoituksena on antaa asekelpoisuuden perusteet.
Sotaväen rikoslaki tulisi niveltää yleiseen rikoslakiin, eivätkä sotaväen rikoslaissa säädetyt rangaistukset saisi olla ristiriidassa yleisen käytännön kanssa. Jokaisella sotilastuomioistuimessa syytetyllä tulisi olla valtion varoista maksettu puolustusasianajaja. Tätä edellyttää mm. se, että sotilasrikoksista syytetyt ovat etupäässä nuoria henkilöitä.
Sotatilan aikana korostuu tehokkuusnäkökohtien johdosta sotilaallinen tottelemisvelvollisuus. Tätä silmälläpitäen on säilytettävä sotatilannetta varten erityissäännöksiä, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen oikeusperiaatteiden kanssa.
Sotaväen järjestysrangaistuksien määräämisessä on syytetylle taattava tarkoituksenmukainen valitustie. Valituksen täytyy voida tapahtua siten, ettei sen käyttäminen haittaa valittajan tulevaa asemaa palveluksessa.
Peruslähtökohtana on, että jokainen kansalainen osallistuu tasavertaisesti maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen. Yksilöiden eettisten ja moraalisten vakaumusten kunnioittaminen on kuitenkin otettava huomioon ja järjestettävä niiden perusteella mahdollisuus täyttää kansalaisvelvollisuus muussa sopivassa muodossa.
Luetteloinnit
Virallisten luetteloiden lisäksi kerätään nykyisin kansalaisista tietoja lukuisiin muihin luetteloihin ja rekistereihin. Erilaisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen jäsenluettelot ovat usein henkilötunnusten välityksellä yhdistettävissä toisiin luetteloihin. Kun tietojen oikeellisuutta ei valvota, saattaa kansalaisella olla merkittävää haittaa esim. työn- tai luotonsaannissa luetteloihin joutuneen virheen tai epäselvyyden vuoksi. Luettelojen pito on saatettava virallisen tarkkailun alaiseksi. Yksityisellä kansalaisella tulee olla mahdollisuus perehtyä häntä koskeviin tietoihin ja saada virheelliset tai epätäydelliset tiedot korjatuiksi. Muiden kuin virallisten luetteloiden kieltäminen ei todennäköisesti johda hyvään tulokseen; "mustia" luetteloita pidettäisiin kuitenkin ja ne voisivat olla täysin valvonnan ulkopuolella. On parempi sallia luetteloiden pitäminen ja käyttäminen, mutta luoda valvonta- ja oikaisujärjestelmä.
IHMINEN IHMISTEN JOUKOSSA
Alaikäisten asema
Alaikäisten oikeuksien valvonta on kokonaisuudessaan aikuisten tehtävänä, koska alaikäiset ääni- ja toimikelpoisuutta vailla olevina eivät itse voi ajaa asioitaan. Käytännössä ensisijainen vastuu on perheellä. Yhden huoltajan perheiden määrän kasvaminen aiheuttaa kuitenkin erityisongelmia. Edelleen perheen mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi yhdyskuntasuunnitteluun ovat rajoitetut. Alaikäiset tarvitsevat suojaa eräissä tapauksissa myös omaa perhettään vastaan.
Kodin loukkaamattomuus kasvattajana on lähtökohta. Kuitenkin holhousviranomaisten toimivaltaa on laajennettava, jos vanhemmat selvästi toimivat lapsen edun vastaisesti. Alaikäisten omaisuuden valvonta ei saa olla holhousviranomaisten ainoa tehtävä.
Luottamusmiesjärjestelmään perustuvan holhoustoimen avulla ei yksin kyetä huolehtimaan monimutkaistuvan yhteiskunnan holhoustilanteista. Holhouslautakuntien sijalle on saatava kunnalliset viranomaiset, joilla on tehtäviään vastaava koulutus.
Alaikäisten edut on otettava huomioon yhdyskuntasuunnittelussa. Yhdyskuntasuunnittelun karkeimpia vääristymiä on, että autojen pysäköintipaikat katsotaan tärkeämmiksi kuin lasten leikkipaikat. Lasten koulutien turvallisuus on otettava erityisesti huomioon liikenneratkaisuissa.
Lapselle kuuluu oikeus kunnolliseen hoitoon ja mahdollisuuksiin kehittyä.
Määrättäessä elatusapumaksuja avioeron yhteydessä tai avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille on päämääränä pidettävä lapsen tarpeiden turvaamista. Tämä edellyttää, että yhteiskunta ottaa vastatakseen kustannuksista ja perii - jos se tarkoituksenmukaiseksi havaitaan - ne puolestaan maksuvelvolliselta. Yhteiskunnan ja maksuvelvollisen välisten suhteiden järjestely ei kuitenkaan koskaan saa tapahtua lapsen taloudellisen turvallisuuden kustannuksella. Elatusapujen määrä on korotettava todellista tarvetta vastaavaksi. Maksujen suorittaminen todennäköisesti helpottuisi, jos maksaja saisi vähentää ne omassa verotuksessaan. Työlaitosjärjestelmä on poistettava.
Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa ja vanhempien velvollisuuksia koskevia säännöksiä on tarkistettava. Koska vihkimättömien parien määrä yhteiskunnassa kasvaa, on avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten tunnustaminen tehtävä entistä yksinkertaisemmaksi ja lapsen tunnustaneelle isälle annettava ainakin näissä tapauksissa ilman muuta samat oikeudet ja velvollisuudet lasta kohtaan kuin avioisällekin. Lakia lapsen aviollisesta syntyperästä on muutettava siten, että myös äiti voi vaatia lapsen julistamista avioliiton ulkopuolella syntyneeksi. Toisaalta naista ei saa painostaa ilmoittamaan lapsensa isän henkilöllisyyttä, vaan on luotava sellaiset olosuhteet, joissa lapsi ei joudu kärsimään ns. "isättömyydestään".
Oikeusturva oppilaitoksissa
Yhteiskunnan pelisääntöjen opettaminen lapsille on aloitettava jo kouluissa. Tämä edellyttää, että kouluissa noudatetaan yleisiä yhteiskunnan säännöksiä.
Koulun sisäiset järjestysasiat on käsiteltävä elimissä, joissa myös oppilaat ovat edustettuina. Opettaja ei saisi olla yhtä aikaa asianomistaja, syyttäjä ja tuomari. On otettava huomioon, että myös lasten huoltajilla on monissa tapauksissa oikeus tulla kuulluksi lapsia koskevissa ratkaisuissa. Ainakin vakavammissa tapauksissa on järjestettävä muutoksenhakumahdollisuus. Rangaistulle oppilaalle on aina selvitettävä päätöksen perustelut ja annettava tieto muutoksenhakumahdollisuuksista.
Oikeusturvaa oppilaitoksissa kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota myös opettajien asemaan. Oppilaiden ja opettajien oikeusturvaan kuuluu, että opetustapahtuma voidaan suorittaa mahdollisimman häiriöttömästi.
Rangaistuksia, jotka vaikeuttavat lasten oppimis- ja sopeutumismahdollisuuksia, on vältettävä. Kouluihin on perustettava sosiaalikuraattorin virkoja auttamaan poikkeavien lasten sopeutumista.
Mielipiteiden ja ilmaisemisen vapaus on myös oppilaiden oikeus. Koulussa on sallittava poliittinen kerhotoiminta ja siihen liittyvät toimintamuodot.
Lapseen tai nuoreen koulun ulkopuolella kohdistettu rangaistus ei saa aiheuttaa hänelle oppimismahdollisuuksien keskeytymistä.
Myös oppisuoritusten arvosteluun on kiinnitettävä huomiota. Epäoikeudenmukaisia arvosteluja varten on kehitettävä oikaisumahdollisuudet.
Samoja periaatteita on sovellettava myös ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.
Korkeakoulujen piirissä on järjestettävä oikaisumahdollisuudet opinnäytteiden arvostelusta. Kurinpito on järjestettävä uudelleen yleisiä oikeudellisia periaatteita noudattaen.
Korkeakoulun hallintoelimien ratkaisuihin on Voitava hakea muutosta, korkeakoulujen ulkopuolelta, jos ratkaisu on yleinen hallintoasia.
Oikeusturva työpaikoilla
Työpaikoilla esiintyvät oikeusturvaongelmat ovat suurimmat yrityksissä, joissa työnantajat tai työntekijät ovat järjestäytymättömiä.
Yrityksissä, joissa työntekijät ovat järjestäytymättömiä, ovat työntekijäin oikeusturvan kannalta ammattientarkastajat avainasemassa. Kunnallisilta ammattientarkastajilta puuttuu nykyisin asianmukainen koulutus. Heidän asemansa muistuttaa luottamushenkilöiden asemaa. Ammattientarkastajien asemaa on tarkistettava ja heidän koulutuksensa järjestettävä uudelleen. Koulutuksessa olisi kiinnitettävä huomiota tapaturman-torjunnan ohella melusta, työpaineesta ja uusista kemikaaleista johtuvien vaarojen ennalta torjuntaan. Näihin kysymyksiin erikoistuneiden terveystarkastajien virkojen perustamista on tutkittava.
Työlainsäädännön edellyttämien luottamusmiesten asemaa on täsmennettävä esimerkiksi ammattientarkastuslain uusimisen yhteydessä.
Työntekijöiden mahdollisuuksia täydentävään ja uudelleenkoulutukseen on parannettava siten, ettei sopeutuminen muuttuvaan elinkeinorakenteeseen tapahdu työntekijöiden kustannuksella.
Yritysdemokratiakeskustelussa on ensi sijaisesti selvitettävä, mihin pyritään ja miksi. Yritysdemokratiakomitea ei sinänsä perusteellisessa mietinnössään antanut vastausta näihin kysymyksiin. Se on vain tyytynyt esittämään erään - kopioidun - hallintomallin selvittämättä enempää sen toimintakykyisyyttä kuin sitäkään, mitä tarkoituksia malli palvelee.
Kuluttajan oikeusturva
Kuluttajalla on vain vähän mahdollisuuksia selvittää, mitä hänelle tarjotaan kaupaksi. Paitsi tuotekohtaista valistusta tarvitaan kuluttajavalistukseen myös selvityksiä siitä, missä tilanteessa mikäkin hankinta on tarkoituksenmukainen. Kuluttajatietouden opetus on aloitettava jo kouluissa.
Eri tuotteisiin on saatava yksityiskohtaiset ja kansantajuiset selvitykset tuotteen koostumuksesta, hoito-ohjeista, päiväyksistä jne. Eri teollisuudenaloille on perustettava valituselimiä, joissa kuluttajien tuotteisiin kohdistuvat moitteet voidaan ratkaista.
Ylisanaista mainontaa on tarkkailtava erityisten mainonnan tarkkailuelinten kautta. Mainontaa on kehitettävä informoivaan suuntaan. Erityistä huomiota on kiinnitettävä luottokaupan käyttöön myynnin lisäyksen välineenä ja sen mahdollisten väärinkäytösten estämiseen.
Kuluttajaneuvonnan kustannukset on siirrettävä valtion kannettaviksi.
Oikeusturva tiedotusvälineissä
Painovapauslain tarjoamat oikaisukeinot ja vahingonkorvausoikeus eivät kehitettyinäkään yksin riitä oikeusturvan takaamiseksi tiedotusvälineissä. Myöhemmin julkaistu vastine tai vahingonkorvaus ei poista vahinkoa, jonka julkisuuteen päässyt väärä tieto saattaa yksityiselle kansalaiselle aiheuttaa. Pääpaino onkin virheitä ennakolta ehkäisevässä toiminnassa. Toimittamistehtävän suorittajille on jatkuvasti korostettava ja opetettava, että tietojen tarkistaminen ja niiden tasapuolinen esittäminen kuuluu toimittajan ammattitaitoon. Julkisen Sanan Neuvoston päätäksillä on erityisen suuri merkitys. Sen periaatteelliset kannanotot on saatettava tehokkaasti yleisön tietoon.
Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun julkistetaan tietoja rikoksista ja rikoksista epäillyistä henkilöistä. Suomen Sanomalehtimiesten Liiton laatimat toimittajan ohjeet ovat hyvänä ohjenuorana. Ne on saatettava tehokkaasti yleisön ja viranomaisten tietoon, että niihin voidaan tarvittaessa vedota.
Nopeasti on tutkittava, miten voitaisiin estää se sananvapauden väärinkäyttäminen, joka ihmisten yksityisasioita sensaatiomaisessa valossa esiintuoden loukkaa heidän yksityiselämänsä suojaa. Näissä tapauksissa ei yleensä oikaisumahdollisuuksien käyttö johda yksityisen kansalaisen kannalta toivottuun lopputulokseen, vaan on omiaan edistämään sensaatioilla toivottua huomiota.
Rikoksen uhrina
Yhteiskunnan velvollisuutena on turvata rikoksen uhrin asema riippumatta rikoksentekijän varallisuudesta ja mahdollisuuksista vahingonkorvauksen suorittamiseen. Rikosten uhrien aseman turvaamiseksi olisi luotava sosiaalinen vakuutusjärjestelmä.
Potilaan oikeusturva
Asuinpaikastaan riippumatta jokaisella ihmisellä on oikeus yhteiskunnan terveydenhoitopalveluksiin. Sairaudenhoidollisen oikeusturvan nopeimmin ratkaistavia ongelmia ovat palveluksien alueelliseen tasaamiseen liittyvät tehtävät. Tähän liittyy mm. Sairaalatoimen uudelleen järjestely ja lääkärikoulutuksen tehostaminen.
Potilasta ja hänen sairauttaan koskevat tiedot kuuluvat potilaalle ja häntä hoitavalle lääkärille. Potilaalla on oikeus saada sairauttaan koskevat tiedot, ellei lääkärin ehdottoman perustellun käsityksen mukaan niistä koidu potilaan terveydentilalle haittaa.
Potilasta koskevia tietoja saa antaa ulkopuolisille vain hänen suostumuksellaan, ellei kysymys ole lailla tarkoin säädellystä tarkoituksesta. Vaitiolovelvollisuus koskee kaikkea sairaalahenkilökuntaa, joille on teroitettava vaitiolovelvollisuuden rikkomisen moninaisia vaaroja.
Yleinen oikeudenkäyntimenettely ei ole sopiva, kun kysymys on lääkintähenkilökunnan mahdollisesti tekemien virheiden saattamisesta edesvastuuseen. Tällaisten virheellisyyksien selvittämiseksi on kehitettävä yksinkertaisempia tapoja, joiden avulla potilas tai hänen omaisensa voivat myös saada riittävän selvityksen käytetyistä hoitomenetelmistä. Tällaisessa menettelyssä on ratkaistava myös kysymys siitä, kuka vastaa sairaanhoidon kustannuksista mahdollisten virheiden tapahduttua.
Vähemmistöryhmien asema
Erilaisten vähemmistöryhmien oikeudet yhteiskunnassa on turvattava tasa-arvoisuuden pohjalta. Enemmistön toiminnoista poikkeavia käyttäytymismuotoja ei saa tuomita sillä perusteella, että ne ovat poikkeavia. Moniarvoisessa yhteiskunnassa tulee jokaisella olla mahdollisimman laaja oikeus valita omat elämänarvonsa ja toteuttaa niitä. Ihmisten tulee voida ilman yhteiskunnallista pakotetta valita se yhteisö, jonka piirissä hän voi toteuttaa inhimilliset tavoitteensa.
Vuokralaisen oikeusturva
Vuokralaisen oikeusturvan kehittämiseksi on luotava vuokralaisdemokratiajärjestelmää. Yhteiskunnan lainoittamissa ja kunnan tai valtion omistamissa vuokrataloissaan vuokralaisilla oltava oikeudet päättää heidän asumis- ja ympäristöolojaan koskevissa asioissa. Parhaiten tämä käy päinsä siten, että vuokralaiset valitsevat keskuudestaan erityisen neuvoston, joka yhteistyössä viranomaisten kanssa päättää kaikista vuokralaisia koskevista asioista. Yksityisten omistamien vuokrahuoneistojen haltijoilla on oltava oikeus saada vuokranantajiltaan tarpeelliset tiedot niistä päätöksistä ja taloudellisista ratkaisuista, jotka vuokralaista tavalla tai toisella koskettavat.
Keskinäisen informaation parantamisella luodaan vuokralaiselle ja vuokranantajalle mahdollisuudet ymmärtää toisiaan. Vuokralaisella tulisi olla läsnäolo- ja puheoikeus asunto-osakeyhtiöiden kokouksissa.
Käytännössä vuokralaisten oikeusturvan pahimpana esteenä on vuokra-asuntojen puute. Vasta kysynnän ja tarjonnan tasapainoittuminen vuokra-asuntomarkkinoilla on puolestaan omiaan luomaan tilanteen, jossa myös asunnontarvitsija on tasaveroisessa asemassa vuokranantajiin nähden.
Vakuutettujen oikeusturva
Vakuutus merkitsee pitkäaikaista sitoutumista vakuutuksenottajan suorittaessa oman maksuvelvoitteensa lähes kaikissa tapauksissa etukäteen. Vakuutussuhteen erikoisluonteesta johtuen oikeusturvaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Vakuutussopimuslaki on pian 40 vuotta vanha ja tästä syystä se ei enää ole kaikilta osiltaan ajan tasalla. Myös vakuutusehdot ovat monin paikoin vanhentuneita. Niiden mukaan ei esimerkiksi työkyvyttömyysetuja myönnetä, jos työkyvyttömyyden syynä on nykyään yleisesti esiintyvä hermostollinen sairaus.
Vakuutuksenottajan oikeusturva edellyttää ainakin, että vakuutetulla on oltava riittävät mahdollisuudet kyetä jo etukäteen itse päättelemään millaisissa tapauksissa hänen vakuutuksensa oikeuttaa korvaukseen. Edelleen vakuutetulla tulisi olla käytettävissään mutkaton ja helppo valitustie siltä varalta, että hän katsoo tulleensa väärin kohdelluksi. Epäkohta on erityisesti se, että maan eri puolilla asuvat ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan, kun vakuutusehtojen soveltamista koskevat oikeudenkäynnit on käytävä Helsingissä.
Välttämätöntä on synnyttää selkeät, lyhyet vakuutusehdot, joissa on mahdollisimman vähän rajoitusehtoja ja jotka ovat tavallisen ihmisen helposti tajuttavissa.
Tällä hetkellä tyytymätön vakuutettu voi tehdä kantelun Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolle. Vakuutusosaston palveluksessa ei kuitenkaan ole erityistä vakuutettujen asiamiestä tai korvausselvittelijää, joka päätoimisesti hoitaisi kanteluasioita ja yleensäkin vastaisi vakuutuksenottajien erilaisiin kysymyksiin tai tiedusteluihin. Tällainen asiamiehen virka on perustettava välittömästi joko sosiaali- tai terveysministeriöön tai muuhun sopivaan yhteyteen.
KIIREISIMMIN KORJATTAVAT EPÄKOHDAT
Oikeusturvan puutteiden korjaamista tapahtuu jatkuvasti erilaisten yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisen muodossa. Kansalaisten oikeusturvakeinojen korjaaminen voidaan aloittaa seuraavista kohdista:
- Lainvalmistelua on nopeutettava ja lainsäädännön jälkeenjääneisyyttä tutkittava. Tämä edellyttää ensi kädessä lakeja valmistelevan virkamiehistön lisäämistä.
- Esitutkinnassa on oltava oikeus käyttää avustajaa.
- Vain tuomioistuin saa päättää hetkellistä pidemmästä vapaudenriistosta.
- Syyttäjän tehtävät on annettava erityisten syyttäjäviranomaisten tehtäväksi.
- Tuomioistuimissa on asiakkaat haastettava määrätyksi kellonajaksi. Todistajanpalkkiot saatettava ajan tasalle.
- Oikeusturvasta vastaavien viranomaisten toimitilat on uusittava.
- Tuomiot on perusteltava kansantajuisesti ja päätös annettava asiakkaille lyhyenä versiona lunastuksetta.
- Alioikeuksien jako kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksiin lakkautettava. Alioikeudet on otettava valtion ylläpidettäviksi.
- Konttoritekniikka on otettava käyttöön oikeuslaitoksessa.
- Oikeuslaitoksen sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen on järjestettävä samalla kun lakikieli uudistetaan silmällä pitäen ymmärrettävää lehtikieltä.
- Verotus on yksinkertaistettava ja harkintaverotus poistettava.
- Vapaudessa tapahtuva kriminaalihuolto otettava valtion hoidettavaksi.
- Vankimielisairaala on korjattava.
- Yksinkertaiset liikennejutut on saatettava käsiteltäviksi liikennetuomioistuimissa, jossa menettely olisi niin yksinkertainen, ettei asiakkaiden tarvitsisi käyttää asianajajaa.