Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/5

Kansallinen Kokoomus

Asuntopoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Asuntopoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1987
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 1987-

KANSALLINEN KOKOOMUS

ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMAMME

ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA
1. Yleistavoitteet
2. Asumisen muutokset
3. Asumiskustannukset ja yhteiskunnan tuki
4. Omistusasuminen
5. Vuokra-asuminen
6. Koulutus, tutkimus ja kehitys
7. Asumiseen liittyvät elinkeinot
8. Asuntopolitiikan päätöksenteko

1. YLEISTAVOITTEET

Kokoomuksen aateperustan mukaan yhteiskuntaa tulee kehittää kansalaisten todellisia valinnanmahdollisuuksia ja yksilöllisyyden edellytyksiä laajentavaksi. Asuntopolitiikassa tätä on toteutettava kahdella tapaa: on ensinnäkin taattava kaikille asumisen riittävä perustaso ja lisäksi edistettävä monipuolisuuden ja valinnaisuuden toteutumista asumista koskevissa ratkaisuissa.

Perusturvallisuus asumisessa sisältää asumisen turvaamisen, asumiskustannusten kohtuullisuuden sekä asumisen ja asuinympäristön laatutason.

Yksilöllisyyden toteutuminen edellyttää oikeutta erilaisiin valintoihin. Yhteiskunnan normien ja tukimuotojen tulee tukea asumis- ja rakentamistapojen yksilöllisyyttä ja monipuolisuutta.

Hyvään asumiseen kuuluvat miellyttävä ja virikkeinen lähiympäristö, riittävät yhteiskunnalliset ja kaupalliset palvelut sekä monipuolinen ja turvallinen sosiaalinen ympäristö ja että asunto ja työpaikka sijaitsevat kohtuullisella etäisyydellä toisistaan.

Asunto on myös koti ja sen ympäristö kotiseutu. On pyrittävä siihen, että jokainen voi viihtyä asuinseudullaan ja tuntea siinä juurensa.

Asuntopolitiikkaan liittyviä kokoomuksen tavoitteita esitellään lisäksi sosiaalipoliittisessa ohjelmassa (1985) ja lähiajan tavoiteohjelmassa (1979).

Hyväksytty puoluevaltuustossa 11.2.1987.

2. ASUMISEN MUUTOKSET

Asuntopolitiikan luonne on muuttumassa. Asuntojen puute on väistymässä väkiluvun saavuttaessa huippunsa ja kääntyessä laskuun. Tarvittavien uusien asuntojen määrän arvioidaan laskevan vuosittain. Tämä vähentää asuntolainoituksen kysyntää ja johtaa tuotannon mahdollisen ylikapasiteetin purkamiseen. Toisaalta työvaltaisempi perusparantaminen lisääntyy. Usein onkin tarkoituksenmukaisempaa korjata vanhaa kuin rakentaa kokonaan uutta.

Yhdyskuntasuunnittelussa on edettävä yhtenäisempää ja monipuolisempaa kaupunkirakennetta kohti. Erityisesti on lisättävä asumisen ja toisaalta työskentelyn ja virkistyksen läheisyyttä. Vanhojen asuinyhteisöjen toimivuuden parantaminen on entistä keskeisempää. Fyysisen lähiympäristön kehittämisen lisäksi vaikutetaan myös sosiaaliseen ympäristöön. Pelkästä maankäytön suunnittelusta onkin päästävä yhteisön kokonaiskehittämiseen.

Aluepolitiikan toimivuutta on parannettava, kansantalouden näkökohdat huomioiden siten, että väestön siirtyminen suuriin asutuskeskuksiin hidastuisi. Muuton jäljiltä jää tyhjilleen pääosin käyttökelpoista rakennuskantaa ja perusrakenteen investointeja.

Paluumuuttajien vaikutusta asuntojen kysyntään on vaikea ennustaa. Ruotsista palaavien suomalaisten lisäksi on myös varsinainen maahanmuutto mahdollista, mikäli Suomen talouskehitys tekee maastamme entistä houkuttelevamman. Muita kysyntään vaikuttavia tekijöitä ovat mm. asuntokoon suureneminen, ns. piilotarve (asunto ei sijaitse työpaikkakunnalla, asunto on epätyydyttävä muuten jne.) ruokokuntakoon pienentyminen, etenkin yksin asumisen lisääntyminen sekä kakkosasuntojen tarpeen kasvaminen.

Tekniikan kehittyminen, kuten tietoyhteiskunnan vaikutus, koskee myös asumista. Jos työ siirtyy kotiin tai kotia muutoin halutaan käyttää enemmän ja monipuolisemmin, esim. vapaa-ajan lisääntymisestä johtuen, kasvaa tarvittava asuntopinta-ala ja yhteistilatarve.

Energian säästäminen vaikuttaa aikaisempaa enemmän maankäytön ja rakennusten suunnitteluun. Uudet tietotekniset suunnittelumenetelmät edistävät esteettisten ja taloudellisten tekijöiden parempaa yhteensovittamista. Tämä kehitys johtaa samalla säästäväisempään luonnon ja luonnonvarojen hyväksikäyttöön.

Julkiset ja kaupalliset palvelut pyrkivät taloudellisista syistä suureen yksikkökokoon (esim. koulukeskukset, automarketit). Tätä keskittymistä tulee rajoittaa asemakaavoituksella, jotta asuinalueiden lähipalvelut voivat kehittyä.

Asumisen hallinnoinnin muoto vaikuttaa osaltaan asumisviihtyvyyteen ja -kustannuksiin. Asukasdemokratiaa tulee siksi lisätä, kokeilla ja kehittää. Päätösvalta ja vastuu olisi voitava jakaa esim. siten, että asukkaat päättävät yhteistilojen ja piha-alueiden käytöstä ja kiinteistön omistajat rakennusten ylläpidosta sekä pääomahuollosta. Kustannukset perittäisiin tällöin vastaavasti kahtena eri vuokraeränä.

1960 - 1970-luvuilla rakennettujen lähiöiden ympäristön ja rakennuskannan perusparantaminen tulee 1990-luvulla ajankohtaiseksi. Lähiöiden ja muiden aluekokonaisuuksien perusparantamiseen liittyvät seikat ovat vielä tutkimatta ja rahoitukseen liittyvät mahdollisuudet selvittämättä.

TOIMENPITEET:

  • Asuinalueen tai -korttelin yhteistilojen ja -alueiden rahoittamiseen, toteuttamiseen ja hallintoon on kehitettävä toimiva järjestelmä ja juridinen muoto.
  • Todellinen itsehallintoon ja omavastuuseen perustuva asukasdemokratia on mahdollistettava huoneenvuokralaissa ja asunto-osakeyhtiölaissa.
  • Kaavoituksessa ja lähiympäristösuunnitelmia laatimalla on tuettava olemassa olevan miljöön kehittymistä siten, että siinä asuvien ja työskentelevien kannalta kokonaisuus on kussakin rakentamisvaiheessa paras mahdollinen.
  • Asuinrakennuksia koskevat rakennussuojelumääräykset on annettava sellaisina, että asumistasoltaan ja -kustannuksiltaan normaali asuinkäyttö voi jatkua. Mikäli se ei kuitenkaan ole mahdollista, on valtion tai kunnan lunastettava kohde käyvästä hinnasta.
  • Perusparantamiselle ei tule asettaa saman tason teknisiä vaatimuksia kuin uudisrakentamiselle (ilmastointi, saniteettitilat, paloturvallisuus).
  • Lähiöiden perusparantamiselle tulee luoda riittävät tekniset ja taloudelliset edellytykset.

3. ASUMISKUSTANNUKSET JA YHTEISKUNNAN TUKI

Asuminen on Suomessa monestakin syystä kalliimpaa kuin muualla maailmassa. Tämän vuoksi miltei kaikki kotitaloudet tarvitsevat ainakin alkuvaiheessa tukea asumiseensa. Kansantalouden kannalta on järkevää ohjata kotitalouksien varainkäyttöä asumisinvestointeihin.

Pitemmällä aikavälillä on asumiskustannusten tukeminen sisällytettävä perustoimeentulojärjestelmään. Tällöin jokainen tukea tarvitseva ruokakunta saa sitä oikeudenmukaisesti juuri omien olosuhteidensa mukaisesti, ja olosuhteissa tapahtuvat muutokset otetaan huomioon.

Asunnonhankinnan vaikeudet pitkittävät selvästi nuorten irtautumista kasvukodistaan. Tämän vuoksi on helpotettava sekä vuokra-asuntojen saantia että omistusasuntoon pääsemistä.

Asuntorakentamisessa on painotettava käyttö- ja pääomakustannuksia oikeassa suhteessa. Asunnon tulee myös pysyä toimivana koko taloudellisen käyttöikänsä ajan. Siksi normit eivät saa estää tekemästä perusteltuja parannuksia normaaliin rakentamisen tasoon, esimerkiksi riittävän väljien ja korkeiden huoneiden rakentamista. Asuntojen toimivuuden ja käyttötalouden kannalta on tärkeää käyttää ammattitaitoisia suunnittelijoita.

Kaikki nykyiset sosiaalisin perustein kohdennettavat lainajärjestelmät ovat tarpeellisia jatkossakin: on säilytettävä uustuotannon lainoitus, parannettava mahdollisuuksia saada laina vanhan asunnon hankintaan ja kehitettävä perusparannuslainoitusta. Asunnon puutteiden poistaminen edellyttää soveltuvien lainamuotojen, korkotukien ja mahdollisten avustusosuuksien olemassaoloa. Kokemukset ovat osoittaneet tarkoituksenmukaiseksi myös kunnan osalainoittaman asuntotuotannon.

Asuinrakennusten käyttökustannuksissa on suuria eroja, jotka johtuvat osittain huollon ja isännöinnin puutteista. On pyrittävä siihen, että kaikissa kerros- ja rivitaloissa suoritetaan säännöllisesti kulutuslukujen tarkkailua ja vuositarkastukset.

Asemakaavojen toteutumista on seurattava. Vanhentuneet kaavat on nykyaikaistettava. Eräänä tavoitteena on saada kunnallistekniikan investoinnit kohtuullisessa ajassa tarkoitettuun käyttöön.

TOIMENPITEET:

  • Kunnan velvollisuudeksi on asetettava vähintään asuntolatasoisen majoituksen tarjoaminen jokaiselle asunnottomalle. Tähän kunnan tulee saada lakimääräinen valtionosuus.
  • Omaa asuntoa tai asuntotuloa ei tule verottaa.
  • Kuntien tulee maapolitiikassaan huomioida raakamaan hinnan lisäksi tuotanto- ja asumiskustannuksiin vaikuttava tekijät.
  • Kuntien on kaavoituksella varmistettava tarkoituksenmukaisesti sijaitsevien rakennuskelpoisten tonttien riittävä tarjonta, jotta maan hinta ei ainakaan tämän vuoksi nousisi.
  • Asuntolainojen korkojen omavastuuosuus on poistettava ja vähennyskelpoisuutta on suunnattava siten, että se kohdistuu normaalin, kohtuullisen väljän asumistason saavuttamiseen. Ensi sijassa tämä merkitsee vähennysoikeuden korottamista lapsiluvun mukaan. Avoparien nykyinen kaksinkertainen vähennysoikeus tulee pudottaa avioliitossa elävien perheiden tasolle.
  • Asumistuen hakemisen ja muutosten käsittelyä on nopeutettava, jotta sen hitauden vuoksi ei jouduta turvautumaan toimeentulotukeen.
  • Asuntokaupat ja asuntojen hankintaan liittyvät kiinnitysvelkakirjat on vapautettava leimaverosta.
  • Valtion tuki ei saa olla riippuvainen asumismuodosta (esim. toveriasunnot ja yhteisöasuminen) eikä asunnon iästä, varustetasosta tai omistusmuodosta, vaan tuen tarpeesta kohtuullisen asumistason saavuttamiseksi.

4. OMISTUSASUMINEN

Omistusasunto on taloudellisin ja turvallisin asumismuoto. Sen saavuttaminen tulee tehdä mahdolliseksi kaikille niille, jotka pystyvät tuloillaan suoriutumaan - tarvittaessa yhteiskunnan kohtuullisella tuella - myös asumisen pääoma- ja käyttökustannuksista.

Omatoimisuus pientalorakentamisessa ja peruskorjaamisessa on kannatettavaa. Kuntien tulee kaavoittaa riittävästi erillispientalotontteja, jotta myös hartiapankkirakentaminen käy päinsä.

Ensiasunnon hankintaan tarvittavan alkupääoman määrää on alennettava ja valtion lainoitusjärjestelmää ja korkotukilainojen ehtoja parannettava ilman lisärajoituksia. On luotava järjestelmä, joka antaa turvan lainanmaksukyvyn heiketessä tai lainaehtojen muuttuessa raskaammiksi.

Asuntojen hintaan vaikuttavat muiden seikkojen ohella keskeisimmin rakennus- ja tonttikustannusten lisäksi ympäristön palvelutaso ja etäisyys alueen keskukseen. Viime kädessä hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Asuntojen kuoletusaikaan verrattuna ovat rahalaitoslainat takaisinmaksuajaltaan liian lyhyet. On pyrittävä järjestelmään, jossa takaisinmaksu sekä koron että lyhennyksen osalta painottuu entistä enemmän laina-ajan loppupuolelle.

TOIMENPITEET:

  • Valtion lainoittamien omistusasuntojen myyntirajoituksia on lievennettävä siten, että perhekokoa vastaamaton tai epätarkoituksenmukaisesti sijaitseva asunto saadaan aina myydä samoilla ehdoilla kuin 5 vuotta omistuksessa ollut asunto.
  • APS-järjestelmää on kehitettävä kaikkia ensiasuntoja koskevaksi järjestelmäksi. Korkotuen tasoa on nostettava ja lainojen kestoaikaa on pidennettävä. Ennakkosäästöosuutta tulee laskea entisestään.
  • ASP-sopimuksen tehneiden tulee saada vähentää asuntosäästötililleen suorittamansa säästösumma verotuksessa tuloistaan.
  • Asunto-osakeyhtiömuotoisia lunastettavia vuokra-asuntoja nuorille on lisättävä.
  • Puutteellisen asumisen vähenemisessä on perusparantaminen uudisrakentamista tärkeämpää. Kuntatasolla on lisättävä neuvontaa ja ohjausta, jotta usein iäkkäät pientalonomistajat pystyvät ryhtymään korjaustoimiin.

5. VUOKRA-ASUMINEN

Vuokra-asunto on monelle kansalaiselle ja kotitaloudelle toistaiseksi ainoa taloudellisesti reaalinen vaihtoehto. Tärkeintä on lisätä tarjontaa. Vuokra-asuntoja tulisi olla huomattavasti nykyistä enemmän, ja valtion ja kuntien on pidettävä yllä niiden tuotantoa. Koska yhteiskunnan omat voimavarat eivät ole riittäviä, tulee yksityissektorin halukkuutta vuokra-asuntojen tarjontaan elvyttää. Myös valtion talouden kannalta on edullista saada yksityissektori kantamaan päävastuu vuokra-asuntojen rahoituksesta.

Nykyisellä tavalla toteutettu vuokrasääntely on ollut väärä linjavalinta. Pitämällä vuokratasoa keinotekoisesti liian alhaalla on menetetty suuri osa vuokra-asuntokannasta. Toimivampi vaihtoehto on reaalisella pohjalla tapahtuva vuokranmuodostus ja yhteiskunnan tuen osoittaminen niille, jotka sitä todella tarvitsevat.

Vuokra-asuntoja tarvitsevat pienituloisten ohella myös maksukykyiset väliaikaisen asunnon tarvitsijat (esim. työn vuoksi toiselle paikkakunnalle muuttavat). Tällöin yhteiskunnalla ei ole erityistä intressiä valvoa vuokrasuhteen ehtoja; tulee olla mahdollisuus antaa vuokralle oikeasta arvostaan myös kalliimpia asuntoja.

Valtion lainoituksella rakennetut vuokra-asunnot houkuttelevat edullisuudellaan, minkä vuoksi yhteiskunnan tuen oikeudenmukaista kohdentumista tulee valvoa. Asumiseen tarkoitettu tuki tulee ohjata niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Myös sellaiseen kuntien työsuhdeasuntorakentamiseen, joka on välttämätöntä henkilökunnan saamiseksi julkisiin palveluihin, tulee saada valtion lainoitusta. Tällöin ei ole välttämätöntä noudattaa yleisiä tulorajoja.

Huoneenvuokralaki tuo nykyisellään myös turvattomuutta, koska vuokralainen voi saada vuokrasuhteen ehdoista yllättäviä poikkeuksia eikä käytännön lopputuloksen kohtuullisuutta ole turvattu.

Aravavuokrien vahvistusmenettely on johtanut useita vuokrataloyhtiöitä suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Tulot eivät ole riittäneet kiinteistön ja lainojen asialliseen hoitamiseen. Tällaisten yhtiöiden talous on tutkittava ja saneerattava, ja ongelmien lykkääminen vuosittaisten poikkeuslakien avulla on lopetettava.

TOIMENPITEET:

  • Valtion lainoittamien sekä kunnallisten pienten vuokra-asuntojen tuotantoa on voimakkaasti lisättävä.
  • Vuokasääntelyä tulee purkaa siten, että sosiaalisin perustein säänneltyjen vuokra-asuntojen rinnalle muodostuu vapaavuokrainen asuntokanta.
  • Säännöstellyilläkin vuokrilla tulee pystyä kattamaan kaikki kiinteistökustannukset ja mahdollisimman kohtuullinen oman pääoman tuotto.
  • Yhteiskunnan tukemissa vuokra-asunnoissa asuvien oikeus tukeen tulee tarkistaa säännöllisesti, jotta vuokra-asunnot ovat aina eniten niiden tarpeessa olevien käytössä.
  • Vuokratulon verotusta on kevennettävä.
  • Vuosina 1988-91 rakennetaan valtion lainoittamana 16.000 uutta vuokrayksiötä ja -kaksiota nykyisen 19.000 vuotuisen arva-asunnon lisäksi. Valtion lainaosuutta lisätään pienasuntorakentamisen kalleutta vastaavasti.
  • Vuosien 1987-89 aikana vähintään viideksi vuodeksi vuokralle luovutetuista uusista ja ennen vuokraamattomista asunnoista myönnetään sadan prosentin määräaikainen vuokratulovähennys, joka päättyy vuonna 1993.
  • Asiallisella perusteella on sallittava määräaikaisten vuokrasopimusten käyttö.
  • Jälleenvuokrausta ilman vuokranantajan suostumusta ei tule laajentaa nykyisestään.

6. KOULUTUS, TUTKIMUS JA KEHITYS

Rakentamisen ammatillinen koulutus on saatava houkuttelevammaksi. Keinoina on käytettävä sekä opettajakunnan että opiskeluvälineiden kehittämistä.

Teollinen rakentaminen edellyttää yhteensopivuutta ja siten yhteisesti sovittuja standardeja. Näiden kehittäminen kuuluu alan teollisuudelle, jotta niistä saadaan riittävän joustavasti kehitystä seuraavia.

Asuntopoliittisesti tärkeitä päätöksiä joudutaan liiaksi tekemään puutteellisin tiedoin. Edes valtion asumiseen antaman tuen tosiasiallisesta määrästä tai kohdistumisesta ei ole varmaa tietoa.

TOIMENPITEET:

  • Kokeilutoiminnassa on tutkittava myös asuntojen rakentamista ilman yhteiskunnan asettamia tiukkoja normeja.
  • Asumisen sosiologian ja kerrannaisvaikutusten tutkimista on lisättävä.

7. ASUMISEEN LIITTYVÄT ELINKEINOT

Rakennusalalla on kokeilu- ja kehittämistoiminnan osuus alhainen verrattuna muihin teollisuusaloihin.

Rakentamisen painottuminen perusparantamiseen edistää siinä tarvittavan tekniikan kehittymistä. Pienille yrityksille tarjoutuu perusparantamisessa mahdollisuuksia.

Toteutettaessa tuottajamuotoista asuntotuotantoa yhteiskunnan omistamalle tai luovuttamalle maalle on rakentamisesta järjestettävä urakkakilpailu.

Tekniikka on rakennusalalla suhteellisen kehittymätöntä. Siksi on odotettavissa suuria muutoksia mm. robotiikan tullessa työmaalle. Työtä siirtyy edelleen työmaalta tehtaalle, ja ihmistyötä säästävät tuotteet ja menetelmät lisääntyvät.

Rakennusviennin voimakkaat vaihtelut ovat yhdessä jäykän verotusjärjestelmän kanssa saaneet aikaan tilanteen, jossa rakennusyhtiöt joutuivat suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Riittävä suhdannevarausjärjestelmä tulee kehittää rakennusalan yrityksiä varten.

Rakennusaineteollisuus on Suomessa osittain keskittynyttä. Kilpailurajoituksia ja kartellisoitumista rakennusalalla tulee vastustaa.

Työn suorittamisen organisaatiota on kehitettävä monialayritysten ja monitoimityökuntien suuntaan. Yksittäisen työntekijän koulutuksessa on vastaavasti pyrittävä kykyyn hallita laajasti rakennuksella eteen tulevia tehtäviä.

Yhä itsenäistyvä työ edellyttää työntekijältä hyvää motivaatiota, jotta työn laatu pysyy korkeana. Tätä tuetaan työn organisoinnin ohella palkkausta kehittämällä.

TOIMENPITEET:

  • Yksittäisiä kuluttajia varten tarkoitettuja palveluja ja tuotteita on kehitettävä.
  • Rakennusalalla on vientikilpailukykyä parannettava siirtymällä arvonlisäverojämään.
  • Kunnallisessa asunto-ohjelmoinnissa on otettava tavoitteeksi myös rakentajien tasaisen työllisyyden turvaaminen.
  • Kiinteistönvälityksen kilpailuasetelmaa on ylläpidettävä ja kehitettävä, jotta välityspalkkiot saadaan kohtuullisiksi.
  • Rakennuttajien asuntolainavaraukset on ulotettava useammalle talousarviovuodelle, ja julkishallinnon rakennusalaa koskevan päätöksenteon on muutoinkin ulotuttava yli yhden talousarviovuoden.

8. ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET

Kaavoitusjärjestelmää on kehitettävä siten, että seutukaavoitus keskittyy kehitysongelmien ratkaisemiseen ja vahvistettu yleiskaava antaa kunnalle oikeuden päättää itse asemakaavoistaan. Lähiympäristösuunnitelmien laatimista asemakaavoitetuille alueille on edistettävä.

Rakennuslain uudistuksen yhteydessä on korjattava tilanvarausnormistot. Riittävät leikki- ja viheralueet sekä autopaikat on turvattava. Asuinalueiden yhteistiloille, etenkin nuorisotiloille, on asetettava vähimmäistavoite.

Rakentamisen laatua koskevat normit määräävät rakentamisen vähimmäistason. Niitä ei tule käyttää liian yksinomaisina laatutavoitteina.

Kunnallista rakennusvalvontaa on kehitettävä siten, että laillisuusharkinnasta huolehtivat virkamiehet ja rakennuslautakunnat voivat nykyistä paremmin keskittyä neuvontaan ja huolehtimaan rakennetun ympäristön tasosta.

Asemakaavoituksen yhteydessä syntyy ansiotonta arvonnousua ja -laskua. Se ei saa estää kaavallisesti parhaan ratkaisun valintaan, ja siksi etujen ja haittojen tasaamiseen on pyrittävä.

TOIMENPITEET:

  • Byrokratian ja säännösviidakon purkamiseen on ryhdyttävä tietoisesti.
  • Asuntohallituksen tehtäviä on vähennettävä ja kuntien päätösvaltaa ao. asioissa lisättävä.
  • Asuntoneuvosto tulee säilyttää pysyvänä parlamentaarisena suunnitteluelimenä, jonka tehtäväksi on annettava asunto-olojen kehittämisohjelman valmistelu.
  • Kunnilta edellytettävät asunto-ohjelmat on muutettava kevyemmiksi vastaamaan niiden tosiasiallista merkitystä. Yhteiskunnan tarjoamia kertarakennuttajan palveluja ja maaseudun rakennettua miljöötä tulee kehittää mm. pienkuntien yhteisten alue-arkkitehtien virkoja lisäämällä.
  • Kaavoituksen yhteydessä on pyrittävä saamaan maanomistajilta sitoumus, että kaavoituksesta saatava hyöty jaetaan maanomistajien kesken omistussuhteita vastaavassa suhteessa.