Rauhan ja Sosialismin puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue r.p.

LUONNOS POLIITTISEKSI ASIAKIRJAKSI
myöh. 24.5.-91)

KAPITALISMI TÄNÄÄN

Yleismaailmalliset ristiriidat kärjistyvät

Elämme tänään taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten kriisien ennennäkemättömän kärjistymisen aikaa. Nämä ongelmat koskevat tänään koko ihmiskuntaa. Tämä heijastaa luokkataistelun kansainvälistymisen asteen kasvua. Näiden ongelmien kärjistyminen ja valtava laajuus saavat alkunsa kapitalistisen tuotannon suunnitelmattomuudesta ja raaka-ainevarojen yleismaailmallisesta riistosta. Imperialismi on luokkaolemukseltaan sotaista ja on edelleen uhka maailman rauhalle. Valtansa ja olemassaolonsa se pyrkii säilyttämään valtavalla aseistamisella. Reaalisosialismin ja kasvaneiden rauhanvoimien vaikutuksesta se voidaan kuitenkin pakottaa myönnytyksiin. Näiden ongelmien ratkaisu on yhteydessä kaikkien maailman työtätekevien joukkojen ja edistyksellisten kansojen imperialisminvastaiseen taisteluun edistyksen ja sosialismin puolesta. Luokkayhteiskunnan sisäiset ristiriidat kärjistyvät sen omien sisäisten ristiriitojen vaikutuksesta. Lopullisesti nämä ongelmat voidaan poistaa hävittämällä niiden todellinen aiheuttaja. Tämän johdosta taistelu aikamme ongelmien poistamiseksi onnistuu vain jos se yhdistyy sellaisten sosiaalisten luokkien ja ryhmien toimintaan, joiden etujen mukaista on hävittää kapitalismi maailmasta.

Kapitalismin yleinen kriisi

Nykyiselle aikakaudelle on tyypillistä, että siinä toimivat rinnakkain kapitalistiset ja sosialistiset valtiot. Ennen Lokakuun vallankumousta hallitsi kapitalismi yksin maailmaa. Kapitalismia vastaan taisteli ennen lokakuun vallankumousta vain kehittyneimpien kapitalististen maiden työväenluokka. Kapitalismin yleinen kriisi alkoi silloin, kun työväenluokan voitto Venäjällä loi tilanteen, jolloin kapitalismi yksin ei enää hallinnut maailmaa. Syntyi sosialistinen Neuvostoliitto, joka muodosti nyt maailman työväestölle ja talonpoikaistolle esimerkin siitä että työväenluokka ja sen liittolaiset voivat menestyksellisesti ylläpitää omaa valtiota ilman kapitalisteja.

Kapitalismin yleinen kriisi syveni, kun imperialismin aiheuttama II maailmansota johti sosialistisen maailmanjärjestelmän syntymiseen ja kapitalismi menetti lopullisesti mahdollisuuden määrätä maailman asioista. Suuri isku kapitalismille oli, kun voimasuhteiden muutos sosialismin ja kapitalismin välillä johti kolmannen maailman maiden vapautumiseen kolonialistisesta sorrosta. Osa kolmannen maailman maita on valinnut linjakseen ei-kapitalistisen kehitystien ja kehittää sosialistista talousjärjestelmää.

Kapitalismin linnakkeet ovat löytäneet uusia voimavaroja tieteellis-teknisestä vallankumouksesta ja kolmannen maailman uuskolonialistisesta riistosta. Kuitenkin toteutuu yhä selvemmin kapitalismin epätasaisen kehityksen laki. Kolmannen maailman ongelmat, nälänhätä, sairaudet ja ekologiset katastrofit kärjistyvät. Hyvinvointi keskittyy kehittyneisiin kapitalistisiin maihin. Myöskin kehittyneissä kapitalistisissa valtioissa kasvavat sisäiset ristiriidat. Varallisuus jakautuu yhä epätasaisemmin. Investointeja maksetaan riistämällä yhä suurempi osa työläisten luomasta uudesta arvosta. Työttömyys ja sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyvät kapitalistisen talouspolitiikan seurauksena. Suurelle osalle nuorisoa se merkitsee työtöntä tulevaisuutta.

Kapitalismin taloudellinen taktiikka

Kehittyneiden kapitalististen maiden talouspolitiikka perustui jo ennen toista maailmansotaa keynesiläisiin oppeihin. Tämän talouspolitiikan tärkeimpänä tavoitteena oli työttömyyden pitäminen siedettävänä ja kapitalismille tyypillisten talouspulien lieventäminen. Voimakkaan vasemmiston takia työttömyys oli pidettävä kurissa, sillä hallitsemattomana sen poliittiset seuraukset olisivat olleet kapitalismille tuhoisat. Tämä talouspolitiikka oli siis kapitalismille myös poliittinen välttämättömyys.

Keynesiläistä talouspolitiikkaa on 1970-luvun lopulta lähtien alettu korvata monetaristisilla talousopeilla. Keynesiläinen politiikka toi paljon rahaa kiertoon. Tämä lisäsi inflaatiota ja oli näin ollen vientimonopolien etujen vastaista. Kansainvälisen kilpailukyvyn nimissä - vientiyritysten etujen nimissä - kapitalismin talouspolitiikka on muotoiltu kokonaan uudelleen. Se on ollut mahdollista, koska vasemmisto länsimaissa on heikentynyt ja sen huomattava osa, sosialidemokraattinen työväenliike, on saatu tämän politiikan takuumieheksi. Tämän ns. monetaristisen talouspolitiikan mukaisesti julkisen talouden sektoria on kavennettu karsimalla mm. sosiaali- ja terveydenhoitoalojen menoja sekä koulutusta. Valtion budjettien kautta on yhä enenevässä määrin alettu jakaa suoraa ja vastikkeetonta tukea suuryrityksille. Niiden rationalisoinnit ja uuden tekniikan käyttöönotto ovat voimakkaasti kasvattaneet yritysten tuottavuutta työllisyyden kustannuksella, josta saatu hyöty on koitunut suoraan pääomatulojen hyväksi.

Syyt monetaristiseen talouspolitiikkaan siirtymiseen ovat moninaiset. Pääoman kasaantuminen laajentaa ja kansainvälistää sen toimintaa. Tästä johtuen suurten vientiyritysten merkitys valtioiden politiikassa kasvaa. Kansainvälisen kilpailukyvyn korostaminen heikentää työväenliikettä, koska työläiset suostuessaan sen nimissä jossain maassa vaatimattomiin palkankorotuksiin toimivat tosiasiassa toisen maan työläisiä vastaan. Uuden teknologian käyttöönotosta aiheutuvat investoinnit voidaan näin maksaa juuri kulutusta ja sosiaali- yms. menoja karsimalla. Työväenluokan rakenteen muutokset sekä työväenliikkeen ongelmat - jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa - helpottavat siirtymistä monetaristiseen talouspolitiikkaan. Tämä on konkreettisesti nähtävissä mm. Suomessa.

Monetaristinen politiikka on otettu ensimmäiseksi käyttöön USA:ssa ja Englannissa. Kansanomaisemmin sitä kutsutaan reaganismiksi tai thatcherismiksi. Se on kovaa, oikeistolaista ja yksilökohtaista sekä työtätekevien ja pienituloisten etuja säälimättä polkevaa politiikkaa, jonka tunnus on: "Jokainen huolehtikoon itsestään. Jumala huolehtii lopuista". Se muodostaa talouspoliittisen perustan oikeiston hyökkäykselle maailmassa.

Reaalisen sosialismin kokemus

Tänään sosialistinen maailmanjärjestelmä on kasvanut ja kehittynyt taloudellisesti, tieteellisesti ja sotilaallisesti tasavertaiseksi voimaksi kapitalismin kanssa. Sosialistinen talousjärjestelmä on pystynyt ratkaisemaan ihmisen perustoimeentuloon liittyvät ongelmat ja kehittää ihmisten elämisen laatua kaikilla elämän aloilla.

Kun sosialismi ennen Lokakuun vallankumousta oli tunnettu vain teoreettisella tasolla, niin tänään se on sadoille miljoonille elävää jokapäiväistä käytäntöä. Reaalisen sosialismin kokemus ja saavutukset vahvistavat sen, että työtätekevien tulevaisuus on sosialismissa.

Sosialististen valtioiden saavutukset ovat vaikuttaneet myös työväenluokan käymään luokkataisteluun sekä kamppailuun uuskolonialismia vastaan. Maailmassa kärjistyvät tänään ns. yleismaailmalliset, globaaliset ongelmat, joita kapitalismin suunnitelmattomuus vain lisää. Näiden ristiriitojen lopulliselle ratkaisemiselle luo edellytykset perusristiriidan, sosialismin ja kapitalismin välisen kamppailun ratkaisu. Elämme tänään kapitalismista siirtymisen aikakautta. Globaalisten ristiriitojen ratkaiseminen on aloitettava nyt, jolloin on mahdollisuus tehdä vielä jotain lopullisen katastrofin estämiseksi. Tämän vuoksi sosialistiset maat ulkopolitiikassa ja maailman kaikki edistykselliset voimat suuntautuvat liennytykseen, aseistariisuntaan ja rauhanomaiseen rinnakkainoloon.

Reaalisen sosialismin saavutukset luovat työväenluokalle, vapautusliikkeille yms. voimille aivan uudet taisteluolosuhteet. Tänään näiden voimain puolella on sosialismin tuki, esimerkki ja kokemus. Toisaalta näiden voimain kamppailu tukee sosialististen maiden käymää kamppailua rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta. Tähän tähtää Neuvostoliiton esitys ydin- ja joukkotuhoaseiden hävittämisestä vuoteen 2000 mennessä sekä uuden kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän luomisesta.

Globaaliset ongelmat ja niiden luokkaluonne

Maailmassa tiede ja tekniikka ovat kehittyneet huimaavasti. Tämä ei kuitenkaan ole auttanut poistamaan keskeisimpiä ongelmia ja puutteita. Nämä ongelmat päinvastoin ovat kärjistyneet. Maailmassa tajutaan selvemmin kuin koskaan tosiasia, että maapallo on yksi rajallinen kokonaisuus, joka tuhoutuu, ellei ratkaisua ongelmaan ala löytyä.

Rikkaus maailmassa kasaantuu enenevässä määrin kehittyneisiin kapitalistimaihin ja köyhyys alikehittyneisiin maihin. Imperialismi on riistänyt kehitysmailta niiden työvoimaa ja raaka-ainevarastoja vuosisatojen ajan. Tämä suoran vallankäytön siirtomaapolitiikka on tänään kehitysmaiden vapauduttua muuttunut uuskolonialistiseksi riistopolitiikaksi. Yksi sen muotoja riistää kehitysmaita, on sitoa ne suuriin velkoihin. Näitä velkoja myönsivät kapitalistiset maat kehitysmaihin, koska se oli edullista ja joskus ainoa tapa sijoittaa suuret monopolivoitot.

Kapitalismin epätasainen kehitys tapahtuu maailmanlaajuisessa mittakaavassa toisaalta yhteiskuntien välisen eron kasvamisena (rikas pohjoinen - köyhä etelä) toisaalta yhteiskuntien sisäisten erojen kasvamisena. Yhteiskuntien sisäiset kehityserot korostuvat sitä voimakkaammin mitä köyhempi maa on ja mitä tiukemmin kapitalistinen uuskolonialismi pitää maata otteessaan. Tämä väkivaltainen sekaantuminen kehitysmaiden yhteiskuntiin saa mitä moninaisimpia muotoja suorasta sotilaallisesta valvonnasta taloudellisiin pakotteisiin ja kulttuuriseen väkivaltaan, jonka asianajajina toimivat ennen kaikkea kapitalistiset tiedotusvälineet. Kulttuurinen uuskolonialismi on erityisen tuhoisaa, koska sen avulla tuhotaan sen tietoisuuden kehittyminen, joka voisi nostaa kehitysmaiden työtätekevät ja sorretut vastarintaan.

Ekologiset ongelmat kärjistyvät tänään huimaavaa vauhtia. Saasteiden tuhoisa vaikutus kasvi- ja eläinkuntaan on konkreettinen tosiasia maapallon laajoilla alueilla. Metsäkuolemien ja järvien happamoitumisesta aiheutuvan biologisen tuhoutumisen ensimmäinen vaihe on nähtävissä myös Suomessa. Ilmakehän otsonikato ja hiilidioksidin lisääntymisestä aiheutuva kasvihuoneilmiö alkavat vaikuttaa käytännön tasolla. Kuitenkin teollisuus tuottaa jatkuvasti myrkkyjä, jotka ympäristöön joutuessaan jäävät pitkiksi ajoiksi luontoon.

Ekologiset ongelmat ovat yhteydessä raaka-aine- ja energiakysymyksiin. Maailman raaka-aine- ja energiavarat ovat rajalliset. Metsien rajoittamaton hakkuu johtaa aavikoitumiseen. Koska metsät myös tuottavat suuren osan ilmakehän happivaroista, hakkaukset johtavat moninaisiin ilmastollisiin häiriöihin. Fossiilisten polttoaineiden öljyn, kivihiilen ja maakaasun riittävyys on vain muutamia vuosisatoja nykyisellä kulutuksella. Lisäksi öljyn ja kivihiilen polttaminen rasittaa ratkaisevasti ilmakehää saasteillaan. Tänään saasteettomin energia on ydinvoima. Sen kehittäminen tulee olemaan energiaongelman ratkaisemisen perusedellytys.

Markkinaperiaatteella toimiva kapitalismi pyrkii luonteensa vuoksi mahdollisimman suureen kulutukseen ja voiton maksimointiin. Tämä johtaa luonnonvarojen suunnitelmattomaan käyttöön ja ympäristön saastuttamiseen. Ekologisten ristiriitojen kärjistyminen on seuraus kapitalismin kyvyttömyydestä ratkaista yhteiskunnallisia perusongelmia.

Sosialismi on ratkaisu aikamme perusongelmiin

Kaikki edelläkuvatut ongelmat voidaan ratkaista ainoastaan koko maailman kansojen yhteistyöllä käyttäen hyväksi tieteen ja tekniikan korkeimpia saavutuksia, inhimillisen kulttuurin, työtätekevän ihmisen työn tuloksia. Totta on myös, että ongelmien ratkaiseminen ja siihen tähtäävä kansainvälinen yhteistyö on aloitettava jo tänään. Ensimmäiset askeleet tällä tiellä on jo otettu. Nämä kärjistyvät ongelmat eivät ole uusia vaan monet niistä ovat tunnettuja jo varsin pitkään. Miksi niiden ratkaisemisessa ei ole tapahtunut tähän mennessä edistystä? Koska niiden ratkaiseminen vaatii investointeja, jotka eivät tuota voittoa kapitalisteille. Keskinäisen kilpailunsa vuoksi kapitalistien on hyvin vaikea päästä sopimukseen voittojensa jakamisesta näiden ongelmien ehkäisemiseksi. Mikäli ekologisia ongelmia yritetään kapitalismissa poistaa, otetaan siihen tarvittavat varat yleensä valtion budjetista, johon ne kerätään työtätekevän väestön kustannuksella.

Ongelmat, jotka lähtökohdiltaan olivat luokkaluonteisia, kärjistävät myös tavalla tai toisella luokkataistelua. Niihin on vain yksi lopullinen ratkaisu. Tarvitsemme sosialistisen suunnitelmatalouden. Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa yksityisen pääoman ja sijoittajan etu eivät ole ongelmien ratkaisemisen esteenä. Tarvitsemme yhteiskunnan, jonka voimavarat voidaan ilman voiton tavoittelua ohjata suunnitelmallisesti tärkeiden asioiden ratkaisemiseen.

Myös sosialistisissa maissa on syntynyt laajoja ympäristöongelmia, joiden torjunta vaatii varoja. Sosialismissa on pystytty kapitalismia alhaisemmalla tuotannon kapasiteetilla poistamaan ratkaisevia yhteiskunnallisia epäkohtia. Sosialismi käy kuitenkin kilpailua tänään kapitalismin kanssa yhteiskuntaelämän kaikilla aloilla. Tämän vuoksi sosialismissakaan ei kaikkialla ole pystytty suuria kustannuksia vaativiin investointeihin ympäristöongelmien poistamiseksi.

Jokainen aikakausi tuottaa energiaa käyttäen aikansa tekniikkaa. Ydinvoiman käyttö muodostaa ongelman, joka johtuu perusteiltaan osin aiheellisestikin pelosta, ettei sitä osata käyttää oikein. Ratkaisun tähän antaa koko ihmiskunnan yhteistyö. Kaikkien voimavarojen yhdistäminen ydinvoiman tutkimiseen, kehittämiseen ja tuotantoon tuottaa varmasti vaarattoman ratkaisun. Tämä on välttämätöntä myös siksi, että ydinvoiman kehittäminen on ihmiskunnalle ainoa tapa selviytyä energiaongelmastaan. Tämä yhteistyö voidaan aloittaa jo nyt, mutta loppuun saakka vietynä sen toteuttaminen onnistuu vain, kun koko ihmiskunnalla on yhteiset edut. Tällaiseen maailmaan ei mahdu kapitalisteja. Sama koskee kaikkia globaalisia ongelmia.

Rauhanliike, kommunistit ja luokkataistelu

Maailmaa kohtaavien ongelmien ratkaisemisen perusehtona on rauha. Asevarusteluteollisuus, josta USA:n imperialismi kantaa päävastuun, on luonut sellaisen ydinasearsenaalin, että se yhdessä riittäisi tuhoamaan koko maailman väestön 15-20 kertaan. Koska ydinsota ei voi olla rajoitettu sota, sen syttyminen aiheuttaisi ihmisen tuhoutumisen maapallolta. Siksi ydinsodan ehkäiseminen on aikakautemme tärkein tehtävä.

Sodan ehkäisemisen tärkeys ja ensisijaisuus asettaa kommunisteille uusia merkittäviä kysymyksiä: Onko kommunistien sodan välttämisen vuoksi luovuttava luokkataistelusta siinä toivossa, että imperialismi vielä joskus viisastuisi vai onko luokkataistelua jatkettava, onko ylipäänsä oikein käsitellä luokkataistelua ja rauhankysymystä toistensa poissulkevina vastakohtina.

Kommunistien vastaus em. kysymyksiin on: Luokkataistelun jatkaminen ja tehostaminen. Sodan vaara ei edellytä luokkataistelusta luopumista vaan sen tehostamista ja samalla sen keinojen vieläkin tarkempaa harkintaa.

Sota on aina sidoksissa imperialismin aineellisiin etuihin. Mikäli luokkataistelusta luovutaan, se olisi alistumista imperialismin edessä, sen olemassaolon hyväksymistä. Se ei poistaisi sotaa maailmasta vaan suurentaisi sen vaaraa. Se ei edistäisi globaalisten ongelmien ratkaisemista vaan niiden ratkaisemisen mahdollisuuksien mitätöintiä ja näinollen uhkaa koko maailman tulevaisuudelle. Se merkitsisi myös sosialismin näköalasta luopumista ajankohtana, jolloin sosialistinen järjestelmä jo on olemassa ja vakiintunut. Siksi olisi historiallinen virhe luopua luokkataistelusta.

Kommunistit ja uudet liikkeet

Maailman ongelmien kärjistyminen on herättänyt laajat kansanjoukot huomaamaan aikamme ongelmien laajuuden. Tämä on synnyttänyt suuren joukon ns. vaihtoehtoliikkeitä. Näille on ominaista yhteiskunnassa syntyneiden ongelmien näkeminen ilman ratkaisun mahdollisuutta. He eivät ainakaan vielä pysty tai pidä tarpeellisena hakea ratkaisua ongelmiin tieteelliseltä pohjalta eivätkä näe olemassaolevien ongelmien takana luokkasuhteita.

Esim. ympäristöliikkeen heikkoutena on se, että sillä ei ole ehjää oppia yhteiskunnallis-poliittisesta kehityksestä. Heidän käsityskantansa ovat useimmiten ns. pikkuporvarillisia. He eivät suuntaudu kapitalismin kumoamiseen vaan pyrkivät pienyhteisöjensä kautta "pehmeämpään, inhimillisempään kapitalismiin".

Näiden liikkeiden aktivistien sosiaalinen perusta on usein työväenluokan ja kapitalistiluokan välikerroksissa eli pikkuporvaristossa. Heille on tunnusomaista olemassa olevien olojen arvostelu ilman sisältöä.

Kommunistit näkevät noiden ryhmien esiintymisen osoituksena yhteiskunnan sisäisten ristiriitojen kärjistymisestä. Näillä ryhmillä on silti suuri merkitys yhteiskunnallisen edistyksen puolesta käytävässä taistelussa.

B. TYÖVÄENLUOKAN ASEMA SUOMESSA

Porvariston talouspolitiikka Suomessa

Suomessa monetaristiseen talouspolitiikkaan siirtyminen aloitettiin 1970-luvun lopulla. Tätä ennen saavuttivat palkansaajat toiminnallaan huomattavia parannuksia asemaansa.

Alkuna tälle politiikalle oli Sorsan hallituksen v. 1977 aloittama ns. elvytyspolitiikka. Sen nimellä alettiin kapitalistien palkka-, vero-, ja sosiaalimenoihin hyväksyä helpotuksia. Näiden yhteissumma lähentelee v. 1988 jo 150 miljardia markkaa. Suuryrityksiä on jatkuvasti vapautettu niille kuuluvista veroista ja sosiaaliturva- yms. maksuista. Rinnan tämän kehityksen kanssa työtätekevien verotusta on kiristetty ja sosiaaliturvaa heikennetty. Voimakasta tulonsiirtoa kotitalouksilta työnantajille merkitsivät mm. energiaveron hyväksyminen sekä lapsilisämaksujen poistaminen ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen alentaminen. Kansaneläkkeet, sairauspäivärahat ja työttömyyskorvaukset on asetettu veronalaisiksi. Samanaikaisesti reaalipalkkojen kehitys on polkenut paikallaan. Vuodesta 1977 vuoteen 1987 kasvoi työn tuottavuus noin 45 %, mutta reaalipalkat vastaavasti vain 8 %. Näin työn tuottavuuden noususta koitunut hyöty on lähes kokonaisuudessaan siirtynyt työnantajille. Kuvaavaa on, että mikäli palkkojen osuus kansantulosta nostettaisiin vuoden 1977 tasolle tulisi palkkoja vuonna 1988 nostaa viisi markkaa tunnilta.

Tätä politiikkaa on työtätekeville markkinoitu kilpailukykyopin nimellä. Kaikki mahdolliset varat on pyritty siirtämään palvelemaan suurten vientiyritysten kilpailukykyä. Porkkanaksi on esitetty, että saamiaan miljardeja työnantajat käyttävät uusien työpaikkojen luomiseen. Tulos on kuitenkin ollut päinvastainen. Saamiaan miljardeja kapitalistit ovat käyttäneet rationalisointi-investointeihin, joiden tuloksena työpaikat ovat vähentyneet. Tänään on lähes 200 000 työtöntä ja työttömyyden seurauksista joutuu kärsimään yli puoli miljoonaa ihmistä. Tänään Holkerin hallitus nimittää suuryritysten kansainvälistä kilpailukykyä vahvistavaa talouspolitiikkaa hallitun rakennemuutoksen politiikaksi. Propagandassa molempien nimitysten tehtävänä on saada työtätekevä väestö uskomaan, että pääoman etu on sama kuin maamme kansallinen etu. Holkerin hallituksen linja palvelee myös entistä voimakkaammin porvariston strategista päälinjaa kapitalistisen riistojärjestelmän perustan säilyttämiseksi Suomessa.

Porvariston politiikka puree työtätekeviä entistä tiukemmin. Tänään on alettu joustojen muodossa purkaa kahdeksan tunnin työaikalakia. Tämä yhdessä työnantajan lapsilisämaksun poistamisen ja sosiaaliturvamaksun pienentämisen kanssa osoittaa, miten kapitalistit pyrkivät mitätöimään työtätekevien aikanaan joukkotaistelulla hankkimia saavutuksia. Parhaillaan ollaan rakentamassa vuosisadan verouudistusta, jolla verotuksen painopistettä siirretään yhä enemmän pienituloisten kannettavaksi. Yritysten voittojen kasvu on johtanut kasinotaloudeksi kutsuttuun ilmiöön, jossa sijoittajien pyrkimys keinotteluluonteisiin voittoihin on syrjäyttänyt investoinnit todellisesta tuotannosta. Tuotanto ja talouselämän julkisen sektorin yksityistäminen etenee nopeasti. Talous halutaan esikuvamaidensa USA:n ja Englannin tapaan siirtää kokonaan markkinavoimien haltuun.

Oikeistolaistuva Suomi

Porvariston monetaristisen talouspolitiikan tuloksena oikeistolaistuminen Suomessa on voimistunut kaikilla aloilla. Harjoitettu talouspolitiikka muodostaa oikeistolaistumisen talouspoliittisen perustan. Pääomatulojen kasvu ja vientiyritysten voimistuminen ovat kasvattaneet suuryritysten vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon. Selvemmin kuin pitkiin aikoihin toteuttaa porvaristo tänään omaa luokkapolitiikkaansa. Tämän takaa kokoomuksen mukanaolo hallituksessa.

Suomi on muuttunut tasavallaksi, jossa päätäntävaltaa käyttävät "rakentavassa" yhteisymmärryksessä työnantajajärjestöt sekä SAK:n johto yhdessä finanssipääoman kanssa. Tätä "yhteisymmärryksen" politiikkaa nimitämme myös konsensukseksi. Viimeaikaiset hallitukset ovatkin muodostuneet sen vetureiksi. Tätä pääomapiirejä suosivaa politiikkaa toteuttavat hallituksesta käsin sosialidemokraatit, kokoomus, keskustapuolue, RKP ja SMP. SDP:n oikeistolaisen johdon ohella konsensusta tukee myös SKDL ja SKP:n oikeistojohto. Nousevat palkkaliikehdinnät pyritään tukahduttamaan SAK:n myötävaikutuksella ja turvaamaan kapitalistien vaatima työrauha. Sen vakuudeksi on luotu mm. laki roimista lakkosakoista. Työläisten toiminta olosuhteittensa parantamiseksi pyritään latistamaan sisällyksettömän yhteistoimintalain puitteisiin. Todellinen sekä taloudellinen että poliittinen valta Suomessa kuuluu yhä tiukemmin pääomapiireille. Puoluelaitos ja hallintokoneisto toimivat tämän valtakeskuksen ehdoilla.

Itsenäisen Suomen talouspoliittinen perusta on murenemassa. Tätä todistaa länsi-integraation syveneminen. Eftaa ja samalla Suomea integroidaan EEC:hen. Samanaikaisesti on tapahtunut Suomen ja Neuvostoliiton keskeisessä kaupassa jyrkkä romahdus. Kun Suomen vienti Neuvostoliittoon oli suurimmillaan v. 1981 eli Kekkosen presidenttikauden viimeisinä vuosina, on kaupassa Koiviston ollessa presidenttinä tapahtunut jatkuvaa laskua. Sosialidemokraattinen puolue ja sitä edustava ulkoministeri eivät ole pystynyt hoitamaan asioita kuntoon.

Työväenluokan rakenteen muutos

Tieteellis-teknisen kehityksen nykyvaihe pakottaa yritykset tehostamaan automatisointia. Uuden tekniikan ja automaation käyttöönotto on vaikuttanut voimakkaasti työväenluokan rakenteeseen. "Savupiipputeollisuus", joka aikanaan saattoi jopa yhdessä yksikössä työllistää tuhansia työntekijöitä on korvautunut korkeasti automatisoiduilla, laajaa mikroprosessori ja tietotekniikkaa käyttävillä muutaman kymmenen tai sadan työntekijän yksiköillä. Suomen koko elinkeinorakenne on muuttunut. Vielä aivan äskettäin valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa maataloudesta ja perinteisistä työläisammateista. Nykyään yhteiskunnassa tapahtuneen objektiivisen rakennemuutoksen seurauksena toimihenkilö- ja palvelualojen työntekijöiden määrä on jyrkästi lisääntynyt. Samalla myös palkkatyöntekijöiden määrä on lisääntynyt. Kehittyneiden kapitalististen maiden väestöstä tekee tänään noin 80 % palkkatyötä ja esim: Suomessa työskenteli v. 1986 53 % työvoimasta palvelualoilla. Samalla työväenluokkaan on muodostunut uuteen teknologiaan perehtyneiden työntekijöiden ryhmä, joka työskentelee pelkästään automaattilaitteistojen parissa. Muutos on aiheuttanut uusia vaatimuksia työläisten koulutustasossa. Yhteiskunnan tällainen rakennemuutos on toteutunut väkivaltaisesti laajojen irtisanomisten ja tuotantolaitosten lakkauttamisten muodossa. Samalla kun teknologiaan perehtyneiden huipputyöntekijöiden tietty osa on hyvin palkattua, kuuluu valtaosa uusista ryhmistä matala ja keskipalkkaisten tulonsaajien ryhmään. Pääoman riistämä työväenluokka on siis saanut uusia kerrostumia, jotka eivät kuitenkaan vielä tiedosta asemaansa kapitalistisessa riistojärjestelmässä. Uusien kerrosten mukaantulo on kasvattanut ay-liikkeen jäsenmäärää ja sen vaikutus on laajentunut sellaisillekin aloille, joissa se aikaisemmin olisi ollut täysi mahdottomuus.

Kommunisteille asettuvat tehtävät Suomessa

Porvariston talousoppien muuttuminen monetaristiseksi, talouselämän rakennemuutos, uusien kerrosten mukaantulo työväenluokkaan ja reformistisen työväenliikkeen vaikutus asettavat kommunistisen liikkeen suurten haasteiden eteen. Porvariston talouspolitiikka on murrettava. Konsensukseen sitoutunut työväen- ja ay-liikkeen johto on vaihdettava. Tämä ei onnistu ilman työväenluokan kaikkien kerrosten taisteluyhtenäisyyttä. Se merkitsee myös työväenluokan uusien ryhmien mukaantuloa tähän toimintaan, joka voi tapahtua vain heidän oman luokka-asemansa tiedostamisen kautta. Työväenluokan taisteluyhtenäisyyden luomisessa ja uusien kerrosten luokkatietoisuuden herättämisessä kommunisteilla on suurin vastuu. Tähän ei ole oikotietä, vaan toiminta on organisoitava ja tietoisuus herätettävä konkreettisella työllä ja valistuksella. Se on kommunistien tehtävä, joka ei ole kierrettävissä. Kuitenkin nykyisessä sekavassa järjestöllisessä tilanteessa kommunistien mahdollisuudet hoitaa tämä tehtävä on vaikea. Tähän pystyy vain tieteellisen yhteiskuntateorian omaava järjestäytynyt kommunistinen puolue.

Kapitalistisen järjestelmän tehokkain keksintö on koneisto, jonka tehtävänä on hämärtää työläisten tietoisuutta ja tehdä heistä tottelevaisia palkkatyöorjia. Tämän koneiston keskeiset osat ovat kasvatus- ja koulutusinstituutiot, joukkotiedotusvälineet sekä mainonta ja markkinointi.

Tämän suurella rahalla pyöritettävän tajunnan hämärtämiskoneiston vaikutuksen vastustaminen on mahdollista vain tehostamalla kommunistista kasvatusta ja painottamalla erityisesti lasten ja nuorten tietoisuuden terveen kehityksen turvaamiseksi tehtävää kasvatustyötä. Kommunistisella varhaiskasvatuksella, pioneeri- ja nuorisotyöllä on tässä avainasemansa eikä sen merkitystä voi liikaa korostaa.

C. KOMMUNISTIEN JÄRJESTÖPOLIITTISESTA KEHITYKSESTÄ

Kommunistisen liikkeen toimintaperiaate nojautuu tieteelliseen käsitykseen yhteiskunnasta ja sen sisäisistä lainomaisuuksista. Tämän marxilais-leniniläisen yhteiskuntateorian pohjalta kommunistit määrittelevät yhteiskunnallisen toimintalinjansa. Kommunistinen puolue on työväenluokan puolue. Tuotantovälineitä omistamattomana luokkana ainoastaan työväenluokan ja sen liittolaisten etujen mukaista on soveltaa käytäntöön marxismi-leninismiä. Ideologialla on kommunisteille siksi suuri merkitys. Jos se on virheellinen, katoaa myös toiminnan luokkasisältö, pyrkimys sosialistiseen yhteiskuntaan, työväenluokan valtaan. Sosialistinen päämäärä auttaa työväenluokkaa jokapäiväisessä taistelussa porvaristoa vastaan. Tämän porvaristo ymmärtää. Pelkkänä reformistisena puolueena kommunistit eivät uhkaa kapitalismin olemassaoloa eivätkä kykene ohjaamaan työtätekeviä vastarintaan etujensa puolesta. Porvarillisessa yhteiskunnassa esiintyy tämän vuoksi mitä erilaisimpia paineita muuttaa kommunistien ideologisia näkemyksiä epätieteelliseen suuntaan.

Revisionismin vastainen taistelu synnytti Tiedonantajan

SKP:n piirissä syntyi 1960-luvulla selvä oikeistorevisionistinen suuntaus. Osa kommunisteista antautui tukemaan työväestön etujen vastaisia tulopoliittisia kokonaisratkaisuja. Hallituspolitiikassa myötäiltiin sosialidemokraatteja. Tärkeimmälle sijalle asetettiin reformipolitiikka ja toiminnan sosialistinen perspektiivi hämärtyi. Tietoinen puolueväki ei tätä hyväksynyt, vaan puolueen linjan hämärtyessä perustettiin Tiedonantaja. SKP:n Uudenmaan piirin lisäksi sen julkaisemiseen yhtyi puolueen seitsemän muuta piirijärjestöä.

Tuloksellista toimintaa

Tiedonantajan välityksellä kamppailua käytiin puolueen ideologisen eheyden puolesta. Toiminta oli tuloksellista. Lehti keräsi ympärilleen runsaasti yli puolet puoleen järjestäytyneestä väestä. Samoin 1960-70 luvuilla opiskelevan nuorison ja kulttuuriväen imperialismin vastainen liikehdintä kanavoitui vahvistamaan kommunistien toimintaa Tiedonantajan ympärillä.

Revisionistista hajotustyötä vastaan perustettiin 15 edustajakokouksen jälkeen kommunistien maatakäsittävä neuvottelukunta. Sen kaikissa arvioissa korostettiin joukkoja organisoivan työn ensiarvoista merkitystä puolueen tervehdyttämiseksi. Maatakäsittävä neuvottelukunta muodosti kommunisteille luokkakantaisen organisaation puoluetyön toteuttamiseksi. Neuvottelukunnan järjestöllinen ja ideologinen voima pakottivat puolueen vastustajat neuvottelupöydän ääreen. 1970-luvun alussa sovittiin 15. ylimääräisessä edustajakokouksessa puolueen toimielinten muodostamisesta ns. osapuolijaon perusteella, jossa eri näkemyksille annettiin niiden suhteellista voimaa vastaava osuus. Alettiin toimia yhteisten puolue-elinten kautta. Samalla lakkautettiin kommunistien maatakäsittävä neuvottelukunta. Tiedonantajaa kehittämään perustettiin Tiedonantajayhdistys.

Vaikeudet alkavat ilmetä

Alkuun yhteinen toiminta samassa organisaatiossa tuottikin tuloksia. Revisionistisilla voimilla oli kuitenkin osapuolijaon perusteella enemmistö kaikissa puolue-elimissä. Saavutetut voitot puolueen kenttätyössä eivät järjestöpoliittisen keinottelun vuoksi koskaan päässeet realisoitumaan voimaksi, joka olisi pystynyt torjumaan revisionistiset näkemykset. Päinvastoin vuodesta 1975 lähtien kansandemokraattien mennessä uudelleen mukaan hallitusyhteistyöhön, alettiin luokkakantaisten kommunistien asemia puolueessa hiljalleen horjuttaa.

Vaikeuksia alkoi ilmetä myös muualla. 1970-luvun lopulta lähtien järjestötoiminnassa alkoi tapahtua laskua. Monet ennen aktiiviset nuoret toverit alkoivat siirtyä asenteissaan vahvasti oikealle. Etenkin Helsingin seudulla alettiin joidenkin tovereiden toimesta tehdä työtä Tiedonantajaa ja luokkakantaista liikettä vastaan. Alkoi syntyä kolmaslinjalainen virtaus, joka marxilais-leniniläisten ratkaisujen sijaan haki puolueen ja yhteiskunnan ongelmiin muita ratkaisuja. Tämän kolmaslinjalaisuuden yhteinen piirre oli pyrkimys järjestölliseen yhtenäisyyteen SKP:n sisällä madaltamalla luokkakantaisen liikkeen poliittista profiilia.

Kolmaslinjalaisuus

Kolmaslinjalaisuus syntyi ensisijaisesti sivistyneistön ja kulttuuriväen keskuudessa. He eivät olleet valmiita kestämään sitä painetta, minkä porvarillinen yhteiskunta kohdistaa kommunisteihin. Voimakkaaksi tämä paine kävi silloin, kun opiskelijanuoriso 1970-luvun lopussa alkoi siirtyä työelämään. Tämä ja SKP:n sisäisen tilanteen ratkeamattomuus johtivat monen toverin kohdalla perääntymiseen liikkeen alkuperäisistä tavoitteista. Kolmaslinjalaisuuden yhteiseksi piirteeksi muodostui pyrkimys muodolliseen, järjestölliseen yhtenäisyyteen SKP:n sisällä laskemalla luokkakantaisen liikkeen poliittista profiilia. Yhtenäisyyden esteeksi alettiin nähdä poliittisten ja ideologisten erimielisyyksien sijaan henkilöristiriidat, jotka voitaisiin korjata vain henkilöitä vaihtamalla.

Tehtyjen virheiden arviointia

1970-luvun alussa tehty päätös uudesta tilannearviosta puolueen eheyttämiseksi oli perusteltu. Sen ajatuksena oli, että asettamalla oikeita konkreettisia työväen eduista lähteviä politiikan tunnuksia, voitaisiin puolueen revisionistisesti suuntautuneiden ainesten kanssa päästä yhteiseen toimintaan ja tätä tietä vähitellen asialliseen keskusteluun ideologisista kysymyksistä. Näin aatteellis-poliittisen selvitystyön kautta luotaisiin maaperää puolueen järjestölliselle eheytymiselle marxismi-leninismin pohjalta.

Myöhempi kehitys osoittaa, että tässä ei onnistuttu. Tiedonantajan selkeiden linjanvetojen ansiosta pystyttiin -70-luvun alussa katkaisemaan hedelmätön hallitusyhteistyö. Puolueen keskuskomitea oli näiden päätösten takana. Porvaristo pystyi kuitenkin uudelleen v. 1975 vetämään SKP:n horjuvat voimat uudelleen hallitukseen. Eheyttävän edustajakokouksen päätöksiä oli rikottu koko ajan, mutta vuoden 1975 jälkeen alkoi puolueen yhtenäisyyskehitys kiihtyvällä vauhdilla murentua. Asioiden ja taistelutehtävien sijaan pelattiin henkilökysymyksillä. Tässä vaiheessa luokkakantaisten kommunistien olisi pitänyt kyetä tekemään arvio syntyneestä tilanteesta.

Toisen suuren virheen luokkakantaiset kommunistit tekivät suhtautumisessaan kolmaslinjalaisiin. Heidän näkemyksensä ja tekemisensä saivat jo 1970-luvun lopulla siinä määrin kommunististen periaatteiden vastaisia muotoja, että niihin olisi pitänyt liikkeemme taholta puuttua. Tiedonantajayhdistyksen johtoa varoitettiin kentältä käsin kolmaslinjalaisuuden vaaroista Tiedonantajalle ja luokkakantaiselle liikkeelle, mutta turhaan. Liikkeemme johdon olisi pitänyt selventää luokkakantaista linjaamme ja tehdä teoreettinen arvio kolmaslinjalaisuudesta. Näin ei kuitenkaan tehty. Vaikeneminen poliittisista virheistä oli toimintakehotus kolmaslinjalaisuuden vahvistamiseksi. Jo varhaisessa vaiheessa näkyi myös Tiedonantajaliikkeen johdon linjassa horjuntaa. Esimerkkinä tästä on päätös kansanedustajaryhmämme äänestyskäyttäytymisestä eduskunnassa ns. "yhtenäisyyden nimissä" sosiaaliturvan verollepanemiseksi.

SKP on hajotettu

SKP:n hajoaminen alkoi yli kaksi vuosikymmentä sitten pidetyssä SKP:n 14. edustajakokouksessa. Tänään se on saatettu loppuun. Tätä hajottamista eivät pystyneet estämään yhtenäisyystunnukset eikä yhtenäisyysvoimien järjestäytyminen. Se oli odotettavissa, koska missään yhteydessä ns. yhtenäisyysvoimat eivät kyenneet määrittelemään toiminnalleen marxilais-leniniläistä, aatteellista perustaa.

Horjuva suhtautuminen puolueen aatteellis-poliittisen perustan ensisijaisuuteen johti oikeistolaisen kirveslinjan voimistumiseen SKP:n kentässä. Tämän seurauksena 20. edustajakokouksessa tehtiin päätös, jolla keskuskomitealle annettiin valtuudet erottaa Tiedonantajan kannalla olevat piirijärjestöt SKP:sta. Valittu keskuskomitea erotti piirijärjestöt ja perusti niiden tilalle hajotuspiirit. Samoin erotettiin suuri joukko puolueosastoja. Yritykset solmia vaaliliittoja on yksiselitteisesti torjuttu. Kun hovioikeus eräiden puolueen jäsenten nostaman oikeuskanteen perusteella ennen 21. edustajakokousta totesi keskuskomitean erottamispäätökset sääntöjen vastaisiksi, erotti SKP:n 21 edustajakokous nämä järjestöt uudelleen puolueesta. Sanomattakin on selvää, että tätä selvemmin ei luokkavihollinenkaan voi saattaa puolueen hajotusta loppuun.

Tampereen kokouksesta SKP (y):n 21. edustajakokoukseen

Puolueen kenttäväki alkoi selväsanaisesti vaatia kommunistien toiminnan organisoimista maassamme. Kuitenkin tässäkin vaiheessa, jossa hajotus oli viety loppuun, liikkeemme johto vastasi järjestäytymisvaatimuksiin ei, koska se voitiin tulkita hajotukseksi. Kentän vaatimuksesta kutsuttiin kylläkin kommunistit koolle Tampereelle 26.4.1986. Tämä kokous ei tehnyt päätöstä puolueen perustamisesta. Päätös olla järjestäytymättä puolueeksi oli ennen Tampereen kokousta eliminoitu perustamalla vaalipuolue DEVA.

Tampereen kokousta hallitsi keskustelussa vaatimukset yhtenäisyydestä. Näiden toiveiden reaalisuudesta ei kukaan puhunut mitään. Kokouksessa päätettiin muodostaa organisaatio SKP:n rinnalle, SKP (y), jonka osa puolueväestä katsoo olevan osa SKP:tta.

Tampereen kokouksen päätökset osoittautuivat vahingollisiksi. Kun kaikella tarmolla olisi pitänyt suuntautua oman puoluetoiminnan ja organisaation kehittämiseen, niin monet toverit jäivät vaalimaan epärealistista yhtenäisyystunnusta. Tuloksia tässä suhteessa ei tuonut myöskään Espoon Dipolissa keväällä 1987 pidetty SKP (y):n 21 edustajakokous.

SKP (y) ja keskustalaisuus

SKP (y) on tänään toiminnallisesti pysähtyneessä tilassa. Tilanne huutaa ratkaisuja, jotka selkiinnyttäisivät kommunistien linjaa, tekisivät aatteellis-poliittisen pesäeron marxismi-leninismin vääristelijöistä ja loisivat toiminnallisesti kestävän puolueorganisaation. Tähän SKP (y):n johto ei kuitenkaan ole valmis. Mistä tämä johtuu? Johtoa ei voitane kuitenkaan kutsua revisionistiseksi eikä kolmaslinjalaiseksi. Se on asenteiltaan lähinnä keskustalaista, joka ilmenee kyvyttömyytenä tehdä tieteellistä arviota puolueen tilanteesta ja soveltaa sitä käytäntöön. Se ilmenee toiveajatteluna yhtenäisyydestä, jolle ei varmasti löydy marxilais-leniniläistä sisältöä. Keskustalaisuus on aina hedelmätöntä sovittelua tilanteessa, jossa tulisi kyetä ratkaiseviin puolue-elämää tervehdyttäviin päätöksiin. Monesti historiamme aikana tämä on ollut tyypillistä puolueelle.

Miksi keskustalaisuuden vaikutus sitten SKP (y):ssä on niin voimakas? Se on seurausta kolmaslinjalaisuuden voimasta. Se väki, joka sosiaalisen perinteensä ja asemansa vuoksi omaksui kolmaslinjalaiset asenteet, oli niin voimakas, että pystyi horjuttamaan liikkeemme peruskaaderiston asenteita. Ei ole uskallettu kritisoida kolmaslinjalaisuutta pelossa, että he lähtevät kokonaan liikkeestämme. Samalla on omaksuttu hedelmätön tunnus yhtenäisyydestä. Tien ollessa kuoppaista, moni on pudonnut kärryiltä.

Tilanne vaikeutuu

Harjoitetun politiikan vuoksi tilanne SKP (y):ssä on ratkaisevasti vaikeutunut. Tiedonantajan linja on muuttunut kantaaottavasta lehdestä lähinnä toteavaksi. Kommunistien toimintaohjeet näkyvät lehden palstoilla hyvin heikosti, jos ollenkaan. SKP (y):n 21. edustajakokous toi esille joukon ongelmia. Huomattava osa puolueväkeä, ennen kaikkea sivistyneistöä ja kulttuuripiirejä esitti liikkeemme presidenttiehdokkaaksi Kalevi Kivistöä ja SKP (y):n puheenjohtajaksi Esko-Juhani Tennilää. Näitä esityksiä perusteltiin "yhtenäisyyskehityksen" parantumisella. Tällä hetkellä tosiasiallisesti liikkeemme tietty osa siirtyy hiljalleen SKP rp:hen takaisin oikeistolaisen politiikan tueksi. Kriteereitä ideologisesta yhtenäisyydestä "paluumuuton" ehdoksi ei aseteta. "Yhtenäisyystunnukset", joista muodostui SKP (y):n linja, ovat lähinnä auttaneet luokkakantaisen puoluetyön likvidoimista.

Suomen työväenluokka tarvitsee marxilais-leniniläisen kommunistisen puolueen

SKP (y):n sisäiset ristiriidat kulminoituvat kysymykseen: Tarvitaanko Suomessa marxilais-leniniläistä puoluetta vai ei? Meille yritetään julistaa, että luokkataistelu on vanhentunut käsite. Suomen kapitalismi ei ole kuitenkaan mihinkään kadonnut. Kapitalismissa on tässäkin maassa tapahtunut suuria rakenteellisia muutoksia, mutta sen taloudelliset riistolait toteutuvat edelleenkin. Työväenluokan historiallinen tehtävä on suorittaa kapitalistisessa yhteiskunnassa vallankumous ja muodostaa sosialistinen luokaton yhteiskunta. Tämä ei onnistu ilman tieteellistä ideologiaa. Sosialismi ei synny spontaanisti taloudellisesta luokkataistelusta, vaan sen tuominen työväenliikkeeseen on kommunistisen puolueen tehtävä.

Teemme historiallisen virheen, mikäli suostumme marxilais-leniniläisen kommunistisen puoluetoiminnan likvidoimiseen Suomessa. SKP (y):n poliittisen linjan päässä voi olla vain aatteeton paluu oikeistorevisionistien johdettaviksi. Se merkitsee sen työn - minkä olemme kommunistien puoluetoiminnan eteen Suomessa tehneet - hylkäämistä. Siksi meidän on varmistettava kommunistien puoluetoiminnan jatkuminen Suomessa.

SOSIALISTINEN PÄÄMÄÄRÄ

Olemme todenneet, miten maailmassa kärjistyvät ongelmat johtuvat perusolemukseltaan kapitalismin sisäisistä sovittamattomista ristiriidoista. Olemme myös todenneet, että ongelmia on lähdettävä ratkaisemaan jo tänään. Emme voi odottaa maailman tämänhetkisen perusristiriidan kapitalismin ja sosialismin välisen taistelun ratkeamista itsestään. Yksin kommunisteina emme voi asioita ratkaista. Meidän on kehitettävä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhteistyötä muiden edistyksellisten voimien kanssa. Katsomme, että rakentamamme yhteistyö edistyessään saa joukot huomaamaan, että kapitalismi ongelmineen ei enää ole sopiva tähän maailmaan. Konkreettinen yhteistyö ongelmien ratkaisemiseksi on ehtona tiellä, joka johtaa laajojen joukkojen sosialistisen tietoisuuden heräämiseen. Tämä on myös ainoa tie ongelmien ratkaisulle.

Rauhanomainen rinnakkainolo

Suomen ja Neuvostoliiton pitkään jatkuneet hyvät ja ystävälliset suhteet ovat esimerkki siitä, miten kapitalistinen ja sosialistinen valtio voivat järjestää keskinäiset suhteensa. Nämä suhteet ovat mitä konkreettisimmin tuoneet maailman tietoisuuteen käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo. Globaalisia ongelmia on alettava ratkaisemaan jo tänään. Sosialistinen maailmanjärjestelmä on työväenluokan käymän kansainvälisen luokkataistelun korkein saavutus. Rauhanomainen rinnakkainolo ei poista kapitalismin ja sosialismin välistä ideologista taistelua. Ideologisessa luokkataistelussa on kysymys siitä kumpi yhteiskuntajärjestelmä, sosialismi vaiko kapitalismi kykenee tyydyttämään paremmin inhimilliset perustarpeet. Kapitalismin sisäisiä ristiriitoja rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka ei poista vaan näyttää ne konkreettisina kapitalismin sisästä käsin. Tässä yhteydessä kapitalismi joutuu ratkomaan ongelmia, jotka vievät sen perimmäisten kysymyksien äärelle omien mahdollisuuksiensa suhteen. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka heijastaa yhteiskunnan ristiriitojen kasvua, sosialismin ja kansainvälisen työväenliikkeen voiman kasvua ja itse kapitalismin sisäisten ristiriitojen kärjistymistä. Rauhanomainen rinnakkainolo on sosialistisen maailmanjärjestelmän ulkopolitiikkaa. Samalla se on kuitenkin politiikkaa, jota ilman maailma ei tule toimeen. Se on kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakauden politiikkaa jonka tulokset ja konkreettisuus näkyvät konkreettisesti meidän aikanamme.

Demokraattisen rintaman politiikka

Kommunististen puolueiden taktiikkana on teollisesti kehittyneissä länsimaissa jo pitkään ollut ns. demokraattisen rintaman luominen. Tämä on erilaisten edistyksellisten voimain yhteistyötä saman päämäärän hyväksi. Yleensä rintamapolitiikan päämäärät ovat toimiminen äärioikeistolaisuutta, sen eri ilmenemismuotoja ja sotaa vastaan rauhan puolesta, toimiminen monopolipääomaa vastaan työtätekevien ja vähävaraisten parempien elinolosuhteiden puolesta ja toimiminen ystävällisten suhteiden kehittämiseksi sosialististen maiden kanssa. Demokraattisen rintaman muotoja voi olla monia esim: yhdessä muodostettu liittojärjestö, liitto- tai sopimusasiakirja tai muunlainen yhteinen politiikka. Demokraattisen rintaman luominen on välttämätöntä tänään monestakin syystä. Porvarillinen demokratia oli edistysaskel aikaisempaan feodalismiin nähden. Porvarillinen demokratia takasi pääomien ja työvoiman liikkuvuuden. Tänään porvariston taantumukselliset piirit näkevät monet porvarillisenkin demokratian muodot uhkaksi itselleen. Voimakkaasti etenevän oikeistolaistumisen ja demokraattisten oikeuksien kaventamisen pysäyttäminen on vaikea tehtävä. Vaikea tilanne kansainvälisessä politiikassa asettaa rintamapolitiikan ensiarvoiseen asemaan. Porvarillisessa yhteiskunnassa tapahtuneen sosiaalisen rakennemuutoksen seurauksena työväenluokka on laajentunut. Työväenluokan uudet kerrokset eivät aina tiedosta omaa luokka-asemaansa. Taisteluun työtätekevien perusoikeuksien puolesta tarvitaan entistä laajemmat kerrokset. Rintamapolitiikalla voidaan taistelu yhdistää. Rintamapolitiikka kehittää työtätekevien kerrosten luokkatietoisuutta osoittamalla taistelun voiman ja opettamalla tuntemaan oikean vihollisen,kapitalistin.

Liittolaispolitiikan periaatteet

Liittolaispolitiikka ei saa koskaan merkitä siihen osallistuvien voimien oman itsenäisyyden menettämistä. Tätä periaatetta sovelletaan kaikkiin osapuoliin nähden. Liittolaispolitiikan toteuttaminen ei merkitse kommunisteille luopumista ideologisesta työstä, eikä päätehtävän sosialistisen vallankumouksen organisoinnin laiminlyömistä. Demokraattinen rintama merkitsee yhteistä esiintymistä ja toimintaa yhteisesti sovittujen asioiden eteenpäinviemiseksi. Näin toteutettu yhteistyö ei saa muodostua siihen osallistuvien voimien omaa poliittista itsenäisyyttä kahlitsevaksi tekijäksi. Esimerkkinä meillä on SKDL, jonka piti olla erilaisten edistyksellisten voimain yhteistyöjärjestö, mutta josta muodostui vasemmistososialistien poliittinen puolue yhä enenevässä määrin.

Meille kommunisteille on tärkeintä se, että kun me demokraattista rintamaa rakennamme - on se sitten muodoltaan selkeästi järjestöllistä tai erilaisten ryhmien satunnaista yhteistyötä - me emme sulaudu yleisdemokraattiseen toimintaan, säilytämme kaikissa olosuhteissa ideologisen ja järjestöllisen itsenäisyytemme.

Demokraattisista uudistuksista sosialistisiin uudistuksiin

Demokraattiseen yhteistyöpolitiikkaan voivat osallistua mitä erilaisimmat voimat, kommunistit, sosialidemokraatit, maanviljelijät, toimihenkilöt, yhden asian liikkeet yms. Aktiivisella ja hyvin organisoidulla toiminnalla tällainen työ tuottaa uudistuksia, reformeja. Mikäli nämä saavutukset aiotaan pitää edellyttää se edelleen toiminnan jatkumista ja aktivoitumista. Tänään löytyy paljon esimerkkejä siitä, miten toiminnan heikkeneminen johtaa jo aiemmin saavutettujen reformien mitätöimiseen. Käydessämme tuloksellista taistelua uudistuspolitiikan puolesta kiihtyy monopoliporvariston vastarinta. Olemme todenneet, miten työtätekevien välittömät taloudelliset edut, ekologisten ja globaalisten ongelmien ratkaisu joutuvat jyrkkään ristiriitaan monopolikapitalistien etujen kanssa. Sanomattakin on selvää että ennemmin tai myöhemmin reformipolitiikka ei riitä. Tarvitaan valmius, joka siirtää taloudellisen ja poliittisen vallan pääomapiireiltä työväenluokalle ja sen liittolaisille. Tämä valmius hankitaan demokraattisen taisteluyhtenäisyyden kautta, jolloin käy selväksi, että ainoa keino suunnata yhteiskunnan voimavarat yhteisten ongelmien ratkaisemiseen on syrjäyttää monopolipääoma ja luoda Suomeenkin suunnitelmatalous, sosialismi.

Vallankumouksellisessa tilanteessa ratkaistaan kysymys vallasta

Marx ja Engels ratkaisivat ensimmäisinä yhteiskunnan sisäiset taloudelliset lainomaisuudet ja loivat näin perustan yhteiskunnan ilmiöiden tieteelliselle ymmärtämiselle. Yhteiskunnassa toteutuvat sille tyypilliset sosiaaliset ja taloudelliset lainomaisuudet. Luokkayhteiskunnassa toimii tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden vastaavuuden laki. Tuotantovoimien kehittyessä tuotantosuhteiden muoto alkaa tavalla tai toisella jarruttaa yhteiskunnan kokonaisvaltaista kehitystä. Näin syntyneet ristiriidat johtavat luokkataistelun kärjistymiseen ja tätä kautta vallankumoukseen eli vallan siirtymiseen yhteiskuntaluokalta toiselle. Kapitalistisessa yhteiskunnassa sen omat sisäiset taloudelliset ja sosiaaliset lait johtavat tilanteeseen, jolloin muodostuu ns. vallankumouksellinen tilanne. Se on objektiivinen prosessi. joka syntyy yhteiskunnan perusristiriidoista. Sen perustana esim: nykyään ovat ne ristiriidat tai ongelmat, jotka me koemme jo tänään hyvin konkreettisina. Vallankumouksellinen tilanne kapitalistisen yhteiskunnan kehityksessä on vaihe, joka syntyy varmasti. Koska se syntyy yhteiskunnan perusristiriidoista niin, siksi sitä ei voida synnyttää keinotekoisesti. Vallankumoukseksi tämä yhteiskunnallinen vaihe muodostuu vain, jos puolue on kykenevä tiedostamaan tilanteen ja jos puolueella tässä tilanteessa on liittolaisia. Demokraattisen yhteisrintaman politiikka monopolienvastaisine ratkaisuineen on edellytys työtätekevien joukkojen siirtymiseksi vallankumoukseen vallankumouksellisessa tilanteessa. Vallankumouksellinen tilanne syntyy kapitalismin ajautuessa syvään kriisiin, joka ilmenee esim. taloudellisena lamana tai sotilaallisena selkkauksena yms. Tällaisessa tilanteessa yhteiskunnan normaalit toiminnot ja hallitsemisen mekanismit lamautuvat, mutta samalla työtätekevien tietoisuus asemastaan kasvaa nopeasti. Maailmassa on esimerkkejä siitä, että vallankumouksellinen tilanne ei ole kehittynyt vallankumouksen asteelle saakka, koska puolueen ja sen liittolaisten valmius ei ole ollut vallankumouksen organisoimiseen yltävällä tasolla. Puolueen kyky arvioida oikein, luokkakantaisesti kapitalistisen yhteiskunnan ilmiöitä sekä työtätekevien taisteluyhtenäisyyden kehittyminen ovat edellytyksenä sosialistiselle vallankumoukselle.

Sosialistinen Suomi

Kommunistiset puolueet painottavat hyvin voimakkaasti sitä, että jokaisen kansakunnan tie sosialismiin kulkee sen omien kansallisten erikoispiirteiden ja historiallisten olosuhteiden kautta. Tästä johtuen sosialismille ei voida määritellä tarkkoja muotoja. Jokainen kansakunta löytää ratkaisutapansa itse. Sosialismilla on kuitenkin joitain yleisiä lainomaisuuksia, jotka ovat ehtona sen toteuttamiselle. Tärkein niistä on suurteollisuuden, pankkien, vakuutuslaitosten, tonttimaan yms. kansallistaminen sekä työväenvalvonnan toteuttaminen tuotannossa. Tämä kaikki takaa työväenluokalle ja sen liittolaisille mahdollisuuden hoitaa ja kehittää suunnitelmallisesti yhteiskunnan taloutta. Kommunistien käsityksen mukaan sosialistisen vallankumouksen suorittavat erilaiset työtätekeviä väestökerroksia edustavat poliittiset voimat, jotka ovat päättäneet kehittää maatamme sosialistisen suunnitelmatalouden puitteissa. Kaikki sosialistisen toimintaperiaatteen hyväksyneet voimat voivat toimia myös sosialistisessa Suomessa. Sosialistinen suunnitelmatalous toimii maamme hallinnollisten elinten ja kansalaisjärjestöjen kautta. On luonnollista, että jo kapitalismin aikana sosialistisen kehitystien valinneet poliittiset voimat haluavat kehittää sosialismia erilaisin painottein. Ratkaisut yhteiskunnassa syntyvät näiden voimain välisessä vuorovaikutuksessa.

Kommunisteilla on vastuu

Kommunistinen puolue on työväenluokan puolue. Tieteellinen näkemys yhteiskunnasta tukee vain työväenluokan ja sen liittolaisten asemaa. Kommunistien tulee olla aloitteellisia työtätekevien organisoimisessa taisteluun etujensa puolesta. Tänään työtätekevien eteen asettuu tärkeä tehtävä murtaa monopoliporvaristoa suosiva talouspolitiikka ja johtaa Suomen ulkopolitiikka aktiivisen rauhanpolitiikan tielle. Tämän vuoksi me kutsumme kaikkia Suomen kommunisteja kehittämään kommunistien toimintaa luokkakantaiselta tieteelliseltä perustalta. Työtätekevien aseman parantaminen, porvarillisen talouspolitiikan murtaminen ja rauhanpolitiikan onnistuminen vaatii kaikkien työtätekevien yhteistyötä. Meidän on kehitettävä taisteluyhtenäisyys työtätekevien välille. Tähän toimintaan kutsumme Suomen kaikkia työtätekeviä väestökerroksia.