sosiaaliturva

Turvattu tulevaisuus - parempi palvelu

Liberaalisen Kansanpuolueen sosiaalipolitiikkaa

Hyväksytty ylimääräisessä puoluekokouksessa Lahdessa 18.5.1969

LIBERAALINEN KANSANPUOLUE

Uusien näkymien edessä

Tässä ohjelmassa otetaan kantaa hyvin moneen eri alaan liittyviin kysymyksiin ja esitetään liberaaleja kehityslinjoja mitä erilaisimmista ihmisten elämänolosuhteisiin liittyvistä asioista. Tässä esitetty on tarkoitettu Liberaalisen kansanpuolueen sosiaalipoliittiseksi ohjelmaksi, mutta sisältö ei rajoitu puhtaasti sosiaalipolitiikan piiriin kuuluviin kysymyksiin. Näkymät ulottuvat sosiaaliturvasta miljööpolitiikkaan, terveydenhuollosta kriminaalipolitiikkaan ja elämän jokapäiväisistä palveluksista kansainväliseen tulontasaukseen. Tarkoituksena on ollut pohtia suomalaisen ihmisen elämänympäristöä kokonaisuudessaan. Tässä ohjelmassa on haluttu käsitellä mahdollisimman monia niitä kysymyksiä, joita talouspolitiikan tai kulttuuripolitiikan otsakkeen alla ei missään tapauksessa käsitellä.

Tähänastiset sosiaalipoliittiset puolueohjelmat ovat keskittyneet sosiaalisen perusturvan toteuttamiseen. Tämä on ollut täysin perusteltua, sillä sosiaaliturvajärjestelmässämme on viime vuosiin saakka voitu osoittaa huomattavia puutteellisuuksia. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Työttömyys ja asuntopula aiheuttavat samoin vielä monenlaista puutetta ja hätää suomalaisessa yhteiskunnassa. Suoranaisen puutteen poistaminen on edelleenkin sosiaalipolitiikkamme kiireellisimpänä tehtävänä. Muuttunut ja yhä muuttuva tilanne antaa meille kuitenkin mahdollisuudet siirtyä minimiturvaa koskevista uudistuksista toteuttamaan sellaista sosiaalipolitiikkaa, jossa entistä enemmän keskitytään suomalaisten elämänviihtyvyyden lisäämiseen. Samoin meillä on entistä paremmat mahdollisuudet kehittää sosiaalipolitiikkaamme siihen suuntaan, että se mahdollisimman hyvin tukee asettamiamme taloudellisia kasvutavoitteita. Aineellisten edellytysten luominen sille, että ihmiset voivat entistä paremmin henkisesti kehittää itseään, kohoaa entistä tärkeämmäksi sosiaalipoliittiseksi tavoitteeksi. Samoin emme enää saa rajoittua ainoastaan oman maamme rajojen sisäpuolella asuviin ihmisiin, vaan näkemysten tulee ulottua kehitysmaiden vaikeuksista kansainvälistyviin työmarkkinoihin ja yhdentyviin talousjärjestelmiin.

Yhteisvastuu hyvinvoinnista

Olemme kaikki yhteisesti vastuussa siitä, että jokaisen yhteiskuntamme jäsenen toimeentulo on turvattu ja hänen elintasonsa kohoaa muiden ryhmien tasoa vastaavasti. Edistyksellinen sosiaalipolitiikka ei saa rajoittua pelkästään vähimmäiselintason turvaamiseen, vaan tavoitteet tulee asettaa niin korkealle kuin taloudelliset edellytykset kulloinkin sallivat. Elintason kohottamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat tässä ohjelmassa keskeisellä sijalla. On varmaa, ettei kaikkia yhteiskunnan ongelmia pystytä ratkaisemaan pelkästään elintasoa kohottamalla ja hyvinvointia lisäämällä. Mutta yhtä varmaa on myös, etteivät muutkaan parannusyritykset tule onnistumaan, ellei kansalaisten elinehtoja ratkaisevasti paranneta. Elintaso ja henkinen kehitys kytkeytyvät läheisesti yhteen: molemmat tarvitsevat toisiaan.

Kun jonkin ihmisryhmän elintasoa Ja elämänolosuhteita pyritään parantamaan, sitä varten tarvittavat varat kerätään tavallisesti verotuksen tai muun vastaavan menettelyn avulla toisilta, paremmassa asemassa olevilta ryhmiltä. Antava puoli pitää usein näitä tulonsiirtoja kustannuksina. Koko kansantalouden kannalta sosiaalisiin tarkoituksiin siirretyt varat eivät kuitenkaan läheskään aina ole kustannuksia, vaan niillä on usein merkittäviä myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Näitä sosiaalipolitiikan taloudellisia seurauksia on entistä perusteellisemmin tutkittava Ja pyrittävä sovittamaan sosiaalipolitiikka mahdollisimman hyvin edistämään taloudellista kasvua. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että sosiaalisia uudistuksia suunniteltaessa niiden paremmuutta ryhdyttäisiin arvostelemaan kylmin taloudellisin perustein. Tärkeintä on, että olemme selvillä siitä, mitkä ovat sosiaalisten uudistusten taloudelliset vaikutukset ja voimme välttää virheinvestoinnit.

Irti byrokratiasta

Sosiaaliselle kehitykselle on tärkeätä, että sen piirissä työskentelevät julkiset laitokset ja muut toimielimet ovat tehokkaasti organisoidut. Virkavaltaisuutta ja liiallista suurvirastoihin keskittämistä on vältettävä. On pyrittävä kehittämään joustavia ja kunkin alan erityisten tarpeiden mukaan sovitettujanpalvelulaitoksia.

Sairaanhoidosta terveydenhuoltoon

Ajateltiinpa yksilön tai yhteiskunnan etua, aina on edullisempaa estää ihmisiä sairastumasta kuin parantaa sairautta. Samoin on tuloksekkaampaa päästä hoitamaan alkavaa kuin pitkälle ehtinyttä sairautta.

Ruumiillisesta ja henkisestä kunnosta huolehtiminen on tehtävä jokaiselle kansalaiselle helpoksi ja halvaksi.sekä houkuttelevaksi. Neuvolatoiminta on laajennettava käsittämään kaikki ikäryhmät.

Peruskouluasteen oppilaille on järjestettävä täydellinen, maksuton terveydenhuolto, johon tulee sisältyä myös hammashoito, mielenterveydellinen ja sosiaalinen huolto, sekä terveyskasvatus. Myös lukion, ammatillisten oppilaitosten ja korkeakouluopiskelijain terveydenhoito on yhteiskunnan tuella järjestettävä tehokkaaksi ja tarvitsijoille joko ilmaiseksi tai kustannuksiltaan huokeaksi. Asevelvollisten terveydenhuolto on saatettava ajanmukaiseksi siviilihoitoa apuna käyttäen.

Työpaikkaterveydenhuoltoa on edistettävä antamalla verotuksellisia etuja siitä huolehtiville työnantajille.

Koko kansaa koskevia terveystarkastuksia on lisättävä. Niiden avulla on pyrittävä erityisesti vaikeimpien kansansairauksien kuten syövän, reuman sekä sydän- ja verenkiertojärjestelmän tautien selville saamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Sairausvakuutusta on kehitettävä siten, että myös sairauksien torjumiseksi tarkoitetut terveydenhuollon toimenpiteet korvataan. Hammashoitoala on kokonaan saatettava sairausvakuutuksen piiriin.

Keskussairaalat myös avosairaaloiden palvelukseen

Keskussairaaloita on kehitettävä siten, että niiden tilat, laitteistot ja henkilökunta voisivat tehokkaimmin palvella koko terveydenhuollon kenttää. Monet polikliiniset tutkimukset ja hoidot, kuntoutus, kalliita erikoislaitteita vaativat fysikaaliset hoidot, eräät sosiaalihuollon ja -vakuutuksen palvelumuodot jne. voisivat tarkoituksenmukaisesti sijoittua keskussairaalaverkoston yhteyteen. Sairaalapaikat vapautuisivat mahdollisimman nopeasti niitä tarvitseville, kun tervehtyvät voisivat siirtyä vaiheittain heille soveltuvimpaan avohuoltoon.

Sairaalalaitoksen jäykkää ja byrokraattista koneistoa on kehitettävä siten, että se pystyy avoimempiin ja joustavampiin uusiin hoitomuotoihin. Potilaiden tarpeet tulee asettaa kaiken sairaalatoiminnan pohjaksi. Sellaiset sairaaloiden jyrkät sisäiset ammattikuntarajat, jotka estävät yhteistyötä ja joustavaa työnjakoa, on saatava lievenemään ja sisäiset henkilösuhteet demokraattisemmiksi.

Koulutus tärkeätä terveydenhuollossakin

Terveydenhuollon tarpeisiin on kehitettävä uusia koulutusmuotoja ja tutkintoja ja yhdistettävä niihin kehityksen edellyttämiä aineksia usealta eri alalta. Terveydenhuollon organisaatiota on kehitettävä siten, että koulutettuja voimia voidaan myös todella käyttää hyväksi. Jo olevan työvoiman katoa työmarkkinoilta on pyrittävä estämään,mm. järjestämään naispuoliselle henkilöstölle perheenäidin tehtäviin soveltuvia osa-aikaisia työpaikkoja.

Lääkärikoulutuksessa on pantava enemmän painoa sosiaalisen ja yhteiskunnallisen tiedon antamiseen. Lääkäriksi koulutettavien valintaperusteeksi on laudaturien lukumäärän lisäksi otettava soveltuvuus lääkärin ammattiin. Lääkärityövoiman käyttöä on apuhenkilöstön avulla rationalisoitava, jotta nykyisellään vielä riittämättömät lääkärivoimat voivat paperisodan asemesta keskittyä potilaiden hoitamiseen.

Avohuollon laajetessa mm. kodinhoitajien ja sosiaalihoitajien tarve tulee huomattavasti kasvamaan. On ryhdyttävä toimenpiteisiin näiden ammattiryhmien koulutuksen lisäämiseksi.

Terveydenhuolto ja sosialisointi

Lähes koko terveydenhuolto on Suomessa jo vanhastaan yhteiskunnan hoidossa. Sosialisointivaatimukset ovat näin ollen terveydenhuollon alalla erityisen asiattomia.

Niistä terveydenhuollollisista tehtävistä, jotka nykyisellään ovat yksityisen sektorin hoidossa, useimpien voidaan myös katsoa tulevan täten parhaiten hoidetuiksi. Lääketeollisuuden sosialisointi ei koidu kuluttajien hyödyksi lääkkeiden hintojenkaan osalta, mutta saattaa vaaraan kehitykselle elintärkeän tutkimustyön.

Lääketeollisuuden ja apteekkilaitoksen piirissä on epäkohtia, jotka on pyrittävä korjaamaan. Korjaus ei kuitenkaan ole aikaansaatavissa apteekkialan sosialisoimisella, mitä tulee tästä syystä vastustaa. Lääkekustannusten tasaus voidaan hoitaa sairausvakuutuksen avulla.

Lääkäriasemat ovat osoittautuneet joustavaksi ja nopeaksi terveydenhoitopalvelun muodoksi, joka sopivalla tavalla täydentää valtion ja kuntien palvelujärjestelmää. Siksi tällaisten asemien perustamista on tuettava mm. kunnallisen aluelääkärijärjestelmän kehittämisen ohella.

Potilaan mieliala ja hänen tuntemansa luottamus hoitavaanlääkäriä kohtaan ovat tärkeitä hoidon onnistumiselle. Siksi jokaiselle on pyrittävä antamaan mahdollisuus itse valita häntä hoitava lääkäri. Erääksi tavoitteeksi voidaan asettaa perhelääkärijärjestelmän kehittäminen. Olisi pyrittävä siihen, että kaikilla olisi käytettävänään eräänlainen luottamuslääkäri, terveydenhuollon neuvonantaja, joka hoitaisi itse vähäisemmät sairauden ja ohjaisi potilaan muussa tapauksessa soveltuvimpaan hoitoon.

Kaikki on kuntoutettava

Päämääränä on pidettävä, että jokainen sairastunut tai vammainen henkilö,jonka työ- ja toimintakykyä voidaan parantaa, työkyvyttömyysaikaa lyhentää ja sairauden uusiutumista estää lääkinnällisen ja sosiaalisen kuntoutuksen avulla, voisi saada tarvitsemansa kuntoutushuollon. Taloudelliset syyt eivät saa olla esteenä kuntoutuksen järjestämiselle: kuntoutus on yhteiskunnalle taloudellisesti erittäin kannattavaa.

Kuntoutusta varten tarvitaan valtakunnallinen lakisääteinen kuntoutusjärjestelmä. Kuntoutustoiminta voidaan sopivimmin kytkeä toisaalta sairaus- ja työeläkevakuutukseen, toisaalta keskussairaalaverkoston yhteyteen. Kuntouttavien ja heidän perheidensä taloudellisen aseman turvaamiseksi tarvittavat eläke- ym. edut on liitettävä sosiaalivakuutusjärjestelmään.

Kuntoutuskomitean vuonna 1966 antamaan mietintöön sisältynyt ehdotus kuntoutusjärjestelmäksi on saatettava viipymättä eduskuntakäsittelyyn.

Kuntoutettavia ja muita sellaisia henkilöitä varten, jotka eivät pysty tasaveroisesti kilpailemaan vapailla työmarkkinoilla, on saatava riittävästi yksinomaan heille tarkoitettavia suojatyöpaikkoja. Myös työnantajiin kohdistuvalla valistustoiminnalla on pyrittävä helpottamaan vajaakuntoisten työllistämistä.

Irti laitosajattelusta

Aivan liian suuri määrä ihmisiä joutuu Suomessa erilaisista syistä eristetyiksi yhteiskunnasta suljettuihin laitoksiin. Rikoksen takia vankiloihin suljettuja on lähes yhtä paljon kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä, vaikka rikollisuus on kaikissa näissä maissa suunnilleen yhtä laajaa. Mielisairaaloiden potilasmäärät ovat meillä monin verroin korkeammat kuin uusin lääketieteellinen tutkimus on havainnut järkeväksi hoitaa suljetuissa laitoksissa, ja yli puolet sijoitetaan sinne vasten tahtoaan. Suljettuihin laitoksiin on eristetty suuri joukko alkoholisteja, kehitysvammaisia, häiriintyneitä nuoria, työtä ja asuntoa vailla olevia irtolaisiksi katsottuja henkilöitä, ja monia muita sellaisia ihmisiä, Joita ei missään tapauksessa olisi järkevää pakottaa laitosasukkaiksi.

Paitsi että suljettuihin laitoksiin eristetään maassamme liikaa ihmisiä, nämä laitokset itsessään eivät useasti vastaa niille asetettavia vaatimuksia. Niiden toimitilat ovat monesti epäajanmukaiset ja ahtaat, henkilökunnan määrä ja koulutus liian vähäinen sekä toimintaa varten myönnetyt määrärahat riittämättömät. Vanhentuneet lainsäännökset ja ahdasmieliset ohjesäännöt kahlitsevat laitosten toiminnan mukauttamista muuttuneisiin olosuhteisiin.

Jokainen muusta yhteiskunnasta eristetty laitos, kulkipa se vankilan, huoltolaitoksen, sairaalan tai minkä muun nimellä tahansa, vaikeuttaa sinne sijoitetun ihmisen palaamista myöhemmin takaisin yhteiskuntaan. Laitokseen sijoittamisesta aiheutuu usein työpaikan Ja asunnon menettäminen. Usein on seurauksena myös joutuminen ympäristön silmissä leimatuksi ja siten ihmissuhteiden vääristyminen.

Yhteiskunnan kannalta laitoshoito on erittäin kallis hoitomuoto. Monessa tapauksessa yhden henkilön laitoskustannuksia vastaavalla rahamäärällä voidaan avohuollon menetelmin antaa apua jopa useille kymmenille ihmisille. Laitoskustannukset rasittavat pahoin erityisesti kuntien taloutta.

Edellä olevat syyt ovat niin painavia, että suljettujen laitosten käyttäminen on kriminaalipolitiikassa, sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa rajoitettava sekä yksilön että yhteiskunnan edun vuoksi ainoastaan niihin tapauksiin, jotka välttämättömästi edellyttävät laitoshoitoa.

Näin parannettaisiin laitosjärjestelmää

Rikoslainsäädäntöä on uudistettava siten, että ehdottoman vapausrangaistuksen sijasta voidaan entistä paljon useammissa tapauksissa käyttää ehdollista tuomiota ja varallisuusrangaistuksia. Vankien ammattikoulutuksesta ja työhönsijoituksesta on huolehdittava. Erityisesti nuorisovankiloihin on järjestettävä monipuoliset mahdollisuudet opiskeluun ja ammatin oppimiseen. Nuorisovankilan aiheuttama rangaistusajan pidennys on poistettava. Vankien perheiden taloudellinen asema on turvattava ja perheen sisäisen eheyden säilymistä edistettävä. Kirjesensuuri niin vankiloissa kuin muissakin suljetuissa laitoksissa on poistettava.

Nykyinen lastensuojelulaki on uusittava perusteellisesti. Lapsen ottaminen sosiaalilautakunnan huostaan ja sijoittaminen koulukotiin on rajoitettava aivan pakottaviin tapauksiin. Nuorta ohjaamaan ja tukemaan pyrkiviä avohuollon menetelmiä on voimakkaasti kehitettävä. Sosiaalilautakuntien asiantuntemusta on lisättävä ja huollettavien oikeusturvaa aiheettomia vapaudenriistoja kohtaan parannettava.

Alkoholistihuollossa on luovuttava kokonaan suljettujen hoitoloiden käytöstä. Niiden tilalle on perustettava puoliavoimia alkoholistikoteja, joissa asuvat huollettavat voivat käydä työssä muiden ihmisten tapaan. Avohuoltoa on kehitettävä perustamalla terveydenhuoltojärjestelmän yhteyteen erityisiä alkoholistiklinikoita ja selviämisasemia.

Elatusvelvollisuutensa laiminlyöneiden sulkeminen työlaitoksiin on lopetettava. Työlaitosten käyttäminen muissa huoltolaitoksissa tapahtuvien rikkomusten rangaistuksena on myös poistettava. Kunnat on vapautettava työlaitosten ylläpidon aiheuttamista kustannuksista.

Kehitysvammaisten ja vanhusten sijoittaminen kalliiseen ja niin asianomaisille itselleen kuin heidän omaisilleenkin useimmiten epämieluisaan laitoshuoltoon voidaan monessa tapauksessa välttää kehittämällä tehokas palvelujärjestelmä kotihuoltoa varten.

Tutkimusten mukaan yhden vanhainkodin asukin kuukauden hoitokustannuksilla voitaisiin järjestää 60 vanhukselle kaksi tuntia kotiapua kuukaudessa. Kunnallisista vanhainkodeista on pyrittävä kehittämään kaikkia niiden lähiympäristössä asuvien vanhusten palvelukeskuksia.

Mielenterveydellisten häiriöiden hoidossa on parannetun ja nykyaikaistetun laitoshoidon rinnalla kehitettävä tehokasta avohoitoa. Tällöin voitaisiin välttää se hoidettavan elämää myöhemmin usein vaikeasti haittaava rasitus, joka laitoshoidossa olosta ympäristöön nähden helposti aiheutuu.

Kaikkien suljettujen laitosten sisäisiä suhteita on pyrittävä demokratisoimaan. Laitosasukkaiden inhimillisiä perusoikeuksia ja henkilökohtaista koskemattomuutta on kunnioitettava. Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden oikeusturvaa on huomattavasti parannettava. Tiedotusvälineiden, vierailujen, lomien ynnä muiden avulla on pyrittävä säilyttämään laitoksiin sijoitettujen yhteydet yhteiskuntaan.

Laitoshoidosta luopuminen vaatii riittävästi koulutetun työvoiman tuntuvaa lisäämistä. Pätevyysvaatimukset ja palkkaus on järjestettävä sellaisiksi, että tämä ala pystyy vetämään puoleensa riittävästi korkeatasoista työvoimaa. Eri huoltomuotojen vaikutusten tutkimustyötä on lisättävä. Erityisesti on ryhdyttävä ennakkoluulottomasti kokeilemaan ja kehittämään uusia, laitoshuollon korvaavia avohuollon muotoja.

Vakuuttava vakuutusturva

Melkoinen osa yhteiskuntamme jäsenistä joutuu elämänsä jossakin vaiheessa tilanteeseen, jossa taloudellinen toimeentulo ei enää omin voimin ja omalla työpanoksella ole turvattu. Tapaturma, sairaus, vanhuus, perheenhuoltajan kuolema, työttömyys muuttavat ratkaisevasti elämänolosuhteita ja toimeentulon edellytyksiä sellaisten ihmisten osalta, joihin niiden vaikutukset välittömästi kohdistuvat. Yhteiskunnan on varauduttava turvaamaan heidänkin tulevaisuutensa.

Tehokas sosiaalivakuutusjärjestelmä on koko kansan yhteinen takuu-pääoma, vararahasto, jonka kartuttamiseen jokainen on kykyjensä mukaan velvollinen osallistumaan. Sosiaalivakuutus on osaltaan merkittävällä tavalla turvaamassa yhteiskuntamme kehityksen jatkumista vakaana. Me kaikki hyödymme sosiaalivakuutuksesta, osa välittömästi saamalla etuja sen perusteella, kaikki välillisesti kansan vaurastumisen ja turvatumman elämän muodossa.

Kehittyneen yhteiskunnan sosiaalivakuutus luo turvaa kahdella eri tasolla. Sosiaalisen perusturvan takaamiseksi jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle tarvitaan kansanvakuutusta, jonka tarkoituksena on hyväksyttävän vähimmäiselintason antaminen. Mutta kansanvakuutuksen lisäksi tarvitaan sosiaalivakuutusjärjestelmää, joka korvaa menetetyt ansiotulot ja estää elintason alenemisen. Kansanvakuutuksen etujen tulee olla lähinnä tasasuuruisia tai sosiaalisten perusteiden nojalla porrastettuja, täydentävän sosiaalivakuutuksen etujen taas ansiotuloihin suhteutettuja.

Nykyistä sosiaalivakuutusturvaa on kehitettävä siten, että perusturva todella antaisi jokaiselle kansalaiselle toimeentulon välttämättömän perustan ja että täydentävä eläketurva varmistaisi kullekin tulonansaitsijalle hänen saavuttamansa elintason. Mutta tämä peruste tulee olla myös eläkkeiden, korvausten ja muiden etujen mitoituksen ylärajana.

Työeläketurva kaikille työtätekeville

Perheenäideille ja opiskelijoille on järjestettävä työeläketurvaa vastaava eläketurva.

Naiset ja miehet on saatettava perhe-eläkkeen saamisen suhteen keskenään samanarvoiseen asemaan.

Työeläkejärjestelmää on edelleen kehitettävä ja laajennettava mm. poistamalla odotusajat, jolloin työntekijät pääsisivät työsuhteen kestoajasta riippumatta heti eläketurvan piiriin sekä laajentamalla lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain soveltamista sairaanhoidon, kodin palvelusten ym. vastaavien työalojen työntekijöihin, jotka usein suorittavat lyhytaikaisia ja satunnaisia työtehtäviä. Myös on pyrittävä kehittämään järjestelmää, jolla eläketurvaan oikeuttaviksi saataisiin kaikki työsuhteen ulkopuolella saadut verotettavat tulot, kuten esiintymis-, kokous-, toimeksisaanti- ja tekijänpalkkiot.

Joustavaa eläkeikäjärjestelmää on ryhdyttävä kehittämään.

Kansaneläkelaitos on sosialisoitava

Yksityisten vakuutuslaitosten sosialisoinnille ei ole pystytty esittämään vakuuttavia perusteluja, sen sijaan kylläkin merkittäviä syitä, jotka puhuvat tällaisia hankkeita vastaan. Todella sosialisoinnin tarpeessa oleva vakuutuslaitos on kansaneläkelaitos.

Tämä yhteiskunnan omistama ja eduskunnan muodollisessa johdossa oleva sosiaalivakuutuksemme keskeinen laitos on käytännössä erittäin epädemokraattinen, johtajavaltainen ja tehokkaan valvonnan mahdollisuuksien ulkopuolella. Kansanvalta on ulotettava kansaneläkelaitokseenkin ja eduskunnan valvontavalta saatava myös käytännössä toteutetuksi.

Kansaneläkelainsäädäntöä on kehitettävä siten, että tukiosan saamisen oikeuteen vaikuttavien muiden tulojen määrittelyssä olevat epäjohdonmukaisuudet ja epäoikeudenmukaisuudet saadaan poistetuksi. Kohtuullinen osa eläkkeensaajan omista työtuloista on saatettava etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vähennä tukiosaa. Pelkän kansaneläkkeen varassa eläville maksettavan tukilisän määrää on huomattavasti korotettava.

Vapaaehtoinen vakuutusturva on elintasoa

Elintason kohotessa erilaisten vapaaehtoisten vakuutuspalvelusten kysyntä tulee huomattavasti lisääntymään. Vakuutuslaitoksille on annettava edellytykset kehittää uusia, entistä paremmin kunkin erityisiä yksilöllisiä tarpeita palvelevia vakuutusmuotoja. Yhteiskunnan on kannustettava ihmisiä sosiaalisen turvansa laajentamiseen ja täydentämiseen oma-aloitteisesti.

Työttömyysvakuutus tukemaan rakennemuutosta

Rationalisoinnin ja elinkeinorakenteen muuttumisen takia monet työntekijät joutuvat väistämättä hakeutumaan uusiin tehtäviin. Useat heistä saattavat ainakin tilapäisesti jäädä kokonaan työtä vaille.

Valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen on ryhdyttävä yhteisesti kehittämään työttömyysvakuutusjärjestelmää, joka erityisesti olisi sovellettu palvelemaan rakennemuutosta. Työttömille maksettavan korvauksen ohella vakuutuksella tulisi rahoittaa uudelleenkoulutusta, työhönsijoitusta, muuttotukea ja muita rakennemuutoksen edellyttämiä työmarkkinapoliittisia toimenpiteitä. Tämä työttömyysvakuutusjärjestelmä olisi organisoitava työeläkevakuutuksen tapaan, jolloin työnantajilla olisi oikeus lainata suorittamansa vakuutusmaksut takaisin. Työttömyysvakuutus on ulotettava koskemaan myös koko henkisen alan työvoimaa, mitään ammattiryhmää syrjimättä.

Elävä ihminen tarvitsee elävän ympäristön

Elämänympäristömme viihtyvyyttä ja elävyyttä uhkaavat vaarat: saastuminen, melu, maiseman tuhoutuminen, luonnonvarojen ehtyminen. Niiden torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet ja kustannukset on selvitettävä perusteellisen tutkimustyön avulla.

Lisääntyvä vapaa-aika aiheuttaa ennennäkemättömän paineen luonnontilaisille virkistysalueille. Omaa palstaa tai loma-asuntoa ei riitä läheskään kaikille. Maankäytön järjestelyissä on käsissä viimeiset hetket, Jolloin vielä voidaan varata riittävästi maata, rantoja ja vesialueita, jotta luonnosta nauttiminen ei muodostuisi muutamien harvojen etuoikeudeksi.

Maiseman suunnittelussa on muistettava ihmisen vastuu luonnon ja ympäristön viihtyvyyden säilyttämisessä. Maankäytön, aluesuunnitelmat, kaavoitus ja liikenneväylien suunnittelu on saatava miljöön suojelemiseen perehtyneiden viranomaisten valvontaan. Ympäristöä oleellisesti muuttavia teollisuus-, rakennus-, liikenne- ym. hankkeita suunniteltaessa on taloudellisten perusteiden ohella annettava huomattavasti nykyistä enemmän arvoa miljööpoliittisille näkökohdille.

Riittävän suurten yhtenäisten luonnontilaisten alueiden säilyttämiseksi tarvitaan erityinen erämaakaavalaki johon tulisi sisällyttää maan lunastusoikeus luonnonsuojelunäkökohtien perusteella. Lapin ainutlaatuisen maiseman sekä Etelä- ja Lounais-Suomen saaristojen säilyttämiseksi tällainen on välttämätön.

Tekniikka apuun ympäristöhuoltoon

Ympäristön tukehtuminen Jätteisiin on estettävä tekniikan ajanmukaisimmin keinoin. Julkisin varoin on tehtävä valistustyötä ympäristöhuollon yleisen merkityksen ymmärtämisen lisäämiseksi. Koululaitoksella on tässä valistustyössä keskeinen merkitys,

Monia luonnonvaroja, esim. malmeja, on olemassa vain rajoitettu määrä. Mutta myös uusiutuvat luonnonvarat voidaan ajattelemattomalla tuhoamisella saada loppumaan. Metsät ja suot voidaan turmella, eläimet hävittää sukupuuttoon. Tekniikan avulla, esim. käyttämällä luonnonvarojen sijasta synteettisiä valmisteita, voidaan aiheetonta haaskausta välttää ja luonnon moninaisuus säilyttää.

Ihmisen tuottama saastuminen kouraisee ensimmäiseksi luontoa, vasta aikaa myöten ihmistä itseään. Muutokset koetaan mm, vesien likaantumisena, puiden kuolemana taajamissa, myrkkyjen aiheuttamana elämän hiljenemisenä.

Vesien pilaantumisen estämiseksi on nopeasti sijoitettava riittävästi varoja tehokkaan ja puolueettoman tutkimuksen ja valvonnan järjestämiseksi samoin kuin puhdistamoiden Ja muiden välttämättömien järjestelyjen rakentamiseen.

Kaupunkisuunnittelu on avainasemassa

Tulevaisuudessa lähes koko väestö asuu taajamissa, joten kaupunkien ja kaupunkimaisten yhdyskuntien suunnittelu määrää useimpien ihmisten elämänpiirin.

On muistettava, että kaupunkimaisen yhteisön olemukseen kuuluu moniarvoisuus ja monimuotoisuus. On rakennettava yhdyskuntia, joissa asuminen, liike-elämä, teollisuus, hallinto ja kulttuuri muodostavat kokonaisuuden, jota todella voidaan kutsua kaupungiksi. On ehdottomasti vältettävä rakentamasta vain yhden sosiaaliryhmän, ikäluokan, perhekoon tai asumistavan yhdyskuntia.

Luontoa on kaupunkisuunnittelussa kohdeltava mitä suurimmalla ymmärtämyksellä, ja arvonannolla. Rakennettavat alueet on käytettävä todella tehokkaasti hyväksi ja vastaavasti pyrittävä säilyttämään luonto luontona siellä, missä se on mahdollista.

Ihminen viettää suurimman osan elämästään sisätiloissa, työpaikallaan, asunnossaan jne. On huolehdittava siitä, että ne vastaavat viihtyvyydeltään korkeita vaatimuksia. Hyvä valaistus, puhdas ilma ja meluttomuus ovat eräitä viihtyisän asumisen ja työympäristön perustekijöistä.

Parempi palveluyhteiskunta

Palveluammateissa työskentelevät muodostavat jo tällä hetkellä suurimman työntekijäryhmän. 1970- luvulla palveluammateissa työskentelevien määrä tulee lähenemään puolta koko työvoiman määrästä ja todennäköisesti ylittämäänkin tämän rajan.

Erilaisten palvelusten kysyntä ja käyttö tulee myös suuresti lisääntymään ja ulottumaan yhä uusille, nyt vielä tuntemattomillekin aloille. Yhteiskunnassamme käynnissä olevat muutokset: kaupungistuminen, yleinen koulutustason kohoaminen ja vanhusten ja nuorten suhteellisen osuuden kasvaminen koko väestöön nähden muuttavat maatamme yhä enemmän palveluyhteiskunnaksi.

Liberaalit haluavat kehittää Suomesta hyvän palvelun yhteiskunnan, jotta jokainen voisi käyttää entistä suuremman osan ajastaan ja voimavaroistaan elämänsä monipuolistamiseksi ja rikastuttamiseksi.

Palvelusten käyttäjien, kuluttajien, palveluammateissa työskentelevien ja palveluksia suorittavien yritysten näkökannat eri palvelumuotojen tuleviin kehityssuuntiin- ja tarpeisiin nähden poikkeavat usein toisistaan. On pyrittävä ratkaisuihin, jotka mahdollisimman hyvin tyydyttävät kaikkia palvelun osapuolia. Ristiriidat ovat kuitenkin useammin näennäisiä kuin todellisia: hyvän palvelun saaminen kuluttajana on varmasti myös työntekijän ja yrittäjän edun mukaista. Sen sijaan on pidettävä huolta siitä, että palvelun parantamisesta aiheutuva ylimääräinen tai epämieluisina aikoina tapahtuva työ tulevat niiden suorittajille oikeudenmukaisessa määrin korvatuksi.

Alas aukiolorajoitukset

Kaupan palvelumahdollisuuksien parantamisen tiellä ovat erityisesti liikkeiden aukioloaikoja koskevat määräykset. Alunperin näiden rajoitusten tarkoituksena oli estää työntekijöitä joutumasta työskentelemään olosuhteissa, joita ei pidetä hyväksyttävinä. Työajat ja muut työolosuhteet voidaan nykyisin kuitenkin tehokkaimmin määritellä työmarkkinajärjestöjen kesken tehdyin sopimuksin. Vanhentuneen lainsäädännön asettamat rajoitukset ovat nyttemmin muodostuneet esteeksi niin työmarkkinoiden osapuolten keskeisille sopimuksille kuin kuluttajien järkevälle palvelulle. Koska aukioloaikojen lakisääteisille rajoituksille ei nykyisin löydy järkevää perustetta, on niitä koskeva lainsäädäntö tarpeettomana kokonaisuudessaan kumottava.

Kuluttajat eivät kärsi epätarkoituksenmukaisista aukioloaikojen rajoituksista pelkästään ostoksia suorittaessaan. Useassa tapauksessa ehkä vielä vaikeampia haittoja aiheutuu siitä, että julkisten virastojen ja laitosten yleisölle tarkoitetut asioimisajat rajoittuvat normaaliin työajan tunteihin. Asiakaspalvelun kannalta tärkeiden julkisten palvelulaitosten: työnvälityksen, sairausvakuutuksen, väestönrekisterin, postin ja monien muiden aukioloajat tulisi järjestää nykyistä paljon joustavammin. Näissä asioiminen on usein pakko suorittaa henkilökohtaisesti, ja nykyinen käytäntö aiheuttaa paljon tarpeettomia vaikeuksia, tungosta ja työajan menetyksiä. Sama koskee myös monia yksityisiä palvelulaitoksia, pankkeja, vakuutusyhtiöitä jne.

Toisaalta voidaan aukioloaikojen pidentämistä ja henkilökohtaisia käyntejä erilaisissa palvelulaitoksissa monessa tapauksessa vähentää käyttämällä teknillisen kehityksen tuomia apuneuvoja ja erilaisia automaation mahdollisuuksia mahdollisimman hyvin hyväksi. Esimerkiksi tv- tekniikan ja automaattisen tietojenkäsittelyn suomia mahdollisuuksia kuluttajien parempaan palvelemiseen ei ole vielä likimainkaan tyhjentävästi käytetty loppuun. Pakkaus- ja säilytystekniikan kehityksen ja puhelintilauksin tapahtuvan tavarantoimituksen avulla voidaan tarvetta henkilökohtaiseen ostoksilla käyntiin huomattavasti vähentää. Shekkien käyttöä suosimalla voidaan vähentää pankkilaitoksissa käymisen tarvetta.

Vapaa-aika avaa mahdollisuuksia

Vapaa-ajan lisääntyminen johtaa erityisesti vapaa-ajan käyttöön liittyvien palvelusten kysynnän nopeaan kasvuun. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat halukkaita käyttämään yhä enemmän vapaa-ajastaan ja muihin henkisesti aktivoiviin harrastuksiin, mikäli heille annetaan siihen mahdollisuus. Tästä syystä kirjastojen tulisi olla avoinna silloin, kun niiden käyttäjät ovat vapaat sinne menemään. Samoin on valtion ja kuntien järjestettävä ja tuettava alalla työskenteleviä kansalaisjärjestöjä järjestämään erilaisia kursseja Ja muita opiskelumahdollisuuksia.

Yhteiskunnan velvollisuutena on myös pitää huolta siitä, että ihmisillä on mahdollisuudet terveyden ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen vapaa-ajan liikunta- ja urheiluharrastusten avulla. Yhteiskuntasuunnittelijoiden on pidettävä huolta siitä, ettei mahdollisuuksia ulkoiluun ahneella rakennustoiminnalla missään pilata ja että asutuskeskuksiin järjestetään kaikille, erityisesti lapsille ja nuorisolle monipuoliset edellytykset mieleistensä liikuntaharrastusten harjoittamiseen.

Ns. kaupallinen viihde, teollisin menetelmin tuotettu ajanviete, on rationalisoidun ja laajan tuotantonsa ansiosta niin huokeata, että se on joka toisen suomalaisen ulottuvilla. Sen sijaan yksilöllinen, korkealaatuista henkistä panosta edellyttävä taide ja sen palvelukset tulevat muodostumaan yhä kalliimmiksi. Tällaisen kehityksen tuloksena taide todella muuttuu eliittikulttuuriksi, johon vain harvoilla on varaa, ellei yhteiskunta anna voimakasta taloudellista tukea taiteen saattamiseksi kaikkien kansankerrosten ulottuville. Tällaista tukea on demokraattisessa yhteiskunnassa pidettävä välttämättömänä.

Kodin palveluksia kysytään

Naisten lisääntyvä osanotto työelämään johtaa monien, erityisesti kodinhoitoon liittyvien palvelusten kysynnän suureen lisääntymiseen. Kysynnän voimistumista on odotettavissa esimerkiksi ruokailuun, lastenhoitoon ja erilaisiin kodin puhtaanapito- ja kunnossapitotehtäviin liittyvillä palveluksilla. Lisääntyvä vanhusten ja lasten joukko tarvitsee myös yhä parempia palvelumahdollisuuksia kodin- ja terveydenhoidon, vapaa-ajan vieton ja monien muiden heidän elämälleen tarpeellisten asioiden osalta. Asuntoalueita suunniteltaessa on asukkaiden yhä lisääntyvä palvelusten kysyntä muistettava ottaa riittävässä määrin huomioon. Kaupallisesti kannattavien palvelusten osalta riittää useimmiten tilojen varaaminen yrittäjiä varten, sosiaalisten palvelusten järjestämisestä on sensijaan yhteiskunnan vastattava. Julkisten palvelulaitosten tehokkuus on järjestettävä kysyntää vastaavaksi, sillä jonoyhteiskunnan asukkaat ovat ärtyneitä.

Liikenne on palvelua

Joustava liikenne on eräs yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeimmistä palveluksista. On pidettävä huolta siitä, että liikenne palvelee sekä omalla autolla liikkuvia että niitä, jotka eivät autoa voi ajaa: vanhuksia, lapsia, vammautuneita jne. Suurissa asutuskeskuksissa on tuettava julkista liikennettä. Liikennettä suunniteltaessa on yhä enemmän painoa pantava sille, etteivät ratkaisut saa turmella melulla, saastumisella ja maiseman vahingoittamisella.

Monessa vara valita

Kuluttajiin kohdistuvassa palvelutoiminnassa on tärkeätä luottamus, henkilökohtaisuus ja joustavuus asiakkaiden yksilöllisiin toivomuksiin nähden. Yksityinen pienyritys on näistä syistä usein kuluttajalle mieluisampi asioimispaikka kuin suuryhtiön toimipaikka. Jo yksin valinnan mahdollisuuksien ja useimpien ihmisten viihtyvyyden kannalta tärkeä monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta on turvattava pienten palveluyritysten elinmahdollisuudet niillä aloilla, joilla ne ovat kilpailukykyinen vaihtoehto. Palveluyritysten ja -laitosten kerääntyminen suuriksi kokonaisuuksiksi joko asutuskeskusten keskeisille alueille niiden lähiympäristöön on monessa suhteessa hyödyllinen ratkaisu, mutta tässä kehityksessä on erityisesti pyrittävä turvaamaan pienten palveluyritysten toimintamahdollisuuksien säilyminen.

Maaseudun haja-asutusalueilla asuu tällä hetkellä ja vielä pitkälti tulevaisuudessa suuri joukko sellaisia ihmisiä, joiden mahdollisuudet niin yhteiskunnan kuin yksityisten palveluyritystenkin palvelumahdollisuuksien käyttöön ovat erittäin vähäiset. Olisi erityisesti tutkittava sitä, miten näille ihmisille voitaisiin järjestää mahdollisimman hyvät mahdollisuudet heidän tarvitsemiensa palvelusten käyttöön ja tällöin erityisesti otettava huomioon heidän omat toivomuksensa. Palvelutoiminnan kehitystä yhteiskunnassa yleensäkin suunniteltaessa on tutkimusten avulla pyrittävä mahdollisimman hyvin selvittämään ihmisten omat toivomukset ja käyttää näitä hyväksi kehitystä ennakoitaessa.

Palvelutoiminnan laajentuminen ja yhä uusien palvelumuotojen käyttöönotto yhteiskunnassamme edellyttää myös, että näitä toimintoja varten on käytettävissä riittävä määrä koulutettua työvoimaa. Palvelutoiminnan kehityksen asettamat vaatimukset on muistettava ottaa huomioon koulutusjärjestelmäämme kehitettäessä. Eräillä yhteiskunnan antamien palvelusten aloilla on ajanmukaisen koulutuksen saaneen henkilökunnan tarve jo tällä hetkellä kipeä, esim. sosiaalipalvelusten piirissä. Koulutusjärjestelmässä näillä aloilla olevat puutteet on ensi tilassa poistettava. On pidettävä mielessä, että palvelusten kysyntä ei kasva ainoastaan määrällisesti vaan että kuluttajat tulevat vaatimaan myös laadun yhä korkeatasoisempia palveluksia.

Työttömyys torjutaan työvoimapolitiikalla

Suomalaisella yhteiskunnalla on varsin rajoitetut työvoimavarat. Tämän päivän rakennetyöttömyyden kanssa kamppaillessamme unohdamme helposti, ettei kehityksen todelliseksi jarruksi suinkaan muodostu työvoiman ylitarjonta vaan sen niukkuus. Meiltä puuttuu koulutettua työvoimaa monilta sellaisilta aloilta, jotka ratkaisevammin vauhdittaisivat taloudellista kasvua. Sen sijaan meillä on vaikeasti kehitykseen sopeutettavaa kouluttamatonta työvoimaa taantuvilla työaloilla. Ongelmat vaativat kokonaisratkaisun.

Yhteiskunnan kannalta on tärkeätä, että käytettävissä oleva työvoima voi sijoittua sellaisiin tehtäviin, joissa se osaltaan voi parhaiten edistää elintason nousua. Työntekijän itsensä kannalta on merkityksellistä, että työ vastaa hänen kykyjään ja toivomuksiaan, että hän viihtyy työssään ja tuntee asemansa turvatuksi. Näiden päämäärien yhdistäminen tulee olla työvoimapolitiikkamme korkeimpana tavoitteena. Työttömyyden torjunta muodostaa vain yhden, tosin erittäin tärkeän osan työvoimapolitiikan tehtäväkokonaisuudesta.

Aktiivinen työvoimapolitiikka on monien eri tekijöiden summa. Tarvitaan tehokasta työnvälitystä, jotta jokainen löytäisi paikkansa. Tarvitaan muuttotukea ja asuntopoliittisia järjestelyjä, jotta siirtyminen uudelle paikkakunnalle ei olisi hyppy tuntemattomaan. Alueellisen kehityspolitiikan avulla on käytettävä hyväksi valtakuntamme kunkin osan omat mahdollisuudet uusien työpaikkojen luomiseen. Vajaatyökykyiset tarvitsevat kuntouttamista, työhönsijoitusta ja suojatyöpaikkoja. Osa-aikatyöllä voidaan yhä useamman perheenäidin työpanos saada hyvinvointiamme edistämään. Ammattikoulutuksen ja työssä jo olevien henkilöiden jatko- ja uudelleenkoulutuksen laajentaminen ja tehostaminen on eräs työvoimapolitiikkamme avainasioista. Korkeakouluasteinen työvoima on jäänyt lähes kokonaan vaille huomiota työvoimapoliittisissa suunnitelmissa ja siksi sen ongelmiin on kiireesti paneuduttava.

Sosiaaliturvajärjestelmää kehitettäessä on muistettava ottaa huomioon työvoimapoliittiset tavoitteet. Muiden toimenpiteiden tueksi tarvitaan tiedotusta ja valistusta.

Kaiken kaikkiaan: työvoimapolitiikkamme vaativat päämäärät voidaan saavuttaa vain monien talous- ja sosiaalipolitiikan keinojen ja niistä vastuussa olevien viranomaisten ja muiden toimielinten saumattomalla yhteistyöllä.

Turvallisuus tosiasiaksi

Työntekijän tulee olla selvillä oinasta asemastaan ja niistä ratkaisuista ja suunnitelmista, jotka vaikuttivat hänen elämäänsä. Hänen tulee saada osallistua sellaisten päätösten tekemiseen, jotka koskevat työsuhdeasioita, palkkapolitiikkaa, investointeja ja mahdollista työntekijöiden oikeudenmukaista osuutta yritystuottoon. Tällaisen yritysdemokratian toteuttaminen on välttämätöntä.

Tavoitteeksi on asetettava, että jokainen työntekijä voisi tuntea elämänsä turvatuksi. Rationalisoinnin ja rakennemuutosten aiheuttamat siirtymiset uusiin tehtäviin, uudelleenkoulutus, mahdollinen muutto toiselle paikkakunnalle on hoidettava eri osapuolten joustavalla yhteistyöllä siten, että inhimillinen kitka supistuu mahdollisimman vähäiseksi ja työntekijä voi suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteensa. Toisaalta työntekijöiden asenteita näihin välttämättömiin muutoksiin nähden on pyrittävä kehittämään myönteisemmiksi. Liikkuvuus luo turvallisuutta, paikallaan pysyminen turvattomuutta.

Sekä työntekijä- että työnantajapuolen järjestäytyminen eri etupiirejä edustaviksi järjestöiksi ja keskusliitoiksi vähentää häiriöitä ja lisää turvallisuutta työmarkkinoilla. Kiistakysymykset voidaan selvittää tasaveroisina osapuolina keskitetysti ja parhaalla asiantuntemuksella. Siksi järjestäytymisen yleistymistä ja järjestökentän eheytymistä on tuettava. Ammattiyhdistysliikkeen on saatava keskittyä jäsenkuntansa ammatillisten etujen ajamiseen. Puoluepolitikointi ei kuulu sen tehtäväpiiriin.

Työpaikoilla ja työmatkoilla tarvitaan myös entistä tehokkaampaa turvaa tapaturmien ja muiden vastaavien vaarojen varalta. Työturvallisuutta on kehitettävä turvallisempien laitteiden, suojavarusteiden, tehostetun valvonnan ja valistustoiminnan avulla. Liikenneturvallisuustyö on myös eräs tehokkaimmista työtapaturmien torjunnan keinoista.

Rajat pois työmarkkinoilta

Kehityksen esteenä olevat raja-aidat on kaadettava työelämässä. Työmarkkinoilla ei tarvita valtakunnanrajoja, rodullisia, kielellisiä ja uskonnollisia rajoja, sukupuolirajoja eikä puoluerajoja. Aiheeton diskriminointi ei saa estää ketään löytämästä omaa paikkaansa. Suomalaisen oikea paikka voi sijaita myös Suomen rajojen ulkopuolella, samoin ulkomaalaisen Suomessa.

Jos haluamme päästä eteenpäin, maamme on osallistuttava kansainväliseen taloudelliseen yhteistyöhön ja erikoistuttava edellytystensä sallimille aloille. Työvoimapolitiikkamme ja talouselämämme koetinkiveksi muodostuu, pystymmekö kehittämään Suomeen riittävästi korkeatasoisia teollisuuden ja palveluelinkeinojen muotoja ja työpaikkoja, jotta maamme ei lisääntyvässä määrin muuttuisi teollistuneempien maiden työvoimareserviksi.

Omat ja maailman pihamaat

Sosiaalisen turvan ja palvelusten tulee ulottua yhtäläisesti kaikkiin väestöryhmiin ja yksilöihin, samalla lailla kaupunkeihin kuin maaseudullekin. Elinkeinorakenteen välttämätön muuttuminen ja kaupungistuminen ei saa johtaa siihen, että syrjäisemmät seudut jäävät syrjään sosiaalisesta kehityksestä. Yhteiskuntamme rakennemuutokset ja sosiaalinen tasa-arvo eivät suinkaan ole ristiriidassa keskenään, mikäli ihmisiä tuetaan ja heille annetaan palveluksia kuluttajina eikä määrätyn elinkeinon tai ammatin harjoittajina.

Eräänä perussyynä sosiaalisen kehityksen epätasaiseen alueelliseen jakautumaan on epätarkoituksenmukainen hallinnollinen organisaatio ja sosiaalisten palvelusten kytkeytyminen liian paljolti vanhentuneeseen kunnalliseen jaoitukseen. Pienten ja löyhien kuntien asukkaat saavat jatkuvasti kohoavasta veroäyristään vastineeksi entistä vähemmän Sosiaalipalveluksia. On kehitettävä voimakkaita maakunnallisia ja alueellisia palvelukeskuksia, joiden vaikutusalueella sosiaaliset palvelukset voidaan hoitaa kokonaisvaltaisesti ja tehokkaalla koneistolla koko alueen yhteisin voimavaroin. Maakuntaitsehallinnon toteuttamisella voidaan päästä myös lähemmäksi sosiaalista tasa-arvoa. Nykyisen tekniikan keinoin pitkien etäisyyksien aiheuttamia haittoja voidaan huomattavasti vähentää. Elleivät palvelusten tarvitsijat voi etäisyyksien takia päästä niitä käyttämään, palvelulaitokset voivat siirtyä esimerkiksi pyörille ja kulkea käyttäjien ulottuville.

Koko kansan on yhteisesti vastattava sosiaaliturvan ja palvelusten kustannuksia. Taakka on tasattava siten, ettei kukaan joudu kantamaan siitä voimiinsa nähden liian raskasta osaa. Toisaalta meidän on myös vaadittava, että sosiaalinen toiminta järjestetään tarkoituksenmukaisella tavalla ja tarpeettomia kustannuksia ja investointeja välttäen. Suuria sijoituksia palvelulaitoksiin tai muihin kiinteisiin kohteisiin on vältettävä sellaisilla alueilla, joilla niiden tarve tulevaisuudessa on epävarma. Sosiaalisten palvelusten antamista on tällaisella seudulla pyrittävä huolehtimaan joustavammin ja pienempiä investointeja vaativin keinoin, jotka paremmin voidaan sopeuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Muutoin meillä on joidenkin vuosien kuluttua määrätyillä seuduilla tyhjien kansakoulujen lisäksi myös tyhjiä tai vajaakäyttöisiä sairaaloita, vanhainkoteja ja muita sosiaalisia laitoksia.

Alueellisten erojen poistamiseen sosiaalisissa oikeuksissa on tähdättävä sekä omassa maassamme että koko maailmassa. Tasa-arvoisuus ei saa rajoittua omien rajojemme sisäpuolelle. Tässä vaiheessa on eri valtioiden sosiaalisten erojen poistaminen tuskin kansainvälisen sosiaalipolitiikan tavoitteena vielä realistinen. Meidän on kuitenkin annettava kykyjemme edellyttämä tuki sille työlle, joka pyrkii siihen, että ainakin pahimmat puutteet: nälkä, taudit, opetuksen ja koulutuksen puute, saataisiin poistetuksi ja kaikille kansoille voitaisiin turvata edes hyväksyttävä vähimmäiselintaso.

Kansainvälistä sosiaalipolitiikkaa on kehitettävä YK:n ja sen erityisjärjestöjen johdolla ja suositusten mukaisesti. Maailmanjärjestölle on tätä varten annettava huomattavasti nykyistä enemmän varoja ja pätevää työvoimaa. Varsinkin jälkimmäisellä sektorilla: asiantuntija-avun, koulutuksen ja hallinnon järjestämisessä, Suomen panos voisi olla nykyistä paljon suurempi. Tavoitteena on ennen kaikkea pidettävä, että kehitysmaiden omia kansalaisia koulutetaan näiden alueiden sosiaalisen suunnittelun ja hallinnon johtoon.

Työmarkkinoiden kansainvälistyessä työntekijöiden ja heidän perheidensä siirtymiset maasta toiseen käyvät yhä tavanomaisemmiksi. Tavoitteeksi on asetettava, ettei siirtyminen huonontaisi heidän sosiaalista turvaansa ja oikeuksiaan. Suomen on pyrittävä solmimaan mahdollisimman monen maan kanssa sopimuksia, jotka takaavat asianomaisten maiden kansalaisille samat sosiaaliset oikeudet kuin heidän oleskelumaansa omille kansalaisille. Suomessa asuvia muiden maiden kansalaisia koskevat sosiaaliset rajoitukset on pyrittävä poistamaan. Nordek- suunnitelman toteuttamisen yhteydessä on Pohjolan asukkaiden sosiaaliturva saatettava yhdenmukaiselle tasolle. Nykyiseen pohjoismaiseen sosiaaliturvasopimukseen sisältyvät odotusajat ja muut sosiaalisen yhdenvertaisuuden esteet on saatava viimeistään siinä yhteydessä poistetuiksi.