Talouspoliittinen ohjelma

Hyväksytty ylimääräisessä puoluekokouksessa Jyväskylässä 5.-6.6.1971

LIBERAALINEN KANSANPUOLUE

ESIPUHE

Talouspoliittista ohjelmaa laadittaessa on pidetty ensisijaisesti silmällä jäsenistön ja puolue-elinten tarpeita käytännön talouspolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa. Suureen yleisöön ja äänestäjiin ei tällä ohjelmalla pyritä suoranaisesti vaikuttamaan. Tämän vuoksi on kartettu pitkälle meneviä yleistyksiä ja yksinkertaistuksia ja pyritty esittämään asiat realistisesti. Erityisesti huomiota on kiinnitetty siihen, että kaikille kannanotoille esitetään perustelut. Pyrkimyksenä on ollut luoda suuntaviivat, joita noudattaen liberaalien käytännön-talouspolitiikka muodostuu niin päteväksi ja johdonmukaiseksi, että teot puhuvat puolestaan. Vain tekojen avulla Liberaalisen Kansanpuolueen kannatus voi kasvaa.

Ohjelmaehdotuksen ensimmäisessä osassa määritellään liberaalisen talouspolitiikan yleisperiaatteet ja esitetään eräitä yleisiä tavoitteita. Toisessa osassa määritellään kanta talousjärjestelmää koskevaan kysymykseen. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa nämä kaksi osaa niin yleiseen muotoon, että niitä tarvitsisi muuttaa vain kerran viidessä tai kymmenessä vuodessa.

Kolmannessa osassa käsitellään talouspolitiikan eri aloja siten, että määritellään liberaalisen talouspolitiikan periaatteet näillä erikoisaloilla. Aikatähtäimenä on tällöin ollut kaksi tai kolme vuotta, mikä merkitsee, että tämä osa ohjelmasta pitäisi osittain uusia ehkä joka toinen vuosi. Päivänpolitiikkaan ei ole puututtu eikä liioin esitetty yksityiskohtiin meneviä toimenpidesuosituksia. Tällaiset toimenpidesuositukset on harkittava jokainen erikseen, ja ne vaativat varsin pitkälle menevää valmistelutyötä ollakseen realistisia ja mahdollisia toteuttaa. Tämän vuoksi niitä ei ole tarkoituksenmukaista liittää ohjelmaan, vaan ne on laadittava ja esitettävä normaalin poliittisen toiminnan yhteydessä eduskunta-aloitteina ja julkilausumina esimerkiksi vuosittain vahvistettavan suunnitelman puitteissa. Ohjelman tarkoitus on tarjota näille käytännön toimenpidesuosituksille ideologinen ja tiedollinen tausta ja muodostaa perusta kannanotoille päivänpolitiikassa.

Uudistettaessa tulevaisuudessa ohjelman niitä kohtia, jotka tulevat vanhentuneiksi, on ohjelmaan samalla syytä liittää uusia kohtia, joissa määritellään liberaalinen kanta eräillä sellaisilla aloilla, joihin tässä ohjelmassa on vain viitattu. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kuluttajapolitiikka, ympäristön suojelu ja kehitysaluepolitiikka. On luultavaa, että näistä kysymyksistä tulevaisuudessa muodostuu erittäin keskeinen osa liberaalista politiikkaa.

SISÄLTÖ

ESIPUHE

JOHDANTO: LIBERAALINEN YHTEISKUNTANÄKEMYS

I TALOUSPOLITIIKAN YLEISET TAVOITTEET JA NIIDEN YHTEYDET MUIHIN YHTEISKUNTAPOLIITTISIIN TAVOITTEISIIN
A Tavoitteiden luonne ja keskinäinen yhteys
B Taloudellinen kasvu
C Tulonjaon oikeudenmukaisuus
D Oikeus työhön, yrittämiseen ja omistamiseen
E Kansantalouden tasapainoa koskevat
tavoitteet

II TALOUSJÄRJESTELMÄ
A Maamme talousjärjestelmä ja kansalaisten hyvinvointi
1 Kaupallisen informaation ylivalta
2 Yksilö tuotantokoneiston osana
3 Taloudellinen valta ja keskittyminen
B Kohti demokraattista yrittäjätaloutta

III LIBERAALINEN TALOUSPOLITIIKKA 1970-LUVULLA
A Tavoitteet, olosuhteet ja toimenpiteet
B Tuotantopolitiikan tavoitteet
C Maatalouspolitiikka
D Metsäpolitiikka
E Työvoimapolitiikka
F Tulopolitiikka
G Ulkomaankauppapolitiikka
1 Taloudellinen yhdentyminen
2 Maksutase
3 Kauppa sosialististen maiden kanssa
H Rahoituspolitiikka
I Julkinen talous ja verotus
1 Julkinen talous kansantaloudessa
2 Valtion ja kuntien tehtäväjako
3 Verotus

JOHDANTO: LIBERAALINEN YHTEISKUNTANÄKEMYS

Liberaalisen Kansanpuolueen aatteellisena perustana on ihmisen ja kansojen vapauden, keskinäisen vastuun ja tasa-arvoisuuden toteuttamiseen rakentuva sosiaalinen liberalismi. Tämä yhteiskuntanäkemys sisältää vaihtoehdon niin sosialistiselle kuin kapitalistisellekin luokkayhteiskunnalle. Sen puitteissa luotavalle liberaalille demokratialle ovat tunnusomaisia suvaitsevuus, sosiaalinen tasa-arvoisuus, demokraattinen yrittäjätalous ja hallinnon lähidemokratia.

Kaikki ihmiset ovat -syntyneet yhteiskunnallisesti vapaina ja tasa-arvoisina. Ihmisillä on kuitenkin erilaisia yksilöllisiä lahjoja ja taipumuksia. Yhteiskunnan toiminnan vaatima työnjako edellyttää kykyjen erilaista käyttöä ja kehittämistä. Erilaisissa ja eriasteisissa tehtävissä toimiminen ei liberaalien mukaan saa kuitenkaan koskaan merkitä yhteiskunnallista eriarvoisuutta ihmisten kesken. Liberaalit työskentelevät sen vuoksi eriarvoisuuden poistamiseksi, perustuupa tämä eriarvoisuus sitten työhön, sukupuoleen, ikään, kansallisuuteen, asuinpaikkaan, kieleen, rotuun, vakaumukseen, varallisuuteen tai muuhun seikkaan.

Liberaalien ajamien ihmisoikeuksien ja yleisinhimillisten arvojen puolustaminen sekä lisääminen ovat ajankohtaisia myös pitkälle kehittyneissä hyvinvointivaltioissa. Vielä esiintyvää erimuotoista henkistä, poliittista ja taloudellista harvainvaltaisuutta on kaikkialla vastustettava. Yhteiskunnassa esiintyvä, eriarvoisuuteen perustuva sääty- ja luokka-ajattelu on osoitettava vanhoilliseksi.

Tasa-arvoa ja ihmiskeskeisyyttä ei voida toteuttaa ilman voimakkaita yhteiskuntapoliittisia toimenpiteitä.

Talouselämän alueella on toteutettava samoja vapauden, keskinäisen vastuun ja tasa-arvoisuuden periaatteita kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Näiden periaatteiden toteuttaminen samanaikaisesti kuin kansantalouden tuottavuutta lisätään on liberaalisen talouspolitiikan keskeinen sisältö. Tässä talouspoliittisessa ohjelmassa esitetään ne linjat, joita seuraten liberaalinen yhteiskuntanäkemys voidaan toteuttaa talouselämän alalla.

I TALOUSPOLITIIKAN YLEISET TAVOITTEET JA NIIDEN YHTEYDET MUIHIN YHTEISKUNTAPOLIITTISIIN TAVOITTEISIIN

A Tavoitteiden luonne ja keskinäinen yhteys

Taloudellisen toiminnan puitteissa huolehditaan inhimillisen elämän perusedellytyksistä. Tässä mielessä taloudellinen tuotanto on kaiken muun toiminnan perusta. Taloudelliset arvot on kuitenkin nähtävä vaihtoehtoisina muiden yhteiskunnallisten ja inhimillisten arvojen kanssa. On selvästi todettava, että tuotannon kasvu ei enää ilman muuta johda hyvinvoinnin lisääntymiseen eikä poista köyhyyttä. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä omat kokemuksemme sekä laajojen kansankerrosten köyhyys meitä rikkaammissa maissa.

Talouspolitiikan perustavoitteina voidaan pitää taloudellista kasvua, oikeudenmukaista tulonjakoa sekä korkeata ja tasaista työllisyyttä. Jotta näitä tavoitteita voitaisiin toteuttaa, on taloudellisen toiminnan tapahduttava tiettyjen tasapainoehtojen puitteissa. Tärkein näistä ehdoista on sellainen suhde ulkomaankaupassa, että ulkomailta ostettavat hyödykkeet pystytään rahoittamaan vientituloilla tai kohtuullisena pidettävällä luotonotolla ulkomailta. Taloudellisen toiminnan tärkeänä edellytyksenä on pidettävä myös vakaata hintatasoa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hintojen nousun on pysyttävä suhteellisen ahtaissa rajoissa. Tasapainon on vallittava myös työmarkkinoilla siten, että työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät poikkea toisistaan.

Talouspolitiikan monitavoitteisuus ja eri tavoitteiden läheinen keskinäinen riippuvuus aiheuttavat sen, että talouspolitiikan suunnittelussa tarvitaan runsaasti tietoa ja asiantuntemusta, jotta voitaisiin löytää sopivimmat keinot ja arvioida niiden vaikutus. Talouspolitiikka ei kuitenkaan ole ensisijaisesti taloudellisten asiantuntijoiden tehtävä. Asiantuntijoiden tehtävänä on osoittaa mahdollisuuksien rajoissa olevat vaihtoehdot ja keinot niiden toteuttamiseen. Tieteelliseltä perustalta lähtien ei tavoitteita voida asettaa.

Talouspolitiikan tavoitteiden asettamisen ja valinnan eri toimintavaihtoehtojen välillä on tapahduttava niiden henkilöiden toimesta, joita tehtävät päätökset koskevat. Tässä mielessä talouspolitiikka on koko kansan asia.

Talouspolitiikan kansanvaltaisuuden lisäämiseksi on kansalaisille tarkoitettua asiatietoa talouspolitiikasta lisättävä ja huolehdittava talouspolitiikan peruskysymysten esille ottamisesta peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa ja aikuiskasvatuksessa.

Talouspolitiikan tiedollisen tason nostamiseksi on taloudellista tutkimusta maassamme voimakkaasti tuettava ja vahvistettava niitä elimiä, jotka suorittavat talouspoliittisissa ratkaisuissa tarvittavaa selvittelytyötä.

B Taloudellinen kasvu

Taloudellisella kasvulla tarkoitetaan tässä tavaroiden ja palvelusten tuotannon lisäystä. Kasvun suuruutta mitataan kansantalouden kirjanpidon avulla.

Taloudellinen kasvu on parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kohonnut ensisijaiseksi talouspolitiikan tavoitteeksi. Koska tuotannon kasvun puitteissa kansalaiset voivat saada käyttöönsä entistä enemmän tavaroita ja palveluksia, heidän hyvinvointinsa aineelliset edellytykset lisääntyvät ja heille tarjoutuu entistä enemmän valinnan mahdollisuuksia kulutuksessa.

Tuotannon kasvua ei kuitenkaan voida täysin varauksetta hyväksyä talouspolitiikan tavoitteeksi.

Ensinnäkin on todettava, että tuotannon kasvu voidaan asettaa vaihtoehtoiseksi henkisten arvojen ja kulttuuriarvojen sekä vapaa-ajan lisäämisen kanssa. Kansalaisten kokonaishyvinvoinnin kannalta saattaa olla tarkoituksenmukaista lyhentää työaikaa, vaikka sen johdosta tuotannon kasvu pysähtyisikin. Tähän saakka suoritettu työajan lyhentäminen ei ole johtanut taloudellisen kasvun näkyvään hidastumiseen.

Toiseksi on otettava huomioon, että taloudellinen kasvu saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, joita ei vielä riittävästi tiedosteta. Taloudellisen toiminnan vaatima kilpailu ja tehokkuus sekä sopeutuminen kasvun ja muiden maiden kilpailun mukanaan tuomiin muutoksiin saattavat aiheuttaa epäviihtyvyyttä, ihmissuhteiden rikkoutumista ja mielenterveyden häiriöitä. On myös todettava, että taloudellisella toiminnalla on haittavaikutuksia saastumisen, melun ja elinympäristön rumentumisen muodossa. Koska näitä seikkoja ei kyetä kansantalouden kirjanpidossa ottamaan huomioon, ne jäävät käytännössä liian vähälle huomiolle. Taloudellisen toiminnan tuloksia arvostellaan nykyisin tuotannon kasvuprosenttien perusteella ottamatta huomioon vähennyseränä ympäristölle aiheutettua vahinkoa.

Näistä varauksista huolimatta on taloudellista kasvua edelleen pidettävä talouspolitiikan pääasiallisena tavoitteena ja asetettava se tärkeysjärjestyksessä ensimmäisille sijoille koko yhteiskuntapolitiikassa. Tämä johtuu osittain meistä itsestämme riippumattomista syistä. Suomessa enempää kuin muuallakaan maailmassa ei tunneta menetelmiä, joiden avulla kansalaisten hyvinvointia voitaisiin lisätä ilman taloudellista kasvua. Kansalaiset arvioivat yleisesti oman hyvinvointinsa ensisijaisesti kulutustason perusteella. Ellei riittävän voimakasta taloudellista kasvua ja täystyöllisyyttä kyetä maassamme ylläpitämään, on olemassa vaara, että menetämme entistä enemmän parhaassa työiässä olevaa väestöä muille maille, lähinnä Ruotsille.

Kasvu on välttämätön myös työttömyyden torjumiseksi. Koko ajan jatkuva tekninen kehitys vapauttaa työvoimaa vanhan tuotannon palveluksesta. Tämän työvoiman sijoittamiseksi on luotava uutta tuotantoa ja lisättävä vanhaa. Myös työikäisen väestön kasvu saattaa vaatia tuotannon lisäämistä.

C Tulonjaon oikeudenmukaisuus

Yksityisen kansalaisen tai kansalaisryhmän elintaso ja taloudellinen turvallisuus riippuu paitsi kansantalouden kokonaistuotannosta ja sen kasvusta, myös siitä, miten tuotannon yhteydessä syntyvät tulot jaetaan eri kansalaisten kesken. Nykyisessä yhteiskunnassa ihmisen saama arvostus on hyvin suuresti riippuvainen hänen tulotasostaan ja niistä elintason ulkonaisista tunnusmerkeistä, joita hän tulotasonsa puitteissa on pystynyt hankkimaan. Suuret tulojen ja varallisuuden tasossa olevat eroavuudet johtavat kansalaisten eriarvoisuuteen ja siitä aiheutuvaan epäviihtyvyyteen.

Tulonjako on myös taloudelliseen kasvuun suoranaisesti vaikuttava tekijä. Mahdollisuus oman tulotasonsa korottamiseen antaa kansalaisille motiivin työpanoksen määrälliseen lisäämiseen ja laadulliseen parantamiseen. Tulojen erilaisuus saa myös työvoimaa siirtymään talouselämässä sellaisille aloille, joiden tuottavuus on suuri. Tulonjakokysymyksiä ratkaistaessa on siten suoritettava punnintaa toisaalta taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden ja toisaalta oikeudenmukaisuuskäsitysten välillä. Näiden näkökohtien ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Yleisesti hyväksytään se periaate, että kyvykkyys ja ahkeruus on palkittava ja että se on koko yhteiskunnan kannalta edullista. Tulojen jakautuminen ei kuitenkaan tällä hetkellä vastaa sitä, mitä kansalaisten enemmistö pitää oikeudenmukaisena. Huolimatta sosiaaliturvan voimakkaasta kehittämisestä ja pyrkimyksistä solidaariseen tulopolitiikkaan on kansalaisten taloudellinen eriarvoisuus tosiasia. Työttömyyden epätasainen jakautuminen, suuret alueelliset erot tulotasossa, naisten ja järjestäytymättömien ryhmien taloudellinen syrjiminen ovat tämän eriarvoisuuden ilmenemismuotoja.

Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan on tulonjakoa nykyisestään tasoitettava. Tämä vaatimus on otettava huomioon paitsi sosiaalipolitiikassa, tulopolitiikassa ja veropolitiikassa, myös muilla talouspolitiikan aloilla, koska lähes kaikilla toimenpiteillä on vaikutusta myös tulonjakoon. Ristiriitaa taloudellisen kasvun vaatimusten ja ansiokkaan työpanoksen palkitsemista edellyttävän oikeudenmukaisuusperiaatteen kanssa ei yksityistapauksia lukuunottamatta tarvitse pelätä, koska nykyistä huomattavastikin pienemmät tuloerot riittävät tyydyttämään nämä vaatimukset.

D Oikeus työhön, yrittämiseen ja omistamiseen

Talouspolitiikan perustavoitteisiin on luettava myös se, että jokaiselle kansalaiselle turvataan mahdollisuus tehdä omia kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaa työtä toimeentulonsa hankkimiseksi. Tätä tavoitetta on pidettävä taloudellisen kasvun tavoitteen kanssa yhdensuuntaisena, koska kasvu tavallisesti luo korkean työllisyysasteen ja toisaalta taas suuren tuotannon edellytyksenä on, että kaikki tarjolla oleva työvoima työllistetään. Oikeus työhön on kuitenkin nähtävä myös itsenäisenä talouspoliittisena tavoitteena riippumatta siitä, onko se lyhyen ajan taloudellisten etujen mukainen. Osallistuminen tuotantoon on työkykyiselle kansalaiselle nykyisessä yhteiskunnassa paitsi toimeentulon edellytys, myös omanarvontunnon ja yhteiskunnallisen arvostuksen perusedellytys. Työttömäksi joutuminen on useimmissa tapauksissa kansalaiselle hänen hyvinvointiaan huomattavasti raskaammin koetteleva vastoinkäyminen kuin siitä aiheutuva pelkkä taloudellinen haitta edellyttäisi. Tämän vuoksi työttömyysavustus ei koskaan voi täysin korvata työttömyydestä aiheutuvia yhteiskunnallisia epäkohtia.

Oikeus yrittämiseen on nähtävä eräänä laajennuksena yksilön oikeudessa työhön. Yhteiskunnan on tarjottava mahdollisuus aktiivisille ja taloudellisesti ajatteleville kansalaisille itsenäiseen ja omaehtoiseen taloudelliseen toimintaan. Yksilöllinen yritteliäisyys luo talouselämään tehokkuutta, joustavuutta ja uusia vaihtoehtoja samalla kuin itsenäinen yrittäminen on monille kansalaisille heidän hyvinvointiinsa voimakkaasti vaikuttava viihtyvyystekijä.

Oikeus omistamiseen on nähtävä kansalaisten eräänä perusoikeutena, jonka turvaaminen lisää mahdollisuuksia taloudelliseen riippumattomuuteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Omistamisen oikeutta ei kuitenkaan voida pitää rajoittamattomana. Suurten omaisuuksien kasautuminen ja periytyminen sukupolvelta toiselle aiheuttaa epäkohtia kansalaisten tasa-arvoisuuden ja taloudellisen tehokkuuden kannalta.

E Kansantalouden tasapainoa koskevat tavoitteet

Kansantaloudessa saattaa varsin helposti syntyä sellaisia tasapainohäiriöitä, jotka vaikuttavat haitallisesti talouspolitiikan perustavoitteiden toteuttamiseen. Kansantalouden tasapainohäiriöistä on maassamme aiheutunut suhdannevaihtelua, jonka tyypillisenä piirteenä on ollut vaihtotaseen vajauksen kasvaminen nousukauden aikana niin suureksi, että sen supistamiseksi on talouspoliittisin toimenpitein ollut hillittävä kotimaisen kysynnän kasvua. Tämä on johtanut tuonnin kasvun hidastumiseen, mutta myös tuotannon kasvun hidastumiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Silloinkin kun suomalaisen tuotannon kilpailukyky on hyvä, näyttää siltä, että tuonnin liiallinen kasvu muodostuu taloudellista kasvua rajoittavaksi tekijäksi, koska se täystyöllisyystilanteessa johtaa niin suureen vajaukseen ulkomaankaupassa, että myös tuotannon kasvua on jarrutettava.

Kansantaloutemme suhteellisen suuret suhdannevaihtelut ja siitä aiheutunut ajoittainen laaja työttömyys ovat aiheuttaneet suurta haittaa kansalaisten hyvinvoinnille. Erityisesti on todettava, että suhdannevaihtelujen aiheuttama työttömyys on kohdistunut väestön heikoimmin toimeentulevaan osaan ja aiheuttanut sille epävarmuutta ja taloudellista ahdinkoa, mikä on oleellisesti vaikuttanut myös maastamuuton suuruuteen, Samalla on jatkuva hintojen nousu vaikeuttanut niiden ihmisten asemaa, jotka heikosti järjestäytyneinä eivät ole onnistuneet lisäämään tulojaan hintojen nousua vastaavasti. Hintojen nousu on heikentänyt myös säästäjien asemaa ja säästämisen edellytyksiä.

Suhdannevaihteluista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi katsoo Liberaalinen Kansanpuolue välttämättömäksi, että suhdanteita tasoittavaa politiikkaa tehostetaan siten, että seuraavat tavoitteet voidaan toteuttaa:

1. Bruttokansantuotteen reaalinen kasvu ei missään vaiheessa alene pienemmäksi kuin 3,5% vuodessa.
2. Työllisyyden vaihtelu on rajoitettava niin vähäiseksi, että nykyaikaisen työvoimapolitiikan keinoin kyetään muuten työttömiksi jäävät välittömästi työllistämään uudelleen tai sijoittamaan uudelleenkoulutukseen.
3. Hintojen nousu rajoitetaan keskimäärin 3%een vuodessa eikä nousun sallita yhtenäkään vuonna ylittää 4.5%n rajaa.
4. Vaihtotaseen vajaus rajoitetaan määrään, joka on keskimäärin korkeintaan yksi prosentti bruttokansantuotteesta eikä yhtenäkään vuonna ylitä kahta prosenttia bruttokansantuotteesta.

Näiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii kansalaisten hyväksymiseen ja asiantuntemukseen perustuvaa liberaalia talouspolitiikkaa, jonka puitteissa kokonaiskysynnän vaihtelut säädellään tuotannon kasvumahdollisuuksien puitteisiin ja tuotannon rakennetta kehitetään vastaamaan ulkomaankaupan tasapainoittamisen asettamia vaatimuksia.

II TALOUSJÄRJESTELMÄ

A Maamme talousjärjestelmä ja kansalaisten hyvinvointi

Maamme nykyistä talousjärjestelmää voidaan luonnehtia yksityiseen omistusoikeuteen perustuvaksi markkinataloudeksi, jossa julkisella vallalla on huomattava osa. Sen puitteissa suurin osa tavaroiden ja palvelusten tuotannosta hoidetaan yksityisissä yrityksissä ostajien tuotteita kohtaan osoittaman kiinnostuksen mukaisesti. Valtion ja kuntien toimesta tapahtuu vain sellaista tuotantoa, joka soveltuu paremmin niille kuin yksityisille yrityksille. Tällaisessa talousjärjestelmässä suurin osa tuotantovälineistä on yksityisten kansalaisten tai heidän muodostamiensa yhteisöjen omistuksessa. Julkinen valta, lähinnä valtio, ohjaa taloudellista toimintaa luomalla edellytykset kansalaisten toiminnalle ja asettamalla puitteet, joiden sisällä tämän toiminnan on tapahduttava. Tämän mukaisesti voidaan puhua myös puitetaloudesta.

Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan taloudellisen toiminnan on oltava siten organisoitua, että se tehokkuutensa ohella sallii yksilölle valinnanvapauden sekä tavaroiden ja palvelusten käyttäjänä että niiden tuottajana. Vain sillä edellytyksellä, että yksilö voi käyttää varansa omien tarpeittensa ja mieltymystensä mukaisesti, voi taloudellinen kasvu lisätä yksilön ja koko kansan hyvinvointia. Ja vain sillä edellytyksellä, että jokainen kansalainen saa suorittaa sellaista työtä, johon hänen taipumuksensa sopivat ja joka on hänelle mieluista, voidaan taloudellisen kasvun vaatimat ponnistukset ja uhraukset pitää sellaisissa rajoissa, etteivät ne ylitä kasvun tuomaa hyötyä. Tuotannon kasvaessa ovat valinnan ja vapauden ongelmat muodostuneet yhä tärkeämmiksi tuotannon lisäämiseen verrattuina, ja tämä kehitys tulee edelleen jatkumaan.

Liberaalinen Kansanpuolue asettaa etusijalle yksityiseen yritteliäisyyteen ja omistukseen perustuvan tuotantomuodon, se ei suhtaudu kielteisesti julkisen vallan yritystoimintaan silloin, kun sillä voidaan katsoa olevan yleistä etua kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen sekä taloudellisen kasvun kannalta. Monilla aloilla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia valtion ja yksityisten yhteisomistuksella. Julkisen vallan harjoittaman yritystoiminnan ei tarvitse välttämättä olla liiketaloudellisesti kannattavaa, mikäli sen vaikutus taloudelliseen kasvuun, tuotannon rakennemuutokseen, työllisyyteen tai maksutaseeseen on muuten suotuisa. On kuitenkin edellytettävä, että yrityksiä hoidetaan tehokkaasti.

Liberaalinen Kansanpuolue pitää erittäin tärkeänä, että poliittinen ja taloudellinen valta eivät keskity samoihin käsiin. Koska poliittinen valta on taloudellisen vallan yläpuolella, voidaan taloudellisen vallan käyttö ja taloudellinen toiminta yleensä pitää kansanvaltaisen valvonnan alaisena ja muuttaa taloudellisen toiminnan ehtoja silloin, kun se kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi katsotaan tarpeelliseksi.

Samalla kun Liberaalinen Kansanpuolue päättäväisesti asettuu kannattamaan yksityiseen yritteliäisyyteen perustuvaa puitetaloutta sosialistisen vaihtoehdon sijasta, se näkee nykyisessä järjestelmässä puutteita ja epäkohtia, joiden poistamiseksi on tarmokkaasti toimittava. Nämä puutteet johtuvat osittain julkisen vallan asettamista tarpeettomista rajoituksista, osittain itse talousjärjestelmän luonteesta ja osittain siitä, että yhteiskunnassa vahvat yksilöt ja yhteisöt pystyvät hankkimaan itselleen etuja ja valtaa, joiden avulla he rajoittavat muiden kansalaisten oikeuksia ja vapautta.

Monet nykyisistä talouselämään liittyvistä yhteiskunnallisista epäkohdista ovat syntyneet niin hitaasti, että niiden olemassaoloa ei ole riittävästi osattu ottaa huomioon. Osa epäkohdista taas on sellaisia, että aikanaan tarpeelliset ja hyödylliset toimintamuodot ovat olosuhteiden muuttuessa menettäneet arvoansa samalla kun niiden haittavaikutukset ovat säilyneet tai lisääntyneet. Taloudelliseen toimintaan liittyvistä, kansalaisten hyvinvointiin vaikuttavista epäkohdista Liberaalinen Kansanpuolue haluaa kiinnittää huomiota erityisesti informaation vinosuuntaukseen, yksilön aseinaan tuotantokoneiston osana, taloudelliseen valtaan, talouselämän keskittymiseen ja muuhun vallankäyttöön talouselämässä.

Liberaalinen Kansanpuolue haluaa muuttaa yhteiskunnan talouselämälle asettamia puitteita siten, että se lainsäädännössä ja talouspolitiikassa johdonmukaisesti pyrkii edistämään yksityisen kansalaisen ja erityisesti heikossa asemassa olevan kansalaisen oikeuksia ja vapautta.

1 Kaupallisen informaation ylivalta

Nykyiseen talousjärjestelmään sisältyy voimia, jotka pyrkivät tekemään tuotannosta itsetarkoituksen ja muuttamaan kansalaisten valintaa tavalla, joka ei ole heidän hyvinvointinsa kannalta tarkoituksenmukaisinta. Tämä liittyy lähinnä informaation rakenteeseen ja yksipuolisuuteen yhteiskunnassa. Kansalaiset saavat ylivoimaisesti eniten sellaista tietoa, jossa heitä johdetaan haluamaan sellaisia tavaroita ja palveluksia, joita taloudellisen toiminnan puitteissa syntyy.

Taloudellinenkaan informaatio ei kuitenkaan ulotu talouspolitiikan peruskysymyksiin ja sen vuoksi kansalaisilla ei ole riittävästi mahdollisuuksia muodostaa omakohtaista käsitystä kulloinkin esille tulevista kysymyksistä. Taloudellista tietämystä ja talouselämämme perusteiden tuntemusta olisi voimakkaasti pyrittävä lisäämään kaikin mahdollisin keinoin. Tässä on kouluttajien, joukkotiedotusvälineiden ja elinkeinoelämän lisäksi kuluttajavalistuksella tärkeä tehtävänsä. Vain laajamittaisella ja yhteistoiminnassa eri osapuolien kanssa suoritettavalla kuluttajakasvatuksella sekä yhteiskunnallisen informaation lisäämisellä ja monipuolistamisella voidaan nykyisestä kaupallisen informaation yksipuolisuudesta johtuvat epäkohdat korjata.

Mainonnan ohella erilaiset muotiseikat ja kansalaisten välinen elintasokilpailu johtavat yhä siihen, että hankitaan hyödykkeitä, joiden käyttöarvo ei asianomaisen tarpeiden kannalta ole riittävän suuri ja niiden hankkimiseksi ponnistellaan enemmän kuin asianomaisen terveyden ja viihtyvyyden sekä hyvinvoinnin kannalta olisi suotavaa. Sellaisia vaihtoehtoisia ajan ja tulojen käyttömuotoja kuten ulkoilu, yhteiskunnallinen osallistuminen ja kulttuuriharrastukset tulisi tukea tähänastista tehokkaammalla yhteiskunnallisella tiedotustoiminnalla.

2 Yksilö tuotantokoneiston osana

Edellä esitetyistä varauksista huolimatta voidaan markkinatalouden toimintaa valinnanvapauden turvaajana pitää yksityisen kansalaisen kannalta hyvänä silloin, kun hän toimii tavaroiden ja palvelusten ostajana. Tämä kuuluu markkinatalouden perusluonteeseen. Sitä vastoin asemassaan työntekijänä tai yrittäjänä yksityinen kansalainen on huomattavasti suppeampien valinnan mahdollisuuksien edessä. Vaikka jokaisella kansalaisella on vapaus vaihtaa työpaikkaa ja toimia yrittäjänä sillä alalla, jonka katsoo itselleen soveltuvan, on valinnan mahdollisuus monella tavalla rajoitettu. Tällaisia valinnan vapautta rajoittavia tekijöitä on kysymykseen tulevien työnantajien harvalukuisuus, alan vaihtamisen edellyttämän ammattikoulutuksen pitkäaikaisuus ja usein myös asunnon saannin vaikeus. Jo alunperin valinnan mahdollisuudet ovat rajoitetut, koska asuinpaikka ja varallisuus saattavat ehkäistä nuoren ihmisen hakeutumisen sellaiselle alalle, johon hän parhaiten soveltuu. Työntekijänä on kansalainen varsin pitkälle riippuvainen työnantajastaan, jonka on kilpailun vuoksi ensisijaisesti pidettävä silmällä yrityksen menestystä. Yrittäjänä toimiessaan on kansalainen armottoman kilpailun alaisena, Ja ellei hän kykene toimimaan yhtä tehokkaasti kuin muut yrittäjät, hän saa huomata menettäneensä toimeentulomahdollisuutensa. Kilpailu säätelee nykyisessä yhteiskunnassa muutenkin ihmisten välisiä suhteita erittäin voimakkaasti, ja kun tämä kilpailu etupäässä on kilpailua tulosta ja muista taloudellisista eduista, se vaikuttaa aivan oleellisesti kansalaisten toimintaan.

3 Taloudellinen valta ja keskittyminen

Taloudelliseen toimintaan liittyy varsin oleellisena osana piirteitä, joita voidaan pitää vallankäyttönä. Yksityinen kansalainen joutuu tämän vallankäytön kohteeksi lähes päivittäin. Vaikka taloudellinen valta on rajoitettua ja julkisen vallan kontrollin alaista, siihen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota, koska sen puitteissa määräytyy useimpien kansalaisten toimeentulo.

Tavallisen kansalaisen kannalta yleisiä esimerkkejä taloudellisen vallan käytöstä ovat työnantajan oikeus ottaa työhön ja erottaa työntekijä, asunnon omistajan oikeus ottaa ja irtisanoa vuokralainen sekä pankinjohtajan oikeus myöntää tai kieltää laina sitä tarvitsevalta. Taloudellisena valtana voidaan pitää kaikkea sellaista mahdollisuutta vaikuttaa toisen kansalaisen elämään, joka perustuu omistukseen tai asemaan jossakin taloudellisessa yhteisössä. Lisäksi on otettava huomioon, että poliitikoille ja virkamiehille kertyy usein valtaa vaikuttaa taloudellisiin asioihin ilman että tämä valta on riittävän kansanvaltaisen kontrollin alainen.

Täydellisen kilpailun ja markkinoiden tasapainon vallitessa säätelevät talouselämän omat lait taloudellista vallankäyttöä niin, ettei siinä pääse muodostumaan väärinkäytöksiä. Tällainen tilanne vallitsee kuitenkin varsin harvoin ja harvoilla aloilla, ja sen vuoksi taloudellisen vallan käyttö voi muodostua koko kansantaloutta ajatellen tehottomaksi ja yksityistä kansalaista ajatellen epäoikeudenmukaiseksi.

Taloudellisella vallalla on joillakin aloilla taipumus keskittyä harvempiin käsiin kuin yhteiskunnan edun kannalta olisi suotavaa. Tällainen keskittyminen voi tapahtua omistuksen tai yrityksien välisen yhteistyön perusteella. Yrityksille on tavallisesti edullista vähentää kilpailua, minkä ne voivat tehdä keskinäisin sopimuksin tai yhdistämällä keskenään kilpailevia yrityksiä. Tästä aiheutuva kilpailun heikkeneminen vaikuttaa usein tuotannon tehokkuutta vähentävästi, Ja lisäksi päätöksenteon keskittyminen aiheuttaa sen, että päätöksentekijä ja ne henkilöt, joita päätökset koskevat, ovat yhä kauempana toisistaan.

Eräs esimerkki keskittymiseen sisältyvistä haittavaikutuksista on vähittäiskaupan alalla tapahtunut siirtyminen suurmyymälöihin jakelu- ja henkilömenojen vähentämiseksi. Tällainen keskittäminen on merkinnyt harvenevaa palvelupisteiden verkkoa, mikä erityisesti harvaan asutuilla alueilla on merkinnyt palvelutason laskua ja usein myös valintamahdollisuuksien tuntuvaa rajoittamista varsinkin silloin, kun paikkakunnalla tai taajamassa on vain yksi myymälä. Seurauksena on tällöin usein ollut puuttuvasta kilpailusta johtuen myös hintojen kohoaminen. Tällaisissa tapauksissa vähittäiskaupan keskittämispyrkimykset toimivat kuluttajan etujen vastaisesti.

B Kohti demokraattista yrittäjätaloutta

Se kritiikki, jota edellä on esitetty nykyistä talousjärjestelmää kohtaan, kohdistuu vain osaan sen ominaisuuksista. Epäkohtien syntyminen on oleellisesti johtunut siitä, ettei niiden olemassaoloa ole riittävästi osattu ottaa huomioon.

Kansalaisten hyvinvoinnin lisäystä haittaavien talousjärjestelmän piirteiden korjaaminen voi tapahtua parhaiten liberaalin talouspolitiikan puitteissa. Taloudellisen vallan haltijoista ennen kaikkea suurteollisuudesta, pankeista ja ammattijärjestöistä riippumattomana Liberaalinen Kansanpuolue voi etsiä sellaisia ratkaisumalleja, jotka kehittävät talousjärjestelmäämme inhimillisemmäksi ja ihmisen hyvinvointia paremmin palvelevaksi muuttamatta sen myönteisiä perusperiaatteita ja johtamatta sosialismin tavoin kansantaloutta uudenlaisiin epäkohtiin ja uudenlaiseen epäinhimillisyyteen. Liberaalisen talouspolitiikan avulla voidaan kehittää ihmisen perusoikeudet turvaava ja samalla tehokas talousjärjestelmä, demokraattinen yrittäjätalous.

Talousjärjestelmän korjaaminen vaatii asenteiden muutosta moniin talouselämän kysymyksiin. Tämä puolestaan edellyttää talouselämän perusteisiin kohdistuvaa kritiikkiä ja keskustelua. Asenteiden muutosta tarvitaan muun muassa suhtautumisessa sellaisiin henkilöihin, jotka sopeutumattomuutensa, alkoholismin tai muiden vastaavien seikkojen vuoksi eivät ole kykeneviä tai halukkaita osallistumaan tuotantoon. Nälkärajalla olevan köyhyyden poistaminen maastamme ei ole enää kovin suuri taloudellinen kysymys, vaan asian hoitamisen esteenä ovat useimmiten kielteiset asenteet, koska monet köyhät ihmiset eivät täytä niitä normeja, joita nykyisin asetetaan yhteiskunnan tuen ehdoksi. Jokaisella kansalaisella on oltava oikeus perustoimeentuloon jo yksinomaan ihmisarvonsa perusteella.

Tuotantoelämään liittyvien epäkohtien vähentämiseksi ja taloudellisen vallankäytön tasapainottamiseksi Liberaalinen Kansanpuolue katsoo välttämättömäksi voimakkaasti kehittää yritysdemokratiaa. Oikealla tavalla toteutettuna yritysdemokratia lisätessään työntekijöiden viihtyvyyttä ja antaessaan heille päätäntävaltaa asioissa, jotka he tuntevat parhaiten, lisää myös työn tuottavuutta. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi valinnan vapaus omassa työssä sekä päätöksenteko omaa työympäristöä koskevissa asioissa. Yritysdemokratia on kuitenkin nähtävä myös itsetarkoituksena. Jos osallistuminen erityisesti omaa työtä tai työpaikkaa koskevaan päätöksentekoon lisää kansalaisten viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta, se on toteutettava siinäkin tapauksessa, että se olisi ristiriidassa tuotannon lisäämistä koskevien lyhyen ajan tavoitteiden kanssa.

Kuluttajan etujen turvaamiseksi Liberaalinen Kansanpuolue korostaa kuluttajan suojelua koskevan lainsäädännön kehittämisen tarvetta ja kuluttajavalistuksen tehostamista.

Taloudellisen toiminnan haittavaikutusten vähentämiseksi Liberaalinen Kansanpuolue korostaa ympäristön suojelua koskevien tutkimusten tehostamista ja sitä koskevan lainsäädännön uudistamisen kiirellisyyttä. Periaatteessa on ympäristön turmelemisesta aiheutuvat kustannukset asetettava vahingontekijän vastattaviksi. Käytännössä tämä merkitsee näiden kustannusten siirtymistä hintoihin, mikä saa hintarakenteen nykyistä paremmin vastaamaan eri tuotannonalojen todellisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia kustannuksia. Joustavan sopeutumisen vuoksi kustannusten huomioon ottamisessa on varattava riittävän pitkä siirtymisaika ja lisäksi on pyrittävä yhtenäiseen kansainväliseen lainsäädäntöön ja sopimuksiin.

III LIBERAALINEN TALOUSPOLITIIKKA 1970-LUVULLA

A Tavoitteet, olosuhteet ja toimenpiteet

Aikaisemmin on todettu, että talouselämä muodostaa elimellisen kokonaisuuden, jonka osat ovat monin tavoin kietoutuneet toisiinsa ja koko yhteiskuntaan. Tämän vuoksi talouspoliittiset toimenpiteet eivät vaikuta ainoastaan siihen kohteeseen, johon niiden on tarkoitettu vaikuttavan, vaan niillä on useita sivuvaikutuksia, joista monet ovat epäsuotavia. Lisäksi on otettava huomioon, että erilaisissa olosuhteissa toimenpiteiden kokonaisvaikutus saattaa oleellisesti vaihdella.

Talouselämällä on omat lakinsa, mutta se on myös hyvin joustava ja sitä voidaan tietoisen politiikan avulla varsin pitkälle muokata. Taloudellisten lakien rikkomisesta on maassamme paljon esimerkkejä, mutta toisaalta on myös paljon esimerkkejä siitä, kuinka kansantaloudellisiin näkökohtiin virheellisesti vedoten on pyritty itsekkäisiin ja kokonaisuuden kannalta epäedullisiin tavoitteisiin.

Näiden seikkojen vuoksi talouspolitiikan on perustuttava tarkkaan tutkimukseen eikä se koskaan voi olla jäykän dogmaattista. Liberaalisen yhteiskuntakäsityksen mukaisiin taloudellisiin olosuhteisiin pyrittäessä on pystyttävä käyttämään erilaisia keinoja taloudellisesta tilanteesta riippuen ja eri tavoitteiden toteuttamisessa käytettävä siihen suotuisimpia ajankohtia.

Joustavuus ei kuitenkaan saa missään olosuhteissa johtaa perimmäisen ideologisen pyrkimyksen syrjäyttämiseen. Horjumaton ideologinen linja yhdistettynä oikeaan käsitykseen talouspolitiikan luonteesta ja parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon Suomen talouselämän toiminnasta ja rakenteesta muodostavat liberaalisen talouspolitiikan perusteet.

B Tuotantopolitiikan tavoitteet

Ensimmäinen ja tärkein edellytys tuotannolle ja sen kasvulle maassamme on liiketaloudellinen kannattavuus. Tämä edellyttää sellaista kustannusten ja kysynnän tasoa,jonka puitteissa tuotanto pystytään myymään hintoihin, Jotka peittävät kustannukset ja antavat yritykselle sen toiminnan kannustimeksi tarvittavan voiton.

Tuotannon perusedellytyksiä on myös riittävä työvoima ja pääomien saanti, mihin liittyy työvoiman ammattitaito ja tiedon taso yleensä sekä tekninen kehitysaste. Julkisen vallan on huolehdittava siitä, että nämä tuotannon ja taloudellisen kasvun perusedellytykset täytetään niin tehokkaasti kuin se käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa on mahdollista. Julkisen vallan on vaikutettava siten, että tuotannon tekijöitä käytetään tarkoituksenmukaisesti paitsi tuotannon tehokkuuden kannalta, myös siten, että tuotantoon liittyvät haittavaikutukset vähenevät.

Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan on 70-luvulla edellytykset ainakin 5%n suuruiseen tuotannon kasvuun keskimäärin vuodessa. Tästä tavoitteesta ei tarvitse tinkiä, vaikka kansantalouden tuotantovoimia käytettäisiin nykyistä enemmän ympäristönsuojeluun, kehitysalueongelmien ratkaisemiseen, parannettuun koulutukseen, terveydenhuoltoon ja asuntotuotantoon. Näiden merkitys kansalaisten hyvinvoinnin lisäämisessä on erittäin suuri, vaikka niiden välitön vaikutus tuotannon kasvuun on pienempi kuin esimerkiksi teollisuuden investointien.

70-luvun keskeisiä tuotantopoliittisia ongelmia ovat seuraavat:

1. Maamme tuotantorakenteen sopeuttaminen kansainväliseen työnjakoon siten, että vapaan ulkomaankaupan puitteissa maassamme voidaan ylläpitää riittävän voimakasta taloudellista kasvua ja täystyöllisyyttä ilman, että ulkomaiseen vaihtotaseeseen syntyy liian suuri vajaus. Tämä edellyttää erityisesti korkeaan tekniseen tasoon liittyvän tuotannon kehittämistä.
2. Läheisesti edelliseen liittyen maamme tuotantorakenteen sopeuttaminen siihen tosiseikkaan, että metsien tuotto ei enää salli puunjalostusteollisuuden tuotannon laajentamista samassa suhteessa kuin viennin ja kokonaistuotannon lisääminen edellyttäisivät.
3. Maatalouden liikaväestön siirtäminen tuottavampiin elinkeinoihin ja maataloustuotannon supistaminen omavaraisuusasteen sanelemalle tasolle.
4. Tuotannon alueellinen sijoittaminen siten, että kansalaisten hyvinvoinnin tasapainoista kehitystä haittaavia ja kansalaisten eriarvoisuutta lisääviä kasautumia ja tyhjiöitä ei pääse syntymään. Kehitysalueet on kaikin mahdollisin talouspoliittisin keinoin saatava tasa-arvoiseen asemaan muun valtakunnan osien kanssa.
5. Tuotannon elinympäristölle aiheuttamien haittojen minimoiminen. Sekä tuotannon perusedellytysten turvaaminen että tämän hetken rakennekysymysten ratkaiseminen edellyttävät useiden erilaisten talouspoliittisten keinojen käyttöä. Tällä tavalla tuotannon kehittämisen näkökohdat tulevat esiin kaikissa talouspolitiikan erikoisaloja käsittelevissä kohdissa, jotka tässä ohjelmassa otetaan esiin.

C Maatalouspolitiikka

Maatalous muodostaa erillisen ongelman talouspolitiikassa, eikä sitä voida käsitellä samojen perusteiden mukaan kuin muita tuotannon haaroja Pelkästään kansantalouden tuottavuutta ajatellen olisi edullisinta rajoittaa maataloustuotanto asteittain sellaisiin tuotteisiin, jotka ovat nykyisten maailmanmarkkinahintojen ja kuljetuskustannusten puitteissa kilpailukykyisiä. Tällä hetkellä maataloustuotteiden tuotantokustannukset ovat maassamme huomattavasti maailmanmarkkinahintoja korkeampia ja siten maatalous tulee ahtaan taloudellisesti ajatellen varsin kalliiksi.

Maataloustuotannon piirissä tuotetaan kuitenkin elintärkeitä hyödykkeitä, joiden saannin tyrehtyminen sodan tai kansainvälisen kriisitilanteen johdosta olisi tuhoisaa. Tämän vuoksi maatalouden tuotantopoliittiseksi perustavoitteeksi on asetettava niin suuri peruselintarvikkeiden tuotanto, että se vastaa kulutusta.

Tämä omavaraisuustavoite on kuitenkin saavutettu ja ylitettykin niin, että maassamme eräiden tuotteiden osalta vallitsee ylituotanto-ongelma. Koska maatalousylijäämien markkinointi ulkomaille on mahdollista vain erittäin alhaisin hinnoin, muodostaa tällainen ylituotanto rasituksen kansantaloudelle. Tuotantopoliittiseksi tavoitteeksi olisi siten tällä hetkellä asetettava tuotannon sopeuttaminen sellaisiin mittasuhteisiin, että ylituotantoa ei synny.

Maatalouden tuotannon supistaminen samanaikaisesti kuin tuottavuus nousee normaalin rationalisoinnin ja investointitoiminnan mukana pahentaa edelleen maatalouden vajaa työllisyysongelmaa, ellei muiden elinkeinojen puitteissa synny niin runsaasti työpaikkoja, että vapautuva työntekijämäärä voidaan niissä työllistää. Maataloudessa oleva liikaväestö johtuu ensisijaisesti muiden elinkeinojen liian hitaasta laajentumisesta eikä maatalousväestön muuttohaluttomuudesta. Maatalousväestö ei itse ole syyllinen maatalouselinkeinon huonoon kannattavuuteen, vaan Suomen maatalouden vaikeudet ovat seurausta olosuhteista, sodanjälkeisestä maatalouspolitiikasta, ja ne ovat yhteydessä yleismaailmalliseen maatalousongelmaan.

Tällaisissa olosuhteissa on muun yhteiskunnan pidettävä huolta siitä, että maatalousväestön tulotason kehitys seuraa yleistä tulotason nousua. Tämä on vastaisen maatalouspolitiikan ehkä keskeisin kysymys. Samalla on maatalousväestölle turvattava täysi arvo elinkeinonharjoittajina. Tämän vuoksi maatalouden tulopolitiikkaa ei periaatteessa pidä hoitaa avustusten ja tuen muodossa, vaan ensisijaisesti hintapolitiikan avulla. Yksityiselle maatalouden harjoittajalle on annettava mahdollisuus työtään rationalisoimalla ja tuotantoaan lisäämällä saavuttaa työllään entistä parempi taloudellinen tulos samalla tavalla kuin muissakin elinkeinoissa. Julkisen vallan on tuettava näitä pyrkimyksiä tilakoon suurentamista edistävin toimenpitein sekä maataloudellisen koulutuksen ja neuvontatyön avulla. Maatalouden hintapolitiikkaa on hoidettava niin, että se yritteliäälle viljelijälle takaa tyydyttävän toimeentulon. Kaikki maatalouspolitiikka on hoidettava pitkän tähtäyksen suunnitteluun perustuen.

Maatalouden harjoittajien yrittämisen oikeutta tukeva politiikka on tällä hetkellä ristiriidassa maataloustuotannon vähentämispyrkimysten ja maatalouden liikaväestöongelmien kanssa. Nykytilanteessa on tämän vuoksi rajoitettava suurtuotannon mittasuhteissa tapahtuvaa maataloustuotantoa sellaisilla aloilla, joilla vallitsee ylituotantoa, eikä maataloustuotannon harjoittamista olisi sallittava muille kuin varsinaiselle maatalousväestölle.

Maatalouden hinta- ja tuotantopolitiikan avulla ei kuitenkaan voida koko nykyisen maatalousväestön ongelmaa ratkaista. Historiallisen kehityksen ja lyhytnäköisen asutuspolitiikan seurauksena on maassamme suuri joukko pieniä tiloja, jotka eivät missään olosuhteissa pysty antamaan riittävää toimeentuloa viljelijälleen. Näillä tiloilla asuvan väestön aseman hoitamiseen vaaditaan sosiaalipoliittisia ja työvoimapoliittisia keinoja. Lunastamalla tila valtiolle, peltoja paketoimalla ja maksamalla muuttopalkkioita on helpotettava siirtymistä muihin elinkeinoihin. Sellaisille viljelijöille, jotka haluavat jäädä pienille tiloille, on kuitenkin turvattava tähän mahdollisuus. Pinta-alalisien ja muiden pienviljelylle myönnettävien tuotantotukien sekä eläkejärjestelyiden avulla on näiden tilojen viljelijöille taattava tyydyttävä toimeentulo. Uusien, liian pienten tilojen muodostaminen on kuitenkin estettävä.

D Metsäpolitiikka

Metsätalouden ensisijainen ongelma 70-luvulla on siinä, että metsäteollisuuden puuraaka-aineen tarve on ylittämässä metsien luonnollisen lisäkasvun. Tämän seurauksena puunjalostusteollisuuden tuotannon kasvumahdollisuudet heikkenevät oleellisesti siitä, mitä ne olivat 50- ja 60-luvulla. Koska 70-luvun alussa vielä yli puolet viennistä oli puunjalostusteollisuuden tuotteita, puuntuoton riittämättömyys tulee vaikuttamaan viennin kasvumahdollisuuksia hidastavasti, 70-luvun metsäpolitiikan keskeisenä tavoitteena on sen vuoksi oltava metsien tuoton turvaaminen ja lisääminen. Samalla on kuitenkin otettava huomioon yksityisen metsänomistuksen turvaaminen ja edistäminen, niin ettei liian suuria metsänomistuksia pääse keskittymään enempää valtion kuin yhtiöiden ja säätiöidenkään käsiin. Entistä painokkaammin on otettava huomioon luonnonsuojelun näkökohdat ja metsien virkistyskäyttö.

Metsien tuoton lisäämisessä on avainkysymys metsänomistajien yleisen aktiviteetin herättäminen metsän hoitoon ja metsän parannukseen. Tämä voi tapahtua tehostetun valistustoiminnan, palkkioiden ja verohelpotusten avulla. Tämän lisäksi tarvitaan myös MERA-ohjelmien jatkamista varsinkin siellä, missä hakkuutulojen puute tai yksityistaloudellinen kannattamattomuus ovat yksityisin varoin suoritetun metsänparannuksen esteenä.

Metsänomistus on kulkeutumassa suuntaan, jossa metsäalueet pirstoutuvat lukuisien omistajien kesken. Tämä kehitys on suotuisaa sikäli, että sen puitteissa entistä useammat kansalaiset pääsevät metsänomistuksen piiriin, Samalla se kuitenkin haittaa metsäntuoton kehittämistä ja metsätalouden yleistä rationalisointia. Näiden haittojen poistamiseksi on kehitettävä metsänomistajien yhteistyötä, jonka eräs muoto ovat alueelliset, puuraaka-aineen tuottajien muodostamat eri muotoiset yhtymät. Tällaiset yksityisten metsänomistajien muodostamat yhteenliittymät on saatava verotuksellisesti erikoisasemaan siten, että ne vapautetaan leimaverosta ja tulovero määrätään esimerkiksi yhteismetsäverotuksen periaatteiden mukaan.

Metsäpolitiikan periaatteet on yksityiskohtaisesti määritelty Liberaalisen Kansanpuolueen metsäpoliittisessa ohjelmassa.

E Työvoimapolitiikka

Työvoimapolitiikan tehtävänä on turvata jokaiselle kansalaiselle mahdollisuus hänen kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan sekä riittävän toimeentulon antavaan työhön. Tämä on mahdotonta, ellei työvoimapolitiikka samalla mielekkäästi nivelly sekä yleiseen talouspolitiikkaan että koulutus-, asunto-, alue- ja sosiaaliturvapolitiikkaan. Näin toteutettuna voidaan työvoimapolitiikan avulla työvoiman kysyntä ja tarjonta sopeuttaa toisiinsa niin koulutuksellisesti kuin alueellisestikin. Samalla kun näin turvataan eräs kansalaisten keskeisistä perusoikeuksista, oikeus työhön, edistetään myös taloudellista kasvua.

Suhdanne- ja kausivaihtelut aiheuttavat maassamme ajoittain vakavaa työttömyyttä. Myös taloudellisesta kasvusta johtuvat tuotannon rakennemuutokset aiheuttavat työttömyyttä hitaasti kasvavissa ja taantuvissa kansantalouden osissa. Työvoimapolitiikan avulla on yksilön toimeentulomahdollisuudet turvattava siitä huolimatta, että kansantalouden alue- ja elinkeinorakenne muuttuu ja taloudellinen aktiviteetti vaihtelee.

Ilman riittävää ja säännöllistä informaatiota työvoimatilanteesta ei suunnitelmallisen työvoimapolitiikan hoitaminen ole mahdollista. Näin ollen työvoimatutkimusta ja tilastointia on kehitettävä. Samoin työvoimapolitiikan tehostumiseen vaikuttaa alue- ja elinkeinopoliittisen pitkän tähtäyksen suunnittelun kehittäminen.

Työvoimapolitiikassa on tähän asti liian yksipuolisesti keskitytty välittömään työllistämiseen ja käytetty tällöin työllisyyshäiriöiden torjuntakeinona tilapäisiä julkisia töitä, jolloin yksilön edut ovat usein jääneet toisarvoiseen asemaan, ja lisäksi monissa tapauksissa tällaiset investoinnit ovat vielä osoittautuneet heikkotuottoisiksi. Tästä syystä työllisyyshäiriöiden torjuntakeinoja on monipuolistettava. Työvoimaviranomaisten on yhdessä elinkeinoelämän edustajien kanssa kehitettävä joustavia torjuntakeinoja, jotka soveltuvat eri ammattiryhmien, elinkeinojen ja alueiden erityistarpeisiin.

Työllisyys ja työolot ovat yksilön kannalta paitsi toimeentulon, myös sosiaalisen osallistumisen, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen väline. Tämän vuoksi olisi ryhdyttävä työttömyyden ennalta ehkäisyyn ilman työttömyyskortistojen käyttöä ja siitä seuraavaa hätäaputyön luonnetta. Tarvittava ammatillinen täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutus on hoidettava siten, että se voidaan rinnastaa työssä olemiseen.

Tehokkaastakin työvoimapolitiikasta riippumatta on aina jokin määrä yksilöitä ilman työtä. Koska työttömyysturvajärjestelmä ei Suomessa vielä ole riittävä, on sitä kehitettävä siten, että kaikille työttömiksi joutuneille taataan toimeentulo työttömyyden aikana.

F Tulopolitiikka

Tulopolitiikan puitteissa suoritetaan osa niistä ratkaisuista, joiden mukaan määräytyy tulonjako kansalaisten ja kansalaisryhmien välillä. Muu osa tulonjaosta määräytyy erilaisten markkinavoimien ja kansalaisten keskeisten tulon- ja pääomansiirtojen avulla sekä julkisen vallan veropolitiikan ja sosiaalipolitiikan puitteissa. Tämän lisäksi monilla talouspoliittisilla toimenpiteillä on vaikutusta tulonjakoon ilman että se olisi tämän toimenpiteen varsinainen tarkoitus.

Tulopolitiikalla vaikutetaan ratkaisevasti taloudelliseen kehitykseen lyhyellä tähtäyksellä. Tulojen korotusten kokonaismäärä vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan tasapainoon sekä hinta- ja kustannustasoon. Tulojen jakautuma taas vaikuttaa työvoiman siirtymisiin. Erityistä merkitystä on tulojen jakautumisella yritysten ja muun yhteiskunnan kesken. Jos kustannukset nousevat niin paljon, että yritysten kannattavuus heikkenee liiaksi, tämä jarruttaa tuotannon kasvua ja taloudellista kehitystä. Vastaavasti taas liian suuret voitot saattavat johtaa suhdanteiden ylikuumenemiseen ja sen mukana ulkomaisen vaihtotaseen vajaukseen ja hintojen nousuun.

Esimerkkinä tulopolitiikasta voidaan pitää maassamme vv. 1968-1970 tehtyjä kokonaisratkaisuja, joiden puitteissa määriteltiin palkkojen korotusten suuruus ohjeeksi alakohtaisille ratkaisuille, sovittiin muiden työehtojen yleisperiaatteista ja valtio puolestaan suoritti sen vallassa olevat, tarkoituksenmukaisiksi havaitut toimenpiteet. Tulopolitiikkaa ei ole rajoitettava työehtosopimusten piiriin, vaan sen puitteissa on määriteltävä myös pääomatulojen ja yrittäjätulojen kehityslinjat.

Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan tätä kokonaisvaltaista sopimusmenettelyä on jatkettava. Sen tiedollista pohjaa on jatkuvasti kehitettävä ja erityisesti on tutkittava menetelmiä, joiden avulla voidaan vaikuttaa yrittäjätuloihin ja pääomatuloihin. Hintojen, vuokrien ja korkojen säännöstely, jolla tähän saakka on pyritty vaikuttamaan näiden tulojen muodostumiseen, tulee kysymykseen vain suhteellisen lyhyinä ajanjaksoina. Pitkään jatkuessaan säännöstely aiheuttaa haittoja, joiden merkitys saattaa ylittää sen hyödyn, johon säännöstelyllä pyritään.

Tulopolitiikassa on Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan noudatettava seuraavia periaatteita;

1. Palkankorotusten yleislinjan on pysyttävä kansantalouden tuottavuuden kasvun puitteissa. Tämän lisäksi on kuitenkin sallittava palkkojen liukumista ja palkkakuoppien poistoa.
2. Palkkojen korotusten on säännösteltyjen hintojen osalta annettava johtaa hintojen nousuihin sellaisilla aloilla, joilla tuottavuus ei kasva tai se kasvaa palkkojen nousua hitaammin, mikäli yritysten kannattavuus sitä vaatii. Maatalouden hintoja on korotettava niin, että se kustannustason ja tuottavuuden nousut huomioon ottaen lisää maatalousväestön tuloja samassa suhteessa tulotason keskimääräisen nousun kanssa.
3. Tuottavuuden kasvun mukainen rahamääräinen palkankorotus merkitsee jälkeenjäämistä sellaisissa olosuhteissa, joissa hintataso nousee. Julkisen vallan toimenpitein on vaikutettava siihen, että mikään kansalaisryhmä ei jää kohtuuttomasti jälkeen tulonjakotaistelussa. Eräs keino tässä on minimipalkkalain laajentaminen minimiansiolaiksi tai minimitoimeentulolaiksi.
4. Suurten ja pienten tulojen välistä erotusta on kavennettava, mutta palkkaerojen merkitystä työvoiman kysynnän ja tarjonnan ohjaajana on käytettävä hyväksi.

G Ulkomaankauppapolitiikka

1 Taloudellinen yhdentyminen

Tärkeimmät ulkomaankauppapolitiikkaa koskevat kysymykset liittyvät 70-luvulla kansainväliseen taloudelliseen yhdentymiseen. Tämän yhdentymisen puitteissa pyritään kansainvälisen kaupan sekä pääoman ja työvoiman siirtymisen tieltä poistamaan niitä tähän saakka haitanneita esteitä. Taloudellisella yhdentymisellä pyritään siihen, että jokainen maa voisi erikoistua sellaiseen tuotantoon, johon sillä on parhaat edellytykset. Yhdentymisen puitteissa jokaisessa maassa tehokkain osa tuotannosta pääsee voimakkaasti laajenemaan, kun taas tuottavuudeltaan heikko tuotanto karsiutuu pois ja sen palveluksessa oleva työvoima siirtyy laajenevan tuotannon käyttöön. Yhdentymisen avulla voidaan tehostaa tutkimustyötä suurten yhteisten tutkimusprojektien puitteissa ja saada entistä enemmän teknistä apua ja tietoa ulkomailta. Myös rahoituksen järjestely tulee helpommaksi. Kaikkien edellä mainittujen seikkojen tuloksena voidaan taloudellisen kasvun odottaa muodostuvan jonkin verran suuremmaksi kuin muuten.

Suomen osalta taloudellinen yhdentyminen on jo viety varsin pitkälle Euroopan vapaakauppaliiton, EFTAn, puitteissa, 70-luvulla joudutaan kuitenkin luultavasti uuden tilanteen eteen, koska on mahdollista, että Englanti ja eräät muut EFTAn jäsenmaat liittyvät Euroopan talousyhteisöön eli EEChen. Tällöin jäisi EFTA lähes merkityksettömäksi. Tämän vuoksi Suomi kaikkien muiden EFTA-maiden tavoin on aloittanut neuvottelut kaupallisista järjestelyistä EECn kanssa siinä tapauksessa, että EFTA hajoaa.

On luultavaa, että muodossa tai toisessa tapahtuva taloudellinen yhteistyö EECn kanssa jossakin määrin voisi nopeuttaa taloudellista kasvua maassamme. Samoin on luultavaa, että Suomen jäädessä yksinään EECn tullimuurin ulkopuolelle olisi seurauksena taloudellisen kasvun hidastuminen nykyisestään.

Nämä seikat eivät kuitenkaan merkitse sitä, että yhdentymiseen EECn kanssa olisi pyrittävä kaikin keinoin. Yhdentymiskysymystä käsiteltäessä on otettava huomioon ainakin seuraavat seikat:

1. EEC on poliittinen yhteenliittymä. Sen puitteissa ylikansallisille elimille pyritään siirtämään kansallisille päätöksentekijöille kuuluvaa valtaa ja pitkälle yhdenmukaistamaan paitsi talouspolitiikkaa, myös muita yhteiskuntapolitiikan aloja. EEC on poliittinen myös sikäli, että se on lähellä Atlantin liittoa, joka on suunnattu sosialistisia valtioita vastaan. Suomen täysjäsenyys EECssä merkitsisi siten kansallisen itsemääräämisoikeuden vähenemistä ja olisi ristiriidassa Suomen puolueettomuuden kanssa.
2. Yhdentyminen ei ole välttämätöntä. Taloudellinen kasvu maassamme voi jatkua, vaikka Suomi jäisi ulkopuolelle. Ei ole luotettavia laskelmia siitä, kuinka paljon EEChen liittyminen voisi lisätä kasvua ja kuinka paljon ulkopuolelle jääminen sitä hidastaisi, mutta tämä vaikutus ei liene kovin suuri. Toisaalta voidaan todeta, että talouspolitiikan hoitaminen tulisi helpommaksi, jos kansainvälisiä sitoumuksia olisi vähemmän. Siten esimerkiksi työllisyysvaikeuksia ei tarvitsisi pelätä siinä tapauksessa, että jäisimme ulkopuolelle.
3. Sellaiselle puoliteollistuneelle maalle kuin Suomelle sisältyy taloudelliseen yhdentymiseen eräitä riskejä ja haittoja, joita teollistuneella valtiolla ei ole:

• Koska pitkälle teollistuneissa, rikkaissa valtioissa on kehitysalueita, joiden väestön tulotaso on varsin alhainen, on mahdollista, että tällaisia kehitysalueita muodostuu myös taloudellisen yhdentymisen puitteissa. Sen sijaan, että kansainvälinen pääoma tarjoaisi työtilaisuuksia Suomessa, on mahdollista, että työtilaisuudet luodaan teollistuneisiin maihin ja työvoima siirretään sinne sellaisilta alhaisen tulotason alueilta kuin Suomi. Kokemukset Ruotsin suhteen viittaavat tähän. Ruotsalainen pääoma työllistää moninkertaisesti enemmän suomalaisia Ruotsissa kuin Suomessa.
• Taloudellinen yhdentyminen aiheuttaa yhteiskunnassa muutosprosessin. Kun Suomessa on vielä kesken muutos maatalousmaasta teollisuusmaaksi, lisää yhdentyminen entisestään muutosprosessista aiheutuvia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten asuntopulaa sekä muuttavan väestön juurettomuuden ja kodittomuuden tunnetta.
• Taloudellinen yhdentyminen suosii suuria tuotantoyksiköitä, mikä lisää taloudellisen vallan keskittymistä. Lisäksi siihen liittyvä pääomien vapaa liikkuminen siirtää osan taloudellista valtaa ulkomaille.
• On mahdollista, että taloudellinen yhdentyminen ainakin alkuvaiheissa pahentaisi maamme muutenkin vaikeata maksutaseongelmaa, sillä ainakin alkuvaiheessa tullien ja muiden kaupan esteiden poistaminen saattaa lisätä Suomen tuontia enemmän kuin vientiä.

Edellä olevat varaukset eivät vielä merkitse sitä, etteikö taloudellista yhdentymistä pitäisi jatkaa. On luultavaa, että sopivin muodoin siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan

• jäsenyys EECssä ei tule kysymykseen,
• neuvotteluja ja tutkimuksia kaupan esteiden vähentämiseksi Suomen viennin tieltä on jatkettava ja pyrittävä löytämään sellaisia taloudellisen yhteistyön muotoja, jotka eivät ole ristiriidassa maamme kansallisen itsemääräämisoikeuden ja puolueettomuuden kanssa, ja
• Suomen on kauppapolitiikassaan pyrittävä edistämään kehitystä kohti monenkeskeistä YKn puitteissa tapahtuvaa kaupan rajoitusten poistamista, mikä edellyttää nykyisten talousliittojen asteittaista purkamista ja sellaisen järjestelmän luomista, jossa nykyisen kaltaisen yhdentymisen haittoja on vähennetty.
• Suomen on vaadittava ympäristön suojelemista ja tuloerojen kaventamista kansainvälisten talousjärjestöjen keskeisiksi tavoitteiksi.

2 Maksutase

Koko 70-luvun ajan tulee maksutase muodostamaan talouspoliittisen ongelman ja erään pahimman tuotannon kasvua rajoittavan tekijän. Tuotannon kasvun noustessa täystyöllisyyden tasolle kasvaa tuonti niin voimakkaasti, että sitä ei pystytä viennillä ja kohtuullisella ulkomaisella luotonotolla maksamaan. Tämä ongelma on otettava huomioon kaikessa talouspolitiikassa siten kuin tämän ohjelman muissa osissa on esitetty. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että 70-lu-vun aikana voidaan sallia suhteellisen suuria vaihtotaseen vajauksia, mikäli tarpeelliset peruskorjaukset tuotantorakenteessa saadaan aikaan. Tuotannon rakennemuutoksen kiihdyttämiseksi olisi myös maltillisella tulopolitiikalla pidettävä kustannusten nousu niin hitaana, että kansainvälinen kilpailukyky säilyy ja paranee.

Julkisen vallan on omissa hankinnoissaan suosittava kotimaisia tuotteita sellaisilla aloilla, joilla on käyttämätöntä tuotantokapasiteettia tai jos siten voidaan edistää tuotannon kehitystä ja rakennemuutosta. Niin kauan kuin kansantaloutemme taipumus suuriin vajauksiin ulkomaankaupassa jatkuu, on kaikin sallituin toimenpitein edistettävä kotimaisten tuotteiden menekkiä kilpailussa tuontitavaroiden kanssa,

3 Kauppa sosialististen maiden kanssa

Suomen idänkauppa poikkeaa muusta ulkomaankaupasta sikäli, että se tapahtuu bilateraalisella pohjalla. Olennaista tämäntapaiselle kaupalle on monivuotisten, kahdenkeskeisten runkosopimusten ja yksivuotisten kauppasopimusten solmiminen. Näissä kauppavaihto eritellään määrällisin kiintiöin. Maksut tapahtuvat kaksipuolisten clearing-sopimusten perusteella, jolloin tavoitteeksi on asetettu kaupan tasapaino. Tämän vuoksi pyrkimystä kotimaisen tuotannon suosimiseen ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa sosialististen maiden tuotteiden kustannuksella. Tuonti näistä maista johtaa vastaavan suuruiseen vientiin, joka korvaa paitsi valuuttamenon, myös sen työllisyyden vähennyksen, jonka hankinta ulkomailta aiheuttaa.

Idänkaupan myönteisiin puoliin on luettava myös se seikka, että useampivuotiset sopimukset mahdollistavat tuotannon pitkäjänteisen suunnittelun ja luovat pohjan pitemmille tuotesarjoille. Tästä johtuen kilpailuedellytykset paranevat muillakin markkina-alueilla. Haitalliset suhdannevaihtelut, jotka ovat aika ajoin heikentäneet päävientituotteittemme markkinointimahdollisuuksia, eivät kuulu idänkaupan luonteeseen.

Idänkaupan laajentumista on hidastanut se, että sosialististen maiden kulutustavaroilla ei ole ollut riittävästi menekkiä Suomessa. Tuotekehittelyn tehostuminen, toimitusten nopeutuminen ja suomalaisten asenteiden muuttuminen ovat kuitenkin vähitellen muuttamassa varsin raaka-ainevaltaista tuontia monipuolisemmaksi. Tähän kehitykseen vilkastuneella rajakaupalla on ollut myönteinen vaikutus.

Sosialististen maiden kanssa käytävän kaupan ja taloudellisen yhteistyön laajentumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta maamme ei menettäisi kilpailijoilleen niitä asemia, jotka vuosikymmenien ponnistuksilla on onnistuttu luomaan. Mikäli kaupan yleiseurooppalainen vapautuminen ei edisty toivotulla tavalla, on idänkaupan merkitys taloudelliselle kasvullemme sitäkin tärkeämpää.

H Rahoituspolitiikka

Rahoituspolitiikan avulla on huolehdittava siitä, että

• säästäminen ja ulkomaisten pääomien saanti ovat riittävät tarkoituksenmukaisen investointimäärän rahoittamiseen;
• pääomat suuntautuvat sellaisille aloille, joilla ne parhaiten palvelevat koko kansan hyvinvointia, taloudellista kasvua ja rakennemuutosta;
• suhdanteiden tasoittamiseksi luotonsaanti kiristyy nousukausien aikana ja kevenee hitaan taloudellisen kasvun ja lisääntyvän työttömyyden aikoina.

Rahoituspolitiikasta ovat ensisijaisesti vastuussa Suomen Pankki ja valtio. Niiden toimenpiteistä suureksi osaksi riippuu rahan arvon vakavuus, joka on tarkoituksenmukaisen pääomanmuodostuksen tärkeimpiä edellytyksiä. Lisäksi ne pystyvät oleellisesti vaikuttamaan siihen, miten kertyvät pääomat tulevat käytetyiksi. Suomen rahoitusmarkkinoiden erikoisluonteen takia pankeilla ja muilla luotonantajilla on erityisen paljon valtaa pääomansijoituksista määrättäessä. Tämä johtuu osittain rahoitusmarkkinoittemme pankkivaltaisuudesta ja osittain siitä, että maassamme on jatkuvasti vallinnut pääomapula luottojen kysynnän ollessa oleellisesti suurempi kuin niiden tarjonta. Tällaisissa olosuhteissa eivät luottojen kysyntää ja niiden myöntämistä säätele normaalit markkinavoimat, vaan luotonantajat muuttuvat eräänlaisiksi säännöstelyviranomaisiksi, joiden on tehtävä valinta useiden luotonmyöntämisen ehdot täyttävien vaihtoehtojen välillä.

70-luvulla keskeinen rahoituspoliittinen ongelma on rahoituksen suuntaaminen. Pääomien käyttö on maassamme ollut varsin tehotonta. Markkinamekanismi toimii pääomien suuntauksessa epätyydyttävästi ja päätöksentekijöiden motiivit ovat jossakin määrin ristiriidassa 70-luvun talouspolitiikan tavoitteiden kanssa. Valtion luotonanto ja . sen oma sijoituspolitiikka on ollut ja on yhä hajanaista. Maa- ja vesirakennusinvestointien osuus on suhteettoman suuri, mikä johtuu osittain siitä, että töiden avulla on pyritty torjumaan työttömyyttä. Pankit ja muut luotonantajat pitävät taas luotonantoa yhtenä tärkeimpänä keskinäisen kilpailun välineenä, ja sen vuoksi asiakashankinnan näkökohdat painavat luottoja myönnettäessä varsin oleellisesti. Tämä vaikuttaa luotonannon suuntaukseen johtaen ääritapauksissa lyhytaikaisten kulutusluottojen suosimiseen pitkäaikaisten investointiluottojen kustannuksella.

Rahoituspolitiikan painopisteet 70-luvulla:

1. Ulkomaille tapahtuvan markkinoinnin pääomatarpeen tyydyttäminen, samoin kotimaahan tapahtuvan markkinoinnin siinä tapauksessa, että markkinoitava tuotanto kilpailee tuontitavaroiden kanssa. Tämä edellyttää vientiluotto- ja toimitusluottojärjestelmien jatkuvaa kehittämistä.
2. Vientiteollisuuden ja tuonnin kanssa kilpailevan kotimarkkinateollisuuden tuotannon pääomatarpeen tyydyttäminen,
3. Asuntotuotannon pääomatarpeen tyydyttäminen.
4. Kehitysalueiden tuotannon pääomatarpeen tyydyttäminen.

Näiden tavoitteiden toteuttaminen edellyttää rahoituspolitiikan yksityiskohtien huolellista selvittämistä ja sen jälkeen sopimusta luottopolitiikan suuntaviivoista Suomen Pankin, valtion ja luottolaitosten kesken. Edellytyksenä on myös valtion oman sijoitus- ja luottopolitiikan uudelleen suuntaaminen ja veropolitiikan muuttaminen pääomien liikkuvuutta lisäävään suuntaan.

Suhdanteita tasoittavassa rahapolitiikassa Suomessa ei tähän saakka ole täysin onnistuttu. Huolimatta Suomen Pankin asettamista rajoituksista pääsi pankkien luotonanto esimerkiksi vuosina 1964 ja 1970 kasvamaan niin voimakkaasti, että rahoitus osaltaan myötävaikutti suhdanteiden ylikuumenemiseen ja ulkomaisen vaihtotaseen vajauksen syntymiseen. Osatekijänä tähän oli runsas lyhytaikaisen luoton ottaminen ulkomailta. Rahapolitiikan teho on tuntunut vasta laskusuhdanteen jo alettua, jolloin kireiden luottomarkkinoiden seurauksena myös työllisyys on heikentynyt.

Jotta voitaisiin parantaa mahdollisuuksia suhdanteiden tasoittamiseen rahoituspolitiikan avulla, on nousukauden aikana riittävän varhaisessa vaiheessa ryhdyttävä voimakkaasti rajoittamaan luotonottoa ulkomailta ja käytettävä tähänastista voimakkaampia keinoja rahalaitosten luotonannon hillitsemiseksi. Tämä edellyttää Suomen Pankin rahapoliittisten valmiuksien lisäämistä ja uusien, entistä tehokkaampien menettelytapojen kehittämistä.

I Julkinen talous ja verotus

1 Julkinen talous kansantaloudessa

Suurin osa talous- ja yhteiskuntapoliittisista toimenpiteistä edellyttää valtion tai kuntien rahoitusta. Tämän vuoksi julkisen vallan taloudellinen kantokyky muodostaa erään rajoittavan ehdon tarpeellisiksi katsottujen toimenpiteiden laajuudelle ja ajoitukselle. Julkista taloutta on tarkasteltava kokonaisuutena, johon valtion ja kuntien lisäksi kuuluvat myös valtion budjetin ulkopuoliset rahastot sekä kuntainliitot. Talouspolitiikan kannalta on näistä tärkein valtion budjettitalous. Julkista taloutta on tarkasteltava kokonaisuutena myös sikäli, että siinä on samanaikaisesti otettava huomioon sekä menot että tulot. Menojen lisäyksen kansalaisille tuottamaa hyötyä on punnittava sitä tosiseikkaa vastaan, että menojen lisäämisen edellytyksenä on tavallisesti vastaavan suuruinen verojen lisäys.

Tapa, jolla julkista taloutta, ennen kaikkea valtiontaloutta, hoidetaan, vaikuttaa kaikkien muiden tavoitteiden ohella myös kansantalouden suhdannekehitykseen. Säätelemällä valtion tulojen ja menojen määriä ja toimenpiteiden ajoitusta voidaan nousukauden aikana vaikuttaa inflatorista kehitystä ja ulkomaankaupan vajauksen kasvua jarruttavasti ja laskukauden aikana taas voidaan näin parantaa työllisyyttä ja pitää yllä tuotannon kasvua.

Julkisen talouden kulutuksen ja investointien määrä oli v. 1970 noin 20% bruttokansantuotteesta. Tämä luku kuvaa suurin piirtein sitä, kuinka suuri osuus kansantaloutemme kokonaistuotannosta on välittömästi julkisen sektorin määrättävissä. Tämän lisäksi julkinen valta suorittaa tulonsiirtoja yksityiselle sektorille ja määrää siten välillisesti sen tulojen ja tuotantovoimien käytöstä. Yhteensä oli kulutus-, investointi- ja tulonsiirtomenojen osuus v. 1970 30% bruttokansantuotteesta. Julkinen talous on siten erittäin huomattava osa koko kansantalouttamme, ja sen vuoksi on jo sinänsä erittäin tärkeätä, kuinka julkista taloutta hoidetaan, kuinka tehokkaaksi sen työ on organisoitu ja kuinka julkista taloutta koskevat päätökset valmistellaan ja ratkaistaan. Julkinen talous on kaikkien kansalaisten yhteinen asia. Sen vuoksi siitä on oltava saatavilla riittävän yksityiskohtaisia ja myös yleiskatsauksellisia tietoja selkeässä ja yksinkertaisessa muodossa.

Näiden seikkojen vuoksi Liberaalinen Kansapuolue edellyttää, että

• valtiontalouden käyttöä suhdannepolitiikan välineenä tehostetaan ja suhdannepolitiikan periaatteista päätetään lailla, joka sitoo eduskuntaa, hallitusta ja viranomaisia;
• julkisen talouden laskentatoimen Kehittelyä jatketaan tehokkaasti ja tämän kehittelyn piiriin liitetään myös kunnat tähänastista enemmän;
• julkista taloutta koskevaa tiedotustoimintaa kehitetään voimakkaasti. Tähän saakka käytettävissä olevat viralliset budjettiasiakirjat ovat tavalliselle kansalaiselle ja usein luottamushenkilöillekin liian vaikeaselkoisia. Tiedotustoimintaan on uhrattava varoja siitä riippumatta, että siitä kiinnostuneiden lukumäärä olisi aluksi pieni;
• julkisen talouden organisaation kehittämistä tehostetaan kaikilla aloilla kiinnittäen erityistä huomiota suunnitteluun ja tiedonvälitykseen.

2 Valtion ja kuntien tehtävänjako

Valtion kassakriisin vuosina 60-luvulla varsin monia aikaisemmin valtiolle kuuluneita tehtäviä siirrettiin kunnille. Tähän on vaikuttanut osaltaan myös se seikka, että vuosien 1968-71 vakauttamisen eräänä ehtona oli, että valtion veroja ei saanut korottaa. Tämä politiikka on näkynyt paineena kuntien veroäyriä kohtaan ja äyrin hinnan korotuksina yhä useammissa kunnissa.

Tällainen kehitys on ollut kansalaisten tasa-arvoisuutta heikentävää. Tämä johtuu osittain siitä, että kunnallisvero on maassamme suhteellinen siten, että kaikki tulonsaajat maksavat sitä saman prosenttimäärän mukaan tuloistaan. Valtion verotuksen osalta ainakin pyritään siihen, että se rasittaisi suurituloisia enemmän kuin pienituloisia.

Viime vuosikymmenten taloudellinen kehitys on yleisestikin aiheuttanut sen, että kansalaisten asuinpaikkaan perustuva eriarvoisuus on lisääntynyt. Väestön sisäinen muuttoliike on vähentänyt syrjäseutujen kuntien asukaslukua, erityisesti työkykyisessä iässä olevien määrää. Näiden kuntien verotuspohja on siten kaventunut samanaikaisesti kuin kunnalle asetetut velvoitukset ovat kasvaneet ja kunnalle kustannuksia aiheuttavan väestön osuus suhteellisesti lisääntynyt. Tämän kehityksen seurauksena köyhien kuntien vähävaraiset asukkaat saavat maksaa kunnalleen veroa suhteellisesti suuremman osan tuloistaan kuin maan muu väestö, vaikka kunnan tarjoama palvelutaso jää maan keskitasoa huomattavasti heikommaksi.

Kunnallistalous on tärkeä osa suomalaista demokratiaa. Päätäntävallan edellytyksenä on kuitenkin ollut myös vastuun kantaminen. Tämä vastuu on toteutunut lähinnä siten, että harkitsematon menojen lisäys on johtanut kuntalaisten oman verorasituksen lisääntymiseen. Näin on onnistuttu turvaamaan yhteisten varojen tarkoituksemukainen käyttö.

Tämän periaatteen noudattamisessa on kuitenkin olosuhteiden muuttuessa aiheutettu epäkohtia, jotka on pikaisesti korjattava. Monet kunnat ovat joutuneet vaikeuksiin epäedullisien olosuhteiden eivätkä suinkaan oman harkitsemattomuutensa vuoksi.

Liberaalinen Kansanpuolue edellyttää, että valtiovalta ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin kunnallisen palvelutason saamiseksi samalle tasolle koko maassa. Tämä tasoittaminen on suoritettava siten, että kuntien itsehallintoa ei heikennetä, ja niin, että kunnan oma intressi menojen kurissa pitämiseen säilytetään.

3 Verotus

Verotus on se hinta, jonka kansalaiset joutuvat maksamaan valtion ja kuntien suorittamista palveluksista ja tulonsiirroista. Verotuksella on kuitenkin myös itsenäistä merkitystä, ja sitä voidaan käyttää muuhunkin kuin tulojen hankkimiseen julkisen talouden käyttöön. Verotusta on tarkasteltava ainakin seuraavilta näkökannoilta:

1. Verotus kaventaa kansalaisten oikeutta päättää itse omista tuloistaan. Mitä suurempi osa kansantulosta menee verotukseen, sitä suurempi osa varojen käyttöä koskevista päätöksistä tehdään keskitetysti. Keskitetty päätöksenteko ei kuitenkaan loukkaa kansalaisten vapauksia ja oikeuksia siinä tapauksessa, että se tapahtuu oikeudenmukaisesti ja demokraattisin muodoin ja siten, että kansalaiset voivat niin halutessaan valvoa varojen käyttöä. Demokraattisessa yhteiskunnassa verotuksen taso määräytyy harkittaessa toisaalta julkisen sektorin menojen lisäämisen aiheuttamaa kansalaisten hyvinvoinnin lisäystä ja toisaalta taas verojen lisäyksestä aiheutuvaa hyvinvoinnin vähenemistä. Vastaavasti on siinä tapauksessa, että verojen osuutta kansantulosta halutaan vähentää, verrattava siitä aiheutuvaa hyvinvoinnin lisäystä julkisen vallan menojen supistuksen aiheuttamaan hyvinvoinnin vähenemiseen.
2. Verotus on keino vaikuttaa kansalaisten väliseen tulonjakoon. Esimerkiksi progressiivisella tuloverolla pyritään suurituloisten käytettävissä olevaa tuloa supistamaan lähemmäksi kansalaisten keskimääräistä tulotasoa ja vastaavasti taas pienituloisimmat jätetään verottamatta tai heitä verotetaan lievästi.
3. Verotuksen avulla voidaan vaikuttaa tulojen käyttöön ja tuotannon suuntaukseen. Verottamalla epäsuotavaa tai vähäarvoista tuotantoa ja tulojen käyttöä voidaan näiden suhteellista osuutta kansantaloudessa vähentää ja tehdä tilaa tärkeämmälle tuotannolle. Esimerkkeinä tällaisesta verotuksesta on alkoholijuomien ja tupakan verotus.
4. Verotukseen sisältyy paitsi yleisiä tulonjakoon liittyviä oikeudenmukaisuusnäkökohtia, myös lukuisia yksilötasolla olevia oikeudenmukaisuus- ja oikeusturvakysymyksiä. Lisäksi verotukseen liittyy lukuisia tarkoituksenmukaisuus- ja tehokkuusnäkökohtia. Verotuksen on oltava yksinkertaista ja sen koontikustannusten on oltava mahdollisimman pienet.

Liberaalisen Kansanpuolueen käsityksen mukaan ylimalkaiset pyrkimykset verotuksen vähentämiseen sinänsä ovat hyödyttömiä ja johtavat harhaan kansalaisten mielipiteitä. Huomio on ensisijaisesti kiinnitettävä julkisen sektorin varojen käytön tehokkuuteen ja saatava sitä tietä aikaan säästöjä sekä toisaalta kiinnitettävä huomiota verotuksen oikeudenmukaisuus- ja tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin. Tässä suhteessa on 70-luvun aikana kiinnitettävä huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:

1. Valtion tuloverotuksessa on verotettavan tulon alarajaa korotettava siten, että se vastaa minimipalkkaa. Samalla on progressiota loivennettava pienimpien verotettavaksi jäävien tulojen osalta.
2. Yksityisten henkilöiden verotus on kokonaan uudistettava kiinnittäen erityistä huomiota omaisuustulojen verotukseen, jossa nyt esiintyy toisaalta ilmeistä kohtuuttomuutta ja toisaalta taas aukkoja. Verotuksen on muodostuttava yksinkertaisemmaksi, mutta siinä on sallittava varsin pitkälle menevä harkinta veron alentamiseksi sellaisissa tapauksissa, joissa asianomaisen veronmaksajan maksukyky on oleellisesti heikentynyt,
3. Kunnallisverorasitusta on alennettava niissä kunnissa, joissa veroäyrin hinta on korkea ja palvelutaso alhainen. Alentaminen tapahtuu tulonsiirtona valtiolta.
4. Liikevaihtovero on muutettava kansainvälisen mallin mukaisesti arvonlisäveroksi sellaisessa vaiheessa, jolloin tuotantomme kansainvälinen kilpailukyky sitä vaatii ja se voidaan suorittaa aiheuttamatta haittaa tulopolitiikalle.
5. Yritysten verotuksessa on pyrittävä löytämään menetelmiä, joiden avulla saataisiin pääomat liikkumaan entistä paremmin yrityksestä toiseen.