LIBERAALINEN KANSANPUOLUE

viestintäpolitiikka

Sisältö

1. YKSILÖ JA VIESTINTÄ

2. JULKISHALLINNON VIESTINTÄ

3. JOUKKOVIESTINTÄ
3.1. Sanomalehdistö
3.2. Aikakaus- ja mielipidelehdistö
3.3. Paikallislehdistö
3.4. Lehdistötuki
3.5. Muut viestimet

4. TOIMITTAJAN ASEMA, VASTUU JA KOULUTUS
4.1. Toimittajan asema
4.2. Toimittajan vastuu
4.3. Toimittajakoulutus

5. YLEISRADIOVIESTINTÄ
5.1. Ohjelmapolitiikka
5.2. Yleisradion talous ja mainonta
5.3. Paikallis- ja aluelähetystoiminta

6. UUTISTOIMISTOT

7. UUSI VIESTINTÄTEKNIIKKA

- Hyväksytty Liberaalisen Kansanpuolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa 12.6.1977 Seinäjoella -

1. YKSILÖ JA VIESTINTÄ

Sananvapaus muodostaa liberaalin yhteiskunnan keskeisen perustan. Perinteisen pohjoismaisen sananvapauden ja kansanvallan toteutuminen edellyttää, että viestinnän välittämien tietojen valitseminen ja vastaanottaminen tapahtuu yksilön itsensä vapaasta tahdosta. Yhteiskunnan on toimenpiteillään taattava mahdollisimman monipuolinen ja laaja viestintäpalvelujen tarjonta. Liberaali viestintäjärjestelmä tarjoaa viestinnän harjoittajille mahdollisimman suuren vapauden, mutta edellyttää heiltä suurta eettistä vastuuta.

Suomen hallitusmuodon 10 §:ssä säädetään: "Suomen kansalaisilla on sananvapaus ja oikeus kirjoituksen ja kuvallisen esityksen painosta julkaisemiseen kenenkään niitä estämättä..." Perustuslain mukaisen sananvapauden tärkein tehtävä on turvata jokaiselle kansalaiselle kansanvaltaan olennaisena osana kuuluva arvostelun vapaus ja mahdollisuus vapaaseen mielipiteen vaihtoon.

Liberaalinen Kansanpuolue edellyttää, että nämä kansalaisille taatut perusoikeudet toteutetaan. Viestintätekniikan kehittämistä on käytettävä tehokkaasti yksityisten kansalaisten sekä kansalaisryhmien viestintätarpeiden tyydyttämiseksi. Samalla on nykyistä tehokkaammin turvattava yksilölle perustuslaeissa säädetty yksityisyyden suoja ja sen loukkaamattomuus.

Liberaalinen Kansanpuolue edellyttää, että vuodelta 1919 oleva Painovapauslaki uudistetaan ajan ja teknisen kehityksen edellyttämällä tavalla. Erityistä huomiota on tällöin kiinnitettävä sananvapautta uhkaavaan taloudellisen ja poliittisen vallan keskityksen torjumiseen sekä joukkotiedotusvälineiden harvoihin käsiin keskittymisen ehkäisemiseen. Niin ikään on selvitettävä sekä toimittajan että julkaisijan väliset vastuukysymykset sekä henkisen tuotteen luojan tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset.

2. JULKISHALLINNON VIESTINTÄ

Julkisen hallinnon kehitykselle on ollut tyypillistä hallintokoneiston paisuminen, kansalaisia koskevien säännösten ja normien monimutkaistumienen sekä byrokratian lisääntyminen. Tästä syystä kansalaisten on entistä vaikeampi saada tietää itseään koskevista asioista sekä vaikuttaa niihin.

Kansanvallan toteutuminen edellyttää kuitenkin, että kaikki kansalaiset voivat perustaa yhteiskunnallisen osallistumisensa riittäviin ja oikeisiin tietoihin. Tämän vuoksi valtiovallan, kuntien ja muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen harjoittamaa tiedotustoimintaa on nykyisestään voimakkaasti parannettava.

Kansalaisten on voitava ilman erityistä vaivannäköä, ilman erityistietoja ja -taitoja saada tietoja itseään koskevista suunnitelmista ja hankkeista. Heillä on oltava mahdollisuus myös vaikuttaa niihin nykyistä suuremmassa määrin. Kunnallisessa tiedottamisessa on kunnallislain 37 §:n määräyksiä täsmennettävä esimerkiksi asetusteitse.

Tämän oikeuden turvaamiseksi myös käytännössä on viranomaisten tiedottamisvelvollisuutta huomattavasti laajennettava. Tavoitteena on turvata kansalaisille mahdollisuus saada kaikista viranomaisten suunnitelmista riittävät tiedot niin varhaisessa vaiheessa, että he voivat vaikuttaa päätöksentekijöihin ennen asioiden lopullista ratkaisua.

Viranomaisten viestinnässä käyttämä kieli on yleensä sellaista ammattikieltä, jota kansalaiset eivät ymmärrä. Kaiken viestinnän, mutta erityisesti julkishallinnon viestinnän, tulisi olla helposti ymmärrettävissä ja vastaanotettavissa. Viestinnän nykyinen vaikeakielisyys aiheuttaa turhia väärinkäsityksiä, taloudellisia vahinkoja ja tietämättömyyttä.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi on myös julkisuuslainsäädäntöä laajennettava siten, että julkishallinnon suunnitelmat voidaan julkistaa hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa. Tämä edellyttää viranomaisten salassapito-oikeuden kaventamista, mutta ei salassapitovelvollisuuden poistamista. Laki yleisten asiakirjojen julkisuudesta on kiireellisesti uudistettava vastaamaan tiedotusmyönteisesti kehittynyttä muuta lainsäädäntöä. Tällöin johtavana periaatteena tulee olla tiedottamisen avoimmuuden kehittäminen.

Käytännön tiedotustoiminnan toteuttaminen julkishallinnossa vaatii myös sitä, että hallinnon eri tasoilla olevat viranomaiset velvoitetaan jo nykyisenkin julkisuuslainsäädännön vallitessa aktiivisesti tiedottamaan toiminnastaan ja erityisesti kansalaisia välittömästi koskevista suunnitelmista.

Suunniteltaessa julkishallinnon viestintätoimintaa on huolehdittava myös siitä, että riittävä palaute kansalaisilta päätöksentekijöille mahdollistetaan. Tämä edellyttää julkishallinnossa lehdistöseurannan järjestämistä sekä suorien informaatiokanavien avaamista päättäjien suuntaan.

Länsimaisen lehdistökäsityksen mukaan joukkoviestimillä on erityinen valvontatehtävänsä, joka suuntautuu viranomaisten sekä poliittisten päätöksentekijöiden toimintaan. Valvontatehtävän tehostamiseksi sekä joukkoviestimien uutisvälityksen helpottamiseksi on kaikille joukkoviestimille järjestettävä yhtäläinen oikeus ja myöskin käytännön mahdollisuus saada käyttöönsä julkishallinnon päätöksenteossa käyttämät tiedot sekä niiden perustelut. Virastotoimitusjärjestelmän tulee ulottua kaikkiin tiedotusvälineisiin ja sen on koskettava jokaista julkishallinnon tasoa.

Tiedottamisen tehokkuutta hallintokuntien sisällä on lisättävä. Tiedon on kuljettava työntekijöitten keskuudessa, jotta yhteistyö muodostuu kitkattomaksi. Samalla vältytään mm. turhilta päällekkäisiltä asioitten käsittelyiltä.

3. JOUKKOVIESTINTÄ

Suurille kansalaisryhmille samanaikaisesti tapahtuvalla joukkoviestinnällä on voimakas vaikutus yhteiskunnassa: se saattaa saada kansalaiset toimimaan ja käyttäytymään halutulla tavalla. Joukkoviestinnän havaituista vaikutuksista voimakkaimpia on yhdenmukaistaminen, jota yhteisöt jossakin määrin tarvitsevatkin tehokasta toimintaa varten. Yhdenmukaistaminen liiallisena ilmiönä johtaa kuitenkin uudistumisen loppumiseen ja yhteisön kehityksen taantumiseen.

Jotta joukkoviestintä voisi välittää muutakin kuin tavanmukaisuutta, on sillä oltava suuri toiminnanvapaus. Demokraattinen yhteiskunta rakentuu paljolti laaja-alaisen, erilaisia mielipiteitä vapaasti välittävän viestintäjärjestelmän varaan.

Joukkoviestinnän tehtävänä on välittää jatkuvasti erilaista tietoa kansalaisten käyttöön auttamaan yksilöä selviämään muuttuvassa ympäristössään ja toteuttamaan itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä asettaa suuren vastuun viestintää harjoittaville: kustantajille, toimittajille, esiintyjille, viranomaisille, mainostajille jne. He muodostavat yhden keskeisimmistä yhteiskunnan vaikuttajaryhmistä, jolla on suuri valta lähimmäisiinsä.

Joukkoviestinnän yhteiskunnallinen vastuu edellyttää jatkuvaa palautetta, vastaanottajien mielipiteen huomioonottamista, jotta joukkoviestintä ei vieraantuisi yhteiskunnasta ja sen yleisesti hyväksytyistä päämääristä. Demokratiassa avoin joukkoviestintä toteuttaa tätä periaatetta välittämällä totuudellista ja tasapuolista tietoa. Mikään syy ei saa olla tarpeeksi hyvä tietojen vääristelemiseksi eikä salaamiseksi. Kukaan yksilö tai mikään ryhmä ei ole myöskään kyllin pätevä päättämään kansalaisten itsensä suorittamaa valintaa paremmin, mikä on "kansalle hyväksi".

Joukkoviestinnällä on keskeinen merkitys osana sosiaalisen käyttäytymisen ja arvojen muotoutumista. Siksi joukkoviestimien käytön ja valvonnan pitäisi olla mahdollisimman monen kansalaisen ulottuvilla. Joukkoviestinnän keskittyminen on haitallinen ilmiö demokratian kannalta olipa syynä valtiovallan tietoinen toiminta, taloudelliset tekijät tai tekniset muutokset.

Liberaalin periaatteen mukaisesti joukkoviestinnän sanomien valvonnan on oltava ensisijaisesti välineiden sisäistä valvontaa. Yksilön oikeusturva on tehokkaasti suojattava viestimien väärinkäytöltä. Kansalaisen yksityisyys ei ilman hänen lupaansa kuulu millekään joukkoviestimelle, ellei se ole välttämätöntä merkittävän yhteiskunnallisen ongelman tai epäkohdan osoittamiseksi. Joukkoviestimien käyttö yhtä yksilöä vastaan on aina perusteellisesti harkittava toimenpide, sillä epäedullinen julkisuus on usein asianomaiselle rikosoikeudellista rangaistusta raskaampi rankaisutoimenpide.

3.1. Sanomalehdistö

Merkittävä tekijä liberaalin yhteiskuntamuodon toteutumiselle on vapaa ja riippumaton sanomalehdistö. Sen avulla kansalaiset saavat riittävän monipuoliset ja totuudenmukaiset tiedot yhteiskunnallisesta todellisuudesta voidakseen itse muodostaa omat käsityksensä ja vakaumuksensa. Vapaa ja riippumaton lehdistö on myös ehdoton edellytys sananvapauden ja sen käyttö avoimen keskustelun toteutumiselle. Liberaali yhteiskuntanäkemys edellyttää sekä puolueisiin sitoutunutta että puolueista riippumatonta lehdistöä.

Sanomalehdistön yhteiskunnallinen viestintätehtävä on niin tärkeä, että lehdistön toimintaedellytyksiä on tasoitettava valtiovallan tuella.

Sanomalehdistön omistuksen kasautuessa yhä harvempiin käsiin on yhteiskunnan erityisin tukitoimenpitein turvattava pienten sanomalehtien toiminnan jatkuminen. Erityistä huomiota tulee tällöin kiinnittää vaikeuksissa olevan ns. kakkoslehdistön ongelmiin.

3.2. Aikakaus- ja mielipidelehdistö

Pääosan maassamme ilmestyvästä aikakauslehdistöstä muodostavat erilaiset puhtaasti viihteelliset julkaisut, jotka toimivat kaupallisella pohjalla. Eräille näistä on viime vuosina ollut ominaista ajautuminen suurten, kansainvälisten kustannuskonsernien omistukseen. Tästä on ollut seurauksena kaupallisten tavoitteiden heijastuminen voimakkaasti myös lehtien sisältöön. Tämä on tapahtunut seksin ja väkivallan ylikorostumisen muodossa. Yhteiskunnan on suojattava lapset tällaisen julkaisutoiminnan mahdollisilta haittavaikutuksilta.

Osana aikakauslehdistöä ilmestyy maassamme myös joukko sisällöllisesti korkeatasoisia, painokseltaan pienehköjä aatteellisten järjestöjen kustantamia mielipidelehtiä, jotka usein ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Runsaasti kohonneet jakelu- ja painatuskustannukset ovat viime vuosina saattaneet nämä julkaisut entistäkin vaikeampaan asemaan. Tämän vuoksi on niiden tukimuotojen, joilla yhteiskunta tukee sanomalehdistöä, oltava myös mielipidelehtien käytettävissä. Valtiovallan tulee lisäksi erityisen mielipidelehtituen avulla tukea taloudellisesti poliittisesti sitoutumatonta, aatteellista mielipide-, tiede- ja kulttuurilehdistöä.

3.3. Paikallislehdistö

Suomalaisten joukkoviestimien joukkoon kuuluu perinteisesti varsin voimakas paikallislehdistö, jolla on erityinen tehtävänsä kansalaisia lähimpinä olevien asioiden ja heitä välittömimmin koskevien tapahtumien viestittäjänä. Paikallislehdistön tehtävä ja merkitys on yhä korostumassa maakunnallisten ja valtakunnallisten sanomalehtien koon kasvaessa ja niiden määrän vähentyessä.

Paikallislehdistön tehtäväkenttä alkaa siitä, mihin valtakunnallisen sanomalehdistön tehtävä uutisaineiston välittäjänä päättyy. Paikalliset, tärkeiksikin koetut uutiset ylittävät aniharvoin valtakunnallisen tai maakunnallisen lehdistön uutiskynnyksen. Päivälehtien tilausmaksut ovat lisäksi niin korkeat, etteivät ne leviä läheskään joka talouteen. Tämä osa maamme lehdistöä ei siis täytä sitä tehtävää, mitä paikallislehdelle perinteisesti asetetaan.

Paikallislehdellä on varsin tärkeä merkityksensä myös kuntalaisten yhteishengen luojana. Voimakkaalla yhteenkuuluvaisuuden tunteella ja kotiseudun tapahtumien tarkalla tuntemisella voidaan lisätä asumisviihtyvyyttä ja turvallisuutta.

Paikallislehti on myös tehokas väline kunnalliselle tiedotustoiminnalle, jonka merkitystä uusi kunnallislaki osaltaan korostaa. Paikallislehti saattaa pitäessään palstansa avoimina kunnalliselle tiedotustoiminnalle yhdessä aktiivisen, omatoimisen uutishankinnan kanssa virittää kansalaisten osallistumista lähidemokraattiseen toimintaan sekä toteuttaa länsimaisen lehdistökäsityksen mukaista päätöksentekijöiden valvontatehtävää.

Voidakseen täyttää tehokkaasti tehtävän on paikallislehden pysyttäydyttävä poliittisten ja muiden eturyhmien ulkopuolella. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että paikallislehden pyrkiessään toimimaan sitoutumattomana pitäisi välttää poliittisia kannanottoja vaan, että lehden tulee toimituspolitiikassaan noudattaa tasapuolisuuden vaatimuksia.

Nykyisellään paikallislehdistö on kokonaan lehdistötuen ulkopuolella. Jotta sen mahdollisuudet välittää tietoa turvattaisiin, on paikallislehdistön päästävä osalliseksi samanlaisesta lehdistötuesta kuin muutkin lehdet.

3.4. Lehdistötuki

Lehden kustantaminen on nähtävä sekä taloudellisena toimintana että informaation välittämisenä. Koska liberaalinen yhteiskuntanäkemys korostaa tiedon merkitystä demokratian toteutumisessa, on luonnollista, että liberaalit vaativat lehdistön toiminnan tukemista julkisin varoin.

Toisaalta liberaalin näkemyksen mukaan lehden sisällön arviointi harkittaessa tukitoimenpiteitä ei kuulu julkiselle vallalle vaan lehden sisältö on sen kustantajan, toimittajien ja lukijoiden välinen asia. Siksi kaikki lehdistölle annettavat julkiset varat tai verohelpotukset on annettava pelkästään lehden ilmestymistiheyteen, levikkiin ja numerokappaleen painoon perustuvien tai muiden mitattavien suureiden perusteella. Tukemisen toisena periaatteena voi olla se, että ilmestymistiheydeltään, levikiltään ja painoltaan pieniä lehtiä tuetaan suhteellisesti enemmän kuin suuria lehtiä. Sopivimpana tuen muotona on esimerkiksi kuljetustuki, joka voitaisiin helposti porrastaa sitä korkeammaksi numerokappaletta kohti, mitä pienempi lehti on.

3.5. Muut viestimet

Elokuvataiteen osalta viitataan puolueen kulttuuripoliittiseen ohjelmaan.

Viestintätekniikan kehittyessä ei uusien viestimien käyttöä saa monopolisoida valtion, kuntien, Yleisradion tai muiden organisaatioiden haltuun vaan myös näiden osalta on valinnanvapaus turvattava ja säilytettävä. Milloin yhteiskunnan tarvitseman tieto- ja oppimateriaalin kustantaminen ei ole mahdollista kohtuullisin kustannuksin jo olemassaolevia järjestelmiä käyttäen, voidaan harkita myös valtion suoraa kustannus- ja julkaisutoimintaa.

Kirjastotoiminnalla on keskeinen merkitys viestintäpalvelusten saattamiseksi suuren yleisön ulottuville. Siksi kirjastoa tulee edelleen pyrkiä kehittämään monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi. Kauno- ja tietokirjallisuuden rinnalla on kehitettävä musiikki-, elokuva- ja lukusalitoimintaa. Kirjastolaitosta kunnallishallinnon tiedotustoiminnan yhtenä välineenä on tehostettava.

Peruskoulun yhteiskunnallisessa opetuksessa tulee opettaa kriittiseen suhtautumiseen viestintävälineitä kohtaan sekä ohjata oppilaita kirjastojen ja muiden viestintäpalvelusten käyttöön. Maakuntakirjastojen toimintaedellytykset on turvattava.

4. TOIMITTAJAN ASEMA, VASTUU JA KOULUTUS

Joukkoviestimien jatkuva määrällinen kasvu, tekninen kehitys ja tehokkuuden lisääntyminen kasvattavat myös toimittajakunnan merkitystä ja asettavat sille entistä suuremman vastuun. Siksi valtiovallan toimesta toimittajan asema, vastuu ja koulutus on kiireisesti määriteltävä nykyistä selväpiirteisemmin.

4.1. Toimittajan asema

Toimittajan itsenäisen aseman korostuminen etenkin radio- ja televisiotoiminnassa edellyttää, että toimittajan asema määritellään nykyistä käytäntöä täsmällisemmin. Toimitusdemokratiaa kehittämällä toimittajalle on turvattava nykyisestään kehitetty mahdollisuus osallistua viestintävälineen sisällöllisen linjan muotoiluun.

Poliittisesti, aatteellisesti, kaupallisesti tai muulla tavoin sitoutuneissa viestintävälineissä omistaja tai kustantaja on velvollinen työvoimaa palkatessaan täsmällisesti määrittelemään viestimen tarkoitusperät ja toimituksellisen linjan, jonka toimittaja joko hyväksyy tai hylkää. Tämän jälkeen toimittajalta voidaan edellyttää solidaarisuutta lehden linjaa kohtaan, eikä vastaavasti omistajalla tai kustantajalla ole oikeutta toimittajakuntaa kuulematta tätä linjaa muuttaa.

4.2. Toimittajan vastuu

Vuodelta 1919 olevaa painovapauslakia uudistettaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä vastuukysymysten selvittämiseen. Jokaisella joukkoviestimellä tulee olla vastuullinen päätoimittaja siten kuin tähänkin saakka. Tätä periaatetta on sovellettava myös radioon, televisioon, uutistoimistoihin ym. viestintäyksiköihin.

Toimittajalla itsellään on kuitenkin oltava päävastuu laatimansa kirjoituksen tai ohjelman sisällöstä. Näin ollen päätoimittajan vastuu rajoittuu ensi sijassa linjakysymyksiin, kokonaissisältöön ja julkaisemista koskevaan päätöksentekoon.

4.3. Toimittajakoulutus

Toimittajakoulutuksen tulee laaja-alaisesti sisältyä uudistuvan koulujärjestelmän periaatteisiin. Samoin sen tulee peruskoulutusvaiheessa laaja-alaisesti kattaa myös järjestöjen, julkisen sektorin toimittajatarpeet sekä jatkuvasti laajenevan tiedotushenkilöstön tarve.

Toimittajakoulutus on sisällytettävä julkiseen koululaitokseen. Se on jaettava kahdentasoiseen toimittajantutkintoon, joista alempi vastaa yleistä opistotasoa ja ylempi ylempää korkeakoulututkintoa.

Opistotasoiseen koululaitokseen on päästävä opiskelemaan peruskoulun jälkeen, kun taas korkeakouluaste edellyttää vaihtoehtoisesti joko lukiota ja käytännön harjoittelua tai opistotutkintoa ja käytännön harjoittelua.

Opistoasteen tarkoituksena on luoda selkeä kuva viestinnän roolista suomalaisessa yhteiskunnassa, perehdyttää viestimien asemaan ja toimintaan sekä luoda käytännöllinen valmius toimittajan tehtäviin.

Korkeakouluasteisen perustutkinnon tavoitteena on luoda tieteellisten menetelmien käytön hallitseva toimittajakunta, jossa koulutuksessa aineyhdistelmin voidaan turvata riittävä erikoistumismahdollisuus.

5. YLEISRADIOVIESTINTÄ

Yleisradion kautta tapahtuva joukkoviestintä radio- ja televisio-ohjelmina vie kansalaisten viestintään käyttämästä noin viiden tunnin päivittäisestä ajasta yli 80 %. Kun Yleisradio on lisäksi julkisen vallan omistuksessa oleva tiedotusväline, on tällä joukkoviestinnän lajilla yhteiskunnassamme erikoisasema.

Kansalaisten tasaveroinen osallistuminen päätöksentekoon edellyttää laajaa julkisuusperiaatteen toteutumista ja yhteiskunnallisen tiedon tasapuolista välittämistä kaikille kansalaisille ja kansalaisryhmille. Tämän tiedon välittämistä Liberaalinen Kansanpuolue pitää yhtenä Yleisradion päätehtävistä.

Yleisradioviestinnän peruslähtökohtana tulee olla demokraattisen valvonnan puitteissa tapahtuva toiminta, joka kohtelee tasa-arvoisesti erilaisia maassamme vaikuttavia poliittisia, kielellisiä, uskonnollisia ja muita ryhmiä. Edelleen yleisradiotoiminnan tehtävänä on välittää kansalaisille mahdollisimman tasapuolinen ja todellinen kuva suomalaisesta yhteiskunnasta.

Yleisradioviestinnän sosiaalinen merkitys edellyttää, että Yleisradion on oltava kansan hallinnassa ja että sen ohjelmatoimintaa suunnitellaan ja valvotaan kansanvaltaisesti. Liberaalinen Kansanpuolue katsoo, että sananvapauden ja tasapuolisuuden vaatimukset turvataan parhaiten, jos Yleisradiosta tulee hallituksesta riippumaton itsenäinen, julkinen yhteisö. Luotavassa uudessa järjestelmässä Radio- ja televisioneuvoston - Yleisradion korkeimman valvovan elimen - valitsee eduskunta suhteellisilla vaaleilla. Radio- ja televisioneuvosto valitsee yhtiölle muut hallintoelimet määräajaksi. Radio- ja televisioneuvosto ei saa muodostua pelkästään kansanedustajista ja puoluepoliitikoista. Yhteiskuntaelämän eri alueiden tulee heijastua neuvoston kokoonpanosta.

5.1. Ohjelmapolitiikka

Kansalaisten suoraa vaikuttamisen edellytyksiä yhteiskunnassa on lisättävä. Jotta kansalaiset kykenisivät käyttämään heille kuuluvaa valtaa, on Yleisradion osaltaan luotava näitä valmiuksia kansalaisten tiedon tasoa kohottavalla ohjelmapolitiikalla.

Ohjelmatoiminnan ensisijaisena tehtävänä on tietojen välittäminen kysymyksissä, jotka auttavat kansalaisia suhteuttamaan oman elämänsä lähiympäristöönsä, koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja enenevässä määrin myös siihen yhteisöön, jonka eri kansakunnat muodostavat. Ohjelmiston on tarjottava myös sellaisia älyllisiä virikkeitä, joita kansalaiset tarvitsevat henkisten tarpeidensa tyydyttämiseksi sekä mielenterveyden kannalta tärkeätä rentoutumista jokapäiväisen työn paineesta. Yhä lisääntyvä vapaa-aika edellyttää myös joukkoviestinnältä ajankäytön uusia, mielekkäitä vaihtoehtoja.

Ohjelmapolitiikassa on tavoitteena oltava sekä tasapuolisuus että monipuolisuus. Todennettavissa olevat asiat on selkeästi erotettava toimittajien omista kannanotoista.

Vuonna 1974 toteutetulla Yleisradion ohjelmatoiminnan säännöstön muutoksella tehtiin mahdolliseksi suurten puolueiden pieniä puolueita kohtaan harjoittama ohjelmapoliittinen sorto, jota on sittemmin harjoitettu mielivaltaisesti myös yksittäisissä ohjelmissa. Poliittista suhteellisuusperiaatetta on käytetty lähinnä neljän suurimman puolueen etujen ajamiseen. Tästä on ollut seurauksena yli puolta miljoonaa äänestäjää edustavien pienten puolueiden johdonmukainen syrjiminen.

Liberaalinen Kansanpuolue vaatii, että ohjelmatoiminnan säännöstö on palautettava sellaiseksi, että se kohtelee kaikkia poliittisia puolueita tasapuolisesti.

Television ohjelma-aikaa ei pidä nykyisestään oleellisesti lisätä muutoin kuin opetusohjelmien osalta. Erityisesti kilpailukykyisten, kotimaisten ohjelmien tuotantoa tulee kuitenkin voimakkaasti lisätä.

5.2. Yleisradion talous ja mainonta

Yleisradion talous perustuu lupamaksuihin ja mainonnasta saataviin tuloihin. Yleisradion menot on pyrittävä pitämään kurissa. Suurten investointien rahoitus on pyrittävä jakamaan pitkälle aikavällille lainoituksen avulla. Opetusohjelmat, ulkomaille lähetettävät ja muut välittömästi valtiovaltaa palvelevat ohjelmat olisi rahoitettava valtion budjettivaroin.

Televisiomainonta tarjoaa katselijoille vaihtoehtoisen ohjelmalähteen. Kansalaisten valinnan vapauden lisäämiseksi olisi yleisradiotoiminnassa pyrittävä järjestelmään, jossa olisi selvästi valittavana ilman mainontaa oleva tai sitä sisältävä ohjelmatyyppi. Mainonta voitaisiin keskittää yhteen televisiokanavaan. Mainonta tulee sijoittaa ohjelmien alkuun ja loppuun siten, ettei ohjelmakokonaisuus siitä kärsi. Mainontaa ei tule ottaa ääniradion ohjelmiin.

5.3. Paikallis- ja aluelähetystoiminta

Liberaalinen Kansanpuolue pitää pitkän aikavälin tavoitteena alueellisten ohjelmayksiköiden irroittamista Yleisradio-yhtiöstä niiden muodostamiseksi maakunnallisiksi Yleisradioiksi, joita hallitsee kansanvallalle perustettava maakunta- tai lääninhallinto.

Valtiovallan tulee suhtautua nykyistä suopeammin alueellisesti rajoitettuun radio- ja televisiotoimintaan tarkoitettujen yksityisten tai yhteisöjen perustamien ääniradioiden toimilupiin. Näiden radioiden toiminta on rinnastettava lähinnä lehdistön toimintaan, paitsi että niiden toiminta olisi sallittua aina vain määräajaksi.

Myös televisiotoiminnan piirissä on aluelähetystoimintaa kehitettävä mahdollisuuksien mukaan.

6. UUTISTOIMISTOT

Uutistoimistoilla on keskeinen merkitys uutisten ja tietojen hankinnassa niille joukkoviestimille, joilla ei ole taloudellisia voimavaroja riittävän kattavan toimittajaverkoston ylläpitämiseen.

Suomen Tietotoimistolla on tässä toiminnassa perinteisesti keskeinen asema. STT:n erityisasema asettaa sen toiminnalle suuria vaatimuksia. Sen toimintaa on edelleen tuettava yhteiskunnan toimesta. Yhtiö on edelleen säilytettävä puoluepolitiikasta riippumattomana ja sen oikeus välittää oikeaa ja tasapuolista tietoa sekä joukkoviestimille että suoraan kansalaisille on jatkossakin turvattava. Erityisesti huomiota on kiinnitettävä siihen, ettei STT:n tarvitse alistua sen enempää valtiovallan kuin yksityisten viestimienkään tai muiden etupiirien painostukseen. STT:n uutislähetykset radiossa on edelleen säilytettävä.

Samoin tulee sallia STT:n uutislähetysten aloittaminen myös televisiossa esim. Mainos-TV:n ohjelmissa. Mainos-TV:lle on sallittava myös oikeus yhteiskunnallisten ja poliittisten ohjelmien tuottamiseen, jossa yhtiötä säätelevät samat normit kuin Yleisradiotakin.

Suomen Tietotoimiston aloittamaa virastotoimitusjärjestelmää tulee laajentaa siten, että erityisesti maakunnallisella ja paikallisella lehdistöllä on mahdollisuus saada riittävästi tietoja julkisen hallinnon toiminnasta.

Suomen Tietotoimiston rinnalla on turvattava myös pienempien esimerkiksi poliittisella ja alueellisella pohjalla toimivien uutistoimistojen toimintaedellytykset.

7. UUSI VIESTINTÄTEKNIIKKA

Uusia viestintämahdollisuuksia kuten kaapelilähetystoimintaa tai televisio-ohjelmien välittämistä satelliittien avulla on käytettävä parempien ja monipuolisempien viestintämahdollisuuksien järjestämiseksi erilaisille väestöryhmille. Viestintätekniikkaa on tarkasteltava osana yhteiskunnan kokonaisjärjestelmää ja selvitettävä, mitä myönteisiä tai kielteisiä seurausilmiöitä tämän tekniikan käyttämisestä voi olla.

Uusien viestintämenetelmien käyttöönottamisessa on otettava huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, alueellinen tasa-arvo sekä vähemmistöryhmät. Viestintävälineiden tekninen kehitys sekä uudentyyppisten välineiden käyttöönottaminen eivät saa heikentää toimituksellisen henkilöstön asemaa ja työoloja. Luovan journalistisen työn luonne tulee turvata muuttuvissakin olosuhteissa. Tekniset uudistukset eivät saa vaikuttaa viestinnän asiasisältöön eivätkä muodostua uhkaksi monipuolisen lehdistön olemassaololle. Kehittyvä tekniikka ja uudet välineet eivät saa kaventaa sananvapautta, vaan niitä on käytettävä tiedonvälityksen tehostamiseksi ja monipuolistamiseksi.

Viestintäpolitiikkaa yhteiskunnan toimenpitein kehitettäessä on johtavina periaatteina noudatettava Suomen valtiomuodon takaamien perusoikeuksien turvaamista, Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistuksen ja eri sopimusten periaatteita sekä Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökokouksen päätösasiakirjan henkeä.