Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/PIR/1235

Piraattipuolue

Piraattipuolueen Eurooppa-ohjelma


  • Puolue: Piraattipuolue
  • Otsikko: Piraattipuolueen Eurooppa-ohjelma
  • Vuosi: 2013
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Piraattipuolueen Eurooppa-ohjelma

Hyväksytty Piraattipuolueen kokouksessa Espoossa 7. heinäkuuta 2013.

Sisällys

  1. Kansallisvaltioiden ja EU:n suhde
  2. Unioni ja talous
  3. Unionin instituutiot
  4. Unioni ja kansalaisyhteiskunta

1. Kansallisvaltioiden ja EU:n suhde

EU on yksi päätöksentekotaso muiden joukossa

Millään hallinnon tasolla ei ole lähtökohtaista yksinoikeutta päätöksentekoon. Lähtökohtaisesti päätösvalta on yksilöillä. Päätösvalta, joka ei ole yksilöillä, tulee olla sillä taholla, joka pystyy kyseessä olevassa asiassa parhaiten huolehtimaan yksilönvapauksien ja perusoikeuksien turvaamisesta. Piraattipuolue katsoo, että Euroopan unioni on kunnallis- ja aluehallinnon sekä kansallisvaltioiden ohella yksi tällainen taho, jolla voi olla päätösvaltaa eri asioissa.

Eurooppa ei ole yhtä kuin EU, ja eurooppalaista yhteistyötä tapahtuu paljon unionista riippumatta. Tästä hyvänä esimerkkinä on Euroopan ihmistuomioistuin. Euroopan unionista erillistä eurooppalaista yhteistyötä sekä yhteistyöelimiä tulee korostaa ja tukea unionin rinnalla.

EU vastapainona suurvalloille ja ylikansallisille yrityksille

EU:ta tarvitaan esimerkiksi vastapainoksi Yhdysvalloille, Kiinalle ja taloudelliselta mahdiltaan monia valtioita suuremmille suuryrityksille ja niiden yhteenliittymille. EU:n tulee esimerkiksi huolehtia siitä, että EU:n alueella toimivat yritykset noudattavat tietosuojaa, yksityisyyttä, sananvapautta, työntekijöiden oikeuksia ja muita perusoikeuksia siten kuin EU-maat ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa niihin sitoutuneet. EU:n tulee myös ehkäistä ja ratkaista kansallisvaltioiden rajat ylittäviä terveys- ja ympäristöongelmia. EU:n tulee lisäksi huolehtia nykyistä tiukemmin siitä, että sen jäsenvaltioissa ei tapahdu ihmisoikeusrikkomuksia eikä demokraattisten periaatteiden loukkauksia.

EU:n valtaoikeuksia tulkittava suppeasti

Piraattipuolue pitää lähtökohtaisesti hyvänä tavoitteena, että EU:ssa vallitsee ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaa liikkuvuus. Tämä merkitsee sitä, että näitä vapauksia koskevista kaikkia jäsenvaltioita koskevista asioista tulee voida tehdä päätöksiä EU-tasolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että EU:lla olisi oikeus puuttua kaikkiin asioihin, jotka välillisesti liittyvät vaikkapa kaupankäyntiin. EU:n toimivaltuuksia on tulkittava supistavasti siten, että kaikken valtaoikeuksien, joita ei ole yksiselitteisesti määritelty EU:lle, tulee jäädä kansallisvaltioille tai paikallistasolle.

Vapaus kokeilla erilaisia käytäntöjä

Jäsenvaltioilla pitää olla mahdollisuus kokeilla erilaisia käytäntöjä siten, että parhaimmat käytännöt voisivat levitä vapaaehtoisesti maasta toiseen. EU:n tulee säätää vähimmäistasot yksilönvapauksien, perusoikeuksien, terveyden, turvallisuuden ja ympäristön suojelemiseksi. Jäsenvaltioille pitää kuitenkin jättää merkittävää kansallista liikkumavaraa, joka mahdollistaa erilaisten käytäntöjen kokeilemisen. EU:n tunnuslause "moninaisuudessaan yhtenäinen" tulee ottaa kirjaimellisesti - ja mahdollistaa moninaisuus käytännössä. Yhtenäistämisen sijaan EU:n pitää painottaa käytäntöjen yhteensovittamista ja vastavuoroista tunnustamista.

Yhteistyö turvallisuusasioissa

EU:n puitteissa tehtävän sotilaallisen, poliisien ja oikeudellisen yhteistyön tulee perustua itsenäisten kansallisten puolustus-, poliisi- ja oikeusviranomaisten yhteistoimintaan. EU:lle ei pidä luoda omaa, kansallisvaltioiden omista joukoista riippumatonta sotilaallista eikä poliisivoimaa, eikä rikosoikeudellista syyttäjä- ja tuomioistuinlaitosta. Unioniin ei saa muodostua vastaavaa turvallisuusviranomaisten ja alan teollisuuden yhteenliittymää kuin Yhdysvaltain liittovaltion ympärille on muodostunut. EU:n pitää lopettaa jäsenvaltioiden rangaistusasteikkojen ja rikosoikeudellisten pakkokeinojen yhtenäistäminen.

Voidaanko EU-yhteistyötä syventää?

Piraattipuolueen mielestä EU:n yhdentymistä ei pidä syventää ainakaan ennen kuin on kehittynyt todellinen eurooppalainen kansalaisyhteiskunta, jossa eri kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat organisoituneet EU:n laajuisesti yhtä hyvin kuin kansainvälisen liike-elämän edunvalvontaorganisaatiot. Eri EU-maita yhdistävän julkisen keskustelun on laajennuttava ja kehityttävä. Tämä edellyttää lisää avoimuutta sekä muutoksia EU:n instituutioihin (ks. jäljempänä tässä ohjelmassa Unionin instituutiot sekä Unioni ja kansalaisyhteiskunta). EU:hun ja euroalueeseen on luotava eksplisiittinen menettely yksittäisen valtion eroamiselle unionista.

2. Unioni ja talous

Taloudellinen vakaus

Jäsenmaiden yhteisvastuuta toistensa veloista ja kansantalouksien tasapainottamisesta ei pidä lisätä. Euroopan vakausmekanismille (EVM) ei tule myöntää enempää pääomia. Piraattipuolue kannattaa lähtökohtaisesti euroalueen koossa pitämistä. Jos eurokriisi kuitenkin pitkittyy, on euroalue purettava pienemmiksi alueellisiksi valuutoiksi. Valuutta-alueet muodostuisivat tällöin taloudelliselta tilanteeltaan mahdollisimman yhtenäisistä maista. Mikäli euron koossa pysyminen näyttäisi edellyttävän EVM:n jatkuvaa lisäpääomittamista, on ennemmin purettava euroalue kuin jatkettava kriisimaiden lainoitusta.

Lähitulevaisuudessa pitää pyrkiä takaisin alkuperäiseen vakaus- ja kasvusopimukseen, joka edellyttää muun muassa julkisen velan olevan enintään 60 %:a ja julkisen talouden alijäämän enintään 3 %:a bruttokansantuotteesta. Sopimuksen noudattamista on valvottava aiempaa tiukemmin.

EU:n tulee valvoa ylikansallisia pankkeja vastaavasti kuin muitakin ylikansallisia suuryrityksiä. EU:n pankkivalvontaelinten tulee kyetä puuttumaan pankin toimintaan sen ollessa rahoituskriisivaarassa. Pankkivalvontaelinten on toimittava avoimesti.

EU:n budjetin painopisteet

EU:n budjetti muodostaa tällä hetkellä noin prosentin EU-maiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Piraattipuolueen mielestä EU:n budjetin suuruusluokka on kohdallaan, mutta rakenne vääristynyt. Maataloustukien merkitystä EU:n budjetissa on edelleen vähennettävä, ja aluekehitystuet tulee keskittää nykyistä enemmän kaikkein vähiten kehittyneille alueille. EU:n budjetin painopistettä tulee siirtää tieteen ja teknologian rahoitukseen. EU voisi rajoittaa kansainvälisiä yhteistyöprojekteja ja perustaa kansallisvaltioista riippumattomia yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Tämä edistäisi riippumatonta tieteenharjoitusta.

3. Unionin instituutiot

Vaatimukset "parlamentaarisesta" komissiosta ongelmallisia

EU-komissiosta on vaadittu "parlamentaarista hallitusta". Tällöin komissaarit olisivat EU-parlamentissa enemmistön muodostavien puolueiden valitsemia "ministereitä", jotka noudattaisivat "hallitusohjelmaa". Tällöin kuitenkin EU-parlamentti muuttuisi jäsenmaiden omien parlamenttien tapaiseksi kumileimasimeksi, josta kaikki hallitusohjelmaan kirjatut toimenpiteet menisivät automaattisesti läpi. Hallitusneuvottelut tapahtuisivat suljettujen ovien takana ja niiden päätyttyä lainsäädäntöprosessiin olisi enää hyvin vaikea vaikuttaa merkittävästi - mikä onkin tällä hetkellä tilanne useimmissa jäsenmaissa.

Esimerkiksi ACTA-sopimus kaatui EU-parlamentissa nimenomaan sen ansiosta, ettei komissiolla ole parlamenttiin nähden samanlaista valtaa kuin jäsenmaiden hallituksilla omiin parlamentteihinsa. Tämän vuoksi Piraattipuolue ei kannata komission muuttamista parlamentaariseksi hallitukseksi.

Piraattipuolue tarjoaa tilalle "presidentiaalista" mallia, joka vertautuu Yhdysvaltain käytäntöihin.

Komissiolle presidentti suoralla kansanvaalilla

Koska EU-komissio muodostetaan tällä hetkellä pitkälti jäsenmaiden hallitusten neuvottelujen tuloksena, komissiolla ei ole selkeää demokraattista mandaattia. Piraattipuolue esittää ratkaisuksi seuraavaa:

  • Komissiolle valitaan presidentti ja varapresidentti EU:n laajuisella suoralla kansanvaalilla viiden vuoden toimikaudeksi EU-parlamenttivaalien yhteydessä.
  • Kukin EU-parlamentin poliittinen ryhmä voi asettaa oman ehdokkaansa presidentiksi ja varapresidentiksi. Lisäksi tietyllä määrällä usean eri jäsenmaan kansalaisia on oikeus asettaa ehdokas (vrt. nykyinen EU-kansalaisaloite, jossa tarvitaan vähintään seitsemästä jäsenmaasta yhteensä miljoona allekirjoitusta).
  • Presidentti nimittää komissaarit, mutta EU-parlamentin on vahvistettava kunkin komissaarin nimitys (vrt. Yhdysvallat, jossa senaatti vahvistaa hallituksen jäsenet presidentin esityksestä).
  • Presidentti johtaa myös puhetta Eurooppa-neuvostossa eli pääministerien huippukokouksessa (nykyään erillinen tehtävä, jota hoitaa Herman van Rompuy).
  • Varapresidentti toimii presidentin apuna komission ja Eurooppa-neuvoston johtamisessa sekä ulkopoliittisissa asioissa (vrt. nykyinen korkean ulkopoliittisen edustajan ja komission varapresidentin tehtävä, jota hoitaa Catherine Ashton).
  • Komission kokoonpanossa voisi olla edelleen jäsenmaiden tasaiseen edustukseen liittyviä määräyksiä.

Jos edellä kuvattu ehdotus toteutettaisiin, komissio saisi selkeän demokraattisen mandaatin ja presidentinvaali edistäisi eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan kehitystä. Jäsenvaltioiden hallitusten valta EU:ssa vähenisi ja kansalaisten valta kasvaisi. Euroopan parlamentti säilyttäisi komissiosta riippumattoman asemansa, ja voisi jatkossakin pysäyttää komissiosta tulevia ehdotuksia ilman "hallituskuria".

Lakialoiteoikeus myös EU-parlamentille

Myös EU-parlamentille on annettava lakialoiteoikeus. Tällä hetkellä lakialoiteoikeus on vain EU-komissiolla. Parlamentin tulisi voida määrätä komissio valmistelemaan lakiehdotuksen tietystä aiheesta. Mikäli komissio kieltäytyisi valmistelusta, parlamentin tulisi voida tehdä lakialoite siten, että parlamentti ja ministerineuvosto päättävät aloitteen hyväksymisestä yhdessä ilman komissiota. Komissiolla säilyy edelleen lakialoiteoikeus.

4. Unioni ja kansalaisyhteiskunta

Ideoiden, ajatusten ja informaation vapaa liikkuvuus

EU:n nykyisten neljän vapaan liikkuvuuden (ihmiset, tavarat, palvelut, pääomat) lisäksi tarvitaan myös ideoiden, ajatusten ja informaation vapaata liikkuvuutta. Tavoite edellyttää eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan muodostumisen tukemista esimerkiksi avoimuutta lisäämällä ja parempia kansalaisyhteiskunnan tarpeisiin suunniteltuja verkkopalveluita kehittämällä. Lisäksi on taattava, etteivät tekijänoikeudet ja muu lainsäädäntö estä tai haittaa ideoiden ja ajatusten vaihtoa sekä informaatioon pääsyä. Myös edellä kuvatut muutokset EU:n instituutioihin edistäisivät eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan muodostumista. On luotava myös paremmat organisatoriset edellytykset euroopanlaajuisten kansalaisjärjestöjen muodostamiselle ja toiminnalle.

Vahvemmat kansalaisaloitteet

EU:ssa on tällä hetkellä kansalaisaloitekäytäntö, jossa yhteensä miljoona kansalaista vähintään seitsemästä eri jäsenmaasta voi tehdä aloitteen komissiolle. Komissio vastaa aloitteeseen, ja lisäksi siitä järjestetään parlamentissa kuuleminen.

Piraattipuolueen mielestä EU:n nykyinen aloitekäytäntö ei ole riittävän voimakas. Kansalaisaloitteen tulisi aina johtaa aloitetta koskevaan äänestykseen EU-parlamentin täysistunnossa. Lisäksi tulisi ottaa käyttöön kansalaiskysymys, jossa komission tulisi vastata kansalaisten esittämään kysymykseen kirjallisesti tietyn ajan kuluessa. Kansalaiskysymykseen vaadittavien allekirjoitusten määrän tulisi olla huomattavasti pienempi kuin kansalaisaloitteen kohdalla. Lisäksi EU:n lainsäädäntöön tulisi lisätä mahdollisuus yhtäaikaisesta EU:n laajuisesta kansanäänestyksestä.

Avoimuutta ministerien kokouksiin

Eurooppa-neuvoston (pääministerien kokous) ja ministerineuvoston (tietyn alan ministerien kokous) asiakirjojen tulee olla julkisesti saatavilla vähintään kahta viikkoa ennen kokousta, jossa päätös asiasta on tarkoitus tehdä. Tällä estettäisiin hätäiset päätökset sekä demokratiaa rapauttava kiire ja salailu, joita talouskriisin aikana on esiintynyt Eurooppa- ja ministerineuvostojen toiminnassa. Kaikki Eurooppa-neuvoston ja ministerineuvoston kokoukset ja viralliset neuvottelut pitää käydä avoimin ovin.

Avoimuutta lobbaukseen

EU-päätöksiin vaikuttamaan pyrkivien lobbareiden toiminnan on oltava avoimempaa. Lobbaajarekisteriin ilmoittautuminen on tehtävä pakolliseksi. Komission ja EU-parlamentin on julkistava tiedot komissaarien, komission virkamiesten ja EU-parlamentaarikkojen tapaamisista lobbareiden kanssa (vastaava käytäntö on jo ainakin Britanniassa). Lobbareille koituvia raportointi- ja muita velvoitteita voidaan porrastaa sen mukaan kuinka iso toimija on kyseessä.