SDP

TIEDEPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT

(hyväksytty puolueneuvoston kokouksessa 6.3.1975)

I TYÖVÄENLIIKE JA TIEDEPOLITIIKKA

Tieteellisen tutkimus- ja kehitystyön yhteiskunnallisen merkityksen jatkuvasti lisääntyessä on tiedepolitiikasta tehtävä osa demokraattisen sosialismin puolesta käytävää taistelua.

Sosialidemokraattisen tiedepolitiikan yleistavoitteena on tieteellisen tutkimustyön suuntaaminen työväenluokan etujen ja tavoitteiden mukaiseksi. Poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen harjoittaman tutkimustoiminnan tukeminen ja edelleen kehittäminen ovat luonnollisia tavoitteita tässä tutkimuksen suuntaamistoiminnassa. Tieteellisen tutkimustyön hallinto, suunnittelu ja sen tulosten hyväksikäyttö on kansanvaltaistettava, jotta luotaisiin edellytykset totuudenmukaisen tiedon hankkimiselle. Olennaisena osana työväenluokan tiedepolitiikkaan kuuluu rauhaa edistävän ja kansainvälistä yhteistyötä kehittävän tutkimustoiminnan edistäminen ja lujittaminen.

Tiede tuotantovoimana

Tieteellis-tekninen kumous on oleellisesti muuttanut tieteellisen tutkimustyön ja tuotannon suhteita. Uuden tiedon ja tieteellisten keksintöjen sekä koulutuksen merkitys tuottavuuden lisääjänä on kasvanut nopeasti. Sijoitukset tutkimus- ja kehitystyöhön sekä koulutukseen on todettu jopa kannattavammiksi kuin sijoitukset tuotantovälineisiin. Uuden tiedon ja sen tuotannollisen soveltamisen välinen aika on jatkuvasti supistunut. Tuotannon ja tieteen suhteita on alettu tietoisesti suunnitella ja järjestää. Tieteestä on tullut tuotantovoima, ja se on kehityksen myötä noussut keskeiseksi poliittiseksi, taloudelliseksi ja sosiaaliseksi tekijäksi.

Tiede ja yhteiskunta

Ohjaamaton tieteellis-tekninen kehitys on tuonut mukanaan vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä yksityinen pääoma sitoo tieteen kehitystä ja estää yhteiskunnalle tärkeän tiedon saannin ohjaamalla ongelmien valintaa ja tulosten hyväksikäyttöä kansan enemmistön tarpeiden ja tuotantovoimien järkiperäisen kehityksen vastaisesti. Tieteen menetelmiä ja tuloksia käytetään muun muassa ihmisen henkisen alistamisen ja riiston välikappaleina. Porvarillisella yhteiskuntatieteellä tuetaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää ja vallitsevia valtasuhteita, pyritään muutosten sijasta säätelemään ristiriitoja ja sopeuttamaan ihmisiä oleviin oloihin.

Tiedettä tulee käyttää myös työväenluokan poliittisessa ja aatteellisessa taistelussa. Materialistinen historiankäsitys jäsentää yhteiskunnallisen kehityksen lainalaisuuksia ja osoittaa tieteellisen tutkimustyön hyväksikäytön mahdollisuudet yhteiskunnan muuttamiseksi ja ihmisen vapauttamiseksi.

Tiede voi olla merkittävänä apuna työn inhimillistämisessä sekä eriarvoisuuden ja turvattomuuden poistamisessa. Valtaosa maailman tieteeseen sijoitetuista varoista on kuitenkin kytketty sotateknologian kehittämiseen. Markkinataloudessa ja sen edellyttämässä tavaratuotannossa tiedettä käytetään keinotekoisten ja ihmiselle vahingollisten tarpeiden luomiseen ja työn voimaperäistämiseen työläisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kustannuksella. Tieteen yhteiskunnallisen luonteen ja sen suuntaamiseen sekä hyväksikäyttöön vaikuttavien tarkoitusperien välillä vallitsee kapitalistisissa maissa ristiriita. Tästä johtuu, että tieteellistä tutkimustoimintaa ei näissä maissa ole alistettu kansan enemmistön etujen palvelukseen. Vasta työväenliikkeen tavoitteiden toteutuminen tekee mahdolliseksi tieteen ja sen saavutusten järkiperäisen hyväksikäytön koko kansan palvelukseen.

Tiede ja kansainvälinen pääoma

Tuotantovoimien kehittäminen vaatii yhä suurempia sijoituksia tutkimukseen. Parhaimmat edellytykset näihin sijoituksiin on niillä mailla, joihin pääomat ovat keskittyneet. Tämän vuoksi tieteellisen tutkimuksen määrä jakaantuu kansainvälisten taloudellisten voimasuhteiden mukaisesti. Kun pääomien keskittyminen ja tieteellisen tutkimuksen keskittyminen vahvistavat toinen toisiaan, ovat kapitalistisen talousjärjestelmän piirissä rikkaat maat saavuttaneet tieteessä valta-aseman köyhien maiden kustannuksella. Kehitysmaiden kannalta tärkeät ongelmat, kuten kansallisen tuotantorakenteen kehittäminen, uusien ravintolähteiden etsiminen ja kulkutautien torjuminen, jäävät syrjään.

Työväenliike on tällaisen kehityksen vastavoimana. Eri maiden työväenliikkeiden yhteiset pyrkimykset tieteen saattamiseksi kansan etujen palvelukseen voivat vapauttaa tieteellisen tutkimuksen suurpääoman ohjauksesta.

Sosialidemokraattisen tiedepolitiikan tärkeänä osatavoitteena on suunnata tutkimustyötä kehitysmaiden ongelmiin ja antaa solidaarista tukea kehitysmaiden kansalliselle kehitys- ja rakennustyölle.

Tiede ja yksityinen pääoma Suomessa

Suomessa tieteellis-teknisen kumouksen vaikutukset alkoivat näkyä selvästi vasta 1960-luvulla, jolloin tutkimus- ja kehitystyön tarve lisääntyi voimakkaasti. Yritykset ovat erikseen tai yhteistyössä perustaneet omia tutkimuslaitoksia ja -osastoja. Tämän kehityksen rinnalla erityisesti yksityisen pääoman riskialtis tutkimus on siirretty valtion kustannettavaksi.

Suurpääoman etujen mukaista on, että myös korkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja valtion rahastojen tuella suoritettava tutkimus palvelee välittömästi yritystaloudellisia tarkoitusperiä. Yksityisen pääoman valta ulottuu säätiöiden, rahastojen, korkeakoulujen, tilaustutkimusten ja virkamiessuhteiden avulla suurimpaan osaan Suomessa tehtävää tutkimusta. Tällaisessa tilanteessa tutkimuksen tavoitteenasettelussa ja tulosten hyväksikäytössä kansantaloudelliset ja sosiaaliset tavoitteet syrjäytyvät yksityisen voitontavoittelun tieltä.

Tieteellinen tutkimustyö ja koulutusjärjestelmä

Historiallisen kehityksen tuloksena ovat korkeakoulut Suomessa saaneet laajan itsemääräämisoikeuden suhteessa poliittiseen vallankäyttöön. Ne ovat voineet ylläpitää tätä muodollista autonomiaansa jatkuvasti. Tilanteen säilyttämiseksi korkeakouluja yksinvaltiaasti hallitseva, käytännössä itseään täydentävä professorikunta on vedonnut tieteen sitoutumattomuuteen, puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen. Näiden käsitysten suojassa ovat opetusta ja tutkimusta leimanneet porvarillisen yhteiskunnan arvot. Korkeakoulujen opetus ja tutkimus ovat etäällä yhteiskunnan ongelmista ja ristiriidoista. Jos korkeakouluilla on ylipäänsä ollut minkäänlaista tiedepolitiikkaa, se on tähdännyt tieteenharjoittajien oman arvovallan lujittamiseen. Suuri osa korkeakoulujen professoreista on tämän lisäksi sidoksissa yksityiseen pääomaan sopimustutkimusten ja konsulttisuhteiden kautta.

Suurpääomalle on tärkeää saada koulutusjärjestelmä palvelemaan välittömästi sen omia, yritystaloudelliseen voittoon tähtääviä tuotannollisia päämääriä. Sen tavoitteena on laajapohjaisen tieteellisen koulutuksen sijasta antaa ahtaasti erikoistunutta ja suppea-alaista koulutusta.

Kaikessa opetuksessa on korostettava yhteiskunnallisuutta, omaperäisyyttä ja kriittisyyttä. Tutkiminen on oleellinen osa kaikkea oppimista, ja siksi koulutusjärjestelmän kaikilla tasoilla ja aloilla on luotava mahdollisuudet opetuksen ja tutkimuksen yhteydelle. Opetuksella ja tutkimuksella on oltava yhteys yhteiskunnalliseen käytäntöön ja työväen kokemusmaailmaan. Yhteiskuntakriittisen aineksen osuutta kaikessa ammattikoulutuksessa on lisättävä.

Muodostamalla koulutus- ja tutkimusyksiköistä laaja-alaisia ja monipuolisia voidaan parhaiten edistää kansalaisten koulutuksellista tasa-arvoa sekä palvella maan eri alueiden tutkimustarvetta.

Yhteiskunnan etujen ja tarpeiden valvonta korkeakouluissa tapahtuu tieteen keskushallinnon asettamien suuntaviivojen mukaisesti alueelliset näkökohdat huomioonottaen. Korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille on taattava toiminnallinen itsenäisyys, minkä edellytyksenä on niiden hallinnon demokratisoiminen. Vasta nämä toimenpiteet luovat edellytykset suunnitelmalliselle tutkimuspolitiikalle tuomalla päätöksentekoon yhteiskunnassa vaikuttavia erilaisia arvostuksia ja ajattelutapoja.

II SDP:N TIEDEPOLITIIKAN TAVOITTEET

Tieteen voimavarojen niukkuus vaatii määrätietoista ja suunnitelmallista tieteen ohjaamista ja voimavarojen jakoa. Tieteellisiä teorioita luovalle ja kriittisesti tarkastelevalle tutkimukselle on taattava riittävät edellytykset. Teoreettinen tutkimus luo pohjan sille, että voidaan seurata muualla tehtävää tutkimustyötä sekä nähdä merkittävät uudet soveltavan tutkimuksen alueet. On kuitenkin vältettävä kaavamaista erottelua soveltavaan ja perustutkimukseen ja luotava kaikelle tutkimukselle yhteydet käytäntöön. Varsinkin on huolehdittava tiedonvälityksestä käytännöstä tieteeseen, jotta yhteiskunnan käytännön ongelmat tulevat jatkuvan tieteellisen tarkastelun kohteiksi.

Tieteellistä tutkimusta ei tule suunnata maksukykyisen kysynnän, vaan kansan enemmistön etujen mukaan. Tutkimusta ei kuitenkaan tule sitoa palvelemaan pelkästään lyhyen tähtäyksen päätöksentekoa. Kokonaisvaltaisen ja uutta luovan näkökulman säilyttämiseksi on tärkeätä, että myös käytännön yhteiskunnallisia ongelmia koskevaa tutkimusta harjoitetaan kansanvaltaisia tavoitteita edistävissä toiminnallisesti itsenäisissä yksiköissä.

Tutkimuksen suuntaamisessa on noudatettava julkisuusperiaatetta siten, että päätökset tehdään laajan tieteellisen ja tiedepoliittisen keskustelun pohjalta. Suuntaamisessa on taattava tieteen sisäisten ja demokraattisen yhteiskuntapolitiikan tavoitteiden välinen hedelmällinen vuorovaikutus.

Tutkimusta ei saa suunnata keinotekoisten tieteidenvälisten tai hallinnollisten rajojen mukaan, vaan lähtökohdaksi on otettava yhteiskunnalliset ongelmakokonaisuudet.

Tiede yhteiskunnan kehittäjänä

Tutkimusta on kohdistettava nykyisten tuotanto- ja omistussuhteiden epäoikeudenmukaisuuksiin ja riiston olemukseen kapitalismin tämänhetkisessä historiallisessa kehitysvaiheessa. Tutkimuksella on selvitettävä porvarillisen yhteiskunnan epäkohdat, jotka yksipuolisesti suojaavat omistavan luokan etuja ja estävät kansan valtaenemmistön demokraattisten oikeuksien ja kansalaisten tasa-arvon toteutumista käytännössä. Myös työväenluokan aatemaailman omaksuneilla tutkijoilla on oltava oikeus tutkimustyössään kehittää tieteellistä perustaa omien aatteellisten lähtökohtiensa mukaisille yhteiskunnallisille uudistuksille. Sosialidemokraattien kannalta tämä merkitsee tutkimustyötä, joka edesauttaa puolueen tavoitteena olevaa kansanvaltaista tietä tapahtuvaa siirtymistä sosialistiseen suunnitelmatalouteen. Marxilaisen tutkimuksen asema tieteellisenä menetelmänä ja teoriana on tunnustettava.

Tuotantovoimien tasapainoisen ja hallitun kehityksen varmistamiseksi on kaikessa tutkimus- ja kehitystyössä otettava huomioon tutkimustulosten soveltamisen yhteiskunnalliset seuraukset. Täten tutkimuksen tavoitteena ei saa olla vain tuotannon määrällinen kasvu, vaan sen suuntaamisessa on pyrittävä myös tuotannon haittavaikutusten ehkäisemiseen ja poistamiseen.

Tieteen avulla on pyrittävä alueellisen eriarvoisuuden poistamiseen. On erityisesti tutkimustoiminnalla osoitettava ne syyt, jotka markkinataloudessa ovat omiaan aiheuttamaan alueellista eriarvoisuutta.

Tieteellis-teknisen kumouksen seurauksena on erityisesti teknologian ja teknis-taloudellisen tutkimuksen asema tuotantovoimien kehittämisessä ratkaisevasti korostunut. Tutkimustoiminnalla on erityisesti pyrittävä luomaan edellytykset kansallisen tuotantorakenteemme monipuolistamiselle ja voimistamiselle.

Tutkimusta on suunnattava tuotantosuhteiden ja kulttuurin vuorovaikutuksen selvittämiseen. Tässä tutkimuksessa on työväen kulttuurin ja historian tutkimuksella keskeinen sija.

Tutkimuksen tehtävänä on muodostaa luotettava kokonaiskuva ihmisen kykyjen luonteesta sekä, hänen biologisesta, psyykkisestä ja sosiaalisesta kehityksestään. Voimavaroja on suunnattava erityisesti inhimillisten toimintojen lainalaisuuksien, oppimisen ja koulutettavuuden sekä koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvään tutkimukseen. Lisäksi on selvitettävä näiden henkisten toimintojen ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisiä vaikutussuhteita.

Tiede kansan enemmistön palveluksessa

Tutkimusta on suunnattava kansan enemmistön elinolosuhteiden ja -ehtojen selvittämiseen päämääränä työelämän uudistaminen, kansanterveyden edistäminen, asuinolojen parantaminen ja muun elinympäristön kehittäminen.

Työolosuhteet

Työtapaturmat ja työstä aiheutuvat terveyshaitat lisääntyvät jatkuvasti. Näiden kasvavien epäkohtien ja haittojen poistamiseksi on työelämän uudistamiseen tähtäävää tutkimusta voimakkaasti kehitettävä. Tutkimuksen tavoitteeksi on asetettava turvallisten, terveellisten ja viihtyisien työolojen luominen. Työympäristö, työajat, työvälineet ja koneet sekä tuotantomenetelmät on jo alunpitäen suunniteltava siten, että työntekijöiden fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille luodaan edellytykset. Tutkimuksella on selvitettävä työtapaturmien ja työstä aiheutuvien sairauksien ja terveyshaittojen syyt. On luotava sellaiset olosuhteet, että työ voi olla tekijälleen miellyttävää ja mielekästä toimintaa, joka antaa elämään iloa ja sisältöä.

Rationalisointia ja automaatiota sovelletaan kaikilla työelämän aloilla tavalla, johon työntekijät eivät pääse vaikuttamaan. Tämä on johtanut usein työntekijöiden kannalta haitallisiin seurausvaikutuksiin. Rationalisointia ja automaatiota on tutkimuksen avulla kehitettävä työntekijöiden etujen mukaisiksi.

Yliopistoihin ja korkeakouluihin on luotava hyvät edellytykset työsuojelun tutkimukselle. Tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä on lisättävä voimakkaasti alan soveltavaa tutkimusta ja kehitystyötä. Työterveyslaitoksesta on muodostettava valtion laitos, joka työnantajista riippumattomana kykenee palvelemaan työväestön tutkimustarpeita.

Kansanterveys

Sairaudet ja niiden aiheuttamat sosiaaliset seurausilmiöt koskettavat kovimmin vähävaraisinta kansanosaa. Kansanterveystutkimuksen tulisi tähdätä paitsi sairauksien ennaltaehkäisyyn myös sairauden aiheuttaman eriarvoisuuden poistamiseen ja terveyspalvelujärjestelmien kansanvaltaistamiseen.

Asumisoloja ja asumiskustannuksia koskevan tutkimuksen tehtävänä on paljastaa ne yhteiskunnalliset syyt ja rakenteet, jotka pitävät yllä räikeää epätasa-arvoa asumisen tasossa ja luovat epätyydyttäviä asuinympäristöjä.

Asuminen

Tutkimuksen tulee antaa pohjaa asuinympäristön laadun kohottamiselle selvittämällä mm. sairauksien ja muiden sosiaalisten haittojen ja asumisen syy-yhteydet. Tutkimuksen on selvitettävä, millä toimenpiteillä asumiskustannuksia voidaan alentaa. Tutkimuksen avulla on selvitettävä keinot, joilla yhteiskunnan vaikutusvaltaa asuntotuotannossa voidaan lisätä. Tutkimuksen kohteeksi on otettava olemassa olevan asuinympäristön hyväksikäyttö ja kohentaminen, maapolitiikan keinojen kehittäminen sekä tuotantomenetelmien ja rakennusmateriaalien parantaminen.

Elinympäristö ja luonnonvarat

Muun ympäristötutkimuksen tehtävänä on selvittää ympäristön huonontumista aiheuttavat tekniset ja taloudelliset tekijät, selvittää ympäristönsuojelun edellyttämät muutokset tuotanto- ja talousjärjestelmässä sekä täten luoda edellytykset ympäristöhaittojen ehkäisemiselle sekä tehokkaalle ympäristönsuojelulle sekä rakennetun että muun ympäristön osalta. Ympäristön tilaa ja sen muuttumista koskeva tutkimus ja seuranta sekä tiedot ympäristönsuojelutoimenpiteiden aiheuttamien kustannusten jakautumisesta ovat apuna ympäristönsuojelutoimenpiteiden suunnittelussa. Tutkimuksella on lisäksi selvitettävä, miten ja miksi erilaiset tuotantomenetelmät, tuotteet ja toiminnat pilaavat ympäristöä.

Tutkimuksen avulla on hankittava totuudenmukainen kuva luonnonvarojemme määrästä ja riittävyydestä sekä täten luotava yhteiskunnalle edellytykset säädellä luonnonvarojen jakautumista eri tarkoituksiin sekä ohjata niiden käyttöä järkiperäisellä ja kestävällä tavalla. Tutkimus- ja tuotekehitystyön eräänä keskeisenä tehtävänä on luoda sellaisia tuotantomenetelmiä, tuotteita ja toimintatapoja, jotka säästävät luonnonvaroja ja jotka eivät aiheuta haittaa elinympäristölle.

Tieteen voimavarat

Tutkimus- ja kehitystyön kasvava merkitys edellyttää tieteen voimavarojen huomattavaa lisäämistä. Tutkimusrahoitus on maassamme nostettava Euroopan teollistuneiden maiden tasolle. Tämä edellyttää, että sekä valtio että yksityiset yritykset lisäävät tutkimusrahoitustaan.

Yksityisten yritysten harjoittama tutkimus- ja kehitystyö tulee suunnata yhteiskunnan etujen mukaisesti lisäämällä kansanvaltaisten elinten vaikutusvaltaa yritysten tutkimustoiminnan ohjaamisessa. Yksityisen sektorin tutkimuksen ohjaamis- ja valvontamahdollisuuksien lisäämiseksi on kehitettävä tehokkaita lainsäädännöllisiä keinoja. Yritysdemokratian kautta on työntekijöiden päästävä osallistumaan yritysten tutkimuksen tavoitteiden asetteluun.

Yritysten tarvitsemaa tutkimus- ja kehitystyötä ei tule rahoittaa tulonsiirtona työntekijöiltä, vaan tarvittavat varat tulee kerätä yrityksiltä ja ohjata kansan enemmistöä palvelevaan tutkimukseen. Korkeakoulujen voimavaroja ei saa alistaa yksityisen tuotantoelämän käyttöön.

Korkeakoulujen ja valtion tutkimuslaitosten sopimustutkimustoimintaa varten tulee luoda tutkimuksen tavoitteet ja muodot määrittelevä säännöstö. Tällöin tulee erityisesti huolehtia siitä, että sopimustutkimus edistää korkeakoulun opetus- ja tutkimustehtävää, noudattaa yleisiä tiedepoliittisia tavoitteita, tutkimustulokset ovat julkisia ja kaikkien hyödynnettävissä ja että kaikki tutkimuksen suorittamisesta syntyvät kustannukset peritään korkeakoululle ja tutkimuslaitokselle.

Tutkimus- ja kehitystyön lisääminen edellyttää, että koko tutkimushenkilökunnan koulutus on riittävää. Suunnitelmallinen jatkokoulutus on aloitettava ja koulutusta on ohjattava aloille, jotka palvelevat työväenliikkeen tavoitteita. Jatkokoulutuksen on tieteellisten valmiuksien lisäksi osoitettava tieteen yhteiskunnalliset yhteydet ja vaikutukset.

Tieteen hallinto

Tieteen voimavarojen käytön on perustuttava suunnitelmalliseen tiedepolitiikkaan. Tämä edellyttää toisaalta kaiken tiedepoliittisen päätöksenteon kansanvaltaistamista, toisaalta tutkimusyksiköiden ja -laitosten tutkimuspolitiikan jatkuvaa suunnittelua.

Suunnitelmallinen ja kokonaisvaltainen tiedepolitiikka edellyttää, että valtion tiedeneuvoston ja Suomen Akatemian asemaa lujitetaan. Tieteen keskushallinnon on asetettava tutkimuksen yleiset suuntaviivat ja kaikki tutkimusta koskevat merkittävät ratkaisut on saatettava poliittisesti vastuullisen tiedeneuvoston käsiteltäviksi. Suomen Akatemiasta on kehitettävä tiedepolitiikan demokraattisen suunnittelun keskusyksikkö.

Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muiden tutkimusyksikköjen sekä ministeriöiden ja myös säätiöiden, rahastojen ja muiden tutkimuksen rahoittajien on määriteltävä tutkimuspolitiikkansa tavoitteet ja suuntaviivat sekä tutkimustyön painosuunnat. Nämä suunnitelmat on toimitettava tiedepoliittisten keskuselinten käsiteltäviksi sekä alistettava julkiseen keskusteluun.

Talouselämän voimakas vaikutus tiedepolitiikkaan säätiöiden kautta on rajoitettava esim. verotusta lisäämällä ja omaisuussuojaa rajoittamalla, vastaavasti on lisättävä julkista rahoitusta tutkimustoimintaan.

Päätöksenteko kaikilla tiedehallinnon tasoilla on järjestettävä kansanvaltaisten periaatteiden mukaisesti. Korkeakoulujen sisäisen päätöksenteon tulee kuulua korkeakouluyhteisön jäsenten keskuudestaan yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitsemille hallintoelimille.

Valtion tutkimuslaitosten hallintoelimet on muodostettava yhteiskunnan poliittisten voimasuhteiden mukaisesti siten, että myös tutkimusyksiköissä toimivien tutkijoiden ja muun henkilökunnan osallistumismahdollisuus päätöksentekoon turvataan.

Tutkijaryhmillä ja tutkijoilla on oltava mahdollisuudet itsenäisesti kehitellä tutkimusaiheitaan. Tutkijoiden ja tutkimuksen apuhenkilökunnan oikeusturvaa on tehostettava.

Työväenliikkeen tutkimustoiminta

Historiallisen materialismin ja sosialidemokraattisen työväenliikkeen muun aatteellisen ja poliittisen perustan jatkuva tieteellinen kehittäminen on välttämätöntä. Opiskelemalla niitä tieteellisiä teorioita, joihin sosialistinen työväenliike nojautuu, liittyvät opiskelijat ja tutkijat mukaan työväenluokan poliittiseen toimintaan ja näkevät yhteiskunnallisten ristiriitojen vaikutuksen omaan tutkimustyöhönsä.

SDP:n joko yksin tai yhdessä muun työväenliikkeen kanssa järjestämän tutkimustoiminnan tarkoituksena tulee olla selvittää, miten talousjärjestelmää voidaan muuttaa siten, että tuotantosuhteet vastaavat tuotantovoimien kehitystasoa. On tutkittava demokraattisen sosialismin toteuttamisen muotoja ja niiden vaatimia poliittisia toimenpiteitä.

Työväenliikkeen tutkimustoimintaa on laajennettava palvelemaan monipuolisesti työväenliikkeen tavoitteita. Valtion tutkimusmäärärahoja on ohjattava työväenliikkeen tutkimustoiminnalle. Työväenluokan ongelmien välittymistä korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa toimivien tutkijoiden tutkimuskohteiksi on tehostettava.

Tutkimustoimintaa eri maiden työväenliikkeiden välillä on kehitettävä.

Tiedonvälitys

Kansainvälisellä tutkimusyhteistyöllä on edistettävä rauhaa ja kansainvälistä yhteisymmärrystä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on erityisesti rauhan- ja konfliktintutkimusta tuettava.

Tieteen voimavarojen niukkuuden takia on tehokkaan tiedonvälitysjärjestelmän luominen Suomessa erityisen tärkeätä. Tiedonvälityksen tulee olla yhteiskunnan valvonnassa ja tutkimustulosten kansalaisten vapaasti saatavissa.

Kaikkien yhteiskunnan kehittämiseen tarvittavien tietojen tulee olla julkisia. Julkisuus on ensi sijassa ulotettava kaikkeen yhteiskunnan varoilla tehtävään tutkimukseen. Salassapitomääräyksiä voidaan ylläpitää ja kehittää vain sikäli, kuin ne parantavat yksilön oikeusturvaa.

On vastustettava tiedon kasaantumista harvoille ja luotava edellytykset sen demokraattiselle jakautumiselle. Tämän vuoksi on erityisesti edistettävä tieteen tuloksia ja menetelmiä helppotajuisesti esittävää julkaisutoimintaa ja muuta tiedonvälitystä.

Tilastot ovat tärkeä osa tiedonvälitystä. Tilastojen merkitys yhteiskunnan tavoitteenasettelulle, tutkimukselle ja hallinnolle tulee jatkuvasti kasvamaan. Yhteiskunnallisten tarpeiden tulee nykyistä selvemmin ohjata yhteiskuntaoloja koskevien tilastojen tuotantoa, ja tilastoja tulee tuottaa työväenliikkeelle tärkeistä kohteista. Lainsäädäntöä on muutettava niin, että tutkimukseen tarvittavat tiedot ovat saatavissa myös yksityisiltä yrityksiltä, pankeilta ja muilta yhteisöiltä.

Tiedonvälityksessä tulee aikaisempaa suurempaa painoa panna tekeillä olevien tutkimusten luettelointiin, tutkimustulosten arviointiin ja tuloksia kokoavien yhteenvetojen ja johtopäätösten laatimiseen ja tehokkaaseen levittämiseen.

Kansainvälinen tutkimusyhteistyö

Kansainvälisellä tieteellisellä yhteistyöllä on keskeinen asema tutkimus- ja kehitystyömme hedelmöittäjänä. Sen avulla saadaan käyttöön sellaisia tieteen tuloksia, joita ei omassa maassa pystytä tuottamaan niukkojen voimavarojen johdosta. Valikoimaton tai yhteiskuntapolitiikkamme tavoitteille vieraisiin yhteistyöhankkeisiin osallistuminen suuntaa kuitenkin myös kotimaista tutkimusta ja sitoo tutkimuksen voimavaroja yhteiskunnan kannalta virheellisiin kohteisiin. Suomen kansainvälinen tieteellinen yhteistyö on tällä hetkellä suuntautunut yksipuolisesti läntisiin kapitalistisiin maihin. Tutkimusyhteistyön nykyisen vinosuuntauksen korjaamiseksi on yhteistoimintaa voimakkaasti lisättävä sosialististen maiden ja erityisesti Neuvostoliiton kanssa.

Kansainvälisen tieteellisen yhteistyön on tuettava kehittyvien maiden tiedepoliittisia tavoitteita ja vastustettava tieteen imperialismia. Suomen tulee osallistua sellaisiin kansainvälisiin yhteistyön muotoihin, joilla voidaan luoda vastapaino kansainvälisen pääoman harjoittaman tutkimuksen vinoutumiselle. Suomen tulee edistää kehittyvien maiden oman ja niiden omilla ehdoilla tapahtuvan tieteellisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystyön aikaansaamista ja lisäämistä. Nykyistä suurempi osa omasta tutkimustyöstämme on suunnattava kehitysmaita hyödyttävään sekä niiden vapautumista ja demokraattista kansallista kehitystä edistävään tutkimukseen.