Tasa-arvo, vapaus ja solidaarisuus

Tasa-arvo sosialidemokratian kulmakivenä

Sisältö

Tasa-arvo sosialidemokratian kulmakivenä
Tasa-arvo, vapaus ja solidaarisuus
Lisää työtä ja reilummat pelisäännöt
Syrjimätön kaiken ikää
Tasa-arvosta hyötyvät kaikki
Koulutus avaa ovia
Perheiden tasa-arvo
Lyömätön yhteiskunta
Terveyserot laskuun
Vammaisille yhdenvertaiset oikeudet
Maahanmuuttajat mukaan
Tasa-arvoista kielipolitiikkaa
Kaikki yhdenvertaisiksi lain edessä

Tasa-arvo sosialidemokratian kulmakivenä

Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Kestävä hyvinvointi ja oikeudenmukainen yhteiskunta rakentuvat ihmisten tasa-arvoisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalle. Tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa. Tasa-arvoinen yhteiskunta tarjoaa ihmisille mahdollisuudet toteuttaa omia unelmiaan. Tasa-arvo takaa parhaiten sen, että kaikkien ihmisten lahjakkuus, luovuus ja työpanos ovat mukana hyvinvoinnin, sivistyksen ja talouden kehittämisessä.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on aina otettava huomioon se, etteivät ratkaisut ja toiminta kohtele täysin tasapuolisesti miehiä ja naisia. Ratkaisujen vaikutus erilaisten vähemmistöjen, kuten etnisten, kielellisten, vammaisten ja muiden erityisryhmien asemaan on arvioita etukäteen. Näennäinen neutraalius saattaa palvella paremmin valtaväestön ja toisen sukupuolen tarpeita tai jopa sivuuttaa toisen sukupuolen tai vähemmistöjen tarpeet kokonaan. Joskus tasa-arvon edistäminen vaatii positiivista erityiskohtelua ollakseen tehokasta.

Tulo- ja omaisuuserojen kasvu, terveyserot, koulutuksen jakautuminen ja eriarvoisuus työelämässä ovat tärkeimmät tasa-arvohaasteet. Ongelmana on myös moniperusteinen syrjintä, jolloin epäoikeudenmukaisen kohtelun tekosyitä on useita.

Tämä ohjelma ei ole kaiken kattava tasa-arvo-ohjelma, koska tasa-arvo on tärkein näkökulma puolueen kaikissa ohjelmissa. Nyt paneudutaan keskeisiin ja ajankohtaisiin tasa-arvo-ongelmiin.

Tasa-arvo, vapaus ja solidaarisuus

Yhdenvertaisuus, moniarvoisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus vahvistavat yksilön vapautta ja ihmisoikeuksia. Kaikkia ihmisiä on kohdeltava oikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaiselle kohtelulle ei ole perusteluita. Yleinen ja yhtäläinen tasa-arvo on tavoittelemisen arvoista.

Sosialidemokratian perusarvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Vapaus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan. Yksilön vapaus tarvitsee toteutuakseen rinnalleen oikeudenmukaisuutta, moniarvoisuutta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Sosialidemokraatit eivät hyväksy sitä, että ihmiset tavoitellessaan omaa vapauttaan polkevat kanssaihmisten oikeuksia. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa vapaus koskee vain etuoikeutettuja.

Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo, jonka vuoksi jokaisella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet oman elämänsä rakentamiseen sekä vaikuttamiseen yhteiskunnassa. Moniarvoisessa yhteiskunnassa uskonnolliset ja etniset, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt sekä muut vähemmistöt voivat elää hyväksyttyinä ja kunnioitettuina. Tasa-arvoisesti jaetut voimavarat takaavat tasaisemman hyvinvoinnin ja yhteiskunnalliset olot.

Tasa-arvo ei ole tasapäisyyttä. Erilaisuus vahvistaa yhteiskuntaa, mutta eriarvoisuus heikentää sitä. Heikommassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat tukea, apua ja ajoittain erityiskohtelua, jotta yhteiskunta voisi kehittyä tasa-arvoisemmaksi. Joka tapauksessa tulevaisuudessakin ihmisten välillä on eroja. Globaalin muuttoliikkeen seurauksena erot tulevat aiempaa näkyvämmiksi. Se edellyttää ihmisiltä sopeutumista ja toisten hyväksymistä.

Eriarvoisuuden perusta on useimmiten taloudellinen. Yhteiskunnan muut valtarakenteet, kulttuuri, uskonnot ja sosiaaliset normit luovat epätasa-arvoa. Etuoikeutettujen ihmisten on vaikea havaita tasa-arvon esteitä ja eriarvoisuutta ylläpitäviä tai syventäviä rakenteita. Toisaalta moniperusteista syrjintää arjessaan kokeva tunnistaa herkästi yhteiskunnan vallitsevien rakenteiden epäoikeudenmukaisuuden. Muun muassa yhteiskuntaluokka, sukupuoli, kansallisuus, vamma, terveydentila, ikä, sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuneisuus kuuluvat niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat ihmisen vapauteen ja tasa-arvoon.

Kolmas keskeinen arvo, solidaarisuus, on ennen muuta yhteisvastuuta ja yhteisöllisyyttä. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme. Me olemme vuorovaikutuksen ansiosta yhdessä enemmän kuin osiemme summa.

Solidaarisuus hylkää itsekkyyden, mutta kunnioittaa jokaisen yksilöllisyyttä. Haluamme muokata yhteiskuntaa, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja heillä on samat oikeudet.

Esteet ihmisten vapautumiselle on poistettava. Päämäärämme on yhteiskunta ilman ylivaltaa tai alistamista. Yhteiskuntaluokka, etninen tausta tai sukupuolinen suuntautuminen ei saa rajoittaa toimintamahdollisuuksia tai työllistymistä. Rasismista, homopeloista ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä on päästävä eroon. Yhteiskunta on oikeudenmukaisempi ja dynaamisempi ilman ennakkoluuloja ja syrjintää.

Vapaa ihminen voi kehittyä yksilönä, rakentaa elämäänsä omien toivomusten mukaan sekä vaikuttaa itsenäisesti yhteiskuntaan. Nämä vapaudet on taattava kaikille.

Lisää työtä ja reilummat pelisäännöt

Naiset ja miehet työskentelevät pääsääntöisesti työpaikoilla, joissa enemmistö työtovereista on samaa sukupuolta. Työelämän selkeä sukupuolijako kuvaa sitä, että ennakkoluulot ja sukupuoliroolit ohjaavat yhä nuorten ammatinvalintaa. Työikäisten naisten ja miesten riskit ovat erilaisia. Työttömyys, työtapaturmat ja raju rakennemuutos koettelevat useammin miehiä. Naisilla niukempi palkkaus, vastentahtoinen määrä- ja osa-aikaisuus ja hitaampi urakehitys ovat pahimmat vaikeudet.

Kaikki naiset tai miehet eivät kohtaa samoja ongelmia. Miesten keskuudessa ja naisten välillä on epätasa-arvoisuutta.

Työmarkkinoiden voimakas jakaantuminen osaltaan vahvistaa eurooppalaisittain suurta palkkaeroa sukupuolten välillä. Palkkaeroa selittää voimakkaimmin se, että naiset työskentelevät kaikkein matalapalkkaisimmissa ja alipalkatuissa töissä. Määräaikaiset tehtävät ja osa-aikatyö ovat naisilla selvästi yleisempiä kuin miehillä. Alipalkkauksen kriminalisoinnilla parannetaan kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden toimeentuloa.

Kohtuuttoman suuret tulo- ja omaisuuserot, epätasaiset työllistymismahdollisuudet ja työelämän moni-ilmeinen epätasa-arvo (palkkaus, työtunnit, työsuhteiden kesto, työturvallisuus, työhyvinvointi ja muut työsuhteiden ehdot) ovat edelleen keskeisimpiä yhteiskunnallisia tasa-arvo-ongelmia.

Työehtojen parantaminen sopimus- ja lainsäädäntöteitse on välttämätöntä. Perusteettoman osa-aikatyön teettäminen on kiellettävä. Samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka, samoin työehdoin, riippumatta työsuhteen muodosta. Erityisesti on huolehdittava, että vuokratyön ja lyhyiden määräaikaisuuksien tekijät ovat työyhteisössä yhdenvertaisessa asemassa suhteessa vakiintuneempaan henkilöstöön. Nollatyösopimuksille on luotava paremmat pelisäännöt. Lainsäädännön lisäksi on taattava riittävä valvonta ja ajettava järjestöjen kanneoikeutta sekä ketjuvastuuta. Naisten poissaoloja työmarkkinoilta on lyhennettävä ja työllisyysasteessa päästävä muiden Pohjoismaiden tasolle.

Palkkauksen epätasa-arvo on työelämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia, vaikka Suomessa on jo vuosia edistetty kolmikantaisella yhteistyöllä samapalkkaisuutta omassa samapalkkaisuusohjelmassa. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulee toteuttaa ripeämmin toimenpiteitä, jotka edistävät miesten ja naisten palkkatasa-arvoa. Laajemman tasa-arvoa tukevan solidaarisen palkkapolitiikan aika ei ole vielä ohi.

Perusteettomia palkkaeroja voidaan kaventaa tasa-arvosuunnitelmien laatua ja toimeenpanoa parantamalla, arvioimalla työn vaativuutta toimialarajojen yli sekä arviointiasteikkoja kehittämällä ja parantamalla luottamushenkilöiden tiedonsaantia palkkasyrjintäepäilyjen selvittämiseksi.

Työelämän sirpaloituminen on koetellut erityisesti naisia, jotka tekevät huomattavasti enemmän työtä vastentahtoisesti määrä- tai osa-aikaisessa työsuhteessa. Sen sijaan elinkeinorakenteessa tapahtuneet muutokset ovat kohdentuneet miesvaltaisille aloille isojen, perinteisten teollisuudenalojen hiipumisen johdosta. Erityisesti vähän koulutettujen miesten työttömyys on kasvanut vauhdilla.

Miehiä löytyy niin yhteiskunnan huipulta kuin pohjalta. Miesten kohtuuttoman suuri osuus pitkäaikaistyöttömistä, alkoholisteista, vangeista ja asunnottomista ei ole vain miesten ongelma vaan koko yhteiskunnan ongelma. Miesten keskimääräinen elinikä on selvästi niukempi kuin naisilla. Nämä epäkohdat heikentävät Suomen sosiaalista kestävyyttä.

Tasa-arvon kannalta on olennaista, että miesten ja naisten osaaminen on tasapuolisesti organisaatioiden ja yhteiskunnan käytössä. Tasainen sukupuolijako lisää myös organisaatioiden luovuutta ja suorituskykyä. SDP puoltaa mies- ja naiskiintiöitä julkishallinnossa, valtion työryhmissä, pörssiyhtiöiden hallituksissa ja vaikutusvaltaisissa kansalaisjärjestöissä. Puolue, ammattiyhdistysliike ja eduskunta voivat toimia tässä esimerkin antajina ja muurinmurtajina.

Syrjimätön kaiken ikää

Tasa-arvon tulee toteutua elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Sukupolvien yli ulottuva huolenpidon ketju turvaa yhdenvertaisia elämän edellytykset. Ikätasa-arvo on muutakin kuin syrjinnän poissaoloa. Se on oikeutta osallistumiseen, ihmisarvoiseen elämään ja vaikuttamiseen kaiken ikäisenä.

Työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu ikään katsomatta edellyttää, että eri-ikäisyys ymmärretään voimavaraksi. Työpaikoilla konkreettinen keino on ikäohjelmamallin käyttöönotto. Ikätasa-arvoa edistävät esimerkiksi joustavat työaikajärjestelyt, työn muokkaaminen, jatkuva osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen sekä ikäjohtamiseen panostaminen.

On luotava toimintaympäristö, jossa jokainen yksilö pystyy hyödyntämään potentiaalinsa tulematta syrjityksi ikänsä vuoksi. Tämän vuoksi on purettava keinotekoisia ikärajoja lainsäädännössä ja sopimuksissa.

Työsuojeluviranomaisten mahdollisuuksia puuttua ikäsyrjintään tulee parantaa. Ikäjohtamista pitää kehittää, nuorten ja ikääntyneiden työntekijöiden erityisvahvuuksia pitää tehdä näkyväksi.

Nuoret ja ikääntyneet tarvitsevat oman palvelutakuunsa työvoimapalveluissa, jotta he saavat tarvitsemansa tuen työllistyäkseen.

Yksityisellä sektorilla työnantajan eläkevastuu työntekijän työkyvyttömyyseläkkeestä on sitä suurempi mitä enemmän työntekijöitä työnantajalla on palveluksessaan. Eläkejärjestelmää uudistettaessa on luotava työnantajalle lisää kannusteita pitää kiinni ikääntyneestä työvoimasta.

Ikääntyvien työntekijöiden työmarkkina-asemaa on vahvistettava. Ammatillista osaamista kehittävä koulutus on kaikissa koulutusmuodoissa muokattava paremmin kaiken ikäisille soveltuvaksi. Työoloja on kehitettävä ikääntyvien ja nuorten työntekijöiden erityistarpeet huomioon ottaviksi. On ryhdyttävä toimenpiteisiin ikääntyvien työntekijöiden työmarkkinoilta syrjäytymisen estämiseksi.

Syrjityksi tulemisen riskit ovat erilaisia elämän eri vaiheissa. Ikäsyrjintää voi kohdata minkä ikäisenä tahansa, mutta useimmin sitä kohtaa nuorena tai vanhana. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan nuoret ja ikääntyneet naiset kokevat useammin syrjintää kuin samanikäiset miehet. Toisaalta nuorten ja ikääntyneiden miesten työttömyys on suurempaa kuin samanikäisillä naisilla. Valtaosa ikäsyrjinnästä on epäsuoraa ja sitä on vaikea todentaa.

Ikäsyrjintää esiintyy esimerkiksi työhönotossa ja palveluiden saatavuudessa, vaikka ikäsyrjintä ilman hyväksyttävää syytä on rikos. Työhönotossa nuoren on vaikea vakuutta osaamistaan, jos mittarina on työkokemus. Ikääntymisen vaikutus työnsaantiin alkaa näkyä jo 45-vuotiaana. Ikääntyneiden työllisyysaste on parantunut, mutta työttömäksi joutuessaan ikääntyneen on vaikea saada uutta työpaikkaa, vaikka osaaminen ja työkyky ovat kunnossa.

Eri-ikäisten työntekijöiden epätasa-arvoinen kohtelu työmarkkinoilla näkyy erityisesti ikääntyvien kohdalla. Yli 55-vuotiaiden työttömyys on korkeampaa kuin missään muussa ikäryhmässä ja uuden työpaikan löytäminen vaikeaa. Vain noin 60 prosenttia vanhuuseläkkeelle siirtyvistä on työllisiä. Syynä ovat useimmiten ikään liittyvät ennakkoluulot. Vallalla oleva asenneilmasto on yksilön kannalta kestämätöntä ja taloudellisesti lyhytnäköistä.

Jotta eri-ikäisillä työntekijöillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä ja edetä työurallaan, on eri ikäkausiin liittyvät vahvuudet opittava tunnustamaan ja niitä on osattava käyttää työpaikoilla. Eri ikävaiheisiin liittyviä kuormitustekijöitä on pystyttävä hallitsemaan nykyistä paremmin. Toisaalta ihmiset ovat hyvin erilaisia ikään katsomatta. Siksi kalenteri-ikään perustuvista ennakkoluuloista on pyristeltävä eroon.

Liki 60 prosenttia yli 65-vuotiaista naisista, mutta vain reilu kolmannes miehistä, päätyy elinaikanaan pitkäaikaiseen laitoshoitoon, hoitokotiin tai terveyskeskuksen vuodeosastolle. Miehet ovat hoidossa noin kaksi vuotta ja naiset lähes kolme vuotta.

Ikäihmisten palveluiden laatu ja saatavuus on tärkeä osa ikätasa-arvoa. Elämän sisältö ei saa laimentua, vaikka hoivan tarve kasvaa. Ihmisen itsemääräämisoikeudesta on pidettävä kiinni, yksityisyys turvattava ja elämänlaatua parannettava erityisesti laitoshoivassa.

Tasa-arvosta hyötyvät kaikki

Tasa-arvoiseen yhteiskuntaan kuuluu eriarvoisuuden ehkäisy, taloudellinen riippumattomuus ja pienet tuloerot. Suomi on maailmassa pienten tuloerojen maa, mutta tuloerojen kasvu ja köyhyyden lisääntyminen ovat syöneet meillä yhteiskunnan eheyttä.

Pohjoismaisten luottamusyhteiskuntien menestys on perustunut tasaiseen tulonjakoon, tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin, luokka-asemien vaihtumiseen ja kaikkien kykyjen mobilisoimiseen. Vaikka tuloerot ovat Pohjoismaissa edelleen OECD-maiden keskivertoa alempia, Suomessa tuloerojen kasvu on ollut nopeaa. Tähän on vaikuttanut pääomatulojen kasvu suhteessa palkkatuloihin ja lisääntynyt työttömyys.

Tuloeroissa on ollut vuosia, jolloin tuloerot ovat kaventuneet, mutta pidemmän aikavälin trendi kertoo kasvavista tuloeroista. Tuloerojen kasvu ja palkkaerot liittyvät kansainvälisen työnjaon syventymiseen ja työmarkkinoiden eriytymiseen.

Tuloerojen kasvu vaikuttaa siihen, miten ihmiset sitoutuvat yhteiskuntaan ja veronmaksuun. Veronmaksuhalukkuus uhkaa heiketä, jos koetaan, että verotus ei tue kaikkien hyvinvointia.

Eriarvoisuuden lisääntyminen ei heikennä vain häviäjien asemaa, vaan koko yhteiskuntaa. Se lisää kustannuksia, pelkoa ja eristäytymistä. Eriarvoistuminen ja köyhyys aiheuttavat näköalattomuutta ja vievät uskon tulevaisuuteen. Riskinä on myös ylisukupolvisen köyhyyden kasvu. Esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaiden lapsilla on muihin verrattuna 2,5-kertainen todennäköisyys ajautua itse toimeentulotuen asiakkaaksi.

Parhaiten ansaitsevan kymmenyksen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista oli 1990 luvun alkupuolella 18 prosenttia ja huonoiten hankkivan kymmenyksen 5 prosenttia. Vuoden 2007 lopussa osuudet olivat 24 ja 4 prosenttia.

Suomessa tuloerot alenivat hyvinvointivaltion rakentamisen seurauksena. Vielä 1960-luvun puolessa välissä lähes 20 prosenttia väestöstä jäi köyhyysrajan alle, mutta vuoteen 1991 mennessä köyhyysaste oli pudonnut jo 6 prosenttiin. Sen jälkeen tuloerojen kasvu on nostanut köyhyysasteen uudelleen 13 prosenttiin. Ilman tulonsiirtoja köyhyysriski koskisi Suomessa 28 prosenttia kansalaisista, kun se tulonsiirtojen jälkeen on noin 17 prosenttiin.

Pitkäaikaistyöttömien kotitalouksien reaalitulot pysyivät lähes muuttumattomina vuosien 1995 ja 2010 välillä. Samaan aikaan muun työikäisen väestön keskimääräiset reaalitulot kasvoivat noin 40 prosenttia. Sittemmin pitkäaikaistyöttömien asemaa on parannettu perusturvan korotuksella.

Suuret tuloerot aiheuttavat paitsi sosiaalisia ongelmia niin ne heikentävät väestön terveyttä ja hyvinvointia. Tuloeroja kavennetaan tasa-arvoisella koulutuksella, yhteisillä palveluilla, työllisyyttä parantamalla, oikeudenmukaisella veropolitiikalla ja tarpeenmukaisilla tulonsiirroilla.

Köyhyydessä on kyse absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä, väliaikaisesta ja pysyvästä köyhyydestä. Eläkeläisen ja lapsiperheen köyhyys koetaan erilaiseksi. Opiskelijoiden köyhyys poikkeaa työssäkäyvien köyhyydestä. Köyhyys syrjäyttää eikä kaikkea köyhyyttä poisteta rahalla. Tarvitaan myös sosiaali-, terveys- ja työvoimapalveluita ja osallisuuden vahvistamista.

Köyhiä on kaikissa ikäryhmissä. Lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut, vaikka yleinen tulotaso on noussut. Kymmenessä vuodessa köyhien lapsiperheiden määrä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi. Eläkeläisistä noin puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Toimeentulotuen saajista noin 2/3 on työikäisiä yksinäisiä ihmisiä, joiden köyhyys liittyy usein työttömyyteen.

Köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteita. Köyhä lapsuus on riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille. Köyhyys on moniulotteista. Peruslähtökohta on, että työ on parasta köyhyyspolitiikkaa. Parantamalla työllisyyttä lisäämme ihmisille mahdollisuuksia päästä työhön ja pois köyhyydestä sekä yhteiskunnalle voimavaroja ehkäistä köyhyyttä.

Työstä saatavalla palkalla pitäisi tulla toimeen, mutta aina näin ei ole. Suurin köyhyysriski työssäkäyvistä on 35 - 54-vuotiailla naisilla. Tämä johtuu osittain siitä, että valtaosa yksinhuoltajista on naisia. Näin siis työtätekevien ja lapsiperheiden köyhyys nivoutuu yhteen. Suurin osa köyhistä työtä tekevistä kotitalouksista on lapsiperheitä. Lisäksi naiset ovat miehiä useammin huonosti palkatuissa töissä ja osa- sekä määräaikaisissa työsuhteissa.

Noin neljäsosa suomalaisista tekee epätyypillistä työtä: määräaikaista työtä, osa-aikatyötä sekä vuokratyötä. Uusina epätyypillisinä työnteon muotoina ovat nollasopimukset, pakkoyrittäjyys ja itsensä työllistäminen. Naisten osuus epätyypillistä työtä tekevistä on miehiä suurempi. Lyhyellä aikavälillä epätyypilliset työsuhteet eivät välttämättä johda siihen, että henkilön tulot yltäisivät köyhyysrajan yläpuolelle.

Sosialidemokraatit hyväksyvät tuloerot kannustavana dynaamisena voimana, mutta kohtuuttomia ja perusteettomia tuloeroja emme hyväksy. Tuloerojen kaventamisessa on kyse laajasta ja oikeudenmukaisesta veropolitiikasta sekä vapaamatkustajuuden poistamisesta. Suurituloisimmilla on nyt parhaat mahdollisuudet minimoida verotustaan, mikä on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta.

Huono-osaisuus, köyhyys, syrjäytyminen tai vain vallankäytön kohteena oleminen eivät ole perinteisten luokkaerojen kaventumisen myötä hävinneet vaan tuloerojen kasvun myötä jopa lisääntyneet. Monet hyvinvoinnin mittarit kertovat erojen kasvusta ja huono-osaisuuden kasaantumisesta.

Sosiaalinen liikkuvuus on tehnyt Pohjoismaista dynaamisia. Se on merkittävästi lieventänyt luokkarajoja ja yhteiskunnan jakolinjoja. Tämä hyvä dynamiikka on Suomessa alkanut hiipua, kun hyväosaisuus ja köyhyys ovat alkaneet jälleen periytyä. Tämä jäykistää yhteiskuntaa ja heikentää maamme sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Työllisyyden parantaminen, talouskasvu vauhdittaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Päinvastoin, ne ovat toisiaan tukevia tavoitteita.

Koulutus avaa ovia

Koulutus on hyväksi yksilölle ja yhteiskunnalle. On helpompi oppia uutta, kun osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Uuden oppimisen tarve on maailman ja teknologian muuttuessa yhä tarpeellisempaa meille kaikille. Tasa-arvoinen koulutus antaa ihmisille mahdollisuudet luoda työelämän ja yhteiskunnan muutoksia aktiivisina toimijoina.

Laadukasta varhaiskasvatusta saanut lapsi saa hyvät edellytykset elämänsä rakentamiseen. Varhaiskasvatus parantaa kaikkien siihen osallistuneiden oppimisvalmiuksia ja ryhmässä toimimisen taitoja. Siksi varhaiskasvatusta saaneet lapset tarvitsevat vähemmän tukiopetusta peruskoulussa.

OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma Programme for International Students Assessment (PISA) tuottaa tietoa koulutuksen tilasta. Suomen lukutaidon keskiarvo oli kaikkien osallistujamaiden ja -alueiden joukossa kuudenneksi ja OECD-maiden joukossa kolmanneksi paras. Huolestuttavaa on, että edellisiin lukutaidon mittauksiin (2000 ja 2009) verrattuna keskiarvo on laskenut selvästi.

Suomessakin oppilaiden kotitausta heijastuu vahvasti oppimistuloksiin. Valitettavaa on, että kotitaustan vaikutus oppimistuloksiin on vahvistunut vuodesta 2003. Sukupuolinäkökulmasta katsoen poikien ja tyttöjen oppimistulosten erot äidinkielessä ovat yhä kohtuuttoman suuret.

Naisten ja miesten elämänkulku lähtee eri suuntiin viimeistään kouluaikana. Perusopetuksen päättötodistusta vailla olevista sekä peruskoulun jälkeen työ- ja opiskelupaikkaa vaille jäävistä enemmistö on poikia. Naiset suorittavat todennäköisemmin opintonsa loppuun niin ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa. Naisten korkeasta koulutustasosta huolimatta heitä on johtotehtävissä edelleen vähän.

Aikuiskoulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa on selvästi niukemmin miehiä kuin naisia. Poikien ja miesten koulutusvaje vaikeuttaa työllistymistä, työelämässä pysymistä ja koko kansantalouden tuottavuuden nostamista. Nuorten miesten koulutus-, oppimis-, työllisyys- ja terveysongelmiin on puututtava aiempaa päättäväisemmin jo opiskelun aikana.

Noin 80 prosenttia sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista on naisia, kun taas noin 80 prosenttia tekniikan ja liikenteen alan opiskelijoista on miehiä. Opinto-ohjaus on merkittävässä roolissa, kun nuoret harkitsevat tulevaa työuraansa ja tekevät valintoja joskus hyvin traditionaalisten mielikuvien perusteella. Perusasteen sekä toisen asteen opinto-ohjausta on kehitettävä ennakkoluulottomampaan suuntaan.

Tasa-arvon kannalta on tärkeää, että kaikki koulutusmuodot avaavat jatko-opintomahdollisuudet. Siksi ammatilliset opinnot eivät saa olla liian kapea-alaisia. Mahdollisuus jatko-opintoihin ja uudelleen koulutukseen on jatkuvasti muuttuvan tuotantorakenteen maailmassa niin yksilön kuin yhteiskunnan etu.

Lukion teemaopinnot eheyttävät opetusta, vahvistavat yksittäistä oppiainetta laajempien kokonaisuuksien hallintaa ja lisäävät oppiaineiden välistä yhteistyötä. Tasa-arvon näkökulmasta on hyvä, että oppiaineiden välistä yhteistyötä lisätään. Teemaopinnoissa on hyvä mahdollisuus kehittää sekä vahvistaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta. Poikien sekä tyttöjen erityistarpeet ja -ongelmat huomioivaa opetusta on kehitettävä yli oppiainerajojen.

Jokaiselle tulee olla vanhempien varallisuudesta, ammattiasemasta ja koulutuksesta riippumatta mahdollisuus päästä opiskelemaan korkeakouluun. Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 68 prosenttia vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Viidellä prosentilla korkeakouluopiskelijoista vanhemmilla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta.

Osaaminen on kasautuvaa pääomaa. Koulutuserojen kaventaminen ei onnistu samoin keinoin kuin tuloerojen. Mahdollisuuksien tasa-arvosta ja erityisistä tukitoimista on huolehdittava.

Koulujen tukihenkilöstöverkostoa tulee kehittää mm. huolehtimalla riittävistä erityisopettaja- ja koulu-avustajaresursseista ottaen erityisesti huomioon oppimistulosten ja -tapojen varhainen eriytyminen. Vammaisten oppilaiden ja opiskelijoiden on vammattomia vaikeampaa saada työelämään tutustumispaikkoja tai työharjoittelupaikkoja.

Kaikilla koulutusasteilla tulee antaa opiskelun alkuvaiheessa maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille riittävää ja laadukasta kotimaisten kielten opetusta. Kohtuuttomilla kielitaitovaatimuksilla ei saa sysätä ihmisiä koulutuksen ulkopuolelle. Opiskelijoille tulee tarjota riittävät terveys- ja opintopsykologipalvelut. Näin oppilaitoksista ja korkeakouluista valmistuu osaavia ja hyvinvoivia ammattilaisia, jotka jaksavat tehdä pitkän uran työelämässä.

Perheiden tasa-arvo

Perheet ovat monimuotoistuneet, mutta lainsäädäntö laahaa perässä. Se rakentuu edelleen ydinperhemallille, vaikka yksinhuoltajat, etävanhemmuus, uusio- ja sateenkaariperheet ovat arkipäivää. Kotona tapahtuva ikääntyneiden ihmisten hoitaminen muuttaa perhekäsitystä. Työlainsäädännössä, erityisesti perhevapaasäädöksissä, on tunnistettava perheiden moninaisuus.

Tasavertainen kumppanuus vaatii molempien vastuuta, panosta, aikaa ja osallisuutta. Molemmilla puolisoilla on oltava puhe- sekä toimivalta perhettä ja kotia koskevissa ratkaisuissa. Puolisot saavat tasa-arvoisen aseman kotona, kun he antavat yhtä suuren panoksen perheen hyvinvoinnille. Molemmilla vanhemmilla on oltava oikeus omaan aikaan lasten kanssa. Huoltajuuden ja hoitovastuun jakamisen myös erotilanteissa on tapahduttava tasa-arvoisesti ja lasten etu huomioiden.

Naiset tekevät edelleen enemmän kotitöitä. On tapahtunut hidasta myönteistä kehitystä, kun miehet ovat lisänneet kotitöihin käyttämäänsä aikaa. Miehet ovat ottaneet enemmän vastuuta lasten hoidosta ja muista päivittäisistä kotitöistä, mutta perinteiset sukupuoliroolit ovat edelleen voimissaan kotitöiden jakautumisessa.

Selvä merkki suomalaisen yhteiskunnan menestyksestä on se, että yhä useampi sukupolvi elää yhtä aikaa. Tämä tuo perheille uusia voimavaroja, tukiverkkoja ja vastuita. Isovanhemmat osallistuvat lastenlastensa arkeen ja yhä useammat lapset auttavat ja tukevat ikääntyneitä vanhempiaan. Sukupuolten väliselle tasa-arvolle tämä voi olla ongelma, jos kasvava palkaton hoitovastuu kasaantuu vain naisille.

Perhevapaalainsäädäntöä ja työehtosopimuksia on muutettava niin, että hoitovastuun lapsista ja muista läheisistä jakaantuu puolisoiden välillä tasaisemmin. Vaikka naisten asema työmarkkinoilla vahvistuu heidän kouluttautuessaan miehiä pidemmälle, on perheellistyminen edelleen naiselle suurempi rasite.

Perhevapaiden ja hoitovastuiden tasaisempi jakaantuminen miesten ja naisten välillä vahvistaisi lasten tunnesidettä molempiin vanhempiin, sukupuolten välinen tasa-arvo työmarkkinoilla parantuisi ja vanhemmuuden rasitukset jakaantuisivat tasaisemmin työpaikkojen kesken.

Yhteiset, kaikkien ulottuvilla olevat, riittävät ja laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ja päivähoitomahdollisuudet ovat tärkeitä paitsi lasten yhdenvertaisuudelle niin naisten ja miesten työelämään osallistumisen edistämiselle.

Lyömätön yhteiskunta

Jokaisen oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen sekä fyysiseen ja henkiseen turvallisuuteen on tasa-arvon kulmakiviä. Ihmisen henkilökohtainen turvallisuus on pohja elämisen laadulle. Väkivaltaan perustuva vallankäyttö ja alistaminen ovat räikeitä ihmisoikeusloukkauksia.

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille sukupuoleen katsomatta. Ihmisoikeuksien ymmärtäminen niin, että ne ulottuvat perheen sisälle ja muuhun yksityisen elämän alueelle, on olennaista.

Yli puolet naisista ja miehistä kohtaa väkivaltaa ja sen uhkaa. Parisuhteessa olevista miehistä 16 prosenttia ja naisista 17 prosenttia on joutunut vähintään kerran nykyisen kumppaninsa tekemän väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi. Naisten ja miesten kohtaama lähisuhdeväkivalta on kuitenkin erilaista.

Naisten lähisuhteissa kokema väkivalta on pitkäkestoisempaa, toistuvampaa ja vakavampaa kuin miesten kokema lähisuhdeväkivalta. Naisille väkivallasta aiheutuu kaksi kertaa miehiä useammin fyysisiä vammoja ja yli kolme kertaa enemmän psyykkisiä seurauksia. Parisuhteissa tapahtuneista väkivaltatilanteista noin 85 prosenttia kohdistuu naisiin. Entisen kumppanin väkivallan tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi naiset joutuvat huomattavasti useammin kuin miehet.

Miesten läheisissä suhteissa kohtaama väkivallasta tiedetään liian vähän. Miehet joutuvat huomattavasti useammin kuin naiset julkisella paikalla tuntemattoman miehen vakavan fyysisen väkivallan uhriksi. Syrjäytyneiden, alkoholiongelmaisten ja rikollisten miesten välinen vakava väkivalta näkyy korkeina henkirikollisuuslukuina. Suomen väkivaltarikollisuus on pohjoismaisessa vertailussa kohtuuttoman runsasta.

Lähisuhdeväkivalta on uhrille erityisen haavoittavaa, sillä se tapahtuu intiimissä ihmissuhteessa. Kuka tahansa voi kokea perhe- tai lähisuhdeväkivaltaa riippumatta sukupuolesta, iästä, sosiaalisesta asemasta, uskonnosta, kansallisuudesta ja muista seikoista.

Perheväkivalta koskettaa myös lapsia. Väkivallan todistaminen on lapsille erittäin haitallista. Vanhempaan kohdistuva väkivalta voi olla jopa pelottavampaa kuin lapseen itseensä kohdistuva väkivalta. Lasten riski joutua väkivallan kohteeksi kohoaa perheissä, joissa on parisuhdeväkivaltaa.

Naisten kokema lähisuhdeväkivalta on hieman vähentynyt mutta seksuaalinen väkivalta ja sillä uhkailu yleistynyt. Vammaisten naisten kohtaamat väkivallan muodot ovat usein fyysisiä, seksuaalisia, henkisiä ja taloudellisia. Väkivaltaa on avustamisen tai hoidon laiminlyöminen. Vammaisten miesten kohtaamaa väkivaltaa ei ole juurikaan tutkittu.

Fyysinen väkivalta voi olla tönimistä, kuristamista, potkimista ja hakkaamista. Henkistä väkivaltaa on nimitteleminen, vähätteleminen, julkinen nolaaminen, sosiaalinen eristäminen ystävistä tai sukulaisista, taloudellinen kontrolli, uhkailu tai fyysisellä väkivallalla uhkaaminen. Väkivallan tunnistamista ja avun piiriin hakeutumista vaikeuttavat liikkumis- ja kommunikaatiovaikeudet sekä riippuvuus avustajista. Kun väkivallan tekijä usein kuuluu uhrin lähipiiriin, vaikeutuu avun piiriin hakeutuminen entisestään.

Väkivallan erilaiset muodot pitää nostaa näkyviin, jolloin niitä voidaan ehkäistä ja vähentää. Väkivallan vastaista työtä on tehtävä monipuolisesti. Ennaltaehkäisevää toimintaa on ennen muuta hyvinvoinnin vahvistaminen. Lisäksi asenteisiin vaikuttavat kasvatus ja perheille suunnatut neuvonta-, neuvola- ja kotipalvelut. Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstöä on koulutettava tunnistamaan väkivallan uhrit ja autettava heitä. Muutoksen elämäänsä tarvitsevat niin väkivallan uhri kuin siihen syyllistynyt tekijä.

Päihde- ja mielenterveystyö vähentävät väkivaltaa, sillä suurin osa väkivallasta tapahtuu päihteiden vaikutuksen alaisena. Vammaisten ja maahanmuuttajien erityistarpeet on huomioitava näissä palveluissa.

Turvakotijärjestelmästä on säädettävä laki, jotta perhe- ja lähiväkivallan uhrit saavat esteettömästi turvaa ja apua riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat. Euroopan neuvoston suositusten mukaan 10 000 asukasta kohden tulisi olla yksi turvakodin perhepaikka. Vähintään yhtä tärkeää kuin turvakotipaikkojen lukumäärän kasvattaminen on asiantuntevan palvelun turvaaminen avun tarvitsijoille.

Terveyserot laskuun

Kaikilla suomalaisilla tulee olla enemmän terveitä vuosia elettävänään. Kaikilla on oltava mahdollisuus huolehtia terveydestään ja saada hoito riittävän nopeasti. Terveydenhoito ei saa olla rahasta kiinni, koska se on ihmisen perusoikeus.

Terveys ja toimintakyky ovat voimavaroja, jotka mahdollistavat hyvän elämän. Sosiaalisesta tai taloudellisesta asemasta johtuvat terveyserot ovat epäoikeudenmukaisia eivätkä sovi tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Terveyserojen kaventaminen tulee olla terveyspolitiikan keskeisin tavoite.

Lapsena ja nuorena opitut käyttäytymismallit yleensä vain vahvistuvat vanhempana ja siksi ennaltaehkäisevästi tulee panostaa erityisesti lapsiin ja nuoriin sekä heidän vanhempiinsa. Elämän alkutaipaleella annettu tuki ja mahdollisuudet auttavat parhaiten.

Kun perusterveydenhuolto, neuvola- ja kouluterveydenhoito ja lapsiperheiden tukipalvelut ovat kunnossa, monilta vakavammilta ongelmilta vältytään. Neuvolatyössä tarvitaan moniammatillista osaamista. Molemmat puolisot on kohdattava tasavertaisina ja vastuullisina vanhempina, kun perheeseen odotetaan ensimmäistä lasta.

Terveydenhuoltoon panostetut yhteiset varat on käytettävä tehokkaasti, vaikuttavasti ja tasapuolisesti. Laadukkaat terveyspalvelut turvataan henkilöstön osaamisella ja tieteellisellä tutkimustyöllä, hyvällä johtamisella ja laadunhallinnalla sekä potilaiden ja omaisten tarpeiden huomioon ottamisella.

Yhteiskuntapolitiikan tulee tukea terveydenedistämistä ja väestön terveyserojen kaventamista. Ihmiselle tulee turvata hyvät tiedolliset, taidolliset ja tietotekniset mahdollisuudet oman terveyden seuraamiseen ja edistämiseen. Perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon terveystarkastukset luovat edellytykset oman terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoon.

Työterveyshuolto on terveyden edistämisessä ja työkyvyn ylläpitämisessä avainasemassa. Työpaikkojen tulee panostaa työterveyteen ja työhyvinvointiin. Näin tuetaan työntekijöiden työssäjaksamista, työkykyä ja työurien pidentämistä.

Niukimmin koulutusta saaneet ja pienituloiset sairastavat yleensä enemmän ja kuolevat nuorempina kuin korkeammin koulutetut ja hyvätuloiset. Työssäkäyvät ovat terveempiä kuin työttömät.

Suomessa on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkeat terveyserot ja ne ovat kasvaneet viimeisen 25 vuoden ajan. Ero elinajanodotteessa on kasvussa. Se on hyvätuloisimman ja pienituloisimman viidenneksen välillä on miehillä 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta.

Pienituloisimpien elinikä ei ole kasvanut vaikka se on muilla suomalaisilla pidentynyt. Rikkaiden ja köyhien suomalaisten elinajan erot ovat kasvaneet selvästi enemmän kuin koulutuksen tai ammatin mukaan lasketut erot.

Terveyserojen taustalla on monia tekijöitä. Tulot ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti. Hyvätuloisen on helppo ostaa terveellisiä elintarvikkeita, harrastaa terveyttä ylläpitävää liikuntaa hinnasta riippumatta ja ostaa terveyspalvelut tarvittaessa yksityiseltä. Lisäksi hyvätuloiset ovat usein työssäkäyviä ja työterveyshuollon piirissä.

Koulutus ja työ vaikuttavat terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia terveydestä ja osaavat toimia terveyttä edistävällä tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös ihmisen työuraan ja työoloihin. Hyvätuloiset ja koulutetut myös käyttävät eniten terveyspalveluja.

Työolot vaikuttavat puolestaan siihen, millaisille riskeille ihminen työtä tehdessään altistuu. Esimerkiksi epävarmassa työsuhteessa elävän riski sairastua sydäntautiin on viidenneksen suurempi kuin turvallisessa työsuhteessa elävän riski.

Terveyskäyttäytyminen ja elintavat vaikuttavat elinikään ja terveyteen. Eri sosiaaliryhmissä asenteet ja arvostukset terveellisiä elintapoja kohtaan vaihtelevat. Esimerkiksi epäterveelliset ruokailutottumukset, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö sekä lihavuus ovat yleisempiä köyhillä. Elintavat eivät ole yksin yksilön vapaata valintaa. Niihin vaikuttavat kulttuuri, jossa yksilö elää ja taloudelliset mahdollisuudet.

Terveyserojen kaventaminen ei onnistu vain terveyspolitiikan keinoin. Kyse on työllisyydestä, työelämän laadusta, elintavoista, tuloeroista, asuinpaikasta ja monesta muusta tekijästä. Kyseessä on koko yhteiskuntaa koskettava sosiaalinen ongelma.

Palvelujen saatavuus on parempi työterveyshuollossa kuin terveyskeskuksissa, joihin työelämän ulkopuolella olevat joutuvat jonottamaan. Kuntien väliset erot kansalaisten terveydessä sekä hoitoon pääsyssä ovat olleet pitkään tiedossa. Terveyserot ovat suuria yksittäisten kaupunkien ja kuntien sisällä.

Sosiaali- ja terveydenhuolto pitää järjestää tavalla, joka lisää yhteistyötä ja kaataa raja-aitoja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden parempi yhteensovittaminen on tärkeää eriteisesti monisairaiden ja -ongelmaisten kohdalla. Terveyskeskuspalveluiden saatavuus on turvattava kaikille tasavertaisesti ja suuri laatuero työterveyspalveluihin on saatava kapenemaan.

Toimiva sosiaali- ja terveyspolitiikka pohjaa vahvoihin kokonaisuuksiin, jotka kykenevät takaamaan terveydenhuollon ja panostamaan terveyden edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Terveyserojen kaventamiseen tulee saada mukaan sivistys-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä yhteiskuntarakenteeseen liittyvät, mm. kaavoitus ja rakentaminen.

Vammaisille yhdenvertaiset oikeudet

Vammaisen ihmisen perusoikeuksia ovat mahdollisuus täysimääräiseen ja omaehtoiseen osallistumiseen. Syrjimättömyys, esteettömyys ja saavutettavuus on toteutettava, jotta kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet toteuttaa itseään työelämässä, opiskelussa ja vapaa-ajan harrastuksissa.

Kun on ympäristö kunnossa, asuminen kunnossa, opiskelupaikat esteettömiä, sosiaalinen, fyysinen ja henkinen ympäristö avara ja salliva, voi vammainen ihminen elää tasavertaista elämää. Esteettömyys on ihmisoikeuskysymys.

Vamman laadusta riippuen tarvitaan avustaja- ja kuljetuspalvelut, sosiaali- ja kuntoutuspalvelut, jotta vammaisen ihmisen täysvaltainen osallisuus kansalaisena toteutuu. Vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyttä on aina kunnioitettava.

Yhdenvertaisuuden aktiivinen ja oikeudenmukainen edistäminen tarkoittaa positiivista erityiskohtelua, jotta heikommassa asemassa olevien ryhmien tosiasiallinen yhdenvertaisuus toteutuisi. Vammainen ihminen kohtaa edelleen arkipäivän eriarvoisuutta esimerkiksi asumisen, terveydenhuollon, palveluiden saatavuuden, liikkumisen ja vapaa-ajan vieton suhteen.

Vammaisten työllisyysaste on huomattavasti keskimääräistä heikompi. Monet hyvin koulutetutkaan vammaiset eivät ole työllistyneet. Osatyökykyisten ja vammaisten pääsyä työmarkkinoille on edistettävä. Tämä koskee sekä erilaisia opintoihin liittyviä työharjoitteluja että varsinaista palkkatyötä. Työelämätaidot ja ammatillinen osaaminen kehittyvät vain kokemuksen myötä.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Yleissopimus on ratifioitava viipymättä.

Maahanmuuttajat mukaan

Maahanmuuttajat kytkevät Suomen uudella tavalla kansainvälisiin verkostoihin, mikä tuo mahdollisuuksia ja haasteita. Maahanmuuttajat ja heidän osaamisensa, myös muiden kulttuurien ja yhteiskuntien tuntemus, ovat globaalissa maailmassa voimavara Suomelle. Maahanmuuttajien osaaminen ja erityistaidot on vapautettava työpaikoilla parhaalla mahdollisella tavalla. Nykytilanteen on muututtava, sillä vuonna 2030 ulkomaalaisia arvioidaan olevan Suomessa jo puoli miljoonaa.

Maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Humanitäärisistä syistä tai työn perässä muuttaneilla on hyvin erilaiset voimavarat selviytyä uudessa kotimaassaan. Kielitaidolla ja työllä on Suomeen tulevien maahanmuuttajien kotoutumisessa tärkeä rooli. Pääsy suomalaisille työmarkkinoille ei ole helppoa, mistä kertoo maahanmuuttajien ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kantaväestöä alhaisempi työllisyysaste.

Maahanmuuttajat kokevat työmarkkinoilla monenlaista syrjintää. Esimerkiksi maahanmuuttajan lähtömaassaan saavuttamaa koulutusta, ammattitaitoa ja pätevyyttä ei tunnisteta eikä tunnusteta. Suomen yleisin ja pitkälti hyväksytty syrjinnän muoto ja este työllistymiselle on ylimitoitettu suomen kielen vaatimus. Aloilla, joilla virheettömän suomen kielen taitaminen ei ole välttämätöntä, kielitaitovaatimuksia tulisi aktiivisesti purkaa. Suomalaisilla on huono toleranssi erilaisiin aksentteihin. Kielioppivirheet eivät suurimmassa osassa ammatteja johda vaarallisiin tilanteisiin.

Ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien eli ns. paperittomien siirtolaisten perus- ja ihmisoikeuksien tulee toteutua. Kyse on muun muassa yhdenvertaisesta oikeudesta terveydenhoitoon ja koulutukseen. Ihmiskauppa on kaikissa muodoissaan ehdottoman tuomittavaa.

Kotouttamispolitiikan keinoin on pyrittävä rakentamaan maahanmuuttajille jouheva polku työelämään. Kielen oppiminen sekä perustiedot suomalaisesta yhteiskunnasta ja työmarkkinoista yhdessä poikkihallinnollisten palveluiden kanssa vahvistavat maahanmuuttajien pääsyä suomalaisille työmarkkinoille. Toimivilla työmarkkinoilla työhaastatteluun pääsee nimeen tai ihonväriin katsomatta. Työhönotossa tulisi siirtyä nimettömään hakumenettelyyn. Erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajanaiset.

Tasa-arvoista kielipolitiikkaa

Kieli on tärkeä osa kulttuuri-identiteettiä. Kielten opetus on tärkeä osa suomalaista peruskoulua. Tavoitteena tulee olla, että jokaisella suomalaisella on perusedellytykset molempien virallisten kielten käyttämiseen ja kieliryhmien välisen yhteisymmärryksen lisäämiseen.

Suomi on perustuslain mukaan kaksikielinen maa, jonka kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Se tarkoittaa, että maan suomen- ja ruotsinkielisillä on oikeus kouluttautua, suorittaa varusmiespalvelus sekä asioida viranomaisten kanssa omalla äidinkielellään, mukaan lukien tarvittavat asiakirjat. Kielellisten perusoikeuksien toteutuminen edellyttää viranomaisilta suunnitelmallisuutta kaikilla julkisen hallinnon tasoilla.

Erityisen haavoittuvat ryhmät kielellisten oikeuksien kannalta ovat muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvat vammaiset, lapset ja vanhukset. He ovat täysin riippuvaisia siitä, saavatko esittää asiansa omalla äidinkielellään tullakseen ymmärretyiksi. Eri kieliryhmien yleistyessä tämä asettaa suuria haasteita julkisille palveluille. Esimerkiksi sairaanhoidon palveluiden tarjoaminen ja potilasasiakirjojen toimittaminen vähintään suomeksi ja ruotsiksi on turvattava. Asiointikielenä englannin käytön on oltava mahdollista. Kieliryhmien väliseen tasa-arvoon on kiinnitettävä huomiota kunta- ja palvelurakenteita uudistettaessa.

On tärkeää, että hätäkeskuspäivystys pystyy vastaamaan pyyntöihin soittajan omasta äidinkielestä huolimatta. Hädässä olevan ihmisen on saatava apua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Saamenkielisten oikeudet omankieliseen palvelutarjontaan on jatkossa turvattava saamelaisalueilla, mutta huomioitava, että yhä useampi saamenkielinen asuu määriteltyjen saamelaisalueiden ulkopuolella. Alkuperäiskielemme ei saa kuihtua ja kadota, vaan erityisesti sivistystoimen palvelutarjonnassa on hallintoa paisuttamatta pohdittava miten kunnan alueella asuville saamenkielisille tarjotaan mahdollisuudet ylläpitää omaa äidinkieltään.

Suomessa on noin 10 000 - 12 000 romania. Romanin kielen elvyttäminen tulee olla yksi osa kielipolitiikkaa. On tärkeää turvata Helsingin yliopistossa romanikielen opiskelumahdollisuus ja rohkaista romaninuoria opiskelemaan kieltä koulun yhteydessä ja turvata opetus.

Kielipesätoimintaa tulee kehittää niin romani- kuin saamelaislasten osalta ja kieliohjelmille on taattava resurssit.

Uutta teknologiaa ja sen mahdollisuuksia on innovatiivisesti ja aktiivisesti hyödynnettävä matkalla tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Sen merkitys esimerkiksi vammaisten aseman parantamisessa ja kielellisten vaikeuksien tasoittamisessa puheentunnistuksen ja käännösohjelmien avulla on merkittävä. Samalla on pidettävä huolta siitä, että uusi teknologia on laajasti käytettävissä, jotta sen saavutettavuudesta ei synny uutta eriarvostavaa tekijää.

Kaikki yhdenvertaisiksi lain edessä

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille tulee taata samat oikeudet ja velvollisuudet kuin enemmistöön kuuluville. Lainsäädännössä olevat syrjivät käytänteet tulee muuttaa siten, että myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset saavat samat oikeudet lainsäädännön edessä. Näihin kuuluvat niin avioliitto, adoptio-oikeus kuin oikeus koskemattomuuteen.

Yhteiskuntamme on edelleenkin heteronormatiivinen. Rakenteita, jotka olettavat sukupuolen määrittävän sitä, millainen ihminen on, tulee purkaa. Valtion ja kuntien palveluiden tulee olla syrjimättömiä. Palveluiden tulee olla tasa-arvoista niin neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa kuin virastoissakin. Henkilökunnan koulutuksessa on painotettava ymmärrystä ihmisten moninaisuuden kirjosta, jotta pystytään kohtaamaan jokainen ihminen yksilönä, riippumatta hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, sukupuoli-identiteetistään tai sukupuolen ilmaisustaan. Kouluopetuksessa on huomioitava ihmisten moninaisuus. Koulutusjärjestelmän tulee aina varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen purkaa stereotypioita sekä antaa asiallista tietoa eri vähemmistöistä.

Ihmisillä tulee olla oikeus ilmaista oma seksuaalinen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä ilman syrjityksi tulemisen pelkoa. On huolehdittava siitä, että työehtosopimuksissa olevat kirjaukset kohtelevat yhdenvertaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia. Luottamusmies- ja työsuojeluvaltuutetuille on annettava valmiuksia seksuaalisuudeltaan ja sukupuoleltaan moninaisten ihmisten kohtaamiseen ja tukemiseen sekä käsittelemään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.

Sukupuolen vahvistamista säätelevä laki on uudistettava ja ihmisoikeuksia loukkaavat määräykset, kuten sterilisaatiovaatimus on poistettava. Transihmisillä ja intersukupuolisilla ihmisillä tulee olla sama oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin muillakin ihmisillä. Intersukupuolisilla henkilöillä tulee olla oikeus päättää oma sukupuolensa siinä vaiheessa, kun he ovat voivat tehdä päätökset itse. Sairausluokitukset on uudistettava tavalla, joka vahvistaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, edistää terveyttä lieventämällä stigmaa ja vastaa uusinta tieteellistä tietoa.

Meidän tulee uskaltaa nostaa mielipiteemme esiin silloin, kun muut eivät sitä tee.

On tärkeää olla luomassa tasa-arvoista ja yhdenvertaista maailmaa.

Kansainvälisesti äänemme on kuuluttava erityisesti silloin, kun ihmisen henki tai terveys on uhattuna.

Tasa-arvo, vapaus ja solidaarisuus

Tasa-arvo sosialidemokratian kulmakivenä

Tulo- ja omaisuuserojen kasvu, terveyserot, koulutuksen jakautuminen ja eriarvoisuus työelämässä ovat tärkeimmät tasa-arvohaasteet. Ongelmana on myös moniperusteinen syrjintä, jolloin epäoikeudenmukaisen kohtelun tekosyitä on useita.

Tämä ohjelma ei ole kaiken kattava tasa-arvo-ohjelma, koska tasa-arvo on tärkein näkökulma puolueen kaikissa ohjelmissa. Nyt paneudutaan keskeisiin ja ajankohtaisiin tasa-arvo-ongelmiin.