NÄKEMYS EUROOPASTA

SDP:n Eurooppa-poliittinen linja

Puoluevaltuusto
Kuopio 24.–25.11.2012

Sisällysluettelo

Johdanto
Rauhan Eurooppa
Työn ja oikeudenmukaisuuden Eurooppa
Demokraattinen Eurooppa
Globaali Eurooppa
Eurooppaa rakennetaan yhteistyöllä

Johdanto

SDP:n 40. puoluekokous hyväksyi kesäkuussa 2005 Jyväskylässä laajan visio-ohjelman Euroopan tulevaisuudesta. Sen hyvät tavoitteet sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä, korkean kilpailukyvyn ja työllisyyden Euroopasta ovat tänään yhtä ajankohtaisia kuin seitsemän vuotta sitten. Talouskriisi on tosin tehnyt kehityksestä niiden saavuttamiseksi vaikeampaa.

Yhdysvalloista vuonna 2008 levinnyt finanssi- ja talouskriisi ei ole hellittänyt, vaikka siitä ehti välillä olla jo lupauksia. Varjojen hälvenemisen sijaan euroalue ja sen myötä Euroopan unioni ovat ajautuneet historiansa vaikeimpaan koetukseen, joka ravistelee integraatioprosessin perimmäisiä arvoja.

Sen sijaan on tarpeen suunnata katsetta yli akuutin tilanteen, arvioida ja yhdistää menneen kokemuksia pidemmän perspektiivin tavoitteisiin, sekä etsiä ja esittää uusia, rohkeita ratkaisuja nykyisiin ja esiin nouseviin ongelmiin. Eurooppa-politiikka on ollut vaarassa hautautua päälle kaatuvan kaaoksen alle ja kutistua katastrofien torjunnaksi huippukokousten alati tihenevässä ketjussa. Unionista vailla suuntaa on kansallismielisten populistien helppo pestä kätensä ja lietsoa äänestäjien epäluuloja etuoikeutettujen eliittien projektiksi leimaamaansa integraatioprojektia vastaan.

Asetelma ei ole erityisen otollinen yksityiskohtaisille johtopäätöksille, mutta liikkeessä olevien muuttujien keskelläkin on tarpeellista hahmottaa kokonaiskuvaa. Millaista Eurooppaa haluamme rakentaa, ja miten voimme sen saavuttaa?

Rauhan Eurooppa

Euroopan unioni on rauhanprosessi ja sen tärkeimpiä työkaluja on jatkuva laajentuminen

• Kautta integraatiohistorian pyrkimys Euroopan unioniin sekä sen jäsenyys ovat tukeneet keskeisesti demokratian pelisääntöjen ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutumista.
• Länsi-Balkanin maat ja Turkki on hyväksyttävä unionin jäseniksi, kunhan ne täyttävät unionin asettamat kriteerit.

Euroopan integraatioprosessi ja unioni ovat kasvaneet sotien raunioille, ja ne ovat olleet tuottamassa matkan varrella laajentuneelle alueelleen yli 60 rauhan vuotta. Kolmen tuhoisan sodan (vuosina 1870- 1871, 1914-1918 ja 1939-1945) johtopäätöksenä syntyi lopulta ratkaisu, jossa epäluulo, revanssin odotus ja vihanpito korvattiin pitkäjänteisellä yhteistyöhakuisuudella ja yhteisten arvojen edistämisellä. Tämä kehitys sai yhden tunnustuksen syksyllä 2012 EU:lle myönnetyn Nobelin rauhanpalkinnon muodossa.

Vaikka Euroopan integraation ytimessä on ollut myös sotilaallinen yhteistyö, Suomen ratkaisu ei ole ollut hakea sotilaallista suojaa lännen sateenvarjon alta Neuvostoliittoa tai Venäjää vastaan. Tästä huolimatta Suomen liittymisessä Euroopan unioniin oli kuitenkin syvä turvallisuuspoliittinen elementti, joka merkitsi laaja-alaista integroitumisen vahvistamista länsimaisten demokratioiden yhteisiin rakenteisiin. Vuosisataisten kansainvälisten konfliktien rasittama rajamaa ankkuroi näin geopoliittisen identiteettinsä. Siitä oli perimmiltään kyse Suomen EU-kansanäänestyksessä syksyllä 1994.

Suomi on ollut primus motor, alkuunpanija, luotaessa Euroopan unionille Pohjoista ulottuvuutta, joka pyrkii lähentämään EU:n ja Venäjän suhteita käytännönläheisin projektein taloudellisen kehityksen edellytyksistä kansalaisten elinympäristöön ja sosiaaliseen hyvinvointiin. EU:n Pohjoisen ulottuvuuden politiikan avulla on yhteisiä voimavaroja saatava enenevässä määrin pohjoisten alueiden ympäristöriskien hallintaan, erityisesti ydinturvallisuuteen, sekä esimerkiksi yhteisiin infrastruktuuri-investointeihin. EU:n naapuruuspolitiikan tulee osaltaan tukea lähialueidemme vakaata ja kestävää kehitystä ja maiden keskinäisriippuvuuden kääntämistä voimavaraksi. Unionin ja Pohjoisen ulottuvuuden politiikan on tuettava kumppanuuden ja kaupankäyntiyhteyksien vahvistamista Venäjän kanssa, missä etenkin Luoteis-Venäjä muuttuu yhä keskeisemmäksi yhteistyöalueeksi. Naapuruus-politiikalla vahvistetaan myös Suomen raja-alueita ja niiden elinkeinoja. Itämerestä on tullut EU:n oma sisämeri paitsi ympäristön, myös kaupan ja työvoiman liikkuvuuden suhteen. Alueen toimijan välistä yhteistyötä tulee kehittää edelleen EU:n tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen ja kumppanuudessa Venäjän kanssa.

Kautta integraatiohistorian pyrkimys Euroopan unioniin sekä sen jäsenyys ovat tukeneet keskeisesti demokratian pelisääntöjen ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutumista - ensin kuuden jäsenmaan ETY:ssä (EEC), ja myöhemmin entisissä kommunistimaissa, kuten myös aikanaan 1980-luvulla Välimeren valtioissa. Eurokriitikoiden on hyvä muistaa, että Brysselin toimivallan vähentäminen tai rahaliiton kariutuminen lisäisi suurien maiden mahtia. On parempi tulla toimeen yhteisessä unionissa kuin kahdenvälisesti epäsuhtaisten neuvotteluasetelmien kautta. SDP ajaa edelleen johdonmukaisesti eurooppalaisen demokratian syventämistä.

Rauhan ja vakauden näkökulmasta EU:n laajentumisessa on edelleen ainakin Länsi-Balkanin mentävä reikä. Kroatiasta tulee kesällä 2013 unionin 28. jäsenmaa, mutta myös alueen muiden valtioiden - niin ehdokasmaiden Serbian, Makedonian ja Montenegron kuin Kosovon, Albanian sekä Bosnia ja Herzegovinan - jäsenyysperspektiiviä on tuettava. Ne on hyväksyttävä unionin jäseniksi, kunhan ne täyttävät unionin asettamat kriteerit. Eurooppalaisen oven sulkeminen saattaisi realisoida Balkanin riskit.

Paljon visaisia kysymyksiä liittyy yli 70 miljoonan asukkaan Turkkiin, jonka integroiminen EU:hun jakaa - ehdokasmaan statuksesta huolimatta - voimakkaasti mielipiteitä. Suomi ja SDP ovat perustellusti olleet täysivaltaisen jäsenyyden kannalla. Tämä on hyvä lähtökohta myös tulevaisuudessa, joskin viime vuosina alkanutta, Turkin sisäistä, kehitystä on seurattava tarkasti. Vain osallistavalla dialogilla ja realistisella jäsenyysperspektiivillä EU voi toivoa tukevansa naapurinsa kehitystä positiiviseen suuntaan. Laaja-alainen yhteistyösuhde Turkin kanssa on joka tapauksessa tärkeä. Se on vaurastuva, ikärakenteeltaan nuori alueellinen suurvalta, maallistunut ja maltillinen muslimivaltio.

Työn ja oikeudenmukaisuuden Eurooppa

Euroopan integraatio luo vaurautta, mutta se on osattava jakaa oikeudenmukaisella tavalla

• Sisämarkkinoiden integraatio vaatii rinnalleen vahvaa sosiaalista vuoropuhelua ja perusoikeusulottuvuutta, johon kuuluu myös työelämän perusoikeuksien, työehtosopimusten ja lakko-oikeuden kunnioittaminen.
• Eurooppalaisen ay-liikkeen ehdottama sosiaalisen edistyksen pöytäkirja (ns. social progress protocol) tulisi ottaa osaksi EU:n perussopimuksia, sillä se vahvistaa, etteivät sosiaaliset perusoikeudet ole alisteisia sisämarkkinavapauksille.
• Keskeistä sisämarkkinoiden ja perusoikeuksien tasapainon kannalta on työntekijöiden tasavertaiseen suojeluun keskittyvän vähimmäislainsäädännön luominen koko unionin alueelle, sosiaalisen dumppauksen estäminen sekä Eurooppa 2020 - strategian koulutukseen, työllisyyteen ja köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen liittyvien tavoitteiden toteuttaminen.
• Pohjoismaista universaalia mallia on edistettävä EU:ssa unionin uusin toimin. Korkea kilpailukyky, tuottavuus ja kansalaisten elintaso ovat yhteydessä korkeaan sosiaaliturvaan, koulutustasoon, työelämä- ja kuluttajastandardeihin ja tasa-arvoon. EU:lle tulee säätää sosiaalinen vakaussopimus, joka edistäisi ihmisten perusoikeuksia ja tukisi jäsenmaiden tasapainoista talouskasvua käsi kädessä ihmisten hyvinvointiin panostamisen kanssa.
• Tiivistyvän talouspolitiikan koordinaation ja vuosittaisen talouden ohjausjakson on oltava tiiviissä demokraattisessa kontrollissa myös Euroopan parlamentin puolelta. Myös eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet on otettava mukaan kiinteään vuoropuheluun työllisyyden ja kasvun edistämiseksi.
• On arvioitava, voiko euron pitkittyneeseen kriisiin löytyä kestävää ratkaisua ilman Euroopan keskuspankin EKP:n tehtävien uudelleen määrittämistä monipuolisemman keskuspankkipolitiikan suuntaan.
• Uutta kasvua tulee luoda myös EU:n rahoituskehysten 2014-2020 kautta. Eurooppa 2020- strategian tavoitteita työllisyys- ja koulutusasteiden sekä t & k -panostuksen nostamisesta, ilmasto- ja energiasitoumusten täyttämisestä sekä köyhyyden vähentämisestä täytyy pitää johtotähtinä rahoituskehyksistä päätettäessä.

Talous- ja yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta Euroopan integraatioprosessi on perinteisesti herättänyt sosialidemokraateissa kahtalaisia reaktioita. Toisaalta talousyhteisö ETY:ä (EEC) vieroksuttiin "kapitalistien hankkeena", joka vapaakaupan varjolla uhkasi altistaa hyvinvointivaltioiden kansalliset rakenteet ylikansallisen pääoman armoille. Toisaalta ylikansallinen yhteistyö näytti tarjoavan mahdollisuuksia uusille toimintatavoille, globaalille näkökulmalle 2000-luvun ongelmiin. Työntekijöiden oikeuksien polkemisen ollessa globaalia myös toimien oikeuksien polkemista vastaan tulee olla globaaleja.

Manner-Euroopan menestys veti mukaan yhdentymisen imuun. On arvioitu, että talousyhteistyö paradoksaalisesti pelasti kansallisvaltiot: ilman sen tuomaa vaurautta ei olisi ollut varaa luoda sosiaalipalveluita, jotka puolestaan olivat ohittamaton vaatimus maailmansodasta toipuvassa Euroopassa. Vientikaupan realiteettien vuoksi yhteismarkkinajärjestelyistä tuli välttämättömyys niin Britannialle kuin Pohjoismaille.

Kun Suomi 1980-90-luvun taitteessa alkoi suunnata kohti Euroopan yhteisöjä, se näyttäytyi monen mielestä melkeinpä myyttiseltä sammolta, joka lisäksi suojaisi suhdannevaihteluiden kiroilta. Saksojen yhdistyminen vuonna 1990 ja Itä-Euroopan kehitys avasivat tien sekä syvemmän eurooppalaisen poliittisen unionin että rahaliiton perustamiselle. Nämä toteutuivat Euroopan unionin perustamisen myötä Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992. Odotusarvona oli myös, että menestyksensä myötä unionissa ennen pitkää taattaisiin sosiaalinen ulottuvuus tasavertaiseksi talouden rinnalle. Peruskysymys on yhä, kuinka "kansallisen tason sosiaalinen" ja "talouden kansainvälinen" ovat sovitettavissa yhteen yksilön ja työntekijän edun näkökulmasta. Edellinen kun on ulotettavissa kansainväliseksi edistykseksi vain positiivista eli sääntelyn kautta tapahtuvaa integraatiota kasvattamalla ja talous taas on tyypillisesti näyttäytynyt negatiivisena, sääntelyä purkavana integraationa.

1990-luvun loppupuolen optimismin aikoina integraatiota vietiin vauhdilla eteenpäin. Myös yhteistä työelämälainsäädäntöä kehitettiin - tärkeänä hankkeena voi mainita esimerkiksi vuonna 2003 hyväksytyn työaikadirektiivin. Yhteisöjen tuomioistuin omaksui itselleen hyvin aktiivisen roolin integraation moottorina ja erityisesti EU:n neljän perusvapauden - tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääoman vapaan liikkuvuuden - puolustajana. Huoli perusoikeuksien, kuten sosiaalisten perusoikeuksien ja lakko-oikeuden, suhteesta EU:n neljään perusvapauteen kasvoi vuosien myötä, ja vasta Lissabonin sopimuksessa joulukuussa 2009 EU:n perusoikeuskirja sai juridisesti sitovan aseman osana EU:n perussopimuksia.

Sisämarkkinoiden integraatio vaatii rinnalleen vahvaa sosiaalista vuoropuhelua, eurooppalaisen kolmikantamallin vahvistamista, ja perusoikeusulottuvuutta, johon kuuluu myös työelämän perusoikeuksien, työehtosopimusten ja lakko-oikeuden kunnioittaminen. Unionin tulee liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen täydessä laajuudessa ja tunnustettava oikeudessaan lisäksi Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimusten ja Euroopan sosiaalisen pöytäkirjan (Euroopan neuvoston sopimus European Social Charter) normit. Nämä täydentävät EU:n kansalaisten perusoikeuskirjaa.

SDP kannattaa Euroopan ay-liikkeen esittämän sosiaalisen edistyksen pöytäkirjan (ns. Social progress protocol) ottamista osaksi EU:n perussopimuksia. Eurooppalainen ammattiyhdistysliike tarvitsee keinovalikoimaansa ryhmäkanneoikeuden. Sosiaalinen pöytäkirja vahvistaa, etteivät sosiaaliset perusoikeudet ole alisteisia sisämarkkinavapauksille. Keskeistä sisämarkkinoiden tasapainon kannalta on myös työntekijöiden tasavertaiseen suojeluun keskittyvän vähimmäislainsäädännön luominen koko unionin alueelle, sosiaalisen dumppauksen estäminen sekä Eurooppa 2020-strategian koulutukseen, työllisyyteen ja köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen liittyvien tavoitteiden toteuttaminen.

EU on tullut kansalaisten iholle myös kilpailulainsäädännön kautta: se on asettanut vuosien saatossa raamit palvelujen järjestämiselle niin kansallisesti kuin paikallisestikin. Myös kilpailulainsäädäntöä sovellettaessa perusoikeuksien tulee toteutua. Hankintadirektiivien ja kansallisen hankintalainsäädännön tulee nykyistä paremmin tunnistaa ja ottaa huomioon sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen perusoikeuksia toteuttava luonne. Hankintadirektiiviä uudistettaessa tulee mahdollistaa yritysten yhteiskunnallisen vastuun, esimerkiksi veronmaksun, vaikutusten arviointi hankintapäätöksiä tehtäessä. SDP vastustaa veroparatiiseja ja toimii niiden lakkauttamiseksi sekä omin toimin että kansainvälisen yhteistyön kautta. Julkisia hankintoja tehtäessä on voitava vaatia työehtosopimusten, tai ympäristöstandardien noudattamista.

Keskeisiä edellytyksiä kestävälle politiikalle Euroopassa on ympäristö- ja energiakysymysten ratkaiseminen, jonka on perustuttava uusiutuvien energialähteiden aktiiviseen kehittämiseen, uusiutumattomien luonnonvarojen maltilliseen käyttöön, tuotannon jätemäärän vähentämiseen ja ekosysteemin suojaamiseen. Vaikka kokonaisenergiankulutuksen ennakoidaan laskevan koko Euroopassa, tulee sähkönkulutus todennäköisesti kasvamaan. EU:n tulee jatkaa pitkäjänteistä työtään, jolla jäsenmaat voivat yhdessä sopien vastata energia- ja ilmastohaasteisiin. Politiikka on yhdistettävä talouskasvun edistämistoimiin: on määrätietoisesti panostettava ilmasto- ja ympäristöinnovaatioihin sekä innovaatioiden käyttöönoton kannustamiseen. Ympäristöongelmat ylittävät rajat vaivatta, joten politiikankin on oltava yhteistä. Itämeren suojeluun on panostettava yhteiseurooppalaisesti.

Eurooppalaiset reilut ja avoimet markkinat edellyttävät, että eettisen markkinatalouden pelisääntöjä vahvistetaan ja kuluttajien oikeuksista huolehditaan. Tarvitaan yhteisiä toimia harmaan talouden ennaltaehkäisemiseksi ja kitkemiseksi. EU:n kansalaiset voivat osaltaan kuluttajina edistää EU-alueen taloudellista kilpailua, jos heillä on saatavilla riittävästi tietoa ja oikeuksia arjen valintatilanteissa. Kansalaisjärjestöjen taloudellinen tukeminen sekä kumppanuus ja kuuleminen päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä on oltava unionin pääperiaatteita kansalaisten Euroopan rakentamisessa sisämarkkinoiden rinnalle.

Sisämarkkinoiden syventymisen lisäksi keskeinen kehityskulku EU:ssa liittyy rahaliiton muodostamiseen ja makrotalouden hallitsemiseen. 2000-luvun alussa EU haukkasi monta suurta haastetta kerralla: se kävi jäsenyysneuvotteluja 12 Itä- ja Keski-Euroopan maan kanssa, valmisteli euron käyttöönottoa, mikä tapahtui vuonna 2002, ja laati kymmenvuotisen kasvu- ja työllisyysstrategian, niin kutsutun Lissabonin strategian. Rahaliiton myöhemmän kriisin analyysi on kuitenkin aloitettava 1980-luvun puolivälistä, jolloin rahaliiton arkkitehtuuri hahmoteltiin. Yhteisö oli huomattavasti pienempi ja koheesiopolitiikalla pystyttiin merkittävästi vaikuttamaan maiden välisten kuilujen kaventumiseen. Tuolloin ei ollut tiedossa Itä- ja KeskiEuroopan muutosprosessia, Saksojen yhdistymistä eikä pääomaliikkeiden vapauttamisen seurauksia. Rahaliittoa valmisteltaessa ei tosissaan varauduttu tai uskottu unionin sisäisten epätasapainojen, markkinapaineen taikka rahoituslaitosten ja valtioiden keskinäisriippuvuuden aiheuttamiin riskeihin.

Nykyinen velkakriisi on osoittanut kuinka vaikeaa hallitustenvälinen päätöstenteko on kriisioloissa kun erot maiden talous- ja finanssipolitiikassa rapauttaneet koko integraatioprosessin menestymismahdollisuuksia. Luopuminen yhteisvaluutasta olisi valtava isku eurooppalaisten maiden ja kansojen väliselle solidaarisuudelle ja merkitsisi EU:n ambitiotason olennaista laskua ja aiheuttaisi vakavan, arvaamattoman kaaoksen uhan. Yhteisvaluutan kriisien ratkaiseminen kestävällä tavalla voi palauttaa unionin kriisiä edeltävälle sisämarkkinoiden vahvistumisen ja lähentymisen tielle.

Tulevaisuuden edellytys terveelle yhteisvaluutalle on demokraattinen talousliitto, joka koordinoi euro- ja muidenkin EU-maiden talous- ja finanssipolitiikkaa. Jäsenmaat joutuvat alistumaan siihen, että ne tämän kehityksen ja yhteisen edun ehtona menettävät näiltä osin kansallista suvereniteettiaan. Joulukuussa 2011 voimaan tullut talouspolitiikan koordinaation six-pack-lainsää-däntöpaketti on keskeinen elementti Euroopan unionin ja euron ohjaamiseksi jälleen kestävälle tielle. Uusi lainsäädäntö antaa komissiolle vallan puuttua kolme vuotta alijäämämenettelyissä olleiden maiden talouskuriin. Myös jäsenmaiden makrotalouden kehitystä seurataan esimerkiksi vaihtotaseen tasapainon, yksikkötyökustannusten sekä asuntojen hintakehityksen kautta. Vielä käsittelyssä oleva 2-pack, joka yksinkertaistettuna toisi jäsenmaiden talousarvioesitykset ennakkotarkastukseen komissioon, vahvistaisi talouspolitiikan koordinaatiota merkittävästi. Tulevien talouskriisien välttämiseksi Euroopan unionissa on pyritty vahvistamaan talouden koordinaatiota merkittävästi. Näitä toimia ovat niin sanottu 2-pack-ehdotus, joka yksinkertaistettuna toisi jäsenmaiden talousarvioesitykset ennakkotarkastukseen komissioon ja syksyllä 2012 käsittelyssä oleva ns. finanssipoliittinen sopimus (oik. Talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehty sopimus) sekä ehdotus yhteisen pankkiunionin muodostamisesta.

Erityisesti yhteiselle pankkivalvonnalle olisi tarvetta. Tulevissa uudistuksissa tulee varmistaa pankkivalvonnan ja EKP:n rahapoliittisen roolin yhteensovittaminen sekä erityisesti Euro-alueen ulkopuolisten valtioiden osallistuminen yhteiseen pankkivalvontaan. Talouskuria ja -koordinaatiota tiukentavat sopimukset on käsiteltävä tarkkaan ja samalla pidettävä huolta, että mahdollisuus tehdä suhdanteista riippuvaa järkevää talouspolitiikkaa demokraattisesti valittujen parlamenttien ohjauksessa säilyy.

Talousliitto vaatii rinnalleen vahvan, legitiimin sosiaalisen ulottuvuuden laajamittaisen köyhyyden ja työttömyyden vähentämiseksi, sosiaalisen koheesion lisäämiseksi sekä EU:n tasapainoisen kehittämisen kannalta. On löydettävä myös aidosti eurooppalaisia sosialidemokraattisia ratkaisuja, koska kyseessä on nimenomaan poliittinen, ei kansallinen kysymys. Euroopan unionilla tulee olla taloudelliset ja institutionaaliset mahdollisuudet harjoittaa elvyttävää talouspolitiikkaa. Euroopassa tarvitaan panostuksia kasvun ja työllisyyden vahvistamiseen tiukoista talousnäkymistä huolimatta. Hyvinvoiva talous on Euroopankin perusta, mutta hyvinvoiva ihminen on sen tavoite, jonka saavuttamista talous palvelee.

Pohjoismainen universaali malli, jossa korkea kilpailukyky, tuottavuus ja kansalaisten elintaso yhdistyvät korkeaan sosiaaliturvaan, koulutustasoon, työelämä- ja kuluttajastandardeihin ja tasa-arvoon, voi toimia mallina myös EU:lle kriisin jälkeistä politiikkaa määritettäessä. Pohjoismaista mallia on edistettävä EU:ssa unionin uusin toimin. EU:lle tulee säätää sosiaalinen vakaussopimus, joka edistäisi ihmisten perusoikeuksia ja tukisi jäsenmaiden tasapainoista talouskasvua käsi kädessä ihmisten hyvinvointiin panostamisen kanssa sekä ohjaisi ajattelua väestörakenteen muutokseen sopeutumiseen. Erityisesti eläkejärjestelmien kestävyyteen liittyy vahvoja yhteiseurooppalaisia intressejä. Sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen mittaamiselle tulee luoda myös Euroopan tasolla muita mittareita BKT:n ohella, jotka kytkeytyvät EU:n kasvu- ja työllisyysstrategioihin ja talouspolitiikan koordinaatioon sekä vahvistavat muun muassa sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon panostamista jäsenvaltiotasolla. Sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuu entistä enemmän painetta talousintegraation kautta, minkä vuoksi kansallisen politiikan harjoittamiselle tarvitaan tukea EU-tasolla. Tämä on myös tarpeen EU:n sisämarkkinoiden tasapainoisen toiminnan kannalta - nykyiset suuret erot sosiaaliturvassa aiheuttavat paineita heikentää turvaa korkean hyvinvoinnin maissa.

Tiivistyvän talouspolitiikan koordinaation ja vuosittaisen talouden ohjausjakson on oltava tiiviissä demokraattisessa kontrollissa myös Euroopan parlamentin puolelta. Kehitys nostaa sekä komission että Euroopan parlamentin poliittisen värin entistä tärkeämpään rooliin. Myös eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet on otettava mukaan kiinteään vuoropuheluun talouspolitiikan koordinaatiossa. Keskeistä on tasapainon löytäminen velanhoidon, pitkän aikavälin kestävyysvajeen ja lyhyen aikavälin suhdannevaihteluita tasoittavan talouspolitiikan välillä. Tämän tasapainon ja toimenpiteiden päättämisessä poliittisella värillä on suuri merkitys. Kokonaiskuviossa on arvioitava, voiko euron pitkittyneeseen kriisiin löytyä kestävää ratkaisua ilman Euroopan keskuspankin EKP:n tehtävien uudelleen määrittämistä monipuolisemman keskuspankkipolitiikan suuntaan.

Talouden pitkäjänteinen vakaus edellyttää epätasapainoa ruokkivien ilmiöiden hillitsemistä. Tästä näkökulmasta on perusteltua vahvistaa pankki- ja rahoitussektorin sääntelyä luomalla unioniin siihen tarvittavat instituutiot. Vapaa kapitalismi ilman riittäviä vastavoimia on osoittanut johtavansa kierteisiin, joissa ylikuumentumista ja keinottelua seuraavat kriisit ja taantumat. Siinä voitot ovat tavanneet kadota yksityisiin taskuihin, kun taas tappiot on sosialisoitu veronmaksajien kannettavaksi. Minkään järjestelmän varallisuus ei riitä tai moraalipohja kestä loputtomiin viime vuosien kehitystä. Yksityisen sektorin vastuun on toteuduttava oikeudenmukaisesti.

Sekä euroalue että Euroopan unioni yleensä tarvitsevat joka tapauksessa taloudellisia resursseja puskuroimaan suhdannevaihteluja sekä muita mahdollisia epäedullisia käänteitä. Pääomia tähän voitaisiin kartuttaa muun muassa hiiliverolla ja rahoitusmarkkinaverolla, joka osaltaan myös hillitsisi spekulatiivista finanssikäyttäytymistä. Rahoitusmarkkinavero on saatava aikaan, vaikka koko unionia ei heti saataisi sen piiriin. Kattavan sopimuksen pitää kuitenkin olla pikaisena tavoitteena, kuten myös sen levittäminen Eurooppaa laajemmin kansainvälisiin rahavirtoihin. Samanaikaisesti EU:n tulee ponnistella veroparatiiseja ja erityyppisiä veronkiertojärjestelyjä vastaan, joita pääoman nopea liikkuvuus mahdollistaa. Vapaamatkustajiin ei ole varaa. Myös verokilpailua jäsenmaiden välillä tulee kaventaa sääntelyä ja koordinaatiota parantamalla.

Euroopan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka se onnistuu määrätietoisessa kasvu- ja työllisyyspolitiikassa. EU on maailman suurin sisämarkkina-alue, jonka täyden potentiaalin rajoja ei vielä tunneta. Tarvitaan yhteistä investointipolitiikkaa, jolla varmistetaan koko unionia hyödyttävä yhteinen kehitys. Investointeja tulee tukea lisäämällä Euroopan investointipankin ja Euroopan investointirahaston lainanantokykyä sekä EU:n takausmahdollisuuksia kasvua edistävissä projekteissa. Näitä tavoitteita voidaan toteuttaa myös EU:n rahoituskehysten 2013-2020 kautta. Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita työllisyys- ja koulutusasteiden sekä t & k-panostuksen nostamisesta, ilmasto- ja energiasitoumusten täyttämisestä sekä köyhyyden vähentämisestä täytyy pitää johtotähtinä rahoituskehyksistä päätettäessä. Maatalouspolitiikassa on uudistuksia jatkettava ja varauduttava maataloustuotteiden maailmankaupan vapautumisen jatkumiseen. Maatalouspolitiikan yhteiset poliittiset suuntaviivat on edelleen sovittava EU-tasolla, mutta tukien maksatukset on siirrettävä kansalliselle tasolle.

Työllisyyspolitiikkaa ja erityisesti nuorisotyöttömyyden torjuntaa ja hoitoa on kyettävä arvioimaan ja tukemaan yhteisesti unionin tasolla. SDP tukee ESP:n tavoitetta ulottaa Suomessa ja Itävallassa jo käytössä oleva nuorten yhteiskuntatakuu jokaiseen EU-maahan. Tarvitsemme eurooppalaista lainsäädäntöä takaamaan nuorille tasa-arvoiset lähtökohdat asuinpaikasta riippumatta, vaikka toteutus jäisikin edelleen jokaisen jäsenvaltion asiaksi. Laaja julkinen sektori on hyvin järjestettynä pidemmän päälle tuottava investointi ja kilpailuetu kansainvälisessä vertailussa, siinä missä se tehottomana muodostaa taakan niin veronmaksajille kuin elinkeinoelämälle. Naisten työllisyyden ja työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen edistäminen on tärkeässä roolissa Euroopan työllisyysasteen nostamiseksi ja uuden talouskasvun luomiseksi. Työllisyyttä voidaan myös luoda palvelujen sisämarkkinoita syventämällä - tasapainossa työelämän yhteisten pelisääntöjen kanssa - ja esimerkiksi digitaalisen palvelukaupan kehittämiseen panostamalla.

Koulutusjärjestelmät pohjoisen peruskouluista maanosan laajasti kattavaan yliopistoverkostoon ovat Euroopan suuri kilpailuvaltti, jota jalostamalla löytyy eväitä vaurauteen. Nyt tätä näkökulmaa on laajennettava entistä käytännönläheisemmin kohti elinikäisen oppimisen tukemista, mikä on olennaista niin yksilötason kehityksen kuin työmarkkinoiden toimivuuden ja kilpailukyvyn kannalta.

Opiskelu toisessa unionimaassa sekä erilaiset vaihto-ohjelmat ovat integraation kansalaistason lippulaiva, joka on parin viime vuosikymmenen aikana levittänyt rajat ylittävää tietoisuutta ja kokemusta ennen näkemättömällä tavalla. Näistä ohjelmista pääsee kuitenkin osalliseksi aivan liian pieni osa ikäluokista, joten niitä on entisestään kehitettävä ja laajennettava, ei vain korkeakoulujen, vaan myös muiden koulutusasteiden ja työelämän puolelle. Tutkintojen tunnustamista ja tunnistamista Euroopassa on parannettava.

Unionin tulee investoida siihen, että eurooppalainen korkeakoulujärjestelmä on kilpailukykyinen verrattaessa maailman huippuyliopistoihin ja että se samalla vastaa yhteiskunnan koulutustarpeeseen yhdenvertaisella tavalla. Korkeakoulujen ympärille on rohkaistava yrittämisen kulttuuria. Ei ole syytä tyytyä tai alistua siihen, että uusia uria aukovat innovaatiot kumpuavat Yhdysvaltain piilaaksoista tai teknologiset sovellutukset kaukaa idästä. Markkinajohtajuutta soisi haviteltavan esimerkiksi vähäpäästöisessä elinkeinotoiminnassa, jonka merkitys tulee väistämättä kasvamaan. Tieto ja taito ovat täällä, kunhan ne osataan valjastaa entistä tehokkaammin käyttöön.

Demokraattinen Eurooppa

Legitiimi Euroopan unioni tarvitsee selkeämmät valtasuhteet sekä toimivan demokratian

• Kriisin keskellä Euroopan parlamentin osallistumista päätöksentekoon on vahvistettava. Euroopan parlamentin ohella tulee komission roolia vahvistaa, koska sillä on kyky valvoa EU:n kokonaisetua. EU:n tulee olla myös kansalaisten Eurooppa. Se edellyttää kansalaisten ja heitä edustavien järjestöjen nykyistä parempaa kuulemista ja osallistumismahdollisuuksia EU:ssa.
• Uudet esitykset demokratiavajeen korjaamiseksi ovat tervetulleita. SDP on sitoutunut Euroopan sosialidemokraattisen puolueen ESP:n päätökseen yhteisen komission puheenjohtajaehdokkaan valinnasta. Jatkossa komissaarien valinnan tulisi heijastella nykyistä enemmän Euroopan parlamentin poliittisia voimasuhteita.
• SDP:n paikka on jatkaa aktiivisena ja aloitteellisena vaikuttajana Euroopan sosiaalidemokraattisessa puolueessa ESP:ssä.

Länsi-Euroopan maat ovat olleet ja mielellään esiintyneet demokraattisen poliittisen järjestelmän ja yhteiskuntaelämän mallimaina. Tästä kulmasta tarkastellen on huolestuttavaa, että monipuoluejärjestelmään perustavat demokraattiset järjestelmät ovat kriisiytyneet joissain jäsenvaltiossa. Tämä voi laiminlyötynä voi johtaa yhä syvenevään legitimiteettikriisiin niin unionin jäsenvaltioissa kuin itse unionissakin.

Talouden kriisi, muutosten nopeus ja syvyys ovat luoneet kasvualustaa paitsi poliittiselle apatialle myös kansallismielisyyttä korostavien voimien nousulle ja järjestäytymiselle populistissävytteisiksi poliittisiksi liikkeiksi. Niissä EU-kriittisyyteen yhdistyy paikallispatriotismi, sekä monikulttuurisuuden pelko ja epäluulo maahanmuuttajaväestöä kohtaan. Toisaalta kansalaiset ovat osoittaneet mieltään puolueiden varaan rakentunutta poliittista järjestelmää vastaan puoluepolitiikan osin kuvitellun, mutta myös osin todellisen, vaihtoehdottomuuden kannustamana. Toisaalta on todettava, että unioniin on yhä jonoksi asti tulokkaita ja yksikään jäsenmaa ei ole ilmaissut haluaan siitä erota.

Samaan aikaan kunta-, maakunta, valtio- ja unionin tason demokraattisten rakenteiden tehtävät ja vastuut ovat hämärtyneet kansalaisten silmissä. Osin tähän on syynä rakenteiden tarpeeton monimutkaisuus ja toimivaltakysymysten aito epäselvyys, ja kyseessä on osittain demokraattisesti valittujen kunnanvaltuutettujen, kansanedustajien ja parlamentaarikkojen halu vierittää vastuun vaikeista kysymyksistä muille hallinnon tasoille.

Muutosten seurauksena onkin alkanut keskustelu konkreettisista uudistuksista, joilla demokratiavajetta voitaisiin paikata. Tarvitsemme vahvempia eurooppalaisia vaihtoehtoja ja näkemystä myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää sekä institutionaalisia että SDP:n oman toimintakulttuurin muutoksia.

EU:n monimutkaisuutta on tarkoitushakuisesti korostettu, vaikka poliittisena järjestelmänä se ei ole muita kummempi. Harva meistä ymmärtää kunnallisen kaavoituspolitiikan kiemuroitakaan opettelematta. Demokraattista järjestelmää tuleekin tarkastella kokonaisuutena aina kaupunginosan lähidemokratiasta Yhdistyneiden kansakuntien demokraattisten rakenteiden vahvistamiseen asti. Niin kunnallista, maakunnallista, kansallista kuin unionin tason päätöksenteko järjestelmää on syytä selkiyttää siten, että kunkin tason toimivalta, vastuut ja tehtävät ovat esitettävissä yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi kansalaisille.

Esitykset Euroopan tason poliittisesta työstä ja kampanjoinnista, kuten yhteisistä vaalialueista ja listoista, unionin johtotehtävien uudistamisesta tai Eurooppa-puolueiden komission puheenjohtajaehdokkaiden avoimesta valinnasta ovat tervetulleita avauksia joilla unionin tason demokratiaa voidaan uudistaa. SDP on jo sitoutunut ESP:n päätökseen yhteisen komission puheenjohtajaehdokkaan valinnasta ja yhteisen eurovaalikampanjan tekemisestä.

Euroopan unionin neuvoston (ministerineuvoston) roolia ei voi jatkossakaan ohittaa unionissa ja sitä tulee kehittää Euroopan parlamenttiin suhteutettuna tasavertaisena toimijana. Suomessa kansanvaltaa noudatetaan eduskunnan kautta, jotta hallitus hakee tuen myös EU-linjauksiinsa aina ministerineuvoston kokousten alla. Neuvoston päätöksenteossa tulee noudattaa Lissabonin sopimuksessa määriteltyjä periaatteita ja käytäntöjä. Päämiesten Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan ja ulkoasioiden korkean edustajan toimenkuvia sopisi tarkistaa, sillä ainakaan ensimmäiset valinnat näihin tehtäviin eivät ole kohottaneet unionin profiilia jäsenmaiden johtajien rinnalla.

Yhteisten asioiden valmisteluun ja päätösten täytäntöönpanoon on paalutettava komissiolle aikaisempaa tukevampi ote. Talouskriisin aikana liian moni hanke ja ratkaisuehdotus ovat ilmestyneet agendalle parin ison maan kahdenvälisinä aloitteina, joita on ajettu puoliväkisin ja pikavauhtia lävitse. Kunnollisen, yhteisesti sovitun prosessin kunnioittaminen on ennen kaikkea pienten jäsenmaiden etu.

Siirrettäessä talouspoliittista päätöksentekovaltaa EU-tasolle, tulee Euroopan parlamentin ohella komission roolia vahvistaa, koska sillä on kyky valvoa EU:n kokonaisetua. Tämä on erityisesti pienen jäsenvaltion intressissä EU:ssa - suurille pienet eivät kokonsa puolesta muutoin pärjää. EU-tason demokratian vahvistamiseksi tulisi parlamentin poliittista ohjausvaltaa komission suhteen vahvistaa. Komissiosta on kehitettävä Euroopan unionin hallitusta, joka on vastuullinen sekä jäsenmaita edustavalle neuvostolle että Euroopan parlamentille. Jatkossa komissaarien valinnan tulisi heijastella nykyistä enemmän parlamentin poliittisia voimasuhteita. Lisäksi jäsenmaiden lukumäärän kasvaessa komission pitäminen toimintakykyisenä asettaa haasteen ns. oman komissaarin periaatteelle.

Monitahtinen eteneminen taas uhkaa kasvattaa unionin instituutioiden ulkopuolisten sopimusten ja järjestelyjen määrää. Vaikka joustavuudelle ja halukkaiden koalitioille on jätettävä sijansa, ennen pitkää tullaan myös tilanteeseen, jossa mekanismit on koottava yhteisten perussopimusten puitteisiin.

Unionia on myös turhaan epäpolitisoitu, koneistosta tulevissa esityksissä näkyvät - kuten tuleekin - usein selkeästi niitä esittävien ihmisten taustavärit. Tämän huomiotta jättäminen lisää vaihtoehdottomuuden vaikutelmaa ja vaikeuttaa asiallisen keskustelun käymistä entisestään.

Euroopan parlamentin vaalien vaatimattomat äänestysprosentit kerta toisensa jälkeen osoittavat, ettei siitä ole vielä kehittynyt riittävää demokraattisen legitimiteetin kanavaa EU:n toimien siunaamiseen. Se tehtävä on toistaiseksi langennut kansallisille hallituksille, jotka ovat hakeneet valtakirjan myös Eurooppa-politiikalle perinteisissä kansallisissa parlamenttivaaleissa.

Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan parlamentin merkitys on vahvistunut. Se on keskeinen unionitason foorumi, jonka tehtävänä on paitsi osallistua lainsäädäntötyöhön myös kontrolloida virkamiesvaltaista komissiota ja vetää sitä avoimeen vastuuseen. Ja varsinkin nykyisen kriisin keskellä sen osallistumista päätöksentekoon on vahvistettava entisestään, koska parlamentin tehtävä on katsoa yksittäisiä kansallisia intressejä laajemmalle, kuten se onkin kiitettävällä tavalla esimerkiksi ns. Swift-sopimuksen osalla tehnyt.

Parlamentin poliittisen jännitteen varaan soisi kehittyvän aikaisempaa enemmän poliittista julkisuutta, jonka painopiste on aiemmin vahvasti ollut Eurooppa-neuvostossa, eli pääministereiden, liittokanslereiden ja presidenttien huippukokouksissa. Ensimmäinen askel tähän suuntaan on se, että SDP kansanedustajat nostavat esille eduskunnan roolia EU:n neuvoston sekä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvoston päätösten ohjailijana ja Eurooppa-puolueiden välisen kamppailun areenana. Puolueiden järjestäytyminen EU:n laajuisesti on tämänkin vuoksi tärkeää, ja SDP:n paikka on jatkaa aktiivisena ja aloitteellisena vaikuttajana Euroopan sosialidemokraattisessa puolueessa ESP:ssä. Eurooppa-näkökulma on nähtävä erittäin keskeisenä osa SDP:n harjoittamaa politiikkaa ja viestintää. Tämä vaatii poliittisen työn valtavirtaistamista, valiokunta- ja työryhmien työn linkittämistä ESP:n työhön sekä järjestelmällistä, aktiivista osallistumista kaikilla puolueen tasoilla.

Euroopan unioni on arvoyhteisö, joka nojaa demokratian ohella universaaleihin ihmis- ja kansalaisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon sekä oikeusvaltion periaatteisiin. Korruptio kaikissa muodoissaan kuuluu kitkeä sen alueelta pois, kuten jäsenkandidaattivaltioille tiukasti tähdennetään. Eivätkä vanhat EU-maatkaan ole immuuneja korruption eri muodoille tai kaikissa suhteissa hyvien hallintotapojen mallimaita. Oppimestarien on huolehdittava omasta nuhteettomuudestaan ja johdettava esimerkillä.

Arvoyhteisön periaatteiden noudattamista on valvottava senkin jälkeen kun valtio on hyväksytty EU:n jäseneksi. Viimeksi Unkarin tapaus on osoittanut, kuinka demokratiakehityksestä ja ihmisoikeuksista ei pidä tinkiä. Pelkkä EU-jäsenyys ei takaa kansalaisten oikeuksien toteutumista. Unionin on valvottava niitä aktiivisesti. Hallituksen omia kansalaisia syrjivään politiikkaan on kyettävä puuttumaan myös jäsenyyden aikana ripeästi.

Oman lukunsa muodostavat etniset, kielelliset, uskonnolliset ja seksuaaliset vähemmistöt, joiden kohtelu mittaa minkä tahansa yhteisön sivistyksellistä tasoa. Kun tieto rikkomuksista on helpommin saatavilla uuden median kehityksen myötä, on kansalaisilla myös oltava oikeus odottaa niihin puututtavan aktiivisesti ja tehokkaasti. Liikkuvuuden vapaus on tuonut monia ongelmakohtia näkyväksi aivan uudella tavalla. Ratkaisu esimerkiksi kerjäläisongelmaan ei kuitenkaan voi olla vapauksien rajoitus tai yksinkertainen katukuvan siivoaminen, vaan ongelmiin puuttuminen niiden lähteillä, ja koko unionin tuella. Tältä osin ESP:n onkin aikaisempaa voimakkaammin valvottava sen jäsenpuolueiden sitoutumista yhteisiin arvoihin.

SDP:n vastuu demokraattisen maailman rajojen rakentamisesta, osana globaalia sosialidemokraattista liikettä, ei pysähdy unionin rajoihin. Ensinnäkin sen on kannustettava ESP:n jäsenpuolueiden piirissä toimivien demokraattista päätöksentekoa vahvistavien säätiöiden toiminnan entistä parempaan koordinoimiseen.

Toiseksi SDP:n toimittava aktiivisesti ESP:n kautta Sosialistisen internationaalin toiminnan kehittämiseksi aidoksi ja yhtenäiseksi globaaliksi toimijaksi. On ensiarvoisen tärkeää levittää sosialidemokratian arvoja globaalin puoluetoiminnan kautta.

Kolmanneksi Euroopan unionin tulisi sitoutua globaalien demokraattisten rakenteiden kehittämiseen YK:n pohjalle. Kansainvälisten vapaakauppasopimusten herättämät voimakkaat vastareaktiot kansalaisten parissa kertovat siitä, että perinteinen monenkeskiseen valtioiden väliseen diplomatiaan perustavan järjestelmän toimivuus on vahvan kritiikin kohteena.

Globaali Eurooppa

Euroopan unioni vaikuttaa maailmalla vain puhuessaan yhteisellä äänellä

• Ihmisarvoisesta työstä on tehtävä EU:n keskeinen ihmisoikeustavoite osana eettisen markkinatalouden ja kestävän kehityksen edistämistä. Tärkeäksi näkökulmaksi EU:n kehityspolitiikassa tulisi nostaa myös sukupuolten välisen tasa-arvon sekä nuorten aseman edistäminen.
• SDP ajaa EU:ssa vahvaa ja yhtenäistä ulkopolitiikkaa, koska EU on keskeisin vaikutuskanava arvojen ja globaalin yhteisvastuun edistämisessä. Unionin ulkopolitiikka rakentuu sen arvopohjan, kansainvälisten sopimusten ja globaalin yhteisvastuun edistämisen varaan. EU:n pitää pystyä ottamaan globaali roolinsa niin talous-, ilmasto-, kehitys-, kuin turvallisuuspolitiikankin kysymyksissä.
• Tasapainoisen, globaalin talouskasvun luominen vaatii tuekseen kansainvälistä ja kattavaa sääntelyä. Unionin on ajettava globaalitasolla rahoitusmarkkinavalvonnan lisäämistä ja rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa.
• Unionin kauppapolitiikan vaatimuksiksi on nostettava Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimusten ja työelämän universaalien perusoikeuksien sekä ympäristö- ja ilmastostandardien noudattaminen - ne ovat Euroopalle niin ihmisoikeus- kuin talouden kilpailukysymys.

Numerot osoittavat kuinka Euroopan maiden suhteellinen osuus niin maailman väestöstä kuin tuotannosta on ollut pitkään hupenemaan päin. Integraatio on tuottanut Euroopalle sen kipeästi kaipaamaa mittakaavaetua, joka on auttanut sitä pysyttelemään keskeisenä tekijänä maailman poliittisten ja taloudellisten voimakeskusten mittelössä. Transatlanttinen erityissuhde Yhdysvaltoihin, ei vähiten sotilasliitto NATO:n muodossa, on osaltaan pönkittänyt Euroopan maille asemaa, joka on muuten näyttänyt haavoittuvalta kohtaamaan kiristyvän globaalin kilpailun.

Kiina ja Intia sekä myös Venäjä, Brasilia ja Etelä-Afrikka haastavat vanhan "lännen". Yhdysvalloilla on täysi työ vahvistaa omaa järjestelmäänsä ja varjella vaikutusvaltaansa maailman eri kolkilla. Euroopan täytyy pyrkiä samaten vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja varjella järjestelmäänsä omista lähtökohdistaan.

Euroopan unioni on keskeisin toimija siinä, että eurooppalainen ääni kuuluu ja vaikuttaa jatkossa maailman asioihin. Siitä ei ole eikä pidäkään olla sanelijaksi, mutta niin halutessaan se sentään kantaa melkoisesti painoarvoa, kun sanojen takana on valtava yhtenäinen talousalue. Edellytyksenä kuitenkin on, että EU kykenee muodostamaan sisäisesti selkeitä kantoja. SDP ajaa EU:ssa vahvaa ja yhtenäistä ulkopolitiikkaa, koska EU on keskeisin vaikutuskanava arvojen ja globaalin yhteisvastuun edistämisessä.

Tasapainoisen, globaalin talouskasvun luominen vaatii tuekseen kansainvälistä ja kattavaa sääntelyä. Unionin on ajettava globaalitason rahoitusmarkkinavalvonnan lisäämistä. Rahoitusmarkkinoiden kampeaminen kestävälle tielle vaatii valvonnan ja avoimuuden lisäämistä erityisesti globaalilla ja EU-tasolla. Globaalin finanssimarkkinaveron käyttöönottoa on edistettävä systemaattisesti.

EU:lla on mahdollisuus vaikuttaa globaalin kehitykseen erityisesti kauppapolitiikassa, joka on unionin yksinomaisessa toimivallassa. Maailman kauppajärjestö WTO:ssa komissio edustaa unionimaiden näkemystä.
Unionin kauppapolitiikan vaatimuksiksi on nostettava Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimusten ja työelämän universaalien perusoikeuksien sekä ympäristö- ja ilmastostandardien noudattaminen - ne ovat Euroopalle niin ihmisoikeus- kuin talouden kilpailukysymys. Samalla tulee turvata EU:n huoltovarmuus energian ja mineraalien suhteen.

Ihmisarvoinen työ on keskeinen ihmisoikeustavoite osana eettisen markkinatalouden ja kestävän kehityksen edistämistä. Työelämän perusoikeuksia ovat kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimusten mukaisesti oikeus järjestäytyä ja solmia työehtosopimuksia sekä pakkotyön, lapsityön ja syrjinnän kielto. Ihmisarvoisen työn edistämiseksi globaalisti EU:n tulee pyrkiä aktiiviseen yhteistyöhön kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen ja muun kansalaisyhteiskunnan kanssa. EU:n tulee myös edistää vuoropuhelua työelämän perusoikeuksista kolmansien maiden kanssa ja ottaa ihmisoikeusklausuuleja sopimuksiinsa. Suomen tulee hakea ihmisarvoisesta työstä myös pohjoismaista rintamaa ulkopolitiikan yhteiseksi tavoitteeksi.

Työntekijöiden perusoikeuksien turvaaminen on myös tärkeä osa köyhyyden vähentämistä ja muiden vuosituhattavoitteiden toteuttamista. Tämän tulisi näkyä EU:n kehityspolitiikassa, kuten myös ympäristö- ja ilmastotavoitteiden edistämisen. Tärkeäksi näkökulmaksi EU:n kehityspolitiikassa tulisi nostaa myös sukupuolten välisen tasa-arvon sekä nuorten aseman edistäminen. Esimerkiksi tyttöjen koulutuksen edistämisellä ja nuorten työllistymisellä on syvällinen vaikutus yhteiskuntien rauhaan, vakauteen ja vaurauteen. Naisten ja tyttöjen asemaa on puolustettava niissä maissa, joissa se on vaarantunut. EU:n tulee tunnustaa toimensa laittoman seksi- ja ihmiskaupan vastaisessa työssä riittämättömiksi. EU:n tulee tulevina vuosina sitoutua yhä vahvemmin yhteistyöhön Europolin, ILO:n YK:n ja muiden toimijoiden kanssa, jotka työskentelevät laittoman ihmiskaupan kentällä. EU:n on luotava oma strategia ihmis- ja seksikaupan kitkemiseksi.

Ilmastonmuutos ja muu ympäristön saastuminen ovat selvästi sellaisia ongelmia, joita ei maantieteellisesti pienessä Euroopassa voida onnistuneesti hoitaa pirstaleiselta pohjalta. Päästöt ilmakehään eivät noudata valtioiden väliin vedettyjä rajoja. EU:n tulee torjua globaalisti tuhoisaa ympäristödumppausta ja tavoitella korkeaa normitusta maailman mitaksi. EU voi ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä johtaa esimerkillä.

Merkitykseltään kasvavat tulevaisuuden energiaratkaisut, joista monissa nähdään myös strategista turvallisuuspoliittista merkitystä. Näihin investointeihin on syytä syventyä entistä enemmän unionin kokonaisedun kulmasta niin, että myös ekologiset näkökohdat tulevat otetuiksi huomioon.

Turvallisuudesta on kyse myös poliisiyhteistyössä, jota tarvitaan vapaan liikkuvuuden tuottamien riskien ja rikollisuuden torjuntaan, terrorismin uhkaa myöten. Maahanmuuttokysymykset taas uhkaavat käpertää Euroopan maat sisäänpäin, ellei niihin löydetä yhteisötasolla kestäviä ratkaisuja. Kyse ei ole vain unionin ulkopuolelta tulevasta maahanmuutosta, vaan kriisin seurauksena myös unionin sisäinen liikkuvuus lisääntynee, aiheuttaen poliittista painetta eri jäsenmaissa. Tähän on vastattava avoimella keskustelulla, joka ei jätä tilaa populistisille heitoille tai ihmisten hädän mitätöinnille.

EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tulee painottaa tuloksellista toimintaa unionin itäisillä ja eteläisillä lähialueilla kriisien ja konfliktien ratkaisemisessa - varsinkin jos konflikteilla on yhteys joukkotuhoaseisiin tai kansainväliseen terrorismiin. Unionin tulee toimia yhteistyössä strategisten kumppaneiden, kuten Yhdysvaltojen, Venäjän, Kiinan, Intian, Meksikon, Brasilian, Japanin, Kanadan ja Etelä-Afrikan, kanssa. Ihmisoikeuksien edistäminen on kiinteä osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Ratkaisuja kaivattaisiin erityisesti Välimeren piirissä, jossa Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnalliset ongelmat heijastuvat EU:n alueelle. Etelä-Euroopan ja Pohjois-Afrikan maiden edellytykset siirtolaisvirtojen kontrolloimiseen ja vastaanottamiseen ovat heikot, eikä asiaa voi jättää yksin näiden maiden hoidettavaksi. Seuraukset tuntuvat koko unionissa. On myös kohtuutonta, että nämä ennestään köyhät maat kantavat valtavan vastuun lähes mahdottomien maantieteellisten rajojen valvonnasta ja tulijoiden paineesta yksin, kun kohde tulijalle harvoin kuitenkaan on esimerkiksi Kreikka, vaan joku unionin varakkaammista maista.

Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä ovat eräänlaisia koetinkiviä EU:n yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Diplomatian, siviilikriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen keinoin tulisi saada aikaan kokonaisvaikutus, joka luo vakautta ja tulevaisuuden perspektiiviä, erityisesti kasvavasta työttömyydestä kärsiville nuorille.

Kyse on niin yleisestä hyvästä ja inhimillisyydestä kuin itsekkäästä edusta. Vain tällä tavoin voidaan hellittää Eurooppaan suuntautuvaa liikettä, kun EU:n rakentaminen linnakkeeksi ei toimi eikä sovi yhteen integraation perusarvojen ja -tavoitteiden kanssa.

EU:lla on edellytyksiä edistää rakentavaa vuoropuhelua Palestiinan kysymyksessä. Iranista on niin ikään kasvanut kansainvälisen politiikan kestoaihe erityisesti ydinaseiden leviämisen sekä ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Yhteistä eri kriisipesäkkeille on, että Euroopan voima niiden ratkaisussa ei nojaa ensisijaisesti sotilaalliseen kapasiteettiin. Sitäkin on tosin syytä olla, rajattuihin operaatioihin soveltuvien valmiusjoukkojen verran ainakin, niin kuin myös yhteistyötä yhä vain kalliimmiksi käyvän kaluston ja materiaalin hankinnoissa. Hankkeet sopivat kyllä yhteen Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden peruslinjan kanssa, siinä missä puolustusyhteistyötä kehitetään lähialueilla Pohjolassa.

Suomen vastuu maailman asioista, saati sen ulkopolitiikka, ei tyhjenny EU:n jäsenyyteen ja vaikuttamiseen sen puitteissa. Aloitteellisuutta ja aktiivisuutta tulee riittää niin kahdenväliseen diplomatiaan unionin ulkopuolelle kuin kehitysyhteistyöhön, puhumattakaan toiminnasta Yhdistyneissä kansakunnissa ja hyvien palvelusten tarjoamisesta sen puitteissa, oli kyse sitten rauhanturvaoperaatioista tai siviilihankkeista.

Mutta koordinaation tulee toimia kaikilla näillä sektoreilla. Yhteensopivuus Euroopan unionin kantojen ja tavoitteiden kanssa tukevoittaa Suomen pyrkimyksiä, aivan kuten Suomen toimet vastaavasti auttavat EU:n agendaa maailmalla eteenpäin. Pienelle valtiolle realismia on eurooppalainen globalismi.

Eurooppaa rakennetaan yhteistyöllä

Suomi ja SDP on pyrkinyt integraatiohistoriansa aikana mukaan Euroopan ytimiin, osallistumaan täysin sitoutuneena tiivistyvään, syvenevään ja laajenevaan yhteistyöhön, kun se viimein kylmän sodan päättymisen myötä kävi mahdolliseksi.

Tästä perusorientaatiosta ei ole syytä luopua. Yhteisten pelisääntöjen tulee unionissa pitää ja kohdella kaikkia tasapuolisesti, niitä suomalaisten tulee erityisesti puolustaa, koska ne hyödyttävät erityisesti pieniä jäsenmaita suurten keskellä. Suomalaisten sosialidemokraattien on integroiduttava tehokkaasti eurooppalaiseen sosialidemokraattiseen liikkeeseen puolustaakseen työntekijän ja heikko-osaisten oikeuksien sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista talousliitossa.

Jos meillä riittää rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä katsoa yli EU:n ja euron akuuttien kriisien, Suomen etu tulee jatkossakin löytymään aktiivisena osallistujana jälleen vahvistuvassa Euroopassa. Sosialidemokraatit haluavat olla ratkaisemassa yhteisiä ongelmia. Sosialidemokraatit ovat sekä oppositiosta että nyt hallituksesta käsin panneet itsensä likoon, että unioni katkaisisi niin talouden kuin demokratian näkökulmasta kestämättömät trendit ja palauttaisi luottamuksen sekä instituutioihinsa että kasvu- ja työllisyyspolitiikkaan.

Suomen tie on ollut sopeutua ja selvitä muuttuvissa kansainvälisissä asetelmissa, käyttää hyväksi auenneita mahdollisuuksia ja puolustautua sitkeästi epätoivoiseltakin näyttävissä tilanteissa.

Onnistuminen näissä tavoitteissa ei riipu viime kädessä vain meistä, mutta haluamme silti vaikeuksienkin keskellä kantaa osuutemme ja parhaassa tapauksessa olla myös muille mallina. SDP:n esittämästä herätyshuudosta ei ainakaan ole ollut haittaa, vaan se päinvastoin on tuonut Suomelle uutta arvostusta ja kunniaa.

Menestyäkseen ja edelleen kehittyäkseen Euroopan unioni tarvitsee nyt paitsi vahvoja, asiansa ja osuutensa hyvin hoitavia ja yhteistyökykyisiä jäsenvaltioita, myös entistä vahvempia ja demokraattisempia yhteisiä instituutioita, joiden tehtävä on edistää EU:n kokonaisetua. Euroopan unionilla on kansalaisille paljon annettavaa.