SKL: Eläkeläispoliittinen ohjelma

Sosiaalipolitiikan yleiset tavoitteet kuten kohtuullisen elintason turvaaminen, sosiaalisen turvallisuuden luominen ja viihtyvyyden aikaansaaminen kaikille kansalaisille koskevat myös eläkeikään ehtineitä henkilöitä. Eläkeläisille on lisäksi turvattava heille kuuluva asema kaikilla yhteiskuntaelämän alueilla, jotta he vielä eläkeläisinäkin voisivat viettää täysiarvoista, harrastustensa ja pyrkimystensä mukaista itsenäistä ja tasapainoista elämää, jolla on oma rikkautensa, sisältönsä ja tarkoituksensa. Koska eläkeiän saavuttavien henkilöiden lukumäärä kasvaa vuosi vuodelta, on em. tavoitteiden saavuttamiseksi eläkeläispolitikkaan kiinnitettävä erityistä huomiota.

Eläkeikään valmentautuminen

Eläkkeelle siirtyminen merkitsee jokaiselle, mutta varsinkin työelämässä mukana olleelle monessa suhteessa suurta muutosta. Jos on kysymys perheellisestä henkilöstä, koskee muutos myös hänen aviopuolisoaan ja kotona olevia lapsiaan. Jotta eläkkeelle siirtymisen vaihe sujuisi mahdollisimman kivuttomasti sekä siihen myönteisesti asennoituen, on siirtymiseen valmentaudutava, t.s. perehdyttävä ennakolta niihin fyysisiin, psyykkisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, joita muutos tuo tullessaan. Tähän valmentautumiseen olisi yhteiskunnan taholta, riittävän laajan ja eri kansalaispiirit saavuttavan tiedotustoiminnan avulla annettava herätteet ja asianmukaist neuvot ja ohjeet. Huomattava merkitys on tässä suhteessa myös eläkeläisten hyväksi ja parissa toimivilla yksityisillä järjestöillä sekä niiden aktiivilla panoksella. Tässä valmentamistehtävässä olisi Kristillisen Liiton mielestä kiinnitettävä huomiota ainakin seuraaviin oleellisiin seikkoihin.

Kohtuullinen elintaso

Vaikka eläkepolitiikan pyrkimyksenä onkin taata kohtuullinen elintaso kaikille eläkeläisille, tuo siirtymisvaihe kuitenkin mukanaan myös taloudellisia muutoksia ja kenties ongelmiakin. On siis etukäteen syytä perehtyä siihen, mitä muutos vaikuttaa asianomaisen tuloihin ja mitä menoihin. On myös otettava huomioon onko hänellä säästöjä tai velkoja. Jos näyttää siltä, että jostakin on vastaisuudessa luovuttava, on harkittava mitä menoja parhaiten voisi vähentää. Viikottaiseen tiliin tottuneelle tulee eläke merkitsemään vain kerran kuussa saatavaa tuloa ja näin ollen myös suunnitelmallista rahan käyttöä koko kuukauden tarpeet huomioon ottaen. Jos lisätulojen tarve näyttää välttämättömältä, joutuu asianomainen harkitsemaan tyonteon jatkamista entisessä tai mahdollisesti uudessa kevyemmässä ammatissa ehkä osapäivä- tai ajoittaisena työnä. Joillekin saattaa kotona suoritettava kotiteollisuus- tai muu työ olla sopiva ratkaisu lisäansion hankinnassa.

Ihmissuhteet ja harrastukset työnä

Elämänrytmi, jota aikaisemmin sääteli säännöllinen työ, muuttuu eläkeläisen itsensä määrättäväksi, leppoisammaksi ja kiireettömämmäksi eläkeläisen elämään paremmin soveltuvaksi. Tämä muutos on myös aviopuolison ja muun perheen otettava huomioon.

Eläkkeelle joutuminen tietää myös ympäristön ja ihmissuhteitten muutosta sekä kenties supistumistakin. Entinen työympäristö on poissa ja siihen liittyneet ihmissuhteet useimmiten höllenevät tai katkeavat. Rakentavia ja rikastuttavia ihmissuhteita on kuitenkin pyrittävä vaalimaan eläkeläisenäkin, jopa saavutamaan uusiakin Tähän auttaa aktiivi toiminta seurakunnassa, yhdistyksissä, puolue-elämässä tai erilaisessa harrastustoiminnassa.

Säännöllisen työn päättyminen tuo mukanaan huomattavasti lisää vapaata aikaa. Tämän tyhjiön mielekäs täyttäminen on yksi viihtyisten eläkevuosien tärkeimpiä edellytyksiä. Onnellisimpia ovat ne eläkeläiset, jotka jo ehkä nuoruudestaan asti ovat harrastaneet jotakin ia jotka sitten voivat täysin sydämin omistautua mielipuuhiinsa ja -harrastuksiinsa. Niille, joille työelämän lisäksi ei ole jäänyt aikaa eikä voimia millekään harrastustoiminnalle, muutos saattaa olla vaikea. Heitä on erityisesti kannustettava ja ohjattava sopivaan harrastustoimintaan seurakuntien ja yhdistysten erilaisissa kerhoissa, joiden suhteen usein on paljonkin valinnan varaa. Tärkeintä olisi, että eläkeläinen jonkin puuhan tai harrastuksen parissa viihtyisi ja kokisi tyydytystä sekä elämän sisältöä.

Asuttavampaan ympäristöön

Valmentautuminen eläkeikään johtaa monet harkitsemaan myös asuntokysymystään. Onko työikäisenä hankittu asunto liian suuri, kallis, raskashoitoinen tai sijainniltaan tahi varustetasoltaan vanhukselle hankala Jos näin on asian laita, on hyvissä ajoin valmistauduttava muuttamaan pienempään, halvempaan tahi helppohoitoisempaan asuntoon taikka harkittava mitä voidaan tehdä nykyisen asunnon asuttavuuden parantamiseksi ja puutteiden korjaamiseksi. Viimeksi mainittu koskee varsinkin maaseudulla omissa asunnoissaan elämään joutuvia eläkeläisiä.

Tehokasta avohuoltoa

On luonnollista, että myös eläkeläiset pyrkivät käyttämään hyväkseen niin pitkälti kuin mahdollista kaikille kansalaisille tarkoitettuja yleisiä palveluja. Nämä eivät kuitenkaan täytä kaikkia ikääntymisen mukanaan tuomia vaatimuksia. Tämän vuoksi tarvitaan eri aloilla myös erityisesti eläkeläisille suunniteltuja ja heidän tarpeittensa mukaisia palveluja.

Eläkeläisen tulisi voida asua ja tulla toimeen omassa kodissaan mahdollisimman kauan turvautumalta laitoshoitoon ellei hän välttämättä ole sen tarpeessa. Tämä edellyttää erityisen huomion kiinnittämistä eläkeläisten asuntokysymykseen. Osa heistä saa tosin asuntonsa yleisiltä asuntomarkkinoilta, mutta monet tarvitsisivat eläkeläiselle sopivaa vuokra-asuntoa mahdollisimman lähellä heidän entistä asuinympäristöään. Kuntien velvollisuutena olisi kansaneläkelaitoksen lainoitustuen turvin rakentaa riittävä määrä tarkoituksenmukaisia eläkeläisten vuokra-asuntoja, joiden yhteyteen tulee järjestää vanhusten tarvitsemia palveluja ja kokoustiloja.

Kokoustilojen tulisi olla sijainniltaan hyvien liikenneyhteyksien varrella ja lähellä kauppoja, postia, apteekkia, terveyskeskusta ja virastoja. Maaseudulla tämä merkitsee useimmiten, että asunto on lähellä kunnan hallinnollista keskusta. Varustetasoltaan eläkeläisasunto edellyttää mm. keskuslämmitystä, WC:tä, suihkua, keittokomeroa, puhelinta ja kerrostalossa hissiä. Milloin uusia asuntoja ei pystytä riittävästi rakentamaan, voidaan sopivia vanhoja asuntoja kunnostaa eläkeläisten tarpeita tyydyttäviksi. Päähuomio on tällöin kiinnitettävä sähköistykseen, vesijohtoon ja viemäröintiin sekä riittävään lämpimyyteen. Omissa asunnoissaan eläville eläkeläisille olisi myönnettävä yhteiskunnan varoista halpakorkoista lainaa asunnon korjaukseen.

Yleis- ja erikoispalvelut

Kotonaan asuvan eläkeläisen tulisi saada kohtuullisin kustannuksin niitä palveluja, joita hän katsoo tarvitsevansa. Palvelujen laatu ja tarve riippuu paljolti eläkeläisen fyysisestä kunnosta. Niin kauan kuin hän pystyy itse liikkumaan ja asioimaan, voi hän käyttää hyväkseen yleisiä palveluja, jos ne ovat riittävän lähellä tai hyvien liikenneyhteyksien varrella. Maaseudulla myymäläpalvelut ovat kuitenkin suuresti vähentyneet ja liikenneyhteydet monin paikoin heikot. Tällöin tarvittaisiin eläkeläisiäkin silmällä pitäen järjestettyjä kuljetuspalveluja, joiden avulla ostoksien ja muiden aisioiden hoito kävisi mahdolliseksi ainakin kerran viikossa. Kuljetuspalvelujen tarve saattaa olla ajankohtainen myös asutuskeskuksissa, mikäli yleisten kulkuneuvojen verkosto on liian harva.

Eläkeläisen fyysisen kunnon heiketessä tarvitaan yhteiskunnan palveluja myös raskaampien kotitöiden suorittamisessa. Näistä mainittakoon siivous, varsinkin suursiivous, sekä pyykinpesun järjestäminen. Lisäksi osa eläkeläisistä tarvitsee apua kylvetyksen tai saunomisen hoitamisessa. Edellä mainittujen tarpeiden tyydyttämiseksi tulisi kuntiin palkata riittävä määrä kotiavustajia tai vanhusten hoitajia.

Ikääntyneiden liikkumista vaikeuttaa usein jalkojen huono kunto. Pätevällä jalkojen hoidolla voidaan asiaa auttaa. Tämän vuoksi eläkeläisille tulisi järjestää mahdollisuus jalkojen hoitoon ja varsinkin naishenkilöille myös hiusten hoitoon.

Tunnettua on, että varsinkin yksinään asuvien eläkeläisten ravinto on useimmiten liian yksipuolista. Tiedotustoimintaa tehostamalla voidaan asiaa korjata. Asutuskeskuksissa on paikallaan ateriapalveluitten järjestäminen siten, että niitä haluavat eläkeläiset saisivat kohtuullisella hinnalla yhden lämpimän aterian päivässä. Tämä voitaisiin järjestää omana aikanaan sellaisen laitoksen, koulun tai muun ruokalan yhteyteen, jossa muutenkin aterioita valmistetaan ja joissa usein on käyttämätöntä kapasiteettia. Erityiset vanhusten päivä- ja palvelukodit voivat myös muun toimintansa ohella hoitaa ateriapalvelun.

Kuntoutusta ja kotihoitoa

Eläkeläisten terveydenhoitoon liittyvät palvelut keskittyvät pääasiassa terveyskeskuksiin. Ennakolta ehkäisevää valistus- ja tiedotustoimintaa olisi niiden taholta lisättävä siten, että se saavuttaisi kaikki eläkeläiset. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä kuntoa säilyttävään liikuntaan ja sen ohjaukseen. Pätevän kuntoutuksen avulla voidaan heikentynyttä fyysistä kuntoa huomattavastikin parantaa,

Kotonaan asuville eläkeläisille on terveyskeskuksesta käsin tarvittaessa joustavasti järjestettävä kotisairaanhoitoa. Hyvällä kotisairaanhoidolla on ratkaiseva merkitys eläkeläisten mahdollisuuksille jatkaa asumista omassa kodissaan ja välttää laitoshoitoon siirtymistä.

Eläkeläisille kotiin annettavien palvelujen järjestämisessä tulisi terveys- ja sosiaaliviranomaisten toimia läheisessä yhteistyössä, Vain siten voidaan turvata riittävä ja joustava palvelu edullisimmalla tavalla taloudellisestikin.

Pyrittäessä tyydyttämään eläkeläisten tarpeita, joudutaan kiinnittämään huomiota myös työnteko-mahdollisuuksiin. Joillekin eläkeläisille on osapäiväinen työnteko mielekkäämpää kuin askartelu tai muu toiminta. Työllisyyspalvelun hoitaminen on ensi sijassa valtion tehtävä. Se vaatii suunnittelemista ja ohjattua työolosuhteisiin vaikuttamista, tietojen hankkimista sopivista osapäivätoimista sekä riittävää tiedottamista sekä työnantajiin että eläkeläisiin päin.

Viihtyvyyspalvelut

Eläkeläisten oikeutettuihin perustartarpeisiin kuuluu myös viihtyvyys. Tätä hän ei aina pysty omin voimin ja neuvoin luomaan. Tarvitaan ensiksikin keskitettyä tiedotustoimintaa niistä mahdollisuuksista, joilla eläkeläisen viihtyvyyttä voidaan lisätä, sekä toiseksi riittäviä palveluja, joista eläkeläinen voi valita häntä kiinnostavat muodot ja toiminnat. Kaikkialla pitäisi olla eläkeläiset saavuttava kirjastopalvelu sekä mahdollisuus osallistua erilaiseen kerho-, opinto- ja askartelutoimintaan. Seurakunnilla ja yhdistyksillä sekä kansalaisjärjestöillä on velvollisuus palvella myös eläkeläisiä omaan toimintaansa liittyvillä alueilla. Raamattupiireillä, musiikki- ja taideharrastuksilla, opintokerhoilla, retkeily- ja lomanviettotoiminnalla on oma tärkeä osuutensa eläkeläisten viihtyvyyteen. Edellä mainittuja toimintoja olisi kehitettävä paikkakunnalla asuvien eläkeläisten tarpeet ja toiveet huomioonottaen.

[KUVA]

[kuvateksti] Tärkeää olisi saada eläkeläiset viihtymään jonkin harrastuksen parissa ja kokemaan siinä tyydytystä ja elämän sisältöä.

Laitospalvelut

Jos eläkeläisen fyysinen kunto tulee niin heikoksi, että hän ei enää selviä kotiin annettavien palvelujen eikä kotisairaanhoidon avulla olisi hänen hoitonsa ja huoltonsa turvattava tarpeen mukaisella laitoshoidolla. Äkillinen sairaus on hoidettava joko terveyskeskuksen vuodeosastolla tai sairaalassa. Näissä molemmissa on jatkuva puute paikoista. Terveyskeskusten kehittämistä on ensi sijassa kiirehdittävä, jotta ne voisivat täyttää kansanterveyslain edellyttämät tehtävänsä. Varsinkin silloin kun eläkeläisen sairaus muuttuu pitkäaikaiseksi, tuottaa hänen hoitonsa nykyisin erittäin suuria vaikeuksia, Sairaalalaitoksen yhteydessä ei ole juuri lainkaan pitkäaikaispotilaiden hoitopaikkoja eikä niitä ole vielä ehditty terveyskeskustenkaan yhteyteen perustaa. Moni sairas joudutaan hoitamaan kunnalliskotien sairasosastoilla epätyydyttävissä olosuhteissa tai kotiuttamaan keskenkuntoisena. Pitkäaikaissairaita varten olisi nopeasti saatava aikaan riittävästi sairaskoteja tai hoivakoteja tai toipilaskoteja, joissa voitaisiin antaa myös perussairaanhoitoa.

Muun kuin sairauden vuoksi laitoshoitoa tarvitseva eläkeläinen olisi hoidettava vanhainkodissa. Kuntien tulisi perustaa ja ylläpitää tarpeenmukainen määrä vanhainkotipaikkoja. Vanhainkodissa asuvan tulisi saada oma huone käytettäväkseen sekä oikeus tuoda sinne myös joitakin omia huonekaluja viihtyvyyden lisäämiseksi.

Vanhainkodit on sijoitettava hyvien kulkuyhteyksien varrelle rauhalliseen paikkaan, mutta kuitenkin muun asutuksen välittömään läheisyteen. Vanhainkotien yhteyteen voitaisiin sopivasti sijoittaa vielä kotonaan asuvia eläkeläisiä palveleva päiväkoti tai palvelukeskus.

Eläkejärjestelmän kehittäminen

Eläkepolitiikalla on kaksi perustavoitetta:

- Vähimmäistoimeentulon turvaaminen
- Työikäisenä saavutetutn koulutustason turvaaminen eläkeläiselle.

Näistä kahdesta on vähimmäistoimeentulon turvaamista pidettävä tärkeämpänä, minkä vuoksi sitä sanotaan peruseläketurvaksi ja kulutustason turvaamista koskevaa eläkettä lisäeläketurvaksi. Vähimmäistoimeentuloturvaa kutsutaan myös kansaneläkejärjestelmäksi ja lisäeläketurvaa ansioeläkejärjestelmäksi.

Kansaneläkejärjestelmä

Kansaneläkelain (KEL) mukaan maksetaan seuraavat eläkkeet:

Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläke perusosa ja tukiosa (joita voi täydentää tukilisä, asumistuki, apulisä tai hoitolisä), työkyvyttömyyseläke, vanhuuden tuki ja lapsenhoitotuki. Perhe-eläkelain mukaan (PEL) maksetaan leskeneläke ja lapseneläke. Rintamasotilaslain (REL) mukaan maksetaan rintamasotilaseläke (johon voidaan liittää asumistuki) ja rintamasotilaslisä.

Ansioeläkejärjestelmä

Ansioeläkelakien toimeenpano on uskottu lukuisten eläkelaitosten hoidettavaksi. Vanhin on valtiokonttori, jolle on uskottu valtion eläkelain toimeenpano. Eräänlaisen kokonaisuuden muodostavat työntekijäin eläkelaki TEL ja LEL = Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki. Vakuutusta, sekä maatalous- että muiden yrittäjien eläkevakuutusta hoitavat eläkelaitokset, joiden yhteisenä keskuselimenä on eläkeurvakeskus. Muita eläkelaitoksia ovat merimiesten eläkekassa, kunnallinen eläkelaitos ja evankelisluterilaisen kirkon eläkelaitos. SKL katsoo, että ansioeläkejärjestelmän rahoitus on säilytettävä rahastointiin perustuvana. Rahastoja ei kuitenkiin saa kohtuuttomasti paisuttaa työeläkemaksuja nostamalla. Eläkelaitosten hallinnassa on turvauduttava eri osapuolten tasapuolinen edustus.

Kansaneläke peruseläkkeeksi

Eläkepolitiikan suurin kysymys on siinä, kumpaa eläkejärjestelmää olisi ensisijaisesti kehitettävä. Kristillinen Liitto pitää ensisijaisena tavoitteena vähimmäistoimeentulon turvaamista eli peruseläkkeen maksamista kaikille eläkeläisille heidän ammatistaan ja asuinpaikastaan riippumatta. Kansaneläkejärjestelmän puitteissa on jokaiselle maksettava peruseläke, joka on yhtä suuri kuin vähimmäispalkan verotuksen jälkeen käteen jäävä osa.

Peruseläkkeen nykyinen sidonnaisuus elinkustannusindeksiin on korvattava sidonnaisuudella vähimmäispalkkaan mikä merkitsee kansaneläkkeen korotusta silloin kun vähimmäispalkka nousee.

Peruseläkettä eivät saisi vähentää eläkeläisen työ- ja muut tulot eikä omaisuuden määrä, eiväthän ne vähennä työ- tai yrittäjäeläkkeitäkään. Kansaneläkeikään ehtineellä olisi näin ollen oikeus hankkia lisäansioita peruseläkkeen pienenemättä.

Peruseläkejärjestelmän kehittämisen yhteydessä olisi asumistuki-järjestelmä tarkistettava ja uudistettava.

Peruseläkettä tulisi maksaa laitoshoidossa oleville eläkeläisille1 riippumatta siitä, missä he viettävät vanhuuttaan. Nykyisin ovat kunnan omistamissa laitoksissa asuvat eläkeläiset poikkeusasemassa. Jos voimassa oleva rajoitus poistettaisiin, voisivat eläkeläiset suorittaa myös kohtuullisen korvauksen asumisestaan ja hoidostaan. Tällöin pienenisivät kohtuuttoman suuret erot yksityisten ja kunnallisten hoitomaksujen välillä.

Perhe-eläkelain mukaan maksettavan leskeneläkkeen ns. alku-eläke, joka nykyisin rajoittuu kuuteen kuukauteen, olisi aina suoritettava yhden vuoden ajalta aviopuolisoiden kuoleman jälkeen. Jatkoeläkkeen myöntämisperusteita tulisi muuttaa siten, että sitä suoritettaisiin iästä huolimatta kaikille leskille samoin edellytyksin kuin asumistukea.

Peruseläkkeeseen on sisällytettävä lapsen huoltamiseen riittävä lapsen eläke. Rintamasotilastunnuksen omaaville rintamamiehille tulisi varata mahdollisuus päästä eläkkeelle 55 vuotta täytettyään.

Rintamasotilaseläkettä tulisi suorittaa samoin perustein kuin vanhuuden- ja työkyvyttömyyseläkettä; jokaiselle 55 vuotta täyttäneelle rintamasotilaalle edellä esitettyä vähimmäispalkkaa vastaava määrä hänen mahdollisesta omaisuudestaan riippumatta. Rintamasotilaslisää suoritetaan nykyisin vain kansaneläkkeen tukiosaa saaville. Tämä rajoitus tulisi poistaa ja rintamasotilaslisää pitäisi näin ollen suorittaa kaikille kansaneläkettä saaville rintamasotilaille.

Ansioeläke lisäeläkkeeksi

Peruseläkkeen tehtävänä on vähimmäistoimeentulon turvaaminen. Lisäeläke tähtää työikäisenä saavutetun kulutustason ylläpitämiseen eläkeiässä. Eläkeläisen menot ovat yleensä työntekijän menoja pienemmät. Sen vuoksi on pidettävä kohtuullisena, että peruseläke ja lisäeläke ovat yhteenlaskettuina vähintään 60 % aikaisemmasta työtulosta. Eläkkeet on sidottava lisäksi palkkaindeksiin, jolloin niiden suuruus säilyy oikeudenmukaisessa prosentuaalisessa suhteessa vastaavaan työansioon.

Ennen vuotta 1962 eläkkeelle siirtyneiden ns. vanhoja työeläkkeitä tulee nostaa samassa suhteessa kuin myöhemmin eläkkeelle siirtyvien eläkkeet nousevat.

Perheenäidin työ on tunnustettava työeläkkeiden piiriin kuuluvaksi ja siten lisäeläkkeen saantiin oikeuttavaksi. Kaikille niille, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet ilman työeläkettä olisi (Ruotsin tapaan) maksettava erityistä lisäeläkettä.

Eläkeikä

Eläkeiän alentamiseen olisi pyrittävä rasittavissa ja erittäin kuluttavissa ammateissa. Varsinkin naisten kohdalla tämä olisi ensisijaisen tärkeätä. Kysymys voitaisiin ratkaista myös siirtymällä ns. liukuvaan eläkeikään, jossa asianomaisella itsellään olisi valinnan mahdollisuus määrätyissä puitteissa.

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 25.4.1976.