SUOMEN KRISTILLISEN LIITON YLEISOHJELMA

( Hyväksytty XII puoluekokouksessa Oulussa 19.6.1982 )

JOHDANTO

Kristillisen politiikan perusta

Kristillinen maailmankatsomus perustuu Jumalan erityiseen ilmoitukseen Raamatussa sekä yleiseen ilmoitukseen luomakunnassa. Tälle perustalle rakentuu myös kristillinen politiikka. Usko Jumalaan maailman Luojana ja Herrana antaa yksityiselle ihmiselle ainutlaatuisen arvon. Käsitys ihmisen vapaudesta ja vastuullisuudesta Jumalan edessä on kristillisen ihmiskuvan perusta. Vapaus merkitsee, että ihminen on sisimmältä olemukseltaan luonnon yläpuolella ja voi vaikuttaa ympäristöönsä muuttaen sitä. Ihminen on vastuussa kaikista teoistaan ja toiminnastaan Luojalleen.

Kristillisen puolueen tehtävänä on etsiä ja esittää perusteltuja toimintamalleja yhteiskunnan uudistamiseksi.

Kristillinen yhteiskuntakäsitys

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Kristillinen puolue toimii yhteiskunnallisella tasolla. Sen tehtävänä on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, lainsäädäntöön ja hallintoon. Yhteiskunnan rakenteet tulee muodostaa sellaisiksi, että elämä yhteiskunnassa on sopusoinnussa Jumalan antamien kaikkia ihmisiä koskevien elämän lakien kanssa ja että yksityinen ihminen yhteiskunnan lakeja noudattaessaan ei joudu ristiriitaan omantuntonsa kanssa.

Kristillisen yhteiskuntakäsityksen mukaan ihminen on asetettu luonnonvarojen ja kaikkien inhimillisten voimavarojen hoitajaksi, joka on vastuussa teoistaan Jumalalle. Työ on Jumalan ihmiselle antama tehtävä. Työ on jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus ja siihen perustuu aineellinen hyvinvointi.

Kristillinen maailmankatsomus perustuu Jumalan erityiseen Ilmoitukseen Raamatussa sekä yleiseen ilmoitukseen luomakunnassa. Tälle perustalle rakentuu myös kristillinen politiikka. Kristillisessä yhteiskuntanäkemyksessä korostetaan palvelun ja keskinäisen yhteisvastuun periaatetta. Kristittyjen tehtävänä on tuoda Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden sanomaa yhteiskuntaan. Erityisesti sairaiden, vanhusten, vammaisten, kodittomien ja puutteessa elävien tulee päästä osallisiksi yhteiskunnan palvelutyöstä. Teknistyneessä yhteiskunnassamme on myös luotava edellytykset ihmisten väliselle rakentavalle vuorovaikutukselle. Näin kristillisen yhteiskuntanäkemyksen toteuttaminen merkitsee aktiivista toimintaa ihmisarvoisten olojen takaamiseksi kaikille kansalaisille.

Pelkällä aineellisen hyvinvoinnin aikaansaamisella ei ihmisen ongelmia kuitenkaan ratkaista eikä tyytyväisyyttä saavuteta. On muistettava Jeesuksen sana: "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä." Siksi on huolehdittava myös henkisten ja hengellisten tarpeiden tyydyttämisestä.

Maassamme harjoitettu politiikka on ollut monin tavoin ristiriidassa kristillisen elämänkäsityksen kanssa. Maallistumisen ja ateistisen politiikan vastapainoksi SKL haluaa asettaa kristillisen politiikan. Sen tehtävänä on varjella ja rikastuttaa kansamme perintöä, sekä rakentaa maahamme yhteiskuntaa, jonka perustana ovat kristilliset arvot.

SKL:n politiikan pääperiaatteita

Kulttuuripolitiikan tehtävänä on palvella myönteisiä kansamme kulttuuriarvoja korostavia sekä kristillistä uskoa ja moraalia edistäviä tarkoitusperiä. Sen vuoksi kristillisille kirkoille, seurakunnille ja järjestöille tulee taata toimintavapaus. Yhteiskunnan on tuettava myös kristillistä kulttuuri- ja kasvatustyötä kodeissa, päivähoidossa, kouluissa ja järjestötoiminnan piirissä. Tieteessä on pyrittävä totuuteen tutkijoiden maailmankatsomuksesta riippumatta, muistaen samalla inhimillisen tiedon rajat. Tiedonvälityksen on oltava totuudellista, asiallista ja tasapuolista.

Talouspolitiikan tarkoituksena on kehittää taloudellinen toiminta kaikkia yhteiskuntaryhmiä tasapuolisesti palvelevaksi. Tavoitteena tulee olla työn ja turvatun toimeentulon takaaminen jokaiselle kansalaiselle. Kasvutavoitteet on talouspolitiikassa mukautettava nykyistä paremmin aluepoliittisiin ja ympäristöllisiin näkökohtiin. Kansakunnan hyvinvoinnille ja talouselämän suotuisalle kehitykselle on välttämätöntä, että kansalaisten halu yrittämiseen ja työntekoon säilyy. Tämän vuoksi yhteiskunnan tulee kaikin tavoin rohkaista pienyritteliäisyyttä ja siten estää pääomien ja taloudellisen vallan keskittyminen harvojen yksityisten tai valtiovallan käsiin. Mikään ammattiryhmä ei saa joutua syrjinnän eikä väheksynnän kohteeksi. Kaikilla työkykyisillä kansalaisilla on oltava mahdollisuus hankkia toimeentulonsa mielekkäällä ja kullekin sopivalla työllä.

Sosiaalipolitiikan tehtävänä on puutteen ja hädän poistaminen sekä edellytysten luominen onnelliselle ja tasapainoiselle elämälle. Kristilliseen sosiaalipolitiikkaan kuuluu erityisesti huolenpito vaikeissa olosuhteissa elävistä lähimmäisistämme. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Avioliiton ja perheen asemaa on vahvistettava.

Ulkopolitiikan tavoitteena on rauhan säilyttäminen maailmassa maamme hyväksymän virallisen puolueettomuuspolitiikan periaatteiden mukaisesti, turvallisuuden, itsenäisyyden ja puolueettomuuden säilyttäminen sekä vastuun kantaminen kehitysmaiden ongelmista.

Valtion tehtävät yhteiskunnassa

Kristillinen yhteiskuntakäsitys pohjautuu yksilön ensisijaisuuteen yhteiskuntaan nähden. Yksilön ihmisarvo ja vapaus ovat keskeisiä tekijöitä kristillisessä maailmankatsomuksessa. Toisaalta kansalaisilla on perusoikeuksiensa rinnalla myös velvollisuuksia lähimmäisiään kohtaan.

Kristillisen yhteiskuntakäsityksen mukaan yhteiskunnan eri osa-alueet, kuten valtio, kunta, kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt, perhe, oikeuslaitos, tuotantoelämä ja tiedonvälitys ovat itsenäisiä.

Tämä merkitsee sitä, että kukin niistä on vapaa toimimaan omien lainalaisuuksiensa mukaisesti. Valtion tehtävänä on lainsäädännöllä tarvittaessa ohjata yhteiskunnan toimintoja jättäen riittävästi liikkumavapautta itsenäiselle päätöksenteolle eri yhteiskuntasektoreiden sisällä. Niinpä valtion tulee perhepolitiikalla luoda edellytykset sille, että vanhemmilla on mahdollisuudet kasvattaa lapsistaan tasapainoisia yksilöitä ja vastuuntuntoisia kansalaisia. Vanhemmilla tulee olla oikeus päättää lasten kasvatuksen sisällöstä. Osa-alueiden itsenäisyyden toteutumisella on suojeleva merkitys yhteiskunnassa.

Valtion tehtävänä on toimia alueellaan julkisoikeudellisena yhteisönä, jolla on yksinoikeus fyysisen vallan käyttöön ja velvollisuus toteuttaa tehtävänsä palvellen kansalaisia.

Historiallisesti katsoen valtio on syntynyt lähinnä oikeusvaltiona, jonka tärkeimpinä tehtävinä ovat olleet oikeuslaitoksen ja maanpuolustuksen hoitaminen. Koulu, sosiaalihuolto ja talouspolitiikka on liitetty myöhemmin näihin tehtäviin. Koska valtio nykyisin huolehtii laajasti eri yhteiskuntasektoreille kuuluvista tehtävistä, tulee sen toiminnassaan olla sitoutunut kristillisiin perusarvoihin. Ensisijaisesti tulee kuitenkin lisätä eri yhteiskuntasektoreiden, kansalaisjärjestöjen ja yksilöiden itsenäisiä toimintamahdollisuuksia.

Lainsäädännön, erityisesti perustuslain, tehtävänä on luoda edellytykset olosuhteille, joissa vapaus, oikeudenmukaisuus, rauha ja turvallisuus vallitsevat ja joissa kansalaiset saavat nauttia heille kuuluvista oikeuksista. Perustuslain on turvattava pohjoismaisen demokratian, parlamentarismin ja vapaaseen markkinatalouteen perustuvan sekatalousjärjestelmän toimintaedellytykset maassamme.

Valtion ja kuntien virkoja täytettäessä on luovuttava poliittisin perustein tapahtuvista nimityksistä. Niissä tulee noudattaa hallitusmuodon ylennysperusteita: taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Kansanäänestys

SKL pitää välttämättömänä, että maamme lainsäädäntöön pikaisesti otetaan säädökset lähinnä neuvoa-antavan kansanäänestyksen käyttöönottamisesta. Laajentunut yhteiskunnallinen tietämys, nopea tiedonvälitys ja tehostunut yhteiskuntaopetus ovat luoneet perustan kansanäänestyksen käyttöönottamiselle.

KRISTILLISET YHTEISÖT

Molemmat kansankirkkomme, muut kristilliset kirkot ja seurakunnat sekä järjestöt tekevät tärkeää työtä kansamme hyväksi julistamalla Jumalan Sanaa, antamalla uskonnollista ja eettistä kasvatusta, herättämällä sosiaalista vastuuta sekä toimimalla yhteiskunnan omanatuntona. Siksi yhteiskunnan on turvattava hyvät ja vapaat toimintaedellytykset niiden tekemälle julistus-, sielunhoito-, opetus- ja tiedotustyölle sekä sosiaaliselle työlle.

Suomen Kristillinen Liitto kannattaa kirkon ja valtion välisissä suhteissa näkemystä, jossa kirkko ja valtio elävät vuorovaikutus- ja palvelussuhteessa keskenään. Kirkon ja valtion välillä tulisi vallita rakentavan yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen. Takaamalla kirkon sisäisen itsenäisyyden ja tukemalla sen toimintamahdollisuuksia valtio tunnustaa kristinuskon merkityksen kansan elämässä. Uskonnonvapautta on puolustettava eikä kenenkään uskonnollista vakaumusta saa loukata. Lain edessä kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt on asetettava tasa-arvoiseen asemaan.

Kristillisen Liiton tavoitteena on kirkkokuntien julkisoikeudellisen aseman säilyttäminen kaikilla uskonnollisilla yhteisöillä, jotka sitä haluavat. Tämä merkitsee mm. väestörekisterinpito- ja verotusoikeuden myöntämistä niitä haluaville kirkkokunnille. Kansankirkkojen hengellistä toimintaa koskeva säännöstö olisi irroitettava eduskunnan päätösvallasta. Hautausmaat tulee säilyttää seurakuntien omistuksessa.

Koulujen uskonnonopetus tulee säilyttää tunnustuksellisena. Valtion tulee riittävästi tukea puolustusvoimissa, vankiloissa, huoltolaitoksissa ja sairaaloissa tehtävää sielunhoitotyötä. Kristillistä nuorisotyötä tekeviä järjestöjä on tuettava samojen perusteiden mukaisesti kuin muitakin nuorisojärjestöjä.

Valtion tulee osallistua vanhojen, historiallisesti arvokkaiden kirkkojen suojelu-, korjaus- ja ylläpitokustannuksiin.

Asema- ja rakennuskaavoituksessa tulee varata tontit kirkkoja ja seurakuntatiloja varten. Valtion tulee nykyistä enemmän ohjata kehitysyhteistyövaroja lähetysjärjestöjen kautta. Kristillisille yhteisöille annetut lahjoitukset tulee saattaa vähennyskelpoisiksi verotuksessa.

KULTTUURIPOLITIIKKA

Kristinusko, erityisesti evankeliumin vapauttava sanoma, on voimakkain uutta luova voima. Kristillinen Liitto haluaa ohjata kulttuuripolitiikkaa niin, että ihmisen luovuus saatetaan palvelemaan elämää suojelevia, ihmisen kokonaispersoonallisuutta rakentavia ja hänen yksilöllisyyttään arvostavia kulttuuritoimintoja.

Ateismiin ja materialismiin pohjautuvat kulttuurivirtaukset uhkaavat haudata kansallisen kulttuuriperintömme kansainvälisen propagandan ja kaupallisen massakulttuurin alle. Kristillinen Liitto haluaa korostaa kulttuurin ihmisyyttä kohottavaa luonnetta.

Yhteiskunnan tehtävänä kulttuuripolitiikassa on luoda hyvät edellytykset ihmisten omaehtoisille kulttuuriharrastuksille sekä varjella kansalaisia elämän perusarvoja repivältä kulttuurilta. Yhteiskunnan kulttuuripolitiikalla tulee siten olla myönteinen, elämää suojeleva, rikastuttava ja ihmisten osallistumismahdollisuuksia lisäävä tavoite. Kulttuuripolitiikassa tulee pyrkiä kansallisen ja kristillisen perinteen vaalimiseen ja siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle. Kulttuuripalvelut tulisi saattaa kaikkien ulottuville kehittämällä kulttuuritarjontaa alueellisesti ja kuntakohtaisesti.

KASVATUS JA KOULUTUS

Tavoitemäärittely

Yhteiskunnallista tarkoituksenmukaisuutta tärkeämmäksi on asetettava vastuuta kantavan yksilön tasapainoisen persoonallisuuden kehittäminen ja kasvattaminen. SKL tähdentää YK:n ihmisoikeuksien julistusta, joka edellyttää, että vanhemmilla on oikeus valita se koulutuksen muoto, jota heidän lapsilleen on annettava.

Varhaiskasvatus

Vanhemmille kuuluu ensisijainen vastuu lastensa kasvattamisesta. Tätä vanhempien oikeutta on kunnioitettava erityisesti silloin, kun lapset ovat pieniä ja herkästi ottavat vastaan vaikutteita, joilla on ratkaiseva merkitys heidän persoonallisuutensa kehittymiselle. Tämän vuoksi yhteiskunnan tulee antaa vanhemmille tarvittava taloudellinen tuki, jotta he voivat halutessaan hoitaa lapsensa kouluikäisiksi omassa kodissaan. Kodin ulkopuolella tapahtuvassa päivähoidossa on turvattava kokonaispersoonallisuuden rikas ja täysipainoinen kehitys. Tämä edellyttää sitä, että myös lasten eettinen ja uskonnollinen kasvatus turvataan. Valtion ja kuntien tulee tukea seurakuntien ja kristillisten yhdistysten päiväkerho- ja päivähoitotyötä.

Esikoulu

Koti on useimmiten lapsen persoonallisuuden kehitykselle paras kasvuympäristö. Sen vuoksi SKI- korostaa sitä, että vapaaehtoisen esikoulun toteuttamisessa on painopiste asetettava kotien kasvatustoiminnan tukemiseen luomalla esikoulusta joustava järjestelmä lapsen varsinaiseen oppivelvollisuuskouluun siirtymiselle.

Peruskoulu

Koululaitosta kehitettäessä nuoria on opastettava näkemään sekä yhteiskunnan myönteiset puolet ja edut että uudistamaan olevia oloja rakentavassa hengessä. Heitä on ohjattava arvostamaan kansallisuuttaan ja isänmaataan kansojen perheen jäsenenä. Henkisiä ja hengellisiä arvoja on kaikessa opetuksessa pidettävä kunniassa. Koska oppilaat ovat lahjakkuudeltaan erilaisia, on heille annettava mahdollisuus edistyä taipumustensa edellyttämällä tavalla eri oppiaineissa. Peruskoulun heikkoutena on pidettävä teoreettisten aineiden korostusta käytännöllisten ja esteettisten aineiden kustannuksella. Valinnaisten aineiden osuutta tulisi lisätä siirtämällä osa teoreettisista aineista valinnaisiksi. Erityisopetusta tarvitseville on taattava heidän tasonsa mukainen opetus. Korvaavien koulujen toiminta tulee turvata.

Myös tulee tehdä mahdolliseksi kristillisellä pohjalla toimivien yksityisten koulujen perustaminen. Koulujen uskonnonopetus on säilytettävä tunnustuksellisena ja sille on varattava vähintään kaksi viikkotuntia jokaisella luokka-asteella. Päivänavauksien tulee myönteisellä tavalla liittyä koulussa annettavaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen.

Keskiasteen koulutus

Lukio on säilytettävä yleisen korkeakoulukelpoisuuden antavana oppilaitoksena. Ammatillisten oppilaitosten opetuksen tasoa parantamalla taataan oppilaiden hakeutuminen eri ammattialoille.

Korkeakouluihin ei pitäisi asettaa tiukkarajaisia kiintiöitä. Pääsytutkintovaatimukset olisi kehitettävä sellaisiksi, että niissä tasapuolisesti otettaisiin huomioon myös opistotasoisen ammatillisen tutkinnon antamat valmiudet kyseisen alan korkeakouluun.

Keskiasteen koulutuksen kristillis-eettisen kasvatuksen kannalta on tärkeää, että uskonnon opetus lukioissa säilyy laajuudeltaan kaikille oppilaille yhteisenä viitenä kurssina. Keskiasteen ammatillisten oppilaitosten yleisjaksoon tulee sisällyttää vähintään yhtä opintoaikayksikköä vastaava oppimäärä uskonnonopetusta.

Koulutuksen tulee antaa valmiudet oppilaan persoonallisuuden kaikkien puolien kehittämiseen. Opetuksen tulee sisältää tietopuolisen ja ammattitaitoja edistävän oppiaineksen lisäksi oppilaan fyysistä ja henkistä kasvua tukevia oppiaineksia. Kasvu tasapainoiseksi ja terveitä elämäntapoja kunnioittavaksi on vähintään yhtä tärkeää kuin valmentautuminen työelämän vaatimuksiin.

Keskiasteen ammatillisessa koulutuksessa on kiinnitettävä huomiota oppisopimuskoulutukseen ammattiin kouluttamisen muotona nykyistä laajempana niin, että yhteiskunnan eri sektorit kuten julkinen hallinto, teollisuus, viestintäjärjestelmät ja kuljetuslaitokset ottavat osaa ammattikasvatuksen edistämiseen.

Vapaata sivistystyötä on kehitettävä ja sen toimintaedellytykset turvattava. Kansanopistoille annettavat valtionavustukset on jaettava tasapuolisesti mitään opistoryhmää syrjimättä tai suosimatta.

Hallinto

Päätöksentekovaltaa tulee siirtää ylimmistä portaista alaspäin johtokuntiin saakka, jotta kansanvalta pääsisi koululaitoksen hallinnossa nykyistä paremmin toteutumaan. Läänin kouluosastoista on tullut tärkeitä väliportaan kouluhallinnon elimiä.

Johtokunnat

Peruskoulun johtokunnille tulee antaa sellaiset oikeudet, että ne todella voivat toimia johdettavanaan oleva koulun hyväksi. Vanhempien ja koulun yhteistyötä kasvatuksessa on kehitettävä.

TIETEELLINEN TUTKIMUS JA OPETUS

Tieteen tehtävänä on palvella elämää säilyttäviä eikä tuhoavia tarkoitusperiä. Tieteellistä tutkimusta ja opetusta harjoitetaan maassamme pääasiallisesti korkeakouluissa ja valtion tieteellisissä tutkimuslaitoksissa. Näiden laitosten kustannukset ovat niin suuret, että ne voi rahoittaa vain valtio. Tieteen pyrkimys totuuteen edellyttää, ettei valtiovalta eivätkä muutkaan ulkopuoliset saa vaikuttaa tutkimuksen sisältöön. Valtion ja näiden laitosten välinen suhde on tasapainotettava. Tämän mukaisesti valtiovalta määrää tiedepolitiikassaan demokraattisesti tutkimuskohteiden arvojärjestyksen ja rahoittaa tieteenaloja ja tutkimuskohteita. Korkeakoulujen tutkimusresurssien jaossa on pyrittävä tasapuolisuuteen valtion tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen suhteen.

Erityistä arvoa on annettava kansallisesti merkittävien asioiden selvittämiselle. Valtion tiedepolitiikan on myös otettava huomioon koko ihmiskunnan tarpeet ja oltava mukana kansainvälisessä tutkimustyössä. Tällä on erityinen merkitys kansainvälisen ystävyyden edistämiselle. Valtiovallan ja korkeakoulujen välisessä suhteessa on vältettävä vallan keskittämistä ja pyrittävä mahdollisimman suureen korkeakoulujen autonomiaan, kunhan välttämätön kansanvaltaisuus turvataan. Korkeakouluille on annettava nykyistä suurempi vapaus päättää määrärahojen käytön yksityiskohdista.

Maamme taloudellisten mahdollisuuksien rajallisuuden vuoksi on soveltavaa tutkimusta painotettava erityisesti siinä, missä perustutkimus on kallista. Tutkimuksesta saatavan hyödyn tavoittelu ja muotiaiheet eivät saa johtaa perustutkimuksen väheksymiseen. Tutkimuksen monipuolisuuden vähimmäisvaatimus on, että maassamme voidaan tieteen kaikilla aloilla seurata kansainvälistä kehitystä.

Tieteen pyrkimys totuuteen edellyttää myös sitä, että puolueettomuuteen (objektiivisuuteen) pyritään niissäkin tieteissä, joissa tutkijan maailmankatsomuksella on taipumus vaikuttaa tutkimuksen sisältöön.

Tutkimustyön tieteellisyys edellyttää, että tutkimustulokset ovat julkisia. Julkistamisessa on pyrittävä myös siihen, että tieteen tuloksia kansanomaistetaan mahdollisuuksien mukaan.

Korkeakouluilla on tutkimustyön ohella opetustehtävä. Näiden alojen kesken valtiovallan on jaettava resurssit tasapainoisesti. Opiskelijapaikkojen jaon on perustuttava realistisiin tarve-ennustuksiin. Korkeakouluissa on turvattava perinteisen akateemisen sivistyskäsityksen mukainen opetuksen ja tutkimuksen vapaus.

Korkeakoulujen sisäisessä hallinnossa on otettava huomioon korkeakoulujen itsehallinnon turvaaminen, lähidemokratian kehittämisen periaatteet ja kyky ylläpitää korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Tämä edellyttää riittävään tieteelliseen asiantuntemukseen perustuvaa päätöksentekoa hallinnon kaikilla tasoilla.

Korkeakoulujen hajasijoituksen toteuduttua on huolehdittava siitä, ettei maamme tieteellisen tutkimuksen taso joudu kärsimään ja että pienempienkin korkeakoulujen toimintakyky säilyy.

TAIDE, TAIDEPALVELUT JA HARRASTUSTOIMINTA

Taiteen tulee kuvastaa ja edistää kristillisen elämänkatsomuksen kannalta myönteisiä ja rakentavia arvoja sekä pitää kunniassa kansallista perinnettä.

Yhteiskunnan tulee luoda edellytykset sekä luovan että esittävän taiteen tekemiselle ja harrastamiselle eri puolilla maata. Yleinen ilmapiiri, kasvatus, koulutus ja yhteiskunnallinen suunnittelu on saatettava tälle toiminnalle myönteiseksi. Taidepalvelujen saavutettavuus on merkittävä osa vireän taide- ja harrastustoiminnan luomisessa.

Yhteiskunnan on vastustettava sisällöltään ala-arvoisen taiteen ja viihteen levittämistä maassamme. Sen on valvottava, ettei taiteen millään alalla rikota voimassa olevia sukupuolikuria ja jumalanpilkkaa koskevia säädöksiä ja ettei yhteiskunnan varoin tueta tällaista toimintaa. Erityisesti valtion elokuvatarkastamon on aiempaa tarkemmin valvottava maahan tuotavia ja kotimaassa valmistettavia elokuvia. Yhteiskunnan on saatettava lailliseen edesvastuuseen henkilöt ja yhteisöt, jotka tuottavat ja välittävät epäsiveellisiä, väkivaltaa ihannoivia ja uskontoa loukkaavia tuotteita.

Musiikin harrastusjärjestöjen taloudellista tukea on lisättävä ja musiikkikoulutusta laajennettava. Yleisradio on tärkeä musiikin harrastuksen edistäjä. Myös konserttimusiikkia ja musiikin kuuntelua varten laadittuja valistusohjelmia tulee olla ohjelmistossa riittävästi.

Hengellinen musiikki on tärkeä osa kansallista kulttuuriamme, ja siksi on välttämätöntä, että sen harrastaminen ja esittäminen saa saman tuen ja samat mahdollisuudet kuin muu musiikkitoiminta.

Kristillinen Liitto pitää valitettavana teatterin ohjelmapolitiikan muuttumista eettisesti yhä arveluttavammaksi. Sen vuoksi yleistä mielipidettä on ohjattava vaatimaan teatterin ohjelmapolitiikan muuttamista kristillisiä ja kansallisia arvoja kunnioittavaksi.

Taidepalveluja on tehostettava ja monipuolistettava erityisesti kouluissa, sairaaloissa, vanhusten ja vammaisten laitoksissa, vankiloissa ja muissa vastaavissa paikoissa.

Valtiovallan tulee tukea kristillisiä arvoja kunnioittavia taide- ja kulttuurijärjestöjä.

Hallinnollisissa ratkaisuissa on vältettävä taiteen politisoitumista.

VIESTINTÄ

Sananvapaus on olennainen osa toimivaa kansanvaltaa. Viestinnän tehtävä on välittää totuuteen pyrkivää tietoa ympäröivästä maailmasta vastuullista vapautta noudattaen.

Yhteiskunnan tulee turvata sananvapauden toteutumisen edellytykset, mutta myös suojata yksityistä henkilöä vahingolliselta julkisuudelta. Tämä merkitsee, että kaikille kansalaisille taataan tasavertaisesti oikeus tuoda esille tosiasioihin perustuvaa tietoa sekä ilmaista mielipiteensä kenenkään estämättä. Julkisten viranomaisten tehtävänä on valvoa sananvapautta koskevien lakien noudattamista. Sananvapauden riittävä toteutuminen edellyttää yhteiskunnan tukea sellaiselle rakentavalle viestinnälle, jolla ei muuten ole taloudellisia esilletulon edellytyksiä.

Sähköisten viestimien kehittämistä ei saa tukahduttaa rajoittavilla säännöksillä tai yhteiskunnallistamisella. Teknisen kehityksen mukanaan tuomien uusien joukkoviestintämuotojen, kuten satelliittilähetysten, yleistymisen mukanaan tuomiin ongelmiin tulee ajoissa varautua, jotta esim. pohjoismaisiin ohjelmiin voitaisiin myönteisesti vaikuttaa. Kristillinen Liitto vastustaa ns. kaapelitelevision valtiollistamista tai saattamista Yleisradion monopoliksi. Kaapelitelevisiotoiminnan harjoittamisessa tulee luoda joustava lupamenettely sekä ohjelmatoiminnan valvonta, jossa ovat mukana katselijoiden ja kunnallisen päätöksenteon edustajat. Raakaa väkivaltaa sisältävien ja eettisesti ala-arvoisten videokasettien valmistus, hallussapito ja maahantuonti on kiellettävä. Myös yksityisille järjestöille tai kuuntelijayhdistyksille tulee antaa oikeus radio- ja televisiotoimintaan vastuullisen sananvapauden periaatteiden mukaisesti. Tämä voitaisiin paikallisella tasolla parhaiten toteuttaa Pohjoismaissa käytössä olevan ns. lähiradion muodossa.

Yleisradion ja muiden sähköisten viestimien ohjelmien on oltava totuudellisia, rakentavia ja tasapuolisia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, ettei ohjelmissa loukata sukupuolikuria eikä ihannoida väkivaltaa tai alkoholijuomien käyttöä. Yleisradion ja MTV:n ohjelmatoimintaa on kehitettävä siten, että huonotasoisen massaviihteen tilalle tuotetaan kehittäviä ja virkistäviä ohjelmia.

Kristillisten ohjelmien osuutta on lisättävä sekä radiossa että televisiossa. Yleisradioon on perustettava uskonnollisten ohjelmien toimitus. Kouluradion ja koulutelevision elämänkatsomukselliset ohjelmat tulee laatia kristinuskon sanomalle myönteisessä hengessä. Lapsille ja nuorille on Yleisradiossa oltava myös uskonnollisesti kasvattavaa ohjelmaa.

Ohjelmaneuvostojen mahdollisuuksia vaikuttaa radion ja television ohjelmapolitiikkaan ja sen toteutumisen valvontaan on parannettava.

Maamme lehdistöllä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä mielipiteiden ja tietojen välittäjänä sekä viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimien valvojana.

Sanoma- ja mielipidelehdistön monipuolisuuden turvaamiseksi on tuettava taloudellisissa vaikeuksissa olevia lehtiä. Tuen piiriin on sisällytettävä myös kristillinen lehdistö. Valtiovallan tuki lehdistölle tulisi ensisijaisesti käyttää sanoma-, mielipide- ja paikallislehtien kuljetus ja jakelukustannusten alentamiseen.

SOSIAALIPOLITIIKKA

Yhteiskunnan tehtävä on taata ihmisarvoisen elämän mahdollisuudet kaikille kansalaisille. Sairaiden, vammaisten, vanhusten, kodittomien ja puutteessa elävien tulee erityisesti päästä osallisiksi yhteiskunnan palveluista. Kristillisen sosiaalipolitiikan päämääränä on ihmisen kaikinpuolinen auttaminen pyyteettömän lähimmäisenrakkauden pohjalta. Kantakaa toistenne kuormia ja niin te täytätte Kristuksen lain.

KOTI JA PERHE

Koti on yhteiskunnan sydän. Avioliittoperhe on turvallisten ja läheisten ihmissuhteiden perusta. Irralliset seksuaalisuhteet ja avosuhteet ovat ristiriidassa kristillisen elämänkatsomuksen kanssa. On vältettävä laatimasta lakeja, jotka voivat edistää tällaista elämänmuotoa.

Yhteiskunnan tehtävänä on luoda lainsäädännöllä edellytykset turvalliselle kodille ja sille, että kaikki perheet voivat tasapuolisesti tarpeittensa mukaan tulla osallisiksi yhteiskunnan henkisistä, sosiaalisista ja taloudellisista palveluista. Onnellisen ja tasapainoisen perhe-elämän edistämiseksi ja kotien aseman vahvistamiseksi tulee järjestää avioliittokursseja ja perheneuvontaa. Vanhemmuuteen valmentava perhekasvatus tulee sisällyttää peruskoulun opetusohjelmaan.

Vanhemmat

Vastuu lasten kasvatuksesta kuuluu molemmille vanhemmille. Yhteiskunnan tai valtiovallan ei tule ohjailla kasvatusta perheessä. Ensimmäisinä ikävuosina lapsen ensisijainen hoitopaikka on oma koti. Yhteiskunnan on tuettava äidin kotonaoloa. Erityisesti imeväisikäisen äidintarpeeseen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Äitiysloma tulee ulottaa siihen asti, kunnes lapsi täyttää vuoden. Äitiysloman loppujakso voi olla vanhempainlomaa, jonka aikana toinen vanhemmista yhteisen sopimuksen perusteella hoitaa lasta kotona. Niille pienten lasten vanhemmille, jotka jäävät kotiin hoitamaan lastaan, tulee suorittaa yhteiskunnan varoin sosiaali- ja eläketurvan takaava hoitopalkka.

Lasta kotona hoitaneen vanhemman työhönpaluu tulee turvata ja tarvittaessa järjestää työhön perehdyttäminen.

Kodin ulkopuolella hoidettavia lapsia varten tulee varata riittävästi hoitopaikkoja perhepäivähoidossa ja päiväkodeissa. Eri hoitomuotoja tulee kehittää tasavertaisesti niin, että paikalliset tarpeet tulevat huomioon otetuiksi. Päivähoitosuunnitelmissa tulee varata hoito myös vuorotyössä käyvien vanhempien lapsille.

Yksinhuoltajat

Yksinhuoltajille tulee turvata riittävä toimeentulo ja erityisesti henkiseen huoltoon tulee kiinnittää huomiota. Avioerolapsille ja entisille aviopuolisoille tulee turvata osuus perhe-eläkkeeseen.

Syntymättömän ihmiselämän suojeleminen

Nykyinen aborttilaki on ristiriidassa kristillisen ja eettisen elämänkatsomuksen sekä ihmisoikeuksien kanssa. Laki on muutettava elämää suojelevaksi ja kunnioittavaksi. Aborttia ei pidä myöntää ilman painavaa lääketieteellistä syytä. Sukupuolivalistusta ja -neuvontaa on annettava oikeaan aikaan ja eri ikäkausiin soveltuvana. Vaikeuksiin joutuneille lasta odottaville äideille tulee antaa neuvontaa abortin sijasta muista vaihtoehdoista, mm. ottolapseksi antamisen mahdollisuudesta. Niitä yksinhuoltaja-äitejä, jotka kieltäytyvät abortista, tulee tukea. Ensikoteja tulee perustaa riittävästi eri puolille maata ja turvata niissä asuminen nykyistä pidemmäksi ajaksi.

Lapset

Kaikilla lapsilla on oikeus kotiin, jossa he saavat tarvitsemansa hoidon, hellyyden ja kasvatuksen. Kasvatti- ja ottolapsen hankkiminen tulee saada nykyistä joustavammaksi.

Äitiysavustuksen määrää tulee korottaa. Lapsilisäjärjestelmää on kehitettävä siten, että toimeentuloerot lapsiperheiden ja lapsettomien välillä kaikilla tasoilla kapenevat. Lapsilisät tulee porrastaa nykyistä jyrkemmin lapsiluvun mukaan syntyvyyden lisäämiseksi. Lapsilisien reaalirvo on turvattava sitomalla ne riittävän tasokorotuksen jälkeen indeksiin. Koska kouluikäisten lasten kulut ovat suuret, on koulua käyvien lapsilisien maksatusta jatkettava, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta.

Nuoriso

Nuorisolle on luotava edellytykset aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämiseen sekä kasvamiseen yhteiskuntaelämän rakentavaksi ja vastuulliseksi osaksi. Nuorison erityisongelmat on tiedostettava ja niihin etsittävä oikeat ratkaisut turvallisen ja tasapainoisen elämän luomiseksi. Erityisesti nuorille tulee tarjota myönteisesti elämään suhtautuvaa ja perusarvoja kunnioittavaa opetusta. Tämä tulee ottaa huomioon jo opetussuunnitelmia laadittaessa. Nuorten tervettä ja omaperäistä harrastustoimintaa tulee tukea ja kehittää. Nuorisotyötä taloudellisesti tuettaessa on valtion kohdeltava raittius- ja harrastusjärjestöjä sekä kristillisiä järjestöjä tasavertaisina poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa.

Yhteiskunnan on tuettava sellaista toimintaa, joka tukee ja kasvattaa nuorison henkistä ja siveellistä ryhtiä. Henkisesti ja siveellisesti arveluttava toiminta on estettävä tehokkaalla valistuksella ja tarvittaessa myös lainsäädännöllä.

Työikäiselle nuorisolle on luotava mahdollisuudet tuottavaan työhön. Yhteiskunnan on yhteistyössä yritysten kanssa parannettava nuorten mahdollisuuksia kausitöihin.

Yhteistyössä yritysten kanssa yhteiskunnan on tuettava nuorten mahdollisuuksia pysyvän työpaikan saamiseen. Tarvittavasta jatkokoulutuksesta on tehokkaasti huolehdittava.

Sotaveteraanit

Kaikille veteraaneille tulee järjestää tilaisuus päästä varhaiseläkkeelle.

Sairausvakuutuslaki tulee muuttaa niin, että myös kuntoutushoidossa olevat, työelämässä toimivat sotainvalidit tulevat osallisiksi sairausvakuutuksen päivärahasta ja muista sosiaalietuuksista.

Kuntoutus- ja muita terveydenhuoltopalveluita tulee lisätä. Mies- ja naisveteraaneja tulee kohdella tasavertaisina.

Vanhukset

Ikääntyvä sukupolvi on luonut perustan nykyiselle hyvinvoinnille. Maastamme puuttuu edelleen kokonaisvaltainen vanhusten huoltoa koskeva lainsäädäntö. Sen vuoksi tulee nykyinen lainsäädäntö pikaisesti uudistaa ja yhtenäistää. Tavoitteena tulee olla vanhusten mahdollisuus itsenäiseen elämään sekä niiden erityispalvelujen saamiseen, joita varsinkin yksinäinen vanhus ikääntyessään tarvitsee.

Avohoidon palveluja tulee kehittää niin, että vanhuksilla on mahdollisuus asua omassa kodissaan ja elää muiden ihmisten parissa. Asunto- ja yhdyskuntasuunnittelussa tulee edistää eri sukupolvien yhdessäasumista.

Vanhuksille tulee varata asuntoja vuokra- ja palvelutaloihin. Yksityisten vanhainkotien toimintaa tulee kehittää erilaisten palveluvaihtoehtojen pohjalta ja niitä tulee tukea tasapuolisesti ja riittävästi. Vanhusten avohuoltoa voidaan kehittää lisäämällä kotipalvelu- ja kotisairaanhoitohenkilöstön määrää.

Hoitohenkilöstön määrää tulee lisätä niin, että avo- ja laitoshoidossa on myös viikonloppuisin riittävästi henkilöstöä. Laitospaikkoja tulee lisätä tarvetta vastaavasti. Myös laitoksissa asuville tulee taata harrastus- ja muut toimintamahdollisuudet esimerkiksi yhteistyössä seurakuntien kanssa.

TERVEYDENHUOLTO

Raittiit ja terveet elämäntavat ovat ihmisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin perusta. Koko eliniän kattavan ja tutkimukseen perustuvan terveyskasvatuksen avulla tulee ihmisiä ohjata vaalimaan terveyttään.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää raittiisiin ja terveisiin elämäntapoihin, oikeaan ravintoon ja riittävään liikuntaan sekä ympäristön hygieniaan ja saasteiden torjuntaan, samoin kuin lisäaineiden käytön vähentämiseen. Hyvät asumis- ja työolot edistävät osaltaan terveyttä. Terveydenhuoltopalvelut tulee saattaa kaikkien kansalaisten ulottuville asuinpaikasta riippumatta.

Psyykkiset sairaudet ovat lisääntyneet, mikä aiheuttaa lisävaatimuksia terveydenhuoltopalvelujen suuntaamiselle. Terveydenhoidon, avoterveydenhuollon sekä työterveyshuollon palveluja tulee kehittää ja monipuolistaa.

Jokaiselle tulee taata mahdollisuus tarvittaessa saada terveydenhuollon palveluja myös omassa kodissaan. Ns. omalääkäri-omahoitaja -järjestelmää tulee kehittää. Pitkäaikaissairasta, vammaista tai avun tarpeessa olevaa vanhusta hoitavan perheenjäsenen palkkaus sekä sosiaali- ja eläketurva ja lomitus tulee järjestää yhteiskunnan kustannuksella. Vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille tulee suoda mahdollisuudet joustavaan koti- ja laitoshoidon vuorotteluun. Päiväsairaalatoimintaa tulee Iisätä.

Terveydenhuollon tavoitteena tulee olla potilaan kuntoutuminen. Lääkinnällisiä ja sosiaalisia kuntoutuspalveluja tulee olla riittävästi tarjolla.

Vanhustentautioppia (geriatriaa) tulee kehittää omana lääketieteen erikoisalana.

Kaikessa hoidossa tulee potilasta kohdella yksilönä. Hengellistä hoitoa tulee edelleen kehittää. Psykiatrista avohoitoa ja erityisesti poliklinikoiden ja päiväosastojen toimintaa tulee lisätä. Terveydenhuoltohenkilöstön tulee saada nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua työympäristön terveysvaaroihin. Kouluissa ja työpaikoilla on kiinnitettävä huomiota terveisiin elämäntapoihin. Tietoa sairauden ehkäisemisestä on lisättävä. Yhteiskunnan on osoitettava valistustoimintaan tarvittavat määrärahat julkisista varoista. Terveydenhuoltohenkilökunnalle on toiminnassa taattava omantunnonvapaus kieltäytyä sellaisista hoitotoimenpiteistä, jotka ovat ristiriidassa heidän elämännäkemyksensä kanssa. Terveydenhuoltohenkilökunnan koulutustaso ja -määrä on mitoitettava tarpeiden mukaisesti.

Terveyskeskusten hammashuolto on ulotettava koskemaan myös aikuisia. Yksityinen hammaslääkäritoiminta on saatava sairausvakuutuksen piiriin.

VAMMAISET

Vammaisten tarpeet tulee nykyistä paremmin ottaa huomioon yhdyskunta- ja rakennussuunnittelussa sekä palvelujen tarjonnassa. Vammaisille tulee luoda edellytykset päästä omin avuin julkisiin tiloihin ja rakennuksiin. Tämä edellyttää vammaisten tarpeiden huomioimista myös liikennesuunnittelussa sekä kuljetuspalvelujen Iisäämistä.

Kuulo- ja näkövammaisten osallistumismahdollisuuksia voidaan parantaa asentamalla julkisiin tiloihin tarvittavia apuvälineitä ja järjestämällä kuulovammaisille tulkkipalveluja.

Vammaisten lasten hoitotukea tulee tuntuvasti korottaa nykyisestään. Vammaisten opiskelumahdollisuuksia tulee lisätä niin, että heillä on mahdollisuus kykyjään vastaavaan työhön. Eri syistä vammautuneiden uudelleenkoulutusta, ammattiopetusta ja kuntoutusta on edistettävä sekä lisättävä suojatyöpaikkoja eri puolille maata. Työnantajien mahdollisuuksia vammaisten työhönsijoittamiseen tulee tukea.

Vammaisille tulee suoda mahdollisuus itse palkata yhteiskunnan kustantama henkilökohtainen avustaja. Vammaisille tulee rakentaa riittävästi asuntoja sekä tukea heille tarkoitettujen palvelutalojen rakentamista ja toimintaa.

PÄIHDEONGELMAT JA PÄIHTEIDEN KÄYTTÖ

Päihteiden käytön syynä on varsinkin kristillisen uskon ja rakkauden puuttuminen yhteiskunnasta ja yksilön elämästä. Siksi sellainen auttaminen, joka pohjautuu kristillisyyteen, on usein ainoa hyviä tuloksia antava päihteiden käyttäjien hoitomuoto. Tällaisten hoitokotien toimin- taedellytykset on taattava ja ne on asetettava tasa-arvoiseen asemaan muiden hoitolaitosten kanssa.

Alkoholin, huumeiden ja tupakan käytön vähentämiseksi on toimittava suunnitelmallisesti ja päättävästi. Terveiden ja raittiiden elämäntapojen merkitystä on korostettava. Tietoa alkoholin käytön terveyshaitoista on jaettava sekä nuorisolle että varttuneille. Alkoholin ja tupakan hinta on poistettava elinkustannusindeksistä. Nykyistä enemmän on tähdennettävä työmaajuopottelun torjuntaa, päihteiden käyttäjien hoitoa ja hoitoon ohjausta sekä riittävää jälkihoidon tarjontaa. Alkoholin käytön vähentämiseksi on harjoitettava tehokasta hintapolitiikkaa ja myynnin rajoittamista. Toimivaa valvontajärjestelmää tulee kehittää ATK:ta apuna käyttäen. Keskioluen myynti elintarvikeliikkeistä ja anniskelu baareista on lopetettava, samoin alkoholitarjoilu valtion ja kuntien järjestämissä tilaisuuksissa. Raittiusjärjestöjen toimintamahdollisuuksia on parannettava lisätyn valtionavun turvin. Kunnallinen raittiuslautakuntajärjestelmä on säilytettävä. Päihteiden käyttäjien huollon tehostamiseksi on luotava koko maan kattava aukoton hoitojärjestelmä, jonka muodostavat A-kiinikat, selviämis ja katkaisuhoitoasemat, hoito- ja huoltokodit, sekä kuntouttamis- ja suojatyöpaikat ja tukihenkilökunta. Myös AA-toimintaa on tuettava.

Terveydenhuolto- ja sosiaaliviranomaisten sekä erityisesti kristillisellä pohjalla toimivien vapaaehtoisten järjestöjen välistä yhteistyötä on parannettava. On määriteltävä työnjako ja vastuun rajat päihteiden käyttäjien hoidossa. Alkoholiongelmista kärsivien perheiden henkistä ja taloudellista tukea on tehostettava. Alkon myyntipisteitä ei tulisi lisätä vaan vähentää, varsinkin paikkakunnilla, joilla niitä on useita. Lainsäädännöllisin keinoin on pyrittävä estämään nuorten alkoholin saantia. Alkoholiedustuskulut eivät saisi olla verotuksessa vähennyskelpoisia.

KRIMINAALIPOLITIIKKA

Yhteiskunnan tulee kriminaalipoliittisin keinoin ehkäistä rikollisuutta. Järjestys on taattava sekä turvattava hengen ja ruumiin koskemattomuus ja omaisuus. Rikoksentekijän sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema ei saa vaikuttaa rangaistuksen suuruuteen. Rikosiainsäädännössä tulee ottaa huomioon paitsi rikoksentekijä myös rikoksen uhrin oikeutetut vaatimukset sekä rikolliseen tekoon johtaneet seikat. Vankiloissa on autettava rikoksentekijää muuttumaan yhteiskuntakelpoiseksi.

Vanki tulee pyrkiä sijoittamaan ammattitaitoaan vastaavaan työhön, jota hän voisi vapauduttuaankin tehdä. Vankiloiden työtoimintaa tulee sen vuoksi kehittää ja nykyaikaistaa. Vankia on innostettava jatkamaan opiskeluaan ja hänelle on annettava siihen mahdollisuudet. Nuorille ja ensikertalaisille rikoksentekijöille on vankiloissa varattava omat osastonsa.

Kristinuskon muuttava sanoma tarjoaa parhaan pohjan sisäiselle uudistumiselle. Vankeinhoidossa on sen vuoksi varattava riittävät mahdollisuudet hengelliselle toiminnalle. Yhteiskunnan tulee huomioida myös vapaaehtoisten järjestöjen vankeinhoitotyö ja luoda sille taloudelliset edellytykset.

Rangaistusjärjestelmää kehitettäessä tulee varsinkin nuorten rikoksentekijäin osalta ottaa käyttöön viikonloppuarestirangaistus sekä lisätä avolaitoksia vankilan vaihtoehtoina.

Rangaistuslaitoksista vapautuvien vankien jälkihoitoon on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Jokaista vankilasta vapautunutta tulee auttaa asunnon ja työpaikan saannissa. Mikäli kaikille halukkaille ei voida vapailta markkinoilta saada työtä, olisi valtion järjestettävä suojatyöpaikkoja. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nuorten rikoksentekijöiden jälkihoitoon. Jokaiselle vankilasta vapautuvalle nuorelle olisi järjestettävä sopiva tukihenkilö sekä hankittava tarpeen vaatiessa paikka nuorisokodista ja työpaikka.

ASUNNOT JA ASUINYMPÄRISTÖ

Tyydyttävä asunto ja asuinympäristö sekä kohtuulliset asumiskustannukset ovat perustavia tekijöitä hyvien kotien ja turvallisten perhesuhteiden kehittymiselle sekä koko kansan hyvinvoinnille. Kaavoitusta laadittaessa on luotava edellytykset viihtyisään asumiseen ja turvattava asukkaiden monipuoliset palvelut. Uusia asuntoalueita suunniteltaessa on huolehdittava talo- ja asuntotyyppijakauman sekä erilaisten rahoitusmuotojen sopivasta suhteutuksesta ja otettava huomioon lapsiperheiden, yksinäisten vanhusten, vammaisten ja opiskelijoiden asunnontarve. Nuorten ensiasunnon hankkimista tulee helpottaa mm. laina-aikoja pidentämällä, korkotukea lisäämällä ja kehittämällä asuntosäästöpalkkiojärjestelmää. Myös vuokra-asuntoja on oltava tarjolla riittävästi. Asumistukijärjestelmää kehittämällä ja sallimalla vuokratulovähennyksen tekeminen verotuksessa tulee eliminoida vuokrien kohtuuton nousu. Pientalorakentamisen osuutta on lisättävä.

Vanhojen asuntojen peruskorjausta on edistettävä mm. yhteiskunnan tukitoimin. Näin voidaan vähentää niiden liian suurta poistumaa, mikä on kansantaloudellisestikin epäedullista. Vanhojen asuntoalueiden omaleimaisuus on pyrittävä säilyttämään ja on estettävä niiden liian tehokas täydennysrakentaminen.

On pyrittävä riittävään ja tasaiseen asuntotuotantoon Kustannuspaineiden hillitsemiseksi tulee edistää hintakilpailua ja rationalisointia sekä estää pitkäjänteisellä maapolitiikalla tonttikustannusten nopea nousu.

Yhteiskunnan tukemaa asuntotuotantoa on harjoitettava niin, että maaseutukylien elinvoimaisuus säilyy.

TYÖSUOJELU

Koneellistumisen lisääntyessä on kiinnitettävä erityistä huomiota työympäristön terveellisyyteen ja viihtyisyyteen. Työtapaturmien ja ammattitautien torjumiseksi on työsuojelulain edellyttämät toimet saatettava nopeasti voimaan.

SOSIAALITURVA

Jokaista ihmistä tulee auttaa selviytymään itsenäisesti niin pitkään kuin mahdollista. On pyrittävä ehkäisemään sellaisten tilanteiden kehittymistä, jotka synnyttävät psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia, sosiaalista sopeutumattomuutta tai taloudellista ahdinkoa.

Niille, jotka eivät kuitenkaan vanhuuden, sairauden, työkyvyttömyyden tms. johdosta voi omalla työllään tai omaisuudellaan turvata toimeentuloaan, on sosiaalipoliittisin keinoin luotava turvalliset elinehdot. Tässä tarkoituksessa on sosiaalivakuutusjärjestelmiä kehitettävä antamaan riittävä toimeentulo jokaiselle asuinkunnasta riippumatta. Valtion on osallistuttava riittävässä määrin näihin menoihin. Sosiaaliturva rakentuu kuitenkin pääosiltaan sosiaalivakuutusjärjestelmiin. Niitä on tasapuolisesti kehitettävä ja yksinkertaistettava siten, että kaikki väestöryhmät pääsevät osallisiksi hyvinvoinnin lisääntymisestä ja parantuneesta toimeentulosta.

Sosiaalivakuutusjärjestelmän aukot ja puutteet tulee pikaisesti korjata. Perheenemäntien sosiaali- ja eläketurva tulee järjestää. Vanhoja työeläkkeitä on korotettava, leskien ja rintamasotilaiden eläketurvaa on parannettava sekä sairausvakuutusjärjestelmää laajennettava. Pysyvän työkyvyyttömyyden tapauksissa sairausvakuutuspäivärahaa on maksettava siihen asti, kunnes henkilö alkaa saada työkyvyttömyyseläkettä.

Jokaiselle eläkkeensaajalle tulee taata vähimmäistoimeentulon turvaava eläke kansaneläkejärjestelmää kehittämällä ja yksinkertaistamalla. Raskaissa ammateissa toimiville tulee antaa mahdollisuus siirtyä varhaiseläkkeelle, Olisi harkittava joustavampia eläkkeelle siirtymismuotoja. Yleisenä pyrkimyksenä tulee olla eri eläkejärjestelmien yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen.

TALOUSPOLITIIKKA

Talouspolitiikka käsittää kaikki ne tavoitteet ja toimenpiteet, jotka liittyvät elämän aineellisten edellytysten ylläpitämiseen ja edistämiseen. Talouspolitiikan yleisenä tavoitteena on näin ollen hyvinvointi, mikä muodostaa perustan kansalaisten aineelliselle ja henkiselle turvalle.

Kristillinen Liitto haluaa talouspolitiikkaankin soveltaa Raamatun periaatteita. Ihmisellä on vapaus nauttia maapallon luonnonvaroista, mutta samalla hän on vastuussa niiden käytöstä. SKL haluaa tukea talousjärjestelmää, jossa vallitsee oikeus työntekoon ja yrittämisen vapaus. Nykyisen sekatalousjärjestelmän perustana tulee olla yksityinen omistusoikeus ja markkinatalous. Taloudellisen toiminnan tulee aina ottaa huomioon lähimmäinen.

Talouspolitiikkaa tulee kehittää niin, että jokainen työkykyinen voi omalla työllään turvata toimeentulonsa ja nauttia vapaa-ajan suomasta virkistymisestä. Kansalaisten taloudellinen aktiivisuus ja omatoimisuus on kansantaloudelle tärkeää.

SKL korostaa, ettei kansalaisten hyvinvointi riipu yksinomaan tuotettujen tavaroiden määrästä, vaan mahdollisuus henkisesti antoisaan ja tasapainoiseen elämään on tärkeää.

Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia joustavasti talouselämän häiriöttömästä kehityksestä siten, että se palvelee kaikkien kansalaisten hyvinvointia, sekä turvata tuotannon tulosten, nykyistä tasaisempi jakaantuminen koko ihmiskunnan hyväksi. Valtiovallan on erityisesti valvottava, että yritystemme tuotteiden hintakilpailukyky säilyy vientimarkkinoilla.

TYÖVOIMA JA TYÖLLISYYS

Raamatullinen periaate on, että aineellinen hyvinvointi perustuu työntekoon. Työ on ihmisen kutsumustehtävä. Kristillinen Liitto pitää kansalaisten oikeutta ja velvollisuutta työhön loukkaamattomana. Ihmisellä on vapaus nauttia maapallon luonnonvaroista, mutta samalla hän on vastuussa niiden käytöstä.

Yhä runsaampi teknologian käyttö tuotantoelämässä on johtanut pitkälle vietyyn työnjakoon. Olemme entistä riippuvaisempia toisten työsuorituksesta. Kaikkea rehellistä työtä on kohdeltava samanarvoisena. Tieteen ja tekniikan hyväksikäytön tulee johtaa myös siihen, että työ tulee henkisesti rikastavaksi ja mielekkääksi, missä se vain on mahdollista.

Täystyöllisyyden turvaaminen tulee olla talouspolitiikan ensisijainen tavoite. Tuotannon rationalisointi vähentää jatkuvasti työntekijöiden määrää perusteollisuudessa, minkä vuoksi erikoista huomiota on kiinnitettävä uusien tuotannonalojen tutkimustoimintaan ja tuettava sitä, samoin tuotekehittelyä, markkinointitutkimusta ja koulutustoimintaa. Inhimillisyystekijät tulee aina säilyttää kaikessa teollisessa tuotannossa.

Monipuolinen pienyritteliäisyys sekä pieni ja keskisuuri teollisuus ovat tehokkaita työllistäjiä. On tehostettava pienyrittäjiin kohdistuvaa tiedotus- ja neuvontatyötä sekä autettava markkinoinnissa.

Erityistä huolta on pidettävä nuorten työllisyydestä. Nuorten alle 23-vuotiaiden työllistäjiltä on poistettava työeläkemaksut kokonaan. Myös osa-aikatyön soveltamista on tehostettava. Työrajoitteisille on varattava riittävästi suojatyöpaikkoja.

Jokaisella työntekijällä tulee työpaikalla olla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin päätöksiin. Työmoraalia sekä työympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta on pyrittävä lisäämään korostamalla työntekijäin yhteisvastuullisuutta. Lähidemokratiaa tulee kehittää vastuullisuusperiaatteen mukaan siten, että se voi parantaa työpaikan ilmapiiriä ja koko henkilöstön yhteistyötä. Työvoimalainsäädäntöä on muutettava niin, että avustuksien maksaminen ei edistä työn vieroksumista.

PÄÄOMANMUODOSTUS, SÄÄSTÄMINEN JA VEROTUS

Tieteen ja tekniikan soveltaminen tuotantoon edellyttää suuria investointeja. Niiden rahoittamiseksi kansantalouden säästämisasteen tulisi olla korkea, jotta vältyttäisiin velkaantumiselta ulkomaille. Kansalaisten säästämishalua on kaikin keinoin edistettävä. Verotuksen painopistettä on siirrettävä tulosta kulutukseen. Uusia säästämismuotoja, esimerkiksi asuntorahoituksessa, on kehitettävä. Työntekijöiden osallistumista oman yrityksen rahoitukseen ja voitto-osuuksien jakoon osakesäästämisenä on rohkaistava. Sijoitusyhtiölain aikaansaaminen parantaisi yleisesti kansalaisten mahdollisuuksia osakesäästämiseen.

Julkisen sektorin osuus kansantaloudestamme on suuri, kun sekä budjetin että valtion yhtiöiden osuus luetaan mukaan. Julkista taloutta jatkuvasti saneeraamalla ja sen tarpeetonta paisumista estämällä tulee huolehtia siitä, ettei julkistaloudesta muodostu kansantalouden suotuisan kehityksen jarrua. Talouselämän tulee perustua pääosin yksityiseen yritteliäisyyteen. Julkisen sektorin tasapainottavaa vaikutusta suhdannevaihteluihin ja aluepolitiikkaan tulee käyttää yhteisymmärryksessä talouselämän edustajien kanssa. Valtiovallan on huolehdittava yritystoiminnan yleisten toimintaedellytysten turvaamisesta. Kunnallinen harkintaverotus olisi poistettava.

Verorasitus on nykyisellään liian korkea. Tähän on johtanut se, ettei verotaulukkoja ole korjattu voimakkaan inflaation kausina. Verotulojen voimakas lisääntyminen on puolestaan tehnyt mahdolliseksi julkisen sektorin menojen paisuttamisen. Kristillisen Liiton mielestä valtion menoja on karsittava ja kaikkien kansalaisten mutta erityisesti pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotusta on alennettava. Verottamatta jäävän tulon ylärajaa on nostettava. Koko verotuspolitiikka on saatettava perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Tuloverotus on uudistettava niin että verorasitus jakautuu entistä oikeudenmukaisemmin ja että kaikki työtulot tulevat verotuksessa samanarvoiseen asemaan. Verotuksen tulee toisaalta selvästi tukea ja kannustaa työntekoa ja yritteliäisyyttä.

Verotusta on nykyistä enemmän kohdennettava kulutukseen ja tuhlaukseen. Kuitenkin elämisen perushyödykkeiden tulee olla kokonaan verosta vapaita. Perheverotus on uudistettava niin, että perhettä verotetaan jäsenluvun mukaan. Kotiapulaisen palkkakustannukset tulee saattaa vähennyskelpoisiksi verotuksessa.

RAAKA-AINEET, ENERGIAPOLITIIKKA JA LUONNONSUOJELU

Suomen ja muiden teollisuusmaiden hyvinvointi perustuu liian runsaasti maapallon niukkojen uusiutumattomien luonnonvarojen yhä lisääntyvään käyttöön. Suomen tulee olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä edistämässä ekologisesti oikeaa ja kehitysmaille suotuisaa maailmantaloutta. Myös kotimainen talouspolitiikka tulee sopeuttaa tämän mukaiseksi. Uusia tuotantolaitoksia suunniteltaessa tulisi tarkastella uusiutuvien raaka-ainevarojen käyttömahdollisuuksien parantamista ja jalostusasteen kohottamista. Entistä enemmän on siirryttävä kiertokulkutalouteen, jossa käytetyt tuotteet ja jätteet mahdollisimman suuressa määrin saatetaan takaisin tuotantojärjestelmään. On kehitettävä jäännösmateriaalin järjestelmällistä uudelleenkäyttöä. Energian kulutusta on pyrittävä hillitsemään säästötoimenpiteiden avulla sekä siirtymällä vähän energiaa vaativiin tuotanto- ja elintapoihin. Uusien ydinvoimaloiden rakentamisesta tulee luopua, kunnes niiden jätekysymys ja vaarattomuus on ratkaistu.

Maamme energiahuollossa tulisi määrätietoisesti pyrkiä vähentämään riippuvuutta öljystä ja lisäämään kotimaisen energian osuutta. Polttoturpeen ja puun käyttöä mm. energiametsätuotantona tulisi kehittää ja lisätä. Myös muiden energian lähteiden kuten tuuli- ja aurinkoenergia, prosessiteollisuudessa vapautuvan energian jne. hyväksikäyttöä energian tuottamisessa olisi tutkittava. Energiapolitiikassa on otettava huomioon myös luonnonsuojelu- ja matkailunäkökohdat.

Ihminen on pyrkinyt jatkuvasti parantamaan hyvinvointiaan luonnontalouden kustannuksella. Ihminen on tuonut fysikaalisten, kemiallisten ja ekologisten voimien kenttään tiedon voiman. Se vaikuttaa erilaisia ilmiöitä uudella tavalla ohjaten. Kaikki seuraukset uuden tiedon soveltamisesta eivät ole tiedossa silloin, kun soveltaminen alkaa. Elämän kunnioitus ja vastuu tulevista sukupolvista sekä koko maapallon kattavasta ekosysteemistä on ihmiselle haaste, johon hänen on pystyttävä yhä tehokkaammin soveltamaan hankkimaansa tietoa siten, että luonnontalouden toiminnallinen kokonaisuus ei enempää vaurioidu ja syntyneet vauriot korjataan.

Teollistuneissa länsimaissa tarvitaan aivan uudenlaista suhtautumistapaa elämisen tason ja hyvinvoinnin osatekijöihin. Asenteita on muutettava siten, että tuhlauksesta ja keinotekoisten tarpeiden tyydyttämiseksi ylläpidetystä tuotannosta luovutaan ja voimavarat siirretään palvelemaan henkisesti rikasta ja turvallista sekä luonnontasapainon kanssa sopusoinnussa olevaa elintapaa.

PALKAT, HINNAT JA KULUTTAJAPOLITIIKKA

Talouspolitiikan keskeisimpiä tavoitteita on tuotannon tulosten oikeudenmukainen jakautuminen niin, että kaikki ihmiset pääsevät osallisiksi hyvinvoinnin lisääntymisestä.

Suomi kuuluu maapallon rikkaimpiin kansakuntiin. Maassamme on tulo- ja varallisuustasoissa sekä alueellisia että eri ammatti- ja väestöryhmien välisiä eroja. Vahvoilla teollisuuden aloilla, joilla tuottavuuden kasvu on ollut nopeaa, on taipumus etuilla palkkakehityksessä. Samalla alat, joilla tuottavuuden kasvu on heikko, kuten kauppa- ja yleensä palveluelinkeinot sekä maatalouselinkeinot, jäävät jälkeen elintasokehityksestä. Samassa asemassa ovat myös varsinaiseen tuotantotoimintaan osallistumattomat väestöryhmät, kansaneläkeläiset, vammaiset, työttömät, opiskelijat ja perheenäidit.

Maailmanmarkkinoilla viime vuosina tapahtunut raaka-aineiden ja energian hintakehitys on pysyvästi muuttanut eri tuotantotekijöiden hintasuhteita. Ulkomaisista raaka ja polttoaineista suuresti riippuvaisena Suomen on sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Sopeutumisvaiheen aikana valtiovallan tulee huolehtia kustannuspaineen purkamisesta niin, ettei mikään väestöryhmä joudu kohtuuttomasti kärsimään eikä mikään ryhmä pääse aiheettomasti hyötymään suurista hintavaihteluista.

Inflaation torjuminen on tärkeä talouspoliittinen tavoite. Vakaan hintatason saavuttamiseksi on pyrittävä edistämään työn ja säästämisen arvostusta sekä hintakilpailua. Joustamaton hintasäännöstely, joka ainoastaan siirtää korotuspainetta myöhempään ajankohtaan, on korvattava järjestelmällä, jossa valtiovalta seuraa tiiviisti eri kustannustekijöiden, mm. energiakustannusten, kehitystä ja pyrkii yleisesti tasaamaan liian suuria vaihteluja pitääkseen kustannustason vakaana. Tulopoliittisia sopimuksia tehtäessä palkankorotukset tulisi mitoittaa tuottavuuden kasvun puitteisiin. Se turvaa parhaiten palkkatulojen reaalisen kasvun. Suuret nimellispalkkojen korotukset kiihdyttävät inflaatiota ja aiheuttavat häiriötä kansantaloudelle. Tulopolitiikan tulee myös olla solidaarista matalapalkkaisia työntekijöitä kohtaan.

Kristillinen Liitto antaa tukensa kokonaisvaltaisen tulopolitiikan harjoittamiselle. Sopimuksia tehtäessä tulee kuitenkin välttää tekemästä sellaisia pakettiratkaisuja, joilla kavennetaan eduskunnan lainsäädäntövaltaa. Sopimuksissa on turvattava kaikkien väestöryhmien oikeudenmukainen osuus kansantulon kasvusta.

Markkinatalousjärjestelmä suuntaa tuotantoa ihmisten tarpeiden ja mielitekojen mukaisesti. Puhtaan taloudellisen liberalismin vallitessa ei riittävästi pystytä turvaamaan heikkojen väestöryhmien oikeuksia. Tämän vuoksi on lainsäädännön avulla turvattava kansalaisten vähimmäistoimeentulo sekä peruspalvelujen ja välttämättömyyshyödykkeiden saanti kohtuulliseen hintaan.

ALUEPOLITIIKKA

Alueellisen kehityksen tasapainottomuus on yleismaailmallinen ilmiö. Sen syitä tarkasteltaessa tulevat esiin eri alueiden lähtökohtien erilaisuus luonnonvarojen ja liikenneyhteyksien kannalta. Aluepoliittisia ongelmia kasautuu sekä sinne mistä väestöä muuttaa että sinne mihin sitä muuttaa. Teollistuneen Suomen eräät osat kärsivät asutuksen ja liikenteen ruuhkautumisesta ja ilman ja veden saastumisesta. Itä- ja Pohjois-Suomen autioituvat kehitysalueet taas ovat joutuneet yksipuolisesti raaka-aineen tuottajan asemaan. Eriarvoisuutta korostaa palvelujen keskittyminen sinne, missä väestöpohja ja tulotaso on riittävä. Kristillinen Liitto pitää alueellisen vinokehityksen oikaisemista kiireellisenä. Tavoitteena tulee olla koulu-, terveys-, liikenne- ym. palvelujen järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaisen väestöpohjan säilyttäminen koko valtakunnan alueella. Tavoitteeseen voidaan päästä synnyttämällä kullekin alueelle sen omien tuotantoedellytysten mukaista tuotantotoimintaa, jolloin jokaiselle työtä haluavalle voidaan tarjota jatkuva mahdollisuus työhön kotiseudullaan. Perhe- ja pienviljelmien elinkelpoisuudesta huolehtimalla voidaan tehokkaasti estää Pohjois- ja Itä-Suomen alueiden autioitumista.

Yritystoiminnan sijoittumista kehitysalueille on kannustettava suomalla yrityksille erilaisia kehitysalue-etuja. Tärkein keino on asenteiden muuttaminen kehitysalueille myönteiseksi. Lisäksi on pidettävä huoli siitä, että valtion uudet virastot ja laitokset sijoitetaan aluepoliittisten näkökohtien mukaan. Keskusvirastojen läänin asioista päättävät virkamiehet on sijoitettava läänin tasolle. Valtion tulee ylläpitää ja kerätä yritysten toimintaedellytyksiä palvelevaa informaatiota. Kehitysaluerahaston toimintamahdollisuuksia tulee edelleen vahvistaa.

Yhteiskunnan toimenpitein on luotava edellytykset tasapainoisen alueellisen kehityksen turvaamiseksi. Tasaisen kehityksen aikaansaamiseksi ja eriarvoisuuden poistamiseksi tulee aluepolitiikan kytkeytyä tarkoituksenmukaisesti elinkeino-, työllisyys-, asunto- ja väestöpolitiikkaan, missä kaikessa on otettava huomioon myös alueellinen omaleimaisuus. Kunkin alueen ammatti- ja korkeakoulutuksen on tuettava alueen elinkeinorakennetta. Koulutuksen on oltava määrältään ja tasoltaan riittävää estämään henkisen pääoman siirtyminen kehitysalueiden ulkopuolelle. Myös asuntotuotantoa on käytettävä aluepoliittisena keinona. Valtion maksu- ja tariffipolitiikkaa sekä tietoliikenneyhteyksiä tulee kehittää alueellisen tasa-arvon lisäämiseksi. Tärkeää on säilyttää kansalaisten usko kotiseutunsa kehitysmahdollisuuksiin. Tärkeänä aluepoliittisena toimenpiteenä Kristillinen Liitto näkee väliportaan hallinnon uudistamisen. Kunkin alueen kehittymismahdollisuudet turvataan parhaiten siirtämällä päätösvaltaa kunnille ja maakunnille.

ELINKEINOT

Maassamme harjoitettavan elinkeinopolitiikan tavoitteena tulee olla omien tuotantoedellytystemme kannalta tarkoituksenmukaisen elinkeinorakenteen. Eri elinkeinojen osuuksia arvioitaessa on otettava huomioon myös aluepoliittiset näkökohdat: toimeentuloedellytykset sekä hyödykkeiden ja peruspalvelujen saatavuus on turvattava kaikkialla maassa.

Maatalous ja kalastus

Maatalouden tehtävänä on maan elintarviketuotannon turvaaminen. Tavoitteena tulee olla mahdollisimman korkea omavaraisuusaste tärkeimpien ravintoaineiden osalta sekä riittävien varmuusvarastojen luominen ja ylläpito kriisiaikojen varalta. Suomen tulee myös osaltaan tuntea vastuunsa koko maapallon elintarvikehuollon järjestämisestä ja olla valmis toimittamaan apua nälänhädästä kärsiville maille.

Maataloudelle on maassamme annettava sama arvo kuin muillekin elinkeinoille. Maatalouden harjoittajille on turvattava muihin väestöryhmiin verrattava elintaso sekä loma- ja muut sosiaaliset edut. Pientilojen elinkelpoisuus on pyrittävä myös turvaamaan. Koska elinvoimainen maatalous on valtakunnan edun mukainen, on huolehdittava siitä, että maatalouden toimintaedellytyksiä parannetaan ja palautetaan maatalousväestön usko oman elinkeinonsa tulevaisuuteen. Erityisesti nuoria perheitä on tuettava ja rohkaistava maatalouden harjoittamiseen. Maatalousväestön asemaa määriteltäessä on otettava huomioon omistusoikeuden loukkaamattomuus ja itsenäisen yrittämisen vapaus. Maatalouden kehittäminen edellyttää erikoistumista ja tarkoituksenmukaisen tilakoon aikaansaamista sekä investointeja talousrakennuksiin ja koneisiin. Maa- ja metsätalouden tuotanto-omaisuus on vapautettava varallisuusverosta. Keinolannoitteista vapaan viljelytavan merkitystä on korostettava ja tuettava yhteiskunnan varoin tasapuolisesti ns. tehotuotantoviljelyn kanssa. Pohjois-Suomen elinkeinoelämää edistettäessä on myös porohoidon kehittämismahdollisuudet turvattava.

Runsasvesistöisessä maassamme on nopeasti aloitettava suunnitelmallinen toiminta kalatuotannon edistämiseksi. Kiireellisimpinä toimina Kristillinen Liitto pitää vesiensuojelua sekä arvokalojen viljelyn tehostamista. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen edellyttää asianmukaista tutkimus- ja kokeilutoimintaa. Valtiovallan tulee tuntea päävastuu kalavesiemme hoidosta. Maamme ammattikalastajien toimeentulo on turvattava. Kalasaaliin tarkoituksenmukaisen käytön ja vakaan hintatason ensiarvoinen merkitys on kalanjalostuslaitosten rakentamisella. Ammattikalastajille ja kalastuskunnille on maksettava myös oikeudenmukainen korvaus vesien saastumisen aiheuttamista tulojen menetyksistä.

Metsätalous

Metsillämme on keskeinen merkitys maamme tärkeimmän teollisuudenalan, puunjalostusteollisuuden raaka-aineen tuottajana. Uusiutuvana luonnonvarana puuraakaaine on tärkeää tulevaisuudenkin hyvinvoinnille. Metsiemme puuntuottokykyä on pyrittävä kohentamaan. Tämä mahdollistuu metsätaloudellista koulutus- ja tutkimustoimintaa lisäämällä, metsänhoito- ja perusparannustöitä tehostamalla sekä puun korjuumenetelmiä järkeistämällä. Kustannustason voimakkaasti noustessa tulee metsän luontaisen uudistamisen käyttömahdollisuudet ottaa uudelleen arvioitavaksi keinollisen metsänviljelyn rinnalla. Maatilojen metsäalueiden pirstoutuminen on ehkäistävä lainsäädäntöä kehittämällä.

Metsillä on monia käyttömahdollisuuksia. Maassamme on kiinnitettävä huomiota luonnon- ja kansallispuistojen sekä virkistys- ja retkeilyalueiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Luonnonsuojelua ja metsätaloutta ei saa asettaa vastakkaisiksi, ne on voitava sopeuttaa järkevästi, niin että metsiä hoidettaessa ja hakattaessa myös metsien kasviston ja eläimistön elinmahdollisuudet otetaan huomioon. Metsätalouden kehittämiseksi on laadittava runko-ohjelma, johon tulee sisällyttää valtakunnallisesti tärkeät metsäpoliittiset tavoitteet. Metsäpolitiikkaa kehitettäessä on maataviljelevän väestön metsät otettava huomioon toisaalta maamme metsäomaisuutena ja metsätaloutta palvelevina alueina, mutta toisaalta myös maatalouteen liittyvinä alueina, jotka ovat tärkeä tekijä maaseudun väestön toimeentulon turvaamisessa. Metsänkorjuutöiden koneellistuessa ja siirtyessä entistä enemmän ammattimetsureille on huolehdittava metsurien työturvallisuudesta sekä asunto- ja muiden sosiaalisten kysymysten ratkaisemisesta. Metsäverotus on säilytettävä pinta-alaverotuksena.

Teollisuus

Valtion teollisuuspolitiikan tavoitteena tulee olla teollisuustuotannon edistäminen niin, että se palvelee kansalaisten tarpeita, tarjoaa ihmisille turvallisia ja viihtyisiä työtilaisuuksia heidän kotiseudullaan ja huolehtii maamme luonnonvarojen jalostamisesta kansainvälisesti kilpailukykyisiksi tuotteiksi.

Teollisuustuotannon tulee pääasiallisesti perustua yksityisten tai osuustoiminnallisten yritysten toimintaan. Valtion tulee esiintyä yrittäjänä vain sellaisilla toimialoilla, joihin ei muu yritystoiminta voi ryhtyä suuren pääomantarpeen ja riskin vuoksi, mutta joiden ylläpito on kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tarpeen. Myös valtionyhtiöiden tulee toiminnassaan pyrkiä liiketaloudelliseen kannattavuuteen. Niillä toimialoilla, joilla valtionyhtiöt kilpailevat muiden yritysten kanssa, valtionyhtiöitä ei saa suosia lainsäädännöllisin tai verotuksellisin keinoin.

Valtion teollisuuspolitiikan keinoja ovat mm. verotus, jolla voidaan tukea yritystoiminnan rahoitusmahdollisuuksia ja sen sijoittumista mm. kehitysalueille, sekä tuotantoa ohjaava ja rajoittava lainsäädäntö. Tutkimustoimintaa suuntaamalla valtiovalta voi tukea tärkeänä pitämiensä alojen tuotekehittelyä sekä tuotantomenetelmien uudistamista. Veropolitiikka on ohjattava niin, että se tukee yksityisyritteliäisyyttä. Yritysten kasvun kannalta välttämätön yrityksen sisäinen pääomanmuodostus tulisi kanavoida siten, että sijoittajien lisäksi myös työntekijä ja toimihenkilöryhmät pääsisivät osallisiksi sen aiheuttamasta yrityksen varallisuuden lisäyksestä. Tämä voidaan toteuttaa edistämällä esimerkiksi osakkeiden leviämistä työntekijöiden keskuudessa. Osakkeiden kaksinkertainen tuloverotus olisi poistettava. Kansainvälinen kilpailukyky edellyttää myös kertautuvan liikevaihtoveron korvaamista arvonlisäverojärjestelmällä.

Pienen ja keskisuuren teollisuuden merkitys työllistäjänä on tärkeä. Sen piirissä syntyy myös runsaasti tuontia korvaavia ja vientiä edistäviä hyödykkeitä. Pieni ja keskisuuri teollisuus joustavuutensa takia kykenee taloudellisina murrosaikoina selviytymään muuta teollisuutta paremmin. Siksi pienelle ja keskisuurelle teollisuudelle tulee turvata riittävät toimintamahdollisuudet. Tämä edellyttää mm. välillisten työvoimakustannusten alentamista nykyisestä tasosta sekä tukea rahoitus-, tuotekehittely- ja markkinaongelmissa. Myös alihankintateollisuutta tulisi pyrkiä maassamme laajentamaan. Rakennus- ja materiaalivienti muodostaa yhä suuremman osan rakennusteollisuudesta. Valtiovalta voi parhaiten auttaa tätä vientiä myöntämällä sen vaatimat tarjous- ja toimitustakuut, joihin yritysten omat vakuudet eivät riitä. Teollisuustuotantoa tulisi lainsäädännön avulla ohjata siten, että ympäristöhaitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Tällöin on otettava huomioon sekä raaka-aine ja energiavarojen käyttö että teollisuusjätteiden aiheuttama ympäristön pilaantuminen.

Ympäristönsuojaa koskevaa lainsäädäntöä täydennettäessä tulee normittaa ympäristön saastepitoisuudet sekä määrätä eri osapuolten taloudellinen ja juridinen vastuu oikeudenmukaisesti. Valtiovallan tulee ylläpitämissään tutkimuslaitoksissa ja korkeakouluissa ohjata tutkimus ja tiedepolitiikkaa siten, että tuloksia voidaan käyttää myös talouselämän hyväksi. Korkeakoulujen, valtion muiden tutkimuslaitosten ja teollisuuden oman tutkimustoiminnan välistä yhteistyötä on tehostettava tarpeettoman päällekkäisyyden poistamiseksi.

Liikenne

Maan eri osien väliset kunnolliset liikenneyhteydet ovat ratkaisevan tärkeät koko maan tasapuolisen kehittymisen kannalta. Liikennepoliittiset ongelmat ovat maan eri osissa hyvin erilaiset. Etelä-Suomen suurissa keskuksissa liikenne ruuhkautuu. Kehitysalueilla puolestaan on puutetta liikennepalveluista. Toisaalta työpaikkojen ja asuntojen epätarkoituksenmukainen sijainti lisää tarpeettomasti kuljetuspalveluiden kysyntää ja aiheuttaa kansantaloudellista tuhlausta. Järkevä liikennepolitiikka kaipaa tuekseen yhteiskuntasuunnittelun ja aluepolitiikan muita toimenpiteitä.

Liikennepolitiikan keskeisin tavoite maantieliikenteessä on turvallisuuden lisääminen. Tähän pääsemiseksi on pyrittävä tehostamaan mm. joukkokuljetusvälineiden palveluita, parannettava ajoväyliä ja niihin liittyvien laitteistojen tasoa sekä tehostettava liikennevalvontaa. On myös otettava huomioon kevyen liikenteen tarpeet ja rakennettava jalankulku- ja pyöräilyteitä. Kristillisen Liiton mielestä on saatava aikaan kuljetusten jakautuminen tarkoituksenmukaisesti maantieliikenteen, rautatieliikenteen sekä ilma- ja vesikuljetusten kesken. Erityisesti raskaita kuljetuksia tulisi siirtää nykyistä enemmän rautateille. Puutavarankuljetuksissa tulisi mahdollisimman paljon käyttää energiaa säästäviä vesikuljetuksia. Pitkien etäisyyksien vuoksi on kotimaan matkustajaliikennettä kehitettäessä tarkoin selvitettävä lentoliikenteen mahdollisuudet. Tätä varten on saatava riittävän tiheä kotimaan liikenteen lentokenttäverkko.

Tasapainoinen aluepolitiikka edellyttää tietoliikenneyhteyksien tasapuolista kehittämistä koko valtakunnan alueella. Hyvät yhteydet lisäävät alueen väestön viihtyvyyttä, mutta ovat myös elinkeinoelämän kehittymiselle välttämättömät. Puhelinmaksujen tasausjärjestelmä on saatava aikaan viipymättä koko maassa. Tulevaisuuden tiedonsiirtomahdollisuuksien turvaamiseksi on tutkittava mahdollisuudet yleisen laajakaistaisen tiedonsiirtoverkoston rakentamiseksi. Verkostoa voitaisiin käyttää puhelin-, kaapelitelevisio- ja tietokonetta palvelevana tietojensiirtoverkostona myös yksityistä joukkoviestintää kehitettäessä.

Postiliikenteen palvelutasoa on parannettava. Lehtien kuljetusmaksut on pidettävä kohtuullisina jotta niistä ei aiheutuisi sananvapauden toteutumiselle haittaa.

Merenkululla on huomattava merkitys paitsi ulkomaisten kauppayhteyksiemme turvaajana, myös rahtitulojen avulla vaihtotaseen tasapainottajana. Merenkulun edellytykset on turvattava tehostamalla jatkuvasti väylien kunnossapitoa, huolehtimalla jäänmurtajakaluston riittävyydestä sekä merenkulkuhenkilöstön tarvittavan laajasta henkilökoulutuksesta.

Meripelastustoimintaa on kehitettävä luomalla yhtenäinen organisaatio, jolla on vastuu onnettomuuksien sattuessa. Erityisesti öljy- ja muiden vahinkojen torjumiseen tulee varautua riittävän hyvin, jotta suurkatastrofeilta vältytään.

Kauppa ja matkailu

Työnjakoyhteiskunnassa kaupalla on tärkeä tehtävä valmiiden tuotteiden välittäjänä kuluttajille. Kaupan tunnusomaisena kehityspiirteenä on ollut super- ja automarkettien yleistyminen ja lähikauppojen lopettaminen. Riittävien lähikauppapalveluiden turvaaminen on välttämätöntä. Kaupalle on annettava sellaiset toimintaedellytykset, että se kykenee suorittamaan parhaita mahdollisia palveluja kaikille väestöryhmille ja kaikissa paikallisissa yhteisöissä myös syrjäseuduilla.

Kaupan palvelutaso voidaan parhaiten turvata, jos se säilyy pienyrittäjäluonteisena. Tämän vuoksi valtiovallan tulee kaikin tavoin rohkaista alan yrittäjätoimintaa. Yrittäjien eläke- ja vuosilomajärjestelyt on saatettava oikeudenmukaiselle tasolle, harkintaverotus lopetettava ja työnantajan sosiaalimenot sekä verotus sopeutettava niin, etteivät työvoimavaltaiset yritykset joudu kohtuuttomaan veropaineeseen.

Kansainvälinen matkailu on eräs maamme maksutaseen tasapainottaja. Matkailu luo mahdollisuuksia sellaisten seutujen kehittämiseen, joilla uusien työpaikkojen syntyminen muutoin on vähäistä. Ei pidä myöskään väheksyä matkailun merkitystä viihtyvyyden lisääjänä ja kansallisen ja kansainvälisen kosketuksen ja yhteisymmärryksen edistäjänä. Valtiovallan tulee sen vuoksi pitää huolta matkailun kehittämisedellytyksistä tukemalla matkailua edistäviä investointeja, ohjaamalla liikennepolitiikkaa myös matkailu huomioiden, sekä tekemällä Suomi ulkomailla tunnetuksi matkailumaana.

ULKOMAANKAUPPA

Ulkomaankaupan osalta tavoitteena on viennin ja tuonnin välisen tasapainon ylläpitäminen. Tuontitavaroista ovat tärkeitä investointitavarat sekä poltto- ja raaka-aineet. Kulutusta supistamalla voidaan viimeksi mainittujen tuontia hillitä vain vähän, mutta investointitavaroiden tuontia voitaisiin vähentää huomattavastikin lisäämällä investointien kotimaisuusastetta. Erityisesti valtiovallan ja kuntien tulisi näyttää tässä hyvää esimerkkiä. Kansainväliseen työnjakoon osallistumalla Suomi voi kohottaa talouselämäänsä erityisesti niillä aloilla, joilla sillä on luontaisia edellytyksiä selvitä kansainvälisestä kilpailusta. Pyrittäessä lisäämään taloudellista yhteistyötä niin itään kuin länteen on huolehdittava siitä, että voimme taloudellisissa kysymyksissä säilyttää kansallisen itsemääräämisoikeutemme.

TURVALLISUUSPOLITIIKKA

Turvallisuuspolitiikan tehtävänä on toteuttaa mahdollisimman suuri turvallisuus maamme suhteissa muihin valtioihin. Keinot voidaan jakaa ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen.

ULKOPOLITIIKKA

Suomen ulkopolitiikan päätehtävänä on turvata maamme itsenäisyys sekä edistää kansojen keskeisiä hyviä suhteita ja rauhaa. Näiden periaatteiden ja YK:n peruskirjan mukaisesti Suomen tulee pysytellä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella, työskennellä kansainvälisen jännityksen lieventämiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi maailmassa.

Maamme virallisen ulkopolitiikan kulmakivinä ovat Pariisin rauhansopimus, YYA-sopimus, maamme hyväksyminen YK:n jäseneksi ja liittyminen Pohjoismaiden neuvostoon.

Pyrkiessään toteuttamaan ulkopolitiikan tavoitteita Suomen tulee Paasikiven-Kekkosen puolueettomuuslinjaa seuraten johdonmukaisesti kehittää suhteitaan kaikkiin maihin, erityisesti Neuvostoliittoon ja Pohjoismaihin sekä osallistua aktiivisesti YK:n toimintaan.

Puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti Suomen tulee pitää yllä hyviä ja puolueettomia suhteita myös kaikkiin Lähi- idän maihin sekä tukea jännityksen lieventämiseen, oikeudenmukaiseen rauhaan ja kansojen itsemääräämisoikeuteen tähtääviä pyrkimyksiä tällä alueella. Ottaessamme kantaa Israelin kysymyksiin meidän tulee muistaa juutalaisten erityisasema Raamatun valossa ja maailmanhistoriassa.

Suomen tulee ulkopolitiikallaan edistää kehitysmaiden taloudellista, sosiaalista ja sivistyksellistä kehitystä sekä työskennellä rauhanomaisin keinoin valtiollisen itsenäisyyden saamiseksi sitä vailla oleville kansoille.

Suomen YK:n politiikan tulee ilmentää maamme rauhantahtoista puolueettomuuspolitiikkaa. Tämän vuoksi Suomen tulee osallistua aktiivisesti kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseen Tällaisia kysymyksiä ovat mm. ydinaseiden käytön ja kokeilun kieltäminen, aseistariisuntakonferenssien järjestäminen, lisääntyvän terrorismin tukahduttaminen ja maapallon luonnonvarojen riiston sekä luonnon saastuttamisen ehkäiseminen.

Ulkopoliittisen linjan mukaisesti Suomen tulee solmia ja kehittää kauppa- ja taloussuhteita kaikkiin maihin, olivatpa niiden taloudelliset tai poliittiset järjestelmät mitkä tahansa. Erityisesti tulisi kehittää suhteita EEC-, EFTA ja SEV-maihin.

Suomen tulisi pyrkiä kansainvälisessä kaupassa taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen esimerkiksi poistamalla kehitysmaille epäedulliset säännökset. Eduskunnalla tulee olla enemmän mahdollisuuksia osallistua maamme ulkopolitiikan hoitoon.

MAANPUOLUSTUS

Valtiollisen itsenäisyyden säilyttäminen ja itsenäisen politiikan harjoittaminen edellyttävät puolustusvalmiuden ylläpitämistä. Maamme asevoimien tehtävät perustuvat Pariisin rauhansopimukseen ja YYA-sopimukseen. Rauhan aikana puolustusvoimien tehtävänä on antaa asevelvollisille riittävä peruskoulutus sekä turvata valtakunnan koskemattomuus. Asevelvollisille on annettava mahdollisuuksien mukaan kansalaiskasvatusta. Omantunnon syistä asepalveluksesta kieltäytyville on järjestettävä työpalvelua, joka luo valmiuksia kriisiaikoja varten.

Puolustusvalmiuden ylläpitäminen edellyttää myös henkistä maanpuolustustyötä. Sen tehtävänä on vaikuttaa myös kansalaismielipiteeseen maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Asevelvollisten parissa tehtävään hengelliseen työhön on kiinnitettävä huomiota ja kehitettävä sotilaspappijärjestelmää.

Taloudellisen maanpuolustuksen tehtävänä on turvata väestön elinmahdollisuudet ja talouselämän jatkuminen kriisitilanteen aikana. Sitä varten maahamme on varattava riittävät varastot mm. raaka-aineita. Väestönsuojelua on kehitettävä kansalaisten suojelemiseksi. Samoin tulee kehittää maanpuolustuskoulutusta naisille siten, että he saavat valmiudet terveydenhuolto-, viestintä- ja huoltotehtäviin.

MAAN SISÄINEN TURVALLISUUS

Ilman sisäpolitiikkaa on vaikea hoitaa johdonmukaista ulkopolitiikkaa. Maan hallituksella pitää olla järjestyksen ylläpitämiseen tarvittavat keinot. Olosuhteiden tasapuolinen kehittäminen, tasa-arvon toteuttaminen eri aloilla ja kansalaiskasvatuksen hyvä hoitaminen ovat rauhaa vahvistavia sisäpoliittisia edellytyksiä. Oikea kristillinen kasvatus on mitä parhainta rauhantyötä ja yhteiskunnan lujittamista. Sitä on myös yhteiskunnan kehittäminen sellaiseksi, että jokainen rehellinen kansalainen voi saada tyydyttävän toimeentulon ja tuntea itsensä arvostetuksi.

Poliisikunnan toimintaa kansalaisten turvallisuuden takaajana on arvostettava ja tuettava.Yhdistymis-, kokoontumis-, uskonnon- ja omantunnonvapaus ym. kansalaisten inhimilliset perusoikeudet on taattava. Erityisesti nuorisolle on korostettava isänmaan, vapauden ja kansakunnan henkisen terveyden- ja perinnön merkitystä ja arvoa. Heitä on opetettava kunnioittamaan lakejamme sekä esivaltaa, joka valvoo annettujen ohjeiden ja lakien noudattamista. Vain täten nuoriso voi aikanaan ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta. Parhaiten opetus voidaan hoitaa kotien kautta lapsuudesta lähtien.