Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/1336

Vasemmistoliitto

Työ on murroksessa – Nyt tehtävät ratkaisut määrittävät Suomen suunnan


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Työ on murroksessa – Nyt tehtävät ratkaisut määrittävät Suomen suunnan
  • Vuosi: 2018
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Työ on murroksessa – Nyt tehtävät ratkaisut määrittävät Suomen suunnan

Sisällys

Esipuhe, Li Andersson
Työn murros jakaa yhteiskunnan
Miksi työelämä on murroksessa?
Uudenlainen työ tarvitsee uuden koulutusjärjestelmän
Menestyäksemme tarvitsemme tuntuvan panostuksen tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin
Työn murros luo uudet jaot - ei enää vain työntekijöitä ja työttömiä
Hyvinvointia työllisyystakuulla
Työttömät tarvitsevat palveluita kontrollin sijaan
Perustulo purkaa esteitä menestyksen tieltä
Työ on murroksessa - näillä keinoilla luomme oikeudenmukaista työelämää

Esipuhe, Li Andersson

Minun isoisäni syntyi ja eli koko ikänsä pienellä paikkakunnalla Pohjanmaalla. Hänellä ei kai oikein koskaan ollut mitään varsinaista ammattia. Hän harjoitti maanviljelyä, pyöritti kyläkauppaa, kalasti ja eläkkeellä ollessaan toimi lähellä sijaitsevan majakan isännöitsijänä. Siinä välissä hän teki puutöitä, veisteli kirje- ja voiveitsiä puusta ja teki pienimuotoisia malleja merimerkeistä, mitä myi kylällä ja satunnaisesti markkinoilla. Sellainen oli ihan tavallinen tapa hankkia elantonsa maaseudulla, tekemällä monenlaisia töitä sesongin ja oman osaamisen ja elämäntilanteen mukaan.

Mietin isoisäni tapaa olla töissä usein, kun pohdin sitä työelämätodellisuutta, johon itse olen tottunut. Ammatti-identiteetit ovat monen kohdalla väistyneet erilaisten osaamisten ja projektien tieltä ja monet tekevät useita erilaisia työuria elämänsä aikana. Työ sirpaloituu hankkeisiin, projekteihin, itsensätyöllistämiseen ja määrä- ja osa-aikaisuuksiin. Monet rakentavat osaamisensa, verkostonsa ja uransa palkkatyösuhteen ulkopuolella toteutettavien omien projektien kuten blogien, klubien tai mediaprojektien kautta. Onnekkaimmat keksivät keinon saada elantonsa niistä.

Vaihtelevuus tuntuu hyvältä. En halua, että minua määritellään ihmisenä sitä kautta, miten hankin toimeentuloni. Haluan tehdä töitä jotka tuntuvat kiinnostavilta, ympäristöissä, joissa viihdyn ja opin muilta. Myös tutkimukset kertovat siitä, että odotukset työn sisältöön liittyen ovat kasvaneet. Työn pitäisi olla sisällöllisesti mielenkiintoista ja tarjota mahdollisuuksia kehittyä. Monet haluavat tehdä työtä joilla on yhteiskunnallinen merkitys. Työssä arvostetaan myös entistä enemmän sosiaalisia suhteita. Sehän kuulostaa hyvältä.

Samaan aikaan uran rakentaminen työpätkien ja erilaisten projektien keskellä edellyttää jatkuvaa itsensä ylittämistä ja onnistumista, uusien projektien löytämistä ja "oikeiden ihmisten parissa" verkostoitumista. Hyvä ystäväni puhuu projektimuotoisen työn tuottamasta stressistä, jossa olet "aina yhtä hyvä tai yhtä huono" kuin edellinen projektisi. Kukaan ei muista eikä kiitä siitä, mitä teit sitä ennen. Jotkut jäävät burnoutin takia sairaslomalle, toiset kuntoilevat itsensä pirteäksi. Toimeentulon epävarmuus ja epäonnistumisen pelko luovat stressiä ja paineita, jotka lisäävät pahoinvointia. Ei kuulosta lainkaan hyvältä.

Analyysi työn murroksesta on yleensä ollut tiukasti kiinni nuorten aikuisten ja "luovan luokan" näkökulmassa. Prekariaatti-käsite sanoitti monen kokemaa (työ-) elämän epävarmuutta. Työn siirtyminen palkkatyösuhteen ulkopuolelle ja silpputyön yleistyminen ovat luoneet pysyvän epävarmuuden tilan. Tämä johtuu niin työmarkkinalainsäädännön kuin sosiaali- ja eläketurvan huonosta yhteensopivuudesta kaikenlaisen sellaisen työn ja elämän kanssa, joka ei sovi "100% palkkatyössä tai 100% ilman" -kategorioihin. Toisaalta työn murros mahdollistaa myös uusia tapoja suhtautua työhön ja sen tekemiseen sekä mahdollisuuksia vaikuttaa oman työnsä sisältöön.

Tarina työelämän epävarmentumisesta on kuitenkin kuvannut vain osaa siitä laajasta muutoksesta, joka on käynnissä. Työn murros ei ole vain "luovan luokan" tai nuorten aikuisten ilmiö, vaan koskee koko yhteiskuntaa ja sen kaikkia jäseniä.

Markkinoiden vapautuminen ja laajentuminen globalisaation myötä toi mukanaan pääomien, tavaroiden ja työntekijöiden vapaan liikkuvuuden, ja monilla teollisuuspaikkakunnilla jouduttiin tottumaan uutisiin laajoista yt-neuvotteluista ja halpatyömaihin siirtyvistä tuotantolaitoksista. Eri maiden vaihtelevat palkkatasot ja työmarkkinalainsäädännöt aiheuttivat ongelmia kun työntekijäryhmät hyödynsivät mahdollisuuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, ja kamppailu tasavertaisten työehtojen kunnioittamisen puolesta sekä palkkadumppausta vastaan jatkuu edelleen.

Teollisuuden työpaikkojen määrän väheneminen, työn siirtyminen yhä helpommin mantereelta toiselle sekä yhä nopeampi teknologinen kehitys on luonut pysyvän epävarmuuden myös aloille, joiden arki on hyvin erilainen kuin latte kädessä kulkevalla läppärityöläisellä. Jos työpaikka paperitehtaalla menee alta, miten käy asuntolainan, perheen ja oman tulevaisuuden?

Automaation ja keinoälyn ennakoidaan nyt kiihdyttävän tätä kehitystä entuudestaan. Ennusteet siitä, kuinka monet työpaikat häviävät eroavat toisistaan, eikä selvää ennustetta murroksen laajuudesta tietenkään ole mahdollista tehdä. Selvää on joka tapauksessa, että työpaikkoja tulee häviämään, ja uusia tulee syntymään. Emme kuitenkaan tiedä, ovatko nämä määrällisesti samassa suhteessa toisiinsa, emme tiedä, miten nopea tämä muutos tulee olemaan, emmekä tiedä, minkälaisia edellytyksiä ihmisillä tulee olemaan siirtyä työskentelemään niihin tehtäviin, joihin uutta työtä syntyy.

Murros vaikuttaa myös tietotyöhön. Keinoäly ja automaation kehittymisen ennustetaan johtavan monien keskiluokan tietotyöhön perustuvien työtehtävien häviämiseen tiedon käsittelyn siirtyessä algoritmien hoidettavaksi.

Tähän asti ihmiskunnan historiassa teknologinen kehitys on kuitenkin ollut työläisen ystävä. Sen ansiosta on pystytty poistamaan ja automatisoimaan raskaita, vaarallisia tai epäinhimillisiä työtehtäviä ja -vaiheita. Se on mahdollistanut tuottavuuden kasvun, joka on luonut kasvavaa elintasoa ja lisääntyvää vapaa-aikaa - ainakin 90-luvulle asti. Siihen loppui työajan lyhentämiseen tähtäävä politiikka, ja nyt Suomessa on jopa otettu askeleita pidemmmän työajan suuntaan.

Li Andersson

Työn murros jakaa yhteiskunnat

Teknologisen kehityksen kiihtyminen ja työn entistä joustavampi liikkuminen rajojen yli jakaa yhteiskunnat. Sisältä jako käy niihin ihmisiin, joiden työpanoksesta kilpaillaan ja niihin, joille työtä ei tahdo riittää. Maailmanlaajuisesti jako käy yhteiskuntiin, jotka suunnittelevat tekoälyt ja niihin, jotka kokoavat niitä kannattelevat laitteet.

Suomi pärjää myös jatkossa, mutta meidän on päivitettävä ajatteluamme. Kun työurat pirstoutuvat ja osaamisen vaatimus muuttuu lähes vuosittain, meidän on kyettävä takaamaan kaikille yhteiskuntamme jäsenille mahdollisuus hankkia yhä uudestaan ne taidot, jotka työhön tarvitaan. Menestyvässä yhteiskunnassa työn vaihtoehto ei ole työttömyys, vaan uuden oppiminen.

Työelämää kuvaavaksi sanaksi on noussut epävarmuus. Se lävistää kokemuksen työstä niin kasvukeskuksissa, kuin maaseudun muuttotappiokunnissakin. Työelämäänsa aloittava ei odota tekevänsä uraansa saman työnantajan palveluksessa. Myöskään ura ei ole monen mielessä koostu vain samankaltaisista toisiaan seuraavista työsuhteista, vaan se on punoelma toisiinsa limittyviä osaamisia.

Erilaiset määräaikaisuudet ja sijaisuudet, osa-aikatyö, nollatuntisopimuksella työskentely, palkattomat ja matalasti palkatut harjoittelut sekä itsensätyöllistäminen ja kevytyrittäjyys ovat jo tällä hetkellä arkipäivää nuorille aikuisille Suomessa. Vaikka moni arvostaa vaihtelevuutta ja töiden projektiluontoisuutta, eikä haluakaan jäädä pitkäksi aikaa samaan tehtävään, on epävarmuus myös keskeinen syy sille, että oman tulevaisuuden suunnittelu on hankalaa. Kuka tekee päätöksen hankkia lapsia ilman varmuutta oman toimeentulonsa jatkuvuudesta? Kuka hankkii oman asunnon ilman vakituista työsopimusta? Sirpaloitunut työ johtaa sirpaloituneisiin tulevaisuudensuunnitelmiin.

On kuitenkin tärkeää huomata, että epävarmuus ei ole sama asia, kuin näköalattomuus. Menestyvät yhteiskunnat auttavat kansalaisiaan loistamaan epävarmuuden ajassa. Sen takia Vasemmiston tavoitteena on taata, että jokaisella Suomalaisella on mahdollisuus oppia riittävät taidot menestyäkseen muuttuvassa maailmassa ja myös päivittää taitojaan tarpeen mukaan.

Työsuhteiden pirstaloituminen vaatii kahdenlaisia toimia. Meidän on helpotettava työelämään pääsemistä. Byrokratialoukut - eli tilanteet, joissa työn vastaanottaminen ei ole mahdollista - tulee purkaa. Työsuhteiden moninaistuessa täytyy myös pitää huolta siitä, että työntekijöiden kohtelu on oikeudenmukaista, perusturva kunnossa ja työntekijöillä on mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan.

Miksi työelämä on murroksessa?

Työelämän murros etenee voimalla. Seuraavat kehityssuunnat eivät ole ennusteita vaan jo käynnissä olevia muutosprosesseja. Emme vielä tiedä, mitä niistä seuraa tai mitkä niistä ohjaavat työelämän muutosta eniten. Työelämän murros on tosiasia, mutta oikeanlaisella politiikalla voimme vahvistaa positiivisia kehistyskulkuja ja lievittää murroksen haittoja.

Muutoksessa asuu riski yhteiskunnan polarisoitumiseen ja laajan työtätekevien köyhien paluuseen. Yhtä lailla muutos voi tuottaa työn hallinnan lisääntymistä ja parempaa toimeentulon turvaa. Paljon riippuu poliittisesta päätöksenteosta, sen ratkaisuista ja niiden oikea-aikaisuudesta.

Deindustrialisaatio

Teollisuuden osuus työpaikoista on vähentynyt 1980-luvulta lähtien. Osuuksia ovat voittaneet palvelut, joilla työskentelee jo lähes seitsemän palkansaajaa kymmenestä. Muutoksen taustalla on jonkin verran teollisuuden siirtymistä muihin maihin, mutta etenkin tuottavuuden kasvu. On käynyt, kuten maataloudelle kävi aikoinaan: tehokkaamman teknologian vuoksi yhteiskunta tarvitsee aikaisempaa vähemmän ihmisiä tavaroiden tuottamiseen.

Suomalaiset työmarkkinat ovat poikkeuksellisen sukupuolittuneet. Isoäitimme siirtyivät aikanaan kodin hoiva- ja uusintamistöistä suoraan yhteiskunnan hoiva- ja uusintamistöihin. Tupien ja tarvekalujen valmistuksesta vastanneet miehet taas päätyivät tehtaisiin ja rakennuksille. Koska valtaosa teollisuustyöpaikoista on ollut miesten ja valtaosa palveluista naisten, vasta deindustrialisaatio kyseenalaistaa vihdoin tämän ikiaikaisen työnjaon.

Elinkeinorakenteen muutoksessa ei sinällään ole mitään huolestuttavaa. On hyvä, jos raskaisiin rutiinitöihin käytetään yhä vähemmän ihmisten aikaa. Työntekijän kannalta muutoksesta tekee ongelmallisen se, että tilalle syntyvät työpaikat ovat laadullisesti heikompia ja huonommin palkattuja kuin tehtaiden työt, joista saatavat palkat oltiin vahvojen teollisuusliittojen ja nopeasti kasvavan tuottavuuden vallitessa hilattu hyvin lähelle keskiluokan tulotasoa. Työn yleisiä ehtoja ei siis uhkaa teollisuuden palkka-ale vaan työn keskittyminen huonommin palkatuille aloille.

Työmarkkinoiden polarisaatio

Edelliseen liittyy osittain työmarkkinoiden polarisaatio, joka on selvästi kaventanut keskiluokkaa ja palkkaukseltaan keskiluokkaan rinnastuvia teollisuustyöpaikkoja 2000-luvulla. Uudet työpaikat syntyvät heikon palkan ja ehtojen duunariammatteihin ja toisaalta ylemmän keskiluokan asiantuntijatehtäviin. Vuosikymmeniä jatkunut yhteiskunnan keskiluokkaistuminen näyttäisi vaihtaneen suuntaa.

Tämä tarkoittaa kasvavaa kilpailua keskiluokan sisällä. Osa nykyisestä keskiluokasta tai heidän lapsistaan kokee luokkalaskun ja joutuu etsimään töitä niin sanotuista duunariammateista. Länsimaiden historiassa tällainen jonkin merkittävän yhteiskuntaryhmän aseman suhteellinen heikkeneminen on tavallisesti tuottanut yhteiskunnallista epävakautta ja järjestelmän rakoilua.

Työn irtoaminen työsuhteesta

Epävakautta lisää osaltaan myös työn irtoaminen työsuhteesta, kun kasvava osuus vaihtosuhteisesta työstä tehdään muussa kuin perinteisessä kokoaikaisessa palkkatyösuhteessa. Tähän ilmiöön liittyvät nollasopimukset, päällekkäiset vuokratyö- ja osa-aikatyösopimukset sekä lyhyistä yksittäisistä työsuoritteista koostuva keikkatyö. Työsuhteen asemaa murentaa myös itsensätyöllistäjien määrän nopea kasvu.

Tällä hetkellä noin kaksi kolmesta palkkatyöntekijästä työskentelee vakituisessa kokoaikaisessa työsuhteessa. Kun laskuun otetaan mukaan ei-työsuhteiset työt, kuten yrittäjät, apurahoilla työskentelevät ja muut vastaavat, työvoimapoliittiset toimenpiteet sekä kullakin laskentahetkellä työttömänä olevat, vakituisten kokoaikaisten töiden osuus putoaa lisää.

Suomalainen työlainsäädäntö vastuineen ja oikeuksineen on rakennettu pitkälti työsuhteen varaan. Kun työsuhdetta ei ole tai ne ovat satunnaisia tai niitä on monia päällekkäin, työmarkkinoille syntyy säätelyvaje. Toistaiseksi tätä on pyritty ratkomaan yksittäisillä korjauksilla, mutta nämä paikat eivät kykene vastaamaan säätelytarpeeseen.

Työn irtoaminen työsuhteesta tuottaa turbulenssia myös työmarkkinasuhteisiin. Ne ovat Suomessa perinteisesti rakentuneet teollisuuden suurten työnantajien ja tehdastyöpaikkojen mallin mukaan työn ostajan ja myyjän väliselle pysyvälle suhteelle. Tämä perusolettama toimii koko ajan huonommin. Työmarkkinaneuvottelujen kärkeen tunkee levottomien palvelualojen työmarkkinaosapuolia ja asetelman ulkopuolelle jäävien pienyrittäjien joukko kasvaa.

Tulolajien pirstaloituminen

Samalla tavoin kuin työn irtoaminen työsuhteesta, haastaa viranomaisjärjestelmiä, myös tulolajien pirstoutuminen haastaa viranomaisjärjestelmiä. Kasvavalle joukolle suomalaisia toimeentulo muodostuu erilaisista palkkatulojen, ei-työsuhteisten työtulojen, pääomatulojen ja tulonsiirtojen yhdistelmistä. Henkilöllä voi esimerkiksi olla yritys, jonka liiketoiminta on niin pientä, että hän paikkaa sitä keikkatöillä ja työttömyysturvalla.

Kyse ei ole yksiselitteisesti kielteisestä kehityksestä, sillä esimerkiksi vanhuuseläkeläisten työssä jatkamisen syyt näyttäisivät olevan ainakin osittain muualla kuin taloudellisessa niukkuudessa. Merkittävä osa itsensätyöllistäjistä ei myöskään haluaisi vaihtaa perinteiseen palkkatyösuhteeseen. Vaikka työn liikkuminen, pirstoutuminen ja uudet muodot tuottavat epävarmuutta ja ennakoimattomuutta, tuottavat ne toisaalta myös elämänhallinnan kokemusta ja itsenäisyyttä.

Haasteellisen muutoksesta kuitenkin tekee viranomaisjärjestelmien kykenemättömyys vastata siihen. Tulomuotojen erilainen verokohtelu johtaa siihen, että pirstaletuloja saavat henkilöt eivät kykene ennakoimaan verotustaan. Toisaalta tilanne tuottaa myös tulomuuntelua ja muuta epätoivottua verosuunnittelua.

Suurimmat ongelmat liittyvät sosiaaliturvaan. Koko laajan tulonsiirtojärjestelmämme perimmäinen tarkoitus on taata ihmisille toimeentulo silloin, kun ansiotyötä ei ole tai henkilö ei pysty sillä itseään elättämään. Tulonsiirtojärjestelmämme on laadittu oletukselle, että ihminen kuuluu kerrallaan vain yhteen kategoriaan, ollen siten esimerkiksi opiskelija, palkansaaja, yrittäjä tai vaikka eläkeläinen. Oletus on myös, että liikkuminen kategoriasta toiseen on vähäistä ja verkkaista.

Raskas byrokratia, tulonsiirtojen kirjavuus ja keskinäisvaikutukset sekä kohtaamattomuus ihmisten tosiasiallisten olosuhteiden kanssa johtavat siihen, että alun perin turvaksi luotu järjestelmä tuottaakin nyt turvattomuutta ja mielivallan kokemusta. Kaikkein ehdollisimpien perusturvaetuuksien varassa eläviä se kannustaa välttämään lyhyitä työkeikkoja, sillä sotkuisen byrokratian oloissa ansiotyöstä tulee toimeentuloriski.

Siirtolaisuus

Suomalaisia työmarkkinoita heiluttaa myös siirtolaisuus. Useimmat tänne tulevat siirtolaiset ovat kantaväestöä heikommassa asemassa niin työnhaun kuin sosiaaliturvankin suhteen. He eivät ainakaan aluksi puhu suomea tai tunne suomalaisia työmarkkinoita, ja osalla koulutustaso on hyvin matala. Lisäksi ulkomaalaislaki pirstoo siirtotyövoiman useaan sotkuiseen alakategoriaan, joissa työn tekemiseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet määrittyvät eri tavoin.

Väärinkäytösten riski kasvaa aina, kun työmarkkinoille tulee vajaaoikeuksista ja huonosti verkottunutta työvoimaa. Siirtolaisten heikko neuvotteluasema näkyy jo nyt siinä, että työvoimapulasta huolimatta monilla pääkaupunkiseudun yksityisillä palvelualoilla, kuten kiinteistöhuollossa ja ravintoloissa, palkat ovat muun maan tasolla tai jopa alhaisempia.

Siirtolaisuus on vähitellen vakiinnuttamassa suomalaisille työmarkkinoille sukupuolisegregaation rinnalle myös etnisen segregaation. Kärjistäen sitä voi kuvailla tilanteensa, jossa kotisiivousta tekevät venäläistaustaiset naiset, julkisia tiloja siivoavat afrikkalaistaustaiset miehet, rakennuksille työllistyvät virolaiset ja puolalaiset miehet, hierontapaikkoja pyörittävät thaimaalaiset naiset, pitseriassa on Lähi-idästä tulleita miehiä ja niin edelleen.

Kaikissa tulevaisuusskenaarioissa Suomeen muuttaa tulevaisuudessa entistä enemmän ihmisiä muualta maailmasta. Jos hyvin käy, liike tapahtuu pikkuhiljaa ja ihmiset tulevat tänne, koska he haluavat tulla. Ilmaston lämpeneminen käynnistää todennäköisesti kuitenkin prosesseja, jotka pakottavat liikkeelle nopeasti suuria ihmismääriä. Tällaiseen kehitykseen suomalaiset työmarkkinat eivät toistaiseksi ole valmistautuneet lainkaan.

Siirtolaisten tulo suomalaisille työmarkkinoille ei uhkaa kantaväestön työpaikkoja tai työehtoja, vaikka usein niin esitetään. Vastaavissa tilanteissa muualla maailmassa kantaväestö on pääsääntöisesti säilyttänyt työpaikkansa tai jopa työllistynyt aiempaa paremmilla ehdoilla.

Sen sijaan nykyinen kehitys haastaa monia sellaisia tekijöitä, joista Suomi on perinteisesti ollut tunnettu ja ylpeä, kuten pieniä tuloeroja, korkeaa luottamusta, oikeusvaltioperiaatetta ja laajaa veropohjaa. Tämän takia siirtolaisten oikeuksien turvaaminen työelämässä on tärkeää, kun haluamme vahvistaa Suomen perinteisiä menestystekijöitä ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Teknologian kehitys

Kaiken edellisen lisäksi työmarkkinoitamme heiluttaa tietenkin teknologian kehitys. Se näkyy työvoiman kontrollin, työmenetelmien, työn järjestämisen tapojen ja ammattien muutoksena, niin vanhoissa kuin uusissakin töissä. Nopea muutostahti edellyttää myös työvoimalta uuden omaksumista ja uusien taitojen opettelua läpi työuran.

Teknologian nopealla kehityksellä on ainakin kahdenlaisia seurauksia. Ensinnäkin se on nostanut työn yleistä vaatimustasoa niin korkealle, että osalla ihmisistä ei ole puutteellisten taitojen tai työkyvyn vuoksi pääsyä avoimille työmarkkinoille lainkaan. Kun teknologia on korvannut avustavia, vähän osaamista ja sitoutumista vaativia töitä, jäävät työttömyysluvut aikaisempaa korkeammiksi myös noususuhdanteissa. Menestyvät yhteiskunnat luovat joustavia koulutusjärjestelmiä, joilla tätä kehitystä voidaan hillitä, muttei pysäyttää.

Toiseksi, muutos on vaikuttanut sukupolvien välisiin suhteisiin työpaikoilla. Siinä missä pitkä työura ennen kerrytti kokemusta ja arvostusta työyhteisön sisällä, saattaa ikä nyt viestiä kykenemättömyydestä pysyä tahdissa. Tutkimuksissa eläkeikää lähestyvät työntekijät raportoivat ammattitaidon katoamisen kokemuksia ja monet epäilevät jaksavatko roikkua mukana vanhuuseläkeikään saakka.

Ansiotyön ei tarvitse olla kenenkään elämän sisältö eikä työmarkkinakunto ole ihmisen mitta, mutta ei ole hyvä, jos sen ulkopuolelle jäädään kelkasta putoamisen kokemuksen kautta. Siksi on tärkeää tunnistaa, että ainakin osin muutoskitka johtuu koulutusresurssien vääränlaisesta käytöstä, siitä että aikuisiän osaamista päivittävää koulutusta ei ole tarjolla riittävästi, se on vääränlaista tai sen käyttöön on liian korkea kynnys.

Työn siirtyminen alustoille

Uudenlaista osaamista kysyy vakiintuneiden työn muotojen lisäksi myös työn siirtyminen erilaisille alustoille. Alustataloudessa tulo voi syntyä joko resurssien vuokraamisesta (esimerkiksi asunnonvuokrausta välittävä Airbnb), joukkoistetuista mikrotehtävistä (esimerkiksi Taskrabbit) tai näiden välimuodoista (esimerkiksi Uber, jossa kuljettaja tarjoaa kuljetuspalveluita omalla autollaan). Kansallinen säätely tavoittaa ja tunnistaa tällaista globaalien alustojen kautta tehtyä työtä hyvin huonosti.

Vaikka alustatalouden merkitys suomalaisilla työmarkkinoilla on toistaiseksi vähäinen, ilmiö kasvaa erittäin nopeasti. Tyypillisesti alustoja käytetään lisäansioiden hankkimiseen. Alustatalous mahdollistaa työn tekemisen silloin, kun se itselle sopii ja monessa tapauksessa verottajan ja muiden viranomaisten tietämättä. Siten kynnys alustatyöhön on matala verrattuna perinteisiin sirpaletöihin, joissa varsinaista työkeikkaa seuraa sosiaaliturvabyrokratia ja työvuorot saattavat määräytyä työnantajan laatiman työvuorolistan mukaan.

Toisaalta työntekijän suoja on näissä järjestelyissä heikko tai olematon. Yleiset työturvallisuus- ja työehtosäädökset eivät joko päde lainkaan tai kukaan ei tiedä, miten niitä pitäisi soveltaa. Osassa alustoja työnantajaa ei ole, sitä on vaikea tunnistaa tai se sijaitsee maailman toisella puolen. Alustatyöläisten järjestäytyminen ei ole vielä kunnolla edes alkanut ja sitä vaikeuttavat alustojen monimutkaiset käyttäjäsopimukset vastuuvapauslausekkeineen.

Työ liikkuu yli rajojen

Digitalisoituminen tarjoaa mahdollisuuden työn liikutteluun yli valtionrajojen, suurten alustojen kautta tai erityisinä ulkoistamisjärjestelyinä.

Toistaiseksi tämä kehitys on ollut Suomessa verraten hidasta oudon ja vaikeasti käännettävän kielen takia. Kielitaitoa vaativaa työtä on siirretty enemmän maan sisällä alhaisempien työvoimakustannusten alueille kuin Suomen lainkäyttöpiirin ulottumattomiin. Kehitys on ehkä tuottanut yrityksille kustannussäästöjä, mutta samalla myös hajauttanut työpaikkoja sellaisille alueille, joissa niistä on kovin pula.

On kuitenkin selvää, että käännösteknologian kehitys kiihdyttää vähitellen palvelusektorilla samaa työn hintakilpailua, joka teollisuudessa käynnistyi jo 1980-luvulla. Tällöin supisuomalaiset työmarkkinat kapenevat paikallisuutta, ihmisen fyysistä kohtaamista ja kulttuurin tuntemusta edellyttäviin aloihin, (rakentaminen, lähihoiva, luovat alat). Muu osa työstä tehdään globaalien työmarkkinoiden olosuhteissa, joka edellyttää globaalia neuvottelua työn pelisäännöistä.

Uudenlainen työ tarvitsee uuden koulutusjärjestelmän

Teknologisen kehityksen kiihtyminen luo ihmisille jatkuvan tarpeen päivittää osaamistaan. Tämän vuoksi opiskelun rooli korostuu yhä voimakkaammin työn rinnalla, osana ja vastapainona. Uuden ammatin opiskelu kesken työuran tulee olemaan merkittävästi nykyistä yleisempää ja yhteiskunnan tulisi myös kannustaa siihen. Tämän vuoksi tarvitsemme koulutusjärjestelmän, joka kykenee tarjoamaan tutkintoja, tutkinnon osia ja yksittäisiä taitoja kenelle tahansa kaikissa elämänvaiheissa. Jotta Suomi pysyy kehityksen kärjessä, omaehtoinen opiskelu tulee olla jokaisen - myös työttömän työnhakijan - oikeus.

Tällainen joustavan opiskelun järjestelmä olisi rakennettavissa helposti esimerkiksi nykyisen iltalukion ja avoimen yliopiston mallin pohjalta, kuitenkin niin, että se kattaisi teoreettisten sisältöjen lisäksi myös käytännön taitoja. Kun kysymys on aikuisten vapaaehtoisista opinnoista, verkko-opetuksella kyetään laajentamaan opintojen maantieteellistä saavutettavuutta ja supistamaan kustannuksia merkittävästi.

Mikään kansakunta ei voi kouluttautua liikaa. Jokaisen yksilön tiedonhankinta kasvattaa omalta osaltaan kansallista osaamispääomaa eli meidän kaikkien vaurautta. Sen takia meidän on pyrittävä systemaattisesti nostamaan suomalaisten koulutustasoa ja pidettävä huolta, että joustavan täydennyskoulutuksen lisäksi myös korkeakoulututkintojen suorittaneiden osuutta saadaan kasvatettua ja korkeakoulujen perusrahoitusta vahvistettua. Tietoyhteiskunnassa oppimisen ja tiedon mahdollisuuksia tulee laajentaa ja avata eikä sulkea ja yksityistää, kuten nykyiset koulutuksen ja tiedon tavaramuotoistamisen pyrkimykset tekevät.

Menestyäksemme tarvitsemme tuntuvan panostuksen tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin

Maailmassa on tällä hetkellä käynnissä teknologisen kehityksen aiheuttama uusjako. Yhteiskuntana meidän on valittava, haluammeko jatkossa kuulua edullisella palkkatasolla kilpaileviin matalan elintason maihin vaiko osaamisella menestyviin vauraisiin talouksiin. Menestyäksemme myös tulevaisuudessa meidän on uskallettava investoida merkittävästi nykyistä enemmän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI).

Julkisten TKI-panostusten mittava lisääminen oli keskeistä Suomen talousmallin uudistamisen strategialle 1990-luvun laman jälkeen. Tuotantojärjestelmämme edistyi teknologisesti, monipuolistui ja kansainvälistyi reformipolitiikan seurauksena. Laman jälkeisestä ajasta aina Kataisen 2011 hallituksen ohjelmaan asti innovaatiopolitiikka ja siihen kuulunut julkisten TKI-panostusten kasvattaminen oli laajaa konsensusta nauttinut politiikkatavoite. Tyyppiesimerkki strategian toimivuudesta on pienen kansantalouden nousu matkapuhelin- ja ICT-alan globaaliksi merkkitekijäksi Nokian ja ICT-klusterin menestyksen myötä.

Eurokriisin sekä Nokian ja ICT-klusterin rakenteellisten ongelmien myötä hallitukset ovat kuitenkin irtisanoutuneet laadulla ja innovaatioilla kilpailun strategian toteuttamisesta. Näkyvimmin TKI-menoja on supistanut Juha Sipilän istuva hallitus, jonka leikkauslinja on ulotettu myös innovaatiopolitiikkaan. Tällä hetkellä TKI-menojen taso on vain 2,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Keskeisiin verrokkimaihin suhteutettuna Suomen TKI-investointien kehityskäyrä on ollut hyvin epäsuotuisa.

On nurinkurista, että teknologisen muutoksen ja kansainvälisen kilpailun oloissa harjoitetaan politiikkaa, joka heikentää Suomen mahdollisuuksia ohjata suuria työelämän muutoksia poliittisesti sekä toisaalta etsiä menestystekijöitä osaamisesta. Kuten monet kansainväliset ja kotimaiset asiantuntijat ovat argumentoineet, julkisia TKI-panostuksia olisi oleellisesti lisättävä. Tänä vuonna ne ovat arviolta 0,8 prosenttia suhteessa BKT:hen ja noin 3,5 prosenttia valtion menoista.

Teknologinen murros ei toteudu automaattisesti. Vähintään uudenlaiset tuotantomallit ja teknologiat on aina "investoitava todellisiksi". Epävarmuuden oloissa yksityisen sektorin investointihalukkuus on aina kysymysmerkki. Mitä suurempi rooli julkisvallalla ja julkis-yksityisillä kumppanuuksilla investointitoiminnassa on, sitä paremmin voimme taata toivottavien investointien toteutuminen sekä vaikuttaa muutosten sisältöihin ja toteutumismuotoihin poliittisesti avautuu.

Työn murros luo uudet jaot - ei enää vain työntekijöitä ja työttömiä

Kokopäivätyöläisen ja kokoaikatyöttömän väliin on kasvamassa ryhmä, jossa ansiotyötä on joskus vähemmän ja joskus enemmän. Ansiotyön välejä täytetään opiskelulla, työn etsinnällä, työkyvyn ylläpidolla, ei-vaihtosuhteisella työllä, osallistumalla työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja joidenkin ihmisten kohdalla myös sairastamalla.

Selkeisiin kategoriarajoihin ja ihmisten ryhmittelyyn perustuvat järjestelmät tuottavat tässä todellisuudessa tarpeettomia byrokratialoukkuja ja viranomaisen luottamuksen rapautumista.

Jatkossa työnteon vaihtoehtona ei tulisikaan nähdä työttömyyttä, vaan uuden oppiminen. Yhteiskunta tulee järjestää niin, että voimme lopulta luopua työttömän käsitteestä tarpeettomana.

On hyväksyttävä, että tarpeellista palkkatyötä ei nykyisessä määrin todennäköisesti riitä kaikille, ja tunnustettava, että suuri osa yhteiskuntaa kannattelevasta toiminnasta tapahtuu palkkatyön ulkopuolella. Kun työ määritellään tarkoittamaan kaikkea yhteisöä hyödyttävää toimintaa, kutistuu työttömyys niin marginaaliseksi ilmiöksi, ettei sitä ole enää tarpeen ylläpitää.

Lähtöajatuksena on, että ihminen on luonnostaan aktiivinen, työtä tekevä olento, ja siten kaikki terveet ihmiset tekevät työtä. Lähes kaikki myös osallistuvat elämänsä aikana ainakin jossain määrin ansiotyöhön, ja siihen on kaikille halukkaille tarjottava mahdollisuus työllisyystakuulla.

Hyvinvointia työllisyystakuulla

Työllisyystakuussa keskeisintä on investointeja ja kulutusta säätelemällä ylläpitää riittävää kysyntää työllisyyden tukemiseksi. Työmarkkinat eivät kuitenkaan täystyöllisyyttä lähestyttäessäkään työllistä sellaisia työnhakijoita, joilla on eri syistä ongelmia sopeutua työmarkkinoiden kysynnän vaatimuksiin. Kun tavoitteena on järjestää työpaikka kaikille työkykyisille ja työhaluisille, tarvitaan riittävien investointien ja kulutuksen lisäksi työllisyystakuu tuottamaan tarvittavat työpaikat. Se on järjestelmällinen tapa toteuttaa perinteisiä työllisyystöitä ja palkkatukia. Työllisyystakuussa kartoitetaan yhteiskunnan toimesta sellaisia työtehtäviä, jotka ovat hyvinvoinnin kannalta tarpeellisia, mutta joita vallitsevat työmarkkinat eivät synnytä.

Australiassa tehdyssä laajamittaisessa asiantuntijaselvityksessä sellaisia työtehtäviä löytyi eniten sosiaalisissa palveluissa, mutta myös kuljetuksissa, virkistyksessä, kulttuurissa, terveydessä, turvallisuudessa, asuntotuotannossa ja infrastruktuurissa.

Kun työllisyystakuun työpaikkoja on riittävästi, tulee työpaikan saamisesta subjektiivinen oikeus. Kuten perinteiset työllisyystyöt ja palkkatuetut työpaikat, myös työllisyystakuun työpaikkojen tulee olla pääosin matalan kynnyksen työpaikkoja, jotka eivät edellytä korkeaa ammattitaitoa. Palkkojen tulee noudattaa työehtosopimuksia ja olla riittäviä kohtuullisen toimeentulon takaamiseksi, mutta sellaisia, että ne eivät ehkäise hakeutumista "avoimille työmarkkinoille".

Jotta työllisyystakuusta ei tule pakkotyötä, tarvitaan etenemistä perustulon suuntaan ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuden vähentämistä. Lisäksi yhteiskunnan täytyy taata työttömille mahdollisuus opiskella ja päivittää osaamistaan. Tällöin työttömyysturvan karenssimääräykset eivät tuota matalapalkkaista pakkotyötä.

Työttömät tarvitsevat palveluita kontrollin sijaan

Työttömän kategorian avulla on järjestelmässämme säädelty oikeutta työttömyysturvaan ja työvoimapoliittisiin palveluihin. Uudenlaisessa työvoimapolitiikassa TE-toimistojen painopiste muutetaan kontrolloinnista palveluiden tuotantoon. Tässä on jo onnistuttu yrittäjille suunnatuissa palveluissa.

Tulevaisuudessa TE-toimistot hallinnoivat edelleen palkkatukia ja toteuttavat osaltaan työtakuuta, tarjoavat tukea työn etsintään ja työvalmiuksien parantamiseen, isännöivät työnhakijoiden kohtauspaikkoja ja välittävät työtä - ihmisten tarpeista, ei heidän kategorisoinneistaan käsin. Työvoimapalveluja täydentää sosiaalityö, joka vanhan ideansa mukaisesti tukee elämänhallintaan, läheissuhteisiin, kriiseistä selviytymiseen ja oman paikan löytämiseen liittyvässä ponnistelussa.

Perustulo purkaa esteitä menestyksen tieltä

Kun työ pirstaloituu ja opiskelua tarvitaan enenevissä määrin läpi elämän, tarvitaan uusi tapa järjestää kansalaisten perusturva. Menestyvässä yhteiskunnassa työttömyysturvan menettämisen pelko ei saa olla syy olla vastaanottamatta työtä tai tekemättä opintoja. Perustulo ratkaisee osan työn murroksen mukanaan tuomista perusturvaa koskevista ongelmista.

Perustulon suuri lupaus on järjestelmän selkeydessä ja oikeudenmukaisuudessa. Syyperusteinen toimeentuloturva on työ- ja ihmiselämän monimuotoistumisen myötä tullut yhä mutkikkaammaksi. Siirtymät palkansaajan, yrittäjän, opiskelijan, sairaan, työttömän, vanhemman ja omaishoitajan roolista toiseen vaikuttavat tuloihin usein ennakoimattomasti. Puhutaan byrokratialoukuista.

Ongelmat ovat jo aiheuttaneet korjausliikkeitä perustulon suuntaan. Työttömyyspäivärahaa ja asumistukeen on asetettu suojaosuus eli mahdollisuus saada tietty määrä (nyt 300 euroa kuukaudessa) työtuloja niiden vähentämättä päivärahaa tai asumistukea. Osa-aikatyössä oleville voidaan maksaa soviteltua työttömyyspäivärahaa. Työttömyyspäivärahan saajan opiskelumahdollisuuksia on laajennettu. Muutos on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät nämä toimenpiteet ole riittäneet palauttamaan tulonsiirroille ennustettavuutta.

Perustulo ei kuitenkaan ole tehokas köyhyyden poistaja ainakaan lyhyellä aikavälillä. Mikään lähitulevaisuudessa realistinen perustulo ei yllä niin korkealle, että se korvaisi sekä toimeentulotuen että asumistuen. Joitakin köyhiä perustulo saattaa kuitenkin tukea aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen ja nostaa pois köyhyydestä.

Perustulo olisi myös askel kohti tulojen viranomaiskohtelun harmonisointia. Nykyisellään viranomaisjärjestelmät kohtelevat eri tulomuotoja eri tavoin, mistä seuraa sotkua erityisesti sellaisille ihmisille, jotka saavat tulonsa useasta eri lähteestä. Eri tulomuotojen erilainen kohtelu on tarpeetonta jo siksikin, että rahan idea on nimenomaan yhteismitallistaa.

Jatkossa erilaisia työstä kertyviä tuloja (pääomatulo, yrittäjätulo, palkkatulo, tekijänoikeustulo jne.) tulee kohdella samoin, oli sitten kyse eläkekertymästä, verotuksesta tai tarveharkintaisesta sosiaaliturvasta. YEL-vakuutuksen ylärajaa (v. 2018 174 000 euroa) suurempia ansio- tai pääomatuloja ei ole tarpeen vakuuttaa eikä sellaisista tarvitse kertyä eläkettä.

Työ on murroksessa – näillä keinoilla luomme oikeudenmukaista työelämää

Helpotamme työelämään pääsemistä

  • Vahvistetaan nuorten naisten asemaa työelämässä uudistamalla perhevapaat. 6+6+6 -vanhempainvapaamallissa vapaa jaettaisiin kolmeen kuuden kuukauden jaksoon. Yhden jakson käyttäisi äiti, yhden käyttäisi isä ja yhden vanhemmat jakaisivat keskenään. Malli parantaisi naisten työllisyyttä ja antaisi isille paremmat mahdollisuudet osallistua lapsen hoitoon. Malli jakaisi vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin kaikkien työnantajien kesken vahvistaen nuorten naisten työmarkkina-asamaa.
  • Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosa korotetaan 500 euroon, jotta työhön pääseminen tulee helpommaksi. Työnteon kannattavuutta tuetaan nostamalla myös ulosottoon ja velkavankeuteen ajautuneiden suojaosa 800 euroon kuussa. Ulosottovelkojen vanhenemisaikaa lyhennetään tuntuvasti. Suojaosuuden ylittävän palkan porrastettuja ulosotto-osuuksia on uudistettava niin, että palkasta jää suurempi osa käteen ja veroaste kasvaa tasaisesti tulojen mukana.
  • Palkkatuettua työtä tulisi hyödyntää työttömyyden torjumisessa nykyistä enemmän. Palkkatuettu työ on tehokkain työllistämistoimi ja tarjoaa työnantajalle taloudellisen insentiivin vaikeasti työllistettävän palkkaamiseksi. Järjestöjen palkkatuetun työn kiintiöitä on purettava ja palkkatukimäärärahoja on lisättävä vahvasti. Verrattuna esimerkiksi työkokeiluihin palkkatuetun työn etu on se, että siinä työntekijälle kuuluvat samat sosiaaliset oikeudet kuin palkkatyössä muutenkin: työttömyysturva, eläketurva, lomaoikeudet, työterveyshuolto ynnä muut.
  • Työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen panostaminen on yhä tärkeämpää aikana, jolloin kiire, stressi ja työuupumus vaivaa monia. Työnantajan panostusten lisäksi yhteiskunnan pitää tarjota mahdollisuuksia työkyvyn ja -motivaation ylläpitämiseen erilaisten työelämäjoustojen kautta. Vuorotteluvapaajärjestelmä pitää uudistaa, jotta se aidosti tarjoaa pitkän työuran tehneille mahdollisuuden tauolle ja samalla tilaisuuden töihin pääsylle työttömälle työnhakijalle. Vuorotteluvapaan ehtojen tiukentaminen on johtanut tilanteeseen, jossa sen hyödyntäminen ei käytännössä ole mahdollista monilla aloilla. Vuorotteluvapaa pitää uudistaa niin, että sen hyödyntäminen on mahdollista 10 vuotta töissä olleille ja vuorotteluvapaan ajaksi voi palkata kenet tahansa tehtävään soveltuvan työttömän työnhakijan.

Puramme byrokratialoukut

  • Työvoimapoliittisista karensseista on luovuttava. Työtön on oikeutettu työttömyysturvaan, kun hän täyttää sen ehdot. Kun ehdot eivät täyty, tuki katkaistaan siihen saakka, kunnes ne jälleen täyttyvät. Mahdollisen selvittelyn ajalta henkilölle on maksettava vähintään toimeentulotuen suuruista perusturvaa, jotta kenenkään toimeentulo ei katkea kokonaan. Näin saadaan purettua keskeinen työn vastaanottamista vaikeuttava byrokratialoukku.
  • Otetaan käyttöön ennakkopäätösjärjestelmä, jonka kautta työttömät voisivat saada sitovan etukäteispäätöksen siitä, kuinka esimerkiksi osittainen työskentely vaikuttaisi heidän työttömyyspäivärahaansa ja muihin etuuksiin. Se antaisi enemmän varmuutta niille työnhakijoille, joilla on mahdollisuus tehdä keikkatöitä.

Takaamme reilun kohtelun työttömille

  • Työvoimapolitiikkaa on kehitettävä työttömän subjektiivisia oikeuksia korostavaan suuntaan. Tällä hetkellä työttömiin kohdistetaan ennen kaikkea velvollisuuksia. Saamme kasvatettua työllisyyttä tehokkaimmin, kun vahvistamme työttömien oikeuksia erilaisiin palveluihin. Työn murrokseen vastaaminen edellyttäisi esimerkiksi sitä, että omaehtoisesta opiskelusta tehdään jokaisen työttömän työnhakijan subjektiivinen oikeus, harkinnanvaraisuuden sijaan. Työvoimahallinnolle on turvattava sellaiset resurssit, että ne voivat selviytyä tehtävistään.
  • Yksi suomalaisen työvoimapolitiikankeskeinen ongelma on kykenemättömyys palvella työttömiä työnhakijoita heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan. Yksi esimerkki on vajaatyökykyiset tai sairastavat työnhakijat, jotka eivät kuitenkaan täytä työkyvyttömyyseläkkeen saamisen ehtoja. Heihin sovelletaan esimerkiksi aktiivimallin kautta samoja velvoitteita kuin muihin työnhakijoihin, siitä huolimatta, että edellytykset työnsaantiin ja kokopäiväiseen työntekoon ovat muita heikommat. Osatyökykyiset pitää työvoimapolitiikassa huomioida omana erillisenä ryhmänä, joiden kohdalla tarve tuelle voi olla suurempi ja vastaavasti velvoitteita tulee vähentää.
  • Sairaseläkkeiden myöntämisjärjestelmissä vakuutuslääkäreiden päätösvaltaa rajoitetaan siten, että mikäli vakuutuslääkärin näkemys eläkkeen aiheellisuudesta poikkeaa hoitavan lääkärin lausunnosta, on hänen tutkittava hakija ennen kielteisen päätöksen tekemistä.
  • Työttömien terveydenhuoltoa kehitetään takaamalla oikeus säännölliseen maksuttomaan terveystarkastukseen koko maassa. Terveystarkastusten mahdollisuudesta tulee tiedottaa kaikille työttömille työnhakijoille säännöllisesti.
  • Työttömien oikeusturvaa on parannettava. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimintaa on kehitettävä avoimemmaksi esimerkiksi niin, että erilaisiin oikeustapauksiin ja niiden perusteluihin on mahdollista tutustua nykyistä paremmin. Lisäksi työvoimapoliittiset lausunnot on tehtävä valituskelpoisiksi.

Helpotamme yrittämistä

  • Pienyritysten mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja tuetaan rakentamalla niille palkkatukimalli. Vasemmistoliiton palkkatukimallissa yrittäjän palkatessa yli 200 päivää työttömänä olleen, alle 25-vuotiaan työttömän työnhakijan tai alle 30-vuotiaan työttömän vastavalmistuneen, työnantajan sivukuluja (työnantajan eläkemaksu, työtapaturma- ja henkivakuutus, työntekijän työttömyysvakuutusmaksu ja työnantajan sosiaaliturvamaksu) alennetaan portaittain määräajaksi.
  • Tuemme pienyrittäjiä nostamalla alv-rajaa. Arvonlisäverollisen myynnin alarajan nostaminen 10 000 eurosta 25 000 euroon kannustaisi pienyrittäjiä kasvattamaan liiketoimintaansa ja vähentäisi yrittämiseen kohdistuvaa byrokratiaa.
  • Yrittäjien perusturvaa vahvistetaan takaamalla oikeus työttömyysturvaan kuukauden kuluttua yritystoiminnan loppumisesta.

Vahvistamme perusturvaa

  • Säädetään laki 10 euron minimituntipalkasta. Vähimmäispalkat määräytyisivät jatkossakin työehtosopimusten mukaan, mutta laki asettaisi vähimmäispalkan, jota pienempää korvausta ei palkansaajalle voi maksaa. Näin kokoaikatyötä tekevän minimikuukausipalkka olisi noin 1 700 euroa.
  • Ensimmäisenä askeleena kohti perustuloa työttömyysajan perusturva, täysimääräinen kansaneläke, pienimmät sairaus-, isyys- äitiys- ja vanhempainrahat, kotihoidontuki, opintoraha, sekä yrittäjien starttiraha korotetaan 800 euroon kuukaudessa, jonka jälkeen yhtenäistetty perusturva sidotaan elinkustannusindeksiin.
  • Siirtotyöläisten oikeudet tuodaan samaan lakiin muiden työntekijöiden kanssa ja ulkomaalaislain oleskeluehtoja selkiytetään ja tulorajoja perheenyhdistämiselle helpotetaan. Nykyisellään siirtotyöläisten oikeuksista säädetään omalla lailla.
  • Lasten oikeus päivähoitoon ei saa riippua vanhempien työmarkkinastatuksesta. Näin estetään lasten eriarvoistumista ja taataan vanhempien mahdollisuus hakea töitä ja kehittää osaamistaan.
  • Työn tehokkuuden kasvaessa voidaan vaiheittain lyhentää työaikoja. Ensimmäisenä askeleena työajan lyhentämiseen esitämme kiky-pidennyksien perumista sekä kuuden tunnin työaikakokeiluja.
  • Alipalkkaus kriminalisoidaan niin, että työehtosopimuksen määräysten alittavan palkan maksaminen asetetaan rangaistavaksi. Kriminalisoinnilla olisi alipalkkausta ennaltaehkäisevä vaikutus ja se takaisi, että suomalaisessa alihankintaketjussa toteutuvat reilut ja lainmukaiset työehdot.
  • Jotta työntekijöiden on mahdollista huolehtia oikeuksistaan muuttuvassa työelämässä, säädetään ammattiyhdistysliikkeen ryhmäkanneoikeus yhdistyksille, joiden tarkoituksena on työntekijöiden edunvalvonta. Yhdistyksille säädettäisiin itsenäinen kanneoikeus työntekijän ja työnantajan työsuhteesta johtuvien riita-asioiden käsittelyyn.

Murroksessa menestyminen vaatii investointeja ja uusia mittareita

  • Tutkimus, kehitys ja innovaatio -panostusten (TKI) tasoa tulee lisätä kahden seuraavan hallituskauden mittaan portaittain vähintään 5%:iin BKT:sta. Lisäpanostus tarvitaan, jotta Suomen kyky kehittää ja ylläpitää laadukasta koulutus- ja tutkimusjärjestelmää säilyy ja jotta Suomen kyky kilpailla kansainvälisesti laadulla palkkakustannusten sijaan kohenee. Tämä edellyttää myös julkisten TKI-panostusten huomattavaa lisäystä.
  • Varmistetaan, että jokainen suomalainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon nostamalla oppivelvollisuusikää sekä panostamalla opinto-ohjaukseen. Työn murroksessa menestyäksemme, meidän on kyettävä nostamaan suomalaisten koulutustasoa. Oppivelvollisuuden pidentäminen 18 vuoteen lisäisi koulutuksen tasa-arvoa ja ehkäisisi koulutuksen ulkopuolelle jäämistä.
  • Työn murros vahvistaa uusien hyvinvoinnin mittareiden tarvetta. Jo seuraavaan hallitusohjelmaan tulee kokeiluluontoisesti ottaa bruttokansantuotteen lisäksi käyttöön uusia mittareita ja tunnuslukuja (esimerkiksi ns. aidon kehityksen mittari GPI). Tavoitteena tulisi olla muun kuin vaihtosuhteessa tehdyn työn arvon tunnistaminen ja kansalaisten onnellisuuden ja hyvinvoinnin systemaattinen kehittäminen. Pelkän kulutustason sijaan tulisi huomioida myös esimerkiksi ympäristövaikutukset, sosiaaliset tekijät, taloudellinen eriarvoisuus ja koettu hyvinvointi.