Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/799
Vasemmistoliitto
Vasemmistoliiton ohjelma
- Puolue: Vasemmistoliitto
- Otsikko: Vasemmistoliiton ohjelma
- Vuosi: 1990
- Ohjelmatyyppi: yleisohjelma
Vasemmistoliitto r.p.
Ohjelma hyväksytty perustavassa kokouksessa Helsingissä 28. - 29.4.1990
KESTÄVÄ KEHITYS - OIKEUDENMUKAINEN YHTEISKUNTA
"Punaista politiikkaa vihreän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta"
Vasemmistoliitto on
- luonnon ja tulevien sukupolvien puolella elämän tuhoamista vastaan;
- köyhien puolella alistamista ja välinpitämättömyyttä vastaan;
- työn puolella rahan valtaa vastaan:
- naisten puolella syrjiviä rakenteita ja asenteita vastaan;
- itsenäisen kansalaisen puolella markkinavoimia ja ylhäältä ohjautuvaa hallitsemista vastaan;
- ihmisarvon ja kulttuurin puolella elämää vieraannuttavia rakenteita vastaan;
- rauhan ja kansainvälisen yhteistyön puolella sotaa ja viholliskuvia vastaan.
KEHITYKSEN ON OLTAVA KESTÄVÄÄ...
Ensimmäistä kertaa historiansa aikana ihminen on silmäkkäin sen tosiasian kanssa, että elämä maapallolla jatkuu tai loppuu hänen valintojensa seurauksena. Ihmisen on hallittava suhteensa luontoon niin arkielämässään kuin yhteiskuntiensa toiminnassa. Luonnon tuhoutumisen estää vain yhteisin ponnistuksin aikaansaatu kestävä kehitys.
Aikaa on vähän. Talouden muuttaminen ekologisesti kestävälle perustalle on aloitettava välittömästi. Ihminen kykenee arvovalintoihin; hänen on vastuu muusta luonnosta ja tulevista sukupolvista. Vastuu on ensisijaisesti vauraiden yhteiskuntien jäsenillä, niillä, joilla on todelliset mahdollisuudet toteuttaa vaihtoehtoja suhteessaan olemassaolonsa luontoperustaan. Vastuu on meillä.
Kestävä kehitys edellyttää 1) vastuuta luonnosta, 2) vastuuta ihmiskunnasta ja 3) vastuuta tulevaisuudesta.
Kehitysmaiden riistoon sekä kasvavaan, itseisarvoiseen kulutuksen kasvuun perustuva kapitalistinen markkinatalous ei kykene vastuuseen tulevaisuudesta, ei luonnosta eikä köyhistä ja alistetuista. Markkinatalous perustuu hallitsemattomalle ja vieraannuttavalle kehitykselle. Vieraantumisessa on kyse markkinoiden kokonaisyhteiskunnallisesta vallasta.
Myöskään sosialismin nimissä toiminut komentotalouteen ja kommunistisen puolueen yksinvaltaan perustuva järjestelmä ei ole kyennyt näitä vastuita ottamaan. Se tuhlasi ja tuhosi taloutensa luontoperustaa. Se ei antanut ihmisille mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Se ei sallinut kansalaisille tasavertaista osallisuutta yhteiskunnan kehittämiseen ja tavoitteiden asettamiseen.
On raivattava uusi tie vapauden, solidaarisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumiselle. Tarvitaan punaista politiikkaa vihreän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta.
...NIIN EKOLOGISESTI...
Ekologisesti kestävä kehitys on tulevien sukupolvien olemassaolon ehto. Se edellyttää, että luonnonvaroja käytetään säästeliäästi ja että luonnon palautumiskyvystä ja monimuotoisuuden säilymisestä pidetään huoli.
Jokaiseen kansalaiseen ulottuvaa ympäristövalistusta on lisättävä. Taloudellista, oikeudellista ja hallinnollista ohjausta ja valvontaa on tehostettava. Ympäristöä tuhoavaa ja pilaavaa toimintaa on rajoitettava tiukentamalla normeja ja julkista valvontaa. Tarvitaan kattava ympäristönsuojelulaki, joka sisältää yhtenäisen lupajärjestelmän ja ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen. Tässä laissa on nykyistä selvemmin kiellettävä vesien, pohjaveden, maaperän ja ilman saastuttaminen. Kunnalla on lisäksi oltava oikeus päättää, ettei sen alueelle sijoiteta ympäristöä muuttavaa tai kuormittavaa toimintaa.
Happamoittavat, kasvihuoneilmiötä pahentavat ja ilmakehää tuhoavat sekä raskasmetalleja sisältävät päästöt on pantava kuriin kansainvälisiä sopimuksia tiukentamalla. Suomi toimikoon esimerkkinä: energiankulutusta on vähennettävä ja kulutuksen rakennetta muutettava ympäristöhaittoja vähentävään suuntaan.
Liikenteen päästöjä on vähennettävä nopeasti. Moottoriteiden rakentamisesta on luovuttava. On edistettävä raideliikennettä ja muuta joukkoliikennettä. Kaupunkeihin ja taajamiin on luotava autottomia vyöhykkeitä. Liikenteen uudistamiseksi tarvitaan suunnitelmallista liikennepolitiikkaa: nopeusrajoituksia, auton käyttöä vähentävää hintapolitiikkaa, puhtaamman liikenteen taloudellista tukemista ja saastuttavan verottamista.
Ympäristöä pilaavaa ja luonnonvaroja tuhlaavaa toimintaa harjoittava on saatettava vastuuseen aiheuttamistaan haitoista. Aiheuttamisperiaatteen toteuttamiseksi käytännössä tarvitaan tehokasta ympäristöhallintoa ja lainsäädäntöä sekä ympäristörikoksiin lujalla kädellä puuttuvaa viranomaistoimintaa Haittoihin ja niukkoihin resursseihin kohdistuvin ympäristöveroin sekä suojeluinvestointeja varten kerätyin ympäristömaksuin voidaan teknologista kehitystä ohjata ympäristöystävälliseen suuntaan. Hintaohjauksella pyritään yrityksiä ja kuluttajia opastamaan ekologisesti kestäviin käytäntöihin.
Myös omassa arjessamme meidän on opittava uusi moraali ja uusi käytäntö. Me voimme kierrättää tavaroita ja hyödyntää jätteitä, edistää energiansäästöä ja suosia ympäristöystävällisiä liikennemuotoja. Päämäärämme on vastuunsa tunteva, vaativa ja tietoinen kansalainen, joka ymmärtää kulutuksen ja ympäristön tilan yhteyden.
Koko maapalloa koskevat kohtalokkaat ympäristöongelmat eivät ratkea ilman kehittyneiden teollisuusmaiden merkittävää taloudellista panosta. Vauraan Suomen tulee kantaa ekopoliittista vastuuta erityisesti Itämeren alueen, Kuolan ja Neuvosto-Karjalan ympäristöongelmista.
Säästäminen on energiapolitiikan keskeinen lähtökohta. Tuhlailevasti uusiutumattomia luonnonvaroja kuluttavan energiatalouden perusta on kestämätön. Suomen energiankulutus tulee jäädyttää vuoteen 2000 mennessä nykyiselle tasolle ja vähentää vuoteen 2010 mennessä vähintään 10 prosenttia nykyistä alhaisemmalle tasolle. Fossiilisten polttoaineiden käytön supistamisesta tulee laatia sitova ohjelma, uusia kivihiili- ja turvevoimaloita ei tule rakentaa. Maakaasun käyttöä tulee suosia.
Viidettä ydinvoimalaa ei tule rakentaa. Ydinvoimasta on asteittain luovuttava. Sen sijaan on keskityttävä uusiutuviin energialähteisiin ja varsinkin energian säästämiseen. Yhteiskunnan perustutkimusmäärärahoja on suunnattava uusien energiamuotojen tutkimiseen. Teollisuuden on kehitettävä energiaa säästävää tekniikkaa.
...TALOUDELLISESTI...
Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää ennen kaikkea kestävää taloutta. Kestävä talous edellyttää tehokkuuden arviointia uusin mittarein.
Perinteisesti taloudellinen tehokkuus on sitä, että tuotantoresursseista saadaan irti mahdollisimman paljon. Päämääränä on alati kasvava kulutus. Päämäärä säilyy vielä senkin jälkeen, kun perustarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan enää murto-osa käytettävissä olevista voimavaroista. Väitetään jopa, että vain kiihtyvän taloudellisen kasvun avulla voidaan torjua ne sosiaaliset ja ympäristöongelmat, jotka taloudellinen kasvu on itse aiheuttanut.
Usko kulutuksen jatkuvaan kasvuun perustuvaan kehitykseen on itsepetosta.
Kestävä talous perustuu ylläpitotehokkuuteen: tarpeelliset hyödykkeet tuotetaan mahdollisimman vähäisellä panoksella. Se perustuu palvelutehokkuuteen: parantamalla hyödykkeiden laatua voidaan pidentää niiden käyttöikää ja vähentää tarvittavan tuotannon määrää. Kestävä talous ei perustu aineelliselle kasvulle ja kertakäytölle. Sen arvot ovat kulttuurisia ja eettisiä. Talouden tehtävänä on uusintaa aineellista perustaa sopusoinnussa talouden luonnonehtojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa.
Kestävän talouden on oltava oikeudenmukaista myös sukupolvien välillä. Se ei ole ristiriidassa taloudellisen kasvun kanssa, mikäli kasvu ei ole tuhon uhka tulevaisuuden voimavaroille ja elinympäristölle. Jos tämän päivän kulutuksen kasvu ja tulevaisuuden elinehdot asettuvat vastakkain, kestävä talous tukee tulevaisuutta.
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu yhteiskunnassa, joka kantaa erityisen vastuun työelämän ulkopuolella olevista sukupolvista, lapsista ja vanhuksista. Lasten oikeuksien vaaliminen on yhteiskunnan sivistyksen tärkeä mitta. Sivistynyt yhteiskunta luo mahdollisuudet taloudellisesti turvattuun sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti rikkaaseen vanhuuteen.
Kasinotalous on jyrkässä ristiriidassa kestävän kehityksen periaatteen kanssa. Keinottelu ja saalistus eivät kuulu kestävään talouteen. Kestämätön on myös Suomen talouden ja teollisuuden yksipuolinen, puunjalostusteollisuuteen perustuva rakenne. Kestävän talouden on otettava huomioon erityisesti metsät. Niiden käsittely ja käyttö on suunniteltava niin, että metsät säilyvät elossa ja niiden monikäyttö ja monimuotoisuus mahdollistuvat entistä paremmin.
Kestävällä taloudella on oltava kestävä etiikka; sen perustana on hyvinvoinnin oikeudenmukainen jako. Kestävä talous merkitsee johdonmukaista asettumista köyhien ja taloudellisesti alistettujen puolelle. Julkiset palvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan terve perusta, jolle on luotava kehitysedellytykset.
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ihmisten perusoikeudet ovat turvatut. Näihin perusoikeuksiin kuuluvat vapausoikeuksien ohella oikeus työhön, toimeentuloon, asuntoon, koulutukseen ja sivistykseen sekä terveelliseen ja viihtyisään elinympäristöön. Nämä oikeudet eivät toteudu likimainkaan kaikkien suomalaisten kohdalla. Perusoikeuksille on saatava pitävä perustuslain suoja.
Näiden perusoikeuksien toteutuminen edellyttää julkisen palvelutuotannon vahvistamista.
Valtion tehtävänä on huolehtia siitä, että valtakunnalliset perusrakenteet (rauta- ja maantiet, postipalvelut ja datansiirtoverkostot) säilyvät sen omistuksessa, ovat kunnossa ja kehittyvät. Valtion tulee turvata kuntien taloudelliset mahdollisuudet järjestää asukkailleen tarpeelliset palvelut.
Julkinen palvelutuotanto on estänyt markkinavoimia valtaamasta haltuunsa kaikkia kansalaisten tarvitsemia palveluja. Julkisen sektorin ilmaispalveluja ei saa muuttaa maksullisiksi. Valtion ja kuntien on turvattava palvelujensa saatavuus myös haja-asutusalueilla.
Julkisen palvelutuotannon ylläpito ja kehittäminen edellyttävät, että julkinen sektori voi kilpailla ammattitaitoisen henkilöstön saamisesta. Tämän vuoksi julkisen sektorin paikallisyksiköillä tulee olla riittävät valtuudet maksaa kilpailukykyistä palkkaa.
...KUIN SOSIAALISESTI JA KULTTUURISESTIKIN
Sosiaalisesti kestävä kehitys antaa ihmiselle mahdollisuuden hallita omaa elämäänsä ja valita elämäntapansa.
Kulutuskeskeinen kasvutalous on tehnyt luonnosta ihmisen pyrkimysten välineen. Se on myös tehnyt ihmisestä toisen ihmisen pyrkimysten välineen. Ihminen on vieraantunut sekä luonnosta että ihmisten yhteisöstä. Kestävä kehitys merkitsee tämän vieraantuneisuuden voittamista.
Kansalaistulo on yksi keino lisätä ihmisten valinnanvapautta, elämänhallintaa ja osallisuuden kokemista.
Kaikille kansalaisille taattava kansalaistulo vahvistaisi kansalaisen asemaa suhteessa valtioon. Se olisi ehdoista ja valvonnasta vapaa perusta, jolta kansalaiset voivat parantaa elämänlaatuaan markkinataloudessa ja kansalaisyhteiskunnassa.
Kansalaistulo ei merkitsisi sosiaaliturvan romuttamista vaan sen parantamista. Se vähentäisi toimeentuloperusteisten sosiaalietuuksien tarvetta. Samoin se vähentäisi hallinnollista hierarkiaa ja byrokratiaa sekä avuntarvitsijaa nöyryyttävää valvontaa ja tarveharkintaa.
Se parantaisi opiskelumahdollisuuksia ja edistäisi nuorten itsenäistymistä vanhemmistaan. Se kohentaisi myös lasten ja lapsiperheiden asemaa.
Vanhuksille se merkitsisi elinehtojen tasavertaistumista, koska se ei olisi sidoksissa aikaisempiin tuloihin. Ihmiset voisivat myös joustavammin valita eläkeikänsä.
Kansalaistulo lisäisi naisten taloudellista riippumattomuutta. Se vahvistaisi myös pääosin naisten tekemän palkattoman työn asemaa palkkatyöhön verrattuna.
Kansalaistulo voisi elvyttää elämää maaseudulla, koska se parantaisi elämisen edellytyksiä myös sellaisissa oloissa, joissa rahatulon ansaitseminen on vaikeaa. Kansalaistulon myötä maaseudulle tuleva taloudellinen tuki suuntautuisi kaikille siellä asuville. Tämä saattaisi johtaa monipuoliseen taloudelliseen toimeliaisuuteen.
Tie kohti kansalaistuloa voidaan raivata kattavan, yhtenäisen ja riittävän korkean perusturvan avulla. Perusturva olisi yhä syyperusteista sosiaaliturvaa, mutta se merkitsisi vähimmäisetuuksien tason kohottamista ja yhdenmukaistamista sekä väliinputoamisen ja luukutuksen estämistä.
Kulttuurisesti kestävä kehitys on sopusoinnussa sen piirissä olevien ihmisten oman kulttuurin ja arvojen kanssa. Ihmisten oman kulttuurin ja arvomaailman kunnioituksen tulee näkyä erityisesti kehitysyhteistyössä ja omassa aluepolitiikassamme.
Kestävään kehitykseen kuuluu myös alueellinen tasa-arvoisuus. Ihmisillä on oltava oikeus ja mahdollisuus saada toimeentulo ja peruspalvelut kaikkialla Suomessa syrjäseutuja myöten.
Avarakatseisuus ja ihmisarvo arvona sinänsä ovat kestävän kehityksen yhteiskunnan lähtökohtia. Se merkitsee erilaisuuden hyväksymistä; kaiken erilaisuuteen liittyvän syrjinnän torjumista, olipa kyseessä rotu, ihonväri, kansallisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai mikä tahansa muu vastaava ominaisuus; sekä ihmisen oman identiteetin ja itsetunnon tukemista. Suhtautuminen vähemmistöihin mittaa yhteiskunnan henkistä kypsyyttä.
Kirkko on erotettava valtiosta.
TYÖ El OLE ELÄMÄN AINOA SISÄLTÖ...
Kansalaistulo on jokaisen suomalaisen perusosuus kansallisvarallisuutemme tuotosta. Kansalaisella on tähän oikeus riippumatta siitä, osallistuuko hän palkkatyöhön vai ei.
Välttämätön palkkatyö vähenee. Oikeudenmukaisuus työn jakamisessa ja toimeentulon turvaamisessa ovat tässä kehityksessä tärkeitä tavoitteita. Samalla kulttuuriselle ja henkiselle kehitykselle avautuu uusia näköaloja.
Palkkatyön ja toimeentulon erottaminen merkitsisi työntekijän aseman vahvistumista työnantajaan nähden. Työntekijä voisi kieltäytyä huonosti palkatusta, kuluttavasta tai eettisesti arveluttavasta työstä. Näin paranisi niiden asema, jotka joutuvat toimeentulonsa takia ottamaan vastaan mitä työtä tahansa. Mahdollisuus työstä kieltäytymiseen pakottaisi työnantajat parantamaan huonoimpien työtarjousten tasoa.
Kansalaistulo vahvistaisi palkkatyön ulkopuolelle syrjäytyneiden työntekijöiden asemaa. Se mahdollistaisi uudelleenkoulutusjaksot eikä rajoittaisi tilapäistä tai osa-aikatyötä, kuten nykyinen työttömyysturva. Kansalaistulo lisäisi yksilöllistä joustavuutta työmarkkinoilla.
Kehityksen suuntaaminen kohti eettisiä ja kulttuurisia arvoja korostaa ihmisen kasvun merkitystä tuotannon kasvun sijasta. Sivistys on uuden raivaamista, etsimistä ja löytämistä. Valistustyö ei riitä - jokaisen on luotava itse oma päänsä, sydämensä ja kätensä. On siis luotava kaikille mahdollisuudet käyttää ja kehittää kykyjään ja luovuuttaan.
Koulutuksen on oltava jatkuvaa. Läpi elämän tapahtuva kouluttautuminen ja itsensä kehittäminen tukee ihmisen mahdollisuuksia vapautua ulkoisista ja sisäisistä kahleista. Elävän, omaehtoisen ja edistyksellisen kulttuurin voima lähtee kansalaisten tasavertaisista mahdollisuuksista valita haluamansa koulutuksen kesto, laatu ja taso. Koulutuksen on oltava taloudellisesti turvattua, sosiaalisesti edistävää ja yksilöllisesti motivoitua. Yhteiskunnan on turvattava elinkeinoelämän ja valtion ohjailusta vapaa, riippumaton tutkimus.
Haluamme luoda Vasemmistoliitosta aloitteelliseen kansalaistoimintaan perustuvan laajan kulttuuriliikkeen. Kulttuuritarjonnan kaupallisia sidonnaisuuksia on purettava. Sen edellytyksenä on kulttuurilaitosten ja kulttuurin rahoitusjärjestelmien uudistaminen. Se monipuolistaa ja laajentaa kulttuuritarjontaa.
Ihmisten toimintaa ohjaavat arvot ja arvostukset ovat erilaisia. Myös ihmisten luovuus saa erilaisia ilmenemismuotoja. Näille muodoille on luotava mahdollisuuksia: kulttuuripajoja, eri taiteiden avoimia studioita ja mahdollisuuksia julkisten kulttuuritilojen kansalaiskäyttöön.
...MUTTA TYÖ ON KULTTUURIMME PERUSTA
Työllä on luotu ja luodaan elämämme aineellinen ja henkinen perusta.
Samalla kun lisätään mahdollisuutta palkkatyöstä vapautumiseen - muun muassa kansalaistulon, sapattivapaan ja työajan lyhentämisen avulla - on lisättävä vapautta ja luovuutta myös palkkatyön puitteissa.
Täydet kansalaisoikeudet työelämässä edellyttävät työhön perustuvan määräämisoikeuden lisäämistä ja työelämän jyrkän hierarkian purkamista. Se on perusteltua myös työntekijöiden aloitteellisuuden hyödyntämisen ja työn tuottavuuden kannalta.
Työntekijöiden oikeutta päätöksentekoon on lisättävä kaikilla tasoilla, niin omassa työprosessissa kuin koko yritystä koskevissa päätöksissä ja valinnoissa. Tärkeissä työntekijöitä koskevissa päätöksissä heillä tulee olla veto-oikeus sekä tulkintaetuoikeus työelämän kiistoissa.
Tärkein työelämään liittyvä ongelma, joka 1990-luvulla on ratkaistava, on kuitenkin naispalkkakysymys. Naisten palkat on nostettava miesten palkkojen tasolle. Tämä edellyttää matalimpien palkkojen nostamista eniten. Kotona tehtävä hoivatyö on määriteltävä yhteiskunnalliseksi ansiotyöksi, joka oikeuttaa myös eläketurvan karttumiseen.
Palkkavaatimusten rinnalle on tuotava vaatimus työtehtävien uudelleenjakamisesta siten, että huonosti palkattuja ja sisällöltään köyhiä töitä rikastutetaan liittämällä niihin monipuolisempia ja paremmin palkattuja työn osia. Irtisanomissuojaa on parannettava. Työelämä edellyttää myös työntekijän jatkuvaa kehittymistä. Se on taattava jatkuvan koulutuksen sekä sisällöltään kehittyvän ja monipuolistuvan työn avulla.
Ammattiyhdistysliike on kasvavien muutospaineiden edessä. Jäsenet suhtautuvat ammattiyhdistysliikkeeseen yhä enemmän kuin sosiaalivakuutuslaitokseen eivätkä välttämättä koe keskittynyttä edunvalvontaa omalta kohdaltaan tulokselliseksi. Ay-liikkeen koetaan usein jäsentensä edun sijasta ajavan valtiovallan tai jopa työnantajan pyrkimyksiä. Monet vierastavat puoluepolitiikkaa ammattiyhdistysliikkeen sisällä.
Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan jäsentensä edunvalvontaa kehittävänä ja heidän etujaan puolustavana järjestönä. Entistä enemmän siltä vaaditaan osallistumista myös jäsenistönsä elinehtoihin vaikuttavaan yhteiskuntapolitiikkaan.
Ammattiyhdistysliikkeeltä edellytetään myös uutta aktiivisuutta esimerkiksi ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamiseksi. Kansainvälistyminen ja taloudellinen integraatio asettavat suuria vaatimuksia ay-liikkeen kansainväliselle yhteistyölle. Suuri tehtävä ay-liikkeellä on sen kulttuurisen muutoksen aikaansaamisessa, jonka seurauksena työntekijästä tulee aktiivinen ja täysivaltainen kansalainen myös työpaikallaan.
Vasemmistoliitto näkee ammattiyhdistysliikkeen läheisenä yhteistyökumppaninaan. Tämä yhteistoiminta on tuloksellista, jos se perustuu molemminpuoliselle itsenäisyydelle ja kunnioitukselle.
90-LUKU ON SUKUPUOLTEN VÄLISEN TASA-ARVON...
Tämän vuosikymmenen tavoitteista tärkeimpiä on sukupuolten välinen tasa-arvo. Toistaiseksi se ei ole toteutunut millään yhteiskunnan osa-alueella.
Keskeinen tavoite on palkkaerojen poistaminen. Naisten ansiot ovat yhä noin neljänneksen pienemmät kuin miesten. 80-luvulla kuilu ei ole kaventunut vaan kasvanut.
Kuitenkin naiset muodostavat palkansaajien enemmistön. Suomessa naisten ansiotyöhön osallistumisen määrään ei sanottavasti vaikuta perheellisyys tai äitiys. Alle 40-vuotiaat naiset ovat jo nyt koulutetumpia kuin vastaavanikäiset miehet. Naiset eivät ole työvoimareservi. Ilman naisten panosta Suomi romahtaisi muutamassa päivässä.
Naisten huonompaan asemaan työelämässä vaikuttavat muun muassa miehinen urakäsitys, johon eivät sovi synnytysten ja lastenhoidon tuomat katkokset. Sama käsitys estää myös uudenlaisen isän roolin luomisen. Perhepoliittiset uudistukset eivät sanottavasti ole keventäneet naisten hoitovastuuta.
Ammattiyhdistysliikkeessä naisilla ei ole jäsenmääräänsä vastaavaa valtaa edes voimakkaimmin naisvaltaisilla aloilla. Niin ay-politiikassa kuin muussakin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on nähtävissä, että "valta pakenee naista". Mitä korkeammalle hierarkiassa mennään, sitä vähemmän on naisia; mitä enemmän naisia, sitä vähemmän päätöksentekoelimellä on todellista valtaa. Naisten osuuden kasvu valtuustoissa, eduskunnassa, puolue-elimissä ja ay-liikkeen päättävissä elimissä ei siis merkitse sitä, että sukupuolten välinen vallanjako olisi kehittynyt samassa suhteessa.
Tasa-arvolain toteutuminen käytännössä on törmännyt vanhoillisiin asenteisiin ja yleiseen muutosvastarintaan. Tämä on nähtävissä muun muassa tavassa, jolla oikeuslaitos on tulkinnut tasa-arvolain pykäliä kiistatapauksissa. Naisten syrjinnästä selviää pikkurahalla.
Valtion laitokset, kunnat, yritykset ja ammattijärjestöt tulee velvoittaa laatimaan tasa-arvosuunnitelmat.
Epätasa-arvon syyt ovat syvällä kulttuurissa, yhteiskunnan rakenteissa ja ihmisten asenteissa. Edes palkkaukselliseen tasa-arvoon ei päästä ilman perusteellista työn uudelleenarviointia ja naista syrjivien rakenteiden paljastamista sekä käytännön elämässä että työehtosopimuspolitiikassa.
Tasa-arvopyrkimysten tulee ulottua syvälle kulttuuriin ja kaikille yhteiskuntaelämän alueille. Tasa-arvopolitiikka ei saa olla kosmetiikkaa, jolla syrjinnän rakenteelliset, asenteelliset ja kulttuuriset syyt peitetään. On tuettava tasa-arvon edistämiseen pyrkivää tutkimusta ja hyödynnettävä sen tuloksia yhteiskunnassa. Perhe- ja sosiaalipoliittisin ratkaisuin on edistettävä hoivatyön tasaisempaa jakautumista naisten ja miesten kesken perheessä ja yhteiskunnassa.
Naisten syrjintä on kehityksen jarru. Yhteiskunnallinen kehitys edellyttää molempien sukupuolten täyttä, tasavertaista ja tasapainoista osallisuutta sekä perhe-elämässä että yhteiskunnallisen toiminnan kaikilla alueilla.
Perinteiset naisen ja miehen mallit pyrkivät mukauttamaan niin naiset kuin miehetkin ahtaisiin ajattelu- ja käyttäytymiskaavoihin, jotka ehkäisevät molempien rikkaan yksilöllisyyden kehittymistä. Tasa-arvon toteuttaminen ei saa merkitä naisten ja miesten täydellistä samanlaistumista. Sen täytyy johtaa sukupuolten välisen eron ymmärtämiseen. Sukupuoli ei enää ole kenellekään rajoitus tai puute, vaan ihmiselämään kuuluva rikkaus.
...JA KANSAINVÄLISYYDEN VUOSIKYMMEN
Viime vuosikymmenen lopulla alkaneet kansainväliset mullistukset vaikuttavat valtavalla voimalla myös suomalaisten elämään, tahdoimme tai emme. Suuntautuminen kansainvälisyyteen ja kansainvälisen kehityksen ymmärtäminen ovat 90-luvulla poliittisen ajattelun ja toiminnan perusta.
Kansainvälisen ajattelun sisällöksi eivät enää riitä valtiollis-sotilaallinen turvallisuuskäsitys ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Maapallo on kokonaisuus, jonka osat ovat jatkuvassa ja nopeassa vuorovaikutuksessa keskenään. Sen eri kansojen turvallisuuden takaa vain yhteinen turvallisuus, kansojen keskinäiseen hyötyyn perustuva rauhanomainen yhteistyö. Päämääränä on pidettävä kaikkien, niin sotilaallisten, taloudellisten kuin poliittistenkin blokkien purkamista.
Kansainvälisen ja ihmisten henkilökohtaisen turvallisuuden pahimmat uhat ovat yhteiset: ympäristöongelmat, kehitysongelmat ja sotilaallisen voiman käyttö.
Myös Suomen on osallistuttava Euroopassa tapahtuvaan aseidenriisuntakehitykseen. Suomen armeijaa tulee alkaa supistaa, tavoitteena sen lakkauttaminen.
Suomen ulkopoliittista peruslinjaa on kyettävä muuttamaan muuttuneita olosuhteita vastaavasti. Näitä tarpeita ei kuitenkaan vastaa taloudellisista intresseistä lähtevä pyrkimys tarkistaa ulkopoliittista linjaa. Suomi tarvitsee aktiivista ja kriittistä puolueettomuutta, rauhanomaista yhteistyötä ja hyviä naapurisuhteita. Niiden lähtökohtana ovat Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimus ja pohjoismainen yhteistyö. Uuteen ulkopolitiikkaan kuuluu näkyvä esiintyminen ihmisoikeuskysymyksissä sekä konkreettinen aloitteellisuus ympäristöasioissa ja aktiivisuus kehitysyhteistyössä.
Suomalaisten on selvitettävä kantansa Euroopan integraatioon. Yhdentymisen olennaisia reunaehtoja ovat suomalaisen parlamentaarisen päätösvallan turvaaminen, suvereeni ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja kansallisomaisuuden suojaaminen. Erityisen tärkeätä on sosiaaliturvajärjestelmän, työlainsäädännön ja muiden hyvinvointivaltion rakenteiden sekä kansallisen kulttuurin säilyttäminen ja näiden kehityksen turvaaminen.
Köyhyyden ongelmien ratkaiseminen on yleismaailmallisen kestävän kehityksen perusehtoja. Kansallisesti se edellyttää kehitysongelmien ja nälän voittamiseen tähtäävää kansalaistoimintaa ja Suomen kehitysyhteistyön voimistamista ja uudistamista. Kansalaisjärjestöjen toiminnan kautta apu menee perille kehitysmaiden köyhimmille ihmisille paremmin kuin valtion suurissa projekteissa.
Valtion tasolla Suomen tulee toimia aktiivisesti kansainvälisen kaupan rakenteiden muuttamiseksi. Suomi voi aloittaa uuden kansainvälisen taloudellisen järjestyksen toteuttamisen suhteissaan vähiten kehittyneisiin maihin. Samalla tarvitaan poliittista tukea kehitysmaiden pyrkimyksille kansalliseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen. Suomen kehitysyhteistyön sidonnaisuus Suomesta tapahtuviin toimituksiin tulee purkaa: kehitysyhteistyö ja kauppataseen tasapainottaminen ovat kaksi eri asiaa.
Suomen pakolaiskiintiötä on lisättävä 90-luvulla. Ulkomaalaisiin kohdistuvaa byrokratiaa on karsittava ja heille on taattava samat oikeudet kuin suomalaisillekin.
DEMOKRATIA JA AKTIIVINEN KANSALAISUUS
Suomessa politiikka on typistynyt hallinnoinniksi ja taloudellis-teknisten ongelmien selvittämiseksi. Politiikka on valtiollistunut siten, että puolueet yhä enemmän selittävät valtion ja talouden intressejä ja "välttämättömyyksiä" kansalle sen sijaan, että edustaisivat kansan tahtoa valtioon päin. Politiikan merkitys arvoihin perustuvana, uutta luovana voimana ja aitojen ristiriitojen käsittelijänä on heikentynyt.
Hallitsemisen tapa on Suomessa ylhäältä ohjautuva, päätöksenteko on ketjuuntunut ja keskittynyt. Myös Suomessa on käskyvaltaista pysähtyneisyyttä ja valtaeliitin moraalista rappiota.
Demokratian vahvistamiseksi tarvitaan sekä edustuksellisten rakenteiden uudistamista ja taloudellisen vallan hajauttamista että kansalaisten omaan aktiivisuuteen perustuvan vallankäytön mahdollisuuksien lisäämistä.
Presidentin valtaoikeuksia on supistettava, eduskunnan asemaa vahvistettava hallituksen vallan kustannuksella, aluehallintoon on luotava demokraattinen järjestelmä ja kunnallista demokratiaa uudistettava.
Pankkien valtaa on rajoitettava, pankkien ja yritysten taloudellisen vallan yhteenkietoutuminen purettava. Päätöksenteon ketjuuntuminen on estettävä purkamalla sidonnaisuudet valtiovallan ja talouselämän väliltä.
Kansalaisten omaan aktiivisuuteen perustuvaa vallankäyttöä on kaikin tavoin rohkaistava ja sille on luotava uusia mahdollisuuksia ja muotoja.
Vallankäytön julkisuus on demokratian perusedellytyksiä. Suomessa yhä yleistyvästä salailevasta hallitsemisen tavasta on tehtävä loppu lisäämällä julkisen vallan ja talouselämän velvoitteita kertoa julkisesti toimenpiteistään ja suunnitelmistaan. Kriittistä julkisuutta on rohkaistava ja tuettava sen tuomitsemisen sijasta.
Vasemmistoliitto toimii poliittisena puolueena edustuksellisen demokratian ja vallankäytön piirissä. Mutta me emme halua samastua ylhäältä ohjautuvaan hallitsemisen tapaan. Me perustamme oman toimintamme kansalaisten aktiivisuudesta lähtevään radikaaliin näkemykseen politiikasta.
Haluamme toteuttaa Vasemmistoliiton toiminnassa laajinta mahdollista julkisuutta ja demokratiaa. Rakennamme linjamme avoimessa keskustelussa jäsentemme ja kannattajiemme kesken. Haluamme avata omat vaikutusmahdollisuutemme kansalaisten toiminnan kanaviksi.