Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/800

Vasemmistoliitto

Puolueohjelma


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Puolueohjelma
  • Vuosi: 1998
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

Vasemmistoliiton Puolueohjelma

Vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen yhteiskunta

Johdanto

Meidän aikaamme hallitsee muutos. Pian päättymässä olevan vuosisadan aikana Suomi, Eurooppa ja koko maailma ovat kokeneet ennennäkemättömiä mullistuksia. Ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti niin ihmisten arkeen, itseymmärrykseen ja sosiaaliseen elämään kuin yhteiskuntien tuotantoon ja hallintoonkin. Muutoksen tahti on ollut nopeaa, ja sen vauhti on vain kiihtynyt edelliseen vuosisataan verrattuna. Aikamme muutoksen ytiminä ovat olleet tieteellisen ja teknologisen tiedon lisääntyminen ja sen yhä laajempi soveltaminen tuotannossa ja yritystoiminnassa.

Nopeassa tahdissa toisiaan seuranneet keksinnöt ja niitä hyödyntäneet teollisuus-yritykset sysäsivät pitkään vakaana pysyneen maatalousyhteiskunnan kohti jatkuvaa muutosta. Viime vuosisadan Euroopassa maatalouden rinnalle syntyi ensin laajamittaisia teollisuusyhdyskuntia, vähitellen kokonaisia teollisia yhteiskuntia. Kuluvalla vuosisadalla teknologinen kehitys ja sitä seurannut tuottavuuden nousu ovat asteittain vieneet kehitystä jälkiteolliseen, palvelujen tuotantoa painottavaan suuntaan. Teknologisten keksintöjen synnyttämä tuotantorakenteen muutos - ensin teollisen ja sitten jälkiteollisen yhteiskunnan esiinmarssi - mursi perinteisen maatalousyhteiskunnan sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet synnyttäen uusia yhteiskuntaluokkia ja uudenlaisia ristiriitoja. Teollinen yhteiskunta toi mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia, mutta myös uudenlaisia alistussuhteita, riistoa ja turvattomuutta. Jälkiteolliseenkin kehitykseen liittyy vakavia ristiriitoja ja uhkia, mutta myös suuria mahdollisuuksia.

Teknologinen kehitys on synnyttänyt monia ihmisten, tavaroiden ja tiedon kulkua helpottavia välineitä. Liikkumista helpottaneen teknologian kehitys joudutti yhdessä ajan poliittisten muutosten kanssa kansallisvaltioiden syntyä ja teki niistä luontevia paikallisia markkina- ja hallintoalueita. Kansallisvaltiot tarjosivat luontevat puitteet myös kansalaisten yhteistoiminnalle ja poliittiselle vaikuttamiselle. Viime vuosikymmeninä tapahtunut kuljetusvälineiden ja tietoliikenneyhteyksien nopea kehitys on edelleen häivyttänyt ajan ja paikan rajoja. Samalla se on murtanut myös paikallisuuden ja paikallisuuteen perustuvien kansallisvaltioiden merkitystä. Moderni informaatio-, tuotanto- ja kuljetusteknologia yhdistää nyt huomattavasti kansallisvaltioita laajempia alueita yhdeksi tiiviiksi, koko maapallon kattavaksi markkina-alueeksi. Näillä laajoilla markkinoilla hyödykkeiden tuotanto ja monesti jopa yksittäisen tuotantoprosessin eri vaiheetkin voivat tapahtua varsin kaukana sieltä, missä tuotteet lopulta kulutetaan. Voimallisimmin markkina-aluettaan on laajentanut rahapääoma, jonka siirtäminen maasta toiseen on kehittyneen informaatioteknologian avulla paitsi helppoa, myös suunnattoman nopeaa.

Markkinoiden laajentuminen ja pääomien liikkuvuuden lisääntyminen ovat heikentäneet kansallisvaltioiden asemaa luonnollisina markkina-alueina. Markkinoiden kansainvälistyminen on lisännyt maiden välistä keskinäistä riippuvuutta. Samalla myös alttius erilaisille maasta toiseen siirtyville häiriöille on kasvanut. Tällaiset muutokset ovat selvästi kaventaneet sekä valtioiden kansallista itsemääräämisoikeutta että niiden kykyä oman taloudellisen kehityksensä hallintaan. Paikallisten markkinoiden ja valtioiden välisten rajojen merkityksen väheneminen on supistanut myös kansalaisten vaikutusvaltaa. Globaaleilla markkinoilla kansallisvaltioiden ja kansalaisten paikallisen vallan on yhä enemmän korvannut kansainvälisillä markkinoilla toimivien suuryritysten ja maasta toiseen liikkuvien pääomien valta.

* * *

Kansallisvaltiot ovat pyrkineet sopeutumaan markkinoiden kansainvälistymiseen lisäämällä keskinäistä yhteistyötään. Yhteistyötä on toteutettu solmimalla kansainvälisiä sopimuksia ja perustamalla niiden valvonnasta huolehtivia ylikansallisia instituutioita. Yhteistyötä on tehty mm. kauppapolitiikan, rahoituksen ja rauhanturvaamisen alueilla, rajoitetusti myös inhimillisen kehityksen ja ympäristönsuojelun kysymyksissä. Ylikansalliset instituutiot ovat kuitenkin toistaiseksi olleet suhteellisen epädemokraattisia. Ne ovat etenkin talouteen liittyvissä asioissa heijastelleet pääosin kansainvälistyvien yritysten ja sijoittajien näkemyksiä. Kansalaisten edut ovat jääneet taka-alalle.

Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen ylikansallisia yhteenliittymiäkin on jo melko paljon. Ne ovat kuitenkin vielä kovin heikkoja verrattuna yritysten ja pääomien kansainvälisiin yhteenliittymiin. Näin on siitä huolimatta, että globalisaatiokehitys uhkaa voimallisimmin nimenomaan kansalaisten taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa. Teollisuusmaissa uhattuina ovat ihmisten ajan kuluessa saavuttamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset oikeudet. Kehitysmaissa vaakalaudalla ovat puolestaan ihmisten kyky ja mahdollisuus päästä edes alkuun poliittisten oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden rakentamisessa. Kansalaisyhteiskunnan ylikansallisen vaikutusvallan puute on vakava asia, koska globaalit markkinat eivät vain uhkaa ihmisten oikeuksia, vaan myös tekevät, jos nyt eivät aivan mahdottomaksi, niin ainakin kovin vaikeaksi sen, että oikeuksia voitaisiin tulevaisuudessa laajentaa ja kehittää pelkästään kansallisella tasolla.

Pääoman ehdoin tapahtuva globalisaatio siis rajoittaa valtioiden itsenäisyyttä ja estää kansalaisten sosiaalisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien laajentamista. Lisäksi se uhkaa ihmiskunnan enemmistön jokapäiväistä toimeentuloa. Toimeentulon uhka muodostuu siitä, että tuotannon jatkuva tehostuminen ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu heikentävät paikallista työllisyyttä ja sitä kautta myös paikallisten ja alueellisten yhteisöjen elinkelpoisuutta. Myös muita alueita parempien työehtojen ja tiukempien ympäristönormien ylläpitäminen on kansainvälistyvillä markkinoilla vaikeaa.

Työ ja toimeentulo ovat kuitenkin kaikkialla tarpeen. Siksi kilpailun kiristyminen johtaa helposti sosiaalisen polkumyynnin kierteeseen, jossa kansainväliset yritykset kilpailuttavat valtioita ja niiden sosiaali-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä toisiaan vastaan. Esimerkkejä sosiaalisten arvojen ja ympäristönsuojelun polkumyynnistä ja sen synnyttämästä köyhtymisen ja ympäristön tuhoutumisen noidankehästä on jo olemassa. Pian alkavan uuden vuosituhannen suuri kysymys onkin, annetaanko polkumyynnin ja sen yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta lisäävien seurausten jatkua vai yritetäänkö asialle tehdä jotakin.

* * *

Yhteiskunnallisen toiminnan taustalla ovat aina jotkin arvot ja niiden ohjaamat pyrkimykset. Tällä hetkellä vallalla ovat keskittyneiden markkinoiden yksipuolisesti voittoa, kilpailua ja vahvemman oikeutta korostavat arvot.

Jos työehtojen, sosiaalisten oikeuksien ja ympäristöarvojen polkumyynti halutaan pysäyttää, yksipuolisten markkina-arvojen tilalle on nostettava ihmisyyden, yhteisvastuun ja tasa-arvon ihanteisiin nojaavat arvot ja toimintamallit. Yhteiskunnallista muutosta haluavien poliittisten liikkeiden - puolueiden, ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen - osalta tämä tarkoittaa, että niiden on lakattava uskomasta yhteiskunnan ylätasoilta ja yritysmaailmasta tarjoiltavaan vaihtoehdottomuuteen ja yhden ainoan ratkaisun politiikkaan. Vaihtoehdottomuuden sijaan on, ei vain luotava uskoa vaan myös todella alettava uskoa siihen, että aitoja valintamahdollisuuksia on olemassa ja että arvoilla ja niiden suuntaamalla yhteistyöllä on merkitystä. Ihmisten keskinäisen yhteistoiminnan ohjaama poliittinen muutos on mahdollinen myös nyt, aivan kuten se on ollut mahdollinen aikaisempienkin sadan ja kahdensadan vuoden aikana.

Vapaus, demokratia ja kestävä kehitys

Vasemmistoliitto on yhteiskunnallista muutosta sekä oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kehitystä haluavien ihmisten muodostama poliittinen liike. Liikkeen toiminta rakentuu kolmen keskeisen arvon - vapauden, demokratian ja sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävän kehityksen - perustalle. Vasemmistoliitto toimii Suomessa, mutta sen arvot ja niistä kumpuavat poliittiset vaatimukset ovat yleismaailmallisia ja laajenevat siksi myös kansallisen tason ulkopuolelle. Vapautta, demokratiaa ja kestävää kehitystä edistävää muutosta tarvitaan paitsi Suomessa, myös Euroopassa ja koko maailmassa.

Todellinen vapaus jokaiselle

Vasemmiston perustavin arvo on jokaisen ihmisen todellinen vapaus - vapaus toteuttaa itseään ja käyttää omia kykyjään, vapaus kasvaa ja kehittyä omaksi täydeksi itsekseen. Vapauden arvon voima ja vallankumouksellisuus on siinä, että vapaus on todellista vain, jos se kuuluu jokaiselle. Siksi todellinen vapaus ei voi toteutua ilman radikaalia ihmisten keskinäisen tasa-arvon ja yhteisvastuun periaatetta. Ihmisten välinen tasa-arvo ei puolestaan voi toteutua ilman laajaa sosiaalista ja sivistyksellistä tasa-arvoa.

Vapauden yhteiskunta ei voi kantaa eriarvoisuuden kasvoja. Jokaiselle ihmiselle tulee taata oikeus täysipainoiseen elämään sukupuolesta, iästä tai asuinpaikasta riippumatta. Todellinen vapaus saavutetaan vain kunnioittamalla jokaisen ihmisen tasavertaisuutta lain edessä. Yksikään ihminen ei voi olla todella vapaa, jos hän hyväksyy kielellisiin, kulttuurisiin, etnisiin, uskonnollisiin tai sukupuolisiin vähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän, vammaisten huonon kohtelun tai lasten hyväksikäytön. Todellisen vapauden rakennuspuihin kuuluvat myös sujuvat ja hallittavissa olevat arkielämän puitteet ja aito vastuu paitsi omasta itsestä myös kanssaihmisistä.

Todellisen vapauden edellytyksenä on ihmisen täysivaltaisuus. Jokaisella tulee olla aito mahdollisuus vaikuttaa omaan asemaansa ja ympäristöönsä kotona, työelämässä ja koko yhteiskunnassa. Jokaisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa toteutuu demokratian sekä sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien vahvistamisen ja lisäämisen kautta. Ihmisen kyky täysivaltaisuuteen muodostuu puolestaan tasavertaisten ja kaikkia osapuolia kunnioittavien ihmissuhteiden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja tarpeellisuuden kokemusten kautta.

Oikeudet eivät perustu omistamiseen

Koko yhteiskunnan samoin kuin kaikkien siihen kuuluvien yhteisöjen tulee olla demokraattisia, jotta todellinen vapaus jokaiselle voi toteutua. Demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että yksilön vapaus ja oikeudet eivät perustu omistamiseen tai yhteiskunnalliseen asemaan, vaan jokaisen yksilön yhtäläisen ihmisarvon tunnustamiseen. Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on tasavertainen ja läpi koko elämän jatkuva mahdollisuus itsensä kehittämiseen, opiskeluun, työntekoon ja vaikuttamiseen sosiaalisesta, kielellisestä, kulttuurisesta tai etnisestä taustasta riippumatta. Todellinen vapaus jokaiselle saavutetaan vain sillä, että markkinoiden ja niillä määräytyvän taloudellisen vallan vastapainona ovat kansalaisten demokraattisesti valitsemien päättäjien vahva asema ja sitä kautta toteutuva poliittinen ohjaus.

Markkinoiden vapauden ja markkinoilla syntyvän vallan rajoittamisen vaatimus ei juuri tällä hetkellä ole muodikas eikä monien mielestä kovin realistinenkaan, kuten ei myöskään vaatimus yhteisvastuun ja ihmisten sosiaalisten oikeuksien laajentamisesta. Maailmaa voidaan kuitenkin muuttaa arvoihin nojaavan ajattelun ja siitä johdetun tavoitteellisen yhteistoiminnan avulla, ei sen sijaan olemalla hiljaa ja mukautumalla kulloinkin vallassa oleviin arvoihin. Radikaalitkin muutosvaatimukset voivat ajan myötä toteutua, jos ne edustavat ihmisten suuren enemmistön tasa-arvopyrkimyksiä ja jos niistä maltetaan pitää kiinni. Historia osoittaa, että yhteiskunnallinen muutos ei koskaan toteudu päivässä eikä kerralla, mutta se etenee kuitenkin, kunnes jonakin päivänä maailma lopulta on radikaalisti erilainen kuin ennen.

Kansalaiset vallan lähteenä

Ranskan suuri vallankumous oli hyvä osoitus historiallisen muutosprosessin luonteesta. Se merkitsi lopun alkua Euroopassa aikanaan vallinneelle sääty-yhteiskunnalle ja sen edustamalle harvainvallalle. Ranskan vallankumous nosti esiin uuden vahvan tunnuksen, ajatuksen kansasta kaiken vallan perimmäisenä lähteenä. Tunnus oli radikaali ja monien mielestä myös utopistinen, sillä vanhassa sääty-yhteiskunnassa yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan samoin kuin ihmisten eriarvoisuuden ajateltiin perustuvan Jumalan säätämään - ja sellaisena ilman muuta hyväksyttävään ja ihmisten vallan ulkopuolella olevaan - luonnonjärjestykseen. Kahdessa sadassa vuodessa kansansuvereenisuuden ajatus ja sen ympärille rakentuneet ajatukset kansalaisten poliittisista oikeuksista ovat kuitenkin muuttuneet lähes kaikkien poliittisten suuntausten hyväksymäksi yhteiseksi lähtökohdaksi, jonka vain harva kyseenalaistaa.

Kansanvallan ajatuksen ohella Ranskan vallankumous toi eurooppalaisten poliittiseen elämään myös oikeiston ja vasemmiston käsitteet. Oikeistolla tarkoitettiin tuolloin konservatiiveja eli niitä, jotka yrittivät edelleen pitää kiinni säätyeroista ja omistavien luokkien etuoikeuksista. Vasemmistolla puolestaan tarkoitettiin niitä, jotka kannattivat ihmisten tasa-arvopyrkimyksiä. Ranskan vallankumouksen toteuttanut ensimmäinen vasemmisto muodostui kansan vapautta ajaneesta liberaalista porvaristosta. Sosialistisen työväenliikkeen muodostaman toisen vasemmiston aika tuli vasta hieman myöhemmin.

Yhteisvastuun periaate

Ranskan vallankumouksen tunnukset olivat ";vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus". Kansan vapautta ajaneiden liberaaliporvarien mielestä nämä arvot voitiin saavuttaa elinkeinojen harjoittamisen ja kaupankäynnin vapauden eli markkinoiden ja niitä ohjaavan "näkymättömän käden" avulla. Teollistumisen myötä nousseen toisen, sosialistisen vasemmiston mielestä ihmisten välistä tasa-arvoa ja aitoa kansalaisuutta ei voitu saavuttaa vain vapaasti toimivien markkinoiden ehdoilla. Sosialistinen vasemmisto vaatikin markkinoiden vapauden rinnalle ihmisten keskinäisen riippuvuuden tunnustavaa sosiaalisen yhteisvastuun ja veljeyden periaatetta.

Käytännön politiikassa liberaaleja ja sosialistista vasemmistoa erotti myös käsitys valtion roolista. Liberaalit porvarit uskoivat markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. Siksi he halusivat kehittää "yövartijavaltion", jolla olisi mahdollisimman vähän tehtäviä ja joka jättäisi markkinoille mahdollisimman suuren vapauden. Sosialistinen vasemmisto puolestaan kannatti ajatusta laajasta, markkinoiden toimintaa ohjaavasta valtiosta, jossa julkisen vallan tärkein tehtävä oli taata kansalaisten sosiaalinen tasa-arvoisuus. Työväenliikkeen silloisen - ja edelleen voimassa olevan - näkemyksen mukaan kansalaisten vapaus on mahdollista vain, jos ihmisten aineellinen toimeentulo ja sosiaalinen turvallisuus ovat edes siedettävällä tasolla. Sosialistinen vasemmisto tavoitteli inhimillisiä työehtoja, riittävää palkkaa ja säännöllistä vapaa-aikaa. Työehtojen parantamista koskevien tavoitteiden rinnalla esitettiin voimakkaita vaatimuksia työntekijöiden ja heidän lastensa oikeudesta sivistykseen ja kulttuuriin.

Suomessa sosialistisen vasemmiston tavoitteet asetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903 hyväksytyssä Forssan ohjelmassa. Ohjelma oli eräänlainen punainen unelma, oman aikansa synnyttämä ajatus hyvästä yhteiskunnasta. Forssan ohjelman hyväksymistä seuranneiden vuosikymmenien aikana useimmat sen vaatimuksista toteutuivat. Tavoitteiden toteutumisen tahti toki oli alkuun tuskallisen hidas, ja yhteiskuntakehitys meni monilta osin jopa täysin vastakkaiseen suuntaan. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen sosialistiset ihanteet muovasivat kuitenkin vahvasti niin suomalaisen hyvinvointivaltion kuin muidenkin eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden rakennusohjelmaa. Suomeen luotiin kattava, kaikille kuuluva sosiaaliturva, monipuoliset julkiset palvelut ja monin tavoin säädellyt ja suojatut työehdot. Myös sivistys laajeni yhtenäiskoulujärjestelmän kehittymisen myötä aiempaa selkeämmin kaiken kansan oikeudeksi.

Kansainvälinen

Vasemmiston perustavin arvo - jokaisen ihmisen todellinen vapaus -voi alkavalla uudella vuosituhannellakin toteutua vain laajamittaisen yhteisvastuun eli yhteisön tunnustamien oikeuksien ja niiden takaaman riittävän sosiaalisen ja henkisen turvallisuuden kautta. Siksi kansalaisten ajan myötä saavuttamista oikeuksista on pidettävä kiinni ja niiden piiriä on laajennettava. Laajentamista tarvitaan uusien, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen turvaavien oikeuksien suuntaan. Laajentamista tarvitaan myös oikeuksien piiriin kuuluvien ihmisten joukon kasvattamisen suuntaan. Laajat kansalaisuuteen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja sivistykseen liittyvät oikeudet ovat jokaisen ihmisen tie yksilöllistymiseen, yksilöllisyyteen ja sujuvaan arkielämään niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassakin.

Viimeisen kahdensadan vuoden aikana kansalaisten oikeuksia on rakennettu ja laajennettu pääasiassa kansallisesti. Uusi vuosituhat on käynnistymässä talouden ja yritysten kiihtyvän kansainvälistymisen merkeissä. Siksi ihmisten poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien turvaamisen ja laajentamisen on siirryttävä aiempaa enemmän pelkästään kansalliselta tasolta kansainväliselle ja koko maailman kattavalle tasolle.

DEMOKRAATTISET YHTEISÖT

Todellinen vapaus jokaiselle edellyttää, että koko yhteiskunta ja kaikki sen piiriin kuuluvat yhteisöt ovat demokraattisia. Demokraattisissa yhteisöissä ihmiset voivat olla aktiivisesti osallisia niissä tavoissa ja menettelyissä, joilla yhteisön toimintaa järjestetään ja johdetaan. Demokraattiset yhteisöt ovat moniarvoisia, ja siksi ne kunnioittavat jäsentensä erilaisuutta ja yksilöllisyyttä ja niistä kumpuavia erilaisia mielipiteitä. Aidon, jokaisen ihmisen vapautta kunnioittavan demokratian tunnusmerkki on, että enemmistön vallan ohella tunnustetaan myös vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien oikeudet ja taataan kaikille kansalaisille mielipiteen, kokoontumisen ja järjestäytymisen vapaus.

Demokratiaa eli ihmisten äänen kuulumista tarvitaan kaikissa yhteisöissä. Siksi demokraattisuus tulee asettaa kaikkien yhteiskunnan instituutioiden - kodin, koulun, yritystoiminnan, hallinnon ja työelämän - tavoitteelliseksi ominaisuudeksi. Hajautetussa, kaikki erilaiset yhteisöt kattavassa hallintokulttuurissa demokratia on ennen kaikkea niiden osallisuutta, joita päätöksenteko koskee. Demokratia merkitsee jokaisen yksilön mahdollisuutta vaikuttaa sen yhteisön sääntöihin ja päätöksiin, jossa hän toimii. Demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisen vapaus, osallistumisoikeus ja vaikutusmahdollisuudet toteutuvat täysinä myös työelämässä.

Avoin ja julkinen päätöksenteko

Demokratian toimivuus edellyttää, että asioiden käsittely ja päätöksenteko on mahdollisimman avointa ja julkista. Hajautetussa demokratiassa kaikkia päätöksentekotilanteita varten ei ole mahdollista eikä usein tarpeellistakaan rakentaa pysyviä hallinto- tai valvontaelimiä. Demokratian kannalta olennaista on se, että kaikkea poliittista päätöksentekoa edeltää aito ja vuorovaikutteinen kansalaiskeskustelu, jossa asiaan osalliset tahot ja niitä edustavat yhteisöt, ihmiset ja ihmisten tilapäisetkin yhteenliittymät tulevat avoimesti ja tasapuolisesti kuulluiksi. Poliittisen päätöksenteon ohella myös keskeisen taloudellisen päätöksenteon tulee olla mahdollisimman julkista.

Päätöksenteon avoimuus ja julkisuus voidaan taata vain vapaan, moniarvoisen ja monipuolisen tiedonvälityksen avulla. Avoimessa yhteiskunnassa viestien on kuljettava kaikkiin suuntiin. Siksi joukkoviestinnän rinnalle tarvitaan myös vastavuoroisen kommunikaation mahdollisuuksia. Demokraattisessa yhteiskunnassa viestinnän vapaus ja medioiden monipuolistuminen edustavat periaatteessa myönteistä kehityssuuntaa, sillä medioiden ja yleisön pirstoutuminen antaa ihmisille mahdollisuuden aiempaa laajempaan vapauteen ja valintaan. Kehittynyt tietotekniikka antaa mahdollisuuksia myös aiempaa laajempaan yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen kansalaisten ja erilaisten kansalaisjärjestöjen välillä. Hyvä yhteiskunta huolehtii kuitenkin siitä, että medioiden omistus ei keskity liikaa ja että moniarvoisuutta ja monipuolisuutta samoin kuin medioiden saatavuutta ja julkisia viestintäpalveluita tuetaan tarvittaessa verovaroin.

Perhe on tärkeä

Perhe ja siihen liittyvät tunnesiteet ovat ihmiselle tärkeitä. Perhe on paikka, jossa lapsi saa ensikosketuksensa toisiin ihmisiin ja jossa hän voi oppia toteuttamaan ja arvostamaan itseään ja omia ominaisuuksiaan. Perheen tärkeyden takia yhteiskunnan tulee toimia niin, että molemmilla sukupuolilla on riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia perhe-elämään. Hyvässä yhteiskunnassa aikuisten ei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa elannon ansaitsemiseen tai uralla etenemiseen, vaan aikaa ja voimia jää annettavaksi myös toisille perheenjäsenille. Tämä toteutuu esimerkiksi antamalla pienten lasten vanhemmille mahdollisuus normaalia lyhyemmän työpäivän tekemiseen ja työn jakamiseen sekä riittävään taloudelliseen tukeen.

Nykyaikaisten perhemuotojen kirjo ulottuu avio- ja avopareista ja yksinhuoltajista uusperheisiin, samaa sukupuolta oleviin pareihin ja asuinyhteisöihin asti. Demokraattinen yhteiskunta tukee perhekulttuuria, joka ymmärtää perheen yhteisönä, mutta tunnustaa samalla kaikkien perheenjäsenten - myös erityisesti lasten -yksilölliset oikeudet. Koska perhe on myös taloudellinen yksikkö, yhteiskunnan tulee huolehtia siitä, että kaikilla täysi-ikäisillä perheenjäsenillä on taloudellinen itsemääräämisoikeus ja että miesten ja naisten työnteon kannustimista huolehditaan tasapuolisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta puolisoiden erillisverotukseen, yksilöllisesti määräytyvään sosiaaliturvaan ja helposti saatavilla oleviin hoivapalveluihin. Työnteon kannustimien ohella hyvä yhteiskunta huolehtii myös molempien sukupuolten tasavertaisista edellytyksistä osallistua perhe-elämään ja lasten hoitoon.

Markkinat eivät yksin riitä

Markkinat ja niillä tapahtuva vaihto ovat olennainen ja kaikkien ihmisten elämään vaikuttava osa yhteiskuntaa. Markkinat, niillä vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan lait ja niiden vaikutuksesta muodostuvat hinnat, ovat monesti tehokas ja joustava tapa huolehtia tuotannon ja vaihdon järjestämisestä. Markkinat ottavat kuitenkin huomioon vain sellaisia tarpeita, joiden takana on ostovoimaa ja taloudellista valtaa. Koska pienituloisten ja varattomien ihmisten edut jäävät markkinoilla usein huomiotta, markkinat eivät yksin riitä. Täysin vapaasti toimivilla ja alueellisesti laajoilla markkinoilla syntyy helposti saalistusta, jossa voittaa vahvemman oikeus. Se jättää jalkoihin niin ihmisten välisen tasa-arvon, työntekijöiden oikeudet kuin luonnonympäristön puhtauden ja monimuotoisuudenkin. Ihmisarvoa ja vapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa markkinamekanismi tarvitsee aina demokraattista kontrollia, yhdessä asetettuja pelisääntöjä ja sopimuksia sekä suuren määrän julkisin varoin rahoitettavia toimintoja.

Selkeiden pelisääntöjen asettaminen on erityisen tärkeää työmarkkinoilla, koska niillä vaihdetaan ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvää osaamista. Lisäksi työstä saatava palkka on useimpien ihmisten tärkein tulonlähde. Työmarkkinoilla yksittäinen työntekijä on yleensä aina heikommassa asemassa kuin työnantaja. Siksi työntekijöillä tulee olla luovuttamaton oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja yhteistoimintaan sekä kollektiivisten työehtosopimusten antamaan turvaan. Sopimusten rinnalle tarvitaan myös työntekijöiden henkeä, terveyttä ja taloudellista asemaa suojaavia lakeja.

Hyvässä yhteiskunnassa sopimusten ja lakien antamat etuudet ja suoja ulottuvat kaikkiin työntekijöihin ja kaikenlaisiin työsuhteisiin. Myös kaikkein pienimmät, vain yrittäjän itsensä työllistävät yritykset tarvitsevat lakien ja selkeiden pelisääntöjen antaman suojan suurten yritysten mielivaltaa ja epäoikeudenmukaisia kilpailutilanteita vastaan. Hyvä yhteiskunta myös kannustaa ihmisiä sellaiseen aitoon yrittäjyyteen, joka perustuu monipuolisiin tilauksiin ja toimeksiantoihin ja turvaavaa taloudellisen toimeentulon. Se kuitenkin torjuu mikroyrittäjyyden käytön työehtojen polkumyynnin keinona.

Demokratia myös yritysten sisälle

Yritys on tärkeä taloudellisen toiminnan yksikkö ja ihmisten saamien palkka-, yrittäjä- ja sijoitustulojen lähde. Yrityksen muodostama työyhteisö on myös merkittävä sosiaalisen kanssakäymisen ja työn kautta tapahtuvan itsensä toteuttamisen yhteisö. Yritysten ja työyhteisöjen suuresta taloudellisesta ja sosiaalisesta merkityksestä huolimatta demokraattista hallintomallia ja kaikkien osapuolten oikeutta osallistua päätöksentekoon ei vieläkään pidetä yrityksissä itsestään selvänä, aina ei edes hyväksyttävänä.

Yritysten hallinnon avoimuutta on viime vuosikymmeninä lisätty lakien ja työehtosopimusten avulla. Myös työntekijöiden kuulemis- ja informointivelvollisuus on laajentunut. Samaan suuntaan on vaikuttanut ihmisten tasa-arvoisuutta korostavan johtamiskulttuurin yleistyminen. Tasa-arvoisuutta korostava johtamiskulttuuri perustuu kuitenkin yksipuolisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Siksi se kriisitilanteissa yleensä väistyy autoritaarisempien johtamismallien tieltä. Myös kuulemis- ja informointivelvollisuuden toteuttaminen on usein vain muodollista säädösten ja sopimusten kirjaimen täyttämistä, ei työntekijöiden aitoon osallistumiseen pyrkivää toimintaa.

Ihmisten laajaa osallistumisoikeutta arvostavassa yhteiskunnassa yritysten tulee hyväksyä ja omaksua demokraattinen hallinto- ja johtamiskulttuuri. Tämä toteutuu lainsäädännön ja sopimustoiminnan avulla rakennettavien osallistumisjärjestelmien avulla. Niiden tulee antaa kaikille työntekijäryhmille mahdollisuus aitoon yhteistoimintaan ja päätöksentekovaltaan yhdessä yrityksen johdon ja omistajien kanssa. Yhteistoiminnan ja aidon päätöksenteko-oikeuden kautta työntekijät voivat toteuttaa kansalaisuuttaan sekä omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan mahdollisimman täytenä myös työelämässä. Työntekijöiden oikeuksien laajentaminen tuo samalla yritysten käyttöön paljon sellaista aktiivisuutta, osaamista ja kehittämispotentiaalia, joka autoritaarisessa johtamiskulttuurissa jää työntekijöiden näkemysten ja kokemusten sivuuttamisen takia kokonaan hyödyntämättä.

Pääoman ylivalta pois

Nykyisissä markkinatalouksissa tuotantovälineiden omistus on usein varsin keskittynyttä ja kapitalistista. Keskittyneen omistuksen kautta muodostuva rahan ylivalta vääristää sekä markkinoiden toimintaa että demokraattista yhteiskuntaa. Omistuksen keskittymisen ohella markkinoiden toimintaa vaikeuttavat usein myös suurten yritysten määräävä markkina-asema ja siitä seuraava aidon kilpailun puute. Demokraattisessa yhteiskunnassa tarvitaan toimivat ja kapitalistisista, pääoman ylivaltaa ylläpitävistä piirteistä riisutut markkinat. Markkinoiden toimivuus edellyttää sekä yrityskohtaisten pääomakeskittymien torjumista että tehokasta kilpailun edistämistä. Demokraattisen yhteiskunnan markkinoilla on tilaa myös julkisen vallan ja erilaisten osuuskuntien kokonaan tai osittain omistamille tuotantolaitoksille ja palveluyrityksille. Myös aktiivinen työllisyys-, elinkeino- ja kilpailupolitiikka kuuluvat hyvään yhteiskuntaan. Julkinen valta asettaa selvät pelisäännöt ja rajat omistuksesta kumpuavan taloudellisen vallan käytölle. Normeja laadittaessa etusijalla on aina heikommassa asemassa olevan etu. Yhteisvastuuta ja julkisen vallan panosta tarvitaan myös alueellisten kehityserojen tasoittamisessa ja alue- ja paikallistalouksien toimintakyvyn vahvistamisessa. Hajautetussa demokratiassa alueet itse päättävät pääsääntöisesti alue- ja paikallistalouksille ohjattavien voimavarojen lopullisesta käytöstä.

Monipuoliset mahdollisuudet

Hyvä yhteiskunta tarjoaa ihmisille monipuolisia osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia ja edistää ihmisten kykyä täysivaltaiseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Siksi julkinen valta tasoittaa aktiivisesti markkinoilla syntyvien tulojen ja mahdollisuuksien jakautumista verotuksen, tulonsiirtojen ja julkisten hyvinvointipalvelujen avulla. Sosiaalisia oikeuksia edistävä tulojen tasaaminen ja kattavat julkiset koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut rakentavat pohjan kaikkien ihmisten laaja-alaiselle sivistykselle, ammattitaidolle ja osaamiselle sekä molempien sukupuolten tasavertaiselle osallistumiselle työ- ja perhe-elämään sekä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Ihmisten henkiselle kasvulle luovat perustan laaja-alainen sivistys ja kattavat, julkisesti tuetut kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Ammattitaito, osaaminen ja tasa-arvoiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen muodostavat hyvän perustan myös tuotannolle ja ihmisten arkiselle tulonhankinnalle. Samalla ne luovat pohjan kansalaisena toimimiselle työpaikoilla ja osallistumiselle tuotantoelämässä tapahtuvaan päätöksentekoon.

Demokratia on osallisuutta ja yhteisvastuullisuutta

Demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkki on niiden osallisuus, joita päätöksenteko koskee. Toinen yhtä tärkeä tunnusmerkki on se, että yhteiskunta aktiivisesti seuraa ja selvittää tasa-arvoisuuden, oikeudenmukaisuuden ja ekologisesti kestävän toiminnan toteutumista. Koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluilla on suuri merkitys ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien ja yksilöllisten kehitysedellytysten turvaamisessa. Siksi ihmisillä tulee myös julkisten palvelujen käyttäjinä olla aito mahdollisuus vaikuttaa palvelujen laatuun, tuotantotapaan ja sisältöön suoran käyttäjädemokratian kautta.

Käyttäjädemokratiaa on helpointa toteuttaa julkisesti tuotettujen palvelujen kyseessä ollen. Silloin palvelutuotannon laajuus, mitoitus ja seuranta saatetaan kansalaisten suoraan kontrolliin. Julkisen tuotannon ohella palvelujen käyttäjien valta toteutuu hyvin myös osuustoiminnallisesti järjestetyssä palvelutuotannossa. Hyvinvointipalvelujen osuustoiminnallinen tuotanto edellyttää kuitenkin niiden julkista subventointia ja laatunormeja, jotta palvelun tasapuolinen saatavuus voidaan taata. Joissakin tapauksissa myös palvelutuotannon kilpailuttaminen ja palveluiden yksityinen tuottaminen voivat olla perusteltuja. Kilpailuttamisen ja yksityistämisen yhteydessä on kuitenkin huolehdittava siitä, että kilpailu ei tapahdu palveluja tuottavien työntekijöiden työehtojen eikä palvelujen laadun kustannuksella.

Maailmankansalaisuuteen nojaavat mallit

Kansanvaltaisten osallistumis- ja vaikutuskanavien luominen ja kehittäminen on viimeisen kahdensadan vuoden aikana tapahtunut pääosin kansallisvaltion ja siihen kuuluvien alueellisten ja paikallisten yhteisöjen puitteissa. Kansainvälisellä tasolla ihmisten suorat osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet ovat aina olleet - ja ovat edelleen - heikot.

Niin kauan kuin markkinoiden toiminta oli pääosin kansallista, kansallisvaltio ja sen demokratisointi tarjosivat hyvät mahdollisuudet ihmisten sosiaalisten oikeuksien ja aineellisen hyvinvoinnin lisäämiselle. Nyt markkinoiden voimakas kansainvälistyminen mahdollistaa kuitenkin kansallisvaltioiden hallinnon ja sen markkinoille asettamien yhteiskunnallisten velvoitteiden kiertämisen. Jos demokratiasta ja sen avulla saavutettavista sopimuksista, jotka turvaavat ihmisten poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia, halutaan rakentaa tämän kehityksen vastapaino, on myös kansainvälisille markkinoille, kansallisten osallistumis- ja vaikutuskanavien rinnalle, rakennettava tehokkaita ylikansallisia, maailmankansalaisuuden ajatukseen nojaavia hallintomalleja.

Kestävä kehitys

Tieteellisteknisen edistysuskonsa alkuhuumassa ihmiset erehtyivät yleisesti uskomaan, että luonto oli olemassa vain taloudellista hyödyntämistä varten ja että luonnon rikkaudet olivat rajattomia. Teollistuminen ja sen myötä saavutettu tuottavuuden hurja nousu lisäsivät nopeasti sekä aineellisen tuotannon että siitä aiheutuvien jätteiden ja ympäristölle haitallisten päästöjen määrää. Tuotannon voimakas kasvu on lisäksi kuluttanut luonnonvaroja aina vain enemmän ja enemmän. Kolmen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana luonnon kestokyvyn rajat ovatkin tulleet vastaan luonnonvarojen ehtymisen uhan ja ihmisen elinympäristön pilaantumisen muodossa. Tämä yhdessä alkuperäisluonnon tuhoutumisen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kanssa on saanut useat ihmiset ymmärtämään, että ihminen ei teknisistä kyvyistään huolimatta sittenkään ole luonnon herra. Niin luonnon rikkauksilla kuin sen ekologisella kestokyvylläkin on selvät, osin jo näkyvissä olevat rajat.

Ihminen ei selviä ilman luontoa

Luonto selviää kyllä ilman ihmistä, mutta ihminen ei selviä ilman luontoa. Luonnon uusiutumisesta ja säilymisestä on huolehdittava jo pelkästään ihmiskunnan fyysisten elinmahdollisuuksien turvaamisen tähden. Hyvässä yhteiskunnassa taloudellinen toiminta sovitetaan ympäristön ekologisen kestokyvyn asettamiin rajoihin. Luontoa kunnioitetaan ja arvostetaan myös arvona sinänsä, ei vain välineenä. Ekologisesti kestävään kehitykseen pyrkivä yhteiskunta käyttää voimavaroja alkuperäisluonnon suojelemiseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Tähän yhteiskuntaa velvoittavat myös vielä syntymättömien ihmisten oikeudet. Hyvä yhteiskunta kohtelee myös eläimiä kunnioittavasti. Se pyrkii turvaamaan luonnonvaraisten lajien elinolot, pyrkii eroon turhista eläinkokeista ja kohtelee tuotanto- ja lemmikkieläimiä eettisesti korkeatasoisella tavalla.

Päästöjä ja muita ympäristöriskejä on pienennettävä

Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää uutta asennetta teollisten yhteiskuntien moottorina toimivan taloudellisen kasvun ja aineellisen elintason jatkuvan nousun ajatukseen. Luontoon laskettavat päästöt ja erilaiset ympäristöön kohdistuvat riskit kasvavat osapuilleen suorassa suhteessa aineellisen tuotannon määrän ja sen aikaansaamisessa käytettävien raaka-aineiden ja energian määrän kanssa. Haitallisten päästöjen ja muiden ympäristöriskien pienentäminen edellyttää aineellisen tuotannon supistamista tai ainakin sen materiaali- ja energiaintensiivisyyden vähentämistä.

Aineellisen tuotannon kasvusta luopumisen ajatus herättää usein vastustusta, koska sekä yksilöiden että yksittäisten maiden välillä vallitsee jatkuva tulojen ja elintason nostamisen kilpajuoksu, josta ei haluttaisi luopua. Koska tuottavuuden jatkuva nousu vähentää työpaikkoja, taloudellista kasvua tarvitaan myös työllisyyden ylläpitämiseen.

Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää sitä, että teollisuusmaat rajoittavat aineellisen tuotantonsa materiaali- ja energiaintensiivisyyden kasvua. Kestävän kehityksen yhteiskunnassa tuotanto on pikemminkin tieto- ja palveluintensiivistä kuin materiaali- ja energiaintensiivistä. Henkilökohtainen palvelutuotanto on luonteensa mukaan paikallista eikä kuluta juurikaan luonnonvaroja. Siksi se voi kasvaa. Uuden informaatioteknologian avulla erilaisia palveluja voidaan tuottaa aiempaa enemmän myös globaaleille markkinoille, jolloin perinteisen teollisuuden merkitys ainoana merkittävänä valuuttatulojen lähteenä supistuu. Informaatioteknologian nopean kehityksen takia taloudellisen toiminnan painopiste on jo nyt aiempaa selvemmin siirtymässä aineettoman tuotannon suuntaan.

Elintason kilpajuoksu - ei kiitos!

Ekologisesti kestävän talouden toiminta perustuu pääosin uusiutuvien energialähteiden ja muiden uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen. Uusiutumattomien luonnonvarojen käytössä nojaudutaan pääosin kierrätykseen. Uuden, luonnonvaroja säästävän sekä tavaroiden ja ihmisten edestakaista kuljetustarvetta vähentävän teknologian käyttöönotto mahdollistaa sen, että aineellista tuotantoa voidaan edelleen harjoittaa, vaikka neitseellisten raaka-aineiden ja etenkin energian käyttö vähenisikin. Tuotantoon liittyviä päästöjä vähennetään erilaisten suljettujen kiertojen, raaka-aineiden kierrätyksen ja kuljetusten minimoimisen avulla.

Kestävä kehitys edellyttää tuotantotavan muuttamisen ohella myös sitä, että taloudellisen toiminnan päämääriä tarkistetaan. Elintason kilpajuoksua ei voi jatkaa loputtomiin. Siksi kestävä kehitys tarkoittaa myös sitä, että rikkaat maat luopuvat nykyisin vallalla olevasta elintason jatkuvan nousun tavoitteesta ja pyrkivät sen sijaan vain kohtuullisen hyvän elintason ylläpitämiseen ja sen luoman hyvinvoinnin nykyistä tasaisempaan jakamiseen. Tällöin luonnonvaroja ja niiden avulla tuotettavaa vaurautta riittää maailman mitassa myös kehitysmaille samalla, kun luontoa ja sen rikkauksia säästyy tulevillekin sukupolville.

Maailmanlaajuiset ympäristönormit

Useimmat ympäristöön kohdistuvat uhat - kuten esimerkiksi ilman ja vesien pilaantuminen ja ilmaston pysyvän lämpenemisen uhka - ovat maailmanlaajuisia, kaikkien maiden yhteisiä ongelmia. Laajalle leviäviä ympäristöongelmia voidaan hallita vain koko maailman kattavin kansainvälisin sopimuksin. Kestävä kehitys edellyttää maailmanlaajuisia ympäristönormeja ja sellaisia globaaleja vero- ja maksujärjestelyjä, jotka velvoittavat kaikki uusiutumattomia luonnonvaroja hyödyntävät tai haitallisia päästöjä tuottavat yritykset muuttamaan käyttäytymistään. Yrityksiä ja niiden työntekijöitä on kannustettava ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen kaikessa toiminnassa.

Ekologisen elämänhallinnan vaatimus ulottuu myös ihmisten arkeen -koteihin, työpaikoille, vapaa-ajan ympäristöön ja liikenteeseen. Ekologisesti kestäviä valintoja ja elämäntaparatkaisuja syntyy kuitenkin laajassa mitassa vain, jos niille voidaan poliittisin keinoin luoda suotuisat edellytykset. Siksi esimerkiksi kulutustavaramarkkinoiden toimintaa on ohjattava sellaiseen suuntaan, että ympäristöystävälliset valinnat ovat hinnaltaan edullisia. Ympäristön etu on jokaisen etu. Siksi ympäristöystävällisten valintojen suorittaminen ei saa olla kiinni ostajien tulotasosta.

Sosiaalinen kestävyys

Ekologisen ulottuvuuden ohella kestävän kehityksen vaatimus on tulkittava sosiaalisesti. Luonnon ohella ihminen on riippuvainen sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sen kautta muotoutuvasta yhteisöllisyydestä. Vasta aito yhteisöllisyys ja vastavuoroiset suhteet toisiin ihmisiin tekevät ihmisestä aidosti ja täydesti ihmisen ja mahdollistavat kulttuurin ja monipuolisen sivistyksen kehittymisen. Siksi ihmiskunnan elinmahdollisuuksien ja kulttuurisen monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää yhteisöjen ja yhteiskuntien kehityksen sosiaalisesta kestävyydestä huolehtimista. Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus aktiiviseen toimintaan, osallistumiseen, kohtuulliseen toimeentuloon ja itsensä kehittämiseen. Sosiaalisesti kestävät yhteiskunnat kykenevät ratkaisemaan yhteisön sisällä tai yhteisöjen välillä syntyviä ristiriitoja. Ne kykenevät lieventämään syntyviä vastakkainasetteluja ennen kuin ne puhkeavat avoimeksi konfliktiksi tai sodaksi. Sosiaalisesti kestävän kehityksen tunnusmerkkejä ovat yhteisön aktiivinen halu ja kyky etsiä ratkaisuja eteen tuleviin uusiin ongelmiin ja yhteisön sisältä nouseviin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin.

Ehtona rauha

Sosiaalisesti kestävä kehitys edellyttää rauhaa ja väkivallattomuutta. Se edellyttää luopumista jatkuvasta asevarustelusta ja keinotekoisten uhkakuvien ylläpitämisestä sekä sotilasliittojen purkamista. Armeijan on syytä pitäytyä sille nimenomaisesti kuuluvissa tehtävissä. Militarismi ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan, ei varsinkaan sen kouluihin eikä päiväkoteihin.

Sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa ei rakenneta tiukan yhteiskunnallisen kontrollin avulla. Sosiaalisen kestävyyden rakennuspuut muodostuvat kontaktien, kosketuspintojen ja keskusteluyhteyksien luomisesta ja konfliktien sovittelemisen taidosta. Sosiaalista kestävyyttä rakennetaan myös viholliskuvien purkamisella ja luomalla aitoja kanssakäymisen mahdollisuuksia toisiinsa vihamielisesti suhtautuvien ryhmien ja keskinäisiä ristiriitoja omaavien osapuolten välille. Tavoitteena on maailma ilman aseita ja väkivaltaa.

Sosiaalisesti syrjäyttävän kehityksen uhka

Nyt, uuden vuosituhannen kynnyksellä, massiivinen työttömyys koettelee eniten jälkiteollisten yhteiskuntien sosiaalista kestävyyttä. Miljoonia ihmisiä ja kokonaisia väestöryhmiä uhkaa pysyvä syrjäyttäminen työmarkkinoilta. Kuten ekologisesti kestämättömän, myös sosiaalisesti syrjäyttävän kehityksen uhka juontaa juurensa aikakauttamme hallitseviin teknologisiin ja tuotannollisiin muutoksiin. Työvoiman kysynnän supistuminen on kuitenkin historiallisesti uusi ongelma, sillä aivan viime vuosikymmeniin asti tuotantoelämä on hyötynyt työvoiman laajasta käytöstä. Yhteiskuntien kehitys oli pitkään varsin työvoimaintensiivistä, ja ihmisten ja yhteisöjen ongelma oli pikemminkin työn liiallisuus ja raskaus kuin työn puute. Vaikka tuottavuuden noustessa entinen tuotantomäärä voitiin tuottaa aina aiempaa pienemmällä työvoimalla, teollisten yhteiskuntien työvoiman tarve kasvoi, koska tuotanto ja markkinat laajenivat ja yleinen elintaso nousi voimakkaasti. Myös jälkiteollinen kehitys lisäsi aluksi työvoiman tarvetta laajenevilla palvelualoilla.

Informaatioteknologian huima kehitys ja automaation nopea lisääntyminen ovat yhdessä työn tuottavuuden jatkuvan nousun kanssa johtaneet siihen, että nyt työvoiman kysyntä supistuu koko ajan. Työvoiman supistaminen ja tuotannon jatkuva rationalisoiminen lisäävät kovassa kansainvälisessä kilpailussa toimivien yritysten voittoja. Siksi markkinamekanismin vapaa toiminta pyrkii koko ajan pikemminkin lisäämään työttömyyttä kuin sitä vähentämään. Vaikka taloudellinen kasvu lisää tuloja ja tuotteiden kysyntää, seuraa tuottavuuden kasvusta se, että kohtuullisen suurikin talouskasvu ainoastaan estää työllisyyden heikkenemistä, mutta ei juurikaan paranna sitä. Ongelmaa kärjistää myös se, että kansainvälistyvillä markkinoilla yritykset pyrkivät kiertämään sosiaalisten oikeuksien ylläpitämisestä aiheutuvia työvoimakustannuksia siirtämällä tuotantoa sinne, missä normeja ja velvoitteita on vähemmän. Lisäksi ekologisesti kestävän kehityksen vaatimus on asettanut kyseenalaiseksi materiaalisen tuotannon jatkuvan laajenemisen.

Pelkkä tulojen uudelleenjako ei riitä

Ihmisiä työmarkkinoilta pysyvästi syrjäyttävän mekanismin perustalle rakennetut yhteiskunnat eivät ole sosiaalisesti kestäviä, koska ne riistävät osalta ihmisiä tärkeän ihmistä ja inhimillistä sivistystä määrittävän alueen. Työn puutteesta aiheutuvia toimeentulo-ongelmia voidaan kyllä ratkaista tuloja uudelleen jakavan sosiaaliturvan avulla, mutta sosiaaliturva ei voi koskaan tarjota niitä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, tarpeellisuuden ja itsensä toteuttamisen kokemuksia, joita työ ja muu yhteisöllinen toiminta parhaimmillaan antaa. Lisäksi sosiaaliturvaakin jaetaan nykyisissä hyvinvointiyhteiskunnissa usein varsin syrjäyttävällä tavalla. Sosiaaliturvan varassa elävät ihmiset eivät esimerkiksi voi vapaasti valita ajankäyttöään ja toteuttaa itseään omaehtoisen opiskelun tai pienimuotoisen yritteliäisyyden kautta ilman työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan menettämisen pelkoa. Siksi etenkin pitkäkestoinen työttömyys johtaa helposti passiivisuuteen ja siihen, että valtaosa ihmisen kyvyistä ja osaamisesta jää vaille käyttöä.

Osaamisen ja omien kykyjen laajamittainen käyttämättä jääminen johtaa vieraantumiseen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkenemiseen. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkeneminen voi puolestaan yhdessä pitkäaikaisen sosiaaliturvan varassa elämisen aiheuttaman köyhyyden kanssa synnyttää rikollisia ja väkivaltaisiakin alakulttuureita. Siksi yhteiskunnan pysyvä ja syvä jakautuminen niihin, joilla on työtä ja mahdollisuuksia aktiiviseen elämään, ja niihin, joilla sitä ei ole, tuottaa konfliktialttiin yhteiskunnan, jossa vain harvojen, jos kenenkään, on hyvä ja turvallinen olla.

Sosiaalisesti kestävään kehitykseen pyrkivässä yhteiskunnassa työllisyyttä ei jätetä pelkän markkinamekanismin ja sen tuottaman voiton maksimoinnin logiikan varaan. Vuosituhannen vaihtumiseen valmistautuvassa maailmassa työllisyyden hoito on yhdessä ympäristökysymysten kanssa tärkein yhteiskunnallista suunnittelua ja markkinoilla vallitsevien pelisääntöjen muuttamista vaativa poliittinen kysymys. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa riittävän aineellisen elintason ylläpitämiseen tarvittava välttämätön työ jaetaankin nykyistä oikeudenmukaisemmin ihmisten kesken.

Myös työ on jaettava

Vapaa markkinamekanismi jakaa työtä ja tuloja epätasaisesti. Siksi poliittisen mekanismin on jaettava, ei vain tuloja kuten nyt tehdään, vaan myös itse työtä uudelleen. Työn oikeudenmukaisen jakamisen tavoitteena tulee olla täystyöllisyys ja suhteellisen tasainen tulonjako. Täystyöllisyyttä - eli jokaisen ihmisen oikeutta työhön ja aktiiviseen elämään - tarvitaan siksi, että työ, ihmisen kyky muokata ympäristöään, on yksi ihmisen henkisen kehityksen ja omaksi itsekseen tulemisen kulmakiviä. Jotta täystyöllisyys olisi mielekästä yksilöille, se tulee yhdistää työelämän laadun kehittämiseen, työn käsitteen laajentamiseen ja elinikäisen työajan lyhentämiseen.

Hyvässä yhteiskunnassa kaikki työ on sellaista, että sitä tehdessään ihminen voi käyttää monipuolisesti taitojaan ja oppia uutta. Hyvä yhteiskunta mahdollistaa yksilöille myös elinikäisen oppimisen. Nuoruusiän koulunkäyntiä ja opiskelua seuraa aikuisiässä tapahtuva mielekkään työn ja omaehtoisen opiskelun vuorottelu. Jotta jaettu työ antaisi kaikille ihmisille myös riittävän toimeentulon, työn jakamiseen on ohjattava riittävästi yhteisiä varoja. Tuki on tarpeen etenkin työaikaansa lyhentäville ja työtään jakaville pienipalkkaisille ihmisille.

Teknologian kehitys lisää tuotannosta saatavia tuloja, työn tuottavuutta ja yritysten voittoja, mutta heikentää työllisyyttä. Teknologian kehitys ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä se siirtää yhä enemmän ikäviä, yksitoikkoisia ja raskaita työvaiheita ihmisten harteilta koneiden tehtäväksi. Jos teknologian kehityksen myötä jäljelle jäävä määrältään vähäisempi välttämätön työ voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, ihmiskunta voi viimein päästä tilaan, josta se jo kauan sitten haaveili, nimittäin pakollisen työn loppumisen ja työn rasittavuuden huomattavan vähenemisen tilaan. Siinä tilassa ihminen ei enää ole mekaaninen koneen osa vaan yhä enemmän ja enemmän koneiden herra. Jos sekä työtä että tuotannosta syntyvää tuloa voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, työtä ja toimeentuloa riittää kaikille. Koska työn jakaminen auttaa jakamaan uudelleen myös perhevelvoitteita, työn jakaminen edistää myös miesten ja naisten välistä tasa-arvoa.

Hajautettu päätöksenteko

Yhteiskunnan kehityksen sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttää työn ja tulojen oikeudenmukaisen jakamisen ohella myös sitä, että päätökset tehdään mahdollisimman hajautetusti. Lähellä tapahtuva päätöksenteko motivoi ihmisiä osallistumaan ja ottamaan kantaa itselleen tärkeisiin asioihin. Hallinnon ja talouden hajauttaminen tekee päätöksenteon kohteena olevista asioista myös helpompia ymmärtää.

Hajautetun päätöksenteko-oikeuden tulee olla todellista. Siksi päätösten toteuttamisessa tarvittavat voimavarat tulee ohjata sinne, missä päätökset tehdään. Paikalliset ihmiset ovat itse parhaita asiantuntijoita omissa asioissaan. He kantavat kaikissa tapauksissa myös vastuun eli kokevat ne konkreettiset taloudelliset ja ympäristöön liittyvät seuraukset, joita päätöksillä on.

Paikallisen päätöksenteon rinnalle tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen yhteiskunnassa myös normeja ja säännöksiä, jotka ovat sitovia valtakunnan ja jopa koko maailman tasolla. Niitä tarvitaan mm. työehtojen, sosiaalipolitiikan, liikenteen, yhdyskuntarakentamisen, ympäristöpolitiikan tai teollisuus- ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä samoin kuin esimerkiksi julkisten palvelujen tasoon ja saatavuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Globaali säätely

Globaalisti säädeltäviä asioita ovat esimerkiksi kaikki päätökset, jotka koskevat laajalle leviäviä saasteita, ongelmajätteiden sijoittamista tai uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Globaalissa taloudessa myös sosiaalipolitiikasta tulee tehdä maailmanlaajuista. Vain kansainvälisesti yhdenmukaisilla säännöillä voidaan taata se, että niin työn teettäminen kuin muukin ihmisten arkielämän puitteiden järjestäminen tapahtuu kaikkialla ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Kansainvälistä säätelyä ja ylikansallista väliintuloa tarvitaan myös rahoitusmarkkinoilla ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Vapaasti liikkuvia rahapääomia ja niiden omistajien ylikorostunutta voitontavoittelua voidaan hillitä vain kansainvälisin, kaikki maat kattavin keinoin. Myös pääomaliikkeiden verottaminen onnistuu vain globaalin järjestelmän kautta. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan myös ympäristöverotuksessa ja etenkin siinä, että ympäristöverojen tuottoja voitaisiin käyttää sekä yksittäisten maiden sisäisten että eri maiden välisten tuloerojen pienentämiseen.

Tuloerojen pienentäminen on tärkeää, koska maailman suurimmat ympäristöongelmat liittyvät tulonjaon suunnattomaan epätasaisuuteen. Rikkaiden maiden korkea ja jatkuvasti kasvava kulutustaso aiheuttaa saasteongelmia ja luonnonvarojen ehtymistä. Samalla köyhimpien maiden nopea väestönkasvu yhdessä äärimmäisen köyhyyden kanssa saa aikaan eroosiota ja aavikoitumista. Kestävä kehitys edellyttää, että kaikkialla sanoudutaan irti ahneudesta ja kerskakulutuksesta ja että tavoitteeksi otetaan kohtuullinen, hyvän elämän perusedellytykset ja siihen liittyvän pienen mukavuuden kaikille takaava elintaso.

Valtiot voivat velkaantua

Yhteiskunnan sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttää myös sitä, että valtiot voivat taloudellisesti vaikeina aikoina velkaantua. Velat menevät perinnöksi tuleville sukupolville. Se on hyväksyttävää, mikäli perinnöksi jätetään myös se koulutustaso ja sosiaalinen turvallisuus, joita velan avulla on ylläpidetty, tai ne ympäristönsuojeluinvestoinnit, joita velalla on suoritettu. Jos tulevat sukupolvet perivät velan ohella myös reaalista velanmaksukykyä - eli ammattitaitoa, osaamista ja yritteliäisyyttä -, heillä on myös mahdollisuus maksaa velka aikanaan pois. Sen sijaan ympäristöongelmien, luonnonvarojen loppumisen ja yhteiskunnallisten konfliktien kärjistymisen perintö voi olla tuleville polville kohtuuttoman raskas, koska luonnonvarojen tuhlaus ja elinkelpoisen ympäristön ja yhteiskunnan pilaaminen estävät myös suuren osan tulevaisuudessa tapahtuvasta tulonhankinnasta.

Vasemmiston arvot ovat muovanneet Eurooppaa

Vasemmiston toimintaa ovat jo kaksi vuosisataa ohjanneet vapauden, veljeyden ja tasavertaisuuden arvot. Nämä arvot ja niihin perustuneet poliittiset ohjelmat ovat erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa saaneet erilaisia muotoja ja painotuksia. Myös vasemmiston arvoilleen saama kannatus on ollut väliin suppeampaa, väliin laajempaa. Vasemmiston arvot ja unelmat ovat kuitenkin ajan saatossa muovanneet yhteiskunnallista kehitystä ja muuttaneet erityisesti Euroopan ja eurooppalaisten ihmisten kohtaloita.

Saavutuksia on paljon...

Historian ensimmäisen vasemmiston eli porvarillisen liberalismin esiin nostama kansansuvereenisuuden ajatus ja sen synnyttämä kansallisvaltio ovat kiistatta edistäneet kansalaisoikeuksien ja ihmisten äänivallan lisääntymistä uuden ajan Euroopassa. Kansalaisten poliittisiin oikeuksiin nojaava ajattelu on saanut jalansijaa myös Euroopan ulkopuolella. Lähes kaikkien teollisuusmaiden yhteiskuntajärjestelmät perustuvat nykyisin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Ylin lainsäädäntövalta on kansan valitsemilla edustuslaitoksilla eli parlamenteilla, ja toimeenpanovallasta vastaavat hallitukset ovat tilivelvollisia suoraan parlamentille. Kansallisvaltioiden puitteissa on kehittynyt erilaisia itsehallintoon perustuvia alueellisia ja paikallisia hallintojärjestelmiä. Myös paikallishallinnon järjestämisen lähtökohtana on pääsääntöisesti ollut demokratia ja kansan vaaleilla valitsemien hallintoelimien keskeinen asema.

Myös toisen, sosialistisen vasemmiston monet unelmat veljeydestä ja sosiaalisesta yhteisvastuusta ovat toteutuneet eurooppalaisessa ja etenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Työntekijöiden elintasossa, työoloissa ja sosiaalisessa turvallisuudessa samoin kuin naisten yhteiskunnallisessa asemassa on tapahtunut suurta edistystä viimeisen sadan vuoden aikana. Työelämän oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden lisäämisessä ammattiyhdistysliikkeellä on ollut merkittävä rooli.

Vasemmiston toiminnan ansiosta ne arvot, joille nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu, ovat tulleet laajalti hyväksytyiksi koko poliittisessa kentässä. Siksi ilmaisen tai edullisiin käyttömaksuihin perustuvan terveyden- ja sairaanhoidon, kattavien yleisten eläkejärjestelmien ja työttömyysturvajärjestelmien kannattajia löytyy nykyisin muualtakin kuin vasemmalta, vaikka järjestelmiä rakennettaessa tilanne oli toinen. Myös kansalaisten laajojen sivistyksellisten oikeuksien lisääntyminen - esimerkiksi Suomen laaja ja ilmainen koulutusjärjestelmä, maksuttomat kirjastot, runsaat julkiset kulttuuri- ja liikuntalaitokset sekä ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen -voidaan pitkälti lukea vasemmiston saavutuksiksi.

Demokratiakehityksen ja hyvinvointivaltiomallien rakentamisen myötä myös valtion rooli on muuttunut. Valtioista on monissa maissa tullut yhä enemmän kansalaisyhteiskuntiin perustuvia palveluvaltioita, jotka ovat olemassa kansalaisia ja näiden hyvinvoinnin edistämistä varten. Samalla valtio on paljolti menettänyt aikaisempaa luonnettaan hallitsevien yhteiskuntaluokkien vallan ja kansaan kohdistuvan sorron välineenä. Valtio on monissa maissa tasannut voimakkaasti myös alueellisia kehityseroja. Pohjoismaissa valtiolla ja paikallishallinnosta vastaavilla kunnilla ja niiden palvelutehtävien laajenemisella on ollut merkittävä rooli myös naisten yhteiskunnallisen aseman paranemisessa.

...mutta myös haasteita, joihin vastata

Sekä kansalaisten poliittisten oikeuksien lisäämistä ja laajentamista aikanaan ajaneen ensimmäisen vasemmiston että palkkatyön ja pääoman välisen ristiriidan lieventämiseen keskittyneen toisen vasemmiston saavutukset ovat historian silmissä kiistattomat. Tehtävää kuitenkin riittää, ja yhteiskunnan muutos synnyttää jatkuvasti uusia haasteita, joihin täytyy vastata.

Esimerkiksi työhön liittyvän vapauden ja työntekijöiden työpaikoilla omaaman vaikutusvallan ja oikeuksien kasvu on ollut paljon vaatimattomampaa kuin muualla yhteiskunnassa toteutunut kansalaisten vapauden ja vaikutusvallan kasvu. Myös miesten ja naisten yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja etenkin sukupuolten eriarvoiseen työmarkkina-asemaan ja perhevelvoitteiden vinoutuneeseen jakoon liittyvät ongelmat ovat paljolti ratkaisematta. Purkamista odottavat myös erilaiset hierarkiat, jotka liittyvät omistukseen, pääomien keskittymiseen, koulutukseen tai erilaisten työtehtävien arvostukseen. Suureksi haasteeksi ovat viime vuosikymmeninä nousseet ympäristön kestokyky ja tuottavuuden kasvun siivittämä massatyöttömyys, jotka uhkaavat sekä luonnon tasapainoa että yhteiskuntien sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Näiden kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan uutta, kolmatta vasemmistoa.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna miljoonien ihmisten työolot ovat edelleen epäinhimillisen huonot. Myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan ja itsemääräämisoikeuden puute on monille ihmisille edelleen todellinen ongelma. Erityisesti naiset kärsivät syrjivistä rakenteista, jota kuvaa esimerkiksi se, että maailman köyhistä kolme neljäsosaa ja lukutaidottomista kaksi kolmasosaa on naisia. Ongelmat ovat suurimpia kehitysmaissa. Mutta myös vauraissa teollisuusmaissa on viime vuosina otettu askeleita taaksepäin. Massatyöttömyyden, köyhyyden ja yleisen turvattomuuden lisääntyminen ja markkinoiden vallan lähes kontrolloimaton kasvu ovat tästä esimerkkejä, samoin se, että työhön mennessään ja siellä ollessaan ihminen joutuu luopumaan suuresta osasta niitä oikeuksia, joita hänellä on työpaikan ulkopuolella kansalaisena toimiessaan. Siksi vasemmisto ei voi vieläkään levätä laakereillaan ja katsoa vain menneisyyteen. Vasemmiston on yhä uudelleen luotava nahkansa ja taisteltava omilla arvoillaan yhteiskunnallisia ongelmia ja hyvinvoinnin uusia uhkia vastaan.

Hyvinvoinnin uhkakuvat

Markkinoiden mahdollisimman vapaata toimintaa haluava uusliberalismin aate on viime vuosikymmeninä noussut uhkaamaan sitä ihmisten vapauden ja sosiaalisen turvallisuuden kannalta myönteistä kehitystä, joka on saavutettu kansallisvaltioiden puitteissa. Uusliberalistien mukaan hyvinvointivaltioiden rakentaminen on tullut tiensä päähän.

Uusliberalismi on saanut ilmaa siipiensä alle niistä rahoitusongelmista, joita maailmantalouden ajoittain epävakaa kehitys on aiheuttanut eurooppalaisille hyvinvointivaltioille, sekä Eurooppaan pesiytyneestä suurtyöttömyydestä. Uusliberalismin lentoa on vauhdittanut myös se, että teknisen kehityksen mahdollistama markkinoiden laajeneminen ja kansainvälistyminen ovat tarjonneet oivan väylän markkinoiden kansallisen säätelyn kiertämiselle ja markkinoiden täydellisen vapauden aatteen edistämiselle. Uusliberalismi uhkaa sekä jo saavutettuja ihmisten vapauden, veljeyden ja sosiaalisen turvallisuuden arvoja että vasemmiston uutta pyrkimystä kohti kestävää kehitystä.

Uusliberalismin keskeisin argumentti hyvinvointivaltion purkamisen puolesta on, että kansainvälistyvillä markkinoilla toimivien yritysten kilpailukyky ei kestä niin korkeaa veroastetta, jota hyvinvointivaltion ja sen tulontasausmekanismien ylläpitäminen edellyttää. Ja koska korkea veroaste taas vie kilpailukyvyn ja yritysten markkinat, se myös pitää yllä korkeaa työttömyyttä. Hyvinvointivaltioiden työttömyys pysyy tämän logiikan mukaan muita korkeampana myös siksi, että hyvän sosiaaliturvan omaavilla työttömillä ei ole kannustinta vastaanottaa etenkään matalapalkkaista ja vähemmän arvostettua työtä. Siksi globalisoituvassa maailmantaloudessa on uusliberalismin mukaan vain yksi vaihtoehto: hyvinvointivaltion ja sen markkinoiden vapaata toimintaa estävien turva- ja säätelyjärjestelmien purkaminen.

Yritysten näkökulma on liian kapea

Ahtaasti kansallisesta näkökulmasta tarkasteltuna uusliberalismin kansainvälisen kilpailukyvyn merkitykseen nojaava logiikka ei tietenkään ole kokonaan virheellinen. Avoimessa kansainvälisessä kilpailussa toimivan maan muita korkeampi veroaste todella syö yritysten kilpailukykyä ja sen myötä myös työpaikkoja. Uusliberalismin logiikka joutuu kuitenkin toiseen valoon, kun kehitystä tarkastellaan kansainvälisestä näkökulmasta ja kun sitä tarkastellaan myös valtion ja kansalaisyhteiskunnan eikä vain yrityksen kannalta.

Vasemmiston mielestä hyvinvointivaltiolle, markkinoiden säätelylle ja veroille on tilaa edelleen. Markkinat eivät sitä paitsi ole koskaan olleetkaan täysin vailla säätelyä, vaan niille on aina ja kaikkina aikoina asetettu poliittisesti jotkin rakenteet ja rajat. Uusliberalistit väittävät mielellään, että talouden lait toimivat luonnonlakien tavoin ja että esimerkiksi uudet, aiempaa tehokkaammat ja enemmän voittoa tuottavat tuotanto- ja kaupankäyntitavat syrjäyttävät aina luonnonvoimien tavoin vanhat, vähemmän tehokkaat tavat. Näinkään ei ole. Esimerkiksi orjuus on loppunut - sikäli kuin se nyt on täysin loppunut - siksi, että se on kielletty, ei siksi, että se olisi yht'äkkiä muuttunut taloudellisesti vähemmän kannattavaksi kuin työvoiman palkkaaminen työmarkkinoilta. Jos orjuus on ainakin pääosin saatu loppumaan kieltämällä se, myös monia muita ihmisen kunniaa ja arvokkuutta loukkaavia samoin kuin luontoa pilaavia toimia on mahdollista kieltää tai rajoittaa.

Markkinoiden rajat ovat ihmisten asettamia rajoja...

Markkinoiden rajat ovat aina ihmisten asettamia rajoja, joita voidaan muuttaa poliittisilla päätöksillä. Se, arvostetaanko yhteiskunnassa enemmän ihmisen vai yritysten vapautta, on valintakysymys. Aito yhteiskunnallinen arvokeskustelu koskeekin sitä, millaisista arvoista käsin markkinarakenteita ja niiden puitteissa toimivaa voitontavoittelun logiikkaa rajoitetaan ja kenen asettamilla pelisäännöillä ja sopimuksilla markkinoilla sen jälkeen toimitaan. Jos kohtuuttomia työehtoja, lapsityövoiman käyttöä, ympäristöä pilaavia päästöjä tai energian silmitöntä tuhlausta ei hyväksytä, ne voidaan kieltää. Kansainvälisillä markkinoilla kiellot ovat kuitenkin tehokkaita vain, jos ne asetetaan yhtä vahvoiksi kaikkialla ja jos niiden noudattamista myös valvotaan.

Kun pelisäännöt ja markkinoiden rajat ovat kaikkialla samat, yhden maan yritysten kilpailukyky ei suhteellisesti heikkene sen kummemmin ympäristönormien kuin sosiaalisten velvoitteidenkaan takia. Vasemmiston mielestä ihmisten ja luonnon vapautta edistävällä hyvinvointivaltiolla on edelleen kestävä tie kuljettavanaan. Tien kulkeminen edellyttää kuitenkin sitä, että pohjoismaisia ja eurooppalaisia hyvinvoinnin rakentamisen malleja tarjotaan ylikansallisilla foorumeilla rakennettavaksi myös muille. Talouden globalisaatio vaikeuttaa hyvinvointivaltion kehittämistä kansallisena projektina, mutta se ei estä siihen sisältyvien arvojen ja oikeuksien laajentamista ylikansallisena hankkeena.

... joita muutetaan poliittisilla päätöksillä

Globalisaatiota ja sen luomia yhden ainoan vaihtoehdon uhkakuvia käytetään yleisesti verukkeina uusliberalismin arvojen mukaisille uudistuksille. Globalisaatioon välttämättömyytenä vetoavilta poliittisilta toimijoilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta - tai ainakin julkituomatta -, että vallan luovuttaminen maailmanlaajuisille markkinoille ja niitä hallitseville suurpääomille on pääsääntöisesti tapahtunut suvereenien valtioiden omilla poliittisilla päätöksillä. Monien pienten maiden, kuten esimerkiksi Suomen, pääomaliikkeiden vapauttaminen tapahtui toki osin aivan aidosti "markkinavoimien pakottamana", mutta tämä pakko syntyi siksi, että monet suuret maat olivat ensin aivan aidosti itse ja omasta tahdostaan - omassa maassa toimivien suurten yritysten liiketoiminnalle koituvien etujen tähden - valinneet pääomaliikkeiden vapauttamisen tien.

Markkinoiden kansainvälistyminen ei sinänsä ole paha asia. Ihmiskunta saa kokonaisuudessaan suurimman hyödyn sekä teknologian että uusien instituutioiden kehityksestä silloin, kun markkinat ovat kansainvälisiä ja kaupankäynti sekä erilaisen tiedon välittyminen on vapaata. Mutta jos vain markkinat ja niillä toimivat yritykset kansainvälistyvät ja kaikki muu säilyy kansallisena, ajaudutaan ongelmiin. Talouden kansainvälistyminen siirtää paitsi tuotantoa ja tavaroita myös ekologisia ongelmia maasta toiseen. Rikkaiden maiden korkea kulutustaso aiheuttaa ympäristöongelmia köyhissä maissa, ja yhdestä paikasta peräisin olevat päästöt johtavat ympäristön pilaantumiseen jossakin toisessa paikassa. Ekologisten ongelmien siirtymistä tapahtuu sekä spontaanisti että tietoisen toiminnan - kuten esimerkiksi ongelmajätteiden viennin -seurauksena. Globalisoituminen uhkaa myös kaventaa ihmisten kansallisella tasolla saavuttamia sosiaalisia ja poliittisia oikeuksia.

Kansainvälisen yhteisrintaman rakentaminen on vaikeaa...

Myös kansainväliset markkinavoimat jakavat voimavaroja ostovoiman mukaisesti. Siksi kansainvälisilläkin markkinoilla kaikilta niiltä, joilla ei ole ostovoimaa tai on sitä vain vähän - kuten esimerkiksi köyhiltä tai vielä syntymättömiltä ihmisiltä muista luontokappaleista puhumattakaan - puuttuu mahdollisuus vaikuttaa markkinoiden toimintaan ja niillä tapahtuvaan voimavarojen jakoon. Maailman mittakaavassa toimivilla markkinoilla persoonattomuus on lisäksi, jos mahdollista, vielä suurempaa kuin kansallisilla tai alueellisilla markkinoilla.

Oman kylän tai kaupungin köyhiä ihmiset ovat sentään joskus nähneet, mutta kaukaisten maiden köyhät ihmiset kohdataan vain tv-kuvissa, jos niissäkään. Maailman mitassa toimivien markkinoiden persoonattomuuden ja niiden tarjoamien kosketuspintojen vähäisyyden takia köyhien ihmisten yhteisrintaman rakentaminen on vaikeampaa kansainvälisesti kuin se oli - tai on - kansallisesti. Rintaman rakentamista vaikeuttaa myös se, että globaalilla tasolla ei ole olemassa sitä toimivaltaa omaavaa poliittista tahoa, jonka puoleen muutosvaatimusten kanssa voisi kääntyä.

... mutta ei mahdotonta

Valtioiden kansainvälisen yhteistyön ja ylikansallisten instituutioiden tämänhetkinen hampaattomuus globaalien markkinoiden ja niiden esiin nostamien ongelmien edessä on tosiasia, mutta se ei ole välttämättömyys. Jos halutaan, markkinoita sääteleviä pelisääntöjä voidaan - ja jos sosiaalinen ja ympäristöllinen polkumyynti halutaan estää, niitä myös täytyy - asettaa kansainvälisellä tasolla. Pelisääntöjen rakentamisessa tarvitaan ylikansallisten instituutioiden toimivallan vahvistamista ja kansalaisten ylikansallisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä.

Myös rasismi torjuttava

Kansainvälistyvien markkinoiden vastapainoksi tarvittavan demokratiakehityksen uhkaksi voi uusliberalismin ohella nousta myös moderni totalitarismi. Euroopan historia on kuluneen vuosisadan aikana jo kokenut sen niin fasistisen kuin kommunistisenkin totalitarismin muodossa. Niin erilaisia kuin kommunismi ja fasismi ideologioina olivatkin, niillä oli se yhteinen piirre, että ne perustuivat kansansuvereenisuuden ajatuksen näennäiseen hyväksymiseen. Kansan tahtoa ja siitä kumpuavaa valtaa kohosi kummassakin järjestelmässä kuitenkin edustamaan suljettu poliittinen luokka, joka otti oikeudekseen esiintyä koko kansan nimissä ja joka piti tiedonvälityksen tiukan hallinnan, kattavan sensuurin ja fyysisen terrorin avulla huolen siitä, että asiat voitiin nähdä vain hallitsevan ryhmän ilmoittaman "totuuden" mukaisesti.

Totalitarismi tuskin palaa Eurooppaan koetunkaltaisen fasistisen tai kommunistisen järjestelmän muodossa. Voimakkaasti kasvaneet siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat kuitenkin nostaneet Euroopassa pintaan runsain mitoin rasistisia asenteita. Yhdessä suuren työttömyyden ja yleisen toivottomuuden kanssa rasistiset asenteet ruokkivat sekä uusfasismia että muita ulkomaalaisvihaan perustuvia ja demokratian vastaisia poliittisia liikkeitä. Koko eurooppalaisen vasemmiston on asetuttava tiukasti ja selvästi rasismia vastaan ja toimittava niin, että etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla on valtaväestön kanssa yhdenvertaiset kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet.

Taistelu rasismia vastaan on erityisen tärkeää, koska rasistiset asenteet ja niihin liittyvä suvaitsemattomuus voivat yhdessä ahtaita kansallisia intressejä puolustavien poliittisten ääriliikkeiden kanssa hidastaa sitä aidon kansainvälisyyden ja maailmankansalaisuuden ajatukseen perustuvaa demokratian laajentumiskehitystä, jota tarvitaan kansainvälistyvien markkinoiden vastapainoksi. Kansalaisten sosiaalisten ja poliittisten oikeuksien puolustajien on siksi laajalla rintamalla toimittava paitsi uusliberalismia myös rasismia ja ahtaasti kansallisia etuja painottavaa ajattelua vastaan.

On kolmannen vasemmiston aika

Euroopan kehitykselle antoi demokraattisen suunnan kaksisataa vuotta sitten ensimmäinen vasemmisto ja sen poliittinen ideologia liberalismi. Se nousi vaatimaan sääty-yhteiskunnan purkamista ja sen korvaamista elinkeinojen harjoittamisen ja kaupan vapauttamisella sekä ihmisten tasa-arvoon perustuvalla demokraattisella poliittisella hallinnolla. Teollistumisen myötä kasvaneesta työväenliikkeestä nousi myöhemmin toinen, sosialistinen vasemmisto. Se vaati yhteisvastuuta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja pääoman ylivaltaan puuttumista.

Sosialistisen vasemmiston nousun myötä liberalismin alkuperäiset demokratiaa ja tasa-arvoa korostaneet tavoitteet painuivat porvariston poliittisissa pyrkimyksissä taka-alalle. Liberaali porvaristo liittoutui konservatiivisen oikeiston kanssa ja asettui puolustamaan vapaita markkinoita ja niiden piirissä vaurastuneiden yhteiskuntaluokkien asemaa sosialistien vaatimuksia vastaan. Näin syntyneessä vastakkainasettelussa demokraattisten arvojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen jäi leimallisesti toisen, sosialistisen vasemmiston harteille.

Toisen vasemmiston nousun ja sen synnyttämän yhteiskunnallisen vastakkainasettelun myötä poliittiseen kielenkäyttöön vakiintuivat käsitteinä porvarilliset ja sosialistiset puolueet. Tämä kielenkäyttö ei enää erotellut porvaristoa konservatiiveihin ja liberaaleihin, vaikka tämä ero oli aiemmin ollut erittäin merkittävä. Kielenkäytön kehitystä ja poliittisen kentän kahtia jakautumista joudutti se, että porvariston piirissä sosialistisen vasemmiston nähtiin pyrkivän markkinatalouden täydelliseen kumoamiseen ja sen korvaamiseen valtiojohtoisella suunnitelmataloudella. Sosialistisen työväenliikkeen laajoissa piireissä puolestaan ajateltiin kehityksen ennemmin tai myöhemmin johtavan vapaan "kapitalistisen" markkinajärjestelmän kumoutumiseen. Näin ajateltiin huolimatta siitä, että monet sosialistit jo varhain pitivät suunnitelmatalouden omaksunutta Neuvostoliittoa epädemokraattisena ja totalitaarisena valtiona.

Viimeistään Neuvostoliiton totalitaarisen valtajärjestelmän sortuminen on antanut koko sosialistiselle vasemmistolle sysäyksen yhteiskuntateoreettisten visioidensa tarkistamiseen. Markkinatalouden täydellinen kumoaminen ei ole enää minkään sosialistisen vasemmiston merkittävän osan edes etäinen tavoite. Tavoitteena on sen sijaan markkinoiden kapitalististen, pääoman ja rahan ylivaltaa ylläpitävien piirteiden poistaminen ja talouden saattaminen palvelemaan yhteiskuntien demokraattisesti ohjattua kehitystä ja kaikkien kansalaisten hyvinvointia.

Kolmannen vasemmiston tehtävänä on myös sukupuoleen perustuvien valtarakenteiden purkaminen ja taisteleminen sen puolesta, että naisten oikeudet mielletään ihmisoikeuksiksi koko maailmassa.

Vasemmiston visioiden tarkistaminen merkitsee haastetta porvarilliselle ajattelulle ja politiikalle. Taloudellisesti vahvassa asemassa olevien ryhmien etuja ajavan konservatismin ja markkinoiden täydellistä vapautta ajavan taloudellisen uusliberalismin liitto voi tuntua koko porvarillista politiikkaa ohjaavalta pysyvältä hegemonialta. Niiden ongelmien puristuksessa, jotka kiihtyvä globalisaatio aiheuttaa kansalaisten oikeuksille ja ympäristön kestokyvylle, se klassinen poliittinen liberalismi, joka aikanaan pyrki edistämään demokratiaa ja ihmisten välistä tasa-arvoa säätyjen etuoikeuksia vastaan, voi kuitenkin herätä uudelleen eloon ja hakeutua nyt sosialistien liittolaiseksi.

Ryhmittyminen demokratian ympärille

Tässä tilanteessa ensimmäisen vasemmiston markkinasuuntautuneesta demokratiaperinteestä ja toisen vasemmiston sosialistisista tasa-arvopyrkimyksistä voi muodostua laaja, historiallinen kolmas vasemmisto, jonka yhdistävä arvo on demokratian, kansanvallan ja ihmisten aidon osallisuuden edistäminen. Kolmannen vasemmiston ryhmittyminen demokratian ympärille tapahtuu vuosituhannen vaihteen vedenjakajalla. Sieltä avautuu näkymä sekä sosiaalisesti jakautuneeseen, ihmisarvon ja luonnon jalkoihinsa jättävän syrjäyttämiskehityksen yhteiskuntaan että tämän vaihtoehtona ihmisten tasa-arvoa ja ympäristön kestokykyä korostavaan hyvinvointiyhteiskuntaan.

Kolmas vasemmisto näkee kansalaisten oikeudet demokraattisen yhteiskunnan sopimuksina. Nämä sopimukset muodostavat sen perusrakenteen, josta kumpuavat niin talous- ja kulttuurielämän kuin yksittäisen ihmisenkin elämän aktiivisuus ja elinvoimaisuus. Joihinkin oikeuksia koskeviin sopimuksiin on yhteiskunnassa asenteellisesti ja aineellisesti kypsytty jo suhteellisen varhain, joihinkin vasta myöhemmin.

Kolmannen vasemmiston varhaisina airueina toimivat erilaiset 1960-luvun uusvasemmistolaisuudesta, feministisen naisliikkeen radikalisoitumisesta ja ympäristö- ja kehitysmaa-asioiden parissa toimineista kansalaisjärjestöistä nousseet poliittiset liikkeet. Nämä liikkeet vaativat niin naisten, köyhien maiden kansalaisten kuin erilaisten vähemmistöjenkin oikeuksien laajentamista ja luontoa alistavien rakenteiden purkamista. Niille oli myös hahmottumassa globaali tietoisuus.

Kolmannen vasemmiston varhaisilla airueilla on ollut merkittävä vaikutus sen ylikansallisen tietoisuuden ja maailmankansalaisuuteen perustuvan ajattelun muotoutumisessa, josta on nyt tulossa kolmannen vasemmiston ydin. Nämä näkemykset yhdistävät ihmisiä ja ryhmiä, jotka sosialistisen vasemmiston, rauhanliikkeen, ihmisoikeusliikkeen tai muiden kansalaisliikkeiden taustasta tahi feminismistä, ekologisesta ajattelusta tai kristillisestä vakaumuksesta lähtien tahtovat edistää demokratiaa, tasa-arvoa ja sosiaalista turvallisuutta.

Ylikansallisen demokratiakehityksen käynnistäminen

Talous on kansainvälistynyt huimaa vauhtia. Talouden globalisaatio haastaa poliittiset voimat taistoon siitä, millä edellytyksillä kansallisvaltioiden tasolla saavutettuja poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia voidaan pitää yllä - vai voidaanko millään edellytyksillä. Reilun vuosikymmenen ajan tässä taistossa on ollut niskan päällä markkinoiden säätelyn poistamista ajava ja markkinoilla vallitsevaan ahneuden logiikkaan kannustava uusliberalismi.

Tässä taistossa uusi, kolmas vasemmisto - ja sen aitona osana Vasemmistoliitto - asettuu demokratian, ihmisten välisen tasa-arvon ja sosiaalisen turvallisuuden puolelle uusliberalismin ajamaa markkinoiden täydellistä vapautta, vahvemman oikeutta ja pysyvää syrjäyttämiskehitystä vastaan. Kolmas vasemmisto vaatii kansainvälisen yhteistyön ja sen avulla asetettavien normien ja globaalien markkinoiden vastapainona toimivan ylikansallisen demokratiakehityksen käynnistämistä. Se vaatii myös markkinoiden rajojen ja rakenteiden piirtämistä niin, että tilaa jää niin kaikkien ihmisten arvokkuudelle kuin luonnonarvoillekin.

Jälkikirjoitus

Vasemmistoliitto määrittelee itsensä omien arvojensa - vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen - kautta. Se toimii niiden puolesta kaikilla päätöksenteon tasoilla: työpaikoilla, ay-liikkeessä, kunnissa, maakunnissa, eduskunnassa, Euroopan parlamentissa ja muissa EU:n toimielimissä sekä mahdollisuuksiensa mukaan myös maan hallituksessa.

Vasemmistoliitto tekee yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen sekä toisten puolueiden kanssa niin kotimaisissa kysymyksissä kuin Eurooppa-politiikkaan ja ulkopolitiikkaankin liittyvissä kysymyksissä. Yhteistyö perustuu kulloinkin vallitsevan tilanteen realistiseen kartoittamiseen ja sen pohjalta laadittavaan konkreettiseen toimenpideohjelmaan. Puolueen omat konkreettiset poliittiset tavoitteet asetetaan aina puoluekokouskaudeksi kerrallaan ja niiden saavuttamista seurataan.

Vasemmistoliitto on yhtä vahva ja aktiivinen kuin sen jäsenet ja kannattajat ovat. Koska politiikan vahvuus ja voima voivat nousta vain niistä ihmisistä, jotka ovat toiminnassa mukana, puolue suhtautuu jäseniinsä kunnioittavasti ja antaa heille tilaa toimia ja osallistua. Vasemmistoliiton tavoitteena on avoin ja demokraattinen puoluekulttuuri. Siksi jäsenille tarjotaan aito mahdollisuus vaikuttaa puolueen linjavalintoihin niitä edeltävien avoimien ja vapaiden keskustelujen kautta. Puolueen kulloinkin tekemät poliittiset ratkaisut perustellaan avoimesti ja selkeästi niin jäsenille kuin suurelle yleisöllekin.

Hyväksytty Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Kuopiossa 1998.