Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/816

Vasemmistoliitto

Vaaliohjelma eduskuntavaaleissa 2003


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Vaaliohjelma eduskuntavaaleissa 2003
  • Vuosi: 2002
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Vasemmistoliiton vaaliohjelma eduskuntavaaleissa 2003

ARVOT JA ASIAT RATKAISEVAT

Vasemmistoliiton unelma on maailma, jossa tavoitellaan yhteistä hyvää yhdessä. Maailma, jossa jokainen osallistuu hyvinvoinnin luomiseen ja jokainen saa oikeudenmukaisen osuuden yhteisen työn tuloksista. Maailma, jossa ketään ei sysätä syrjään eikä jätetä vahvempien armoille.

Tämän päivän Suomessa yhteisen hyvän edistäminen merkitsee hyvinvointivaltion vahvistamista. Vasemmistoliitto haluaa puolustaa ja kehittää kaikkia hyvinvointivaltion osatekijöitä: yhteisiä julkisia palveluita, oikeudenmukaista työn ja sen tuloksen jakoa sekä ansiosidonnaista sosiaaliturvaa ja sitä täydentävää perusturvaa. Hyvinvointivaltion vahvistaminen on Vasemmistoliiton vastaus eriarvoisuuden kasvuun, lisääntyneeseen turvattomuuteen ja sukupuolten epätasa-arvoisuuteen.

Hyvinvointivaltio ei kuitenkaan riitä, on tavoiteltava myös hyvinvoivaa maailmaa. Vasemmistoliiton mielestä Suomen on oltava aktiivinen globaalin oikeudenmukaisuuden, kestävän kehityksen ja yhteistyöhön perustuvan turvallisuuden puolestapuhuja. Meidän on vaadittava maailmaa, jossa kaikki ei ole kaupan.

VEROVAROIN HYVÄT PALVELUT KAIKILLE

verovaroilla rahoitetut kaikille yhteiset peruspalvelut ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion hyväksi havaittu lähtökohta. Ne edistävät tasa-arvoa ja luovat turvallisuutta, koska ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Ne ovat myös hyvä sijoitus tulevaisuuteen, koska ongelmien hoitaminen on aina kalliimpaa kuin niiden ennaltaehkäiseminen.

Verotus on myös tulojen tasaamista ihmisen eri elämänvaiheiden välillä. Lapset ja nuoret saavat ilmaisen koulutuksen ja perheen alkutaipaleella lapsien tuomia lisämenoja tasataan lapsilisillä. Aktiivisina työvuosina maksetaan veroja, kunnes eläkkeelle siirtyessä saa kohtuullisen eläkkeen ja tarvitsemansa hoidon.

Terveys ei saa olla rahasta kiinni

Hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto on paras tapa turvata laadukkaat terveyspalvelut kaikille. Potilaiden siirtäminen yksityiselle sektorille ei ratkaise terveydenhuollon ongelmia, sillä se tekee tasokkaan hoidon saamisen yhä enemmän potilaan varallisuudesta riippuvaksi. Samalla se syö resursseja kaikille yhteisten julkisten palveluiden kehittämiseltä.

Jotta hoitoa tarvitsevat saavat sitä ajoissa, Suomeen on luotava hoitotakuujärjestelmä. Kiireellisissä tapauksissa hoitoon on päästävä heti ja perusterveydenhoitoon kolmessa päivässä. Tutkimuksiin on päästävä kolmessa viikossa. Hoitoon pääsyn nopeuttaminen on kuitenkin toteutettava ensisijaisesti julkista terveydenhoitoa lisäämällä, ei siten, että verovaroja käytetään yksityisten palveluiden ostoon tai niiden käytön tukemiseen korvauksilla tai verohelpotuksilla.

Toimivan terveydenhuollon perusta on laadukas ja arvostettu terveyskeskus. Kun perusterveydenhuolto on hyvää ja helposti saatavissa, koko hoitoketju toimii paremmin: erikoissairaanhoitoon pääsy nopeutuu ja kustannuksetkin pysyvät kohtuullisina.

Jotta sairastamisesta aiheutuvat kustannukset eivät nouse kohtuuttomiksi, julkisen terveydenhuollon kuluille on säädettävä yhtenäinen asiakasmaksukatto, joka pitää sisällään terveydenhuoltopalveluiden kulujen lisäksi myös lääkekulut ja matkakulut.

Terveydenhuollon rahoituksesta on sovittava valtion ja kuntien välillä kestävällä tavalla. Paras keino tähän on valtion peruspalvelubudjetti, jossa kuntien menoja ja tuloja arvioidaan kokonaisuutena ja siten varmistetaan, että kunnilla on mahdollisuus selviytyä velvoitteistaan.

Laadukas terveydenhuolto ei ole mahdollista ilman osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Lääkärien ja hoitohenkilökunnan riittävyys on turvattava panostamalla koulutukseen ja henkilökunnan työssä jaksamiseen. Julkisen terveydenhuollon on oltava esimerkillinen työnantaja ja tarjottava epävarmojen pätkätöiden sijaan pitkiä ja turvallisia työsuhteita.

Kaksikielisillä alueilla on huolehdittava siitä, että peruspalvelut ovat saatavilla myös vähemmistön kielellä. Äidinkielellä on ratkaiseva merkitys sosiaali- ja terveyspalveluissa yleensä, ja varsinkin mielenterveyspalvelujen suhteen. Myös pelastustoimessa kielivaikeuksien seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Kielivaatimuksista on pidettävä kiinni myös silloin, kun palvelut ostetaan yksityiseltä tuottajalta.

Ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen edellyttää, että ruotsinkielisiä ammattilaisia (esimerkiksi opettajia ja lääkäreitä) koulutetaan riittävä määrä. Julkisilla palvelualoilla työskentelevien kielitaidon parantamiseen tulee panostaa nykyistä enemmän.

Palveluiden tuettava kaikissa elämäntilanteissa

Kaikille yhteiset julkiset palvelut ovat sujuvan ja hyvinvoivan arjen turva. Niillä on myös merkittävä syrjäytymistä ja sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäisevä vaikutus. Valtion ja kuntien on huolehdittava siitä, että laadukkaat palvelut ovat kaikkien saatavilla varallisuudesta ja elämäntilanteesta riippumatta.

Lapsella on oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen. Vasemmistoliiton mielestä subjektiivinen päivähoito-oikeus on turvattava. Kuntien tulee myös panostaa erityispäivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Pienten koululaisten iltapäivä- ja aamupäivätoiminta on järjestettävä siten, että ohjattua toimintaa tarjotaan kaikille sitä tarvitseville lapsille. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus iltapäivätoimintaan 1. ja 2. kouluvuoden aikana. Koulujen iltapäivätoiminnan tulee olla maksutonta.

Vanhempien roolia lastensa kasvattajina on tuettava. Lastensuojelun asiakkuus, työttömyys ja toimeentuloasiakkuus saattavat siirtyä perheessä sukupolvelta toiselle. Tähän on puututtava tukemalla hyvän varhaislapsuuden edellytyksiä. Perheille tulee tarjota ajoissa tukipalveluja perheneuvoloissa, päivähoidossa, kouluissa ja terveyskeskuksissa. Äitiys- ja lastenneuvolan toiminnan pitää tavoittaa kaikki perheet. Lasten edun valvomisen tehostamiseksi on perustettava lapsiasiainvaltuutetun virka.

Päihdetyössä tärkeintä on ennaltaehkäisy. Apua tarvittaessa laadukasta hoitoa on löydyttävä nopeasti ja siihen hakeutumisen kynnyksen on oltava mahdollisimman matala.

Vammaispalveluiden kehittämisen lähtökohtana on oltava vammaisten itsemääräämisoikeuden kunnioitus ja aktiivisen elämän tukeminen. Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden on oltava kaikkien vammaisten saatavilla riippumatta siitä, minkä ikäisiä he ovat, missä he asuvat ja minkälainen vamma heillä on.

Vanhusten hoivasta tulee huolehtia sosiaalipoliittisin perustein, ei kilpailuttamisen ehdoilla. Jokaiselle vanhukselle tulee taata ihmisarvoinen elämä asuinpaikasta ja maksukyvystä riippumatta. Vanhushoivan laadusta on huolehdittava niin kotihoidossa kuin laitoksissakin. Omaishoidon korvausperusteet on yhtenäistettävä ja turvattava riittävä korvauksen taso koko maassa. Omaishoitajien mahdollisuutta vapaisiin on lisättävä. Vanhusväestön osuus on huomioitava valtion sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksessa.

Yhteinen peruskoulu ja maksuttomat opinnot

Koulutuspolitiikan tavoitteena pitää olla tasa-arvon ja demokratian vahvistaminen. Kaikille yhteinen peruskoulu on sivistyksellisen tasa-arvon kulmakivi. Kaikille annettavan laadukkaan perusopetuksen periaatteesta ei pidä erikoistumisen, kilpailukyvyn tai huippuosaamisen nimissä tinkiä. Koulut eivät ole vain tiedon jakamisen paikkoja vaan samalla myös paikallisen lähiyhteisön synnyttäjiä.

Peruskoulujen kehittämiseen tarvitaan lisää voimavaroja. Ryhmäkokoja on pienennettävä ja riittävästä tukiopetuksesta ja oppilaanohjauksesta huolehdittava. Myös kouluterveydenhuoltoa ja muuta oppilashuoltoa on vahvistettava. Keskimääräistä vaikeammissa olosuhteissa toimivia kouluja on eriarvoistumisen pysäyttämiseksi voitava tukea enemmän kuin muita.

Koulujen on oltava sekä oppilaille että henkilökunnalle luotettavia ja turvallisia yhteisöjä. Ollakseen hyviä oppimisen ja kasvun paikkoja koulujen on oltava myös hyviä työpaikkoja.

Ammatillisten opintojen laatua ja arvostusta on parannettava. Lukioiden ja toisen asteen ammatillis-ten oppilaitosten on kilpailun sijaan tehtävä yhteistyötä opetuksen tason ja monipuolisen tarjonnan turvaamiseksi. Ammatillisessa koulutuksessa tavoitteena tulee olla koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön lisääminen. Näin mahdollistetaan myös alueellisten osaamiskeskusten kehittymismahdollisuudet koululaitosten itsemääräämisoikeus säilyttäen.

On päästävä vuosikymmeniä jatkuneesta väliaikaisuudesta, jolla työvoimahallinnon aikuiskoulutusta on leimattu. Vuosittainen näennäiskilpailuttaminen ja koulutusrahojen karsiminen ja estoton ilmaisen työharjoittelutyövoiman järjestäminen työpaikoille on vaarantanut koulutuksen laadun.

Toisen asteen koulutus tulee mahdollistaa myös vaikeimmin vammaisille peruskoulunsa päättäneille nuorille.

Korkeakoulujen tutkimuksen ja opetuksen riippumattomuus on turvattava riittävällä julkisella rahoituksella. Korkea-asteen opintojen tulee säilyä jatkossakin maksuttomina. Opiskeluaikoja voidaan parhaiten lyhentää panostamalla opetuksen laatuun, opintojen ohjaukseen ja päätoimisen opiskelun mahdollistavaan opintorahaan. Opinto-oikeuden rajaaminen lisäisi keskeyttämisiä ja kärjistäisi opiskelijoiden perhetaustasta ja elämäntilanteesta aiheutuvaa eriarvoisuutta. Siksi siihen ei pidä ryhtyä.

Palveluihin varat oikeudenmukaisella verotuksella

Vasemmistoliiton mielestä verotusta ei saa keventää tasa-arvoisten hyvinvointipalveluiden kustannuksella. Ilman riittäviä verotuloja valtion ja kuntien on mahdotonta tarjota laadukkaita peruspalveluita. Tätä tosiasiaa ei yksityistämisellä tai kilpailuttamisella muuksi muuteta.

Tarvittavia uusia verotuloja ei pidä hankkia työn verotusta kiristämällä, vaan siirtämällä painotusta varallisuuden verottamiseen. Verotuksen rakennetta muutettaessa on esimerkiksi verotettavan tulon alarajaa nostamalla pidettävä huolta siitä, ettei pienituloisten ja vähävaraisten ihmisten kokonaisverotus kiristy.

Pääomatulojen verotusta on muutettava siten, että myös osinkotulojen saaja maksaa saamastaan osinkotulosta veroa. Pääoma- ja yhteisöveroa on korotettava 29:stä 30 prosenttiin. Ruoan arvonlisäveroa on alennettava 17 prosentista 12 prosenttiin ja huolehdittava siitä, että alennus siirtyy kokonaisuudessaan kuluttajahintoihin.

Ympäristöveroja on säädettävä siten, että ne ohjaavat siirtymään haitallisista toiminnoista vähemmän haitallisiin. Ohjaavan luonteensa vuoksi ympäristöverot eivät sovellu hyvinvointivaltion pitkäjänteiseen rahoittamiseen, mutta niillä on suuri arvo ympäristönsuojelun edistämisessä. Ympäristöverojen säätämisessä on otettava huomioon alueellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä tulonjakovaikutukset.

Kansallisten toimien lisäksi hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamiseksi on toimittava myös kansainvälisesti. Vasemmistoliiton mielestä Suomen on toimittava aktiivisesti sen puolesta, että Euroopan unionissa sovitaan pääoma-, osinko- ja yhteisöverotuksen sekä ympäristöverotuksen minimitasoista ja torjutaan näiltä osin maiden välinen verokilpailu.

Verojen maksun laiminlyövä harmaa talous rapauttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjaa ja vääristää samalla kilpailua epärehellisten yritysten hyväksi. Usein siihen kytkeytyy myös muuta talousrikollisuutta. Harmaan talouden torjuminen edellyttää tehokasta yhteistyötä viranomaisten välillä Suomessa, EU:n puitteissa ja laajemminkin. Tarvitaan myös toimia rahanpesun estämiseksi ja veroparatiisien lopettamiseksi.

Vasemmistoliitto haluaa edistää Tobinin veron käyttöönottoa.

HYVINVOINTI SYNTYY TYÖSTÄ

Työllisyyteen panostettava

Hyvinvointivaltion kestävään rahoittamiseen tarvitaan hyvää työllisyyttä. Työllisyydestä huolehtiminen on myös paras tapa torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä. Viime vuosina on onnistuttu luomaan uusia työpaikkoja, mutta emme voi tyytyä tähän. Työllisyyden parantamiseksi tarvitaan lisää toimia. Vasemmistoliiton tavoitteena on täystyöllisyys.

Aktiivinen innovaatiopolitiikka ja panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat edistäneet uusien työpaikkojen syntymistä. Niitä onkin edelleen syytä vahvistaa ja siten tukea ja nopeuttaa elinkeinoelämän rakennemuutosta, jolla yhdessä raskaan perusteollisuuden kanssa siirrytään korkeampaa osaamista ja teknologiaa edellyttävään tuotantoon. Samalla on huolehdittava Suomessa toimivan teollisuuden ja rakentamisen kilpailukyvystä ja mahdollisuudesta työllistää.

Tämän lisäksi tarvitaan entistä voimakkaampaa sijoitusta koulutukseen. Suomessa on tällä hetkellä lähes 400 000 sellaista 30-54-vuotiasta ihmistä, jolla ei ole toisen asteen koulutusta. Nyt onkin toteutettava kansallinen osaamisen nosto-ohjelma, jolla ehkäistään rakennetyöttömyyden lisääntymistä, valmistaudutaan väestön ikääntymisestä seuraavaan työvoimapulaan ja kohotetaan Suomen talouden kilpailukykyä. Työttömille on oltava laadukasta ja työpaikkojen tarjontaa vastaavaa koulutusta. Myös yritysten on kannettava taloudellista vastuuta työntekijöiden ja työttömien kouluttamisesta.

Valtion elinkeinopolitiikassa on panostettava uusien työpaikkojen luomiseen erityisesti niillä alueilla, joilla työttömyys on suurinta. Jokaisessa maakunnassa täytyy olla vähintään yksi elinvoimainen ja kehittyvä aluekeskus, jonka menestys vahvistaa myös ympäröivää seutua. On luotava edellytykset sille, että talouskasvun tulokset jakautuvat mahdollisimman tasaisesti koko Suomeen.

Valtionyhtiöissä tapahtuvien yritysjärjestelyiden lähtökohtana tulee olla yrityksen toimintaedellytysten ja työpaikkojen turvaaminen. Valtion omistuspolitiikan tulee olla aktiivista, mutta sen ei pidä perustua vain yritysten omistuspohjan laajentamisen kautta tapahtuvaan myymiseen. Yritysjärjestelyillä saatavat varat on käytettävä uusien työpaikkojen luomiseen.

Työllistävää politiikkaa on myös se, että julkisia palveluita vahvistetaan palkkaamalla uutta henkilöstöä. Sen tukemiseksi kuntatyönantajan ja seurakuntien sosiaaliturvamaksut on asteittain laskettava yksityisten työnantajien tasolle. Naisten huono työmarkkina-asema pätkätöineen ei parane, ennen kuin perhevapaista aiheutuvat kustannukset jaetaan kaikkien työnantajien kesken.

Myönteinen työllisyyskehitys edellyttää talouskasvua. Siksi talouspolitiikan on tuettava talouden kasvua ja vakautta. Kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti talouskasvu ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön säilymisen kanssa. Tarvitaankin voimakasta panostusta tutkimukseen ja kehitystyöhön, jotta haitallisista tuotantomenetelmistä voidaan siirtyä vähemmän haitallisiin.

Tuotannon ja palveluiden lisäämisen rinnalla on etsittävä keinoja jakaa olemassa oleva työ entistä tasaisemmin. Nyt ylityöllistetyiltä ihmisiltä on voitava jakaa työtä niille, joilla työtä ei ole riittävästi tai lainkaan. Vasemmistoliiton mielestä työn jakaminen on oikeudenmukainen tapa parantaa työllisyyttä. Tavoitteena on oltava työajan yleinen lyhentäminen koko Euroopan unionin alueella.

Vasemmistoliitto ei hyväksy työntekijöiden oikeuksien tai palkkojen polkemista työllisyyden nimissä. Suomalaisesta palkka- ja työehtosopimusjärjestelmästä on pidettävä kiinni ja työstä saatavalla palkalla on tultava toimeen. Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kolmikantayhteistyötä on jatkettava: se on hyvä tapa paitsi tulopolitiikasta ja työehtokysymyksistä sopimiseen, myös työmarkkinoiden vakauden ja yritysten kilpailukyvyn edistämiseen.

Tuloeroja kavennettava ja työsuhdeturvaa parannettava

Vasemmistoliiton tavoitteena on yleinen tuloerojen kaventaminen. Yksityisellä sektorilla tämä merkitsee sekä palkkaerojen pienentämistä että työntekijöiden yritysten voitoista saaman osuuden kasvattamista. Julkisella sektorilla kysymys on ennen kaikkea matalapalkkaisten, usein naisvaltaisten alojen palkkojen korottamisesta.

Viime vuosina työelämää leimanneet joustot ovat lähes poikkeuksetta merkinneet työntekijän joustamista työnantajan ehdoilla. Työntekijät pakotetaan välillä sietokyvyn rajoja koetteleviin ylitöihin, välillä taas toimeentulon vaarantaviin pätkätöihin ja lomautuksiin. Erityisesti monilla naisvaltaisilla aloilla pätkätöistä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämä kehitys on pysäytettävä valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä.

Ylipitkiin työpäiviin ja jatkuvaan kiireeseen on puututtava vaatimalla työehtosopimusten ja työaikasäädösten noudattamista sekä henkilöstön riittävää määrää. Toisaalta on sovittava myös minimityöajoista, jotta työstä saatavalla palkalla voi myös elää.

Työsuhdeturvaa on parannettava siten, että määräaikaisilla työsuhteilla ei voida kiertää irtisanomissuojasäännöksiä tai muita työnantajaa velvoittavia säädöksiä. Työsuhteiden vakinaistaminen on tärkeää senkin vuoksi, että turvallinen työsuhde on paras tapa taata työntekijän sitoutuminen työhönsä ja työyhteisönsä kehittämiseen.

Tavoitteena hyvä työelämä

Työ on ihmisille toimeentulon lähde, mutta se on myös suuri osa elämää. Työyhteisöjen laadun parantaminen on siksi myös ihmisten elämänlaadun parantamista. Arkisen elämän sujumiselle on tärkeää myös se, että työn ja muun elämän yhteensovittaminen sujuu mahdollisimman mutkattomasti. Hyvä työelämä jättää aikaa ja energiaa myös perheelle ja muille läheisille. Näihin asioihin panostamalla edistetään myös työntekijöiden työssä jaksamista.

Työntekijän eduksi tapahtuvaa työaikojen joustavuutta on edistettävä sekä lainsäädännöllisin että sopimuksellisin keinoin. Lyhyempi päivittäinen työaika ja tiivistetty työviikko ovat mahdollisuuksia, joista työntekijöiden on voitava nykyistä laajemmin neuvotella työnantajan kanssa. Vuorotteluvapaajärjestelmästä on tehtävä pysyvä ja lakisääteinen käytäntö.

Työpaikka- ja yritysdemokratiassa Suomi on selvästi jäljessä monista Länsi-Euroopan maista. Työnantajan neuvottelu- ja sopimusvelvoitetta onkin syytä laajentaa esimerkiksi tapauksissa, jotka liittyvät työn uudelleen organisointiin, alihankintaan, ulkoistamiseen tai vuokratyövoiman käyttöön. Myös työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia sopimusten ja lakien tulkinnassa on parannettava.

Työntekijöiden hyvinvointia parannettaessa on kiinnitettävä huomiota myös työyhteisöjen tilaan. Jatkuva kilpailu erilaisista kannustimista tai jopa työn säilymisestä heikentää työpaikkojen myönteistä yhteisöllisyyttä ja lisää työn henkistä rasittavuutta.

PERUSTURVAN AUKOT PAIKATTAVA

Vaikka kaikkien yhteisen hyvinvoinnin perusta on työn ja sen tuloksien oikeudenmukaisessa jaossa, yhteiskunnan on turvattava jäsentensä toimeentulo myös silloin, kun he eivät voi esimerkiksi sairauden tai työttömyyden takia elättää itseään omalla työllään.

Nykyisillä pätkätöiden hallitsemilla työmarkkinoilla on tärkeää, että ansiosidonnaista turvaa täydentää kaikille yhteinen perusturva. Yhä useammat ihmiset joutuvat tulemaan toimeen esimerkiksi pienimmällä äitiyspäivärahalla tai pelkällä kansaneläkkeellä. Myös perusturvan varassa olevia työttömiä on paljon.

Vasemmistoliitto on tehnyt hallituksessa paljon töitä perusturvan parantamiseksi. Tuloksiakin on saavutettu: kansaneläkkeeseen, työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen on saatu tasokorotus ja sairauspäivärahan, äitiyspäivärahan ja vanhempainrahan vähimmäismääriä on korotettu.

Perusturvassa on kuitenkin edelleen epäkohtia. Työmarkkinatukea, peruspäivärahaa ja pienimpiä eläkkeitä on edelleen korotettava ja toimeentulotuen asumiskustannusten omavastuu on poistettava. Opintorahaa on korotettava ja korkeakouluopiskelijoiden tavoin myös itsenäisesti asuvien alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintotuki on maksettava vanhempien tuloista riippumatta. Opiskelijoiden asumislisää on korotettava ja sitä on alettava maksaa ympärivuotisena.

Perheiden toimeentuloa on parannettava korottamalla edelleen pienimpiä äitiys- ja isyyspäivärahoja sekä vanhempainrahoja. Lapsilisät tulee sitoa elinkustannusindeksiin.

Sukupuolten välistä tasa-arvoa ei saa heikentää perheiden tukemisen nimissä. Siksi perheiden toimeentulon parannukset eivät saa tapahtua naisten oman valinnanvapauden kustannuksella. Lasten kotihoitoa on jatkossakin tuettava kotihoidontuen, ei verovähennysten avulla.

OMA KOTI ON JOKAISEN OIKEUS

Jokaisella ihmisellä pitää olla oma koti. Asuntopulan voittaminen on mahdollista. Se edellyttää, että kasvukeskuksiin rakennetaan riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja ja että asuntojen hintoja ja vuokria saadaan painettua nykyistä alemmaksi. Asunnottomuutta ei poisteta vain rakentamalla asuntoja vaan huolehtimalla myös vaikeasti asutettavien ryhmien erityispalveluista.

Asumiseen saa kulua vain kohtuullinen osa kotitalouden tuloista. Siksi asumisen tuki pitää kohdistaa tarpeen mukaan eli sitä suurempi tuki, mitä suurempi tuen tarve. Vuokra- ja asumisoikeusasuntojen aravalainoitus on uudistettava niin, että asumiskulut pysyvät edullisina ja uustuotantoa voidaan jatkaa. Asumistuen uudistusta on jatkettava parantamalla lapsiperheiden asemaa. Asuntolainojen verovähennys tulee suunnata ensiasunnon ostajille. Kohtuuttomat vuokrankorotukset ja perusteettomat irtisanomiset on estettävä lailla.

Perheiden ja yksinasuvien asumistarpeet ja taloudelliset mahdollisuudet oman kodin hankkimiseen vaihtelevat suuresti. Siksi tarjolle tarvitaan monenlaista asuntoja sekä erilaisia hallintamuotoja ja rahoitusmalleja. Omatoimisen rakentamisen pitää olla nykyistä helpompaa. Koska markkinat eivät asuntokysymystä kykene ratkaisemaan, yhteiskunnan tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa on jatkettava ja sitä on kehitettävä vastaamaan myös uusiin, yksilöllisiin tarpeisiin sekä kestävän kehityksen haasteisiin.

Hyvä asuminen on myös vaikuttamista ja osallisuutta. Turvallisen, esteettömän, viihtyisän ja terveellisen asuinympäristön kehittäminen onnistuu parhaiten silloin, kun asukkaat osallistuvat suunnitteluvaiheesta lähtien asunnoistaan ja asuinalueistaan päättämiseen. Uusien asuinalueiden suunnittelussa ja vanhojen alueiden kehittämisessä on painotettava ekologista kestävyyttä, sosiaalista monipuolisuutta ja arkipäivän turvallisuutta. Lasten, kasvavan vanhusväestön ja erityisryhmien näkökulmat pitää ottaa asumisen kehittämiseen mukaan. Asunnottomuutta ja sosiaalisten ongelmien syntyä ehkäistään parhaiten lisäämällä sosiaalitoimen, asukasneuvonnan ja asukastoiminnan voimavaroja sekä toimintaedellytyksiä.

ALUE- JA ELINKEINOPOLITIIKKAA TEHOSTETTAVA

Vaikka Suomen aluepolitiikkaa on viime vuosina kehitetty voimakkaasti ja menestyksellisestikin (aluekeskusohjelman käynnistäminen, osaamiskeskusohjelman laajentaminen ja Kainuun hallinto-kokeilun eteenpäin vieminen), ei alueiden välistä eriarvoistumista ole pystytty riittävästi estämään. Itä- ja Pohjois-Suomen muuta maata selvästi korkeampi työttömyys ja sen seurauksena kasvukeskuksiin suuntautuva voimakas maassamuutto ovat edelleen suuri ongelma.

Markkinoiden ohjaaman epätasaisen alueellisen kehityksen korjaamiseksi tarvitaan yhä tehokkaampia keinoja. Tärkeintä on olemassa olevien työpaikkojen säilyttäminen ja edellytysten luominen uusien syntymiselle. Osaamisen vahvistaminen, alueellisten vahvuuksien hyödyntäminen ja maakunnallisten kehittämisohjelmien jatkaminen luovat tälle yleisiä edellytyksiä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös kohdistettuja tukimuotoja, kuten yritysten ja kuntien työnantajamaksujen alentamista alueellisesti painottaen.

Maaseudun rakennemuutosta on tuettava siten, että maaseutu on kilpailukykyinen vaihtoehto niin tuotannon kuin asutuksenkin sijoittumiselle. Työpaikkojen lisäksi tämä edellyttää sitä, että kuntalaisten käytössä on laadukkaat julkiset peruspalvelut kaikissa elämänvaiheissa.

Aluepolitiikassa on tunnustettava myös kasvukeskusten ongelmat ja erityistarpeet. Asuntojen ja julkisten peruspalveluiden tarjonnan on lisäännyttävä samaa tahtia kuin väkimäärän. Kaupunkien sisäisessä kehityksessä on panostettava asuinalueiden välisen eriarvoistumisen pysäyttämiseen.

EKOLOGISELLA MAATALOUDELLA LAADUKKAITA ELINTARVIKKEITA

Suomen maatalouden kehittäminen luonnonmukaisempaan suuntaan on eduksi suomalaisille kuluttajille, Suomen maataloudelle, sen vientimahdollisuuksille ja koko Suomelle. Lisää työtä tarvitaan, jotta Suomi todella on edelläkävijä maatalouden ekologisuudessa ja elintarvikkeiden laadussa.

Jotta ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotettujen elintarvikkeiden hinta saadaan alenemaan ja niiden osuus tuotannosta ja kulutuksesta kasvamaan, niitä on tuettava enemmän kuin muita tuotantotapoja. Elintarvikkeiden laadun takaamiseksi tarvitaan lisäpanostusta ympäristöterveyteen ja elintarvikevalvontaan: nykyresursseilla riittävä valvonta ja kehitystyö eivät onnistu. Myös eläinsuojeluvalvojien määrä on riittämätön. Kuluttajien mahdollisuutta valintojen tekemiseen on edistettävä tarkoilla ympäristömerkinnöillä: esimerkiksi geenimanipuloitujen ainesosien välttämisen on oltava mahdollista.

Elintarviketuotannon ympäristöystävällisyyttä ja kuluttajille päätyvien elintarvikkeiden laatua on parannettava suosimalla lähiruokaa. Suuret, keskitetyt tuotantoyksiköt ja pitkät kuljetusmatkat ovat huono vaihtoehto niin ruoan laadun ja eläinten kohtelun kuin ympäristön puhtaudenkin kannalta. Lähiruoan tukeminen on myös hyvä tapa keskikokoisten perheviljelmien elinmahdollisuuksien säilyttämiseen.

YMPÄRISTÖÄ SUOJELTAVA KANSALLISESTI JA KANSAINVÄLISESTI

Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa Suomi sai läpi ehdotuksensa 10-vuotisohjelmaksi tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseksi luonnonvaroja vähemmän kuluttaviksi. Nyt Suomen on laadittava oma ohjelmansa ja toteutettava se. Ohjelmassa on otettava huomioon ympäristövaikutukset tuotteiden koko elinkaaren ajalta, samoin kuin suomalaisen tuotannon ulkomailla aiheuttamat vaikutukset. Kestävää ilmasto- ja energiapolitiikkaa pitää edistää panostamalla uusiutuviin energiamuotoihin, puu-, tuuli- ja aurinkoenergiaan.

Suomen Itämeren suojeluohjelma on merkittävä askel Itämeren rehevöitymisen pysäyttämisessä ja erityisesti öljykuljetusten riskien vähentämisessä. Sen toteuttamiseen on sitouduttava ja siihen on varattava riittävät voimavarat. Itämeren ongelmien juuret ovat laajoilla valuma-alueilla Suomessa ja muissa Itämeren maissa. Siksi Pietarin jätevesien puhdistaminen on ratkaistava yhteistyössä Venäjän ja EU:n kanssa.

Autoliikenteeseen liittyy vakavia ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden ongelmia. Pienhiukkaset ja melu aiheuttavat varsinkin kaupungeissa huomattavia haittoja ihmisten terveydelle ja elämänlaadulle. Autoliikennettä onkin vähennettävä hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla, joukkoliikenteen tukea lisäämällä ja siirtämällä liikennettä kiskoille. Autoverotusta on kehitettävä pienipäästöisiä autoja suosivaksi. Taajamissa on luotava entistä paremmat edellytykset kevyelle liikenteelle.

Luonnon monimuotoisuuden (biodiversiteetin) suojelun painopiste on jatkossa eteläisessä Suomessa. Metsien suojelussa on pidettävä vähimmäistavoitteena METSO-toimikunnan esityksen toteuttamista ja varauduttava täydentäviin toimiin siinä tapauksessa, että vapaaehtoisuuteen perustuva menetelmä ei tuota suunniteltua tulosta.

KULTTUURI KUULUU KAIKILLE

Tieto ja kulttuuri ovat hyvän elämän perusaineksia, joista hyötymiseen ja nauttimiseen kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on oltava yhtäläinen oikeus. Taide luo uudenlaisia maailman hahmottamisen ja ymmärtämisen tapoja ja edistää samalla arvokeskustelua. Kulttuurielämän julkinen tuki on valtiolle kannattava sijoitus, ja sen määrää onkin syytä lisätä 0,4 prosentin osuuteen bruttokansantuotteesta. Yhtenä suomalaisen kulttuurin tärkeimpänä tukipylväänä on julkisen palvelun radio- ja televisiotoiminnan toimintaedellytysten turvaaminen.

Jotta kulttuuri ei olisi vain hallitsevan maailmankuvan mukaista, kaikkien väestöryhmien on päästävä siitä osalliseksi myös sen luojina, ei vain kuluttajina. Erityisen tärkeää on turvata vähemmistöjen mahdollisuudet oman kulttuurinsa harjoittamiseen ja esille tuomiseen.

Kirjastopalvelut on säilytettävä kaikkialla Suomessa tasokkaina ja kirjastoja on oltava varaa kehittää myös sähköisten palveluiden ja tietolähteiden tasa-arvoisen käytön mahdollistajina. Kirjastojen valikoimien ja kirjailijoiden toimeentulon parantamiseksi kirjahankintamäärärahoja on korotettava. Kirjastojen perustoimintojen on oltava maksuttomia.

Valtion liikuntapolitiikan tavoitteena on oltava kansalaisten tasa-arvoisten liikuntamahdollisuuksien takaaminen. Kunto- ja hyötyliikunnan tukeminen on panostus ihmisten terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Urheiluseuratoimintaa tukemalla edistetään liikunnan ohella myös tärkeää nuorisotyötä sekä kansalaisten omaehtoista demokraattista osallistumista.

MAAHANMUUTTAJIEN ELÄMÄN EDELLYTYKSET TURVATTAVA

Kansainvälistymisen myötä maahanmuuttajien määrä tulee Suomessakin kasvamaan. Suomen on oltava kaikille maahanmuuttajille turvallinen ja hyvän elämän mahdollistava uusi kotimaa. On pidettävä huolta siitä, että maahanmuuttajat saavat Suomessa elämisen tärkeimmät edellytykset: löytävät kohtuullisen asunnon, oppivat suomen tai ruotsin kielen ja saavat työtä. Samalla on tuettava myös maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin ylläpitämistä ja kehittämistä.

Nykyistä parempi kotoutuminen edellyttää lisäresursseja kielen ja muiden perusvalmiuksien opettamiseen kaikenikäisille maahanmuuttajille. Erityisesti on tuettava maahanmuuttajanaisten mahdollisuuksia toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Maahanmuuttajien omille kokemuksille ja tarpeille on annettava aikaisempaa suurempi painoarvo kotouttamistoimien arvioinnissa ja kehittämisessä.

Suomen elinkeinoelämälle maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset työntekijät ovat suuri rikkaus. On kuitenkin pidettävä huolta siitä, ettei heidän työpanostaan käytetä väärin. Kaikille Suomessa työskenteleville on taattava suomalaisten työehtosopimusten mukaiset oikeudet ja palkat. Ulkomaalaisten työntekijöiden työehtojen valvontaa on tehostettava ja ammattiliittojen valtuuksia tässä valvonnassa lisättävä. Ulkomaalaisten työntekijöiden tai urakoitsijoiden käyttäminen ei saa olla keino työnantajan velvoitteiden kiertämiseen.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottaminen on Suomen moraalinen ja oikeudellinen velvollisuus. Sen perusteena on käytettävä yksinomaan suojelun tarvetta. Suomen on taattava kaikille turvapaikkaa hakeville kansainvälisten sopimusten mukainen turvapaikkakäsittely ja mahdollisuus valittaa sen tuloksesta ennen mahdollista lähtömaahan palauttamista.

REILUMMAN MAAILMAN PUOLESTA

Kansainvälisten pääomaliikkeiden kasvu, monikansalliset yritykset ja kansainvälisiksi laajentuneet markkinat ovat kaventaneet kansallisen politiikan toimintakenttää. Siksi tarvitaan yhä enemmän kansainvälistä poliittista yhteistyötä ja rajat ylittävien pelisääntöjen asettamista.

Kansainvälisen talousjärjestelmän demokraattinen kontrolli on lähes olematonta. Se näkyy ihmisten elämän epävarmuutena sekä rikkaissa että köyhissä maissa. Rikkaissa maissa ongelmana ovat hyvinvointivaltion rahoitusta heikentävät veronalennukset, joita valtiot joutuvat tekemään estääkseen yritysten siirtymisen alemman verotuksen maahan. Köyhissä maissa kaupan vapauttaminen on ollut tuhoisaa siksi, että niiden elinkeinoelämä ei kykene kilpailemaan rikkaiden maiden tuotannon kanssa. Kansainvälisten avustusten ja lainojen kohtuuttomat ehdot ovat usein entisestään heikentäneet köyhien maiden kehittymisen mahdollisuuksia.

Suomen on oltava aktiivinen oikeudenmukaisen globaalin talousjärjestelmän ja globalisaation demokraattisen hallinnan puolestapuhuja ja vaadittava samaa myös EU:lta. Esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia ja ympäristönsuojelua edistävien maailmanlaajuisten sääntöjen aikaansaamiseksi on toimittava tiiviissä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa, ja nämä säännöt on asetettava etusijalle kauppasopimuksiin nähden. Osana reilumman maailmankaupan rakentamista EU:ssa on luovuttava kehitysmaihin vietävien maataloustuotteiden ylisuurista tukiaisista.

Kehitysyhteistyön tavoitteena on oltava maailman äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja välitavoitteena sen puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Tämä edellyttää demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistumista ja kehitysmaiden nykyistä tasavertaisempaa asemaa maailmankaupassa. Myös kehitysyhteistyön rahoitusta on lisättävä. Vasemmistoliiton tavoitteena on, että Suomen kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan YK:n suosittelemaan 0,7 prosentin osuuteen bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.

KOHTI DEMOKRAATTISTA JA SOSIAALISTA EUROOPAN UNIONIA

Euroopan unioniin sisältyy mahdollisuus ottaa takaisin sitä päätösvaltaa, joka on hallitsemattoman kansainvälisen markkinatalouden myötä karannut kansalliselta tasolta. Vasemmistoliitto vaatii sosiaalista Eurooppaa, jossa sovitaan sosiaaliturvan, työehtojen ja ympäristönsuojelun vähimmäistasoista ja torjutaan Euroopan maiden välinen verokilpailu. Myös kansalaisia suojaavien perusoikeuksien asemaa on vahvistettava. EU:n perusoikeusasiakirjasta on tehtävä oikeudellisesti sitova ja EU:n on liityttävä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen.

EU:n perussopimuksien uudistamisen tavoitteena on oltava nykyistä demokraattisempi, selkeämpi ja avoimempi päätöksenteko. Kansalaisten suorilla vaaleilla valitsemien elinten eli kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin valtaa on lisättävä. Kansallisten parlamenttien vaikutusvallan turvaamisessa järkevin tapa on Suomen malli, jossa eduskunta on tiiviisti mukana hallituksen EU-politiikan ohjauksessa. Tämä on hyvä menettely myös toissijaisuusperiaatteen valvontaan eli sen takaamiseen, että valtaa ei siirretä paikalliselta tai kansalliselta tasolta EU-tasolle ilman hyviä perusteita.

Kansalaisten on nähtävä, missä päätökset tehdään ja ketkä niistä vastaavat. Avoimuuden lisäämiseksi Eurooppaneuvoston ja ministerineuvoston kokouksista on tehtävä julkisia. Myös unionin toimielinten avointa vuoropuhelua työmarkkinajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa on lisättävä.

Euroopan unionin on otettava tasapuolisesti huomioon kaikkien jäsenmaiden kansalaisten tarpeet. Siksi on suhtauduttava varauksella hallitusten väliseen päätöksentekomenetelmään, joka usein merkitsee suurten jäsenmaiden ehdoilla toimimista. Hallitusten välisellä yhteistyöllä ei ole onnistuttu sosiaalisten vähimmäisnormien laatimisessa eikä verokilpailun torjumisessa. Yksimielisyyden vaatimus estää helposti etenkin yhteistä hyvinvointia edistävien sopimusten tekemisen. Esimerkiksi alhaisia veroja kilpailuetuna hyödyntävä valtio voi yksin estää vähimmäistasoista tehtävän sopimuksen.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulee kehittää niin, että monenkeskinen yhteistyö maailmassa vahvistuu ja maapallon rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän väliset suhteet kehittyvät nykyistä tasavertaisemmiksi. Kriisinhallinnassa tulee keskittyä siviilikriisinhallintaan ja konfliktien ennaltaehkäisyyn. EU:n sotilaallisella kriisinhallinnalla tulee aina olla YK:n tai ETYJ:n mandaatti.

TURVALLISUUDEN LÄHTÖKOHTANA YHTEISTYÖ JA YK:N KUNNIOITUS

Maailman turvallisuuden paras tae on monenkeskinen, ihmisoikeuksien kunnioitukselle rakentuva yhteistyö, jossa viimekätinen auktoriteetti on YK:lla. Suurvaltojen tai sotilasliittojen sotilaallinen varustautuminen ja yksipuolinen omien etujensa edistäminen eivät paranna maailman turvallisuutta.

Suomen on kannettava vastuunsa kansainvälisessä konfliktien ennaltaehkäisyyn sekä rauhan ja demokratian vakiinnuttamiseen tähtäävässä yhteistyössä. Tämä edellyttää aktiivisuutta erityisesti EU:n ja ETYJ:n puitteissa. Suomen ei pidä liittyä NATO:on. Jos NATO-jäsenyyttä päätetään hakea, asiasta on järjestettävä kansanäänestys.

Suomen puolustuspolitiikan tavoitteena on liittoutumattomuuden ohella oltava puolustusmenojen kasvun kääntäminen laskuun. Tämä on tehtävä uudistamalla puolustusvoimia ja asevelvollisuutta paremmin todellisia turvallisuusuhkia vastaaviksi.

Suomen sisäisen turvallisuuden edistämisessä on tärkeintä sosiaalisen eriarvoistumisen pysäyttäminen ja yhteisestä yhteiskunnasta syrjäyttävien rakenteiden purkaminen. Poliisille ja muille turvallisuudesta vastaaville viranomaisille tulee turvata riittävät ja oikein kohdennetut voimavarat. Kansalaisten valvonnan lisäämiseen tulee suhtautua kriittisesti. Kaikille kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien noudattamisesta on pidettävä huolta kaikissa tilanteissa.

Hyväksytty puoluevaltuuston kokouksessa Vaasassa 1.12.2002.