Vihreiden eläinpoliittinen linjapaperi

Hyväksytty puoluehallituksessa 10.10.2008

Elämäntapamme perustuu tällä hetkellä erittäin suurien eläinmäärien hyväksikäyttöön. Tämä ei ole ekologisesti kestävää, mutta ennen kaikkea toimintamme eettiset seuraukset ovat tällä hetkellä liian raskaat. Eläinten hyväksikäyttöä on vähennettävä – myös poliittisin toimenpitein – ja käyttämiemme eläinten hyvinvointi ja niiden mahdollisuus lajityypilliseen, elämisen arvoiseen elämään on turvattava huomattavasti nykyistä paremmin.

Eläinsuojelulainsäädäntöä ja sen valvontaa on tiukennettava

Eläinsuojelulainsäädäntöä on tarkistettava ja tiukennettava niin, että se vastaa nykyisiin eläinsuojelun haasteisiin ja tietämykseemme eläinten kyvyistä ja tarpeista. Lainsäädäntöä on muutettava siten, että eläinsuojeluasetukset ja muut säädökset (kuten metsästyslaki) täyttävät eläinsuojelulain vaatimukset, eivätkä ole sen kanssa ristiriidassa. On varmistettava, että eläimillä on lainsäädännössä muusta omaisuudesta poikkeava erikoisasema, joka suojaa niitä tuntemiskykyisinä yksilöinä. Eläinsuojelurikoksia on pyrittävä ennalta ehkäisemään. Eläinten huostaanottoa on myös helpotettava tilanteissa, joissa eläinsuojelumääräyksiä on rikottu, vaikka eläinten hyvinvointi ei olisikaan vielä radikaalisti huonontunut.

Tehokas eläinsuojeluvalvonta vaatii lisää resursseja ja uusia toimintatapoja niin asiasta vastaavassa ministeriössä, lääneissä kuin kunnissakin. Eläinsuojelun kehittäminen ja valvonta on järjestettävä siten, että eläinsuojelusta vastaavilla viranomaisilla ei ole kaksoisroolia eläinten suojelun ja hyötykäytön edistämisessä. Suomeen on perustettava eläinasiavaltuutetun virka. Eläinasiavaltuutettu pitää eläinteemoja esillä päätöksenteossa ja edistää keskitetysti eläinten hyvinvointia yhteiskunnassamme.

Eläinsuojeluvalvontaa pitää parantaa voimakkaasti, esimerkiksi palkkaamalla useamman kunnan kesken päätoimisia eläinsuojelueläinlääkäreitä. Tämän uudistuksen avulla voidaan poistaa kunnaneläinlääkäreiden kokema ristiriita asiakkaiden palvelemisen ja valvonnan väliltä. Säännöllinen eläinsuojeluvalvonta ja rutiininomaiset eläinsuojelutarkastukset on ulotettava koskemaan kaikkea eläinten kaupallista ja/tai laajamittaista kasvatusta ja käyttöä kattaen lemmikkieläimet, harraste-eläimet, kaikki tuotantoeläimet sekä eläinkuljetukset.

Eläinsuojeluviranomaisen tulee seurata eläimen kohtelussa ilmenneet laiminlyönnin seurauksena annettujen käskyjen tai määräysten noudattamista tiheillä uusintatarkastuksilla. Näin vältetään ajautuminen tilanteisiin, joissa joudutaan karjan tai muiden eläinten massalopetuksiin tai kohdataan suuret määrät hoidon puutteeseen kuolleita eläimiä. Eläinsuojeluvalvonnasta vastaavien henkilöiden oma eläintenpito tulee tarkastaa säännöllisesti.

Rangaistavaksi tulee säätää eläinten kasvattaminen ja luovuttaminen käytettäväksi myös ulkomaille esimerkiksi koiratappeluihin ja muuta sellaista toimintaa varten, joka on Suomessa lain vastaista. Rangaistuslainsäädäntöön on lisättävä törkeä eläinsuojelurikos -nimike. Eläintenpitokieltoa – myös elinikäistä ja kaikki eläinlajit kattavaa – on ryhdyttävä määräämään laajemmin tehokkaana keinona eläinrääkkäyksen estämiseksi. Eläintenpitokiellon valvonnan tulee olla kattavaa ja säännöllistä sekä tapahtua viranomaisten tiiviissä yhteistyössä. Metsästyksen valvontaa on tehostettava myös metsästyksen eläinsuojelurikosten osalta. On kiellettävä pyyntimenetelmät, joissa eläimen kohtuuttoman kärsimyksen riski on suuri, esimerkkinä kettujen pyynti jalkanaruilla ja ns. hetitappavilla raudoilla.

Kunnat kantamaan vastuuta eläinten hyvinvoinnista

Kouluissa, päiväkodeissa ja muussa kunnan järjestämässä ruokailussa tulee lisätä kasvisruuan tarjontaa esimerkiksi vaihtamalla yhdeksi päiväksi viikossa ruokalista täysin lihattomaksi. Sille, että ruokailijat tutustutetaan ravitseviin kasvisaterioihin, on löydettävissä niin eettisiä, ekologisia, taloudellisia kuin kasvatuksellisia perusteita. Korvaamalla osan aterioista edullisemmalla kasvisruoalla kunta voi samalla asettaa hankkimalleen lihalle korkeammat eettiset vaatimukset, vaikka se nostaisi hieman lihan hintaa. Julkisten ruokapalveluiden henkilöstön riittävästä asiantuntemuksesta kasvisruokavalion valmistusta koskien on huolehdittava.

Kunnat ovat keskeisessä asemassa päätettäessä siitä, käytetäänkö julkisen sektorin ruokahuollossa teho- vai eettisesti tuotettua ruokaa. Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Italiassa ja Itävallassa on ateriapalveluista vastaavat tahot poliittisin päätöksin velvoitettu käyttämään lähi- ja luomuraaka-aineita. On korkea aika, että myös Suomen kunnat noudattavat hankintapolitiikassaan kansallisen kestävän kulutuksen ja tuotannon (KULTU) ohjelman tavoitetta, jonka mukaan luonnonmukaisten ja lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käyttö julkisyhteisöjen ja yritysten keittiöissä tarjotuissa ruoka-annoksissa kasvaa vuosittain 10–15 %.

Kunnalla on myös kaavoituksessa mahdollisuus vaikuttaa siihen, suosiiko se uusien tehotuotantolaitosten vai pienten, esimerkiksi luomutuotantoon erikoistuneiden maatalouden yksiköiden rakentamista. Suurtuotantoyksiköiden ja niiden keskittymien perustamislupia tulee harkita erityisesti niiden aiheuttamien mahdollisten ympäristöongelmien perusteella.

Eläinlääkäripäivystykseen on usein kohtuuttoman pitkä, jopa eläimen hengen maksava matka etenkin maaseudulla. Päivystyksen saatavuus kohtuullisella etäisyydellä asiakkaista on varmistettava jo eläinsuojelusyistä. Löytöeläinten sekä luonnonvaraisten, vahingoittuneiden eläinten kuljetus ja hoito ei saa enää olla se sektori, jolla kunnat säästävät. Kuntien nykyisin kustantaman löytöeläinten 15 vuorokauden hoidon piiriin tulee ottaa myös viranomaisten takavarikoimat eläimet, jolloin myös näille eläimille on mahdollista pyrkiä löytämään uusi koti. Eläinsuojeluasioista vastaavan ministeriön tulee ylläpitää julkisesti saatavilla olevaa ja kaikki kunnat kattavaa listaa löytöeläinhoitoloista yhteystietoineen. Suomeen tulisi perustaa luonnoneläinrahasto, josta kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoiset voivat hakea rahoitusta loukkaantuneiden luonnoneläinten hoitoon.

Poliisin ja paikallisen syyttäjäviranomaisen tietotaito tai kiinnostus ei useinkaan vastaa eläinsuojelun tarpeita. Kuntiin tulisi perustaa eläinsuojeluneuvottelukuntia, jotka koostuisivat virallisista (eläinlääkäri, poliisi, terveystarkastaja) ja vapaaehtoisista eläinsuojeluvalvojista, paikallisten eläinsuojeluyhdistysten edustajista ja eläinsuojeluvalvonnasta kiinnostuneista muista asiantuntijoista. Neuvottelukunta edistäisi eläinsuojelun eri tahojen yhteistyötä ja osaamista. Sen tehtäväalueisiin kuuluisivat paikallisen eläinsuojeluneuvonnan ja –valvonnan kehittäminen sekä aloitteiden teko päätöksentekijöiden suuntaan.

Yksilöarvo kunniaan myös eläintuotannossa

Eläintuotannon lähtökohdaksi on otettava eettinen korkealaatuisuus. Tämä edellyttää eläinten itseisarvon kunnioittamista ja niiden lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamista. Erityisesti tulee suosia luonnonmukaista tuotantoa. Samalla myös luomutuotantoa on kehitettävä jatkuvasti paremmaksi eläinten kannalta. Valvonnalla on tähdättävä eläinten hyvinvoinnin todelliseen parantamiseen elintarvikelaadun ohella. Tilojen eläinmäärien on oltava sellaisia, että eläintautien riski on pieni ja eläinten yksilöllinen hoito mahdollista. Hyvinvointitukien avulla on tuettava tuottajia, jotka huomioivat eläinten hyvinvoinnin merkittävästi minimivaatimuksia paremmin.

Tuotantoeläinten hyvinvointivaatimuksia on kiristettävä tuntuvasti. Eläintä kohden vaadittavaa tilaa ja lajille sopivia virikkeitä on lisättävä. Tarjolla on oltava riittävästi liikkumatilaa, kiinteäpohjaista ja kuivitettua alustaa sekä mahdollisuus ulkoiluun vähintään kesällä. Eläinten kytkeminen tai pitäminen karsinassa paikallaan ympärivuorokautisesti on kiellettävä. Eläimillä on oltava mahdollisuus lajilleen ja iälleen tyypillisiin sosiaalisiin kontakteihin ja vuorokausirytmiin. Kipua aiheuttavat toimenpiteet, kuten vasikoiden nupoutus, on sallittava vain eläinlääkärille kivunlievitystä käyttäen.

Häkkikanalat kielletään EU:ssa vuonna 2012. Suomen tulee tukea kiellon pysymistä voimassa. Investointitukien avulla kananmunantuottajia on kannustettava jo nyt siirtymään häkkituotannosta lattiatuotantoon, erityisesti kerrosritilä- ja luomutuotantoon. Nykyisen kaltainen broilerin- ja kalkkunantuotanto tulee kieltää. Tuottajia on tuettava luomutuotantoon tai muihin elinkeinoihin siirtymisessä ja siirtymäaikojen on oltava kohtuulliset. Muuntogeenisten eliöiden ja kloonauksen käyttöä eläintuotannossa ei tule sallia.

Pitkistä teuraskuljetuksista on luovuttava ja pienteurastamojen toimintaedellytykset turvattava sekä eläinten hyvinvoinnin, ympäristön että lähitalouden nimissä. Valtioiden rajat ylittävien eläinkuljetusten laillisuutta on valvottava huomattavasti nykyistä tehokkaammin.

Hevosten ja muiden eläinten kuljettaminen teuraaksi ulkomaille on käytännössä estettävä siten, että kuljetettavien eläinten kunnolle asetetaan tiukat vähimmäisvaatimukset. Kuljetuksia ei pidä sallia, mikäli eläinten hyvinvointia ei voida taata koko matkan ajaksi ja lopetushetkellä lakimme edellyttämällä tavalla.

Eroon turkistarhauksesta

Nykymuotoisella turkistuotannolla ei ole eläinystävällisiä vaihtoehtoja ja poliittiset toimenpiteet turkiseläinten häkkikasvatuksen kieltämiseksi ovat kansainvälisesti jatkuvasti edenneet. Näin ollen elinkeinoa ei pidä tukea julkisilla tuilla, kuten investointituilla, vaan turkistarhauksesta on luovuttava siirtymäajalla. Siirtymäkauden aikana tarhaajien uudelleenkoulutusta ja siirtymistä muiden elinkeinojen pariin on tuettava voimakkaasti. Siirtymäkauden aikana turkiseläinten hyvinvointia pitää edistää takaamalla ainakin siitoseläimille virikkeitä, makuuhyllyt, kuivia pehkuja sekä tuulelta ja helteeltä suojaavat rakenteet. Häkkikasvatukseen erityisen huonosti soveltuvien supikoirien tarhaus on kiellettävä välittömästi.

Kaupalliset eläinkuljetukset – esimerkiksi siitoseläinten vienti – sellaisiin maihin, joissa ei ole toimivaa eläinsuojelulainsäädäntöä, on kiellettävä. Suomen ei myöskään pidä pyrkiä hidastamaan turkistarhausta koskevien säädösten tiukentamista muissa EU:n jäsenvaltioissa, vaan tukea eläinsuojelulainsäädännön edistystä maailmanlaajuisesti.

Rinnakkaiselo suurpetojen kanssa on mahdollista

Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja rinnakkaiselo niiden kanssa on mahdollista. Nyt pitää kiinnittää huomiota siihen, kuinka petovahingoilta voidaan suojautua ennakkoon ja säilyttää pihapiirit turvallisina. Petoeläinvahinkojen osalta myös pienet vahingot olisi korvattava, jotta jatkossa esim. kaikki suden aiheuttamat koiravahingot tulisivat viranomaisten tietoon. Myös petojen salakaadot on saatava loppumaan.

Valtion on tuettava aktiivisesti erilaisia petovahinkojen ehkäisykeinoja. Kuhmossa toimii luontokeskus Petola, mutta myös muualle Suomeen kaivataan vastaavia tietokeskuksia välittämään asiallista tietoa Suomen suurpedoista ja antamaan ympäristökasvatusta. Suomen suurpetokantojen hoitosuunnitelmassa tavoitteena on esimerkiksi susien osalta se, että sudet levittäytyisivät tasaisesti ympäri Suomen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös petotietoutta pitää olla saatavilla ympäri Suomen. Petokeskuksia olisi perustettava Pohjois-Karjalaan, Lappiin, Keski-Suomeen, Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaalle. Petokeskukset voisivat olla esimerkiksi maakuntaliittojen hallinnoimia. Niillä voisi olla omat toisiaan täydentävät profiilinsa: jokin keskuksista voisi keskittyä suden ja ihmisen yhteiseloon, jokin seuraamaan lammas- ja karjatalouden ongelmia, kun taas Lapissa painotettaisiin porotaloutta.

Pihakoirat voi suojata susivahingoilta pitämällä ne juoksulangan sijaan koiratarhoissa. Metsästystilanteessa koirien suojaamiseen voidaan käyttää esimerkiksi nk. "hukkaliiviä", joiden testausta ja hankintaa olisi tuettava. Vuoden 2005 loppuun käytössä olleen susipuhelintoiminnan uudelleenkäynnistämistä on harkittava. Sähköistettyjen susiaitojen avulla voidaan puolestaan useimmissa tapauksissa suojata kotieläimet susilta. Myös laumanvartijakoiria voisi käyttää enenevässä määrin tuotantoeläinten suojaamisessa.

Lemmikkieläinkulttuurinkin ongelmat tunnustettava

Myös lemmikkieläinten pitämiseen ja kasvatukseen sisältyy paljon ongelmia. Näistä ongelmista on keskusteltava ja niitä on pyrittävä ehkäisemään. Esimerkiksi kaikkien koirien, myös sekarotuisten, rekisteröinti on tehtävä pakolliseksi, jotta eläimen omistaja pystytään jäljittämään lemmikin kadotessa tai omistajan laiminlyönnin seurauksena. Sellaisten eläinlajien pito lemmikkinä tulee kieltää, joiden ylläpito on vaativaa ja joiden ravinnon, valon, lämmön tai käyttäytymisen tarpeita on vaikeita tyydyttää kotioloissa. Pieni terraario käärmeelle, isokaan häkki linnulle tai muovirasia hämähäkille eivät ole ”asianmukaisia" elintiloja kyseisille eläimille.

Eläinkauppoja koskevaa lainsäädäntöä ja valvontaa on tiukennettava. Tällä hetkellä liikkeiden taso on todella kirjava. On luotava eläinkauppoja koskeva laatujärjestelmä, joka keskittyy eläinten hyvien olojen takaamiseen sekä kaupoissa että tulevissa kodeissa, uusille omistajille jaettavan eläimen ominaisuuksia ja hoitoa koskevan informaation kautta.

Eläinsuojelulaki kieltää sellaisen eläinjalostuksen ja jalostusmenetelmien käytön, josta voi aiheutua kärsimystä eläimelle tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille, mutta lain käytännön soveltaminen on tehotonta. Asetuksin on määriteltävä, mitkä ovat käytännössä ne ominaisuudet, joita jalostuksella ei saa suosia ja ne rajat, joita ei saa ylittää lemmikki- ja tuotantoeläinten jalostuksessa. On kiellettävä sellaisten eläinrotujen ja -yksilöiden käyttö jalostukseen, jotka eivät täytä asetettuja vaatimuksia.

Lemmikkieläinten ja ihmisten välisillä suhteilla on kuitenkin paljon myös positiivisia vaikutuksia. Eläinten terapia- ja ”kaverieläin”käytön lisäämistä vanhainkodeissa, päiväkodeissa, ja mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten kanssa tehtävässä työssä on tuettava. Tällaisen toiminnan on kuitenkin aina perustuttava eläinten elämän ja hyvinvoinnin kunnioitukseen ja huolelliseen hoitoon.

Hevosen hyvinvointi on harrastustoiminnan edellytys

Hevosten määrä kasvaa Suomessa noin tuhannella yksilöllä vuodessa. Hevosten koko elämänkaaren kestävän hyvinvoinnin tulee olla hevosharrastuksen kantava voima. Tämä edellyttää eläinsuojelusäännösten määrittelemien minimivaatimusten lisäksi hevosen käyttäytymisen ja tarpeiden ymmärtämistä. Hevonen on laumaeläin, joka kaipaa ruuan, veden, puhtauden ja liikunnan lisäksi lajitovereidensa seuraa.

Vanhojen hevosten kärsimysten minimointiin tulee panostaa. Hevosten teurastusmahdollisuuksia tulee helpottaa, sillä pitkät teuraskuljetukset pitkittävät hevosten stressiä.

Aitoja toimenpiteitä eläinkokeista eroon pääsemiseksi

Suomen on ryhdyttävä aktiivisiin toimenpiteisiin koe-eläinten määrän ripeäksi vähentämiseksi ja korvaavien menetelmien käytön lisäämiseksi. Tätä edellyttää myös eurooppalainen ja kansallinen koe-eläinlainsäädäntö. On laadittava kansallinen ohjelma koe-eläinten käytölle vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseksi. Ohjelman tärkein osa on alan tutkimustoimintaa kehittävä valtakunnallinen vaihtoehtomenetelmäkeskus, joka koordinoi eläinkokeettomien menetelmien tutkimusta, opetusta, käyttöönottamista ja niistä tiedottamista.

Julkisen rahoituksen painopiste on muutettava nykyisestä koe-eläintoimintaa voimakkaasti tukevasta käytännöstä kohti vaihtoehtojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Myös yrityksille jaettavissa tuissa on huomioitava eläinkokeettomuuden edistäminen. Suomen on toimittava EU-politiikassaan sekä OECD:ssä vaihtoehtomenetelmien validoinnin ja hyväksynnän nopeuttamiseksi. Suomen on myös kiellettävä kädellisten käyttö eläinkokeissa ja työskenneltävä aktiivisesti vastaavan kiellon hyväksymiseksi EU-alueella.

Osana opiskeluja suoritettaviin eläinkokeisiin osallistuminen ei saa olla pakollista muille kuin niille, jotka tarvitsevat kelpoisuuden suorittaa eläinkokeita. Opiskelijoille tulee tarjota mahdollisuus suorittaa eläinten anatomian ja fysiologian opinnot niin, että siihen ei sisälly opetusta varten tapettujen eläinten avaamista. Oppilaitokset on velvoitettava ottamaan eläinkokeettomat menetelmät käyttöön kaikissa niissä opetustilanteissa, joissa se on mahdollista.

Selkeiden pakkausmerkintöjen avulla on helpotettava kuluttajan mahdollisuuksia valita tuotteita, joita ei ole testattu eläinkokein, ja jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Myös julkisissa hankinnoissa on pyrittävä hankkimaan ilman eläinkokeita valmistettuja tuotteita.