Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VIHR/827

Vihreä liitto

Tasapainoinen vihreä Suomi - Vihreän liiton aluepoliittinen ohjelma


  • Puolue: Vihreä liitto
  • Otsikko: Tasapainoinen vihreä Suomi - Vihreän liiton aluepoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 2000
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Tasapainoinen vihreä Suomi

Vihreän liiton aluepoliittinen ohjelma

Hyväksytty Vihreän liiton vuosikokouksessa 21.5.2000

1. Vihreä aluepolitiikka

Tässä ohjelmassa aluepolitiikalla tarkoitetaan kaikkia keinoja, joilla Suomi saadaan pidetyksi tasapainoisesti asuttuna ja jotka antavat seudullisille kasvukeskuksille hyvät edellytykset kehittyä.

Vanhaa Kekkosen ajan aluepolitiikkaa ihaillaan, eikä aivan syyttä. Syrjäseutujen teollistamisohjelma todella toi työtä ja hyvinvointia tasaisesti koko maahan. Nämä lääkkeet sopivat menneen ajan Suomeen. Ne eivät kuitenkaan tepsi uuden ajan vaivoihin. Tuotantoelämämme on kokenut syvällisen rakennemuutoksen. Olemme siirtyneet globaaliin informaatioyhteiskuntaan. Tulevaisuuden Suomi ei tarvitsekaan uusia ihmelääkkeitä vaan kokonaisvaltaista hoivaa.

Kaikki, mikä näyttää aluepolitiikalta, ei toimi aluepoliittisesti oikein. Toisaalta aluepoliittisesti kaikkein tehokkaimpia ovat usein olleet sellaiset toimet, joita ei ole ensisijaisesti tarkoitettu aluepolitiikan välineiksi. Tällaisia laveita alueellista kehitystä tehokkaasti tasapainottavia välineitä ovat olleet muun muassa kouluverkoston ja perusterveydenhuollon järjestäminen koko maahan. Nämä julkisen palvelun verkostot ovat työllistäneet ja luoneet hyvinvointia paljon tehokkaammin kuin aluepoliittisesti perustellut yksittäiset teollistamistoimet. Vihreiden aluepoliittisessa ajattelussa juuri tällaiset laveat keinot nähdään aluepolitiikan perustyökaluiksi.

Yksi keskeinen vihreiden aluepolitiikan rakenteellinen uudistus on perustulon käyttöönotto. Perustulo mahdollistaa työn ja toimeentulon uudenlaiset yhdistelmät niin maaseudulla, kaupungeissa kuin keskusten lievealueilla. Kun matalatuottoisesta työstä tulee kannattavampaa, yhä useampi kansalainen voi valita itselleen haluamansa asuinpaikan.

Toinen vihreän aluepolitiikan väline on etätyömallien kehittäminen. Etätyön yleistymisen tiellä on tarpeettomia ongelmia, jotka voidaan nyky-yhteiskunnassa ratkaista. Eräs keskeinen on kohtuuhintaisten verkkopalvelujen saannin turvaaminen tasapuolisesti maan kaikissa osissa. Etätyön esteitä poistamaan tarvitaan valtakunnallinen etätyöohjelma ja poliittinen sitoutuminen tällaisen ohjelman toteuttamiseen. Etätyö on tarpeellinen väline paitsi alueellisen tasa-arvon myös ympäristönsuojelun edistämiseksi. Työmatkaliikenne pitkien matkojen päähän rasittaa ihmistä ja kuormittaa tarpeettomasti luontoa.

Kolmas uuden vihreiden aluepolitiikan lavea väline on alueellistamisen jatkaminen. Vastuuta resurssien jaosta ja alueita koskevaa muuta päätöksentekoa on edelleen siirrettävä alueille itselleen. Samalla kuitenkin aluetason päätöksenteon demokraattista kontrollia on vahvistettava. Suomessa alueelliset vahvuudet korostuvat, kun eroja Euroopan unionin tasolla pyritään tasoittamaan.

Vihreä aluepoliittinen ajattelu lähtee siitä, että luonnon kestokykyä ei milloinkaan saa ylittää aluepoliittisiin välttämättömyyksiin vedoten. Aluepolitiikka on perimmiltään hyvinvoinnin jakamista tasapuolisesti. Todellinen, kestävä hyvinvointi syntyy ympäristömyötäisillä ratkaisuilla ja kaikkiin toimiin liittyvällä huolellisella ympäristövaikutusten arvioinnilla.

2. Vihreän aluepolitiikan perusarvot

Vihreä aluepolitiikka perustuu seuraaviin perusarvoihin: alueellinen tasa-arvo, läheisyys ja turvallisuus, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, lähituotannon ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

1. Alueellinen tasa-arvo: Aluepolitiikan pitää mahdollistaa vapaa asuinpaikan valinta. Aluepolitiikalla pyritään edesauttamaan ihmisten mahdollisuutta asua kotiseudullaan. Peruspalvelut on pidettävä hinnaltaan ja laadultaan mahdollisimman samankaltaisena maan eri osissa.

2. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: Aluepolitiikan on turvattava ihmiselle oikeus elää hyvää arkea asuinpaikasta riippumatta. Toimeentulon turvaaminen kaikille kansalaisille on nähtävä keskeisenä aluepolitiikan tavoitteena.

3. Läheisyys ja turvallisuus: Perheen, suvun ja kotiseudun merkitystä tulee arvostaa vastuuntuntoisen elämänkaariajattelun osana. Erilaisia yhteisöllisyyden muotoja on tuettava.

4. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen: Alueiden kehittämisessä on kunnioitettava ruohonjuuritason toimintaa ja paikallisia aloitteita. Aluepolitiikan on edistettävä kaikin tavoin kansalaisten paikallisia vaikutusmahdollisuuksia.

5. Lähituotannon turvaaminen: Aluepolitiikan on luotava edellytyksiä lähituotannolle, esimerkiksi energian ja luonnonmukaisesti viljellyn lähiruuan tuotannolle. Aluepolitiikan keinoin on pyrittävä kuljetusten vähentämiseen.

6. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen: Ihminen jakaa elintilan ja resurssit muun elollisen luonnon kanssa. Aluepolitiikan on tunnustettava koskemattoman luonnon itseisarvo alueiden käytön suunnittelun perusarvoksi. Kulttuurimaiseman suojelu on kulttuuriperinnön vaalimista, mutta myös keskeinen osa luonnon monimuotoisuuden suojelua.

3. Ympäristömyötäisyys aluepolitiikan kulmakiveksi

Vuosien ja vuosikymmenten aikana aluepoliittisilla syillä on perusteltu monenlaisia ympäristön kannalta vahingollisia hankkeita. On rakennettu tekoaltaita, tarpeettomia teitä ja siltoja, perustettu tuotantolaitoksia kauas alihankkijoista ja asiakkaista. Yhä edelleen aluepoliittisilla perusteilla ajetaan ympäristövaikutuksiltaan kyseenalaisia hankkeita.

Aluepoliittisesti perusteltujen hankkeiden on täytettävä samat ympäristövaatimukset kuin muidenkin hankkeiden. Uuden aluepolitiikan tulee perustua nimenomaan ympäristömyötäisille hankkeille. Esimerkkejä tällaisista hankkeista ovat uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto ja tähän liittyvä alihankinta, puun jalostusasteen kasvattaminen lähellä hankinta-alueita sekä materiaaleja säästävät uuden teknologian hankkeet. Uuden aluepolitiikan vetureita eivät ole massiiviset tuotantolaitokset vaan verkostoituneet yritykset ja uudenlainen palvelutuotanto.

Perinteinen aluepolitiikka on nojannut pitkälti liikennemääriä kasvattaviin infrastruktuurihankkeisiin. Ympäristömyötäinen aluepolitiikka pyrkii vähentämään liikkumisen tarvetta hajauttamalla palvelutuotantoa ja uuden teknologian hyväksikäyttöä palvelujen hankkimisessa.

Aluepolitiikan ohjaamisen välineenä ja onnistumisen mittarina tulee kehittää elinkaariajatteluun perustuvaa alueellisen ekotaseen arviointia. Elinkaariajattelua noudattavassa ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankkeiden koko elinkaaren aikaisia vaikutuksia raaka-aineen hankinnasta lopputuotteeseen asti. On opittava arvioimaan asioita ei vain rahassa, vaan sen mukaan, miten hyvää ympäristöä sijoitetun rahan vastineeksi saadaan.

4. Seutukeskuksista vetureita

Viime vuosina alueiden kehityksessä on tapahtunut myös myönteisiä asioita. Eräs tällainen on seutukuntakehitys ja seutukeskusten merkityksen tunnustaminen. Maakuntien kaupunkiseudut ovat yleensä luonnollisesti kehittyneitä talousalueita, joissa kohtuullisen matkan päässä keskustaajamasta on elävä pientaajamien ja maaseudun verkko. Tällaisilla luonnollisilla talousalueilla säilyvät työ- ja asiointimatkat yleensä kohtuullisen lyhyinä, ja ne on mahdollista rakentaa toimivan julkisen liikenteen varaan. Kuntien välisellä yhteistyöllä voidaan edistää muun muassa tarkoituksenmukaisen palvelurakenteen ja pinta-alaa säästävän yhdyskuntarakenteen suunnittelua. Näin säästetään sekä julkisia varoja että ympäristöä.

Seutukeskusten kehitystä tulisi tukea vastapainona suuremmille, voimakkaasti muuttovirtoja puoleensa vetäville kasvukeskuksille. Seutukeskuksia tukemalla saataisiin kohtuukustannuksilla edistettyä tehokkaasti nykyistä tasapainoisempaa alueellista kehitystä.

Seutukeskusten tulee yhdessä ympäristökuntien kanssa kantaa vastuuta laajemman alueen elinkeinoelämän kehittymisestä. Keinona tässä on koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän tarpeita vastaavaksi. Tutkimus- ja kehittämishankkeilla luodaan uusia työllistymismahdollisuuksia seudulle. Kasvukeskusten keskeinen rooli koko maan kehityksessä tulee tunnustaa. Niillä tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet toteuttaa väestönkasvun edellyttämät palvelut ja asuntotuotanto.

5. Maaseudun ongelmiin on myös ratkaisuja

Keskeistä maaseudun elävänä säilyttämisessä on luoda uusia työn ja toimeentulon mahdollisuuksia maaseudulle, mitä perustulon käyttöönotto oleellisesti helpottaa. Palvelujen karkaaminen väestön muuttoliikkeen mukana on maaseudulla vaikea ongelma. Sitä voidaan helpottaa esimerkiksi kehittämällä yhdistelmäpalveluja, joissa samassa pisteessä on saatavissa useita erilaisia yksityisiä ja julkisia palveluja.

Vihreiden maaseutupoliittisessa ohjelmassa maaseutu on ryhmitelty kolmeen päätyyppiin, joilla kullakin on omat ongelmansa.

1) Syrjäinen maaseutu

Suurtyöttömyyden ja vajaatyöllisyyden nujertaminen, autioitumisen ja palveluiden luhistumisen estäminen.

2) Ydinmaaseutu

Maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen ja luomutuotantoon parhaiten soveltuvan hajautetun maataloustuotannon suosiminen ja maaseudun monipuolisen yrittäjyyden kehittäminen.

3) Keskusten läheinen maaseutu

Kaupunkien läheisyyden hyödyntäminen, suunnittelemattoman taajamarakentamisen hillitseminen.

Syrjäisen maaseudun ongelmia on myös mahdollista helpottaa erilaisilla täsmämalleilla kuten Norjan mallin nimellä tunnetuilla veronkevennyksillä. Näitä pitäisi ennakkoluulottomasti tutkia ja ottaa käyttöön Suomen oloihin sovellettuina.

6. Maakunnille päätösvaltaa - mutta myös demokraattinen kontrolli

Suomen alueellinen hallinto mullistui 1990-luvun puolivälissä, kun läänien määrää vähennettiin ja maakunnat tunnustettiin alueellisen hallinnon perusyksiköiksi. Suunta hallinnon kehittämisessä näyttää edelleen vievän sekä valtion keskushallinnon että aluehallinnon virtaviivaistamiseen. Samalla kunnat maakuntien liittojen kautta saavat enemmän vaikutusvaltaa alueiden kehittämisessä.

Vihreät pitävät oikeansuuntaisena sitä, että ylhäältä päin tulevalta valtion keskushallinnolta annetaan valtaa alhaalta päin kasvavalle alueelliselle itsehallinnolle. Toki valtion ohjausta, valvontaa ja tasaavia toimia tarvitaan edelleen turvaamaan kansalaisten tasavertaisuus.

Suomen aluehallinto ei vielä ole riittävän pitkälle kehitetty. Alueellistamista on edelleen jatkettava. Tavoitteena on oltava myös väliportaan hallintoyksiköiden määrän vähentäminen. Kansalaisten todellisia vaikutusmahdollisuuksia voidaan vielä parantaa sekä kuntien hallinnossa että maakuntien liitoissa ja muissa kuntien yhteenliittymissä. Kun maakuntien päätäntävalta ja resurssit kasvavat, myös hallinnon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on tarpeen edistää. Tämänhetkiset maakuntien liitot ovat kansalaisten arkipäivään nähden kaukaisia ja suljettuja.

Maakuntien liittojen kehittämisen tarve onkin kaksisuuntainen: on tavoiteltavaa, että esimerkiksi EU:n rakennetukirahojen jakamisessa päätösvaltaa tuodaan nykyistä enemmän alueille itselleen ja maakuntien liittojen toimialaa laajennetaan. Samalla alueiden hallinnosta on tehdään avoimempaa ja kansalaisille ymmärrettävämpää. Siksi vihreät pitävät oikeana ratkaisuna maakuntien liittojen luottamuselinten valintaa suorilla vaaleilla kunnallisvaalien yhteydessä.

Demokratian lisäämiseen alueellisessa päätöksenteossa ei voida ottaa kantaa vain sillä perusteella, miten arvellaan kansalaisten kiinnostuvan uusissa vaaleissa äänestämään. Kysymys on keskeisestä periaatteesta: siellä, missä merkittävä osa yhteiskunnan resursseista jaetaan, on oltava riittävä demokraattinen valvonta näiden virtojen valvomiseksi.

7. EU-tukea lavealle aluepolitiikalle

Aluepoliittiseen kehitykseen on viime vuosina kohdistunut voimakas ulkoinen muutospaine. Merkittävin muutos tapahtui Suomen liittyessä Euroopan Unionin jäseneksi vuonna 1995. Tämän jälkeen olemme noudattaneet aluepolitiikan hoitamisessa unionin periaatteita.

Maataloustukien ohella EU-rakennerahastot ovat toinen keskeinen EU:n budjetista jäsenmaihin rahaa jakava lähde. Periaatteessa järjestelmä on järkevä. Se ei yritäkään jakaa rahaa kautta maan vaan pyrkii kohdistamaan tuen alueille niin, että mukaan otetuilla alueilla tuki myös tuntuu ja edistää oikeasti alueellista kehitystyötä. Tietenkin tukialuejako on raastanut mieliä varsinkin siellä, missä on jääty tukialuejaon ulkopuolelle.

Ohjelmaperusteinen aluepolitiikka antaa maakuntien liitoille koordinointivastuun tukialuerahojen jakamisessa. Maakuntien liitoissa toimissa maakuntien yhteistyöryhmissä ovat edustettuina valtio, kunnat sekä työmarkkina- ja etujärjestöt, jotka yhdessä linjaavat rahojen jakamisen perusteita erilaisille hankkeille. Yhteistyöryhmistä on puuttunut kokonaan kansalaisjärjestöjen, esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöjen edustus. Tämä on vakava puute EU-tukien jakojärjestelmässä.

Toinen tärkeä aluepoliittisesti vaikuttava EU-tuki on Euroopan sosiaalirahaston erilaiset tukimuodot. Ne ovat määrällisesti vain murto-osa aluekehitysrahojen määrästä. Toisaalta ne eivät ole tiukkoihin tukialuerajoihin sidottuja. Sosiaalirahaston tuella on saatu toimintaan useita hyödyllisiä, työllisyyttä ruohonjuuritasolla edistäviä hankkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi työpajatoiminta ja omatoimiseen yrittämiseen kannustavat hankkeet. Sosiaalirahaston tuet ovat tärkeä väline ja kannustin laajan aluepolitiikan hankkeiden kehittämisessä ja edistämisessä.