Maailma tehdään lähelläsi

1. Perusterveydenhuolto kuntoon ja hallinto järkeväksi

2. Lähimmäisistä on huolehdittava
> Lapsen hätä ei voi odottaa
> Vanhuksia ei saa jättää yksin
> Omaishoidon tukea on kehitettävä
> Vammaispalvelut ovat ihmisoikeuskysymys
> Jokaisella on oikeus kotiin
> Monikulttuurisuus on kanssakäymistä

3. Hajanaisista sosiaalietuuksista perustuloon

4. Tieto, taito ja kasvaminen ovat sosiaalista pääoma
> Tasa-arvoa vaan ei tasapäistämistä
> Arvoa ammattikoulutukselle

5. Kulttuuri tekee kunnasta viihtyisän
> Kirjastoista kasvaa kansalaisyhteiskunta
> Terveyttä ja iloa kuntoliikunnasta

6. Ihmisen mittaista rakentamista ja järkevää liikkumista
> Kaupungeissa tiivistä maankäyttöä ja viheralueverkostoja
> Lähimetsät ja maatalousmaisema
> Maaseudulla on vahvistettava kyliä
> Tehokas joukkoliikenne, turvallinen kevytliikenne ja kattavat lähipalvelut
> Esteetön ympäristö on hyvä kaikille
> Kulttuuriympäristön jatkuva hoito on parasta suojelua

7. Kasvava kulutus jättää jälkensä - kunnilla suuri vastuu tiennäyttäjinä
> Järkevämpää jätepolitiikkaa - ei massapolttolaitoksia
> Kunnilla vastuuta eläinsuojelussa

8. Palveluelvytystä ja palveluntuotannon vaihtoehtoja kuntatalouteen
> Palveluelvytys on vastaus kuntatalouden haasteisiin
> Onko hyvä ulkoistaa ja kilpailuttaa palvelut?
> Kuntaliitoksistako apu talousongelmiin?
> Vastuullisuutta hankintaan

9. Kuka tietää ja kuka päättää?
> Alueellista valtaa maakunnille
> Äänioikeus kerran neljässä vuodessa - siinäkö kaikki?
10. Kaupungit, taajamat ja maaseutu - erilaisuuden voimaa ja yhteistyötä
> Apua hajasijoituksesta

11. Vihreän päätöksenteon kulmakivet

1. Perusterveydenhuolto kuntoon ja hallinto järkeväksi

Vihreä hyvinvointipolitiikka perustuu tasa-arvoon, turvallisuuteen, ongelmien ennaltaehkäisyyn, erilaisten elämänarvojen hyväksymiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Ketään ei saa sairautensa, vammaisuutensa, varallisuutensa, syntyperänsä, ikänsä, seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolensa vuoksi asettaa eriarvoiseen asemaan. Vastuu hyvinvointipalvelujen järjestämisestä ja laadusta on kunnalla, mutta palvelun voi tarjota myös yksityinen yritys, järjestö tai vaikka omainen. Palvelu- ja hoivasetelit ovat yksi tapa hankkia palveluja kunnan järjestämien palveluiden rinnalle. Hoitotakuu osaltaan varmistaa sen, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa terveyspalvelut.

Parasta terveyden vaalimista on se, että ennaltaehkäistään sairastumista. Kuntalaisten terveyttä voidaan edistää esimerkiksi pitämällä pyörätiet ja liikuntapaikat kunnossa, ehkäisemällä syrjäytymistä ja tarjoamalla terveellistä ruokaa kouluissa ja muissa kunnallisissa ruokapalveluissa. Näin ajateltuna terveydestä huolehtiminen ei kuulu vain terveysvirastolle vaan siihen voidaan vaikuttaa myös sosiaali-, opetus- ja nuorisotoimen työllä, kaavoituksella ja liikennesuunnittelulla. Ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, kuntoutukseen ja liikuntaan nyt käytetyt eurot ovat edullisinta terveydenhoitoa, ja samalla ne parantavat ihmisten elämänlaatua.

Suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisesti mitattuna halpaa ja lisäksi verrattain hyvää. Koska julkiseen terveydenhoitoon ollaan kohtalaisen tyytyväisiä, käytetään yksityisiä palveluita varsin vähän. Suurimmat ongelmat liittyvät perusterveydenhuoltoon.Vaikeimmassa toiminnallisessa kriisissä on syrjäseutujen perusterveydenhuolto, sillä toimiakseen kunnolla terveyskeskuksessa tulisi olla vähintään kahdeksan lääkäriä, ja tämä edellyttää yli 15 000 hengen asukaspohjaa. Yksi mahdollisuus on siirtää taloudellinen vastuu ja terveydenhuollon järjestäminen sairaanhoitopiireille. Tällöin raja erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välitä kumottaisiin. Keskussairaaloissa annettava huipputason erikoissairaanhoito olisi edelleen omassa sarjassaan, mutta tavanomainen erikoissairaanhoito yhdistettäisiin perusterveydenhuoltoon.

Kaupungeissa perusterveydenhoitoa tulisi voida järjestää sairaaloiden yhteyteen, jolloin erikoislääkärin mielipiteen saamista varten potilasta ei tarvitsisi lähettää muualle ja potilas pysyisi koko ajan saman organisaation kirjoissa.

Nykymallissakin aluesairaaloiden yhteistyötä ja työnjakoa on tehostettava ja keskitettävä vaativia toimenpiteitä. Tehokkuuden lisäämisellä vihreät eivät tarkoita sitä, että sairaanhoitajien ja lääkäreiden tulisi juosta tehtävissään vielä nykyistäkin nopeammin, vaan sitä, että terveydenhuollossa tulee tehdä oikeita asioita oikeissa paikoissa ja järkevästi.

Lääkäreitä on vaikea saada syrjäseuduille, suurten kaupunkilähiöiden terveyskeskuksiin ja niihin terveyskeskuksiin, joiden työilmapiiriä pidetään huonona. Terveydenhuollon tulevaisuutta uhkaakin pula lääkäreistä ja hoitohenkilökunnasta. Työnjakoa hoitohenkilökunnan ja lääkärien välillä on voitava kehittää. Sairaanhoitajat voivat antaa esimerkiksi rutiiniluontoiset influenssakausien sairauslomatodistukset. Pätkätöistä on myös päästävä kunnissa eroon ja sairaaloiden sekä terveyskeskusten johtamiseen ja työilmapiirin uudistamiseen on kiinnitettävä enemmän huomioita.

Erikoissairaanhoidon tila on Suomessa pääosin hyvä. Tärkeintä on laittaa perusterveydenhuolto kuntoon. Jos terveyskeskukset ja hoitoonohjausjärjestelmä eivät toimi kunnolla, erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat vääjäämättä. Terveydenhuollon sisäistä organisaatiota ja johtamista on selkeytettävä. Nykyisin terveydenhuollossa on rinnakkain kaksi organisaatiota: lääkäreillä omansa ja hoitajilla omansa. Kahtiajakautunut malli on este tehokkaan ja sujuvan kokonaisuuden muodostumiselle.

Terveydenhoidossa on muutettava myös tapaa tarkastella ihmistä. Yksittäisten oireiden hoitamisesta on siirryttävä hoitamaan ihmistä kokonaisuutena, yksilönä jolla on unettomuuden, sydämen tai reistailevan mahan lisäksi ruumis ja mieli, oma historia ja elämäntilanne. Terveydenhoitoon on saatava monipuolisuutta ja valinnanvapautta: vaikuttaviksi ja kustannustehokkaiksi todetut täydentävät hoitomuodot on otettava osaksi kunnallista terveydenhoitoa.

Yhä useammin sairaanhoitoa vaativan taudin taustalla on elämäntapaan liittyviä tekijöitä. Suuria kansanterveydellisiä ongelmia aiheuttavat alkoholin liikakäyttö, tupakointi, epäterveelliset ravintotottumukset ja liikunnan vähäisyys. Päihdeongelmien tunnistamista ja hoitoonohjausta pitää parantaa yleisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa, työterveyshuollossa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Suomalaisten pahin yksittäinen terveysongelma on alkoholi. Alkoholisairaudet kehittyvät hitaasti. Alkoholin ongelmakäyttöön liittyy usein myös vaikeita mielenterveyden ongelmia, jotka hoidetaan erillään päihdehuollosta psykiatristen palveluiden piirissä. Päihdehuollon ja psykiatrian yhteistyötä on nivottava paremmin yhteen. Päihdehuollon osaamisesta on huolehdittava; erityisesti sekakäyttäjät ovat aineiden yhteisvaikutusten takia haastava potilasryhmä. Alkoholiongelman yleisyyden takia on keskityttävä avohoitopalveluiden ja matalan kynnyksen palveluiden riittävään resursointiin ja laadun kehittämiseen.

Kunnat voivat toimivan päihdehuollon lisäksi pyrkiä omalta osaltaan myös ehkäisemään päihdehaittojen syntymistä. Esimerkiksi kun kunta tukee rahallisesti erilaisia yleisötapahtumia, olutteltta voidaan huomioida verorahoitteista tukea laskevana tekijänä. Lapsille ja nuorille tarkoitettuihin tilaisuuksiin ja paikkoihin alkoholi ei sovi. Lasten ja nuorten juomiseen on puututtava. Vanhempien valvontavastuun lisäksi tarvitaan muun muassa nuorisotyötä tarjoamaan päihteetöntä vapaa-ajan toimintaa. Opettajat, nuorisotyöntekijät ja terveydenhuollon henkilökunta tarvitsevat tukea päihteidenvastaisessa työssään: tietoa siitä, kuinka kohdata ja kohdella erilaisten päihteiden käyttäjiä ja miten ohjata heitä hoitoon.

Huumeidenkäyttäjien asianmukainen hoito parantaa käyttäjän henkilökohtaisen elämän laatua, vähentää inhimillistä kärsimystä ja lisää myös yleistä turvallisuutta, kun huumeiden käytöstä johtuva rikollisuus vähenee. Lääkkeelliseen hoitoon on päästävä heti, vaikka psykososiaalista hoitoa joutuisikin jonkin aikaa odottamaan. Terveysneuvolapisteiden työ edistää hoitoon hakeutumista madaltamalla kynnystä yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin. Suonensisäisten huumeiden käyttäjien on saatava vaihtaa käytettyjä neuloja puhtaisiin. Näin vältytään vakavien infektiotautien kuten C-hepatiitin ja HI-viruksen leviämiseltä.

Ympäristöterveyteen liittyviin tekijöihin, kuten liikenteen ja voimalaitosten päästöihin ja niiden aiheuttamiin terveydellisiin vaikutuksiin sekä veden laadun ongelmiin on suhtauduttava riittävän vakavasti. Saastuttavia kivihiilivoimaloita pitää vaihtaa maakaasu- ja tuulivoimaloiksi, tieliikenteen hiukkaspäästöjä voidaan rajoittaa puhdistustekniikoilla, hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla sekä pyöräilyä ja joukkoliikennettä lisäämällä. Koska vietämme nykyisin suurimman osan ajastamme sisätiloissa, myös sisäilman laatuun ja siihen vaikuttaviin tekijöihin tulee edelleen kiinnittää huomiota. Sairauksien hoitoon verrattuna nämä toimet eivät ole kalliita.

2. Lähimmäisistä on huolehdittava

Sosiaalipalveluiden on vastattava yksilöllisiin ja moninaisiin tarpeisiin. Kuntien tulee pyrkiä nykyistä enemmän ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja siihen, etteivät ongelmat pääse kehittymään vakaviksi. Meidän tulee edetä vaurioita korjaavasta ongelmia ja hätää ehkäisevään sosiaalipolitiikkaan. Ihmisten yksilöllisyyttä tulee kunnioittaa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus toteuttaa omia elämänarvojaan siinä määrin kuin tämä ei vahingoita tai vaaranna toisia, ei rajoita kohtuuttomasti toisten vapautta tai tuota muille mielipahaa.

Lapsen hätä ei voi odottaa

Erilaisia päivähoitovaihtoehtoja on kehitettävä niin, että vanhemmilla säilyy vapaus valita, miten heidän lapsensa hoidetaan. Vakaat ihmissuhteet lasten ja aikuisten välillä edellyttävät päivähoidossa pysyvän henkilöstön turvaamista ja lapsen kehitykselle sopivien ryhmäkokojen muodostamista.

Kotihoidon tuki on hyvä keino tukea vanhempien valinnan mahdollisuuksia lasten hoidossa. Asukas- ja leikkipuistot sekä avoimet päiväkodit ovat tärkeitä kunnallisia palveluita kotivanhemmalle sekä kotona hoidettaville lapsille. Kotipalvelu on tarpeellista, jos lapsia hoitava vanhempi sairastuu tai uupuu.

Kuntien tulee taata pienten koululaisten iltapäivätoiminta, mutta toiminta voidaan järjestää yhteistyössä kolmannen sektorin, esimerkiksi erilaisten järjestöjen ja urheiluseurojen kanssa. Valvottu iltapäivä lisää lapsen turvallisuudentunnetta ja ehkäisee ongelmia. Kännykkä, kaverit ja karkkipussi eivät korvaa aikuisen läsnäoloa lapsen elämässä.

Suomalainen neuvolajärjestelmä on ainutlaatuinen. Neuvolatoimintaa on kehitettävä edelleen vastaamaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja vanhemmuuden tukemista. Myös isien vanhemmuuteen kasvaminen tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon neuvolatoiminnassa. Perhekeskeinen ote, ongelmien varhainen toteaminen ja niistä puhuminen on neuvolatoiminnassa tärkeää.

Nuorisotyöllä on suuri merkitys kasvatuksessa ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. Kuntien on huolehdittava nuorisotyön laadusta ja resursseista. Lapsille ja nuorille on luotava toimivia vaikutuskanavia kuten nuorisovaltuustoja. Nuorten omaehtoista toimintaa on tuettava ja heidän uudet ideansa ja ajatuksensa on otettava tosissaan. Kuntiin on perustettava lapsiasiain koordinaattorin toimia.

Perhe ei ole aina hyvä paikka elää. Lastensuojelun toiminta on turvattava. Lapsen hätä ei voi odottaa, joten palveluiden on toimittava kunnolla. Sijaisvanhemmaksi ryhtymiseen on kannustettava ja tukiperhetoimintaan on saatava sekä ohjausta että resursseja. Sijaisperheiden toimintaedellytysten parantamisella on inhimillisen hädän lievittämisen lisäksi taloudellista merkitystä.

Suomalaisista naisista 40 % on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa täytettyään 15 vuotta. Myös naisten harjoittama väkivalta on lisääntynyt huolestuttavasti. Naisten ja lasten suojelemiseksi tarvitaan lisää turvakoteja, myös salaisia. Väkivaltaiset perheenjäsenetkin tarvitsevat apua ongelmiinsa.

Erityisesti mielenterveysongelmista kärsivien lasten ja nuorten asianmukainen hoito on turvattava. Syrjäytymässä olevia nuoria on autettava ajoissa, sillä mitä kauemmin odotetaan, sitä vaikeammaksi käyvät myös ongelmat. Apua tai tukea tarvitsevaa lasta tai nuorta ei saa pompotella virastosta tai palvelupisteestä toiseen vaan apua on löydettävä viipymättä.

Vanhuksia ei saa jättää yksin

Iäkkäillä ihmisillä on oltava oikeus asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Kotipalvelut tukevat itsenäistä elämää, joten niiden saatavuutta on parannettava. Asuinympäristön tulee edistää yhteisöllisyyttä ja omatoimisuutta, kuitenkin niin että tukipalvelut ovat helposti saatavilla. Palveluita järjestettäessä on kunnioitettava vanhan ihmisen arvokkuutta ja omaa tahtoa. Vanhusten tulee saada muuttaa omaistensa lähelle kuntarajoista välittämättä.

Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan voi enää turvallisesti asua omassa kodissaan. Heille on oltava tarjolla hoitopaikkoja kuten hoito- ja vanhainkoteja sekä palveluasuntoja. Näissä on oltava riittävästi henkilökuntaa, jotta vanhusten elämä ei rajoitu pelkäksi makaamiseksi ja perushoidon saanniksi. Vain näin taataan myös se, että vanhustenhoitoon saadaan tulevaisuudessakin työntekijöitä.

Yksinäisyys ja masentuneisuus on yksi vanhusten kipeimmistä ongelmista. Elämänlaatua voidaan parantaa antamalla heille mahdollisuus harrastustoimintaan, liikuntaan ja vapaaehtoistyön parissa toimimiseen. Ikääntyneiden fyysisellä hyvinvoinnilla ja sairauksien ennaltaehkäisyllä on myös kunnille suuri taloudellinen merkitys. Yksinäisyyttä voidaan torjua asumisen eri muodoilla kuten palvelutaloilla, joissa on mahdollisuus myös sosiaaliseen yhteiselämään, sekä ryhmäkodeilla, joissa vanhukset asuvat osin yksityisissä ja osin yhteisissä tiloissa.

Omaishoidon tukea on kehitettävä

Omaishoito on yleensä vanhukselle, pitkäaikaissairaalle tai vammaiselle inhimillisintä ja miellyttävintä hoitoa. Omaishoitajien työ säästää myös suuren määrän kunnan varoja, sillä vaihtoehtona on usein pitkäaikaishoitopaikka sairaalassa tai muussa laitoksessa. Omaishoitajan työ on arvokasta mutta usein varsin raskasta: omaishoidontuki on pientä ja tukipalvelut vähäisiä. Omaishoitajia ei saa musertaa taakan alle vaan heidän asemaansa on pystyttävä parantamaan. Omaishoito on pitkäjänteistä työtä, joten tukipäätösten tulee olla riittävän pitkäaikaisia. Tukipalveluissa on paljon kehitettävää, sillä omaishoito tarkoittaa monelle uupuvalle hoitajalle työtä kellon ympäri ilman lomia. Omaishoidon tuki- ja lomajärjestelmiä on kehitettävä omaishoitajien jaksamista tukeviksi ja omaishoitoon houkutteleviksi esimerkiksi palvelusetelien avulla. Tämä on myös hoidettavien edun mukaista. Omaishoidontuet ja tukipalvelut vaihtelevat eri kunnissa suuresti. Suomeen tulee saada hoitoisuusluokitukset, joita kunnat noudattavat omaishoidontukia myönnettäessä.

Vammaispalvelut ovat ihmisoikeuskysymys

Yhteiskunta joka ei vastaa jäsentensä tarpeisiin synnyttää eriarvoisuutta ja on syrjivä. Vammaisten tasavertaisuus muiden kanssa edellyttää yhteiskunnan ja ympäristön muokkaamista mahdollisimman esteettömäksi. Yhteiskunnan ensisijainen velvollisuus on järjestää yleiset palvelunsa niin, että ne ovat kaikkien kansalaisten ulottuvilla. Yhdenvertaiset mahdollisuudet tulee toteuttaa kaikilla elämänalueilla esim. liikkumisessa, asumisessa, koulutuksessa, työllistymisessä, perhe-elämässä ja vapaa-ajanpalveluissa. Vammaisella henkilöllä tulee olla oikeus yksityisyyteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Asuinpaikasta riippumatta sosiaali- ja terveyspalvelujen ja tukitoimien tulee olla laadukkaasti ja yksilöllisesti järjestetty. Toimintamalleja voi kehittää luovasti, esimerkiksi vaikeavammaisten henkilöiden ja hoitohenkilökunnan yhteisöllisestä asumisesta ja työpajatoiminnasta on hyviä kokemuksia. Vammaispalvelulain mukaisesti palvelujen tarve tulee kartoittaa palveluja järjestettäessä.

Jokaisella on oikeus kotiin

Asuntotuotannon on perustuttava sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Vihreitä asumisen ohjenuoria ovat viihtyisyys, esteettömyys, laadukkuus, ympäristöystävällisyys ja yhteisöllisyys. Uudisrakentamisessa vihreät painottavat tiivistä ja matalaa asuinrakentamista ja lähipalveluiden vahvistamista. Ikääntyvissä lähiöissä tulee käynnistää ekoremontti. Lähiöprojektit vahvistavat alueiden paikallisidentiteettiä ja asukkaiden yhteenkuuluvuutta ja parantavat siten asuntojen fyysisen kunnon ohella ihmisten henkistä hyvinvointia. Kuntien on varattava riittävästi tontteja opiskelija-, nuoriso- ja vammaisasuntorakentamiseen ja pienituloisille on tarjottava riittävästi edullisia vuokra-asuntoja.

Asunnottomuutta on vähennettävä ammattilaisten yhteistyöllä. Tuettua asumista on tarjottava riittävästi niille ihmisille, joille se on laitoshoitoa parempi vaihtoehto. Tuettu asuminen tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen ja aktiiviseen elämään sekä estää syrjäytymistä. Erityistä huolta on kiinnitettävä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien sekä vankilasta vapautuvien asunnontarpeeseen ja muihin avohuollon tukipalveluihin, sillä tukiasunnoista on monin paikoin ollut vakavaa pulaa. Vaikeassa elämäntilanteessa elävien ihmisten asunnottomuus vaikeuttaa kohtuuttomasti heidän kuntoutumistaan kohti tavanomaista elämää. Myös nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua tuettua asumista on kehitettävä huostaanottojen ennaltaehkäisemiseksi ja purkamiseksi.

Monikulttuurisuus on kanssakäymistä

Tulevaisuuden Suomi on nykypäivää monikulttuurisempi. Kunnissa on aidosti perehdyttävä maahanmuuttajien kotoutumiseen ja siinä piileviin mahdollisuuksiin ja ongelmiin. Juhlapuheiden korkealentoisessa kansainvälisyydessä unohtuu usein suurimpien kaupunkien jo olemassa oleva kansainvälisyys: lähiöiden etninen kirjo ja kunnan vuokra-asuntoihin kielimuurin taakse piilotettu osaaminen. Tämä voimavara on pystyttävä ottamaan mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, sen päätöksentekoon, työ- ja talouselämään sekä sosiaaliseen yhteisöön. Vain tätä kautta voidaan puolin ja toisin purkaa turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ja saavuttaa aito kulttuurien kohtaaminen ja sen myönteiset kerrannaisvaikutukset.

Maahanmuuttajien kotoutumisen perusedellytykset ovat suomen tai ruotsin kielen opiskelumahdollisuudet ja työllistyminen. Ilman kieltä, jolla tulla toimeen, ja ilman työtä, jolla ansaita taloudellinen riippumattomuus, sopeutuminen käy vaikeaksi. Ihmiset saattavat eristäytyä sosiaalisesti ja ongelmat alkavat kasautua. Kielenopetusta pitää järjestää myös muille kuin töissä käyville, esimerkiksi kotiin jääville naisille. Lapsille on lisäksi järjestettävä koulussa oman äidinkielen ja kulttuurin opetusta. Työllistymisen tueksi tarvitaan tavanomaisten palveluiden ohella maahanmuuttajataustaisia työsuunnittelijoita. Myös pienyrittäjien yleinen tukeminen auttaa maahanmuuttajia työllistymään.

Maahanmuuttajia on pystyttävä tukemaan myös kulttuurisessa kotoutumisessa, johon sisältyy oman kulttuurin ja kielen identiteetin ylläpitäminen. Vastuu kotoutumisesta ei voi levätä vain kunnan virkamiesten harteilla. Tavallisten suomalaisten on otettava maahanmuuttajat mukaan yhteiskuntaan: harrastamaan, tekemään työtä ja elämään tavallista elämää rinta rinnan. Kunnan on omilla toimillaan edistettävä tämän vuorovaikutuksen syntymistä.

3. Hajanaisista sosiaalietuuksista perustuloon

Toimeentulotuen pitää olla viimesijainen sosiaalinen etuus muutenkin kuin teoriassa. Kunnallisen toimeentulotuen ei ole tarkoitus paikata riittämätöntä opintotukea, vanhempainpäivärahaa, eläkettä tai työmarkkinatukea.

Vihreät kannattavat perustulon käyttöönottoa. Perustulosta ei päätetä kunnallisvaaleissa, mutta perustulon käyttöönotolla olisi merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kunnan sosiaalipalveluihin. Kaikille kansalaisille maksettava perustulo toimisi turvaverkkona, joka auttaisi ponnistamaan omaehtoiseen selviytymiseen. Perustulon tehtävänä on toimia joustavana perusturvana hyvin erilaistenkin elämänvaiheiden aikana.

Perustulolla tarkoitetaan jokaiselle maksettavaa kuukausittaista rahasummaa, jonka saa ansiotuloista riippumatta. Verotus alkaa jo pienistäkin ansiotuloista, jolloin perustulo leikkautuu pois normaalia palkkatuloa saavilta. Nykyjärjestelmään verrattuna merkittävä ero perustulojärjestelmässä on siinä, että jokaisesta ansaitusta lisäeurosta jää aina jotain käteen.

Perustulojärjestelmä sopisi hyvin nykyiseen katkonaiseen työelämään, jossa pätkä- ja kausityöt, kesä- ja talvisesongit sekä keikkahommat ovat entistä tyypillisempiä niin kaupungissa kuin maaseudulla. Se vähentäisi myös sosiaaliturvaan liittyvää hallinnollista kankeutta ja etuuksien saajien alistamista kontrolleihin sekä poistaisi passivoivat kannustinloukut.

Rinnalleen perustulo vaatii silti yksilöllistä sosiaalityötä sekä erityistilanteet huomioon ottavaa sosiaalietuusjärjestelmää. Perustulon käyttöönotto vaatisi myös lakimuutoksia. Jo tämän hetken olemassa olevan lainsäädännön turvin olisi kuitenkin mahdollista tutkia perustulon tapaisen kannustavan toimeentulon mallia esimerkiksi seutu- tai maakuntatason kokeiluna.

Nykytilanteessa toimeentulotuen käsittelyaikoja on lyhennettävä. Myös palveluiden saatavuutta on lisättävä. Passiivisesta toimeentulotuen maksamisesta täytyy päästä aidon sosiaalityön keinoin tilanteen kokonaisvaltaiseen tukemiseen. Ihmisiä on pystyttävä auttamaan yksilöinä, joilla on jokaiselle oma elämäntilanne, eri vahvuudet ja eri tarpeet. Sosiaalityöhön on panostettava nykyistä enemmän, sillä sosiaalipalveluista säästäminen tulee ajan myötä myös kalliiksi.

Sosiaalityöntekijöitä on kunnissa oltava riittävästi. Heille on jäätävä voimavaroja pelkän toimeentulotuen jakamisen ja kontrolloinnin lisäksi myös varsinaiseen ennaltaehkäisevään sekä elämänhallintaa ja työkykyä palauttavaan sosiaalityöhön. Lisäksi sosiaali- ja työvoimapalvelut sekä ja Kelan myöntämät sosiaalietuudet tulisi voida saada samasta paikasta. Tämä takaisi kaikille tasa-arvoisen aseman palvelun saajana asuinpaikasta riippumatta.

4. Tieto, taito ja kasvaminen ovat sosiaalista pääomaa

Tasa-arvoa vaan ei tasapäistämistä

Koulutus lepää vankasti kuntien harteilla esikouluissa, peruskoulussa, toisen asteen oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Vihreän koulutuspolitiikan peruskiviä ovat tasa-arvo, moniarvoisuus ja elinikäinen oppiminen. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oltava kotitaustasta, asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet saada oppia ja sivistystä. Tasa-arvoa on myös kattava lähikouluverkko ja kohtuulliset koulumatkat, riittävän pienet ryhmäkoot, oppilaiden erilaisuuden huomioiminen, pätevät ja työssään jaksavat opettajat ja opiskelussa tarvittavien tukipalveluiden saatavuus.

Tietojen ja taitojen lisäksi oppilaille on opetettava tiedon käsittelyä, ajattelua, vuorovaikutustaitoja, elämänhallintaa, eettisyyttä ja kestävän kehityksen periaatteita. Ympäristökasvatuksen tulee läpäistä koko koulutus päiväkodista aina toisen asteen koulutukseen. Koulutuksen tavoitteena on myös kehittää itsetuntemusta ja minäkuvaa sekä kulttuuri-identiteettiä. Sukupuolten välinen tasa-arvo on ulotettava koskemaan paitsi opetussuunnitelmia myös koulujen jokapäiväistä toimintaa. Kouluaikana luodaan ja vahvistetaan tasa-arvoasenteita ja siksi kouluilla ja opettajilla on suuri vastuu tasa-arvoisen mallin näyttämisessä ja tasa-arvoisen koulupäivän luomisessa sekä tytöille että pojille.

Valtion on huolehdittava, että kunnilla on riittävästi resursseja opetustehtäviensä hoitamiseen. Valtionosuuksien kasvaessa kunnat eivät saa leikata omaa osuuttaan koulutusmenoista, vaan valtionrahoituksen lisääntymisen on näyttävä myös todellisena koulujen tilanteen paranemisena. Lasten ja nuorten ongelmien kasautuminen lisää inhimillisen murheen lisäksi yhteiskunnan menoja kasvavina sosiaalisina ja terveydellisinä ongelmina. Koulutuksesta säästäminen ei voi olla kenenkään etu.

Siirtymisen päivähoidosta esiopetukseen ja edelleen peruskoulun alkuopetukseen tulee tapahtua sujuvasti. Esiopetuksen pitää olla leikinomaista. Lapsi saa harjoitella rauhassa taitojaan oppijana ja ryhmän jäsenenä. Esikoulun ja koulun yhteistyöllä luodaan jatkuvuutta lasten opintielle.

Moniarvoisessa peruskoulussa taito-, tieto- ja taideaineet ovat opetussuunnitelmassa tasapuolisesti edustettuina ja oppimistuloksia arvioidaan monipuolisesti. Opetussuunnitelmat ja koulun käytännöt laaditaan niin, että ne sisältävät sekä tyttöjä että poikia kiinnostavia aineksia. Vaihtoehtoisia opetusmuotoja kuten kielikylpy- ja vieraskielistä opetusta tuetaan, mutta lähikouluperiaatetta arvostaen. Opetuksen suunnitteluun otetaan mukaan oppilaat ja vanhemmat. Hyviä esimerkkejä kodin ja koulun luontevasta yhteistyöstä ovat yhteisten kehityskeskustelujen lisäksi vanhempien mukanaolo leirikouluissa, retkillä ja muussa koulun toiminnassa.

Koulutuksen tulee kunnioittaa yksilöitä eikä tasa-arvo saa tarkoittaa tasapäistämistä. Oppilaiden on saatava tarvitsemansa määrä tukea opinnoissaan, olipa kyse sitten oppimisvaikeuksista tai käytöshäiriöistä, vammaisopetuksesta, maahanmuuttajista, kielipulmista, erityislahjakkaista tai ihan tavallisista lapsista. Kouluissa on siten oltava riittävä määrä oppilashuoltohenkilökuntaa. On tärkeää, että lapsen kehityksen esteet ja mahdolliset psyykkiset ongelmat tunnistetaan ajoissa, mieluiten jo päivähoidossa. Suomeen hiljattain muuttaneiden lasten ja nuorten tarvitsema erityistuki on otettava huomioon opetusmuodoissa ja -resursseissa.

Lapsille tarjottavan aamu- ja iltapäivätoiminnan pitää olla sisällöltään monipuolista ja osin vapaa-ajan harrastustoimintaa korvaavaa. Myös isommilla, yli kolmasluokkalaisilla lapsilla iltapäivätoimintaa tulee kehittää iltaharrastuksia korvaavan toiminnan suuntaan. Näin perheille jää iltaisin enemmän aikaa yhdessäoloon.

Uusia koulurakennuksia rakennettaessa ja vanhoja perusparannettaessa on suosittava peruskoulun ala- ja yläluokkien sijoittamista yhteisen katon alle. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa lähikouluperiaatteen hylkäämistä tai kyläkoulujen lakkauttamista. Koulukuljetusten suunta voidaan kääntää myös taajamista kyläkouluille päin. Kyläkoulut voivat lisätä vetovoimaansa painottamalla opetuksessaan musiikki-, taide-, ympäristö- tai liikuntaopetusta.

Epäonnistuneen kaavoitus-, asunto- ja sosiaalipolitiikan seurauksena on erityisesti suuriin kaupunkeihin muodostunut kasautuvien ongelmien alueita. Näiden alueiden koulujen mahdolliset ongelmat on tunnistettava ja niille on ohjattava muita enemmän resursseja. Erityistä huomioita on kiinnitettävä myös ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuteen sekä niihin syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, jotka peruskoulun päätyttyä ovat ajautumassa jatko-opiskelun ulkopuolelle. Kodin tuen ja opiskelumotivaation puuttumisen, päihteiden käytön ja heikon itsetunnon tuhoisa kierre on voitava katkaista jokaisen nuoren kohdalla.

Arvoa ammattikoulutukselle

Toisen asteen oppilaitosten eli lukioiden ja ammattioppilaitosten tulee olla opiskelijoilleen tietojen, taitojen, ajattelun ja yksilön persoonallisen kehittymisen viihtyisä ympäristö. Ammatti- tai ylioppilastutkinnon suorittaminen kasvattaa opiskelijaa ottamaan vastuun itsestään ja omasta suoriutumisestaan. Silti näissäkin oppilaitoksissa on opiskelijoilla oltava tukena riittävä määrä oppilashuoltohenkilöstöä. Jo nykypäivän Suomessa on pulaa erityisesti käytännön ammattiosaamisesta. Ammattikoulutuksen houkuttelevuuden lisääminen edellyttää mm. opettajien ammattitaidon ja opetuksessa käytettyjen koneiden ja laitteiden ajanmukaisen tason ylläpitämistä sekä kaksoistutkintomahdollisuutta. Koulutuksen keskeyttämisiä on ehkäistävä: opinto- ja uraohjausta on lisättävä, ryhmäkokoja on tarvittaessa pienennettävä ja opiskelijoille on annettava heidän tarvitsemaansa tukiopetusta. Lukioverkko on säilytettävä alueellisesti tasavertaisena ja riittävän tiheänä. Lukio-opetuksen korkea laatu on tärkeä tulevaisuuden voimavara.

Kunnilla on merkittävä rooli ammattikorkeakoulujen kehittämisessä. Kuntien on osoitettava riittävästi resursseja ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitoon. Opiskelun edellytyksiä kehitettäessä on tärkeää parantaa ammattikorkeakoulujen opintojen ohjausta.

5. Kulttuuri tekee kunnasta viihtyisän

Kirjastoista kasvaa kansalaisyhteiskunta

Suomalaiset ovat ahkeria kulttuurin tuottajia ja kuluttajia. Käytämme kirjastoja, käymme teattereissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä ja opiskelemme kansalais- ja työväenopistoissa. Ja ihmekös tuo, kulttuuri lisää ihmisen hyvinvointia. Siksi sen pitää olla helposti saatavilla, elämyksellistä ja kohtuuhintaista tai ilmaista. Tasa-arvoiset mahdollisuudet kulttuuripalveluiden käyttämiseen on taattava myöntämällä alennuksia lapsille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille.

Kulttuurialat ovat työvaltaisia. Ihmiset tekevät töitä käsillään ja luovat työllään lisää työtä. Kulttuuri on kunnalle hyvä sijoitus. Kulttuurikunnista löytyy valikoimaa ja paikkoja minne mennä. Julkisen vallan tehtävänä onkin sekä ylläpitää korkeatasoisia taidelaitoksia että tarjota innokkaille ja luoville ryhmille kehykset, joissa toteuttaa ideoitaan. Kulttuuri merkitsee yhteisölle pysyvää voimavaraa ja sen kukoistuksessa on uuden kehityksen perusta, myös taloudellisessa mielessä.

Veronmaksajan ja kuntapäättäjän kannattaa pitää mielessään, että vain mukavat paikat pärjäävät. Kulttuuriaan karsiva kunta syö tulevaisuuttaan. Tällainen kunta ei houkuttele asukkaita eikä yrityksiä. Yritysten avainhenkilöt pyrkivät asettumaan sinne, missä on hyvä elää. Kulttuuritarjonta on osa hyvää elämää.

Kirjastojen toimintaedellytyksistä on pidettävä aivan erityistä huolta. Kirjastopalvelujen tarjonnan on oltava alueellisesti tasa-arvoista, kirjastojen hankintamäärärahojen riittävyys on turvattava ja kirjastojen kautta kaikilla tulee olla mahdollisuus Internetin käyttöön. Jatkuva läpi elämän kestävä oppiminen tukee kansalaisten aktiivisuutta, lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja parantaa mahdollisuuksia saada töitä. Tässä työssä kirjastoilla ja vapaalla sivistystyöllä, erityisesti kansalais- ja työväenopistoilla, on merkittävä tehtävä. Vapaan sivistystyön aseman säilyttäminen kulttuurin ja harrastusten peruspalveluna ja lähioppimisympäristönä niin kaupungeissa kuin maaseudullakin on tärkeää. Kulttuuripalveluissa on edistettävä myös kuntalaisten omia mahdollisuuksia tehdä kulttuuria. Harrastelijakulttuurikin on kulttuuria, ihmisen hengen tuotetta.

Kulttuuria on myös maisemat, kaupunkikuva ja kaunis ympäristö. Menneisyytensä muistava kaupunkikuva, kylänraitti tai viljelymaisema on sukupolvelta toiselle siirtyvää kulttuuriperintöä ja sijoittaa meidät historialliseen jatkumoomme. Niiden varaan rakentuu aito paikallinen kulttuuri-identiteetti, jota ei voi korvata yhdelläkään markkinointitempulla. Rakennuskulttuurin ja taiteen edistämiseksi kuntien tulee tehdä päätös prosenttiperiaatteen käyttöönotosta. Prosenttiperiaatteessa kunnat sitoutuvat käyttämään uudisrakennushankkeissaan yhden prosentin rakennuskustannuksista valmistuvan rakennuksen taidehankintoihin.

Kirjastot, konsertit, teatteri, liikunta ja muut harrastusmahdollisuudet ovat keskeisessä asemassa myös lasten hyvinvoinnissa. Lapsilla ja nuorilla pitää olla koulujen kautta mahdollisuus tutustua erilaiseen kulttuuritarjontaan. Lasten opettaminen ymmärtämään kulttuurin eri ilmaisumuotoja on merkittävä osa tasa-arvokasvatusta. Nuorena saadut elämykset seuraavat mukana aikuisikään. Sijoittamalla nuoriin rakennamme pysyvää henkistä pääomaa ja säästämme samalla tulevaisuuden sosiaalimenoissa.

Som ett klart tvåspråkigt parti vill det Gröna förbundet stärka det svenska språkets status inom våra tvåspråkiga kommun. Kommuninvånarna skall kunna få all kommunal service på sitt modersmål. Det svenska språkets ställning inom undervisningen bör utvecklas och språkbadsverksamheten inom skolväsendet ytterligare stärkas. Saamelaisalueen kunnissa on turvattava ihmisille palvelut omalla kielellään.

Terveyttä ja iloa kuntoliikunnasta

Liikunta tuottaa sekä ruumiin että mielen terveyttä. Reipas kuntoliikunta estää sairastumisia, masennusta ja syrjäytymisen tunnetta. Vihreä liikuntapolitiikka on kuntoliikuntapolitiikkaa: arkiliikunnan tukemista ja lähiliikuntapaikkoja kuten luistelukenttiä ja kuntoratoja, pyöräreittejä, puistoja, uimarantoja, kaikille avoimia urheilukenttiä ja -halleja. Kuntoliikuntaa edistetään parhaiten kaavoituksella: asuin-, työpaikka- ja virkistysalueita suunniteltaessa on muistettava myös monipuolisten lähiliikunta- ja leikkipaikkojen sekä viihtyisien kevyenliikenteen reittien tarve. Tarjoamalla edullisia liikuntapalveluita ja myöntämällä alennuksia liikuntapalvelumaksuihin voidaan tehokkaasti edistää kuntalaisten hyvinvointia.

Lasten ja nuorten liikuntamahdollisuudet eivät saa jäädä aikuisten ja ammattipelaajien jalkoihin harjoitusvuoroja jaettaessa. Kunnan liikuntapolitiikasta tulisikin tehdä ikä- ja sukupuolivaikutusten arviointi eli suvaus. Suvauksella voidaan selvittää, menevätkö käytetyt varat tasapuolisesti kaikkien nais- ja miespuolisten kuntalaisten kesken. Näin saadaan näkyviin toiminnan rakenteisiin mahdollisesti muodostuneet vinoumat.

Koululiikunnassa tärkeintä on liikkumisen ilon löytäminen. Välituntiliikuntaa pitää edistää koulupihojen suunnittelun ja koulujen toimintakulttuurin avulla. Kouluista ja muista julkisista rakennuksista on paljon iloa myös kuntoliikkujille, jos rakennukset on suunniteltu tai korjattu palvelemaan lähiympäristönsä vapaa-ajan liikuntapaikkoina.

6. Ihmisen mittaista rakentamista ja järkevää liikkumista

Onnea ei löydä ostamalla. Silti luonnonvarojen kulutus on Suomessa läntisten teollisuusmaiden kärkeä. Mm. liikennemäärät ja liikenteen hiilidioksidipäästöt kasvavat meillä talouskasvua nopeammin. Energiakulutus- ja jätemäärätilastot rumentuvat vuosi vuodelta. Pitkät etäisyydet ja kylmä ilmasto vaikuttavat toki osaltaan liikenteen ja lämmityksen suureen energiankulutukseen, mutta merkittävintä on silti tuhlaileva elämäntapamme. Autoistumisen, yhdyskuntarakenteen hajoamisen ja materiaalisen kulutuksen kasvun haitalliset vaikutukset on saatava kuriin. Tähän tarvitaan määrätietoista vihreää ympäristöpolitiikkaa.

Kaupungeissa tiivistä maankäyttöä ja viheralueverkostoja

Kaavoitus ratkaisee asuinympäristön terveellisyyden ja viihtyisyyden. Rakentamista, liikenneväyliä tai virkistysalueita suunniteltaessa on huomioitava eri osapuolten maankäytön tarpeet, vaikka aina ei hyvälläkään tahdolla pystytä löytämään kaikkia osapuolia täysin tyydyttäviä ratkaisuja. Suunnittelussa on mietittävä nykyistä enemmän asukkaiden tarpeita koko elinympäristön ja elämän kannalta, ei vain yksittäisten talo- ja kortteliratkaisujen osalta. Asukkailla on aina oikeus tietää, mitä omassa lähiympäristössä tapahtuu. Asukkaiden paikallistuntemus ja arkipäivän tarpeet monipuolistavat suunnittelun pohjana käytettyä tietämystä. Kaavoituksessa tarvitaan vaihtoehtoisia suunnitelmia ja niiden havainnollistamista kuvilla, pienoismalleilla ja kaavakävelyillä. Näin kuntalaisilla ja myös päättäjillä on paremmat mahdollisuudet ymmärtää, mitä suunnitelmien toteutuminen tulee käytännössä merkitsemään.

Taajamissa on hyvällä suunnittelulla yhdistettävissä viihtyisä ja tiivis rakentaminen, jolloin joukko- ja kevytliikenne sekä kunnallistekniikka toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti ja lähipalvelut voivat säilyä. Näin säästetään bensaa, luontoa ja verorahoja. Tiivis kaupunkirakenne mahdollistaa yhtenäisten virkistys- ja luontoalueiden säilyttämisen, mutta toisaalta myös edellyttää lähellä sijaitsevia ja riittävän laajoja virkistysalueita. Liiallinen tiiviys ja tehokkuus heikentää elinympäristön laatua. Hyvä 2000-luvun asumisen muoto on ihmisen kokoiseen mittakaavaan toteutettu tiiviin, matalan ja esteettömän rakentamisen malli, jossa yhdistyvät luontevalla tavalla pientalomaisuus ja kaupunkimainen asuminen.

Tasa-arvoista ja sosiaalisesti kestävää kuntaa rakennetaan monimuotoisilla asuinalueilla, joissa saman alueen sisällä on niin omistus- kuin vuokra-asumistakin, kerrostaloja ja omakotitontteja. Hyvä suunnittelu tuottaa ympäristöä, jossa kulkija kokee olonsa turvalliseksi. Hyvä suunnittelu ehkäisee myös "pelon maantieteen" rakentumista, eli paikkoja, jotka valaistuksensa, yksipuolisuutensa tai rumuutensa takia herättävät ihmisissä levottomuutta ja pelkoa. Kaavoittamisen tulee tukea yhteisöllisyyden lisääntymistä ja eri ikäryhmien näkökulmat ja tarpeet on muistettava ottaa huomioon.

Lähimetsät ja maatalousmaisema

Virkistysalueista on muodostettava verkostoja, joita pitkin pääsee turvallisesti ja viihtyisästi siirtymään alueelta toiselle. Näitä verkostoja tulee hyödyntää myös kevyen liikenteen reittien sekä polkureitistöjen ja luonto- ja kulttuuripolkujen suunnittelussa. Lähivirkistysalueina arvokkaat kunnan omistamat metsät erotetaan metsätalouskäytöstä ja taajamien läheisiä metsäalueita hoidetaan puisto- ja virkistysalueina. Kunnan omistamien talousmetsien hoidossa on siirryttävä ekologiseen metsänhoitoon eli jatkuvan kasvatuksen menetelmään. Suojeltavaksi sopivat kohteet ja erityiset elinympäristöt on kartoitettava. Kulttuurimaisemien ja perinneympäristöjen kuten niittyjen, laitumien, puronvarsien ja pientareiden säilymiseen ja hoitoon on kiinnitettävä erityistä huomioita. Perinteisillä luonnonsuojelualueilla on ehkäistävä virkistyskäytön aiheuttamaa luonnon kulumista. Luonnonympäristöjen ja metsien hoidossa tulee ottaa huomioon eläimet. Yhdyskuntarakenteessa sekä tie- ja ratasuunnittelussa on huomioitava eläinten elinmahdollisuudet ja liikkuvuus.

Maaseudulla on vahvistettava kyliä

Maaseudulla asuminen on monen suomalaisen haave. Maaseutuasumisen hyviä puolia ovat luonnonläheisyyden ja perinteisten maaseutuelinkeinojen lisäksi esimerkiksi lähiruoan tuottaminen ja se, että muita mahdollisia elinkeinoja on monipuolisesti. Edellytyksenä sujuvalle maaseutuelämälle on, että tiet ja hyvät tietoliikenneyhteydet ulottuvat myös haja-asutusalueille ja että palvelut kehitetään toimiviksi. Maaseudulla on uudisrakentamisessa keskityttävä ensisijaisesti olemassa olevien kylätaajamien vahvistamiseen. Tämä helpottaa maaseudun palveluiden järjestämistä ja niiden säilymistä sekä vähentää liikenteestä ja mm. jätevesistä luonnolle aiheutuvaa kuormitusta. Rantojen rakentamiseen ja asutuksen hajauttamiseen vihreät suhtautuvat kriittisesti: asutuksen sirpaloituminen on haitta sekä ympäristönsuojelulle että kunnan taloudelle. Lakisääteisten palvelujen järjestäminen kylien ulkopuolella asuvalle väestölle voi tulla kunnalle odottamattoman kalliiksi. Vielä vapaita rantoja on säilytettävä yhteiseen virkistyskäyttöön. Kesämökkikulttuuri ja luonnonläheinen vapaa-ajan vietto maaseudulla on oleellinen osa suomalaisten perusolemusta. Runsaasta mökkeilystä seuraa kuitenkin tarve rajoittaa mökkielämän ympäristöhaittoja uusien mökkien sijoittelua ja jätevesien puhdistusta koskevilla vaatimuksilla. Kakkosasuntojen kasvavalla energiankulutuksella on myös ilmastonsuojelullista merkitystä ja siksi siihen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmiä odottaa lähivuosina iso kunnostustyö. Haja-asutusalueiden jätevesiasetus tulee voimaan siirtymäajan jälkeen, mutta jo nyt on hyvä varautua mahdollisesti suuriinkin remontteihin ja investointikustannuksiin. Kuntien on tuettava asiantuntijaosaamisellaan yksityisiä kiinteistönomistajia remonttien suunnittelussa. Valtion on osoitettava tukea jätevesijärjestelmäinvestointeihin. Investointiavustuksen tulisi olla kuivakäymälöitä suosiva. Näin kokonaiskulut jäisivät huomattavasti pienemmiksi ja myös ympäristö hyötyisi muutoksesta enemmän.

Nopeat ja kattavat tietoliikenneyhteydet edesauttavat peruspalveluiden ja hallintopalveluiden saatavuutta, monipuolistavat elinkeinotoimintaa ja mahdollistavat etätyön koko maassa. Ihmisten liikkumisen sijasta riittää usein pelkkä tiedon liikkuminen. Laajakaistatoiminnan tulee perustua pääasiassa kaupalliseen toimintaan. Kuitenkin niillä alueilla, joilla ei synny kaupallisen toiminnan edellyttämää riittävää kysyntää, voidaan käyttää tietoliikenneyhteyksien kehittämistyöhön myös EU-rahoitusta, yhteiskunnan varoja ja kuntien ja maakuntien asiantuntemusta.

Tehokas joukkoliikenne, turvallinen kevytliikenne ja kattavat lähipalvelut

Kaupungeissa kasvava henkilöautoliikenne aiheuttaa yhä enemmän ongelmia. Näkyvimpiä pulmia ovat ruuhkat ja pula parkkipaikoista. Vakavampia ongelmia ovat kuitenkin jatkuvan autoistumisen aiheuttama yhdyskuntarakenteen hajoaminen, ilman pilaantuminen sekä kaikkialle ulottuva autoliikenteen melu. Kaupungin laitamille rakennettavat hypermarketit ovat kyllä monipuolisia ostospaikkoja ja yhä enemmän myös viihdekeskuksia, mutta ne lisäävät riippuvuuttamme yksityisautoista, heikentävät kaupunkikeskusten vetovoimaa ja ovat usein kuolinisku lähikaupoille. Me vihreät emme halua kaupunkirakenteen ulkopuolelle sijoittuvia suurmyymälöitä vaan haluamme säilyttää lähikaupat sekä vahvistaa kaupunkien keskustoja elävinä ja monipuolisina ostospaikkoina ja yhteisinä oleskelutiloina. Mahdolliset uudet marketit on sijoitettava asutuksen keskelle, ei taajamien ulkopuolelle. Keskustoissa on voitava viettää aikaa myös epäkaupallisissa tiloissa.

Lähipalvelut ovat tasa-arvoisia - niiden saavuttamiseen riittää yleensä oma lihasvoima. Vihreät haluavat rakentaa kaupunkeja, joissa ihmisten päivittäiset matkat ovat lyhyitä eikä autoa tarvita. Jatkuva yksityisautojen määrän kasvu vaikeuttaa myös tehokkaan joukkoliikenteen kehittämistä. Autoilun ja fossiilisten polttoaineiden hiukkaspäästöt lisäävät kuolleisuutta sydän- ja keuhkosairauksiin kuten keuhkosyöpään ja pahentavat astmaa sekä muita pitkäaikaisia sydän- ja keuhkosairauksia. Tämä taas kasvattaa terveydenhuollon kustannuksia.

Pyöräily on nopea, edullinen, saasteeton ja kansanterveyttä kohottava liikkumisen muoto. Kuntien pitää harjoittaa määrätietoista pyöräilyn kehittämispolitiikkaa: tehdä pyöräilyn kehittämisohjelma ja seurata kunnanvaltuustossa esimerkiksi kahdesti vaalikaudessa sen toteutumista. Näin tavoitteet ja niiden toteuttamiseksi annetut varat pysyvät realistisessa suhteessa. Kunnasta pitää löytyä virkamies, jonka vastuualueeseen pyöräilyn kehittämistyö kuuluu. Kehittämistyön taustaksi pitää hankkia seurantatietoa pyöräilijöiden määristä ja tarpeista. Pyöräilijöitä ei pidä nähdä yhtenäisenä ryhmänä, vaan kehittämistyössä on huomioitava mm. työmatkapyöräilijöiden, liityntäliikenteen käyttäjien, opiskelijoiden, koululaisten ja ikäihmisten erityistarpeet. Pyöräily-ystävällinen kunta huolehtii pyöräilyväylien kunnosta ja viihtyisyydestä, pyöräteiden jatkuvuudesta ja pyörätieverkon kattavuudesta sekä järjestää asialliset pyöräparkit mm. asemien, oppilaitosten, liityntäliikenteen pysäkkien ja kauppapalveluiden läheisyyteen. Kaavoituksessa pyöräparkkitilan mitoitustarve on huomioitava vastaavalla tavalla kuin autoparkit. Talvipyöräilyn edistämisen avaimet ovat kunnilla, tiepiireillä ja taloyhtiöillä: kevyen liikenteen pääreittien on pysyttävä ajokuntoisina läpi talven. Pyörällä työmatkaansa taittava kunnonkohottaja ei saa olla liikkujana vähempiarvoisempi kuin henkilöautossaan istuva työtoverinsa.

Joukkoliikenteen tärkeimmät edut ovat puhtaus, edullisuus, liikkumisen tasa-arvo ja vapaus autolla ajamisen pakosta. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta voidaan lisätä monin keinoin. Lippujen hintojen on pysyttävä alhaisina ja lippujärjestelmien on oltava joustavia. Asiakaspalvelua, aikatauluneuvontaa, matkustajatiedotusta, pysäkkejä ja liityntäpysäköintimahdollisuuksia on parannettava. Busseja, junia ja ratikoita on kehitettävä viihtyisämmiksi ja niiden on oltava myös huonosti liikkuvien kuten vammaisten ja vanhusten helposti käytettävissä. Kaupunkeihin on rakennettava matkakeskukset, joissa jatkoyhteydet ovat sujuvat ja matkustajan on helppo vaihtaa joukkoliikennemuodosta toiseen, esimerkiksi junasta bussiin. Suurimmissa kaupungeissa on otettava käyttöön ruuhka- ja väylämaksut, joiden tuotto käytetään joukkoliikenteen rahoittamiseen lipputulojen ja kuntien omarahoituksen ohella.

Vihreä liikennepolitiikka asettaa kaupungeissa joukkoliikenteen kehittämisen etusijalle. Tavoitteena on tuottaa hyviä, nopeita ja edullisia bussiyhteyksiä sekä isoimmissa kaupungeissa myös kiskoliikenteeseen perustuvia pikaraitiotie- ja lähijunaratkaisuja tai omilla väylillään kulkevia ohjattuja bussijärjestelmiä.

Maaseutuelinkeinojen ja väestön liikkumisen kannalta tärkeää on perustiestön kunto ja liikennöitävyys, joten teiden kunnon ylläpitoon on löydyttävä nykyistä enemmän varoja. Tulevaisuuden joukkoliikenne haja-asutusalueilla perustuu aiempaa pienempään autokalustoon, jota voidaan käyttää joustavasti kutsuohjatussa liikenteessä. Yhteistyötä naapurikuntien kanssa on tiivistettävä. Seudullisella yhteistyöllä voidaan säilyttää riittävä palvelutaso ja säästää kustannuksissa.

Harva meistä haluaa asua lentokentän kiitoradan tai vilkasliikenteisen tien melualueella. Melulla on selviä ja vakavia pitkäaikaisvaikutuksia ihmisen elimistöön, ja viihtyisyyshaitta on omin korvin kuultavissa. Kunnissa tulisi kartoittaa jäljellä olevat ns. hiljaiset alueet ja huolehtia yleiskaavoituksen keinoin niiden säilymisestä. Melua synnyttäviä toimintoja, esimerkiksi teitä, sekä uusia asunto- ja virkistysalueita suunniteltaessa on melun torjuntaan kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Liiallinen valaistuskin voi olla saastetta, joten erityisesti ylöspäin suuntautuvan valosaasteen synnyn ehkäisyyn on kiinnitettävä huomiota rakentamisen ja valaistuksen suunnittelussa.

Esteetön ympäristö on hyvä kaikille

Esteettömyys ei ole mikään pienen porukan asia. Ihmiset ovat elinajastaan noin 40 prosenttia eri tavoin liikkumis- tai toimimisrajoitteisia. Tämä liittyy usein ikään, sairauteen tai vammaan. Myös pienten lasten tai raskaiden kantamusten kanssa liikkuvilla on monenlaisia liikkumisesteitä. Esteetön ympäristö tai yksittäinen rakennus on kaikkien kannalta toimiva, turvallinen ja miellyttävä käyttää. Palvelut ovat saatavilla, välineitä on helppo käyttää, annettu tieto helppo ymmärtää ja kaikkiin tiloihin pääsee liikkumaan. Vammaisille esteettömyys on tasa-arvoa, mutta yhtä lailla esteettömäksi rakennetusta ympäristöstä eli vaikkapa matalista kadunreunoista, leveistä jalkakäytävistä, invaluiskista, helppokulkuisista asemarakennuksista, hisseistä ja matalalattiaisista kulkuneuvoista hyötyvät vanhukset, lastenvaunuja työntävät vanhemmat ja aivan tavalliset kuntalaiset. Esteettömyys ei yleensä ole enää rakennusvaiheessa esteellistä rakentamista kalliimpaa, se vaatii vain hyvää suunnittelua ja suunnitelmien toteuttamista. Esteettömyys mahdollistaa itsenäisen asumisen ja vähentää palvelun tarvetta. Väestön vanhetessa ympäristön esteettömyys tuo taloudellisia säästöjä ja parantaa ikäihmisten elämänlaatua.

Kulttuuriympäristön jatkuva hoito on parasta suojelua

Kulttuuriympäristön hoidolla on nähtävä yksittäisten kohteiden lisäksi myös aluekokonaisuuksien, maisemien ja vanhojen pihapiirien arvot. Rakennusten kunnossapidon valvontaa on suoritettava, jotta säilytettäviksi suunnitelluista rakennuksista ei voi hankkiutua eroon antamalla rakennusten mädäntyä paikoilleen. Vanhojen rakennusten uutta käyttöä tai purkamista pohdittaessa on tiedostettava, että olemassa olevien rakennusten purkaminen on luonnonvarojen ja energian haaskaamista. Päälinjana on siten oltava rakennusten kunnostaminen, perusparannus ja tarvittava täydennysrakentaminen, ei vanhan repiminen ja uudisrakentaminen.

7. Kasvava kulutus jättää jälkensä - kunnilla suuri vastuu tiennäyttäjinä

Ilmastonmuutoksen seurausten kanssa ei tule olemaan helppo elää, tarkoittipa se sitten meillä Suomessa lämpöä tuovan Golf-virran pysähtymistä ja keskilämpötilan laskua tai kesäisiä helle- ja kuivuuskausia, leutoja talvia, hurjia myrskyjä ja hyönteistuhoja. Myös kuntien on osallistuttava ilmastonmuutoksen hidastamiseen laatimalla kunnallinen ilmasto-ohjelma päästöjen vähentämiseksi. Kunnat voivat mm. lisätä uusiutuvan energian osuutta, vaikuttaa rakennusten lämmitykseen, lisätä energiansäästöä, kaavoittaa tuulivoimaa ja vähentää liikenteessä ja jätteenkäsittelyssä syntyviä päästöjä. Vihreä politiikka suosii kaukolämpöä, uusiutuvaa energiaa, joukko- ja kevyttä liikennettä sekä lähipalveluja. Esimerkiksi puuhakkeen käyttö voitaisiin Suomessa lähes kaksinkertaistaa ja tuulivoiman käyttö moninkertaistaa. Tämä toisi myös työtä usein juuri niille seuduille, joilla työstä on eniten pulaa. Energiansäästöprojektit taas ovat yleensä monta kertaa kannattavampia kuin energiantuotannon lisärakentaminen.

Järkevämpää jätepolitiikkaa - ei massapolttolaitoksia

Jätelain ensisijainen tavoite on ehkäistä jätteen syntymistä. Kuntien pitää siten vastata paitsi jätehuollon käytännön järjestelyistä myös jätteen synnyn ehkäisystä. Kierrätyksenkin teho on kunnista kiinni. Jätehuollossa on käytettävä hinnoittelua, joka ohjaa lajittelemaan jätteet tehokkaasti jo niiden syntypaikalla. Lajitellun jätteen pitää siis olla selvästi edullisempaa kuin lajittelemattoman sekajätteen.

Kunnassa pitää tehdä jätestrategia, jossa jätteen synnyn ehkäisy on oleellinen osa strategiaa. Jätestrategiaa tehtäessä kunnan on harkittava eri jätteenkäsittelyvaihtoehtoja, ei tyytyä vain yhteen ehdotettuun malliin vailla kriittistä arviointia. Jätestrategioista on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi.

Jätteen synnyn ehkäisyn peruslähtökohta on ekotehokkuuden merkittävä parantaminen. Paras jäte on sellainen, jota ei edes synny. Jätteiden syntyä on vähennettävä tekemällä tuotteista pitkäikäisempiä, huollettavia, korjattavia, parannettavia ja vähemmän haitallisia. Materiaaleja ja tavaroita on käytettävä tehokkaasti: lainattava, vuokrattava ja kierrätettävä. Vähemmästä on saatava enemmän eikä kaikkea ole pakko omistaa itse. Pakkausjätteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kierrätystä on edistettävä tehokkaalla syntypaikkalajittelulla: yhteisiä lajittelupisteitä on oltava kunnissa tiheästi ja peruslajitteluastiat (paperi, lasi, metalli, kartonki ja biojäte) on löydyttävä jo muutaman asunnon kiinteistöistä. Myös puhelinneuvontaa ja jäteopastusta on kehitettävä. Jätteiden kokonaismäärää on vähennettävä. Jätteiden synnyn ehkäisyyn tarvitaan sitä rahaa, joka tällä hetkellä on valitettavan monessa kunnassa menossa jätteenpolttolaitosten kehittelyyn.

Jätteenpoltto siihen tarkoitetussa massapolttolaitoksessa ei ole hyötykäyttöä vaan jätteiden käsittelyä ja rinnastettavissa kaatopaikkakäsittelyyn. Poltettavan jätteen pitää korvata jonkin neitseellisen polttoaineen, esimerkiksi kivihiilen polttoa, jotta sitä voisi kutsua ympäristöystävälliseksi jätteenkäsittelyksi. Hyötykäyttöä on siten vasta sellainen käsittely, jossa jätettä poltetaan esimerkiksi energiantuotanto- tai sementtilaitoksessa muun polttoaineen osana. Jätteiden määrän vähetessä laitoksen pitää voida kannattavasti jatkaa normaaleilla polttoaineilla. Jätteiden kaasuttaminen on perinteistä polttoa parempi menetelmä, koska siten voidaan tuottaa lämmön lisäksi myös sähköä. Laitoksissa pitääkin olla yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto. Suurten polttolaitosten ongelma on, että ne vievät kunnilta mielenkiinnon ehkäistä jätteen syntymistä. Massiiviset laitokset muodostavat jätehuollon kehittämiselle pahan esteen sillä niiden pääomakulujen kuolettamiseksi jätteitä on synnytettävä paljon parin vuosikymmenen ajan. Muovien kierrätysjärjestelmien syntyä on edistettävä, sillä ekotehokkuuden parantamiseksi eri muovilaadut on tarpeen saada uusiokäyttöön. Puunpolttolaitoksissa on mahdollista polttaa sellainen ylimääräinen muovi ja kuitu, joka ei enää kelpaa kierrätykseen. Yksinomaan jätemuovin vähentämiseksi ei kuitenkaan pidä rakentaa jätteenpolttolaitosta vaan jätemuovi on mahdollista viedä myös kaatopaikalle. Muovit eivät mätäne, joten jätemuovien vieminen kaatopaikalle tuottaa vähemmän kasvihuonekaasuja kuin niiden pelkkä hävittäminen polttamalla.

Kunnilla vastuuta eläinsuojelussa

Eläinsuojelun valvonta jakaantuu kuntien ja valtion kesken. Kuntien on hoidettava valvonnassa oma osuutensa, ohjattava eläinsuojeluun tarvittavat resurssit ja järjestettävä mm. löytyneiden eläinten hoito ja valvonta asiallisesti. Yksi keino asian järjestämiseen ovat kunnalliset tai lähikuntien yhteiset eläinsuojeluvalvojat ja löytöeläinhoitolat. Koirien ulkoiluttamiseksi erityisesti kaupungeissa on hyvä järjestää riittävän tilavia koirapuistoja.

8. Palveluelvytystä ja palveluntuotannon vaihtoehtoja kuntatalouteen

Palveluelvytys on vastaus kuntatalouden haasteisiin

Tällä hetkellä kunnat käyttävät rahoistaan noin puolet sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Neljännes rahoista päätyy koulutukseen ja noin viidesosa kaikkeen muuhun toimintaan. Suunnilleen puolet käyttömenoista katetaan verotuloilla, loput jäävät valtionosuuksien, toimintatulojen ja lainanoton varaan. Valtionosuuksia on 1990-luvun laman jyrkkien leikkausten jälkeen viime vuosina nostettu jonkin verran. Kuitenkin samaan aikaan noin kolmannes yleisestä verotuksen keventämisestä on tehty leikkaamalla kuntien verotuloja. Lisäksi kuntien verotuloja on leikattu yhteisöverojärjestelmän muutoksilla. Kunnille on myös lisätty uusia palveluntuotantovelvoitteita. Kuntien menot ovatkin kasvaneet voimakkaasti, tulojen lisäystä nopeammin. Keskimääräinen vuotuinen kasvuvauhti on ollut 5-7 prosenttia. Maan hallituksen peruspalveluohjelma tuo toivon mukaan lisää ennustettavuutta valtion ja kuntien väliseen suhteeseen. Ohjelma perustuu kuitenkin erittäin toiveikkaaseen oletukseen suotuisasta tulokehityksestä, tiukasta menoraamista ja palvelujen tuottavuuden roimasta parantumisesta. Kuntien menojen kokonaiskasvun uskotaan pienenevän siitä mitä se on viime vuosina ollut. Lisäksi valtionosuusratkaisut jäävät kauas siitä palveluelvytyksestä, jota kansantalous ja kunnallinen palveluntuotanto kaipaavat.

Kunnat ovat lähinnä valtion toimien vuoksi ajautuneet erittäin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Lisäksi hallituksen työllisyystavoitteen epäonnistuminen on kuntataloudelle erittäin vakava uhka. Tulevina vuosina kunnissa tulee olemaan hyvin vähän rahaa uusiin investointeihin kuten kirjastoihin tai palvelutaloihin, jos kehitys jatkuu nykyisellään. Peruspalvelujen tuotantoon ei kyetä palkkaamaan uutta työvoimaa. Samaan aikaan suurten ikäluokkien eläköityminen ja väestön yleinen vanheneminen lisäävät kuntien palveluntuotannon haasteita. Kuntien velkaantumisen ennakoidaan kasvavan selvästi. Lasten määrän vähetessä päivähoidosta ja koulutuksesta aiheutuvat menot vähenevät useimmissa kunnissa, mutta tätäkään voi tuskin pitää kokonaisuuden kannalta mitenkään myönteisenä seikkana.

Hyvinvointivaltio tarkoittaa Suomessa oikeasti hyvinvointikuntaa, sillä kunnat vastaavat pääosin peruspalveluiden järjestämisestä. Palvelut rahoitetaan osittain kunnan omilla verotuloilla ja osittain valtionosuuksilla. Valtiovalta kuitenkin päättää sekä lakisääteisistä palveluista että kuntien käytössä olevista rahoista. Tästä seuraa rakenteellinen ristiriita palvelujen ja niiden rahoituksen välillä. Jos kuntien talous jää plussalle, valtiovalta ulosmittaa ylijäämän löysät pois -periaatteella. Tästä seuraa, että kuntien ei kannata tarjota piiruakaan parempia palveluita kuin minimitaso. Vastuu palveluista hämärtyy: kunnat vierittävät vastuuta valtiovallalle ja valtiovalta kunnille.

Palveluiden nykyinen rahoitusjärjestelmä on tulossa tiensä päähän. Perustuslain takaama kunnallinen itsehallinto on nykyisellään pelkkä kirjain. Valtion on annettava kunnille mahdollisuudet parempien palveluiden järjestämiseen. Kotimaisen kysynnän elvyttämiseksi on vaadittu ja esitetty roimia veronalennuksia, vaikka tämä merkitsisi valtion velkaantumista. Jos meillä on varaa alentaa veroja velaksi, eikö meillä silloin ole varaa myös parantaa kunnallisia palveluja velaksi?

Vihreiden mielestä Suomessa tulee ryhtyä palveluelvytykseen. Veronalennukset eivät rahoita itseään eikä niiden työllistävästä vaikutuksesta ole riittävää näyttöä. Meidän on suunnattava kunnille ylimääräistä valtion tukea, johon liitetään sopimus lisärahan käyttämisestä henkilökunnan lisäämiseen. Julkisten palveluiden tuottamiseen suunnatut varat työllistävät ja elvyttävät kotimaista kysyntää. Lastentarhanopettajien, kouluavustajien, sairaanhoitajien ja vanhustenhuollon henkilökunnan lisääminen parantaa työllisyyttä, kunnallisten palveluiden laatua, työn paljouteen uupuvan henkilökunnan tilannetta ja pätkätyöläisten elämää. Palveluiden tuottaminen on myös ympäristöystävällinen tapa kohentaa elämänlaatua: on parempi välittää ja huolehtia ihmisistä kuin omistaa yhä suurempi kasa tavaroita.

Kuntien on myös huolehdittava oikeanlaisen elinkeinopolitiikan toteuttamisesta. Suuria ja keskisuuria yrityksiä tukevan elinkeinopolitiikan lisäksi on kuntien edesautettava pienten ja mikrotason yritysten syntymistä, sillä ne tuottavat kuntalaisille uusia palveluja ja työllistävät usein myös vähemmän koulutettua työvoimaa.

Kuntien elinkeinopolitiikan lähtökohtana pitää olla kaukokatseinen yritystoiminnan ja työllisyyden edistäminen eikä lyhytnäköinen kilpailu yksittäisten yritysten sijoittumisesta kuntaan. Kuntien pitää hyödyntää omia vahvuuksiaan ja toteuttaa alueellista, kuntarajat ylittävää elinkeinopoliittista yhteistyötä, joka mahdollistaa useiden kuntien verkostomaisen kehittämisen. Palveluyritykset monipuolistavat elinkeinorakennetta, tuovat vakautta paikallistalouteen eivätkä ole riippuvaisia toisella puolella maapalloa tehdyistä tuotantopäätöksistä. Toimivilla palveluilla on merkitystä myös teollisuusyritysten harkitessa sijoittumispaikkakuntaansa.

Onko hyvä ulkoistaa ja kilpailuttaa palvelut?

Kuntien tuottamat palvelut ovat muuttumassa tuotantotavoiltaan monimuotoisemmiksi. Monet kuntalaiset haluavat käyttämiinsä palveluihin vaihtoehtoja. Kunnilla on edessään pula työntekijöistä, sillä kolmannes kuntien työntekijöistä jää eläkkeelle vuosikymmenen loppuun mennessä. Muuttuvassa tilanteessa ulkoistaminen ja verkottuminen lisääntyvät ja raja-aidat madaltuvat. Palveluja tuotetaan yhä useammin yhdessä jonkun muun kanssa. Kumppaneina ovat naapurikunnat, yritykset ja kolmannen sektorin toimijat, esimerkiksi yhdistykset ja järjestöt. Yksityisten palvelujen kehittymisen kautta pystytään osin korvaamaan myös teollisuudesta katoavia työpaikkoja.

Ostopalvelujen käyttö ei ole vihreille aatteellinen kysymys vaan suhtaudumme niiden käyttöön tilanteen mukaan. Yhden palvelun tuottamiseen ostopalvelut sopivat hyvin, toiseen huonommin ja kolmanteen tuskin ollenkaan. Ostopalvelujen etuina ovat mm. kunnan ulkopuolisen osaamisen hyödyntäminen, joustavuus ja synergiaedut palveluntuotannon rakenteissa sekä yrittäjyyden vahvistaminen. Esimerkiksi kouluruokailun järjestämisessä voi olla mahdollista hyödyntää viereisessä rakennuksessa sijaitsevan vanhustentalon ruokalan palveluja tai toisinpäin. Kunta voi hyödyntää omien osaamisalueidensa ulkopuolelta valtakunnallista osaamista vaikkapa päihdehuollossa tai lastensuojelussa. Palvelusetelin tavoitteena on, että palvelun käyttäjä muuttuisi passiivisesta hoidokista aktiiviseksi asukkaaksi. Palvelun käyttäjä voi ostaa myös setelin arvoa kalliimman vaihtoehdon ja maksaa itse erotuksen. Käyttäjällä on kuitenkin aina oltava oikeus kunnalliseen palveluun, kunnallisen palvelun hinnalla. Kuntien keskinäisessä yhteistyössä yksi kunta voi myydä yhden sektorin palvelut kaikille yhteistyökunnilleen ja ostaa vastaavasti kumppanuuskunnaltaan itselleen jonkin toisen palvelun.

Ostopalveluiden käyttöön liittyy myös riskejä, jotka on kyettävä tunnistamaan. Ostopalveluja harkittaessa on mietittävä tarjouskilpailun hoitamisen osaaminen, laadunvalvonnan toteutus, kokonaisuuden merkitys sen pilkkomiseen verrattuna ja mm. paikallistuntemuksen arvo. Kumpi on parempi, talonmies vai huoltomies? Auttaako koulun keittäjä enää kilpailutuksen jälkeen lasten kasvattamisessa? Palvelua koskevaa asiantuntemusta on löydyttävä omasta kunnasta, vaikka itse palveluntuotanto hankittaisiinkin ostamalla. Näin ostaminen ja kilpailuttaminen pystytään tekemään asiantuntevasti. Osto-osaamisen merkitystä ei voi riittävästi korostaa. Kunnan saattaa myös olla viisainta pitää itsellään osa palveluntuotannosta varovaisuussyistä. Jos ostopalvelujen hinnat lähtisivätkin nousemaan monopolisoitumiskehityksen myötä, kuntien olisi helpompaa lisätä taas oman tuotantonsa osuutta.

Ostopalveluiden käyttämiselle ja kilpailuttamiselle on asetettava kunnassa kriteerit. Palvelun tuottamisen hinta on tietysti yksi kriteeri. Toinen on palvelun laatu: tuottaako kilpailutus ja palvelun ostaminen kunnan ulkopuolelta laadullisesti parempaa palvelua? Kolmantena on asiakkaan valinnanvapauden määrä: lapselle on hankittava päivähoitopaikka, mutta haluanko lapseni kunnalliseen päiväkotiin, perhepäivähoitoon vai tiettyyn taidekasvatuspainotteiseen yksityiseen päiväkotiin? Neljäs kriteeri on henkilöstön hyvinvointi.

Käytännön kilpailuttamiskeskustelussa kuntaan pitää sopia selvät kilpailuttamisen pelisäännöt, joista kaikki osapuolet pidetään tietoisina. Kunta voi esimerkiksi sopia, että uudet palvelut tullaan kilpailuttamaan mutta vanhoihin palveluihin kilpailutusta ei sovelleta. Samalla tapaa voidaan sopia yhteisistä pelisäännöistä koskien esimerkiksi olemassa olevan toiminnan laajentamista, uuden henkilöstön palkkausta tai toimintaa, jonka kysyntä on epätasaista. Kunnassa on oltava riittävästi kilpailuttamisen ja ostamisen osaamista ja tarjoukset on pyydettävä toiminnan laatuun nähden riittävän pitkäksi ajaksi. Esimerkiksi hoitolaitospaikkoja ei hoidon saajien kannalta ole mielekästä kilpailuttaa liian kiivaassa tahdissa. Kilpailun ehtoihin on muistettava kirjata mukaan mm. tarvittavat ympäristönsuojelulliset, eettiset ja henkilöstön työsuhteisiin ja hyvinvointiin liittyvät vaatimukset.

Henkilöstön edustajat on pidettävä kilpailuttamiskeskustelussa mukana ja pelisääntöjen muodostamisen on tapahduttava avoimesti. Läpinäkyvät ja luotettavat pelisäännöt vähentävät oleellisesti henkilökunnan kokemaa huolta. Turhia pelkoja ja ahdistusta ei saa levittää. Henkilöstöstä on ylipäätään pidettävä nykyistä paremmin huolta, onpa kyse sitten kunnan omasta toiminnasta tai ostopalveluyrittäjän työntekijöistä. Kilpailuttaminen ei saa merkitä työehtojen ja palkan huononemista ja pätkätöihin siirtymistä. Työntekijöihinsä välinpitämättömästi suhtautuviin kuntiin ei tulevan henkilöstöpulan aikoina enää riitä työntekijöitä. Kunnat työnantajina eivät saa näyttää sellaista viheliäistä esimerkkiä kuin nykyään. Viisas työnantaja toimii ajoissa työntekijöidensä viihtyvyyden ja sitoutumisen turvaamiseksi.

Palveluiden tuotantotavasta riippumatta kunnat ovat merkittäviä työllistäjiä. Kuntien työllistämispolitiikka vaikuttaa jokaiseen kuntalaiseen ainakin välillisesti. Perusteettomasti määräaikaisia työsuhteita kunnissa tulee välttää ja niiden ketjuttaminen tulee lopettaa. Kunnan virat on täytettävä yksin pätevyyden, ei poliittisten mandaattien mukaan. Avoimet työpaikat on asetettava avoimeen hakuun. Uusia työntekijöitä palkattaessa on noudatettava tasa-arvoperiaatetta unohtamatta seksuaalisia, eettisiä, etnisiä tai kielellisiä vähemmistöjä. Työn jakaminen on tärkeä työllistämiskeino, ja kunnissa onkin tutkittava mahdollisuudet parantaa työllisyyttä jo työssäkäyvien työaikaa lyhentämällä ja työtä jakamalla.

Kuntaliitoksistako apu talousongelmiin?

Suomessa on väkilukuun nähden hyvin paljon kuntia. Monet kunnat ovat lisäksi pienialaisia, vähäväkisiä tai vakavissa taloudellisissa ja palveluntuotannollisissa vaikeuksissa. Kuntaliitokset voivat olla toimiva vaihtoehto kunnallisen palvelujärjestelmän kehittämiseksi. Valtion tulee jatkaa taloudellista tukeaan niille kunnille, jotka päättävät yhdistyä. Kuntaliitosten toteutuminen edellyttää kuitenkin yhdistettävien kuntien väestön kannan selvittämistä. Toisaalta lähes samat taloudelliset hyödyt voidaan saavuttaa ilman varsinaisia kuntaliitoksia kehittämällä lähikuntien välistä yhteistyötä palveluntuotannossa ja hallinnoinnissa. Yhteistyön yleisiä valtakunnallisia toimintamalleja tuleekin kehittää ja saattaa paremmin kaikkien tietoon.

Vastuullisuutta hankintaan

Kuntien on näytettävä tietä vastuullisessa kuluttamisessa. Niiden pitää suosia nykyistä enemmän luomua, lähiruokaa, geenimuuntelemattomia elintarvikkeita sekä reilun kaupan tuotteita ja ympäristömerkittyjä tuotteita hankinnoissaan. Lähiruoan suosiminen tukee oman alueen elintarviketuotantoa. Kuntien pitää hyödyntää ruokapalveluidensa elintarvikehankinnoissa lähialueen pienyrityksiä mahdollisuuksien mukaan. Kilpailulainsäädännön perusteella kotimaista tai oman maakunnan tuotetta ei voi asettaa etusijalle pelkästään maantieteen perusteella, mutta tarjouskilpailun ehdoissa voi painottaa luonnonmukaisuutta, tuoreutta ja tiettyä esivalmistelua tai toimitustapaa. Suurkeittiöiden lähiruokatoiminta mahdollistaa vuodenaikatuotteiden hyödyntämisen, ruoan kasvatuksellisen merkityksen korostamisen ja kokonaishävikin alentamisen.

9. Kuka tietää ja kuka päättää?

Valtaa ja vastuuta valtuustolle

Valta kunnissa on lain mukaan kuntalaisten valitsemalla valtuustolla. Todellisuus on kuitenkin toinen. Valtuustojen valta on hajonnut ja vastuu päätöksistä on hämärtynyt. Kunnallisen päätöksenteon poliittista vastuuta on vahvistettava: kunnanvaltuustojen ja muiden luottamuselinten on otettava vastuu päätöksistään, oltava aloitteellisia ja seurattava päätöstensä toteutumista. Kunnan hallintojärjestelmässä on selkeytettävä eri tahojen vastuu- ja valtasuhteet. Tarkastuslautakuntia on kehitettävä kunnanvaltuuston työkaluina. Niiden tulee seurata valtuuston tahdon toteutumista kunnan toiminnassa ja raportoida tuloksista valtuustolle, jotta toimintaa voidaan kehittää valtuuston tahdon mukaiseen suuntaan sekä yksittäisillä päätöksillä että talousarvio- ja strategiavaltaa käyttämällä. Päätöksentekoprosessia on muutettava avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi jo valmisteluvaiheessa.

Kunnanjohtajat voidaan valita määräaikaisiin tai vakinaisiin virkasuhteisiin. Pienissä kunnissa on usein realistista valita vakituinen kunnanjohtaja, muutoin virkaan voi olla vaikea saada riittävän päteviä hakijoita. Suurissa kunnissa vihreät ovat suosineet johtajien valitsemista määräajoiksi. Määräaikaisuuden kesto on kuitenkin sovittava tehtävään hakeutuvien kannalta tarpeeksi pitkäksi. Kunnissa voidaan kokeilla myös pormestarimallia, jolloin virkamiesjohtajan ja poliittisen johtajan tehtävät yhdistetään yhdelle ja samalla kunnanvaltuuston valitsemalle henkilölle. Pormestarimalli selkeyttää poliittista johtajuutta ja vastuuta mutta johtaa samalla politiikan voimakkaaseen henkilöitymiseen. Olennaista kuntaan valitussa hallintomallissa on, että se palvelee tehokkaasti kuntalaisten tarpeita, kunnan hyvinvointia ja avointa, demokraattista ja vastuullista hallintoa. Tämä lopputulos voidaan saavuttaa eri kunnissa erilaisilla ratkaisuilla.

Alueellista valtaa maakunnille

Suomalainen aluehallinto on kansalaisen kannalta läpitunkematon sekasotku, jossa on aineksia tsaarinaikaisesta valtion aluehallinnosta, maakunnista, TE-keskuksista, aluekeskusohjelmista ja Kainuun kaltaisista kokeiluista. EU-tukirahoja jaetaan monien eri kanavien kautta. Kansanvalta ja poliittinen vastuu loistavat poissaolollaan.

Maakunnat ovat alin yhteinen toimija kansalaisen ja EU:n välillä. Maakuntien pitää olla vahvempia, kansalaiselle tutumpia ja demokraattisempia. Maakuntaidentiteettien vahvistaminen on EU-aikana myös yksi alueiden menestymisen avaimia. Aluehallintoa onkin pikaisesti selkeytettävä ja demokratisoitava. Alueellinen päätöksenteko tulee keskittää maakunnille, joissa valtaa käyttää suorilla vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Maakuntavaalit tulee järjestää kunnallisvaalien yhteydessä.

Seutuyhteistyön on perustuttava yhteistyökumppanien vapaaseen tahtoon ja luontevaan talousmaantieteelliseen alueeseen. Yhteistyön muodot kannattaa harkita joustavasti ja tapauskohtaisesti: hallinnon ja poliittisen valvonnan tulee syntyä tarpeesta, ei itsearvoisesti. Tuloksekkaan yhteistyön tunnusmerkki on, että yhteistyöstä on sen osapuolille hyötyä esimerkiksi taloudellisempana ja/tai laadukkaampana toimintana. Onnistuneita esimerkkejä löytyy vaikkapa hankintayhteistyön, koulutuksen, henkilöstö- ja taloushallinnon, tietohallinnon tukipalveluiden, vesihuollon ja erityispalveluiden parista sekä luottamushenkilöiden tapaamisista.

Usein seutuyhteistyön ongelmana on poliittisen ohjauksen puuttuminen. Asiat tapahtuvat virkamiesten ja asiantuntijoiden valmistelun turvin. Asukkaiden ääni ei kuulu ylikunnallisten palveluiden ohjaamisessa. Kunnat ovat muodostaneet myös osakeyhtiöitä, joiden ohjaus ei ole mahdollista nykyisillä poliittis-hallinnollisilla mekanismeilla. Kun kuntayhtymän toimivalta kasvaa merkittävästi, sen päätöksentekijät on valittava suorilla vaaleilla. Tämä vahvistaisi luottamuselinten asemaa.

Äänioikeus kerran neljässä vuodessa - siinäkö kaikki?

Hyvien kunnallisten palveluiden tuottamiseen tarvitaan aitoa käyttäjänäkökulmaa ja kuntalaispalautetta. Avoin hallinto ja sujuva tiedonkulku kunnan ja sen asukkaiden välillä on toimivan kansalaisdemokratian edellytys. Kuntalaisen on voitava vaikuttaa päätöksiin vaalien välilläkin. Päätöksentekoon on voitava osallistua valmistelu-, suunnittelu-, päätöksenteko- ja toimeenpanovaiheessa. Julkisia kuulemistilaisuuksia on järjestettävä niin varhaisessa vaiheessa, että ihmisiä ei aseteta tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Demokratian mittarina toimii parhaiten ihmisten kokemat vaikutusmahdollisuudet: se, että ihmisillä on sellainen tunne, että he voivat ja ovat voineet vaikuttaa. Tämän tulee toteutua niin paikallisesti, kansallisesti kuin ylikansallisestikin.

Internetiä on hyödynnettävä osallistumisen helpottamisessa. Esimerkiksi kaavakartat, kuulutukset, viralliset kaavakkeet, kunnan julkaisut ja lautakuntien julkiset esityslistat liitteineen sekä muutoksenhaku- ja valitusohjeet on löydyttävä kunnan kotisivuilta. Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuusperiaatetta eli asukkaiden ottamista mukaan kaavoituksen suunnitteluun on laajennettava kaava-asioista muuhun päätöksentekoon. Myös maahanmuuttajia ja kansalaisliikkeitä on kannustettava osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon. Suurista liikenne-, rakentamis- ja kaavahankkeista tulee tarvittaessa järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Kansanäänestyksen ei kuitenkaan tule perustua pelkkään "Ei minun takapihalleni!" -ilmiöön, sillä myös vähemmän miellyttävät kunnalliset perustoiminnot kuten jätevedenkäsittely tai jätekeskus on pystyttävä sijoittamaan kokonaisuuden kannalta järkevästi, vaikka kukaan ei niitä koskaan lähellensä haluakaan.

Tällä hetkellä valtuustojen puheenjohtajista on naisia vajaa neljäsosa. Kunnanhallitusten puheenjohtajissa naisia on suunnilleen kuudesosa. Vihreiden mielestä on tärkeää, että kunnallisessa päätöksenteossa on mukana kaikenikäisiä naisia ja miehiä sekä erilaisten vähemmistöjen edustajia. Yksinhuoltajien ja esimerkiksi kolmivuorotyötä tekevien nuorten perheiden osallistumismahdollisuuksia on parannettava tarjoamalla heille tilapäistä lastenhoitoapua. Kunnallisessa päätöksenteossa mukana olevia naisia pitää rohkaista haluamaan ja ottamaan vastuuta myös puheenjohtajien tehtävistä - ja sitä vastuuta pitää heille myös antaa. Kuntaliitossa on meneillään hanke kunnan talousarvion sukupuolivaikutusten arvioinnista eli suvauksesta. Suvaus antaa uusia työkaluja luottamushenkilöille taloudellisten resurssien jakautumisen arviointiin. Näin yhteisten verovarojen käyttö tulee läpinäkyvämmäksi ja mahdollisiin epätasa-arvon ongelmiin on helpompi tarttua.

10. Kaupungit, taajamat ja maaseutu - erilaisuuden voimaa ja yhteistyötä

Suomi on yksi Euroopan unionin maaseutuvaltaisimmista maista. Melkein joka neljäs suomalainen asuu edelleen maaseudulla. Maaseudun hyvinvointi on keskeinen osa kestävän kehityksen turvaamista. Levollinen elinpiiri, monipuolinen luonto, kulttuuriympäristö ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvat elinkeinot ovat maaseudun vahvuuksia, jotka oikein oivallettuina tarjoavat maaseudun asukkaille runsaasti mahdollisuuksia.

Muutto haja-asutusalueilta taajamiin ja pienistä kaupungeista suurempiin kaupunkeihin jatkuu silti edelleen. Suomessa on monenlaista maaseutua, mutta syrjäisemmillä alueilla ongelmat kiteytyvät kolmeen samanaikaisesti vaikuttavaan tekijään: palvelujen vähenemiseen ja etääntymiseen, alkutuotannon rajuun muuttumiseen sekä väestön ikääntymiseen ja nuorten lapsiperheiden suhteelliseen vähenemiseen.

Palveluiden saamisessa on varmistettava alueellinen tasa-arvo. Pienten kuntien palveluiden tuottamiseen on haettava luovia ja ennakkoluulottomia yhteistyöratkaisuja. Suomeen on luotava maaseutusopimusjärjestelmä, joilla edistetään sosiaalitalouden ja kolmannen sektorin kehittymistä sekä ihmisten omaehtoista työllistymistä ja pienimuotoista yritystoimintaa. Maaseutusopimuksiin perustuvilla kotipalvelu- ja hoitojärjestelmillä voidaan täydentää kuntien omaa palvelutuotantoa.

Kyliä on vahvistettava maaseudun tärkeinä yksikköinä. Kyliä koskettavia päätöksiä tehtäessä on kuunneltava kylän asukkaiden mielipiteitä. Kylätoimikunnat ovat tehokas tapa virkistää kylien sosiaalista elämää. Niiden toimintaa on tuettava avustuksin ja niiden perustamiseen on kannustettava. Olemassa olevien kylien läheisyyteen on kaavoitettava uutta asutusta vahvistamaan kylän ostovoimaa ja palvelutarjontaa. Kouluja mahdollisesti lakkautettaessa kylille tulisi antaa etuosto-oikeus kiinteistöihin. Näin koulujen kadotessa kylät voisivat jatkaa muuta kylätoimintaa ja saada kiinteistöönsä mahdollisesti myös tuottavaa elinkeinotoimintaa.

Apua hajasijoituksesta

Valtiovallan keinot ohjata yritysten sijoittumista eri paikkakunnille ovat rajalliset. Sillä on kuitenkin täysi valta päättää, mistä käsin sen omia toimintoja harjoitetaan. Valtion toimintojen hajasijoittaminen maakuntiin on yksi keino hidastaa pääkaupunkiseudulle tapahtuvaa keskittymistä ja vahvistaa alueellisia keskuksia. Hajasijoitusmahdollisuudet on mietittävä erityisesti uusia tehtäviä ja toimipaikkoja perustettaessa.

Hajasijoitus tulee toteuttaa niin, että organisaatiot pysyvät toimintakykyisinä ja tehokkaina. Muutoksessa on edettävä henkilöstön kanssa neuvotellen. Kokonaisten yksikköjen siirron ohella yhdeksi lähtökohdaksi sopii toiminnallinen hajasijoitus. Organisaatioiden toimintakyvyn kannalta on luontevaa siirtää esimerkiksi palkanlaskun, neuvonnan tai vakuutusten esikäsittelyn kaltaisia toimintoja, jotka voidaan helpoimmin tuottaa etäältä.

Tutkimus- ja opetusyksiköillä on havaittu olevan erityisen suuria positiivisia vaikutuksia yleiseen alueelliseen kehitykseen. Yhtenä keskeisenä hajasijoituksen menetelmänä tulisikin pitää pitkäjänteistä korkeakoulujen työnjaon kehittämistä. Harkittu resurssien siirto maakuntiin antaa välillisesti alueelle hyviä kehitysimpulsseja; korkeakouluyksikön vaikutus ylittää useimmiten samankokoisen hallinnollisen yksikön aluevaikutuksen.

11. Vihreän päätöksenteon kulmakivet

Vihreä liike sai alkunsa ympäristöliikkeestä, mutta jo alun alkaen rauha, väkivallattomien keinojen käyttö, ihmisoikeudet ja maailmanlaajuinen oikeudenmukaisuus sekä pyrkimys erilaisten ihmisten kuten vammaisten, ulkomaalaisten ja sukupuolisten vähemmistöjen tasavertaisuuteen on ollut oleellinen osa vihreyttä. Tarkastelemme päätettäviä asioita oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden, kestävän kehityksen ja tasa-arvon suurennuslasien läpi. Olemme päättäjinä itsenäisiä ihmisiä. Käytämme vain sitä valtaa, jonka äänestäjät meille antavat tai jonka vakuuttavilla perusteluilla pystymme kulloinkin hankkimaan. Olemme vailla taloudellisia taustakytköksiä ja olemme tyytyväisiä tähän asiaintilaan. Päätöksenteossa kannamme sekä paikallista että maailmanlaajuista vastuuta niin ihmisistä, luonnosta kuin taloudestakin. Vihreille on ominaista miettiä tehtävän päätöksen ajallisia vaikutuksia myös kuluvaa vaalikautta kauemmas: mitkä ovat päätöksen vaikutukset paitsi tänään, myös huomenna ja ylihuomenna.

Vihreät haluavat edistää moniarvoisuutta ja ihmisten erilaisuuden kunnioittamista, joten eivät vihreät päättäjätkään ole kaikki samassa muotissa valettuja. Meillä ei myöskään ole puoluekuria: jokainen vihreä päättäjä vastaa itse omista päätöksistään. Silti vihreät poliitikot pelaavat joukkuepeliä ja meillä on yhteiset tavoitteet. Hyväksymme eriävät mielipiteet, mutta muun ryhmän kannasta poikkeavat kannat on kerrottava muille hyvissä ajoin ja ne on perusteltava. Tapamme tehdä päätöksiä nojaa yhteisiin perusarvoihin ja avoimeen keskusteluun. Sisäisessä toiminnassamme noudatamme reiluja ja demokraattisia toimintatapoja. Ulospäin suuntautuvassa toiminnassa pyrimme asiakysymyksissä yhteistyöhön yli puoluerajojen.

Tähän ohjelmaan on kirjattu Vihreän liiton peruslinjaukset vuoden 2004 kunnallisvaaleissa. Muistettakoon kuitenkin, että kunnat ovat kovin erilaisia. Yksittäisissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä oman kotikuntasi vihreisiin päättäjiin.