Populaarikulttuuri tutkimuskohteena

Sosiaalitieteissä ja kulttuurintutkimuksessa on analysoitu populaarikulttuuria jo 1920-30-luvuilta alkaen. Esimerkiksi Frankfurtin koulukunnan piirissä tutkittiin kulttuuriteollisuutta ja koulukunnan edustajat, kuten Theodor Adorno ja Walter Benjamin, loivat teorioita, jotka vaikuttavat tutkimukseen yhä tänäänkin. Yhdysvaltalainen mediatutkimuksen koulukunta puolestaan tutki nimensä mukaisesti mediaa ja sen edustajat painottivat empiirisiä menetelmiä. (Koistinen, Sevänen & Turunen 1995, 6-8.)

Näistä 1900-luvun alkupuolen koulukunnista ja tutkimuksista huolimatta populaarikulttuuri on saanut varsinaisesti jalansijaa tutkimuksessa ja eri tieteenaloilla vasta viime vuosikymmeninä. Osaltaan tähän ovat vaikuttaneet modernin ajan tieteen kritiikki (tutkimusaiheiden ja asetelmien kyseenalaistaminen) ja kielellisen käänteen myötä suosituksi tullut sosiaalisen konstruktionismi (ks. esim. Burr 2003, Eskola & Suoranta 2000, 138-145).

Populaarikulttuurilla on ollut ja on yhä synonyymeinaan esimerkiksi sellaisia termejä kuin massakulttuuri, joukkoviihde, joukkokulttuuri, tajunta- ja kulttuuriteollisuus, roskakulttuuri ja vapaa-ajan kulttuuri (Knuuttila 1994, 15-16). Kaikkia näitä termejä on käytetty kuvaamaan suurin piirtein samaa asiaa: ns. tavallisten ihmisten elämään kuuluvia kulttuurisia elementtejä. Toki käsitteillä on erilaisia painotuksia ja toisinaan niillä tarkoitetaan jotain muutakin kuin populaarikulttuuriin samaistettavissa olevia seikkoja. Vaikka populaarikulttuuri samaistetaan usein esimerkiksi massakulttuuriin, on se toisaalta laadullisessa mielessä massakulttuuria laajempi kulttuurin muoto. Toisaalta taas populaarikulttuurin piiriin voidaan lukea myös sellaisia muotoja, jotka eivät ole välittömässä yhteydessä kulttuuriteollisuuden tuotannolliseen perustaan. Suosiota ei siis tule samaistaa yleisyyteen, sillä vaikka esimerkiksi mainonta yleistyy koko ajan, ei tästä voida päätellä, että myös sen suosio lisääntyisi. (Knuuttila 1994, 18.)

Populaarikulttuuriin liitetään yleensä suuri suosio, mutta suosio voi olla näennäistä eli yleinen ilmiö voidaan ajatella suosituksi, vaikkei näin olisikaan. Populaarikulttuuri voidaan koettaa asemoida erilaisten kulttuurien joukossa myös siten, että sillä tarkoitetaan kulttuurin muotoja, jotka eivät oikeastaan lukeudu korkeakulttuuriin mutta eivät myöskään matalakulttuuriin. Rajanveto eri kulttuurien välillä on häilyvä, kuten James B. Twitchell (1992) "akateemisen maun taksonomiassaan" (ks. Knuuttila 1994, 18-22) osoittaa: maku ja kategorisoiminen ovat subjektiivisia asioita – esimerkiksi se, mikä jollekin on elitististä ja korkeaa, voi toiselle olla populaaria. Populaarikulttuuri voidaan Knuuttilan (1994, 19) mukaan kuitenkin erottaa korkeakulttuurista siinä mielessä, että siinä on korkeakulttuuriin kuuluvien vahtien ja portsareiden, kuten kriitikoiden, toimittajien ja opettajien, sijaan pikemminkin sisäänheittäjiä, jotka houkuttelevat kulutukseen.

Populaarikulttuurin määritteleminen yksiselitteisesti on vaikeaa, mutta tutkimusta tehtäessä tulisi silti pyrkiä määrittelemään, mitä oikeastaan tutkii ja millä perustein. Kenties tätä monimuotoista ja -merkityksistä kulttuurin muotoa on jonkin verran selkeämpää lähestyä populaarikulttuurin tuotteiden näkökulmasta. Tuotteista on hieman konkreettisempaa puhua kuin laajasta kulttuurin käsitteestä. Useinhan analyysin kohteena ovatkin nimenomaan erilaiset kulttuuriset tuotokset. Esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehdet, radio- ja TV-ohjelmat, elokuvat ja mainokset muodostavat runsaan kulttuurisen varannon, jonka voidaan ajatella edustavan juuri populaarikulttuuria. Nämä tuotteet ovat läsnä useimpien ihmisten arkielämässä.